Alevit, Turkin suurin vähemmistö. Turkkilaisen lehdistön kirjoittelu ja sen sisällöllinen analyysi
|
|
- Hannele Halttunen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lauri Tainio Op.numero Seminaarityö 1/2 (Kkt360) Keski-Aasian tutkimus (turkologia) Helsingin yliopisto Alevit, Turkin suurin vähemmistö. Turkkilaisen lehdistön kirjoittelu ja sen sisällöllinen analyysi Sisällys Johdanto...2 Mitä/keitä alevit ovat?...2 Seuratut lehdet...7 Kirjoittelu lehdissä Yhteenveto...14 Liite Lähdemateriaali...18 Kirjallisuutta...19 Internet
2 Johdanto Olen valinnut seminaarityöni aiheeksi Turkin suurimman ja silti kovin huonosti, ainakin Suomessa, tunnetun vähemmistön, alevit (myös aleviitti, turk. Alevi). Olen lähestynyt aihetta seuraamalla ja analysoimalla turkkilaisen lehdistön kirjoittelua aleveista. Pyrkimykseni on ollut tällä tavoin saada selvyys, mikä on aleviyhteisön nykytilanne ja toisaalta, miten eri ryhmät, joita kyseiset lehdet edustavat, suhtautuvat aleveihin. Olen keskittynyt kolmeen sopivasti erilaiseen sanomalehteen ja ajallisesti noin neljään kuukauteen. 1 Uskonkin, että otokseni on riittävä osoittamaan, miten kyseisten lehtien edustamat ryhmät ajattelevat aleveista. Koska olen alun perin kerännyt Milliyet- ja Cumhuriyet-lehden materiaalin erästä työprojektiani varten, voi olla, että olen jättänyt jonkun julkaistun uutisen tallentamatta. Yksittäisen uutisen menetyksellä ei kuitenkaan ole kovin suurta merkitystä, koska otokseni on kuitenkin ollut tarpeeksi kattava kunkin lehden linjan löytämiseksi. Olen jakanut tutkimukseni siten, että ensimmäisessä varsinaisessa luvussa käsittelen aleveita: keitä he ovat, missä he asuvat ja kuinka paljon heitä on, miten alevit määritellään ja miten he itse kokevat oman asemansa. Kolmannessa luvussa esittelen käyttämäni lehdet ja niiden sidosryhmät. Neljäs luku edustaa varsinaista tutkimusosiota. Toisin sanoen käyn siinä läpi keräämäni materiaalin ja pyrin analysoimaan sen. Viimeisessä luvussa, eli yhteenvedossa, esittelen tutkimukseni pohjalta tekemäni päätelmät. Metodini on ensisijaisesti laadullinen ja pohjaa sisällölliseen analyysiin. Olen kuitenkin huomioinut myös materiaalini määrällisen puolen - kuinka paljon ja minkä sisältöisiä artikkeleita kukin lehti on julkaissut. Määrällisen analyysin tarkoituksena on tuoda esille lehden vallitseva linja, ja siten auttaa löytämään sen edustaman ryhmän ensisijainen suhde aleviyhteisöön. Mitä/keitä alevit ovat? Ennen keräämäni aineiston analyysiä voi olla hyvä tutustua sen aiheeseen aleveihin ja alevilaisuuteen (turk. alevilik). Kuten työni otsikko jo kertoo, alevit muodostavat Turkin 1 Zaman-lehden kohdalla olen tyytynyt tätäkin lyhyempään ajanjaksoon. Olen käsitellyt asiaa tarkemmin luvussa kolme. 2
3 suurimman vähemmistön, mutta siitä huolimatta heitä ei juurikaan tunneta Turkin ulkopuolella. Alevien määrästä ei ole saatavilla tarkkaa väestörekisteriin verrattavaa tietoa. Kaikki esitetyt luvut ovat arvioita ja niissä on nähtävissä suuriakin eroja. Yleisimmät arviot liikkuvat % välillä, mikä merkitsisi määrällisesti noin 7-17,5 miljoonaa henkeä (Çamuroğlu 1998: 84). Näistä suuri enemmistö on etnisiä turkkilaisia, mutta määrällisesti merkittävä osa on kurdeja. Ruotsin ulkopoliittisen instituutin tutkimuksen mukaan alevikurdeja olisi kaikkiaan kolme miljoonaa (Karimova & Deverell 2001: 9). Alevikurdit jakautuvat vielä zazan ja kurmandzhin puhujiin. Ainoa merkittävä alevien asuttama alue Turkin ulkopuolella on Balkan ja erityisesti sen albaniankieliset alueet. Turkissa Adanan ja Antakyan alueella asuvat arabiaa äidinkielenään puhuvat alaviitit (nusairit) eivät kuulu aleveihin vaan ovat osa pääosin Syyriassa vaikuttavaa shiialaista liikettä (Karlsson 2005: 159). Alueellisesti alevit ovat sijoittuneet perinteisesti Keski- ja Itä-Anatoliaan. Kaupungistumisen ja sisäisen muuttoliikkeen myötä alevit ovat sittemmin levittäytyneet myös muualle maahan ja Länsi-Eurooppaan. Terminä alevilaisuus on melko uusi, vain reilut sata vuotta vanha (Shankland 2003: 19). Sen alle on koottu hyvinkin erilaisia heterodoksisia islamilaisia 2 suuntauksia, joita useimpia yhdistää kuitenkin imaami Alin ja Hacı Bektaş Velin 3 keskeinen asema sekä näistä polveutuvat pyhät suvut, joiden riveistä uskonnolliset johtajat (dede) tulevat. Alevilaisuus voidaankin nähdä synkretistisenä uskontona, jossa yhdistyvät islam, kristinusko, gnostilaisuus ja shamanismi. Alueellisesti uskomuksissa ja käytänteissä voi olla suuria eroja, ja esim. Martin van Bruinessenin artikkelissa viitataan rituaaliin, joka muistuttaa läheisesti yezidien auringontervehdystä. 4 Tämän päivän alevilaisuudessa yhdistyvistä suuntauksista voidaan mainita mm. bektaşilaisuus ja ns. kızılbaş-liike. Näistä ensin mainittu on osa suufilaisuutta ja se toimi monien muiden veljeskuntien (tarikat) tavoin: sillä oli omat initiaatioriittinsä ja siinä oli mahdollisuus edetä opiskelemalla eri mestarien johdolla. Kızılbaş puolestaan oli nimitys, jota käytettiin Iranissa valtaan nousseiden safavidien tukijoista Anatoliassa, jotka olivat 2 Kaikki alevit eivät edes koe olevansa muslimeita, ja he sanovat alevilaisuuden edustavan omaa islamista erillistä uskontoaan. 3 Hacı Bektaş Veli oli 1200-luvulla elänyt mystikko, jonka seuraajille hän on pyhimys. Turkin valtion kanta on, että hän oli filosofi. 4 Vrt. van Bruinessen 1997 ja Karlsson 2005:
4 useimmiten turkmeeneja. Osmanien valtakunta piti heitä epäluotettavina ja kävi useita kampanjoita näitä vastaan. Suufilainen vaikutus on siinä mielessä kadonnut, että aleviksi on hyvin vaikea kääntyä eikä siinä ole mahdollista edetä papiksi, ellei omaa oikeita sukujuuria. Kızılbaş puolestaan elää nimenä yhä joidenkin kurdiheimojen parissa. Tästä pääsemmekin kysymykseen alevilaisuuden historiasta: oliko se turkkilainen liike/uskonto ja miten kurdit ovat sen omaksuneet? Martin van Bruinessen on käsitellyt tätä uskonnollisen ja etnisen identiteetin ristiriitaa artikkeleissaan (van Bruinessen 1996, 1997). Varsinkin 1900-luvulla noussut nationalismi on tuonut tämän ongelman esille, mutta selkeän vastauksen antaminen on vaikeaa, kun uskonto ja sen historia nojaa pitkälti suulliseen perimätietoon. Voidaan kuitenkin todeta, että alevien rituaalien kieli on yleensä turkki näin myös kurdien keskuudessa. Ovatko alevikurdit sitten kurdilaistuneita turkkilaisia vai alevilaisuuden omaksuneita kurdeja? Kansallisuuskysymys on aiheuttanut jonkin verran hajontaa alevien riveissä, ja vaikuttaakin siltä, että turkkilaisten alevien keskuudessa arvostettu Hacı Bektaş Veli ei olisi niin merkittävässä asemassa kurdien parissa. Kurdikysymyksen nousu Turkissa aiheutti erityistä päänvaivaa alevikurdeille, jotka eivät olleet turkkilaisia, mutta eivät myöskään sopineet kurdien enemmistöön, jotka ovat shafi'i koulukunnan sunnimuslimeita. Koska alevit ovat olleet historiansa aikana uskonnollisen vainon kohteena, he ovat tukeneet Mustafa Kemalin (Atatürk) perustaman tasavallan maallisuutta. Käytännössä tämä on näkynyt mm. Atatürkin perustaman puolueen CHP:n äänestämisenä. Alevit ovat muuten olleet lähellä poliittista vasemmistoa. Radikaalit ja laittomat vasemmistolaiset liikkeet kuten TKP-ML ja MLKP ovat kalastelleet alevinuorten suosiota, ja kesäkuussa 2005 Turkin armeija kävi useita päiviä kestäneitä taisteluita alevikurdien asuttamalla Tuncelin alueella Maolaisen kommunistipuolueen (MKP) sissejä vastaan. Alevien läheisyys vasemmistoon ja toisaalta enemmistöstä poikkeava uskonto ovat johtaneet yhteenottoihin nationalistien ja ääriuskonnollisten kanssa ja 1980-luvuilla nationalistit hyökkäsivät alevien kimppuun mm. Kahramanmaraşissa (1978, 109 kuollutta) ja Çorumissa (1980, 30 kuollutta). Myöhemmin verisiä yhteenottoja nähtiin mm. Sivasissa 1993, kun äärimuslimit hyökkäsivät alevien Pir Sultan Abdal -festivaalin vieraiden kimppuun. Hyökkääjät sytyttivät vieraiden käyttämän hotellin tuleen ja 33 ihmistä sai 4
5 surmansa seuranneessa tulipalossa. Viranomaiset tyytyivät seuraamaan tapahtumia vierestä ja tapaus on saatu oikeuteen vasta 2000-luvulla. Nationalistien hyökkäys Istanbulin Gazin kaupunginosassa 1995 laukaisi sarjan levottomuuksia, jotka lopulta tiivistyivät viranomaisten ja vasemmistolaisten alevien välisiksi. Kaikkiaan 21 henkeä sai surmansa yhteenotoissa. Vuoden 1980 sotilasvallankaappaus ja kansainvälisen sosialistisen liikkeen kriisi herätti Turkin alevit järjestäytymään nimenomaan alevilaisuuden ympärille. Sotilasvallankaappausta seurannut poliittinen ilmapiiri korosti sunnilaisen islamin merkitystä, ja konkreettisesti tämä näkyi mm. pakollisena islamilaisena uskonnonopetuksena kouluissa ja moskeijoiden rakentamisena alevien kyliin. (Şimşek 2004: 128.) Uusi aleviliike kasvoi kaupungeissa ja sen johtohahmot olivat usein entisiä vasemmistoaktivisteja. Ensimmäinen alevipuolue, Demokraattinen rauhanliike (Demokratik Barış Hareketi, DBH), perustettiin 1996 ja se mm. vaati Turkin uskonnollisten asioiden viraston (Diyanet) lakkauttamista. 5 DBH suljettiin 1998 perustuslakituomioistuimen päätöksellä. (Şimşek 2004: 129.) Aleviliikkeet ovat pyrkineet yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja olleet enemmän etujärjestöjä kuin uskonnollisia liikkeitä. Monet näistä liikkeistä ovat korostaneet alevien maallisuutta ja tukea kemalistiselle perinnölle. He ovat vastustaneet islamin näkyvää roolia yhteiskunnassa ja toisaalta vaatineet tasavertaista asemaa sunnilaisen islamin kanssa valtion tukien suhteen. Muita merkittäviä kysymyksiä ovat olleet uskonnonopetus kouluissa ja alevien uskonnonharjoituspaikkojen (cemevi) tunnustaminen sellaiseksi eikä vain kulttuuritiloiksi niin kuin asia on tällä hetkellä. Maallisuuden ja alevien "demokraattisen aatemaailman" korostaminen saa välillä kummallisiakin piirteitä. Silloin alevilaisuuden uskonnollinen tausta unohdetaan ja siitä tulee puhtaasti kulttuurinen liike. Yksi esimerkki tästä on Ankaran yliopistossa tutkijana toimivan kurdialevi Bedriye Poyrazin artikkeli (Poyraz 2005), jossa kantavana ajatuksena on se, että Turkin poliitiinen eliitti on viimein ymmärtänyt alevien merkityksen jonkinlaisina demokratian takuumiehinä ja vastapainona poliittiselle islamille. Aleveista annetaan suorastaan ihannoiva kuva moderneina tasa-arvoa rakastavina ihmisiä. Tämä ei välttämättä vastaa maaseudulla kasvaneiden ja asuvien ihmisten käsitystä asiasta, ja heille 5 Diyanet on valtion virasto, joka valvoo islamin harjoitusta ja mm. maksaa imaamien palkat. Periaatteessa sen pitäisi kattaa myös alevit, mutta käytännössä koko sen toiminta pohjaa sunnilaiselle islamille. 5
6 alevilaisuus onkin ennen kaikkea uskonto rituaaleineen ja mm. vierailuineen pyhimysten haudoilla. Totesin jo aiemmin, että alevien uskonnon harjoittaminen vaihtelee ryhmästä ja alueesta riippuen, mutta yhdistäviäkin tekijöitä löytyy. Kuvailen seuraavassa lyhyesti yhden ryhmän oppia ja käytäntöjä sen pohjalta, mitä David Shankland on aiheesta kirjoittanut (Shankland 2003). Shanklandin tutkimuskohde oli Susesin kylä Keski- Anatoliassa ja sen asukkaat olivat turkkilaisia aleveja. Uskonnon harjoittaminen tapahtui kylässä pääasiassa kodeissa. Alevien "jumalanpalveluksesta" käytetään termiä cem, joka kaupungeissa pyritään pitämään sille omistetuissa tiloissa (cemevi). Uskonnonharjoituksen keskeiset henkilöt ovat dedet, jotka polveutuvat Alista ja Hacı Bektaş Velistä. Hierarkiassa vielä korkeammalla ovat efendit, jotka polveutuvat suoraan Hacı Bektaşista ja asuvat tämän nimeä kantavassa kaupungissa noin kahden tunnin ajomatkan päässä Ankarasta kaakkoon. Uskovaiset (talip, oppilas) ovat perheittäin suhteessa omaan dedeensä, joka voi myös toimia välittäjänä erilaisissa riitakysymyksissä. Tämä riitojen ratkominen on tärkeää senkin vuoksi, ettei cemiä voi järjestää, jos siihen osallistuvien välillä on ratkaisemattomia kiistoja: vain riidattomat ihmiset, joilla on puhdas sydän, voivat osallistua jumalanpalvelukseen. Cemin kieli on turkki ja siellä soitetaan musiikkia ja tanssitaan (semah). Toisin kuin moskeijoissa, cemissä naiset ja miehet ovat yhdessä eikä naisten tarvitse peittää päätään. Cemissä voidaan myös uhrata eläin, yleensä lammas, joka sitten valmistetaan ruoaksi osallistujille. Menot voivatkin kestää useita tunteja. Alevien uskonnollinen kirja on Buyruk, jonka sanotaan olevan kuudennen imaamin Cafer Sadıkin kirjoittama. Se ei kuitenkaan ole Tooran tai Koraanin kaltainen lakikirja vaan siinä kuvaillaan rituaaleja ja uskonnollisen organisaation toimintaa. Kaikki alevit eivät tunnusta Buyrukia. Alevien kolme periaatetta tai ehtoa ovat: älä varasta, älä valehtele, älä tee huorin (Eline, diline, beline sahip ol!). Myös turkkilaiset suufit seuraavat tätä ohjenuoraa, josta käytetään termiä edep. Alevien (uskonnollisesta) elämäntavasta käytetään nimitystä tarikat. Tällä viitataan kolmen periaatteen seuraamiseen, Buyrukissa annettuihin ohjeisiin ja sitoutumiseen dedeen. Tarikat on toinen vaihe ns. neljän oven (dört kapı) järjestelmässä, joka tunnetaan myös suufilaisuudessa. Ensimmäinen ovi on şeriat, jolla tässä ei suinkaan tarkoiteta islamilaista lakia vaan 6
7 ortodoksisen islamin ulkoista oppia: Koraanin ymmärtäminen kirjallisena totuutena ja ns. viiden pilarin noudattaminen (pyhiinvaellus, uskontunnustus, almut, paasto, rukous). Tämä on siis uskonnon ulkoinen puoli, johon myös alevit voivat halutessaan osallistua esim. alevien hautajaiset sujuvat useimmiten sunnienemmistön tapojen mukaan. Alevien harjoittama tarikat on seuraava askel ja siinä heijastuu pääseminen ulkoisten oppien taakse. Kärjistäen voidaankin sanoa, että sunnimuslimit elävät ensimmäisessä vaiheessa, kun aleveilla on erityistä tietoa, jonka avulla he näkevät pinnallisen, ulkoisen tiedon sisälle. Seuraavat kaksi vaihetta ovat marifet ja hakikat. Marifetissa henkilö on alkanut saada tietoa totuudesta ja hän voi kokea Jumalan. Aleveille tämä taso on lähinnä teoreettinen, koska heiltä ei löydy ryhmää tai hierarkiaa, joka vastaisi tätä. Ylin taso hakikat tarkoittaa tulemista yhdeksi Jumalan kanssa. Tällä tasolla ovat dedet ja profeetat kuten Muhammad. Alevit ovat siis selkeästi erillinen uskonnollinen suuntaus verrattuna valtavirran islamiin. Yhteneväisyydet suufilaisuuden kanssa ovat yleisiä, mutta alevilaisuus on enemmän kansanusko, johon myös synnytään, kun taas suufilaisuudessa ajatuksena on siihen liittyminen ja opiskelu eri mestareiden johdolla - kehitys, joka voi johtaa oppilaan nousuun opettajaksi. Onkin ymmärrettävää, että alevit eivät ole hyväksyneet pakollista sunni-islamin opetusta lapsilleen. Toisaalta alevit ovat tarpeen vaatiessa harjoittaneet uskontonsa oppien ja rituaalien salailua hieman samaan tapaan kuin shiialaisten taqiyya toimii. Kaupungistumisen myötä perinteiset asemat ovat muuttuneet. Lisäksi, kun dedet ovat toisinaan olleet kouluttamattomia ja nojanneet arvovaltansa syntyperäänsä, alevien keskuuteen on syntynyt uusi johtava luokka: kaupungeissa asuvat koulutetut ihmiset. Dedejen kykenemättömyys teologiseen keskusteluun ja toisaalta maaseutuyhteisöjen hajoaminen ovat tuoneet uudenlaisia ongelmia, joihin vanha järjestelmä ei ole pystynyt mukautumaan. Uudet alevien yhdistykset ovat ottaneet johtoaseman kaupungeissa, ja nämä yhdistykset ovat myös vastanneet osallistumisesta julkiseen keskusteluun ja taistelleet alevien etujen puolesta. Seuratut lehdet Työni perustuu kolmessa lehdessä julkaistuihin artikkeleihin. Nämä lehdet ovat Cumhuriyet, Milliyet ja Zaman. Lisäksi olen käynyt läpi joitain satunnaisia artikkeleita 7
8 seuraavista lehdistä: Radikal, The New Anatolian ja Turkish Daily News. Lehdet ovat valikoituneet pitkälti erään työprojektini mukaan. Olen seurannut säännöllisesti sekä Cumhuriyetin että Milliyetin arkinumeroita toukokuun puolesta välistä lähtien, minkä johdosta niiden artikkelit muodostivatkin tutkimuksen rungon. Vertailun ja laajemman näkökulman vuoksi halusin rinnalle myös kolmannen lehden, Zamanin, joka valikoitui mukaan sen laajan levikin, ideologisen katsannon ja erinomaisen, ilmaisen internet-version myötä. Ennen kuin alan käsittelemään keräämääni materiaalia on hyvä tutustua valitsemiini lehtiin ja niiden taustoihin. Vanhin ja perinteikkäin käyttämistäni sanomalehdistä on vuonna 1924 perustettu Cumhuriyet. Sen perusti Turkin tasavallan perustajan, Mustafa Kemalin (myöh. Atatürk) hyvä ystävä Yunus Nadi kahden kumppaninsa kanssa. Lehti perustettiin Istanbuliin (silloin vielä Konstantinopoli) puolustamaan nuorta tasavaltaa kalifaatin haikailijoiden propagandaa vastaan (Topuz 2003: 162). Sen linja tuolloin oli tiukan kemalistinen. Alkuaikojen kirjoittajien joukkoon kuului mm. historioitsija ja myöhemmin poliitikko Fuat Köprülü. Toisen maailmansodan aikaan Cumhuriyetin vetovastuu siirtyi hiljalleen Yunus Nadin pojalle Nadir Nadille, joka vuonna 1940 alkoi uskoa Saksan voittoon. Tämän mielipiteen julkistaminen johti epäsuosioon Turkin presidentin İsmet İnönün silmissä ja samana vuonna lehti suljettiinkin tilapäisesti. Sodan jälkeen Turkin siirtyessä kohti monipuoluejärjestelmää Cumhuriyet asettui tukemaan uutta Adnan Menderesin johtamaa Demokraattista puoluetta (DP). DP nousi valtaan vuoden 1950 vaaleissa. Menderes alkoi hallitusvuosien myötä muuttua yhä suvaitsemattomammaksi lehdistöä kohtaan, ja Cumhuriyet vetikin tukensa DP:ltä luvun lopulla se lähestyi taas Atatürkin perustamaa Tasavaltalaista kansanpuoluetta (CHP) ja toisaalta se haki uusia tuulia suuntaamalla kohti vasemmistoa. Arvosteltuaan jälleen kerran Menderesin hallitusta lehti suljettiin alkuvuodesta vain vajaa kuukausi ennen armeijan vallankaappausta. Vallankaappauksen jälkeen Cumhuriyet haki linjaansa. Vuonna 1962 se julkaisi kirjoituksen "Sosialismi: Turkin ainoa tie vapauteen", minkä johdosta toimituspäällikkö Kayhan Sağlamer joutui oikeuteen. Lehti löysi kuitenkin pian oman linjansa ja onnistui houkuttelemaan riveihinsä tunnettuja kirjoittajia kuten Yaşar Kemalin ja entisen Kadro- 8
9 aktivistin 6 Şevket Süreyya Aydemirin. Siitä tuli Turkin nousevan vasemmiston luetuin lehti. Samoihin aikoihin myös CHP omaksui ideologian, joka oli "keskustasta vasempaan". Armeijan väliintulo vuonna 1971 kosketti lähes kaikkia lehtiä - myös Cumhuriyetia, joka kärsi lehden määräaikaisista sulkemisista ja toimittajiensa vankeustuomioista. Vaikka Turkki palasi siviilien hallintaan, vaikeat ajat jatkuivat varsinkin lehdistöön kohdistuneen väkivallan takia. Mutta pahempaa seurasi, kun armeija kaappasi vallan syyskuussa Seuranneiden kolmen ja puolen vuoden aikana Cumhuriyetia vastaan nostettiin 28 syytettä ja se suljettiin neljään otteeseen (Topuz 2003: 259). Myös monet sen toimittajat olivat syytettyinä ja koko Turkin lehdistö oli lamaantunut. Noiden vaikeiden vuosien aikana Cumhuriyetin toimituskuntaan liittyivät mm. tulevaisuuden tähtitoimittaja Uğur Mumcu ja tänä päivänä Milliyetin kolumnistina toimiva Hasan Cemal. Cumhuriyet uusi teknologiaansa 1980-luvulla, mikä johti lehden velkaantumiseen luvulle tultaessa se ajautui sisäisiin riitoihin, jolloin mm. Uğur Mumcu erosi siitä. Lukijat kirjailija Aziz Nesinin johdolla panivat sen boikottiin, mikä heikensi entisestään sen taloudellista asemaa. Lehtimiesliitto (Gazeteciler Cemiyeti) järjesti 1992 tapahtuman "Kuinka pelastaa Cumhuriyet?" Jo saman kevään aikana lehden johto uusiutui ja kiistanalaiset toimittajat jättivät paikkansa. Uğur Mumcu palasi lehteen, mutta sai jo seuraavana vuonna surmansa häntä vastaan suunnatussa pommi-iskussa. Sekavista ajoista huolimatta lehden onnistui houkutella riveihinsä mm. Murat Belge. Toimintansa taas kuntoon saanut lehti oli suurissa veloissa, ja sen pelastamiseksi muodostettiin Cumhuriyet-säätiö. Topuzin mukaan lehden nykyiset pääomistajat ovat kilpailevat median moniottelijat Turgay Ciner (omistaa mm. Sabah-lehden ja ATVtelevisiokanavan) sekä Karamehmetin perhe (tunnettu Çukurova-yhtiöstään, joka omistaa mm. Akşam-lehden ja Show TV -kanavan - Suomessa yhtiö tunnetaan parhaiten osuudestaan Turkcell-matkapuhelinoperaattorissa). Myös Turkin suurimmalla mediakonsernilla, Doğan Medyalla, on osuutensa Cumhuriyetista. (Topuz 2003: 346.) Cumhuriyetin nykylinja voitaisiin määritellä liberaaliksi ja sosiaalidemokraattiseksi, minkä lisäksi se on profiloitunut sekulaarisuuden puolustajaksi. Se onkin poliittisen islamin väsymätön vihollinen ja kemalistisen kansallismielinen. Sen 6 Kadro-liike syntyi 1930-luvun alussa samannimisen lehden ympärille. Sen tärkeimmät ajattelijat olivat vasemmistolaisia, jotka pyrkivät muokkaamaan kemalismista selkeän ideologian. 9
10 nykyinen levikki jää alle ja se sijoittuu sillä vasta 16. tilalle Turkin sanomalehtien vertailussa (BYEGM 2005). Sen nykyisistä kolumnisteista arvostetuin ja luetuin lienee Oral Çalışlar. Milliyet perustettiin vuonna 1950 kokeneen toimittajan, Ali Naci Karacanin toimesta. Alkuvaiheessaan sen onnistui houkutella toimitukseensa jo kannuksensa ansainneita kirjoittajia. Vuonna 1954 Milliyetin toimituspäälliköksi tuli Abdi İpekçi, ja 1960-luvulla siihen kirjoittivat mm. sellaiset nimet kuin Bülent Ecevit, İsmail Cem ja Talât Halman. Lehti kasvoi hyvää vauhtia ja se elikin noihin aikoihin parhaita vuosiaan levikin ollessa 1965 noin (Topuz 2005: 210) luvun väkivaltaisuudet koettelivat myös Milliyetiä, kun sen toimituspäällikkö ja yksi Turkin arvostetuimmista toimittajista, Abdi İpekçi murhattiin helmikuussa Lehteä tuolloin johtanut perustaja Ali Naci Karacanin poika Ercüment Karacan päätti murhan jälkeen myydä lehtensä. Sen ennakoitiin joutuvan Turkin rikkaimman perheen Koçin haltuun, mutta toisin kävi. Lehden uudeksi omistajaksi tuli liikemies Aydın Doğan, jonka tulevan mediaimperiumin ensimmäinen askel oli Milliyet-lehden hankinta Doğanin mediaryhmään kuuluvat nykyään Milliyetin lisäksi mm. Turkin kaksi suurinta sanomalehteä (Posta, Hürriyet) sekä televisiokanavat CNN Türk ja Kanal D. (Topuz 2005: 335; BYEGM 2005.) 1980-luvusta tulikin Milliyetille yllättävän hyvä ja se jatkoi kasvuaan. Uusien kirjoittajien joukossa oli mm. Mehmet Ali Birand, ja 1990-luvulla Milliyetiin kirjoitti hetken aikaa myös Cumhuriyetissa uransa luonut Uğur Mumcu. Nykyään Milliyetiin kirjoittavat mm. Taha Akyol, Derya Sazak ja aiemmin Cumhuriyetissa vaikuttanut Hasan Cemal. Milliyetin linjaa voidaan sanoa liberaaliksi. Doğan-ryhmä itse kuvailee lehteä hyvään lehtimieskäytäntöön pohjaavaksi ja luotettavaksi uutislehdeksi. Tällä hetkellä Milliyet on Turkin viidenneksi myydyin sanomalehti vajaan levikillään (BYEGM 2005). Zaman on verrattain uusi tulokas Turkin lehdistökentällä. Se perustettiin 1986 ja alusta alkaen siihen ovat kirjoittaneet mm. Ali Bulaç ja Fehmi Koru. Se on kuitenkin nuoresta iästään huolimatta kasvanut kovaa vauhtia ja levikillä (yli ) mitattuna se on jo Turkin kolmanneksi suurin sanomalehti (BYEGM 2005). Zaman ei ole osa suuria mediataloja, mutta sillä voidaan nähdä olevan, ainakin ideologinen, yhteys televisiokanava 7 On kuitenkin syytä muistaa, että levikki ei kerro kaikkea lehden lukijakunnan määrästä. Turkissa onkin yleistä, että sanomalehtiä luetaan työpaikalla, kahviloissa ja muilla julkisilla paikoilla. 10
11 Samanyoluun. Zaman kuuluu Fetullah Gülenin ympärille muodostuneeseen modernistiseen ja hieman nationalistiseen islamilaiseen liikkeeseen. Gülenin johtama liike pyrkii tavoitteisiinsa "älyllisen ja henkisen valaistumisen kautta" (Yavuz & Esposito 2003: xxix), mikä näkyy ryhmän panostuksessa koulutukseen. Tiedonvälitys voidaankin nähdä osana koulutusta ja siten sillä on merkittävä rooli güleniläisen maailmankuvan levittäjänä. Valitsemani kolme sanomalehteä edustavat mielestäni melko kattavasti turkkilaisen yhteiskunnan eri suuntauksia. Cumhuriyet on sosiaalidemokraattinen kemalistisen, maallisen Turkin pää-äänenkannattaja, Milliyet liberaali ja asiapitoinen ja Zaman modernistisen sunnilaisen liikkeen lippulaiva. Merkittävistä ryhmistä pois ovat jääneet vain yksipuoluehallituksen muodostaneen AKP:n Yeni Şafak -lehti, oikeiston äänitorvet ja ns. keltainen lehdistö. Kirjoittelu lehdissä Julkaistujen artikkelien lukumäärä jakautuu melko tasaisesti kuten liitteestä 1 voi havaita. Zamanin pienemmän luvun selittää lyhyempi tarkastelukausi, mutta on hyvä huomioida, että kyseinen kausi kattoi kuitenkin tärkeän vuosittaisen Hacı Bektaş Veli -festivaalin ajan. Edellä mainittu festivaali olikin suurin yksittäinen uutinen kaikissa lehdissä (Cumhuriyet 10 kpl, Zaman 5 kpl) lukuunottamatta Milliyetin moniosaista ja laajaa Kentleşen Alevilik (Kaupungistuva alevilaisuus) -sarjaa. Milliyetissäkin sarjan ulkopuolelle jääneistä uutisista (yhteensä 4 kpl) puolet käsitteli festivaalia. Hacı Bektaş Veli -festivaali on 1980-luvun lopulta lähtien muuttunut yhä enemmän kaiken kansan ja poliitikkojen kiinnostuksen kohteeksi. Merkittävää onkin, että poliittisten puheiden pitäminen ei ole enää sallittua festivaalin päätapahtumassa, minkä vuoksi mm. pääoppositiopuolue CHP:n puheenjohtaja boikotoi tämänvuotista festivaalia (esim. Milliyet ). Suuri osa festivaalia kuvaavista uutisista keskittyy raportoimaan vieraista, pidetyistä puheista, mahdollisista mielenilmauksista jne. Toisin sanoen tapahtuman eiuskonnollinen ohjelma vie voiton sen taustojen ja mahdollisen uskonnollisen merkityksen sijaan. Tänä vuonna oma uutisensa oli myös festivaalin poikkeuksellinen kesto; kuusi päivää normaalin kolmen sijaan (Zaman ). Lehtien linjaeroja näkyi jo tämän festivaalin uutisoinnissa. Milliyet oli neutraali 11
12 sivustakatsoja, kun Cumhuriyetin toimitus oli myös osallistujana. Cumhuriyetin toimittajan osallistuminen järjestettyihin paneelikeskusteluihin myös uutisoitiin (Cumhuriyet a). Zaman puolestaan löysi oman linjansa uutisoimalla Diyanetia lähellä olevan alevijärjestön Ehl-i Beytin Istanbulissa samaan aikaan järjestämästä Hacı Bektaş Veli -juhlasta ( ; a). Milliyetissä julkaistu laaja Kentleşen Alevilik -sarja muodostaa suurimman poikkeuksen lehtien uutisoinnissa: sen mittakaava oli erittäin suuri (viisi osaa ja aina vähintään koko sivun verran) ja sen tarkoitus vaikutti olevan yleisön informoiminen. Niinpä kaupungistuvien alevien ajatusmaailmaa ja järjestäytymistä käsittelevä kokonaisuus onnistui välttämään sensaatiohakuisuuden. Se perustui akateemiseen, Orta Doğu Teknik Üniversitesin sosiologian laitoksella ohjattuun tutkimukseen. Vain kaksi siinä julkaistua pientä haastattelua mahtuivat muihin listaamiini aihealueisiin, lopun ollessa tutkivaa ja taustoittavaa journalismia. Parhaiten lehtien linjat ja mahdolliset erot tulevat kuitenkin esiin normaalissa uutisoinnissa. Suuri tapahtuma, joka vetää paikalle maan johtavia henkilöitä ylittää takuuvarmasti uutiskynnyksen, mutta miten käy pienempien asioiden? Olen jaotellut uutisia sen mukaan, mitä järjestöä ne ovat koskeneet: joko uutinen on käsitellyt kyseistä ryhmää tai tuonut selkeästi esiin sen mielipiteen jostain asiasta. Jako kolmeen perustuu puolestaan siihen, mikä on kyseisten ryhmien linja eri asioihin. Näitä jaottelun perusteena käytettyjä tekijöitä ovat olleet suhtautuminen alevilaisuuteen osana islamia sekä suhtautuminen Diyanetiin ja uskonnonopetukseen. Uutisoinnin perusteella Ehl-i Beyt on hyvin lähellä Diyanetia ja siten ilmeisesti myös ortodoksista islamia. Uutisointi paljastaa tämän linjan sekä hyvät suhteet sunnilaisen islamin edustajiin (Zaman ; Zaman a). Cem-säätiö on löydetyistä kolmesta ryhmästä keskitien kulkija. Se tunnustaa aleviuden olevan osa islamia, mutta kuitenkin erillinen ryhmä sunnimuslimeista ja haluaa itselleen tasa-arvoisen aseman, oman uskonnonopetuksen sekä edustuksen Diyanetissa (Milliyet ; Cumhuriyet ; Zaman ). Toista ääripäätä edustaa sitten kolmas ryhmä, joka vaatii Diyanetin ja pakollisen uskonnonopetuksen lakkauttamista sekä kiistää alevilaisuuden olevan osa islamia (Radikal ; Cumhuriyet ; Cumhuriyet ). Kaikkein selkeimmin näistä ryhmistä erottuu uutisoinnin perusteella Ehl-i Beyt, 12
13 joka on päässyt vain Zamanin sivuille (neljä kertaa). Zaman oli myös ainoana tarkastelluista lehdistä Ehl-i Beytin järjestämässä "varjo Hacı Bektaş Veli -juhlassa" Istanbulissa. Ehl-i Beytin omista Hacı Bektaş Veli -juhlista kertova uutinen on samalla järjestön hyökkäys Alevi-Bektaşi -federaatiota ja Pir Sultan Abdal -yhdistyksiä vastaan, joita Ehl-i Beytin johtaja kutsuu provokaattoreiksi. Uutisessa Ehl-i Beytin johtaja ilmoittaa tukevansa AKP:n hallitusta ja että heidän ryhmänsä edustavaa islamia. (Zaman ) Cem-säätiö on ylittänyt uutiskynnyksen kaikissa kolmessa lehdessä (Cumhuriyet 4, Milliyet 3, Zaman 2). Kaikkein yleisin Cem-säätiötä koskeva uutinen on liittynyt heidän vaatimukseensa saada tasavertainen asema muiden muslimien kanssa, mutta omana ryhmänään, ja tähän vaatimukseen liittyvä oikeudenkäynti (kuusi uutista). Toinen toistunut teema keskittyi toistamaan Cem-säätiön kantaa, että alevit ovat muslimeita. Vaikka näitä uutisia oli kaikissa lehdissä, on mielenkiintoista ottaa tarkempaan käsittelyyn Zamanin kaksi Cem-säätiötä koskevaa uutista. Zamanin uutisista ensimmäinen koskee Cem-säätiön valtiota vastaan avaamaa kannetta (Zaman ). Uutisen yhteydessä lehti tuo vahvasti esiin Alevi-Bektaşi federaation eriävän kannan asiaan, joka on se, ettei Diyanetilta pitäisi hakea tasavertaista asemaa oikeusteitse, koska maallisessa valtiossa ei saisi lainkaan olla Diyanetin kaltaista virastoa. Toinen uutinen koskee Cem-säätiön Euroopan edustajan lausuntoa, jossa arvostellaan niitä, jotka kiistävät alevilaisuuden olevan osa islamia (Zaman ). Hän myös vihjaa tällaisten ihmisten olevan epäisänmaallisia ja pyrkivän saamaan oman valtionsa irti Turkista. Uutisessa tuodaan selvästi esiin, että kritiikki on kohdistettu Alevi- Bektaşi federaatioon ja Euroopan aleviyhdistysten liittoon. Edellä mainitun uutisen tavoin myös tässä tuodaan esille toisen osapuolen, Euroopan aleviyhdistysten liiton johtajan eriävä kanta, jossa hän vakuuttaa isänmaallisuuttaan. Milliyetin ja Cumhuriyetin uutisoinnissa samanlaista vastakkainasettelua ei ole. Ne ovat keskittyneet asioiden, kuten vaatimusten tai oikeustapausten alkamisen, uutisointiin. Kilpailun julkaistujen uutisten määrässä vie Alevi-Bektaşi -federaation johtajan Atilla Erdenin johtama koalitio 12 uutisellaan (Cumhuriyet 4, Milliyet 1, Zaman 4, muut 3). Erdenin ryhmää koskeva uutisointi keskittyi pääosin kolmeen aiheeseen, joista yleisin (kolme kertaa) koski järjestöjen kampanjaa pakollista uskonnonopetusta vastaan. Kahdesti järjestöt toivat esiin närkästyksensä Diyanetin aleveista esittämää kantaa vastaan. 13
14 Samoin kahdesti tuotiin esiin laajemmin ryhmien mielipiteitä pakollisen uskonnonopetuksen ja valtion kannan vastustuksesta siihen, ettei alevilaisuus ole osa islamia. Mielenkiintoista on, ettei Milliyetin ainoa tätä ryhmää sivuava uutinen sopinut näihin kolmeen suosituimpaan kategoriaan, vaan se käsitteli alevien suhdetta ateismiin ja Pir Sultan Abdal -yhdistysten johtajan mielipidettä tähän (Milliyet Aşağılanmaktansa ateistim diyorlar). Kaikkein eniten huomiota herättää kuitenkin taas Zamanin linja. Neljästä julkaistusta uutisesta kaksi käsiteltiin jo Cem-säätiötä koskevan uutisoinnin kohdalla, ja kolmas Ehl-i Beytin yhteydessä. Kahdessa ensin mainitussa uutisessa pyrittiin siis tuomaan esiin Cem-säätiön ja ns. kolmannen ryhmän välinen vastakkainasettelu, kun taas kolmas oli Ehl-i Beytin hyökkäys Alevi-Bektaşi -federaatiota ja Pir Sultan Abdal -yhdistyksiä vastaan. Neljäs uutinen käsittelee alevien reaktioita päivää aiemmin Zamanissa julkaistuun uutiseen (Zaman ). Kyseinen uutinen koski Türk Solu -lehdessä julkaistua rasistista artikkelia, jossa alevien sanottiin auttavan kurdinationalisteja. Euroopan aleviyhdistysten liiton johtaja sai tuomita Türk Solun artikkelin Ehl-i Beytin rinnalla. Diyanetin tai valtion kantaa koskevia uutisia oli kaikkiaan neljä, joista puolet uutisoi puhtaasti valtion edustajan/diyanetin kannanottoa alevien asemasta, ja toinen puoli oli ottanut uutisen yhteyteen alevien kannan asiaan. Huomioitavaa, että molemmissa tapauksissa alevien kannan Diyanetin lausuntoon esitti Alevi-Bektaşi -federaation sekä Pir Sultan Abdal -yhdistysten edustajat (Radikal ; Cumhuriyet ). Kategoriaan muut päätyi vain kaksi uutista. Näistä Cumhuriyetissa julkaistu kertoi kansanedustaja Ali Rıza Gülçiçekin vaatimuksesta saada aleveille todellinen uskonnonvapaus (Cumhuriyet ). Jälleen kerran huomion veti kuitenkin Zaman, jonka uutinen äärinationalistisen vasemmiston Türk Solu -lehdessä julkaistusta artikkelista oli hieman omituinen - varsinkin kun se ei ota uutisessa kantaa alkuperäiseen artikkeliin vaan tyytyy toistamaan siinä mainittuja rasistisia väitteitä (Zaman ). Yhteenveto Mitä voimme sitten sanoa valittujen lehtien linjoista ja suhteesta aleveihin tämän analyysin perusteella? Kuten arvata saattoi, jokaisella kolmella lehdellä on selkeästi oma linjansa, joka myös näkyy uutisoinnissa. 14
15 Aloitetaan Cumhuriyetista, joka on lehdistä vanhin ja ideologisesti kemalistinen ja keskustasta vasemmalla. Aleveja on yleensä pidetty kemalistisen maallisuuden tukijoina, minkä lisäksi heidät on yhdistetty vasemmistolaiseen liikkeeseen. Ei olekaan yllättävää, että Cumhuriyet julkaisi laajahkosti aleveihin liittyviä uutisia ja toi hyvin esille heidän näkökantansa. Toisaalta AKP:tä lähellä oleva ja alevilaisuuden läheistä suhdetta ortodoksiseen islamiin vaaliva Ehl-i Beyt ei päässyt lehden sivuille. Se, missä Cumhuriyet erottui selkeimmin, oli lehden toimituksen konkreettinen osallistuminen alevien itsensä tapahtumaan ja asian uutisoiminen (Cumhuriyet a). Tämä antaakin kuvan, jossa alevit koetaan osaksi Cumhuriyetin edustamaa Turkkia (tai hieman toisin sanoen: Cumhuriyet on myös osa alevien maailmaa). Cumhuriyetin sivuilla alevit ovat yhteiskunnallisesti aktiiveja. He kyseenalaistavat valtion suhteen sunni-islamiin ja toisinpäin. Milliyet asettuu kirjoittelunsa puolesta odotetusti spektrin keskivaiheille. Koska lehti on liberaali eikä asetu selkeästi minkään puolueen tai poliittisen ideologian taakse (ainakaan tässä poliittisessa tilanteessa), se voi olla ulkopuolinen tarkkailija, jonka ei tarvitse ajaa minkään ryhmän asiaa. Cumhuriyetin tavoin Ehl-i Beyt loistaa poissaolollaan Milliyetin sivuilla. Sitä vastoin tilaa on saanut mm. Cem-säätiön vaatimukset tasavertaisista oikeuksista muihin muslimeihin nähden (Milliyet ). Milliyetin erikoisuus vertailussa oli tiivis viikon aikana julkaistu reportaasisarja kaupunkilaistuvasta alevilaisuudesta. Juttusarjan tieteellinen ote pitää lehden linjan neutraalina, ja tarjoaa samalla varsin hyvän tietopaketin aiheesta. Juttusarjan yhteydessä puheenvuoro on tarjottu sekä Cem-säätiön että Pir Sultan Abdal -yhdistysten edustajille. Puheenvuorot olivat kuitenkin sidoksissa tutkimuksen tuloksiin eivätkä puhtaita yhteiskunnallisia kannanottoja. Milliyetin suhde alevilaisuuteen onkin neutraali. Toisaalta laaja juttusarja voi merkitä sitä, että lehden toimituksen mielestä yhteiskunta tarvitsee yhä tietoa aleveista ja heidän tilanteensa kehityksestä. Zaman edusti sitten spektrin toista päätä. Tämän seikan taustalla saattaa olla lehden oma ideologinen tausta sunnilaisessa uskonnollisessa liikkeessä. Jos heidän ideologiansa pohjaa ortodoksisen islamin ja turkkilaisen identiteetin yhdistämisessä, alevilaisuus saattaa näyttäytyä kilpailevana ideologiana. Monet alevithan kieltävät olevansa osa sunni-islamia ja jotkut jopa islamia ylipäätään. Lisäksi, kun alevilaisuus on leimallisesti turkkilainen 15
16 ilmiö (Turkin kurdit mukaan lukien), se voi näyttäytyä kilpailijana juuri samoilla alueilla kuin güleniläisyys. Zaman onkin uutisoinnissaan tuonut pinnalle järjestön, Ehl-i Beyt, jota muut eivät ole sivuilleen ottaneet. Ehl-i Beytin näkemys alevilaisuudesta on muita sovittelevampi ja korostaa heidän kuulumistaan islamilaiseen yhteisöön muiden Turkin muslimien kanssa. Muut alevijärjestöt saavat kyllä palstatilaa, mutta kovin usein kontekstissa, jossa ne ovat vastakkain toistensa kanssa. Muista järjestöistä voikin saada riitaisan kuvan ja toisaalta sivusta seuraaja voi hämmentyä, kun edes alevien edustajat itse eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, mikä heidän uskontonsa on. Ehl-i Beyt näyttäytyykin tässä yhtenäiseltä, mukavalta ja halukkaalta yhteistyökumppanilta sunnimuslimien edustajille. Zamanin penseyttä muita aleveja kohtaan voi kuitenkin hieman ihmetellä. Alevilaisuus tuskin kilpailee güleniläisen liikkeen kanssa, koska se ei tee käännytystyötä - aleviksi synnytään. Alevilaisuus on myös jakaantunut moniin järjestöihin, joten heille ei ole syntynyt omaa vahvaa liikettään, jolla olisi omia yksityiskouluja, yritysryppäitä tai valtakunnallisia lehtiä kuten Zaman tai AKP:tä tukeva Yeni Şafak. Lehtikirjoittelun perusteella voin todeta, että alevien ongelmat ovat todellisia. Heitä leimaa identiteettikriisi, joka juontaa juurensa uskonnon synkretistisyyteen ja toisaalta liikkeen hajanaisuuteen. Toisaalta sillä ei ole selkeitä puolestapuhujia. Vaikka Cumhuriyetia voisi pitää jollain tavalla ymmärtäväisenä alevien asialle, niin maallisuuden puolustajana se tuskin lähtee tukemaan esim. alevien oman uskonnonopetuksen luomista. Alevit ovatkin jääneet valtiojohtoisen sunnimuslimiyhteisön armoille. Vaikuttaa siltä, että alevien tulisi ensin voida kokoontua yhteen sopiakseen yhteisistä minimitavoitteistaan, ettei liike hajottaisi voimiaan vastakkaisiin tempauksiin (vrt. Cem-säätiön pyrkimys oman uskonnonopetuksen saamiseksi ja tavoite saada osuus Diyanetin jakamasta tuesta suhteessa Alevi-Bektaşi -federaation pyrkimykseen päästä eroon pakollisesta uskonnonopetuksesta ja Diyanetista). Vain tällä tavoin sillä voisi olla konkreettiset mahdollisuudet ajaa asiaansa, johon turkkilaisesta yhteiskunnasta pitäisi kyllä löytyä riittävästi tukea - ainakin, jos mittarina pidetään alevien silkkaa lukumäärää. Aleveista on tullut, jos ei nyt kovin yleinen niin normaali uutinen kuitenkin. Aiheen käsittely uutisten lisäksi kolumneissa osoittaa, että aihe on tiedostettu ja se kiinnostaa - ja miksei kiinnostaisi, onhan heitä Turkissa jopa 20 miljoonaa! 16
17 LIITE 1 Uutisten määrä ja niiden jakautuminen eri aihepiireittäin (yksittäinen uutinen voi kuulua useampaan kategoriaan) Cumhuriyet Milliyet Zaman Muut Yht. Uutiset yhteensä Uutiset liittyen Hacı Bektaş Veli -festivaaliin Uutiset liittyen Hacı Bektaş Veli -festivaliin Istanbulissa 2 2 Milliyetin Kentleşen Alevilik -sarjaan liittyvät uutiset Ehl-i Beyt -järjestöön liittyvät uutiset 4 4 Cem-säätiöön liittyvät uutiset Euroopan aleviyhdistysten liittoon, Alevi-Bektaşi -federaatioon tai Pir Sultan Abdal -yhdistyksiin liittyvät uutiset Diyanetin tai valtion kantaa koskevat uutiset Taustoittavat/tutkivat artikkelit Muut
18 LÄHDEMATERIAALI: Cumhuriyet Zorunlu din dersi kaldırılsın Alevilere de 'inanç özgürlüğü' Aleviler eşitlik istiyor a Hoşgörü buluşması b Aleviler Cumhuriyetin asli unsuru a Anadolu'da sevgi doruğu b Siyasetçilerden büyük ilgi c Hacı Bektaş ile övünç duyuyorum d Enel hak felsefesine ihtiyaç var e İncinenler bu kez incitti Alevilerden özeleştiri a Hacı Bektaş Veli aydınlğı b Cem'e ve panele yoğun ilgi Diyanet: Alevilik din veya mezhep değil Diyanet Başkanı göre 'Cemevleri ibadethane değil': Alevilerden 'tarikat' tepkisi Aleviler cemevleri için yargı yoluna başvuruyor 'AİHM'ye kadar gideriz' Zorunlu Din Dersi Devam Ediyor Cem Vakfı'na Ziyaret Milliyet bin Aleviden hükümete dava Kentleşen Alevilik 1: - Kentleştikçe dinsel kimlik zayıflıyor - İslami yükseliş dini düşünceden uzaklaştırıyor - Çocuğundan gerceği saklayan babanın öyküsü Kentleşen Alevilik 2: - Kentli Alevilerin yüzde 15'ı ateist! - Ateist olmak aslında bir reaksiyondur - Aşağılanmaktansa ateistim diyorlar Kentleşen Alevilik 3: - 'Dedelik kurumu' kentlerde zayıflıyor - Eski güçlerini zamanla yitirdiler Kentleşen Alevilik 4: - Çoğunluk 'kendi orucu'nu tutuyor - Önyargı yalnızca gettolarda sürüyor - Alevilik tanımı, dernek üyeliğine göre değişiyor - Kurban kesmek yorumda farklı - Madımak ve Gazi'yle örgütlenme hızlandı Kentleşen Alevilik 5: - Çoğunluk, Diyanet'te reform talep ediyor - CHP'den yaşlılar vazgeçmiyor gençler ise gittikçe uzaklaşıyor - Atatürkçülüğe bağlı olanlar yüzde Katolik kilisesinde Protestan bölümü kurulmaz Hacıbektaş'ta 3 ayrı çadırkent 18
19 Hacıbektaş'ta gergin saatler Aleviler'den 2 bin dava Zaman Hacıbektaş törenlerini bu yıl 6 gün sürecek Fermani Altun: Bazı Alevi grupları bizi tahrik etmeye çalışıyor Hacı Bektaş'ı anma törenlerini siyaset arenasına çevirmeyin a 'Aleviliği İslam dışı gösteren kuruluşlar bu yıl iflas etti b 'Cemevi ibadethane değil, kültür merkezi' Türk Solu hem Kürtleri hem de Alevileri hedef gösterdi Alevilerden tepki: Türk Solu zihniyeti Hitler faşizmini hatırlattı Cem Vakfı'nın Başbakanlık'a açtığı dava Alevileri böldü İslam'ı reddeden Alevi olamaz Alevilik Sünnîliğin zıddı değil 'Allah, Muhammad, Ali diyen herkes Müslüman'dır' Muut? Directorate to publish Alawite books(turkish Daily News) AKP, Alevi kültürünü yok etmek istiyor (Radikal) Atilla Erden 'We are under pressure' (The New Anatolian) Cemevi sosyal tesismiş (Radikal) Long-standing problem: Alevis in Turkey (The New Anatolian) KIRJALLISUUTTA: Basın-Yayın ve Enformasyon Genel Müdürlüğü (BYEGM) (2005). Turkish Press ( ). van Bruinessen, Martin (1996). Kurds, Turks and the Alevi Revival in Turkey. ( ). van Bruinessen, Martin (1997). "Aslını inkar eden haramzadedir!" The Debate on the Ethnic Identity of the Kurdish Alevis. ( ). Çamuroğlu, Reha 'Alevi Revivalism in Turkey'. Teoksessa Olsson, T., Özdalga, E. & C. Raudvere (toim.), Alevi Identity. Cultural, Religious and Social Perspectives. Istanbul: Swedish Research Institute in Istanbul, Karimova, Nigar & Edward Deverell (2001). Minorities in Turkey. Occasional Papers 19. Utrikespolitiska Institutet: Stockholm. Karlsson, Ingmar (2005). Korset och halvmonen. Wahlströnd & Widstrand: Falun. Poyraz, Bedriye (2005). The Turkish State and Alevis: Changing Parameters of an Uneasy 19
20 Relationship. Julkaisematon artikkeli. Shankland, David (2003). The Alevis in Turkey. The emergence of a secular Islamic tradition. RoutledgeCurzon: London & New York. Şimşek, Sefa 'New Social Movements in Turkey since 1980'. Turkish Studies. No. 2: Topuz, Hıfzı (2003). II Mahmut'tan Holdinglere. Türk Basın Tarihi. Remzi Kitabevi: Istanbul. Yavuz, M. Hakan & John L. Esposito (2003). 'Introduction. Islam in Turkey: Retreat from the Secular Path?' Teoksessa Yavuz, M. Hakan & John L. Esposito (toim.). Turkish Islam and the Secular State. The Gülen Movement. Syracuse University Press: Syracuse, xiiixxxiii. INTERNET: Doğan Holding: ( ). 20
Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.
13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri
LisätiedotMIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?
MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan
LisätiedotNeljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan
TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella
LisätiedotPUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ
TIEDOTE PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ Enemmistö ( %) kansalaisista pitää nykyistä järjestelmää, jossa kansanedustajista
LisätiedotIslamin perusteet. ja islamilainen arki. 12. lokakuuta 16
Islamin perusteet ja islamilainen arki Luennoitsijasta Veijo Fiskaali Valtiotieteiden maisteri Käytännöllinen filosofia (tunnef.) Filosofian maisteri Uskontotiede (islamin synty) Uskonnondidaktiikan tohtoriopiskelija
LisätiedotKOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN
KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,
LisätiedotTiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää
Tutkimusosio Julkaistavissa.. Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät
LisätiedotNimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: Toisen vaiheen tehtävien maksimipisteet (älä tee merkintöjä taulukkoon)
Täytä selkeällä käsialalla: Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: @ Tarkista, että sinulla on neljä erikseen nidottua tehtävää (tehtävät 1 4, 9 sivua), kaksi liitettä sekä konseptipaperi. Mikäli
LisätiedotIslamin peruspilarit. Viisi asiaa, joita muslimit tekevät. 13. syyskuuta 16
Islamin peruspilarit Viisi asiaa, joita muslimit tekevät Peruspilarit Uskontunnustus (Shahada) Rukous (Salat) Almut (Zakat) Paasto (Sawm) Pyhiinvaellus (Hajj) Peruspilarit Tapa selittää islamia: mitä muslimit
LisätiedotYhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15
Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken Abrahamilaisia uskontoja Juutalaisuus Kristinusko Islam Jumala Kaikilla kolmella on yksi jumala Jumala Kaikkivaltias Luojajumala Juutalaisuus ja islam Juutalaisilla
LisätiedotMitä Venäjälle kuuluu?-
Mitä Venäjälle kuuluu?- Kypsyneen Putinismin aikakausi 03.06.2013 Journalistiseminaari, Oulu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS Hanna Smith Aleksanteri Instituutti, Helsingin yliopisto Putinismin
LisätiedotIslam & Hyvinvoin ti. LK Anas Hajjar Vantaan terveyskeskus Suomen Islamilaisen neuvoston pj. Helsinki Abdirazak Sugulle Mohamed
Islam & Hyvinvoin ti LK Anas Hajjar Vantaan terveyskeskus Suomen Islamilaisen neuvoston pj. Helsinki10.3.2009 Islam Rauha. Alistuminen yhdelle ainoalle Jumalalle. Suunta / Koko elämän laki: Sisältää sekä
LisätiedotKuinka kohdata maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten välisiä ristiriitoja.
Kuinka kohdata maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten välisiä ristiriitoja. TT, hankevastaava, nuorisokasvasvattaja Katri Kyllönen Kajaani, 27.3.2017 Etnisten vähemmistöryhmien välisen rasismin ehkäisy-,
LisätiedotMIKÄ USKONNONOPETUKSESSA
MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MUUTTUU UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MYÖTÄ? Seminaari perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Opetushallitus 13.3.2015 FT tutkija Kati Mikkola, (HY, SKS) kati.m.mikkola@helsinki.fi
LisätiedotHaastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä?
Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Hannele Karikoski, KT, yliopistonlehtori Oulun yliopisto
LisätiedotKansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa
Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kaksi kolmesta ( %) arvioi, että hänen äänellään on merkitystä kuntavaalien lopputuloksen kannalta. Prosenttiluku on samaa luokkaa
Lisätiedot1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys
1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena
LisätiedotTUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puolet suomalaisista on allekirjoittanut kansalaisaloitteen, joka viides nettiäänestänyt ja ollut osto- tai maksulakossa Yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutuminen
LisätiedotKristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
LisätiedotARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO
ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO TAKSONOMIATAULUKKO 6.lk. UO 6. luokka arvioitavat tavoitteet Etiikka T4, T8, T9, T10, T11 arvosanalle 5 Muistan yksittäisen kristillisen eettisen periaatteen. minulla
LisätiedotB8-0382/2015 } B8-0386/2015 } B8-0387/2015 } B8-0388/2015 } RC1/Am. 5
B8-0388/2015 } RC1/Am. 5 5 Johdanto-osan B kappale B. toteaa, että uskonnollisiin ryhmiin, muun muassa kristittyihin, kaikkialla maailmassa kohdistuvien hyökkäysten määrä on kasvanut valtavasti viime kuukausien
LisätiedotIslam TT. Islamin levinneisyys. Synty
Islam TT Islamin levinneisyys Islamin usko lähti alun perin leviämään Arabian niemimaalta, kun profeetta Muhammed perusti uskonnon.islamin usko on levinnyt Aasian eteläosiin Indonesiaan ja Malesiaan. Islamin
LisätiedotDEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015
DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 Oikeusministeriö 3.12.2015, Helsinki Sami Borg Elina Kestilä-Kekkonen Jussi Westinen Demokratiaindikaattorit 2015 Kolmas oikeusministeriön demokratiaindikaattoriraportti (2006,
LisätiedotSeurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja
Seurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja Virta Helsinki Peter.ohman@virtamedia.com virtamedia.com virtamediacommunity.blogspot.com twitter.com/virtamediacom Tutkimuksen perustiedot Tutkimuksen
LisätiedotMaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.
MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)
LisätiedotSuomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa
Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Sari Pesonen Tukholman yliopisto, suomen kielen osasto Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitos Stockholms
LisätiedotVAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.
LisätiedotISLAMILAINEN TERRORISMI. Monday, January 19, 15
ISLAMILAINEN TERRORISMI WAHHABIITIT 1700-luvulla syntynyt islamilainen herätysliike Ihannoi ja pyrkii kohti profeetta Muhammadin aikaista elämää Saudi-arabialainen suuntaus Pyrkimys kehittää katolista
LisätiedotVALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry
VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry Vuonna 2015 Suomessa on kv-adoptoituja noin 4 500, joista 1 000
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5004/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 13 19.3.2018 29 Asianro 5004/00.01.02.00/2017 Valtuustoaloite suvaitsevuuden puolesta vihapuhetta ja rasismia vastaan Päätöshistoria
LisätiedotYLIOPISTO-LEHDEN IDEA
YLIOPISTO-LEHDEN IDEA Tiedeviestinnän instituutiot ja käytännöt luentosarja Päätoimittaja Marja Pemberton 18.2.2014 Viestintä ja yhteiskuntasuhteet Kommunikation och samhällsrelationer University University
LisätiedotSisällys. Johdanto... 11. I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17. 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18
Sisällys Johdanto... 11 I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18 Siirtolaisuus ja maastamuutto Suomesta... 18 Maahanmuutto Suomeen...23 Mitä monikulttuurisuus
Lisätiedot1.1 Tämä on STT-Lehtikuva
1.1 Tämä on STT-Lehtikuva STT-Lehtikuva on Suomen johtava, kansallinen uutis- ja kuvatoimisto. Uutispalveluiden lisäksi STT tuottaa muita palveluita medialle ja viestintäpalveluita johtaville yrityksille,
LisätiedotArvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat,
1 MTS:n 40-vuotisjuhlaseminaari 22.11.2016 Kansallismuseon auditorio MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät,
LisätiedotBig Brother Big Brother
Big Brother Big Brother on tosi-tv sarja, jossa on 12 kilpailijaa kerrallaan elää 14 viikon ajan muulta maailmalta eristetyssä talossa. Viikoittain yksi kilpailija häädetään talosta, viimeiseksi taloon
LisätiedotSuomalaistuuko islam? Islamilaistuuko Suomi? Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Luetaan yhdessä -verkosto Hyvinkää 15.10.
Suomalaistuuko islam? Islamilaistuuko Suomi? Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Luetaan yhdessä -verkosto Hyvinkää 15.10.2011 Väite1: islam suomalaistuu Eurooppalaisiin, varsin maallistuneisiin
LisätiedotLapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen pyöreän pöydän keskustelu ympärileikkauksista
Lapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen pyöreän pöydän keskustelu ympärileikkauksista Tyttöjen ympärileikkaus ja poikien ei-lääketieteellinen ympärileikkaus kulttuurisesta näkökulmasta FT Sylvia Akar,
LisätiedotMONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari
MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN Pertti Alasuutari Lyhyt kuvaus Monografia koostuu kolmesta pääosasta: 1. Johdantoluku 2. Sisältöluvut 3. Päätäntäluku Lyhyt kuvaus Yksittäinen luku koostuu kolmesta osasta
Lisätiedotoppimateriaali maailman kuvalehti kumppani nro 9/2010 hyvä yhteyshenkilö,
maailman kuvalehti kumppani nro 9/2010 oppimateriaali oppimateriaali sisältää kysymykset oppilaille tai opettajalle ideoinnin tueksi. hyvä yhteyshenkilö, Ohessa Maailman Kuvalehti Kumppaniin liittyviä
LisätiedotKolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
LisätiedotSanna Lepola tuli Esko Seppäsen parlamenttiavustajaksi kymmenen vuotta sitten. Niinä vuosina europarlamentti on muuttunut paljon.
Sanna Lepola: GUE/NGL-ryhmä on konfederaalinen Sanna Lepola tuli Esko Seppäsen parlamenttiavustajaksi kymmenen vuotta sitten. Niinä vuosina europarlamentti on muuttunut paljon. Sanna omasta puolestaan
LisätiedotSisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan
Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Monet vastavalmistuneista hakeutuvat jatko-opintoihin Studentumin tutkimus nuorten hakeutumisesta koulutukseen keväällä
LisätiedotYhteinen arki Islam ja suomalainen kulttuuri. 3.11.2011 muslimit Suomessa 1
Yhteinen arki Islam ja suomalainen kulttuuri 3.11.2011 muslimit Suomessa 1 Islam ja muslimit Islam 600-luvulla Arabian niemimaalla syntynyt monoteistinen uskonto Seuraajia, muslimeja, n. 1,5 miljardia
LisätiedotYHTEISÖT. Sivut yhteisöjen omille esimerkeille Kalevassa. KALEVA OY Lekatie 1, 90140 OULU / PL 170, 90401 OULU / Puhelin (08) 5377 111 / www.kaleva.
YHTEISÖT Sivut yhteisöjen omille esimerkeille Kalevassa KALEVA OY Lekatie 1, 90140 OULU / PL 170, 90401 OULU / Puhelin (08) 5377 111 / www.kaleva.fi KALEVA-KONSERNI Pohjois-Suomen suurin media-alan konserni
Lisätiedotlehtipajaan! Oppilaan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja
LisätiedotTIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO
TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO Katja Reinikainen Kansalaisareena 2016 Taustaa Tiedotteen kirjoittaminen lähtee tarpeesta tiedottaa yhteisöä/organisaatiota koskevasta asiasta. Tiedotteen tarkoitus
LisätiedotTieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen
Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa
LisätiedotKeskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen
Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,
LisätiedotKANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN
TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi
LisätiedotUskonto -käsite 1. Uskonto, religio, religion Uskonnolla tarkoitetaan yleensä uskoa jumalaan tai muuhun yliluonnolliseen, siihen turvautumista sekä si
Kiinan tärkeimmät uskonnot: niiden historia, nykytila ja uskontojen välinen dialogi Paulos Huang 13.9.2011klo 10-12, 12, Helsinki pauloshuang@yahoo.com Uskonto -käsite 1. Uskonto, religio, religion Uskonnolla
LisätiedotSanomalehtien Liitto
12.6.2019 Sanomalehtien Liitto Mediakasvatuksen asema perusopetuksessa Terhi Hyvönen, Emilia Valtola & Kati Valta TIIVISTELMÄ Mediakasvatuksen tärkeys Kuinka tärkeänä näet mediakasvatuksen? Erittäin tärkeänä
LisätiedotEnemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa
Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö ( %) suomalaisista arvioi ymmärtävänsä hyvin tärkeitä poliittisia kysymyksiä, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.
LisätiedotNeljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita
TUTKIMUSOSIO Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita Suomalaisista vain reilu neljännes ( %) arvioi, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita on erittäin tai melko hyvä,
LisätiedotPOLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto
POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten
LisätiedotTaideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin
Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja
LisätiedotMedialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen
Medialiitto Valeuutistutkimus 2017 14.11. 2017 Tanja Herranen Johdanto Tutkimuksen tavoitteena on selvittää suomalaisten mielipiteitä uutisoinnin luotettavuudesta Suomessa. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat
LisätiedotNuorten mediankäyttötapoja
Mediakritiikkiprojekti Nuorten mediankäyttötapoja Sinituuli Suominen Haluan mediakritiikkiprojektini avulla lisää tietoa nuorten lehdenlukutottumuksista. Kiinnostavatko lehdet edelleen Internetistä huolimatta?
LisätiedotLAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi.
LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi Vastaajan nimi: Valintakokeesta saatu pistemäärä: / 40 pistettä Vastaa selvällä
LisätiedotELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018
ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja
LisätiedotMa Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.
Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean
LisätiedotFundamentalismi ja uskonnollinen terrorismi
Fundamentalismi ja uskonnollinen terrorismi Kimmo Ketola Kirkon tutkimuskeskus Joitakin havaintoja brittiläisistä terroristeista Etnisesti kirjava ryhmä Ei psykopatologioita Koulutustaso vaihteleva Eivät
LisätiedotAamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin
Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka
LisätiedotLauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies
Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta tärkeänä ja haluaa osallistua sen tuottamiseen ja ylläpitää
LisätiedotHaluaisin, että kirkko johon kuulun on
VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,
LisätiedotAiheesta tutkimussuunnitelmaan
Aiheesta tutkimussuunnitelmaan Aihepiiri Kiinnostaa, mutta ei ole liian tuttu oppii jotain uutta Mikä on se kysymys tai asia, jonka haluan selvittää? Miten jalostan pähkäilyni tieteellisesti tarkasteltavaksi
LisätiedotTiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää
Tutkimusosio Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät poliittisista
LisätiedotKivi leivässä vai manteli puurossa?
Kivi leivässä vai manteli puurossa? Itseoppineet perinteenkerääjät arkiston keruuideologian haastajina FT tutkijatohtori Kati Mikkola Helsingin yliopisto / SKS:n tutkimusosasto Esityksen kuvat: SKS ja
LisätiedotYllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
LisätiedotLIITE 2: Kyselylomake
LIITE 2: Kyselylomake 1. Opistosi Alkio-opisto Paasikivi - opisto Työväen Akatemia 2. Kuinka kiinnostunut olet politiikasta? Erittäin kiinnostunut kiinnostunut Vain vähän kiinnostunut En lainkaan kiinnostunut
LisätiedotSTRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry
STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat
LisätiedotKansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)
TIEDOTE Sivu Kansalaiset: Yle, STT ja MTV luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) Valtaosa suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon Ylen TV- ja radiouutisiin ( %),
LisätiedotNäin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia
Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.
LisätiedotNuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa
Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa 1 Laittoman toiminnan suosio kasvussa (IEA/CIVED 1999 ja IEA/ICCS 2009; Nuorisotutkimus 1/2012) 2 sosiaalisten opintojen autiomaa Syrjäyttävä
LisätiedotKokemuksia Unesco-projektista
Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia
LisätiedotEikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
LisätiedotRuokarukous Uskonnonharjoitusta vai uskonnonopetusta? Pekka Iivonen
Ruokarukous Uskonnonharjoitusta vai uskonnonopetusta? Pekka Iivonen Uskonnon opetus kouluissa Uskontokasvatus kouluissa Uskonnon harjoittaminen kouluissa Uskonnon opetusjärjestelyiden ja koulun muun toiminnan
LisätiedotMAAHANMUUTTAJANUORI LUKIOSSA. Kevään karnevaalien aloituspäivänä Turun normaalikoulu Marjut Kleemola
MAAHANMUUTTAJANUORI LUKIOSSA Kevään karnevaalien aloituspäivänä 11.11. 2009 Turun normaalikoulu Marjut Kleemola VIERASKIELISIÄ Lukiokoulutuksessa (2006) koko maassa 3248 Norssissa 2006: 35 2009: 43 Ammatillisessa
LisätiedotVenäjänkieliset osaajat työmarkkinoilla.
Venäjänkieliset osaajat työmarkkinoilla annika.forsander@tem.fi 1 Venäjänkielisiä muuttaa Suomeen perheen, opiskelun ja työn vuoksi, sekä pakolaisina Ensimmäiset oleskeluluvat ja oikeudet 2016 - määrät
LisätiedotVIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE
VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE Joulukuu 2015 Mira Matilainen LÄHTÖKOHDAT Kohderyhmät: Rahoittajat, tutkijakollegat, muut sosiaalisen median tutkimuksesta ja hankkeesta kiinnostuneet
LisätiedotMusliminuoret ja sukupolvien kuilu. Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012
Musliminuoret ja sukupolvien kuilu Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012 Islam ja muslimit 600-luvulla Arabian niemimaalla syntynyt monoteistinen uskonto Seuraajia, muslimeja, n. 1,5
LisätiedotMitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media
Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät
LisätiedotEurooppavaalien lähtölaskenta: seitsemän poliittista ryhmää
Eurooppavaalien lähtölaskenta: seitsemän poliittista ryhmää Euroopan parlamentin jäsenet eivät istu ja seiso lähtökohtaisesti maanmiestensä ja -naistensa joukoissa, vaan järjestäytyvät poliittisiin ryhmiin
LisätiedotKyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista
Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville
LisätiedotMuslimimiehet diasporassa
Muslimimiehet diasporassa * sukupuolijärjestelmän keskeisiä piirteitä arabimaailmassa * tapausesimerkki Pohjois - Marokosta * kohtaamisia läntisen hyvinvointivaltion kanssa hegemoninen sukupuoli rajul
LisätiedotFiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak
Mitkä tekijät selittävät sosiaalisen yrityksen perustamista ja tukevat sen menestymisen mahdollisuuksia? alustavia tuloksia FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Näkökulma Miten sosiaalinen yritys
LisätiedotHISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,
LisätiedotSUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt
SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.
LisätiedotEsko Korpilinna ja ketsua. Esitys Ruutiukoissa Matti Kataja
Esko Korpilinna ja ketsua Esitys Ruutiukoissa 8.1.2018 Matti Kataja Esko Korpilinna Itkevät Jumalat kirjoitussarja Apu-lehdessä 1967 Kirjailija, pääasiassa kuunnelmia Lappeenranta 28.06.1928 Sollentuna
LisätiedotESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies
ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta
LisätiedotKasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 13
Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.6.2017 Liite 1 13 Mikkelin kaupungissa 7-9 luokkien islamin uskonnon opetus järjestetään 7-9-luokkien yhdysryhmissä. Opiskelu tapahtuu vuorokurssiperiaatteella siten, että
LisätiedotOnko verkkokaupoista ostaminen turvallista?
Onko verkkokaupoista ostaminen turvallista? Miten kuluttajat näkevät verkkokaupan turvallisuuden? Ja mihin kuluttajat perustavat käsityksensä koetusta turvallisuudesta? Suomalaisen tietoturvayhtiö Silverskin
LisätiedotTUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston
LisätiedotLiitetaulukko 1. Kyselyyn vastanneiden nuorten kaksoiskansalaisten (n=194) taustatietoja
LIITETAULUKOT 1 5 Liitetaulukko 1. Kyselyyn vastanneiden nuorten kaksoiskansalaisten (n=194) taustatietoja Kaikki %(n) Miehet %(n) Naiset %(n) Ikä alle 20-vuotiaat 32,5 (63) 31,6 (25) 33,0 (38) 20-24-vuotiaat
LisätiedotSUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
LisätiedotKANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat. Tiedotustilaisuus Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta
KANSALAISMIELIPIDE Turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijat Tiedotustilaisuus 21.3.2017 Alisa Puustinen, Harri Raisio, Esa Kokki & Joona Luhta TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TAVOITE Kytkeytyy osaksi sisäisen
LisätiedotKUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN
Julkaistavissa.. klo 00.0 KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Usko kansanäänestyksen järkevyyteen on vähentynyt Alhaisina pysyvät äänestysprosentit niin kunnallisissa kuin valtakunnallisissakin
LisätiedotYHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4B: KYLÄYHDISTYS JA YRITTÄJYYS MIELIPIDEVÄITTÄMÄT Ruralia-instituutti
LisätiedotYHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan vapaa-ajan asukkaille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 5: JOHTOPÄÄTÖKSET Ruralia-instituutti 2018 2 JOHTOPÄÄTÖKSET
LisätiedotProtestanttisten yhteisöjen yhteisiä piirteitä LL
Protestanttisten yhteisöjen yhteisiä piirteitä LL Protestanttisten kirkkojen tekemät yhteisöt muodostavat monimuotoisen ryhmän. Niillä on eri korostuksia, ja ne jakaantuvat edelleen useimpiin pienempiin
LisätiedotKuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?
Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että
Lisätiedot