Kantele taipuu nykymusiikkiin

Transkriptio

1 4 Muusikko 9/2010

2 Eija Kankaanranta Kantele taipuu nykymusiikkiin Teksti: Pekka Raittinen Kuvat: Kimmo Tähtinen Kanteleensoittaja Eija Kankaanrannan käsissä kantele taipuu nyky- ja kamarimusiikin sekä vanhan musiikin traditioihin. Viime vuonna hän saattoi myös loppuun taiteellisen tohtorintutkinnon kanteleesta. Kankaanranta tutkii instrumentin erilaisia musiikillisia mahdollisuuksia improvisaatiosta Frank Zappan tuotantoon Ensemble Ambrosiuksen riveissä. Kantele ja kanteleensoittajat ovat kymmenen viime vuoden aikana kokeneet itsetunnon kohotuksen, sanoo viime vuonna Sibelius-Akatemiasta taiteellisen jatkotutkinnon loppuun saattanut Eija Kankaanranta. Nyt soittajat ovat aktivoituneet lähestymään nykysäveltäjiä saadakseen uusia kanteleteoksia. Uskallusta löytyy enemmän, ja ajatellaan että säveltäjät ovat kiinnostuneita soittimen mahdollisuuksista. Kadunmies ja miksei ammattilainenkin yhdistää kanteleen instrumenttina edelleen pääasiassa kansanmusiikin traditioon. Mieleen nousevat Väinämöinen ja Kalevala, Karjala ja runonlaulajat. Kanteleen roolin uudelleenarviointi alkoi kuitenkin myös niin sanotusti vakavan nykymusiikin piirissä Kankaanrannan mukaan viimeistään 1970-luvun puolivälissä, jolloin Kanteleliitto perustettiin. Liittohan kokoaa yhteen soittajia, soitinrakentajia, tutkijoita ja asianharrastajia, Kankaanranta taustoittaa. 80-luvun alkupuolella juuri se alkoi ensimmäisenä tilata säveltäjiltä tuoreita kanteleelle sävellettyjä teoksia. Tällä hetkellä on hirveän mukava tilanne, kun kansanmusiikin, klassisen ja rytmimusiikin traditioista lähtevät kanteleensoittajat voivat kukin tehdä omaa juttuaan. Mutta toisaalta kun tekee sitä omaa juttuaan, ei aina ymmärrä kuinka vahva instrumentin kansanmusiikkileima on. Sitten vähän hämmentyy, kun ihmiset pitävät kansanmuusikkona, vaikka en pidä itseäni siinä genressä millään tavalla ammattilaisen tasoisena soittajana, Kankaanranta summaa. Irti Elovenasta Kankaanranta toteaa, että kanteleen Elovena-imago on osin ymmärrettävä, koska instrumentti oli kauan aikaa kansallisromantiikan keskeinen symboli ja sen ohjelmisto perustui kokonaan kansansävelmiin. Viime vuosisadan alussa kanteleelle säveltäneet Merikanto ja Melartin käyttivät myös pitkälle tätä muotokieltä. Toisaalta kantele oli vasta hiljalleen kehittymässä kansansoittimesta konserttisoittimeksi, ja sitä oli vaikea käyttää vahvistamattomana orkesterin kanssa. Sävellykset olivat pienimuotoisia ja Kansanmusiikin, klassisen ja rytmimusiikin traditioista lähtevät kanteleensoittajat voivat kukin tehdä omaa juttuaan. vaatimattomia, esimerkiksi Sibeliuksella on ihan muutama kanteleelle sävelletty kappale. 20-luvulla instrumentin kehitykseen vaikutti kuitenkin paljon Inkerinmaalta kotoisin ollut soitinrakentaja-pedagogi Paul Salminen. Hän kehitti koneistokanteleen, jonka mekanismi mahdollistaa kromaattiset säveltasomuutokset. Sodan jälkeen vaikuttajia olivat taas taiteilija-pedagogi Ulla Katajavuori ja hänen miehensä Eero Koskimies sekä Martti Pokela, joka vaikutti paljon siihen että kantele saatiin Sibikseen. Varhaisia kanteleen sähköistämisen kokeiluja tekivät Matti Kontio 70-luvulla Paroni Paakkunaisen uraauurtavassa Karelia-yhtyeessä sekä myöhemmin Hannu Saha Salamakannel -kokoonpanossaan 80-luvulla. Rytmimusiikin puolellakin kantele on siis ollut jo aika kauan mukana, Kankaanranta kommentoi. Nykymusiikin kentällä kanteleelle sävelsivät 80-luvulla muun muassa Pehr Henrik Nordgren ja Erkki Salmenhaara. Todellinen kanteleklassikko on Jukka Tiensuun mikrointervalleja käyttävä Manaus aavesonaatti kanteleelle vuodelta Se on edelleen yksi haastavimpia instrumentille sävellettyjä kappaleita ja kestänyt aikaa hyvin. Nykyisin kotimaiset ja ulkomaiset säveltäjät ovat kiinnostuneet kanteleesta instrumenttina jo senkin vuoksi, että he tietävät teostensa saavan monia esityskertoja. Soittajat tekevät läheistä yhteistyötä säveltäjien kanssa ja esittelevät heille instrumentin mahdollisuuksia. Esimerkiksi eräs sveitsiläinen säveltäjä otti minuun yhteyttä, kun oli kuullut levyäni. Hän kysyi voisiko ensin säveltää soolon ja sitten duon. Itselläni on lisäksi pitkään ollut haussa hittikonsertto, joka myös nostaisi instrumentin profiilia. Sille on tekijöitäkin, mutta tietysti se vaatii aikaa ja rahaa. Sähköä ja efektejä Kankaanrannan oma musiikinharrastus alkoi jo päiväkodissa Kodálytyylisessä ryhmässä ja jatkui 6-vuotiaana aloitetuilla pianotunneilla. Kantele tuli mukaan kouluiässä kuoromatkan seurauksena. Kanteleliiton silloisen toiminnanjohtajan Ismo Sopasen kolme tytärtä opiskelivat kanteleensoittoa. Äitini ihastui siihen ja sanoi, että jonkun meidän perheestä pitää ruveta Muusikko 9/2010 5

3 Ajattelen taiteellista tohtorintyötä viiteen konserttiin jaettuna väitöstilaisuutena. soittamaan sitä tai harmonikkaa. Perheemme neljästä lapsesta oikeastaan vain minä olin siinä iässä, että pystyin vielä uuden instrumentin aloittamaan. Se sopi minulle, sillä kanteleessa oli rennompi meininki. Kankaanranta aloitti soittamisen suoraan suurella, diatonisella 36-kielisellä kanteleella, joka perustuu C-duuriin ja a-molliin. Hän toteaa, että konserttikannel ja tuttu pieni 5-kielinen ovat käytännössä kaksi aivan eri soitinta. Jos on pitkään soittanut 5- tai 10-kielistä, tulee ajattelutavan muutos, koska jo soittotekniikka on erilainen. Pientä kun soitetaan sormet sormien lomassa sointuja soittaen, niin että ylin kieli on lähinnä. Isoissa, kielisissä kanteleissa taas matalin bassokieli on yleensä lähinnä soittajaa, Kankaanranta taustoittaa. Nykyään sähkökanteleeksi kutsutun instrumentin kehitti ja toi markkinoille Kankaanrannan mukaan vasta 90-luvun loppupuolella soitinrakentaja Hannu Koistinen. Tämä soitin on kaikukopaton lankku, kuten sähkökitarakin. Akustisissa konserttikanteleissani on sisäänrakennetut järjestelmät piezo-mikrofoneineen ja esivahvistimineen. Sähkökanteleessani taas on magneetti- ja kontaktimikrofonit. Akustinenkin vaatii yleensä kevyen vahvistuksen kuten itse käyttämäni akustisen kitaran vahvistimen esimerkiksi orkesterin kanssa soitettaessa. Olen kyllä joskus tehnyt duokeikkoja akustisestikin. Vahvistaminen on kuitenkin itselle mukavinta, koska ei itse tarvitse ajatella kuuluko, eikä toisten tarvitse varoa soittoaan. Käytän myös sähkökitaristien suosimaa, äänen pidemmäksi ajaksi soimaan jättävää e-bow-laitetta kanteleen kanssa sekä soitan muun muassa dulcimer-kapuloilla, superpallolla ja viulun jousella. Kitaraefektien ja -pedaalien käyttämistä olen myös harjoitellut viime aikoina, Kankaanranta kertoo kielisoittajan työskentelystään. Läänintaiteilijaksi Joensuuhun Tampereelta kotoisin oleva Kankaanranta pääsi Sibelius-Akatemiaan toisella yrittämällä yhden kotikaupungissa yliopistolla ja muusikon ammattiopinnoissa vietetyn vuoden jälkeen. Kankaanranta sanoo hakeneensa klassiselle puolelle silloiselle solistiselle osastolle, koska ajatteli, ettei hänen koulutustaustallaan olisi mitään mahdollisuuksia päästä esimerkiksi kansanmusiikin puolelle. Olin myös päässyt jo vähän sisälle nykymusiikin maailmaan. Luulin silloin, että klassisella puolella Sibiksessä opettajikseni tulisivat Pokelan tapaiset kansanmusiikin suuret nimet. Eihän se ihan niin mennyt, mutta kyllä perusopintojen aikana sain myös ensi kosketuksen aitoon kansanmusiikkiin. Opiskelin kansanmusiikkiosastolla muun muassa viisikielistä ja kanteleen perinnetyylejä ja soitin mestaripelimanni Toivo Alaspään yhtyeessä. Toisaalta kävin jatkotutkintoaikana esimerkiksi jonkun jazz-solfan kurs- 6 Muusikko 9/2010

4 sin, joka oli todella hyödyllinen ja käytännönläheinen, Kankaanranta toteaa musiikinlajien välisistä eroista ja raja-aidoista. Hän vakuuttaa kuitenkin, että Sibelius-Akatemian klassinen puoli oli hänelle oikea paikka. Solistisella puolella hänen pääopettajansa oli kanteletaiteilija Ritva Koistinen, jota Kankaanranta kiittää soittotekniikkansa monipuolistamisesta. Maisterintutkinnon suorittamisen jälkeen keväällä 2000 hän haki Pohjois-Karjalan läänintaiteilijan 3-vuotista virkaa ja sai sen. Hannu Koistinen vinkkasi minulle Kanteleen maakunta Pohjois-Karjala -projektin alkamisesta, jonka yhteydessä tuo paikka tuli hakuun. Siihen oli sitten pari päivää aikaa reagoida. Se oli aikamoinen irtiotto, sillä lähdin yksin eikä minulla ollut mitään aiempaa sidettä Joensuuhun, jossa asuin. Olin puolen vuoden päästä valmis lähtemään kotiin! Vähitellen tuttujen ja kollegojen verkosto kuitenkin kasvoi. Käytännön läänintaiteilijan työ on Kankaanrannan mukaan hyvin monipuolista ja usein maanläheistäkin. Paljonhan näissä läänintaiteilijan pesteissä riippuu seudun taidetoimikunnasta ja jokaisen omasta persoonasta, millaiseksi työnkuva muodostuu. Itse tein muun muassa tuottajan töitä, opetusta, käytännön virkamiehen töitä, kuten apurahakokouksia, ja sitten taiteellisia projekteja. Moderni tanssi tuli minulle myös sinä aikana tutuksi ja läheiseksi ja saatoin esimerkiksi olla mukana soittajana tanssiproduktiossa. Lisäksi Ilomantsissa järjestetään joka kesä perinteikäs kanteleleiri, jonne tulee oppilaita 5-vuotiaasta eläkeläiseen, ammattiopiskelijoista harrastajiin aina Japania ja Yhdysvaltoja myöten. Olin siellä taiteellisen johtajan nimikkeellä, mutta käytännössä se oli esimerkiksi lukujärjestyksen suunnittelua tai leiritodistusten kirjoittamista, Kankaanranta kertoo. Väitös konserttien sarjalla Kolmen läänintaiteilijavuoden ja etupäässä muiden hyväksi tehtyjen töiden jälkeen Kankaanranta sanoo halunneensa lähteä tekemään jotakin omaa projektia. Osittain tästä lähti ajatus taiteellisesta tohtorintyöstä Sibelius-Akatemian DocMusyksikössä. Se lähti kai sellaisesta ajatuksesta, että haluaa tutkia omia soittotapojaan ja että itsellä on vielä paljon opittavaa tästä instrumentista. Ajattelen taiteellista tohtorintyötä viiteen konserttiin jaettuna väitöstilaisuutena. Työ oli myös hieno mahdollisuus syventyä instrumenttiin ja tehdä isoja konsertteja. Kankaanrannan Kantelekaikujatohtorintyön neljä konserttia, yhden konsertin korvaava levy ja tutkintoon sisältynyt kirjallinen työ käsittelivät kanteletta kamarimusiikin ja nykymusiikin konteksteissa sekä konserttikanteleen soittotapoja. Työ keskittyy lähinnä 80-luvulta lähtien kanteleelle sävellettyyn kamarimusiikkiin. Tein tohtorintyön kirjallisen osan paljolti säveltäjien tarpeita ajatellen; jotta heillä olisi taustamateriaalia omaan sävellystyöhönsä instrumentille. Laajin lähdemateriaalini olivat sävellysten partituurit sekä oma soittoni, koska tätä aihetta ei ole tutkittu paljoakaan. Olihan se valtava työ, kun on tottunut vain soittamaan eikä analysoimaan, mitä tapahtuu ja miksi jokin ääni kuulostaa siltä kuin se kuulostaa. Se oli rankkaa mutta antoisaa, ja koen saaneeni siitä paljon eväitä omaan taiteen tekemiseen ja opettamiseen. Tein tohtorintyön kirjallisen osan paljolti säveltäjien tarpeita ajatellen; jotta heillä olisi taustamateriaalia omaan sävellystyöhönsä instrumentille. Nyt ajatukseni on, että tästä materiaalista työstettäisiin myös helposti saatavilla oleva verkkoversio, Kankaanranta taustoittaa. Sävelletystä improvisaatioon Käytännön muusikkona Kankaanranta on profiloitunut pitkälle nykymusiikin tulkitsijaksi. Vuonna 2007 julkaistulla Griffyr-soololevyllä hän tulkitsee nuoremman polven suomalaisten säveltäjien Asko Hyvärisen, Olli Virtaperkon, Hannu Pohjannoron, Juhani Nuorvalan ja Jukka Tiensuun postmodernin dekonstruktiivisia kantelesävellyksiä. Konserttiprojekteja ja keikkoja Kankaanrannalla on ollut muun muassa Avantin, Pori Sinfoniettan ja Tapiola Sinfoniettan, Uusintakamariyhtyeen sekä ruotsalaisen Ensemble Ars Novan ja hollantilaisen Nederlands Blazers Ensemblen kanssa. Kiva produktio on ollut myös Jaakko Kuusiston Koirien Kalevala -lastenooppera, jossa olen ollut mukana kaksi kertaa, viime vuonna Oulussa ja nyt kesän alussa Naantalissa. Siinä alussa, kun yleisö tulee sisään, on myös pidempi improvisoitu kanteleosuus, jonka soitan efektien lävitse. Ensi vuodeksi valtion säveltaidetoimikunnan yksivuotisen apurahan saanut Kankaanranta sanookin yhdeksi tavoitteekseen apurahakaudelleen oman improvisaation kehittämisen. Kansanperinteessä improvisaatiosta on aina puhuttu kanteleensoittajan omana mahtina tai omasta päästä soittamisena. On matkittu kirkonkelloja ja linnunlaulua ja soitettu jotakin tiettyä tunnetilaa ja mietiskelty. Tämä on saattanut kestää tuntikausia. Haluaisin nyt tutkia tätä vanhaan traditioon vertautuvaa omaa soittoani. Kankaanranta on siirtynyt toisenlaiseen musiikilliseen ympäristöön myös yhdessä hollantilais-suomalaisen äänitaiteilija-tanssija Jaap Kleveringin ja tämän vaimon, tanssija Jaana Kleveringin kanssa. Kolmikon kokoonpa- Muusikko 9/2010 7

5 no BIK eli Beyond Improvisation -kollektiivi lähtee vahvasti elektronisesta ja kokeellisesta maaperästä. Se on keskinäistä vapaata improvisaatiota Jaapin koneiden ja äänen, minun kanteleeni ja Jaanan tanssin välillä. Jännittävää kokoonpanossa on juuri tuo Jaanan tanssin ja liikkeen mukaantulo, se että hän antaa impulsseja soitollemme. Muusikkona koen sen eräänlaisena kamarimusiikkikokoonpanona, Kankaanranta toteaa. Ambrosiusta ja opetusta Toisen musiikillisen raja-aitojen ylityksen Kankaanranta teki tänä vuonna liittyessään jo 90-luvun puolivälissä mainetta niittäneeseen Ensemble Ambrosius -yhtyeeseen, joka tunnetaan Frank Zappan tuotannon esityksistään barokkisoittimilla. Linkki yhtyeeseen tuli Ultra Brastakin muistetun Olli Virtaperkon kautta, joka on vaikuttanut siinä alusta asti sekä säveltäjänä että barokkisellistinä. Olin ensimmäisellä keikallani tänä kesänä, ja nyt elokuussa olimme Zappan musiikkia juhlistavilla vuosittaisilla Zappanale-festareilla Rostockin lähellä Saksassa. Tällä hetkellä kokoonpanossa ei ole muita kielisoittimia, vaikka aiemmin on ollut luuttua, kitaraa ja dulcimeria, joten hoidan sitä puolta sovituksissa ja myös jonkin verran bassotuplauksia. Hauskaa että pääsen kanteleen kanssa kapuamaan lavalle rock-festarillakin. Olen tosi innoissani että olen päässyt mukaan tuollaiseenkin juttuun. Näen sen rytmimusiikin korkeakouluna itselleni. Hauskaa että pääsen kanteleen kanssa kapuamaan lavalle rock-festarillakin, Kankaanranta hehkuttaa. Nykyään ammattimuusikot lähes kaikissa genreissä opettavat jonkin verran jo pelkästään taloudellisista syistä. Kankaanranta on kulkenut tässä pitkän tien, sillä hän aloitti opettamisen jo lukioikäisenä yksityisoppilailla. Tällä hetkellä hän opettaa Helsingissä Sibelius-Akatemiassa ja Metropoliassa sekä kotikaupungissaan Tampereella ammattikorkeakoulussa ja konservatoriossa. Ensi vuonna opetusta on kuitenkin tarkoitus vähentää, vaikka nytkin on juuri alkanut Sibiksellä kaksivuotinen sähkökanteleen opintojakso. Olen myös suorittamassa Helsingin yliopistossa opettajan pedagogisia opintoja, jotka ovat avanneet minulle uusia ovia opettamisen psykologiaan ja analysoimiseen, kun olen aiemmin tehnyt työtä pitkälle intuition varassa. Usein tietysti tulee sellainen olo, että opettaminen on pois omasta luovasta työstä, Eija Kankaanranta pohdiskelee monen muusikon ongelmaa. Mutta toisaalta se on antoisaa ja laaja-alaista työtä, joka kehittää kun joutuu hankkimaan opetusmateriaalia. Kaikki opiskelijat ovat erilaisia, ja opetan laajalla skaalalla lapsista ammattilaisiin. Opettaessa tulee esimerkiksi uusi pop-osasto hyvin käytyä lävitse, kun oppilaat tuovat Nightwishia ja Anna Abreuta soitettavaksi. Sitten mietitään yhdessä, miten sen voisi sovittaa instrumentille bassolinjat ja muut. Ja on minulla yksi iskelmätyttökin, joka soittaa Kaija Koota, Kankaanranta nauraa. 8 Muusikko 9/2010