Kuulumisia taiteen ja kulttuurin kärkihankkeesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuulumisia taiteen ja kulttuurin kärkihankkeesta"

Transkriptio

1 Kuulumisia taiteen ja kulttuurin kärkihankkeesta Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke : Taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

2 Lasten ja nuorten taidekasvatus ja taideharrastaminen ovat tärkeä osa maamme hyvinvointia, menestystä ja henkistä kasvua. Taide ja kulttuuri avartavat ajattelua, vahvistavat jokaisen lapsen ja nuoren luovuutta, itsetuntoa sekä kykyä ymmärtää muita. Lasten ja nuorten tulee saada entistä enemmän kasvaa taiteen ja kulttuurin ympäröimänä. Ministeri Sampo Terho Lapsenpäivä-palkinnonjakotilaisuudessa

3

4 Kärkihanke juuri nyt Lukuvuonna käynnissä 107 hanketta (joista 9 hanketta kaksivuotisia). 51 lastenkulttuurin hanketta ja 56 taiteen perusopetuksen hanketta Lapsia ja nuoria mukana Esimerkkinä lastenkulttuurin hankkeet: 485 koulua, 35 hankkeessa yläkoululaisia, joka oli haun painopisteenä 73 kuntaa, joista 27 kunnassa tarjonta kaikille tai lähes kaikille koululaisille Kärkihankkeen lähtökohtana lasten ja nuorten kuuleminen Valtakunnallisen Koululaiskyselyyn 2017 vastasi koululaista. Hankkeilta edellytetään Koululaiskyselyn tulosten mukaista toteuttamista Suomeen perustettu Taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio; toiminta käynnistynyt Lastenkulttuurikeskusten verkosto laajentunut 4

5 Lisätään lasten ja nuorten tasavertaisia mahdollisuuksia osallistua taiteeseen ja kulttuuriin, vahvistetaan heidän luovia taitojaan, kulttuurikompetenssiaan ja parannetaan heidän oppimisen edellytyksiä Toimintasuunnitelma strategisen hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanemiseksi

6 Kärkihankkeen arviointi ja vuosi 2018 Kärkihankkeen arviointi (Niilo Mäki Instituutti) julkaistaan joulukuussa Vuosi 2018: 1) huomio tiiviimpään yhteistyöhön koulujen kanssa 2) taiteen ja liikunnan harrastuskokonaisuuksien mahdollisuus Yksi hakuilmoitus kattaen lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen sisällöt entistä paremmat mahdollisuudet vahvistaa lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen yhteistyötä Hakuilmoitus julkaistaan helmi-maaliskuussa 2018

7 Miten määritellä luovuus ja vahvistaa lasten luovia taitoja? Tutkija Szilvia Neméthin luento Helsinki Inquisitive Wondering and questioning Exploring and investigating Challenging assumptions Persistent Tolerating uncertainty Sticking with difficulty Daring to be different Imaginative Playing with possibilities Making connections Using intuition Disciplined Crafting and improving Developing techniques Reflecting critically Collaborative Cooperating appropriately Giving and receiving feedback Sharing the product 7

8 It is: Creative teaching and learning across the curriculum Integrated into the curriculum through planning, delivery and reflection About helping schools with real school development needs and issues Delivering broader benefits around engagement and achievements And it is not: Arts projects in schools just with artistic outcomes Confined to creative subjects Artists working in schools as teachers Giving teachers time away from the class for other work

9 9 Mitä toiminnasta seuraa? CREATIVITY CRITICAL THINKING (Coming up with ideas and solutions) (Questionning and evaluating ideas and IMAGINE Feel, empathise, observe, describe relevant experience and information Explore, seek and generate ideas solutions) Understand context/frame and boundaries of the problem Review alternative theories and opinions and compare/find perspectives on the problem INQUIRE Make connections, integrate other disciplinary perspectives Stretch and play with unusual/risky/radical ideas Identify strengths and weaknesses of evidence, arguments, claims and beliefs Challenge assumptions, check accuracy, analyse gaps in knowledge DO / SHARE Envision / Express / Produce / Prototype new product / solution / performance Appreciate the novelty of solution and/or possible consequences Appraise / Base / Justify opinion/products on logical, ethical or aesthetic criteria/reasoning Acknowledge own bias (as perceived by others) and uncertainty/limits of endorsed opinion/solution

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke 2016-2018 Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM 30.5.2017 Hallitusohjelman kärkihanke:

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen. Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja, OKM

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen. Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja, OKM Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen Kuntamarkkinat 12.9.2018 Ylijohtaja Riitta Kaivosoja, OKM Taustalla: tarve saavuttaa useampi lapsi ja nuori *Lähteet: Lastenkulttuurikeskusten

Lisätiedot

Co-Design Yhteissuunnittelu

Co-Design Yhteissuunnittelu Co-Design Yhteissuunnittelu Tuuli Mattelmäki DA, associate professor Aalto University School of Arts, Design and Architecture School of Arts, Design and Architecture design with and for people Codesign

Lisätiedot

Yliopisto-opinnoissa karttuvat työelämätaidot. Eila Pajarre, Mira Valkonen ja Sanna Kivimäki TTY

Yliopisto-opinnoissa karttuvat työelämätaidot. Eila Pajarre, Mira Valkonen ja Sanna Kivimäki TTY Yliopisto-opinnoissa karttuvat työelämätaidot Eila Pajarre, Mira Valkonen ja Sanna Kivimäki TTY Top 5 desirable future work skills Judgment and decision making: Considering the relative costs and benefits

Lisätiedot

Aineiston analyysin vaiheita ja tulkintaa käytännössä. LET.OULU.FI Niina Impiö Learning and Educational Technology Research Unit

Aineiston analyysin vaiheita ja tulkintaa käytännössä. LET.OULU.FI Niina Impiö Learning and Educational Technology Research Unit Aineiston analyysin vaiheita ja tulkintaa käytännössä LET.OULU.FI Niina Impiö 14.4.2010 Väitöskirjatutkimuksen tavoite Ymmärtää opettajayhteisöjen yhteisöllistä työskentely- ja toimintakulttuuria. Tutkia

Lisätiedot

ArtsEqual - Taide kouluissa. Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva.

ArtsEqual - Taide kouluissa. Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva. ArtsEqual Arts@School - Taide kouluissa Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva. anttila@uniarts.fi artsequal.fi Tutkimuskysymykset Mitä ovat ne mekanismit, jotka taidetta ja taidekasvatusta koskevissa suomalaisissa

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research

Lisätiedot

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Arkkitehtuuritietoisku eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Esikysymys Kuinka moni aikoo suunnitella projektityönsä arkkitehtuurin? Onko tämä arkkitehtuuria?

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Oppimisprosessin. hyödyntäviin ympäristöihin

Oppimisprosessin. hyödyntäviin ympäristöihin Pirkko Hyvönen oppimisen ja koulutusteknologian tutkijatohtori Oppimisprosessin suunnittelu teknologiaa hyödyntäviin ympäristöihin 18.2.2010 Oppimisprosessin suunnittelu teknologiaympäristöihin on sekä

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

Mikä on MOMU? Aloitusluento. Suvi Kivelä

Mikä on MOMU? Aloitusluento. Suvi Kivelä Mikä on MOMU? Aloitusluento Suvi Kivelä 13.2.2017 - Moving towards Multiprofessional Work MOMU on Turun ammattikorkeakoulun kansainvälinen projekti, johon osallistuu sosiaalialan- ja taidealojen korkeakouluopettajia

Lisätiedot

A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks

A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks Salla Sipari, PhD, Principal Lecturer Helena Launiainen, M.Ed, Manager Helsinki Metropolia

Lisätiedot

KOMPETENSSIT. Koulutus Opiskelija Tuuttori. Business Information Technologies. NQF, Taso 6 - edellyttävä osaaminen

KOMPETENSSIT. Koulutus Opiskelija Tuuttori. Business Information Technologies. NQF, Taso 6 - edellyttävä osaaminen Koulutus Opiskelija Tuuttori Business Information Technologies NQF, Taso 6 - edellyttävä osaaminen Ammattikorkeakoulututkinto ja alempi korkeakoulututkinto Hallitsee laaja-alaiset ja edistyneet oman alansa

Lisätiedot

Mitä Master Class:ssa opittiin?

Mitä Master Class:ssa opittiin? Mitä Master Class:ssa opittiin? Tutkimuskoordinaattori Kaisa Korhonen-Kurki, Helsingin yliopisto Tutkija Katriina Soini, Helsingin yliopisto Yliopistopedagogi Henna Asikainen, Helsingin yliopisto Tausta

Lisätiedot

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student

Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Research is focused on Students Experiences of Workplace learning (WPL) 09/2014 2 Content Background of the research Theoretical

Lisätiedot

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene Skene Muokkaa perustyyl. Games Refueled napsautt. @Games for Health, Kuopio Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 2013 kari.korhonen@tekes.fi www.tekes.fi/skene 10.9.201 3 Muokkaa Skene boosts perustyyl.

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Hanna Koskimies ylitarkastaja OKM/ KUPO 15.3.18 Kokonaisrahoitus vuosille 2016-2018

Lisätiedot

Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija

Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija 1 Asemoitumisen kuvaus Hakemukset parantuneet viime vuodesta, mutta paneeli toivoi edelleen asemoitumisen

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE November 7, 2014 Paula Kilpinen 1 7.11.2014 Aalto University

Lisätiedot

Pieksämäki VERSO ja MATKALAUKUT 4.4. 2014:

Pieksämäki VERSO ja MATKALAUKUT 4.4. 2014: Pieksämäki VERSO ja MATKALAUKUT 4.4. 2014: EHDOTUS LASTENKULTTUURIPOLIITTISEKSI OHJELMAKSI luovutettiin opetusministeri Krista Kiurulle ja kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäelle Helsingissä 14.2.2014,

Lisätiedot

UUSIA TAPOJA OPPIMISEN ARVIOINTIIN

UUSIA TAPOJA OPPIMISEN ARVIOINTIIN VOPE-seminaari 31.1.2014 UUSIA TAPOJA OPPIMISEN ARVIOINTIIN Mitä workshopissa tapahtuu? Osallistujat esittäytyvät Lämmittelykeskustelu: Mitä arviointi on? Erilaisia tapoja arvioida verkossa tapahtuvaa

Lisätiedot

ENNAKOINTIA TULEVAISUUDEN TYÖSTÄ Kaupan Liiton koulutusvaliokunta 17.5.2010

ENNAKOINTIA TULEVAISUUDEN TYÖSTÄ Kaupan Liiton koulutusvaliokunta 17.5.2010 ENNAKOINTIA TULEVAISUUDEN TYÖSTÄ Kaupan Liiton koulutusvaliokunta 17.5.2010 www.ek.fi/oivallus Facebook: Oivallus twitter.com/oivalluksia kirsi.juva@ek.fi Valokuva: Kaarle Hurting Miksi tulevaisuutta mietitään,

Lisätiedot

Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit september 23 september ICT in education

Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit september 23 september ICT in education Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit 2011 19 september 23 september ICT in education Minna Taivassalo-Salkosuo Opintovierailut ohjelman tiedotustilaisuus 12.1.2012 Study visitors from

Lisätiedot

Lokikirjojen käyttö arviointimenetelmänä

Lokikirjojen käyttö arviointimenetelmänä Lokikirjojen käyttö arviointimenetelmänä Kaisu Rättyä Itä-Suomen yliopisto Tero Juuti Tampereen teknillinen yliopisto Teoreettinen viitekehys kognitiiviskonstruktivistinen oppimiskäsitys opettajan tiedon

Lisätiedot

Liikkujapalaute & korkeakoulujen palaute sopimuskaudelta

Liikkujapalaute & korkeakoulujen palaute sopimuskaudelta Liikkujapalaute & korkeakoulujen palaute sopimuskaudelta 2017-2018 Sofia Lähdeniemi, Opetushallitus Erasmus+ koordinaattoritapaaminen 4.4.2019 10/04/2019 Opetushallitus 1 2017-2018 loppuraporttien käsittely

Lisätiedot

Sitoutumista ja yhteistyötä

Sitoutumista ja yhteistyötä FT, puheterapeutti Katja Koski Sitoutumista ja yhteistyötä 7 KOHDAN OHJELMALLA - TYÖKIRJA - (c) 2016 KatjaVox Oy Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä työkirjaa tai sen osia ei saa kopioida ilman lupaa KatjaVox

Lisätiedot

Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland

Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland www.helsinki.fi/yliopisto This presentation - Background

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA UTA.FI/EDU TAMPEREEN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Faculty of Education University of Tampere, Finland 1 Kasvatustieteiden tiedekunta koulutamme tulevaisuuden eduksi. TAMPEREEN YLIOPISTO Suhteessa

Lisätiedot

Indoor Environment 2011-2015

Indoor Environment 2011-2015 Indoor Environment 2011-2015 18.4.2013 Risto Kosonen Ohjelma on investointinäkökulmasta edennyt pääosin suunnitelman mukaisesti Työpaketti Kumulatiiviset kustannukset 1.5.2011 31.8.2012 Kumulatiiviset

Lisätiedot

EGN Leadership. Online-oppimisympäristö ja kollegaryhmä johtamisen kehittämiseen - yhteistyössä EGN & Harvard Business Publishing IN PARTNERSHIP WITH

EGN Leadership. Online-oppimisympäristö ja kollegaryhmä johtamisen kehittämiseen - yhteistyössä EGN & Harvard Business Publishing IN PARTNERSHIP WITH EGN Leadership Online-oppimisympäristö ja kollegaryhmä johtamisen kehittämiseen - yhteistyössä EGN & Harvard Business Publishing IN PARTNERSHIP WITH Otatko unelmasi vakavasti? Johtajana tai asiantuntijana

Lisätiedot

TVT opettajaopiskelijoiden ja opettajankouluttajien kansainvälisen verkostoitumisen välineenä ja sisältönä SoNetTE-projektissa

TVT opettajaopiskelijoiden ja opettajankouluttajien kansainvälisen verkostoitumisen välineenä ja sisältönä SoNetTE-projektissa TVT opettajaopiskelijoiden ja opettajankouluttajien kansainvälisen verkostoitumisen välineenä ja sisältönä SoNetTE-projektissa Ainedidaktinen symposium 12.2.2016 Kari Sormunen, Sini Kontkanen & Stina Hacklin,

Lisätiedot

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu The future is already here - it is just unevenly distributed.

Lisätiedot

An international curriculum in tourism business development an example from the Central Baltic Area

An international curriculum in tourism business development an example from the Central Baltic Area An international curriculum in tourism business development an example from the Central Baltic Area Dr Sanna-Mari Renfors Satakunta University of Applied Sciences, Finland Background Skills development

Lisätiedot

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9 Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt

Lisätiedot

Curriculum. Gym card

Curriculum. Gym card A new school year Curriculum Fast Track Final Grading Gym card TET A new school year Work Ethic Detention Own work Organisation and independence Wilma TMU Support Services Well-Being CURRICULUM FAST TRACK

Lisätiedot

elearning Trends and Case Examples from Finland IT in Education and HRM- Conference 26.11.2013 Ms. Piia Liikka

elearning Trends and Case Examples from Finland IT in Education and HRM- Conference 26.11.2013 Ms. Piia Liikka elearning Trends and Case Examples from Finland IT in Education and HRM- Conference 26.11.2013 Ms. Piia Liikka The Association of Finnish elearning Works as an unbiased, non-profit advocate for elearning

Lisätiedot

Kestävyyden tavoittelun ydin ja tulevaisuus. Sirpa Kurppa, MTT Biotekniikka ja elintarviketutkimus Kestävän biotalouden tiimi

Kestävyyden tavoittelun ydin ja tulevaisuus. Sirpa Kurppa, MTT Biotekniikka ja elintarviketutkimus Kestävän biotalouden tiimi Kestävyyden tavoittelun ydin ja tulevaisuus Sirpa Kurppa, MTT Biotekniikka ja elintarviketutkimus Kestävän biotalouden tiimi Ratkaistavana on ilkeä ongelma (wicked problem) Liikuntaan, ruokaan, terveyteen

Lisätiedot

Ohjelmien kehittämisstudiot varmistavat laadukkaat ja linjakkaat maisteriohjelmat Maire Syrjäkari ja Riikka Rissanen

Ohjelmien kehittämisstudiot varmistavat laadukkaat ja linjakkaat maisteriohjelmat Maire Syrjäkari ja Riikka Rissanen Ohjelmien kehittämisstudiot varmistavat laadukkaat ja linjakkaat maisteriohjelmat 18.8.2016 Maire Syrjäkari ja Riikka Rissanen Miksi ja miten studiot? Todellinen tarve: uudet maisteriohjelmat alkamassa

Lisätiedot

Miksi mobiilioppiminen?

Miksi mobiilioppiminen? we mobilize change Miksi mobiilioppiminen? Pääsy Metodi Tulos Työryhmät Rajallinen Intensiiviset 1-2 päivää, sitten unohdus Vaihteleva Kasvokkain tapahtuva ohjaaminen Rajallinen Henkilökohtainen kouluttaja

Lisätiedot

HUMAN RESOURCE DEVELOPMENT PROJECT AT THE UNIVERSITY OF NAMIBIA LIBRARY

HUMAN RESOURCE DEVELOPMENT PROJECT AT THE UNIVERSITY OF NAMIBIA LIBRARY HUMAN RESOURCE DEVELOPMENT PROJECT AT THE UNIVERSITY OF NAMIBIA LIBRARY Kaisa Sinikara, University Librarian, Professor and Elise Pirttiniemi, Project Manager, Helsinki University Library Ellen Namhila,

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto Tämän viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelman valintakokeen avulla Arvioidaan viestintävalmiuksia,

Lisätiedot

Koulutusvienti - Suomen uusi aluevaltaus? Jan-Markus Holm, Toimitusjohtaja, FT

Koulutusvienti - Suomen uusi aluevaltaus? Jan-Markus Holm, Toimitusjohtaja, FT Koulutusvienti - Suomen uusi aluevaltaus? Jan-Markus Holm, Toimitusjohtaja, FT Mitä tapahtuu juuri tällä hetkellä? Uunituoreet OECD:n PISA-tutkimuksen tulokset Suomen putoaminen kärjestä Suomen kuvalehti

Lisätiedot

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua

Lisätiedot

7. Product-line architectures

7. Product-line architectures 7. Product-line architectures 7.1 Introduction 7.2 Product-line basics 7.3 Layered style for product-lines 7.4 Variability management 7.5 Benefits and problems with product-lines 1 Short history of software

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset

Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset Matti Taajamo Ammatillisen koulutuksen tutkimusseminaari 21.1.2016 Pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä (kansallinen tutkimus- ja kehittämishanke)

Lisätiedot

Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit

Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Ø Rotarypiiri myöntää stipendejä sille osoitettujen hakemusten perusteella ensisijaisesti rotaryaatteen mukaisiin tarkoituksiin. Ø Stipendejä myönnetään

Lisätiedot

PYÖRÄILY OSANA HELSINGIN SEUDUN KESTÄVÄÄ KAUPUNKILIIKENNETTÄ

PYÖRÄILY OSANA HELSINGIN SEUDUN KESTÄVÄÄ KAUPUNKILIIKENNETTÄ PYÖRÄILY OSANA HELSINGIN SEUDUN KESTÄVÄÄ KAUPUNKILIIKENNETTÄ UUDET AINEISTOT SUUNNITTELUN TUKENA Henrikki Tenkanen Digital Geography Lab Helsingin yliopisto 29.1.2018 DIGITAL GEOGRAPHY LAB Tuuli Toivonen

Lisätiedot

Basic Flute Technique

Basic Flute Technique Herbert Lindholm Basic Flute Technique Peruskuviot huilulle op. 26 Helin & Sons, Helsinki Basic Flute Technique Foreword This book has the same goal as a teacher should have; to make himself unnecessary.

Lisätiedot

NÄKYMIÄ OPETTAJANKOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN

NÄKYMIÄ OPETTAJANKOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN NÄKYMIÄ OPETTAJANKOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN Matemaattiset aineet Harry Silfverberg Turun yliopisto 14.3.2014 Puhuessamme opettajankoulutuksen kehittämisestä niin mistä silloin puhumme? Opettajankoulutuksen

Lisätiedot

Kenelle tutkimusetiikan koulutus kuuluu? Heidi Hyytinen ja Iina Kohonen TENK 29.10.2014

Kenelle tutkimusetiikan koulutus kuuluu? Heidi Hyytinen ja Iina Kohonen TENK 29.10.2014 Kenelle tutkimusetiikan koulutus kuuluu? Heidi Hyytinen ja Iina Kohonen TENK 29.10.2014 Johdannoksi Yliopisto-opintojen tavoitteena on tukea opiskelijoiden oman alan akateemisen asiantuntijuuden rakentumista

Lisätiedot

Perustietoa hankkeesta

Perustietoa hankkeesta Perustietoa hankkeesta Kiina-verkosto on perustettu 1990 luvulla. Kam oon China verkoston nimellä toiminta on jatkunut vuodesta 2007 alkaen. Hankkeen hallinnoija: Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä 1.8.2012

Lisätiedot

Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa. Siru Korkala 12.10.2012

Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa. Siru Korkala 12.10.2012 Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa Siru Korkala 12.10.2012 Tutkimuskysymykset Miten kansainväliseen liikkuvuuteen osallistuvat opiskelijat eroavat ei-liikkujista taustoiltaan Mitkä ovat liikkuvuuden

Lisätiedot

Amisto 2020 Suomi maailman osaavin kansakunta?

Amisto 2020 Suomi maailman osaavin kansakunta? Amisto 2020 Suomi maailman osaavin kansakunta? Maailma on meille liian suuri. Tapahtuu liian paljon Yrität kaikkesi jäät kilpailussa jälkeen! Tarvitset lakkaamatonta ponnistelua pysyäksesi edes paikallasi

Lisätiedot

03 PYÖRIEN SIIRTÄMINEN

03 PYÖRIEN SIIRTÄMINEN 78 03 PYÖRIEN SIIRTÄMINEN Wheels and tyres are heavy. Their handling may involve heavy lifting at the workshop. We have developed a logical ergonomic method for transporting wheels. The focus here is our

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen pedagogiset ratkaisut. Anita Malinen 31. toukokuuta 2012

Aikuiskoulutuksen pedagogiset ratkaisut. Anita Malinen 31. toukokuuta 2012 Aikuiskoulutuksen pedagogiset ratkaisut Anita Malinen 31. toukokuuta 2012 Andragogisten periaatteiden mukainen koulutus Aikuiskoulutus toteutuu harvoin andragogisten periaatteiden mukaisesti (anti-andragogiikka?).

Lisätiedot

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4) Tilasto T1106120-s2012palaute Kyselyn T1106120+T1106120-s2012palaute yhteenveto: vastauksia (4) Kysymys 1 Degree programme: (4) TIK: TIK 1 25% ************** INF: INF 0 0% EST: EST 0 0% TLT: TLT 0 0% BIO:

Lisätiedot

JA CHALLENGE 18.-19.4.2013. Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence

JA CHALLENGE 18.-19.4.2013. Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence JA CHALLENGE 18.-19.4.2013 Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence 12.11.2014 Challenges of the City of Turku What kind of city you would

Lisätiedot

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges Lappeenranta, 5th September 2014 Contents of the presentation 1. SEPRA what is it and why does it exist? 2. Experiences

Lisätiedot

Collaborative & Co-Creative Design in the Semogen -projects

Collaborative & Co-Creative Design in the Semogen -projects 1 Collaborative & Co-Creative Design in the Semogen -projects Pekka Ranta Project Manager -research group, Intelligent Information Systems Laboratory 2 Semogen -project Supporting design of a machine system

Lisätiedot

7.4 Variability management

7.4 Variability management 7.4 Variability management time... space software product-line should support variability in space (different products) support variability in time (maintenance, evolution) 1 Product variation Product

Lisätiedot

Yhdessä tunnistettuun ongelmaan tarttuminen nuoren hyvinvoinnin edistämiseksi

Yhdessä tunnistettuun ongelmaan tarttuminen nuoren hyvinvoinnin edistämiseksi Yhdessä tunnistettuun ongelmaan tarttuminen nuoren hyvinvoinnin edistämiseksi Valtakunnallinen tapaturmien ehkäisyn seminaari Seinäjoki OKM/KUPO/NY GH Wrede Hyviä käytäntöjä rakentamassa Nuorisolain uudistus

Lisätiedot

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Venttiilit ja Automaatio

Venttiilit ja Automaatio Venttiilit ja Automaatio Autamme sinua valitsemaan oikein. Oikein valittu toimilaite on aina edellytyksenä toimivalle prosessille. Me voimme tarjota sekä sähkötoimisia että pneumaattisia toimilaitteita.

Lisätiedot

Millainen on viihtyisä kaupunki ja miten sitä mitataan?

Millainen on viihtyisä kaupunki ja miten sitä mitataan? Millainen on viihtyisä kaupunki ja miten sitä mitataan? RATKAISUJA LUONNOSTA LYNETIN TUTKIMUSPÄIVÄ 2016 Miimu Airaksinen Research professor VTT Technical Research Centre of Finland Kaupungit ovat tärkeitä

Lisätiedot

PALVELUKULTTUURIN JA MINDSETIN KEHITTÄMINEN 3 STEP IT. 15.3.2013 2013 3 Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa

PALVELUKULTTUURIN JA MINDSETIN KEHITTÄMINEN 3 STEP IT. 15.3.2013 2013 3 Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa PALVELUKULTTUURIN JA MINDSETIN KEHITTÄMINEN 3 STEP IT 1 Päivän kolme kysymystä Miksi, miten mitä? Mitä? Miten? Mitä? 1. 3 Step IT 3 minuutissa 2. Työntekijät ensin 3. Arvoista asenteeseen 4. PPPP -> SAVE

Lisätiedot

Ammattikielen ja -viestinnän opettajan pätevyysalueet

Ammattikielen ja -viestinnän opettajan pätevyysalueet Ammattikielen ja -viestinnän opettajan pätevyysalueet Marjatta Huhta Marjatta Huhta, Proflang 2015 1 Esityksen pääväite Ammattikielen ja viestinnän opettajalla on hyvin laaja osaamisalue Siksi kielten

Lisätiedot

Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena

Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena Case Saudi Arabia EduCluster Finland Ltd. Anna Korpi, Manager, Client Relations AIPA-päivät Kouvolassa 11.6.2013 11.6.2013 EduCluster Finland Ltd Contents

Lisätiedot

Aallonhuiput. Aalto University Doctoral Student Association. Lauri Kovanen, November 8th 2012

Aallonhuiput. Aalto University Doctoral Student Association. Lauri Kovanen, November 8th 2012 Aallonhuiput Aalto University Doctoral Student Association Lauri Kovanen, November 8th 2012 What? Founded in 2009 Common ground for different backgrounds Represents PhD students in Aalto and AYY Aalto

Lisätiedot

1.3 Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä

1.3 Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä OULUN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteiden laitos Johdatus ohjelmointiin 811122P (5 op.) 12.12.2005 Ohjelmointikieli on Java. Tentissä saa olla materiaali mukana. Tenttitulokset julkaistaan aikaisintaan

Lisätiedot

Toiminnan tehokkuuden mittaaminen ja arviointi yhteiskunnallisten yritysten kontekstissa

Toiminnan tehokkuuden mittaaminen ja arviointi yhteiskunnallisten yritysten kontekstissa Toiminnan tehokkuuden mittaaminen ja arviointi yhteiskunnallisten yritysten kontekstissa 17.11.2011 FinSERN1 Hannele Mäkelä Laskentatoimen tohtoriopiskelija Tampereen yliopisto hannele.makela@uta.fi Accounting

Lisätiedot

Stormwater filtration unit

Stormwater filtration unit Stormwater filtration unit Background, concept and applied design work Olli Hakala 2018 WSP Finland Aalto university Kyttä ym. 2014. Veden äärellä kysely, ENTJUSTESS-hanke. Aalto yliopisto. STORMWATER

Lisätiedot

Cross-sectoral cooperation Yhteistyötä ja synergiaa - Eurooppalaiset hankeyhteistyömahdollisuudet Erasmus+ -ohjelmassa

Cross-sectoral cooperation Yhteistyötä ja synergiaa - Eurooppalaiset hankeyhteistyömahdollisuudet Erasmus+ -ohjelmassa Cross-sectoral cooperation Yhteistyötä ja synergiaa - Eurooppalaiset hankeyhteistyömahdollisuudet Erasmus+ -ohjelmassa Korkeakoulujen kv-kevätpäivät toukokuu 2014 Tampere Sari Höylä Lehtori, kansainväliset

Lisätiedot

Tuloverotuksen vaikutus työn tarjontaan

Tuloverotuksen vaikutus työn tarjontaan Tuloverotuksen vaikutus työn tarjontaan Tuomas Matikka VATT Valtiovarainvaliokunta, verojaosto 19.2.2016 Tuomas Matikka (VATT) Tuloverotus ja työn tarjonta Verojaosto 1 / 11 Taustaa Esitys perustuu tammikuussa

Lisätiedot

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma BOARD PROGRAM Hallitusohjelma Henrikki Soininen AYYH VPJ PROJEKTIT PROJECTS 1.2 Tilaohjelma opiskelijakeskukselle/student center 3.3 Tutoroinnin arvostus/valuation of tutoring 5.1 Kuntavaalitavoitteet/Municipal

Lisätiedot

LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER

LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-INSTRUMENT OY has generate new consistency transmitter with blade-system to meet high technical requirements in Pulp&Paper industries. Insurmountable advantages are

Lisätiedot

Hämeen Ammattikorkeakoulun laadunhallinnasta

Hämeen Ammattikorkeakoulun laadunhallinnasta Hämeen Ammattikorkeakoulun laadunhallinnasta Kansallinen laatuverkosto Ammatillisen toisen asteen toimijat 31.10.2018 Mervi Friman, tutkimuspäällikkö SISÄLTÖ Laatujärjestelmän tarkoitus Smart, short, simple

Lisätiedot

Luovuudesta muutama lisäys insinöörin työkalupakkiin. Prof. Katja Hölttä Otto

Luovuudesta muutama lisäys insinöörin työkalupakkiin. Prof. Katja Hölttä Otto Luovuudesta muutama lisäys insinöörin työkalupakkiin Prof. Katja Hölttä Otto 29.9.2015 Haaste Haaste: listaa mahdollisimman monta käyttötapaa paperiliittimelle 1 minuutissa Anna paperi vasemmalla puolella

Lisätiedot

Projektin (PROJECT NUMBER EPP FI-EPPKA3-EQAVET NRP) tulosten esittelyä

Projektin (PROJECT NUMBER EPP FI-EPPKA3-EQAVET NRP) tulosten esittelyä Kansallisen laatuverkoston kokoontuminen 1 2017, 21.3. Kuopiossa Projektin (PROJECT NUMBER 574310-EPP-1-2016-1-FI-EPPKA3-EQAVET NRP) tulosten esittelyä Leena Koski Opetusneuvos Leena.koski@oph.fi Projektin

Lisätiedot

Olet vastuussa osaamisestasi

Olet vastuussa osaamisestasi Olet vastuussa osaamisestasi Ohjelmistoammattilaisuuden uudet haasteet Timo Vehmaro 02-12-2015 1 Nokia 2015 Mitä osaamista tulevaisuudessa tarvitaan? Vahva perusosaaminen on kaiken perusta Implementaatio

Lisätiedot

Aalto Service Factory

Aalto Service Factory 12/11/14 Service Factory and Business Collaboration Minna-Kaarina Forssén, D.Sc. (Eng.) Business Collaboration Manager Key strategic goal of Service Factory Promote multidisciplinary collaboration and

Lisätiedot

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4. SCIENTIX - LUMA-opettajien verkkoportaalista t uusia ideoita opetukseen M ij P ll i Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.2015 Mitä ajatuksia herättävät nämä yhdistelmät: Opettaja

Lisätiedot

Visualisoinnin aamu 16.4 Tiedon visualisointi. Ari Suominen Tuote- ja ratkaisupäällikkö Microsoft

Visualisoinnin aamu 16.4 Tiedon visualisointi. Ari Suominen Tuote- ja ratkaisupäällikkö Microsoft Visualisoinnin aamu 16.4 Tiedon visualisointi Ari Suominen Tuote- ja ratkaisupäällikkö Microsoft 1 Visualisoinnin aamu 8:00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 8:45 Tiedon visualisointi Ari Suominen, Tuote-

Lisätiedot

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers Heikki Laaksamo TIEKE Finnish Information Society Development Centre (TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) TIEKE is a neutral,

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta 27.5.2019 Ajankohtaista Koulun kerhotoiminnan tukeminen, valtionavustus 2019 OPH:n kysely aamu- ja iltapäivätoiminnan tilasta 2018 Valtakunnallinen koululaiskysely 2019

Lisätiedot

Työelämäkysymykset osaksi tohtoriopintojen opetussuunnitelmia kehitteillä valtakunnallinen digitaalinen koulutuspaketti

Työelämäkysymykset osaksi tohtoriopintojen opetussuunnitelmia kehitteillä valtakunnallinen digitaalinen koulutuspaketti Peda-forum päivät 16. 17.8.2017 Teemaryhmä 2F: Työelämän ja opintojen vuorovaikutus Työelämäkysymykset osaksi tohtoriopintojen opetussuunnitelmia kehitteillä valtakunnallinen digitaalinen koulutuspaketti

Lisätiedot

Projektista lyhyesti The Goals

Projektista lyhyesti The Goals International Educational System for Transferring Entrepreneurial Knowledge Enhancing teachers entrepreneurial skills and creating a more industryspecific and entrepreneurial approach in their pedagogical

Lisätiedot

Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet

Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet Miten strategiset muutokset saadaan parhaiten aikaan - Tunnista myös kompastuskivet Maarika Maury Kissconsulting Creative Commons Dreamstime Free Stock Photos KISSCONSULTING Perustettu vuonna 1990 Muutosloikka

Lisätiedot

Uusimaa innovaatiopolitiikan veturina mita edellyttaä? Markku Markkula, maakuntahallituksen pj

Uusimaa innovaatiopolitiikan veturina mita edellyttaä? Markku Markkula, maakuntahallituksen pj Uusimaa innovaatiopolitiikan veturina mita edellyttaä? Markku Markkula, maakuntahallituksen pj Europe needs forerunner cities and city driven regions. Espoo committed to be one of those. SDG 3 Health SDG

Lisätiedot

General studies: Art and theory studies and language studies

General studies: Art and theory studies and language studies General studies: Art and theory studies and language studies Centre for General Studies (YOYO) Aalto University School of Arts, Design and Architecture ARTS General Studies General Studies are offered

Lisätiedot

CASE POSTI: KEHITYKSEN KÄRJESSÄ TALOUDEN SUUNNITTELUSSA KETTERÄSTI PALA KERRALLAAN

CASE POSTI: KEHITYKSEN KÄRJESSÄ TALOUDEN SUUNNITTELUSSA KETTERÄSTI PALA KERRALLAAN POSTI GROUP CASE POSTI: KEHITYKSEN KÄRJESSÄ TALOUDEN SUUNNITTELUSSA KETTERÄSTI PALA KERRALLAAN TIINA KATTILAKOSKI POSTIN TALOUDEN SUUNNITTELU Mistä lähdettiin liikkeelle? Ennustaminen painottui vuosisuunnitteluun

Lisätiedot

I-VALO VEGA FIXING MODULE B300

I-VALO VEGA FIXING MODULE B300 Nämä ohjeet eivät välttämättä sisällä kaikkien valaisinten tai tarvikkeiden yksityiskohtaisia ohjeita, eivätkä ohjeista kaikissa asennukseen ja käyttöön tai huoltoon liittyvissä tilanteissa. / These instructions

Lisätiedot

Lähellä kaupungissa. Web-based learning environment relating to urban and geography studies

Lähellä kaupungissa. Web-based learning environment relating to urban and geography studies Lähellä kaupungissa Web-based learning environment relating to urban and geography studies Virpi Hirvensalo, Department of Geography and Geology, University of Turku GI Norden 9.6.2011 Project in a nutshell

Lisätiedot