Asumistuet, toimeentulotuki ja tulottomat. Sosiaalifoorumi Pertti Honkanen, johtava tutkija, Kelan tutkimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asumistuet, toimeentulotuki ja tulottomat. Sosiaalifoorumi Pertti Honkanen, johtava tutkija, Kelan tutkimus"

Transkriptio

1 Asumistuet, toimeentulotuki ja tulottomat Sosiaalifoorumi Pertti Honkanen, johtava tutkija, Kelan tutkimus

2 Historiaa Eläkkeensaajien asumistuki tuli käyttöön aluksi osa kansaneläkettä, nyttemmin itsenäinen tukimuoto koko ajan Kelan vastuulla Yleinen asumistuki laki lapsiperheiden asumistuesta 1961 laki yleisestä asumistuesta 1975 laajentui vähitellen lapsiperheistä kaikkiin kotitalousmuotoihin siirtyi kunnilta Kelan hoidettavaksi 1994 monimutkainen järjestelmä vuoteen 2014 asti pinta-alanormitus perheen koon mukaan ja yksityiskohtainen neliövuokranormitus asuinpaikkakunnan, asunnon koon ja asunnon iän mukaan laajat perusomavastuutaulukot eri kuntaryhmille tiuhalla tuloluokituksella uusi yksinkertaisempi laki voimaan 2015 Opintotuen asumislisä käyttöön 1977 toimeenpano Kelassa vuodesta 1994 lähtien opiskelijat siirretty suurimmaksi osaksi yleisen asumistuen piiriin elokuusta 2017 lähtien Sotilasavustuksen asumisavustus (toimeenpano Kelassa vuodesta 1994) Toimeentulotuki: asumiskustannusten korvaaminen osana perustoimeentulotukea (siirtynyt Kelalle 2017)

3 Yhteisiä piirteitä 1 Asumiskustannusten normitus Yleisessä asumistuessa ja eläkkeensaajien asumistuessa taulukoitu eri kokoisille perheille eri kuntaryhmissä hyväksyttävä enimmäisasumismeno [Opintotuessa vuokrakatto 252 /kk (marraskuusta 2005 lähtien)] Sotilasavustus: enintään paikkakunnan käyvän vuokratason mukaisina Toimeentulotuki: tarpeellisen suuruisena huomioon

4 Yhteisiä piirteitä 2 Tarveharkinta Yleinen asumistuki: omavastuu, joka riippuu perheen aikuisten ja lasten lukumäärästä sekä tuloista Eläkkeensaajien asumistuki: lisäomavastuu, joka riippuu tuloista ja joka on erilainen yksin asuville ja puolisoille [Opintotuki: opiskelijan omat tulot voivat pienentää tukea tai poistaa sen, jos tulorajat ylitetään; vanhempien tulot voivat vaikuttaa alle 18-vuotiailla] Sotilasavustus: maksetaan hyväksyttävien menojen ja tulojen erotus Toimeentulotuki: samoin

5 Yhteisiä piirteitä 3 Tukiprosentti Yleinen asumistuki 80 % omavastuun ylittävistä hyväksyttävistä menoista Eläkkeensaajien asumistuki: 85 % perusomavastuun ja lisäomavastuun ylittävistä hyväksyttävistä menoista [Asumislisä: 80 % hyväksyttävästä vuokrasta] Sotilasavustus ja toimeentulotuki: ei prosentuaalista ylärajaa

6 Eroja Enimmäisasumismenot, omavastuut ja tukiprosentit ovat erilaisia tukiprosentti 85 eläkkeensaajilla, 80 yleisessä asumistuessa ja opintotuen asumislisässä Eläkkeensaajien asumistuki on yksilöllinen (eläkeläispuolisoita käsitellään kuitenkin yhdessä), yleinen asumistuki kotitalouskohtainen; opintotuen asumislisä on yksilöllinen Indeksisuoja: Eläkkeensaajien asumistuessa on ollut vahva indeksisuoja, joka on koskenut sekä tulorajoja että asumismenoja (mutta jäädytyksiä ja leikkauksia 2017 ) Yleiseen asumistukeen indeksisuoja tuotiin vasta uudessa vuoden 2014 laissa Indeksikorotukset on kuitenkin toistaiseksi jäädytetty; enimmäisasumismenojen indeksisuoja on vaihdettu vuokraindekistä kuluttajahintaindeksiin; ensimmäinen tarkistus luvassa 2019 Opintotuen asumislisän vuokrakattoa ei ole sidottu indeksiin Sotilasavustuksessa ja toimeentulotuessa indeksisuojalla tai sen puuttumisella ei ole asumiskustannuksia korvattaessa juuri merkitystä, koska niissä joudutaan seuraamaan todellista vuokrien ja asumiskustannusten kehitystä

7 680 Nimellisarvot Asumistukien enimmäisasumismeno yksin asuvalle Helsingissä Eläkkeensaajien asumistuki Yleinen asumistuki; ylin taso 480 /kk Yleinen asumistuki; alin taso

8 Asumistuen normivuokrat ja tilastoidut vuokrat Indeksi: 1990=100 Nimellisarvot 380,0 360,0 340,0 320,0 300,0 280,0 260,0 240,0 220,0 200,0 180,0 160,0 140,0 120,0 100,0 80,0 YAT: yleinen asumistuki EAT: eläkkeensaajien asumistuki halvin: ikäluokituksessa vanha asunto (ennen 2015) kallein: ikäluokituksessa uusi asunto (ennen 2015) YAT, kuntaryhmä 1 = Helsinki EAT, kuntaryhmä 1 = pääkaupunkiseutu YAT-normivuokrat laskettu normipinta-alan mukaan 1 ja 4 hengen perheille (ennen 2015) EAT; yksin asuva; kuntaryhmä 1 Vuokraindeksi, pääkaupunkiseutu Vuokraindeksi; koko maa YAT, 4 henkilöä, kuntaryhmä 4; halvin YAT; 1 henkilö; kuntaryhmä 1; kallein

9 Asumistuen saajat Yleinen asumistuki; ruokakunnat Eläkkeeensaajien asumistuki Opintotuen asumislisä Kuukausi

10 1 400 Asumistukimenot Vuoden 2017 rahana Yleinen asumistuki milj Eläkkeensaajien asumistuki

11 milj. 140,00 Kelan asumistukimenot kuukausittain joulukuusta 2001 maaliskuuhun 2018 joulukuun 2017 rahan arvossa 120,00 100,00 80,00 Yleinen asumistuki 60,00 Eläkkeensaajien asumistuki 40,00 Opintotuen asumislisä 20,00 0,

12 milj ,00 Kelan asumistukimenot joulukuusta 2002 maaliskuuhun 2018 joulukuun 2017 rahan arvossa; 12 kuukauden summa 2 000, , ,00 500,00 0,00 02/12 03/12 04/12 05/12 06/12 07/12 08/12 09/12 10/12 11/12 12/12 13/12 14/12 15/12 16/12 17/

13 Sipilän hallitus ja asumistuki Eläkkeensaajien siirtäminen yleiseen asumistukeen (YA) sisältyi Sipilän hallituksen ohjelmaan ja budjettiesitykseen vuonna 2015 Esityksestä luovuttiin Selvityksissä havaittiin mm. Yksin asuvilla eläkeläisillä asumistuki pienentyisi yleensä tuntuvasti, usein yli 100 /kk Puolisoilla asumistuki pienentyisi miltei kaikissa tapauksissa Voittajia olisivat vain pientä vuokraa ( euroa) maksavat yksin asuvat eläkeläiset Muutokset vuoden 2015 jälkeen eivät olennaisesti vaikuta vertailun tuloksiin, mutta vertailu on nyt jonkin verran epäedullisempi yleiselle asumistuelle Opiskelijat siirretty pääosin yleiseen asumistukeen elokuussa 2017 Enimmäisasumismenojen alentaminen 3. ja 4. kuntaryhmässä yleisen asumistuen puolella suurentaa järjestelmien välisiä eroja Indeksijäädytykset hidastaneet osittain asumistukimenojen kasvua

14 Ajankohtaista Opiskelijat siirretty pääosin yleiseen asumistukeen ei täysin ongelmatonta Eriarvoisuustyöryhmä: myös eläkkeensaajat yleiseen asumistukeen kompensaatioksi mm. takuueläkkeen korotuksia Yleinen asumistuki on ollut herkempi suhdanteiden ja budjettipolitiikan muutoksille kuin eläkkeensaajien asumistuki (tai opintotuen asumislisä) Toimeentulotuen merkitys asumiskustannusten korvaamisessa merkittävä

15

Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto

Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Seminaari Kelassa 10.11.2015 Historiaa Eläkkeensaajien asumistuki tuli käyttöön 1970. aluksi osa kansaneläkettä,

Lisätiedot

Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto

Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Eduskunnan köyhyysryhmä 20.10.2015 Historiaa Eläkkeensaajien asumistuki tuli käyttöön 1970. aluksi osa kansaneläkettä,

Lisätiedot

Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016

Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016 Tilastokatsaus Lisätietoja: 15.02.2017 Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307, etunimi.sukunimi@kela.fi Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016 Kela maksoi asumistukia vuonna 2016 yhteensä

Lisätiedot

Toimeentulotuki ja asumiskustannukset

Toimeentulotuki ja asumiskustannukset Toimeentulotuki ja asumiskustannukset 17.4.2019 Signe Jauhiainen @SigneJauhiainen Asumisen tukeminen Asuntomarkkinat Sosiaaliturva 2 18.4.2019 Milj. euroa Kelan maksamat asumisen tuet Yleinen asumistuki

Lisätiedot

Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 2017

Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 2017 Tilastokatsaus Lisätietoja: 14.2.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 17, etunimi.sukunimi@kela.fi Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 217 Kela maksoi asumistukia vuonna 217 yhteensä 2 3 milj. euroa, joka

Lisätiedot

ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 2018

ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 2018 TILASTOKATSAUS 4/219 Lisätietoja: 28.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 218 Kela maksoi asumistukia vuonna 218 yhteensä 2 112 milj.

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja julkisen talouden suunnitelma: vaikutus eri väestöryhmien toimeentuloon. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto

Vuoden 2016 talousarvio ja julkisen talouden suunnitelma: vaikutus eri väestöryhmien toimeentuloon. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Vuoden 2016 talousarvio ja julkisen talouden suunnitelma: vaikutus eri väestöryhmien toimeentuloon Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 8.10.2015 Väestö yleensä

Lisätiedot

Eläkkeet ja köyhyys. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto

Eläkkeet ja köyhyys. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Eläkkeet ja köyhyys Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto 24.11.2016 Eläketulot: erilaisia käsitteitä Työeläke Kokonaiseläke = työeläke + kansaneläke + takuueläke + lapsikorotus + rintamalisät Käytettävissä

Lisätiedot

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti 16.2.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki

Lisätiedot

Yleisen asumistuen pääperiaatteet ja tuen kehittäminen

Yleisen asumistuen pääperiaatteet ja tuen kehittäminen Yleisen asumistuen pääperiaatteet ja tuen kehittäminen Asumisneuvontakoulutus 24.02.2014 Raimo Kärkkäinen Tuki milj. /v Asumisen tuet milj. /v 1980-2013 nimellishinnoin, korkovähennys ja tuotantuki v.

Lisätiedot

HE 161/2017 laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta

HE 161/2017 laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta HE 161/2017 laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Ympäristövaliokunta 8.11.2017 1 8.11.2017 Sanna Pekkarinen Yleisen asumistuen pääpiirteet Yleisen asumistuen tarkoituksena on alentaa

Lisätiedot

HE 152/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 :n muuttamisesta

HE 152/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eläkkeensaajan asumistuesta annettua

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

HE 161/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta

HE 161/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta HE 161/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Lauri Lehtoruusu Asiamies, Suomen opiskelija-asunnot SOA ry Ympäristövaliokunta 21.11.2017 Vaikutus

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI YLEISESTÄ ASUMISTUESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA (HE 231/2016)

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI YLEISESTÄ ASUMISTUESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA (HE 231/2016) MUISTIO 1(3) Neuvotteleva virkamies Sanna Pekkarinen 15.11.2016 Sosiaali- ja terveysvaliokunta HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI YLEISESTÄ ASUMISTUESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA (HE 231/2016) Esityksen

Lisätiedot

Toimeentulotuen ja asumistuen yhteys

Toimeentulotuen ja asumistuen yhteys Toimeentulotuen ja asumistuen yhteys Pasi Moisio Vähimmäisturvayksikkö Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja -talouden osasto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Työelämän ja sosiaaliturvan yhteensovitus

Lisätiedot

Hahmotelmia asumisen tukimuotojen uudistamisesta osana TOIMI-hanketta. Essi Eerola (VATT) & Tomi Ståhl (Kela) /

Hahmotelmia asumisen tukimuotojen uudistamisesta osana TOIMI-hanketta. Essi Eerola (VATT) & Tomi Ståhl (Kela) / Hahmotelmia asumisen tukimuotojen uudistamisesta osana TOIMI-hanketta Essi Eerola (VATT) & Tomi Ståhl (Kela) / 25.2.2019 Tässä muistiossa esitellään lyhyesti asumistukijärjestelmää ja asumismenojen korvaamista

Lisätiedot

Elina Ahola, Pertti Honkanen ja Marina Sirviö Hallitusohjelma ja eläkeläisten toimeentulo

Elina Ahola, Pertti Honkanen ja Marina Sirviö Hallitusohjelma ja eläkeläisten toimeentulo Työpapereita 77/2015 Elina Ahola, Pertti Honkanen ja Marina Sirviö Hallitusohjelma ja eläkeläisten toimeentulo KELAN TUTKIMUSOSASTO Kirjoittajat Elina Ahola, FM, tutkija Kelan tutkimusosasto etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisätiedot

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut ja yhteiskunnan tuet

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut ja yhteiskunnan tuet Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut ja yhteiskunnan tuet Seinäjoki 8.11.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta henkilöiltä

Lisätiedot

Asumiseen tukea. Yleinen asumistuki. Maarit Frank 16.1.2013

Asumiseen tukea. Yleinen asumistuki. Maarit Frank 16.1.2013 Yleinen asumistuki Maarit Frank 16.1.2013 Kela tukee asumista maksamalla seuraavia tukia: Yleinen asumistuki Opintotuen asumislisä Eläkkeensaajan asumistuki Yleisen asumistuen tarkoitus Tarkoituksena on

Lisätiedot

Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen. Raija Kostamo

Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen. Raija Kostamo Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen Raija Kostamo 28.3.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki Opintotuen

Lisätiedot

Miten päätöksenteon vaikutusarviointia tulisi kehittää

Miten päätöksenteon vaikutusarviointia tulisi kehittää Miten päätöksenteon vaikutusarviointia tulisi kehittää Suomi 100 köyhyyden kehitys -seminaari. Eduskunta 22.11.2017 Pertti Honkanen, johtava tutkija, Kelan tutkimus Välineitä vaikutusarviointiin Tuloaineistoa

Lisätiedot

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

Yleinen asumistuki Helsingissä 2010

Yleinen asumistuki Helsingissä 2010 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 2 211 Yleinen asumistuki Helsingissä 21 Yleistä asumistukea sai Helsingissä noin 2 ruokakuntaa. Helsingin asuntokunnista 8 prosenttia sai yleistä asumistukea.

Lisätiedot

Miten metsänomistus vaikuttaa pysyvään kunnalliseen hoitoon joutuvien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin Kelan maksamiin sosiaalietuuksiin

Miten metsänomistus vaikuttaa pysyvään kunnalliseen hoitoon joutuvien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin Kelan maksamiin sosiaalietuuksiin Miten metsänomistus vaikuttaa pysyvään kunnalliseen hoitoon joutuvien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin Kelan maksamiin sosiaalietuuksiin Polvelta Toiselle messut, Rovaniemi 18.3.2017 Antti Pajula,

Lisätiedot

2018:12 YLEINEN ASUMISTUKI HELSINGISSÄ VUONNA 2017

2018:12 YLEINEN ASUMISTUKI HELSINGISSÄ VUONNA 2017 2018:12 Hanna Ahlgren-Leinvuo YLEINEN ASUMISTUKI HELSINGISSÄ VUONNA 2017 Helsingissä oli vuoden 2017 lopussa yli 65 000 yleistä asumistukea saavaa ruokakuntaa, 21 000 enemmän (+48 %) kuin edellisvuonna.

Lisätiedot

HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi

HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että veteraanietuuksia eli rintamasotilaseläkelain mukaista rintamalisää,

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kela-siirto uuden sukupolven hyvinvointimallin muovaajana

Toimeentulotuen Kela-siirto uuden sukupolven hyvinvointimallin muovaajana Toimeentulotuen Kela-siirto uuden sukupolven hyvinvointimallin muovaajana Pasi Moisio Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö Järjestelmät -osasto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos XII Bruno Sarlin seminaari

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016. 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut

Asiakirjayhdistelmä 2016. 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

Yksin asuva korkeakouluopiskelija (aloittanut 1. korkeakouluopintonsa tai sen jälkeen), asuu Helsingissä (vuokra 500 /kk), tekee kesätöitä

Yksin asuva korkeakouluopiskelija (aloittanut 1. korkeakouluopintonsa tai sen jälkeen), asuu Helsingissä (vuokra 500 /kk), tekee kesätöitä Yksin asuva korkeakouluopiskelija (aloittanut 1. korkeakouluopintonsa 1.8.2014 tai sen jälkeen), tekee kesätöitä kesä-elokuussa (palkka 2400 /kk), hakee yleistä asumistukea 1.8.2017 alkaen Yksin asuva

Lisätiedot

Metsänomistuksen vaikutukset pysyvässä kunnallisessa hoidossa olevien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin KELA:n maksamiin etuuksiin

Metsänomistuksen vaikutukset pysyvässä kunnallisessa hoidossa olevien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin KELA:n maksamiin etuuksiin Metsänomistuksen vaikutukset pysyvässä kunnallisessa hoidossa olevien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin KELA:n maksamiin etuuksiin Polvelta Toiselle Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut, 7.4.2018,

Lisätiedot

Asevelvollisuus/ Siviilipalvelus

Asevelvollisuus/ Siviilipalvelus Asevelvollisuus/ Siviilipalvelus Sotilasavustuksen tarkoitus Turvata palveluksessa olevan asevelvollisen omaiselle toimeentulo sekä Korvata asevelvolliselle itselleen hänen käytössään olevasta asunnosta

Lisätiedot

2017:3 YLEINEN ASUMISTUKI HELSINGISSÄ VUONNA 2016

2017:3 YLEINEN ASUMISTUKI HELSINGISSÄ VUONNA 2016 2017:3 Hanna Ahlgren-Leinvuo YLEINEN ASUMISTUKI HELSINGISSÄ VUONNA 2016 Helsingissä oli vuoden 2016 lopussa yli 44 000 yleistä asumistukea saavaa ruokakuntaa, joissa asui yhteensä lähes 83 000 henkilöä.

Lisätiedot

Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yleisestä asumistuesta annetun lain 16 ja 51 :n muuttamisesta ja eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä

Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä Elina Ahola Tutkija, Kelan tutkimusosasto Väliinputoaminen ja sosiaaliset oikeudet -seminaari Kelan päätalo, 21.11.2013 Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä

Lisätiedot

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Tiedustelut Pirjo Ylöstalo, puh. 020 434 1390 14.2.2002 s-posti pirjo.ylostalo@kela.memonet.fi ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Joulu- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. joulukuusta 2001 2001 kuusta,%

Lisätiedot

1 Enimmäisasumismenojen jäädytys kuntaryhmissä 1 ja 2 sekä 5 %:n leikkaus kuntaryhmissä 3 ja 4

1 Enimmäisasumismenojen jäädytys kuntaryhmissä 1 ja 2 sekä 5 %:n leikkaus kuntaryhmissä 3 ja 4 (1) 1 Enimmäisasumismenojen jäädytys kuntaryhmissä 1 ja sekä %:n leikkaus kuntaryhmissä ja Jos lakimuutosta ei tehtäisi, hyväksyttävien enimmäisasumismenojen tasoa pitäisi korottaa Tilastokeskuksen vuokraindeksin

Lisätiedot

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Kuopio 29.3.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta

Lisätiedot

Yleinen asumistuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI

Yleinen asumistuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Yleinen asumistuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Tukea asumiseen 2 Kuka voi saada yleistä asumistukea? 2 Paljonko voit saada yleistä asumistukea? 3 Miten tuen määrä lasketaan 6 Hakeminen ja maksaminen

Lisätiedot

2015:31. Yleinen Asumistuki Helsingissä 2014

2015:31. Yleinen Asumistuki Helsingissä 2014 1:1 Yleinen Asumistuki Helsingissä 1 Keitä ovat yleisen asumistuen saajat Helsingissä? Yleinen asumistuki 1 on tarkoitettu pienituloisille ruokakunnille asumismenojen vähentämiseksi. Pääasiassa asumistukeen

Lisätiedot

Toimi-etuudet Alustavia laskelmia tulonjakovaikutuksista

Toimi-etuudet Alustavia laskelmia tulonjakovaikutuksista Toimi-etuudet Alustavia laskelmia tulonjakovaikutuksista Tapio Räsänen ja Jussi Tervola Jussi Tervola @jutervol Tapio Räsänen @TapioRasanen 31.1.2019 Toimi-etuudet Kolme aihiota, jotka yhdistävät nykyjärjestelmän

Lisätiedot

Näkökulmia asumistuen kustannuksiin ja vaikutuksiin

Näkökulmia asumistuen kustannuksiin ja vaikutuksiin Asuntopoli*ikan kehiäminen Fokusryhmä 6.4.7 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Näkökulmia asumistuen kustannuksiin ja vaikutuksiin Yleisen asumistuen tarkoituksena on alentaa pienituloisten asumismenoja

Lisätiedot

Voutilakeskus Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen

Voutilakeskus Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen Voutilakeskus 23.2.2017 Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen Asumispalvelussa (hoitomaksun + 60 /kk lisäksi) asuva asiakas maksaa itse vuokran ja muut asumismenot (mm. sähkö, vesi, kotivakuutus). Vuokran

Lisätiedot

Sosiaaliturvajärjestelmän keskeisimmät etuudet 2017 Maksetut etuudet ja niiden saajat etuusryhmittäin

Sosiaaliturvajärjestelmän keskeisimmät etuudet 2017 Maksetut etuudet ja niiden saajat etuusryhmittäin Sosiaaliturvajärjestelmän keskeisimmät etuudet 217 Maksetut etuudet ja niiden saajat etuusryhmittäin Maksetut etuudet Saajien lukumäärä* 5 milj. 1 5 4 milj. 1 2 3 milj. 9 2 milj. 6 1 milj. 3 Työttömyys

Lisätiedot

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio Toimeentulotuki tilastojen valossa Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta 6.3.2018 Kelan auditorio Perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan vuonna 2017 Perustoimeentulotuki:

Lisätiedot

Opiskelijat yleisen asumistuen piiriin

Opiskelijat yleisen asumistuen piiriin Opiskelijat yleisen asumistuen piiriin Kuulemistilaisuus Ympäristövaliokunta 16.11.2016 Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen yksityisten

Lisätiedot

HE 117/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi

HE 117/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Asumislisän myöntämisessä ehvioesitykseen ja on

Lisätiedot

Hallituksen esitykseksi laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitykseksi laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Lausunto 9.10.2017 kirjaamo@stm.fi sanna.pekkarinen@stm.fi Sosiaali- ja terveysministeriö Viite: Hallituksen esitykseksi laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Suomen Vuokranantajat Yleistä

Lisätiedot

Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013

Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013 Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013 Tavoitteena toimivampi sosiaaliturva Lisätään työn tarjontaa. Helpotetaan tukien yhdistämistä

Lisätiedot

Etelä-Afrikka, Kenia, Kiina ja Kolumbia. Muut maat. 1 900 e 3 800 e 4 500 e 3 000 e. Yksinhuoltajakorotus 95,75 105,80 135,01 154,64 174,27 48,55

Etelä-Afrikka, Kenia, Kiina ja Kolumbia. Muut maat. 1 900 e 3 800 e 4 500 e 3 000 e. Yksinhuoltajakorotus 95,75 105,80 135,01 154,64 174,27 48,55 Äitiysavustus Määrä: Hakija saa valintansa mukaan joko äitiyspakkauksen tai 140 euron verottoman rahasumman. Äitiysavustuksia saa kaksi toista ja kolme kolmatta samalla kertaa syntynyttä lasta kohden eli

Lisätiedot

KELAN ETUUDET EUROINA 2017

KELAN ETUUDET EUROINA 2017 KELAN ETUUDET EUROINA 2017 KOTI JA PERHE TERVEYS JA KUNTOUTUS OPISKELU JA ASEVELVOLLISUUS TYÖTTÖMYYS ELÄKKEELLE PERUSTOIMEENTULOTUKI Hakemukset ja liitteet www.kela.fi/asiointi Puhelinpalvelu Asevelvollisen

Lisätiedot

JYYn Toimeentuloinfo. Opintotukisihteeri Meri Himanen

JYYn Toimeentuloinfo. Opintotukisihteeri Meri Himanen JYYn Toimeentuloinfo Opintotukisihteeri Meri Himanen 3.5.2017 Ajankohtaista opintotuesta Kesätuki Opintotuen muutokset Opintotukitoiminnan siirtyminen yliopistolta Kelaan Kesäopintotuki Kesäkuukausille

Lisätiedot

Asumisen kustannukset perustoimeentulotuessa

Asumisen kustannukset perustoimeentulotuessa Asumisen kustannukset perustoimeentulotuessa Vuosi 2017 tilastojen ja kokemusten näkökulmasta Venla Saarinen suunnittelija Kela, Etuuspalvelut, Toimeentulotukiryhmä Perustoimeentulotuen saajakotitaloudet

Lisätiedot

OPINTOTUEN HISTORIA, NYKYPÄIVÄ JA TULEVAISUUS. Pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kansaneläkelaitos

OPINTOTUEN HISTORIA, NYKYPÄIVÄ JA TULEVAISUUS. Pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kansaneläkelaitos OPINTOTUEN HISTORIA, NYKYPÄIVÄ JA TULEVAISUUS Pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kansaneläkelaitos Esityksen sisältö Suomen opintotukijärjestelmän synty ja kehitys Olennaiset muutokset 1900-luvulta ja 2000-luvun

Lisätiedot

1983 vp. - HE n:o 141

1983 vp. - HE n:o 141 1983 vp. - HE n:o 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelaissa säädettyjen eläkkeiden ja avustusten sitomisesta elinkustannuksiin annetun lain 1 :n ja eläkkeensaajien asumistukilain muuttamisesta

Lisätiedot

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Voit hakea opiskelijan tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Opiskelijan tuet 020 692 209 Asevelvollisen tuet 020 692

Lisätiedot

Asuminen mikä on yhteiskunnan rooli? TOIMI-hankkeen seurantaryhmä Majvik, Essi Eerola (VATT)

Asuminen mikä on yhteiskunnan rooli? TOIMI-hankkeen seurantaryhmä Majvik, Essi Eerola (VATT) Asuminen mikä on yhteiskunnan rooli? TOIMI-hankkeen seurantaryhmä Majvik, 20.3.2018 Essi Eerola (VATT) Asuminen perusoikeutena Perustuslain 19 : julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon

Lisätiedot

Naiset Kelan etuuksien saajina. Helena Pesola 5.6.2012

Naiset Kelan etuuksien saajina. Helena Pesola 5.6.2012 Naiset Kelan etuuksien saajina Helena Pesola 5.6.2012 2 Naiset Kelan etuuksien saajina Esityksen sisältö 1. Kelan etuudet ja toimintakulut 1945 2011 2. Naisten ja miesten keskiansiot 3. Lapsiperheiden

Lisätiedot

OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA

OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA 1 VAIHTO-OPISKELU TAI HARJOITTELU ULKOMAILLA Opintotuen saaminen edellyttää sitä, että opinnot tai harjoittelu ulkomailla hyväksytään Suomessa suoritettavaan tutkintoon

Lisätiedot

1992 vp- HE 250 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp- HE 250 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp- HE 250 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi asumistukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtioneuvostolle annettavaksi valtuudet erityisistä syistä tehdä

Lisätiedot

HE 53/2017 vp. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta 2017.

HE 53/2017 vp. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yleisestä asumistuesta annetun lain, yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain 29 ja 41 :n sekä opintotukilain muuttamisesta annetun lain 14

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta

TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta Toimeentulotuki on toimeentulotukilain (1412/1997) nojalla myönnettävä viimesijainen taloudellinen tuki. Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi

Lisätiedot

10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut

10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: toimeentulo tehostetussa palveluasumisessa!

TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: toimeentulo tehostetussa palveluasumisessa! TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA 1! Perustieto Mitä TPA on? TPA sisältö Mitä asukas maksaa itse Maksun määräytyminen KELA:n tuet Maksukatto Maksualennus Syventävätieto Hakemus Esimerkki maksuista

Lisätiedot

Yleisen asumistuen ma a ra n laskennan ohje

Yleisen asumistuen ma a ra n laskennan ohje Yleisen asumistuen ma a ra n laskennan ohje Sisällysluettelo Yleisen asumistuen laskenta Ruokakunta ja tulot Keskiarvotulo Jatkuva tulo o Palkka lisineen o Työttömyysetuus o Sairausvakuutuksen päiväraha,

Lisätiedot

Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta

Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta 1 Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta Toimeentulotuki on toimeentulotukilain (1412/1997) nojalla myönnettävä viimesijainen taloudellinen tuki. Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opintotukilain (65/1994) 1 :n 4 momentti, 3 :n 4 kohta, 4 :n 2 momentin 2 kohta ja 3 momentin 1 kohta, 5 b, 6 :n 1 momentin 3

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kela-siirto

Toimeentulotuen Kela-siirto Toimeentulotuen Kela-siirto Pasi Moisio Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Sosiaaliturvan uudistukset -seminaari Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2.2015 Tieteiden talo

Lisätiedot

Vastaus Pohjoismaiden neuvoston kysymykseen rajaesteistä ja asumiskustannuksista (E 12/2008)

Vastaus Pohjoismaiden neuvoston kysymykseen rajaesteistä ja asumiskustannuksista (E 12/2008) Ruotsin ulkoasiainministeriö Pohjoismaiden neuvostolle Vastaus Pohjoismaiden neuvoston kysymykseen rajaesteistä ja asumiskustannuksista (E 12/2008) Anita Knakkergaard (Tanskan kansanpuolue) on esittänyt

Lisätiedot

HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta

HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Taustaa Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

10. (33.10 ja 60, osa) Perhe- ja asumiskustannusten tasaus, perustoimeentulotuki ja eräät palvelut

10. (33.10 ja 60, osa) Perhe- ja asumiskustannusten tasaus, perustoimeentulotuki ja eräät palvelut 10. (33.10 ja 60, osa) Perhe- ja asumiskustannusten tasaus, perustoimeentulotuki ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta,

Lisätiedot

Esimerkki 1: yksin asuva työtön* saa työtarjouksen 2000 / kk

Esimerkki 1: yksin asuva työtön* saa työtarjouksen 2000 / kk Esimerkki 1: yksin asuva työtön* saa työtarjouksen 2 / kk 2 2 Ansiopäiväraha 1 249 /kk Nettohyöty 2 / kk bruttopalkasta vajaat 33 => veroihin ja asumistuen laskuun lähes 84 % 1 1 Verot Vuokra (asumistuen

Lisätiedot

HE 231/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta

HE 231/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisestä asumistuesta annettua lakia. Opiskelijat

Lisätiedot

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Asumispalveluiden järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1982/710) 17 ja asetuksen (1983/607) 10 säädöksiin, joiden mukaan kunnan on huolehdittava

Lisätiedot

Tulottomat kotitaloudet

Tulottomat kotitaloudet Tutkimusosasto Tulottomat kotitaloudet Pertti Honkanen Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.8.2013 Tulottomat kotitaloudet Tarkoitetaan kotitalouksia, joilla ei ole mitään veronalaisia tuloja ei työtuloja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunta perjantai / HE 123/2017 vp

Sosiaali- ja terveysvaliokunta perjantai / HE 123/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Lisätiedot

Perustulo elinkeinoelämän näkökulmasta. EK:n Perustuloseminaari Ilkka Oksala

Perustulo elinkeinoelämän näkökulmasta. EK:n Perustuloseminaari Ilkka Oksala Perustulo elinkeinoelämän näkökulmasta EK:n Perustuloseminaari 6.6.2017 Ilkka Oksala Sosiaaliturvaamme haastetaan Nykyistä sosiaaliturvamallia haastetaan Vaikeaselkoinen saajan näkökulmasta Onko oikeudenmukainen?

Lisätiedot

Koti ja perhe numeroina 2014

Koti ja perhe numeroina 2014 Koti ja perhe numeroina 2014 Voit hakea lapsiperheen tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Lapsiperheen tuet 020 692 206 Asumisen tuet 020 692 201 Sisältö Äitiysavustus

Lisätiedot

KYSELY: Hallituksen leikkausten ja säästötoimenpiteiden vaikutukset kuluttajien talouteen ja terveydenhoitoon 11/2016

KYSELY: Hallituksen leikkausten ja säästötoimenpiteiden vaikutukset kuluttajien talouteen ja terveydenhoitoon 11/2016 KYSELY: Hallituksen leikkausten ja säästötoimenpiteiden vaikutukset kuluttajien talouteen ja terveydenhoitoon 11/2016 KYSELY: Hallituksen leikkausten ja säästötoimenpiteiden vaikutukset kuluttajien talouteen

Lisätiedot

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Pirjo Ylöstalo, Kela Puh. 020 63 41390 Selvitys 1/2011 Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 1.2.2010 Yleistä

Lisätiedot

Laki. yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta

Laki. yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Laki yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yleisestä asumistuesta annetun lain (938/2014) 4, 8 10, 15, 20, 27 29 ja 41 sekä 51 :n 4 momentti, sellaisena

Lisätiedot

vaikutuksista perusturvaan

vaikutuksista perusturvaan Pasi Moisio Seppo Sallila RAPORTTI 20 2012 RAPORTTI 20/2012 Pasi Moisio ja Seppo Sallila Kirjoittajat ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ISBN 978-952-245-617-5 ISSN 1798-0089 Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 18.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut

10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI OPINTOTUKI ON opintoraha asumislisä lainantakaus lainavähennysoikeus 2 TUKIAJAT Yliopistotutkintoon ( tukiajat 1.8.2005 alkaen) Opinto oikeus pelkästään alempaan

Lisätiedot

Asumisen tuet. Asumissosiaalinen päivä Tampere Kirsi Metsävainio Etuuskäsittelypäällikkö Kela, Keskinen vakuutuspiiri, toimeentulotukiryhmä

Asumisen tuet. Asumissosiaalinen päivä Tampere Kirsi Metsävainio Etuuskäsittelypäällikkö Kela, Keskinen vakuutuspiiri, toimeentulotukiryhmä Asumisen tuet Asumissosiaalinen päivä Tampere 22.1.2019 Kirsi Metsävainio Etuuskäsittelypäällikkö Kela, Keskinen vakuutuspiiri, toimeentulotukiryhmä Keskinen vakuutuspiiri Vakuutuspiirin alueella olevat

Lisätiedot

PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 2018

PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 2018 TILASTOKATSAUS 2/219 Lisätietoja: 13.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 218 Kelan perustoimeentulotuen etuusmenot olivat 716,

Lisätiedot

Siviilisääty 1. naimaton 2. naimisissa 3. asumuserossa 4. leski 5. eronnut 6. avoliitossa

Siviilisääty 1. naimaton 2. naimisissa 3. asumuserossa 4. leski 5. eronnut 6. avoliitossa MÄNTSÄLÄN KUNTA Perusturvapalvelukeskus Heikinkuja 4, 04600 MÄNTSÄLÄ Puh. 019-689 01/vaihde TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Saapunut /20 Henkilö tiedot Hakija Henkilötunnus Osoite Puhelin Siviilisääty 1. naimaton

Lisätiedot

Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista

Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista 11.11.2015 Mika Kuismanen Kansantalousosasto Miksi valtiovarainministeriö on kiinnostunut Araasuntojen asukasvalinnoista

Lisätiedot

LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 36/2007 vp Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnalle LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoitteessa ehdotetaan opintorahan korottamista noin 15 prosentilla. Ehdotan lakialoitteessa,

Lisätiedot

PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN?

PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN? PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN? Timo Kauppinen, THL 12.11.2018 Paljonko suomalaiset käyttävät tuloistaan asumiseen? / Timo Kauppinen 1 TÄMÄ ESITYS Asumismeno/kustannusrasitteen erilaiset

Lisätiedot

Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan?

Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan? Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan? Kelan ja Kuntaliiton Kela-siirron alueinfot hankepäällikkö Heli Kauhanen, Kela lakimies Maria Porko, Kuntaliitto Mikä muuttuu ja millainen on uusi

Lisätiedot

10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut

10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista.

Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista. Taskutilasto 2002 ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ Isät, % vanhempainpäivärahakausista 60 Päiviä/ isä 30 Isät, % kausista 40 20 20 Päiviä/isä 10 1986 1990 1995 2000 KANSANELÄKELAITOKSEN TASKU-

Lisätiedot

Kotona Nimi Henkilötunnus asuvat lapset ja Nimi Henkilötunnus muut samassa Nimi Henkilötunnus taloudessa asuvat Nimi Henkilötunnus.

Kotona Nimi Henkilötunnus asuvat lapset ja Nimi Henkilötunnus muut samassa Nimi Henkilötunnus taloudessa asuvat Nimi Henkilötunnus. HAMINAN KAUPUNKI SOSIAALITYÖ TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Vastaanotettu Sibeliuskatu 36 B 49400 HAMINA Neuvonta p. 749 3031 Henkilö- Hakijan sukunimi ja etunimet Henkilötunnus tiedot ja asuminen Puolison sukunimi

Lisätiedot

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA 2006

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA 2006 20.4.2007 Aktuaari- ja tilasto-osasto/ tilastoryhmä Petri Roponen, puh. 020 634 1386 Sähköposti petri.roponen@kela.fi Tilastot Internetissä www.kela.fi/tilasto SOTILASAVUSTUSTILASTOJA 2006 Sotilasavustustilastoja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS Haapaveden kaupunki Haapaveden Siikalatvan sosiaalityö Tähtelänku 1, PL 40 86600 HAAPAVESI Sosiaali- terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS TOIMEENTULOTUKIOPAS Mitä on toimeentulotuki? Miten selvitetään

Lisätiedot

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2005

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2005 21.7.2006 Aktuaari- ja tilasto-osasto/ tilastoryhmä Petri Roponen, puh. 020 434 1386 Sähköposti petri.roponen@kela.fi Tilastot Internetissä www.kela.fi/tilasto SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2005 Sotilasavustustilastoja

Lisätiedot

Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain 47 :n muuttamisesta

Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain 47 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 103/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden etuuksien ja korvausten maksamista koskevien säännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiden etuuksien

Lisätiedot

DIGITALISAATIO JA AUTOMATISOITU SOSIAALITURVA

DIGITALISAATIO JA AUTOMATISOITU SOSIAALITURVA MIKÄ YLEISTURVA? Yleisturva on kolmiportainen sosiaaliturvamalli, jossa yhdistyy suurin osa nykysosiaaliturvan tukimuodoista ja pienituloisten verovähennyksistä. Se on automatisoitu ja lineaarisesti vähenevä

Lisätiedot