Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Paula Nevalaisen valituksesta koskien kunnanvaltuuston päätöstä "Syytteessä olevien luottamushenkilöiden mahdollinen luottamustoimesta pidättäminen" 47/00.02/2016 Khall (Lisätietoja: Vs. kunnanjohtaja, puh ) Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt hankkimaan Kittilän kun nan val tuus tol ta lausunnon tai, jos se hallituksen johtosäännön mu kaan on mahdollista, antamaan lausunnon Paula Nevalaisen teke män ja lausuntopyynnön liitteenä olevan valituksen johdosta. Kittilän kunnanhallitus on toimivaltainen antamaan hal lin to-oi keu del le lausunnon hallintosäännön 24 :n 14. kohdan mukaisesti. Paula Nevalainen on viitannut valituksensa perusteena siihen, että Kit ti län kunnanvaltuusto on käsitellyt kokouksessaan pykä läs sä 80 luottamushenkilöiden pidättämistä toimestaan kuntalain 85 :n mukaisesti. Nevalainen tuo valituksessaan esille, että asiakoh das sa on käsitelty kaikki luottamushenkilöt yhdessä, vaikka Neva lai nen on vastineessaan kunnanhallitukselle pyytänyt asian kä sitte lyä kunkin kohdalla omana kohtanaan huomioiden luot ta mus hen kilön oikeusturvan. Nevalaisen esittämillä perusteilla päätöksenteon pi täi si tapahtua yksilöllisen arvioinnin kautta. Luottamusmiesten pidättämistä koskevassa asiassa on pyydetty kun ta lain 85.4 :n soveltuvuudesta ko. tilanteeseen asian tun ti ja lausun to oikeustieteen tohtori, varatuomari Tuomas Huplilta ja oi keustie teen tohtori, varatuomari Sakari Melanderilta. Ko. asian tun ti ja lausun nos ta on poimittu hallinto-oikeudelle annettavan vastineen pohjak si olennaisia kohtia, jotka on huomioitava arvioitaessa yksittäisen luot ta mus hen ki lön oikeusturvan toteutumista sekä asian ko ko naishar kin nas sa muutoin: Välttämätön muodollinen edellytys on, että luottamushenkilöä vastaan on vireillä esitutkinta, syyteharkinta tai oikeudenkäynti vir ka rikok ses ta. Näin ollen pidättämismenettelyssä ja -päätöksessä on kysy mys rikosprosessiin kytkeytyvästä ja sitä täydentävästä toi men pitees tä. = = = Merkittävin ero luottamustoimesta pidättämisen ja ri kospro ses su aa lis ten pakkokeinojen välillä on se, että luot ta mus toi mes ta pidättäminen on hallinnollinen ratkaisu, jonka tavoitekin on kun nan hallinnon eli päätöksenteon uskottavuuden ja luo tet ta vuu den turvaaminen. (Hupli & Melander, s. 3.)

2 Luottamustoimesta pidättämisen aineellisia edellytyksiä ar vioi taes sa pidämme lähtökohtana, että epäily tai syyte virkarikoksesta on ai na vakava asia sen luottamustoimen kannalta, jossa väitettyyn ri kokseen on syyllistytty. Näin siitä riippumatta, kuinka ankarasti ran gaista va väitetty teko on. Vakavuusarvostelma perustuu juuri siihen, että kun nan luottamushenkilön tehtävä on julkinen; sitä on hoidettava uskot ta vas ti ja luotettavasti. Aineellisten edellytysten täyttymistä kos kevas sa kokonaisarviossa on lisäksi mielestämme selvää, että luot tamus toi mes ta pidättämisen kynnyksen on oltava alempana kuin syyte kyn nyk sen (jonka mukaan syytteelle on oltava todennäköiset syyt), pu hu mat ta kaan tuomitsemiskynnyksestä (syyllisyydestä ei saa jäädä var teen otet ta vaa epäilyä). Juuri todetusta ilmenee, että luottamustoimesta pidättämisessä ei lain mukaan tarvitse, eikä edes saa, ottaa kantaa luottamushenkilön syyl li syy teen. Syyllisyyskysymyksen selvittäminen ei ylipäänsä kuulu luot ta mus toi mes ta pidättämisen tavoitteisiin, vaan tämä tehtävä kuuluu poliisille, syyttäjälle ja tuomioistuimelle. Ja koska kysymys ei ole syyl li syys väit teen tutkimisesta, luottamustoimesta pidättäminen ei sisäl lä myöskään painostuselementtiä luottamushenkilöä kohtaan. (Hup li & Melander, s. 8.) Tästä voidaan tehdä lisäksi johtopäätös, ettei luottamustoimesta pidät tä mis tä koskevassa menettelyssä ja päätöksenteossa ole asianmu kais ta muutoinkaan arvioida rikosasian näyttökysymystä. To distus taak ka on syyttäjällä. Näytön riittävyyden ratkaisee lopulta riip puma ton tuomioistuin vapaalla todistusharkinnalla. Näin ollen kun nanval tuus tol le riittää, että rikosprosessi on laillisesti vireillä. (Hupli & Me lan der, s. 9.) Säännöksen (kuntalaki 85.4 ) soveltaminen ensinnäkin edellyttää, et tä luottamushenkilön toimessaan tekemän virkarikoksen osalta on käyn nis sä esitutkinta tai oikeudenkäynti. Esitutkinnan toimittamisen kyn nys on syytä epäillä (esitutkintalaki 3:3.1) ei tarkoita, että käsillä oli si varmuus tai suuri todennäköisyys rikoksen tekemisestä, mutta toi saal ta pelkkä väite rikoksen tapahtumisesta ei vielä riitä ylit tä mään esitutkintakynnystä. Syytteen nostaminen rikosasiassa taas edel lyttää oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 1:6.1:n mukaan, että on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäil lyn syyllisyyden tueksi. Säännöksessä mainittu todennäköiset syyt pitää sisällään vaatimuksen sekä epäiltynä olevan henkilön syyl lisyy den että syypääksi toteavan tuomion todennäköisyydestä. Syytteen nostamisen kynnys on näin merkittävästi korkeammalla kuin esitutkinnan aloittamista koskeva kynnys, koska syyttäjän on syy tehar kin ta vai hees sa arvioitava epäillyn rikokseen syyllistymisen to dennä köi syyt tä samoin kuin sitä, johtaako asiassa saatavilla oleva näyttö todennäköisesti myös langettavaan tuomioon. (Hupli & Me lan der, s. 9.)

3 Edellä sanottu tarkoittaa, että luottamustoimesta pidättämisen edelly tyk siä on arvioitava osin suhteessa siihen, missä vaiheessa asiaa kos ke va rikostutkinta tai rikosprosessi on. Koska esitutkinnan käynnis tä mi sen kynnys on huomattavasti matalammalla kuin syytteen nos ta mis ta koskeva kynnys, tämä tarkoittaa, että luottamustoimesta pi dät tä mis tä koskevassa harkinnassa rikosepäilylle asetetut vaa timuk set esitutkinnan käynnistämisen jälkeen ovat erilaiset kuin ti lantees sa, jossa asiassa on jo päätetty nostaa syyte. Syytteen nos ta misen jälkeen syyttäjäviranomainen on todennut käsillä olevan to dennä köi siä syitä rikosepäilyn tueksi, mikä merkitsee, että luot ta mus toimes ta pidättämisen osalta ei ole tehtävä niin perusteellista ri kos epäilyn todennäköisyyttä koskevaa harkintaa kuin jos käsillä olisi vas ta käynnistynyt asiaa koskeva esitutkinta. Oikeuskirjallisuudessa vi rantoi mi tuk ses ta pidättämisen osalta on jopa katsottu, että vi ral li sen syyttäjän nostettua rikossyytteen viranomaisella ei ole enää tar vet ta erikseen pohtia virkamiehen virkarikokseen syyllistymisen to den näköi syyt tä ja käsillä olevan todennäköisyyden riittävyyttä vi ran toi mi tukses ta pidättämisen kannalta. (Hupli & Melander, s. 10.) Nyt käsillä olevassa asiassa on kysymys siitä, että Kittilän kunnan 27 luottamushenkilöä vastaan on nostettu syyte törkeästä vir ka-aseman väärinkäyttämisestä. Kahdeksaa luottamushenkilöä vastaan on nos tet tu syyte virka-aseman väärinkäyttämisestä ja 14 luot ta mushen ki löä vastaan työturvallisuusrikoksesta, työsyrjinnästä ja virka-ase man väärinkäyttämisestä. Syyttäjä on katsonut käsillä olevan to den nä köi siä syitä rikoksesta epäiltyjen syyllisyyden tueksi. Vaikka luot ta mus toi mes ta pidättämistä koskeva päätös ei merkitse kan nanot toa epäiltyjen syyllisyyttä koskevaan kysymykseen, se, että käsillä on syyttäjäviranomaisen näkemyksen mukaan todennäköisiä syitä epäil ty jen syyllisyyden tueksi, luo tietyn olettaman luottamustoimesta pi dät tä mi ses tä. (Hupli & Melander, s. 10.) Toiseksi KuntaL 85.4 :n soveltaminen edellyttää, että luot ta mus toimen tekemäksi epäillyn rikoksen vakavuuden, toistuvuuden ja muiden seikkojen perusteella on kunnan päätöksenteon uskottavuuden ja luotettavuuden turvaamiseksi välttämätöntä, että luottamushenkilö pi dä te tään luottamustoimestaan. Säännöksen esitöissä ei tar kem min yksilöidä, mitä rikosepäilyn vakavuudella, toistuvuudella ja muil la seikoilla tarkoitetaan. Selvää säännöksen sanamuodon pe rus teel la kuitenkin on, että kysymys on kokonaisharkinnasta, jossa on otet tava huomioon epäillyn rikoksen vakavuus, toistuvuus ja muut seikat ar vioi taes sa luottamustoimesta pidättämisen välttämättömyyttä kunnan päätöksenteon uskottavuuden ja luotettavuuden turvaamiseksi. Vii me kädessä siis kysymys on edellä lähemmin tarkastellusta jul kisen edun turvaamisesta, jossa on kiinnitettävä huomiota epäiltyyn rikok seen ja sen vakavuuteen, toistuvuuteen ja muihin seikkoihin. (Hup li & Melander, s )

4 Lausuntopyynnön kohteena olevassa asiassa Kittilän kunnan 27 luot ta mus hen ki löä vastaan on nostettu syyte törkeästä virka-aseman vää rin käyt tä mi ses tä. Törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä sää de tään rikoslain 40:8:ssä, ja törkeästä virka-aseman vää rin käyttä mi ses tä voidaan mainitun säännöksen mukaan tuomita van keuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Ran gais tus as teik kon sa perusteella kysymys on edellä esitetyn mukai ses ti vakavasta rikoksesta. Tässä arviossa on myös otettava huomi oon, että virkarikoksia koskeva rikoslain 40 luku sisältää vain kolme törkeää tekomuotoa koskevaa säännöstä, mikä puoltaa tul kin taa, jonka mukaan virkarikosten osalta myös muita kuin törkeitä te komuo to ja voitaisiin katsoa KuntaL 85.4 :ssa tarkoitetuiksi va ka vik si rikoksiksi, koska muuten säännöstä voitaisiin soveltaa vain tör keää lahjuksen ottamista tai törkeää virka-aseman väärinkäyttämistä koske vaan rikosepäilyyn. (Hupli & Melander, s. 14.) Lausuntopyynnön kohteena olevien rikosepäilyjen vakavuutta ar vioitaes sa on kiinnitettävä huomiota myös epäillyn te ko ko ko nai suu den laajuuteen. Asiassa on nostettu syytteet kaikkiaan useita hen ki löä vastaan ja rikosepäilyt koskevat törkeää virka-aseman vää rin käyt tämis tä, virka-aseman väärinkäyttämistä, työturvallisuusrikosta ja työsyrjintää. Oulun syyttäjänviraston syytteiden nostamista kos ke van tiedotteen mukaan työrikoksissa väitetty menettely tulee ar vioi ta vak si myös virka-aseman väärinkäyttämisenä. Tekokokonaisuus on epäiltyjen lukumäärä huomioon ottaen mittava ja tällä on mer ki tys tä arvioitaessa rikosepäilyjen vakavuutta samoin kuin niiden tois tu vuutta. Se, että epäiltyjä työrikoksia koskeva tulee syyttäjien nä ke myk sen mukaan arvioitavaksi myös virka-aseman vää rin käyt tä mi se nä, on otettava huomioon KuntaL 85.4 :ssa tarkoitettuna muuna seik ka na, joka osaltaan puoltaa luottamustoimesta pidättämisen vält tä mät tömyyt tä. (Hupli & Melander, s. 14.) Kuntaliiton lakiasiainjohtaja Arto Suloselta on myös pyydetty lau sunto, voidaanko luottamustoimesta pidättämistä koskevaa asiaa kä sitel lä samassa pykälässä vai tulisiko asia käsitellä erillisissä py kä lis sä jokaisen luottamusmiehen kohdalla. Arto Sulonen on vastannut sähkö pos til la antamassaan lausunnossa näin: Tuohon luottamushenkilöiden niputtamiseen käsittelyssä ri kos ni mikkeen perusteella minulla ei ole lisättävää aikaisempaan. Mie les tä ni jokaista luottamushenkilöä ei tarvitse erottaa omaksi py kä läk seen. Kuten aikaisemmin olen todennut, valtuusto ei pi dät tä mis har kin nassaan pohdi syyllisyyskysymyksiä. Vs. kunnanjohtaja: Kittilän kunnanhallitus päättää lausua Pohjois-Suomen hal lin to-oikeu den lausuntopyynnön johdosta seuraavaa:

5 Kittilän kunnassa on ollut käsiteltävänä luottamusmiesten pi dät tä mistä koskeva asia kuntalain 85 :ään perustuen ja asian val mis te le misek si on konsultoitu Kuntaliittoa sekä hankittu asian tun ti ja lau sun to oikeustieteen tohtori, varatuomari Tuomas Huplilta ja oi keus tie teen tohtori Sakari Melanderilta. Kuntalain 85.4 :n mukaan val tuus ton on luottamushenkilön toimessaan tekemäksi epäiltyä vir ka ri kos ta koskevan esitutkinnan tai oikeudenkäynnin ajaksi pidätettävä luot tamus hen ki lö toimestaan, jos se on kunnan päätöksenteon us kot tavuu den ja luotettavuuden turvaamiseksi välttämätöntä ottaen huo mioon epäillyn rikoksen vakavuus, mahdollinen toistuvuus ja muut seikat. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti. Luottamusmiesten pidättämistä koskevassa asiassa kuntalain 85.4 :n mukaisen luottamustoimesta pidättämisen perusteena ovat Oulun syyttäjänviraston nostamat syytteet. Kaikki luot tamus hen ki löt, joita luottamusmiesten pidättämistä koskeva pää tös esitys on koskenut, ovat syytettynä törkeästä virkavelvollisuuden rik komi ses ta. Kun otetaan huomioon se seikka, että luottamusmiesten pidät tä mis tä koskevassa harkinnassa valtuusto ei pohdi luot ta musmies ten syyllisyyskysymystä, jonka ratkaiseminen kuuluu toi mi val taisel le tuomioistuimelle, kuntalain 85.4 :n mukainen luot ta mus toi mesta pidättämistä koskeva asia on voitu käsitellä samassa py kä läs sä kaikkien luottamusmiesten osalta eikä asian käsittely samassa py käläs sä ole heikentänyt yksittäisen luottamusmiehen oi keus tur vaa, koska myös rikosnimike, jonka perusteella jo yksinomaan kun ta lain 85.4 tulee sovellettavaksi, on kaikkien luottamusmiesten koh dal la sama. Kittilän kunta esittää lisäksi näkemyksenään, että asiaa koskevan pää tök sen teon valmistelussa on uusille luottamushenkilöille, joihin Ne va lai nen viittaa valituksessaan, tiedotettu mm. Kuntaliiton oh jeista, joita asiassa on hankittu. Asian valmisteluvaiheessa on pyydetty Hup lin ja Melanderin asiantuntijalausunto, joka on toimitettu val tuu tetuil le tutustuttavaksi kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun se on saapu nut Kittilän kuntaan. Kuntalain 85.4 :n soveltuvuudesta on han kittu kattavasti lisätietoa päätöksenteon pohjaksi ja tietoa on vä li tet ty valtuutetuille. Asiaa on pyritty valmistelemaan siten, että pe rus tus lailli set oikeudet ja juurikin Nevalaisen valituksessaan mai nit se mat yleisesti hyväksytty lain taso sekä hyvä hallinto voitaisiin tur va ta. Kittilän kunnan näkemyksen mukaan riittävään asiaan val mis tau tumi seen on ollut mahdollisuus. Päätös: Kokouksen työjärjestystä käsiteltäessä esityslistan asiat 16 ja 17 ( :t 61 ja 62) ja salaisten asioiden lista (KhallS 6) sekä esityslistan asia 22 ( 67) päätettiin käsitellä kokouksessa ensimmäisenä. Khall :n 61 kohdalla käsitelty esteellisyyksiä :n 62 osal-

6 ta seuraavasti: "Hallintojohtaja Esa Mäkinen poistui esteellisenä tämän asian ja asian 17 ( 62) käsittelyn ajaksi viitaten hallintolain 28 :n 1 mom 7 koh taan työturvallisuustutkinta esteellisyyden perusteena. Sekä asian 22 ( 67) ajaksi esteellisenä koska on Levi Magic Oy:n hal li tuksen jäsen. Controller Tuija Lång toimi pöytäkirjanpitäjänä tämän asian ja asioiden 17 ( 62) sekä 22 ( 67) käsittelyn ajan. Kunnanhallituksen 1.varapuheenjohtaja Tarmo Salonen jääväsi itsen sä tässä asiassa sekä asiassa 17 ( 62) ja salaisten asioiden listan asian 1 (KhallS ) käsittelyn ajaksi, koska edus kunta on hyväksynyt kuntalakiin muutoksen ns. lex Kittilän mikä ka ventaa oleellisesti kunnallista itsemääräämisoikeutta. Hänen ti lal leen tuli varajäsen Antti Pekkala. Jäsen Vuokko Mäntymaa poistui esteellisenä tämän asian sekä asian 17 ( 62) ja salaisten asioiden listan asian 1 (KhallS ) käsittelyn ajaksi viitaten samaan esteellisyyden perusteeseen kuin aiemmissa kokouksissa ja hänen tilalleen tuli varajäsen Raija Pa lo saa ri. Jäsen Merja Korva jääväsi itsensä tämän asian sekä asian 17 ( 62) ja salaisten asioiden listan asian 1 (KhallS ) käsittelyn ajak si viitaten samaan esteellisyyden perusteeseen kuin aiemmissa ko kouk sis sa ja hänen tilalleen ei tullut varajäsentä. Jäsen Raili Fagerholm poistui esteellisenä tämän asian sekä asian 17 ( 62) ja salaisten asioiden listan asian 1 (KhallS ) kä sit te lyn ajaksi viitaten samaan esteellisyyden perusteeseen kuin ai em mis sa kokouksissa ja hänen tilalleen tuli varajäsen Marita Toi vanen. Jäsen Vilho Molkoselkä poistui esteellisenä tämän asian sekä asian 17 ( 62) ja salaisten asioiden listan asian 1 (KhallS ) kä sit te lyn ajaksi viitaten samaan esteellisyyden perusteeseen kuin ai em mis sa kokouksissa ja hänen tilalleen ei tullut varajäsentä. Vilho Molkoselän poistuttua esteellisenä todettiin, että tämän asian ja asian 17 ( 62) sekä salaisten asioiden listan asian 1 (KhallS ) käsittelyn ajaksi tulee valita uusi pöytäkirjantarkastaja Mol koselän tilalle. Päätettiin valita Marita Toivanen pöy tä kir jan tarkas ta jak si." Tauko pidettiin klo 15:48 16:03.

7 Varajäsen Marita Toivanen esitti lisättäväksi vs.kunnanjohtajan lausun to esi tyk seen seuraavan tekstin: Kunnanvaltuuston käsittelyn yhteydessä vs.hallintojohtaja Sanna Ylinam pa sai Kuntaliiton johtavalta lakimieheltä Arto Suloselta oh jeistuk sen, jonka mukaan luottamusmiesten luottamustoimesta pi dät tämis tä koskevaa asiaa voidaan käsitellä samassa pykälässä. Myöhem min Arto Sulonen on vielä sähköpostissaan vahvistanut: tuo hon luottamushenkilöiden niputtamiseen käsittelyssä ri kos ni mik keen perusteella minulla ei ole lisättävää aikaisempaan. Mielestäni jo kaista luottamushenkilöä ei tarvitse erottaa omaksi pykäläkseen. Ku ten aikaisemmin olen todennut, valtuusto ei pi dät tä mis har kin nas saan pohdi syyllisyyskysymyksiä.. Jäsen Sakari Kautto kannatti Marita Toivasen esitystä. Ahti Ovaskainen ja Tuula Mertaniemi kannattivat vs.kunnanjohtajan esi tys tä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että on tehty vs.kunnanjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on ää nes tet tä vä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat vs.kunnanjohtajan esitystä, äänestävät jaa. Ne, jotka kannattavat Marita Toivasen esitystä, jossa liitetään li säteks ti vs.kunnanjohtajan esitykseen lausunnoksi, äänestävät ei. Äänestyksessä annettiin kaksi (2) jaa-ääntä ja viisi (5) ei-ääntä, kak si (2) oli poissa. Jaa-ääniä antoivat Tuula Mertaniemi ja Ahti Ovaskainen. Ei-ääniä an toi vat Sakari Kautto, Pekka Rajala, Antti Pekkala, Raija Palosaari ja Marita Toivanen. Poissa olivat Merja Korva ja Vilho Molkoselkä. Kokouksen päätökseksi tuli Marita Toivasen esitys, jonka mukaan vs.kunnanjohtajan esittämään lausuntotekstiin lisätään Marita Toi vasen esittämä teksti. Jäsenet Tuula Mertaniemi ja Ahti Ovaskainen ilmoittivat päätökseen eriä vän mielipiteensä esittelijän esitykseen perustuen.

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 403 21.11.2017 Kunnanhallitus 470 14.12.2017 Kunnanhallitus 61 13.02.2018 Kunnanvaltuuston päätöksen 31.10.2017 80 "Syytteessä olevien luottamushenkilöiden mahdollinen luottamustoimesta

Lisätiedot

Eilavaaran kirje oheismateriaalina.

Eilavaaran kirje oheismateriaalina. Kunnanhallitus 228 04.07.2017 Kunnanhallitus 252 15.08.2017 Kunnanhallitus 269 29.08.2017 Pertti Eilavaaran laskun 2 maksumuistutus 451/00/2013 Khall 04.07.2017 228 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Lisätiedot

Eilavaaran kirje oheismateriaalina.

Eilavaaran kirje oheismateriaalina. Kunnanhallitus 228 04.07.2017 Kunnanhallitus 252 15.08.2017 Pertti Eilavaaran laskun 2 maksumuistutus 451/00/2013 Khall 04.07.2017 228 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830) Pertti Eilavaara

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

Khall (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh )

Khall (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh ) Kunnanhallitus 112 27.03.2018 Levin Vesihuolto Oy:n yhtiökokous 113/00.00.01/2017 Khall 27.03.2018 112 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830) Levin Vesihuolto Oy:n yhtiökokous pidetään 3.4.2018

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 186 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 41 20.06.2016 Kunnanhallitus 238 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 55 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 178 22.05.2018 Kunnanvaltuusto 36 23.05.2018 Lausunto valtiovarainministeriölle kuntalain 109 a :n mukaisesta luottamushenkilöiden pidättämisestä luottamustoimistaan selvitysryhmän esityksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 403 21.11.2017 Kunnanhallitus 470 14.12.2017 Kunnanhallitus 61 13.02.2018 Kunnanhallitus 103 19.03.2018 Kunnanvaltuuston päätöksen 31.10.2017 80 "Syytteessä olevien luottamushenkilöiden

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 151 20.05.2013 Kunnanhallitus 226 23.09.2013 Kunnanvaltuusto 87 30.09.2013 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Kunnanhallitus 56 23.03.2015 Varavaltuutettu Urpo Airaksisen erottaminen luottamustoimesta

Lisätiedot

Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall ja (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall ja (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 285 11.09.2017 Kunnanhallitus 308 18.09.2017 Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall 15.8.2017 251 ja 4.7.2017 227 451/00/2013 Khall 11.09.2017 285 (Lisätietoja:

Lisätiedot

(Lisätietoja: Controller, puh )

(Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 135 11.05.2017 Kunnanhallitus 139 18.05.2017 Kunnanhallitus 425 28.11.2017 Kunnanvaltuusto 86 13.12.2017 Kunnanhallitus 102 19.03.2018 Kunnanvaltuusto 23 26.03.2018 Kittilän kunnan konserniohje

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Marita Toivasen kysymys koskien Levi Magic nimistä yhtiötä

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Marita Toivasen kysymys koskien Levi Magic nimistä yhtiötä Kunnanhallitus 366 24.10.2017 Kunnanhallitus 128 10.04.2018 Marita Toivasen kysymys koskien Levi Magic nimistä yhtiötä 460/10.00.01/2013, 43/10.00.02/2012 Khall 24.10.2017 366 Kunnanvaltuutettu Marita

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 Kunnanhallitus 34 09.02.2015 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 451/00/2013 Khall 34 Kittilän kunnanvaltuusto

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen.

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen. Tekninen lautakunta 79 30.06.2017 Tekninen lautakunta 91 13.09.2017 Tekninen lautakunta 103 27.09.2017 Tekninen lautakunta 109 01.11.2017 Yhdyskuntainsinöörin valinta 121/01.01.01/2017 Teknlk 30.06.2017

Lisätiedot

Pöytäkirja tarkastetaan kunnantalossa torstaina klo ja pidetään siellä yleisesti nähtävänä samana päivänä klo

Pöytäkirja tarkastetaan kunnantalossa torstaina klo ja pidetään siellä yleisesti nähtävänä samana päivänä klo KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 8/2017 1 Kunnanvaltuusto Aika Tiistai 31.10.2017 klo 14:00 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Valtuustoryhmät ovat ilmoittaneet kokoontuvansa seuraavasti: Kunnantalolla 31.10.2017:

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön selvitysryhmän arviointiraportin ehdotusten ja suositusten tiedoksianto valtuustolle

Valtiovarainministeriön selvitysryhmän arviointiraportin ehdotusten ja suositusten tiedoksianto valtuustolle Kunnanhallitus 104 19.03.2018 Valtiovarainministeriön selvitysryhmän arviointiraportin ehdotusten ja suositusten tiedoksianto valtuustolle 47/00.02/2016 Khall 19.03.2018 104 (Lisätietoja: Vs. kunnanjohtaja,

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 126 10.04.2018 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Raili Fagerholmin valituksesta koskien kunnanvaltuuston päätöstä 31.10.2017 80 "Syytteessä olevien luottamushenkilöiden mahdollinen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko

Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko Kunnanhallitus 492 08.12.2014 Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko 451/00/2013 Khall 492 Kittilän kunnanvaltuusto on 17.11.2014 59 päättänyt irtisanoa kunnan

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Harri Mattilan valituksesta koskien kunnanvaltuuston päätöstä Vs. kunnanjohtajan virka

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Harri Mattilan valituksesta koskien kunnanvaltuuston päätöstä Vs. kunnanjohtajan virka Kunnanhallitus 82 06.03.2018 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Harri Mattilan valituksesta koskien kunnanvaltuuston päätöstä 13.12.2017 93 Vs. kunnanjohtajan virka 55/01.01.01/2015 Khall 06.03.2018

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston päätöksen "Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta valtuuston käsittelyyn" laillisuusvalvonta

Kunnanvaltuuston päätöksen Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta valtuuston käsittelyyn laillisuusvalvonta Toimikunta Kvalt 29.2.2016 1 11.01.2017 19 Kunnanhallitus 15 17.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 19.12.2016 71 "Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta

Kunnanvaltuuston päätöksen Vt. kunnanjohtajan valinta laillisuusvalvonta Kunnanhallitus 130 09.05.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 24.4.2017 16 "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta 55/01.01.01/2015 Khall 09.05.2017 130 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830)

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus Joutsan kunnanhallitus 211 28.11.2016 Joutsan kunnanhallitus 99 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 15.05.2017 Perusturvalautakunta 66 30.05.2017 HALLINTOSÄÄNNÖN UUDISTAMINEN Joutsan kunnanhallitus 28.11.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN VÄLIPÄÄTÖS Antopäivä 1 (10) Taltionumero 4144 Diaarinumerot 3274/2/19 ja 3506/2/19

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN VÄLIPÄÄTÖS Antopäivä 1 (10) Taltionumero 4144 Diaarinumerot 3274/2/19 ja 3506/2/19 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN VÄLIPÄÄTÖS Antopäivä 1 (10) 13.9.2019 Taltionumero 4144 Diaarinumerot 3274/2/19 ja 3506/2/19 Asia Hakijat Täytäntöönpanon keskeyttämistä koskeva hakemus 1. Kittilän kunnanhallitus

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Aloite on tuotu kunnanvirastoon ja diarioitu 28.4.2014. Valtuustoaloite esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Aloite on tuotu kunnanvirastoon ja diarioitu 28.4.2014. Valtuustoaloite esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 188 05.05.2014 Kunnanvaltuusto 15 12.05.2014 Tilapäisen valiokunnan perustaminen 150/01.01/2014 Khall 05.05.2014 188 Kittilän kuntaan on toimitettu kahdenkymmenenneljän (24) val tuu tetun

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Otsikko Sivu 115 Levi Magic Oy:n yhtiökokous 3

Otsikko Sivu 115 Levi Magic Oy:n yhtiökokous 3 KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 9/2018 1 Kunnanhallitus Aika Tiistai 03.04.2018 klo 10:00-11:15 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 115 Levi Magic Oy:n yhtiökokous

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20 Pöytäkirja 1/2017 1 (5) Nuorisolautakunta Aika 31.01.2017 klo 17:00-18:26 Paikka Kunnanvirasto, tukirakennus, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kunnanhallitus 05.10.2015 Kokousaika 05.10.2015 klo 17:30-17:41 Kokouspaikka kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 187 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

(Lisätietoja: vt. kunnanjohtaja, puh )

(Lisätietoja: vt. kunnanjohtaja, puh ) Kunnanhallitus 295 11.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 50 25.10.2017 Kunnanhallitus 374 07.11.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 11 28.02.2018 Sosiaali- ja terveyslautakunta 64 31.10.2018 Kunnanhallitus

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että

Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että Kunnanhallitus 203 25.05.2015 Kunnanhallitus 208 01.06.2015 Vahvistusilmoituskirje tilintarkastajalle vuoden 2014 tilintarkastukseen liittyen 31/02.06.01/2015 Khall 25.05.2015 203 Tilinpäätöksen yhteydessä

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus

Vuoden 2015 arviointikertomus astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen järjestäytyminen 3 2 Tarkastuslautakunnan esittelijä kaudella 2017-2021 4 3 Tarkastuslautakunnan sihteerin valinta kaudelle

Lisätiedot

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä. Kunnanhallitus 18 14.01.2013 Valtuusto 13 24.01.2013 Kunnanhallitus 102 16.03.2015 Valtuusto 13 26.03.2015 Kunnanhallitus 6 18.01.2016 Valtuusto 8 17.03.2016 Kunnanhallitus 227 22.08.2016 Valtuusto 32

Lisätiedot

Khall (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh )

Khall (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh ) Kunnanhallitus 25 16.01.2018 Yle:n toimittaja Jyri Tynkkysen oikaisuvaatimus 256/00.03.01/2017 Khall 16.01.2018 25 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830) Ylen uutistoimittaja Jyri Tynkkynen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Harri Mattilan valituksesta koskien kunnanvaltuuston päätöstä Vs. kunnanjohtajan virka

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Harri Mattilan valituksesta koskien kunnanvaltuuston päätöstä Vs. kunnanjohtajan virka Kunnanhallitus 82 06.03.2018 Kunnanhallitus 12 08.01.2019 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Harri Mattilan valituksesta koskien kunnanvaltuuston päätöstä 13.12.2017 93 Vs. kunnanjohtajan virka

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan oikeusasiamiehelle liittyen Jyri Tynkkysen tekemään kanteluun kunnanhallituksen ja vs.kunnanjohtajan menettelystä

Lausunto eduskunnan oikeusasiamiehelle liittyen Jyri Tynkkysen tekemään kanteluun kunnanhallituksen ja vs.kunnanjohtajan menettelystä Kunnanhallitus 231 26.06.2018 Lausunto eduskunnan oikeusasiamiehelle liittyen Jyri Tynkkysen tekemään kanteluun kunnanhallituksen ja vs.kunnanjohtajan menettelystä 47/00.02/2016, 256/00.03.01/2017 Khall

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO :t 39, 40, 41, 43, 44, 45, 47, 48, 49 Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Valtuusto 19 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot