RAPORTTI LASTAUS-, POIKIMA- JA VASIKKATILOISTA

Transkriptio

1 RAPORTTI LASTAUS-, POIKIMA- JA VASIKKATILOISTA Vaali viisaasti vasikkaa hanke TEKIJÄ: Anne-Pauliina Rytkönen

2 ESIPUHE Opiskelen Savonia ammattikorkeakoulussa agrologiksi. Työskentelin kesän 2018 Vaali viisaasti vasikkaa hankkeen työelämäharjoittelijana ja projektityöntekijänä. Työnkuvaani kuului raporttien tekeminen lastaus-, poikima- ja vasikkatiloista, sekä hankkeen vaikuttavuudesta. Hanke on toimeksiantajana opinnäytetyössäni Nautojen lastaustilojen kehittäminen. Vaavi-hanketta rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maaseuturahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. Muut rahoittajat ovat A-Tuottajat Oy/AtriaNauta, Faba sekä Osuuskunta ItäMaito. Iisalmessa Anne-Pauliina Rytkönen Asiasanat: vasikka, lastaustila, poikimatila, vasikkatila Kuva 1: Ulkoilevat vasikat. (kuva: Rytkönen)

3 3 SISÄLTÖ 1 TILAVIERAILUT Tilavierailuiden tarkoitus ja toteutustapa Raportin tiedonkeruumenetelmät Lastaustiloihin liittyvät asiantuntijahaastattelut Valokuvaaminen ja piirrokset Videot TARTTUVAT TAUDIT Koronavirus RS-virus Mycoplasma bovis bakteeri Pälvisilsa LASTAUSTILAT Nautojen elämänkaari ja lastaustilojen tarve Lastaustilojen määrä Lastaustilat vierailutiloilla Eläinliikenne Ilmanvaihto Kuljetusten reitit Välitysvasikoiden käsittely POIKIMATILAT Ilmanvaihto Karsina ja kuivikkeet Hiekka kuivikkeena poikimakarsinassa Siirto yksilökarsinaan VASIKKATILAT Ryhmäkoko Ilmanvaihto Vasikkakatokset ja kylmäkasvatus Karsina ja kuivikkeet... 28

4 Olki kuivikkeena vasikkatiloissa Olkipelletti kuivikkeena vasikkatiloissa Vasikoiden juotto Refraktometri ja kolostrometri Pakkojuottolaite Vasikoiden ulkoilu YHTEENVETO TILAVIERAILUISTA LÄHTEET KUVALÄHTEET TILAVIERAILUIDEN KYSYMYKSET... 48

5 5 1 TILAVIERAILUT 1.1 Tilavierailuiden tarkoitus ja toteutustapa Vaali viisaasti vasikkaa -hankkeen tavoitteena on alentaa vasikkakuolleisuutta, sekä parantaa vasikoiden terveyttä, hyvinvointia ja tuotantokykyä. Tavoitteeseen pyritään koulutusten ja tiedottamisen avulla. Tämä raportti on osa tiedonhankintaa ja tiedottamista. Vierailin kesän 2018 aikana viidellä maatilalla. Vierailin tilalla vain kerran ja tein samalla sekä tilallisen haastattelun, että tilojen havainnoinnin. Etsin kohteiksi erilaisia maatiloja, jotta raportti sisältäisi erilaisia esimerkkejä. Sovin haastattelut etukäteen, ja kerroin, että käytän materiaalia hankkeen raportissa, sekä lastaustiloja käsittelevän osuuden myös opinnäytetyössäni. Tilavierailuiden tarkoituksena oli hankkia tietoa raporttia varten. Raportti on toteutettu toimintatutkimuksen periaatteella. Toimintatutkimus on tutkimusstrategia, jossa menetelmät tiedon keruussa ja analyysissä vaihtelevat. Tiedonkeruumenetelmä määritellään tarkasteltavan ongelman mukaan. Tavoitteena on pyrkiä muutokseen ja parempaan tilanteeseen, sekä niiden todentamiseen (Kananen 2014, 11 14). Tämän raportin menetelmiä ovat havainnointi, haastattelut ja kirjalliset lähteet. 1.2 Raportin tiedonkeruumenetelmät Havainnoinnin tarkoituksena oli kerätä tietoa rakennuksista ja vasikoiden hoidosta. Havainnoin esimerkiksi, miten ilmanvaihto toimii käytännössä: Millainen oli tilan kosteus ja lämpötila, tuoksuiko ammoniakki voimakkaasti ja vaihtuiko ilma riittävästi. Kyseessä oli suora havainnointi, sillä läsnä olevat tilalliset tiesivät arvioinnista. Käytin havainnoinnin pohjana lomaketta strukturoidun havainnoinnin mukaisesti. Tein vierailuiden aikana myös kenttämuistiinpanoja (Kananen 2014, 83 85). Haastattelin tilallisia ennalta valmistellun kysymysrungon pohjalta. Teemahaastattelun kysymykset olivat pääosin avoimia ja kirjasin ylös myös haastateltavien itse esille tuomia asioita. Avoimiin kysymyksiin ei määritelty ennalta vastausvaihtoehtoja. Osa kysymyksistä oli suljettuja, joihin pystyi vastaamaan lyhyesti. Tällaisia olivat esimerkiksi kysymykset, joilla kartoitin, onko tilan käytössä refraktometria. Haastattelujen kysymysrunko on raportin liitteenä, mutta esitin niiden lisäksi myös jatkokysymyksiä, jos haastateltava toi esille jotain sellaista, johon halusin tarkennuksen. En nauhoittanut haastatteluja, vaan tein tilanteessa muistiinpanot, jotka purin ja puhtaaksikirjoitin saman päivän aikana. Käytin raportissa kirjallisia lähteitä, jotka liittyvät raportissa käsiteltävään aiheeseen ja tuovat sille lisäarvoa. Kirjallisten lähteiden lähdeluettelo on raportin liitteenä.

6 6 1.3 Lastaustiloihin liittyvät asiantuntijahaastattelut Haastattelin kesällä 2018 Vaavi-hankkeelle tekemääni opinnäytetyötä varten kuusi asiantuntijaa. Käytin näissä haastatteluissa esiin tulleita tietoja avuksi tässä raportissa niiltä osin, kuin se vasikoiden näkökulmasta on hyödyllistä. Haastateltavat ovat: Tuomas Herva, eläinlääkäri, eläinlääketieteen tohtori, laatupäällikkö, Atria Tero Kanala, asiantuntija, Osuuskunta Itä-Maito Matti Kastarinen, kenttäedustaja, Snellman Johanna Jahkola, karjankasvattaja, Urjala Harri Jalli, vanhempi asiantuntija, HKScan Jukka Silvennoinen, kuljetusyrittäjä, Veljekset Silvennoinen Oy Valmistelin opinnäytetyötä varten jokaiselle haastateltavalle oman kysymysrungon, joka sisälsi avoimia kysymyksiä. Kysymykset käsittelivät laajalti nautojen lastaustilojen ongelmia ja niiden ratkaisemista. Lastaustilojen kehittämiseen keskittyvä opinnäytetyöni valmistuu vuoden 2018 loppuun mennessä ja työn tarkastaa Savonia ammattikorkeakoulu. 1.4 Valokuvaaminen ja piirrokset Otin tilavierailujen aikana valokuvia, joilla dokumentoin tekemiäni havaintoja ja haastateltavien kertomaa. Valokuvat ovat yksittäisiä esimerkkejä, eikä niitä ole otettu tilojen välillä vertailukelpoisessa tilanteessa. Esimerkiksi kuvakulmat, valaistus, kuvien rajaus, ja kuvan ottamisen ajankohta vaihtuvat tilanteen mukaan. Pyrin kuvaamaan erilaisia esimerkkejä, sen sijaan, että keräisin vertailukelpoista materiaalia. Käytin tekemiäni piirroksia havaintojen tukena. Niiden tavoitteena on kuvittaa raporttia ja lisätä sen luettavuutta. 1.5 Videot Raporttiin kuuluu viisi videota, jotka löytyvät YouTube-palvelusta hakusanoilla: - Pienten vasikoiden ulkotarha (Saatavilla: - Nautojenlastausvideo (Saatavilla: - Vasikkateltta (Saatavilla: - Ternimaidon laadun mittaaminen refraktometrillä (Saatavilla: - Vasikan juottaminen letkulla (Saatavilla: UKID8&feature=youtu.be)

7 7 2 TARTTUVAT TAUDIT Eläinten sairastuminen aiheuttaa kärsimystä eläimelle. Lisäksi se on taloudellinen riski tuottajalle. Taloudelliset vaikutukset ovat välittömiä ja myöhemmin ilmeneviä. Sairastuneen vasikan kohdalla välittömät vaikutukset ovat heikompi kunto, jopa kuolema, ja muiden eläinten tartuttaminen. Sairastunutta vasikkaa ei saa laittaa välitykseen, joten se vaatii pidemmän hoitoajan kotitilallaan. Sairastuneen eläimen hoitaminen teettää lisätyötä ja aiheuttaa eläinlääkärin käynnistä syntyviä kustannuksia. Vasikkana sairastetut taudit näkyvät tuloksessa myös vanhempana; Vasikkana sairastettu ripuli saattaa heikentää ensikkokauden tuotosta (Viinikainen 2012, 34). Lihanauta jää sairastelun vuoksi kasvussaan ikätovereitaan jälkeen (Herva 2006, 177). Vasikoihin tarttuvat taudit tarvitsevat jonkinlaisen kontaktin levitäkseen eteenpäin. Kontakti voi olla ilmateitse tarttuva pisaratartunta tai kosketustartunta pinnoilta, ulosteista, ruoasta, hoitovälineistä, toisista eläimistä tai eläintenhoitajista. Vasikka voi saada tartunnan myös emoltaan. Sairastumiseen vaikuttavat vasikan vastustuskyky ja ympäristöolosuhteet, kuten ryhmäkoko ja ympäristön likaisuus. Laadukas ternimaito on hyvän vastustuskyvyn kannalta vasikalle elintärkeää (Kulkas 2003, 58). Kuva 2: Naudat lepäilevät hiekkapohjaisessa ulkotarhassa. Hiekka on bakteereille huono kasvualusta. (kuva: Rytkönen) Vasikoille tyypillisiä sairauksia ovat hengitystiesairaudet ja ripulit. Vasikkaripulit voidaan jakaa tartunnallisiin ja ruokintaperäisiin ripuleihin. Tartunnan aiheuttajana on yleensä virus, bakteeri tai suolistoloiset. Ripulin voi aiheuttaa myös vääränlainen ruokinta, kuten liian suuri, kylmä ja laimea juoma-annos, sekä liian alhaalta tapahtuva juotto. (Aho 2003, 63.) Väärää ruokintaa on

