Kaupunkikoteja Pyhäjärven tuntumassa
|
|
- Johanna Hämäläinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunkikoteja Pyhäjärven tuntumassa Ennakkomarkkinointi As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse skanska.fi/nisse Alustava visualisointi Havainnekuva
2 2 kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointiesite.
3 Nisse nousee Härmälänrannan paraatipaikalle Tervetuloa Härmälänrantaan! Alueen suunnittelussa on alusta saakka ajateltu hyvän olon asumista. e tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ympärillä on hyviä ulkoilumaastoja ja uimaan voi pulahtaa omasta kotirannasta, mutta palveluitakin löytyy ja keskusta on näppärän matkan päässä. Toista samanlaista paikkaa ei Tampereelle tule. Yhdelle Härmälänrannan parhaista paikoista, vehreän puiston viereen Pyhäjärven rantaviivan tuntumaan, nousee As. Oy Härmälänrannan Nisse. Pyhäjärvellä kulkeneen höyrylaivan mukaan nimetyn Nissen asunnot ovat esteettömiä ja väljiä, säilytystilaa on runsaasti. Yhteensä 45 kodin joukosta löytyy monipuolinen valikoima 32,5 neliön yksiöistä aina 83,5 neliön kolmioihin. Härmälänrannan pohjoisen rantapuiston ja Nissen väliin ei ole tulossa muita asuintaloja tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus saada uusi koti Härmälänrannan hienoimmalta paikalta. Löydä upea kotisi: skanska.fi/nisse kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointiesite. 3
4 Härmälänrannasta rakentuu elävä kaupunkiympäristö, josta löydät kaikki tarvitsemasi lähipalvelut. Viereinen Partolan kauppakeskittymä täydentää tarjonnan. Härmälänrannasta rakentuu elävä kaupunkiympäristö, josta löydät kaikki tarvitsemasi lähipalvelut. Viereinen Partolan kauppakeskittymä täydentää tarjonnan. Nissestä hurautat Tampereen keskustaan autolla reilussa vartissa. Hyvät bussiyhteydet Tampereelle mahdollistavat liikkumisen myös ilman omaa autoa: bussipysäkki löytyy puolen kilometrin päästä ja matka keskustaan taittuu bussilla alle puolessa tunnissa. Monipuoliset palvelut, vehreä ympäristö ja hyvät liikenneyhteydet takaavat, että elämä Nissessä on helppoa. As Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse nousee alueen länsiosaan, osoitteeseen Lättähatunkatu 5, Tampere Verstaan piippu isukeskus Lähikauppa ja ravintola 14 Koulu ja kirjasto Alueelle tulevia palveluita: 15 Rantasauna 1 Venesatama 9 isunaukio 16 Uimaranta 2 Härmälänsaari 10 Lentäjänpoika-patsas 17 Aaretti Niemisen puisto 3 Tenniskenttä 11 Lentokonevitriini 18 Liiketilaa ja pysäköintitalo 4 Härmälänrannan tilaussauna 12 Pääkonttori 19 Härmäläntalonpuisto 5 kanska Kotien Kotimyymälä 13 Partolan kaupat 20 amiveturinpuisto 4 kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi.
5 As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse 2 1 Alustava visualisointi As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse F ontellinaukio Aaretti Niemisen puisto VII RAKENNU 3 AMPO F ontellinpolku XII RAKENNU 2 TIIRA JÄTE Konttilukinkatu P-halli PYÖRÄKATO LEIKKI VIII RAKENNU 1 NI E OLEKELU Fontellin parkki Lättähatunkatu AP22 AP21 AP39 AP20 AP38 AP19 AP37 AP18 AP17 AP16 AP15 AP14 AP13 AP12 AP11 AP10 AP9 AP8 AP7 AP6 AP5 AP36 AP35 AP34 AP33 AP32 AP31 AP30 AP29 AP28 AP27 AP26 AP25 AP24 AP23 F ontellinkatu AP4 AP3 AP2 AP1 kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi. 5
6 Mukavan arjen asuinpaikka Nissen suunnittelussa moni hyvin mietitty asia varmistaa, että arkiset askareet sujuvat mahdollisimman mukavasti. Voit esimerkiksi huoltaa polkupyörääsi ja hoitaa verkkokauppaostoksesi kätevästi oman talon kellariker roksessa, vuokrata kotoisan vierashuoneen omien vieraidesi käyttöön ja nauttia kesäpäivistä viihtyisällä pihalla. Tee arjestasi helppoa Nisse on suunniteltu aktiivista ihmistä ajatellen. Esimerkiksi pyöräily on tehty mahdollisimman helpoksi: pyörää voi säilyttää pihalla katoksessa tai lukkojen takana kellarin säilytyspaikalla. Kellarissa on myös polkupyörien huoltopiste. Kellarikerroksesta löytyy muitakin mukavia arjen helpottajia. Kuraeteisessä suihkuttelet lenkin jälkeen kuravaatteet ja karvaiset kaverit puhtaaksi. Talon omalla martpost-pakettiautomaatilla hoidat kätevästi verkkokauppaostostesi noudon ja palautuksen. Autojen pysäköinti hoituu pihapaikoilla tai maan alla autohallissa. Kaikilla autopaikoilla, myös pihalla, on sähköauton latauspistoke. Pysäköintioikeudet myydään erikseen. Tilaa elämälle Ensimmäisestä kerroksesta löytyy 32,5-neliöinen yhteistila. Tilassa on kylpyhuone, kaksi vuodesohvaa ja pikku terassi. Asukkaat voivat vuokrata tilaa vierashuoneeksi, eikä kotona tarvitse omaa vierashuonetta, jolloin tilaa jää enemmän itselle päivittäiseen käyttöön. Tilankäyttöä helpottavat myös tilavat irtaimistovarastot. Myytävänä on myös neljä lisähintaista lisävarastoa. Vehreällä ja avaralla pihalla on lapsille leikkitilaa ja aikuisille oleskelualue penkkeineen. Pihalla kelpaa nauttia kesäpäivistä vaikkapa kahvikupin ja hyvän kirjan kanssa. Vehreyttä lisää pyöräkatoksen viherkatto, joka auttaa myös hulevesien hallinnassa. Nissen viereen samaan kortteliin nousee kaksi asuintaloa, ja kaikkien kolmen talon yhteistilat tulevat olemaan kaikkien asukkaiden käytössä. Yhteis tilojen toimintoihin on vielä mahdollista vaikuttaa. Nissestä asunnon ostavilla onkin hyvä mahdollisuus vaikuttaa suunnitelmiin etukäteen. Löydä uusi koti Härmälänrannan upeista maisemista: skanska.fi/nisse 6 kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi. Ennakkomarkkinointiesite.
7 Alustava visualisointi kanska kanska Kodit. As. Kodit. Oy As. Tampereen Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Nisse. Ennakkomarkkinointiesite. Ennakkomarkkinointi. 7
8 Monien mahdollisuuksien Härmälänranta Härmälänranta on ajatuksella suunniteltu, luonteeltaan monimuotoinen alue, josta löytyy tulevaisuudessa pienen kaupungin palvelut. Härmälän rannassa kohtaavat järviluonto ja historia, nykyaikainen asuminen ja menneisyydestä kertovat vanhat tehdas rakennukset. Vanhat säilytettävät rakennukset kunnioittavat alueen historiaa ja antavat Härmälänran nalle omaleimaisen ilmeen. Härmälänranta liikuttaa asukasta Pyhäjärvi tarjoaa Nissen asukkaille monenlaista ajanvietettä. Kesällä uidaan, veneillään ja vaikkapa suppaillaan. Aurinkoisina talvipäivinä järven jää kutsuu kävelemään, hiihtämään ja pilkkimään. Aivan Nissen vierestä löytyy kaunis Härmälänsaari, joka on passeli paikka lenkkeilylle koiran kanssa tai ilman. Ulkoilumahdollisuuksien lisäksi Härmä länrannassa on tenniskenttä. Alueella on aktiivinen asukasyhteisö, joka on perustanut myös Härmälänrannan asukasyhdistyksen ja järjestää erilaisia tapahtumia alueen asukkaille. Kiinnostavia tulevaisuudennäkymiä Härmälänrannan pieni päivittäistavarakauppa, parturi kampaamo sekä hauskasti nimetty kortteliravintola Härlem sijaitsevat lyhyen matkan päässä Nissestä. Partolan palvelut löytyvät reilun kilometrin päästä. Härmälänranta kehittyy ja suunnitteilla on erilaisten palveluiden lisäksi muun muassa tapahtuma- areena. Kun Härmälänranta valmistuu lopullisesti 2020-luvun puolivälissä, voivat Nissen asukkaat nauttia kotinsa mainiosta sijainnista järvimaiseman ja urbaanin kaupunginosakeskuksen välissä. 8 kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi.
9 As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse Alustava visualisointi kanska kanska Kodit. Kodit. As. Oy As. Tampereen Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Nisse. Ennakkomarkkinointiesite. Ennakkomarkkinointi. 9
10 Tähän tulee keittiövisuaali. Alustava visualisointi 10 kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi. Ennakkomarkkinointiesite.
11 Koti, jonka ominaisuudet tukevat hyvää arkea Etsitpä uutta kotia yksin, kaksin tai perheen voimin, löydät omasi Nissestä. Kotien pohjat ovat selkeitä ja avaria. Tekniset ratkaisut huolehtivat asumismukavuudesta ympäri vuoden. Nissen ihanien kotien valikoima ulottuu näppäristä, alkovilla varustetuista yksiöistä (32,5 m² kahdella erilaisella pohjalla) eri kokoisten kaksioiden (48,5 66,0 m²) kautta avariin kol mioihin (64,5 83,5 m²). Asuntojen suunnit telussa on korostettu väljyyttä ja esteet tömyyttä. Väljää ja avaraa tuntua korostavat hyvät säilytystilat. uurimmasta osasta koteja löytyy koko seinän mittaiset säilytyskalusteet ja liuku ovilla varustetut Elfan säilytysjärjestelmät, jotka hel pottavat kummasti päivittäisen järjestyksen ylläpitoa. Juuri oikea lämpötila kotiin Talotekniset ratkaisut varmistavat maksimaalisen mukavuuden. Tuloilman viilennyksellä varustettu ilmanvaihto ilahduttaa etenkin kesähelteellä. Talvella taas iloitaan asuinhuoneiden vesikiertoisesta lattialämmityksestä ja kylpyhuoneen sähköisestä mukavuuslattialämmityksestä. Ilmanvaihdon ja lämpötilan säätäminen on helppoa: kaikki ohjaus tapahtuu yhdestä älypaneelista. Kolmioissa ja suuremmissa kaksioissa on oma sauna ja erillis-wc. Alustava visualisointi kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi. 11
12 Anna elämällesi sen ansaitsemat puitteet Arki Nissessä on nautinto! Laadukkaat pintamateriaalit ja koteihin tulviva luonnonvalo saavat elämän parhaat puolet esiin. Nissen kodeissa, kuten kanskan kohteissa aina, on laadukkaat, modernit sisustusmateriaalit ja varusteet. Vaaleat, selkeät pinnat tekevät sisustamisesta helppoa, olipa oma tyylisi millainen tahansa kalusteesi ja rakkaat koriste-esineesi löytävät paikkansa kuin itsestään. Korkealaatuinen saarni- tai tammilautaparketti tuntuu mukavalta jalan alla. Energiatehokkaat kodinkoneet, korkealaatuiset laattavaihtoehdot ja muut tarkkaan harkitut yksityiskohdat viimeistelevät ylellisen ilmeen. Tutustu materiaaleihin ja varusteisiin tarkemmin Nissen sisustusesitteestä. Maksimaaliset maisemat Jokaisessa kodissa on tilava lasitettu parveke tai terassi. uurin parveke on kooltaan 23 m2. Kesäkaudella parvekkeet tuovat mukavasti lisätilaa kodin neliöihin. Parvekkeiden suuret lasipinnat takaavat hyvät näkymät maisemaa voi ihailla vaikka omalta sohvalta. Nissen kodeista ei puutu luonnonvaloa. Ikkunat ovat suuret, pohjoissivulla lattiasta lähes kattoon. Lattia lämmityksen ansiosta lämpöpattereita ei tarvita. aat siis nauttia maisemista suurien ikkunoiden suomista näkymistä ilman esteitä. Nissen pohjoispuolen kodeista aukeaa maisema viereiseen rantapuistoon ja kohti Pyhäjärveä. Eteläpuolen kodeista on näkymät kahteen eri suuntaan, kohti vehreää ja elävää Härmälänrantaa. 12 kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi.
13 kanska kanska Kodit. As. Kodit. Oy As. Tampereen Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Nisse. Ennakkomarkkinointiesite. Ennakkomarkkinointi. 13 Alustava visualisointi
14 Rakentaja pidättää oikeuden kaikkiin muutoksiin. Kerrospohjat 1:200 Kellarikerros VAR4 VAR3 VAR2 VAR1 A21 A15 A9 A45 A40 A35 A29 A28 A34 IRT.VAR A19 A24 A5 A11 A1 A6 IRT.VAR/V A3 A7 A12 A4 A13 A18 A37 A39 A44 A25 A30 A17 A23 A31 A10 A16 A22 A42 PP-HUOLTO POTI A27 A33 A38 A43 A36 A41 IRT.VAR A32 A26 A20 A14 A8 A2 UVV KUI LJH UVV siiv PK 1. kerros KÄYNTI PARKKIHALLIIN LAITTU TER. LAITTU TER. A2 +RT A3 1: m LAITTU TER. LAITTU TER. ALK A1 Yhteistila A4 A5 LAITTU TER. LAITTU TER. M : kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi.
15 As Oy Härmälänrannan Nisse Lättähatunkatu 5, Tampere 2. kerros Pohjapiirros 2.kerros Rakentaja pidättää oikeuden kaikkiin muutoksiin. P LAITTU PARV. LAITTU PARV. +RT A8 A9 A10 LAITTU PARV. LAITTU PARV. A7 ALK LAITTU PARV. A6 A11 LAITTU PARV. M kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi. 1 :
16 Kerrospohjat 1: kerros LAITTU PARV. LAITTU PARV. +RT A14 A15 A16 LAITTU PARV. LAITTU PARV. A13 ALK LAITTU PARV. A12 A17 LAITTU PARV. 16 kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi.
17 4. kerros LAITTU PARV. LAITTU PARV. +RT A20 A21 LAITTU PARV. A19 ALK A22 LAITTU PARV. LAITTU PARV. A18 A23 LAITTU PARV. kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi. 17
18 Kerrospohjat 1: kerros LAITTU PARV. LAITTU PARV. +RT A26 A27 LAITTU PARV. A25 ALK A28 LAITTU PARV. LAITTU PARV. A24 A29 LAITTU PARV. 18 kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi.
