POLIISIN VIRKA-APUA EI VOITU MYÖNTÄÄ AVOHOITOPOTILAAN KULJETTAMISEKSI HOITOKOTIIN
|
|
- Annika Heikkinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Dnro 4398/4/12 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POLIISIN VIRKA-APUA EI VOITU MYÖNTÄÄ AVOHOITOPOTILAAN KULJETTAMISEKSI HOITOKOTIIN 1 KANTELU Kantelija arvosteli kirjeessään tyttärensä (jälj. potilas ) puolesta hammaslääkäri A:n, poliisilaitoksen ja sairaankuljetusyrityksen ensihoitohenkilökunnan menettelyä Kantelun mukaan hammaslääkäri A pyysi poliisin virka-apua potilaan (s. 1987) kuljettamiseksi Hoitokoti B:hen, missä tämä oli vapaaehtoisessa hoidossa. Kantelijan mukaan poliisipartio murtautui hänen perheensä kotiin, minkä jälkeen potilas vietiin väkisin ambulanssiin ja sidottiin pitkälleen matkan ajaksi RATKAISU Katson hammaslääkäri A:n ja poliisilaitoksen komisario C:n menetelleen lainvastaisesti. A on pyytänyt ja C antanut virka-apua potilaan kuljettamiseksi hoitokotiin, vaikka menettelylle ei ollut lainmukaista perustetta. Perustelen ratkaisuani seuraavasti. 3.1 Tapahtumista saatu selvitys Sairaalan selvitys Sairaanhoitopiriin selvityksen mukaan potilas oli hoidossa suu- ja leukasairauksien klinikalla Kotiutuspäivänä hänelle oli tilattu taksikuljetus Hoitokoti B:hen. Kun taksi tuli hakemaan potilasta, hänen havaittiin kadonneen. Hän ei myöskään vastannut puhelimeen. Hoitokodista pyydettiin tekemään virka-apupyyntö poliisille, jotta potilas saataisiin hoitopaikkaan. Hoitokodista saadun tiedon mukaan potilas oli kykenemätön huolehtimaan itsestään ja hänen poistumisensa hoidon piiristä voisi johtaa vakaviin ongelmiin. Myöskään potilaan kotioloja ei pidetty hänelle turvallisina.
2 Hoitokodin antamien tietojen perusteella erikoistuva hammaslääkäri A teki poliisille virkaapupyynnön. Se sisälsi edellä mainitut tiedot potilaasta ja siinä pyydettiin poliisia saattamaan henkilö sosiaalihuollon yksikköön/hoitokotiin. Pyynnön oikeusperusteena viitattiin mielenterveyslain 31 :ään ja sosiaalihuoltolain 41 :ään. Hammaslääkäri A kertoo selvityksessään tehneensä virka-apupyynnön sairaalan ohjeistuksen mukaisesti, koska hän koki, että potilaan poistuminen olisi uhka potilaan omalle terveydelle. Sairaanhoitopiirin lausunnon mukaan virka-apupyynnön peruste oli tilanteessa, jossa potilaan itsenäisestä selviytymisestä saatujen tietojen mukaan oli oletettavaa, että hän olisi vaarantanut oman turvallisuutensa. Myös silloin, kun potilas katoaa, eikä häneen saada yhteyttä, on perusteltua pyytää poliisiviranomaisia avuksi. Virka-apupyyntö on tehty ohjeistuksen mukaisesti Poliisiviranomaisten selvitys poliisilaitoksen selvityksen mukaan virka-avun antamisesta päätti komisario C. Tehtävän suorittanut partio sai tiedon, jonka mukaan potilas oleskeli kantelijan asunnossa. Kun ovea ei avattu, poliisipartio meni sisään parvekkeen avoinna olleen oven kautta. Keskustelun jälkeen potilas suostui omatoimisesti siirtymään ulkona odottavaan ambulanssiin. Poliisilaitoksen selvityksen mukaan partio pyrki toiminnallaan aiheuttamaan mahdollisimman vähän haittaa. Voimakeinoja ei käytetty. Poliisihallitus viittaa lausunnossaan poliisilain 40 :ään, jossa säädetään: Poliisin on annettava pyynnöstä muulle viranomaiselle virka-apua, jos niin erikseen säädetään. Poliisin on annettava virka-apua myös muulle viranomaiselle laissa säädetyn valvontavelvollisuuden toteuttamiseksi. Poliisihallitus katsoo, että tässä asiassa toimineella lääkärillä ei ole ollut sellaista valvontavelvollisuutta, jota poliisilain 40 :ssä tarkoitetaan. Virka-avun antamisesta olisi siten tullut olla erikseen säädetty. Virka-apupyynnössä on viitattu mielenterveyslain 31 :ään ja sosiaalihuoltolain 41 :ään. Nämä säännökset eivät kuitenkaan poliisihallituksen näkemyksen mukaan sovellu tähän tapaukseen lausunnosta lähemmin ilmenevistä syistä. Tämän vuoksi Poliisihallitus katsoo poliisilaitoksen menetelleen virheellisesti, kun se on antanut virkaapua ilman laissa säädettyä perustetta. Kuultuna Poliisihallituksen lausunnon johdosta poliisilaitos on myöntänyt menetelleensä virheellisesti Sairaankuljetusyrityksen selvitys sairaankuljetus Oy sai hätäkeskukselta hälytyksen kantelijan kotiosoitteeseen. Poliisi oli tuolloin paikalla ja poliisin avustuksella ensihoitohenkilöstö pääsi asuntoon. Yhtiön selvityksen mukaan potilas suostui itse siirtymään ambulanssiin ja asettui hoitajan tuoliin. Ennen ajoon lähtöä ensihoitaja kehotti potilasta siirtymään paareille turvallisuussyistä, koska normaalistikin potilaat matkustavat näin. Potilas siirtyi paareille, jossa turvallisuussyistä käytetään turvavöitä. Muuta sitomista ei käytetty matkan aikana. Matka sujui rauhallisesti ja perillä potilas käveli itse ambulanssista hoitokotiin.
