Kuvia 1-vuotisista, 2-sirkkaisista siemenrikkakasveista Osa I (savikat, pihatatar, peipit, pillikkeet)
|
|
- Kaarina Lahti
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus 1 Kuvia 1-vuotisista, 2-sirkkaisista siemenrikkakasveista Osa I (savikat, pihatatar, peipit, pillikkeet) Jauhosavikka (Chenopodium album) Kuva 1 (vasemmalla): Jauhosavikka sirkkalehtiastella ( savikka punertaa ). Kuva 2 (ylhäällä): Jauhosavikka ensimmäisellä kasvulehtiasteella. Kuva 3. Iso (jauho)- savikka, jossa on jo 6 kasvulehteä. Torjunta vaatii tankkiseokseen metamitronia (1,5 2,0 l tai kg/ha) sekä etofumesaattia ja fenmedifaamia verrattain suuret määrät (ns. hevoskuurit). Kuivissa oloissa näin suuresta savikasta tulee ongelma. Savikat ovat yleisimpiä rikkakasveja juurikaspelloilla. Jauhosavikan lisäksi samoilla ohjeilla voidaan torjua punasavikkaa (Ch. rubrum), maltsoja kuten iso- ja kylämaltsaa (Atriplex prostrata & paltula). Muita harvinaisempia juurikaspeltojen savikoita ovat
2 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus 2 hento sinisavikka (Ch. glaucum) ja hyvänheikinsavikka (Ch. bonus-henricus). Jauhosavikan ja maltsan erottaa jauhosavikan lehtien jauhosta, jota maltoilla ei ole. Savikat ja maltsat saadaan torjuttua samoilla ohjelmilla. Savikoilla on vain yksi verrattain pitkä taimettumisjakso, joka kattaa koko kasvukauden alun aina elokuulle asti. Maltsojen taimettusaika painottuu alkukesään. Jauhosavikka on tehokas siementen tuottaja. Isoissa jauhisavikoissa voi olla jopa siementä per kasvi. Maltsat (isomaltsa) tuottavat huomattavasti vähemmän siemeniä (n siementä/kasvi). Sirkkalehtiasteella oleva savikka saadaan helposti torjuttua pienellä määrällä fenmedifaamia ja öljyllä (esim. 1,0 l Betanal SE/Betasana ,5 l/ha öljyä). Myös ensimmäisellä kasvulehtiasteella oleva savikka kuolee suhteellisen helposti normaaleilla fenmedifaami-, etofumesaatti- ja öljymäärillä. Rikkakasvien siemenistä osa on lepovaiheessa (dormanssi). Tästä syystä savikoidenkin määrän vähentäminen vaatii useiden vuosien jopa vuosikymmeniä. Lämpimät ja kuivat keväät suosivat yleensä savikkaa. Metamitronin hyvä maavaikutus ja riittävä määrä 1. ruiskutuksessa, helpottavat savikan torjuntaa myöhemmissä vaiheissa. Savikasta voi syntyä erittäin vaikeasti torjuttava rikkakasvi kuivissa oloissa, jolloin sen torjunta vaatii suuria fenmedifaami- ja öljymääriä sekä aikaisen aamun ruiskutukset. Pihatatar (Polygonum aviculare) Kuva 4. Pihatatar sirkkalehtiasteella Kuva 5. Pihatatarin 1. kasvulehti avautumassa Kuva 6. Pihatatarin 1. kasvulehti avautunut Pihatatar on yksi vaikeimmin torjuttavista rikkakasveista. Se taimettuu pääasiassa kasvukauden alussa ja tuottaa vapaasti kasvaessaan siementä/kasvi.
3 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus 3 Sirkkalehtiasteella oleva pihatatar on erittäin pieni (n. 0,5 cm korkuinen) ja vaikeasti havaittava (kuva 4). Pienestä lehtipinta-alasta johtuen sen torjunnassa on keskeistä hyvä maavaikutus. Pihatattaren torjunta vaatiikin tankkiseoksiin aika runsaasti metamitronivalmisteita (1,0 2,0 l tai kg/ha), jotka vaikuttavat tässä vaiheessa tattareihin pääasiassa maan kautta. Jos ruiskutuksen jälkeen ei sada, maavaikutus voi jäädä huonoksi ja pihatattaren torjunnan alku heikkenee. Kun ensimmäinen kasvulehti on avautumassa, lehtivaikutteisilla valmisteilla (Betanal Progress SE, Powertwin, Betanal SE/Betasana 2000/Medifam 3420 SC ja Tramat 500 SC) alkaa olla hyvä teho. Pihatatar pitäisi saada torjuttua viimeistään ensimmäisen kasvulehden avauduttua (kuva 6). Myöhemmissä vaiheissa torjuntaan tarvitaan jo huomattavan suuria määriä Progress-, Powertwin- tai Tramat-Betanal/Betasanavalmisteita. Pihatatar on etofumesaatti-kasvi, joka vaatii suurempia etofumesaatti-määriä tankkiseoksiin. Safaria voi lisätä tankkiseoksiin, kun pihatattaressa on ensimmäinen kasvulehti avautunut (pohjavesialueilla myös ensimmäiseen ruiskutukseen). Safari ei tapa pihatatarta, mutta jarruttaa sen kehitystä. Myöhemmin pihatatar voi toipua Safarikäsittelystä. Yleensä Safaria pitäisi käyttää kahdessa peräkkäisessä ruiskutuksessa, jotta kasvua estävä teho saataisiin mahdollisimman hyväksi. Pihatatarpellot samoin kuin muut tatarpellot olisi hyvä harata, jos torjunta jää vaillinaiseksi. Tattaret eivät siedä varjostusta, mistä syystä viljelykierto parantaa ajan mittaan tilannetta. Epäonnistunut tattarien torjunta voi näkyä rikkakasvistossa useita vuosia. Jos torjunta on jäänyt vaillinaiseksi, pihatatar valtaa tehokkaasti alaa aukoisessa kasvustossa ja riviväleissä. Kuivissa oloissa kehittyneet pihatattaret voivat olla erittäin sitkeitä (kuin narua) ja vaativat tehokkaan harauksen, jos torjunnat ovat epäonnistuneet. Peipit: Liuskapeippi (Lamium hybridum), punapeippi (L. rubrum) ja sepiväpeippi (L. amplexicaule) Peipit ovat 1-vuotisia rikkakasveja, joita taimettuu koko kasvukauden ajan. Taimettumishuiput ovat keväällä ja syksyllä. Syksyllä taimettuneet kasvit voivat talvehtia. Peipit eivät tuota kovin paljon siemeniä (n. 200 siementä/kasvi). Sirkkalehtiasteella olevat peipit on helppo torjua, jos tankkiseos sisältää fenmedifaamia, etofumesaattia ja öljyä (viimeksi mainittua riittävästi). Kun ensimmäinen kasvulehtipari on kehittymässä, tankkiseosta on täydennettävä metamitroni-valmisteilla. Suurempien peippien torjunta vaatii jo huomattavia valmiste- ja öljymääriä.
4 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus Kuva 7. Sirkkalehtiasteella oleva peippi. 4 Kuva 8. Ensimmäiset kasvulehdet kehittymässä peippiin. Peipit eivät kilpaile juurikkaan kanssa kasvutilasta, jos juurikas on tervettä. Peipit ovat lisäksi verrattain pehmeävartisia rikkoja, jotka tuhoutuvat helposti harauksessa. Peippejä taimettuu koko kasvukauden ajan, mistä syystä kasvustojen aukot ovat usein peippien kansoittamia. Liuka- ja punapeippi ovat yleisimpiä ja ne voivat risteytyä keskenään, joten eri peippilajien erottaminen voi olla vaikeaa. Valkopeippiä (L. album), jonka kukat ovat valkoiset, voi esiintyä satunnaisesti Lounais-Suomen pelloilla. Pillikkeet: Kirjopillike (Galeopsis speciosa), karheapillike (G. tetrahit), peltopillike (G. bifida) Kuva 9. Pillike sirkkalehtiastella (yläkuva). Kuva 10. Pillike 1. kasvulehtiasteella (kuva oikealla).
5 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus 5 Pillikkeet ovat 1-vuotisia rikkakasveja, joiden taimettumishuippu on kasvukauden alussa. Ne ovat ensimmäisten taimettuvien rikkakasvien joukossa. Pillikkeitä taimettuu myös myöhemmin mutta vähäisemmässä määrin. Pillikkeet tuottavat siemeniä siementä/kasvi lajista riippuen. Pillikkeet ovat sirkkalehtiasteella erittäin helppoja torjua pienellä määrällä fenmedifaamia ja öljyä. Kun ensimmäiset kasvulehdet ovat kehittyneet, torjuntaan riittää vielä fenmedifaami ja öljy, mutta fenmedifaamin määrä on suurempi (esim. Betanal SE 1,5-2,5 l/ha pillikkeen koon mukaan). Rikkakasvien yleistorjuntaan käytetyt tankkiseokset riittävät pillikkeiden hyvään torjuntaan (pillikkeet eivät vaadi erikoisohjeita).
Kuvia 1-vuotisista, 2-sirkkaisista siemenrikkakasveista Osa II (peltoemäkki, pelto-orvokki, peltomatara, peltosaunio, linnunkaali, pihatähtimö)
Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus 6 Kuvia 1-vuotisista, 2-sirkkaisista siemenrikkakasveista Osa II (peltoemäkki, pelto-orvokki, peltomatara, peltosaunio, linnunkaali, pihatähtimö) Peltoemäkki (Fumaria officinalis)
Kuvia 1-vuotisista, 2-sirkkaisista siemenrikkakasveista Osa III (rusokki, kiertotatar, ukontatar, vesitatar, katkeratar)
Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus 11 Kuvia 1-vuotisista, 2-sirkkaisista siemenrikkakasveista Osa III (rusokki, kiertotatar, ukontatar, vesitatar, katkeratar) Tummarusokki (Bidens tripartita) Rusokkien kasvupaikkoja
Betanal SE/ (5) Myyntipäällyksen teksti
Betanal SE/8.1.2015 1(5) Myyntipäällyksen teksti BETANAL SE Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Mycket giftigt för vattenlevande organismer
Goltix 70 WG/ (3)
Goltix 70 WG/29.9.2016 1(3) Myyntipäällyksen teksti GOLTIX 70 WG Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Haitallista nieltynä. Skadligt vid förtäring. Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia.
Tankkiseokset turvallisesti ja maltilla
Tankkiseokset turvallisesti ja maltilla Marja Turakainen Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus, SjT Kasvinsuojelupäivä Hämeenlinna 16.1.2018 Sisältö Juurikkaan rikkakasvintorjuntaan vaikuttavat tekijät Vioitusriski
Betanal Progress SE/8.2.2013 1 (5)
Betanal Progress SE/8.2.2013 1 (5) BETANAL PROGRESS SE Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Tehoaineet: Valmistetyyppi: SE Etofumesaatti 115 g/l Fenmedifaami 75 g/l Desmedifaami 15 g/l Ärsyttävä
Kuminan kasvinsuojelu
Kuminan kasvinsuojelu Lepaa 26.02.2011 Lasse Matikainen Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito Vuonna 2010 kuminalla teimme edelleen paljon koetoimintaa, ja erityisesti rikkakasvitutkimusta. Saunakukkaohjelma
Betanal Progress SE/ (6)
Betanal Progress SE/8.1.2015 1 (6) BETANAL PROGRESS SE Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Voi aiheuttaa allergisen ihoreaktion. Kan orsaka allergisk hudreaktion. Myrkyllistä vesieliöille,
Myyntipäällyksen teksti. MAATILAN ETOFUMESAATTI Rikkakasvien torjuntaan. Ympäristölle vaarallinen. Tehoaine: Etofumesaatti 500 g/l. Valmistetyyppi: SC
Maatilan Etofumesaatti/15.2.2012 1 (5) MAATILAN ETOFUMESAATTI Rikkakasvien torjuntaan Myyntipäällyksen teksti Ympäristölle vaarallinen Tehoaine: Etofumesaatti 500 g/l Valmistetyyppi: SC Käyttötarkoitus:
Resistenssiriskin hallinta rikkatorjunnassa
Resistenssiriskin hallinta rikkatorjunnassa Aki Niemelä Hankkija-risteily 14.3.2019 Kasvuohjelma-seminaari Insert Agriculture Risk Classification Division of DowDuPont Torjunta-ainekestävyys Mitä? Evoluutioprosessi
Käyttötarkoitus: Rikkakasvien torjuntaan sokerijuurikas-, rehujuurikas- ja punajuurikasviljelyksiltä.
Maatilan Fenmedifaami /29.1.2015 1 (4) MAATILAN FENMEDIFAAMI Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Myyntipäällyksen teksti Voi aiheuttaa allergisen ihoreaktion. Kan orsaka allergisk hudreaktion. Ärsyttää voimakkaasti
Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla
CDQ SX Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla kaksi tehokasta tehoainetta tribenuroni-metyyli 222 g metsulfuroni-metyyli 111 g lehti- ja maavaikutteinen, tehoaa myös ruiskutuksen
Käyttötarkoitus: Rikkakasvien torjuntaan sokeri-, rehu- ja punajuurikasviljelyksiltä.
Betanal Expert EC/28.12.2015 1(6) BETANAL EXPERT EC Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Mycket giftigt för vattenlevande
Sokerijuurikkaan kasvinsuojeluaineet. Eng Landscape
Sokerijuurikkaan kasvinsuojeluaineet Select Plus heinämäisten rikkojen torjuntaan Kletodiimi 120g/l HRAC-luokka: A (ACCase estäjä) (samaa ryhmää kuin muutkin fopit ja diimit Kepasipuli, Porkkana, Rehujuurikas,
TARGET SC/Minor use/ (5)
1(5) Minor use käyttöohje TARGET SC Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Haitallista nieltynä.. Skadligt vid förtäring. Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Mycket giftigt för
Betanal Progress SE/ (6)
Betanal Progress SE/29.9.2016 1 (6) BETANAL PROGRESS SE Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Voi aiheuttaa allergisen ihoreaktion. Kan orsaka allergisk hudreaktion. Myrkyllistä vesieliöille,
Tramat 500 SC/ (5)
Tramat 500 SC/9.1.2015 1 (5) TRAMAT 500 SC Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Giftigt för vattenlevande organismer med långtidseffekter.
*Maatilan TF-Sulfuroni /19.9.2014 1 (3) Varoitus
*Maatilan TF-ulfuroni /19.9.2014 1 (3) Maatilan TF-ulfuroni Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Ärsyttää voimakkaasti silmiä. Orsakar allvarlig ögonirritation. Epäillään aiheuttavan
Luomutärkkelysperunan kasvinsuojelu ja kasvinterveys. Kokemäki Anne Rahkonen, Perunantutkimuslaitos
Luomutärkkelysperunan kasvinsuojelu ja kasvinterveys Kokemäki 24.1.2018 Anne Rahkonen, Perunantutkimuslaitos Kasvintuhoojien vaikutus luomutuotannossa Perunan kasvintuhooja Sadonalennus (arvio) Kasvinvuorotuksen
Kuminan kylvöajan ja perustamisvuoden rikkakasvien torjunnan vaikutukset kuminan kasvuun ja satoon
Kuminan kylvöajan ja perustamisvuoden rikkakasvien torjunnan vaikutukset kuminan kasvuun ja satoon Pentti Ruuttunen MTT Kasvintuotannon tutkimus HYVÄ STARTTI KUMINALLE -seminaari 26.10.2010 Ilmajoki, 28.10.2010
Muokkaus ja kylvö. Löydät valikoimastamme maan parhaat kylvösiemenet aina viljanviljelystä nurmikasveihin sekä öljy- ja valkuaiskasveille.
Rehuherneen viljely Kasvulohkon valinta Herneen viljely onnistuu parhaiten ilmavilla, hyvärakenteisilla hietasavilla, jäykillä savikoilla ja hienoilla hiedoilla. Runsasmultaisia maita tulee välttää johtuen
Viljan kasvinsuojelu 2013
Viljan kasvinsuojelu 2013 Arto Markkula Antti Jaakkola p. 0500 281717 p. 040 7033558 www.syngenta.fi 2 More from Syngenta Consumer innovation portfolio Celest on nyt hyväksytty kaikille viljoille Celest
Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella Ikaalinen Lasse Matikainen
Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella 2013 Ikaalinen 04.03.2014 Lasse Matikainen Rehumaissin rikkakasvien torjunta Rikkakasviongelma korostuu, koska maissin riviväli on suuri, jolloin rikkakasveille
MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS. KASVINVILJELYLAITOKSEN TIEDOTE N:o 2 LEILA-RIITTA ERVIO : RIKKAKASVIEN TORJUNTA SYYSRUKIISTA KEVÄÄLLÄ TIKKURILA 1976
MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS KASVINVILJELYLAITOKSEN TIEDOTE N:o 2 LEILA-RIITTA ERVIO : RIKKAKASVIEN TORJUNTA SYYSRUKIISTA KEVÄÄLLÄ TIKKURILA 1976 Rikkakasvien torjunta syysrukiista keväällä Kasvinviljelylaitoksella
Kasvinsuojelu 2011. Katri Haavikko p. 050 555 4693
Kasvinsuojelu 2011 Katri Haavikko p. 050 555 4693 Esitykseni sisältö tänään Lahdessa R E S I S T E S S I Rypsin ajankohtaiset Uutuustuote viljan rikkakasvien torjuntaan: Logran Plus Oxitril Päivitystä
JUURIKASSARKA. Nr 2 2006. Juurikassarka 2/2006-1
JUURIKASSARKA Nr 2 2006 Juurikassarka 2/2006-1 JUURIKAS- SARKA 2/2006 19. vuosikerta Päätoimittaja Nils Lindroos Toimitussihteeri Marte Römer-Lindroos Taitto Marte Römer-Lindroos Julkaisija Sokerijuurikkaan
Refine Super SX UUTUUS
Refine Super SX UUTUUS Parannettu ja tehostettu seos haastavien rikkakasvien torjuntaan Joustava käsittelyajankohta Kevätkäytön jälkeen voi kylvää syysrapsia Täysin liukenevaa SX teknologiaa Soveltuu pohjavesialueille
Aurea CL + Yksinkertainen ja toimiva kokonaisuus
2013 TM Öljykasvit, kasvava osa tulevaisuuden proteiiniomavaraisuutta Suomessa Kevätrypsi on Suomen tärkein ristikukkainen proteiinikasvi. Se on viljelyvarma maamme lyhyessä kasvukaudessa aina keskiseen
IPM-kokemuksia kesältä 2010
IPM-kokemuksia kesältä 2010 Pauliina Laitinen, Sanni Junnila, Marja Jalli ja Heikki Jalli PesticideLife-hanke Kasvinsuojelun syyspuinti 1.11.2010 HAMK Mustiala LIFE08 ENV/FIN/000604 PesticideLife-hanke
18.11.2015 SANEERAUSKASVIT 2016
SANEERAUSKASVIT 2016 SANEERAUSKASVIT TAUSTAA JA KOKEMUKSIA VIHANNEKSET, PERUNA Varhaisviljelyssä pelto pitkään mustana sadonkorjuun jälkeen. Rikkakasvit pääsevät vapaasti kasvamaan ja siementämään jos
Aurea CL + + DASH. Rikkakasvit kuolevat Clamox-ruiskutuksen jälkeen 1-2:ssa viikossa
TM Öljykasvit, kasvava osa tulevaisuuden proteiiniomavaraisuutta Suomessa Kevätrypsi on Suomen tärkein ristikukkainen proteiinikasvi. Se on viljelyvarma maamme lyhyessä kasvukaudessa aina keskiseen Suomeen
Kasvinsuojelu nurmen tuotannossa
Marketing Team, Nordic Countries Kasvinsuojelu nurmen tuotannossa Joensuu 25.5.2012 Janne Laine, 040-5179365, janne.laine@bayer.com Sisältö 1. Rikkatorjunnan lähtökohtia 2. Oikea ruiskutusajankohta 3.
Harmony 50 SX. Hyväksytyt käyttökohteet Rikkakasvien torjuntaan nurmien suojaviljoista, viljellyiltä laitumilta ja rehumaissilta
Harmony 50 SX Hyväksytyt käyttökohteet Rikkakasvien torjuntaan nurmien suojaviljoista, viljellyiltä laitumilta ja rehumaissilta Saa käyttää pohjavesialueilla Ei peräkkäisen käytön rajoituksia Käytön rajoitukset
JUURIKASSARKA Betfältet
JUURIKASSARKA Betfältet 1 2014 Juurikassarka Betfältet 1/2014-1 JUURIKAS- SARKA 1/2014 27. vuosikerta/årgången Päätoimittaja/Huvudreadaktör Susanna Muurinen Toimitussihteeri Redaktionssekreterare Marte
Uutuus Refine Super SX
Uutuus Refine Super SX DuPont Crop Protection 2017 www.dupont.fi Anne-Maj Grimm Puh 040 5555 323 anne-maj.grimm@dupont.com Refine Super SX UUTUUS Parannettu ja tehostettu seos haastavien rikkakasvien torjuntaan
JUURIKASSARKA. Betfältet 1 2011. Juurikassarka Betfältet 1/2011 1
JUURIKASSARKA Betfältet 1 2011 Juurikassarka Betfältet 1/2011 1 JUURIKAS- SARKA 1/2011 24. vuosikerta/årgången Päätoimittaja/Huvudreadaktör Marja Turakainen Toimitussihteeri Redaktionssekreterare Marte
Tarkalla rikkakasvi- ja tuholaistorjunnalla sato moninkertaistuu
Tarkalla rikkakasvi- ja tuholaistorjunnalla sato moninkertaistuu Pentti Ruuttunen & Erja Huusela-veistola MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella keskisato nousuun -seminaari
Rikkakasvien torjunnan vaikutus kuminan satoon
Rikkakasvien torjunnan vaikutus kuminan satoon Pentti Ruuttunen MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ seminaari 23.11.211 Hyvinkää,
JUURIKASSARKA. Betfältet 1 2013. Juurikassarka Betfältet 1/2013 1
JUURIKASSARKA Betfältet 1 2013 Juurikassarka Betfältet 1/2013 1 JUURIKAS- SARKA 2/2012 26. vuosikerta/årgången Päätoimittaja/Huvudreadaktör Susanna Muurinen Toimitussihteeri Redaktionssekreterare Marte
Kylvömäärän ja lajikevalinnan suunnittelu vähentää satovaihteluita
Kylvömäärän ja lajikevalinnan suunnittelu vähentää satovaihteluita Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella keskisato nousuun -seminaari 25.3.2014 Jokioinen,
Rikkatorjuntakoe. Lohko 6, Ohra
Rikkatorjuntakoe Lohko 6, Ohra Yleisselvitys kokeen tarkoituksesta Kokeen tarkoitus on tutkia yksi- ja monivuotisten rikkakasvien esiintymistä sekä runsastumista usean vuoden aikana. Luonnonmukaisessa
Johdatus päivän teemaan
Rikkakasvit hallintaan luomutilalla torjunnassa tutkimuksesta käytäntöön Johdatus päivän teemaan Heikki Jalli Luonnonvarakeskus (Luke) 4.4.2017 1 TODELLISUUTTA 2007-2009 Luonnonmukaisesti viljellyillä
Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus Arto Markkula p
Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus 2011 Arto Markkula p. 0500 281717 Suuri jyvä = paljon tärkkelystä = paljon: - energiaa rehuviljassa - jauhoa leipäviljassa - saantoa mallasohrassa kuori valkuainen
JUURIKASSARKA. Betfältet
JUURIKASSARKA Betfältet 1 2015 JUURIKAS- SARKA 1/2015 28. vuosikerta/årgången Päätoimittaja/Huvudredaktör Susanna Muurinen Toimitussihteeri/ Redaktionssekreterare Marte Römer-Lindroos Taitto/Ombrytning
Kasvinviljelyseminaari Kemiö Suur-Seudun Osuuskauppa
Kasvinviljelyseminaari Kemiö Suur-Seudun Osuuskauppa 14.2.2013 Pertti Tamminen Rapsia ja vesiheinää 2010 Maatalouskauppojen taistelu markkinaosuuksista KESTÄVÄÄ VESIHEINÄÄ... RESISTENSSIRISKI... Maatalouskauppojen
Gluteenittomalle tattarille on kysyntää!
Gluteenittomalle tattarille on kysyntää! Pohjois-Pirkanmaan Tattariosuuskunta Puheenjohtaja Juha Anttila Maatalousmuseo Sarka 16.10.2018 Tietoa osuuskunnasta Perustettu vuonna 2003 Osuuskunnan tarkoituksena
KUMINAN KASVINSUOJELU 2018
KUMINAN KASVINSUOJELU 2018 Lepaa 24.3.2018 Asmo Saarinen Viljelijän Berner KASVINSUOJELU KUMINAN PERUSTAMISVUONNA KYLVÖVUONNA RATKAISTAAN TULEVIEN SATOVUOSIEN KUMINASADOT 1. Kuminan tasainen taimettuminen
PELLOT TUOTTAMAAN. MTTn tilakokeet 2010 NURMIEN TÄYDENNYSKYLVÖ. Hankeseminaari, Joensuu Päivi Kurki MTT Mikkeli
PELLOT TUOTTAMAAN MTTn tilakokeet 2010 NURMIEN TÄYDENNYSKYLVÖ Hankeseminaari, Joensuu 25.11.2010 Päivi Kurki MTT Mikkeli MTTn KOKEET 2010 6. Apilan viljely säilörehuksi Koe 6.1. LOHKOKOHTAINEN SATOMÄÄRÄ
YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON
1 YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON Erikoistutkija Marjo Keskitalo, MTT Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen. marjo.keskitalo@mtt.fi KOKEEN TAUSTAA Kuminan kylvösiemenmääräksi
JUURIKASSARKA Betfältet
JUURIKASSARKA Betfältet 1 2012 Juurikassarka Betfältet 1/2012 1 JUURIKAS- SARKA 1/2012 25. vuosikerta/årgången Päätoimittaja/Huvudreadaktör Susanna Muurinen Toimitussihteeri Redaktionssekreterare Marte
Clamox/28.1.2015 1(7) Varoitus
Clamox/28.1.2015 1(7) CLAMOX Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Voi aiheuttaa allergisen ihoreaktion. Kan orsaka allergisk hudreaktion. Epäillään aiheuttavan syöpää. Misstänks kunna
Maatalous on kasvuala
KASVINSUOJELU 2016 Maatalous on kasvuala Kulunut kasvukausi oli monin paikoin erittäin haasteellinen niin kylvöajan venymisen, kostean ja viileän alkukasvukauden sekä myöhäisen korjuun osalta. Lopputulos
SjT:n ankeroistutkimusten aineistoa Marja Turakainen ja Susanna Muurinen
SjT:n ankeroistutkimusten aineistoa 15.-16.11.2016 Marja Turakainen ja Susanna Muurinen Ankeroisen elinkierto 1. Kysta, jossa munia 2. Infektoiva toukka (J2) 3. Juureen tunkeutunut toukka. Toukka imee
Rikkakasvien torjunta nostaa kuminasadon määrää ja laatua
Rikkakasvien torjunta nostaa kuminasadon määrää ja laatua Pentti Ruuttunen MTT Kasvintuotannon tutkimus Transfarmin Kuminan viljelypäivät 26.1.2013 Riihimäki, 28.1.2013 Loimaa Toukokuussa 2009 kylvetty
Marja Poteri ja Eevamaria Harala. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
Rikkakasvien k i torjunta paakkutaimilla ill Marja Poteri ja Eevamaria Harala Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Rikkakasvien kartoitus metsätaimitarhoilla
UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE. Katse syyshoitoon. Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta. Mikkeli
UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Katse syyshoitoon Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta Mikkeli 3.11.2017 Matala V. 2006: Mansikan viljely Syyshoito eli sadonkorjuun jälkeiset
Mitä keinoja juurikkaanviljelyyn ankeroislohkoilla?
Mitä keinoja juurikkaanviljelyyn ankeroislohkoilla? Marja Turakainen, SjT Ankeroisseminaari 9.2.2011 SjT 2010 Ankeroisen sukupolvien määrä Suomessa 1627 1506 2010 Juurisato tn/ha Munia ja toukkia/100 g
VUODEN 2019 VIHANNES Puutarhamarttailua. Marttaliitto 2019
VUODEN 2019 VIHANNES Puutarhamarttailua Marttaliitto 2019 VÄRIKKÄÄT JUURIKKAAT Juurikkaiden suku Beta vulgaris on vuoden 2019 vihannes. Juurikkaisiin kuuluvat punajuurikas sekä kelta-, raita- ja valkojuurikas
JUURIKASSARKA. Nr 2 2004. Juurikassarka 2/2004-1
JUURIKASSARKA Nr 2 2004 Juurikassarka 2/2004-1 JUURIKAS- SARKA 2/2004 17. vuosikerta Päätoimittaja Nils Lindroos Toimitussihteeri Marte Römer-Lindroos Taitto Marte Römer-Lindroos Julkaisija Sokerijuurikkaan
Vuoroviljely näyttää voimansa. Kalajoki Anne Rahkonen, Perunantutkimuslaitos
Vuoroviljely näyttää voimansa Kalajoki 29.11.2018 Anne Rahkonen, Perunantutkimuslaitos Jatkuvan perunanviljelyn riesoja Kasvintuhoojat & kasvinvuorotus Leviämisominaisuudet: O = ei leviä, X = merkitys
Kasvitautien hallinnan merkitys ja mahdollisuudet
Kasvitautien hallinnan merkitys ja mahdollisuudet Peppi Laine, MTT Kasvinsuojelu, Jokioinen Taudin esiintymisen edellytykset: Taudille suotuisa säätila??? Kylvösiemen, peittaus, muokkaus, viljelykierto,
Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus 2011. Arto Markkula p. 0500 281717
Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus 2011 Arto Markkula p. 0500 281717 Kasvinsuojelun haasteita lähitulevaisuudessa Kasvinsuojelun tarve ei pienene - Laatuvaatimukset, määrä Resistenssi: rikkakasvit,
Rikkakasvien torjunta nostaa kuminasadon määrää ja laatua
Rikkakasvien torjunta nostaa kuminasadon määrää ja laatua Pentti Ruuttunen MTT Kasvintuotannon tutkimus PAREMPAA SATOA KUMINASTA -seminaari 12.11.2012 Loimaa, 19.11.2012 Ilmajoki Toukokuussa 2009 kylvetty
Kylvö suoraan vai suojaan?
Kylvö suoraan vai suojaan? Uusilla perustamistavoilla sopeudutaan muuttuviin tuotanto-oloihin Hannu Känkänen ja Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella
Nurmien rikkakasvien hallinta Gratililla
Nordic Countries Nurmien rikkakasvien hallinta Gratililla 7.2. 2012 Joensuu Janne Laine, Bayer CropScience. Puh. 040-5179365. sähköposti:janne.laine@bayer.com Gratil nurmilla Nurmien rikkatorjunnan lähtökohtia
JUURIKASSARKA Nr 2 2005
JUURIKASSARKA Nr 2 2005 Juurikassarka 2/2005-1 JUURIKAS- SARKA 2/2005 18. vuosikerta Päätoimittaja Nils Lindroos Toimitussihteeri Marte Römer-Lindroos Taitto Marte Römer-Lindroos Julkaisija Sokerijuurikkaan
glyfosaatti 450 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana)
Roundup Gold/KTTK/3.9.2004 1 (7) ROUNDUP GOLD Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjunta-aine Tehoaine: glyfosaatti 450 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Valmistetyyppi: SL Käyttötarkoitus:
Viljan kasvinsuojelu 2012. Arto Markkula p. 0500 281717
Viljan kasvinsuojelu 2012 Arto Markkula p. 0500 281717 Heikot tehot MCPA:sta Ariane S:ään ja LogranPlusOxitril:sta Ally Class:iin Henkiin jääneitä lajeja: - jauhosavikka, matara, vesiheinä, emäkki, pillike
Haasteita ja mahdollisuuksia
Haasteita ja mahdollisuuksia Vuoteen 2015 siirrytään monin tavoin haasteellisissa oloissa. Maataloustuotteiden hintataso on laskenut parin maailmanlaajuisesti hyvän satovuoden ja niitä seuranneiden varastotasojen
KASVUSTOHAVAINTOJA. Tuntomerkit: Pituudeltaan noin kaksi millimetriä, väriltään kiiltävän musta tai tummansininen, pisaranmuotoinen kovakuoriainen.
KASVUSTOHAVAINTOJA TUHOLAISET JUURIKASKIRPPA Tuntomerkit: Pituudeltaan noin kaksi millimetriä, väriltään kiiltävän musta tai tummansininen, pisaranmuotoinen kovakuoriainen. Oireet: Sirkkalehdissä (ensimmäiset
Buctril uusi valmiste rikkatorjuntaan viljoilla
Buctril uusi valmiste rikkatorjuntaan viljoilla Buctril toimintatapa Tehoaine: Bromoksiniili 225 g/l Lehtivaikutteinen Estää rikkakasvien soluhengitystä ja yhteyttämistä (HRAC 3-ryhmä, nitriilit) Nestemäinen,
JUURIKASSARKA. Nr 4 2005. Juurikassarka 4/2005-1
JUURIKASSARKA Nr 4 2005 Juurikassarka 4/2005-1 JUURIKAS- SARKA 4/2005 18. vuosikerta Päätoimittaja Nils Lindroos Toimitussihteeri Marte Römer-Lindroos Taitto Marte Römer-Lindroos Julkaisija Sokerijuurikkaan
JUURIKASSARKA. Nr 2 2007. Juurikassarka 2/2007-1
JUURIKASSARKA Nr 2 2007 Juurikassarka 2/2007-1 JUURIKAS- SARKA 2/2007 20. vuosikerta Päätoimittaja Nils Lindroos Toimitussihteeri Marte Römer-Lindroos Taitto Marte Römer-Lindroos Julkaisija Sokerijuurikkaan
Syngentan kasvinsuojeluopas. Mansikalle
Syngentan kasvinsuojeluopas Mansikalle Mansikan merkittävimmät kasvintuhoojat Harmaahome Harmaahome voi heikentää merkittävästi mansikkasadon määrää ja laatua. Harmaahome iskee kasvustoon kukinnan aikana
Humalan viljely - esimerkkejä ja havaintoja
Humalan viljely - esimerkkejä ja havaintoja Humala-info Pyhäjärvi-instituutti 15.2.2018 Johanna Pihala 1 Kasvupaikka Lämmin, aurinkoinen paikka, suojassa kovilta tuulilta Toisaalta sopivasta tuulesta voi
JUURIKASSARKA. Betfältet 1 2010. Juurikassarka Betfältet 1/2010 1
JUURIKASSARKA Betfältet 1 2010 Juurikassarka Betfältet 1/2010 1 JUURIKAS- SARKA 1/2010 23. vuosikerta/årgången Päätoimittaja/Huvudreadaktör Susanna Muurinen Toimitussihteeri Redaktionssekreterare Marte
Boori porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)
Boori porraskokeen tuloksia 2014-2016 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Boori (B) Suomen juurikasmaiden booritilanne Tyydyttävä Juurikasmaiden booripitoisuudet vuosina 2002-2012 Varsinais-Suomessa,
JUURIKASSARKA Nr 4 2008
JUURIKASSARKA Nr 4 2008 Juurikassarka 4/2008 - JUURIKAS SARKA 4/2008 21. vuosikerta Päätoimittaja Susanna Muurinen Toimitussihteeri Marte Römer-Lindroos Taitto Marte Römer-Lindroos Julkaisija Sokerijuurikkaan
ASIAA KASVINSUOJELUSTA KAUDELLE 2018 SSO KASVINVILJELYILLAT
ASIAA KASVINSUOJELUSTA KAUDELLE 2018 SSO KASVINVILJELYILLAT 1 Havaintoja kasvukaudelta Kasvukausi oli haastava, lämpösummaa kertyi todella hitaasti Rikkakasvien kasvuajankohdissa suuria vaihteluita, joten
Syysrapsia Ruukissa. Miika Hartikainen, MTT Ruukki
Syysrapsia Ruukissa Miika Hartikainen, MTT Ruukki Syysrapsikokeen taustaa Koepaikkana MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema Ruukissa Tarkoitus kokeilla syysrapsin menestymistä tavanomaista viljelyaluettaan
POLARTOP BOR BOR VILJELYRATKAISU ENTSYYMIMALLASOHRA. Tiedä mitä kylvät.
ENTSYYMIMALLASOHRA BOR Boreal Kasvinjalostus Oy www.boreal.fi Lajike-edustaja: Peltosiemen Oy Polartop on satoisa monitahoinen entsyymimallas- ja rehuohra. Sen korrenlujuus on hyvä eri maalajeilla ja viljelyolosuhteissa.
KUMINAN KASVINSUOJELU 2016
KUMINAN KASVINSUOJELU 2016 Lepaa 13.3.2016 Lasse Matikainen ViljelijänBerner Kumina Joulupäivänä 2015 KYLVÖVUONNA RATKAISTAAN KUMINASADOT 1. Kuminan tasainen taimettuminen 2. Rikkakasvitorjunnan onnistuminen
Herbisidien tehoerot viljojen rikkakasvitorjunnassa
Herbisidien tehoerot viljojen rikkakasvitorjunnassa 1 Heikki Jalli. Tapio Kujala Luke etunimi.sukunimi @luke.fi Rikkakasvien kasvun säätely kemiallisesti perustuu pellon rikkakasvilajiston tuntemiseen
Kasvuohjelmaseminaari
Kasvuohjelmaseminaari UUTTA- JA AJANKOHTAISTA KASVINSUOJELUSTA Hämeenlinna 23.2.2011 Lasse Matikainen Kasvinsuojeluongelmat jatkuvat! Laadun merkitys korostuu yhä enemmän Tulevana kesänä viljatiloilla
Peter Fritzén/ ProAgria-Suomen Talousseura/ 11.3.2010
Peter Fritzén/ ProAgria-Suomen Talousseura/ 11.3.2010 Miksi öljykasvien keskisadot ovat käytännön viljelyssä jäänet kauas niiden satopotentiaalista Yksi selittävä tekijä voi olla viljelytekniikan hallinta
PRORUIS VILJELIJÄILTA ELIMÄELLÄ
PRORUIS VILJELIJÄILTA ELIMÄELLÄ 7.4.2015 Reseptit rukiin kasvinsuojeluun Lasse Matikainen Berner Oy BERNERIN MYYNTIIN TULLEET UUDET KASVINSUOJELUAINEET Bernerin tuotevalikoima kasvaa noin 40 uudella valmisteella
Centium 36 CS/28.1.2015 1 (4)
Centium 36 CS/28.1.2015 1 (4) Centium 36 CS Rikkakasvien torjuntaan Voi aiheuttaa pitkäaikaisia haittavaikutuksia vesieliöille. Kan ge skadliga långtidseffekter på vattenlevande organismer. Säilytä lasten
JUURIKASSARKA BETFÄLTET
JUURIKASSARKA BETFÄLTET 1 2016 JUURIKAS- SARKA 1/2016 29. vuosikerta/årgången Päätoimittaja/Huvudredaktör Susanna Muurinen Taitto/Ombrytning Ekenäs TypoGrafi/ Margita Lindgren Julkaisija Sokerijuurikkaan
Avomaan vihannesviljely
Avomaan vihannesviljely 1 I. Vihannesten ryhmittely markkinointikestävyyden mukaan 1.TUOREVIHANNEKSET suhteellisen nopeasti pilaantuvia suuri haihdutuspinta nopea hengitys, vähän vararavintoa, korjataan
RIKKAKASVIT PELLOLLA JA PUUTARHASSA
RIKKAKASVIT PELLOLLA JA PUUTARHASSA PELTOKORTE Equisetum arvense Kasvattaa keväällä itiötähkän ja kesällä kesäverson Kasvin monivuotinen maavarsi voivat ulottua jopa 2 m syvälle Hankala hävittää RÖNSYLEINIKKI
Rikkakasvien hallinta luomuviljoilla. Petri Leinonen Elomestari Oy Mäkikierintie Tornio
Rikkakasvien hallinta luomuviljoilla Petri Leinonen Elomestari Oy Mäkikierintie 9 95520 Tornio www.elomestari.fi Viljelykierto / vuoroviljely Maanviljelyä, jossa samalla pellolla viljeltävä kasvi vaihtuu
Pahkahomeen monet isäntäkasvit Asko Hannukkala Kasvinsuojelupäivä Hämeenlinna
Pahkahomeen monet isäntäkasvit Asko Hannukkala Kasvinsuojelupäivä Hämeenlinna 16.01.2018 Luonnonvarakeskus Pahkahometta voi esiintyä miltei kaikilla kaksisirkkaisilla kasvilajeilla Pahkahome on yksi moniisäntäisimpiä
Juolavehnän torjunta luomutuotannossa
Juolavehnän torjunta luomutuotannossa vapaa käännös ja tiivistelmä julkaisusta Åtgärder mot kvickrot i ekologisk produktion, Jordbruksinformation 16-2016 Jukka Saarinen (4.10.2016) Yhteenveto s. 2 Ravinnerikas
Marjanviljelyn vihreä linja! Suonenjoki 9.11.2009 Berner Oy Kasvinsuojelu ja puutarhanhoito Asmo Saarinen
Marjanviljelyn vihreä linja! Suonenjoki 9.11.2009 Berner Oy Kasvinsuojelu ja puutarhanhoito Asmo Saarinen Ajat muuttuvat haluammeko olla mukana? Integrated Pest Management (IPM) Tuomo Tuovinen (MTT) toi
Syysrypsin viljely. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso
Syysrypsin viljely Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso Syysrypsi Iso siemen Korkea öljypitoisuus Satoisa Menestyy jopa IV-viljelyvyöhykkeellä 2 Miksi syysrypsiä? 1/2 Satoisampi vaihtoehto kuin
Kohti uutta kasvukautta
Kohti uutta kasvukautta Maatalous on jo pitkään elänyt haasteellista aikaa. Viljanhinnat ovat pysyneet vaatimattomalla tasolla jo useamman vuoden ajan maailman viljavarastojen kasvaessa hyvien satojen
Koepaikkojen tarkastustulokset 2011 ja 2012 ja raportti koetoimintaluvan saaneen yrityksen Charcoal Finland Oy -käyttöön
Koepaikkojen tarkastustulokset 2011 ja 2012 ja raportti koetoimintaluvan saaneen yrityksen Charcoal Finland Oy -käyttöön Ecokoivu koivutisle valmisteen koetoimintalupa 2408/723/2011 Tarkastustekijä ja
Nurmen täydentäminen osaksi nurmenhoitoa. Kokeen tarkoitus ja toteutus
Sivu 1 / 5 Nurmen täydentäminen osaksi nurmenhoitoa Päivi Kurki ja Ritva Valo, MTT Kasvintuotannon tutkimus Lönnrotinkatu 5, 50100 Mikkeli, etunimi.sukunimi@mtt.fi Kokeen tarkoitus ja toteutus Satoisan,
Fenix/ (5)
Fenix/29.9.2016 1 (5) FENIX Rikkakasvien torjuntaan Myyntipäällyksen teksti Varoitus Epäillään aiheuttavan syöpää. Misstänks kunna orsaka cancer. Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia.
Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä.
Jättiputki Tunnistaminen Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. 2-3 vuotiaan kasvin lehtien lehdyköiden reunat ovat karkea- ja terävähampaisia, lehtiruodissa usein punaisia pilkkuja tai se