8 8 myös väärin valittu juomarehun raaka-aine. Hapanjuotossa riittävä kaseiinipitoisuus varjelee monilta ripuleilta. Kunnollinen hengitysilma on vasikkaterveydelle keskeistä. (Rainio ) Vaavi-hanke toteuttaa toiminta-aikanaan selvityksen koronaviruksen ja RS-viruksen levinneisyydestä Pohjois-Savon alueella. Selvitykseen osallistuu 69 tilaa, joista otetaan näytteet kolmeen kertaan. Selvityksen tulokset esitellään omassa raportissaan. Tämän raportin kannalta oleelliset taudit ovat koronavirus, RS-virus, mycoplasma bovis bakteeri, ja pälvisilsa. Nämä kaikki voivat tarttua eläinten käsittelyn, siirron ja kuljetuksen yhteydessä, ja ovat siten riski myös vasikoille. Kyseiset taudit nousivat esille myös tekemässäni eläinlääketieteen tohtori Tuomas Hervan lastaustiloja koskevassa asiantuntijahaastattelussa (Herva ). 2.1 Koronavirus Koronavirustartuntoja esiintyy eri puolilla maailmaa. Tartunta leviää helposti tilalta toiselle ihmisten ja kuljetuskaluston mukana. Virus voi levitä myös lintujen ja jyrsijöiden, sekä lemmikkieläinten (kissojen ja koirien) mukana. Vasikat saavat tartunnan hengitysteiden tai suun kautta. Uloste on tärkeä tartuttaja (Rainio ). Oireet vaihtelevat. Vasikalla voi olla kuumetta, ripulia ja lievää yskää. Sieraimet ja silmät saattavat vuotaa. Rokotetta tai spesifistä hoitoa ei ole, joten vasikkaa hoidetaan oireiden mukaisesti. Hoidossa on huomioitava, että tartunta alentaa vastustuskykyä ja altistaa myös muille sairauksille. Aikuisille lehmille tartunta aiheuttaa maidontuotannon alenemista. (ETT a.) 2.2 RS-virus RS-virus (tai kirjainlyhenne BRSV: bovine respiratory syncytial virus) on merkittävä nautojen hengitystietulehdusten aiheuttaja. Virus leviää yleensä ostoeläinten mukana tilalta toiselle, mutta saattaa levitä myös ihmisten mukana. Tartunta leviää pisaratartuntana hengitysilman mukana, minkä vuoksi teurasauton ja navetan ilmatilojen yhdistäminen on riski. ETT ry suosittaa, että eläinsuojan alipaineinen ilmanvaihto kytketään pois lastauksen ajaksi (ETT b). Vasikka voi saada tartunnan emoltaan ja kantaa sitä piilevänä. Oireita ovat voimakas sierain- ja silmävuoto, vähentynyt ruokahalu, kuume, kohonnut hengitystiheys ja alakuloisuus, jopa äkkikuolema. Tartunta aiheuttaa aikuisella naudalla maidontuotannon alenemista. (ETT c.) 2.3 Mycoplasma bovis bakteeri Mycoplasma-bakteeri aiheuttaa naudoilla tulehduksia hengitysteissä, nivelissä, korvissa, silmissä, utareissa, kiveksissä ja rakkularauhasissa. Leviämistapoja on useita: Bakteeri voi levitä oireettomien ostoeläinten mukana, maidon kautta lehmistä vasikoihin, sperman kautta, sekä työvälineiden, ihmisten ja kuljetusajoneuvojen mukana. Tartunta heikentää vastustuskykyä ja

9 9 hidastaa kasvua. Myös tämä tartunta aiheuttaa aikuisella naudalla maidontuotannon laskua. (ETT d.) Suomen ensimmäinen Mycoplasma bovis tartunta diagnosoitiin marraskuussa 2012 Pohjois- Savossa. Kyseessä oli vasikkakasvattamo (ETT d). Maaliskuussa 2016 tartuntoja oli havaittu Suomessa jo 72 nautatilalta, joista 29 oli lypsykarjatiloja (Haapala 2016). Elintarviketeollisuuden ja tuottajien Eläinten terveys -yhdistys seuraa M. bovis-tartuntojen leviämistä ja pitää niistä tilastoa tartuntatiloja oli 164, joista 49 lypsykarjatilaa. ETT ylläpitää myös bakteerin vastustusohjelmaa, johon voi liittyä yhdistyksen nettisivuilta löytyvän kaavakkeen täyttämällä. ETT:n mukaan riskinhallintatoimet ovat johtaneet tuloksiin yhdeksällä tilalla. (ETT e.) Riskinhallintatoimista on ollut hyötyä myös monilla muilla tiloilla (Rainio ) 2.4 Pälvisilsa Pälvisilsan aiheuttaa Trichophyton verrucosum- sieni. Se leviää kosketustartuntana eläimestä toiseen, mutta myös tekstiilien ja työvälineiden välityksellä, sekä ilmavirran kuljettaman pölyn mukana. Sienen itiöt ovat erityisen sitkeitä ja saattavat säilyä navetassa useiden vuosien ajan, hyvissä olosuhteissa jopa 10 vuoden ajan. Tartunnan oireita ovat pyöreät ja reunoiltaan leviävät karvattomat läiskät, jotka katoavat yleensä puoleen vuoteen mennessä. Pälvisilsa paranee yksilöstä itsestään, kun elimistö on kehittänyt sille vastustuskyvyn. Karjasta tartunta häviää vain useiden vuosien rokotusohjelmalla. (Rainio ) Tartunnan saanut iho on altis jälkitaudeille. Sieni on zonoosi, eli saattaa tarttua myös ihmiseen. Pälvisilsan hoito vaatii laajan ja pitkäaikaisen saneerauksen. (ETT f.) Kuva 3: Karsinoiden väliset umpiseinät, jotka ulottuvat ruokintapöydällekin, vähentävät tartuntoja estämällä kosketustartunnat, sekä lannan roiskumisen viereiseen karsinaan. Seinät erottavat jossain määrin myös hengitysilmaa. (kuva: Rytkönen)

10 10 3 LASTAUSTILAT 3.1 Nautojen elämänkaari ja lastaustilojen tarve Nautoja lastataan autoihin eläimen siirtämiseksi paikasta toiseen. Lastaamiseen on useita syitä: Eläin siirretään laitumelle, tai se viedään toiseen tuotantorakennukseen, toiselle tilalle, näyttelyihin tai teuraaksi. Naudan siirtelyn tarve riippuu tilan tuotantosuunnasta, tuotantotavasta ja käytettävissä olevista rakennuksista. Naudan elämänkaari on erilainen lypsykarja- kuin lihakarjatilalla. Lypsykarjatilalla vasikka jää joko kasvamaan tilalle, tai myydään välitykseen ternivasikkana, tai juotolta vieroituksen jälkeen. Tilalle jäävät vasikat kasvatetaan joko maidontuotantoa tai lihantuotantoa varten. Keskimäärin suomalainen lypsylehmä poistetaan noin 5-vuotiaana (Alasuutari, Manni, Rautala 2010), jolloin sen keskipoikimakerta on 3,1 (ProAgria ). Poistettava lypsylehmä lähtee tilalta teurastamolle. Tiloilta poistetaan myös hiehoja ja mahdollisesti kasvatukseen jääneitä muita nautoja. Välitykseen myyty vasikka kasvaa välikasvatustilalla 5 kuukauden ikään saakka. Tämän jälkeen se siirretään loppukasvattamoon, josta se jatkaa teurastamolle noin 18 kuukauden ikäisenä. Tätä kutsutaan kolmivaihekasvatusmalliksi. (Huuskonen ) Lihakarjatilalla syntyneet vasikat vieroitetaan noin puolen vuoden ikäisinä. Vieroitetut vasikat kasvatetaan tilalla teurasikään asti, tai ne lähtevät ennen teurastusta loppukasvatustilalle. Kasvatusaika riippuu eläinten rodusta, iästä ja kasvusta (Huuskonen ). Lihakarjatilalla syntyneitä vasikoita siirretään elämänsä aikana todennäköisesti vähemmän, kuin lypsykarjatilalla syntyneitä. Tällä hetkellä suomalaisesta naudanlihantuotannosta vain noin 17 prosenttia on liharotuisia eläimiä, naudanlihantuotannon painottuessa maitorotuihin (Atria). Eläinten lukumäärä on ollut tiloilla kasvussa. Luonnonvarakeskuksen tilastotietokannan mukaan vuonna 2014 lypsylehmiä oli ja tiloja 9063 (Luonnonvarakeskus a). Keskimäärin yhdellä tilalla oli noin 31 lypsylehmää. Vastaavasti vuonna 2017 koko maassa oli lypsylehmiä ja tiloja 7467 (Luonnonvarakeskus b). Keskimäärin yhdellä tilalla oli noin 37 lypsylehmää. ProAgrian mukaan suomalaisessa tuotosseurantakarjassa on tänä vuonna keskimäärin 43,8 lehmää (ProAgria ). Taustalla on maatalouden rakennemuutos, missä tilojen lukumäärä vähenee ja tilakoot kasvavat. Maatiloja oli Euroopan unioniin liityttäessä vuonna 1995 kaikkiaan Vuonna 2012 maatilojen lukumäärä oli tippunut tilaan. (Luonnonvarakeskus c.)

11 11 Luonnonvarakeskuksen ja Elintarviketurvallisuusviraston asiantuntijoiden mukaan nautojen siirrot tilaa kohden ovat lisääntyneet viime vuosina. Samalla kasvaa mahdollisuus tarttuvien eläintautien leviämiseen. Vuonna 2015 eläinkuljetusrekisteriin merkittiin nautojen siirtoerää tilalta toiselle. Yhdessä erässä oli noin 2,66 eläintä. Samana vuonna nautatila vastaanotti eläimiä keskimäärin noin 11 tilalta ja lähetti niitä noin kuudelle tilalle (Lyytikäinen ja Niemi 2018). Koska tilojen keskikoko kasvaa, kasvavat myös tarttuvista taudeista johtuvien taloudellisten tappioiden riskit tilaa kohden Lastaustilojen määrä Varsinaisia lastausrakennuksia on Suomessa vähän. Tekemieni asiantuntijahaastattelujen ja löytämieni selvitysten mukaan vaikuttaa siltä, että lihakarjatilat ovat ottaneet lastauksen lypsykarjatiloja paremmin huomioon. Syynä tähän ovat erot tuotantotavoissa. Lihakarjatilalta lähtee säännöllisesti eläimiä teuraaksi. Sen sijaan lypsykarjatilalla eläimen lähettäminen teuraaksi ei ole tavoiteltavaa (Kanala ). Seinäjoen ammattikorkeakoulussa vuonna 2011 tehdyssä opinnäytetyössä kysyttiin alueen nautatiloilta, onko niillä käytössään erillistä lastaustilaa. Kyselyyn vastasi 41 henkilöä, joista ainoastaan kahdeksalta löytyi lastaustila (noin 19,5%). Näiden lisäksi yhdellä lypsykarjatilalla lastaustila oli suunnitteilla tai rakenteilla. Kyselyssä ei määritelty, millainen tila katsotaan lastaustilaksi, vaan luotettiin vastanneiden omaan arvioon (Jukkola ja Poola 2011, 33 34). Ruokayhtiö HKScan teki vuonna 2012 kyselyn eläinten kuljettajille, jotka arvioivat noin 200 lihanautatilan lastausolosuhteita. Kyselyn mukaan 10 prosentilla, eli 20 tilalla oli käytössään lastausramppi. Portteja ja aitoja ajokäytävän tekemiseen löytyi 85 prosentilla tiloista, eli 170 tilalta. Näistä 170 tilasta 70 prosentilla (119 tilaa) portit ja aidat olivat valmiiksi asennettuna kuljettajan saapuessa paikalle. 55 prosentilla kaikista tiloista (110 tilaa) oli kuljettajien mukaan mahdollisuus käsien ja saappaiden pesuun lämpimällä vedellä lastauspaikan yhteydessä. Niin ikään 110 tilalla eläimet oli otettu valmiiksi lastausalueelle. Puolet tiloista olivat järjestäneet lastauksen niin, että eläimet pystyttiin lastaamaan suoraan perävaunuun. 95 prosentilla, eli 190 tilalla kaikilla eläimillä oli merkit korvissaan ja kortit valmiina. (Jalli ) Yksinkertaisimmillaan lastaustila on irtoaidoista tehty aitaus navetan seinustalla, jonka kautta eläimet ohjataan kuljetusauton kyytiin. Toisinaan lastauksessa ei käytetä edes irtoaitoja, vaan eläimet ohjataan navetan ulko-ovelta suoraan autoon. Toisessa ääripäässä ovat erilliset lastausrakennukset tai huoneet, joiden kautta lastaus hoidetaan. Tällaisia tuotantotilasta erillisiä lastaustiloja on käytössä muun muassa Tanskassa, missä tilanne tarttuvien tautien osalta on pakottanut etsimään ratkaisuja maatilan tautisuojaukseen (Rehnström 2014). Suomessa vastaavanlaisia lastaustiloja löytyy lähinnä sikatiloilta.

12 Lastaustilat vierailutiloilla Kaikilla neljällä lypsykarjatilalla teurasautoon lähtevät naudat luovutettiin autoon suoraan navetan ovelta. Ovi sijaitsi yleensä navetan päädyssä. Ovea ennen saattoi olla sairaskarsina, johon nauta laitettiin odottamaan kyytiään. Yhdellä tilalla naudat luovutettiin autoon kahden pihattorakennuksen väliseltä käytävältä. Käytävän katossa oli oma poistoilmaputki, mikä vähensi autosta pihattoihin kulkeutuvan ilman määrää. Käytävä pestiin kahdesti päivässä, sillä naudat kulkivat samaa reittiä pitkin asemalypsylle. Ainoastaan yhdeltä tilalta kerrottiin, että he käyttävät navetan ja auton välillä irtoaitoja, jotta auton ja navetan ilmatilat eivät yhdistyisi. Muilla tiloilla avautuvat ovet ja auton lastaussillan reunat riittivät avuksi lehmän ohjaamiseen autoon. Lihakarjatilalla eläimet lastattiin pihaton kulmassa olevan oven kautta. Pihat olivat hiekka- tai sorapintaisia. Yhdellä tilalla oli lastausalueella asvalttipinnoite. Pihoja ei desinfioitu, mutta siivottiin tarpeen mukaan. Lihakarjatilalla lähtevien nautojen käytävä käsiteltiin säännöllisesti sammutetulla kalkilla, salmonellan torjumiseksi Eläinliikenne Eniten eläinliikennettä oli vierailemallani lihakarjatilalla. Yrittäjät hakevat vasikoita kahdeksalta maatilalta. Välillä vasikoita saapuu viikoittain ja välillä päivittäin. Vasikat tulevat noin 10 päivän ikäisinä ja viettävät ensimmäiset 10 päivää eristystilassa. Vasta sen jälkeen vasikat pääsevät jatkuvatäyttöiseen ryhmään. Täysikasvuiset naudat lähtevät teurastamolle kuuden viikon välein. Lypsykarjatiloilla on eläinliikennettä vähemmän. Kaksi tilaa oli ostanut laajennuksen vuoksi eläinryhmiä muilta tiloilta, mutta tästä oli jo hieman aikaa. Yksi tila hankkii uusia eläimiä edelleen parhaillaan olevan laajennuksen vuoksi. Ternivasikoita lähtee säännöllisesti, noin viikon tai kahden välein. Yksi tiloista oli ulkoistanut hiehojen kasvatuksen. Hiehotilalla oli ainoastaan kyseisen maatilan eläimiä, mikä vähentää tautipainetta. Kuva 4: Käytävä, jota pitkin tilan isot eläimet lähtevät, on käsitelty sammutetulla kalkilla. Kalkki nostaa ph:ta, ja auttaa siten salmonellan torjunnassa. (kuva: Rytkönen)

13 Ilmanvaihto Lastauksen, ja siten eläinten terveyden näkökulmasta on merkittävää, mistä navetan korvausilma otetaan. Uusissa pihattonavetoissa navetan lämpötilaa säädetään usein tuulettimin ja säädettävin verhoseinin. Korvausilma otetaan yleensä rakennuksen sivuissa olevien verhoseinien kautta. Rakennuksesta riippuen korvausilman ottoaukkoja saattaa olla navetan päädyissäkin. Eläinten kulkemiseen tarkoitetut ovet saattavat nekin olla eri puolilla rakennusta. Ilmanvaihdon huomioiminen lastauksessa on sen vuoksi tilakohtaista. Nämä ilmanottamisen paikat olisi tärkeää tietää ja tunnistaa, sillä ne ovat riskejä lastaustilanteessa tarttuvien tautien kannalta. Huonoimmassa tapauksessa kuljetusauto ajetaan liki kiinni navetan seinään, minkä jälkeen avataan ovi. Tällaisessa tilanteessa navetta vetää korvausilmaa autosta rakennuksen sisälle. Riskiin vaikuttaa navetan alipaineen suuruus. Herkimmät virukset leviävät hyvin vähäisellä kontaktilla, niiden osalta auton ja navetan välisen varoetäisyyden pitäisi olla jopa 200 metriä (Herva ). Navetan ilmanvaihto ja teuraseläinten kuljetukset pitäisi suunnitella jo navetan rakennusvaiheessa. Mikäli tätä näkökulmaa ei ole otettu huomioon, voi tilanteeseen hakea ratkaisua jälkikäteen. Navetan sisäpuolella olevasta lastausalueesta ei ole hyötyä ilmateitse tarttuvien tautien kannalta, jos lastausalue on samaa ilmatilaa muun navetan kanssa (Kastarinen ). Oleellista on pitää kuljetusauto riittävän kaukana rakennuksesta ja ilmanottoaukoista. Jos navetan pääty on ovea lukuun ottamatta umpinainen, voi sen jatkoksi rakentaa lastauskarsinan. Eläimet viedään ensin odottamaan karsinaan, minkä jälkeen navetan ovi suljetaan. Kuljetusauto saapuu paikalle vasta tämän jälkeen. Kuljettajaa ei saa päästää navettaan (Kastarinen ). Mikäli tilan oma väki osallistuu lastaukseen, vaihdetaan vaatteet ja kengät ennen omaan navettaan palaamista. Toinen vaihtoehto on rakentaa lastauskarsina tai aitaus hieman kauemmaksi navetasta, esimerkiksi jaloittelutarhan viereen. Tässäkin tapauksessa kannattaa ohjata eläimet odottamaan aitaukseen jo ennen auton saapumista, ja sulkea navetan ovet. Lastauskarsina on tartuntojen näkökulmasta likaantunutta aluetta: Eläimet eivät palaa lastausalueelta enää navettaan, eikä tilalle jäävillä eläimillä saa olla pääsyä lastausalueelle. Lastauksessa käytetyille apuvälineille, kuten köysille ja levyille tulisi olla oma säilytyspaikkansa. Samoja naruja ei saisi kuljettaa puhdistamatta navetassa ja lastausautossa (Kastarinen ).

14 Kuljetusten reitit Nautatiloilla on runsaasti liikennettä. Tuotantorakennusten ympärillä liikkuvat eläin-, kuivike-, rehu- ja lantakuljetukset. Lisäksi on navetan sijainnista riippuen myös asuinpihan liikenne. Maitotilojen pihassa käy kääntymässä maitoauto. Osalla tiloista naudat liikkuvat tuotantorakennuksien, sekä rakennusten ja laitumen välillä. Reiteillä on merkitystä hygienian kannalta. Pihapiiri tulisi jakaa toiminnallisiin vyöhykkeisiin, jotka erotetaan toisistaan. Rehu- ja lantakuljetukset eivät saisi kulkea samoja reittejä (Kivinen, Kaustell, Hakkarainen, Tuure, Karttunen ja Hurme 2007, 140). Myöskään maito- ja teurasautojen reitit eivät saisi kulkea ristiin. Kaikkein riskialttein on tilanne, jossa rehu- ja teurasliikenne risteävät (Kanala ). Kuva 5: Kuvassa välitysauto ajaa tontin kulmalle, hakee vasikan ja palaa samaa kautta suoraan isommalle tielle. Auton ei tarvitse ajaa pidemmälle tontille. (kuva: Rytkönen) 3.3 Välitysvasikoiden käsittely Eläinten terveys ETT ry on elintarviketeollisuuden ja tuottajien perustama yhdistys, jonka tehtävänä on tuotantoeläinten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Yhdistys ylläpitää Nasevaja Sikava-terveydenhuoltojärjestelmiä, sekä antaa ohjeita ja suosituksia eläinterveyteen liittyen. (ETT g.) ETT ja maa- ja metsätalousministeriö ovat julkaisseet nautaketjun turvallisen toimintatavan mukaisen välitysvasikkaohjeen. Ohjeessa kerrotaan yleisistä välityksessä huomioon otettavista

15 15 seikoista, sekä annetaan tarkastuslista vasikan välityskelpoisuuden arvioimiseen. Tarkastuksessa kiinnitetään huomiota vasikan painoon, terveydentilaan ja siisteyteen. Vasikan kuljetuskuntoa määritellessä tulee ottaa huomioon myös laki eläinten kuljetuksesta (2006), sekä eläinsuojelulaki (1996). Välitysvasikkaohjeen mukaan välitykseen lähtevät eläimet tulisi siirtää erilliseen lastaustilaan tai noutopaikkaan tai tuoda ne ulos navetasta. Ohjeessa korostetaan, että mikäli kuljettaja joutuu hakemaan vasikan navetasta, on kyseessä tartuntariski, jota on mahdotonta hallita. Vastuu tartuntatautien leviämisestä on tällaisissa tilanteissa karjanomistajalla. Pahimmassa tapauksessa kuljettaja joutuu liikkumaan samassa tilassa eri-ikäisten nautojen kanssa, jolloin tartuntavaara kasvaa. ETT suosittelee välitysvasikkaohjeessaan, että vasikoilla olisi oma osasto, josta on erillinen uloskäynti. Yksi tapa luovuttaa vasikka on tuoda se itse ulos ja antaa pihalla suoraan kuljettajalle. Tarttuvien tautien kannalta tämä on parempi vaihtoehto, kuin kuljettajan käyminen rakennuksessa. Tapa vaatii kuitenkin viitseliäisyyttä ja aikaa, sillä karjanomistajan on oltava valmiudessa vasikan luovuttamiseen. Toinen vaihtoehto on rakentaa vasikalle erillinen odotustila, jossa se voi odottaa kuljettajan saapumista. Tällaiseksi soveltuu esimerkiksi muovinen iglu, jonka kyljessä on postilaatikko papereita varten. Pienten vasikoiden odotustilaa suunnitellessa tulee ottaa huomioon odotusaika, riittävä lämpö ja kuivitus, mahdollisuus lepoon, sekä vedensaanti (Rehnström 2014). Kuva 6: Lähtevät vasikat kootaan odotuskarsinaan ja viedään välitysauton tultua itse ovesta ulos. (kuva: Rytkönen)

16 16 Kuva 7: Kuvassa tila luovuttaa vasikan tuomalla sen pihalle itse, eikä kuljettajalla ole pääsyä rakennuksiin. Vasikan luovuttajalla on kädessään kertakäyttöiset kumihanskat, jotka laitetaan tilanteen jälkeen roskiin. (kuva: Rytkönen) Kuva 8: Vasikka voi odottaa välityskyytiä myös iglussa. (kuva: Rytkönen)

17 17 4 POIKIMATILAT Lehmän siirto ennen poikimista erilliseen ja hyvin kuivitettuun poikimakarsinaan vähentää tautipainetta. Tämä edellyttää, että poikimiseen on oma paikkansa, eikä se ole muuna aikana sairaskarsinakäytössä. Yksilökarsina on usein helpompi pitää puhtaana ja desinfioida poikimisten välillä, kuin ryhmäkarsina. Tätä tukevat myös tutkimukset: Karjan vasikat ovat terveempiä, ja niiden kuolleisuus on pienempi, mikäli navetan käytössä on yksilöpoikimakarsinat (Kivinen ym. 2007, 15). Poikimapaikan puhtaus on vasikalle tärkeää. Vasikka syntyy ilman tautisuojaa, ja saa ensimmäiset vasta-aineet vasta juotuaan laadukasta ternimaitoa. Vasikan napa on vastasyntyneenä kuin avoin haavapinta, joten karsinan on oltava tulehdusten välttämiseksi puhdas. (Alasuutari, ym. 2010, 109.) Jos lehmällä on mahdollisuus valita, siirtyy se poikimaan hieman kauemmaksi laumastaan. Laumaeläimenä nauta haluaa kuitenkin säilyttää yhteyden ryhmäänsä, eikä eristäydy täysin. Valittu poikimapaikka on rauhallinen, kuiva ja pehmeä. Poikimapaikan rauhallisuuden voi ottaa navettasuunnittelussa huomioon siten, että sijoittaa poikimakarsinan kauemmaksi vilkkaasta lehmäliikenteestä. Yksittäiskarsinan kooksi suositellaan 3,65 x 3,65 metriä, mikä mahdollistaa lehmän makuun kyljellään. Tilaa on myös riittävästi poikimisen avustamiseen. Ryhmäpoikimakarsinassa makuutilaa tulisi olla eläintä kohti 11 neliömetriä. (Kivinen, ym. 2007, 16.) Suomessa suositellaan, että poikimakarsinoissa on viisi paikkaa sataa lehmää kohden. Paikkojen lukumäärään vaikuttaa se, missä vaiheessa poikiva nauta tuodaan karsinaan ja kuinka kauan sitä pidetään siinä. Kokonaisuuteen vaikuttaa myös karjan poikimisen tasaisuus vuoden aikana. (Kurkela 2012, 93.) Jos lehmä poikii parressa, täytyy valvoa, ettei vasikka joudu toisten lehmien jalkoihin tai jää parsirakenteiden väliin (Heinonen ja Simojoki 2003, 9). Riskipaikkoja ovat myös mahdolliset lieteritilät. Parressa poikivan lehmän taakse voi laittaa väliaikaisesti rei itetyn kumimaton ja lisätä kuivikkeen määrää (Hokkanen 2014, 53). Jos mahdollista, tulisi myös parsinavetassa olevat naudat poi ittaa erillisessä karsinassa. Hanna Haapaniemi teki agrologin opinnäytetyötään varten kyselyn lypsykarjatiloille, jolla hän selvitti vasikoiden alkuhoitoa. Kyselyyn vastanneita ja haastateltuja tiloja oli yhteensä 49. Haapaniemi käsitteli osan tiedoistaan itse ja osan julkaisi toimeksiantaja. Vastanneista 51 prosen-

18 18 tilla lehmän poikimapaikkana oli parsi, 6 prosentilla makuuparsiosasto ja 43 prosentilla poikimakarsina. Vastanneista 66 prosenttia valvoi poikimisia ympäri vuorokauden. Tarkempi valvonta alensi vasikkakuolleisuutta selkeästi. (MTT 2014, 103.) 4.1 Ilmanvaihto Poikimakarsinan ilmanvaihdon kannalta oleellisia asioita ovat ilmanlaatu, lämpötila, ilmavirtaus ja samassa ilmatilassa olevat muut eläimet. Ilmanlaatu tarkoittaa hyvälaatuista hengitysilmaa. Navetan ilmanlaatu vaikuttaa eläinten ja siellä työskentelevien ihmisten terveyteen, sekä rakennuksen käyttöikään (Mannfors ja Hautala 2011, 3). Samassa ilmatilassa olevat eläimet ovat riski ilmateitse tarttuvien tautien vuoksi. Vastasyntynyt vasikka kokee aikuista nautaa herkemmin kylmästressiä. Alimpaan kriittiseen lämpötilaan vaikuttavat ilmavirtauksen määrä, ilman kosteus ja vastasyntyneen vasikan märkä turkki. Kun ilmavirtaus on 0,2 metriä sekunnissa, on vastasyntyneen vasikan alin kriittinen lämpötila +9 astetta. Kun ilmavirtaus nousee 2 metriin sekunnissa, nousee lämpötilan vaatimus +17 asteeseen. Poikimakarsinan tulee olla vedoton ja runsaasti kuivitettu, sillä runsas olkien käyttö vähentää lämpöhäviötä lattiaan. Kuivikkeen merkitystä korostaa se, että pieni vasikka on makuullaan prosenttia vuorokaudesta. (Holmström 2002, 23.) Kylmästressi alentaa eläimen vastustuskykyä ja altistaa sen navetassa oleville tarttuville taudeille. Kylmettyminen saattaa johtaa vasikan kuolemaan. (Pesonen ) 4.2 Karsina ja kuivikkeet Hanna Haapaniemen agrologin opinnäytetyön kyselyssä yleisin poikimakarsinan pohja oli kumimatto. Sellainen oli puolella karsinoista. Toiseksi yleisin oli kestokuivike, joka löytyi noin joka viidenneltä poikimakarsinaa käyttävältä tilalta. Kuivikkeista yleisin oli olki, ja toiseksi eniten käytettiin kutterinpurua. Yli puolella tiloista käytettiin kuiviketta alle 5cm. Vain joka kymmenes vastanneista kertoi käyttävänsä poikimakarsinassa yli 10 cm kuiviketta. (MTT 2014, 103.) Vierailemallani lihakarjatilalla käytettiin poikimakarsinassa runsasta olkikuivitusta. Yrittäjän mukaan olki toimii hyvin, jos se on hyvälaatuista ja sitä käytetään paljon. Tilalla oli 10 emolehmää, jotka poikivat pihatossa. Hyvissä ajoin ennen poikimista pihatosta rajattiin irtoaidoilla tilava kulmaus, joka kuivitettiin hyvin. Kulmaus on aina ruokintapöydän vieressä, jotta emon seuraaminen helpottuu. Yrittäjä painotti poikimisen seuraamisen tärkeyttä. Emo ja vasikka ovat karsinassa kahdesta viikosta kuukauteen, minkä jälkeen ne päästetään ryhmään.

19 19 Syitä pitkään karsina-aikaan oli useita. Ensisijaisesti yrittäjä haluaa seurata vasikan ja emon toipumista poikimisesta. Jos jompikumpi tarvitsee hoitoa, on se helppo järjestää kulmauksessa. Koska isompi ryhmä on jatkuvatäyttöinen, on siinä pysyvää ryhmää suurempi tautipaine. Vasikka ja emo pääsevät isompaan ryhmään vasta siinä vaiheessa, kun vasikka on saanut vastaaineensa laadukkaasta ternimaidosta ja kumpikin on varmasti voimissaan ja terve. Kuva 9: Ryhmäpoikimakarsina runsaalla olkikuivituksella. (kuva: Rytkönen) Neljällä vierailutilalla poikimakarsinan kuivikkeena käytettiin olkea. Kuiviketta pidettiin vasikan kannalta hyvänä, mutta laadukkaan oljen huono saatavuus rajoitti välillä sen käyttöä. Tarvittaessa olkea täydennettiin muualla navetassa käytössä olevalla kuivikkeella, kuten olkipelleteillä. Kuivikkeiden määrässä ei säästelty Hiekka kuivikkeena poikimakarsinassa Ensimmäisellä vierailutilalla käytettiin poikimakarsinan kuivikkeena hiekkaa. Hienojakoinen rantahiekka hankittiin soramontulta. Ryhmäkarsina oli jaettu siten, että isomman hiekka-alueen kulmassa oli aidoin erotettu pienempi tila, jossa poikiminen tapahtui. Tämä pienempi tila oli kuivitettu hiekan lisäksi runsaalla oljella. Olkea käytettiin, jotta vastasyntynyt vasikka pysyisi puhtaampana ja olisi siten helpommin emon puhdistettavissa. Poikimisen jälkeen lehmät siirrettiin toipumaan isommalle alueelle (piirroksessa Lepoalue ), ja vasikat vietiin erilliseen vasikkarakennukseen. Kiinteäpohjaisen hiekka-alueen edessä oli ritiläkäytävä ja ruokintapöytä. Muualla

20 20 navetassa käytettiin parsissa kuivikkeena purun ja turpeen sekoitusta. Hiekan hyödyksi tilalta kerrottiin, että se on viileää ja vähentää kärpästen määrää. Työtehoseuran Maataloustyö ja tuottavuus selvityksen (3/2014, 4) mukaan hiekka on naudoille mukava ja hygieeninen makuualusta. Hiekan haasteena on hiekkaisen lannan käsittely, sekä hiekan jäätyminen talvella varastossa. Kuva 10: Piirros poikima-alueesta (ei mittakaavassa). Kuvassa näkyvät alueet ovat samaa ilmatilaa. Vasikkatilat ovat erillisessä rakennuksessa. (piirros: Rytkönen) Maatilan Pellervon Eläin-liitteessä (Liespuu, 1/2017, 24 25) haastateltu AtriaNaudan asiakkuuspäällikkö Anne-Mari Malvisto kertoo, että epäorgaanisena materiaalina hiekka on bakteereille huono kasvualusta. Tämän vuoksi hiekan käyttäminen ehkäisee ympäristöperäisiä utaretulehduksia. Hiekka on tukevaa ja pehmeää, mikä helpottaa lehmän makuulle menoa ja ylösnousua. Tämä on tärkeää etenkin vastapoikineelle lehmälle. Jotta hiekkapatja toimisi, tulisi sitä olla paksu, vähintään 30 cm kerros. Tällöin kosteus pääsee läpi ja pinta pysyy kuivana. Malviston mukaan osa tiloista varoo hiekkaa, sillä pelkää sen kuluttavan koneita ja kalustoa. Hänen mukaansa hiekkaa käyttävillä tiloilla näitä ongelmia ei ole kuitenkaan tullut: Koneet eivät ole kuluneet sen kummemmin, hän kertoo liitteen haastattelussa. Samassa artikkelissa haastateltu maatilayrittäjä Heidi Hakkarainen kertoo, että heillä päädyttiin hiekkapohjaiseen poikimakarsinaan poikimahalvausten vuoksi. Pohja on auttanut lehmiä pääsemään turvallisesti jaloilleen, mikä on vähentänyt nostamisen tarvetta. Hakkaraisen tilalla hiekkakarsina tyhjennetään kokonaan kerran vuodessa. Sen lisäksi karsina siistitään kottikärryillä ja lapiolla jokaisen poikimisen jälkeen.

21 21 Hiekan käyttö poikimakarsinoissa on Suomessa vielä harvinaista. Yleensä karsinoissa käytetään samaa kuiviketta kuin muualla navetassa. Turvetta ja purua täydennetään usein oljella. Kuva 11: Vastapoikineita lehmiä hiekkapohjaisella lepoalueella. Taustalla näkyvät ummessa olevat naudat. (kuva: Rytkönen) 4.3 Siirto yksilökarsinaan Hanna Haapaniemen agrologin opinnäytetyössä selvisi, että 73 prosenttia kyselyyn vastanneista lypsykarjatiloista piti vasikkaa emonsa kanssa alle kaksi tuntia. Yli vuorokauden vierihoitoa suosi 14 prosenttia vastanneista. Muut pitivät vasikkaa emonsa kanssa 2 24 tuntia. (MTT 2014, 103.) Vasikan vierihoito, eli emän kanssa yhdessä viettämä aika, vaihtelee eri tiloilla. Jos vasikka viedään emoltaan heti, tehdään se yleensä emon nuoltua vasikan puhtaaksi. Ternimaidon saanti varmistetaan tuttipullojuotolla. Alle vuorokauden mittaista vierihoitoa perustellaan sillä, että vasikka ei ehdi leimaantua emoonsa ja kokee siten vähemmän vieroitustressiä (Hänninen 2012, 8). Nopeaa vieroitusta perustellaan myös tilankäytöllä. Jos poikimakarsinapaikkoja on vähän ja lehmiä paljon, täytyy kierron olla nopeaa. Vierailemillani lypsykarjatiloilla vasikat vieroitettiin joko heti emon nuoltua vasikan, tai 12 tunnin kuluttua poikimisesta. Lihakarjatilan emot viettivät vasikoidensa kanssa vajaan kuusi kuukautta.

22 22 Lehmän kokemaa vieroitustressiä on tutkittu seuraamalla veren kortisolipitoisuutta, sydämen sykettä ja ääntelyä. Kolmen vuorokauden ikäisen vasikan vieroituksen on arvioitu aiheuttavan emolle vain lievää stressiä. Tätä selitetään sillä, että vasikka ei seuraa luonnossakaan emäänsä koko ajan, vaan odottaa välillä kasvillisuuden suojassa. MTT:n kirjallisuusselvityksen mukaan useat tutkimukset puoltavat emän ja vasikan pitämistä yhdessä vähintään vuorokauden ajan. Vasikka juo enemmän ollessaan emonsa seurassa ja vasta-aineet imeytyvät tehokkaammin, emon stimuloidessa vasikkaa. Lehmä puolestaan on vähemmän levoton, kuin heti poikimisen jälkeen vasikastaan erotettu lehmä. (Kivinen, ym. 2007, 17.) ProAgrian oppaassa sopivaksi vierihoidoksi suositellaan 1 3 vuorokautta (Tirkkonen, 2002, 13). Uudemmassa ProAgrian julkaisussa kerrotaan, että emän hoidossa ollessaan vasikan leporytmi on vieroitettua vasikkaa yhtäjaksoisempi. Vasikan kokemaa vieroitustressiä helpottaa muiden vasikoiden seura (Hänninen, 2012, 8). Kuva 12: Jos poikimakarsina ja yksilökarsina ovat kaukana toisistaan tai eri rakennuksissa, voi pienen vasikan kuljetuksessa käyttää apuna esimerkiksi tällaista kärryä. (kuva: Rytkönen)

23 23 5 VASIKKATILAT Väljät tilat ja hyvät olosuhteet varmistavat sen, että vasikka käyttää kaiken perinnöllisen kasvupotentiaalinsa. Kun vasikalla on riittävästi tilaa, se syö ja lepää enemmän. Tämä taas vaikuttaa myönteisesti vasikan kasvuun, tuotokseen ja terveyteen. Kun vasikalla on tilaa liikkua, siitä kasvaa kestävämpi nauta. (Karlström, Kurkela ja Kemppi 2012, 22.) 5.1 Ryhmäkoko Vasikoiden hoito-oppaassa suositellaan, että vasikalla on erityisesti olkipatjalla kuivitetussa ryhmäkarsinassa hyvin tilaa, enemmän kuin lain vaatima minimi. Väljyyttä perustellaan alustan kuivana pysymisellä. Ryhmäkooksi suositellaan lypsykarjoissa 5 7 vasikkaa per karsina, mutta mieluummin vähemmän. (Kulkas 2003, 60.) Eläintiheys on ratkaisevaa vasikoiden terveyden kannalta, sillä vasikoiden sairastavuuteen vaikuttaa kontaktien määrä. Jatkuvatäyttöisissä ryhmissä riski on suurin, sillä tällöin ketju ei katkea ja sairaudet siirtyvät yhä uudelleen nuoremmille vasikoille. ProAgrian oppaassa suositellaan kertatäyttöistä vasikkaryhmää juotolta vieroitukseen asti. Ryhmäkoon tulisi olla 3 6 vasikkaa. (Karlström, ym. 2012, 23.) Kestävä karjatalous hanke tutki ryhmäkoon vaikutusta vasikoiden terveyteen vasikkakasvattamossa. Vasikat jaettiin yhteen neljäkymmenen vasikan ryhmään ja neljään kymmenen vasikan ryhmään. Kymmenen vasikan ryhmissä eläimet oireilivat vähemmän ja vasikkakuolleisuus oli ilmeisesti pienempi. Ryhmäkoolla ei ollut merkitystä vasikoiden päiväkasvuun, eikä annettujen lääkkeiden määrään. (MTT 2014, 99.) Vasikoiden ryhmäkoot vaihtelivat vierailutiloilla paljon. Suurin ryhmä oli lihakarjatilalla, missä vasikat kasvoivat yhdessä isossa ryhmässä aina puolivuotiaiksi asti. Toisaalta tällä tilalla oli myös pienin vasikkakuolleisuus suhteessa vasikoiden määrään. Isolla lypsykarjatilalla alle 2 kuukauden ikäiset vasikat pidettiin neljän vasikan ryhmissä. Kahden kuukauden iässä kaksi ryhmää yhdistettiin ja kahdeksan vasikan ryhmä siirrettiin isompien puolelle. Tämä ryhmä säilyi puolivuotiaaksi asti, jolloin vasikat lähtivät toiselle tilalle kasvamaan. Toisella lypsykarjatilalla ryhmäkoko oli alusta asti 6 8 vasikkaa, ja sama ryhmä säilyi hiehoryhmään siirtämiseen asti. 5.2 Ilmanvaihto Navetoiden ilmanvaihto on tärkeä eläinten hyvinvoinnin kannalta. Kaasut, pöly, veto tai liiallinen kosteus eivät saa vaarantaa eläimen terveyttä ja hyvinvointia. Liian kylmässä nauta käyttää syömäänsä energiaa kasvun ja maidontuotannon sijaan ruumiinlämmön ylläpitoon. Liian

24 24 kuumassa puolestaan naudan ruokahalu vähenee, mikä niin ikään laskee tuotantoa. Naudan lämpömukavuusalueeseen vaikuttavat myös eläimen aktiivisuus, rasvakerros ja karvapeitteen laatu. (Mannfors ja Hautala 2011, 4 5.) Hyvä ilmanlaatu on vasikoille tärkeää. Sairastumiselle altistavia olosuhdetekijöitä ovat kylmyyden ja vedon aiheuttama stressi, mutta myös liian lämmön ja kosteuden aiheuttama mikrobien kasvu. Ilman tulisi olla raitista ja kuivaa. Hyvä sisäilma lisää myös ihmisten työskentelymukavuutta. (Karlström, ym. 2012, 24.) Vasikkatilojen ilmanvaihdon haasteena on, että luonnollinen ilmanvaihto on harvoin riittävä. Syynä tähän on se, että vasikat tuottavat vain vähän lämpöä, minkä vuoksi niin sanottua hormi-ilmiötä ei synny. Mikäli karsinan päällä on väliaikainen katto talvella, huonontaa se vasikan lähellä olevaa ilmanlaatua entisestään. Puutteellinen ilmanvaihto aiheuttaa hengitystiesairauksia. Valion navettaseminaarissa suositellaan erilliseen vasikkarakennukseen ylipaineilmanvaihtokanavaa. Kylmyyttä torjutaan runsaalla olkikuivituksella, jota täydennetään tarvittaessa lämpölampuilla ja vasikkaliiveillä. Hyvästä ilmanlaadusta ei kuitenkaan saa tinkiä. (Pitkäranta 2015.) Ensimmäisellä vierailutilalla oli käytössä erillinen vasikkarakennus. Rakennuksen katossa oli kaksi ylipainepuhallusputkea, joiden kyljissä oli reikiä. Reiät oli tehty niin, että ne kohdistivat puhtaan tuloilman vasikoiden yksilö- ja ryhmäkarsinoihin. Ilma poistui rakennuksen sivuissa olevien verhoikkunoiden kautta. Koska ylipaineputket ottavat ilmaa tehokkaasti ja levittävät sen koko rakennukseen, otetaan puhdasta ilmaa vain rakennuksen toisesta päädystä. Toinen pääty on varattu vasikkaliikennettä varten. Tällä tavoin pyritään estämään ilmateitse tarttuvien tautien leviäminen rakennukseen. Kuva 13: Erillisen vasikkarakennuksen katossa on ylipainepuhallin. Puhallin ottaa ulkoilmaa kuvassa näkyvästä päädystä. Tämän vuoksi välitysvasikat luovutetaan toisen päädyn ovien kautta. (kuva: Rytkönen)

25 25 Kuva 14: Myös tässä vasikkatilassa on ylipainepuhallin. Puhallin ottaa ilman rakennuksen vastakkaisesta päädystä ja välitysvasikat luovutetaan kuvassa näkyvän oven kautta. (kuva: Rytkönen) Toisella lypsykarjatilalla oli erillinen vasikkala ja ylipainepuhallus. Yrittäjän mukaan vasikoiden terveydentila oli kohentunut merkittävästi ylipainepuhaltimen laittamisen jälkeen. Vasikkarakennus oli jaettu kahteen ilmatilaan väliseinällä. Nuoremmat vasikat (1vko 2kk) olivat omalla puolellaan ja isommat vasikat (2kk 6kk) omallaan. Hiehojen kasvatus oli ulkoistettu ja kuljetusyrittäjä haki vasikat toiselle tilalle puolivuotiaina. Vastasyntyneiden vasikoiden yksilökarsinat sijaitsivat navetan yhteydessä. Ylipainepuhallusputket oli laitettu molemmilla tiloilla rakentamisen yhteydessä. Vastaavanlaiset putket on kuitenkin mahdollista asentaa myös vanhoihin vasikkatiloihin. Jotta ilmanvaihto toimisi toivotulla tavalla, tulee siinä tapauksessa purkaa vanhan rakennuksen tiiviyttä esimerkiksi poistamalla ikkunat ja laittamalla niiden tilalle verhot. (Kivinen 2014, ) Lihakarjatilalla oli vasikkapihatossa luonnollinen ilmanvaihto. Pihaton sivuikkunat olivat avoinna, samoin rakennuksen päädyt. Toiseen päätyyn oli kiinnitetty kesän ajaksi puhallin, joka lisäsi ilman liikettä. Sisäilman laatua paransi runsas kuivikkeiden käyttö. Kahdella lypsykarjatilalla oli käytössä vasikoiden kylmäkasvatus.

26 Vasikkakatokset ja kylmäkasvatus Vasikoiden kasvattaminen kevytrakenteisessa kaarihallissa, igluissa tai kylmässä pihatossa on vaihtoehto eristetylle vasikkarakennukselle. Vasikoiden vieminen raittiiseen ulkoilmaan ja pois vanhempien eläinten taudinaiheuttajista tukee vasikoiden tervettä kasvua. Ulkokasvatus tukee vasikoiden terveyttä raikkaan hengitysilman lisäksi ympäristön puhtaudella. Pakkasella, auringonvalolla ja sadevedellä on puhdistava vaikutus vasikan ympäristöön. (Moisala 2016, ) Kylmä pihatto, teltta tai iglut ovat nopeasti laskettuna edullisia vaihtoehtoja, mutta niiden käyttöä suunnitellessa tulee ottaa huomioon työolosuhteet, kuten kuivitus, lannanpoisto, ja sään vaikutus työskentelyviihtyvyyteen. Työmäärän mahdollinen lisääntyminen kannattaa ottaa huomioon kustannuksia laskiessa, sillä esimerkiksi useammat juottokerrat ovat talvella tarpeen. Myös lämpimän maidon ja sulan juomaveden järjestäminen täytyy miettiä etukäteen. Minimivaatimuksena voi pitää kovapohjaista aluetta, mutta esimerkiksi igluryhmät olisi hyvä sijoittaa myös yhtenäisen katon alle. Katettu ja valaistu työskentelyalue lisää työntekijän mukavuutta. (Huuskonen, ym. 2014, 23.) Teltat ja iglut ovat katoksia, eli niissä ei ole pohjaa. Tämä on huomioitava paikkaa valitessa. Jos vasikat ovat ulkona pelkästään kesäkaudella, vertautuu ulkona olo silloin laidunnukseen, eikä pohjan tarvitse olla tiivis. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kuivitettu maapohja käy hyvin. Iglujen ja telttojen sijaintia mietittäessä tulee ottaa huomioon samoja tekijöitä, kuin muissakin eläinsuojissa. Pohjan tulisi olla kuiva, mielellään salaojitettu. Paksu hiekkakerros kuivikkeiden alla on helpoin pitää puhtaana. Kulkureitit, vesipisteiden sijainti ja valaistus tulee suunnitella työolosuhteet huomioiden. Jos taas vasikat ovat ulkona ympäri vuoden, on kyseessä silloin eläinsuoja. Pohjois-Savon ELY-keskuksesta arvioidaan (puhelu ), että kevyisiin sääsuojiin liittyy monenlaista tulkintaa, eikä nitraattiasetus ota suoraan kantaa vasikkatelttoihin ja igluihin. Nitraattiasetuksen mukaan pysyvien ruokintapaikkojen tulee kuitenkin olla katettuja ja tiivispohjaisia. Tämän tulkinnan mukaan ympäri vuoden käytössä olevien iglujen ja vasikkatelttojen pohjalla tulisi olla betoni tai asvaltti. Nesteet imeytetään runsaaseen kuivikkeeseen ja lanta on poistettava riittävän usein. Aluetta on hoidettava siten, ettei pinta- ja pohjavesiin aiheudu ravinnepäästöjä (Nitraattiasetus 1250/2014). Betoni ja asvaltti tuntuvat eläimestä kylmältä ja lisäävät lämmönluovutusta alustaan, mikä lisää kuivituksen tarvetta. Vasikka tarvitsee pehmeän pohjan lisäksi runsaasti olkikuivitusta, ja mahdollisesti lisälämpöä takin tai lampun avulla, ainakin vastasyntyneenä. Teltassa tai pihatossa kasvattaessa ei kannata katsoa pelkkää lämpömittaria, vaan ottaa huomioon kokonaisuus. Vasikan kylmänkestävyyteen vaikuttavat ympäristön kylmyyden lisäksi ilman liike, vetoisuus ja tuulisuus, sademäärä ja auringonsäteily (Holmström 2002, 22). Runsas

27 27 lämmin maito ja runsas energiansaanti auttavat ruumiinlämmön ylläpidossa ja antavat mahdollisuuden nopeaan kasvuun. Vasikka tottuu kylmään, mikä näkyy käytöksen ja karvapeitteen muutoksena, sekä aineenvaihdunnallisena sopeutumisena. (Rainio ) Kahdella vierailemallani lypsykarjatilalla oli käytössä vasikoiden kylmäkasvatus. Toisessa paikassa vasikat kasvatetaan kylmäpihatossa ja toisessa paikassa väliaikaisesti vasikkateltoissa. Kylmäpihatto oli suuri ja korkea halli, johon oli rakennettu vasikkakarsinat. Pihatossa oli betonipohja, joka oli kuivitettu runsaasti. Kuivike tarjosi vasikoille lämpöä, ja imeytti virtsan. Ilma vaihtui päätyjen kokoisten avointen ovien kautta. Vasikat ovat ensin pihatossa yksilökarsinoissa ja sitten ryhmäkarsinassa. Yksilökarsinoissa pienillä vasikoilla käytetään runsaan olkikuivituksen lisäksi takkeja. Takeista luovutaan, kun vasikat siirretään ryhmäkarsinaan. Pienet vasikat juotetaan kolme kertaa päivässä lämpimällä maidolla. Teltat puolestaan oli hankittu väliaikaiseksi lisätilaksi uuden navetan rakennustöiden ajaksi. Tila kasvatti eläinmäärää vähitellen uutta navettaa varten, eivätkä vanhat vasikkatilat riittäneet lisääntyneelle karjalle. Teltoista saadut hyvät kokemukset kuitenkin kannustivat pohtimaan telttojen osittaista käyttöä myös jatkossa. Teltoissa käytetään kesällä kuivikkeena turvetta. Talvella telttoihin tuodaan runsaasti olkea, johon vasikoilla on mahdollisuus kaivautua lämmittelemään. Vasikkatakkeja ei ole ollut tarpeen käyttää, sillä vasikat tuodaan ulos vasta noin kuukauden ikäisenä. Vasikoille tarjotaan talvella lämmintä maitoa. Tilallisten mukaan vasikat ovat olleet aiempaa terveempiä, erityisesti yskä on hävinnyt raittiissa ulkoilmassa. Kuva 15: Vasikkateltta tuo lisätilaa rakennustöiden ajaksi. Vasikoiden teltasta löytyy YouTube-video hakusanoilla vasikkateltta. (kuva: Rytkönen)

28 28 Kuva 16: Vasikoilla on kesällä turvekuivitus ja raikasta vettä aina saatavilla. Viime talvena katokseen lisättiin runsaasti olkea ja maito tarjottiin lämpimänä. (kuva: Rytkönen) 5.4 Karsina ja kuivikkeet Makuualustalla on suuri merkitys vasikan hyvinvoinnille ja terveydelle, sillä vasikka on makuullaan puolet vuorokaudesta. Erityisen haitallista on alusten märkyys, mikä vaikeuttaa eläimen lämmönsäätelyä. Likaiset vasikat sairastavat puhtaita enemmän. (Karlström, ym. 2012, 24.) Vierailemallani lihakarjatilalla oli noin 10 emolehmää. Pääpaino oli ostovasikoissa, jotka kasvatettiin teurasikäisiksi. Kaikkiaan eläimiä oli noin 300. Vaikka tila oli jatkuvatäyttöinen ja vasikoita tuli kahdeksasta eri paikasta, oli vasikoiden kuolleisuus todella alhainen. Viimeisen kolmen vuoden aikana tilalla oli kuollut ainoastaan kolme vasikkaa. Vasikoiden hoidossa noudatetaan aina samaa kaavaa. Kun vasikka haetaan tilalle, asuu se ensimmäiset 10 päivää muutaman vasikan pienryhmässä. Tänä aikana vasikka siirretään lähtöpaikastaan saadusta maidosta vähitellen tilan käyttämälle juomajauheelle. Siirto tehdään vaiheittain, sillä kertamuutos aiheuttaisi vasikalle ripulin. Ryhmälle on varattu oma huone, joka toimii eristyksenä. Kun vasikka juo samaa juomaa kuin muutkin ja vaikuttaa terveeltä, pääsee se isompaan ryhmään. Mikäli vasikka tarvitsee erityistä hoitoa, pidetään sitä pienryhmässä pidempään. Jokainen vasikka hoidetaan yksilöllisesti ja siirretään isompaan ryhmään vasta siinä vaiheessa, kun se vaikuttaa siihen valmiilta.

29 29 Isommassa ryhmässä on 10 emolehmää vasikoineen, sekä kaikki tilalle tulevat vasikat aina puolen vuoden ikään saakka. Tämän jälkeen vasikoista muodostetaan jälleen pienempiä ryhmiä, jotka siirtyvät isompien eläinten pihattoon. Ryhmät säilyvät teurasikään asti. Kuva 17: Vasikkatilan pääty ja ikkunat ovat kesällä auki. Väljät tilat, hyvä ilmanvaihto ja runsas kuivikkeen käyttäminen pitävät nämä eläimet terveenä. (kuva: Rytkönen) Olki kuivikkeena vasikkatiloissa Työtehoseuran Maataloustyö ja tuottavuus selvityksen (3/2014, 4) mukaan pitkä olki on hyvä lämmöneristävyydeltään, ja sillä on hyvä kantokyky kuivikepohjissa. Selvityksen mukaan pitkä olki on pikkuvasikoille paras kuivike. Haasteena ovat muita kuivikkeita heikompi imukyky ja homeriski korjuuoloista riippuen. Pitkä olki ei myöskään sovi lietelantajärjestelmiin. Lihakarjatilalla emolehmien ja vasikoiden pihatto sisälsi kolme runsaalla oljella kuivitettua makuupaikkaa, joiden välissä oli käytävä. Eläimet pääsivät kulkemaan vapaasti laitumelle isoimman makuualueen kautta. Oljet vaihdetaan kahden viikon välein, mikä pitää sisäilman hyvänä talvellakin. Yrittäjän mukaan vasikat alkavat nopeasti sairastella, jos olkienvaihtoväli pitenee. Hänen mukaansa tilan eläimet pysyvät terveenä yksilöllisen hoidon, runsaan ja laadukkaan oljenkäytön, sekä hyvän sisäilman ansiosta. Lypsykarjatiloilla pienimmillä vasikoilla käytettiin kuivikkeena olkea. Oljen lisäksi kuivikkeena saattoi olla kutterinpurua, turvetta tai olkipellettejä.

30 30 KUVA 18: Kuvan vasikoilla on runsaasti olkikuiviketta. Ne pääsevät kulkemaan kuvan oikeasta alareunasta käytävälle ja siitä edelleen vapaasti laitumelle. Makuualueita on useita, mutta vasikat lepäävät mielellään ryhmässä. (kuva: Rytkönen) Kuva 19: Toisella makuualueella oli pienempi ryhmä eläimiä. Kuva on otettu rakennuksen päädystä, joka on kesällä avoinna. Myös sivuseinän ikkunat ovat avoinna. (kuva: Rytkönen)

31 31 Kuva 20: Suuntaa antava piirros lihakarjatilan vasikka- ja emolehmäpihatosta. (piirros: Rytkönen) Kuva 21: Kuvan yksilökarsinassa olevalla vasikalla on olki- ja turvekuivitus. Karsinan seinät ovat puhtaat, samoin astiat, joista juoma ja ruoka tarjotaan. (kuva: Rytkönen)

32 Olkipelletti kuivikkeena vasikkatiloissa Yksi lypsykarjatiloista käytti sairaskarsinoissaan, sekä täydennyksenä poikima- ja vasikkakarsinoissa olkipellettiä. Syynä oli tavallisen oljen ajoittainen huono saatavuus. Olkipelletti koettiin hyvin imukykyiseksi ja helposti käytettäväksi, se oli helppo laittaa ja ottaa pois. Sairaskarsinan pellettipatjat vaihdettiin 2 3 kuukauden välein pienkuormaajalla. Vasikkatiloissa karsinat tyhjennettiin ryhmän vaihtuessa. Tila ei halunnut käyttää turvetta, sillä he kokivat sen sotkevan pölyllään tiloja. Lisäksi he kuvailivat märän turpeen muuttuvan helposti suoksi. Olkipelletit tilattiin maatilalle suursäkeissä. Työtehoseuran Maataloustyö ja tuottavuus selvityksen (3/2014, 4) mukaan olkipelletti sopii parhaiten juuri karsinoiden kuivitukseen, sillä se ei tahdo pysyä parressa. Pelletin hyötyjä ovat hyvä imukyky ja pelletoituna pieni tilantarve. Haasteena on hidas nesteen pidätys, eli pelletiltä kestää hetken aikaa turvota. Myös laatuvaihteluita saattaa ilmetä. TTS:n mukaan olkipellettikuivikelantaa ei tarvitse kompostoida, mutta puupellettiä käytettäessä se on tarpeen. Kuva 22: Olkipelletti lisätään karsinaan sellaisenaan. Pienille vasikoille lisätään pelletin sekaan tavallista olkea ja kutterinpurua. (kuva: Rytkönen)

33 33 Kuva 23: Olkipelletti turpoaa ja hajoaa kastuessaan. Lisäksi pelletit murenevat eläinten liikkuessa niiden päällä. Yrittäjä kuvaili pohjaa pitäväksi. (kuva: Rytkönen) Kuva 24: Nämä vasikat ovat ryhmäkarsinassa, jossa käytetään kuivikkeena olkea, olkipellettiä ja kutterinpurua. (kuva: Rytkönen)

34 34 Kuva 25: Tällä tilalla vasikoiden kuivikkeena on ryhmäkarsinan makuualueella paksu kerros hiekkaa. Hiekka on bakteereille huono kasvualusta. (kuva: Rytkönen) 5.5 Vasikoiden juotto Vastasyntynyt vasikka saa vasta-aineensa hyvälaatuisesta ternimaidosta. Ternimaidolla on myös ravitsemuksellinen merkitys, sillä se sisältää runsaasti rasvaa, valkuaista, A-vitamiineja ja energiaa. Vasikka tarvitsee ensimmäisen annoksensa maitoa heti synnyttyään. Hyvä hetki tarjota maito on heti sen jälkeen, kun emo on nuollut vasikan. Aiemmin opetettiin, että aikaikkuna ternimaidon juottamiseen olisi kuusi tuntia, mutta uudempien tutkimusten mukaan vasta-aineiden imeytyminen vasikan suolessa alkaa heiketä jo 30 minuuttia syntymästä. (Kemppi 2012, ) Vaavi-hanke suosittelee, että vasta-ainetasoltaan hyväksi testattua ternimaitoa tulisi tarjota vasikalle mahdollisimman pian syntymän jälkeen, mielellään tunnin sisällä syntymästä. Jokainen ternimaitoannos tutkitaan, ja hyväksytään, jos vasta-ainetta on litrassa >50g. Vasikan annetaan juoda niin paljon kuin se haluaa. Annos on yleensä noin 2 litraa hieman yli 38-asteista maitoa, mikä sisältää noin 100g vasta-ainetta. Juottoa tulisi jatkaa neljän ensimmäisen päivän ajan 3 4 kertaa päivässä. Hyvälaatuista ternimaitoa tulisi pakastaa ja pitää varalla, mikäli testattu maito ei ole laadultaan riittävän hyvää. (Rainio )

35 35 Kahdella lypsykarjatilalla vasikat juotettiin kahdesti päivässä ja kahdella kolmesti päivässä. Pienet vasikat saivat maitoa 3 4 litraa kerrallaan, riippuen juottojen määrästä. Maitoa juotettiin noin 2 3 kuukauden ikään asti, minkä jälkeen siitä vieroitettiin vähitellen muutaman viikon aikana. Kaikilla tiloilla vasikat saivat aluksi ternimaitoa, sitten joitakin päiviä lehmänmaitoa ja siirtyivät lopuksi (hapatettuun) juomarehuun. Vasikat vieroitettiin maidosta vähitellen, mikä vähensi levottomuutta ja huutelua. Lihakarjatilalle saapuvat vasikat siirretään vähitellen kotitilansa maidosta juomajauheelle. Vasikat saavat päivässä maitoa 7 10 litraa, koostaan riippuen. Tilalla syntyvät vasikat vieroitetaan emoistaan 5 6 kuukauden iässä. Kuva 26: Vasikoiden juottoon tarkoitettu maitotaksi. (kuva: Rytkönen)

36 Refraktometri ja kolostrometri Refraktometri ja kolostrometri ovat ternimaidon laatua mittaavia välineitä. Kolostrometri on ominaispainomittari, joka upotetaan maitoon. Vasta-ainepitoisuus luetaan mittarin asteikolta. Refraktometri on optinen mittari, johon laitetaan muutama pisara maitoa. Tulos luetaan laitteen tähystysaukosta. (KESTO-hanke ) Refraktometrin käytöstä on tehty raporttia varten ohjevideo, joka löytyy YouTubesta nimellä Ternimaidon laadun mittaaminen refraktometrillä. Kuva 27: Refraktometri. (kuva: Rytkönen) Elina Kananen ja Marja Viitala selvittivät opinnäytetyössään (agrologi AMK) ternimaidon laatua itäsuomalaisilla lypsykarjatiloilla. Opinnäytetyöhön osallistui 100 lypsykarjatilaa, yhteensä 1232 ternimaitonäytteellä. Tiedot kerättiin talven aikana. Näytteiden vasta-ainepitoisuuksien mittaamiseen käytettiin Brix 32%-refraktometria. Tulosten mukaan ternimaidon laatu vaihteli merkittävästi eri lehmien välillä. Mittaustulokset olivat 6 ja 32 prosentin välillä, keskiarvon ollessa 21,3 prosenttia. Laadultaan hyvänä ternimaitona pidetään mittaustulosta 22 prosenttia. Laatuun vaikuttavia tekijöitä olivat lehmän rotu ja poikimakerrat. Parhaita tuloksia antoivat holstein-rotuiset lehmät, sekä 4 tai yli 4 kertaa poikineet lehmät. Opinnäytetyön päätelmänä oli suositus testata ternimaidon laatu, sillä laadun vaihtelevuus oli niin suurta. (Kananen ja Viitala 2015.) Refraktometreja löytyi kolmelta tilalta ja kolostrometri yhdeltä. Kaikki lypsykarjatilat kertoivat mittaavansa ternimaidon vasta-ainelukuja. Kaikkea vasikoille annettavaa ternimaitoa ei testattu, mutta kaikki tilat testasivat pakastamansa maidon laadun. Ternimaitoa pakastettiin myöhempää käyttöä varten. Syitä oli kaksi. Tilat halusivat varautua tilanteeseen, jossa ternimaitoa

37 37 ei ole heti poikimisen jälkeen saatavilla. Myös testatun ternimaidon hyvä laatu mainittiin pakastamisen syyksi Pakkojuottolaite Jos vasikka ei juo ternimaitoa pullosta, voi juottamisen tehdä pakkojuottolaitteen avulla. Ruokintaletkun käyttö tulisi opetella eläinlääkärin opastuksella. Letkun käyttö on yleistynyt Tanskassa ja sitä suositellaan riittävän ternimaidon ja vasta-aineiden saannin varmistamiseen. (Kemppi 2012, 14.) Letkujuotosta on hyötyä myös ripulivasikan hoidossa. Vaavi-hanke järjestää Vasikoiden hyvinvointipassi koulutuksia, joissa ruokintaletkun käyttöä opettavat eläinlääkärit. Pakkojuottolaitteen käytöstä on tehty raporttia varten video, joka löytyy YouTubesta nimellä Vesa Rainio: Vasikan juottaminen letkulla. Kuva 28: Ruokintaletku. (kuva: Rytkönen) Kaikki vierailutilat olivat varautuneet vasikoiden letkutukseen, mutta varsinainen ruokintaletkuastia löytyi vain kahdelta tilalta. Vaikka tiloilla oli paljon vasikoita, oli letkutuksen tarve ollut vain muutaman kerran vuodessa. Yksi lypsykarjatiloista oli osallistunut Vaavi-hankkeen Vasikoiden hyvintointipassi koulutukseen, ja kertoi saaneensa varmuutta ruokintaletkun käyttöön koulutuksen myötä. Yhdeltä tilalta kerrottiin, että he kutsuvat melko matalalla kynnyksellä eläinlääkärin antamaan vasikan nahan alle nesteytystä. Jos vasikka kuivuu liikaa, on ennuste silloin huono.

38 Vasikoiden ulkoilu Osa lypsykarjatiloista järjestää vasikoille ulkoilumahdollisuuden kesällä. Ulkotarhassa vasikoilla on yleensä enemmän tilaa kuin karsinassaan, mikä antaa tilaa liikkumiseen ja leikkimiseen, ja vahvistaa siten vasikoiden sosiaalisia taitoja ja lihaksia. Ulkona riittää hyvälaatuista hengitysilmaa ja vasikat pääsevät maistelemaan vihreää nurmea. Ulkoillessaan vasikat oppivat kunnioittamaan sähkölankaa ja pysymään aidoissa. Vasikoiden ulkoilu antaa mahdollisuuden myös sisällä olevien vasikkatilojen huolelliseen pesuun. ProAgrian kirjassa Vasikasta huippulypsylehmäksi kerrotaan Pirkanmaalla sijaitsevasta Kuortin lypsykarjatilasta, jolla on hyviä kokemuksia nautojen ympärivuotisesta ulkoilusta. Tila aloitti talviulkoilun vuonna 1990 ja tällä hetkellä kaikki tilan naudat ulkoilevat ympäri vuoden kuukauden ikäisestä vasikasta lähtien. Vasikat ulkoilevat kahdessa ryhmässä siten, että kaikki eläimet pääsevät ulos joka toinen päivä. 20-asteen pakkasella vasikat ulkoilevat korkeintaan tunnin ja sitä kylmemmillä ilmoilla ne pidetään sisällä. Tilan yrittäjät kertovat, että ulkoilu parantaa eläinten kestävyyttä, lihaskuntoa ja sorkkien terveyttä. Ulkoilevista vasikoista on kasvanut pitkäikäisiä lehmiä, jotka näyttävät kiiman selkeämmin ja poikivat hyvin. (Mukka 2012, ) Aurinko ja hyvälaatuinen heinä ovat kasvavien nautojen D-vitamiinin lähteitä. Sisätiloissa ja maitojuotolla olevat pikkuvasikat kuuluvat D-vitamiinin puutteen riskiryhmään. Yleensä vitamiinin puutoksen aiheuttaa vasikkaripuli, mutta myös kalsiumin ja fosforin puute tai niiden välisen suhteen epätasapaino lisäävät D-vitamiinin tarvetta. Huonokuntoinen vasikka saattaa sairastua riisitautiin. D-vitamiinin puutteen oireita ovat huono ruokahalu ja kasvu, sekä alentunut hedelmällisyys. (Pyörälä ja Tiihonen 2005, 4.) Kuva 29: Vasikoiden tarhasta löytyy YouTube-video hakusanoilla Pienten vasikoiden ulkotarha. (kuva: Rytkönen)

39 39 Vasikat tarvitsevat ulkoaitaukseen katetun sääsuojan, joka suojaa sateelta ja auringonpaahteelta. Pienimmät vasikat tarvitsevat oljilla kuivitetun makuualueen. Mikäli näitä ei ole mahdollista järjestää, voi vasikat ottaa yöksi ja sopimattomalla säällä sisälle. Vasikoiden liikuttelun tarve kannattaa ottaa huomioon ulkotarhan sijaintia suunnitellessa. Raikasta vettä on oltava kesäisin aina saatavilla ja sen menekkiin on lämpiminä päivinä hyvä varautua. Vasikat tulee tarkastaa vähintään kaksi kertaa päivässä, mikä onnistuu juottojen tai muun hoidon yhteydessä. Talvella täytyy huolehtia veden sulana pysymisestä joko lisäämällä riittävän usein lämmintä vettä tai käyttämällä lämmitettyjä juomakuppeja. Vierailemillani tiloilla kahdella oli järjestetty ulkoilu vasikoille. Lihakarjatilalla oli suuri laidun, mistä vasikat pääsivät kulkemaan halutessaan takaisin pihattoon. Vasikoiden juotto oli järjestetty pihattoon. Laitumella oli lihakarjan ja risteytysten lisäksi myös lypsykarjarotuisia nuoria vasikoita. Vasikat makoilivat ulkona nurmella ja sisällä olkipatjalla. Näin leikkiä ja uteliaat vasikat lähestyivät minua rohkeasti. Tilaa oli riittävästi, jotta eläimet pystyivät tarvittaessa väistelemään toisiaan. Kuva 30: Kuvassa liharotuisia-, lypsykarjarotuisia- ja risteytysvasikoita kasvamassa lihatilalla. Eläimet ovat alle 5 kuukauden ikäisiä. Ryhmä on jatkuvatäyttöinen. (kuva: Rytkönen) Lypsykarjatilalla oli rakennettu pihaton seinustalle kuormalavoista aitaus, josta osa oli heinikkoa ja osa hiekkapohjaista aluetta. Hiekkaa oli tuotu tarhan rakennusvaiheessa aitaukseen lisää ja sitä oli riittävästi pehmeäksi makuualustaksi. Vasikoiden suojaksi oli tuotu kaksi iglua, joissa vasikat lepäilivät öisin ja huonolla säällä.

40 40 Tilalta kerrottiin, että aitauksen rakennuskustannukset olivat pienet. Hyötyjä sen sijaan oli monenlaisia. Ulkona olevat vasikat vahvistuivat liikkuessaan ja ne saivat samalla raikasta ilmaa. Eläimet olivat terveitä ja elinvoimaisia. Koska aitaus oli tehty rakennuksen sivuun, oli juotto ja ruokinta helppo järjestää lyhyen välimatkan vuoksi. Kuva 31: Kahden kuukauden ikäisten vasikoiden ulkotarhaan on tuotu hiekkaa. (kuva: Rytkönen) Kuva 32: Pienten lypsykarjavasikoiden tarhassa on suojana kaksi iglua. (kuva: Rytkönen)