3 3.2 Arviointi Oikeusohjeet Perustuslaki Perustuslain 2 :n 3 momentin mukaan julkisen vallan tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Säännöksen perustelujen (HE 1/1998 vp, s. 74) mukaan tämä edellyttää sitä, että julkisen vallan käyttäjällä tulee olla aina viime kädessä eduskunnan säätämään lakiin palautettavissa oleva toimivaltaperuste. Esimerkiksi viranomaisilla ei siten voisi olla sellaista julkisen vallan käyttämistä tarkoittavaa toimivaltaa, jolla ei olisi nimenomaista tukea oikeusjärjestyksessä. Perustuslain 7 :n mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Perustuslain 10 :n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Pykälän 3 momentin mukaan lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Euroopan ihmisoikeussopimus Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Keneltäkään ei saa riistää hänen vapauttaan, paitsi lain määräämässä järjestyksessä muun muassa silloin, kun henkilöltä riistetään vapaus lain nojalla hänen heikon mielenterveytensä vuoksi. Artiklan 5 kohdan mukaan jokaisella, joka on pidätetty tai jonka vapaus on muuten riistetty tämän artiklan määräysten vastaisesti, on täytäntöönpanokelpoinen oikeus vahingonkorvaukseen. Mielenterveyslaki Mielenterveyslain 29 :ssä säädetään, että jos on syytä epäillä, että edellytykset terveyskeskuksen toimialueella asuvan tai oleskelevan hoitoon määräämiseen hänen tahdostaan riippumatta ovat olemassa, terveyskeskuksen vastaavan lääkärin tai hänen määräämänsä lääkärin on tarvittaessa laadittava hänestä tarkkailulähete ja toimitettava hänet sairaalaan. Mielenterveyslain 31 :ssä säädetään, että jos terveyskeskuksen tai sairaanhoitopiirin lääkäri katsoo, että 8 :ssä tarkoitetun henkilön kuljettamisessa terveyskeskukseen, sairaalaan tai muuhun sairaanhoidon toimintayksikköön tarvitaan kuljetettavan väkivaltaisuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi terveydenhuoltoalan ammattikoulutuksen saaneen saattajan lisäksi muukin saattaja, poliisi on velvollinen avustamaan kuljetuksessa. (Viittaus lain 8 :ään tarkoittaa henkilöä, joka on tahdosta riippumattoman hoidon tarpeessa.) Sosiaalihuoltolaki Sosiaalihuoltolain 41 :n 1 momentissa säädetään, että milloin sosiaalihuollon ilmeisessä tarpeessa olevan henkilön etu terveyden, kehityksen tai turvallisuuden vakavan
4 vaarantumisen vuoksi sitä välttämättä vaatii eikä sosiaalihuollon tarve muutoin ole selvitettävissä, sosiaalityöntekijällä on oikeus 6 :n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen määräämän johtavan sosiaalihuollon viranhaltijan määräyksestä huollon tarpeen selvittämiseksi päästä tällaisen henkilön asuntoon tai muuhun olinpaikkaan. Pykälän 2 momentissa säädetään, että milloin asuntoon tai olinpaikkaan pääseminen estetään, on sosiaaliviranomaisen pyydettävä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 22 :ssä tarkoitettua virka-apua poliisiviranomaiselta. Poliisilaki Poliisilain 40 :n 1 momentissa säädetään, että poliisin on annettava pyynnöstä muulle viranomaiselle virka-apua, jos niin erikseen säädetään. Poliisin on annettava virka-apua myös muulle viranomaiselle laissa säädetyn valvontavelvollisuuden toteuttamiseksi. Poliisi voi antaa virka-apua myös yksityiselle, jos se on välttämätöntä tämän laillisiin oikeuksiin pääsemiseksi ja oikeuden loukkaus on ilmeinen. Pykälän 2 momentin mukaan virka-avun antamisen edellytyksenä on, että virka-apua pyytävää viranomaista estetään suorittamasta virkatehtäviään tai yksityistä estetään pääsemästä oikeuksiinsa ja oikeuksiin pääseminen edellyttää poliisivaltuuksien käyttöä. Pykälän 3 momentin mukaan päätöksen virka-avun antamisesta tekee päällystöön kuuluva poliisimies, jollei erikseen toisin säädetä tai määrätä Hammaslääkäri A:n menettely Lääkärillä tai hammaslääkärillä ei ole yleistä toimivaltaa pyytää poliisilta virka-apua. Ainoa säännös, joka voisi tulla sovellettavaksi, on edellä mainittu mielenterveyslain 31. Sosiaalihuoltolain 41 :n mukaista virka-apua voi pyytää vain sosiaaliviranomainen. Mielenterveyslain 31 :n mukaan terveyskeskuksen tai sairaanhoitopiirin lääkäri voi pyytää virka-apua potilaan kuljettamiseksi terveyskeskukseen tai sairaalaan tahdosta riippumattoman psykiatrisen hoidon tarpeen selvittämiseksi. Lisäksi virka-avun tulee olla tarpeen potilaan väkivaltaisuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi (kursiivi lisätty). Terveydenhuollon lainsäädännössä lääkäri ja hammaslääkäri ovat erillisiä terveydenhuollon ammatteja (terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 4 ). Tämän vuoksi hammaslääkäri ei mielestäni ylipäänsä voi pyytää poliisilta virka-apua. Lisäksi on ilmeistä, että säännöksen muut perusteet eivät täyttyneet tässä tapauksessa. Näyttää siltä, että hammaslääkäri A:n menettely on perustunut huoleen siitä, että potilas ei kykene huolehtimaan itsestään. Tämän seikan perusteella hän olisi mahdollisesti voinut ilmoittaa poliisille potilaan katoamisesta. Jos oli aihetta epäillä, että potilas oli tahdosta riippumattoman hoidon tarpeessa, hän olisi myös voinut ilmoittaa asiasta terveyskeskuksen lääkärille, jolla on tällaisessa tapauksessa toimintavelvollisuus mielenterveyslain 29 :n mukaan. 1 Sen sijaan virka-avun pyytämiselle ei siis ollut perustetta. 1 Olen käsitellyt ilmoituksen tekemiseen liittyvää salassapito-ongelmaa mielenterveyslain muuttamisesta antamassani lausunnossa (dnro 46/5/13, luettavissa osoitteessa Hallitus ehdottaa erillistä säännöstä lääkärin ilmoitusoikeudesta (hallituksen esitys 199/2013 vp, s. 26, luettavissa osoitteessa
5 On otettava huomioon, että virka-avulla puututaan sen kohteena olevan henkilön henkilökohtaiseen vapauteen ja poliisilla on mielenterveyslain mukaan velvollisuus noudattaa lääkärin virka-apupyyntöä silloin, kun sille on lainmukaiset perusteet. Poliisilla ei yleensä ole edellytyksiä kyseenalaistaa terveydenhuollon ammattihenkilön arviota virka-apupyynnön kohteena olevan henkilön terveydentilasta. Tämän vuoksi ammattihenkilön tulee varmistua menettelynsä lainmukaisuudesta. Edellä kerrotun perusteella katson, että hammaslääkäri A on menetellyt lainvastaisesti pyytäessään virka-apua ilman siihen oikeuttavaa laissa säädettyä perustetta Komisario C:n menettely Komisario C on selvityksessään kertonut, että virka-avun antamiselle on ollut poliisilain 40 :n mukainen peruste, koska A:n pyynnössä oli viitattu edellä mainittuihin mielenterveyslain ja sosiaalihuoltolain säännöksiin. Kun otetaan huomioon, että virka-avulla puututaan sen kohteena olevan henkilön henkilökohtaiseen vapauteen, virka-apua antavan poliisiviranomaisen on selvitettävä virka-apu pyynnön asianmukaisuus sekä toimivallan että toimenpiteen sisällön osalta. Poliisiviranomaisella ei yleensä ole edellytyksiä kyseenalaistaa lääkärin arviota virkaapupyynnön kohteena olevan henkilön terveydentilasta. En myöskään pidä virheenä sitä, että komisario C rinnasti hammaslääkäri A:n mielenterveyslaissa tarkoitettuun lääkäriin. Virkaapupyynnöstä kävi kuitenkin ilmi, että tarkoituksena ei ollut potilaan kuljettaminen terveyskeskukseen tai sairaalaan, kuten lain 31 :ssä edellytetään. On myös ollut ilmeistä, että hammaslääkäri A ei ole sosiaalihuoltolain 41 :ssä tarkoitettu sosiaaliviranomainen. Tämän vuoksi katson, että komisario C on menetellyt lainvastaisesti, kun hän on myöntänyt virka-apua ilman siihen oikeuttavaa lainmukaista perustetta Poliisipartion menettely Selvityksestä käy ilmi, että poliisipartio meni sisään kantelijan asuntoon parvekkeen kautta, kun heille ei avattu ovea. Asunto kuului kotirauhan piiriin, joten poliisin menettelylle täytyy olla erikseen säädetty lainmukainen peruste. Edellä on käynyt ilmi, että menettelyä ei ole voitu perustaa virka-avun myöntämiseen. Poliisimiehellä on kuitenkin poliisilain 15 :n mukaan oikeus henkilön auttamiseksi, kadonneen löytämiseksi tai kuoleman selvittämiseksi päästä asuntoon tai muuhun paikkaan ja suorittaa siellä tarvittava etsintä, jos on syytä epäillä henkilön olevan hengen tai terveyden vaarassa tai joutuneen rikoksen tai onnettomuuden uhriksi taikka hänen voidaan muutoin olettaa olevan välittömän avun tarpeessa tai kuolleena. Hammaslääkäri A:n virka-apupyynnön mukaan tehtävä oli kiireellinen ja oli vakava vaara/uhka kohdehenkilölle itselleen. Tämän vuoksi katson, että partiolla oli oikeus mennä asuntoon tilanteen selvittämiseksi, kun ovea ei sen kehotuksesta huolimatta avattu. Vaikka poliisilla siis oli virheellinen käsitys tehtävänsä luonteesta, katson, että kantelijan ja hänen perheensä kotirauhaan ei ole oikeudettomasti puututtu.
