Maku- ja sote uudistus tilannekatsaus. Kirsi Varhila, STM

Save this PDF as:
Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maku- ja sote uudistus tilannekatsaus. Kirsi Varhila, STM"

Transkriptio

1 Maku- ja sote uudistus tilannekatsaus Kirsi Varhila, STM

2

3 SOSAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖLUONNOKSESSA TODETTUJA MUUTOKSIA SOTE-UUDISTUKSEN LAKIESITYKSIIN Maria Porko

4 JÄRJESTÄMISLAKI Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, järjestöjen tukeminen: Maakuntien on tehtävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Lisäksi maakunnille asetetaan velvollisuus osaltaan tukea sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Maakunnan liikelaitos: Maakunnan muu liikelaitos voi tuottaa sen tuotantovastuulla olevaan tehtävään liittyviä yksittäisiä täydentäviä palvelun osia sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta vastaavalle liikelaitokselle. Lisäksi maakunnalla voi olla lisäksi yksi tai useampia liikelaitoksia valinnanvapauslain tarkoittamia suoran valinnan palveluja varten. Valiokunnan ehdotus ei muuta lähtökohtaa, jonka mukaan muita kuin suoran valinnan palveluja varten maakunnalla voi olla vain yksi liikelaitos, joka voi hankkia rajoitetusti palveluja muilta liikelaitoksilta Maria Porko

5 VALINNANVAPAUSLAKI 1/4 Asiakassuunnitelma: ei luo asiakkaalle oikeutta palveluihin. laadittaisiin laaja-alaisesti yhteen sovitettuja palveluja tarvitseville asiakkaille sisältäisi yhteenvedon asiakkaalle annettavista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista ja erikseen säädetyistä asiakkaalle laadituista sosiaali- ja terveydenhuollon suunnitelmista sekä sellaiset palvelun tuottamista koskevat tiedot, jotka ovat palvelun toteuttamisen kannalta välttämättömiä tallennettaisiin asiakassuunnitelmarekisteriin valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen eli Kanta-palvelujen avulla Henkilötietojen käsittely (tietosuoja): Esitystä on muutettu siten, että henkilötietojen käsittelyä on rajattu ja täsmennetty. Tietosuoja-asetuksen mukaisesti vain välttämättömiä henkilötietoja voidaan käsitellä ottaen huomioon henkilötietojen käsittelyn käyttötarkoitus. Asiakassuunnitelmaa ja Kansaneläkelaitoksen tiedonsaantioikeutta liittyen kapitaatiokorvauksen laskemiseen on täsmennetty EU:n yleisen tietosuojaasetuksen mukaiseksi. Henkilötietojen käsittelyoikeutta ja tiedonsaantioikeutta on rajattu koskemaan vain välttämättömiä asiakas- ja potilastietoja Maria Porko

6 VALINNANVAPAUSLAKI 2/4 Notifiointi ja maakunnan liikelaitoksen palveluvelvoite: EU:n valtiontukisäännöt eivät valiokunnan arvion mukaan tule sovellettavaksi valinnanvapausjärjestelmään. Valiokunta ehdottaa lisäystä, jonka mukaan maakunnan liikelaitokselle suoran valinnan palvelutuotannosta maksettavat korvaukset olisivat kaikilta osin yhdenvertaisia yksityisille toimijoille maksettavien korvauksien kanssa. Valiokunta ehdottaa myös uutta pykälää, jonka mukaan maakunnalla olisi mahdollisuus antaa maakunnan liikelaitokselle palveluvelvoite, johon sovellettaisiin EU-oikeuden yleisen taloudellisen edun palveluita koskevaa (SGEI-) sääntelyä. Elinkeinoharjoittajan oikeusasema: Säännökseen lisätään toiminnassa ilmenneiden puutteiden olennaisuuden edellytys hyväksymisen peruuttamiselle. Tarkennetaan, että sopimuksessa sovitaan muista asioista kuin lain 42 :ssä tarkoitetuista ehdoista eikä sopimuksella ei voida poiketa laissa säädetystä tai maakunnan päätöksestä. Maakunta voi muuttaa suoran valinnan palveluntuottajan kanssa tehtyä sopimusta hallintopäätöksen perusteella vain, jos sopimus poikkeaa mainitusta päätöksestä. Sopimuksen muutokset tulisivat voimaan aikaisintaan kahden kuukauden kuluttua siitä, kun palveluntuottajan katsotaan saaneen muutoksesta tiedon Maria Porko

7 VALINNANVAPAUSLAKI 3/4 Alihankinta: Palveluntuottaja voi hankkia toiselta palveluntuottajalta omaa toimintaansa täydentäviä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin perusteella palveluja tuottavien palveluntuottajien alihankintamahdollisuudesta ja näiden tuottajien vastuusta suhteessa alihankkijan asiakkaalle antamaan palveluun. Täsmennetty alihankkijoiden valvontaa koskevia säännöksiä siten, että maakunta valvoo myös valinnanvapauspalveluntuottajien alihankkijoita ja näiden on noudatettava maakunnan asettamia ehtoja. Suoran valinnan palvelujen ja asiakassetelipalvelujen tuottajien on ilmoitettava maakunnalle alihankkijat, joita käyttää. Lisäksi virkavastuu on ulotettu myös asiakasseteli- ja HB-tuottajien alihankkijoihin. Kielelliset oikeudet: Maakunnan on huolehdittava siitä, että asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin perusteella annettavia palveluja on saatavilla maakunnan alueella siten, että asiakkaan valinnanvapaus toteutuu. Säännöksessä selvyyden vuoksi todetaan maakunnan liikelaitoksen vastaavan palvelun tuottamisesta asiakkaalle muulla tavalla, jos maakunnan käyttämistä keinoista huolimatta valittavana ei ole asiakkaan kielellä palveluja tuottavaa palveluntuottajaa. Lisäksi valiokunta esittää, että kielellisten oikeuksien turvaaminen mainitaan palveluntuottajalle asetettavien ehtojen kohteena Maria Porko

8 VALINNANVAPAUSLAKI 4/4 Asiakasseteli Arvon on oltava sellainen, että asiakkaalla on tosiasiallinen mahdollisuus saada sillä lainsäädännön vaatimusten mukaisesti se palvelu, joka asiakassetelillä on tarkoitettu maksettavaksi. Asiakassetelin arvo ei voi kuitenkaan ylittää maakunnan liikelaitoksen oman tuotannon kustannuksia, jollei siihen ole asiakkaan tarvitsemaan palveluun perustuvaa erityistä syytä. Lisättäväksi säännös, jonka perusteella maakunnan liikelaitoksen on tehtävä kirjallinen päätös palvelun tuottamisesta asiakassetelin perusteella ja asiakassetelin arvosta. Henkilökohtainen budjetti: Valiokunta esittää uutta säännöstä, jossa todetaan, että asiakaan oikeus henkilökohtaiseen budjettiin perustuu palvelutarpeen arviointiin ja säännöksessä erikseen todettuihin lakeihin. Lisäksi ehdotetaan täsmennystä, jossa yksilöidään lait ja pykälittäin palvelut, joissa henkilökohtaista budjettia käytetään. Lisäksi valiokunta esittää henkilökohtaisen budjetin suuruuden määräytymistä koskevaa säännöstä täsmennettäväksi siten, että HB:n suuruus on määriteltävä siten, että asiakas voi saada sillä lainsäädännön vaatimusten ja HB:stä tehdyn päätöksen mukaisesti ne palvelut, jotka sillä on tarkoitettu maksettavaksi. Sote-keskus: Sosiaali- ja terveyskeskuksiin on sisällytettävä konsultaatio- ja vastaanottopalveluja vähintään kahdelta lääketieteen erikoisalalta, joita olisivat: lastentaudit, geriatria, silmätaudit, psykiatria, fysiatria, ortopedia, ihotaudit, sisätaudit, kardiologia, endokrinologia ja reumatologia Maria Porko

9 PALVELUNTUOTTAJALAKI Muutoksia muun muassa EU:n tietosuoja-asetuksen huomioon ottamiseksi. Valvira ja aluehallintovirastot ovat yhteisrekisterinpitäjiä ja Valvira ja AVIt vastaavat rekisteriin tallettamistaan tiedoista ja niiden luovuttamisesta sekä tallettamiaan tietoja koskevista, rekisteröidyn oikeuksien käyttämiseen liittyvistä pyynnöistä. Valvontaviranomainen voi tarvittaessa rekisteriin merkitsemistä koskevassa päätöksessä asettaa asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamiseksi välttämättömiä ehtoja koskien palvelutuotantoon käytettäviä tiloja, välineitä, henkilöstöä, omavalvontaa, valvovalle viranomaiselle toimitettavia tietoja, rekisteröinnin määräaikaisuutta taikka itse palvelun sisältöä ja menettelytapoja. Terminologisia muutoksia (Valvira tai aluehallintovirasto => valvontaviranomainen, vastuullinen palveluntuottaja => valtuutettu palveluntuottaja, rekisteriviranomainen => valvontaviranomainen). Kelalle vastuu rekisterinpitäjänä sille siirretyistä toimintansa lopettaneiden palveluntuottajien paperimuodossa olevista asiakas- ja potilasasiakirjoista. Säännös on tarpeen oikeustilan selkeyttämiseksi sekä asiakkaiden ja potilaiden tietosuojan sekä oikeusturvan parantamiseksi Maria Porko

10 Mikä on yleiskuva maakunnan valmistelun tilanteesta? Kansallinen tilanne näkyy kaikissa maakunnissa: Reagointi vaihtelee maakunnittain, osassa maakunnista valmistelu hidastunut merkittävästi Osa valmisteltavista asioista on jätetty odottamaan lakien voimaantuloa Valmistelussa keskitytään entistä enemmän niihin asioihin, jotka tulee tehdä joka tapauksessa. Maakunnallinen keskustelu pääosin valmistelua tukevaa. Valmistelukoneisto edelleen aika hyvässä iskussa Kuntayhtymien kautta etenemiseen on valmistauduttu joissain maakunnissa. Edennyt Etenee hyvin Etenee erinomaisesti

11 E-K E-P E-S Kai K-H K-P K-S Kym Lap Pir Poh P-K P-P P-S P-H Sat Uus V-S Järjestämistehtävän rakentaminen Toimielin- ja hallintorakenne Palveluntuotannon kilpailukyky Henkilöstön siirrot ja koulutus Maakuntien välinen yhteistyö Osallisuus ja demokratia Yleiskuva valmistelusta Ei edennyt lainkaan Edennyt hitaasti Edennyt hyvin Valmis toteutukseen Etenemisessä ongelmia Edennyt Edennyt erinomaisesti

12 Tilannekuvan muutokset syksyllä 2018 Päätöksien puute on aiheuttanut muutoksia maakuntien valmistelutilanteessa on tapahtunut eriytymistä Maakunnittainen tilannekuva on muuttunut: Vuoden 2018 alussa hitaasti edenneet Lappi ja Kymenlaakso, ovat selvästi saaneet muita kiinni. Nyt hitaammin edenneitä (Pohjanmaa, Päijät-Häme, Varsinais- Suomi) selittää se, että näissä maakunnissa on jääty monissa kysymyksissä odottelemaan kansallisia päätöksiä.

13 Tietojohtamisen tilannekuva Lähde: Tulevaisuuden tietojohtaminen maakunnissa -hanke. Tietojohtamista maakunnissa suunnittelevien henkilöiden haastattelut ja maakuntien dokumentoidut tietojohtamisen suunnitelmat. Syksy 2018

14 Palvelusetelikokeilut Kaikkien toimijoiden tarkasteltava omia toimintamallejaan Osa yksityisitä yllättynyt monisairaista asiakkaista Asiakkaiden valinta ei ole ollut mahdollista Kokonaisvaltainen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen suoritteiden sijaan Korvausmalleja kehitettävä Etunimi Sukunimi

15 Vaihtajien aikaisempi palvelun käyttö Kun tarvitsen perusterveydenhuollon palveluita, käyn yleensä [ARV O]% Käyttänyt viimeisen vuoden aikana alueensa julkisen terveyskeskuksen hoitajan tai lääkärin vastaanottoa 51% 27% Yksityisellä lääkäriasemalla (ei työterveys) Työterveys Terveyskeskus tai -asema 38% Kyllä 62% Ei Etunimi Sukunimi

16 10 yleisintä vaihdon syytä - sote-keskus Lääkäriaikojen saatavuus 9808 Terveysaseman hyvä sijainti 6217 Hyvä hoidon laatu terveysasemalla 4673 Terveyden-/sairaanhoitaja-aikojen Terveysaseman aukioloajat Pitkäaikainen hoitosuhde tietyn Terveysasemalla on Työterveyshuollon palvelut Hyvät kulkuyhteydet (julkinen Hyvät pysäköintimahdollisuudet ja Etunimi Sukunimi

17 Erikoissairaanhoidon lähetteiden määrä suhteessa lääkärikäynteihin - Jyväskylä 0,16 0,14 0,12 0,1 0,08 0,06 0,04 0, / / / / / / / / / / / / / / / / / / / /2018 Yksityiset kokeiluasemat yhteensä Julkiset kokeiluasemat yhteensä Etunimi Sukunimi

18 Palvelusetelikokeilut ja valinnanvapauspilotit Käynnissä olevat palvelusetelikokeilut jatkuvat vuonna Kokeilut toteutetaan nykyisen lainsäädännön mukaan. Jos kokeilualueelle tulee myös valinnanvapauspilotti, palvelusetelikokeilu sulautetaan siihen. Valinnanvapauspilotit toteutetaan uuden valinnanvapausmallin mukaisesti (valinnanvapauslaki). Pilottien haku alkaa vasta sen jälkeen, kun valinnanvapauslaki on vahvistettu eli mahdollisesti loppuvuonna Pilottien on tarkoitus alkaa vuoden 2019 alkupuolella Etunimi Sukunimi

19 Etunimi Sukunimi

20 alueuudistus.fi regionreformen.fi

StV:n mietinnön keskeiset muutosehdotukset sote-lainsäädäntöön. Timo Aronkytö

StV:n mietinnön keskeiset muutosehdotukset sote-lainsäädäntöön. Timo Aronkytö StV:n mietinnön 8.11.2018 keskeiset muutosehdotukset sote-lainsäädäntöön Timo Aronkytö Tausta Sosiaali- ja terveysvaliokunta antoi mietintöluonnoksen sote-uudistuksen lakipaketista 8.11.2018. Poikkeuksellisesti

Lisätiedot

Hallituksen muutosehdotukset valinnanvapauteen ja maakuntien rahoitukseen

Hallituksen muutosehdotukset valinnanvapauteen ja maakuntien rahoitukseen Hallituksen muutosehdotukset valinnanvapauteen ja maakuntien rahoitukseen - Hallitus esittää täsmennyksiä valinnanvapauslakiin ja maakuntien rahoituslakiin Hallitus on perehtynyt huolellisesti perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Henkilökohtaisen budjetin pilotointi osana sote-uudistusta

Henkilökohtaisen budjetin pilotointi osana sote-uudistusta Henkilökohtaisen budjetin pilotointi osana sote-uudistusta Erityisasiantuntija Sosiaali- ja terveysministeriö 1 29.8.2018 Valinnanvapauslain (HE 16/2018) tarkoitus Edistää asiakkaiden mahdollisuuksia valita

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Maakunnat perustetaan voimaanpanolain voimaantullessa (viimeistään joulukuu 2018). Maakunnan

Lisätiedot

Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off. Asiakkaan valinnanvapaus. Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti. Tampere Maria Porko 5.2.

Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off. Asiakkaan valinnanvapaus. Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti. Tampere Maria Porko 5.2. Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti Tampere 5.2.2018 1 5.2.2018 2 5.2.2018 3 5.2.2018 Keskeisiä muutoksia lausuntokierroksen jälkeen

Lisätiedot

Valinnanvapauslain keskeinen sisältö sosiaali- ja terveysvaliokunnan antaman mietintöluonnoksen mukaisesti

Valinnanvapauslain keskeinen sisältö sosiaali- ja terveysvaliokunnan antaman mietintöluonnoksen mukaisesti Valinnanvapauslain keskeinen sisältö sosiaali- ja terveysvaliokunnan antaman mietintöluonnoksen mukaisesti Sote-keskus, suun terveydenhuollon yksikkö, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti 1 4.12.2018

Lisätiedot

tiedonhallinnan lainsäädännön muutokset osana maakunta- ja soteuudistusta

tiedonhallinnan lainsäädännön muutokset osana maakunta- ja soteuudistusta Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan lainsäädännön muutokset osana maakunta- ja soteuudistusta Erityisasiantuntija Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 2018 1 2 3 Tiedonhallinnan säädökset

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa

Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa 30.5. Kuntatalo lakimies Maria Porko 1 30.5.2017 Maria Porko Teemat Sote-lait palveluasumisen kannalta (HE-versioiden pohjalta) Maakunnan oma tuotanto vs.

Lisätiedot

Maakuntien tilannekuva

Maakuntien tilannekuva Maakuntien tilannekuva Syksy 2018 18.10.2018 Maakuntien tilannekuvan muodostuminen Virtuaalinen maakuntakierros toteutettiin elo-lokakuussa 2018. Kysely muutosjohtajille elokuussa Täydentävä keskustelu

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Uudistuksen valmistelun tilanne Maakunta- ja sote-uudistuksen lait ovat parhaillaan eduskunnan

Lisätiedot

Asiakasseteli. Hallituksen esityksen mukaisesti Etunimi Sukunimi

Asiakasseteli. Hallituksen esityksen mukaisesti Etunimi Sukunimi Asiakasseteli Hallituksen esityksen mukaisesti 1 Etunimi Sukunimi 2 Maakunnan liikelaitoksen palvelut Maakunnan liikelaitos tuottaa mm. kaikki sosiaalipalvelut, erikoissairaanhoidon palveluja, neuvolapalvelut

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 Riitta-Maija Jouttimäki/STM 1 Sote-lainsäädäntö Vuodesta 2020-2022 alkaen sote -palvelujen tuottamisen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli HEmukaisesti Uusimaa 1.6.2017 Lainvalmistelun tilanne Maakunta- ja sotejärjestämislaki on eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä Valinnanvapauslaki: hallituksen

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Valinnanvapauslaki ja valinnanvapauspilotit

Valinnanvapauslaki ja valinnanvapauspilotit Valinnanvapauslaki ja valinnanvapauspilotit Pasi Pohjola, STM 1 Esityksen sisältö Katsaus valinnanvapauslakiin Keskeiset huomiot valinnanvapauspilottien osalta Valinnanvapauspilotit Yleistä piloteista

Lisätiedot

Opit valinnanvapauskokeiluista

Opit valinnanvapauskokeiluista Opit valinnanvapauskokeiluista - valinnanvapautta palvelusetelillä Valinnanvapauden ATK ratkaisut, Jyväskylä Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM Palvelusetelikokeilu vs. valinnanvapauspilotti Palvelusetelikokeilu

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Kuvaajat sähköisestä kyselystä lausuntoajan päättymisen jälkeen

Lisätiedot

Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta. Syyskuu 2017

Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta. Syyskuu 2017 Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta Syyskuu 2017 Perusasiat sote uudistuksessa ja monialainen maakunta modernina ja vaikuttavana järjestäjänä 22.9.2 017 2 Johtopäätöksiä eduskunnan perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti LAPE -päivät 22.11.2017 erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM 1 27.11.2017 - - 3 27.11.2017 - Sote-keskuksen

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

KUUDEN SOTE JA VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN VT. JOHTAJA, KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ

KUUDEN SOTE JA VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN VT. JOHTAJA, KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ KUUDEN SOTE JA VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN VT. JOHTAJA, KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ Yhteinen sote- suunnittelu käynnistetty alueella 6/2013 Suunnitellaan

Lisätiedot

Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Hallituksen esitysten mukaisesti Mikko Huovila / STM OHO DITI

Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Hallituksen esitysten mukaisesti Mikko Huovila / STM OHO DITI Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö Hallituksen esitysten mukaisesti / STM OHO DITI Keskeisimmät tiedolla johtamiseen, ohjaukseen ja valvontaan liittyvät tehtävät ja velvoitteet hallitusten

Lisätiedot

vastineen mukainen ehdotus Tarkistettu ehdotus Tarkistettu ehdotus Asiakassuunnitelma

vastineen mukainen ehdotus Tarkistettu ehdotus Tarkistettu ehdotus Asiakassuunnitelma LIITE 1: Valinnanvapauslakiin ehdotetut pykälämuutokset 31.8.2018 1(11) 18.6.2018 vastineen mukainen ehdotus Tarkistettu ehdotus 27.6.2018 Tarkistettu ehdotus 29.8.2018 5 Asiakassuunnitelma Maakunnan on

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta. Harri Jokiranta Muutosjohtaja

Valinnanvapaudesta. Harri Jokiranta Muutosjohtaja Valinnanvapaudesta Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran valinnan palvelut Luku 4: Maakunnan

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esityksen (HE 16/2018) mukaisesti 1 - Keskeiset muutokset verrattuna aiempaan hallituksen esitykseen (HE 47/2017) Maakunnan ei ole pakko yhtiöittää omia sote-keskuksia

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen (22.1.2018) mukaisesti 1 - Keskeisimmät muutokset lausuntokierroksen jälkeen Sote-keskuksen erikoisalojen mukaiset konsultaatio- ja vastaanottopalvelut

Lisätiedot

Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten valinnanvapauskokeilu

Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten valinnanvapauskokeilu Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten valinnanvapauskokeilu 28.3.2018 Jyväskylän valinnanvapauskokeilu ja sen laajennus Valinnanvapauskokeilu toteutetaan ajalla 1.1.2017 31.12.2018 Jyväskylässä asiakkaiden

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön.

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Vastaukset kuntakokoluokittain. Tiedoteliite 18.12.2017 Kuntien vastauksia hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS- LAINSÄÄDÄNNÖN PALAUTE JA JATKOASKELEET

VALINNANVAPAUS- LAINSÄÄDÄNNÖN PALAUTE JA JATKOASKELEET VALINNANVAPAUS- LAINSÄÄDÄNNÖN PALAUTE JA JATKOASKELEET Eeva Liukko, erityisasiantuntija Henkilökohtaisen budjetoinnin kokemukset ja tilannekuva -seminaari Hämeenlinna 31.1.2018 30.1.2018 1 VALINNANVAPAUSLAKILUONNOS

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Valinnanvapauspilotit Anne Kumpula 13.10.2017 1 Valinnanvapauspilottien aikataulusta Valinnanvapauspilotit toteutetaan laajamittaisesti uuden valinnanvapausmallin mukaan ajalla 1.7.2018 31.12.2019. Hakuaika

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta. Hallituksen esitys valinnanvapaudesta

Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta. Hallituksen esitys valinnanvapaudesta Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta Hallituksen esitys valinnanvapaudesta 9.5.2017 9.5.2017 Hallituksen esitys valinnanvapauslaiksi Mikä on asiakasseteli? Sotekeskus,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 19.10.2017 - Muutoksia perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella Muun muassa: Maakunnan ei

Lisätiedot

Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus

Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus Mats Brommels Medical Management Centre 09.06.2017 Agenda Todellisuus Tulevaisuus Tarkoituksenmukaisuus Markkinat Rajat ylittävä hoito kansallisen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajan ja maakunnan näkökulmasta

Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajan ja maakunnan näkökulmasta Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajan ja maakunnan näkökulmasta Sote-uudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja* 2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Varautuminen sotelainsäädännössä

Varautuminen sotelainsäädännössä Varautuminen sotelainsäädännössä STM:n valmiusseminaari 24.5.2018, Tuusula 1 23.5.2018 Anne Koskela Valmiuslaki Varautumisvelvollisuus Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti Tehyn kutsuseminaari 24.11 hallitussihteeri, STM 1 2 3 Sote-keskuksen valinta Sosiaali- ja terveyskeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2021.

Lisätiedot

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS JA SKENAARIOT. Poliittinen ohjausryhmä 10/2018 Laura Leppänen

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS JA SKENAARIOT. Poliittinen ohjausryhmä 10/2018 Laura Leppänen SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS JA SKENAARIOT Poliittinen ohjausryhmä 10/2018 Laura Leppänen MAAKUNTIEN VALMISTELUN TILANNEKUVA TILANNEKUVAN MUUTOKSET SYKSYLLÄ 2018 Päätöksien puute jo johtanut

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp.) ja valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Sote- ja maakuntauudistus etenevät mutta toiminnallinen uudistuminen vaatii vielä työtä hallituksen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Palvelusetelikokeilujen tilannekatsaus

Palvelusetelikokeilujen tilannekatsaus Palvelusetelikokeilujen tilannekatsaus Sote erillisjohtoryhmä, hankepäällikkö, STM 1 Palvelusetelikokeilun jatkuminen 2019 (kärkihankekauden jälkeen) a) Valtioneuvoston kärkihanketoimintana palvelusetelikokeilut

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 14.6.2017 1 14.6.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos

Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos 31.1.2017 SOSAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ Suun terveydenhuoltoa terveyskeskuksissa ja SVkorvattuna saaneet ikäryhmittäin vuonna

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Riitta Pylvänen projektipäällikkö

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Riitta Pylvänen projektipäällikkö Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus 12.10.2017 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 16.10.2017 Valinnanvapauskokeilun toteutus Jyväskylässä Kolme palvelutuottajaa hyväksytty (Mehiläinen,

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 Muutoksia perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella Muun muassa: Maakunnan ei ole pakko yhtiöittää

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta VATE Harri Jokiranta Muutosjohtaja

Valinnanvapaudesta VATE Harri Jokiranta Muutosjohtaja Valinnanvapaudesta VATE 6.2.2018 Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran valinnan palvelut

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö..0..0 Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla..0 -..0 Lausunnot pyydettiin kunnilta,

Lisätiedot

Palvelusetelikokeilun laajentaminen hankeaihio. Projektipäällikkö Laura Vuorensola laura.vuorensola(a)ylasavonsote.

Palvelusetelikokeilun laajentaminen hankeaihio. Projektipäällikkö Laura Vuorensola laura.vuorensola(a)ylasavonsote. Palvelusetelikokeilun laajentaminen 2018 - hankeaihio Projektipäällikkö Laura Vuorensola laura.vuorensola(a)ylasavonsote.fi 040 632 5142 Käsitteet 1/2 Palvelusetelikokeilu perusterveydenhuollon (pth) valinnanvapauskokeilu,

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Harri Jokiranta Muutosjohtaja

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Harri Jokiranta Muutosjohtaja Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä 22.2.2018 Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rannikko-Pohjanmaan sosiaali- ja perusterveydenhuollon kuntayhtymä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta Riitta Pylvänen projektipäällikkö

Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta Riitta Pylvänen projektipäällikkö Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta 2018 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 10.1.2018 22.1.2018 Valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Kokeilu käynnistyi Jyväskylässä 20.2.2017 Kolme hyväksyttyä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Case: Palvelusetelikokeiluista valinnanvapauspilotteihin kokonaisarkkitehtuuri apuna Jari Porrasmaa

Case: Palvelusetelikokeiluista valinnanvapauspilotteihin kokonaisarkkitehtuuri apuna Jari Porrasmaa Case: Palvelusetelikokeiluista valinnanvapauspilotteihin kokonaisarkkitehtuuri apuna 24.10.2018 Jari Porrasmaa UUDISTUKSEN JA VALINNANVAPAUDEN AIKAJANA 2017: kansalliset VV tiedonhallintapalvelut 2017:

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Valinnanvapaudesta 19.10.2017 SOTEMAKU ohjausryhmä 27.10.2017 Valinnanvapausehdotuksesta 1 Sosiaali- ja terveyskeskuksen repertuaari / suoran valinnan palvelut ( 18) Terveysneuvonta, hoitajan ja lääkärin

Lisätiedot

Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Soteuttamo 2.0

Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Soteuttamo 2.0 Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Soteuttamo 2.0 Etelä-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistus Eduskunta päättää maakunta- ja sote-uudistuksen etenemisestä syyskaudella 2018. Tarkoitus

Lisätiedot

Valinnanvapausmallin kokeilut: missä mennään?

Valinnanvapausmallin kokeilut: missä mennään? Valinnanvapausmallin kokeilut: missä mennään? 1 Mistä palvelusetelikokeiluissa on kyse Osa hallituksen Palvelut asiakaslähtöiseksi -kärkihanketta Kokeiluun on varattu 10 miljoonaa euroa. Siitä 7,8 m. e

Lisätiedot

Työpaikalla hässäkkä päälläkurssi. Laki sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta

Työpaikalla hässäkkä päälläkurssi. Laki sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta Työpaikalla hässäkkä päälläkurssi 6.2.2018 Laki sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus ja valvonta sekä yksityisten sosiaali-

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilu hanke Riitta Pylvänen projektipäällikkö

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilu hanke Riitta Pylvänen projektipäällikkö Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilu hanke 2.10.2017 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 16.10.2017 Valinnanvapauskokeilun toteutus Jyväskylässä Kokeilu käynnistyi Jyväskylässä 20.2.2017 Kolme palvelutuottajaa

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/5ba5d60fc3d317a3.par

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/5ba5d60fc3d317a3.par Lausuntopyyntökysely 03.11.2017 Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Yrittäjä, menesty uudessa maakunnassa Tilaisuus Hotelli Iso-Valkeinen Leila Pekkanen Sote-muutosjohtaja, Pohjois-Savo

Yrittäjä, menesty uudessa maakunnassa Tilaisuus Hotelli Iso-Valkeinen Leila Pekkanen Sote-muutosjohtaja, Pohjois-Savo PoSoTe ajankohtaiskatsaus Yrittäjä, menesty uudessa maakunnassa Tilaisuus 8.5.2017 Hotelli Iso-Valkeinen Leila Pekkanen Sote-muutosjohtaja, Pohjois-Savo Uuden maakunnan tavoitteita Poimintoja, jotka erityisesti

Lisätiedot

Lakiesitys asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Raija Volk, STM

Lakiesitys asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Raija Volk, STM Lakiesitys asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali ja terveydenhuollossa Raija Volk, STM 18.5.2017 Uuden soten kulmakivet 1. Vahva järjestäjä 18 maakuntaa, jotka hoitavat myös rahoituksen 2. Palvelujen integraatio

Lisätiedot

Hallituksen esitys: Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa

Hallituksen esitys: Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa 1 Hallituksen esitys: Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa Sote-uudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut järkevillä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntamarkkinoiden lakiklinikka 13.9.2017 Arto Sulonen Lakiasiain johtaja, Suomen Kuntaliitto Lähde: STM 2 Lähde: STM 3 Sote- ja maakuntauudistus Maakuntauudistus

Lisätiedot

Muutokset lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007)

Muutokset lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007) Muutokset lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007) Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät, Kuntaliitto 6.2.2018, Marja Penttilä, erityisasiantuntija

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Valinnanvapaus lyhyesti Voin vaikuttaa nykyistä enemmän palveluihini. Voin valita vapaammin kenen tarjoamia sosiaali ja

Lisätiedot

Uudistettu asiakastietolaki edistämään tiedonvaihtoa sosiaalija terveydenhuollossa

Uudistettu asiakastietolaki edistämään tiedonvaihtoa sosiaalija terveydenhuollossa Uudistettu asiakastietolaki edistämään tiedonvaihtoa sosiaalija terveydenhuollossa Marja Penttilä, erityisasiantuntija/stm YTM,VT Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 23.-24.5.2017 Finlandia-talo 1

Lisätiedot