Epilepsialiitto ry. vuosikertomus Tule mukaan!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Epilepsialiitto ry. vuosikertomus Tule mukaan!"

Transkriptio

1 Epilepsialiitto ry vuosikertomus 2018 Tule mukaan!

2 Epilepsia sairautena Noin suomalaista sairastaa epilepsiaa. Heistä on lapsia noin Epilepsialääkitys aloitetaan joka vuosi noin henkilölle, joista n. 700 on alle 15-vuotiaita. Epilepsiaan voi sairastua missä iässä tahansa, yleisimmin kuitenkin varhaislapsuudessa tai ikääntyneenä. Epilepsiaoireet saadaan suurimmalla osalla sairastavista henkilöistä hallintaan lääkehoidolla. Osalla epilepsia haittaa merkittävästi elämää asianmukaisesta hoidosta huolimatta. Vaikea epilepsia on tila, jossa asianmukaisesta lääkehoidosta huolimatta esiintyy merkittäviä arkielämää haittaavia epilepsiaan liittyviä oireita, kuten toistuvia kohtauksia, kognitiivisia tai käyttäytymisen ongelmia, kehityksen hidastumista tai hoidon haittavaikutuksia. Vaikeaa epilepsiaa sairastaa noin 25 % kaikista epilepsiaa sairastavista henkilöistä. Heistä merkittävä osa hyötyy leikkaushoidosta. Osa epilepsioista kuuluu harvinaissairauksiin. Nämä epilepsiat ovat yleensä vaikeita epilepsioita. Sisältö 3 Epilepsiayhteisö välittää ja vaikuttaa 6 Yhteisöllisyyttä, vertaistukea ja osallisuutta 10 Liekeissä yhteisö välittää ja vahvistaa 12 Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva 13 Mahdollistaja tukena uudelleenorientoitumiseen ja osallisuuteen 14 Voimaannuttavia kuntoutuspalveluita 16 Minusta tulee isona - lapsella on oikeus suuriin unelmiin 17 Tiedon välittämistä ja kampanjointia 20 Taustavoimat luottamushallinto ja henkilöstö 22 Talous luo reunaehdot VUOSIKERTOMUS 2018 Kannen kuva: Marja Haapio Kuvassa on Minusta tulee isona -kerholaisia juhlapaidoissaan. Niihin on kirjattu lasten vahvuuksia ja unelma-ammatteja. Toimitus: Virpi Tarkiainen Kuvat: Epilepsialiiton arkisto (Terhi Auvinen, Marja Haapio, Kaija Lindström ja Tanja Vihriälä-Määttä) Taitto: Roihu Inc. Paino: Painotalo Plus Digital 2

3 Virpi Tarkiainen toiminnanjohtaja, Epilepsialiitto Epilepsiayhteisö välittää ja vaikuttaa Epilepsialiiton vuosikertomus 2018 kertoo liiton monipuolisesta toiminnasta ja kehittymisestä. Toimintavuosi oli 49. Epilepsialiiton historiassa. Toimintaamme on ohjannut strategia , jota olemme toteuttaneet yhdessä vapaaehtoisten, luottamusjohdon, sidosryhmiemme, yhteistyökumppaneittemme ja henkilöstön voimin. Toimintamme ovat mahdollistaneet päärahoittajana Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) sekä jäsenet ja kannatusjäsenet. STRATEGISET PAINOPISTEEMME Yhteisö välittää: merkityksellistä, mielekästä vapaaehtois- ja vertaistoimintaa Arki sujuu: kuntoutumispalvelut, edunvalvonta ja neuvonta arjen tueksi Tiede tutuksi kokemustieto hyödyksi: tieteellisen tiedon kansantajuistaminen ja kokemustiedon hyödyntäminen elämässä Epilepsialiitto jäsenyhdistyksineen muodostaa epilepsiayhteisön, jossa epilepsiaa sairastavien ihmisten ja heidän läheistensä arki ja kokemukset ovat keskiössä. Yhteisömme toimii tiiviissä yhteistyössä epilepsian hoidon ammattilaisten ja epilepsiatutkijoiden kanssa. Yhteisömme on 23 epilepsiayhdistyksen jäsenen edunvalvoja, epilepsiaa sairastavien henkilöiden ja heidän läheistensä edunvalvoja sekä kokemus-, vertais- ja asiantuntijatiedon välittäjä. 3

4 Vaikuttajafoorumissa Kaisa Kuurne. Edunvalvontaa ja vaikuttamistoimintaa Toimimme useissa verkostoissa tuoden esiin epilepsiaa sairastavien arjen haasteita ja kokemuksia. Toimimme yhteistyössä Suomen Epilepsiaseuran kanssa ja osallistuimme sairaanhoitopiirien yhteiseen vaikean epilepsian hoidon ja diagnostiikan koordinaatioryhmän toimintaan tuoden esiin potilasjärjestön tarjoamaa tukea ja kokemusta epilepsiaa sairastavien elämästä. Toimimme kumppanina Kuopion yliopistollisen sairaalan Epilepsiakeskuksen Harvinaiset ja vaikeat epilepsiat -hankkeen yhteiseurooppalaisessa verkostotyössä, mikä tukee liiton harvinaisepilepsiatyötä. Epilepsialiiton asiantuntijaryhmä toimi kehittämistyön tukena edustaen lääketieteen, sosiaalipolitiikan ja oikeustieteen asiantuntemusta. Asiantuntijaryhmä taustoitti liiton hallitukselle näkemyksiään erityishuoltopiirien asemasta soteuudistuksessa ja Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailuttamisesta. Asiantuntijaryhmä antoi arvokkaita näkemyksiään myös Epilepsialiiton kehittämistoiminnan tueksi. Ryhmä kokoontui toimintavuonna kaksi kertaa. Epilepsialiitto osallistui Vammaisfoorumin ja Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunnan käynnistämään Ei myytävänä -kansalaisaloitteen taustavaikuttamiseen yhdessä monien vammaisjärjestöjen kanssa. Kansalaisaloite sai kannatusilmoitusta. Tavoitteena on vammaisten ihmisten välttämättömien palvelujen rajaaminen hankintalain soveltamisalan ulkopuolelle kuten monissa Euroopan unionin maissa on jo tehtykin. Kansalaisaloite lähetettiin eduskunnan käsittelyyn maaliskuussa Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutukset nousivat otsikoihin loppuvuodesta Epilepsialiitto kokosi yhteen 18 potilaisjärjestön kannanoton kilpailutukseen liittyen ja toimitti kannanoton sosiaali- ja terveysministerille sekä Kelan pääjohtajalle joulukuussa. Sosiaali- ja terveysjärjestöt huolestuivat arpajaislain lakimuutosesitysten mahdollisista vaikutuksista järjestöjen rahoituspohjaan. Epilepsialiitto osallistui Allianssin kannanottoon ja Sosiaali- ja terveys ry SOSTEn lausuntoon arpajaislain muuttamisesta. Järjestöt pitivät toimintaedellytystensä turvaamista tärkeänä tulevaisuuden kannalta. Lisäksi Epilepsialiitto osallistui SOSTEn potilas- ja asiakasmaksulain muutosta koskeviin lausuntoihin tuoden esiin pitkäaikaissairaiden ja pienituloisten ihmisten näkökulmaa. KANNANOTOT JA LAUSUNNOT Lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaan pitkäaikaissairaiden, epilepsiaa sairastavien lasten ja heidän vanhempiensa arjen sujuvuudesta, lapsiperheiden jaksamisesta ja yhteiskunnan tuen riittävyydestä Arpajaislain muuttamisen vaikutukset järjestöihin Potilas- ja asiakasmaksulain muutosten vaikutukset pitkäaikaissairaiden ja pienituloisten elämään Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutuksen vaikutukset 4 VUOSIKERTOMUS 2018

5 Vahvaa kehittämistoimintaa Toimintavuonna käynnistyi kolme uutta kehittämishanketta. Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva -hanke käynnistyi keväällä harvinaisepilepsiaa sairastavien ja heidän läheistensä osallisuuden ja vertaistuen kehittämiseksi. Keväällä käynnistyi myös Minusta tulee isona -hanke epilepsiaa sairastavien lasten itsetunnon vahvistamiseksi. Mahdollistaja tukena uudelleenorientoitumiseen ja osallisuuteen -hanke käynnistyi syksyllä Lisäksi Epilepsialiitto oli mukana STEAn Paikka auki II -avustusohjelmassa, jonka tarkoituksena on edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymistä tarjoamalla työpaikkoja sosiaali- ja terveysalan järjestöissä. Lokakuussa jätimme hankehakemuksen Suomen kulttuurirahastolle tavoitteenamme käynnistää historiatutkimushanke epilepsiapotilasjärjestön ja epilepsiaa sairastavien ihmisten kokemusten ja epilepsiakäsitysten muuttumisesta vuosikymmenten aikana. Edistimme epilepsiaa sairastavien ihmisten itsenäisen asumisen edellytyksiä osallistumalla Aspa-säätiön hallinnoiman Digi haltuun! kehittämishankeen ohjausryhmän jäsenenä. Tavoitteena on edistää asumispalveluja käyttävien pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien yhdenvertaisuutta digitalisoituvassa tietoyhteiskunnassa. Toimintavuonna hanke toteutti seitsemän (7) kaverivalmennusta ja koulutti 48 digikaveria tukemaan älylaitteiden käytössä. Epilepsialiitto seurasi potilasjärjestöjen maailmanlaajuisen kattojärjestö International Bureau for Epilepsyn (IBE) toimintaa. Lisäksi seurasimme Suomen Epilepsiaseuran kanssa kansainvälisen epilepsia-alan tiedejärjestön International League Against Epilepsy:n (ILAE) toimintaa ja sen välittämää tutkimustietoa epilepsiasta. Vapaaehtoisenergiaa Tulokset ja vaikutukset syntyvät yhteistyöllä. Suuri kiitos aikaansaannoksistamme kuuluu sitoutuneille vapaaehtoistoimijoillemme, jotka haluavat jakaa arvokkaita kokemuksiaan, edistää epilepsiaa sairastavien ihmisten hyvää elämää, innostua toimimaan ja antamaan arvokasta aikaansa vapaaehtoistoimintaan. YHTEISTYÖVERKOSTOJA Aspa-säätiö Epilepsiatutkimussäätiö, > Epilepsiatutkimussäätiö Harso Harvinaiset verkosto International Bureau for Epilepsy Järjestöjen sopeutumisvalmennusryhmä KUVE Kuntoutusverkosto Lasten sopeutumisvalmennuksen LASSO-kehittämisryhmä Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry NV Suomi Opintokeskus Sivis Pieni ele -keräystoimikunta Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) SoveLi Suomen Aivot Suomen Epilepsiaseura > Suomen Epilepsiaseura Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi Suomen sosiaali ja terveys SOSTE Tapaturmaisesti tai potilasvahingon kautta loukkaantuneiden lasten ja nuorten tukiyhdistys TATU, Palvelupolkumallin valtakunnallinen toimijaverkosto Vammaisfoorumi Vanhustyön Keskusliitto VATES-säätiö Lisäksi Epilepsialiitto on mukana lukuisissa alueellisissa yhteistyöryhmissä ja organisaatioissa. 5

6 Yhteisöllisyyttä vertaistukea ja osallisuutta Epilepsialiiton ja epilepsiayhdistysten vapaaehtoistoiminnan tarkoituksena on tarjota osallistumismahdollisuuksia ja mielekkäitä tekemisen paikkoja sekä mahdollistaa vertaistuen saaminen. Epilepsialiitolla on 23 jäsenyhdistystä, joissa oli jäsentä ( ). Kaikki epilepsiayhdistykset tekivät yhteistyötä alueensa hoitotahon, lähinnä lastenneurologian ja neurologian poliklinikoiden kanssa. Potilasjärjestöntoiminnan kulmakivi on vapaaehtoistoiminta, joka edistää yhteisöllisyyttä ja tuo mukanaan tekemisen iloa toimijoille itselleen, osallistujille ja koko yhteisölle. Vapaaehtoistoimijoita motivoi halu auttaa muita, ja kokemus siitä, että kun antaa, saa itsekin paljon. Monilla vapaaehtoistoimijoilla on omakohtainen kokemus epilepsiasta, mikä sitouttaa mukaan toimintaan. Liitto tukee vapaaehtoistoimijoita Liiton vapaaehtoistoimijoilleen antama tuki on ohjausta, koulutusta ja virkistystä. Tuki toteutuu sekä puhelimitse, sähköpostitse, Skype-yhteydellä, Facebookin, Messengerin että WhatsApp-sovelluksen kautta. Tärkeitä ovat myös kasvokkaiset tapaamiset yhdistyskäynneillä, erilaisissa tapahtumissa sekä koulutuksissa. Vapaaehtoistoimijoille järjestimme koulutuksia, joiden aiheena olivat mm. EU tietosuoja-asetus, Kilta-rekisteri sekä STEAn jäsenjärjestöavustuksen haku ja sen käyttö. Lisäksi suunnittelimme yhdessä tapahtumia, Pieni ele -keräyksen vapaaehtoista sähköpostitse tai puhelimitse vastattua yhteydenottoa EPILEPSIAYHDISTYKSET JÄRJESTIVÄT TOIMINTAVUONNA yleisöluentoa epilepsiasta 896 tapahtumaa ja vertaistapaamista Liikuntaryhmien kokoontumiskertaa osallistujaa osallistujaa osallistujaa VUOSIKERTOMUS 2018

7 toteutusta ja kansainvälisen epilepsiapäivän kampanjointia. Koulutukset ja tapaamiset tarjosivat vapaaehtoisille tietoa, virkistystä ja mahdollisuuden tavata muita vapaaehtoistoimijoita. Koulutuksiin osallistui yhteensä 250 vapaaehtoista. Vapaaehtoiset kokivat liiton tuen, ohjauksen, koulutukset ja tapahtumat erittäin tärkeiksi tai tärkeiksi. Uutiskirje ilmestyi vuoden aikana seitsemän (7) kertaa noin 100 luottamus- ja vapaaehtoistoimijalle. Yhdistysten hallintoon tarjosimme tukea ylläpitämällä jäsenrekisteriä ja keskittämällä jäsenmaksulomakkeiden ja -korttien postittaminen. Kannustimme mobiilijäsenkortin käyttöön ja kerroimme kansainvälisen epilepsiapäivän kampanjasta, jolloin tavoittelimme maailman suurimpia kaverikahveja. Epilepsialiitto haki jäsenjärjestöjen toimintaan STEAn kohdennettua (Ak) avustusta ja jakoi myönnetyn euroa toiminta-avustuksina epilepsiayhdistyksille vapaaehtois- ja vertaistoimintaan. Voimaannuttava vertaistuki Vertaistuki on ihmisten välistä tasa-arvoista vuorovaikutusta, jonka pohjana on samankaltainen kokemus. Koulutimme vertaisohjaajia jakamaan kokemustietoa sairaudestaan muille epilepsiaa sairastaville ja heidän läheisilleen kursseilla, vaikuttamis- ja vertaisryhmissä, sairaaloiden ensitietopäivissä, koulutustilaisuuksissa, mediassa, oppilaitoksissa ja lomaluotsitoiminnassa. Vertaisohjaajakoulutukseen osallistui yhteensä 28 vertaisohjaajaa. Lisäksi koulutimme verkkovertaisohjaajia järjestämällä verkkovertaisohjaajakoulutuksen, johon osallistui 11 verkkomoderaattoria. Koulutetut verkkovertaisohjaajat moderoivat keskusteluryhmiä verkossa. Liitolla oli yhteensä 75 vertaisohjaajaa ja 12 verkkovertaisohjaajaa. Nuorten osallisuutta Nuorisotoiminnan tavoitteena on edistää epilepsiaa sairastavien nuorten mahdollisuuksia osallistua kansalaisyhteiskunnan toimintaan ja vaikuttaa aktiivisesti oman tulevaisuutensa rakentamiseen. Nuorisotoiminta on luonteeltaan yhteisöllistä, omaehtoista ja nuorten itsensä näköistä. Finnish Epilepsy Warriors (FEW), nuorten yhteisö järjesti nuorten tapaamisia eri paikkakunnilla. FEW vieraili Tampereella, Jyväskylässä, Turussa ja Hämeenlinnassa. Hämeenlinnassa käynnistyi Nuorten klubi, jota ylläpitää Kanta-Hämeen epilepsiayhdistys. Nuorten pikkujouluihin osallistui lähes 20 nuorta ympäri Suomen. VAPAAEHTOISTOIMINNAN KOULUTUKSET 2018 Koulutukset / Tapaamiset Paikka Osallistujamäärä Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivä Helsinki Kuopio Oulu Vertaisiltamat Helsinki, Katajanokka 40 Koulutus STEA-avustusten hakemisen ja raportoinnin tueksi 5.5. Luontoliikunta sopii kaikille liikuntavastaavien koulutuspäivät Helsinki Kuopio Oulu Pajulahti 15 Verkkovertaisohjaajien koulutus Tampere 11 Vaikuttajafoorumi Tampere 80 Vertaisohjaajien koulutuspäivät Kouvola

8 Nuorten tapaamiset mahdollistivat muiden nuorten kohtaamisen yhteisen tekemisen merkeissä. Järjestimme tapaamiset yhteistyössä epilepsiayhdistysten kanssa. Vuoden 2018 loppuun mennessä nuorten yhteisöön oli liittynyt 24 nuorta eri puolilta Suomea. Finnish Epilepsy Warriors loi oman Facebook-ryhmän Epilepsialiitolla oli edustus nuorten yhteistyö Allianssissa. Epilepsialiitto osallistui myös vammaisten nuorten yhteistyöryhmässä (VNY). Mielipakista elämänvoimaa senioreille Senioritoiminnan tarkoituksena on tukea ikääntyneiden epilepsiaa sairastavien henkilöiden osallisuutta ja tarjota mahdollisuuksia vertaistukeen. Toimimme yhteistyökumppanina Ikäinstituutin Mielen hyvinvointi voimavaraksi ikäihmisten elämänhaasteisiin -hankkeessa ( ). Hanke tuotti järjestön toimintaan sopivia mielen hyvinvointia tukevia työkaluja. Mielipakin välineitä (ryhmätoimintamalli, mielipakka-kortit ja luontoelämyspolku) otimme käyttöön tapahtumissa kuten Vaikuttajafoorumin seniorityöpajassa, jossa vapaaehtoistoimijat ideoivat senioritoiminnan tulevaisuutta. Kokeilimme ryhmätoimintamallia myös yhteistyössä Turun seudun ja Helsingin epilepsiayhdistysten kanssa. JÄRJESTÖTAPAHTUMAT Tapahtumat Liittokokous Paikka Helsinki, Katajanokka Osallistujamäärä 62 Valtakunnalliset kesäkisat Finnish Epilepsy Warriors nuorten yhteisön pikkujoulut Seinäjoki n. 150 Helsinki 20 8 VUOSIKERTOMUS 2018

9 Liikuntatoiminnan tavoitteena on tiedon lisääminen liikunnan terveysvaikutuksista ja epilepsiaa sairastavien ihmisten tasavertaisen osallistumisen edistäminen. Hyvinvointia liikunnasta Liikuntatoiminnan tavoitteena on tiedon lisääminen liikunnan terveysvaikutuksista ja epilepsiaa sairastavien ihmisten tasavertaisen osallistumisen edistäminen. Liikuntavastaavien koulutusviikonlopussa oli 15 epilepsiayhdistysten liikuntavastaavaa tai liikuntatoiminnan kehittämisestä kiinnostunutta henkilöä. Viikonlopun teemana oli soveltava luontoliikunta. Koulutus antoi eväitä kehittää luontoliikuntaa epilepsiayhteisössä sekä kannustaa paikallisyhdistyksiä hyödyntämään oman alueensa luontoa sekä tutustumaan oman alueensa verkostoihin ja yhteistyökumppaneihin. Epilepsialiitto oli jäsenenä Soveltava Liikunta SoveLi ry:ssä, joka edistää pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten mahdollisuuksia liikuntaan ja aktiiviseen elämään. SÄÄNNÖLLISESTI KOKOONTUVAT LIIKUNTARYHMÄT EPILEPSIAYHDISTYKSISSÄ 2018 Liikuntaryhmät 25 Kokoontumiskerrat 322 Osallistujamäärä Lapset 178 Nuoret 160 Työikäiset 1165 Seniorit 790 Yhteensä

10 Liekeissä yhteisö välittää ja vahvis Liekeissä-hanke päättyi vuoden 2018 lopussa. Hankkeen tavoitteena on ollut lievittää epilepsiaa sairastavien aikuisten yksinäisyyttä ja lisätä osallistumisen mahdollisuuksia. Viimeisenä toimintavuotena jatkoimme hankkeessa kehitettyjen toimintamallien kehittämistä ja jalkauttamista osaksi Epilepsialiiton ja -yhdistysten toimintaa. Hankkeessa työskenteli kaksi yhteisövalmentajaa. Kaverikahvilatoiminta laajeni Kaverikahvila on matalan kynnyksen kokoontumispaikka, jossa voi tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia. Kaverikahvilat kokoontuivat säännöllisesti, vähintään kerran kuukaudessa ja toimintaa ohjasi ammattitaitoinen vetäjä yhdessä vapaaehtoisen vertaisen kanssa. Kaverikahvilat laajenivat uusille paikkakunnille ja kokoontuivat Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa. Kaverikahvilatoiminnan markkinoinnin tueksi valmistui video Kaverikahviloihin osallistuneet vastasivat kyselyyn (N=48). Lähes kolmeneljäsosaa piti osallistumisen tärkeimpänä syynä mahdollisuutta tavata muita epilepsiaa sairastavia ihmisiä. Vertaistukea verkossa Hankkeessa perustetun Epilepsian kanssa -Facebookryhmän jäsenmäärä jatkoi kasvuaan ja vuoden lopussa ryhmään oli liittynyt yli jäsentä. Keskusteluryhmän ylläpitäjinä toimivat Epilepsialiiton työntekijät ja moderaattoreina vapaaehtoiset verkkovertaisohjaajat. KAVERIKAHVILOIDEN VUOSI 68 kokoontumiskertaa 903 käyntikertaa Kaverikahvila piristää arkea. Kaverikahviloista on muodostunut henkireikä, omalle jaksamiselle äärimmäisen tärkeä. 10 VUOSIKERTOMUS 2018

11 taa Yhteistyötä epilepsiahoidon ammattilaisten kanssa Terveydenhuollon ammattilaiset olivat avainasemassa kohderyhmän tavoittamisessa. Yhteistyötapaamisissa neurologian poliklinikoilla pohdimme yhdessä epilepsiaan liittyviä syrjäytymisen riskejä ja kerroimme toimintamalleista osallistumisen edistämiseksi. Kehitimme terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön epilepsiaa sairastavan henkilön yksinäisyyden ja osallisuuden kokemusta kartoittavan lomakkeen. Tämän ns. puheeksi ottamisen työkalun avulla ammattilaiset voivat tukea sosiaalista toimintakykyä osana hoidon kokonaisuutta sekä ohjata asiakkaitaan vertaistuen piiriin. Saamamme palautteen mukaan ammattilaiset pitivät kaverikahviloita toimintana, johon heidän oli helppo ohjata epilepsiaa sairastavia asiakkaitaan. Ollaan suositeltu kaverikahvilaa kaikille epilepsiaa sairastaville potilaille ja läheisille, ketkä hyötyisivät vertaistuesta tai haluaisivat kavereita. Virpi Ala-Jääskö, sairaanhoitaja, KYS Epilepsiakeskus Olemme pitäneet tätä uutta matalan kynnyksen toimintaa oikein tervetulleena. Olemme saaneet siitä potilailta positiivista palautettakin. Leena Jutila, apulaisylilääkäri, KYS Epilepsiakeskus Yksinäisyys on yhteisön haaste Hankkeen päätöstapahtumana oli paneelikeskustelu aiheesta epilepsia, yksinäisyys ja yhteisöllisyys. Keskustelun asiantuntijoina olivat vertaisohjaaja Noona Mäkitalo, epilepsiaa sairastavan läheinen Lotta Virrankari, neurologian erikoislääkäri Hanna Ansakorpi ja dosentti Sakari Kainulainen. Hanke nosti esiin erilaisuuden, erillisyyden ja yksinäisyyden kokemuksia, joita epilepsiaan saattaa liittyä. Hanke uudisti myös vapaaehtoistoimintaa tuomalla uudenlaista yhteisöllistä toimintaa ja innosti uusia vapaaehtoisia mukaan. Kotiin jymähtäneitä ihmisiä on saatu kaivettua ulos. Uusia ihmisiä tulee toimintaan mukaan. Uskon, että projektilla on ollut positiivinen vaikutus osallistujien elämään. 11

12 Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva -hanke käynnistyi huhtikuussa. STEAn rahoittaman kolmivuotisen hankkeen tavoitteena on vahvistaa harvinaisepilepsiaa sairastavien ihmisten ja heidän läheistensä arjen hallintaa, verkostoitumista ja voimaantumista. Henkilöstövaihdosten vuoksi hanke oli käynnissä huhtikuusta syyskuuhun jatkaen taas toimintaansa vuoden 2019 alussa. Vertaistoimintaa harvinaisepilepsiaa sairastaville ja läheisille Eri harvinaisepilepsiaryhmille suunnatun vertaistoiminnan kehittäminen ja toimintamallin luominen ovat hankkeessa keskeisintä. Tavoitteena on luoda verkosto, jonka avulla saadaan koottua yhteen harvinaisepilepsiaa sairastavia ja heidän läheisiään erilaisten vertais-, virkistys- ja koulutustapahtumiin. Tapahtumia järjestetään diagnoosikohtaisesti, mutta myös diagnoosia vailla oleville sekä kooten yhteen useita hyvin pieniä harvinaisdiagnoosiryhmiä. Pyrkimyksenä on luoda verkosto, jonka avulla vertaistuki mahdollistuu myös kaikkein harvinaisimmille. Toimintavuonna järjestimme kolme tilaisuutta eri harvinaisepilepsiaryhmille tieto- ja teemapäivä Unverricht-Lundborgin -tautia sairastaville henkilöille ja heidän läheisilleen Helsingissä 8.5., 24 osallistujaa teema- ja vertaistukipäivä ULD EPM1 -sairautta sairastaville nuorille ja heidän vanhemmilleen Helsingissä , 6 osallistujaa tieto- ja vertaistukipäivä harvinaista ja/tai vaikeaa epilepsiaa sairastavien alle kouluikäisten lasten vanhemmille Kuopiossa , 13 osallistujaa Tietoa harvinaisista epilepsioista Perustimme harvinaiset epilepsiat sivuston liiton verkkosivuille ja toteutimme yhden kokemustarinavideon haastattelemalla infantiilispasmioireyhtymää sairastavan lapsen vanhempia. Harvinaisesti yhdessä esite valmistui ja sitä jaettiin liiton tapahtumissa ja neurologian ja lastenneurologian poliklinikoille. Sen tavoitteena on ohjata vertaistuen ja tiedon lähteille. Yhteistyötä sairaaloiden kanssa Potilasjärjestön ja sairaaloiden välinen yhteistyö on tärkeää, jotta harvinaisepilepsiaa sairastavien haasteet saadaan esiin ja heidän äänensä kuuluviin. Tiivistimme yhteistyötä HYKSn lastenneurologian ja neurologian klinikoiden sekä KYSn Epilepsiakeskuksen kanssa. Tarkoituksena on luoda yhteistyön malli myös muihin yliopistollisiin sairaaloihin sekä keskussairaaloihin. 12 VUOSIKERTOMUS 2018

13 Mahdollistaja tukena uudelleenorientoitumiseen ja osallisuuteen Lokakuussa käynnistyi hanke auttavan vapaaehtoistyön, uudenlaisen yhteisöllisen toiminnan sekä alueellisen vaikuttamistoiminnan kehittämiseksi. Kohderyhmänä ovat työikäiset epilepsiaa sairastavat henkilöt. Projektin pilottialueina ovat Satakunta ja OYS-erityisvastuualue. Hankkeessa työskentelee yksi työntekijä. Auttavaa vapaaehtoistyötä Kehitämme Epilepsialiiton vapaaehtoispohjaisia tukimuotoja mentoroinnin avulla. Mentoroinnilla tuemme ihmisiä, joille epilepsia tuo muutoksia arkeen tai epävarmuutta tulevaisuuden näkymiin. Mentorit ovat vapaaehtoisia, joilla on omakohtaista kokemusta erilaisista elämäntilanteista ja arjesta epilepsian kanssa. Valmentavalla ja kannustavalla otteella mentorit tukevat elämän eri käänteissä. Käynnistimme mentorointitoiminnan mallinnuksen ja koulutettavien vapaaehtoisten mentoreiden etsinnän. Mentoroinnista hyötyviä ihmisiä etsimme yhteistyössä pilottialueiden terveydenhuollon kanssa. Helmi-hankkeen valmistelua Haimme yhdessä Kehitysvammaliiton kanssa STEAlta avustusta vuosille hankkeeseen, jonka kohderyhmänä olivat epilepsiaa sairastavat, paljon tukea tarvitsevat kehitysvammaiset henkilöt. Hankkeen tarkoituksena oli kehittää toimintaa ja työkaluja kohderyhmän hyvinvoinnin ja osallisuuden tukemiseen. STEA ei esittänyt rahoitusta hankkeelle. Toteutimme Kehitysvammaliiton kanssa Epilepsiat muutakin kuin kohtauksia kehitysvammaisilla -koulutuksen kehitysvammaisten lähityöntekijöille. Osallisuutta ja yhteisöllistä toimintaa Voimistamme myös kokemuksellista ääntä alueellisessa päätöksenteossa. Vaikuttajakoulutusten ja kokemustarinoiden kautta tuomme esille epilepsian moninaisuuden sekä palvelujärjestelmässä huomioitavat asiat. Tavoitteenamme on saada kuuluviin myös niiden ihmisten ääni, jotka eivät ole olleet mukana vaikuttamassa alueelliseen päätöksentekoon. Yhteistyökumppaneina toimivat Neuroliitto ry ja Aivoliitto ry. 13

14 Voimaannuttavia kuntoutuspalveluita Epilepsialiitto tukee eri keinoin niitä ihmisiä, joilla epilepsia tuo haasteita arkeen. Tuotamme omia neuvonta- ja kuntoutuspalveluita ja kehitämme uusia palveluita. Alan ammattilaisten kanssa yhteistyössä vaikutamme eri verkostoissa siihen, että yhteiskunnalliset palvelut ja lainsäädäntö ottavat huomioon epilepsiaa sairastavien ja heidän läheistensä tilanteen ja tarpeet. Neuvontaa Neuvontamme tukee ja ohjaa tarvittavien palvelujen äärelle. Neuvonnan kautta saamme myös vaikuttamistyöhön tärkeää tietoa epilepsiaa sairastavien arjen sujumisesta. Kysytyimmät aiheet olivat epilepsia yleisesti, epilepsian hoito, ajokyky, sosiaaliturva ja kuntoutus puhelua Epilepsialiiton kuntoutumiskurssit ovat ryhmämuotoista sopeutumisvalmennusta, joka auttaa löytämään selviytymis- 429 keskustelua asiakaspalvelu-chatissa Otimme käyttöön uusia neuvontakanavia. Asiakaspalveluchat palveli maanantaista torstaihin klo 9 15 ja madalsi kynnystä ottaa yhteyttä Epilepsialiittoon. Useimmin toistuvia aiheita olivat neuvontaan, kuntoutukseen ja jäsenyyteen liittyvät kysymykset. Järjestimme kolme teemoitettua live-chattia, joissa asiantuntijat vastasivat kysymyksiin suorassa Youtube-lähetyksessä. Lähetys oli katsottavissa Epilepsialiiton verkkosivulla, jossa oli samaan aikaan auki kaikille avoin chat-keskustelu. Live-chattien teemoina olivat mielen hyvinvointi, epilepsian omahoito ja epilepsiaa sairastavan lapsen tukeminen varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Kuntoutumiskursseilta selviytymiskeinoja keinoja omaan elämään. Toteutimme kurssit STEAn avustuksella Veikkauksen tuotoista. Toteutimme kuntoutumiskursseja epilepsiaa sairastaville lapsille, nuorille, aikuisille, läheisille ja perheille. Kurssien tavoitteena oli ohjata itsehoitoon ja omatoimisuuteen sekä tukea soveltuvien yksilöllisten selviytymiskeinojen löytämisessä (Aikuisten epilepsian käypä hoito -suositus). Kurssien ohjelma suunniteltiin osallistujien yksilöllisten ja ryhmän tavoitteiden mukaan. Ohjelmassa oli luentoja, keskusteluja sekä virkistävää ja liikunnallista ohjelmaa. Lapset oli otettu huomioon erityisellä lasten ohjelmalla, jossa epilepsia tuli tutuksi lapsen ikä- ja kehitystason mukaisella tavalla. Kuntoutuja ja perhe saivat moniammatillisen arvion tilanteestaan sekä tietoa ja tukea sairauden kanssa elämiseen. Moniammatillista kurssityötä Kurssin moniammatilliseen työryhmään kuului kohderyhmän tarpeen mukaan sairaanhoitaja, terapiatyön, sosiaaliturvan tai erityisopetuksen ammattilaisia, avustajia ja vertaisohjaajia. Kursseilla luennoi neurologian ja lastenneurologian erikoislääkäreitä ja muita asiantuntijoita. Kuntoutumiskurssien toteuttamiseen osallistui liiton omien työntekijöiden eli yhteisövalmentajien, sosiaaliturva-asiantuntijan ja kuntoutuspäällikön lisäksi 30 kurssityöntekijää. Järjestimme työntekijöille kaksipäiväisen koulutuksen, johon osallistui myös Kelan epilepsiakursseja toteuttavien kolmen kuntoutuslaitoksen työntekijöitä VUOSIKERTOMUS 2018

15 Kursseja valtakunnallisesti ja alueellisesti Lisäämme sopeutumisvalmennuksen tavoitettavuutta toteuttamalla valtakunnallisten kurssien lisäksi alueellisia lyhytkursseja epilepsiaa sairastavien lasten ja nuorten perheille sekä epilepsiaa sairastaville aikuisille ja heidän läheisilleen. Omien kurssien lisäksi toteutimme yhden alueellisen kurssin yhteistyössä Mielenterveyden keskusliiton kanssa. KURSSIT, PAJAT JA VIERAILUT valtakunnallista kuntoutumiskurssia, osallistujia alueellista kuntoutumiskurssia, osallistujia 45 6 nuorten pajaa eri puolella Suomea, osallistujia 54 2 moskeijavierailua, joilla kohtasimme somaliyhteisöön kuuluvia aikuisia, osallistujia 80 Nuorten osallisuus vahvistui ja FEW syntyi Kehitimme nuorten kanssa pitkäkestoista avomuotoista kuntoutumiskurssia, jonka tavoitteena oli nuorten osallisuuden ja toimijuuden lisääminen. Suunnittelimme toimintaa yhdessä nuorten kanssa hyödyntäen heille ominaisia motivoinnin, osallistumisen ja yhteydenpidon keinoja. Toteutimme eri puolilla Suomea kuusi (6) nuorten pajaa, joihin osallistui 54 nuorta. Nuoret voimaantuivat perustamaan omia someryhmiä (WhatsApp, Facebook ja Instagram) ja oman nuorten yhteisön eli FEWn, Finnish Epilepsy Warriors (ks. lisää s. 7). Lapset tahtoivat yökylään Vastasimme vanhempien toiveeseen: myös vaikeaa epilepsiaa sairastava lapsi haluaa päästä kokeilemaan omia rajojaan ja osalliseksi jännittävästä toiminnasta yhdessä muiden lasten kanssa. Järjestimme Tahdon yökylään -viikonloppukurssin kouluikäisille lapsille, heidän sisaruksilleen ja vanhemmilleen. Viikonlopun toteutus räätälöitiin yhdessä kokeneiden ohjaajien sekä lasten ja perheiden kanssa. Kurssi toteutui hienosti ja niin siskonpedissä yönsä nukkuneiden lasten kuin heidän vanhempiensa palaute rohkaisi jatkamaan tällaista toimintaa. Yhteistyötä kuntoutuslaitosten Kela-kursseilla Epilepsialiitto tarjosi yhteistyötä Kelan epilepsiakursseja toteuttaville kuudelle kuntoutuslaitokselle. Yhteistyöstä sovittiin kolmen lasten perhekursseja toteuttavan ja yhden aikuisten kursseja toteuttavan kuntoutuslaitoksen kanssa. Yhteistyö sisälsi yhden työntekijän ja vertaisohjaajan käynnin kurssilla, kurssimarkkinointia ja koulutusyhteistyötä. Huolestuneena seurasimme, että 2018 alkaneella Kelan sopimuskaudella osa epilepsiakursseista peruuntui tai toteutui pienellä osallistujamäärällä. Yhteistyötä sosiaalisessa lomatoiminnassa Epilepsialiitto on pitkään tehnyt yhteistyötä Maaseudun Loma ja Terveyshuollon (MLTH) kanssa sosiaalisessa lomatoiminnassa. Jäsenyyden kautta haluamme vaikuttaa lomatoiminnan linjauksiin ja organisointiin niin, että vaikeaa epilepsiaa sairastavien tarpeet otetaan paremmin huomioon lomatoiminnassa. Yhteistyötä ammattilaisten kanssa Neurologian ja lastenneurologian poliklinikkatapaamisilla kerroimme Epilepsialiiton ajankohtaisesta toiminnasta ja palveluista sekä vahvistimme yhteistyötä epilepsiahoidon ammattilaisten kanssa. Tapaamisiin osallistui vuoden aikana 122 ammattilaista. Lisäksi osallistuimme useisiin sairaaloiden järjestämiin ensitietopäiviin. Teimme sopeutumisvalmennuksen sisältöä ja haasteita tunnetuksi kahdessa valtakunnallisessa seminaarissa. Osana lasten sopeutumisvalmennuksen LASSO-verkostoa toteutimme Kuuluuhan perheiden ääni -seminaarin, joka kokosi lasten ja perheiden sopeutumisvalmennuksen ja terveydenhuollon ammattilaisia kuulemaan mm. perhe- ja peruspalveluministeri Anneli Saarikon näkemyksiä siitä, miten perheille tarkoitettu sopeutumisvalmennus toteutuu tulevaisuudessa. Seminaarin osallistui 48 henkilöä. Sopeutumisvalmennuksen tulevaisuutta pohdittiin marraskuussa seminaarissa otsikolla Mihin suomalainen sopeutumisvalmennus on menossa? Sote-uudistus tuo mukanaan merkittävän järjestöjen toimintaympäristön muutoksen, totesi seminaarissa selvityshenkilö, Sydänliiton pääsihteeri Tuija Brax. Järjestöjen on jatkossa tunnistettava, onko niiden toiminta markkinaehtoista palvelutuotantoa vai yleishyödyllistä terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Tämä arvio voi vaihdella maakunnittain ja sen tekeminen vaatii usein paljon uutta tietoa ja osaamista. Seminaariin osallistui 69 henkilöä. 15

16 Minusta tulee isona lapsella on oikeus suuriin unelmiin Minusta tulee isona -hanke alkoi maaliskuussa. Tavoitteena on epilepsiaa sairastavan lapsen ja nuoren itsetunnon ja pärjäämisen kokemuksen vahvistaminen tuottamalla materiaalia epilepsian puheeksi ottoon perheissä, varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Tuotimme paperinuken ja leikkialustan, jolla lapsi voi leikkiä sairaalakokemustaan. Leikin avulla voi keskustella epilepsiasta, ajatuksista ja tunteista, joita epilepsiaan liittyy. Hyvien uutisten reissuvihko valmistui. Reissuvihko toimii lapsen kohtauspäiväkirjan rinnalla vahvistaen lapsen myönteistä käsitystä itsestään. Reissuvihko ja paperinukke löysivät paikkansa Epilepsialiiton alle kouluikäisten perhekursseilla ja Etäsope-hankkeessa, jossa perhekurssien tavoitteeksi kirkastui perheen itsetunnon vahvistaminen. Lähetimme 350 reissuvihkoa ja paperinukkea sairaaloihin, ensitietopäiviin ja Kelan lasten perhekursseille vuoden aikana. Minusta tulee isona -kerhomalli varhaiskasvatukseen, esi- ja alkuopetukseen valmistui vuoden aikana. Kerho on varhaiskasvatukseen, esi- ja alkuopetukseen soveltuva malli, jolla vahvistetaan epilepsiaa sairastavan lapsen sosiaalista selviytymistä sekä yhdenvertaisuuden ja osallisuuden kokemusta. Kerhossa otetaan epilepsia puheeksi lapsiryhmässä. Näin vahvistetaan kaikkien lasten tietämystä epilepsiasta. Kerhossa pohdittiin ihmisten erilaisuutta ja samanlaisuutta sekä haaveiltiin tulevaisuuden ammateista. Kerhomallin käsikirja mahdollistaa kerhon aloittamisen myös epilepsiayhdistyksissä ja perhekursseilla lasten vertaistukeen pohjautuvana mallina. 16 VUOSIKERTOMUS 2018

17 Tiedon välittämistä ja kampanjointia Epilepsialiiton viestintään kuuluu epilepsian tieteellisen tiedon ja kokemustiedon välittämistä, kampanjointia ja ihmisten kohtaamista verkossa. Kansainvälinen epilepsiapäivä oli vuoden viestinnällinen kohokohta. Epilepsialiitto, epilepsiayhdistykset ja Suomen Epilepsiaseura tempaisivat Suomessa teemalla Älä jätä yksin. Epilepsiayhteisömme korosti yhteisöllisyyden merkitystä ja toisista välittämistä. Taustalla vaikuttivat kansainvälinen epilepsia-alan potilasjärjestö (IBE) ja epilepsia-alan tutkijajärjestö (ILAE). Järjestimme viidellä paikkakunnalla tapahtumia teemalla Maailman suurimmat kaverikahvit, joihin saattoi osallistua paikan päällä tai somessa. Toteutimme tapahtumat livelähetyksinä, joissa haastattelimme paikkakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoita ja poliitikkoja. Helsingin livelähetyksen juonsi toimittaja Piia Pasanen. Haastoimme ihmisiä mukaan kaverikahveille ja teimme yhteistyötä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa ja vaikuttamistyötä päättäjien suuntaan. Järjestimme lisäksi kaksi live-chat -keskustelutilaisuutta, joissa käsiteltiin yksinäisyyttä, mielenterveyttä ja epilepsiaa. Tuotimme kampanjamateriaalia epilepsiayhdistyksille ja terveydenhuollon käyttöön. Helsingin livelähetyksen juonsi toimittaja Piia Pasanen. 17

18 #valitayksinäisyydestä-sarjan voittajakuva, kuvaaja Risto Niemelä Järjestimme tammikuussa valokuvauskilpailun, jonka aiheina olivat: välitä ystävyydestä ja valita yksinäisyydestä. Julkaisimme verkkosivuillamme viisi vertaistukivideota. Vaikutimme somessa. Tapahtumiin osallistui yli viisisataa henkilöä. Somekahvihetkiin aihetunnisteella #kaverikahvit, tuli satoja postauksia. Epilepsia.fi -sivun kävijämäärä nousi selvästi kampanjaviikolla. Facebook-sivuillamme oli huima nousu ja saimme runsaasti tykkäyksiä ja jakoja. Reaktiot Tykkäykset #välitäystävyydestä-sarjan voittajakuva kuvaaja Taija Kälkkäinen Verkkosivut Epilepsia.fi portaalissa on myös Suomen Epilepsiaseuran ja Epilepsiatutkimussäätiön verkkosivut. Verkkosivujen kävijämäärät ovat vuosittain kasvaneet tasaisesti. Toimintavuonna kasvu kääntyi laskuun, mikä johtui odotetusti verkkosivuilla olleen epilepsiatieto-osion siirtämisestä sovitusti Virtuaalisairaalaan (terveyskyla.fi). Epilepsiatietoa päivitetään jatkossa Aivotaloon, Lastentaloon ja Harvinaissairauksien taloon epilepsia.fi -verkkosivuilla kävijät vuosina 2017 ja 2018 luvut ovat kävijöitä kuukaudessa Tiedotimme teemasta ja tapahtumista laajasti medialle Kuka media.com -palvelun kautta. Kerroimme tapahtumista ja niiden sujumisesta Epilepsialehdessä ja digilehdessä. Tallenteet päivän tapahtumista jäivät epilepsia.fi -sivustolle. Kansainvälisen epilepsiapäivän lisäksi liiton viestinnän huiput osuivat kevään liittokokouksen ja syksyn vaikuttajafoorumin yhteyteen tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu VUOSIKERTOMUS 2018

19 Verkkosivuillamme oli kävijöitä vuoden aikana noin ( v. 2017). Kävijät vierailivat keskimäärin 1,8 sivulla, kun aiempana vuonna luku oli yli kolme. Loppuvuotta kohti kävijämäärät kasvoivat hieman, kun panostimme videoihin ja ajankohtaisuutisiin. Epilepsialiitto osallistui Terveyskylän talojen epilepsiatietosisältöjen kehittämistyöryhmiin. -sivujen rekisteröitymistä ja kirjautumista vaativat keskusteluryhmät siirtyivät Epilepsialiiton ylläpitämään ja vapaaehtoisten moderoimaan suljettuun Epilepsian kanssa Facebook-ryhmään. Koulutimme epilepsiayhdistysten vapaaehtoisia verkkosivujen sisällön tuottamiseen ja sivujen päivittämiseen. Ryhmässä oli vuoden lopussa yli keskustelijaa Sosiaalinen media Olimme aktiivisia somessa. Facebook.com/epilepsialiitto -sivulla oli vuoden lopussa noin tykkääjää. Facebook.com/ Epilepsian kanssa suljetussa vertaistukiryhmässä on jäseniä 1000 (vuoden 2018 lopussa). meillä oli noin 400 seuraajaa ja Instagram.com/epilepsialiitto seurasi noin 1000 henkilöä. Videomateriaalin välittämiseen käytimme YouTubea. Koko henkilökunta kouluttautui sosiaalisen median käyttöön. Epilepsialehti Epilepsialehti ilmestyi viisi kertaa 32-sivuisena. Lehti on jäsenlehti, jota lähetetään myös neurologian ammattilaisille, yhteistyötahoille ja päättäjille sekä jaetaan erilaisissa tilaisuuksissa. Painosmäärä oli kappaletta/numero. Pääkirjoitus ja osa artikkeleista käännettiin ruotsin kielelle. Lehti ilmestyi myös digiversiona, mikä antaa mahdollisuuden liittää juttuihin verkko-osoitteita ja videoita. Digilehteä ladattiin vuoden aikana yhteensä noin kertaa. Tarjosimme lukijoille ajankohtaista tutkimustietoa epilepsiasta selkeässä muodossa. Lehden sivumäärästä noin viidesosa (32 sivua) käsitteli tiedeartikkeleita tai -uutisia. Esittelimme mm. suomalaista epilepsiatutkimusta eri yliopistoista ja klinikoilta. Seurasimme myös alan väitöstutkimuksia ja haastattelimme tutkijoita. Asiantuntijat mukana tekemässä Toimitusneuvosto ideoi lehtien pääsisällöt, tiedeosion aiheet ja asiantuntijakirjoittajat. Toimitusneuvoston asiantuntijalääkärit tarkistivat lehden osiot, joissa on tietoa epilepsiasta, tutkimuksesta ja hoidosta. Viestintään saimme kehittämisideoita ja ohjeistusta myös asiantuntijaryhmältä. Toimitusneuvosto kokoontui kerran. EPILEPSIATIETOA TERVEYSKYLÄSTÄ ESITTEET: Ensiapuesite, suomi, uusintapainos Kuntoutumiskurssiesitteet vuodelle 2019, aikuiset ja lapset erikseen Vaikeat epilepsiat selkoversio verkkoon (yhteistyö asiantuntijoiden kanssa) Harvinaisesti yhdessä: Yhteisö välittää, Vi bryr oss om dig Harvinaisesti yhdessä, Sällsynt tillsammans Vertainen vierelläsi, En jämlik bredvid dig 19

20 Taustavoimat luottamushallinto ja henkilöstö Epilepsialiiton varsinainen liittokokous kokoontui huhtikuussa Helsingissä. Kokoukseen osallistui 62 epilepsiayhdistyksen valtuuttamaa edustajaa. Liittokokous nimesi sääntöuudistustyöryhmän arvioimaan Epilepsialiiton sääntöjen uudistustarvetta. Sääntöuudistustyöryhmä kokoontui kolme kertaa ja teki esityksen Epilepsialiiton uusiksi säännöiksi esitettäväksi vuoden 2019 liittokokoukselle. Hallitus kokoontui seitsemän (7) kertaa, joista yksi oli sähköpostikokous. Työvaliokunta piti kaksi sähköpostikokousta. Aktiiviset vapaaehtoistoimijat, asiantuntijaryhmä, toimitusneuvosto, toimikunnat ja hankkeiden ohjausryhmät toivat toimintaan lisäresurssia ja asiantuntemusta. Liitossa toimi vuoden aikana keskimäärin 18 työntekijää. Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa oli 11 henkilöä. Toimintavuoden aikana tapahtui useita henkilövaihdoksia. Toiminnanjohtaja irtisanoutui ja hänen työsuhteensa päättyi toukokuussa. Epilepsialiiton hallitus valitsi järjestöpäällikön toiminnanjohtajaksi kesäkuusta alkaen. Yksi yhteisövalmentaja jäi eläkkeellä elokuussa, jolloin Tampereen aluetoimisto lakkautettiin. Vuoden aikana käynnistyi kolme uutta hanketta: Minusta tulee isona, Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva ja Mahdollistaja tukena uudelleenorientoitumiseen ja osallisuuteen -hanke, joista jokaisessa työskenteli yksi määräaikainen työntekijä. Liekeissä-yhteisö välittää ja vahvistaa -hankkeessa oli kaksi määräaikaista työntekijää. Paikka Auki -hankkeissa oli vuoden aikana kaksi eri henkilöä määräaikaisessa työsuhteessa. Kuntoutumiskursseille osallistuvien määräaikaisten kuntoutustyöntekijöiden ja muiden tuntityöntekijöiden työpanoksesta kertyi kolme henkilötyövuotta. Perhevapaalla oli yksi henkilö osan vuodesta. Kuvassa Epilepsialiiton henkilöstöä 20 VUOSIKERTOMUS 2018

21 Kunniapuheenjohtajat Sillanpää Matti, professori Kälviäinen Reetta, professori Hallitus Parviainen Ulla, lähtien Tölli Tapani, puheenjohtaja, asti Varsinaiset jäsenet Arkela Kerstin, lähihoitaja, asti Hölttä Päivi, merkonomi, lähtien Karvinen Liisa, asti Koivuniemi Kauko, VTL, asti Laitinen Keijo, rehtori Malinen Tuomo, yrittäjä Metsähonkala Liisa, dosentti, lastenneurologian erikoislääkäri Virrankari Lotta, yhteiskuntatieteiden opiskelija, lähtien Willman Tiina, vajaamielishoitaja, lähtien Varajäsenet Hietala Kalle, nuoriso-ohjaaja, asti Heinonen Katja, äänilehti- ja apuvälinevastaava Holmberg Nico, sosiaaliohjaaja, asti Leiwo Kaisaliisa, kauppatieteen lisensiaatti Nurminen Kaisa, kasvatustieteen maisteri, diplomi-insinööri, lähtien Parviainen Veera, lähihoitaja, asti Puronkari Aino, maatalousyrittäjä, omaishoitaja, lähtien Reinikka Tapani, isännöitsijä, lähtien Ulla Parviainen aloitti uutena puheenjohtajana Henkilökunta 2018 Auvinen Terhi, yhteisövalmentaja, Liekeissä yhteisö välittää ja vahvistaa -hanke Haglund Milla, hallintovastaava Lahikainen Jorma, yhteisövalmentaja asti Lehtimäki Heli, järjestöassistentti Lindström Kaija, tiedotuspäällikkö Maalo Anna-Lotta, toimistoassistentti asti Mansikka-aho Elli-Noora, toimistoassistentti lähtien Muotka Riina, yhteisövalmentaja, Liekeissä yhteisö välittää ja vahvistaa -hanke Mäkitalo Vuokko, projektityöntekijä, Mahdollistaja tukena uudelleenorientoitumiseen ja osallisuuteen -hanke lähtien Nylén Marja, kuntoutuspäällikkö Salminen Paula, sosiaaliturva-asiantuntija Selin Piritta, kehittämispäällikkö Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva -hanke, järjestöpäällikkö lähtien Särkilahti Heidi, yhteisövalmentaja asti Takkunen Jani, yhteisövalmentaja lähtien Tarkiainen Virpi, järjestöpäällikkö 4.6. asti, toiminnanjohtaja 5.6. lähtien Tervonen Sari, toiminnanjohtaja asti Vihriälä-Määttä Tanja, yhteisövalmentaja 21

22 Talous luo reunaehdot Epilepsialiiton päärahoittajana oli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA). STEA-avustukset olivat yhteensä euroa, josta maksettiin edelleen euroa epilepsiayhdistyksille. Tilinpäätös osoittaa alijäämää 8516,30 euroa vuonna Vierasta pääomaa taseessa oli yhteensä ,68, joka koostui pääasiassa STEAn avustusennakoista. Taseen loppusumma oli ,74 euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) yleisavustus liikuntatoimintaan oli euroa. Opintotoiminnan Keskusliitto ry:n Opintokeskus Siviksen tuki järjestökoulutuksiin oli 2 511,50 euroa. Muut merkittävät tuotot syntyivät tapahtumien osallistumismaksuista ja omasta varainhankinnasta: jäsenmaksuista, lahjoituksista ja pienimuotoisesta tuotemyynnistä. Kannatusjäsenhankinta vahvistui toimintavuonna. Pieni ele -keräys tuotti euroa. Poistot olivat yhteensä ,21 euroa. Toimintakulut olivat yhteensä ,82 euroa. Keskeisin menoerä oli henkilöstökulut ,60 euroa (50 %). Muut isot kuluerät olivat matka-, majoitus- ja ruokailukulut kursseilla ja tapahtumissa sekä ulkopuoliset palvelut. Grafiikka kuvaa tulorahoituksen ja menojen jakautumista. Muistorahastoja käytettiin niiden käyttötarkoituksien mukaisesti: Kimmo Marttisen muistorahastoa epilepsiaa sairastavien aikuisten tukemiseen ja tiedotukseen ja Sinikka Avilan muistorahastoa Liekeissä yhteisö välittää ja vahvistaa -hankkeessa epilepsiaa sairastavien kuntoutumista ja tukemista edistävään työhön. Muistorahastojen varat on sijoitettu. Sijoituksista lunastettiin rahasto-osuuksia ,90 euroa. Liiton pitkäaikainen velka on limiittiluotto, jolla varmistetaan maksuvalmis neljä kertaa vuodessa maksettavien yleisavustusmaksuerien välillä. Vuoden lopussa limiittiä ei ollut käytössä. Limiitin raja on euroa. TUOTOT KULUT OKM ja muut julkiset avustukset ,50 1 % Oma varainhankinta ,17 17 % Hankkeet ,86 15 % Muut kulut ,84 7 % Edunvalvonta, hallinto ja toimisto ,73 24 % 11 % STEA C ,27 53 % STEA Ay ,00 14 % Kuntoutus % STEA Ak ,74 11 % Tiedotus ,48 29 % Järjestötoiminta ,07 22 VUOSIKERTOMUS 2018

23 JULKISET AVUSTUKSET VUONNA 2018 STEA Yleisavustus Jäsenjärjestöille kohdennettu Sopeutumisvalmennustoiminta Liekeissä-hanke Harvinaisesti yhdessä -hanke Minusta tulee isona -hanke Mahdollistaja-hanke Paikka Auki -hanke Opetus- ja kulttuuriministeriö Yleisavustus liikuntatoimintaan OMAKATTEISET RAHASTOT Sinikka Avila -muistorahasto Kimmo Marttinen -muistorahasto Pääoma Käyttö , , , ,30 Tue Epilepsialiiton toimintaa ja lahjoita. Lahjoitusten avulla järjestämme kohtuuhintaisia vertais- ja virkistystapahtumia epilepsiaa sairastaville ja heidän läheisilleen. Voit lahjoittaa juuri sinulle sopivan summan. Liiton lahjoitustili: FI , OKOYFIHH Saadut varat käytetään epilepsiaa sairastavien ihmisten vertaistuki- ja virkistystoimintaan. Voit antaa tukesi merkkipäivä-, muisto- tai testamenttilahjoituksina. Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa Epilepsialiitolle RA/2017/1362 ajalle , koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. 23

24 Yhteisö välittää Malmin kauppatie 26, Helsinki puh Epilepsiayhdistysten yhteystiedot löytyvät sivulta epilepsia.fi > yhteystiedot > yhdistysten yhteystiedot facebook.com/epilepsialiitto facebook.com/groups/epilepsiankanssa (nuoret)

Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään?

Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään? Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään? Piritta Selin, järjestöpäällikkö 16.1.2019 Epilepsialiitossa vahvaa kehittämistoimintaa Neljä kehittämishanketta (STEA) käynnissä, eri vaiheissa: Minusta tulee

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018

Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018 Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018 Toimintalinjaukset vuoteen 2020 Yhteisö välittää Vapaaehtoistoiminnan tuki ja kehittäminen Vaikuttamis- ja tiedotustoiminta Kokemustiedon ja vertaisyhteisön

Lisätiedot

LIITE 5 Epilepsialiitto Epilepsiförbundet ry liittokokous

LIITE 5 Epilepsialiitto Epilepsiförbundet ry liittokokous HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 1 Epilepsialiitto ry Hallituksen toimintakertomus 2018 Epilepsialiitto tukee epilepsiaa sairastavia ja heidän läheisiään tasa-arvoiseen ja omaehtoiseen elämään. Toimintavuosi

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät Jyväskylässä Virpi Tarkiainen

Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät Jyväskylässä Virpi Tarkiainen Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät Jyväskylässä 6.-7.10.2017 Virpi Tarkiainen Tervetuloa! Tavoitteena on vapaaehtoistoimijoiden tukeminen eri tehtävissä, työkalujen tarjoaminen ja yhteisen kuvan luominen

Lisätiedot

Tervetuloa! Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät Helsinki, Kuopio ja Oulu

Tervetuloa! Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät Helsinki, Kuopio ja Oulu Tervetuloa! Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät 19.1.2019 Helsinki, Kuopio ja Oulu Ohjelma: 09.45-11.15 Tervetuloa! Skype-yhteydet avataan Päivän ohjelma ja esittäytymiset Ikkuna tulevaan: Epilepsialiitto

Lisätiedot

Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva -hanke ( )

Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva -hanke ( ) Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva -hanke (2018-2020) Vaikuttajafoorumi 6.10.2018, Tampere Järjestöpäällikkö Piritta Selin piritta.selin@epilepsia.fi 050 514 4484 1 2 Rahoittajana Sosiaali-

Lisätiedot

Epilepsialiiton toiminta ja kurssityön käytännöt. Kurssityöntekijöiden koulutuspäivät Tanja Vihriälä-Määttä

Epilepsialiiton toiminta ja kurssityön käytännöt. Kurssityöntekijöiden koulutuspäivät Tanja Vihriälä-Määttä Epilepsialiiton toiminta ja kurssityön käytännöt Kurssityöntekijöiden koulutuspäivät 30. 31.3.2019 Tanja Vihriälä-Määttä Epilepsialiitto ry Valtakunnallinen potilasjärjestö Perustettu v. 1969 -> tänä vuonna

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät. Virpi Tarkiainen

Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät. Virpi Tarkiainen Vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivät Virpi Tarkiainen Toimintalinjaukset vuoteen 2020 Vahvistaa epilepsiayhteisöä. Edistää arkiselviytymistä sekä hoidon ja tukipalveluiden saatavuutta. Kansantajuistaa

Lisätiedot

Epilepsialiitto ry. vuosikertomus Tule mukaan!

Epilepsialiitto ry. vuosikertomus Tule mukaan! Epilepsialiitto ry vuosikertomus 2017 Tule mukaan! Sisältö 4 Epilepsiayhteisö välittää Sari Tervonen Faktaa epilepsiasta Noin 56 000 suomalaista sairastaa epilepsiaa. Heistä on lapsia noin 5 000. Epilepsialääkitys

Lisätiedot

Epilepsialiitto ry. KuntoutuS Lapsille nuorille perheille.

Epilepsialiitto ry. KuntoutuS Lapsille nuorille perheille. Epilepsialiitto ry KuntoutuS 2019 Lapsille nuorille perheille Epilepsiakurssilta tietoa, voimavaroja ja rohkeutta Sopeutumisvalmennuskurssilta lapsi, nuori ja koko perhe saavat epilepsiaan liittyvää tietoa,

Lisätiedot

Kaverikahvilat tutuiksi. Sunnuntai Terhi Auvinen, Lotta Virrankari

Kaverikahvilat tutuiksi. Sunnuntai Terhi Auvinen, Lotta Virrankari Kaverikahvilat tutuiksi Sunnuntai 7.10.2017 Terhi Auvinen, Lotta Virrankari Sisältö 1. Liekeissä projekti 2. Kaverikahvilat 3. Virtuaalikahvilat 4. Facebook-ryhmän perustaminen 16.10.201 7 2 1. Liekeissä

Lisätiedot

Epilepsialiitto ry. KuntoutuS Aikuisille nuorille läheisille ja perheille.

Epilepsialiitto ry. KuntoutuS Aikuisille nuorille läheisille ja perheille. Epilepsialiitto ry KuntoutuS 2019 Aikuisille nuorille läheisille ja perheille Epilepsiakurssilta tietoa, voimavaroja ja rohkeutta Epilepsiaan sairastuminen voi herättää epätietoisuutta, kysymyksiä ja puhumisen

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Uusia toiminnan paikkoja. Sunnuntai Terhi Auvinen, Lotta Virrankari

Uusia toiminnan paikkoja. Sunnuntai Terhi Auvinen, Lotta Virrankari Uusia toiminnan paikkoja Sunnuntai 19.11.2017 Terhi Auvinen, Lotta Virrankari Sisältö 1. Kaverikahvilat: Uudet paikkakunnat 2. Virtuaalikahvilat 3. Facebook-ryhmä: Epilepsian kanssa 4. Chatit 23.11.201

Lisätiedot

Tässä johtosäännössä annetaan tarkentavia määräyksiä Epilepsialiitto ry:n operatiiviseen toimintaan.

Tässä johtosäännössä annetaan tarkentavia määräyksiä Epilepsialiitto ry:n operatiiviseen toimintaan. Epilepsialiitto ry Johtosääntö (1.2.2017 alkaen) YLEISTÄ 1 Sääntöhierarkia Tässä johtosäännössä annetaan tarkentavia määräyksiä Epilepsialiitto ry:n operatiiviseen toimintaan. Liiton toiminnassa noudatetaan

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Helpotusta hallintoon STEA-jäsenjärjestöavustuskoulutus Hämeenlinna. Tervetuloa!

Helpotusta hallintoon STEA-jäsenjärjestöavustuskoulutus Hämeenlinna. Tervetuloa! Helpotusta hallintoon STEA-jäsenjärjestöavustuskoulutus Hämeenlinna Tervetuloa! Koulutuksen sisältö 1. STEA-jäsenjärjestöavustus AK4 klo 17.15-18.15 2. Työpajatyöskentely klo 18.30-19.15 Kierros 15 min/työpaja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 LIITE 9 Epilepsialiiton liittokokous 27.4.2019 Epilepsialiitto-Epilepsiförbundet ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Epilepsialiitto-Epilepsiförbundet ry Toimintasuunnitelma 2019 Puoli vuosisataa välittämistä..2

Lisätiedot

STEA avustuskoulutus epilepsiayhdistyksille Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa. Tervetuloa!

STEA avustuskoulutus epilepsiayhdistyksille Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa. Tervetuloa! STEA avustuskoulutus epilepsiayhdistyksille 5.5.2018 Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa Tervetuloa! 4.5.2018 Koulutuksen sisältö STEA Ak avustuksen hakeminen ja jakaminen Ak avustuksen jakoperiaatteet ja

Lisätiedot

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Vuosikertomus 2016 Hallitus

Vuosikertomus 2016 Hallitus Vuosikertomus 2016 Hallitus 7.3.2017 Sisällys Epilepsialiitto kokemuksen ääntä vahvassa yhteisössä... 2 Verkostot vaikuttamistyön väline... 3 Kampanjointi lisäsi tietoa epilepsiasta... 4 Yhteisö välittää

Lisätiedot

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Crohn ja Colitis ry:ssä Vertaistoiminta on vuorovaikutusta. Vertaistukea voi antaa toinen saman tyyppisen kokemuksen läpikäynyt henkilö.

Lisätiedot

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina.

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Vaikuttavaa vanhustyötä Vanhustyön keskusliitto ry juhlii vuonna 2019 70. toimintavuottaan! VTKL edistää ikääntyvien ihmisten ja vanhusten hyvinvointia ja sosiaalista

Lisätiedot

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli Taru Vartiainen

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli   Taru Vartiainen Mikkelin seudun Muisti ry Porrassalmenkatu 26 50100 Mikkeli www.mikkelinseudunmuisti.fi Taru Vartiainen 16.5.2018 Valtakunnallinen kattojärjestö, johon kuuluu 44 paikallisyhdistystä Mikkelin alueen paikallisjärjestö

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja Toiminta-ajatus Lihastautiliitto (ja sen yhdistykset) on valtakunnallinen vammaisjärjestö, joka tukee ja palvelee jäsenyhdistystensä

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Arjessa alkuun. järjestölähtöinen varhainen tuki. Elina Vienonen. Arjessa alkuun/ev

Arjessa alkuun. järjestölähtöinen varhainen tuki. Elina Vienonen. Arjessa alkuun/ev Arjessa alkuun järjestölähtöinen varhainen tuki Elina Vienonen Arjessa alkuun -projekti Projektissa kehitetään jäsenyhdistysten kanssa yhteistyössä varhaisen tuen tapoja ja tuodaan vertaisosaamista avuksi

Lisätiedot

Kaveritoiminnan periaatteet ja pelisäännöt

Kaveritoiminnan periaatteet ja pelisäännöt Kaveritoiminnan periaatteet ja pelisäännöt Terhi Auvinen ja Riina Muotka Liekeissä yhteisö välittää ja vahvistaa -projekti 18.11.2016 Kaveritoimintaa koordinoi Liekeissä-projekti Liekeissä - yhteisö välittää

Lisätiedot

Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry

Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä edunvalvontajärjestö Edistää heidän elämänlaadun ja hyvinvoinnin edellytyksiä

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Tavallisen ihmisen taidoin Palkatonta ja ei-ammatillista Vapaaehtoista Luotettavaa ja sitoutumista tehtävään Luottamuksellista (vaitiolo) Puolueetonta ja suvaitsevaa Tarvitsijan/autettavan

Lisätiedot

Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social

Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social 23.5.2017 Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka taistelee lapsen oikeuksien puolesta laadukkaan

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari Keliakialiiton palvelut yhdistyksille Vapaaehtoisten webinaari 19.9.2019 Tämän päivän webinaarissa käsittelemme Vapaaehtoistoiminnan tuen muutos (Eeva) Viestintäkanavat - Mistä saan ajankohtaisen tiedon?

Lisätiedot

Hallinnon helmet. STEA Ak-avustusten edellytykset, käyttöehdot, selvitykset, raportointi ja hakeminen

Hallinnon helmet. STEA Ak-avustusten edellytykset, käyttöehdot, selvitykset, raportointi ja hakeminen Hallinnon helmet STEA Ak-avustusten edellytykset, käyttöehdot, selvitykset, raportointi ja hakeminen STEA -avustukset RAY, Veikkaus ja Fintoto yhdistyivät 2017 uudeksi rahapeliyhtiöksi. STM:n perustettiin

Lisätiedot

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula Järjestöt 2.0 -hanke Järjestöt maakuntauudistuksessa 21.6.2017 toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys: painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen

Lisätiedot

Jäsen on yhteisön voimavara puhtia ja vinkkejä jäsenhankintaan

Jäsen on yhteisön voimavara puhtia ja vinkkejä jäsenhankintaan Jäsen on yhteisön voimavara puhtia ja vinkkejä jäsenhankintaan Ajankohtaista Nykytilanne: Kilta-rekisteri, jäsenmaksulaskutus, tärkeimmät syyt liittyä/erota Jäsenhankinnan suunnittelua Kaikki keinot käyttöön!

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina.

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Vaikuttavaa vanhustyötä Vanhustyön keskusliitto ry, VTKL edistää ikääntyvien ihmisten ja vanhusten hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta vanhuuspoliittisella

Lisätiedot

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen

Lisätiedot

Avaus: Vaikuttajafoorumi Mikkeli, Sari Tervonen

Avaus: Vaikuttajafoorumi Mikkeli, Sari Tervonen Avaus: Vaikuttajafoorumi, Sari Tervonen Tapahtuman turvallisuus Ohjelman aikana (ei yöpäivystystä) turvallisuudesta vastaavat Epilepsialiiton nimetyt työntekijät: Ensiapuvastaava sairaanhoitaja Marja Nylen

Lisätiedot

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...

Lisätiedot

Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit

Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Arita Goh Crohnin tauti ja colitis ulcerosa -kurssit vuoden 2019 alusta alkaen Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Kuntoutusalan työ Tehyssä

Kuntoutusalan työ Tehyssä Kuntoutusalan työ Tehyssä Kuntoutusalan seminaari Helsinki 24.11.2017 Outi Töytäri Kuntoutusalan asiantuntija, ft, TtM outi.toytari@tehy.fi 24.11.2017 Outi Töytäri 1 Tehy on myös kuntoutusalan ammattilaisten

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Yhteiskehittämällä uudistamme päihde- ja mielenterveyspalveluita

Yhteiskehittämällä uudistamme päihde- ja mielenterveyspalveluita Yhteiskehittämällä uudistamme päihde- ja mielenterveyspalveluita Kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten asiantuntemuksen yhdistäminen Jaana Tuomela 16.1.2019 Harjavalta Satakunnan yhteisökeskus www.yhteisokeskus.fi

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Kokemustoimintaverkosto 2016 Lauri Honkala, suunnittelija, Kokemustoimintaverkosto Kokemustoimintaverkostossa mukana 36 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä 17 alueellista ohjausryhmää eri

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Martoissa on arjen mahdollisuus Vuosikokous 26.4.2014 Tavoitteet 2015 Toiminnan tunnettuuden parantaminen sisältölähtöisesti Kestävän kehityksen edistäminen kotitalousneuvonnan

Lisätiedot

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

Opas harvinaistoiminnasta

Opas harvinaistoiminnasta Opas harvinaistoiminnasta Hengitysliiton tarkoituksena on edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää. 2 Harvinaiset Hengitysliiton harvinaistoiminta Hengitysliiton harvinaistoiminta edistää

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja.

Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja. Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja Mikko Vähäniitty Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii SoveLi 20 vuotta - Liiku

Lisätiedot

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa yhdistysten vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Ryhmätyöt 1. Puheenjohtajan tärkein tehtäväon uuden puheenjohtajan löytäminen, jatkon varmistaminen,

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä

Lisätiedot

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja

Lisätiedot

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö Turvakotityö: Kriisityö Avotyö: Kriisityö ja selviytymisen tukeminen Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään Verkko- ja puhelinauttaminen Etsivä ja jalkautuva väkivaltatyö

Lisätiedot

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018 Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö Aluefoorumit 2018 Järjestöyksikkö palvelee Osastopäällikkö Jiri Sironen Järjestöasiantuntija Teresa Tenkanen: Jäsentuki- ja yhteistyö, EHYT Järjestö Järjestösuunnittelija

Lisätiedot

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli 28.3.2017 Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja METELI O METELI on monipuolinen epävirallinen yhteistyöverkosto. O Verkosto syntyi syksyllä 2008 Psykiatrisen

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

Kokemuskouluttaja teorian täydentäjänä

Kokemuskouluttaja teorian täydentäjänä Kokemuskouluttaja teorian täydentäjänä Kokemusten äärellä koulutusta kokemustoimijuuteen Anna-Liisa Kemi, aluesuunnittelija Suomen Nivelyhdistys ry, Kokemustoimintaverkoston ohjausryhmän jäsen www.kokemustoimintaverkosto.fi

Lisätiedot

Diabeteskeskus Diabetesliiton keskustoimisto ja kurssikeskus sijaitsee n. 25 km Tampereen keskustasta Näsijärven rannalla Aitolahdessa

Diabeteskeskus Diabetesliiton keskustoimisto ja kurssikeskus sijaitsee n. 25 km Tampereen keskustasta Näsijärven rannalla Aitolahdessa Diabetesliiton terveiset Vastaava diabeteshoitaja Anneli Jylhä Diabeteskeskus Diabetesliiton keskustoimisto ja kurssikeskus sijaitsee n. 25 km Tampereen keskustasta Näsijärven rannalla Aitolahdessa 1 Diabeteskeskus

Lisätiedot

Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Elämänote-ohjelman koordinaatiotiimi IKÄINSTITUUTTI Koordinaattori Lea Stenberg, YTM Viestintäsuunnittelija

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry TIETOA Vahvistamme lappilaisten järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja toimintaedellytyksiä kokoamalla,

Lisätiedot

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

HESETA RY STRATEGIA

HESETA RY STRATEGIA HESETA RY STRATEGIA 2018-2022 1 SISÄLLYSLUETTELO SIVU MISSIO 2 VISIO 2 ARVOT 2 STRATEGISET LINJAUKSET 2018-2022 3 YHTEISÖLLISYYS 3 ASIANTUNTIJUUS 4 VAIKUTTAVUUS 5 2 MISSIO Edistämme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

AVOKUNTOUTUSVERKOSTON TAPAAMINEN klo

AVOKUNTOUTUSVERKOSTON TAPAAMINEN klo AVOKUNTOUTUSVERKOSTON TAPAAMINEN 30.10.2018 klo 12.00-16.00 Ryhmämuotoisen etäkuntoutuksen käytännön toteutus Nettisivut: Facebook: Avokuntoutusverkosto (suljettu ryhmä) AVOKUNTOUTUSVERKOSTO Kaikkien avo-

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ

SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ 14.10.2016 AVUSTUSOSASTO HILPPA TERVONEN 14.10.2016 2 AVUSTUSMÄÄRÄRAHAN KÄYTTÖ 2016-2019 RAY:N AVUSTUSTOIMINNAN LINJAUSTEN TAVOITEALUEIDEN MUKAISESTI (MILJ. EUROA)

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Alueellisen yhteistyön hedelmiä

Alueellisen yhteistyön hedelmiä Alueellisen yhteistyön hedelmiä 28.10.2009 Helsinki Anne Waldèn/ YTT YTRY Kuopion alueellinen työryhmä YTRY/ 1984- Lastensuojelun keskusliiton toimikunta, joka työskentelee pitkäaikaissairaiden ja vammaisten

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden

Lisätiedot