Varkauden kaupunginhallitus PL VARKAUS KIRURGINEN TOIMINTA VARKAUDEN SAIRAALASSA. Käsiteltävä asia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varkauden kaupunginhallitus PL VARKAUS KIRURGINEN TOIMINTA VARKAUDEN SAIRAALASSA. Käsiteltävä asia"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS 1 (10) ISAVI/713/2018 Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Varkauden kaupunginhallitus PL VARKAUS KIRURGINEN TOIMINTA VARKAUDEN SAIRAALASSA Käsiteltävä asia Itä-Suomen aluehallintovirastolle saapuneessa hallintokantelussa arvostellaan Varkauden kaupungin sosiaali- ja terveystoimen menettelyä leikkaustoiminnan järjestämisessä. Kantelija vaatii, että aluehallintovirasto puuttuu asiaan ja kieltää leikkaamisen Varkaudessa, kuten laki sanoo, jotta ihmiset saavat turvallista hoitoa. Aluehallintovirasto on ottanut asian käsiteltäväkseen valvonta-asiana. Varkaudessa on perusterveydenhuollon ympärivuorokautinen päivystys, jolle sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt poikkeusluvan saakka. Varkauden kaupunki on tehnyt hankintasopimuksen Terveystalo Oy:n kanssa Varkauden sairaalassa tapahtuvan kirurgian tuottamisesta. Sopimuksen mukaan Terveystalon tuottamiin palveluihin kuuluvat Varkauden ja Joroisten asukkaiden kirurgiset palvelut silmäsairauksia lukuun ottamatta sisältäen leikkaukset ensisijaisesti lähipalveluna Varkauden sairaalassa. Terveydenhuoltolain (1326/2010) 45 :n mukaan leikkaustoiminta, joka edellyttää leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa, tulee kokonaisuudessaan koota niihin sairaaloihin, joissa on ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys. Pykälää on muutettu vuoden 2017 alusta lukien ja muutoksia on tullut soveltaa vuoden 2018 alusta lukien. Lakimuutoksesta huolimatta Varkaus on jatkanut leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa vaativien leikkausten toteuttamista Terveystalo Oy:n tuottamana Varkauden sairaalassa myös siirtymäajan päätyttyä ( ). Postiosoite: PL 50, n päätoimipaikka

2 ISAVI/713/ (10) Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on lausunnoissaan todennut näkemyksenään, että jos kunta tai sairaanhoitopiiri ei vuoden 2018 alussa voimaan tulleiden säädösten mukaan voi tuottaa leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa edellyttävää leikkaustoimintaa, se ei voi myöskään jatkaa toimintaa hankkimalla sitä yksityiseltä. n yliopistollinen sairaala (KYS) on valmistautunut ottamaan vastaan Varkauden sairaalassa leikattavia kirurgisia potilaita mm. virkajärjestelyin ja leikkaussalikapasiteettia on koko maakunnan leikkaustoimintaa varten. Varkaus ei ole halunnut keskustella leikkaustoiminnan järjestelyistä sairaanhoitopiirin kanssa. Selvitys Asian ratkaisu perustuu kantelun lisäksi seuraavaan selvitykseen: - Varkauden kaupungin ja Terveystalo Oy:n välinen sopimus Varkauden sairaalassa tapahtuvan kirurgian tuottamisesta. Sopimus on tehty Sopimuskausi on Varkauden kaupunginhallituksen antama lausunto - Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin vs. johtajaylilääkäri Esko Vannisen antama lausunto, johon liittyy n yliopistollisen sairaalan sairaalajohtaja Heikki Miettisen antama selvitys - Sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Markku Tervahaudan ja lääkintöneuvos Timo Keistisen lausunto Varkauden kaupunginhallituksen antama lisäselvitys ja selitys Kuuleminen Itä-Suomen aluehallintovirasto varasi lähettämänsä selvityspyynnön yhteydessä Varkauden kaupunginhallitukselle uhkasakkolain 22 :n ja hallintolain 34 :n mukaisesti tilaisuuden antaa kirjallisen selityksensä määräyksen antamisesta ja mahdollisesta uhkasakon asettamisesta ennen asian ratkaisemista. Itä-Suomen aluehallintovirasto varasi lähettämänsä lisäselvityspyynnön yhteydessä Varkauden kaupunginhallitukselle tilaisuuden antaa kirjallisen selityksensä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin antamasta lausunnosta ja siihen liittyvästä selvityksestä. Postiosoite: PL 50, n päätoimipaikka

3 ISAVI/713/ (10) Määräys Aluehallintovirasto määrää seitsemänsadantuhannen ( ,-) euron uhkasakon uhalla Varkauden kaupunginhallituksen lopettamaan järjestämisvastuulleen kuuluvien leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa vaativien leikkausten toteuttamisen Varkauden sairaalassa ilman aiheetonta viivytystä ja kuitenkin viimeistään mennessä sekä järjestämään näiden potilaiden hoidon lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Aluehallintovirasto velvoittaa Varkauden kaupunginhallituksen antamaan mennessä selvityksensä siitä, miten toiminnan lopettaminen on toteutettu. Ratkaisun perustelut Terveydenhuoltolain (1326/2010) 1 :n mukaan terveydenhuoltolakia sovelletaan kansanterveyslaissa (66/1972) ja erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989) säädetyn kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvan terveydenhuollon toteuttamiseen ja sisältöön, jollei muussa laissa toisin säädetä. Terveydenhuoltolain 45 :n 3 momentin mukaan leikkaustoiminta, joka edellyttää leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa, tulee kokonaisuudessaan koota niihin sairaaloihin, joissa on ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys. Valtioneuvoston asetuksessa erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä (582/2017, keskittämisasetus) säädetään erikoissairaanhoidon työnjaosta sekä sellaisten tutkimusten, toimenpiteiden ja hoitojen keskittämisestä, jotka harvoin esiintyvinä tai vaativina edellyttävät toistettavuutta tai usean alan erityisosaamista riittävän taidon ja osaamisen saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi tai jotka edellyttävät merkittäviä voimavaroja laitteistoihin ja välineisiin terveydenhuollon laadun ja potilasturvallisuuden, vaikuttavuuden, tuottavuuden ja tehokkuuden takaamiseksi. Kuntalain (410/2015) 9 :n 1 momentin perusteella kunta tai kuntayhtymä voi tuottaa järjestämisvastuulleen kuuluvat palvelut itse tai hankkia ne sopimukseen perustuen muulta palvelujen tuottajalta. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annetun lain (733/1992) 4 :n 1 momentin mukaan kunta voi järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon alaan kuuluvat tehtävät: 1) hoitamalla toiminnan itse; 2) sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa; 3) olemalla jäsenenä toimintaa hoitavassa kuntayhtymässä; Postiosoite: PL 50, n päätoimipaikka

4 ISAVI/713/ (10) 4) hankkimalla palveluja valtiolta, toiselta kunnalta, kuntayhtymältä tai muulta julkiselta taikka yksityiseltä palvelujen tuottajalta; taikka 5) antamalla palvelunkäyttäjälle palvelusetelin, jolla kunta sitoutuu maksamaan palvelun käyttäjän kunnan hyväksymältä yksityiseltä palvelujen tuottajalta hankkimat palvelut kunnan päätöksellä asetettuun setelin arvoon asti. Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan hankittaessa palveluja 1 momentin 4 ja 5 kohdassa tarkoitetulta yksityiseltä palvelujen tuottajalta kunnan tai kuntayhtymän on varmistuttava siitä, että hankittavat palvelut vastaavat sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta. Sosiaali- ja terveysministeriö on lausunnoissaan todennut näkemyksenään, että jos kunta tai sairaanhoitopiiri ei vuoden 2018 alussa voimaan tulleiden säädösten mukaan voi tuottaa leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa edellyttävää leikkaustoimintaa, se ei voi myöskään jatkaa toimintaa hankkimalla sitä yksityiseltä. Erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 52 :n 1 momentin mukaan, jos erikoissairaanhoidon järjestämisessä tai toteuttamisessa havaitaan potilasturvallisuutta vaarantavia puutteita tai muita epäkohtia taikka toiminta on muutoin tämän lain tai terveydenhuoltolain vastaista, aluehallintovirasto voi antaa määräyksen puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta. Määräystä annettaessa on asetettava määräaika, jonka kuluessa tarpeelliset toimenpiteet on suoritettava. Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan aluehallintovirasto voi velvoittaa sairaanhoitopiirin kuntayhtymän noudattamaan 1 momentissa tarkoitettua määräystä sakon uhalla tai uhalla, että toiminta keskeytetään, taikka että toimintayksikön, sen osan tai laitteen käyttö kielletään. Leikkausmääristä Varkaudessa Keskittämisasetuksen (582/2017) 6 :n mukaan ranteen tekonivelkirurgia on keskitettävä viiteen yliopistolliseen sairaalaan tai vastaavaan yksikköön. Keskittämisasetuksen 7 1 momentin mukaan sen lisäksi, mitä terveydenhuoltolain 43 :ssä tarkoitetussa erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksessa sovitaan, tulee ympärivuorokautista perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystystä ylläpitäviin sairaaloihin koota primääri lonkan, polven ja olkapään tekonivelten leikkaushoito sisältäen tekonivelten välittömien komplikaatioiden hoidon. Asennettujen lonkan ja polven tekonivelten määrän tulee olla yhteensä vähintään noin 600 vuodessa siten, että yksikössä on käytettävissä riittävä osaaminen sekä polven että lonkan tekonivelten osalta. Olkapään tekonivelten määrän on oltava vähintään noin 40 kappaletta vuodessa. Postiosoite: PL 50, n päätoimipaikka

5 ISAVI/713/ (10) Edellä 7 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tulee koota myös kiireettömät lonkan, polven ja olkapään tekonivelten uusintaleikkaukset, jos niitä ei ole muuten keskitetty 5 tai 6 :n perusteella. Uusintaleikkausten yhteismäärän niitä tekevässä yksikössä tulee olla vähintään noin 100 vuodessa. Myös selkäkirurgia tulee koota 7 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, jos toimenpiteitä ei ole muuten keskitetty 5 tai 6 :n perusteella. Leikkausten yhteismäärän niitä tekevässä yksikössä tulee olla vähintään noin 150 vuodessa. Varkauden aluehallintovirastolle toimittamien tilastotietojen (toimenpidekoodien) perusteella ortopedian erikoisalalla on tehty asetuksessa määriteltyjä toimenpiteitä seuraavat määrät: Ortopedia v polven tekonivelleikkaus lonkan tekonivelleikkaus polven puolitekonivelleikkaus yht olkapään tekonivelleikkaus polven uusintatekonivelleikkaus lonkan uusintatekonivelleikkaus 1 - ranteen tekonivelleikkaus 1 - kaikki tavallisimmat ortopediset ja käsikirurgiset leikkaukset (sisältää välityrän avoimia poistoja) 4 4 Aluehallintovirasto toteaa, että toimenpiteiden määrät Varkauden sairaalassa eivät täytä keskittämisasetuksen vaatimuksia, jotka ortopediaa arvioineet selvitysmiehet ovat katsoneet laadun takaamiseksi tarpeellisiksi. Varkauden kaupunginhallitus kertoo antamassaan selvityksessä, että tekonivelleikkauksia tullaan kuluvan vuoden aikana tekemään vajaat 400 kappaletta ja arvioi niiden määrän ylittävän 600 kappaletta lähitulevaisuudessa. Aluehallintovirasto ei kuitenkaan pidä realistisena tekonivelleikkausmäärien lisääntymistä keskittämisasetuksen edellyttämälle tasolle. Vaikka määrät olisivatkin keskittämisasetuksen edellyttämällä tasolla, ei Varkauden sairaalassa ole ympärivuorokautista perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystystä. Varkauden kaupunginhallitus on perustellut terveydenhuoltolain 45 :n vastaista menettelyä kunnallisella itsehallinnolla. Varkauden kaupunginhallituksen näkemyksen mukaan terveydenhuoltolakiin ei sisälly säännöstä kunnallisen itsehallinnon rajoittamisesta. Varkauden kaupunginhallitus katsoo lisäksi, että terveydenhuoltolain säännökset eivät koske yksityistä terveydenhuoltoa, eikä säännöksien jälkikäteisellä Postiosoite: PL 50, n päätoimipaikka

6 ISAVI/713/ (10) muuttamisella voida vaikuttaa taannehtivasti jo tehtyihin laillisiin sitoumuksiin. Kaupunginhallitus tuo lausunnossaan esille, että lainsäädännön taannehtiva puuttuminen voimassa oleviin sopimuksiin on myös perustuslakivaliokunnan ratkaisukäytännössä nähty ongelmalliseksi omaisuuden suojan kannalta. Hallituksen esitys (HE 312/2018) eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta on annettu Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydenhuoltolakia siten, että lakiin lisättäisiin uusi säännös, jonka mukaan sairaanhoitopiiri voisi järjestää leikkaustoimintaa toimintayksikössä, jossa on varmistettu riittävä päivystysvalmius ja potilasturvallisuus, ilman että yksikössä on kuntalaisille avoin ympärivuorokautinen yhteispäivystys. Säännöksessä määriteltäisiin toiminnan edellyttämät kriteerit. Samoja kriteerejä sovellettaisiin myös sairaanhoitopiirin ostopalveluna, palvelusetelillä tai muulla tavalla yksityiseltä palveluntuottajalta hankkimaan palveluun. Ehdotettu muutos koskisi kuitenkin vain sairaanhoitopiirin vastuulle kuuluvaa toimintaa. Kunnan järjestämään tai hankkimaan leikkaustoimintaan sovellettaisiin jatkossakin terveydenhuoltolain 45 :n pääsääntöä. Hallituksen esityksessä todetaan, että kunnan erikoissairaanhoidossa ei voisi tehdä anestesiaa ja leikkaussaliolosuhteita edellyttävää leikkaustoimintaa tai yleisanestesiaa edellyttäviä toimenpiteitä, koska nämä toiminnat on keskitetty keskussairaaloihin. Kunta ei voisi myöskään hankkia näitä toimintoja yksityiseltä palveluntuottajalta. Hallituksen esityksessä (HE 312/2018) on otettu kantaa myös Varkauden kaupunginhallituksen lausunnossaan esittämiin väittämiin kunnallisen itsehallinnon rajoittamisesta ja omaisuuden suojasta seuraavasti: Perustuslain 19 :n 1 momentissa on turvattu oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Säännöksen tarkoittama huolenpito tarkoittaa sosiaali- ja terveyspalveluja. Perustuslain 19 :n 3 momentissa on julkiselle vallalle säädetty velvoite turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistää väestön terveyttä. Perustuslain 19 :n 3 momenttia täydentävät sosiaali- ja terveydenhuollon erityislainsäädännön säännökset kuntien velvollisuudesta järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Palvelujen riittävyyttä arvioitaessa lähtökohtana pidetään sellaista palvelujen tasoa, joka luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Riittävät palvelut eivät perustuslain 19 :n 3 momentissa tarkoitetussa mielessä samaistu kuitenkaan 19 :n 1 momentin viimesijaiseen turvaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä säännös asettuu keskeiseen asemaan ratkaistaessa kysymystä siitä, kuinka riittävät, mutta myös välttämättömät, sosiaali- ja terveyspalvelut pystytään toteuttamaan koko maassa. Postiosoite: PL 50, n päätoimipaikka

7 ISAVI/713/ (10) Perustuslain 22 velvoittaa julkista valtaa turvaamaan perusoikeuksien käytännön toteutumisen. Julkisella vallalla tarkoitetaan tässä sekä valtiota että kuntia. Erityislainsäädännöllä kunnille on säädetty velvollisuus järjestää sosiaali- ja terveydenhuolto asukkailleen ja eräissä tapauksissa kunnassa oleskeleville ja muille henkilöille. Julkisen vallan tulee aktiivisesti luoda tosiasialliset edellytykset perusoikeuksien toteuttamiseksi. Valtion tulee lainsäädäntötoimin, asianmukaisella rahoituksella ja voimavarojen kohdentamisella sekä toiminnan järjestämisellä huolehtia siitä, että riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut tulevat turvatuiksi. Toiminnan edellyttämä rahoitus ja voimavarat toteutetaan nyt pääosin valtion kunnille myöntämillä valtionosuuksilla ja kuntien verotusoikeudella. Perustuslain 19 pykälän 3 momentin perusoikeuksien turvaamisen keskeisenä keinona on sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien kokoaminen suurempiin yksiköihin. Tällä tavoin varmistetaan myös perustuslain 22 :n edellyttämällä tavalla perusoikeuksien toteutuminen yhdenvertaisesti maan eri osissa. Kunnallisen itsehallinnon perusteista säädetään perustuslain 121 :ssä. Sen 1 momentin mukaan kuntien hallinnon on perustuttava kunnan asukkaiden itsehallintoon. Kuntien hallinnolle on siten asetettu kansanvaltaisuusvaatimus. Pykälän 2 momentti edellyttää, että kuntien hallinnon yleisistä perusteista ja kunnille annettavista tehtävistä säädetään lailla. Itsehallinnon periaatteen mukaisesti lailla on turvattava kunnan päätöksentekojärjestelmän kansanvaltaisuus, mikä sisältää ennen muuta kunnan asukkaiden oikeuden valitsemiinsa hallintoelimiin sekä sen, että päätösvalta kunnissa kuuluu asukkaiden valitsemille toimielimille (hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslaiksi, HE 1/1998 vp). Lailla säätämisen vaatimus ulottuu mainitun säännöksen nojalla myös kunnille annettaviin tehtäviin. Kunnan itsehallinnon periaatteisiin kuuluu, että kunnan tulee voida itse päättää tehtävistä, joita se itsehallintonsa nojalla ottaa hoidettavakseen (yleinen toimiala), ja ettei kunnalle voida antaa tehtäviä lakia alemman asteisilla säädöksillä (HE 1/1998 vp, s. 176). Lisäksi perustuslain 121 :n 3 momentissa vahvistetaan kunnille verotusoikeus ja edellytetään, että verovelvollisuuden ja veron määräytymisen perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta säädetään lailla. Kunnallisen itsehallinnon keskeiseksi ominaispiirteeksi on katsottu myös se, että annettaessa kunnille tehtäviä on samalla huolehdittava niiden riittävästä rahoituksesta (rahoitusperiaate). Terveydenhuollossa useita tehtäviä on tähänkin asti järjestetty jo varsin laajasti ylikunnallisena. Tehtävien keskittämisellä on tarkoitus turvata riittävien palvelujen saanti. Terveydenhuoltolain muuttamista koskevaan hallituksen esitykseen HE 224/2016 vp liittyvässä Postiosoite: PL 50, n päätoimipaikka

8 ISAVI/713/ (10) perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL63/2016 vp) todetaan, että Hallituksen esityksessä (s ) on käsitelty varsin seikkaperäisesti niitä hyötyjä, joita erityisesti vaativimpien hoitojen keskittämisellä voidaan saavuttaa. Selvityksen perusteella on pääteltävissä, että suuremmilla terveydenhuollon yksiköillä on nykyisiä rakenteita paremmat edellytykset turvata riittävä osaamistaso, parantaa potilasturvallisuutta ja taata harvinaisempien sairauksien hoidon tosiasiallinen saatavuus. Se, että muutos merkitsee palvelujen keskittämistä entistä harvalukuisempiin ja suurempiin yksiköihin, ei perustuslakivaliokunnan mielestä muodostu valtiosääntöoikeudellisesti ongelmalliseksi. Perustuslakivaliokunta on todennut, että taannehtiva puuttuminen yksityisten välisiin varallisuusoikeudellisiin sopimussuhteisiin on lähtökohtaisesti ongelmallista. Omaisuuden perustuslainsuoja turvaa myös sopimussuhteiden pysyvyyttä, joskaan kielto puuttua taannehtivasti sopimussuhteiden koskemattomuuteen ei ole perustuslakivaliokunnan käytännössä muodostunut ehdottomaksi. Varallisuusoikeudellisten oikeustoimien pysyvyyden suojan taustalla on ajatus oikeussubjektien perusteltujen odotusten suojaamisesta taloudellisissa asioissa. Valiokunnan käytännössä oikeuden luottaa sopimussuhteen kannalta olennaisia oikeuksia ja velvollisuuksia sääntelevän lainsäädännön pysyvyyteen on katsottu kuuluvan perusteltujen odotusten suojaan niin, että oikeuksia tai velvollisuuksia ei voida säännellä tavalla, joka kohtuuttomasti heikentäisi sopimusosapuolten oikeusasemaa. Perusteltujen odotusten suojan ja luottamuksen suojan merkityksen on katsottu korostuvan, kun kyseessä on lailla alun alkaen luotu erityisjärjestely. Toisaalta vahvasti säännellyillä markkinoilla toimivat eivät yleensä voi perustellusti odottaa lainsäädännön pysyvän kaikissa oloissa muuttumattomana. Tällaiseenkin omaisuudensuojaan puuttuvaa sääntelyä arvioidaan perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten, kuten sääntelyn tarkoituksen hyväksyttävyyden ja sääntelyn oikeasuhtaisuuden kannalta. Terveydenhuoltolain päivystystä ja eräiden erikoissairaanhoidon keskittämistä koskevat muutokset on vahvistettu vuoden 2016 lopussa ja asiaa koskevat asetukset on annettu elokuussa Kunnilla, sairaanhoitopiireillä ja niiden kanssa sopimuksen tehneillä palveluntuottajilla on ollut aikaa valmistautua muutokseen. Aluehallintovirasto toteaa, että Varkauden kaupunki ja Terveystalo Oy ovat olleet tietoisia tulossa olleista lakimuutoksista, sillä Varkauden kaupungin ja Terveystalo Oy:n välisen sopimuksen kohdassa 3.7 sovitaan, että osapuolet neuvottelet erikseen mahdollisista muutoksista sopimukseen, jos lääketieteelliset syyt tai palveluita koskevien säännösten tai määräysten (mm. yleisesti hyväksytyt käytännöt ja käypä hoito -suositus) muuttuminen Postiosoite: PL 50, n päätoimipaikka

9 ISAVI/713/ (10) Sovelletut oikeusohjeet Muutoksenhaku Lisätietoja tai osapuolista riippumattomien olosuhteiden muutokset edellyttävät muutoksia Varkauden sairaalassa annettaviin palveluihin. Sopimuksen mukaan, vaikka leikkaustoimintaa sairaalassa ei voitaisi jatkaa, tulee Tuottajan joka tapauksessa säilyttää ainakin erikoissairaanhoidon poliklinikka- ja tutkimuspalvelut Varkaudessa. Edellä esitetyillä perusteilla aluehallintovirasto katsoo, että leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa vaativien leikkausten toteuttaminen Terveystalo Oy:n tuottamana Varkauden sairaalassa on terveydenhuoltolain vastaista. Terveydenhuoltolaki (1326/2010) 1 1 momentti, 45 3 momentti Kuntalaki (410/2015) 9 1 momentti Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta (733/1992) 4 1 ja 2 momentit Suomen perustuslaki (731/1999) 15,19, 22, 121 Valtioneuvoston asetus erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä (582/2017, keskittämisasetus) Erikoissairaanhoitolaki (1062/1989) 52 Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta valittamalla Itä- Suomen hallinto-oikeuteen liitteenä olevan valitusosoituksen mukaisesti. Erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 52 :n 3 momentin mukaan aluehallintoviraston päätöstä toiminnan keskeyttämisestä taikka toimintayksikön, sen osan tai laitteen käytön kieltämisestä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää. Lisätietoja asiasta antaa tarvittaessa ylitarkastaja Taija Liukkonen (puh ). Johtaja Ulla Ahonen Ylitarkastaja Taija Liukkonen Jakelu ja suoritemaksu Varkauden kaupunginhallitus Päätös on maksuton Postiosoite: PL 50, n päätoimipaikka

10 ISAVI/713/ (10) Tiedoksi Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, Valvira Kansallinen koordinaatioryhmä Postiosoite: PL 50, n päätoimipaikka

11 Tämä asiakirja ISAVI/713/2018 on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument ISAVI/713/2018 har godkänts elektroniskt Ratkaisija Ahonen Ulla :46 Esittelijä Liukkonen Taija :41

Asian ratkaisu perustuu seuraavaan selvitykseen:

Asian ratkaisu perustuu seuraavaan selvitykseen: PÄÄTÖS 1 (6) ISAVI/4642/2018 Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat 11.1.2019 Varkauden kaupunginhallitus PL 2018 78201 VARKAUS Varkauden psykiatrian päivystys ja tahdosta riippumaton hoito Selvitys Terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä

Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä 23.5.2017 1 (5) kirjaamo@stm.fi Lausuntopyyntö 5.5.2017 / Hankenro STM037:00/2017 Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä Sosiaali- ja

Lisätiedot

LAKIEHDOTUKSET. Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta

LAKIEHDOTUKSET. Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta 59 LAKIEHDOTUKSET Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuoltolain (1326/2010) 3 :n 4 kohta, muutetaan 39 :n 1 ja 3 momentti, 40 :n 1 momentin 1 kohta,

Lisätiedot

Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto

Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto Sosiaali- ja terveysjohtajien neuvottelupäivät Kuntatalo Toinen linja 14 Helsinki 14.2.2017 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 14.2.2017 1 Kansanterveystyö

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI TERVEYDENHUOLTOLAIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUUTTAMISESTA HE 224/2016 vp

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI TERVEYDENHUOLTOLAIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUUTTAMISESTA HE 224/2016 vp LAUSUNTO 1(6) Hallitusneuvos Anne Koskela 16.11.2016 Eduskunta Perustuslakivaliokunta HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI TERVEYDENHUOLTOLAIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUUTTAMISESTA HE 224/2016 vp Hallituksen

Lisätiedot

Päätös. Laki. terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta

Päätös. Laki. terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2005 vp Hallituksen esitys Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tehtävien laajentamista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä Terveydenhuollon

Lisätiedot

ARVIOMUISTIO: TERVEYDENHUOLTOLAIN MUUTOS JA KIIREETTÖMÄN LEIKKAUSTOIMINNAN KRITEERIT. luonnos Johdanto

ARVIOMUISTIO: TERVEYDENHUOLTOLAIN MUUTOS JA KIIREETTÖMÄN LEIKKAUSTOIMINNAN KRITEERIT. luonnos Johdanto 1 luonnos 9.2.2018 ARVIOMUISTIO: TERVEYDENHUOLTOLAIN MUUTOS JA KIIREETTÖMÄN LEIKKAUSTOIMINNAN KRITEERIT Johdanto Tämä arviomuistio sisältää luonnoksen terveydenhuoltolain muuttamisesta siten, että lakiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä. Viite (314/06.00.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä. Viite (314/06.00. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 8/2017 1 (1) 107 219/00.04.01/2017 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain muutokset

Terveydenhuoltolain muutokset Terveydenhuoltolain muutokset Sote- ja aluehallintouudistus sekä varautuminen STM:n valmiusseminaari Haikon kartano Haikkoontie 114, Porvoo 26. - 27.5.2016 Timo Keistinen lääkintöneuvos STM 30.5.2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Päivystys 2016 Messu- ja kongressikeskus Paviljonki Jyväskylä 16.- 17.11.2016 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 23.11.2016 1 Tältäkö tulevaisuuden sairaalaverkko näyttää?

Lisätiedot

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Valtion virastotalo, Turku 26.4.2017 Lääkintöneuvos, STM 1 9.5.2017 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

SAIRAANHOITOPIIRI VASTAA MYÖS OSTOPALVELUNA POTILAALLE HANKITUN HOIDON TOTEUTUMISESTA

SAIRAANHOITOPIIRI VASTAA MYÖS OSTOPALVELUNA POTILAALLE HANKITUN HOIDON TOTEUTUMISESTA 22.10.2015 Dnro 4709/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen SAIRAANHOITOPIIRI VASTAA MYÖS OSTOPALVELUNA POTILAALLE HANKITUN HOIDON TOTEUTUMISESTA

Lisätiedot

Tilannekatsaus Harri Jokiranta

Tilannekatsaus Harri Jokiranta Tilannekatsaus 9.8.2017 Harri Jokiranta Alueelliset erot talouskehityksessä väestökartat Muuttoliike kartta Yle.fi 6.8.2017 Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta koskevan lakiesityksen

Lisätiedot

Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä

Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Kuntatalo, Toinen linja 14, Helsinki 7.2.2018 Timo Keistinen lääkintöneuvos Alueellisen erikoissairaanhoidon järjestämisen

Lisätiedot

HE 15/2017 vp Asetuksenantovaltuudet

HE 15/2017 vp Asetuksenantovaltuudet 8.5.2017, sote- järjestämislain valtuutussäännökset Pekka Järvinen, STM HE 15/2017 vp Asetuksenantovaltuudet Laki 2, Sote-järjestämislaki Valtioneuvoston asetus, jollei erikseen toisin mainita Järjestämislain

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

Sote ja työnjako. Valtuustoinfo Jorma Penttinen, JYL

Sote ja työnjako. Valtuustoinfo Jorma Penttinen, JYL Sote ja työnjako Valtuustoinfo 16.10.2017 Jorma Penttinen, JYL 25.10.2017 1 Taustaa Terveydenhuoltolain mukainen sairaanhoitopiirin Järjestämissuunnitelma Terveydenhuoltolain mukainen erityisvastuualueen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 7 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta HEL 2016-009624

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.2.2011 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisten

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Seuraavassa kommentoimme Courier-kirjasimella kirjoitella tekstillä yksityiskohtaisemmin arviomuistiota:

Seuraavassa kommentoimme Courier-kirjasimella kirjoitella tekstillä yksityiskohtaisemmin arviomuistiota: Lausunto 1 (6) Suomen Terveystalo Oy:n lausunto leikkaustoiminnan kriteereihin ja asiakirjaan ARVIOMUISTIO: TERVEYDENHUOLTOLAIN MUUTOS JA KIIREETTÖMÄN LEIKKAUSTOIMINNAN KRITEERIT Lausumme kohteliaimmin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain

Lisätiedot

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö 1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle tasolle

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle tasolle Sosiaali- ja terveyslautakunta 342 26.10.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 404 30.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta 1 luonnos 15.10.2018 STM/676/2018 STM133:00/2017 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydenhuoltolakia

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Laki. terveydenhuoltolain muuttamisesta

Laki. terveydenhuoltolain muuttamisesta Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuoltolain (1326/2010) 3 :n 4 kohta, muutetaan 39 :n 1 ja 3 momentti, 40 :n 1 momentin johdantokappale ja 1 kohta

Lisätiedot

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Sosiaalipäivystys osana päivystysuudistusta 26.5.2016 Valmiusseminaari erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM Päivystysuudistus lausunnolla Valmisteilla oleva uudistuksen

Lisätiedot

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010 Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010 Hallituksen esitys Terveydenhuoltolaiksi - Yhteinen sisältölaki perusterveydenhuollolle

Lisätiedot

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Mikkeli 3.11.2015 Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Sirkka Koponen, PEOL 3.11.2015

Lisätiedot

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Hakija on pyytänyt lupaa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen seuraavasti:

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Hakija on pyytänyt lupaa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen seuraavasti: Päätös 1 (5) Kärängänkatu 31 70840 Kuopio ASIA Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Kärängänkatu 31 70840 Kuopio Y-tunnus: 2901382-5 HAKEMUS Hakija on pyytänyt

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Mikko Wirén Pihlajalinna Oyj Eduskunta

Hallituksen puheenjohtaja Mikko Wirén Pihlajalinna Oyj Eduskunta Hallituksen puheenjohtaja Mikko Wirén Pihlajalinna Oyj Eduskunta 10.5.2017 Terveydenhuoltolaki Terveydenhuoltolain 45 Erikoissairaanhoidon työnjako ja eräiden tehtävien keskittäminen 45, 3 momentti Leikkaustoiminta,

Lisätiedot

KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN

KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 23.9.2015 Dnro 3737/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 1 KANTELU

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien toteutuminen

Sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien toteutuminen Sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien toteutuminen Lohjan kaupunginkirjaston Järnefeltinsali 5.5.2011 klo 12.00 16.00 Sosiaaliasiamies Hilkka Kärkkäinen Sosiaalihuollon palvelujen asiakkaalla on: Oikeus

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ; LEIKKAUSTOIMINNAN KRITEERIT STM/676/2018 STM133:00/

LAUSUNTOPYYNTÖ; LEIKKAUSTOIMINNAN KRITEERIT STM/676/2018 STM133:00/ 1 LAUSUNTOPYYNTÖ; LEIKKAUSTOIMINNAN KRITEERIT STM/676/2018 STM133:00/2017 09.02.2018 Lausunto Tausta Esityksessä on kaksi pääkohtaa eli terveydenhuoltolakiin lisätty uusi 45 a ja lisättäväksi ehdotettu

Lisätiedot

Ohje 10/2013 1 (6) Dnro 7223/06.00.00.05/2013 6.9.2013. Jakelussa mainituille

Ohje 10/2013 1 (6) Dnro 7223/06.00.00.05/2013 6.9.2013. Jakelussa mainituille Ohje 10/2013 1 (6) Jakelussa mainituille Ympärivuorokautinen suun terveydenhuollon päivystys on kuntien ja sairaanhoitopiirien lakisääteinen velvollisuus Valvira muistuttaa terveyskeskuksia ja sairaanhoitopiirejä

Lisätiedot

LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro Rovaniemi

LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro Rovaniemi LAPIN KIRJAAMISVALMENTAJIEN VERKOSTOPÄIVÄ Valvontaviranomaisen puheenvuoro 30.10.2017 Rovaniemi Sari Husa Sosiaalihuollon ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto Toimintaa ohjaavista säännöksistä Laki

Lisätiedot

ERITYISTASON SAIRAANHOIDON JÄRJESTÄMINEN. Erikoissairaanhoidosta annettu laki (1062/89) 11 :n 2 momentti

ERITYISTASON SAIRAANHOIDON JÄRJESTÄMINEN. Erikoissairaanhoidosta annettu laki (1062/89) 11 :n 2 momentti Jakelussa mainituille ERITYISTASON SAIRAANHOIDON JÄRJESTÄMINEN Valtuutussäännökset Erikoissairaanhoidosta annettu laki (1062/89) 11 :n 2 momentti Kohderyhmät Sairaanhoitopiirit Sairaalat Terveyskeskukset

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Helena Vorma Terveyttä Lapista 2014 8.10.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Valtakunnalliset valvontaohjelmat - Kohti yhdenmukaisempaa, vaikuttavampaa ja läpinäkyvämpää valvontaa

Valtakunnalliset valvontaohjelmat - Kohti yhdenmukaisempaa, vaikuttavampaa ja läpinäkyvämpää valvontaa Valtakunnalliset valvontaohjelmat - Kohti yhdenmukaisempaa, vaikuttavampaa ja läpinäkyvämpää valvontaa Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Parkanon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuuli Tarukannel 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Asiakkaan oikeudet ja hoitoon pääsy

Asiakkaan oikeudet ja hoitoon pääsy Asiakkaan oikeudet ja hoitoon pääsy Muuttuva päihdetyö Pohjois-Karjalassa 16.1.2018 Heidi Poikonen, sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos Päihdepalvelujen oikeudellinen

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 15.2.2012 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisistä

Lisätiedot

PÄÄTÖS OMAAN ALOITTEESEEN ERIKOISSAIRAANHOIDON VALINNANVAPAUDESTA

PÄÄTÖS OMAAN ALOITTEESEEN ERIKOISSAIRAANHOIDON VALINNANVAPAUDESTA 30.12.2015 Dnro 4160/2/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen PÄÄTÖS OMAAN ALOITTEESEEN ERIKOISSAIRAANHOIDON VALINNANVAPAUDESTA 1 KANTELU

Lisätiedot

SOTE rakenneuudistus

SOTE rakenneuudistus SOTE rakenneuudistus 29.5.2013 Esimerkki perustason alueesta ja sote alueesta Kunta C: 15 000 as. SOTE-ALUE (laaja perustaso) PERUSTASON ALUE Kunta E: 3000 as. Kunta A: 50 000 as. SOTE ALUEEN VASTUUKUNTA

Lisätiedot

Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto

Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Hallintopäivät 22.3.2017 Helsinki 1 22.3.2017 Anne Nordblad Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille nykyistä yhdenvertaisemmat sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp)

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Olli Mäenpää 9.5.2018 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp)

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Olli Mäenpää 15.8.2018 Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Hallituksen

Lisätiedot

Pyydettynä lausuntonaan Pihlajalinna Oyj esittää kunnioittaen seuraavan.

Pyydettynä lausuntonaan Pihlajalinna Oyj esittää kunnioittaen seuraavan. Sosiaali- ja terveysministeriölle kirjaamo@stm.fi Asia Lausunto Terveydenhuoltolain muutosta ja kiireettömän leikkaustoiminnan kriteereitä käsittelevästä 9.2.2018 annetusta arviomuistiosta Pyydettynä lausuntonaan

Lisätiedot

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus 1 Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus Sairaaloiden työnjakoa, sosiaalipäivystystä ja yhteispäivystyspalveluja uudistetaan osana sote-uudistusta. Ihmisille tarjotaan jatkossakin palveluita monin

Lisätiedot

Ehdotettu aluejakoratkaisu ja sen valtiosääntöoikeudellinen merkitys

Ehdotettu aluejakoratkaisu ja sen valtiosääntöoikeudellinen merkitys Juha Lavapuro 29.11.2016 Kirjallinen lausunto Asia: HE 224/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Valtiosääntöoikeudellisen

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 13.12.2010 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1998 N:o 1114 1127 SISÄLLYS N:o Sivu 1114 sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA. 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11.

VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA. 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11. VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11.2014 PM-B 1 Aluehallintovirastot - Toimialueet maakuntajakoon pohjautuvia -

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 Riitta-Maija Jouttimäki/STM 1 Sote-lainsäädäntö Vuodesta 2020-2022 alkaen sote -palvelujen tuottamisen

Lisätiedot

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön

Lisätiedot

Valinnanvapaus erikoissairaanhoidossa ja palvelujen sijoittuminen - Tampereen sydänsairaala esimerkkinä

Valinnanvapaus erikoissairaanhoidossa ja palvelujen sijoittuminen - Tampereen sydänsairaala esimerkkinä MUISTIO 24.1.2018 Valinnanvapaus erikoissairaanhoidossa ja palvelujen sijoittuminen - Tampereen sydänsairaala esimerkkinä Sairaanhoitopiirin järjestämisvastuu ja sairaalat Erikoissairaanhoidon järjestämisvastuusta

Lisätiedot

Lausunto 1 (5) Eduskunta hallintovaliokunta

Lausunto 1 (5) Eduskunta hallintovaliokunta Lausunto 1 (5) Eduskunta hallintovaliokunta HaV@eduskunta.fi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus-

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) 191 Lausunto luonnoksesta mielenterveyslain väliaikaiseksi muuttamiseksi Pöydälle HEL 2013-000105 T 03 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

1. Kuntayhtymän hallitus 107,

1. Kuntayhtymän hallitus 107, ; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 8/2017 1( 5) 1., KYS 21.os.2o17 ' sa S 2 8 p u r Ø / 3f S _ i 107 219/00.04.0112017 Pohjois -Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien

Lisätiedot

Ajankohtaista Biopankkilaista

Ajankohtaista Biopankkilaista Ajankohtaista Biopankkilaista Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari 29.10.2012 Lain tarkoitus Tarkoituksena on tukea tutkimusta, jossa hyödynnetään ihmisperäisiä näytteitä, edistää näytteiden käytön

Lisätiedot

hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta

hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2003 vp Hallituksen esitys eräiden oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön hallinnonalan lakien viittaussäännösten muuttamisesta viittauksiksi hallintolakiin Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 29.03.2017 EOAK/1047/2017 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto

Lisätiedot

Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuu, velvollisuudet ja oikeudet

Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuu, velvollisuudet ja oikeudet Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuu, velvollisuudet ja oikeudet Riitta Pöllänen Ylilääkäri Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira), Valvontaosasto 7.3.2014 Riitta Pöllänen@valvira.fi

Lisätiedot

Omavalvonta aluehallintoviraston näkökulmasta

Omavalvonta aluehallintoviraston näkökulmasta Omavalvonta aluehallintoviraston näkökulmasta 25.10.2017 Terveydenhuollon ylitarkastaja Ansa Sonninen Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Laatinut terveydenhuollon

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta /2012 Laki. lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta /2012 Laki. lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 909/2012 Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta

Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta Ulla Peltola Lounais-Suomen aluehallintovirasto Helsinki 29.3.2017 29.3.2017 1 Varhaiskasvatus Suomessa Lapset ja huoltajat Yksityiset varhaiskasvatuspalvelujen tuottajat

Lisätiedot

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa Taina Mäntyranta 12.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnalle

Perustuslakivaliokunnalle Perustuslakivaliokunnalle Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä (HE 224/2016 vp) laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta esitän kunnioittaen seuraavaa. Hallituksen esityksessä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 41/2010 vp Hallituksen esitys terveydenhuoltolaiksi sekä laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain muuttamiseksi sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Tavoitteet Päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä

Lisätiedot

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan Anne Koskela Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020.

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020. 1(9) STM045:00/2019 STM/2066/2019 Luonnos 2.7.2019 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydenhuoltolakia

Lisätiedot

HE 312/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta

HE 312/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydenhuoltolakia siten, että lakiin lisättäisiin uusi säännös,

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keuruun kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Ojala 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Hallituksen esitys laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 224/2016 vp)

Hallituksen esitys laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 224/2016 vp) Olli Mäenpää 18.10.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 224/2016 vp) Riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut Esitys sisältää

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallintovirastosta

Ajankohtaista aluehallintovirastosta Ajankohtaista aluehallintovirastosta Sosiaalihuollon ylitarkastajat Marja-Leena Alanko ja Jaana Jokiniitty Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaalihuollon ylitarkastajat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi 21.1.2014 Yleistä Osa säännöksistä ehdottomia Osa ns. perälautasäännöksiä; kunnat voivat sopia asiasta, mutta

Lisätiedot

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa Kaikille oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohtana ovat

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post

Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta OTM, VT Kaisa Post 8.2.2016 Hyvä hallinto Perusteet PL 21 :ssä: Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sosiaalijohto - Socialledning ry 2. Vastauksen kirjanneen

Lisätiedot

Ohje 1/2015 1 (6) Dnro 6174/06.00.00.02/2014 6.2.2015. Jakelussa mainituille

Ohje 1/2015 1 (6) Dnro 6174/06.00.00.02/2014 6.2.2015. Jakelussa mainituille Ohje 1/2015 1 (6) Jakelussa mainituille Yksityistä sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan lainsäädännön soveltaminen yksityisten koulutuksen järjestäjien tuottamiin sosiaali- ja terveyspalveluihin Taustaa

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskus (jäljempänä ETK) on perustettu hoitamaan yksityisten eläkelaitosten yhteisiä palvelu-, ohjaus-, rekisteröinti- ja neuvonta-asioita.

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.09.2015 Dnro OKV/1735/1/2014 1/5 ASIA Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 7.10.2014 osoittamassaan

Lisätiedot

Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015

Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015 Kuka kantaa virkavastuuta? Tanja Mansikka, VT, OTL Kuntamarkkinat 9.9.2015 Väärinkäytösten ehkäisy kunnallishallinnossa Vaalikelpoisuusrajoitukset valtuuston ja toimielimiin Esteellisyyssäännökset Kuntalaki

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriölle

Sosiaali- ja terveysministeriölle Sosiaali- ja terveysministeriölle Osa 1: Lausunto arviointimuistioluonnoksesta 9.2.2018 liittyen terveydenhuoltolain muutoksiin ja kiireettömän leikkaustoiminnan kriteereihin Osa 2: Lausunto perustelumuistiosta

Lisätiedot

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen POTILAS JOUTUI JONOTTAMAAN KAIHILEIKKAUKSEEN LIIAN PITKÄÄN

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen POTILAS JOUTUI JONOTTAMAAN KAIHILEIKKAUKSEEN LIIAN PITKÄÄN 3.6.2010 Dnro 631/4/10 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen POTILAS JOUTUI JONOTTAMAAN KAIHILEIKKAUKSEEN LIIAN PITKÄÄN 1

Lisätiedot