Toimintakertomus 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2017"

Transkriptio

1 Toimintakertomus

2 Sisältö 1. Yleistä Hallinto ja henkilöstö Koulutus Kilpauinti Kilpailut ja menestys Vesipallo Tiedottaminen Kurssitoiminta Talous Vesiliikuntapalvelut Kaukajärvi Muut vesiliikuntapalvelut

3 1. Yleistä Vuosi 2017 oli Uinti Tampereen viides toimintavuosi. Vuosi piti sisällään runsaan määrän kisoja sekä muita tapahtumia. Kisoista ehdottomana helmenä voidaan pitää SM-uinteja, jotka olivat pitkästä aikaa jälleen Tampereella. Uinti oli osana SM-viikkoa yhdessä kymmenien muiden lajien kanssa. UiTan vastuulla, oli järjestää osana SM-viikkoa olleet rantavesipallon SM-kisat. Ensimmäistä kertaa suomessa järjestetyt kisat sujuivat hienosti ja uusi laji sai myös TV-näkyvyyttä. Toimintavuoden tavoitteena oli taata seurahengen, seuran kohtuullisen taloudellisen tilan ja sujuvan tiedonkulun ylläpitäminen. Tätä toimintaa johti hallitus yhdessä henkilökunnan ja muiden toimijoiden kanssa. Seurassa oli vuoden lopussa jäseniä Jäsenistö koostui pääsääntöisesti kurssilaisista sekä lisenssiuimareista. Tammikuussa järjestettiin UiTa-Gaala Sampolan koulun juhlasalissa. Paikalla oli n. 250 henkeä. Gaalassa palkittiin vuonna 2016 ansioituneita uimareita, valmentajia ja muita seura-aktiiveja. Vuoden uimariksi valittiin Jaakko Rautalin ja vuoden vesipalloilijaksi Nelly Tamminen. Seura oli mukana Uimaliiton HuimaSeura- hankkeessa ja sai statuksen keväällä auditoinnin jälkeen. HuimaSeuran sisällöstä löytyy lisää kohdassa kilpauinti. Elokuussa järjestettiin kauden aloitustapahtuma uimareille. Päivän aikana uimarit pääsivät flowpark-radalle sekä testaamaan superwibit- vesirataa. Keväällä UiTa oli mukana koululiikuntaliiton järjestämässä vesisankarittapahtumassa. Vesisankarit- tapahtumaa järjestetään usealla paikkakunnalla. Tampereella oli kahtena päivänä mukana satoja ala- koululaisia. UiTan pisteellä lapset pääsivät koittamaan Wibit-vesirataa, jonka seura on hankkinut itselleen. Wibit olikin yksi suosituimmista kohteista Tampereen tapahtumassa. Muita hankkeita, joissa seura oli mukana: - Hämeen liikunnan ja urheilun Sporttikortti-kampanja - Puistofiesta-tapahtuma Hämeenpuistossa 3

4 2. Hallinto ja henkilöstö Hallitus toimi seuran päättävänä elimenä. Hallitus kokoontui vuoden aikana 10 kertaa. Johtoryhmät valmistelivat hallitukselle toimialueensa asiat ja toteutettavat päätökset. Johtoryhmät 2017: - Kilpailujohtoryhmä (kokouksia vuoden aikana 7 kpl) o Puheenjohtaja Nina Kaarlenkaski - Työ- ja talouden johtoryhmä (kokouksia vuoden aikana 10 kpl o Puheenjohtaja Jari Räikkönen Hallituksessa vuonna 2017 toimivat seuraavat henkilöt: Jari Räikkönen (Puheenjohtaja), Nina Kaarlenkaski (Varapuheenjohtaja), Pekka Pellinen, Jussi Välimaa, Maarit Suova, Samuli Liinpää, Terhi Nieminen, Pasi Mäkinen, Juha Kortteus ja Sami Lahtinen Seuran edustajia oli eri organisaatioissa vuonna 2017 seuraavasti: Uimaliiton liittohallitus (Samuli Liinpää) Uimaliiton kilpailutyöryhmä (Nina Kaarlenkaski) Tampereen Uinnin Tuki (Pasi Mäkinen, Sami Lahtinen ja Kaire Rautiainen) Tampereen Urheiluakatemian johtoryhmäryhmä (Jari Räikkönen) Hämeen Liikunta ja Urheilu hallituksen jäsen (Jari Räikkönen) Elokuussa seura palkkasi uuden työntekijän. Reeta Keisala aloitti 1.8. seurassa päätoimisena valmentajana. Reeta siirtyi TaTU Tampereesta nuorisovalmennuspäällikön roolista. Reeta valmentaa kolmea kilpauintiryhmää. Sen lisäksi hän on mukana kilpauintikoulussa ja kurssitoiminnassa. Päätoimisia työntekijöitä toimintavuoden 2017 lopussa olivat toiminnanjohtaja Taavetti Nuto, valmennuspäällikkö Mika Kekäläinen, päävalmentaja Kristiina Mäkinen, valmentajat Eeva Ketola ja Reeta Keisala, kurssivastaava Jaakko Rautalin sekä Kaukajärven kioskityöntekijä Sanna Alavaikko. Osa-aikaisena talouskoordinaattori Seija Airila-Räikkönen. Kaukajärven uimalassa työskentelee osa-aikaisesti 4 nuorta ympäri vuoden. Valmennuksessa ja kurssitoiminnassa on osa-aikaisia henkilöitä 60. 4

5 3. Koulutus Uusia tuomarikortillisia koulutimme pääasiassa Tampereen yhteiskoulutuksina, jossa järjestäjänä toimi Uinnin Tuki. Mukaan 2. luokan koulutuksiin otimme myös seuran nuoria valmentajia kilpauintikoulusta. Tämä kuuluu osana seuran nuorien valmentajien koulutussuunnitelmaa. Seuran henkilöstö osallistui useisiin eri koulutuksiin vuoden aikana. Koulutukset valikoituivat henkilöiden vastuualueiden mukaan. Kouluttavia tahoja oli mm. Palta, Valo, HLU, Optimal Performance, Uimaliitto, EasySwim International. Päätoimiset tekivät keväällä yhteistyötä Oulun Uinnin kanssa. Oululaiset olivat seuravierailulla kaksi päivää toukokuussa. Vanhempien uimareiden vanhemmille, valmentajille ja itse uimareille järjestettiin Harri Hakkaraisen vetämä luento urheiluvammoista. Valmentajien sisäinen koulutus jatkui teemoinaan uintitekniikka, harjoittelu tehoalueilla ja uimarin oheisharjoittelu. Kouluttajina toimivat seuran päätoimiset valmentajat. Valmentajien koulutuspäivä vietettiin Kivijärven leirikeskuksessa. Päivän ohjelmassa oli ulkoaktiviteetteja sekä koulutusta. Mukana oli 15 valmentajaa. Koulutus Tuomari 1lk & 2lk Ulkomaisen luennoitsijan hankkiminen Suomeen Vauvauinti EasySwim Koulutettavien lukumäärä (suluissa tavoite) 45 (20-40) Ei koulutusta (1 koulutus) 1 (1) 2 (2) 4. Kilpauinti Uinti Tampere anoi vuonna 2017 HuimaSeura-statusta. HuimaSeura on Suomen Uimaliiton työkalu seurojen kehitystyöhön, joka tähtää huippu- 5

6 urheilua tavoittelevien uimareiden päivittäisharjoittelun laadun parantamiseen ja menestysedellytysten luomiseen. Anomisen jälkeen Uimaliitto yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen kanssa auditoi seuran toiminnan ja prosessit. Arvioinnin kohteena olivat: - Valmennus - Seuran toiminnan organisointi ja toimintakulttuuri - Toimintaedellytykset ja edunvalvonta Uinti Tampere läpäisi seulan ja on yksi kuudesta HuimaSeurasta. Auditoinnin jälkeen käynnistettiin valmennusjärjestelmän kehittämisprosessi seuran sisäisesti. Prosessi jatkuu edelleen ja valmennuksen sisältöjä koskeva projekti valmistuu kesällä Tasovalmennusta toteutettiin 2016 luodun mallin pohjalta ja tulokset vaikuttavat lupaavilta: ennätysmäärä uimareita saavutti paikan IKM-finaaleissa ja SM-joukkue korkeimman sijoituksensa (4.) tähän asti seurojen välisessä pistekilpailussa (LRSM 2017). Vuoden 2017 aikana LREM-kisoihin osallistuivat Nea Norismaa ja Jaakko Rautalin. PM-kisoissa edustivat Hanna Hammar ja Kalle Pyykkönen Nuorten EM-kisoissa Suomea edusti Fanny Grönvall. Maajoukkueiden valmennustehtävissä toimivat seuran päävalmentaja Kristiina Mäkinen ja valmennuspäällikkö Mika Kekäläinen Kilpailut ja menestys Alla kaksi taulukkoa joista ensimmäinen käsittelee vuoden 2017 arvokilpailuita sekä menestystä. Toinen taulukko kaikkia kisoja, joista seurassamme oli osallistujia. Huom. GP-kisojen viestit ovat SM-tason viestejä. Kilpailut Uimarimäärä Starttimäärä Menestys (2017) (2017) (NSM) Rollot Hyvinkää (40) 200(194) Mitalit: 1 6

