Venäjän 1990-luvun talousreformien pitkä varjo

Transkriptio

1 1 Professori Alexander Marschan Venäjän 1990-luvun talousreformien pitkä varjo Koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan sen etevimmät tiedemiehet, taloustieteilijät ja politiikan tutkijat seurasivat huolellisesti kapitalismin kehitystä lännessä. He tutkivat kaikkia kapitalismin ilmiöitä ja erityisesti sen puutteita. Näin ollen voidaankin kysyä, miksi Venäjän uudistukset 1990-luvulla ilmensivät kapitalismia sen raa immassa muodossa? Mihail Gorbachovin aika Ryhtyessään toteuttamaan perestroikkaansa Neuvostoliitossa 1980-luvun jälkipuoliskolla pääsihteeri Mihail Gorbachov oletti, että kun kansa saa vapaasti käyttää omaa luovuuttaan, energiaansa ja aktivisuuttaan, asiat kääntyvät parhain päin, ja koko väestö alkaa toimia yhteiskuntansa hyväksi. Gorbachovin lähtökohtana oli yhtenäinen yhteiskunta, mutta hän törmäsi yksilöihin, jotka häikäilemättä käyttivät syntynyttä tilaisuutta hyväkseen. Gorbachov kuvitteli voivansa uudistaa kommunistista puoluetta, horjuttamatta kuitenkaan sen johtoasemaa Neuvostoliitossa. Elettiinhän siihen aikaan pitkään jatkunutta niin kutsuttua pysähtyneisyyden aikaa, eli Brezhnevin aikaa. Kuten tiedämme, asiat eivät kääntyneetkään parhain päin, ei ainakaan Gorbachovin näkökulmasta katsottuna. Eräässä haastattelussa toistakymmentä vuotta myöhemmin kysyttiin Gorbachovilta, tuliko tehtyä virheitä. Kyllä, vastasi hän, yhden virheen tein Neuvostoliiton presidentinvirkaa minun ei olisi koskaan pitänyt luovuttaa Jetsinille.

2 2 2 Talouden tervehdyttämiseen tähtääviä reformeja pohdittiin Neuvostoliitossa jo ennen Gorbachovin tunnetuksi tekemää perestroikkaa. Esimerkiksi neuvostoliittolainen professori Liberman painotti jo 1960-luvulla voitto -käsitteen tärkeyttä arvioidessaan neuvostoaikaisten yritysten kannattavuutta. Suppeassa tutkijapiirissä esitetyt ajatukset eivät kuitenkaan herättäneet suurta huomiota saati arvostusta Neuvostoliitossa. Lännessä sen sijaan Libermanin kirjoituksiin ja perusteluihin kiinnitettiin suurta huomiota. Niitä pidettiin jopa avauksina kapitalismin suuntaan. Boris Jeltsinin aika Kuten tunnettua Neuvostoliitto oli työnjakoon ja monopoliyhtymiin perustuva keskusjohtoinen suunnitelmatalousmaa. Neuvostoliitossa suunnitelmallisuutta ja raskasta virkakoneistoa oli riittämiin. Valtion suunnitteluvirasto, Gosplan määräsi, mitä milloinkin tuli valmistaa valtavissa tuotantokombinaateissa eri puolilla silloista Neuvostoliittoa. Boris Jeltsinin tultua valtaan vuonna 1991 ja Neuvostoliiton hajottua samana vuonna luhistuivat monopoliyhtymien väliset yhteydet saman tien. Hajaannusta ei pystytty enää hallitsemaan Moskovasta käsin. Neuvostoaikaisten teollisuusyritysten toiminta vaikeutui entisestään. Palkkoja ei kyetty ajoissa maksamaan, kauppojen hyllyt tyhjenivät, inflaatio nousi kaksinumeroisiin lukemiin kuukaudessa ja korruptio levisi syöpäsolujen tavoin koko yhteiskuntaan. Suurin osa kansasta menetti säästönsä. Maatalous joutui suuriin vaikeuksiin. Valtio jäi ilman verotuloja, Venäjä velkaantui raskaasti ja tuli riippuvaiseksi kansainvälisestä rahoituksesta. Puolustusvoimat ruostuivat paikoilleen puolustuskyvyttömiksi. Luottamus valtiovaltaan romahti. Rikas Venäjä muuttui köyhien maaksi. Kaikki mikä ei ollut kielletty oli sallittua. Presidentti Jeltsin kehotti

3 3 3 aluekuvernöörejään ottamaan käsiinsä niin paljon valtaa kuin he vain rohkenivat. Alueet ryhtyivät säätämään omia lakeja, jotka olivat usein ristiriidassa voimassa olevan Venäjän perustuslain kanssa. Venäjä alkoi natista liitoksissaan. Uudet suuromistajat, joukossa myös neuvostoaikaisia yritysjohtajia, eivät yksinkertaisesti halunneet tai kyenneet menestyksellisesti toimimaan muuttuneissa oloissa Venäjällä. Näiden uusrikkaiden kiinnostus suuntautui muualle, oman maansa ulkopuolelle. Pääomien pako Venäjältä ulkomaille saavutti valtavat mittasuhteet. Tästä alkoi ennen näkemätön valtion omaisuuden yksityistämisprosessi. Suunnitelmataloudesta markkinatalouteen tähtäävät reformit perustuivat siihen ajatukseen, että valtion omaisuuden yksityistämisen myötä syntyy kuin itsestään hyvin toimiva markkinatalous. Läntistä kapitalismia matkittiin sen raa immassa muodossa. Venäjällä syntyi käsitys materialismin ja rikastumisen autuudesta, jonka saavuttamiseksi ei keinoja kaihdettu. Pantiin alulle niin kutsuttu shokkiterapia. Sen toteuttajiksi kutsuttiin tunnettuja talousmiehiä lännestä kuten professori Anders Åslund Ruotsista ja Jeffry Sachs Yhdysvalloista. Heidän avullaan ryhdyttiin talouskokeiluihin, joita ei siihen mennessä oltu missään muualla maailmassa rauhanomaisin keinoin toteutettu. Ekonomistineuvonantajat julistivat shokkiterapian etuja sen seuraamuksista välittämättä. Liberaaliuudistajat puolustivat valtion täydellistä puuttumattomuuspolitiikkaa ja kehottivat Venäjää mitä pikimmin siirtymään markkinatalouteen vieläpä sen vapaa-mielisimmässä muodossa. Jokainen Venäjän kansalainen sai silloisen ruplan arvoisen voucherin, eli maksutositteen. Tavallinen kansalainen ei kuitenkaan osannut antaa sen suurempaa arvoa ilmaiseksi saamalleen rahavastikkeelle. Luopuminen siitä ei vaatinut ostajilta valtavia ponnisteluja tai ylipuhumistaitoja, pullo vodkaa usein riitti. Muutamassa vuodessa valtaosa valtion omistamista yrityksistä, mm. öljy- ja kaasualalla siirtyi harvojen - usein rikollisten - käsiin. Venäjä ajautui täydelliseen umpikujaan.

4 4 4 Hintojen ja ulkomaankaupan vapauttaminen sekä valuuttamarkkinoiden uudelleen avaaminen Venäjällä tässä tilanteessa olivat ennenaikaisia. Yhteiskunnassahan vallitsi hallitsemattomuus, oikeudellisesta kurista ja toimivasta oikeusjärjestelmästä puhumattakaan. Maailmalta saadut esimerkit osoittivat yksiselitteisesti, että valuuttasännöstely on välttämätön taloudellisten ja sosiaalisten mullistusten aikoina. Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa, miten sodanjälkeisessä Saksassa edettiin kohti markkinataloutta. Vielä kymmenen vuotta 1948 toteutetun rahauudistuksen jälkeen valuutta oli valtiovallan tiukassa valvonnassa. Toimivasta pörssistä ei ollut puhettakaan. "Lähestymme markkinataloutta varovasti askel kerrallaan" totesi Ludvig Erhard, Saksan Wirtschaftswunderin isä, joka pelkäsi tuolloin nuoreen Saksan markkaan kohdistuvaa keinottelua. Neuvostoliittolaiset taloustieteilijät ja historioitsijat esittivät 80- ja 90- luvuilla omia vaihtoehtojaan talouden uudistamiseksi, mutta valinta tehtiin toisenlaisten kriteereiden pohjalta shokkiterapian hyväksi. Vladimir Putinin aika Vladimir Putinin astuessa presidentinvirkaan vuonna 2000 Venäjällä vallitsi sekasorto, eikä toimivasta oikeusjärjestelmästä ollut tietoakaan. Huomattava osa Venäjän taloudesta oli erilaisten oligarkki-ryhmittymien ja rikollisten käsissä. Taistelu omaisuudesta ja vallasta oli meneillään. Putinin kaksi ensimmäistä presidenttikautta olivat yhteiskunnan eheyttämisen ja järjestyksen palauttamisen aikaa. Putin aloitti yhteiskuntakuriin tähtäävän politiikan. Hän ei välittänyt lännen käsityksestä millainen Venäjällä vallitsevan demokratian tulisi olla. Venäjän hallitus puuttui kovalla kädellä kansantalouden eri lohkojen toimintaan, varsinkin sen luonnonvarojen hyödyntämiseen valtiovallan intressien turvaamiseksi. Järjestyksen palauttamista jatkettiin kiihtyvällä voimalla.

5 5 5 Lahjontaa vastaan käytävää taistelua tehostettiin. Lainvastaiseen toimintaan puututtiin entistä rankemmin lainrikkojien asemaan tai varallisuuteen katsomatta. Päättäväisesti osoitettiin, ettei rahalla voida ostaa lakeja tai mieluisia päätöksiä. Ne, jotka tekivät bisnestä rehellisesti ts. politiikkaan sekaantumatta saivat keskittyä liiketoimintaansa ja kasvattaa omaisuuttaan. Toimenpiteisiin ryhdyttiin kovin ottein, kuten Mihail Hodorkovskin pidätys vuonna 2003 osoittaa. Hodorkovskia pidettiin tuolloin Venäjän rikkaimpana ja vaikutusvaltaisimpana liikemiehenä Venäjällä. Kahden nelivuotisen presidenttikautensa jälkeen Putin siirtyi pääministeriksi neljäksi vuodeksi, jonka jälkeen hänet valittiin uudelleen Venäjän presidentiksi kuudeksi vuodeksi vuonna Tuorein vaalitulos vuonna 2018 pitää hänet presidentin vallankahvassa aina vuoteen 2024 saakka. Putin nosti venäläisten kansallisylpeyden ja -itsetunnon niistä pohjalukemista, joihin se Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisenä vuosikymmenenä oli vajonnut. Hän palautti asevoimille sen aseman, joka niille aikaisemmin kuului. Puolustusvoimat saivat tarvitsemansa määrärahan kehittääkseen uutta aseteknologiaa sekä parantaakseen maan puolustuskykyä. Samalla rakennettiin armeijan kantahenkilökunnalle kunnon asuntoja. Armeijaa alettiin taas kunnioittaa. Putin pyrki pitkälle menevällä vallan keskittämisellä kohentamaan mm. terveydenhuollon, maatalouden, koulutuksen ja asumisen tilaa Venäjällä. Ensisijaisena päämääränä hänellä oli koko kansan elintason nostaminen ja hyvinvoinnin lisääminen maan syrjäisimmilläkin seuduilla. Ulkopolitiikan saralla Putin tähtäsi kaikin keinoin osoittamaan maansa olevan supervalta Yhdysvaltojen ja Kiinan rinnalla. Kuten hyvin muistamme, vastakkainasettelu lännen kanssa syntyi jo Putinin ensimmäisellä presidenttikaudella, mutta se kärjistyi Georgian sodan (2008) ja varsinkin Krimin miehityksen (2014) jälkeen. Viime vuosien aikana on selvästi ollut havaittavissa, että Venäjällä valtiovallasta riippumattomien tahojen, kuten

6 6 6 yhteiskunnallisten organisaatioiden, vapaan lehdistön sekä oppositiossa olevien tahojen toimintaa on rajoitettu tai kokonaan kielletty. Tänä päivänä valta on Venäjän Federaation presidentti Vladimir Putinin käsissä. Loppu- vai alkusoittoa? On hyvä muistaa, että olemme tekemisissä monikansallisen ja alueellisesti suunnattoman suuren valtion kanssa. Ilman koko Venäjän kansan luottamusta valtiovaltaan sen moraalinen tervehdyttäminen on vaikeata saavuttaa. Kansakunnan aineelliseen ja henkiseen hyvinvointiin ei ole olemassa oikotietä. Meidän tulisi ymmärtää, ettei Venäjällä ole yli 70 vuoden kestäneen kommunistisen järjestelmän romahtamisen jälkeen edellytyksiä (tai tahtoa) luoda läntisen demokratian ja oikeusvaltion kaltaisia rakenteita tai toimintamalleja. Onhan kyse syvimmästä yhteiskunnallisesta muutosprosessista sitten vuoden 1917 vallankumouksen. Demokratia on kaikkialla lännessä kehittynyt monien vaiheiden kautta. Sen lähtökohtana on ollut nouseva ja vahvistuva keskiluokka. Sen sijaan Venäjällä keskiluokka sanan laajimmassa merkityksessä on tuskin päässyt edes kunnolla syntymään. Kysymykseen: Miksi Venäjän 1990-luvun uudistukset ilmenivät kapitalismina sen raa immassa muodossaan? löytynee seuraava vastaus. Uudistusten kivuliasta kulkua Venäjällä on usein selitetty maan historialla, perinteillä ja kulttuurilla. Näillä kaikilla on toki merkityksensä. Se mitä Venäjällä 1990-luvulla tapahtui olisi voinut tapahtua missä tahansa muussakin maassa yhteiskunnallisen kehityksen vastaavassa vaiheessa. Halu parantaa omaa asemaa on ominaista useimmille meistä riippumatta siitä, missä maassa asumme, mikä on ihonvärimme tai poliittinen vakaumuksemme. Mitä vapaamielisemmät pelisäännöt yhteiskunnassa, sen suurempi houkutus ajaa itsekkäitä päämääriä ja vieläpä usein toisten kustannuksella. Ihminen kun on sellainen, että hän pitää parempaa huolta itsestään kuin vieraasta. Näin kävi myös Venäjällä.

7 7 7 Yhteiskunnan hallitsemattomassa uudistusprosessissa ei päättäjien eikä vaikuttajien taholta löytynyt tarvittavaa vastuuntuntoa oman kansansa edessä. Venäjän yhteiskunta ajautui syvään kriisiin, jonka jäljet näkyvät vielä tänäkin päivänä.