MUN ELÄMÄNI runo ja kirjoituskilpailun järjestivät seudulliset nuorisotiedotushankkeet yhdessä Lasten ja nuorten kulttuuriasiamies

Transkriptio

1 MUN ELÄMÄNI runo ja kirjoituskilpailun järjestivät seudulliset nuorisotiedotushankkeet yhdessä Lasten ja nuorten kulttuuriasiamies hankkeen kanssa. Kilpailu tuotti noin 80 kiinnostavaa nuorten kirjoittajien tekstiä. Kirjoittajat olivat eri puolilta Etelä-, Keski- ja Pohjanmaata. Kirjoittajien ikä vaihteli vuosien välillä, ja yllättävän paljon mukana oli kirjoittavia poikia. Ei kirjoittaminen ole ollenkaan vain tyttöjen juttu. Mun elämä kirvoitti monentyylisiä ja lajisia kirjoituksia: kertomuksia, realistisia nuoren elämän kuvauksia, runoja, novelleja ja jopa fantasiatarinoitakin.erilaisuus, orpous, niin isättömyys kuin äidittömyyskin, kiusaaminen ja kasvukivut olivat monien tekstien aiheina, mutta myös ystävyys, rakkaus joko ihmiseen tai lemmikkiin, oma kiva harrastus ja vain normaalin arjen ilot olivat saaneet nuoret kirjoittamaan. Koska kirjoitukset olivat hyvin erilaisia, olemme tarkoituksella valinneet tähän julkaisuun voittajien ja kunniamainittujen lisäksi hyvinkin erityyppisiä tekstejä. Kilpailutekstit arvioivat sanataideohjaaja Laila Lampinen-Hietikko Kokkolasta, runoilija Arto Juurakko Lapualta, toimittaja Hermanni Honkimäki Seinäjoelta ja sanataideohjaaja Marja-Leena Mäkelä Seinäjoelta, joka teki alustavan poisraakkauksen ja valitsi 21 tekstiä koko raadin luettavaksi.voittajat ja kunniamainitut löytyivät kohtuullisen helposti ja aivan yksimielisesti.ne ovat tämän kirjasen alussa, ja niitten perässä ovat muut kirjoitukset satunnaisessa järjestyksessä. Pohjanmaa ei missään tapauksessa ole Suomen kartalla valkoinen pläntti todistavat nämä nuorten kirjoitukset. Täältä on nousemassa monia sanantaitajia, runoilijoita ja prosaisteja. Heillä on sanottavaa ja taito sanoa se komeasti.toivottavasti viihdyt Mun elämäni -julkaisun parissa. Se näyttää sinulle, miten monenlaista voi nuoren elämä olla Pohjanmaalla vuonna Marja-Leena Mäkelä sanataideohjaaja Palkitut I Veera Tammisto Teuva II Samu Peltomäki Vaasa ja Elina Norrgård Pietarsaari Kunniamaininnat: Ronja Verkkapuro, Pietarsaari, Ronja Mäkinen, Soini, Taija Leivo Pietarsaari 1

2

3 Mun elämäni minä olen avaruus pään sisälle taiteltuna monta intiaanien päivää minä pelasin pasianssia polvet kiinni taivaassa ja taivaalta kasvoi ruohoa alaspäin olen syönyt raparperia mummolan portailla sekä valloittanut käpykyliä täynnä raivoa minä olen kävellyt yli läpipääsemättömän auringon ja läpi mariaanien haudan viiden surun satamasta olen purjehtinut kädet täynnä iloa ja tuhansien kyynelten sodat olen valloittanut niin kovin pieni ja mitätön sekä niin suuri ja merkittävä olen ollut mutta tänään mitä jätän ikkunan auki ja huokaisen tuulta Veera Tammisto, Teuva, 1. palkinto 3

4 Mun elämäni Kello kävi jo seitsemää, kun kolmetoistavuotias Santeri käveli ystävänsä luota kotiin. Hän joutui sietämään pilkkopimeää metsää onneksi vain hetken, sillä koulu ja pari muuta taloa häämöttivät jo puiden välistä. Santeri ei todellakaan pitänyt pimeästä, ja pitäisikö muka sitten pitää? Sehän se nyt vain on niin pimeää! Eikä siellä edes kunnolla näe eteensä. Yhtäkkiä poika kuuli vaimean tömähdyksen takanaan. Sydän oli vähällä hypätä kurkkuun! Entä jos se olisi joku pahantahtoinen jengiläinen, varas tai HAA- MU?! Santeri ei kyllä tarvinnut kovinkaan paljon mielikuvitusta ajatella, miten luinen käsi tavoittelisi häntä Poika keräsi koko tahdonvoimansa ja kääntyi katsomaan äänen aiheuttajaa. Hän veti jo valmiiksi henkeä huutoon, mutta aaveen sijasta häntä odottikin heiluva kuusenoksa, joka oli tiputtanut maahan pienen kasan lunta. - En kai minä nyt lunta sentään pelkää hän mutisi helpottuneena ja jatkoi matkaansa. Viimeisenkin puun kadottua taakse, Santeri kuuli ääniä koulun pihalta. - No mutta kiitos, miten huomaavaista! ääni, joka taisi olla peräisin vähintään Santerin ikäiseltä pojalta, huusi. - Siis mitä?! huomattavasti nuoremman pojan ääni kysyi hermostuneena. Santeri oli nyt aivan koulun ulkopuolella ja näki kaiken, mitä sen pihalla tapahtui. Ja tosiaan, hänen arvauksensa olivat osuneet oikeaan. Pihalla nimittäin seisoi joukko isoja poikia, huutaja oli Santerin rinnakkaisluokkalaisen isoveli, ja yksi viidesluokkalainen, jonka Santeri oli nähnyt pari kertaa ennenkin. Nuorimmalla pojalla oli kädessään karamellipussi ja päässään musta-valkoraidallinen pipo. - Sinähän olet kiltti poika, ostanutkin meille näin ihanan karkkipussin! kovaääninen poika lähestyi viidesluokkalaista kaksi kaveriaan kannoillaan. - Mutta enhän minä pelästynyt poika aloitti, mutta isompi sieppasi pussin suoraan nuorempansa kädestä ja virnisti kavereilleen. - Kiitoksia paljon! Nähdään taas huomenna! pojat nauroivat ivallisesti. Mitä Santeri nyt tekisi? Hän voisi yrittää siepata sen pussin ja antaa sen viidesluokkalaiselle takaisin. Riskinä olisi tietenkin, että joutuisi itse vaikeuksiin. Tai sitten hän voisi jatkaa matkaansa ja toivoa, etteivät pojat näkisi häntä. Silloin hän itse ei ainakaan kärsisi yhtään. Santerista tuntui, että jälkimmäinen hyödyttäisi häntä ITSEÄÄN eniten ja mitä vikaa siinä muka olisi? Eihän tämä ollut hänen ongelmansa, poika tuumi ja lähti kävelemään poispäin. Vaikka Santeri yrittikin todistaa itselleen tehneensä oikein, niin sisimmässään hän kuitenkin tiesi, että oli tehnyt väärän valinnan. Suunnilleen vartin päästä poika oli jo kotona sulkemassa ulko-ovea perässään. - Hei! äidin ääni kuului keittiöstä. - Moi Santeri vastasi vaisusti. - Oliko hauskaa? äiti jatkoi. - Oli. poika vastasi entistäkin laimeammin. - Onko kaikki hyvin? äiti kysyi ja vilkaisi keittiöstä poikaansa, joka löntysteli huoneeseensa ja tömäytti oven kiinni perässään. 4

5 Myöhemmin illalla Santeri istui TV:n ääressä katsomassa hyvää seikkailuelokuvaa. Hän oli jo hetken tuntenut itsensä todella väsyneeksi ja oli yhdessä vaiheessa jo meinannut nukahtaa, mutta hän oli kuitenkin vakaasti päättänyt katsoa elokuvan loppuun asti. Ehti kulua vain kymmenisen minuuttia, kunnes hänestä kuitenkaan ei tuntunut hyvältä valvoa enää pitempään. Poika napsautti laiskasti TV:n kiinni ja meni huoneeseensa. Hänen huoneessaan oli todella pimeä, mutta silmät onneksi tottuivat siihen pian. Kello oli puoli kaksitoista yöllä ja Santeria väsytti edelleen aivan kamalasti. Ulkona liikkui jokin. Santeri kurkotti pöytänsä yli nähdäkseen paremmin. Ulkona seisoi joku heidän pihallaan! - Äiti! poika huusi. Ei vastausta. - ÄITI! hän huusi entistäkin kovempaa, mutta edelleenkään hän ei saanut vastausta. - Äh, se on varmaankin suihkussa. Santeri jupisi ja päätti mennä itse ulos katsomaan, mitä oikein oli tekeillä. Kun hän tuli ulos katsomaan, mitä se joku oikein heidän pihallaan hääräsi, niin pihalla odottikin jo kolme jotakuta! Ja lisää oli näemmä tulossa nurkan takaa Vaikka Santeria pelottikin koko touhu, hän jatkoi kuitenkin kävelyä näitä outoja hiippailijoita kohti. Puiden välistä tuli esiin myös vanha mies, jolla oli harmaa villakaapu ja puukengät jalassa. Kädessään hänellä oli lakattu kävelykeppi. - Tännepäin, tännepäin! hän huuteli käheällä äänellä. Santeri puolestaan pysähtyi ulkoportaiden eteen nähtyään tämän vanhan miehen. Nyt niitä henkilöitä oli ukon lisäksi ainakin kolmekymmentä. Siitä vanhasta miehestä näkyi selvästi lukemattomat rypyt kasvoissa ja luisevat, kurttuiset kädet. Tukka oli kuin heinäpelto talven jälkeen, vaikkakin harmaa. Ukko viittoi muita tulemaan hänen ympärilleen. Nyt pihalla oli niin paljon väkeä, että Santerikin sai taas uutta rohkeutta. Mitä ihmettä täällä oli oikein tekeillä? Poika käveli suoraa päätä vanhuksen luokse ja kysyi: - Kuka sinä olet? Ukko käänsi päänsä poikaan päin ja tuhahti puolestaan: - Eikös sinun pitäisi olla nukkumassa? -E ei hämmentynyt Santeri vastasi. - Voi teitä nykyajan nuoria mies mutisi ja jatkoi viittomistaan. Poika ei ollut varma siitä, mitä oikein sanoisi, joten hän päätti toistaa kysymyksensä: - Siis, kuka sinä olet? Tällä kertaa vanhus kääntyi kokonaan häneen päin ja kysyi: - Ai, siis minä? - Niin. Santeri vastasi. - Minä olen näiden kaikkien muistojen paimen! vanhus kertoi ylpeänä. - Öh just? Santeri sai esille. - Siis, mikä sinun nimesi on? hän jatkoi kyselyä. - En muista! mies huudahti ja rävähti pienen hetken päästä nauramaan. Ukko hirnui niin pitkän aikaa, että poika alkoi jo epäillä tämän olevan hullu. Kun vanhus vihdoin lopetti nauramisensa, hän henkäisi ensin syvään ja sanoi sitten huokaisten: - Voi minua, minulla on kai vuosien varrella päässyt ruuvit hieman löystymään. Hän huokaisi toistamiseen ja oli sitten hiljaa. Samassa Santeri tunsi, miten joku tai jokin oli töytäistä hänet kumoon. Hän kääntyi katsomaan kuka tönäisijä oikein oli, mutta katui 5

6 samassa, että oli edes kääntynyt. Pojalla meni saman tien jalat alta ja sydän oli hypätä kurkkuun, kylmä hiki nousi hänen otsalleen, kun hän tuijotti lumihangessa eteensä. Totta se oli, hänen edessään seisoi hän itse! Santeri makasi lumihangessa, järkytyksestä jäykkänä. Poika oli juuri ajatellut sen vanhan miehen olevan hullu. Nyt hän ei ollut enää varma omastakaan tilastaan Hänen kaksoisolentonsa tuijotti häntä hetken välinpitämättömänä, mutta tallusteli sitten rennosti pois. Vanhus, joka oli seurannut tilannetta sivusta, tuli suorinta tietä Santerin luo ja kysyi hymyillen: - Oletko kunnossa? Santeri, joka ei ollut vieläkään kunnolla toipunut, ei välittänyt vanhuksen kysymyksestä, vaan kysyikin itse: - Olenko minä tullut hulluksi? - Ei, et ole, mikäli minä tiedän. Sinä olet vain pahanpäiväisesti pelästynyt! mies selitti. - En kyllä tosin ymmärrä miksi hän lisäsi ohimennen. - Mitä minä sitten näin? pelästynyt poika kysyi. - Hyvänen aika! Etkö sinä muka ennen ole muistoa nähnyt?! vanhus ihmetteli. - Miten niin, mitä muistoja? nyt oli Santerin vuoro olla kummastunut. Hän pystyi nyt jo nousemaan ylös, eikä hänen tarvinnut enää maata maassa. - Kaikkia ihmiskunnan muistoja. Minun työni on kerätä joka yö kaikkien ihmisten muistot, niin, etteivät ne unohdu ennen aikojaan vanhus veti henkeä välissä ja jatkoi sitten taas: - Sinä näit sattumalta yhden omista muistoistasi. Tavallisesti Santeri ei olisi uskonut sanaakaan tuon ukon höpinöistä, mutta olihan hän saanut ihan reilun todisteen siitä, että mies puhui totta. - No, mitä sinä sitten teet kaikille näille muistoille? poika kysyi. - Lajittelen ne eri osastoihin ja annan niiden sitten olla. ukko vastasi. - Ajan mittaan, kun ne unohdetaan, niin ne kumminkin katoavat. hän jatkoi ja kohautti olkiaan. Ennen kuin Santeri ehti kysyä mitään, vanhus sai vielä lisää kerrottavaa: - Tuossa onkin nyt hyvien muistojen osasto. Mies osoitti jättikokoista ihmisrykelmää, jossa oli vain hymyileviä ja nauravia kasvoja. Santeri erotti muun muassa itsensä uimahousut päällään, pitelemässä hopeista uintimitalia kädessään. - Ensimmäinen mitalini poika mietti. Samassa hän näki isänsä moottorikelkkahaalareissaan. Santeri näki myös itsensä paljon vanhempana, jakelemassa nimikirjoituksia kitara toisessa kädessään. - Mutta, eihän tuo ole mikään muisto, tuotahan minä nimenomaan toivon! Santeri sanoi vanhalle miehelle. Vanhus katsoi ensin Santerin osoittamaan suuntaan ja tuhahti sitten - Odota pieni hetki. Mies juoksi sen unelman luo ja alkoi räyhätä sille jotain siitä, että se oli väärässä osastossa ja jos se ei nyt palaisi heti omiensa luokse, niin hän kyllä näyttäisi sille taivaan merkit! Unelma juoksikin nopeasti pois ja katosi pian kulman taakse. Vanhus pudisteli päätään ja kertoi samalla, että unelmat eivät tosiaan olleet muistoja, vaan ihmisten toiveita, joista eräät toteutuivat, toiset taas eivät. - Nyt on vielä yksi osasto jäljellä ja ikävä kyllä minun on näytettävä myös se sinulle. vanhus kertoi Santerille vaisusti. He kävelivät Santerin talon takapihalle, jossa oli todella tiivis muistojoukko, vaikkakin huomattavasti pienempi, kuin edellisessä osastossa. - Tämä on huonojen muistojen osasto ukko kertoi matalalla äänellä. Täältä Santeri 6

7 erotti heti myös sen muiston, joka oli miltei tönäissyt hänet kumoon hetki sitten. - Tänne kertyvät kaikki ihmisten pahat teot ja huonot valinnat. - Mutta, mitä minä sitten tuolla teen? poika kysyi, mutta hänellä oli kaamea epäilys siitä, että tiesi miksi hän oli siellä - Ai miksi? vanhus töksäytti ja kohotti yhtä kulmaansa Santerille. - Minäpä kerron sinulle miksi. Sinä tiedät, että yhtä sinua pienempää poikaa kiusataan, mutta katsot vain ensin sivusta ja tallustelet sen jälkeen kaikessa rauhassa pois! vanhus saarnasi Santerille. He olivat nyt kaikkien pahojen muistojen joukossa. Tämäkö tosiaan on se mun elämäni, tätäkö minä tosiaan haluan! Santeri mietti katuen. - Juuri niin, tätäkö sinä oikeasti haluat? muistot kuiskivat Santerin korviin. - Mutta, enhän minä ole itse tehnyt mitään pahaa! poika puolusteli. - Et kyllä mitään hyvääkään, kun jätit sen pojan oman onnensa nojaan et ollut sen parempi kuin ne kiusaajatkaan! muistojen ääni oli kuin tuulenhenkäys, tuskin edes kuuluva. - Tätäkö sinä oikeasti haluat, tätäkö sinä - Ei! Voin selittää! poika huusi paljaalle seinälle. - Mitä ihm Santeri ajatteli. Hän huomasi istuvansa sängyssään, hiestä märkänä. Hän lässähti makaamaan sänkyynsä. Se olikin vain unta! Poika huokaisi helpottuneena, mutta unta tai ei, niille kiusaajille oli tehtävä jotakin, se oli varmaa Seuraavana päivänä oli maanantai. Koulutunnit tuntuivat matelevan kolme kertaa pidempinä kuin tavallisesti. Koulun jälkeen, kun kaikki muut olivat jo menneet koteihinsa, Santeri jäi odottamaan kiusaajia. Ei kestänyt kuin kymmenen minuuttia, kunnes se viidesluokkalainen arkana ilmaantui ovesta ulos. Samassa ryntäsivät esiin myös kiusaajat yhden kiven takaa. - Mitäs täältä löytyy? yksi heistä aloitti. Silloin Santeri tiesi tilaisuutensa tulleen. - Hei, häipykää! hän huusi. - Älä nyt pillastu, Santeri hyvä! toinen huusi. - Eikö sana kuulu? Santeri korotti ääntään. - Joo, joo, me meinattiin vain pitää hauskaa! se ensimmäinen puolusteli. - Ei naurata. Santeri vastasi kuivasti. Ne muut pojat mutisivat jotakin, mutta lähtivät kumminkin löntystelemään poispäin. Viidesluokkalainen kaivoi taskustaan tikkarin, jonka viskasi Santerille. Sitten hän alkoi varmuuden vuoksi juosta pyörälleen. - Kiitti! hän ehti kuitenkin huikata. Santerista tuntui nyt todella hyvältä. Hän alkoi mietteissään kävellä jalkakäytävää pitkin, kun yhtäkkiä törmäsi johonkuhun. Se joku oli harmaapukuinen mies! - A anteeksi! Santeri pahoitteli. - Ei se mitään, poika, ei se mitään! mies kohotti tämän sanoessaan hieman päätään, jonka tukka oli kuin heinäpelto talven jälkeen. Kasvoja peittivät lukemattomat rypyt. Vanhus väläytti harvahampaisen hymyn Santerille ja jatkoi sitten matkaansa Samu Peltomäki, Vaasa jaettu 2.palkinto 7

8 Elämäni parhaimmat kolme vuotta Yksi elämäni parhaimmista tapahtumista on, kun sain Britan hoitohevoseksi, ja myös ne kolme vuotta sen jälkeen. Sain Britan hoitohevoseksi vuoden 2006 marraskuussa. Tulin tallille yhtenä syksyisenä aamuna. Lunta ei ollut vielä yhtään, mutta oli pakkasta. Kun tulin tallin sisälle, siinä karsinassa, missä ei pitkään aikaan ollut seissyt ketään, seisoi nyt uusi suomenhevonen, joka hörisi minulle. Siinä samassa tallin omistaja tuli satulahuoneesta ja sanoi, että sain ruveta ratsastamaan Britalla het, kun se oli saanut varsan. Mitään varsaa ei ikinä tullut, joten sain ruveta ratsastamaan sillä kesän alussa. Heti ensimmäisen ratsastuksen jälkeen tiesin, että se oli hevonen, johon voin luottaa. Sen jälkeen Brita on ollut minun paras ystäväni, ainoa, jolle voin puhua kaikesta, koska en ikinä ole tavannut niin hyvää kuuntelijaa kuin Brita. Se kuunteli aina kaikki ilot ja surut. Kun olin hoitanut ja ratsastanut Britalla kaksi vuotta, olin jo lähellä menettää sen. Omistajat muuttivat pois ja aikoivat lopettaa Britan. Onneksi loppujen lopuksi omistajan poika suostui ottamaan Britan, ja sain jatkaa se hoitamista. Talvi ja kesä menivät Britaa hoitaessa, ja kaikki oli mahtavasti, mutta syksyllä kun tulin yhtenä paivänä tallille, Brita makasi laitumella ja hengitti raskaasti. Huomasin heti, että se oli ähky. Tein kaiken, minkä voin, ja onneksi se meni ohi. Kuitenkin kolmen viikon päästä sama toistui, ja silloin huomasin, että kaikki ei voinut olla kunnossa. Niinpä omistaja soitti eläinlääkärille, joka lupasi tulla seuraavana päivänä katsomaan. Eläinlääkäri ei löytänyt mitään vikaa, mutta antoi Britalle rauhoittavia ja kipua lievittävää lääkettä. Brita tuli parempaan kuntoon, mutta kuukauden päästä se oli taas niin huonossa kunnossa, ettei noussut enää edes ylös. Silloin omistaja ei suostunut soittamaan eläinlääkäriäkään. Tein kaiken, minkä ikinä voi, että se parantuisi, mutta se ei parantunut. Kun se muutaman päivän kuluttua katsoi minua surun murtamilla silmillään, tiesin, ettei se jaksaisi enää kauaa. Kun Brita oli maannut karsinassa taas viikon, omistaja lupasi lopettaa sen tuskat seuraavana päivänä. Se oli minun viimeinen iltani Britan kanssa. Laitoin sille paljon olkia, että sillä olisi pehmoisempi ja lämpimämpi olla. Lauloin Britalle kaikki lauluja, jotka vähänkin muistuttivat meidän hyvistä yhteisistä ajoistamme. Kun kello lähestyi keskiyötä, kerroin Britalle, kuinka paljon se minulle merkitsi, ja sanoin, etten ikinä unohda sitä. Sen jälkeen sanoin sille hyvästit ja lähdin. Se on varmasti vaikeinta, mitä olen ikinä tehnyt Seuraavana päivänä kun olin koulussa, Brita lähti ikuisille vihreille niityille. Nyt jälkeenpäin on tultu siihen tulokseen, että Britalla oli kohtusyöpä. Se ei ikinä voinut saada varsaa, ja hevosille tulee helposti sen takia syöpä 8

9 Nuo olivat minun elämäni parhaimmat kolme vuotta. Britan kuolemasta on nyt kaksi ja puoli kuukautta. En ole laskenut, kuinka monta yötä olen itkenyt itseni uneen, mutta niitä on useita. Toivon, että Brita tiesi, kuinka paljon se minulle merkitsi, sillä se oli parasta, mitä minulla oli. Elina Norrgård, Pietarsaari jaettu 2. palkinto 9

10 1. Elegioita ja oodeja peruskoululle Kun lähden tuosta ovesta en koskaan enää palaa en koskaan tule takaisin. Kun lähden tuosta ovesta en palaa koskaan ja kun palaan, e n k o s k a a n e n ä ä 2 lähde tuosta ovesta. Opin että paha on ettei tiedä, vielä pahempaa jos ei tiedä mutta luulee tietävänsä esittää tietävänsä opin että kysyminen on luvallista mutta ei normien mukaista, joten tietämättömyys on sallittua, ellei jopa suotavaa opin että jokainen ihminen on arvokas kunhan ei tee sitä huomiota herättävästi, että jokainen ihminen on yksilö ja erilaisuus kaunista kunhan sitä ei ota kirjaimellisesti mutta ennen kaikkea, tai oikeastaan vasta kaiken tuon jälkeen, opin että kyseenalaistamalla kaiken ja tarkoitan, kaiken 10

11 tiedon, taidon, ihmisyyden ja sitä kautta itsensä oppii koko maailman, sen lainalaisuuden Elämistä 1 Tapasin unelmieni miehen lähikapuan pikanuudelihyllystöjen väliin se oli pukeutunut tekosiannahkaan se säilytti povitaskussaan poutapilviä nikotiinittomia savukkeita se silitti aamuisin poikamiesboksissaan vaatteensa sukat alushousut energiasäästöisellä höyrysilitysraudalla joi kahvia suvun perintöastiastosta maalatessaan samalla varpaillaan ikkunasta avautuvaa maisemaa valkoiselle kankaalle myydäkseen sen signeerattuna jonkun suurtaideteostenkokoelmaan Hän oli kaunis huulipunansa sävy asteen omaani vaaleampi asuimme yhdessä minä vaihdoin kylpyhuoneen lampun. Korjasin haljenneen tuolinjalan Käynnistin auton. Vahdoin renkaat talvisin ja kesäisin. Hän yritti kerran kuoria appelsiinia mutta venäytti selkänsä 2 Minulla on vain nämä. Miehenmittaiset rivit vat a ho ko suuremmiksi kuin yö tai avaruus 11

12 3 Se, että eteisessä oli kissa, joka sanoin minulle päivää vaikka oli varhainen aamu se etten saa mahdutettua itseäni runon ahtaisiin huoneisiin että raajat kasvavat ikkunoista ja ovista ulos pukeudun lapsuudenpukuuni valkoiseen pitsikuvioiseen tapettiin on kirjoitettu värikynillä sanoja jotka ensikuulemanhetkellä merkitsivät jotain vastustamattoman kiellettyä ja kiehtovaa, kiellettyä sitä maistaa kerran ja puraistessaan viimeistään matkalla nieluun sylkäisee pois ellei jo ole aivan pakko niellä totuus se on karvas karvaan kutsuva mutta enimmäkseen karvas sinussa on liian paljon seksiä liian vähän romantiikkaa liian vähän sanoja liian paljon asiaa liian monta tarinaa liian vähän metaforia muodonmuutoksia lapsuudessa käsittelemättä jätettyjä ongelmia suhteessa isään liian paljon onnellisuutta yhdessä lauseessa kuinka yhteen lauseeseen voi mahduttaa kokonaisen oman pienen maailman, paratiisin, niin paratiisin tiedäthän tärkeimmät ihmiset matkustavat aina takapenkillä maailma ja minä sen sadassakuudessatoista silmukassa siellä täällä siellä täällä siellä täällä siellä täällä siellä täällä siellä täällä siellä mitä minä haluan minne olen menossa runosta ei pääse pois 12

13 4 Älä väitä, että rakastat minua. Vasta sitten sinä voit kun olen satuttanut sinua vasta sitten kun kaikki salattuna pidetty on kaivettu esiin, revitty auki vasten tahtoa vetäisty hätäisesti lanteille kiedottu valkoinen harso vereen tahriintunut iho on kalpea, sinertävä sitä ei halua katsoa eikä koskea vapisevaa Vasta sitten sinä voit rakastaa minua sitten kun on sydän sulaa tunnistamatonta massaa, valtimot laskimoiksi yhtyneinä, kipu vanhoista haavoista sekoittunut vasta aluillaan olevaan ja järki, se juoksee pakoon pyrkii, valmistautuu pakoon vaikka aivan liian myöhään Sinä et voi enää muuta kuin vain rakastaa minua ja sekös sattuu Sellaista se on. 13

14 Suunnattomasta halusta rakastaa päätyy suunnattomaan haluun paeta ja sittenhän rakastaa itseään kipeäksi kirjaimellisesti kerran kahdesti jatkuvasti rakkaus on kipeyttävää raastavaa se kärsii, se pettää ja käyttäytyy sopimattomasti sopivaksi näkemissään tilanteissa mutta s y d ä n sulaessaan l a a j e n e e minun sydämeni on koko maailma 5 Vaatteet sympaattisessa mytyssä sängyn päädyssä painaudun kylkeesi. Sivelen ihoasi riisuen ellei se olisi jo paljas. Kaareudumme yhdessä rintasi vasten selkääni polvesi polvitaipeissani oman paikkansa etsineenä ja vihdoin löytäneenä sormet kävelyttävät toisiaan yksi kerrallaan kehosi karttaa tarkoin muistiinsa piirtäen. Yö hiipii valon lailla ikkunasta sisään ja kerää minusta unenainekset vie vaatekomeron nurkkaan piiloon Ronja Mäkinen, Soini kunniamaininta 14

15 Nimetön Se tuijottelee hajamielisesti jonnekin kauas, pohtii syntyjä syviä, eikä saa unta kun on täysikuu. Se kohtelee kirjoja melkein kuin eläviä olentoja, eikä ihan täysin ymmärrä miksi siitä huomautellaan sille. Se on ujo. Se ei oikein osaa olla monen ihmisen kanssa samaan aikaan. Se haluaa olla taiteilija ja kirjoittaa itseään ja elämäänsä paperille. Se rakastaa kynttilänvaloa, suklaata ja yhtä tähtisilmää jota se ei koskaan voi saada. Ei sillä nimeä ole, se on vähän hukassa. Ei se tiedä kuka se on. Ronja Verkkapuro, Pietarsaari kunniamaininta 15

16 Maija Tiedän että tiedät, mutta haluan kertoa kuitenkin. Haluan pukea sanoiksi tunteet, jotka tunnen, kun kirjoitan nimesi. Luulin seitsemänteen luokkaan asti, että senhetkinen kaveriporukkani oli parasta, mitä vain voi olla. Yläkouluun tullessamme näin kuitenkin tytön, johon halusin tutustua.nyt kun ajattelen asiaa yli kaksi vuotta myöhemmin, tapasin silloin ihmisen, joka muutti koko elämäni. Olet minun elämäni, syy, miksi olen yhä tässä. Olet ainut, joka ymmärtää, se pieni ja suloinen, joka otti väriliidut esiin ja piirsi kanssani viiksiä lehdissä nauraville poliitikoille, kun kirosin maailmaa. Aluksi juttelimme vain netissä, mutta ei mennyt kauaa, kun tapasimme ensimmäisen kerran Valehtelin kotona yöpyväni kaverin luona, kun hänen vanhempansa eivät olleet kotona. En kadu tätä vieläkään, vaikka äitini saikin myöhemmin tietää asiasta. Aika, jonka olen kanssani viettänyt, saisi jatkua ikuisesti. Voisin kulkea rinnallasi, matkani pienimmätkin askeleet. Käänsin juuri kalenterista kuukauden, jonka aikana oli päivä, johon mennessä olemme seurustelleet kaksi vuotta ja kolme kuukautta. Siihen lyhyeenkin aikaan on mahtunut lukematon määrä asioita, joita en koskaan uskonut kokevani, ja sitäkin enemmän tunteita, joita en edes tiennyt olevan olemassa. Sinä opetit minut elämään, näkemään muutakin kuin sääntöjä ja velvollisuuksia. Yhdessä voimme tehdä, mitä vain. En voi sanoa, että kaikki, mitä viimeisen parin vuoden aikana on tapahtunut, olisi hyvää. On ollut useita hetkiä, jolloin kumpikaan ei ole enää jaksanut. Ei ole jaksanut olla tai elää. Olemme pettäneet, valehdelleet, huutaneet, riidellleet, lyöneet, karanneet ja eronneet, mutta kaiken tämän jälkeenkin tunnen, että minulla on elämässäni ihminen, jota ilman en pystyisi olla. Luvattu on paljon, rikottu enemmän. 16

17 Vierelläsi valvon ja kauniina sut nään. Sä oot se jonka löydän aina uudelleen aas tässä oon ja valmis uuteen kierrokseen Mut mussa ei oo mitään, mussa ei oo mitään uutta. Oon vielä samanlainen, sama mieli, sama sydän, sama nainen Chisu: Sama nainen Taija Leivo, Pietarsaari kunniamaininta 17

18 Kissalan pojat Vauhtia Aaro!. Kunnon syötöt Iisakki!. Asennetta Topias! valmentaja huusi kentän laidalta. Nyt on se aika, että karsitaan ensi kesän joukkue, hän jatkoi. Ei, kuiskasi Aaro Iisakille ja Topiakselle. Valmentaja katsoi Aaroa, Iisakkia ja Topiasta. Teidät on karsittu, hyvästi, hän sanoi. Pojat lähtivät murtuneina tavaroidensa luokse. Topias heitti vielä murhaavan katseen olkansa yli valmentajalle, joka säpsähti ja oli kaatua palloon. Topias naurahti ja otti muut kiinni. Matkalla kotiin Iisakki päivitteli: Teidät karsittu! No niinpä, Aaro tuhahti. Pojat polkivat kohti kotia, kunnes yhtäkkiä Topias löi jarrut pohjaan. Mitä nyt? Aaro kysyi. Me perustetaan oma joukkue, Topias sanoi hilpeästi. Mistä rahat? Iisakki kysyi. Myydään kakkuja, meidän äiti tekee Kissalan parhaita kakkuja! Topias huudahti. Pelaajat? Aaro kysyi. No, Raine ja Samppa ainakin tulisi meidän luokalta, Topias vastasi. No jatketaan huomenin Aaro sanoi. Huomenissa koulussa pojat saivat seitsemän pelaajaa joukkueeseensa. Vielä tarvittaisiin muutama, Iisakki tuumi. Minä voin kysyä serkkuani ja hänen kavereita. He asuvat Esalandiassa, Topias sanoi. Muistakaa palaveri tänään, Aaro muistutti. Illalla kuuden aikaan pojat lähtivät vanhalle paloasemalle. Minulla on teille yllätys vai pitäisikö sanoa ullatus, Topias sanoi maireasti. Pojat saapuivat paloasemalle, muut olivat jo paikalla, myös Topiaksen serkku kavereineen. Topias aloitti palaverin rykien. Hän hyppäsi pöydälle ja toitotti: Toivottakaa tervetulleeksi uusi valmentajanne Brasilian helmi Ronald Navarro Jose Lucio! Ovesta astui sisään noin 190-senttinen, karvainen ja melko hikinen mies, jolla oli tummat pitkät rastat. Mina pohoo hoono soomi, sina voida sanoo mina Jose, hän puhui möreällä äänellä. Meilla on kaksi viikko aika harjoitela ennen peli numero jyksi. Se peli ola Kissala pallo vastaan teidan vanha joukue, hän jatkoi. Mika ola meidan joukue nimi? Jose kysyi. Kissalan pojat, Aaro keksi. Loistavaa, harjoitus alka huomena, Jose sanoi. Seuraavana päivänä koulussa Iisakki kysyi Topiakselta : Mistä sinä tunsit Josen? Topias vastasi: Hän on äitini sisarentyttären kummisedän avovaimon kissan lääkäri Selvä, Iisakki sanoi hämillään. Illalla pojat menivät harjoituksiin. Valmentaja oli aivan uskomaton. Hän tiesi kaikki kuviot ja harhautukset. Hän opetti Aarolle pomminvarman ulkosyrjäkierteen, joka laukaistaan silmät kiinni! Pojat harjoittelivat. He harjoittelivat aurinkoisella säällä. He harjoittelivat sateella. Kunnes koitti ottelua edeltävä päivä. Pojat tapasivat koulussa joukon Kissalan pallon pelaajia. Huomenna sitten te tiputte alempaan sarjaan, yksi heistä naurahti. Mitä? Aaro ihmetteli. Niin, häviäjä tippuu alempaan sarjaan eli te, toinen käkätti. Ja sehän nähdään, Iisakki tiuskaisi. 18

19 Päivää ennen peliä Jose piti taktiikkapalverin. Hän sanoi: Kjovaa pelia pojat. Mina menen njyt njostamaan panoksia, hän jatkoi. Pojat ihmettelivät ja pitivät pienen hiljaisen hetken, kunnes pilli soi. Aaro johti joukkueen kentälle. Heillä oli punaoranssiraitaiset paidat. Aaro tunsi, kuinka kapteeninnauha kiristi käsivarressa. Häntä jännitti, niin myös Iisakkia ja Topiastakin. Aaro kuunteli kuinka Jose puhui vastustajan valmentajan kanssa. Jos me vjoitame sina syoda mina karnevaalihattu. Sje olla jyksi metri levea, hän sanoi. Jos me voitamme, sinä syöt kymmenen kiloa mämmiä, vastustajan valmentaja kähätti. Hyi mammia pahaa! Jose huudahti. Kentälle astui toinen joukkue sähkönsinisissä paidoissa. Tuomari vihelsi pilliin, ja ottelu alkoi. Vastustaja sai aloittaa, ja he pääsivät johtoon viiden minuutin kohdalla uskomattomalla puskumaalilla, jolle Topias, joka oli maalivahti, ei voinut mitään. Vastustaja sai toisenkin maalin ensimmäisellä puoliajalla, kun poikien puolustaja taklasi rangaistusalueella. Vastustaja ei erehtynyt saamastaan rangaistuslaukauksesta. Tauolla Jose oli saanut uutta potkua poikiin ja toisella puoliajalla Kissalan pojat olivat kuin eri joukkue. Pojat iskivätkin kaksi maalia kymmenen minuutin sisään. Ensin Aaro harhautti koko kentän ja syötti pallon tarkasti alakulmaan. Sitten Iisakin kaukolaukaus upposi vastustajan maalivahdin selän taakse. Loppu toisesta puoliajasta oli tiukkaa vääntöä. Kunnes viimeisellä minuutilla Aaro syötti Iisakin puolittaiseen läpiajoon. Vastustaja kaatoi Iisakin, joka voihki ja ontui vaihtoon. Tuomari antoi vapaapotkun. Aaro asettui pallon taakse. Tuomari vihelsi pilliin. Aaro sulki silmänsä ja keskittyi. Hän kuuli kuinka vastustajat nauroivat. Hän potkaisi ulkosyrjällä niin kovaa kuin pystyi ja avasi silmänsä. Pallo näytti menevän paljon ohi, mutta yhtäkkiä se kiersi yläkulmaan. Kaikki juoksivat onnittelemaan Aaroa. Hän näki, kuinka Jose antoi vastustajan valmentajalle karnevaalihattunsa ja haarukan ja veitsen. Aaro nauroi ja itki onnesta. Sinä hetkenä Kissalan pojat olivat kaikkien kissalalaisten suosiossa! Arttu Korkeaniemi, Ilmajoki 19

20 Minä, kiekko ja luistimet Olin juuri täyttäny kahdeksan vuotta, kun ystäväni Valtteri pyysi minua kokeilemaan jääkiekkoa oikeissa harjoituksissa. Isäni hankki minulle varusteet ja vei minut harjoituksiin. Muistan kuinka minua jännitti, mutta samalla olin silti innoissani. Ihastuin lajiin heti. Aluksi olin todella huono, mutta pelailin tosi paljon, sekä ulkojäillä että jäähallissa. Nykyään maila, kiekko ja luistimet ovat parhaat ystäväni. Ensimmäiset viisi kautta pelasin ikäisteni kanssa, mutta täksi kaudeksi vaihdoin vuoden vanhempiin, koska he saivat ammattivalmentajan, ja tämä lupasi minulle ison roolin. Viime kesänä minut valittiin joukkueen varakapteeniksi, ja olen pelannut koko kauden ykkösketjun pakkiparissa. Kesällä harjoittelimme jopa kymmenen kertaa viikossa, mutta nyt vain neljä kertaa. Yleensä on myös yksi peli. Harjoituksiini kuuluvat alkulämmittely, tunnin jääharjoitus ja loppujäähdyttely. Yhdellä kerralla aikaa kuluu noin kaksi ja puoli tuntia. Unelmani on pelata joskus NHL:ssä tai SM-liigassa. Aion tehdä kaiken, jotta se toteutuisi ja saisin pelata kiekkoa ammatikseni. Ville Hanhisuanto, Pietarsaari 20