7 Pistesijat: 19 Seurapisteet: 7 IKM 50m Tampere (14) 102(54) Mitalit: 14 Pistesijat: 32 Seurapisteet: 6 SM /NSM 50m Tampere (39) 210(194) Mitalit: 5(2) Pistesijat: 18(24) Seurapisteet: 6(5) SM /NSM 25m Oulu (34) 138(196) Mitalit: 11(1) Pistesijat: 15(17) Seurapisteet: 4(6) IKM 25m Vaasa (23) 104(105) Mitalit: 8 Pistesijat: 38 Seurapisteet: 9 Lyhyen radan EM Kööpenhamina 2 Pistesijat: 1 PM-kisat Reykjavik 2 Mitalit: 6 Pistesijat: 1 Kisa Uimarimäärä Starttimäärä Menestys (vain GP viestit) 7

8 MadWave Tampere VikingLine- uinnit Turku Supersekarit Nokia Oskarin uinnit Jyväskylä Kvarken Games Vaasa Neptuniaden Tukholma Simmis-uinnit Helsinki Turku Junior Games GP 2 Espoo Arvo-uinnit Pori

9 Märskyt Helsinki 9 26 Syysuinnit Jyväskylä 6 23 Speedo Cup Espoo Matti Olgren uinnit Tampere Mitalit: 3 GP1 Espoo Pistesijat: 2 IKM Aluekisat Tampere Supersekarit Nokia Joulukisat Tampere Vesipallo Vesipallokausi oli Uinti Tampereen vesipallolle menestyksen kannalta hyvä. UiTa osallistui omilla joukkueillaan naisten ja B-juniorien SMsarjoihin sekä naisten sarjaan rantavesipallon SM-turnauksessa. 9

10 UiTan naisten joukkue lähti edelliskauden mestarina puolustamaan mestaruuttaan. Joukkue sijoittui kauden lopussa runkosarjassa neljänneksi. Parin merkittävän pelaajan menettäminen kauden loppupuolilla kokoonpanosta vaikutti joukkueen kilpailukykyyn. Hävityn välieräsarjan myötä joukkue pelasi kauden lopussa pronssiottelussa. Naiset sijoitus kauden päätyttyä oli kolmas. UiTa lähti B-juniorien SM-sarjaan yhteistyössä Oulun Lohien ja Jyväskylän Saukkojen kanssa. Yhteistyössä oli kauden aikana haasteita. UiTa sijoittui sarjassa viimeiselle sijalle. Sarjan pelit tarjosivat kuitenkin muutamille UiTan nuorille pelaajille arvokasta pelikokemusta. UiTan naisten joukkue osallistui Tampereen SM-viikon yhteydessä järjestettyyn rantavesipallon SM-turnaukseen. Joukkue sijoittui turnauksessa hopealle. Muutama UiTan D-junioripelaaja kävi myös kauden aikana hakemassa pelikokemusta sarjapeleistä Cetuksen D-juniorijoukkueen riveissä. Vesipalloryhmien harjoitteluolosuhteet kauden aikana olivat hyvät. Allasaika oli riittävää ja kuivaharjoitteluolosuhteet mahdollistivat monipuolisen harjoittelun. Pelillisen menestyksen suurimmat haasteet ovat edelleen saavuttaa riittävän suuret ikäsarjajoukkueet, mikä mahdollistaisi laadukkaat, joukkueiden keskinäiset peliharjoitukset. Lisäksi osaavaan valmennukseen tarvitaan syvyyttä. Naisten joukkue harjoitteli samoilla harjoitusvuoroilla C-juniorien kanssa. D- juniorien harjoitusajat oli eriytetty muista harjoitusryhmistä, millä pyrittiin takaamaan sekä kokeneemmille että nuorimmille pelaajille sopivan tasoinen harjoitteluympäristö. Lapsia pyritään hankkimaan vesipalloharrastuksen pariin jo 7-10 vuotiaina. UiTa järjesti kevään ja syksyn aikana kurssimuotoiset vesipallokoulut aloitteleville pelaajille. Osallistujia oli vaihtelevasti, mutta harjoitusolosuhteiden puolesta potentiaalia olisi ollut vastaanottaa isompiakin ryhmiä, mikä mahdollistaisi yhä monipuolisemmat ja laadukkaammat harjoitukset. Vesipalloilijoiden kurssitoiminnan markkinointeineen järjesti pääasiassa UiTan vesipalloilijat omatoimisesti. Nuorien vesipalloilijoiden rekrytoiminen seuran 10

11 ulkopuolelta tai olemassa olevista jäsenistä on toiminnan kehittämisen kannalta ensiarvoista. 6. Tiedottaminen Seuran toiminnasta, tapahtumista ja uutisista tiedotettiin pääsääntöisesti kotisivuilla sekä sähköpostein. Tämän lisäksi tammikuussa ja elokuussa uimareiden vanhemmille lähetettiin kausitiedote. Kansallisiin ja kansainvälisiin arvokisoihin liittyviä tuloksia ja juttuja toimitettiin Aamulehteen. Seuran kotisivuja kehitettiin edelleen saatujen palautteiden pohjalta yhdessä mainostoimisto 42:sen kanssa. Sosiaalista mediaa käytettiin aktiivisesti seuran markkinointiin ja tiedottamiseen. Facebook ja Instagram toimivat sosiaalisen median kanavina. Vuoden lopussa Facebookissa UiTaa seurasi 1531 henkilöä. Kasvua edellisestä vuodesta n. 150 henkilöä. Instagramissa 1000 seuraajan raja ylittyi vuodenvaihteessa. Instagramissa kasvua edellisestä vuodesta lähes 300 henkilöä. Kotisivulla vierailuja vuonna 2017 oli Kurssitoiminta Kurssitoimintaamme vuonna 2017 olivat vauvauinti, perheuinti, taitouinnin alkeis- ja jatkoryhmät, vesipallokoulu, EasySwim, vesitaiturit, vesiralli ja aikuisten tekniikkakurssit. Tämän lisäksi vastasimme Tampereen kaupungin vesipeuhuloista Hervannassa ja Tesomalla. 11

12 Kurssi Tavoite (erillistä ilmoittautumista) Toteuma Vauva- ja perheuinti Taitouinti EasySwim Vesitaiturit Vesiralli Aikuisten tekniikkakurssit Vesipallokoulu Kesän aikana järjestettiin kaksi viikon mittaista kesäleiriä Kalevan uimahallin ympäristössä. Leiriläisiä oli mukana yhteensä 40. Leirit olivat tarkoitettu kaikille vuotiaille lapsille. Heinäkuussa järjestettiin rantauimakoulut Kaukajärven uimarannalla. Uimakoulut kestivät kaksi viikkoa ja niissä oli yhteensä 10 osallistujaa. 12

13 Aloitimme loppukeväästä perheuinnit Validia-Talolla. Perheuintiryhmiä järjestetään kaksi viikossa. Tämän lisäksi laajensimme vesirallia Validia- Talolle. 8. Talous Painopisteet seuran taloudessa 2017: - vahva taloudellinen omavaraisuus - reaaliaikainen talouden seuranta ja hyvä ennustettavuus Varoja seuran valmennus-, koulutus- ja kilpailutoimintaan hankittiin pääasiallisesti uimareilta ja kurssilaisilta perittävinä kausi- kurssi- ja jäsenmaksuina. Tärkeitä tulonlähteitä olivat myös Kaukajärven toiminnasta saadut tuotot sekä Tampereen kaupungin avustukset. Suurimpina menoerinä valmennustoiminta, kilpailut ja henkilöstökustannukset (Kts. kohta 2 Hallinto ja Henkilöstö). Kaupungin toiminta- ja projektiavustusta saatiin yhteensä Kaupungin omistaman ja seuran hoitaman Kaukajärven uimalan tilavuokra on vastikkeeton. Tähän myönnettiin avustusta joka vastaa tilavuokraa. Käyttökuluista vastaa seura. Vuonna 2017 kokonaistulot olivat ja kokonaismenot Prosentuaalinen erittely eri toiminnoista kuvattuna alla. (Seuran kurssitoiminnan kasvu sisältyy kohtaan valmennustoiminta). 13

14 9. Vesiliikuntapalvelut 9.1. Kaukajärvi Seuramme hoiti Kaukajärven uimalan saunaa ja kioskia vuoden 2017 kaupungin kanssa solmitun sopimuksen mukaisesti. Kioski oli kesällä avoinna päivittäin kesäkuun alusta elokuun puoliväliin. Saunan aukioloaikoja pidennettiin alkuvuonna. Talvi- ja kesäaikana sauna oli lämpimänä arkisin klo ja viikonloppuisin Yleisön pyynnöstä saunaan pääsi myös jouluaattona. Kioskissa myytiin elintarvikkeita mm. Jäätelöä, virvokkeita, karamellia, sipsejä, pizzoja, kahvia ja pullaa. Kesällä kioskilla työskenteli uimareista Artturi Kaarlenkaski, Mikko Suova, Verneri Kaarlenkaski ja Johanna Suova. Talvella kioskilla työskentelivät viikonloppuisin seuraavat nuoret:, Artturi Kaarlenkaski, Mikko Suova, Verneri Kaarlenkaski ja Johanna Suova. Toimintavuoden tapahtumat: - Kesällä seura järjesti rannalla uimakouluja joiden ohjaajina toimi seuran edustusryhmän uimareita - Uimaseura ja talviuimarit järjestivät yhteistyössä perinteiset jäiden tuloja lähtöjuhlat. Jäiden lähtöjuhlaa juhlittiin huhtikuussa, jäiden tulojuhlaa lokakuussa - Elokuussa järjestettiin suuren suosion saavuttaneet Kauksulaiset venetsialaisten tapaan 14

15 Muuta: - Kaukajärven soutu- ja menontatapahtumia avustettiin tarjoamalla kilpailijoiden käyttöön pukuhuoneita ja vessoja - Erillispukuhuone oli käytössä Kesäkuukausina rannalla oli Splash Action vesipuisto. Toisen yrittäjän pyörittämä puisto oli avoinna aurinkoisina päivinä. Saunalle ja vesipuistoon oli ostettavissa myös edullisia yhteislippuja - ja Saunan hoitoa toimintavuoden aikana on koordinoinut Maarit Suova. Muita saunan hoitoon osallistuneita henkilöitä ovat olleet Timo Suova, Mikko Auvinen, Kaija Kiuru, Seppo Oksanen, Jukka Eskonen ja Juha Saunio. He ovat huolehtineet saunan tilojen kunnossapidosta, yhteydenotoista Tampereen kaupungin suuntaan, lumitöistä, alueen hiekoituksesta sekä suolauksesta. Saunan kävijämäärät ovat nousseet tasaisesti vuosittain. Vuonna 2017 kokonaiskäyntimäärä oli (vuonna 2016, 30207). Prosentuaalinen nousu vuodesta 2016 on 17% Muut vesiliikuntapalvelut Seuran omistamaa Wibit-vesiliikuntarataa vuokrattiin Tampereen kaupungille neljä kertaa vuoden aikana. Varalan Urheiluopisto vuokrasi rataa kerran. Varala järjesti vaihto-opiskelijoille uimahalliin aktiivipäivän, jossa Wibit oli pääosassa. Jatkoimme Tampereen kaupungin vesipeuhuloiden ja tenavauimakoulujen ohjaamista ostopalvelusopimnuksen mukaisesti. Ostopalvelusopimusta on jäljellä vielä vuoden 2019 kevääseen. 15

16 Uinti Tampere 16 Joukahaisenkatu Tampere

Toimintakertomus 2018

Toimintakertomus 2018 Toimintakertomus 2018 1 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Hallinto ja henkilöstö... 4 3. Koulutus... 5 4. Kilpauinti... 5 4.1. Kilpailut ja menestys... 6 5. Vesipallo... 9 9. Tiedottaminen... 11 10. Kurssitoiminta...

Lisätiedot

Uinti Tampere Toimintakertomus 2016

Uinti Tampere Toimintakertomus 2016 Uinti Tampere Toimintakertomus 2016 Sisältö 1 Yleistä... 3 2 Hallinto ja henkilöstö... 4 3 Koulutustoiminta... 5 4 Kilpauinti... 6 4.1. Kilpailut ja menestys... 7 5 Vesipallo... 9 6 Tiedottaminen... 11

Lisätiedot

Uinti Tampere Toimintakertomus 2015

Uinti Tampere Toimintakertomus 2015 Uinti Tampere Toimintakertomus 2015 2 Sisältö 1 Yleistä... 4 2 Hallinto ja henkilöstö... 5 3 Koulutustoiminta... 6 4 Kilpauinti... 7 4.1. Kilpailut ja menestys... 8 5 Vesipallo... 10 6 Tiedottaminen...

Lisätiedot

Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2017

Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2017 Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2017 Sisältö 1 Yleistä... 3 1.1 Olosuhteet... 4 2 Tiedotus ja viestintä... 5 3 Koulutustoiminta... 6 4 Kilpailuiden järjestäminen... 6 5 Hallinto ja henkilöstö... 7 5.1

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 1 Sisältö 1. Yleistä... 3 1.1. Olosuhteet... 4 2. Tiedotus ja viestintä... 5 3. Koulutustoiminta... 6 4. Kilpailuiden järjestäminen... 7 5. Hallinto ja henkilöstö... 8 6. Talous...

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2012

Seurakysely toimintavuodelta 2012 Seurakysely toimintavuodelta 2012 1. Seura ALAVUDEN URHEILIJAT 2. Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköposti Matkapuhelin 3. Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen työntekijä

Lisätiedot

Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä. Ilja Syrjä

Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä. Ilja Syrjä Palkinnot Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä Ilja Syrjä Tsemppipalkinnot Emmin ryhmä Venla Björkholm Tsemppipalkinnot Laurin ryhmä Emmi Tamminiemi Tsemppipalkinnot Krisse 2 -ryhmä Ella Ekman Tsemppipalkinnot

Lisätiedot

Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2015

Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2015 Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2015 Sisältö 1 Yleistä... 3 1.1 Olosuhteet... 4 2 Tiedotus ja viestintä... 5 3 Koulutustoiminta... 6 4 Kilpailuiden järjestäminen... 6 5 Hallinto ja henkilöstö... 7 5.1

Lisätiedot

Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2016

Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2016 Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Yleistä... 3 1.1 Olosuhteet... 4 2 Tiedotus ja viestintä... 5 3 Koulutustoiminta... 6 4 Kilpailuiden järjestäminen... 6 5 Hallinto ja henkilöstö... 7 5.1

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma 1 Viestintäsuunnitelma Sisältö Kenelle viestimme... 3 Miten viestimme... 3 Mikä on viestintämme tavoite... 4 Viestinnän tavoitteet viestintäkanavittain... 4 Viestintäkanavat ja vastuuhenkilöt... 5 Kriisiviestintä...

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2014

Seurakysely toimintavuodelta 2014 16.1.2015 9.18 Seurakysely toimintavuodelta 2014 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Toimintasuunnitelma 2019 1 Sisältö 1. Yleistä... 3 1.1. Olosuhteet... 4 2. Tiedotus ja viestintä... 5 3. Koulutustoiminta... 6 4. Kilpailuiden järjestäminen... 8 5. Hallinto ja henkilöstö... 8 6. Talous...

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2008 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2008-31.8.2009 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino on kilpailullisen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE YLEISTÄ SYNTYESSÄÄN UUSI SEURA OLISI SUOMEN KOLMEN SUURIMMAN UINTIURHEILUSEURAN JOUKOSSA Lisenssiuimarit (320 350), budjetti (n. 900 000) YHDISTYMISEN PERUSTEET Allastilan

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

HELSINGFORS SIMSÄLLSKAP RF TOIMINTASUUNNITELMA 2017

HELSINGFORS SIMSÄLLSKAP RF TOIMINTASUUNNITELMA 2017 HELSINGFORS SIMSÄLLSKAP RF TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Yleistä Vuosi 2017 tulee olemaan Helsingfors Simsällskap rf:n 130. toimintavuosi. Vuonna 2017 seuran toiminnan painopisteitä ja tavoitteita tulevat olemaan:

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2006-31.8.2007 Hyväksyttiin vuosikokouksessa 24.11.2006 2 TOIMINNAN TAVOITTEET MUUT TAVOITTEET UINTI: Seuran toiminnan pääpaino on edelleen junioritoiminnan

Lisätiedot

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa?

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa? Hei UiTalainen, Seura kartoitti toimivuuttaan Oman seuran analyysillä johon vanhemmat, valmentajat ja muut seuratoimijat pääsivät vastaamaan. Kysely oli valtakunnallinen liikunnan kattojärjestö Valon tekemä.

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2015

Seurakysely toimintavuodelta 2015 22.1.2016 11.06 Seurakysely toimintavuodelta 2015 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuran perustamisvuosi Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin

Lisätiedot

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU 2018 Kenelle ja miksi? Aluetoiminta on suunnattu tavoitteellisesti lentopalloon suhtautuville junioreille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Kehittää yksilöiden

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8)

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Järvenpään Uintiklubi ry:n 25 toimintavuosi Seuran toiminnan painopisteet ovat toimintavuonna 2013

Lisätiedot

Cetus urheilijoiden tukijärjestelmä

Cetus urheilijoiden tukijärjestelmä Cetus urheilijoiden tukijärjestelmä Ohjeisto voimassa 25.2.2019 alkaen. Tässä tiedostossa kuvataan Cetus Espoo ry:tä edustaville uintiurheilijoille voimassa oleva hallituksen vahvistama tukijärjestelmä.

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2019

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2019 LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2019 Valmennusjärjestelmän kuvaus 1. Saman ikäiset uimarit samankaltaisilla tavoitteilla samoissa ryhmissä auttaa jokaista uimaria kehittymään omalla tasollaan

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2016

Seurakysely toimintavuodelta 2016 Tämä on kyselyn esikatselu. Annettuja vastauksia ei tallenneta. Seurakysely toimintavuodelta 2016 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuran perustamisvuosi Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi

Lisätiedot

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. NYKYTILANNE Swimming Jyväskylä on vuonna 2000 perustettu uimaseura, joka tarjoaa monipuolista toimintaa kaikille ikäryhmille. Seurassa on tällä hetkellä jäseniä

Lisätiedot

ÅBO SIMKLUBB-UINTIKLUBI TURKU RY

ÅBO SIMKLUBB-UINTIKLUBI TURKU RY ÅBO SIMKLUBB-UINTIKLUBI TURKU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 YLEISTÄ ÅSK:n toiminnan tavoite on turkulaisen kilpa- ja taitouinnin edistäminen ja kehittäminen. Päätavoitteen, kilpa- ja taitouimareiden

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2017

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2017 LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2017 Valmennusjärjestelmän kuvaus 1. Saman ikäiset uimarit samankaltaisilla tavoitteilla samoissa ryhmissä auttaa jokaista uimaria kehittymään omalla tasollaan

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2018 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2018-31.7.2019 KUOPION UIMASEURA RY, 114 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2017 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017-31.7.2018 KUOPION UIMASEURA RY, 113 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

HELSINGFORS SIMSÄLLSKAP RF TOIMINTASUUNNITELMA 2019

HELSINGFORS SIMSÄLLSKAP RF TOIMINTASUUNNITELMA 2019 HELSINGFORS SIMSÄLLSKAP RF TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Yleistä Vuosi 2019 tulee olemaan Helsingfors Simsällskap rf:n 132. toimintavuosi. Vuonna 2019 seuran toiminnan painopisteitä ja tavoitteita tulevat olemaan:

Lisätiedot

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X Kilpailutyöryhmä 3/2018 Aika: 30.3.2018 Paikka: Sähköpostikokous Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X jäsen Krister Fogelberg X X

Lisätiedot

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa AURAJOEN UINTI Vesitaituriksi Turussa UIMARIN POLKU Uimarin polun tarkoituksena on selvittää uimarille ja vanhemmille uintiharrastuksen kulkua uimakoulusta aina kilpauintiin asti. Aurajoen Uinti ry haluaa

Lisätiedot

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 YLEISTÄ Seinäjoen Uimarit -58 ry toiminta ja harrastajamäärä ovat vakiintuneet viimeisten parin vuoden aikana. Jäsen määrä tällä hetkellä on 350 henkilöä, koostuen seuran

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 YLEISTÄ Seinäjoen Uimarit -58 ry toiminta ja harrastajamäärät ovat vakiintuneet viimeisten parin vuoden aikana. Jäsen määrä tällä hetkellä on 245 (350) henkilöä, koostuen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille

Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2009 2012 1. Valintajärjestelmän yleisperiaatteet Tämä päätös koskee valintoja MM- (ei nuorten) ja EM-kilpailuihin uinnissa, uimahypyissä ja

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Seuran toimintalinjat

Seuran toimintalinjat Seuran toimintalinjat Toiminnan yleiskuvaus Tuusulan Uimaseura ry on uintiurheiluseura, joka pääosin vapaaehtoisvoimin kehittää Tuusulalaisten uintitaitoja ja luo heille mahdollisuuksia uintiurheilun harrastamiseen

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2012 Yleistä Organisaatio Vuosi 2012 oli Rauman Uimaseuran 98. toimintavuosi, jolloin on jatkettu vakiintunutta, vilkasta ja monipuolista toimintaa. Seuran

Lisätiedot

Ensimmäinen kolmivuotisperiodi

Ensimmäinen kolmivuotisperiodi Ensimmäinen kolmivuotisperiodi 2016 2018 Seuran strategian ensimmäisen kolmivuotisperiodin painopistealueena on kurssitoiminnan monipuolistuminen ja sen laadun parantaminen. Seuran kurssitoimintaan panostaminen

Lisätiedot

Simmiksen vanhempainilta. 23.9.2013 Mäkelänrinteen lukion auditorio

Simmiksen vanhempainilta. 23.9.2013 Mäkelänrinteen lukion auditorio Simmiksen vanhempainilta 23.9.2013 Mäkelänrinteen lukion auditorio Asialista 1. Hallitus ja ajankohtaiset asiat 2. Päävalmentajan puheenvuoro 3. Nuorten valmennuspäällikkö Helena Toivaisen puheenvuoro

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2013 Yleistä Organisaatio Vuosi 2013 oli Rauman Uimaseuran 99. toimintavuosi, jolloin on jatkettu vakiintunutta, vilkasta ja monipuolista toimintaa. Seuran

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

2. Missio, visio ja arvot. 3. Vastuullisuus ja arvot

2. Missio, visio ja arvot. 3. Vastuullisuus ja arvot 1 Toimintakäsikirja Sisältö 1. Uinti Tampere... 3 2. Missio, visio... 3 3. Vastuullisuus ja arvot... 3 4. Hallinto ja organisaatio... 4 4.1. Henkilöstö... 4 4.2. Talous... 5 5. Kurssitoiminta... 5 6. Kilpauinti...

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

UIMALIITON STRATEGIA VEDESSÄ ON VIRTAA!

UIMALIITON STRATEGIA VEDESSÄ ON VIRTAA! UIMALIITON STRATEGIA 2017-2020 VEDESSÄ ON VIRTAA! Visiomme: Halutuin laji huipulla! Missiomme: Kehitämme uimataitoa ja uintiurheilua yhdessä uimaseurojen kanssa, jotta: - vesiliikunnasta muodostuu mahdollisimman

Lisätiedot

Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä. Uimahallifoorumi 2.10.2014

Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä. Uimahallifoorumi 2.10.2014 Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä Uimahallifoorumi 2.10.2014 Suomen Uimaliitto tänään 130 jäsenseuraa, joissa jäseniä noin 45 000 Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Salon Uimarit toimintalinja 2015

Salon Uimarit toimintalinja 2015 Salon Uimarit toimintalinja 2015 Toiminnan yleiskuvaus Salon Uimarit ry on Salolainen uinti- ja vesiliikunnan erikoisseura. Seuramme tarjoaa Salon alueen lapsille, nuorille, aikuisille ja erityisryhmille

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 13/2017

Uimaliiton liittohallitus 13/2017 Uimaliiton liittohallitus 13/2017 Aika: ma 18.12.2017 klo 17.11-20.45 Paikka: Holiday Inn Helsinki City Centre, Elielin aukio 5, 00100 Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 5/2014

Uimaliiton liittohallitus 5/2014 Uimaliiton liittohallitus 5/2014 Aika: ke 4.6.2014 klo 14.00-16.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X x jäsen Tero

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2013

Seurakysely toimintavuodelta 2013 Seurakysely toimintavuodelta 2013 Taustatiedot Seura Alavuden Urheilijat Aurajoen Uinti Borgå Simmare-Porvoon Uimarit Brahean Uimarit Cetus Espoo Ekenäs Simsällskap Eura Swimming Team Euran Työväen Urheilijat

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. NYKYTILANNE Swimming Jyväskylä on vuonna 2000 perustettu uimaseura, joka tarjoaa monipuolista toimintaa kaikille ikäryhmille. Seurassa on tällä hetkellä jäseniä

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2014 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2014-31.8.2015 KUOPION UIMASEURA RY, 110 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013 1. Johtokunnan kokoonpano 2013: Johtokunta jatkaa neljännen toimintavuoden seuraavalla kokoonpanolla: Johtokunta: Petri Mäkinen, puheenjohtaja; Matti Huvinen, vara puheenjohtaja; Harri Bergström, sihteeri;

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Nuorten maajoukkueohjelma

Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelman tavoitteet Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään 3 pelaajaa/ikäluokka 3 kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen Kilpailla

Lisätiedot

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia) TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 4/2013

Uimaliiton liittohallitus 4/2013 Uimaliiton liittohallitus 4/2013 Aika: Paikka: 26.27.4.2013 Läntinen Rantakatu 35, Turku Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X varapj Tero Matkaniemi X jäsen Matti Alpola

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

Otteita kyselystä. Harjoitusolosuhteet. Hallinto ja tiedotus. Kisatoiminta

Otteita kyselystä. Harjoitusolosuhteet. Hallinto ja tiedotus. Kisatoiminta Seurakysely 2017 Yleistä Seurakysely toteutettiin maaliskuun 2017 aikana. Tuloksia verrataan vuoden 2015 samansisältöiseen kyselyyn. Kyselyn tuloksista tiedotetaan jäsenistölle toukokuussa 2017. Kyselystä

Lisätiedot

Kilpailutyöryhmä 1/2014

Kilpailutyöryhmä 1/2014 Kilpailutyöryhmä 1/2014 Aika: 26.3.2014 klo 18.00 20.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä pj Keijo Kiviluoma X X jäsen Krister Fogelberg X X (Skype) jäsen Johanna

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

Tervetuloa. Mäkelänrinne, Uimari/vanhempipalaveri

Tervetuloa. Mäkelänrinne, Uimari/vanhempipalaveri Tervetuloa Mäkelänrinne, Uimari/vanhempipalaveri Illan ohjelma 1) Avaus ja puheenjohtajan terveiset, Karim Tähtivuori 2) Pihlajalinna esittäytyy, Seuramme lääkäri Lauri Alanko ja Suvi Kinnunen 3) Päävalmentajan

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT 2017

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT 2017 LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT 2017 Valmennusjärjestelmän kuvaus 1. Saman ikäiset uimarit samankaltaisilla tavoitteilla samoissa ryhmissä auttaa jokaista uimaria kehittymään omalla tasollaan parhaiten.

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1998 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1998 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2014 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA

SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA SWIMMING JYVÄSKYLÄ TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. LÄHTÖKOHTA Swimming Jyväskylä on vuonna 2000 perustettu uimaseura. Seuran toiminta on ollut hajautettua koko vuoden 2012 johtuen AaltoAlvarin remontista.

Lisätiedot

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. x liittohallitus Emilia Uusitalo. jäsen Krister Fogelberg X x, skype esittelijä Riku Riikonen X x

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. x liittohallitus Emilia Uusitalo. jäsen Krister Fogelberg X x, skype esittelijä Riku Riikonen X x Kilpailutyöryhmä 4/2017 Aika: 25.4.2017 klo 17.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Ville Riekkinen X x liittohallitus Emilia Uusitalo X x jäsen

Lisätiedot

Kilpailuvaliokunnan kokoonpano vuonna 2018: pj. Sari Kekola sekä valiokunnan kokouksiin sai osallistua kaikki Seinäjoen Uimareiden jäsenet

Kilpailuvaliokunnan kokoonpano vuonna 2018: pj. Sari Kekola sekä valiokunnan kokouksiin sai osallistua kaikki Seinäjoen Uimareiden jäsenet KILPAILUVALIOKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Kilpailuvaliokunnan kokoonpano vuonna 2018: pj. Sari Kekola sekä valiokunnan kokouksiin sai osallistua kaikki Seinäjoen Uimareiden jäsenet Yleistä Kilpailuvaliokunnan

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI

KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI 26.7.2018 1. LASTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U12 2. NUORTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U18 3. VALMENNUS 4. URHEILULLISUUS KILPAILEMINEN Seuroissa noin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot