Pirkanmaan innovaation tilannekuva 2013
|
|
- Maija Katajakoski
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pirkanmaan innovaation tilannekuva 2013
2 Tilannekuva 2013 kertoo innovaatiotoiminnan vahvasta perustasta, vallitsevasta matalasuhdanteesta ja sen rinnalla etenevästä rakenteellisesta muutoksesta. Yksityisen sektorin TKI-panostukset ovat laskusuunnassa, mutta toistaiseksi julkisen sektorin toimet ovat paikanneet tilanteen. Kokonaisrahoitus on edelleen hyvin korkealla tasolla. Jatkossa näin ei välttämättä ole, vaan tarvitaan aktiivisia toimia, joilla yritysten panokset pidetään liikkeellä. Tärkeässä asemassa ovat myös kansainväliset sijoitukset, julkisen rahoituksen, erityisesti EU-rahoituksen kasvattaminen Horizon 2020-ohjelmassa sekä ulkomaiset investoinnit. Yrittäjyyden rooli maakunnan innovaatiotoiminnassa on kasvussa. Meillä on aiempaa enemmän sekä kasvussaan onnistuneita yrityksiä että alkavia kasvuun tähtääviä yrityksiä. Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin. Jatkuva kasvun saavuttaminen vaatii kuitenkin lisää panostuksia ja kasvupolun turvaamista. Erityisen rohkaisevaa on, että yliopistot ja innovaatioalustat ovat vahvistuneet yrittäjyyden synnyttämisessä. Rahoittajaroolin lisäksi julkiselta sektorilta odotetaan myös uusien markkinoiden synnyttämistä ensiasiakkaana. Tässä roolissa Pirkanmaan kunnat ottavat vasta ensimmäisiä askeleita ja siihen tulee jatkossa panostaa. Petri Räsänen Johtaja, innovaatio- ja tulevaisuustyö Tilannekuva on alun perin julkaistu Pirkanmaan liiton vanhassa verkkolehdessä. Tämä PDF on koostettu verkkolehdessä julkaistuista materiaaleista.
3 Tilannekuva kokoaa ja tulkitsee tietoa Innovaatiotoiminnan tilannekuva tarjoaa ajantasaista tietoa pirkanmaalaisesta innovaatiotoiminnasta. Tilannekuva seuraa ilmiöitä, joihin pirkanmaalaiset toimijat voivat vaikuttaa lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä ja jotka on yhdessä tunnistettu strategisesti tärkeiksi. Näin tuetaan alueen omaa innovaatiopäätöksentekoa ja -painotuksia. Tilannekuva seuraa kuutta innovaatiotoiminnan osa-aluetta: TKI-rahoitusta, liiketoimintaympäristöä, korkeakouluja, kansainvälisyyttä, kasvuyrityksiä ja innovaatioalustoja. Tilannekuvajärjestelmä ja - toimintamalli on luotu yhdessä pirkanmaalaisten toimijoiden kanssa. Sen tekemiseen ovat osallistuneet Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu, Pirkanmaan ELY-keskus, Tampereen kauppakamari, Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan liitto. Tilannekuva julkaistaan kerran vuodessa ja sen sisältöä ja prosessia kehitetään jatkuvasti. Anna palautetta ja kehittämisideasi osoitteeseen: petri.rasanen (at) pirkanmaa.fi
4 1 Pirkanmaa on Suomen TKI-keskus Pirkanmaalla investoidaan tutkimukseen ja kehitykseen poikkeuksellisen paljon, 7 prosenttia BKT:stä. Kokonaistaloudellisesti innovaatiotoiminta Pirkanmaalla on erittäin merkittävässä roolissa. Pirkanmaa on ensimmäisellä sijalla yritysten suhteellisessa osuudessa t&k menoista sekä toisena t&k rahoituksen käytöstä tutkimustyössä suhteutettuna työllisten määrään. Myös koko maakunnan suhteellinen osuus t&k menoista oli valtakunnallisesti merkittävällä tasolla 15%, kun väestön osuus koko maan väestöstä on ainoastaan 