KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017
|
|
- Jaakko Hakala
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Jyväskylä KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 Keski-Suomen reservipiirien osasto Karstulan maanpuolustusjuhlassa
2 1. Yleistä Vuosi 2017 oli vuonna perustetun piirin 58. toimintavuosi ja se kirjautuu historiaan Suomen 100 vuoden ikään ehtineen itsenäisyyden juhlavuonna. Piiri oli esillä ja osallistui: - Keski-Suomen aluetoimiston maanpuolustusiltoihin - RESUL:n perinneaseiden SM-kilpailun järjestelyihin Keuruulla - maakuntajoukkojen organisoimaan maakuntamarssiin Nuku rauhassa -tapahtumaan Jyväskylässä Laukaan reserviläiset ry järjesti RESUL:n Golf-mestaruuskilpailun järjesti piirin kevätkokouksen Keski-Suomen maanpuolustusjuhlaan Karstulassa perinneviikonloppuun Laukaan Tupaswillassa järjesti piirin syyskokouksen Piiri toteutti toimintaansa hyvässä yhteistyössä veljespiirin Keski-Suomen Reserviupseeripiirin, muiden maanpuolustus- ja veteraanijärjestöjen sekä Keski-Suomen Aluetoimiston kanssa. Toimintavuoden lopussa tuli tietoon, että kolme vuotta aluetoimiston päällikkönä toiminut evl Jukka Kentala siirtyy vuoden 2018 alkupuolellaa uuteen tehtävään ja hänen seuraajakseen oli nimitetty evl Teijo Oksanen. 2. Jäsenistö ja hallinto Piirissä oli toimintavuoden päättyessä 20 jäsenyhdistystä ja yksi maanpuolustuskilta. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteristä poistettiin seuraavat yhdistykset: Keski-Suomen Tykistökilta ry, Kuhmoisten reservialiupseerit ry ja Kinnulan reservialiupseerit ry. Jäsenyhdistyksistä vajaa puolet hoitaa velvoitteensa hyvin. Vuoden 2017 toiminnasta piirin lisäksi 12 jäsenyhdistystä laati ja palautti toimintalomakkeen Reserviläisliittoon. Toimenpiteitä jäsenyhdistysten toiminnan aktivoimiseksi tarvitaan piirissä oli maksaneita jäseniä Vuonna 2016 jäseniä oli Reserviläisliitossa oli vuoden 2017 lopussa maksaneita jäseniä Keski- Suomen reserviläispiirin jäsenmäärä on pysynyt vakiona muutaman vuoden niin ja nyt kääntynyt hieman nousuun. Erilaisia toimenpiteitä uusien jäsenien hankkimiseksi on kuitenkin jatkuvasti kehitettävä. Toimintavuoden piirihallitus: Puheenjohtaja Jouko Hyppönen Konnevesi Varapuheenjohtaja Panu Moilanen Jyväskylä Varapuheenjohtaja Jooas Liukko Tikkakoski
3 Muut jäsenet: Jarkko Jokinen Haapamäki Pertti Salminen Jyväskylä Alpo Vilenius Jämsä Isto Vaheri Heikki Piiroinen Risto Ryymin KS Tykistökilta ry Riku Tenhunen KS Sotilaspoliisikilta ry Hannu Kivi-Mannila Keuruu Ulla Mehto-Hämäläinen Konnevesi Jouni Hänninen Panu Heikkinen Laukaa Pekka Kauppinen Martti Hokkanen Lievestuore Janne Vainisalo Tuomo Jääskeläinen Pihtipudas Matti Kinnunen Jooas Liukko Tikkakoski Markku Liuski Ari Kauppinen Tarja Innanen Kauko Ikäheimonen Viitasaari Joni Paananen Piirihallitus kokoontui viisi kertaa: , , , , ja Toiminnanjohtajan tehtävää on hoitanut Tapio Paappanen. Piirin taloudenhoitajana on toiminut Harri Jaakkola. Keski-Suomen Maanpuolustaja-lehden päätoimittajana on toiminut Tapio Paappanen. 3. Luottamustehtävät ja edustukset Reserviläisliiton hallitus: Jouko Hyppönen Viro-toiminnan yhteyshenkilö: Jouko Hyppönen K-S Maanpuolustussäätiön hallitus: Hannu Kivi-Mannila K-S Maanpuolustussäätiön hallintoneuvosto: Jouko Hyppönen K-S alueellinen neuvottelukunta: Jouko Hyppönen RESUL:n liittokokousedustaja: Jouko Hyppönen RESUL hallitus: Jouko Hyppönen RESUL:n SRA-toimikunta: Marko Juka ja Antti Mustonen Marko Rasi RESUL:n ampumatoimikunta: Matti Hyvärinen
4 4. Piirin kokoukset Piirin kevätkokous pidettiin ja syyskokous kokouskeskus Falcossa Tikkakoskella. 5. Ampumataidon kehittäminen Toimintavuoden aikana järjestettiin reserviläiskivääreillä tapahtuvia ammuntoja jäsenistölle 14 kertaa. Lisäksi on pidetty yhteyttä Viitasaaren ampumaradan toimijoihin ja Keuruun ampumaurheilukeskuksen vastuuhenkilöihin. 6. Yhteistoiminta Piirin jäsenyhdistyksien jäseniä osallistui MPK ry:n kursseille kouluttajina sekä kurssilaisina. Piiri osallistui Talvisodan päättymispäivän ja puolustusvoimien lippujuhlan päivän tilaisuuksiin 4.6. Jyväskylässä, maanpuolustusjuhlaan Karstulassa 5.8., reserviläisten ylentämistilaisuuksiin 4.6. ja sekä itsenäisyyspäivän muihin tilaisuuksiin Jyväskylässä. Jouluaaton kunniavartiot toteutuivat lähes jokaisella piirin paikkakunnalla. Piirin jäseniä osallistui Oltermannin hiihtoon Niinisalossa, maakuntajoukkojen Isku Ilomantsiin -maastomarssiin heinäkuussa ja viimieseen Rosvopaisti-tapahtumaan Peurungassa Alueellinen maanpuolustusjuhla Karstula 5.8. Maakuntamme 29. alueellinen maanpuolustusjuhla järjestettiin 5.8. Karstulassa. Ilmasotakoulun saapumiserän 2/17 saapumiserän alokkaiden sotilasvala- ja vakuutustilaisuus järjestettiin juhlan osana. Reservipiirit muodostivat lippulinnat veteraanijärjestöjen ja maapuolustusjärjestöjen lipuille. Piirin jäseniä osallistui tapahtumaan 67. Paikalla oli noin alokkaiden omaisia ja muita juhlavieraita seuraamassa juhlatilaisuutta. Vaikka hetkittäinen rankkasadekin piiskasi 341 alokkaan valahetkeä, niin ylennettyjen lentosotamiesten kasvoilta kuvastui selkeä vastuu antamastaan lupauksesta. Juhlallisen vakuutuksen antoi 7 alokasta. Sotilasvalan ja juhlallisen vakuutuksen esilukijana toimi Karstulan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Yrjö Takkala. Paraatikatselmuksen suoritti Ilmasotakoulun uusi johtaja eversti Mikko Punnala ja paraatia komensi everstiluutnantti Markku Jämsä. Reservipiirien tiedotustoimikunnan vuosittain jaettava Majurin mediamaljapalkinto luovutettiin kotiseutuneuvos Kauko Sorjoselle.
5 Virolaiset vieraat aluetoimiston päällikön evl Jukka Kentalan seurassa Karstulan 1918 muistomerkin äärellä Majurin Mediamalja kotiseutuneuvos Kauko Sorjoselle. Päätoimittaja Tapio Paappanen ja reserviupseeripiirin puheenjohtaja Jarmo Siltanen luovuttivat palkinnon.
6 Perinneviikonloppu Laukaan Tupaswillassa Tupaswillan perinneviikonlopussa korostui Suomen kohtalonhetket sotiemme aikana. Yli karjalaista joutui aikanaan jättämään kotinsa. Osa ei ehtinyt ottaa mukaansa kuin välttämättömän, sylivauvat ja heidän ympärille jotain vaatetta lämmikkeeksi talvista pakkasta vastaan. Osa sai pelastettua mukaan kotieläimiään. Evakkojen taival tuotiin konkreettisesti sunnuntain pääjuhlassa kaikkien ulottuville. Evakkojen kulkue meni läheltä yleisöä. Siinä oli mukana sodan aikaisia ajoneuvoja, hevosten vetämiä erilaisia kärryjä ja jalan matkaavia miehiä ja naisia lampaineen. Perinneviikonlopun järjestäjät olivat onnistuneet hankkimaan kulkueeseen noin 15 Suomen hevosta ja erilaisia kärryjä. Reservin majuri Martti Porvali yhdessä rouva Suvi Salminiityn kanssa loi evakkotarinoillaan yleisölle tunnelman, jota sodanäänet ympäristössä tehostivat. Evakkokulkue kaikessa karuudessaan sai silmänurkat kostumaan. Evakkokulkue toteutettiin Suomi 100 tapahtumana. Perinteiseen tapaan viikonloppu piti sisällään asioita, jotka aiempina vuosina ovat tulleet tutuiksi. Erilaiset vanhat ajoneuvot entisöijineen kohtasivat viikonlopun aikana. Vapaaehtoisen maanpuolustuskentän toimijat pitivät omaa osastoaan lähellä Autojoukkojen killan ja Tourulan Kivääritehtaan perilliset ry:n osastojen tuntumassa. Ekoasepisteellä oli koko ajan jonoa. Perjantaina Vihtavuori-Laukaa alueen 350 koululaista saivat tuntuman vanhempien setien ja tätien opastamana pärekaton tekemiseen, villalankojen värjäämiseen tai tervan polttamiseen. Keski-Suomen Aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Jukka Kentala piti juhlapuheen sunnuntain pääjuhlassa istuen Siiri-nimisen Suomen hevosen selässä. Perinneviikonlopun aikana Suomen hevosta kunnioitettiin kahdella reservin majuri Martti Porvalin pitämällä yleisöluennolla. Reservipiirien yhteistyökumppani Delotec Oy oli reservipiirien osaston mukana hyvä yleisömagneetti. Erilaiset valaisimet kiinnostivat kovasti. Nuku rauhassa tapahtuma Lutakossa Piiri oli mukana yhteisellä osastolla, jossa esiteltiin omaa toimintaa. Samassa yhteydessä alueella oli Puolustusvoimat 100 -kiertue.
7 Evl Jukka Kentalan juhlapuhe Tupaswillassa Siiri-hevosen selästä. Opel Bliz. Entisöity kuorma- auto evakkokulkueessa.
8 7. Piirien yhteinen työvaliokunta Työvaliokunnan puheenjohtajuus oli kuluneena vuonna reserviläispiirin vastuulla. Piiriä työvaliokunnassa ovat edustaneet puheenjohtajisto ja toiminnanjohtaja sekä piirilehden päätoimittaja ja taloudenhoitaja. Työvaliokunta kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. 8. Ampumatoimikunta Toimikunnan puheenjohtajana on toiminut Teuvo Honkamäki. Ampumatoimikunnan tehtävänä on laatia alueellinen kilpailukalenteri ja koordinoida piirin alueella järjestettäviä ampumaurheilutapahtumia. Toimikunta kokosi edustajat ResUL:n ja ResL:n ampumamestaruuskilpailuihin. 9. Kenttäkelpoisuustoimikunta Puheenjohtajana on toiminut Jari Pekkanen. Toimikunnan ydintehtävänä on molempien piirien reserviläisten kenttäkelpoisuuden ylläpitäminen ja parantaminen, kk-tilaisuuksien järjestäminen ja kk-tietojen kerääminen kaikilta kenttäkelpoisuuden alueilta. 10. Veteraani- ja perinnetoimikunta Toimikunnan puheenjohtajana on toiminut Pertti Rahikainen. Sotahistoriallinen matka ei toimintavuonna toteutunut. 11. Tiedotustoimikunta Toimikunnan puheenjohtajana on toiminut Panu Moilanen Jyväskylän Seudun Reserviläiset ry:stä. Toimikunta on kokoontunut vuoden aikana neljä kertaa ennen piirilehden painoon lähettämistä. Siinä tilaisuudessa on esitelty piirilehden sisältöä ja tarpeen mukaan siihen on voitu tehdä muutoksia. Toimikunnan päätehtävä on toimia piirilehden toimitusneuvostona ja kehittää piirien verkkoviestintää piirien verkkosivuston ja facebookin toimiessa työkaluina. 12. Keski-Suomen Maanpuolustaja-lehti ja verkkosivut Piirilehti Keski-Suomen Maanpuolustaja ilmestyi neljä kertaa ja kyseessä oli lehden 36. vuosikerta. Lehden päätoimittajana toimi Tapio Paappanen. Ilmoitushankinta Veijo Monosen toteuttamana on onnistunut hyvin. Piirilehteen on toimintavuoden aikana ollut tarjolla hyvin materiaalia.
9 Keski-Suomen Maanpuolustaja-lehden ilmestyneistä numeroista on laadittu piirien verkkosivuille pdf-tiedostot. Jokaisen ilmestyneen lehden numeron on voinut lukea sähköisesti issuu.com palvelussa, jonne kaikki valmistuneet lehdet siirretään. Ne on sieltä luettavissa tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella. Joulukuun numero tehtiin 100-vuotisteemalla 20 sivun laajuisena. Normaali lehti on 16 sivuinen. Piirien yhteinen verkkosivusto on osoitteessa Sieltä on ollut luettavissa piirin toimintakalenteri ja jäsenyhdistyksillä on ollut mahdollisuus sijoittaa kalenteriin omia tapahtumiaan. Kalenteria on käytetty hyvin vähän, joten jatkossa siihen piirin täytyy kiinnittää enemmän huomiota. Piirien verkkosivuista on vastannut Eila Keinonen toimintavuoden loppuun saakka. 13. Viro-toiminta Sakala Malevan edustajat osallistuivat elokuussa reserviläispiirin kutsusta Keski-Suomen maanpuolustusjuhlaan Karstulassa 5.8. Reserviläispiirin edustajat vierailivat Viljandissa ampumakilpailussa maaliskuussa. Osallistujia Talous Tilinpäätös on toimintakertomuksen liitteenä Palkitsemiset ja huomionosoitukset Vuoden yhdistys 2017 Pihtiputaan reservinaliupseerit ry Vuoden reserviläinen 2017 Korpraali Toni Repo Jyväskylän Seudun reserviläiset ry Vuoden ampuja 2017 Ylikersantti Jarkko Laukia Korpilahden reserviläiset ry Vuoden urheilija 2017 Vääpeli Markku Liuski Tikkakosken reserviläiset ry Vuoden työmyyrä 2017 Vääpeli Perttu Hietanen Korpilahden reserviläiset ry
10 Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ansiomitalit : Reserviläisliiton kultainen ansiomitali Luotola Hannu, prikaatikenraali, Saarijärvi Keski-Loppi Matti, kersantti, Haapamäki Kotanen Jorma, ylikersantti, Jyväskylä Janhonen Esko, sotilasmestari, Saarijärvi Reserviläisliiton hopeinen ansiomitali Kristiansson Jesper, kersantti, Saarijärvi Stenroth Anssi, korpraali, Jyväskylä Martikainen Pasi, kersantti, Jyväskylä Reserviläisliiton pronssinen ansiomitali Kinnunen Jussi, korpraali, Pihtipudas Lehtinen Jarno, vänrikki, Jyväskylä Lundberg Tomi, alikersantti, Jyväskylä Paananen Joni, pioneeri, Viitasaari Rossi Reima, ylikersantti, Saarijärvi Repo Toni, korpraali, Jyväskylä Soini Esko, sotamies, Keuruu Spets Kaija, rouva, Viitasaari Peräinen Timo, viestimies, Keuruu Puttonen Juhani, kersantti, Jyväskylä Tuhkanen Tuomas, autosotamies, Jyväskylä Uusitalo Markku, jääkäri, Korpilahti Reserviläisurheiluliiton pronssinen ansiomitali Markku Liuski, vääpeli, Tikkakoski Kauko Ikäheimonen, alikersantti, Viitasaari Veli-Pekka Vauhkonen, korpraali, Viitasaari Lauri Myllynen, ylikersantti, Viitasaari Puheenjohtaja Toiminnanjohtaja Perttu Hietanen Perttu Hietanen Tapio Paappanen Tapio Paappanen
11 TOIMINTAKERTOMUKSEN LIITTEET Tuloslaskelma ja tase 2017 Toimikuntien toimintakertomukset vuodelta Ampumatoimikunta - Kenttäkelpoisuustoimikunta - Tiedotustoimikunta - Veteraani- ja perinnetoimikunta LIITE 1 TASE JA TULOSLASKLEMA SEKÄ TOIMINNANTARKASTAJIEN LAUSUNTO
12 Evakkokulkue Laukaan Tupaswillassa.
13
14 Janoinen Leopard Keuruun Nesteellä
15
16
17 LIITE 2 AMPUMATOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2017 Ampumatoimikunnan kokoonpano Puheenjohtaja: Teuvo Honkamäki Haapamäen Seudun Reserviläiset ry Sihteeri: Jäsenet: Jami Siukola Jyväskylän Seudun Reserviläiset ry Aarre Karja Haapamäen Seudun Reserviläiset ry Kari Laitinen Jyväskylän Seudun Reserviläiset ry Juha Dahlman Ääneseudun Reserviläiset ry Oskari Kettinen Jyväskylän Reserviupseerit ry Toimikunnan toiminta 2017 Ampumatoimikunnan pääasiallisena tehtävänä vuonna 2017 oli vakiintuneen käytännön mukaisesti valtakunnallisten ampumamestaruuskilpailujen ilmoittautumisten hoitaminen piirien ampujien osalta. Kilpailukalenterin laatiminen ja kilpailuista tiedottaminen K-S piirien internetsivuilla. Ampumatoimikunta kokoontui yhden kerran kasvokkain muutoin asioita on hoidettu sähköpostein ja puhelimien välityksellä. Ampumatoimikunta pyrki järjestämään SM-kilpailuiden edellä vastaavan kilpailun joko harjoitus - tai PMkilpailuna. Ampumatoimikunta myönsi tukea maakunnallisille ampumatapahtumille, mukaan lukien harjoitus- ja kilpailutoiminta. Tukea paikallisten ampumakilpailujen ja muiden ampumatapahtumien järjestämiseksi haettiin toimintavuoden aikana varsin maltillisesti. Uusista tukimuodoista tiedottamista onkin syytä jatkaa, ja samalla tulee seurata toimikunnan todellisia toimintamenoja ja niiden kohdentumista. Keski-Suomen Reservipiirit sai järjestettäväkseen SM-perinneasekilpailut. Haapamäen Seudun Reserviläiset ry yhteistyökumppaneineen vastasi kisajärjestelyistä Keuruulla. Kilpailut järjestettiin Keuruun Ampumaurheilukeskuksessa ja ne olivat samalla ampumaradan avajaiskilpailut. Reservipiirit tuki kilpailuiden järjestelyjä. Kilpailijoita oli 160 ja kilpailusuorituksia kertyi hieman yli 500.
18 Ampumaratatilanne tällä hetkellä näyttää positiiviselta kun Keuruun Ampumaurheilukeskus avattiin ja Viitasaaren rata valmistunee kevään/kesän 2018 aikana. Keski-Suomen Reservipiirien menestys valtakunnallisissa ampumakilpailuissa vuonna 2017 Keski-Suomen Reservipiirien jäseniä osallistui vuonna 2017 RES:n, RUL:n ja RESUL:n valtakunnallisiin kilpailuihin, menestyen niissä hyvin. Alla on listattu kilpailujen osallistujat ja heidän sijoituksensa: RESUL:n kilpailut SRA 2. Jarkko Laukia 9 henkilöä 300m kivääri 30 ls makuu 2. Jari Lehtinen H50 300m 30 ls 3. Pentti Ihalainen H75 4 osallistujaa Joukkue 300m 30 ls H50 2. K- S Jukka Salila, Jari Lehtinen ja Aimo Piispanen 300 m 3x20ls H50 2. K- S Jari Lehtinen, Aimo Piispanen ja Jukka Salila Reserviläisammunnat, Santahamina 4 osallistujaa Simo Häyhä tarkka- ampujakilpailu 1 osallistuja Falling plates 2 joukkuetta
19 Perinneaseet Perinnekivääri 150m 1. Mika Karala H50 9 suoritusta Perinnekivääri 300m 9 suoritusta Perinnepistooli 25m koulu 3. Raimo Ranta H70 11 suoritusta 3. H60 joukkue (Raimo Ranta, Tapio Harju, Tapio Paappanen) Perinnepistooli 50m 7 suoritusta 3. H50 joukkue 3. H60 joukkue (Raimo Ranta, Tapio Harju, Tapio Paappanen) 150m kenttäammunta 1. Tapio Harju H70 3. H50 joukkue 5 suoritusta Perinnepistooli 25m kuvio 1. Raimo Ranta H70 2. H60 joukkue (Raimo Ranta, Tapio Harju, Tapio Paappanen) 6 suoritusta Perinnease Pystykorva 2. Harju Tapio H70 2 osallistujaa
20 Reservin ampumamestaruuskilpailut Pienoispistooli 30+30ls 2. Sirkka Ylistö D50 2. Olavi Ylistö H75 2 suoritusta Isopistooli 30+30ls 2. Olavi Ylistö H75 1 suoritus Pistooli pika- ammunta 2. Sirkka Ylistö D50 2 suoritusta Pienoiskivääri 60ls makuu 2. Jari Lehtinen H50 3. Aimo Piispanen H60 2. Pentti Ihalainen H75 1. H50 joukkue 4 suoritusta Pienoiskivääri 3x20ls 2. H50 joukkue 3 suoritusta Kenttäammunta 10+10ls 2 suoritusta Ilma- aseet 13 suoritusta 10m ilmakivääri 1. Kalle Hämäläinen H70 3. Joukkue H50
21 10m ilmapistooli 3. Jyrki Kronqvist H50 1. Juhani Öhman H70 1. Antti Weijo H75 2. Aimo Ahonen H75 10m ilmapistooli pika- ammunta 1. Hannu Räsänen H50 2. Jyrki Kronqvist H50 2. Juhani Öhman H70 1. Aimo Ahonen H75 Keski-Suomen Reservipiirien ampumatoimikunnan 2017 puolesta, Tarkemmat tulokset löytyvät RESUL:n verkkosivulta. Teuvo Honkamäki Puheenjohtaja Perinneaseiden SM Keuruulla m ammunta käynnissä.
22 LIITE 3 KENTTÄKELPOISUUSTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2017 Toimikunnan kokoonpano Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Jäsenet: Jari Pekkanen Petri Ruotsalainen Jouko Hyppönen Markku Riipinen Mika Pakkanen Heino Malinen LIITE 4 TIEDOTUSTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS Tiedotustoimikunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää piirien julkaisu- ja tiedotustoimintaa piirilehdessä Keski-Suomen Maanpuolustajassa, verkkosivuilla ja facebookissa. Vuonna 2017 toimikuntaan kuuluivat Panu Moilanen puheenjohtajana, jäseninä piirilehden päätoimittaja Tapio Paappanen, verkkotoimittaja Eila Keinonen, Hannu Kivi-Mannila, Pasi Rajakallio, Eeva-Kaisa Rouhiainen, Matti Myller, Jouko Hyppönen. Kutsuttuna joulukuun kokoukseen osallistui reserviläispiirin uusi puheenjohtaja Perttu Hietanen. Toimikunta kokoontui neljä kertaa: 23.2., 29.5., 19.9, ja Keski-Suomen Maanpuolustaja ilmestyi neljä kertaa. Tiedotustoimikunta pysyi ajan tasalla lehden valmistusprosessissa tarkastelemalla tuotantovaiheessa olevia pdf-sivuja, ottamalla kantaa ulkoasullisiin seikkoihin ja julkaistaviin juttuihin. Maanpuolustustyötä tekevien naisjärjestöillä on lehdessä ollut oma sivu. Joulukuun lehti tehtiin Suomi 100 -teemalla 20 sivuisena erikoisnumerona. Mukaan tuli uusia ilmoittajia ja yksi kokonainen sivu myytiin neljälle mainostajalle. Lehden pdf versio on ollut luettavissa piirien verkkosivujen lisäksi ISSUU.COM palvelussa.
23 Facebook-palvelua on käytetty ahkerasti ajankohtaisten asioiden tiedottamiseen ja samalla sen kautta ohjattu lukijoita reservipiirien verkkosivuille. Edelleen jäsenyhdistysten aktiivisuus verkkoviestintään on varsin passiivista. Tiedotustoimikunta on pohtinut kaikissa kokouksissaan keinoja aktiivisuuden lisäämiseksi. Ilmoitushankkijana jatkoi erittäin ansiokkaasti Veijo Mononen. Majurin mediamalja -palkinto luovutettiin kotiseutuneuvos Kauko Sorjoselle Keski-Suomen maanpuolustusjuhlassa elokuun 5. päivänä Karstulassa. Hän on vaikuttanut arvokkaalla työpanoksella nimeään kantavan säätiön kautta suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen ja taiteen hyväksi Keski- Suomessa. Erityisesti tiedotustoimikunta halusi tällä huomionosoituksella kiittää myös toiminnasta puhdetyönäyttelyn hyväksi Taidekeskus Järvilinnassa vuonna 2015 ja sotahistorioitsija Kimmo Sorkon Sillan patteristosta kertovan tietokirjan kustantajana vuonna Keski-Suomen Maanpuolustaja Joulukuu 2017 Keski-Suomen reservipiirien tiedotuslehti 36. vuosikerta Keuruun Naisvoimistelijoiden nuorten tyttöjen ryhmä liputti 100 vuotiaalle Suomelle Keuruun kirkossa esityksensä Armoa ja kunnioitusta päätteeksi reformaation 500-vuotisjuhlassa. Onnittelut 100-vuotiaalle Suomelle! Rauhallista Joulua ja menestystä Uudelle Vuodelle 2018! Päätoimittaja Tapio Paappanen
24 LIITE 5 VETERAANI- JA PERINNETOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2017 Reservipiirien veteraani- ja perinnetoimikunnan kesäretkeä suunniteltiin länsi-viroon ja Saarenmaalle. Se olisi ollut jatkoa edellisen kesän retkelle, joka päättyi Viron itäisiin osiin ja vuoden 1944 sotatapahtumiin. Nyt olisivat olleet vuorossa toisen maailmansodan lopun sotilaallinen kehitys Euroopan pohjoisosissa sekä miehitysvuosien tukikohdat ja muut asetelmat Virossa. Matka jouduttiin perumaan liian vähäisen kiinnostuksen takia.
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus Vahvistettu piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus 2017 Vahvistettu 27.3.2018 piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella 2 (22) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällysluettelo 1.
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PIIRITIEDOTE
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PIIRITIEDOTE 25.1.2017 HYVÄÄ UUDEN TOIMINTAVUODEN ALKUA PIIRITOIMISTOLTA! Alkaneen vuoden toiminnoissa tulee näkymään vahvasti Suomi 100 vuotta teema. Tapahtumia on paljon
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2014
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2014 1. Yleistä Vuosi 2014 oli vuonna 5.2.1959 perustetun piirin 55. toimintavuosi. Piiri oli esillä ja osallistui - Pioneerirykmentin viimeiseen paraatiin
KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014
KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 Piiritoimisto Gummeruksenkatu 7, 40100 Jyväskylä Verkkosivut: www.ksrespiirit.fi Reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Reserviläispiirin toiminnanjohtaja reservilaispiiri@ksrespiirit.fi
Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen
1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 5/13 Aika: 11.12.2013 klo 18.58 19.34 Paikka: Ravintola Aimo, Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.58. 2. Kokouksen järjestäytyminen
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen
Puheenjohtaja avasi kokouksen kello
PÖYTÄKIRJA 5/15 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen 9.12.2015 kello 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Isto
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2016
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2016 1. Yleistä Vuosi 2016 oli vuonna 5.2.1959 perustetun piirin 57. toimintavuosi ja se kirjautuu historiaan varsina tavanomaisena toimintavuotena. Piiri
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2012
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2012 1. Yleistä Vuosi 2012 oli vuonna 5.2.1959 perustetun piirin 53. toimintavuosi. Piiri oli esillä Keuruun Markkinoilla heinäkuussa ja alueellisessa maanpuolustusjuhlassa
PÖYTÄKIRJA 1/
www.ksrespiirit.fi 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 11.2.2016 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Heinonen avasi kokouksen klo 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Paappanen.
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PIIRITIEDOTE 1/2018 HYVÄÄ UUDEN TOIMINTAVUODEN ALKUA PIIRITOIMISTOLTA! Alkaneen vuoden toiminnoissa tulee näkymään vahvasti Ilmavoimat ja Puolustusvoimat 100 vuotta teema.
1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 6/12 Vanha piirihallitus Aika: 19.12.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.00. 2. Kokouksen
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013
www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen paroni sali. Kokouskahvit
Karhunen Marko. Salminen Heikki ,54 1, , , Kokkonen Antti Korpilahden kenraalit Avo. Hyppönen Juhani
KS-CUP 4-14 Keuruu 15.3.2014 Haapamaen seudun res Yleiskilpailu Rasti: 1 Harjoituksen tulos (Kivääri) Tulostettu: lauantai 15.3.2014 18:28:46 Sijoitus Kokonaispisteet Aika Osumakerroin Rastipisteet Rasti
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna
1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2014 Aika: Torstai 18.9.2014 klo 18.23 20.32 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski KÄSITELLYT ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY
1 (16) KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Käsitelty ja vahvistettu Keski-Suomen Reserviläispiiri ry:n syyskokouksessa 8.10.2014. 2 (16) Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus
kevät sra korpilahti Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai :07:27
kevät sra korpilahti 23.4.2011 Yleiskilpailu Lopputulokset Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Luokka 1 100,0000 319,1099 19 laukia jarkko Avo 2 80,0685 255,5065 35 rasi marko Avo 3 76,5134
hankikisa 2016 korpilahti Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: lauantai :16:49
hankikisa 2016 korpilahti 27.2.2016 Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: lauantai 27.2.2016 20:16:49 Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID TAG 1 100,0000 273,0592
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus Vahvistettu piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus 2016 Vahvistettu 29.3.2017 piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella 2 (26) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sisällysluettelo 1.
A M P U M AT U L O K S E T
MERIRESERVILÄISET ry SJÖRESERVISTER rf NAVAL RESERVISTS Assc 2008 A M P U M AT U L O K S E T RESERVILÄISURHEILULIITON PERINNEASEMESTARUUSKILPAILUT Mikkeli 10.5.2008 Perinnekivääri 300m 30 ls/makuu 3. sotmest
ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016
ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta
1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hannu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.00.
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: 1.2.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hannu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.00. 2. Kokouksen järjestäytyminen
KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015
KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Hyväksytty piirin syyskokouksessa 8.10.2014 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sisältö A. Toiminnan tavoitteet, toiminta-ajatus
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
KESKI-SUOMEN ALUEEN PISTOOLILAJIEN 2017 ALUEMESTARUUSKILPAILUJEN TULOKSET
KESKI-SUOMEN ALUEEN PISTOOLILAJIEN 2017 ALUEMESTARUUSKILPAILUJEN TULOKSET Järjestäjä: Keski-Suomen Ampujat Paikka: Rajamäen ampumarata, Laukaa Aika: 29.-30.7.2017 25m Isopistooli, sarja M 1. Kari Laitinen
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,
KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU
KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 3 60ls makuu 7 7 20ls makuu 5 5 TA-sarja 5 5 Yhteensä 2016 20 20
KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU
KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 0 3 60ls makuu 7 5 12 20ls makuu 5 4 9 TA-sarja 5 1 6 Yhteensä
KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016
KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty piirin syyskokouksessa 7.10.2015 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisältö A. Toiminnan tavoitteet, toiminta-ajatus
1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 3/2012 Aika: 7.3.2012 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.21. 2. Kokouksen järjestäytyminen Valitaan sihteeri
Keravan Reserviläiset ry
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Gummeruksenkatu Jyväskylä 1 (6)
www.ksrespiirit.fi 1 (6) K-S Reserviupseeripiirin hallituksen kokous 01/2015 pidettiin keskiviikkona 4.3.2015 klo 18.00 alkaen Tikkakosken kerholla. Ennen piirihallituksen kokouksen alkua nautittiin kahvit
AM-2014 pistooli. Rajamäki Laukaa m Isopistooli, sarja Y50
Rajamäki Laukaa 14. - 19:07:48 25m Isopistooli, sarja Y50 1. HANNU RÄSÄNEN KSA 88 93 82 263 97 93 83 273 536 8 2. PEKKA MARTTINEN LievA 91 95 89 275 93 81 85 259 534 10 3. MATTI KUNTTU KSA 86 86 94 266
,38 2, , , ,82 2, , ,
hankikisa 14 Rasti: 1 mitä ihmettä (Kivääri) Tulostettu: lauantai 1.3.2014 17:0:30 Sijoitus Kokonaispisteet ika Osumakerroin Rastipisteet Rasti % Nro Kilpailija Yhdistys 1 73 20,19 3,617 80,0000 100,0000
PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT
PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto Jyväskylä 18.6. Arvoisa Vastaanottaja KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT 2020-2025 1 Yleistä 2 Maanpuolustusjuhlat Tämän
1. yliluutnantti Seppo Ahokas Salon Seudun Reserviupseerit majuri Uolevi Piispanen Salon Seudun Reserviupseerit 542
1 Varsinais-Suomen reserviläispiirien ampumamestaruuskilpailut 9.6.2012 Tulokset Pienoiskivääri, makuu 60 ls 1. yliluutnantti Seppo Ahokas Salon Seudun Reserviupseerit 573 2. majuri Uolevi Piispanen Salon
Etulinjassa Keuruu Haapamäen res Yleiskilpailu. Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai :54:14. Sheet1
Etulinjassa Keuruu 19.3.2011 Haapamäen res Yleiskilpailu Sheet1 Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai 20.3.2011 15:54:14 Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Kilpailija Luokka 1 100 200,26 Laukia Jarkko Avo
KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT YHTEINEN TYÖVALIOKUNTA Gummeruksenkatu Jyväskylä
KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEISEN TYÖVALIOKUNNAN KOKOUS 3/2013 AIKA: 9.10.2013 KLO 16.30-17.14 PAIKKA: LÄSNÄ: Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski Jouko Hyppönen, Santeri Heinonen, Petri Ruotsalainen,
Kokouksen alussa luovutettiin Keski-Suomen reservipiirien maanpuolustuspuukko reservin vääpeli Martti Pentikäiselle.
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 3/2013 Aika: Paikka: 8.5.2013 klo 18 alkaen. Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski. Kokouksen alussa luovutettiin Keski-Suomen reservipiirien maanpuolustuspuukko reservin vääpeli
Konnevesi 07/06/2014 KonnRes. Yleiskilpailu. Rasti: 1 TRV (Kivääri) Tulostettu: lauantai 06/07/ :14:40
2015-1 Konnevesi 07/06/2014 KonnRes Yleiskilpailu Rasti: 1 TRV (Kivääri) Tulostettu: lauantai 06/07/2014 15:14:40 Sijoitus Kokonaispisteet Aika Osumakerroin Rastipisteet Rasti % Nro Kilpailija Yhdistys
1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 2/2014 Aika: 4.3.2014 klo 18.15 20.28 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.15. 2. Kokouksen järjestäytyminen
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PÖYTÄKIRJA SIVU 1/6 Piirihallitus Gummeruksenkatu Jyväskylä 28.9.
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PÖYTÄKIRJA SIVU 1/6 PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2015 Aika: 24.9.2015 klo 18.10 21.01 Paikka: Laukaan Tupaswilla Oy 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT
Pienoiskivääri lauantai 16.7.2016 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 10:30 mennessä. Paikka Sarja Nimi Seura Makuu Asento 1 2 3 M 50 Jari Lehtinen KSA x x 4 M 50 Juha Haavisto
Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset
TOIMINTAKERTOMUS Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013 Yhdistys on katsottu toimineen epävirallisesti jo vuodesta 1935 lähtien.
SR ry. Jäsentiedote 1/2011
Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Tuloslaskelma ja Tase KERAVAN RESERVILÄISET RY Toimintakertomus 2014 Kerava Yleistä Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 56. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen
6. Kokouksen työjärjestys Kokouskutsun mukana toimitettu esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 Aika: 11.12.2013 klo 19.35-19.58 Paikka: Ravintola Aimo, Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen järjestäytyminen
Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä
Reserviläisliiton ampumamestaruus 2007 - Tiivistelmä Yleismestaruus 1 Varsinais-Suomi 12641 2 Kymenlaakso 12567 3 Pohjois-Karjala 11758 Pienoispistooli H 1 Arvi Heikkilä Pir 574 2 Ismo Mäntysalo V-S 572
KESKI-SUOMEN ALUEEN PISTOOLILAJIEN 2018 ALUEMESTARUUSKILPAILUJEN TULOKSET
KESKI-SUOMEN ALUEEN PISTOOLILAJIEN 2018 ALUEMESTARUUSKILPAILUJEN TULOKSET Järjestäjä: Keski-Suomen Ampujat Paikka: Rajamäen ampumarata, Laukaa Aika: 16.-17.6.2018 Keski-Suomen 2018 Aluemestaruuskilpailujen
Reserviläisurheiluliiton ilma-aseiden mestaruuskilpailut TULOSLUETTELO
Reserviläisurheiluliiton ilma-aseiden mestaruuskilpailut 25. - 26.2.2017 TULOSLUETTELO 10m ilmakivääri H, H50, H60, H70. H75, D ja D50, 10m ilmapistooli H, H50, H60, H70, H75, D ja D50 Näytöslaji 10m ilmapistooli
RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI,
RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, RES SM PISTOOLILAJIT PISTOOLILAJIEN TULOKSET PALVELUSAMMUNTA 3 PALVELUSAMMUNTA 4 PIENOISPISTOOLI PISTOOLI, PIKA-AMMUNTA ISOPISTOOLI PALVELUSAMMUNTA 3,
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 Paikka ja aika: Keuruun varuskunnan kerho Viikinhovi 6.3.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus: Santeri Heinonen
hankikisa Rasti: 1 hirvirata (Kivääri) Tulostettu: lauantai :12:22
hankikisa Rasti: 1 hirvirata (Kivääri) Tulostettu: lauantai 26.2.2011 20:12:22 Sheet1 Sijoitus Kokonaispiste et Aika Osumakerroi n Rastipisteet Rasti % Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID 1 72 20,06
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 Paikka ja aika: Ravintola Idea piippukabinetti 6.6.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus Pj Timo Salo toivotti
RUL:n ampumamestaruuskilpailut
Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 12.12.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus
KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010
Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto
K-S Aluemestaruus 25m ja 50m pistooli 2016
Laukaa Rajamäki 18. - 17:57:36 25m Isopistooli, sarja M 1. Jan Parhiala SaarA 97 92 93 282 92 96 96 284 566 2. Kari Laitinen KSA 96 94 95 285 96 93 89 278 563 3. Antti Pahalahti LuhA 96 90 95 281 87 90
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Asiakirja sisältää Keski-Suomen Reserviupseeripiiri ry:n 10.10.2012 vahvistetun toimintasuunnitelman vuodelle 2013. www.ksrespiirit.fi 2 (15) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN
25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi
25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen
SARJA D =5km ma+py+ma+py Sakot Sijoitus Nro Sotilasarvo Nimi Piiri Seura Hiihtoaika M P M P YHT. YHT.S Loppuaika Ero
SARJA D 1+1+1+1+1=5km ma+py+ma+py 1. 2 Katja Koivulahti Etelä-Häme Hattula-Tyrvännön Reserviläiset 26:57 0 2 2 1 5 05:00 31:57 00:00 2. 1 Anu Koistinen Etelä-Häme Riihimäen Reserviläiset 19:51 5 2 3 4
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2012
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2012 Paikka ja aika: Ravintola Idea kokouskabinetti 19.3.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus Pj Timo Salo toivotti
Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011
Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus Vahvistettu piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus 2014 Vahvistettu 25.3.2015 piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisällysluettelo 1. KESKI-SUOMEN
1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017
Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013
www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 Paikka ja aika: 11.12.2013 klo 18.00- ravintola Aimo Luoti-kabinetti, Asekatu 3, Jyväskylä. Kokouksen aluksi
A M P U M AT U L O K S E T
MERIRESERVILÄISET ry SJÖRESERVISTER rf NAVAL RESERVISTS Assc 2009 A M P U M AT U L O K S E T RESERVILÄISUREILULIITON PERINNEASEMESTARUUSKILPAILUT Perinnekivääri 300m 30 ls/makuu Mikkeli 2.5.2009 ResUL:n
TOIMINTASUUNNITELMA 2012
TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5
25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60
25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.
1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hanu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 5/2012 Aika: 19.9.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hanu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18. 2. Kokouksen järjestäytyminen Pöytäkirjantarkastajiksi
Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset
Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet
Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
XXXXIV AVOIMET LUHANGAN KISAT
Olympiapistooli 2x30ls perjantaina 13.7.2018 1. M 75 Aimo Ahonen KSA 87 78 69 88 88 66 = 476 2. M 75 Risto Marjanen KSA 91 74 65 84 79 44 = 437 1. M 80 Sakari Paasonen LAS 84 79 58 87 55 23 = 386 2. M
Reservin ampumamestaruuskilpailut Rovaniemi
Reservin ampumamestaruuskilpailut 17-19.8.2018 Rovaniemi Eräluettelot Pienoiskivääri 60 ls makuu 09.00-09.50 2. Nylund Jussi alik H E-HÄ 3. Uusivirta Jarno stm H K-PO 4. Halttu Riku jääk H P-PO 5. Raittinen
Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.
D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998
JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 13.3.1999 1(4) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 1998 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1966 saakka Jyväskylän
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Gummeruksenkatu Jyväskylä 1 (6)
www.ksrespiirit.fi 1 (6) KOKOUSKUTSU K-S Reserviupseeripiirin hallituksen kokous 03/2015 pidetään 23.9.2015 klo 18.00- alkaen Tupaswilla Oy:n tiloissa Laukaassa, osoite Ränssintie 5, Kuusa. Ennen varsinaisen
Reservin ampumamestaruuskilpailut
Kouvola Tyrri 14. - 16.08.2015 50m Kivääri makuu erä 1, sunnuntai 16.8.2015 klo 09:00-11:45 HUOM! Pelkän 3x20ls kilpailun ampuma-aika 2h KOE ls 8:45 KILPAILU ALKAA 9:00 6 yliv Markku Haklin V-S H60 7 korpr
1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.20
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2013 Aika: 18.9.2013 klo 19.20 21.24 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho Ennen kokouksen alkua reserviläisliiton varapuheenjohtaja Osmo Suominen ja toiminnanjohtaja Olli Nyberg
Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa
Tampereen Reserviupseerit r.y.:n tulokset Pirkanmaan reservipiirien ampumamestaruuskilpailuissa 2015 Ilma-asekilpailut Ilmakivääri 6.1.2015 Peltokatu H 1 ylil VALKAMA, Vesa 369 H50 1 maj LUHTAJÄRVI, Martti
RESERVIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT Hollola, Hälvälä Päivitetty m Kivääri makuu 1 erä, lauantai klo 9:15-10:15 Koelaukaukset
RESERVIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT Hollola, Hälvälä 23.-25.8.2019 Päivitetty 20.8.2019 50m Kivääri makuu 1 erä, lauantai klo 9:15-10:15 Koelaukaukset alkaa klo 9:00 2 Laura Määttänen P-KA D 21 Ylil Seppo
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
MISSÄ MIEHET RATSASTAA KORPILAHTI KOKONAISKILPAILU
MISSÄ MIEHET RATSASTAA 17.05.2008 KORPILAHTI KOKONAISKILPAILU 1 100.00 315.1551 Jarkko Laukia A 2 83.81 264.1202 Marko Rasi A 3 81.78 257.7268 Jarmo Siltanen A 4 80.60 254.0035 Jari Rastas V 5 76.63 241.5051
XIX KONNEVEDEN POP-KISA
KONNEVEDEN AMPUJAT RY XIX KONNEVEDEN POP-KISA 10.11.2007 TULOKSET Avoin alueellinen kilpailu http://community.webshots.com/user/juhakonna Ilmakivääri 60ls, Y-sarja 1 Hytönen Minna KSA 97 95 97 99 98 95
SM Pystykorva H Sarja Tulokset
Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.
50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009
50m pist. Y 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 Tomi Harju 10 19 10 39 Kirsi Kaaro 8 2 4 14 Jyrki Turja 8 6 14 Jorma Jäntti 12 12 Kalle Mykkänen 8 8 Juha Valjus 8 8 Kalle Wegelius 6 1 7 Juhani
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013
ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i