Herttoniemenrannan Marttojen toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Vuosikokous

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "18.2.2013 Herttoniemenrannan Marttojen toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Vuosikokous 18.2.2013"

Transkriptio

1 Herttoniemenrannan Marttojen toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Vuosikokous Toiminta-ajatus Toimintaympäristö Herttoniemenrannan Martat on aikaansaava ja vuorovaikutteinen marttayhdistys, joka toimii jäsenistönsä parhaaksi Marttaliiton strategian ja teemojen mukaisesti. Jäsenistön aktiivisuus ja innovatiivisuus Toiminta toteutuu ennen kaikkea jäsenten kautta. Herttoniemenrannan Martat on ollut koko kymmenen vuotisen toimintansa ajan aktiivinen ja kehittyvä marttayhdistys. Se pyrkii edelleenkin vuorovaikutteiseen toimintaan. Keräämme ideoita ja palautetta jäseniltämme ja kehitämme toimintaa niiden mukaisesti. Herttoniemenrannan ja Itä-Helsingin parhaaksi Herttoniemenrannan Martat toimii vuorovaikutuksessa Itä-Helsingin muiden Marttayhdistysten ja kaupunginosan eri toimijoiden kanssa. Yhteistyö Herttoniemen seurakunnan kanssa toteutuu mm. toimintana Herttoniemenrannan kappelilla, missä myös HR- Martat kokoontuvat. Pyrimme verkostoitumaan kaupunginosan eri järjestöjen kanssa. Osallistumme mahdollisuuksiemme mukaan kaupunginosan tempauksiin ja tapahtumiin ja teemme marttatoimintaa tunnetuksi. Tuemme alueen nuorten koululaisten käden taitoja kannustuspalkinnoin. Uudenmaan Marttojen tuki marttayhdistyksille Uudenmaan Martat tukee alueen marttatoimintaa ja vastaa kotitalousneuvonnan toteutuksesta alueella. Herttoniemenrannan Martoilla on käytössään Uudenmaan Marttojen ammattitaitoisten kotitalousneuvojien asiantuntemus, opetuskeittiö ja kurssitarjonta Vuonna 2013 Marttojen teema on Hyvinvointia luonnosta ja ympäristöstä. Uudenmaan Marttojen kotitalousneuvonnan painopisteet vuonna 2013 ovat terveyden edistäminen, ympäristön viihtyisyys, ihmisten hyvinvointi ja kestävä kehitys. Herttoniemenrannan Marttojen vuoden 2013 toiminta tukeutuu Uudenmaan Marttojen toimintaan ja strategisiin painopisteisiin. Marttaliiton uusi strategia Maailman muuttuessa myös Marttojen toimintatapojen on pysyttävä moderneina, samalla kun sisällöt säilyvät ajattomina, luotettavina ja merkityksellisinä (Marianne Heikkilä). Marttaliiton uudessa strategiassa on pohdittu myös muuttuvaa jäsenyyttä, joka haastaa Marttojen perinteisiä toimintatapoja. Jäsenet odottavat yhdistyksiltä entistä suurempaa vapautta toteuttaa jäsenyyttään omalla tavallaan. Virtuaalijäsen odottaa erilaisia asioita kuin yhdistyksessä aktiivisesti toimiva luottamusmartta.

2 2 Herttoniemenrannan Martat pyrkii omassa toiminnassaan huomioimaan erilaisten jäsenten tarpeet. Yhdistystoiminnassa painotetaan yhteisöllisyyttä ja avoimuutta. Toiminta vuonna 2013 Toimintakalenteri Kevään ohjelma Kokoonnumme Herttoniemenrannan kappelilla, Laivalahdenkaari 5, parillisten viikkojen maanantaina klo 18.00, ellei muuta ole ilmoitettu. Hallitus suunnittelee vuoden toiminnan jäsenistöltä saadun palautteen perusteella. Kevään ohjelma on jo valmis, syksyn ohjelma tarkentuu mm. Uudenmaan Marttojen toimintasuunnitelman pohjalta. Vuoden 2013 alussa perustetaan Herttoniemenrannan marttojen Facebook-sivusto. Samassa yhteydessä tarkennetaan viestinnän linjauksia määrittelemällä yhdistyksen nettisivuston ( Facebook-sivuston ja sähköpostiviestinnän roolit. Ma7.1. Amsterdam-ilta. Kuulemme matkakertomuksen jäsenemme matkasta Amsterdamiin. Ma 21.1 Suklaa-ilta. Tutustumme erilaisiin suklaisiin. Ma 4.2. Marttaelokuva. Katsomme elokuvan mihin kaikkeen Martat venyivät luvulla. Ma18.2. Vuosikokous. Yhdistyksen vuosikokous. Ma 4.3. Pro Ammattiliitto. Ammattiyhdistys esittelee toimintaansa. Ma Huonekasvit hyvinvoinnin lähteenä. Keskeisinä aiheina on vaikutus sisäilman laatuun, psyykkiseen vireyteen ja palautumiseen sekä harrastamiseen ja sisustamiseen. Asiantuntijana puutarhaneuvoja Kirsi Mäkinen Uudenmaan martoista. Vieraina muita Itä-Helsingin marttayhdistyksiä. To 4.4. Mennään elokuviin, elokuvana Kvartetti. Tarkempi kellonaika ja elokuvateatteri ilmoitetaan myöhemmin elokuvan tultua esitykseen. Ilmoittautumiset ja lisätiedot: johanna.pihlajamaki@herttoniemenrannanmartat.fi

3 3 Syksyn ohjelma Ma Ekopyykkäys. Pyykkäys voi olla ekologistakin. Ke Kulttuuritapahtuma / Sinebrychoff. Käymme tutustumassa Sinebrychoff'in Michelangelo näyttelyyn Ma Ruokakurssi Marttatalolla. Kurssin aiheena on kotimainen kala. Ilmoittautumisaika alkaa myöhemmin. Ma Puhdas Itämeri. Marjukka Porvari John Nurmisen säätiöstä kertoo säätiön hankkeista puhtaamman Itämeren puolesta. Meri ei tunne valtioiden rajoja. John Nurmisen säätiö on tehnyt ja tekee ainutlaatuista ja merkittävää työtä Itämeren valtioiden kanssa yhteisen meremme rehevöitymisen ja saastumisen vähentämiseksi. Tavoitteina on on meren fosforikuorman vähentäminen ja tankkeriturvallisuuden lisääminen. Ma Tutustumisvierailu 200-vuotisjuhliaan viettäneeseen Kaartin Jääkärirykmenttiin Santahaminassa. Kaartin Jääkärirykmentti on pääkaupunkiseudun oma joukko-osasto, joka sijaitsee Helsingin Santahaminassa. Rykmentin päätehtävänä on kouluttaa pääkaupunkiseudun suojaksi taisteluun rakennetulla alueella erikoistuneita joukkoja. Koulutustehtävien lisäksi rykmentti vastaa valtiollisista edustustehtävistä, vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen järjestelyistä ja asevelvollisuusasioiden hoitamisesta alueellaan. Tarkemmat tiedot osallistumisesta myöhemmin. Ma vuotisjuhla. Yhdistys juhlii kymmenvuotiasta taivaltaan Syksyn ensimmäinen marttailta. Marttakuulumiset kesän jälkeen & yleistä jutustelua käsitöiden lomassa Ruokakurssi Marttatalolla aiheena aasialainen keittiö Joulujuhla Ohjelma tarkentuu mm. seuraavin eväin.

4 4 Uudenmaan Marttojen toimintasuunnitelmasta poimittua Ruoka ja ravitsemus: - sesongin mukaiset raaka-aineet - sienten, marjojen ja villivihannesten käytön lisääminen - kasvisten käytön lisääminen, kasvisruokapäivä kerran viikossa -rikkaan leipäkulttuurin esiintuominen ja leipomistaitojen ylläpito Kodin talous: - ekologisuus, kohtuullisuus ja talouden hallinta - ekologinen kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö: -hyötyviljely - ympäristön huomioonottava viljelytekniikka ja kasvien valinta Järjestötoiminta: - Yhdessä tekemistä ja uusien asioiden oppimista, oppimisen ilo, sosiaalinen yhdessäolo Taitoavaimet. - harrastemerkit - osaajapassit Muita ehdotuksia syksyn Martta-iltojen aiheiksi: Itsensä kehittäminen ja kulttuuri Antiikkia Matkakertomukset Kulttuurivierailu, näyttely, teatteri, leffa Liikunta-aihe Martta-asiat Sosiaalinen media tietokoneet Stokmannin pukeutumisneuvoja Terveys, esim. rasvaprosentin mittaus ja omenavatsan vaarat Käden taidot Luonto ja kasvit Metsäretki Askartelu, kranssit, joulukoristeet yms. Käsityöilta Perinteinen Martta-ilta Ruoka ja kotitalous Juustot, esim, Lentävä lehmä, Hakaniemen halli Pikkukokkitoiminta Ruokakurssi Vuoden vihannes, juures, yrtti, ym Yleisötapahtumat Säilöntä

5 5 Kodinhoito Kutominen ja virkkaaminen (sukat, isoäidin neliöt) Myyjäiset Perusruoka Ympäristö ja sidosryhmät Yhteistyö/ulkoilu Herttoniemen sairaalan vanhusten kanssa Maahanmuuttajien sopeuttaminen alueellamme Koulusta joku puhumaan ajankohtaisista aiheista Sosiaalinen aspekti johonkin teemaan tai yleisötapahtumaan, esim. alueen vanhukset Yritysesittely tai -vierailu

Uudenmaan Martat Syyskokous

Uudenmaan Martat Syyskokous Uudenmaan Martat Syyskokous 24.11.2012 Marttajärjestön kolmivuotinen teema 2011 2013 on Hidastamalla hyvinvointiin. Teeman sisältönä on vuonna 2013 Hyvinvointia luonnosta ja ympäristöstä. Kotitalousneuvonnan

Lisätiedot

Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet. Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9.

Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet. Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9. Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9.2018 TIETOA MARTOISTA 119-vuotias marttajärjestö on Suomen johtava arjen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET MARTTATOIMINTA 2020 TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET TEEMME ARJEN TEKOJA HUOMISTA VARTEN Huominen arki rakentuu tämän päivän teoista. Tiedostamme maapallon rajat ja kohtuullisen kulutuksen välttämättömyyden.

Lisätiedot

Marttajärjestön toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus

Marttajärjestön toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus Marttajärjestön toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus Martat on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia, sekä kotitalouden arvostusta Toiminnan tarkoitusta toteutetaan järjestämällä

Lisätiedot

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö SINUSTAKO MARTTA HISTORIA Marttajärjestö syntyi vuonna 1899. Suomessa elettiin tuolloin kansallisen heräämisen, naisasialiikkeen ja kansanvalistustyön aikaa. Lucina Hagmanin aloitteesta perustettu naisyhdistys

Lisätiedot

Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012

Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012 Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012 1. Kohti joulua 2. Lapin Martat ry:n hallitus 2013 3. Vuoden marttayhdistys 4. Taitoavainkoulutukset 5. Vuoden 2013 teemavuoden sisältö 6. Joululahjavinkkejä

Lisätiedot

OPINTOTOIMINTA 2017 TA I TO AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T

OPINTOTOIMINTA 2017 TA I TO AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T OPINTOTOIMINTA 2017 TA I TO AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T MARTTAOPINNOILLA Uusia tietoja ja taitoja Sisältöä yhdistystoimintaan Rohkeutta toimimaan yhdistyksessä

Lisätiedot

OPINTOTOIMINTA 2017 TA I T O AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T

OPINTOTOIMINTA 2017 TA I T O AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T OPINTOTOIMINTA 2017 TA I TO AVA I M E T, H A R R A S T U S M E R K I T J A O S A A J A PA S S I T MARTTAOPINNOILLA Uusia tietoja ja taitoja Sisältöä yhdistystoimintaan Rohkeutta toimimaan yhdistyksessä

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala VAPAAEHTOISTOIMINTAAN UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala 1.10.2016 Vapaaehtoistoiminnan toimintamalli Uudenmaan Martoissa Piiri Kouluttaa vapaaehtoisia Tukee, kannustaa ja ohjaa