9%. Kokonaispanostukset ovat laskusuhdanteessakin säilyneet hyvällä tasolla, jopa hieman kasvaneet. Kilpailun kiristyminen ja yksityisen vientisektorin ongelmat ovat kuitenkin rahoituspohjalle merkittävä uhka. Vaikka julkisen toiminnan rahoitus on kasvanut, se voi supistua yksityisen panoksen vähetessä. Julkisen sektorin ostot ovat merkittävä innovaatiorahoituksen potentiaali. Tampereen vahva rooli mm. Innovatiiviset kaupungit (INKA) -ohjelmassa mahdollistaa tämän roolin vahvistamisen. Pirkanmaalla uuden liiketoiminnan syntyminen on vauhdittunut, mikä näkyy selvänä kasvuna Tekesin alle kuusivuotiaille yrityksille tekemissä rahoituspäätöksissä. Pirkanmaalla korkeakoulujen Tekes-kilpailukyky on ollut hyvällä tasolla ja se on suhteellisesti parantunut, Yritysten ja kuntien kyky hyödyntää Tekes-rahoitusta on pysynyt lähes ennallaan. Kilpailu Tekes-rahoituksesta on kiristynyt ja instrumentit ovat muuttumassa. Tilanne edellyttää osapuolten välistä tiivistä yhteistyötä.
5
6 Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot, milj. eur Innovaatiojärjestelmän julkinen kokonaisrahoitus Pirkanmaalla, milj. eur
7 2 Tekesin TKI-rahoitus Pirkanmaalla Tekesin tutkimus- ja tuotekehitysrahoituspäätökset 2012 Pirkanmaalle olivat yhteensä 88,7 M (86,6 M 2011). Tästä yrityksille myönnettiin 34,9 M (39,3 M 2011) ja tutkimusprojekteille 53,7 M (47,3 M 2011). Positiivisen rahoituspäätöksen sai 198 yritysprojektia ja 94 tutkimuslaitosprojektia. Vuoden 2013 alkupuoliskon rahoituspäätökset tammielokuulta näyttävät kysynnän ja positiivisten rahoituspäätösten osalta pysyneen kokonaisuudessaan viime vuoden tasolla; yritysten t&k rahoitus on hieman laskusuunnassa, kun taas yliopistojen tutkimusrahoitus on edelleen kasvussa. Tarkempi yritystarkastelu kuitenkin osoittaa, että Tekesin tekemät rahoituspäätökset nuorille, alle 6- vuotiaille yrityksille ovat lisääntyneet selvästi. Tekes on tehnyt tällä ajanjaksolla positiivisen rahoituspäätöksen 45 projektille (32 kpl 2012) Tekesin rahoitusosuuden ollessa 6,6 M (5,3 M 2012). Tämä kertoo Pirkanmaalla tapahtuneen ICT rakennemuutoksen myötä syntyneistä uusista teknologiayrityksistä, jotka näkyvät Tekesin tilastoissa yritysten tuotekehityshankkeina. Mika Sievi-Korte Teknologia-asiantuntija, Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta
8
9 3 Maakunta etsii uusia kasvun ituja Pirkanmaan monipuolinen elinkeinorakenne, jossa myös luovat alat ovat vahvasti esillä, tarjoaa hedelmällisen ympäristön uusien ideoiden ja osaamisen kaupallistamiselle. Kokonaisuudessaan yritysten tilanne Pirkanmaalla on taantumasta huolimatta kohtalaisen hyvä. Yritysten liikevaihto on pysynyt edellisvuoden tasolla, mutta investointihalukkuus on pienentynyt ja isot investoinnit on siirretty tulevaisuuteen. Yt-neuvottelut ovat koskeneet tuhansia työntekijöitä, eikä irtisanomisilta ole vältytty. Tämä taas vähentää omalta osaltaan kulutusta. Positiivista on kuitenkin ollut se, että Pirkanmaan alueella uusia yrityksiä syntyi valtakunnallisesti toiseksi eniten Uudenmaan jälkeen. Pirkanmaalla toimivien yritysten lukumäärä kasvoi, sillä yritystoiminnan aloitti vuoden 2012 aikana yritystä ja yritystoimintansa lopetti yritystä. Uudet yritykset kattavat lähes kaikki päätoimialat, joten Pirkanmaan tilanne tulevaisuuden kannalta on hyvä talouden monipuolisen toiminnan säilymisen kannalta. Pirkanmaa on Suomen johtava teknologian vientiveturialue, jossa teollisen kilpailukyvyn haasteet korostuvat. Tämä näkyy ulkomaankaupan vaihtosuhteen pitkäaikaisena heikkenemisenä. Maakunnassa on meneillään elinkeinorakenteen muutos. Rajapinta eri elinkeinosektoreiden välillä hämärtyy. Palvelujen ja tietotekniikan rooli kasvaa kaikilla sektoreilla. Uusiutumista vauhdittaa se, että Pirkanmaalla on muodostumassa kasvuyrityksiä ja uuden liiketoiminnan ekosysteemejä perinteisten yritysten rinnalle. Kasvuyritysten määrä kokonaisuudessaan on kasvanut noin 20%. Korkeakoulut ja innovaatioalustat ovat uusia merkittäviä yritysten synnyttäjiä. Yrittäjyysilmapiiri on kohentunut edellisvuodesta ja kestää vertailun muihin alueisiin. Kunnat ovat avanneet palvelujaan hieman enemmän.
10
11 Liiketoimintaympäristö verrattuna Uusimaahan (suhteutettu väestön määrään)
12 4 Kansainvälisyys tuo uutta osaamista Vientiteollisuuden rinnalla korkeakoulut ovat Pirkanmaan kansainvälisen yhteistyön vetureita. Yliopistot ovat lisänneet tieteenharjoittajien ja opiskelijoiden kansainvälistä liikkuvuutta. Ne ovat myös hankkineet aiempaa enemmän EU-rahoitusta. Yritysten kansainvälisen kaupan kehitys on toistaiseksi seisahtunut ja suhteellinen asema kansainvälisessä vaihdannassa heikkenee muun Suomen tapaan. Tampereen näkyvyys kansainvälisessä mediassa on viime vuosien aikana parantunut onnistuneen kampanjoinnin avulla. Positiivinen kehitys on viimeisen vuoden aikana kuitenkin taittunut.
13
14 5 Korkeakoulut ovat tehostaneet toimintaansa Pirkanmaan kolmen korkeakoulun saama kokonaisrahoitus on kasvanut. Valtion perusrahoituksen kasvu kertoo suorituskyvyn parantumisesta kansallisessa vertailussa. Tekesin rahoitus pirkanmaalaisille korkeakouluille on myös kasvanut. Lisäksi korkeakoulut ovat onnistuneet entistä paremmin EU-rahoituksen hakijoina. Ne houkuttelevat aiempaa enemmän ulkomaisia tutkijoita ja tutkinto-opiskelijoita. Yksityinen rahoitus korkeakouluille on vähentynyt. Tämä kannustaa korkeakouluja entistä monipuolisempaan ja tiiviimpään yhteistyön elinkeinoelämän kanssa kotimaassa ja ulkomailla. Korkeakoulujen roolia Pirkanmaan aluevaikuttajina tulisi selkeyttää ja vahvistaa. Aluevaikuttavuuden arviointi tullee jatkossa osaksi korkeakoulujen rahoitusmallia. Korkeakoulujen rooli uusien yritysten synnyttämisessä on vahvistunut selvästi. Yrittäjyys kuuluu merkittävästi useammin korkeakoulutettujen urapolkuun. (Korkeakoulut = Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen korkeakoulu ja Tampereen ammattikorkeakoulu)
15
16 6 Pirkanmaa on innovaatioalustojen edelläkävijä Yhteisölliset erilaisia osaajia yhdistävät innovaatioalustat ovat Pirkanmaan innovaatiotoiminnan erityispiirre. Innovaatioalustat Protomo ja Demola ovat onnistuneet hyvin käynnistämään toimijoiden omia projekteja ja luomaan yrityksiä ja työpaikkoja. Jatkossa niiltä voidaan odottaa entistä enemmän monipuolisuutta, kattavuutta ja vahvistuvaa roolia alueen kansainvälistymisessä. Alustojen tuottavuus on kehittynyt voimakkaasti, mikä kertoo toiminnan tehostumisesta, ammattimaistumisesta ja kysynnän pysymisestä korkealla tasolla.
17 7 Pirkanmaa uudistuu kasvuyrityksillä Kasvuyritykset ovat talouden dynamoita ja elinkeinorakenteen uudistajia. Kasvuyritysten määrä kertoo alueen dynaamisuudesta, uusiutumisvauhdista ja sekä yrittäjyyden menestyksestä. Pirkanmaan kasvuyritysten määrä on kasvanut muun maan tapaan noin 20 prosentilla ja kasvuintensiivisyys lähenee Uudenmaan tilannetta. Rakennemuutoksesta selviämisen kannalta tämä on varsin positiivinen signaali: uutta kasvua on syntymässä. Positiivista on, että innovaatioalustat ja korkeakoulut ovat entistä merkittävämpiä yritysten synnyttäjiä. Yrittäjyys kuuluu merkittävästi useammin korkeakoulutettujen urapolkuun. Tämä vahvistaa alueen tulevaisuuden kasvupotentiaalia. Yritysten kasvun haasteena on riskirahoituksen saaminen. Tilannetta voidaan parantaa nostamalla startupyritysten rahoitusvalmiuksia ja hyödyntämällä syntymässä olevat uudet instrumentit ja rahoituskanavat.
18
19
1 Innovaation tilannekuva 2013
1 Innovaation tilannekuva 2013 Tilannekuva 2013 kertoo innovaatiotoiminnan vahvasta perustasta, vallitsevasta matalasuhdanteesta ja sen rinnalla etenevästä rakenteellisesta muutoksesta. Yksityisen sektorin
Mittaaminen ja tilannekuva Alustat näkyväksi osaksi innovaatioympäristöä. anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi
Mittaaminen ja tilannekuva Alustat näkyväksi osaksi innovaatioympäristöä anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi Mittaaminen osana 6Aika Avoimet innovaatioalustat -työtä Alustamaisessa kehittämisessä tarvittavien
Tekes on innovaatiorahoittaja
DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen
1 / klo Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta
1 / 6 14.11.2018 klo 12.30 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta 2 / 6 14.11.2018 klo 12.30 Innovaatioverkostojen luominen vaatii pitkäjännitteistä työtä. Verkostojen avulla
VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille
VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020 Tekesin lausunto Hannu Kemppainen 28.4.2016 Innovaatiotoiminta on kestävän talouskasvun tärkein lähde Yritysten
Tekesin palvelut teollisuudelle
DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta. Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto
Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto 11.12.2018 30 000 uutta työpaikkaa Mistä osaajat? Työllisten määrä Varsinais-Suomessa lähenee kaikkien aikojen
Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä
DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta
KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma?
KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? Tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminnan (TKI) ja osaamisen hallinto kiinteistö- ja rakennusalalla VTV:n työpaja, Helsinki, 11.4.2013
Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Tekesin tunnusluvut DM
Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54
Tekes on innovaatiorahoittaja
Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-
Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman
INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK
INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus
Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan
ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa
ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 2.9.2016 ERM ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) hallinta tarkoittaa elinkeinoja aktiivisesti uudistavaa
MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN
MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.
Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto
Ohjelmakauden 2007 2013 EAKR ja ESR tilanne Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Kymenlaakson liiton EAKR hanketoiminta ohjelmakaudella 2007 2013 Ohjelmakaudella rahoitusta myönnettiin
Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa
Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten
Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.
Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Markkinoille vienti
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Yrittäjyysohjelma Etelä-Pohjanmaa Yrittäjyyskatsauksen tavoitteet Tarkastella poikkileikkauksena keväällä 2007, miltä Etelä-Pohjanmaan maakunta yrittäjyyden näkökulmasta
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova
Projektien rahoitus.
Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto
Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa
Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT
Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa
EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012
JOHNNY ÅKERHOLM
JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua
VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa
VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa 31.1.2019 Gaia Consulting Oy Mari Hjelt, Solveig Roschier, Tuomas Raivio, Susanna Sepponen, Diane Palmintera, Jenni Mikkola 31.1.2019 31/01/2019 2 Arvioinnin
Pirkanmaan innovaatiotoiminnan tilannekuva. Petri Räsänen Pirkanmaan liitto
Pirkanmaan innovaatiotoiminnan tilannekuva Petri Räsänen Pirkanmaan liitto Pirkanmaan innovaatioindikaattorijärjestelmä Juuri nyt, koska Teollisen tuotannon kilpailukykyä on menetetty, rajuja rakennemuutoksia
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset
Business Finlandin lausunto
Lausunto 1 (6) Eduskunnan talousvaliokunta TaV@eduskunta.fi Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/he+123/2018
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään
Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.
Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat
Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä
Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth
Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen
Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat
Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä
Pirkanmaan liiton EAKR haku 16.2.2015 mennessä EU-rahoitteisen hanketoiminnan hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 16.2.2015 Auki molemmat toimintalinjat ja periaatteessa
Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö
Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain
Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa
DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,
W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä
INTERNATIONAL BUSINESS POWERED BY TALENTS I N N O V A A T I O A L U S T A Y R I T Y S P A L V E L U I D E N K E H I T T Ä M I S T Y Ö P A J A T W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti
Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö
Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,
LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä
LADEC Kestävän kasvun vauhdittaja Nastolan Teollisuusryhmä 28.09.2017 Sisällysluettelo Elinkeino-/kehittämisyhtiön rooli kansallisessa yrityspalveluverkostossa Yhteenveto Ladecin palveluista - Perustamis-
Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017
Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen
CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana
CreMA on joustava määräraha, joka on tarkoitettu luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen sekä yhteistyön ja liiketoimintamallien kehittämiseen. AVEK jakaa CreMA-avustuksia opetus-
Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja
Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen 30.1.2014 Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja Tutkimus paljastaa: Vaasan seutu kovassa vauhdissa Aluetutkija Timo Aro: 'Viiden kaupunkiseudun
Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012
Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,
Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa. KOTA-AMKOTA-seminaari 26.-27.10.2011 Marianne Kaplas Tilastokeskus
Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa KOTA-AMKOTA-seminaari 26.-27.10.2011 Marianne Kaplas Tilastokeskus Tutkimus- ja kehittämistoiminta tilastoissa Tutkimus- ja kehittämistoiminta
Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta
Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta 1. Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat kansainvälisillä markkinoilla ja tuovat Suomeen vientituloja,
15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto
Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR
Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille
Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat
UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta
UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja
Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia
Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Sosiaali- ja terveysvaliokunta 10.10.2017 Teollisuusneuvos Antti Valle Elinkeino- ja innovaatio-osasto #kasvustrategia @tem_uutiset Terveystoimialojen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,
EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko
1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA
1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 7 Rakentaminen (F) 8 13 Kauppa (G) 22 21 Palvelut (H, I, K, O) 42 53 Muut 13 12 2 3 4 5 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ YRITYSRAHOITUKSELLA
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 YRITYSRAHOITUKSELLA Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-Keskus Haasteita ohjelman ratkaistavaksi Yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten heikentynyt kansainvälinen kilpailukyky
Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.
RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia
Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille
Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,
Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille
Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä
Hyvä Tekesin asiakas!
RAPORTOINTIPYYNTÖ 5.6.2009 «Organisaatio» «Yksikko» «Etunimet» «Sukunimi» «Postiosoite» «Postinumero» «Postitoimipaikka» Hyvä Tekesin asiakas! Pyydämme teitä ystävällisesti täyttämään jälkiraportointilomakkeen
Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus
1 Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus Yliopistojen valtion perusrahoitusta on leikattu talousarvioesitysten perusteella melko paljon vuodesta 2015. Perusrahoituksen lisäksi yliopistojen
Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta?
Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Maakunnan yhteistyöryhmä 15.12.217 Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus Esityksen sisältöä
Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski
Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä Teollisuuden Palkansaajat 9.3.2017 Olli Koski Esitys Talouden tilanne Talouspolitiikan prioriteetit Elinkeinopolitiikan tilannekuva Yritysrahoitus
INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA
INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA KOKONAISHANKKEEN KOLME PÄÄTEHTÄVÄÄ Osakokonaisuuden yksi tavoitteena oli selvittää, miten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat
Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet
Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset kehitysnäkymät 2/2015 julkistamistilaisuus Jyväskylä 24.9.2015 Team Finland -verkoston vahvistaminen
Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä
Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,
ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja
ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu
Oulun rooli kansallisessa innovaatiopolitiikassa. Leena Mörttinen
Oulun rooli kansallisessa innovaatiopolitiikassa Leena Mörttinen 26.2.2013 Oulu - Suomen innovaatiopolitiikan kovaa ydintä Suomi on pieni avotalous, joka tarvitsee dynaamisen kilpailukykyisen yrityssektorin,
Tekesin tutkimushaut 2012
Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes 01-2012 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin Julkisen
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
Suomi nousuun. Aineeton tuotanto
Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on
Metallinjalostajien kilpailukyky
Metallinjalostajien kilpailukyky Petri Peltonen Elinkeino- ja innovaatio-osasto TEM GDP growth in Finland 8 % 6 4 2 0-2 -4-6 -8-10 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13
Päätösseminaari Pirjo Ståhle
Päätösseminaari 10.6.2019 Pirjo Ståhle Näkökulmamme Uudenmaan TKI lisäarvon, ohjauksen ja johtamisen näkökulmasta, mm. Mitkä ovat Uudenmaan TKI-toiminnan reunaehdot: lainsäädäntö ja strategiat Miltä TKI-toiminta
Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma
Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline
9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018
9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 2 Teknologia muuttaa maailmaa, ihmiset rakentavat tulevaisuuden. 3 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51
Progress-tapaaminen Tekesissä 29.10.2012
Progress-tapaaminen Tekesissä 29.10.2012 Lauri Ala-Opas Toimialajohtaja Teollisuus on Suomelle tärkeä Elinkeinoministeri Jyri Häkämies haluaa kasvattaa teollisuuden osuutta Suomen taloudessa. Ministerin
Kauppakamari yritysten tulevaisuuden tukijana
YRITYKSISTÄ ELINVOIMAA 16.5. Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto Kauppakamari yritysten tulevaisuuden tukijana Anne Vänskä, toimitusjohtaja, Pohjois-Karjalan kauppakamari Kauppakamari julkisesta rahoituksesta
Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta
Teknotarinoita Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta www.visiolehti.fi 1 Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat
8.10.2015. Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes
Hallitusohjelman ja resurssileikkausten vaikutukset Tekesin toimintaan Kuulemistilaisuus eduskunnan talousvaliokunnassa: HE 30/2015 vp hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016
Digitalisaation mahdollisuudet uusi aalto
Digitalisaation mahdollisuudet uusi aalto IT goes Industry 27.11.2015 Pekka Ala Pietilä staattisesta kilpailukyvystä dynaamiseen Talouden ja yhteiskunnan evoluutio > Suomen uudistumisvauhti 26.11.2015
Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö
käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen
1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA
1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (1-37) 12 Rakentaminen (4) 13 21 Kauppa (-2) 22 24 Palvelut (, 6-63, 7-74, 9-93) 37 42 Muut 6 13 2 3 4 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET
1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA
1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 1 Rakentaminen (F) 13 12 Kauppa (G) 2 22 Palvelut (H, I, K, O) 42 46 Muut 13 13 1 2 3 4 6 7 8 9 1 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN
1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA
1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 12 Rakentaminen (F) 13 14 Kauppa (G) 22 21 Palvelut (H, I, K, O) 4 42 Muut 13 13 2 3 4 5 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN
1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA
1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 1 Rakentaminen (F) 11 13 Kauppa (G) 2 22 Palvelut (H, I, K, O) 42 42 Muut 13 17 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 % Lokakuu 26 Syksy 26 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta
SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät
SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus