Etsivän nuorisotyön tiedonvaihto pähkinänkuoressa Työpajatyöskentelyn pohjaksi. Järvenpää-talo OTM Susanna Lehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etsivän nuorisotyön tiedonvaihto pähkinänkuoressa Työpajatyöskentelyn pohjaksi. Järvenpää-talo OTM Susanna Lehti"

Transkriptio

1 Etsivän nuorisotyön tiedonvaihto pähkinänkuoressa Työpajatyöskentelyn pohjaksi Järvenpää-talo OTM Susanna Lehti 1

2 Salassa pidettävien tietojen käyttäminen monialaisessa työssä Nuorisolain uudistaminen Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2015:16 2

3 Tietojen luovuttaminen etsivälle nuorisotyölle 1/2 Pääsääntö: tiedon luovutus vain nuoren suostumuksella Tietojen luovuttamisen edellytyksenä etsivää nuorisotyötä varten on nuoren suostumus, jollei nuorisolaissa tai muualla toisin säädetä. Koulu, koulutuksen järjestäjä, puolustusvoimat tai siviilipalveluskeskus, velvollisuus luovuttaa: Nuoren yksilöinti- ja yhteystiedot on sen estämättä, mitä tietojen salassapidosta säädetään, luovutettava nuoren kotikunnalle etsivää nuorisotyötä varten seuraavasti: 1) opetuksen järjestäjän tiedot perusopetuksen päättäneestä nuoresta, joka ei ole sijoittunut perusopetuksen jälkeisiin opintoihin; 2) koulutuksen järjestäjän tiedot nuoresta, joka keskeyttää opinnot ammatillisessa koulutuksessa tai lukiokoulutuksessa; 3) puolustusvoimien ja siviilipalveluskeskuksen tiedot nuoresta, joka vapautetaan varusmies- tai siviilipalveluksesta palveluskelpoisuuden puuttumisen takia tai joka keskeyttää palveluksen. Poikkeuksen muodostaa tilanne, jossa luovuttajan kokonaisarvion perusteella nuorella ei ole nuorisolain mukaisten palvelujen tarvetta. Aiempi 25 vuoden ikäraja olisi poistumassa. Velvollisuus ja mahdollisuus koskevat 7 29-vuotiaita. Nuorisolaki HE-luonnos 11 (Voimassa olevalaki 7 c ) 3

4 Tietojen luovuttaminen etsivälle nuorisotyölle 2/2 Muu viranomainen tai KELA, mahdollisuus luovuttaa tietoja: Myös muu kuin edellä tässä pykälässä tarkoitettu viranomainen tai Kansaneläkelaitos voi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa nuoren kotikunnalle etsivää nuorisotyötä varten nuoren yksilöinti ja yhteystiedot, jos viranomainen arvioi viranomaisena tai Kansaneläkelaitos tehtävässään saamiensa tietojen pohjalta sekä nuoren tilanne ja tuen tarve kokonaisuudessaan huomioon otettuna nuoren tarvitsevan viipymättä tukea päästäkseen palvelujen ja muun tuen piiriin. Tietojen luovuttajan on sopivin tavoin etukäteen ilmoitettava nuorelle ja alaikäisen nuoren huoltajalle, että nuorta koskevia tietoja voidaan näissä tilanteissa luovuttaa etsivää nuorisotyötä varten. Jos päätetään tehdä lastensuojeluilmoitus tai yhteydenotto sosiaalihuollon tarpeen arvioimiseksi, ei tietoja tarvitse lisäksi luovuttaa etsivälle nuorisotyölle. Nuorisolaki HE-luonnos 11 (voimassa oleva laki 7 c ) 4

5 Rekisteri viranomaisten yhteistyötä varten etsivässä nuorisotyössä Kunnan mahdollisuus ylläpitää rekisteriä: Kunnan järjestäessä etsivää nuorisotyötä kunta voi ylläpitää rekisteriä, johon viranomaiset ja Kansaneläkelaitos voivat luovuttaa etsivälle nuorisotyölle 11 :ssä tarkoitettuja nuorta koskevia yksilöintija yhteystietoja. Kirjaamisessa noudatettava Tiedon luovuttajan tulee nuoren yksilöinti- ja yhteystietojen lisäksi kirjata nimensä, tehtävänsä ja muut yhteystietonsa. Rekisteriin ei tule kirjata muita tietoja. Rekisterin tiedot välittyvät etsivän nuorisotyön lisäksi toiselle viranomaiselle, joka on luovuttanut samaa nuorta koskevia tietoja rekisteriin. Rekisterin ylläpitäminen voidaan ulkoistaa: Kunta voi kirjallisella sopimuksella antaa nuorten kanssa toimivalle rekisteröidylle yhdistykselle, säätiölle tai muulle yhteisölle oikeuden käyttää rekisteriä tietojen luovuttamista varten. Tiedoista on informoitava nuorta ja huoltajaa Etsivän nuorisotyön on sopivalla tavalla ilmoitettava sopimuksen perusteella rekisteriin luovutetuista tiedoista nuorelle ja alaikäisen nuoren huoltajalle ilman aiheetonta viivettä. HE-luonnos 12 (lähes vastaava säännös voimassa oleva laki 7 d ) 5

6 Nuoren tietojen käsittely etsivässä nuorisotyössä 1/2 Saatujen tietojen yhdistäminen Tietojen käsittelyssä noudatettava henkilötietolain säännöksiä Sen lisäksi, etsivässä nuorisotyössä voidaan yhdistää tai muutoin käsitellä tehtävässä saadut tiedot tuen tarpeessa olevien nuorten yksilöimiseksi ja etsivän nuorisotyön tehtävien hoitamiseksi. Mitä kirjataan? Käsiteltäessä yksittäistä nuorta koskevaa asiaa etsivässä nuorisotyössä kirjataan nuoren yhteys- ja yksilöintitietojen ilmoittaja, päätetyt jatkotoimenpiteet sekä, mitä tietoja nuoresta on annettu ja kenelle niitä on annettu. HE-luonnos 13 (lähes vastaava säännös voimassa oleva laki 7 d ) 6

7 Nuoren tietojen käsittely etsivässä nuorisotyössä 2/2 Tietojen edelleen luovutus vaatii nuoren ja huoltajan luvan Etsivän nuorisotyön tehtävien hoitamisessa saatuja nuorta koskevia tietoja saadaan luovuttaa edelleen toiselle viranomaiselle vain nuoren ja, jos nuori on alaikäinen, myös hänen huoltajansa suostumuksella. Tiedot on hävitettävä heti, kun ne eivät ole välttämättömiä tehtävän hoitamiseksi. Salassapito Etsivän nuorisotyön tehtäviä hoitava ei saa ilman suostumusta ilmaista sivullisille, mitä hän tämän lain mukaisia tehtäviä hoitaessaan saa tietää nuoren henkilökohtaisista oloista, terveydentilasta, nuoren saamista etuuksista tai tukitoimista sekä hänen taloudellisesta asemastaan. HE-luonnos 13 (lähes vastaava säännös voimassa oleva laki 7 d ) 7

8 Oma-aloitteinen ilmoitusoikeus poliisille Nuorisolaissa tarkoitettuja tehtäviä hoitavalla on salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus ilmoittaa poliisille henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhkan arviointia ja uhkaavan teon estämistä varten välttämättömät tiedot jos hän tehtäviä hoitaessaan on saanut tietoja olosuhteista, joiden perusteella hänellä on syytä epäillä jonkun olevan vaarassa joutua väkivallan kohteeksi. (Voimassa oleva laki 7 e ) 8

9 Velvollisuus luovuttaa tietoja opetustoimelle, sosiaalihuoltoon ja terveydenhuoltoon 9

10 Salassa pidettävän tiedon antaminen toiselle viranomaiselle / yleissäännös Viranomainen voi luovuttaa toiselle salassa pidettävän tiedon Lain tasoisen erityissäännöksen perusteella Asianosaisen suostumuksella Jos asiakirja on tarpeen muutoksenhaussa, valitusasiassa, kantelussa tai vastaavassa Valvonta- tai tarkastustehtävän suorittamiseksi (AVI, oikeusasiamies, Valvira) Viranomainen voi avata toiselle viranomaiselle teknisen käyttöyhteyden rekisteriinsä sellaisiin tietoihin, jotka toisen viranomaisen on lain mukaan otettava päätöksenteossaan huomioon Salassa pidettäviä tietoja saa hakea vain suojatun suostumuksella Ellei toisin säädetty JulkL 29 10

11 Tietojen luovuttaminen sosiaalihuollossa 1/2 Pääsääntönä luovuttaminen asiakkaan suostumuksella. Hyvään hallintoon kuuluu asiakkaan informointi. Jollei suostumusta tai asiakas / laillinen edustaja kieltää: Voidaan luovuttaa vain tietoja, jotka ovat välttämättömiä asiakkaan hoidon, huollon tai koulutuksen tarpeen selvittämiseksi, Järjestämiseksi, toteuttamiseksi ja toimeentulon edellytysten turvaamiseksi. Asiakaslaki 17 11

12 Tietojen luovuttaminen sosiaalihuollossa 2/2 Tietoja voidaan luovuttaa vain jos se, jota asiakirja koskee, on hoidon tai huollon ilmeisessä tarpeessa terveytensä, kehityksensä tai turvallisuutensa vaarantumisen vuoksi eikä hoidon tai huollon tarvetta muutoin voida selvittää taikka hoidon tai huollon toimenpiteitä toteuttaa; tieto on tarpeen lapsen edun vuoksi; tai tieto on tarpeen asiakkaan välttämättömien etujen ja oikeuksien turvaamiseksi eikä asiakkaalla itsellään ole edellytyksiä arvioida asian merkitystä. Luovutus on mahdollista toiselle sosiaalihuollon viranomaiselle, sen toimeksiannosta sosiaalihuollon tehtäviä suorittavalle henkilölle tai yhteisölle sekä muulle viranomaiselle Yksityiselle toimintayksikölle tai ammattihenkilölle vain asiakkaan välittömän hoidon tai huollon toteuttamiseksi välttämättömät tiedot 12

13 Tiedon saaminen sosiaalihuollossa Valtion ja kunnan viranomainen, koulutuksen järjestäjä, sosiaali- tai terveyspalvelun tuottaja, Kela, pankit jne. ovat velvollisia antamaan sosiaalihuollolle sen pyynnöstä hallussaan olevat asiakassuhteeseen olennaisesti vaikuttavat tiedot ja selvitykset jotka ovat välttämättömiä asiakkaan sosiaalihuollon tarpeen selvittämiseksi, sosiaalihuollon järjestämiseksi, sosiaalihuollon toteuttamiseksi tai viranomaiselle annettujen tietojen tarkistamista varten Asiakaslaki 20 Asiakirjaan tehdään merkintä, kun tietoja hankitaan ulkopuolisilta tai annetaan. Hyvään hallintoon kuuluu asiakkaan informointi. 13

14 Potilaslaki: Luovutus sivulliselle vain kirjallisella suostumuksella Tietojen luovuttaminen sivulliselle on kielletty ilman potilaan kirjallista suostumusta. Sivullisia ovat muut kuin potilaan hoitoon toimintayksikössä osallistuvat Sivullisella tarkoitetaan muita kuin asianomaisessa toimintayksikössä tai sen toimeksiannosta potilaan hoitoon tai siihen liittyviin tehtäviin osallistuvia henkilöitä Laillisen edustajan kirjallinen suostumus tarvitaan jos potilaalla ei ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä Lapsen huoltaja, vajaavaltaisen edunvalvoja henkilöä koskevissa asioissa Luovutus voi koskea vain potilaan tutkimuksen ja hoidon järjestämiseksi tarpeellisia tietoja. Tiettyjä poikkeuksia terveydenhuollon sisällä. 14

15 Potilastietojen luovuttaminen muulle viranomaiselle / ulkopuoliselle ilman suostumusta Jos potilaan / laillisen edustajan suostumusta ei saada: Potilaslain mukaan tiedon luovuttaminen sivulliselle edellyttää vastaanottajan lainsäädännössä olevaa säännöstä Kenelle siis voidaan luovuttaa? Sosiaalihuollon viranomaiselle asiakaslain 20 :n perusteella Opetuksenjärjestäjälle POL 41 :n perusteella Nuoren yksilöinti- ja yhteystiedot etsivälle nuorisotyölle nuorisolain 7 c :n perustella Valvovalle viranomaiselle Tietyin edellytyksin poliisille, syyttäjälle ja tuomioistuimelle Vakuutuksia ja eläkkeitä koskevat lait Lakisääteiset ilmoitukset 15

16 Opiskeluhuoltolaki Oikeus poiketa salassapidosta Opiskelijan salassapidettäviä tietoja voidaan luovuttaa uuteen kouluun / oppilaitokseen Oppilaan suostumuksella jollei hänellä ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa suostumuksella Uudelle koulutuksen järjestäjälle voidaan siirtää opiskeluhuollon asiakasrekisteristä salassa pidettävät tiedot, jotka ovat tarpeellisia opiskeluhuollon jatkuvuuden kannalta Opiskeluhuoltolaki 23 16

17 Yksittäisen asian käsittely opiskeluhuoltoryhmässä suostumukseen perustuen Yksittäisen asian käsittely perustuu suostumukseen Asian käsittely yksittäisen opiskelijan tueksi koottavassa monialaisessa asiantuntijaryhmässä perustuu opiskelijan suostumukseen tai, jollei opiskelijalla ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, huoltajan suostumukseen Kirjallisen suostumuksen perusteella myös muita yhteistahoja tai läheisiä Opiskelijan yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella hänen asiansa käsittelyyn voi osallistua tarvittavia opiskeluhuollon yhteistyötahoja taikka opiskelijan läheisiä Jos alaikäisellä tai muutoin vajaavaltaisella ei ikänsä tai kehitystasonsa vuoksi ole edellytyksiä arvioida itsenäisesti asian merkitystä, huoltaja tai muu laillinen edustaja voi antaa siihen suostumuksen hänen sijastaan. Opiskeluhuoltolaki 19 17

18 Yksittäisen asian käsittely opiskeluhuoltoryhmässä ilman suostumusta Ilman suostumusta julkisuuslain 26 3 mom. mukainen tiedonvaihto ulkopuolisten kanssa Opiskeluhuoltoryhmän jäsenillä on lisäksi oikeus pyytää neuvoa opiskelijan asiassa tarpeelliseksi katsomiltaan asiantuntijoilta ja ilmaista heille siinä tarkoituksessa salassa pidettäviä tietoja siten kuin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 26 :n 3 momentissa säädetään. Opiskeluhuoltolaki 19 => Viranomainen voi antaa salassa pidettävästä asiakirjasta tiedon antamansa virka-aputehtävän suorittamiseksi sekä toimeksiannostaan tai muuten lukuunsa suoritettavaa tehtävää varten, jos se on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi. 18

19 Julkisuus ja tietojensaantioikeus ammatillisessa koulutuksessa Opiskelijan terveydentilaa ja toimintakykyä koskevia ja tehtävien hoidon kannalta välttämättömiä tietoja on tiedon haltijalla salassapitosäännösten estämättä oikeus antaa: 1) oppilaitoksen rehtorille tai johtajalle ja oppilaitoksen turvallisuudesta vastaavalle muulle henkilölle opiskelun turvallisuuden varmistamiseksi; 2) opinto-ohjauksesta vastaaville henkilölle muihin opintoihin ja tukipalveluihin ohjaamista varten; 3) opiskeluterveydenhuollosta vastaaville henkilöille opiskelijan terveyden ja turvallisuuden varmistamiseksi ja tarvittaviin tukitoimiin ohjaamista varten; 4) työssäoppimisesta vastaaville henkilöille opiskelijan sekä työssäoppimispaikan henkilöstön ja asiakkaiden turvallisuuden varmistamiseksi; sekä 5) poliisille ja koulutuksen järjestäjän edustajalle, joka on ensisijaisessa vastuussa turvallisuusuhan selvittämisestä, välittömän turvallisuusuhan arvioimiseksi tai mikäli opiskelijan todetaan terveydentilan arvioinnissa olevan vaaraksi muiden turvallisuudelle. Lisäksi oikeus saada tilastotiedot ja muut vastaavat tiedot sekä velvollisuus toimittaa tiettyjä seurantatietoja opetushallintoviranomaisille L ammatillisesta koulutuksesta 43 19

20 Perusopetuslaki Oikeus poiketa salassapidosta Oppilaan oppilashuoltotyöhön osallistuvat saavat vaihtaa tietoja Oppilaan oppilashuoltotyöhön osallistuvilla oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä oppilaan opettajalle, rehtorille ja tämän lain mukaisesta opetuksesta ja toiminnasta vastaavalle viranomaiselle oppilaan opetuksen asianmukaisen järjestämisen edellyttämät välttämättömät tiedot Oppilashuoltoon osallistuvien piiristä säädetään opiskeluhuoltolaissa Huoltajan kirjallisella suostumuksella tietoja voidaan pyytää myös muilta Oppilaan huoltajan tai muun laillisen edustajan yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella voidaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömiä salassa pidettäviä tietoja pyytää myös muilta tahoilta POL 40 2 mom 20

21 Tiedonsaanti perusopetuslain mukaan Mitä tietoja oikeus koskee? Opetuksen järjestäjällä on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada Oppilaan opetuksen järjestämiseksi välttämättömät tiedot Mitkä tahot ovat velvollisia luovuttamaan Sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiset Muut sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottavat Terveydenhuollon ammattihenkilöt Tiedonantovelvoite koskee kaikkia sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajia riippumatta siitä, onko palveluntuottaja yksityinen tai julkinen yhteisö tai ammatinharjoittaja. Lisäksi tilastoja ym. POL 41 21

22 Perusopetuslaki Tiedon siirtäminen uuteen kouluun Opetuksen järjestämistä koskevien tietojen toimittaminen uuteen kouluun Jos oppilas siirtyy toiseen kuntaan, on uudelle koululle / oppilaitokselle / opetuksen järjestäjälle viipymättä toimitettava oppilaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot Vastaavat tiedot voidaan antaa myös uuden opetuksen järjestäjän pyynnöstä Koskee vain alle 18-vuotiaita oppilaita Oppilaan tai huoltajan suostumuksella voidaan toimitta tarpeelliset tiedot, eli tietoja laajemmin POL 40 3 mom 22

23 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukainen yhteydenotto

24 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukainen yhteydenotto Yhteydenotto opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen saamiseksi, jos on havaittu niiden tarve Koskee velvoittavana opiskeluhuollon työntekijöitä Ilmoitus opiskeluhuollon psykologi- tai kuraattoripalvelujen tarpeesta Tehtävä viipymättä psykologille tai kuraattorille Mahdollisuus koskee perusopetusta, lukiota ja ammatillista koulutusta EI sen sijaan ammatillisen aikuiskoulutusta tai aikuislukiokoulutusta Yhteydenottaja voi olla esim. OPO, erityisopettaja, ryhmävastaava tai aineopettaja. Ilmoitukseen liitetään tuen tarpeen arvioimiseksi tarvittavat tiedot Tavoite on ehkäistä ja poistaa opiskeluvaikeuksia ja sosiaalisia tai psyykkisiä vaikeuksia 24

25 Muille toimialoille mahdollisuus Myös muu työntekijä, joka on tehtävässään on saanut tietää opiskelijan tuen tarpeesta, voi salassapitosäännösten estämättä ottaa yhteyttä opiskeluhuollon psykologiin tai kuraattoriin ESIM erikoissairaanhoidon lääkäri tai hoitaja Mahdollistaa oppilashuollon saamisen varhaisessa vaiheessa Tavoitteena siirtää painopistettä nopeasti annettavaan tukeen Vähentää lastensuojelutarpeen selvittämisen tarvetta 25

26 Opiskeluhuollon ilmoituksen tekeminen Opiskeluhuollon ilmoitus tehdään pääsääntöisesti yhdessä opiskelijan kanssa Lain tarkoitus on, että tieto oppilaan tai opiskelijan mahdollisesta avuntarpeesta kulkee mahdollisimman nopeasti Tavoitteena on avoin toiminta pääsääntöisesti opiskelijan ja hänen huoltajansa tieten Jos ilmoitusta ei tehdä yhdessä opiskelijan kanssa Opiskelijalle annettava tieto yhteydenotosta ja mahdollisuus keskustella sen syistä viimeistään seitsemäntenä oppilaitoksen työpäivänä tai kiireellisesti samana tai seuraavana päivänä Huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle on annettava tieto ilmoituksesta Poikkeuksena tiedonsaannin rajaamistilanteet ja16 HE 67/2013, OpiskeluhuoltoL 15.1

27 Nuorisolain mukainen tiedonvaihto monialaisessa työssä Voimassaoleva laki 27

28 Monialainen yhteistyö nuorisolaissa 1/2 Monialaisen yhteistyön kohderyhmänä kaikki kunnassa asuvat nuoret Kunnan ohjaus- ja palveluverkosto tai muu vastaava yhteistyöryhmä Kunnilla voi olla yhteinen verkosto Tai eri kohderyhmille tarkoitettujen verkostojen yhdistäminen, kunhan verkostolle on annetta nuorisolain mukaiset tehtävät Kunnalla suurempi mahdollisuus ottaa huomioon paikalliset olosuhteet HE-luonnos 9 28

29 Monialainen yhteistyö nuorisolaissa 2/2 Verkoston kokoonpanosta ei enää säädettäisi, tarkoituksena on, että verkostoon kuuluvat opetus-, sosiaali- ja terveys- ja nuorisotoimen sekä työ- ja poliisihallinnon edustajat ja puolustushallinnon edustajat, nuorten työpajojen edustajat, lisäksi kulttuuri, liikunta Yhteistyö Verkosto toimii vuorovaikutuksessa nuorten palveluja tuottavien yhteisöjen kanssa Verkoston toimintaperiaatteet Verkosto ei käsittele yksittäistä nuorta koskevia asioita HE-luonnos 9 29

30 Monialainen yhteistyö sosiaalihuoltolaissa Tavoite: Yhteistyötahot muodostavat asiakkaan edun mukaisen kokonaisuuden Sosiaalihuoltoa toteutetaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Eri toimialojen palvelut muodostavat asiakkaan edun mukaisen kokonaisuuden Työntekijän on oltava tarpeen mukaan yhteydessä eri yhteistyötahoihin ja asiantuntijoihin sekä tarvittaessa henkilön omaisiin ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin Uudessa(kin) laissa tiedonvaihdon pääsääntö suostumus Tiedonvaihto ilman asiakkaan suostumusta tapahtuu sosiaalihuollon asiakaslain mukaisesti SHL 41 30

31 Sosiaalihuollon uusi rooli Riittävä monialainen asiantuntemus palveluiden arviointiin, päätöksiin ja toteuttamiseen Palvelutarpeen arvioimiseksi, päätösten tekemiseksi ja sosiaalihuollon toteuttamiseksi Toimenpiteestä vastaavan sosiaalihuollon viranomaisen on huolehdittava siitä, että käytettävissä on henkilön yksilöllisiin tarpeisiin nähden riittävästi asiantuntemusta ja osaamista Osallistuminen muiden toimialojen velvoitteeksi Jos henkilön tarpeiden arviointi ja niihin vastaaminen edellyttävät sosiaalitoimen tai muiden viranomaisten palveluja tai tukitoimia, on näiden tahojen osallistuttava toimenpiteestä vastaavan työntekijän pyynnöstä henkilön palvelutarpeen arvioinnin tekemiseen ja asiakassuunnitelman laatimiseen SHL 41 Velvollisuuden käynnistää työntekijän pyyntö 31

32 Tarvittavat pelisäännöt Tavoitteet, miten ne muodostetaan ja miten ne toteutetaan Luottamus yhteistyökumppaniin. Toisen palvelun mahdollisuuksien ja toiminnan tuntemus Asiakkaasta huolehtiminen Tavat ja välineet Yhteydenpito ja tiedonvaihto Oikeiden yhteistyökumppanien löytyminen Tiedon vaihtaminen. Välttämätön tieto Tarpeellinen ja tarpeeton tieto Vastuunjako Osallistujat Yhteinen kirjaaminen Ja suunnitelmat 32

33 Suostumukseen vai lakiin perustuva tietopyyntö? Suostumuksen hankkiminen on pääsääntö Toissijaisesti tai erityisessä kiiretilanteessa tiedonvaihto lakiin perustuen => asiakkaan informointi Tarpeelliset vai välttämättömät tiedot? Perusteluvelvollisuus ja tarpeellisuus Miksi tiedot ovat välttämättömiä tai tarpeellisia? Pyytäjän velvollisuus perustella tarve niin, että luovuttaja voi arvioida mitä luovuttaa Tietoja luovuttava taho arvioi luovutettavat tiedot Vain tarpeellisia tietoja voidaan luovuttaa (myös suostumuksen perusteella) Suostumuksen muoto ja riittävä yksilöinti Suostumus voi olla suullinen tai kirjallinen (näyttö, erityisäännökset) Suostumus on vapaaehtoinen ja nimenomainen Sen voi peruuttaa koska tahansa Mitä luovutetaan ja kenelle luovutetaan? Suostumus pyydetään vasta, kun tarve on ilmennyt (ei yleensä ennakollista suostumusta) Nuoren suostumus, huoltajan suostumus 33

34 KUVITUSKUVAT: Joni Jauhiainen HRAKS Movepaja Kiitos mielenkiinnosta! Susanna Lehti Asiantuntija, OTM

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät. Nuori

Etsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät. Nuori Etsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät Nuori2017 29.3.2017 Nuorisotyö tiedontuottajana 4.4.2017 Nuorisoasiain neuvottelukunta ylläpitää Tietoanuorista.fi sivustoa: Indikaattoritietoja nuorten hyvinvoinnista

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön kasvutarina ja tulevaisuuden haaveet. Valtakunnalliset etsivän nuorisotyön päivät, Tampere Jaana Walldén OKM, 6.2.

Etsivän nuorisotyön kasvutarina ja tulevaisuuden haaveet. Valtakunnalliset etsivän nuorisotyön päivät, Tampere Jaana Walldén OKM, 6.2. Etsivän nuorisotyön kasvutarina ja tulevaisuuden haaveet Valtakunnalliset etsivän nuorisotyön päivät, Tampere Jaana Walldén OKM, 6.2.2019 Kuntien määrät vuosina 2008 ja 2018, ml. Ahvenmaan kunnat, joita

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

Tietojen luovuttaminen nuorten kanssa tehtävässä yhteistyössä

Tietojen luovuttaminen nuorten kanssa tehtävässä yhteistyössä Tietojen luovuttaminen nuorten kanssa tehtävässä yhteistyössä ylitarkastaja Krista Vallila Etelä-Suomen aluehallintovirasto, POL-vastuualue, Terveydenhuoltoyksikkö krista.vallila@avi.fi 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä 4.6.2015 Mikkeli Itä-Suomen opiskeluhuollon päivät Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon kokonaisuus ja määritelmät

Lisätiedot

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa 17.11.2016 Helsinki Erkkaa verkossa -verkkoluento Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilaalle annettavan yksilöllisen tuen vaihtoehtoja Monialainen

Lisätiedot

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,

Lisätiedot

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa (Laki 693/2010) http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20100693 (HE 1/2010 vp) http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100001 Tuula

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Aulanko 2.4.2014 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (voimaan 1.8.2014) Yhteisöllinen opiskeluhuolto ja yksilökohtaisen opiskeluhuolto Ennaltaehkäisevyys ja suunnitelmallisuus

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön

Lisätiedot

Opiskeluhuollon asiantuntijaryhmän asettaminen ja toiminta. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän hallitus

Opiskeluhuollon asiantuntijaryhmän asettaminen ja toiminta. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän hallitus Opiskeluhuollon asiantuntijaryhmän asettaminen ja toiminta Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän hallitus 17.6.2015 Sisällys Ryhmän asettaminen ja sen toimintatavat... 3 Opiskeluhuollon rekisterit ja kertomukset

Lisätiedot

Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu?

Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XIII 27.-28.11.2013 Vastaava koulukuraattori Hanna Gråsten-Salonen, Tampere

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Yksilökohtainen opiskeluhuolto Monialainen asiantuntijaryhmä Salassapitovelvoitteet Lakikoulutus Rovaniemellä 6.2.2014 Pia-Liisa Heiliö Neuvotteleva virkamies STM Yksilökohtainen

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat

UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat Rovaniemellä 23.5.2016 Lakiasiainpäällikkö, VT Keijo Mattila Lapin aluehallintovirasto 1 Esityksen rakenne 1) Yleisiä

Lisätiedot

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä 7.5.2014 Kalle Tervo Keskeiset lait Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) Henkilötietolaki (22.4.1999/523) Laki

Lisätiedot

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) (Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) Päivitetty 8.8.2018 opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Perhekeskustyöpaja 23.11.2017 Leena Normia-Ahlsten 27.11.2017 1 Lähtökohdat Palvelujen piiriin voi hakeutua itse halutessaan, ei edellytetä ilmoitusta

Lisätiedot

Välittämisen koodi. Hyvinvoiva lapsi ja nuori Johanna Sorvettula, hallintojohtaja, varatuomari. Johanna Sorvettula 1

Välittämisen koodi. Hyvinvoiva lapsi ja nuori Johanna Sorvettula, hallintojohtaja, varatuomari. Johanna Sorvettula 1 Välittämisen koodi Hyvinvoiva lapsi ja nuori, hallintojohtaja, varatuomari 1 Miten viranomaiset voivat tehdä lakiperusteista yhteistyötä ilman asiakkaan/potilaan suostumusta? Julkisuuslaki Viranomaisen

Lisätiedot

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää

Lisätiedot

Nuorisolaki 7 a Monialainen yhteistyö

Nuorisolaki 7 a Monialainen yhteistyö 1 Nuorisolaki 7 a Monialainen yhteistyö Paikallisten viranomaisten monialaisen yhteistyön yleistä suunnittelua ja toimeenpanon kehittämistä varten kunnassa on oltava nuorten ohjaus- ja palveluverkosto,

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos

Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos SORA-KOULUTUS 31.1.2013 Anne Heikinkangas Lyhennelty OKM:n ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhosen esityksestä Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki uudistuu Koskee esi- ja perusopetusta

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI TIETOSUOJASELOSTE

VIRTAIN KAUPUNKI TIETOSUOJASELOSTE Sivu 1/6 REKISTERIN NIMI Opiskeluhuollon koulukuraattorien asiakastietorekisteri Rekisterinpitäjä Virtain kaupunki postiosoite: PL 85, 34801 Virrat käyntiosoite: Sairaalantie 1, 34800 Virrat puhelin: (03)

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE. Tervon kunta 4.2.2016. Tarkoitettu asiakkaille. Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)

REKISTERISELOSTE. Tervon kunta 4.2.2016. Tarkoitettu asiakkaille. Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) Tervon kunta 4.2.2016 REKISTERISELOSTE Tarkoitettu asiakkaille Henkilötietolaki (523/99) 10, 24 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) Sisällys 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa. (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa. (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck Tavoitteet Siirrytään nuorten julkisen sektorin palvelujärjestelmässä varhaisemman tuen toteuttamiseen

Lisätiedot

Suostumuskäytännöt Suomen perustuslaki

Suostumuskäytännöt Suomen perustuslaki Suostumuskäytännöt 2..205 THL / OPER - OTK Joni Komulainen Suomen perustuslaki 6 Yhdenvertaisuus 0 Yksityiselämän suoja: Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu: - Henkilötietojen suojasta

Lisätiedot

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere

Lisätiedot

Ville Järvi

Ville Järvi LSSAVI Lastensuojelukoulutus Ville Järvi 21.2.2017 Näkökulma päivän aiheeseen Millaisia oppilaan kasvua ja oppimista ja arjen hallintaa tukevia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tehdään ennen

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnan sivistysvaliokunta pyytää ehdotuksesta lausuntoa

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön vaikuttavuus

Etsivän nuorisotyön vaikuttavuus Etsivän nuorisotyön vaikuttavuus Hyvä elämä Turvallinen arki -seminaari 25.1.2018, Järvenpää Jaana Walldén Nuorisotyön periaatteita kokonaisvaltainen ihmiskuva; tunnistaa yksilön, ryhmän, sukupolven ja

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE

TIETOSUOJASELOSTE 1. Rekisterin nimi 2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus AURA koulukuraattoreiden ja -psykologien asiakastietojärjestelmä Koulukuraattorien ja psykologien toiminta kuuluu perusopetuslain 31 a :n ja lukiolain

Lisätiedot

Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta. Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4.

Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta. Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4. Tietosuoja arjessa, puheenvuoro käytännön tilanteista näkökulma peruskoulusta Kirsi Ruoppila Rehtori Huhtasuon yhtenäiskoulu 8.4.2016 11.4.2016 Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Laki perusopetuslain

Lisätiedot

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto Hallituksen esitykset annettu 6.6.2013 Oppilas- ja opiskelijahuolto Janne Öberg HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilasja opiskelijahuoltoa

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen

Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen Sosiaali- ja Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 Tampere Pia-Liisa Heiliö Neuvotteleva virkamies 12.5.2015

Lisätiedot

Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Oppilas- ja opiskeluhuollon kansalliset kehittämispäivät 28.11.2013 Järvenpää Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ LAINSÄÄSÄNNÖN

ETSIVÄ NUORISOTYÖ LAINSÄÄSÄNNÖN 1 LAKIPALVELU JARKKO HELMINEN OY Varatuomari Jarkko Helminen Puutarhakatu 16 B 33210 Tampere puh. 050-33 66 122 rapidusinfo@gmail.com LUENTOMONISTE ETSIVÄ NUORISOTYÖ LAINSÄÄSÄNNÖN NÄKÖKULMASTA Luento Tampereella

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö kouluterveydenhuollossa opiskeluhuoltolain säädöksistä toimivaan käytäntöön

Monialainen yhteistyö kouluterveydenhuollossa opiskeluhuoltolain säädöksistä toimivaan käytäntöön Monialainen yhteistyö kouluterveydenhuollossa opiskeluhuoltolain säädöksistä toimivaan käytäntöön Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Seinäjoki 4.9.2018 Perälä M-L ym. Monialainen opiskeluhuolto ja sen

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Vapaa-aikatoimi Olavinkatu 27 57130 SAVONLINNA

Savonlinnan kaupunki Vapaa-aikatoimi Olavinkatu 27 57130 SAVONLINNA SAVONLINNAN KAUPUNKI HANKINTASOPIMUS 1.SOPIJAPUOLET TILAAJA Savonlinnan kaupunki Vapaa-aikatoimi Olavinkatu 27 57130 SAVONLINNA TOIMITTAJA/TUOTTAJA Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry Pappilankatu

Lisätiedot

Oppilashuollon lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä Helsinki, Paasitorni. Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Oppilashuollon lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä Helsinki, Paasitorni. Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilashuollon lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä 30.11.2011 Helsinki, Paasitorni Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Oppilashuollon määritelmä perusopetuslaissa Perusopetuslaki (628/1998) 31 a 1 ja 2 mom.

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto

Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto Ajankohtaista aluehallintovirastosta Pohtimolammella 26.5.2016 Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto 1 2019 aluehallintouudistuksesta Alueellisesti toimivaltaisten aluehallintovirastojen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

6.3 Yksilökohtainen oppilashuolto

6.3 Yksilökohtainen oppilashuolto 6.3 Yksilökohtainen oppilashuolto Yksilökohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan lapselle annettavia terveydenhoitopalveluja, jotka järjestetään terveydenhuoltolain mukaisina ikäryhmälle suunnattuina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 27.08.2014 Sivu 1 / 1 2519/01.01.01/2014 103 Opiskeluhuoltoon liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Merja von Schantz, puh.

Lisätiedot

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolakiin. - Miten nuorisolaki muuttuu?

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolakiin. - Miten nuorisolaki muuttuu? Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolakiin - Miten nuorisolaki muuttuu? Taustaa Valtaosa suomalaisista nuorista voi hyvin, mutta sosiaalinen ja henkinen syrjäytyminen on lasten

Lisätiedot

8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto

8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto 8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto Yksilökohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaalle annettavia kouluterveydenhuollon palveluja, oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalveluja sekä yksittäistä

Lisätiedot

Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto,

Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto, Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli VIP-verkosto, 14.2.2019 Yhteisöllinen oppilashuolto Koulukohtaisen opiskeluhuoltoryhmän (KOR) työskentelystä Työn tavoitteena on opiskelijan ja yhteisön

Lisätiedot

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. Etsivä Nuorisotyö Yhteistyö ammatillisten oppilaitosten ja lukioiden kanssa

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. Etsivä Nuorisotyö Yhteistyö ammatillisten oppilaitosten ja lukioiden kanssa Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula Etsivä Nuorisotyö Yhteistyö ammatillisten oppilaitosten ja lukioiden kanssa Keski-Uudenmaan Etsivät 13.1.2016 Sisällys Etsivä Nuorisotyö...

Lisätiedot

Potilas aktiivisena toimijana omassa hoidossaan

Potilas aktiivisena toimijana omassa hoidossaan Potilas aktiivisena toimijana omassa hoidossaan Suomen EDI-LEIDIT ry seminaari 27.9.2007 VR-kokouskeskus, Helsinki Synnöve Amberla varatuomari Suomen Kuntaliitto Perustuslaki Yhdenvertaisuus (6 ) Oikeus

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Uudistuksen taustaa Oppilashuoltoon liittyvän lainsäädännön uudistamistyöryhmässä (STM selvityksiä

Lisätiedot

SAKUn hyvinvointipäivät Opiskeluhuolto TAI:ssa. Kati Länsiö

SAKUn hyvinvointipäivät Opiskeluhuolto TAI:ssa. Kati Länsiö SAKUn hyvinvointipäivät 3. - 4.12.2014 Opiskeluhuolto TAI:ssa Kati Länsiö 5.12.2014 Kati Länsiö 1 Turun ammatti-instituutti 8 +4 koulutaloa, opiskelijamäärä 4000 +600 Terveydenhoitaja ja opo jokaisessa

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo Vantaan kaupunki / sivistystoimi Perusopetuksen tulosalue Asematie 6 A 01300 Vantaa

Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo Vantaan kaupunki / sivistystoimi Perusopetuksen tulosalue Asematie 6 A 01300 Vantaa 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan kaupungin opetuslautakunta Vantaan kaupunki / sivistystoimi Asematie 6 A 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo Vantaan

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Henkilötietolaki 523/1999 Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Henkilötietolaki 523/1999 Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999 1. Rekisterinpitäjä ja tietosuojavastaava 2. Rekisterin vastuuhenkilö ja yhteyshenkilö Vaalan kunta Vaalantie 14, 91700 VAALA puh. 08-5875 6000 sähköposti: kirjaamo@vaala.fi Tietosuojavastaava Ari Niskanen,

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE päivitetty

TIETOSUOJASELOSTE päivitetty TIETOSUOJASELOSTE päivitetty 20.11.2018 Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen rekisteriseloste ja 24 :n mukainen informointi tietojenkäsittelystä REKISTERIN PITÄJÄ YHDYSHENKILÖT REKISTERIÄ KOSKEVISSA

Lisätiedot

Nuorisolaki ja toisen asteen koulutuksen järjestäjät

Nuorisolaki ja toisen asteen koulutuksen järjestäjät Nuorisolaki ja toisen asteen koulutuksen järjestäjät Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Kaksi muutosta nuorisolaissa 2010 1. Paikallisten

Lisätiedot

Ohje 1/2015 1 (6) Dnro 6174/06.00.00.02/2014 6.2.2015. Jakelussa mainituille

Ohje 1/2015 1 (6) Dnro 6174/06.00.00.02/2014 6.2.2015. Jakelussa mainituille Ohje 1/2015 1 (6) Jakelussa mainituille Yksityistä sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan lainsäädännön soveltaminen yksityisten koulutuksen järjestäjien tuottamiin sosiaali- ja terveyspalveluihin Taustaa

Lisätiedot

Suojaavatko salassapitosäännökset lasta vai aikuista? Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhdessä turvallista varhaiskasvatusta Ulla Peltola 7.9.

Suojaavatko salassapitosäännökset lasta vai aikuista? Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhdessä turvallista varhaiskasvatusta Ulla Peltola 7.9. Suojaavatko salassapitosäännökset lasta vai aikuista? Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhdessä turvallista varhaiskasvatusta Ulla Peltola 7.9.2017 Turvallisuus vai salassapito onko ristiriitaa? Fyysinen

Lisätiedot

Uudistettu asiakastietolaki edistämään tiedonvaihtoa sosiaalija terveydenhuollossa

Uudistettu asiakastietolaki edistämään tiedonvaihtoa sosiaalija terveydenhuollossa Uudistettu asiakastietolaki edistämään tiedonvaihtoa sosiaalija terveydenhuollossa Marja Penttilä, erityisasiantuntija/stm YTM,VT Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 23.-24.5.2017 Finlandia-talo 1

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 1 Nimi (y-tunnus) Rekisterinpitäjä Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen lautakunta Osoite Kuopion kaupunki / kasvun ja oppimisen palvelualue 70100 KUOPIO Muut yhteystiedot (esim. puhelin virka-aikana,

Lisätiedot

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Perusopetuslaki ja asetus Lain säätää aina eduskunta, asetuksen

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö ja tietosuoja opetus- ja nuorisotoimen näkökulmasta. Seinäjoki

Monialainen yhteistyö ja tietosuoja opetus- ja nuorisotoimen näkökulmasta. Seinäjoki Monialainen yhteistyö ja tietosuoja opetus- ja nuorisotoimen näkökulmasta Seinäjoki 6.10.2015 Lounais-Suomen aluehallintovirasto. Opetus- ja kulttuutioimi vastuualue, Esko Lukkarinen 5.10.2015 1 Oppilashuoltoryhmä

Lisätiedot

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä Tällä asiakirjalla esitellään Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisen monialaisen oppilashuoltotyön toiminta ja sillä voidaan

Lisätiedot

Tietosuoja ja. yhteistyön. Kommenttipuheenvuoro Erityisopetuksen rehtori Ville Järvi

Tietosuoja ja. yhteistyön. Kommenttipuheenvuoro Erityisopetuksen rehtori Ville Järvi Tietosuoja ja salassapitovelvollisuus moniammatillisen yhteistyön kompastuskivenä Kommenttipuheenvuoro 6.10.2015 Erityisopetuksen rehtori Ville Järvi Lähtökohtia Yksittäisen toimijan usein vaikea hahmottaa,

Lisätiedot

Palveluja tarjotaan opiskelijoille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa.

Palveluja tarjotaan opiskelijoille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa. Luku 4.3. Opiskeluhuolto Opiskeluhuoltoon sisältyvät koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen opiskeluhuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen opiskeluhuolto.

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla

Lisätiedot

LUKU 8 OPPILASHUOLTO. 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) 1 3 mom. 2

LUKU 8 OPPILASHUOLTO. 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) 1 3 mom. 2 Sisällys LUKU 8 OPPILASHUOLTO... 1 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö... 1 8.2 Yhteisöllinen oppilashuolto... 3 8.3 Yksilökohtainen oppilashuolto... 4 8.4 Oppilashuoltosuunnitelmat... 6 8.5 Paikallisesti

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite: Kuopion

Lisätiedot

27.1.2006/72. Nuorisolaki 27.1.2006/72. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

27.1.2006/72. Nuorisolaki 27.1.2006/72. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 of 7 21/03/2011 13:10 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2006» 27.1.2006/72 27.1.2006/72 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Nuorisolaki 27.1.2006/72

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh:

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: 0505490789 Sp: mikko.lounela@hahmoterapia.com REKISTERIN NIMI Tmi

Lisätiedot

SUOJAAVATKO SALASSAPITOSÄÄNNÖKSET LASTA VAI AIKUISTA?

SUOJAAVATKO SALASSAPITOSÄÄNNÖKSET LASTA VAI AIKUISTA? SUOJAAVATKO SALASSAPITOSÄÄNNÖKSET LASTA VAI AIKUISTA? Yhdessä turvallista varhaiskasvatusta -koulutus Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kouvola 12.10.2017 Lakimies Olli Korhonen, Vantaan kaupunki 1 Esityksen

Lisätiedot

2) perusopetuslain 46 :n 2 momentissa tarkoitettuun oppilaaseen;

2) perusopetuslain 46 :n 2 momentissa tarkoitettuun oppilaaseen; 1287/2013 Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Toimintaympäristö 1.1.2014 Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisilaitoksista Sisä-Suomen

Lisätiedot

Tätä lakia sovelletaan sekä viranomaisen että yksityisen järjestämään sosiaalihuoltoon, jollei tässä tai muussa laissa toisin säädetä.

Tätä lakia sovelletaan sekä viranomaisen että yksityisen järjestämään sosiaalihuoltoon, jollei tässä tai muussa laissa toisin säädetä. Annettu Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2000 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Kuopion

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Henkilörekisteriseloste 1 (5) Sivistyspalvelukeskus Päivitetty

Iisalmen kaupunki Henkilörekisteriseloste 1 (5) Sivistyspalvelukeskus Päivitetty Iisalmen kaupunki Henkilörekisteriseloste 1 (5) Sivistyspalvelukeskus Päivitetty 15.1.2015 Henkilötietolain (523/99) 10 mukainen rekisteriseloste 1. Rekisterinpitäjä Nimi Iisalmen kaupunki - esiopetus;

Lisätiedot

OPPILASREKISTERISELOSTE

OPPILASREKISTERISELOSTE OPPILASREKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 2.1.2017 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta /

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Edellisen hallituskauden satoa - mikä kaikki on muuttumassa? Keskeisimmät meneillään

Lisätiedot

Marttilan kunta/sivistystoimi Osoite. Härkätie 773, MARTTILA Marttilan koulun rehtori,

Marttilan kunta/sivistystoimi Osoite. Härkätie 773, MARTTILA Marttilan koulun rehtori, MARTTILAN KUNTA TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 1. Rekisterin pitäjä Nimi Marttilan kunta/sivistystoimi Härkätie 773, 21490 MARTTILA Marttilan koulun rehtori, 044-4849910 2 a. Rekisteriasioista

Lisätiedot

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Sisällys 1. REKISTERIN NIMI... 2 2. REKISTERINPITÄJÄ... 2 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 2 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT... 2 5. REKISTERIN

Lisätiedot

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Heidi Peltonen, opetusneuvos Opetushallitus Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Muutoksia Vn 380/2009 http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1488784

Lisätiedot

Kirjaaminen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä. palveluissa ja Sote-henkilörekisterilakien uudistaminen

Kirjaaminen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä. palveluissa ja Sote-henkilörekisterilakien uudistaminen Kirjaaminen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Sote-henkilörekisterilakien uudistaminen Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojaseminaari - Sohvi-Tellu 2015 Neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

ESIOPETUS. Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto

ESIOPETUS. Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto Oppilashuoltoon sisältyvät opetuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen oppilashuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen

Lisätiedot

Opiskeluhuollon kuraattorien asiakasrekisteri (Aura)

Opiskeluhuollon kuraattorien asiakasrekisteri (Aura) Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen rekisteriseloste ja 24 :n mukainen informointi tietojenkäsittelystä (tietosuojaseloste) Päivitetty 8.9.2016 Opiskeluhuollon kuraattorien asiakasrekisteri (Aura)

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

Uusi varhaiskasvatuslaki mikä muuttuu tietosuojan ja salassapidon osalta?

Uusi varhaiskasvatuslaki mikä muuttuu tietosuojan ja salassapidon osalta? Uusi varhaiskasvatuslaki mikä muuttuu tietosuojan ja salassapidon osalta? Lakimies Sanna Haanpää Opetusneuvos Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Mikä uudessa varhaiskasvatuslaissa muuttuu salassapidon kannalta?

Lisätiedot

LASTENSUOJELUILMOITUSTEN ASIAKASREKISTERIN REKISTERISELOSTE JA ASIAKKAAN INFORMOINTI

LASTENSUOJELUILMOITUSTEN ASIAKASREKISTERIN REKISTERISELOSTE JA ASIAKKAAN INFORMOINTI LASTENSUOJELUILMOITUSTEN ASIAKASREKISTERIN JA ASIAKKAAN INFORMOINTI Laatimispäivä / päivitetty: 11.4.2012 SISÄLTÖ: 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA

Lisätiedot

Loimaan kaupunki/sivistysvaliokunta Osoite. puh (ma-pe klo 9-15) Nimi. sivistysjohtaja Manne Pärkö Osoite

Loimaan kaupunki/sivistysvaliokunta Osoite. puh (ma-pe klo 9-15) Nimi. sivistysjohtaja Manne Pärkö Osoite OPISKELUHUOLLON ASIAKASREKISTERI TIETOSUOJASELOSTE -yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispäivä 8.3.2018 1. Rekisterinpitäjä Nimi Loimaan kaupunki/sivistysvaliokunta

Lisätiedot

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000 TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, Heikinkuja 4 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen OPPILASHUOLTO Savonlinnan normaalikoulu 26.5.2014 / 12.4.2017 Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen SNOR - Oppilashuoltokäytännöt uudistuvat ENNEN / OPS 2012 Oppilashuollolla tarkoitetaan Oppilaan

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite: Kuopion

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Espoon kaupunki

Tietosuojaseloste Espoon kaupunki Tietosuojaseloste 1 (7) Tietosuojaseloste Espoon kaupunki 1. Rekisterin nimi Opiskeluhuoltorekisteri 2. Rekisterinpitäjä 3. Rekisterin vastuuhenkilö tulosyksikkötasolla Espoon kaupunki, Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta

Lisätiedot