6 3.2.5 Ensihoitohenkilökunnan menettely Ensihoitohenkilökunnalla ei nykylainsäädännön mukaan ole toimivaltaa rajoittaa potilaan itsemääräämisoikeutta esimerkiksi sitomalla potilas paareihin vastoin tämän tahtoa, ellei kysymys ole esimerkiksi ns. pakkotilasta. Selvityksen perusteella potilas suostui kuitenkin itse siirtymään ambulanssiin ja ilmeisesti myös vapaaehtoisesti siirtymään paareille, missä häntä ei sidottu muulla tavalla kuin turvavyöllä. Potilaan vapaaehtoisuus voidaan tässä tapauksessa kuitenkin asettaa kyseenalaiseksi. Pidän todennäköisenä, että hänelle oli poliisin virheellisestä menettelystä syntynyt käsitys, että hän oli velvollinen siirtymään ambulanssiin ja siellä paareille. Myöskään ensihoitohenkilökunnan ei olisi tullut antaa hänelle sellaista käsitystä. Mielestäni ei kuitenkaan ole kohtuullista edellyttää, että ensihoitohenkilökunta olisi kyseenalaistanut lääkärin ja poliisin menettelyn lainmukaisuuden. Tämän vuoksi ensihoitohenkilökunnan menettely ei anna minulle aihetta toimenpiteisiin Muut kantelussa esitetyt asiat Minulla ei ole aihetta epäillä, että kantelussa mainitut muut tahot olisivat menetelleen virheellisesti. 4 TOIMENPITEET 4.1 Menettelyn moitittavuus Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain 10 :n 1 momentin nojalla annan hammaslääkäri A:lle ja komisario C:lle huomautuksen vastaisen varalle edellä kohdassa 3.3 selostetusta lainvastaisesta menettelystä. Tässä tarkoituksessa lähetän heille jäljennöksen tästä päätöksestäni. Lähetän jäljennöksen päätöksestäni myös sairaanhoitopiiriin, poliisilaitokselle ja Poliisihallitukselle. 4.2 Loukkauksen hyvittäminen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kohdan mukaan jokaisella, jonka vapaus on muuten riistetty tämän artiklan määräysten vastaisesti, on oikeus vahingonkorvaukseen. Ihmisoikeussopimuksen soveltamiskäytännössä myös hyvin lyhytaikaisia vapaudenmenetyksiä on pidetty sopimuksen vastaisina, mikäli vapauden rajoittamisen intensiteetti muuten täyttää 5 artiklan vaatimukset. Näin on katsottu erityisesti silloin, kun toimenpiteen on suorittanut poliisiviranomainen (Pellonpää ym., Euroopan ihmisoikeussopimus, Talentum 2012, s. 395 ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös Gahramanov v. Azerbaijan , päätöksen kohta 39 ja siinä mainitut ratkaisut).
7 Viimeaikaisessa korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on katsottu, että vahingonkorvausta tai hyvitystä voidaan maksaa perus- ja ihmisoikeusloukkauksen perusteella myös ilman kansallisen lainsäädännön nimenomaista tukea (KKO 2008:10, 2011:38, 2012:81 ja 2013:52). Oikeusasiamies voi perusoikeuksien valvontatehtävänsä puitteissa tehdä perus- ja ihmisoikeuksien loukkausten johdosta hyvitysesityksiä. Hyvitys voi olla aineeton toimenpide, kuten pahoittelu ja anteeksipyyntö tai rahallinen korvaus (ks. lähemmin Ulla-Maija Lindström: Perusoikeusloukkausten hyvittäminen esimerkkejä ratkaisukäytännöstä. Teoksessa Eduskunnan oikeusasiamies 90 vuotta, Helsinki 2010, s , luettavissa osoitteessa Olen eräässä ratkaisussani suosittanut hyvitystä potilaalle, joka vietiin ambulanssilla terveyskeskukseen mielentilan arvioon, vaikka siihen ei ollut lainmukaisia perusteita. Totesin ratkaisussani että kantelijan vapaudenmenetys oli lyhytaikainen. Kyseessä oli ambulanssimatka saman kaupungin alueella. Oli kuitenkin ilmeistä, että kantelija koki tilanteen niin, että hänen oli pakko nousta ambulanssiin. Viime kädessä hänet olisi voitu siihen pakottaa myös poliisin virka-avulla (dnro 4407/4/11, Eduskunnan oikeusasiamiehen toimintakertomus 2012, s. 236, luettavissa osoitteessa Tässäkin tapauksessa pidän ilmeisenä, että potilas koki tilanteen niin, että hänen oli pakko nousta ambulanssiin. Hänen vapautensa on mielestäni siten tosiasiallisesti riistetty joskin lyhytaikaisesti lääkärin ja poliisin virheellisen menettelyn seurauksena. Perustuslain 22 :n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Pyydän sen vuoksi sairaanhoitopiiriä ja poliisilaitosta harkitsemaan, voisivatko ne hyvittää potilaalle häneen kohdistetun loukkauksen. Pyydän näitä viranomaisia olemaan tässä tarkoituksessa sopivalla tavalla yhteydessä potilaaseen ja ilmoittamaan toimenpiteistään oikeusasiamiehen kansliaan mennessä.
MIELENTERVEYSLAIN MUKAISEN TARKKAILULÄHETTEEN LAATIMISEN EDELLYTYKSET
19.3.2015 Dnro 1931/2/12 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Håkan Stoor MIELENTERVEYSLAIN MUKAISEN TARKKAILULÄHETTEEN LAATIMISEN EDELLYTYKSET 1 OMA ALOITE Olen 15.6.2012
OIKEUSASIAMIES ESITTI HYVITYSTÄ POTILAAN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN LOUK- KAUKSESTA
22.8.2013 Dnro 2803/4/12 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor OIKEUSASIAMIES ESITTI HYVITYSTÄ POTILAAN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN LOUK- KAUKSESTA
Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö
Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö 18.1.2017 / Timo Mutalahti 1 Kuvat: Pixabay.com Ilmoitus viranomaisille Missä asukkaan asumiseen tai elämiseen liittyvissä ongelmissa vuokranantajalla tai asumisen
Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015
POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE
17.3.2016 Dnro 1669/2/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 1 ASIA Tutkittavani
KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN
23.9.2015 Dnro 3737/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 1 KANTELU
1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön
10.8.2012/2127 KHO:2012:63
10.8.2012/2127 KHO:2012:63 Mielenterveysasia - Tahdosta riippumaton psykiatrinen sairaalahoito - Hoitoon määrääminen - Julkisen vallan käyttäminen - Tarkkailulähete - Keikkalääkäri Diaarinumero: 333/2/12
POLIISIN VIRKA-APU POTILAAN TOIMITTAMISESSA SAIRAALAHOITOON
7.5.2012 Dnro 3763/4/10 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen POLIISIN VIRKA-APU POTILAAN TOIMITTAMISESSA SAIRAALAHOITOON 1 KANTELU Kantelija
Liite eduskunnan oikeusasiamiehen lausuntoon 10.2.2016 Kehitysvammalain muuttaminen / taulukko rajoitustoimenpiteistä (HE 96/2015 vp) ja STM:n vastine 29.1.2016 Rajoitustoimenpide Ratkaisija Ratkaisija
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) 191 Lausunto luonnoksesta mielenterveyslain väliaikaiseksi muuttamiseksi Pöydälle HEL 2013-000105 T 03 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä Lisätiedot
Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2
Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Sosiaali- ja terveysvirasto 15/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 58 Määräys huollon tarpeen selvittämisestä lännen palvelualueen sosiaali- ja lähityön työntekijöille HEL 2015-002778 T 05 00 01 Päätöksen perustelut päätti, että sairaala-,
LAINVASTAINEN MENETTELY POTILASTIETOJEN LUOVUTTAMISESSA JA SUOJAA- MISESSA
24.8.2011 Dnro 4595/4/09 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor LAINVASTAINEN MENETTELY POTILASTIETOJEN LUOVUTTAMISESSA JA SUOJAA- MISESSA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2010 1 282 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-1722 Esityslistan asia TJA/7 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä
Dnro 1433/4/05. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor
8.2.2007 Dnro 1433/4/05 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASTIETOIHIN LIITTYVIEN LOKITIETOJEN ANTAMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli
OIKEUSASIAMIES ARVOSTELI SAIRAALAA POTILAAN ERISTÄMISESTÄ
25.5.2016 Dnro 1768/4/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor OIKEUSASIAMIES ARVOSTELI SAIRAALAA POTILAAN ERISTÄMISESTÄ 1 KANTELU A (jälj.
Perustuslain 22 :n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
30.5.2013 Dnro 3333/4/11 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Iisa Suhonen ERISTETYN POTILAAN IHMISARVOINEN KOHTELU EI VIELÄKÄÄN TOTEUDU PITKÄ- NIEMEN SAIRAALASSA
JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA
17.4.2019 1 / 5 EOAK/2049/2018 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juho Martikainen JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA 1 KANTELU
KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN
22.7.2019 EOAK 4582/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Mikko Sarja Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli
ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA
17.8.2017 EOAK/3267/2016 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA 1
X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.
18.5.2006 871/4/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen KIRJEESEEN VASTAAMINEN 1 KANTELU X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden,
Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 222/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi sosiaalihuoltolain
Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja
Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 19.1.2017 Liisa Murto Kynnys ry Itsemääräämisoikeus Perustuu perus- ja ihmisoikeuksiin Itsemääräämisoikeus lähtee jokaisen
Kantelija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastineen antamiseen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.08.2014 Dnro OKV/1650/1/2013 1/5 ASIA Poliisin menettely asiakirjapyyntöä koskevassa asiassa KANTELU A arvostelee oikeuskanslerinvirastoon 16.10.2013 saapuneeksi kirjatussa kantelussaan
LAPIN YLIOPISTO 1(5) Yhteiskuntatieteiden tiedekunta vastaajan nimi
LAPIN YLIOPISTO 1(5) JULKISOIKEUDEN VALINTAKOE 13.6.2005 Vastaa seuraaviin kysymyksiin. Tehtävissä julkisuuslailla tarkoitetaan lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) ja potilaslailla lakia
Kehitysvammalain muuttaminen / taulukko rajoitustoimenpiteistä (HE 96/2015 vp) ja STM:n vastineet ja
Kehitysvammalain muuttaminen / taulukko rajoitustoimenpiteistä (HE 96/2015 vp) ja STM:n vastineet 29.1.2016 ja 25.2.2016 Rajoitustoimenpide Ratkaisija Ratkaisija kiireellisessä tilanteessa Päätöksenteko
Poliisin menettely esitutkinnassa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä
Suostumuskäytännöt Suomen perustuslaki
Suostumuskäytännöt 2..205 THL / OPER - OTK Joni Komulainen Suomen perustuslaki 6 Yhdenvertaisuus 0 Yksityiselämän suoja: Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu: - Henkilötietojen suojasta
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mirja Tamminen EDUNVALVONTAKUSTANNUKSET TIELAUTAKUNNAN TOIMITUKSESSA
26.11.2012 Dnro 2463/4/10 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mirja Tamminen EDUNVALVONTAKUSTANNUKSET TIELAUTAKUNNAN TOIMITUKSESSA 1 KANTELU Kantelija
VIRANHAKUUN LIITTYVIEN ASIAKIRJOJEN ANTAMINEN ASIANOSAISELLE
19.9.2013 Dnro 60/4/11 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor VIRANHAKUUN LIITTYVIEN ASIAKIRJOJEN ANTAMINEN ASIANOSAISELLE 1 KANTELU Kantelija
Terveyskeskus ja M1- lähettämiskäytäntö. 7.4.2016 Susanna Satuli-Autere, koulutusylilääkäri Hyvinkään terveyskeskus
Terveyskeskus ja M1- lähettämiskäytäntö 7.4.2016 Susanna Satuli-Autere, koulutusylilääkäri Hyvinkään terveyskeskus Tahdosta riippumatonta hoitoa määrittävät lait Mielenterveyslaki Päihdehuoltolaki Kehitysvammaisten
Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi
POTILAAN OIKEUS YKSITYISYYTEEN POTILASTIETOJEN KATSELUSSA
17.11.2016 Dnro 3491/4/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILAAN OIKEUS YKSITYISYYTEEN POTILASTIETOJEN KATSELUSSA 1 KANTELU A (jälj.
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen HOITOTAKUU EI TOTEUTUNUT MUSTASAAREN KUNNAN SUUN TERVEYDENHUOL- LOSSA
27.8.2010 Dnro 1851/4/09 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen HOITOTAKUU EI TOTEUTUNUT MUSTASAAREN KUNNAN SUUN TERVEYDENHUOL-
Sijaishuollon päivät 1.10.2013. Anna-Kaisa Heinämäki Ylikonstaapeli Pirkanmaan poliisilaitos
Sijaishuollon päivät 1.10.2013 Anna-Kaisa Heinämäki Ylikonstaapeli Pirkanmaan poliisilaitos YLEISTÄ - poliisin silmin Nuorten tekemien rikosten määrä on laskeva Yhteiskunnallinen polarisaatio on voimistunut
7 Poliisin henkilötietolaki 50
7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunginhallitus Stj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (7) 238 Lausunto luonnoksesta mielenterveyslain väliaikaiseksi muuttamiseksi HEL 2013-000105 T 03 00 00 Päätös päätti antaa sosiaali- ja terveysministeriölle seuraavan
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen POTILAS JOUTUI JONOTTAMAAN KAIHILEIKKAUKSEEN LIIAN PITKÄÄN
3.6.2010 Dnro 631/4/10 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen POTILAS JOUTUI JONOTTAMAAN KAIHILEIKKAUKSEEN LIIAN PITKÄÄN 1
Kantelija arvosteli kirjeessään paloaseman ensihoitajan menettelyä tutkimustilanteessa.
13.4.2016 Dnro 1418/4/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen ENSIHOITAJAN MENETTELY TUTKIMUSTILANTEESSA 1 KANTELU Kantelija arvosteli kirjeessään
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
Niuvanniemen sairaalan johtava lääkäri pyysi eduskunnan oikeusasiamiehen näkemystä mielenterveyslain 22 d :n tulkinnasta.
7.9.2017 EOAK/2459/2016 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen TIEDUSTELU MIELENTERVEYSLAIN 22 D :N TULKINNASTA 1 KIRJE Niuvanniemen sairaalan
Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait
Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä 7.5.2014 Kalle Tervo Keskeiset lait Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) Henkilötietolaki (22.4.1999/523) Laki
Potilas aktiivisena toimijana omassa hoidossaan
Potilas aktiivisena toimijana omassa hoidossaan Suomen EDI-LEIDIT ry seminaari 27.9.2007 VR-kokouskeskus, Helsinki Synnöve Amberla varatuomari Suomen Kuntaliitto Perustuslaki Yhdenvertaisuus (6 ) Oikeus
Psykiatria ja M1- lähettämiskäytäntö. LL Tero Levola, ayl, kliininen opettaja HUS / Kellokosken sairaala / HySha 7.4.2016
Psykiatria ja M1- lähettämiskäytäntö LL Tero Levola, ayl, kliininen opettaja HUS / Kellokosken sairaala / HySha 7.4.2016 Ihmisoikeudet Kansainvälisiä sopimuksia ja julistuksia Yhteiset ja yleiset, jokaista
Dnro 46/5/13. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor
13.2.2013 Dnro 46/5/13 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor LAUSUNTO MIELENTERVEYSLAIN MUUTTAMISESTA Sosiaali- ja terveysministeriö on
Potilaan asema ja oikeudet
Potilaan asema ja oikeudet Lakimies, VT Heli Kajava 12.9.2018 1 Potilaan oikeudet potilaslaissa (laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992) oikeus laadultaan hyvään terveydentilan edellyttämään hoitoon
Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen -
Kommenttipuheenvuoro - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Juha-Pekka Konttinen oikeusasiamiehensihteeri 4.11.2015 Helsinki 9-Nov-15 1 Sosiaalisten perusoikeuksien turvaaminen Perustuslain 19 :n 1
Ajankohtaiskatsaus muistisairaan oikeuksista
Ajankohtaiskatsaus muistisairaan oikeuksista Anna Mäki-Petäjä-Leinonen Perheoikeuden dosentti, tutkija Helsingin yliopisto Alustuksen rakenne Itsemääräämisoikeuslaki Sosiaalihuoltolaki Vanhuspalvelulaki
Dnro 3411/4/14. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen
23.9.2015 Dnro 3411/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen HOITOTARVIKKEISTA EI SAA PERIÄ MAKSUA 1 KANTELU Kantelija arvosteli 1.9.2014
TERVEYSKESKUKSELLA EI OLLUT OIKEUTTA PUHALLUTTAA KAAVAMAISESTI TAPATURMAPOTILAITA
11.12.2013 Dnro 3586/4/12 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen TERVEYSKESKUKSELLA EI OLLUT OIKEUTTA PUHALLUTTAA KAAVAMAISESTI TAPATURMAPOTILAITA
Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla
Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla Arvio tarkkailun aloittamisesta Nuori ja vanhemmat Huolen herääminen ja yhteydenotto Ei Kyllä Lähettävä lääkäri Välitön hoidon tarpeen arviointi Haluaako nuori
SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA
SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA Sosiaalihuollon ammattihenkilölain toimeenpanon koulutus- ja infotilaisuus Lakimies Riitta Husso, Valvira 11.3.2016 1 Toimivalta ja vastuu (15 ) 1. Työntekijä
Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus. Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys
Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus Säännökset hoitopaikan valintaoikeudesta sisältyvät terveydenhuoltolain
Päätös. Laki. vankeuslain 12 luvun muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 312/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi vankeuslain 12 luvun ja tutkintavankeuslain 8 luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi vankeuslain 12 luvun
KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.06.2016 Dnro OKV/572/1/2015 1/5 KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA Kirjoituksessaan 10.4.2015 oikeuskanslerille kantelija arvostelee peruspalvelukuntayhtymän (jatkossa kuntayhtymä)
Potilaan mahdollisuudet hoidon saatavuuden ja laadun selvittämiseen. Pentti Arajärvi Terveysfoorumi 12.3.2015
Potilaan mahdollisuudet hoidon saatavuuden ja laadun selvittämiseen Pentti Arajärvi Terveysfoorumi 12.3.2015 1 sosiaali ja terveyspalvelut tarveperusteisia (riittävät palvelut) edellytykset toimia yhteiskunnan
SAIRAANHOITOPIIRI VASTAA MYÖS OSTOPALVELUNA POTILAALLE HANKITUN HOIDON TOTEUTUMISESTA
22.10.2015 Dnro 4709/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen SAIRAANHOITOPIIRI VASTAA MYÖS OSTOPALVELUNA POTILAALLE HANKITUN HOIDON TOTEUTUMISESTA
SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA
SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN VALVONTA Sosiaalihuollon ammattihenkilölain toimeenpanon koulutus- ja infotilaisuus Oulu 24.2.2016 Lakimies Riitta Husso, Valvira 23.2.2016 1 Toimivalta ja vastuu (15
Dnro 946/4/14. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja
17.4.2015 Dnro 946/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja YLEINEN EDUNVALVONTA LOUKKASI KIRJESALAISUUTTA 1 KANTELU Kantelija pyysi
Itsemääräämisoikeuslaki
Itsemääräämisoikeuslaki Oma elämä omannäköiset palvelut -seminaari 27.11.2014 Liisa Murto oikeuksienvalvontalakimies Näkövammaisten Keskusliitto ry Taustaa lainsäädännölle Perusoikeudet ja perustuslain
Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41
Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Tavoitteet Päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä
Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma
Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arvioinnin kriteerit lainsäädännössä Erityisasiantuntija Marja Pajukoski, THL 29.3.2012 1 Yleiset tarpeen arvioinnin kriteerit
Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi asiakas- ja potilaslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Aspasäätiö sr Lausunto 07.09.2018 Asia: STM074:00/2018 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi asiakas ja potilaslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto
LAUSUNTO PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE; HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI MIELENTERVEYSLAIN MUUTTAMISESTA (HE 92/2015)
LAUSUNTO 1(5) hallitusneuvos Pirjo Kainulainen 18.11.2015 Sosiaali- ja terveyspalveluosasto LAUSUNTO PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE; HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI MIELENTERVEYSLAIN MUUTTAMISESTA (HE 92/2015) Hallituksen
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 12.4.2011
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 116 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSVAATIMUKSESTA Terke 2011-194 Esityslistan asia TJA/12 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön
Takavarikon edellytykset ym.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 03.11.2015 Dnro OKV/1831/1/2014 1/7 ASIA Takavarikon edellytykset ym. KANTELU Kantelija on oikeuskanslerinvirastoon 27.10.2014 saapuneeksi kirjatussa kantelussaan arvostellut poliisilaitoksen
Lisäksi asian esittelijä on hankkinut puhelimitse selvitystä sosiaalityöntekijältä.
31.12.2003 3011/2/03 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Tuula Aantaa PERHEKODIN MENETTELY LASTENSUOJELUASIASSA 1 ASIA A arvosteli 30.10.2002 eduskunnan
Kehitysvammalain muutokset mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Oili Sauna-aho
Kehitysvammalain muutokset mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Oili Sauna-aho Keskeiset sisällöt Kehitysvammalakiin tehdyt muutokset voimaan 10.6.2016 Laki säätelee erityishuollossa olevan kehitysvammaisen
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi
Dnro 4717/4/14. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Tarkastaja Peter Fagerholm
27.8.2015 Dnro 4717/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Tarkastaja Peter Fagerholm TIEDUSTELUUN VASTAAMINEN JA ESITUTKINTAPÄÄTÖKSET 1 KANTELU Kantelija arvosteli 7.11.2014
Laki. poliisilain muuttamisesta
Laki poliisilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan poliisilain (872/2011) 2 luvun 17 :n 4 momentti ja 9 luvun 10 :n 1 momentin 4 kohta, sellaisena kuin niistä on 2 luvun 17 :n 4 momentti
Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.
Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen
HOITOTAHTO. VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014
HOITOTAHTO VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014 1 VT PAULA KOKKONEN 3.2.2014 Mikä on hoitotahto / hoitotestamentti? Tahdonilmaisu, jolla tavoitellaan hyvää kuolemaa Miksi sitä tarvitaan? Lääketieteen
EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES
EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES ISBN 978-951-53-3233-2 (sid.) ISBN 978-951-53-3234-9 (PDF) Paino: Vammalan Kirjapaino Oy, Sastamala 2010 Ulkoasu: Matti Sipiläinen /Meizo Taitto: Matti Sipiläinen ja Päivi Ahola
Perustuslain 7 :n mukaan ketään ei saa kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.
4.3.2015 Dnro 801/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Anu Rita VANGIN IHMISARVOA LOUKKAAVA KOHTELU 1 KANTELU Kantelija arvosteli 13.2.2014 päivätyssä
TERVEYSKESKUS LOUKKASI POTILAAN HENKILÖKOHTAISTA VAPAUTTA
29.11.2012 Dnro 1319/2/11 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor TERVEYSKESKUS LOUKKASI POTILAAN HENKILÖKOHTAISTA VAPAUTTA 1 KANTELU Kantelija
Dnro 3616/4/06. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Anu Rita
10.9.2008 Dnro 3616/4/06 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Anu Rita VANKIEN OIKEUS AVIOLIITTOON 1 KANTELU Kantelija pyysi 27.10.2006 päivätyssä kirjeessään
OIKEUSLÄÄKETIETEELLISEN KUOLEMANSYYN SELVITTÄMISEN VIIPYMINEN
17.7.2019 EOAK 3234/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Mikko Sarja Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen OIKEUSLÄÄKETIETEELLISEN KUOLEMANSYYN SELVITTÄMISEN VIIPYMINEN 1
HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta
HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen HOITOTAKUUN TOTEUTUMINEN PAIMION-SAUVON KANSANTERVEYSTYÖN KUN- TAYHTYMÄSSÄ
3.12.2010 Dnro 3656/4/09 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen HOITOTAKUUN TOTEUTUMINEN PAIMION-SAUVON KANSANTERVEYSTYÖN
PÄÄTÖS TELEVALVONNAN EDELLYTYKSIÄ KOSKEVASSA ASIASSA
8.11.2017 Dnro 13/2/16 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Eteläpää PÄÄTÖS TELEVALVONNAN EDELLYTYKSIÄ KOSKEVASSA ASIASSA 1 ASIA Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen
Itsemääräämisoikeuslaki. Oma tupa, oma lupa - itsemääräämisoikeus vanhuspalveluissa
Itsemääräämisoikeuslaki Oma tupa, oma lupa - itsemääräämisoikeus vanhuspalveluissa Riitta Burrell 20.5.2014 Hallitusohjelma Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma: Laaditaan lainsäädäntö asiakkaiden
Tarkastukset osana laillisuusvalvontaa
Tarkastukset osana laillisuusvalvontaa Oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia 29.5.2012 Eduskunnan oikeusasiamies ylin laillisuusvalvoja eduskunnan valitsema toimivallasta
liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 72/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. Tieliikennelaissa määriteltäisiin
Päätös. Laki. terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2005 vp Hallituksen esitys Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tehtävien laajentamista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä Terveydenhuollon
Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan.
Rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 16.10.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 41/2017 vp eduskunnalle laiksi rikostorjunnasta
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen
16.8.2010 Dnro 1739/4/09 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen HELSINGIN TERVEYSKESKUS PERI VIRHEELLISESTI MAKSUN LÄÄKÄRINLAUSUN-
KEHITYSVAMMAISILTA HENKILÖILTÄ PERITTÄVIÄ ASIAKASMAKSUJA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKO
7.7.2016 Dnro 3307/4/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen KEHITYSVAMMAISILTA HENKILÖILTÄ PERITTÄVIÄ ASIAKASMAKSUJA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKO
ALUEHALLINTOVIRASTON VASTAUS KANTELUUN JA PERUSTERVEYDENHUOLLON TOIMINTA
28.9.2018 EOAK/7222/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Heidi Laurila ALUEHALLINTOVIRASTON VASTAUS KANTELUUN JA PERUSTERVEYDENHUOLLON TOIMINTA
Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista
Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kehitysvammaliiton opintopäivät 4.11.2015 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Itsemääräämisoikeus Kehitysvammalain
Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014
Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen Alaikäiset ja biopankit -keskustelu 25.11.2014 Merike Helander Merike Helander, lakimies 25.11.2014 2 Esityksen
Valvonta-asioiden käsittelyprosessi
Valvonta-asioiden käsittelyprosessi Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Tarja Holi johtaja, valvontaosasto 16.4.2013 Tarja Holi 1 Valviran ja aluehallintovirastojen välinen työnjako sosiaali- ja terveydenhuollon
1994 vp - HE 226 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 226 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi mielenterveyslain, lääninoikeuslain ja maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Mielenterveyslakia
Itsemääräämisoikeushanke - kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttaminen. Kuntamarkkinat 9-10.9.2015 Sami Uotinen Johtava lakimies
Itsemääräämisoikeushanke - kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttaminen Kuntamarkkinat 9-10.9.2015 Sami Uotinen Johtava lakimies HE 108/2014 Itsemääräämisoikeustyöryhmä luovutti loppuraporttinsa
Poliisin menettely asiakirjojen julkisuutta ym. koskevassa asiassa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 23.04.2015 Dnro OKV/901/1/2014 1/7 ASIA Poliisin menettely asiakirjojen julkisuutta ym. koskevassa asiassa KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 29.4.2014 osoittamassaan kantelussa
Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet
Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet SEHL:n opintopäivät 7.-8.4.2017 Jenna Uusitalo Väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto Jenna.uusitalo@helsinki.fi Sisältö 1. Vastuun ja velvollisuuden
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle