KATTAVAN PEREHDYTYKSEN JA TURVALLISUUSHAVANNOINNIN KEHITTÄMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KATTAVAN PEREHDYTYKSEN JA TURVALLISUUSHAVANNOINNIN KEHITTÄMINEN"

Transkriptio

1 KATTAVAN PEREHDYTYKSEN JA TURVALLISUUSHAVANNOINNIN KEHITTÄMINEN Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turussa Jani Hannula

2 Turun seudun puhdistamo Oy Jätevedenpuhdistamon prosessit sijaitsevat Kakolanmäen alle louhitussa kallioluolastossa, jonka tilavuus on yhteensä noin m. 3 Altaiden ja kanaalien vesitilavuus noin m 3. Maanpinnalla olevassa rakennuksessa on puhdistamon valvomo, sekä toimisto- ja henkilöstötiloja Puhdistamo otettiin käyttöön vuoden 2008 lopussa ja siellä käsitellään toimialueen noin asukkaan ja lisäksi alueella sijaitsevien teollisuuslaitosten jätevedet. Laitokseen tulevan jäteveden keskivirtaama on viime vuosina ollut noin m 3 /d. Puhdistettava jätevesi virtaa prosessin läpi noin kahdessa vuorokaudessa. Omaa henkilöstöä Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolla on 12.

3 Toiminta-alue 14 osakaskuntaa Turun seudun puhdistamo Oy on neljäntoista kunnan (Turku, Raisio, Kaarina, Lieto, Naantali, Paimio, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Rusko, Aura, Pöytyä, Oripää ja Marttila) omistama jätevesien puhdistuksen palveluntuottaja. Puhdistamoyhtiö tarjoaa omistajilleen hyvälaatuista jätevesien puhdistuspalvelua kustannustehokkaasti Vastaamme puhdistamon käytöstä, siirtoviemärien ja niiden pumppaamoiden toiminnasta sekä lupaehtojen mukaisista puhdistustuloksista.

4 KUORMITUKSEN KEHITYS tn/a Viemäröintialueen fosforikuorma Turun merialueelle 5,1 5,5 5,1 5,1 5,5 5,5 4,4 4,4 5,1 3, vanha Tarvasjoen jvp vanha Marttilan jvp vanha Oripään jvp vanha Pöytyä Riihikoski jvp vanhat Auran ja Käyrän jvp vanha Lemun jvp vanha Vahdon jvp vanha Rymättylän jvp vanha Piikkiön jvp vanha Merimaskun jvp vanha Paimion jvp vanha Kaarinan jvp vanha Raision jvp vanha Turun kp Kakolanmäen jvp Fosforikuormitus on vähentynyt keskimäärin 83 % eli 16 tn/a (2018 vs ) BOD 7ATU -kuormitus on vähentynyt keskimäärin 79 % eli 280 tn/a (2018 vs ) Typpikuormitus on vähentynyt keskimäärin 51 % eli 300 tn/a (2018 vs ) Kiintoainekuormitus on vähentynyt keskimäärin 91 % eli 610 tn/a (2018 vs )

5 PEREHDYTYKSEN PERUSTEET Perehdytystä ohjaa mm. lainsäädäntö. Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa järjestämään työntekijöilleen perehdytystä ja työnohjausta. 14 Työntekijälle annettava opetus ja ohjaus 16 Työn antajan sijaisen (esimiehen) perehdyttäminen 50 Tiedottaminen ja yhteistoiminta yhteisillä työpaikoilla Turun seudun puhdistamo ja sen hallinnoimat etäkohteet ovat ns. yhteinen työpaikka jossa Tsp Oy on pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja. (TTL 50 ) Yhteisellä työpaikalla pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen varmistettava, että hänen työpaikallaan työtä teettävä ulkopuolinen työnantaja ja tämän työntekijät ovat saaneet tarpeelliset tiedot ja ohjeet työhön kohdistuvista työpaikan vaara- ja haittatekijöistä sekä työpaikan ja työn turvallisuuteen liittyvistä toimintaohjeista. Tällaisen työnantajan on varmistettava myös, että ulkopuolinen työnantaja saa tarpeelliset tiedot työpaikan palontorjuntaan, ensiapuun ja evakuointiin liittyvistä toimenpiteistä ja näihin tehtäviin 47 :n mukaan nimetyistä henkilöistä. Työnopastus painottuu varsinaisen työn tekemiseen tarvittavien tietojen ja taitojen opettamiseen. Tästä meillä huolehtii pääosin työkaverit, esimiehet ja esimerkiksi laitevalmistajien edustajat.

6 PEREHDYTYKSEN HAASTEITA perehdytyksen pitää olla jatkuvaa vastuu perehdytyksestä perehdytyksen sisällön ajantasaisuus (päivitys ja ylläpito) palaute perehdytyksestä? Kuinka sitä saataisiin? perehdytyksen laadun takaaminen (perehdyttäjien kouluttaminen, koulutuksen ylläpito) osaamisen varmistaminen (mestari/kisälli, esimies haastattelee, työkaverit haastattelee) perusperehdytyksestä huolehtiminen (työpaikan toiminta-ajatus, työntekijän oma rooli, jne.) pitkät poissaolot työstä nopeat muutokset työympäristössä ja työtavoissa käytettävissä olevan ajan väheneminen kieli- ja kulttuurierot

7 NYKYINEN PEREHDYTYKSEMME JA KUINKA SIIHEN PÄÄDYIMME Perehdytys tehtiin alun perin powerpoint pohjalle. Perehdytyksen sisältö kehittyi ja kasvoi vuosien saatossa. Huomattiin, että perehdytyksen pitäminen vei runsaasti resursseja ja laadussa oli vaihteluita johtuen perehdyttävien henkilöiden vaihtumisesta. Vuonna 2016 päätettiin, että siirrytään videoituun perehdytykseen perehdytysvideo (40 min.) valmistui. 2018/2019 perehdytysvideota uudistettiin ja tehtiin toinen, lyhyempi, versio (24 min.). Lyhemmässä versiossa ei ole prosessin esittelyä. Perehdytettäville annetaan vielä mukaan tiivistelmä olennaisimmista seikoista ja yhteystieto- sekä osoitelista. Varsinaisen perehdytysvihon päivitys on työn alla. Perehdytysvideon etuja on, että videon voi katsoa missä ja milloin tahansa. Perehdytyksen laatu pysyy vakiona. Video on kustannustehokas. Video auttaa omaksumaan asioita tehokkaammin ja monien asioiden esittäminen on liikkuvan kuvan avulla helpompaa. Huono puoli videossa on muutosten tekemisen hankaluus.

8 TURVALLISUUSHAVAINTO- LOMAKKEEN JA KÄYTÄNTÖJEN KEHITTÄMINEN Excelistä tietojenhallintajärjestelmään Jani Hannula

9 LÄHTÖTILANNE Käytössä oli turvallisuushavaintovihkonen johon kirjattiin perustiedot tapahtumasta tai havainnosta. Näistä ilmoituksista tieto siirrettiin excel tiedostoon jossa käsiteltiin kaikkia yhteisiä työturvallisuusasioita. Tapahtumiin liittyviä kuvia säilytettiin eri paikassa intrassa. Systeemin kokonaisuudessa oli kehitettävää mm. tietojen dokumentoinnissa ja laajuudessa. Tapahtumista kerrottiin henkilöstölle perjantaisin järjestettävässä viikkopalaverissa.

10 UUSI LOMAKE JA ILMOITUSKÄYTÄNTÖ Uuteen tietojenhallintajärjestelmässä täytettävään lomakkeeseen ja ilmoituskäytäntöön haluttiin sisällyttää mm. seuraavat asiat: ilmoituksen tekemisen yksinkertaisuus ja helppous dokumentaation säilyvyys Tsp Oy:n hallussa dokumentaation näkyvyys kaikille, myös kunnossapidon esimiehille mahdollisuus kehittää järjestelmää tulevaisuudessa selvät tiedot asioista kuten osallisista, paikasta, ajasta ja tapahtumista sekä mahdollisista toimenpiteistä

11 UUSI LOMAKE JA ILMOITUSKÄYTÄNTÖ tietojen varma välittyminen kaikille asianosaisille tahoille (tietojenhallintajärjestelmä lähettää ilmoituksen automaattisesti) mahdollisten toimenpiteiden tai parannusten seuranta ja vastuuhenkilöiden osoittaminen antaa alustan tilaajan ja kunnossapidon keskustelulle mahdollisuus liittää liitteitä kuten kuvia dokumentaation jäljitettävyys

12 VAIN AURINKO SAA LASKEA ITÄMEREEN PUHDISTAMATTA Kiitos! Kakolanmäen jätevedenpuhdistamo

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä. 28.4.2015 Kemi

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä. 28.4.2015 Kemi Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Kemi Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme on 100 % teollisuuden kunnossapitoa Varmistamme teollisuuden tuotannon ja julkisen sektorin teknisten prosessien

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN Kaupunginhallitus 260 19.10.2016 Kaupunginvaltuusto 57 16.11.2016 TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN 127/14/05/01/2016 KHALL 260 Taustaa Turun seudun puhdistamo Oy:n hallitus on

Lisätiedot

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi LTE 1 (1/62) Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi mukaan (

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VESI VESISTÖÖN JOHDETTUJEN JÄTEVESIEN KUORMITUKSEN KEHITTYMINEN VUOSINA Nro

KEMIÖNSAAREN VESI VESISTÖÖN JOHDETTUJEN JÄTEVESIEN KUORMITUKSEN KEHITTYMINEN VUOSINA Nro KEMIÖNSAAREN VESI VESISTÖÖN JOHDETTUJEN JÄTEVESIEN KUORMITUKSEN KEHITTYMINEN VUOSINA 2010 2016 3.1.2017 Nro 615-17-12 2 (10) KEMIÖNSAAREN VESI JÄTEVESIEN KUORMITUS VESISTÖÖN 2010-2016 Sisällys 1. YLEISTÄ...

Lisätiedot

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä Period: 1/8/2012-31/8/2012 Auton asemapaikka Tilauksen lähtö Tilauksen kohde Tapahtumia ASKAINEN LEMU MYNÄMÄKI 3 ASKAINEN LEMU RAISIO 2 ASKAINEN LEMU TURKU 1 ASKAINEN

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 287 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen päivittäminen Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Turun

Lisätiedot

TIETOISKU VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen

TIETOISKU VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen Valtionosuusjärjestelmän tarkoituksena on taata kuntien vastuulla olevien julkisten palvelujen järjestäminen ja niiden

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Kokkola 26.4.2019 1 Työsuojeluviranomaiset Työntekoon liittyvien säädösten neuvonta, ohjaus ja valvonta Työpaikkojen työskentelyolosuhteet

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 87 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016

Lisätiedot

Liite 1 b. Nousiaisten (13.) tarjousalueet kartalla

Liite 1 b. Nousiaisten (13.) tarjousalueet kartalla Liite b. Nousiaisten (3.) kartalla PÖYTYÄ AURA Nousiainen Nousiainen 5 TURKU LIETO RAISIO NAANTALI Tarjousaluekarttojen mittakaavat: : 5, 3-5 : 7 tarjousalue 2 Lisätietoja: Tapio Tuhkanen, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen

Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 107 Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 309: Kaupunginsihteeri

Lisätiedot

VIEMÄRIIN KUULUMATTOMAT KIINTEISTÖT KUNTAKOHTAISESTI

VIEMÄRIIN KUULUMATTOMAT KIINTEISTÖT KUNTAKOHTAISESTI VIEMÄRIIN KUULUMATTOMAT KIINTEISTÖT KUNTAKOHTAISESTI AURA Paattinen 21330 0 0 1 0 0 0 1 Tortinmäki 21340 1 2 29 8 0 0 40 Lieto As 21360 0 4 32 4 0 0 40 Aura Kk 21370 1 14 178 12 0 0 205 Aura 21380 2 25

Lisätiedot

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvun hidastuminen jatkuu Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen työttömyysaste oli syyskuussa 2013 hieman maan keskiarvoa korkeampi. Työttömyysaste oli

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.6.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU KIIHTYI TOUKOKUUSSA Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu nousi toukokuussa selvästi viime kuukausia korkeammalle tasolle. Työttömyyden kasvun pieneneminen onkin ollut varsin hidasta.

Lisätiedot

- Asialista oli toimitettu osallistujille ennen kokousta - Hyväksyttiin asialista

- Asialista oli toimitettu osallistujille ennen kokousta - Hyväksyttiin asialista Jonna Tuomiranta / ARY 12.05.2011 MUISTIO 1 (5) TURUN KAUPUNKI / TURUN VESILIIKELAITOS TURUN SEUDUN ALUEELLINEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E24627.10 Kokous: Suunnittelukokous 1 Paikka: Turun vesilaitos,

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2016, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 31.01.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2016, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 18.05.2016 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 50230K TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 1-9 2 015 SU34L 01 PKLKÄYNTI 03 ETÄHOITO 04 MUU KÄYNTI 06 VARAUS Summa: Akaa Akaa Summa:

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2014, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 21.1.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU NOPEUTUI KESÄN AIKANA Työttömyyden kasvu kiihtyi Varsinais-Suomessa kuluneen kesän aikana. Tämä näyttää johtuneen ainakin osin nuorten työllistymisvaikeuksista, sillä työttömien määrä

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2017, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.06.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma

Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma 2012 Yhdyskuntasuunnittelun suunnittelu- ja konsulttitoimisto Maankäyttö, kaavoitus, maisemasuunnittelu, YVA Tie-, liikenne- ja aluetekniikka,

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2017, kesäkuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 4.08.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Päivän teemat viranomaisnäkökulmasta

Päivän teemat viranomaisnäkökulmasta Päivän teemat viranomaisnäkökulmasta Tarkastaja Tuuli Harjunpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Päivän teemat: Perehdyttäminen ja yhteistoiminta rakennustyömaalla Putoamissuojaus

Lisätiedot

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ 4.3.2014 KUNTAYHTYMÄT, JOIHIN KAIKKI ALUEEN KUNNAT KUULUVAT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

Perehdyttämisen uudet haasteet - Parempi työ

Perehdyttämisen uudet haasteet - Parempi työ Perehdyttämisen uudet haasteet - Parempi työ Ylitarkastaja Lasse Ketola YHTEINEN TYÖPAIKKA, ALIURAKOINTI JA KETJUTUS Ylitarkastaja Lasse Ketola 15.4.2015 Työsuojelun vastuualueet Pohjois-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

PROSESSIMALLINNUKSEN HYÖDYNTÄMINEN KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PROSESSIAJOSSA

PROSESSIMALLINNUKSEN HYÖDYNTÄMINEN KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PROSESSIAJOSSA PROSESSIMALLINNUKSEN HYÖDYNTÄMINEN KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PROSESSIAJOSSA Vesihuoltopäivät 10.5.2017 KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO 14 kunnan omistama osakeyhtiö AVL 300 000 keskivirtaama noin

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015. Perehdyttäminen työturvallisuuteen Yhteinen työpaikka, aliurakointi ja ketjutus

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015. Perehdyttäminen työturvallisuuteen Yhteinen työpaikka, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Perehdyttäminen työturvallisuuteen Yhteinen työpaikka, aliurakointi ja ketjutus 1 YHTEINEN TYÖPAIKKA Työturvallisuuslaki (738/2002) 6. luku 49-54 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Tilastokeskuksen tietojärjestelmämuutosten vuoksi maaliskuun väestönmuutostiedot viivästyivät runsaalla kuukaudella. Huhtikuun tilastot valmistuvat 16.6., toukokuun 22.6.

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2012-2035 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi 1 995 hengellä vuonna 2018 Elävänä syntyneet 1 710 Kuolleet 1 881 Syntyneiden

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Kalle Myllymäki 21.3.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus heinäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä tammi-heinäkuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Lokakuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-lokakuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 446 Kuolleet 1 554 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus kesäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2017 Turun ennakkoväkiluku

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-marraskuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 570 Kuolleet 1 714 Syntyneiden

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-syyskuussa 1 830 hengellä Elävänä syntyneet 1 302 Kuolleet 1 406 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

6. Päihteet. 6.1Johdanto

6. Päihteet. 6.1Johdanto 6. Päihteet 6.1Johdanto Päihdehuollon avopalveluissa. Indikaattori ilmaisee kuntien kustantamia päihdehuollon avopalveluita vuoden aikana A-klinikoilla tai nuorisoasemilla käyttävien asiakkaiden määrää

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY:N TUTKIMUS VARSINAISSUOMALAISTEN MIELIKUVISTA SAARISTOMERESTÄ

TALOUSTUTKIMUS OY:N TUTKIMUS VARSINAISSUOMALAISTEN MIELIKUVISTA SAARISTOMERESTÄ TALOUSTUTKIMUS OY:N TUTKIMUS VARSINAISSUOMALAISTEN MIELIKUVISTA SAARISTOMERESTÄ Saaristomeren sijain; ;edetään kyllä, mu>a varsinaissuomalaisista vain % tuntee meren hyvin SUKUPUOLI Kuinka hyvin tunnet

Lisätiedot

TYÖIKÄINEN VÄESTÖNMÄÄRÄ KASVAA PÄÄASIASSA TURUN SEUDUN ITÄISISSÄ KUNNISSA KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN

TYÖIKÄINEN VÄESTÖNMÄÄRÄ KASVAA PÄÄASIASSA TURUN SEUDUN ITÄISISSÄ KUNNISSA KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN Tuoreimman tulevaisuuden väestökehitystä arvioivan Tilastokeskuksen trendilaskelman mukaan nykyisten väestöltään kasvavien kuntien väestönkasvu

Lisätiedot

Tilaisuuden turvallisuus; poistumistiet ja kokoontumispaikka. Missä olemme: Heureka, Kuninkaalantie 7 Vantaa,

Tilaisuuden turvallisuus; poistumistiet ja kokoontumispaikka. Missä olemme: Heureka, Kuninkaalantie 7 Vantaa, Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 26.04.2019 Vantaa, Mikkeli, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä Perehdyttämisen hyvät käytännöt Eero Honka asiantuntija, Työturvallisuuskeskus Eero.honka@ttk.fi

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2017 2018 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.5.2017 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu

Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007 Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu LAKI TYÖSUOJELUN VALVONNASTA JA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELUYHTEISTOIMINNASTA (44/2006, 701/2006) Laissa säädetään menettelystä

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-helmikuussa 67 hengellä Elävänä syntyneet 250 Kuolleet 292 Syntyneiden

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Mikkeli, Vantaa, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä. Perehdyttämisen hyvät käytännöt

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Mikkeli, Vantaa, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä. Perehdyttämisen hyvät käytännöt Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 26.04.2019 Mikkeli, Vantaa, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä Perehdyttämisen hyvät käytännöt Petri Pakkanen asiantuntija, Työturvallisuuskeskus petri.pakkanen@ttk.fi

Lisätiedot

Kuntatalous ja kuntajohtaminen 2015

Kuntatalous ja kuntajohtaminen 2015 Kuntatalous ja kuntajohtaminen 2015 Kuntatalous ja johtaminen murroksessa aluetilaisuus 14.1.2015 Kaupunginjohtaja Aleksi Randell Vuosien 2012-2017 leikkaukset kuntien peruspalvelujen* valtionosuuteen,

Lisätiedot

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km)

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km) Pirkkala Nakkila Harjavalta ssa työssäkäyvienkokemäki asuinpaikat vuonna 2007 Eurajoki Le Vesilahti Rauma Köyliö Eura Pyhäranta Säkylä Akaa Punkalaidun Urjala Laitila Kustavi Vehmaa Naantali Ta Taivassalo

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Vuoden 2018 väestönkasvu oli Turussa 1 662 Väestö 31.12. Väkiluvun Muutos, % 0-14-vuot. 15-64-vuot. 65+ vuot.

Lisätiedot

Turun seudun työvoimahautomot mätsää työn ja tekijän. Hanna Tuohimaa Turun kaupungin Työpiste

Turun seudun työvoimahautomot mätsää työn ja tekijän. Hanna Tuohimaa Turun kaupungin Työpiste Turun seudun työvoimahautomot mätsää työn ja tekijän Hanna Tuohimaa Turun kaupungin Työpiste Mikä Työvoimahautomot? Turun seudun työvoimahautomot on yhteistyöverkosto, joka auttaa yrityksiä löytämään osaavaa

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutokset ja yhtiösopimus

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutokset ja yhtiösopimus Kaupunginhallitus 323 10.10.2016 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutokset ja yhtiösopimus 648/00.03.04/2016 Kaupunginhallitus 10.10.2016 323 Tekninen johtaja Kimmo Suonpää: Taustaa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu jatkuu Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Perehdyttäminen isolla työmaalla. Aleksi Auer SRV Rakennus Oy Työsuojeluvaltuutettu REDI Kalasataman keskus

Perehdyttäminen isolla työmaalla. Aleksi Auer SRV Rakennus Oy Työsuojeluvaltuutettu REDI Kalasataman keskus Perehdyttäminen isolla työmaalla Aleksi Auer SRV Rakennus Oy Työsuojeluvaltuutettu REDI Kalasataman keskus Seuraavaksi luvassa 53 sivun kalvosulkeiset Ihmisen oppimiskyky on äärimmillään jo kuuden ranskalaisen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT TURUN ALUEEN KUNNAT. Väestön ikärakenne ja sairastavuustiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT TURUN ALUEEN KUNNAT. Väestön ikärakenne ja sairastavuustiedot TURUN ALUEEN KUNNAT Väestön ikärakenne ja sairastavuustiedot KOKO SUOMI väestön ikärakenne, % väestöstä 100 90 80 70 60 50 40 30 8,1 8,2 8,3 63,1 63,1 63 14 59 20 10 0 28,8 28,7 28,7 27 2010 2011 2012

Lisätiedot

KUNTAVAALIT VARSINAIS-SUOMESSA 2008

KUNTAVAALIT VARSINAIS-SUOMESSA 2008 KUNTAVAALIT VARSINAIS-SUOMESSA 2008 Varsinais-Suomen kuntayhtymien poliittiset voimasuhteet vuosina 2009-2013 Varsinais-Suomen kuntayhtymille, poliittisille piirijärjestöille, tiedotusvälineille Varsinais-Suomen

Lisätiedot

1. Väestö. 1.1Johdanto

1. Väestö. 1.1Johdanto 1. Väestö 1.1Johdanto Väestö 31.12. Indikaattori ilmaisee kunnassa vakinaisesti asuvan väestön määrän vuoden viimeisenä päivänä. Väestömäärän muutos vuosien 1995-2009, 2000-2009 ja 2008-2009 välillä on

Lisätiedot

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Osana Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)- kärkihanketta 1 Helmikuu 2017 Kärkihanke Kehitetään

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Elokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-elokuussa 1 343 hengellä Elävänä syntyneet 1 060 Kuolleet 1 198 Luonnollinen

Lisätiedot

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo 2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,

Lisätiedot

Turun seudun kuntien taloudesta. Kuntajakoselvityksen aloituskokous 9.1.2014 kello 10-12 Turun kaupungintalo

Turun seudun kuntien taloudesta. Kuntajakoselvityksen aloituskokous 9.1.2014 kello 10-12 Turun kaupungintalo Turun seudun kuntien taloudesta Kuntajakoselvityksen aloituskokous 9.1.2014 kello 10-12 Turun kaupungintalo Tulorahoituksen riittävyys selvityksen lähtötilanteessa Tuloslaskelmien yhdistelmä* Koko maa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2 / 2012

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2 / 2012 Työttömät Varsinais-Suomen ELY-keskus pvm Julkaistavissa 20.3.2012 9.00 Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2 / 2012 Työttömyys supistuu yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2011 korjattu Nina Leino 7.6.2012 Nro 306-12-3003 2 (74) KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS VUONNA 2011 Sisällys 1. YLEISTÄ...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 21 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 21 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSISUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 25/2008/1 Dnro LSY2008Y21 Annettu julkipanon jälkeen 5.6.2008 ASIA Kakolanmäen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen ja hakemus päätöksen

Lisätiedot

OSARAPORTTI II Suunnitelmavaihtoehdot. Työ: E Turku,

OSARAPORTTI II Suunnitelmavaihtoehdot. Työ: E Turku, AURAN KUNTA KAARINAN KAUPUNKI LIEDON KUNTA MASKUN KUNTA MYNÄMÄEN KUNTA NAANTALIN KAUPUNKI NOUSIAISTEN KUNTA PAIMION KAUPUNKI PARAISTEN KAUPUNKI RAISION KAUPUNKI RUSKON KUNTA SAUVON KUNTA TURUN KAUPUNKI

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Vantaa 26.4.2019 1 ESAVIn työsuojelun vastuualue Valvoo, että työ on turvallista, terveellistä ja reilua Toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutokset ja yhtiösopimus

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutokset ja yhtiösopimus Kaupunginhallitus 323 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 17.10.2016 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutokset ja yhtiösopimus 648/00.03.04/2016 Kaupunginhallitus 10.10.2016 323

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 5/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 5/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 5/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Työttömyys kasvussa - paikoin tosin vähenee Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Turun kaupunkiseudun ydinkuntien valtuustojen tilaisuus Turku Kuntatalouden valmistelukokonaisuus. Oiva Myllyntaus Kuntajakoselvittäjä

Turun kaupunkiseudun ydinkuntien valtuustojen tilaisuus Turku Kuntatalouden valmistelukokonaisuus. Oiva Myllyntaus Kuntajakoselvittäjä Turun kaupunkiseudun ydinkuntien valtuustojen tilaisuus 29.4.2014 Turku Kuntatalouden valmistelukokonaisuus Kuntajakoselvittäjä 1 Turun ydinkunnat + Lieto/Tarvasjoki Pöytyä Mynämäki Vehmaa Kustavi Nousiainen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9.00 Uusien työpaikkojen määrä kasvussa ja työttömien Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN Seudullisella yhteistyöllä tasapuolisempaa, laadukkaampaa ja tehokkaammin tuotettua liikuntapalvelua Anu Oittinen KUNTIEN TULEVAISUUSFOORUMI Ti 10.4.2018 Kuntatalo, Helsinki

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 3/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 3/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 3/2015 18 Kokousaika 20.4.2015 kello 18.00 18.10 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala-Nuutila,

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 21.5.2015 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Väestönmuutos Pohjolassa

Väestönmuutos Pohjolassa Väestönmuutos Pohjolassa Urbaanimpi ja vanheneva väestö (?) Photo: Johanna Roto Johanna Roto 130 125 120 115 110 105 100 EU28 Denmark Finland Sweden Iceland Norway Norden Väestönmuutos 1990-2014 Indeksi

Lisätiedot

KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2013 Nina Leino 18.2.2014 Nro 306-14-685 2 (78) KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS VUONNA 2013 KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Työttömyys yhä kasvussa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun

Lisätiedot

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus helmikuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Tällä dialla on Turun vahvistettuja väkilukutietoja; muilla sivuilla tammihelmikuun ennakkotietoja

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Nuorten työttömyys alenemassa paikoitellen Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin Messukeskus 14.11.2013 Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Kerttuli Harjanne 15.11.2013 1 Esityksen sisältö Miksi riskien arviointia Miten riskien arviointia

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 5/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 5/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /201 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.201 klo 9.00 Nuorten työttömyys aleni 1 Varsinais-Suomen kunnassa Varsinais-Suomen työ- ja

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Työttömyys yhä kasvussa elokuussa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY Toimitusjohtaja Mirva Levomäki YMPÄRISTÖN JA TOIMINNAN KUVAUS Yhtiön toimiala ja toiminnan pääasiallinen tarkoitus Yhtiön toimialana on jätevesien siirto ja puhdistus sekä syntyneen

Lisätiedot

Työttömien määrä väheni vuodentakaisesta lähes joka toisessa kunnassa

Työttömien määrä väheni vuodentakaisesta lähes joka toisessa kunnassa Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Miesten työttömyys kääntyi laskuun Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

Turun selvitysalueen 17 kunnan kuntajaon muutosvaihtoehdot: Etukäteiskysymykset ja taustoitus kuntakohtaisiin tapaamisiin 8.4.-22.4.

Turun selvitysalueen 17 kunnan kuntajaon muutosvaihtoehdot: Etukäteiskysymykset ja taustoitus kuntakohtaisiin tapaamisiin 8.4.-22.4. Turun selvitysalueen 17 kunnan kuntajaon muutosvaihtoehdot: Etukäteiskysymykset ja taustoitus kuntakohtaisiin tapaamisiin 8.4.-22.4.2014 Kuntajakoselvittäjät Selvitysvelvoitteen täyttäminen ja perusteet

Lisätiedot

KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2014 Nina Leino 16.2.2015 Nro 306-15-326 2 (79) KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS VUONNA 2014 KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

Lisätiedot