Lisätiedot

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Marttojen vertaismarttatoiminta Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Vertaismarttatoiminta Marttojen vertaismarttatoiminta Vertaismartta on yhdistysmartta Hän toimii viestinviejänä ja yhteyshenkilönä

Lisätiedot

MARTTAOPINNOT 2019 Osaajapassit Harrastusmerkit Taitoavaimet. Marttaliitto

MARTTAOPINNOT 2019 Osaajapassit Harrastusmerkit Taitoavaimet. Marttaliitto MARTTAOPINNOT 2019 Osaajapassit Harrastusmerkit Taitoavaimet Marttaliitto MARTTAOPINNOT Uusia tietoja ja taitoja itselle Sisältöä yhdistystoimintaan Yhdistyksen kehittämistä Vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

UUDENMAAN MARTTOJEN YHDISTYSKIRJE

UUDENMAAN MARTTOJEN YHDISTYSKIRJE UUDENMAAN MARTTOJEN YHDISTYSKIRJE Hei marttayhdistykset, Joulukuu on täällä. Tänä syksynä on tapahtunut paljon. Yksi uudistuksista on ollut viestintää koskeva: Tämän yhdistyskirjeen ilme ja sisältö on

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖ Yhdistykset ja Toimintaryhmät Marttapiirit 15. Valtakunnallinen

MARTTAJÄRJESTÖ Yhdistykset ja Toimintaryhmät Marttapiirit 15. Valtakunnallinen PUHEENJOHTAJIEN JA VARAPUHEENJOHTA JIEN KOULUTUS MARTTAJÄRJESTÖ 2016 Jäsenet 46 600 Yhdistykset ja Toimintaryhmät 1200 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen ARVOT Avoin.

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖ 2015. Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen

MARTTAJÄRJESTÖ 2015. Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen MARTTAJÄRJESTÖ 2015 Jäsenet 48 000 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 16 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen MARTTOJEN KOHDERYHMÄT NUORET NAISET RUUHKAVUOSISSA, MIEHET ELÄKKEELLE

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Helsinki-Santahamina sotilaskotiyhdistys ry

TOIMINTASUUNNITELMA Helsinki-Santahamina sotilaskotiyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Helsinki-Santahamina sotilaskotiyhdistys ry Yhdistyksen päämäärät Uusien jäsenien hankkiminen ja sisarien aktivoiminen toimintaan Sisarten keskinäinen arvostava yhteistyö Yhdistyksen

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä

Lisätiedot

Yhdistyskäyttäjän rekisteröityminen, kirjautuminen ja muita hyödyllisiä ohjeita toiminnan tilastointiin 2019

Yhdistyskäyttäjän rekisteröityminen, kirjautuminen ja muita hyödyllisiä ohjeita toiminnan tilastointiin 2019 Yhdistyskäyttäjän rekisteröityminen, kirjautuminen ja muita hyödyllisiä ohjeita toiminnan tilastointiin 2019 Yhdistyksen toiminnan tilastointiohjelman reksiteröitymis- ja kirjautumisnäkymä avautuu osoitteesta:

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE

VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE Vapaaehtoisen nimi: 1. Vapaaehtoistyö Päivämäärä ja kesto Organisaatio Tehtävät Tarvittavat taidot ja osaaminen 2. Muut koulutukset ja kurssit Päivämäärä Kurssin,

Lisätiedot

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020 1 Seinäjoen Yrittäjät ry Strategiset linjaukset 2015 2020 2 Strategia 2015-2020 MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Jäsenyritysten suunnitelmallinen ja johdonmukainen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Yhdistykset Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 15. Valtakunnallinen

Yhdistykset Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 15. Valtakunnallinen Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen ARVOT Avoin. Rohkeasti oma itsensä. Valintoja kestävään arkeen. Onnistumisen ja

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Martoissa on arjen mahdollisuus Vuosikokous 26.4.2014 Tavoitteet 2015 Toiminnan tunnettuuden parantaminen sisältölähtöisesti Kestävän kehityksen edistäminen kotitalousneuvonnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Tehtävä 1. Suunnitellaan ja toteutetaan martoille puolen sivun ilmoitus Helsingin Sanomiin viikolle 35

Tehtävä 1. Suunnitellaan ja toteutetaan martoille puolen sivun ilmoitus Helsingin Sanomiin viikolle 35 Tehtävä 1. Suunnitellaan ja toteutetaan martoille puolen sivun ilmoitus Helsingin Sanomiin viikolle 35 Tehtävä 1. Suunnitellaan ja toteutetaan martoille puolen sivun ilmoitus Helsingin Sanomiin viikolle

Lisätiedot

MITKÄ OVAT TAVOITTEEMME

MITKÄ OVAT TAVOITTEEMME Uudenmaan Martat ry Toimintasuunnitelma 2017-2019 PUNAINEN LANKA Edistämme kotien toimivaa ja kestävää arkea Edistämme perheiden hyvinvointia Olemme johtava arjen asiantuntija Tarjoamme yhteisön johon

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖ Yhdistykset Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen

MARTTAJÄRJESTÖ Yhdistykset Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen TERVETULOA MARTAKSI! MARTTAJÄRJESTÖ 2015 Jäsenet 48 000 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 16 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen Martat on yli satavuotias kotitalousneuvontaa

Lisätiedot

PIIRI/YHDISTYS/TILAISUUS Nimi

PIIRI/YHDISTYS/TILAISUUS Nimi PIIRI/YHDISTYS/TILAISUUS Nimi Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen MARTTOJEN KOHDERYHMÄT Nuoret ruuhkavuosia elävät perheet,

Lisätiedot

Kevään jäsentiedote View this in your browser

Kevään jäsentiedote View this  in your browser Kevään jäsentiedote 2019 22.2.2019 View this email in your browser Kutsu Etelä-Karjalan Martat ry:n vuosikoukseen to 16.5.2019 klo 18:00 Paikka: Kulttuuritalo Nuijamies, Valtakatu 39, 53100 Lappeenranta

Lisätiedot

2.1. Yhdistyksen vetovoimaisuuden lisääminen - Brändin kirkastaminen ja viestintä

2.1. Yhdistyksen vetovoimaisuuden lisääminen - Brändin kirkastaminen ja viestintä SUOMEN STRATEGISEN JOHTAMISEN SEURA (SSJS) TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SISÄLTÖ 1. SSJS:n strategia 2. Strategiset painopisteet ja toiminta 2018 2.1. Yhdistyksen vetovoimaisuuden lisääminen - Brändin kirkastaminen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

Harkitse, korjaa ja kierrätä! Eduskunnan ympäristövaliokunta Marttaliitto ry/asta Kuosmanen

Harkitse, korjaa ja kierrätä! Eduskunnan ympäristövaliokunta Marttaliitto ry/asta Kuosmanen Harkitse, korjaa ja kierrätä! Eduskunnan ympäristövaliokunta 15.3.2018 Marttaliitto ry/asta Kuosmanen Kohtuullisuus ja kestävät valinnat Järjestö on perustettu v. 1899 Jäseniä 45 000 Yhdistyksiä ja toimintaryhmiä

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014 Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja taloudellisen hyödyn lisäksi vapaaehtoistoiminnalla

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 7.1.2016 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAA (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta

TOIMINTASUUNNITELMAA (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta TOIMINTASUUNNITELMAA 2017 1 (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta Painopiste 1. Tiedottaminen Tavoite 1. Vastuuhenkilöiden sitouttaminen sekä osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen tiedotusvastaavan

Lisätiedot

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2018 2021 1 SOPIVASTI LÄHELLÄ Asukaslähtöisyys > Kaupungin palvelut sopivasti asukkaiden lähellä Kehitämme palveluita vastaamaan asukkaiden tarpeita,

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä. Kevätkokous 25.4.2013

Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä. Kevätkokous 25.4.2013 Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä Kevätkokous 25.4.2013 Hidastamalla hyvinvointiin -teemakampanja 2011-2013 Aiheena 2013: Hyvinvointia luonnosta ja ympäristöstä Neuvonnan

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Uusi Marttala, Kuopion opetuskeittiö/ kurssit ja luennot Haapaniemenkatu 23, Kuopio/ B-ovi

Uusi Marttala, Kuopion opetuskeittiö/ kurssit ja luennot Haapaniemenkatu 23, Kuopio/ B-ovi Savon Martat ry Kirje 4/2017 Ajurinkatu 43 70110 Kuopio 1.9.2017 TOIMISTOT: Marttala/ Piirin toimisto Ajurinkatu 43, 70110 Kuopio puh. 050 339 4260 savon@martat.fi Koulutustilat: Uusi Marttala, Kuopion

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella

Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella Seuraseminaari 19.11.2011 Vahva ja aktiivinen lajiliitto seurojen tukena Seuroja 331 Luokkaliittoja 42 Jäseniä n. 60.000 Veneitä 23.692

Lisätiedot

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA Päivi Känsälä, koordinaattori Valtakunnalliset työpajapäivät Lappeenranta 27.4.2016 Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

Otavamedian naistenlehtien lukijaprofiilit

Otavamedian naistenlehtien lukijaprofiilit Otavamedian naistenlehtien lukijaprofiilit Otavamedian naistenlehdet 324 000 lukijaa 5 000 lukijaa 1 000 lukijaa 406 000 lukijaa 116 000 lukijaa 42 000 lukijaa* 3 000 lukijaa 105 000 lukijaa 33 014 levikki

Lisätiedot

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa Verkkokyselyn purku Keski-Suomen Järjestöareena 7.9.2012 Kyselyn vastaajat

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 4/2016 Taas eletään vuoden pimeintä aikaa. Loppuvuosi tuo mukanaan erilaisia tapahtumia ja juhlia. Mielenvireydessä vietämme mm. mielenterveysviikkoa, kynttilätapahtumaa,

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA 2017

POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA 2017 POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Julkaisija: Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Isokatu 4, 90100 Oulu puhelin 010 322 1980 ppy@yrittajat.fi www.ppy.fi SISÄLLYS POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2018. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen Strategiset tavoitteet 2014-2019 Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja 2014 2015 Copyright Rastor Oy Lions-liiton strategia 2014-2019 Strategiset linjaukset Kriittiset menestystekijät Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE. 1. Toiminnanjohtajan tervehdys 2. Vuosikokous 3. Ajankohtaista 3.

/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE. 1. Toiminnanjohtajan tervehdys 2. Vuosikokous 3. Ajankohtaista 3. 3/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE 19.3.2018 1. Toiminnanjohtajan tervehdys 2. Vuosikokous 3. Ajankohtaista 3. Toimintakalenteri 1. Toiminnanjohtajan tervehdys Kolme vuotta sitten tähän

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA Seinäjoen Yrittäjät ry 1 2 Strategia 2017 2020 (Strategiakausi 2015 2020 ) MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä osastopäällikkö Mika Pyykkö Lihastautien kehittyvä tutkimus ja hoito -konferenssi 16. 17.11.2011 Tampere Mika Pyykkö, 17.11.2011 1 Mika Pyykkö, 17.11.2011

Lisätiedot

MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Marttaliiton vuosikokous Pääsihteeri Marianne Heikkilä

MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Marttaliiton vuosikokous Pääsihteeri Marianne Heikkilä MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Marttaliiton vuosikokous 21.4.2018 Pääsihteeri Marianne Heikkilä MARTTAJÄRJESTÖ TÄYTTÄÄ 120 VUOTTA Juhlavuotta vietetään yhdessä Marthaförbundetin kanssa. Juhlavuoden

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

UUDENMAAN VÄLKE RYHMÄ. Asetettu uudelleen vuosiksi Uudenmaan ELY-keskus, nimittämiskirje Dnro UUDELY/2005/00.00.

UUDENMAAN VÄLKE RYHMÄ. Asetettu uudelleen vuosiksi Uudenmaan ELY-keskus, nimittämiskirje Dnro UUDELY/2005/00.00. UUDENMAAN VÄLKE RYHMÄ Asetettu uudelleen vuosiksi 2016-2018 Uudenmaan ELY-keskus, nimittämiskirje 19.2.2016 Dnro UUDELY/2005/00.00.01/2011 ALUKSI TAUSTALLA Laaja verkostoyhteistyö > jäsentymistä > VÄLKE

Lisätiedot

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010.

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010. STRATEGIA 2015 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti, joten keskeiset tavoitteet ja toimintatavat on syytä kirjata

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2017. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

Yhdistysohjelman toimenpide -ehdotukset

Yhdistysohjelman toimenpide -ehdotukset Yhdistysohjelma Yhdistysohjelman toimenpide -ehdotukset TOIMINTA 1. Yhdistyksen perustoimintaa ja ohjelmaa rakennetaan rohkeasti uudelleen Yhdistyksen toiminta on jäsenlähtöistä ja se näyttäytyy raikkaana

Lisätiedot

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo

Lisätiedot

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Opiskelijan nimi: Ryhmä: 1. Työprosessin hallinta Arvioinnin kohteet Toimintakokonaisuuksien suunnittelu Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 suunnittelee toimintaa yhdessä ohjattavien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Toiminnantilastointi 13.12.2013

Toiminnantilastointi 13.12.2013 Toiminnantilastointi 13.12.2013 Toiminnan tilastointi 2014 Katja Kolehmainen Pohjois-Karjalan Martat ry yhdistyskoulutukset, tammikuu 2014 Toiminnan tilastointi Vuoden 2014 alusta käytössä sähköinen tilastointi.

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020

MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET Teemme arjen tekoja huomista varten. Kohtaamme ja mahdollistamme kohtaamisia. Meille kaikki

Lisätiedot

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010 OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010 Sisällys Lähtökohdat Ohjelman rakenne Ohjelman laadinta ja käyttöönotto 2 Kestävän kehityksen neljä ulottuvuutta Ekologinen kestävyys

Lisätiedot

/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE. 1. Puheenjohtajan tervehdys 2. Ajankohtaista 3. Toimintakalenteri

/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE. 1. Puheenjohtajan tervehdys 2. Ajankohtaista 3. Toimintakalenteri 9/2018 JÄSENTIEDOTE MARTOILLE JA MARTTAYHDISTYKSILLE 17.12.2018 1. Puheenjohtajan tervehdys 2. Ajankohtaista 3. Toimintakalenteri 1. Toiminnanjohtajan tervehdys Joulu on jo pian käsillä ja piirissäkin

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012. Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi

Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012. Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi Järjestöt ja monikulttuurisuus Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012 Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi Mikä tuo Pohjois-Karjalaan TYÖ OPIS- KELU PERHE PAKO

Lisätiedot

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut

Lisätiedot

Ohjeita yhdistyksen toimintatilaston tekijälle

Ohjeita yhdistyksen toimintatilaston tekijälle Ohjeita yhdistyksen toimintatilaston tekijälle Sisältö Kirjautuminen tilastosovellukseen... 3 Tapahtumat ja raportit... 4 Muistilistaa tapahtumien kirjaamiseksi... 5 Esimerkkejä... 9 Uudenmaan Martat ry

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2016

Tapahtumakalenteri 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Tammikuu ke 20.1. klo 17 la 30.1. klo 10 Helmikuu ti 2.2. klo 17 to 4.2. klo 16.15 to 4.2. klo 17 ti 9.2. klo 17 ma 15.2. klo 17 ma 22.2. klo 10.30-13 ti 23.2. klo 10.30-13 ke 24.2.

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖ 2015. Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen

MARTTAJÄRJESTÖ 2015. Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen UUDEN MARTTAYHDISTYKSEN PERUSTAMINEN MARTTAJÄRJESTÖ 2015 Jäsenet 48 000 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 16 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen MARTTOJEN KOHDERYHMÄT NUORET

Lisätiedot

ESIOPETUSTA LÄHILUONNOSSA TAPAUSESIMERKKINÄ HÄMEENLINNA

ESIOPETUSTA LÄHILUONNOSSA TAPAUSESIMERKKINÄ HÄMEENLINNA ESIOPETUSTA LÄHILUONNOSSA TAPAUSESIMERKKINÄ HÄMEENLINNA Mari Parikka-Nihti 26.11.2015 KÄSITTEISTÄ Luonnossa liikkuen Ympäristökasvatusta Kestävän kehityksen näkökulmasta MIKSI? Luonto lähelle ja terveydeksi

Lisätiedot