19 6. kerros LAITTU PARV. LAITTU PARV. +RT A32 A33 A34 LAITTU PARV. LAITTU PARV. A31 ALK LAITTU PARV. A30 A35 LAITTU PARV. kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi. 19
20 Kerrospohjat 1: kerros LAITTU PARV. LAITTU PARV. +RT A37 A38 A39 LAITTU PARV. LAITTU PARV. A36 A40 LAITTU PARV. 20 kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi.
21 8. kerros LAITTU PARV. LAITTU PARV. +RT A42 A43 A44 LAITTU PARV. LAITTU PARV. A41 A45 LAITTU PARV. kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi. 21
22 Ekotehokkaat kanska kodit Tämä kohde on saavuttanut kanskan Vihreä-luokituksen Moderni talotekniikka kuten lämmitys, ilmanvaihto ja valaistus auttaa säästämään energiaa ja lisää asumismukavuutta. kanskan tavoitteena on, että projektiemme ja toimintamme ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Käytämme Väripalettia projektiemme ympäristötehokkuuden tavoitteiden asettamiseen ja toteutumisen arviointiin. Väripaletin osa-alueet ovat neljä ympäristötehokkuutemme painopistettä: energia hiilijalanjälki materiaalit vesi Arvioinnissa tämä kohde on saanut kanskan luokituksen Vihreä, josta osoituksena on kanskan ympäristötunnus. Vihreä-luokitus tarkoittaa, että hanke on voimassa olevia määräyksiä parempi. Luokituksen saamisen mahdollistavat ympäristötehokkaat ominaisuudet on kuvattu viereisellä sivulla. Lisätietoa kanskan ympäristötyöstä ja Väripaletista osoitteessa Kylpyhuoneissamme on vettä säästävät hanat ja suihkut yhden vuoden aikana voi säästyä jopa yli litraa vettä (17 l / hlö / päivä). -istuimen 2 huuhtelutoimintoa vähentävät vedenkulutusta, kun valitset huuhtelun tarpeen mukaan. Monet ruoat ja raakapakasteet voi laittaa kylmään uuniin. Kun hyödynnät lämpenevän uunin lämmön, kulutat % vähemmän sähköä. Pese täysiä koneellisia ja valitse pesuohjelma astioiden tai vaatteiden likaisuuden mukaan. Valitse ekotehokas tapa toimia säädä ilmanvaihtoa ja lämpötilaa tarpeen mukaan. Auringon porottaessa verhot ja kaihtimet auttavat pitämään sisälämmön miellyttävänä. 22 kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi.
23 Ekotehokas Tampereen Härmälänrannan Nisse Aurinkopaneelit tuottavat energiaa yhteistiloihin. Jokainen autohallipaikka on varustettu sähköauton latauspisteellä. Osa kanskan ympäristötyötä kanska tarjoaa puitteet ekotehokkaalleasumiselle Asennamme uusiin koteihin energiapihit A-energialuokan kodinkoneet. Kodeissamme on energiatehokas kiinteä valaistus. Esimerkiksi LED-lamppu säästää 73 % energiaa vuodessa. LED 48 kwh/vuosi Hehkulamppu 180 kwh/vuosi Lajittelemme työmaan jätteet huolellisesti. Työmaajätteistä 95 % hyödynnetään joko materiaalina tai energiana Asuintalon E-luku: (Määräystaso 90) 75 kwhe/(m²vuosi) Asuintalon hilijalanjälki: 276 kg CO2-ekv/brm² Mitä pienempi E-luku, sitä pienempi kuormitus ympäristölle Kaikissa asunnoissa on vesimittari, joka auttaa seuraamaan kulutusta. Asuntokohtaisen kylmän ja lämpimän veden mittauksen ansiosta maksat vain käyttämästäsi vedestä Pudota talvella huoneen lämpötilaa 1 C lattialämmitystä säätämällä. Voit säästää jopa 5% energiaa. Kun porraskäytävien valaistus toimii liiketunnistimella, sähköä ei kulu turhaan. Rakennamme hyvien julkisten liikenneyhteyksien sekä palveluiden ja virkistysalueiden lähelle. Asuntojen hyvä lämmöneristys sekä tiiviit ikkunat ja ovet pienentävät lämpöhäviötä. Asukkaana voit vaikuttaa Vähennä vedenkulutusta lyhentämällä suihkussa käyntiä 5 minuutin suihku kuluttaa 45 litraa vettä. Pistä vesivuodot kuriin! Esimerkiksi vuotava -istuin voi kasvattaa vesilaskua 900 eurolla vuodessa. Kodin pinnoista lattia joutuu erityisen kovalle rasitukselle. Noudattamalla valmistajan antamaa hoito-ohjetta pidennät käyttöikää. Tarkan suunnittelun avulla rakentamisen aikaista materiaalihävikkiä syntyy vähemmän. uosimme ympäristöä vähän kuormittavia ja aikaa kestäviä materiaaleja, kuten kotimaista parkettilattiaa. Edellytämme, että käyttämämme puutavaran alkuperä on tiedossa ja toimitusketju kunnossa. Käytä keittiön jätekaapissa olevia sankoja ja taloyhtiön lajittelumahdollisuuksia jätteiden lajitteluun. Kun lajittelet kodin jätteet oikeisiin jäteastioihin, ne toimitetaan hyötykäyttöön. Jätteestä saadaan teollisuuden tai mullan raakaaineita sekä uusioenergiaa. Mitä E-luku tarkoittaa E-luku = rakennusten laskennallinen ostoenergiankulutus, joka ottaa huomioon käytetyn energialähteen ympäristökuormituksen. Luvulla tarkoitetaan vuotuista kulutusta rakennuksen lämmitettyä nettoalaa kohti. Mitä hiilijalanjälki tarkoittaa Hiilijalanjälki kuvaa toiminnasta tai tuotteesta aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärää. Laskemme kohteillemme aikaisessa suunnitteluvaiheessa hiilijalanjäljen, joka sisältää merkittävimpien rakennusosien materiaaleista aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt. Luku kuvaa siis rakennusmateriaalien hiilijalanjälkeä rakennuksen kokonais pintaalaa kohti. äästä sähköä sammuttamalla kaikki valaisimet, kun et tarvitse valoa. Käytä energiatehokkaita lamppuja, joille valmistaja lupaa paljon käyttötunteja. Energiankulutus vuodessa A-luokan lamppu x 3 = C-luokan lamppu euraamalla omaa sähkön- ja vedenkulutustasi voit vaikuttaa sekä ympäristöön että kustannuksiin. Pienennä hiilijalanjälkeä kulkemalla lähipalveluihin kävellen tai pyörällä. kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi. 23
24 Pohditko, miten matka kaupanteosta uuteen kotiin sujuu? Haluamme tehdä uuden kodin ostamisesta mahdollisimman helppoa. Voit olla varma, että huolehdimme sinusta koko ajan. Lue alta mitä vaiheita uuden kodin ostamisessa on. Lisää tietoa löydät nettisivuiltamme: 1. Tee asuntokauppa Kun löydät kiinnostavan asunnon, ota yhteyttä asuntomyyntiimme. Kerromme mielellämme lisää ja voit tutustua rauhassa kohteen suunnitelmiin, tai jos mahdollista, käydä katsomassa sitä paikan päällä. Tämän jälkeen on aika tehdä asuntokauppa. 2. isusta oman tyylisi mukainen koti Kaupanteon jälkeen keskustelet asiakasvastaavasi kanssa toiveistasi ja pääset tekemään sisustusvalintoja. Rakentamisen alkuvaiheessa pääset varmimmin vaikuttamaan uuden kodin sisustukseen. Asiantuntijamme auttaa henkilökohtaisesti valitsemaan myyntihintaan sisältyvät sisustusmateriaalit ja varusteet sekä mahdolliset lisähintaiset tuotteet. 3. Käy tutustumassa uuteen kotiisi Asunnon valmistumispäivän lähestyessä kutsumme sinut tutustumaan kotiisi. aat myös opastusta asunnon talotekniikasta ja huollosta. 4. aat uuden kotisi avaimet Kun asunto on valmis, teemme perusteellisen lopputarkastuksen. aat avaimen uuteen kotiisi avaintenluovutustilaisuudessa. itten onkin aika muuttaa uuteen kotiin! 5. Pidämme huolta myös muuton jälkeen Uusi kotisi on huolella rakennettu. Jos meiltä on kuitenkin jäänyt jotain huomaamatta, voit olla meihin yhteydessä soittamalla asiakaspalvelunumeroomme. Noin vuosi asunnon valmistumisen jälkeen tehdään vielä vuositarkastus. 24 kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi.
25 Pienellä omarahoitusosuudella kiinni uuteen kotiin Uuden kodin hankinta on pyritty tekemään sinulle mahdollisimman helpoksi. aat uuden kodin jo kohtuullisella omarahoitusosuudella. kanskalla uuden kodin myyntihinta on tavallisimmin 30 % kodin velattomasta hinnasta, loput 70 % on kanskan neuvottelemaa pitkäaikaista yhtiölainaa. Kaupantekohetkellä maksat 25 % myyntihinnasta. Loput 75 % myyntihinnasta maksat vasta siinä vaiheessa, kun koti valmistuu. Yhtiölainaa voit maksaa pois kokonaan tai osittain kodin valmistuttua tai voit lyhentää sitä kuukausittain pääomavastikkeena. Tämän lisäksi yhtiölle voi olla neuvoteltuna lyhennysvapaita vuosia valmistumisesta alkaen, jolloin asukas maksaa alkuvaiheessa pääomavastikkeena vain yhtiölainan korkokulut. Esimerkki: Kaupanteossa maksat 25% myyntihinnasta % velaton hinta myyntihinta Kodin valmistuessa maksat 75% myyntihinnasta % kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi. 25
26 Hyvin suunniteltu arki Muutamat hyvin mietityt jutut tekevät päivittäisestä elämästä kummasti sujuvampaa Hyvin suunniteltu arki Liikuitpa jalkaisin, pyörällä tai autolla, Nissessä kotiintulo sujuu näppärästi. Pyörävarastoon pääset kätevästi kellarin kautta, korttelin alla sijaitsevasta parkkihallista taas pääset sisäkautta asuinkerroksiin, mikä on etenkin talvikeleillä mukavaa. Kuraeteisessä voit suihkutella lenkin päätteeksi kuravaatteet ja karvaiset ystävät ennen kotiin tulemista. Tilaa verkkokaupan paketti kotirappuusi Nissen alakerrassa on näppärä Postin lokerikkopalvelu, johon voit tilata verkko-ostoksesi suoraan. Myös palautukset voit tehdä tarvittaessa samaan lokerikkoon, joten säästyt ylimääräiseltä postitoimipisteessä asioimiselta. Lataa sähköauto autohallissa Nissen pihakannen alla sijaitseva korttelin yhteinen autohalli ja pihan autopaikat toimivat helpolla vuorottaispysäköintimallilla. Pysäköintioikeuden ostettuasi voit pysäköidä mihin tahansa vapaana olevaan ruutuun. Jokaisella autopaikalla voi myös ladata sähköautoa. Kuvat: Aiemmin valmistuneet kanska-kodit ja uomen Posti. Materiaalivalinnat voivat olla poikkeavia. 26 kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi.
27 Asuntojen viimeistely ja varustelu Huone Lattia einät Katto Eteinen Lautaparketti Maali Maali Olohuone Lautaparketti Maali Ruiskutasoite Makuuhuone Lautaparketti Maali Ruiskutasoite Vaatehuone Lautaparketti Maali Maali Keittiö Lautaparketti Maali Ruiskutasoite/maali auna Laatta Paneeli Paneeli Kylpyhuone Laatta Laatta Paneeli Laatta Laatta Paneeli Keittiökaapiston ovet ja laatikostojen etulevyt ovat maalattua mdf-levyä. Työtasot ovat laminaattipintaista lastulevyä AB-reunanauhalla. Työtasoon upotetut tiskialtaat ovat ruostumatonta terästä. Keittotilassa on induktiokeittotaso ja kalusteuuni sekä valaisimella varustettu liesikupu liesitason päällä. Asunnoissa on jääkaappipakastin, 66 ja 83,5 m 2 asunnoissa on erillinen jääkaappi ja pakastin. Asunnoissa on kalustepeitteiset astianpesukoneet ja integroidut mikroaaltouunit. Kylpyhuoneen kalustukseen kuuluu wc-istuin, pesuallas bideesuihkulla, allaskaappi ja valaisimella varustettu peilikaappi, koukustot sekä wc-paperirullateline. Kylpyhuoneessa on pyykinpesukoneliitäntä sekä tilavaraus pesukoneelle ja kuivausrummulle. uihkutilassa on kääntyvä lasinen suihkuseinä tai -kulma. aunojen ovet ovat kokolasia. Lauteiden tasot ja mahdolliset kaiteet ovat tervaleppää. Parvekkeet varustetaan avattavin parvekelasein. Parvekkeella on pistorasia, valaisin sekä parvekematto. Taloyhtiö Osoite Yleistä Lättähatunkatu 5, Tampere. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse on yksiportainen kahdeksankerroksinen asuinkerrostalo. Porrashuone on varustettu hissillä. Irtaimistovarastot sekä ulkoiluvälinevarasto sijaitsevat kellarikerroksessa ja yhteistila ensimmäisessä kerroksessa. Asunto-osakeyhtiön pysäköintipaikat sijaitsevat korttelin pysäköintiyhtiössä (Fontellin Parkki Oy), josta löytyy pysäköintipaikkoja sekä pysäköintihallissa että maan päällä. Vieraspaikat on osoitettu korttelin alueelle. Jokaisella paikalla on mahdollisuus sähköauton lataamiseen. Leikkipaikat ovat korttelin yhteisellä piha-alueella. Talotekniikka Lämmitysmuoto on kaukolämpö. Lämpö jaetaan asuinhuoneistoihin jakotukkien kautta vesikiertoisella lattialämmityksellä. Kylpyhuoneessa, saunassa ja erillis-wc:ssä on sähköinen mukavuuslattialämmitys. ähköinen lattialämmitys kytketään huoneiston sähköön. Kiinteistön katolle sijoitetaan aurinkosähköpaneelijärjestelmä, joka tuottaa energiaa taloyhtiön käyttöön. Vesijohtokalusteissa sekoittajat ovat yksiotesekoittajia, suihkussa on termostaattisekoittaja. Yhtiössä valokuituyhteys. Tämä tarkoittaa sitä, että perinteinen lankapuhelinliittymä ei ole kohteessa käytettävissä. Asunnoissa on nopeat laajakaistayhteydet mahdollistava cat6- datakaapelointi. Huoneistoissa on vakiona internetliittymä (kiinteistöliittymä). Huoneiston haltija voi tilata lisä-nopeutta kiinteistöliittymän operaattorilta erillistä maksua vastaan. Energialuokka Rakennuksen laskennallinen energialuokka on A Rakentaja pidättää mahdollisuuden muuttaa tämän tiedotteen tietoja ja piirustuksia. Ostajan on tutustuttava myyntiasiakirjoihin ja vahvistettuihin suunnitelmiin kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä. Tämä tiedote perustuu tilanteeseen 11/2018. Asuntojen markkinoinnissa annettavista tiedoista annetun asetuksen nro 130/2001 mukainen esite on nähtävissä esittelyssä. Rakennustapaselostuksen saat asunnon myyjältä tai rakentajalta. kanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan Nisse. Ennakkomarkkinointi. 27
28 kanska Kodit Asuntomyynnin maksuton puhelinpalvelu kodit.skanska.fi skanska.fi/otayhteyttä Härmälänrannan asuntomyynti Viimankatu 1, Tampere kanska Talonrakennus Oy Verstaankatu 1, Tampere Redland Oy Ennakkomarkkinointi 1/2019
Asumisen helmi Pyhäjärven rannalla
As. Oy Tampereen Härmälänrannan Sampo Asumisen helmi Pyhäjärven rannalla skanska.fi/sampo 2 As. Oy Tampereen Härmälänrannan Sampo Koti hurmaavien järvimaisemien ääreltä Visualisointi Kuumana kesäpäivänä
Uusia koteja tunnelmalliseen Savelaan Jyväskylän Postipoika Savela
Uusia koteja tunnelmalliseen avelaan Jyväskylän Postipoika avela Uusia koteja tunnelmalliseen avelaan Postipojan uudet kodit nousevat vehreään avelaan. Tuomme suositulle alueelle lisää hyvän asumisen mahdollisuuksia.
Puistoja, järviluontoa ja uuden kodin hurmaa
As. Oy Tampereen Härmälänrannan Rollikka Puistoja, järviluontoa ja uuden kodin hurmaa Ennakkomarkkinointi Alustava visualisointi Tampereen Härmälänrannan Rollikka skanska.fi/rollikka 2 Skanska Kodit. As
Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu
Valoisat kodit Uudessa Alppilassa Alppilan Kaisla, Oulu Muuttovalmiita koteja Alppilan Kaislassa Kodikkaan Kaislan valoisat läpitalonhuoneistot sijaitsevat osoitteessa Muottikatu 10, 90530 Oulu. Ota meihin
Asu urbaanisti Talin urheilupuiston laidalla
Asu urbaanisti Talin urheilupuiston laidalla As. Oy Helsingin Jasmine Ennakkomarkkinointi skanska.fi/jasmine Alustava visualisointi 2 Skanska Kodit. As Oy Helsingin Jasmine. Ennakkomarkkinointiesite Tervetuloa
Luonnon rauhaa Ruustinnanpuistossa
Luonnon rauhaa Ruustinnanpuistossa As. Oy Kuopion Ruustinnanpuisto Visualisointi Luonnon rauhaa Ruustinnanpuistossa asut luonnon rauhassa ja kuitenkin aivan keskustan tuntumassa. Kävelyetäisyydellä Kuopion
As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä
As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä
Uusia koteja Rovaniemen Rantavitikalle
Rovaniemen Suviheinä Uusia koteja Rovaniemen Rantavitikalle Visualisointi: Arkkitehtitoimisto Rantakokko Oy Viihtyisiä koteja ylio 2 piston tuntumaan As. Oy Rovaniemen Suviheinä yhdistää tasokkaan asumisen
Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 638063 2h,k,s, 59,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2018 Mh. 93 556,00 Vh. 239 400,00 Sammonkatu 20. Upealla paikalla, omalla Kallaveden rantatontilla valmis huoneisto
Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.
Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle
Arjen luksusta uusi koti Lauttasaaressa As. Oy Helsingin Julia Lauttasaari
Arjen luksusta uusi koti auttasaaressa As. Oy Helsingin Julia auttasaari Arjen luksusta uusi koti auttasaaressa On vain yksi auttasaari, aidosti merellinen kaupunginosa lähes Helsingin ytimessä. Meren
AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN
AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu
Koteja yhteisöllisestä puistokorttelista
Koteja yhteisöllisestä puistokorttelista As. Oy Tampereen Härmälänrannan udvig skanska.fi/ludvig Kuva: visualisointi 2 Skanska Kodit. As. Oy Tampereen Härmälänrannan udvig. Myyntiesite Jotkut ne nyt vaan
Kiinteistö Oy Levin Stara
Kiinteistö Oy Levin Stara Torikuja, 0 Sirkka Moderneja lomahuoneistoja ainutlaatuisella paikalla Levin ydinkeskustassa. LUOTETTAVAA RAKENTAMISTA JO VUODESTA Levin Stara - A-TALO, m, m Huoneisto A0 h+takkah+ak+s
Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero h, k, s, 73,5 m² Kov Energialuokka B 2018 Mh ,00 Vh ,00
Rivitalo Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero 627959 3h, k, s, 73,5 m² Kov. 2019 Energialuokka B 2018 Mh. 85 319,00 Vh. 213 297,00 Uus-Aittaluodontie 3. RAKENTEILLA. Valmiille, vehreälle asuinalueelle tulossa
Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 641473 2h,k,s, 60,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 100 500,00 Vh. 201 000,00 Virrankatu 8b. ASUNTO OY IISALMEN VIRRANLOISTE! Virranpuiston alueen seuraavan
Asunto Oy Klaukkalanportti
Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti
Uudessa kodissa on helppo viihtyä Espoon Karanpuisto Karakallio
Uudessa kodissa on helppo viihtyä Espoon aranpuisto arakallio Uudessa kodissa on helppo viihtyä Uusi koti männikköluonnon tuntumassa lähellä palveluita. en parempaa tuskin voi toivoa. Espoon aranpuisto
Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00
Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 565603 3h, kt, s, 72,0 m² Kov. 2016 Energialuokka C Mh. 67 691,12 Vh. 226 000,00 Lapinmäenkatu 3 A 8. Asunto Oy Sastamalan Tähtirannan asunto A8 etsii ensimmäisiä
Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero 616558 3h,tk,s, 121,0 m² Kov. 1900 Energialuokka C 2018 Mh. 185 000,00 Vh. 449 990,00 Raatihuoneenkatu 3. Asunto Oy Hämeenlinnan Kultakino peruskorjataan kunnioittaen
Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
V E H M A I T E N 1 irkan O-iinteistökeskus Oy V Havainnekuva. aattaa poiketa lopullisesta toteutuksesta. Havainnekuva asunnosta A5. aattaa poiketa lopullisesta totetutuksesta. 2 V E H M A I T E N ANTO
Uusia Entré-koteja Harjulammen tuntumaan As. Oy Rovaniemen Ahkioharju Ahkiomaa
Uusia ntré-koteja Harjulammen tuntumaan As. Oy Rovaniemen Ahkioharju Ahkiomaa Kuva: Arkkitehtitoimisto Rantakokko Ota parhaat päältä Kukapa ei tahtoisi kodiltaan kaikkea tasokasta asumista keskustan läheisyydessä,
Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero Poukamankatu 23.
Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero 594915 3h, kt, s (2-3h+kt+s yhtiöjärjestyksen mukaan), 63,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 55 950,00 Vh. 191 400,00 Poukamankatu 23. Juuri valmistuneessa
Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE
Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen
Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski
Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa upea rivitalo järven rannalla! As Oy Kotaranta rakennetaan omalle tontille Leppäveden rantaan. Yhtiö on vapaarahoitteinen ja käsittää yhden
Uuden kodin taikaa Leinelässä
As. Oy Vantaan Ilmatar Uuden kodin taikaa Leinelässä Ennakkomarkkinointi Alustava visualisointi Vantaan Ilmatar skanska.fi/ilmatar 2 As. Oy Vantaan Ilmatar Alustava visualisointi Arkikin voi olla satumainen
Taivassalo Kohdenumero h,k,s, 67,2 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Taivassalo Kohdenumero 597912 3h,k,s, 67,2 m² Kov. 2015 Energialuokka C Mh. 128 243,00 Vh. 200 416,00 Keskustie 3. Uudet korkeatasoiset kodit esteettömässä hissitalossa, aivan keskustassa. Asunnot
Rovaniemi, Keskusta Kohdenumero h,kk,s,p/toimisto, 55,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Rovaniemi, Keskusta Kohdenumero 566819 2h,kk,s,p/toimisto, 55,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 59 700,00 Vh. 199 000,00 Valtakatu 19. Valsa nousee aivan Rovaniemen ytimeen, Valistustalon paikalle.
Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00
Kerrostalo Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero 635651 3 h, k, parveke, 73,0 m² Kov. 1978 Energialuokka F 2013 Mh. 68 417,27 Vh. 69 000,00 Pukkimäentie 1. Ensimmäisen asuinkerroksen hyväpohjainen ja siisti
Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h, kt, 32,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero 595791 2h, kt, 32,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 38 370,00 Vh. 127 900,00 Keilanrinteenkatu 5. Asunto Oy Kuopion Keilantori. Rakentaja Pohjola
Kaupungin korkein kotitalo Saimaan syleilyssä
As. Oy Lappeenrannan Majakka Kaupungin korkein kotitalo Saimaan syleilyssä Ennakkomarkkinointi skanska.fi/majakka Alustava visualisointi Saimaan uusi suunnannäyttäjä Moni meistä haaveilee elämästä kimmeltävän
Kotona puiston laidalla
As. Oy Oulun uistolinna Kotona puiston laidalla visualisointi Uusi koti, enemmän aikaa Oulun uistolinna kohoaa pienen kävelymatkan päähän kaupungin sydämestä, Kyösti Kallion puistoalueen kulmille. Se tarjoaa
Kotona puiston laidalla
Kotona puiston laidalla As. Oy Oulun uistolinna visualisointi Uusi koti, enemmän aikaa Oulun uistolinna kohoaa pienen kävelymatkan päähän kaupungin sydämestä, Kyösti Kallion puistoalueen kulmille. Se tarjoaa
TIETOJA HUONEISTOSTA TIETOJA AUTOPAIKASTA TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ JA TALOYHTIÖSTÄ
12.9.18 1 TIETOJA HUONEISTOSTA Osoite: Höyrymyllyntie 8 A 32, 90520 Oulu Kaupunki/Kunta: Oulu Kaupungin/Kunnanosa: Toppilansalmi Talotyyppi: Kerrostalo Huoneet: 3h(2mh+oh) +kk+kh/wc+s+vh+et+lasit. parv
239,0 m², 6h+k+2kph+s+...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Sven Schlegel Puh: 045 885 4900 RE/MAX Star Star Oy LKV Suolakivenkatu 15 00810 Helsinki Puh: 045 885 4900 KUNTOTARKASTETTU SUURI OMAKOTITALO LAPSIPERHEIDEN SUOSIMASTA YLÄSTÖSTÄ
Joensuu, Penttilä Kohdenumero h, kt, 31,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00
Kerrostalo Joensuu, Penttilä Kohdenumero 585316 2h, kt, 31,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C Mh. 37 650,00 Vh. 125 500,00 Tontin lunastushinta 15 813,00 Vallilankuja 1. Asunto Oy Joensuun Aapeli on Penttilärantaan
Jyväskylä, Halssila Kohdenumero h+k+s, 77,5 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Jyväskylä, Halssila Kohdenumero 597007 3h+k+s, 77,5 m² Kov. 2013 Energialuokka C 2007 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Tiirantie 16. Uudenkarhea valoisa koti, jossa yhdistyy rivi- ja kerrostaloasumisen
As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä
Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä
Vapaata elämää Itsenäisyydenkadulla As. Oy Porin Cygnaeuksenpiha Keskusta
Vapaata elämää Itsenäisyydenkadulla As. Oy Porin Cygnaeuksenpiha Keskusta Cygnaeuksenpiha kruunaa keskustakorttelin Miltä tuntuisi asua paikassa, jossa kaikki on jo valmiina remonttihuolista vapaassa kodissa,
53,5 m², 2h,kt,s,p,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Jorma Kamaja Puh: 0400 812 831 OP Koti Uusimaa Oy LKV Järvenpää Sibeliuksenkatu 17 04400 Järvenpää Puh: 010 254 2700 Nätti hyväkuntoinen saunallinen kaksio huippupaikalla Järvenpään
Uniikkeja keskustakoteja Helsingin Artesaani
Uniikkeja keskustakoteja Helsingin Artesaani Tervetuloa valmiiseen kotiin Helsingin Artesaani on tarina koulurakennuksesta, joka muuttui persoonallisiksi kaupunkikodeiksi. Artesaani on sekoitus 50-luvun
Asunto Oy Pirkkalan Kielo. Koti sinulle
Asunto Oy Pirkkalan Kielo Koti sinulle UUSI KOTI TYYTYVÄISTEN ASUKKAIDEN PIRKKALASTA Pirkkalassa on hyvä asua. 2018 julkaistun Kuntarating 2017 -tutkimuksen mukaan Pirkkala jatkaa Suomen tyytyväisimpien
Kouvola, Valkeala Kohdenumero h,k,s, 68,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kouvola, Valkeala Kohdenumero 640268 3h,k,s, 68,0 m² Kov. 2013 Energialuokka C 2007 Mh. 169 000,00 Vh. 169 000,00 Kustaa III tie 8 as 13. Valkealan palveluiden äärellä vuonna 2013 valmistuneesta
Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00
Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!
21,0 m², 1h+kt,
Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Asunnot ja Kiinteistöt Uusimaa Oy, Tikkurila Peltolantie 2 01300 Vantaa Puh: 09-8387210 Esittely naapuriyhtiössä. Valoisa uusi koti Vantaan Rekolanmäessä on valmistumassa
Maisemat yli Matinkylän
Maisemat yli Matinkylän As. Oy Espoon Koho Ennakkomarkkinoinnissa visualisointi visualisointi 2 Maamerkki, joka näkyy kauas Horisontissa meri, ympärillä kaupunki ja iholla oman kodin lämpö: Espoon Koho
ASUNTO OY TAMPEREEN KAIPASENKRUUNU. Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä
AUNTO OY TAMPEREEN KAIPAENKRUUNU Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä Ver Luotettavaa 8.5.214 rakentamista jo vuodesta 1985 LUONNON LÄHEIYYDEÄ PALVELUIDEN ÄÄRELLÄ As Oy Tampereen Kaipasenkruunu
88,0 m², 4h,k,kph,s,vh...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Sari Solkio Puh: 040 191 6161 OP Koti Päijät-Häme Oy LKV Lahti Aleksanterinkatu 20 15140 Lahti Puh: 010 256 7700 Tätä kaunista, yhdessä tasossa olevaa, v.2006 valmistunutta kotia
22,0 m², 2h, avok, parvi,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Harri Sallankivi Puh: +358 400 630 848 RE/MAX Extra Kodit Malmin raitti 7 00700 Helsinki Puh: 050 361 5099 Tämä ylimmän kerroksen näppärä kaksio viehättää avaruudellaan ja selkeällä
Raasepori, Tammisaari Kohdenumero Liiketila, 58,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,49 Vh ,00
Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526364 Liiketila, 58,5 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 105 048,49 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita
Kerava, Alikerava Kohdenumero h,kt,s, 55,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kerava, Alikerava Kohdenumero 627016 2h,kt,s, 55,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C 2013 Mh. 68 300,00 Vh. 216 500,00 Santaniitynkatu 19. Makua asumiseen! Uudessa As Oy Keravan Korianterissa huolella
Tampere, Härmälänranta Kohdenumero h,avokeittiö,kph,s,las.p, 46,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh.
Kerrostalo Tampere, Härmälänranta Kohdenumero 626274 2h,avokeittiö,kph,s,las.p, 46,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 77 000,00 Vh. 219 178,27 Vihurinkatu 9. Tyylikäs ja uudenveroinen huoneisto viihtyisältä
Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12
Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,
104,0 m², 3h, k,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää
Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26.
Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero 586547 4h,tupak,khh,kph,s,wcx2,vh,ak,var,ter,katos, 100,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 97 245,00 Vh. 194 490,00 Merituuli 26. VIIMEISIÄ VIEDÄÄN!
AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA
AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA Työnjohtajankatu 3, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 11/2013 Suomen Vuokrakodit www.suomenvuokrakodit.fi Oy, 2013. - puh. 010 321 1160 - info suomenvuokrakodit.fi - www.suomenvuokrakodit.fi
Lapinlahti, keskusta Kohdenumero h,k, 71,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,31 Vh ,00
Kerrostalo Lapinlahti, keskusta Kohdenumero 635928 3h,k, 71,0 m² Kov. 1972 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 39 070,31 Vh. 49 000,00 Mykkäläntie 5. KAUNIISTI remontoitu kolmio aivan Lapinlahden ydinkeskustasta!
Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 597422 3-4 h, k, s, 107,0 m² Kov. 1997 Energialuokka G Mh. 226 000,00 Vh. 226 000,00 Saarikatu 3. Näitä on harvoin tarjolla! Kauniilta paikalta Pororannan vierestä,
Lisätietoja autopaikoista: Autohallipaikkoja ostettavissa Rakennusteholta; velaton hinta (5 kpl tilanne )
12.09.18 1 TIETOJA HUONEISTOSTA Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Höyrymyllyntie 8 B 66, 90520 Oulu Oulu Toppilansalmi Kerrostalo Huoneluku yhtiöjärjestyksessä: 2h+kk+s
Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, kht, s, 92,0 m² Kov Energialuokka A Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 556499 3h, k, kht, s, 92,0 m² Kov. 2014 Energialuokka A Mh. 144 337,00 Vh. 335 700,00 Onkiniemenkatu 12 A 10. Asunto Oy Sastamalan Exlibris sijaitsee Sastamalan
Kaunis kerrostalokoti Saimaan rannalla
Kaunis kerrostalokoti Saimaan rannalla As. Oy Lappeenrannan Amiraali, Pallo-Tyysterniemi Visualisointi 2 Tyysterniemen taikaa Lappeenranta saa upean kaupunginosan järviluonnon ääreltä, kun nostalginen
Kajaani, Keskusta Kohdenumero h+k+s, 70,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kajaani, Keskusta Kohdenumero 607673 3h+k+s, 70,0 m² Kov. 1998 Energialuokka D Mh. 140 000,00 Vh. 140 000,00 Niskantie 13. Uuden kodin etsijöille olisi nyt tarjolla heti vapaana oleva kerrostalokolmio!
83,5 m², 3-4h, avok., s,
Kohteen ilmoittaja Sp-Koti l Turku, Välitysliike Turku Oy LKV Humalistonkatu 2b 20100 Turku Puh: 010 288 9888 Vain yksi jäljellä!! Ennakkomarkkinointi tuotti kovan kysynnän ja nyt jäljellä on enää yksi
Modernia asumista meren tuoksussa
As. Oy Espoon Reimari Modernia asumista meren tuoksussa Ennakkomarkkinointi skanska.fi/reimari Merellinen lintukoto odottaa Tervetuloa Finnooseen! Uusi asuinalue syntyy Länsiväylän ja merenrannan väliin,
Sävelet elämän parhaisiin hetkiin
Sävelet elämän parhaisiin hetkiin As. Oy Jyväskylän Nuotti skanska.fi/nuotti Kuva: visualisointi Kuva: visualisointi 2 Skanska Kodit. As. Oy Jyväskylän Nuotti. Myyntiesite Oman kodin rauhaa lähellä keskustaa
Leppoisaa elämää vehreässä Savelassa Jyväskylän Postimies Savela
eppoisaa elämää vehreässä avelassa Jyväskylän ostimies avela Viihdy kavalla alueella, upouudessa kodissa Vehkakujan varrelle on nousemassa uusi asuinkortteli, jota Jyväskylän ostimieskin nyt tulee täydentämään.
Kenttäkatu 17 B as 10 Mäki-Matti, 40700 Jyväskylä
Kenttäkatu 17 B as 10 Mäki-Matti, 40700 Jyväskylä 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa luhtitalohuoneistot aitiopaikalta! As Oy Jyväskylän Kenttäkadun Kruunu rakennetaan omalle tontille Harjun kupeeseen. Yhtiö
182,0 m², 5-6h + k + sa,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Tarmo Lotvonen Puh: 050 438 8132 Lotvonen Brothers LKV Oy Uusikatu 35 LH 104 B 90100 Oulu Puh: 0504388132 Oulun ydinkesustasta ainutlaatuinen ylimmän 6/6 krs:n kattoterassihuoneisto,
Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 80,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,51 Vh ,00
Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526262 3h, k, kph/s, 80,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 183 811,51 Vh. 379 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Rakentaminen
65,0 m², 3h+kt+s+lasit...,
Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Tapiola, Amuletti Asunnot Oy Lkv Tapiontori 1 02100 Espoo Puh: (09) 525 9600 Olarinhuipun Galileo rakentuu arvostetun rakentajan toimesta kauniille, luonnonmukaiselle
Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28
Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa
Kangasala, Lentola Kohdenumero h, k, kph, s, khh, wc, 73,0 m² Kov Energialuokka B 2007 Mh ,94 Vh ,00
Paritalo Kangasala, Lentola Kohdenumero 607951 3h, k, kph, s, khh, wc, 73,0 m² Kov. 2016 Energialuokka B 2007 Mh. 49 196,94 Vh. 207 000,00 Kangasalantie 700. Laadukkaasti toteutettu uusi paritalokoti loistavalla
Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi
Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Toimivia rivitalokoteja Pirkkalan urikassa ÄMPÖ L A A M Ver 8.5.2014 Luotettavaa rakentamista jo vuodesta 1985 ENNAOMARINOINTI PUITOON RAJOITTUVALLA TONTILLA, ULOILUMAATOJEN
Koti keskellä kulttuurikaupunkia
As. Oy Oulun Ainolanpiha Koti keskellä kulttuurikaupunkia Ennakkomarkkinointi Alustava visualisointi As. Oy Oulun Ainolanpiha skanska.fi/ainolanpiha 2 Skanska Kodit. As. Oy Oulun Ainolanpiha. Ennakkomarkkinointiesite
TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ
23.08.16 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Tiedonkaari 15 A, 90570 Oulu Oulu Syynimaa Pinta-ala: n. 145 m² Kokonaisala: n.170 m² Rakennusoikeus:
Seinäjoki, Kärki Kohdenumero h,k,s, 53,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00
Luhtitalo Seinäjoki, Kärki Kohdenumero 635684 2h,k,s, 53,0 m² Kov. 2007 Energialuokka C 2007 Mh. 105 000,00 Vh. 105 000,00 Koulutaival 1. Toisen kerroksen hyväkuntoinen kaksio etsii uusia asukkaita. Asuinhuoneiden
As Oy Jyväskylän Kaunisharjun Rantahelmi
As Oy Jyväskylän Kaunisharjun Rantahelmi As Oy Jyväskylän Kaunisharjun Rantahelmi Asunnot ovat nyt ennakkomarkkinoinnissa Jyväskylän Kaunisharjuun omarantaiselle puistoon rajoittuvalle tontille rakennetaan
Kuopio, Pappilanmäki Kohdenumero h, k, s, 91,0 m² Kov Energialuokka B 2013 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kuopio, Pappilanmäki Kohdenumero 634585 4h, k, s, 91,0 m² Kov. 2013 Energialuokka B 2013 Mh. 318 000,00 Vh. 318 000,00 Ruustinnankuja 9. Uudenveroinen kaunis päätyhuoneisto aivan keskustan kyljessä,
Pukkila, Kirkonkylä Kohdenumero h, k, s, 53,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Rivitalo Pukkila, Kirkonkylä Kohdenumero 674455 2h, k, s, 53,0 m² Kov. 2016 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 68 650,00 Vh. 134 900,00 Lillukkapolku 2. Ennakkomarkkinoinnissa Pukkilan kirkonkylällä hyvän rakentajan
Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy
Asunto Oy Kauniaisten Jalavapiha Asematie 2 Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Palvelut ja luonto lähellä Kauniaisten Jalavapiha mahdollistaa asumisen
53,5 m², 2h+k+kph/wc+s,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Ari Riitamo Puh: 050 386 1368 Huoneistoketju Asuntoketju LKV Turku, Raisio, Parainen, Salo 20100 Turku KAKSIO LÄHELTÄ YLIOPISTOCAMPUSTA. Vuonna 2007 rakennetuista Joutsenpuiston
Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 37,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero 596574 2h,kt, 37,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 53 318,00 Vh. 123 950,00 Lehtoniementie 116 C. Lehtoniemeen rakenteilla erikoisia koteja jokaisen elämäntilanteen
KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER
61,5 m², 3H+KT,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Sirkka Teittinen Puh: 050 581 2779 Kiinteistömaailma, Munkkiniemi, Amuletti Asunnot Oy Lkv Munkkiniemen puistotie 15 00330 Helsinki Puh: 094363500 Tervetuloa esittelyyn sunnuntaina
Paritalo Lehmo. Saappanintie 3
Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,
Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Turku, Suikkila Kohdenumero 647087 2h,kt,s,p, 56,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Gränsbackankuja 1 as 22. Tilava, valoisa uuden veroinen vaaleasävyinen kaunis
Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 64,5 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 648150 3h,k,s, 64,5 m² Kov. 1990 Energialuokka D 2007 Mh. 109 000,00 Vh. 109 000,00 Haukiniemenkatu 13. ETSITKÖ UNIIKKIA ja massasta erottuvaa kaupunkikotia? Tässä
Kaupunkikoteja Keskuspuiston kainalossa
Kaupunkikoteja Keskuspuiston kainalossa Ennakkomarkkinointi As. Oy Helsingin Fanny Alustava visualisointi skanska.fi/fanny Alustava visualisointi As. Oy Helsingin Fanny B- ja C-porras 2 Skanska Kodit.
Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,kt,alk, 38,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 626670 1h,kt,alk, 38,5 m² Kov. 2019 Energialuokka C 2013 Mh. 69 650,00 Vh. 189 000,00 Minna Canthin katu 11. Kuopion Vahtivuori sijaitsee keskellä viihtyisää ja
Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla
Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Lauttasaaren paras sijainti loistavien kulkuyhteyksien ja kauniin merenrannan läheisyydessä Tehokas pohjaratkaisu käyttää 45 m 2 tilan tehokkaasti monikäyttöinen
Koti Lahden paraatipaikalta
Koti ahden paraatipaikalta Ennakkomarkkinointi As. Oy ahden Kartanonherra skanska.fi/kartanonherra Alustava visualisointi Kaupunkikoteja järvimaiseman kupeesta Kartanonherra kohoaa ahden vanhan linja-autoaseman
Liperi, Ylämylly Kohdenumero h, k, khh, s, 105,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Paritalo Liperi, Ylämylly Kohdenumero 636731 4h, k, khh, s, 105,0 m² Kov. 2004 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 150 000,00 Vh. 150 000,00 Jääkäripolku 3. Huippupaikalla koulun ja päiväkodin läheisyydessä vuonna
Lisäksi Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa yhdessä Asunto Oy Espoon Kreivin kanssa murtoosin viereisen LPA-tontin.
1 (7) Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa 2300 / 4800 osaa Espoon kaupungin 21. kaupunginosan korttelissa 21033 tontista nro 3 (kiinteistötunnus 49-21-33-3) ja hallitsee hallinnanjakosopimuksen perusteella
Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00
Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526227 2h, k, kph/s, 57,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 109 502,73 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita
172,0 m², 7h, 2x k, 2x...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Samu Saarnio Puh: 0407215991 Aurea LKV Kempeleentie 7 B 90400 Oulu Puh: 08 370 900 Tämä kodikas puutalokoti sijaitsee rauhallisella Yläsiirtolan alueella kaupungin välittömässä
Valloittavia kaupunkikoteja Turun sydämessä
Valloittavia kaupunkikoteja Turun sydämessä As. Oy Turun Maunu skanska.fi/maunu visualisointi As. Oy Turun Blanka As. Oy Turun Herman As. Oy Turun Maunu 2 Skanska Kodit. As Oy Turun Maunu. Myyntiesite
Tuusula, Kellokoski Kohdenumero h,k,s,ak, 122,5 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00
Erillistalo Tuusula, Kellokoski Kohdenumero 602311 5h,k,s,ak, 122,5 m² Kov. 2010 Energialuokka E Mh. 259 000,00 Vh. 259 000,00 Omenaniitynkaari 26. Kaunis omakotimainen erillistalo pientaloalueella päättyvän
TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ
19.07.18 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Nissiläntie 11, 90650 Oulu Oulu Ranta-Saarela Kokonaisala: 220 m² Rakennusoikeus:
ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva
ENNAKKOMARKKINOINTI A OY EPOON PORTTITIE 13 14. JOULUKUUTA 2017 Havainnekuva A OY EPOON PORTTITIE 13 KAUNIAINEN JUNA-AEMA ELLO Asunto-osakeyhtiö Espoon Porttitie 13 on rauhallisen Mankkaan keskelle sijoittuva