KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ"

Transkriptio

1 1 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ I YLEINEN OSA 1 Toimintasäännön tehtävä Tässä toimisäännössä määrätään johtosääntöjä täydentävästi kaupunkiympäristön palvelualueen organisaatiosta, tehtävistä, esimiesasemassa olevien tehtävistä ja lautakuntien ratkaisuvallan delegoinnista viranhaltijoille. Toimintasääntö perustuu Kuopion kaupungin palvelualueiden johtosääntöön, Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntöön ja, alueellisen jätelautakunnan johtosääntöön ja Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan johtosääntöön sekä johtosääntöön toimivallasta henkilöstöasioissa. Tällä toimintasäännöllä lautakunnat siirtävät edellä mainituissa johtosäännöissä niille annettua ratkaisuvaltaa alaisilleen viranhaltijoille. 2 Toiminnan tarkoitus ja yleiset määräykset Kaupunkiympäristön palvelualue toteuttaa johtosääntöjen ja tämän toimintasäännön määrittämien tehtävien lisäksi kaupungin yhteistä strategiaa, talousarviota ja ohjelmia ja alueellisten lautakuntien johtaman toiminnan osalta ao. toimielinten määrittämiä toiminnan ohjeita. Organisaation rakenne tukee asiakaslähtöistä ja prosesseihin perustuvaa toimintatapaa, jossa palveluiden järjestämisvastuu on palvelualuejohtajalla ja asiakkuusjohtajilla ja tuottamisvastuu palvelupäällikköjen johtamilla yksiköillä. Palvelujen järjestämisvastuuseen kuuluu huolehtia, että palveluja on asiakkaille saatavilla joko kaupungin itse tuottamana tai muilta tuottajilta hankittuna. Palvelujen tuottamisvastuuseen kuuluu, että tuottajayksikön vastuulla olevat palvelut tuotetaan asiakkaille joko omana työnä, yhteistyösopimuksin tai ostopalvelusopimuksella ulkoiselta palvelun tuottajalta. Kaupunkiympäristön palvelualue vastaa kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja hallinnasta sekä käyttökelpoisena pitämisestä. Se huolehtii myös ympäristön terveellisyydestä, turvallisuudesta ja luonnon monimuotoisuudesta. Palvelualue vastaa myös kaupungin maa- ja vesiomaisuuden hallinnasta, asumisen edistämisestä sekä ympäristönsuojelun, ympäristöterveydenhuollon, rakennusvalvonnan ja kiinteistönmuodostuksen viranomaistehtävistä, sekä jätehuollon ja vesihuollon viranomais- ja järjestämistehtävistä sekä kaupungin paikkatietopalveluista. Liitteenä on palvelualueen organisaatiokaavio.

2 2 Tämän toimintasäännön 1 8 :stä sekä :stä päättävät kaupunkirakennelautakunta, ympäristölautakunta- ja rakennuslautakunta, alueellinen rakennuslautakunta ja alueellinen jätelautakunta samansisältöisesti. Tämän toimintasäännön 9 12 :stä päättää kaupunkirakennelautakunta. Tämän toimintasäännön 13 13d :stä päättää ympäristö- ja rakennuslautakunta. Tämän toimintasäännön 14 :stä päättää alueellinen jätelautakunta. Tämän toimintasäännön :stä päättää Kuopion alueellinen rakennuslautakunta. Mikäli ilmenee ristiriitaisuuksia Kuopion kaupungin sääntöjen ja alueellisten toimielinten johto- ja toimintasääntöjen kesken, noudatetaan alueellisten toimielinten sääntöjä. Kaupunkirakennelautakunta hyväksyy palvelualueen käyttösuunnitelman. Ympäristöja rakennuslautakunta ja alueellinen jätelautakunta hyväksyvät käyttösuunnitelman omalta osaltaan. II VIRANHALTIJOIDEN YLEINEN TOIMIVALTA JA TEHTÄVÄT 3 Esimiehen yleiset tehtävät Esimiehen tehtävänä on omalta osaltaan 1. toimia työnantajan edustajana ja johtaa alaisensa henkilöstön työtä sekä käyttää henkilöstöasioiden toimivaltasäännön 10 :ssä lähijohtajalle annettua toimivaltaa alaisensa henkilöstön osalta sekä päättää alaisensa henkilöstön vuosilomista 2. johtaa ja kehittää yksikkönsä toimintaa, ja vastata sille asetettujen tavoitteiden toteutumisesta, toiminnan raportoinnista ja sisäisestä valvonnasta 3. vastata alaistensa toimenkuvien määrittelystä ja työn vaativuuden arvioinnista palkkauksen määrittämistä varten 4. huolehtia yhteistyöstä muiden toimijoiden kanssa 5. vastata johtamansa yksikön henkilöstön, talouden ja toiminnan suunnittelusta ja seurannasta 6. vastata töiden ja työvuorojen suunnittelusta, työmenetelmien kehittämisestä ja työtehtävien jakamisesta ja työhön opastuksesta 7. vastata työturvallisuudesta, työhyvinvoinnista, työkyvyn ylläpidosta sekä henkilöstön osaamisen ylläpitämisestä ja kehittämisestä johtamassaan yksikössä samoin kuin valmius-, väestönsuojelu- ja pelastussuunnittelusta 8. huolehtia vuotuisista kehityskeskusteluista, välittömästä yhteistoiminnasta ja edustuksellisista yhteistoimintamenettelyistä 9. vastata tietojen välittämisestä organisaatiossa 10. vastata henkilörekisteriasioiden, arkistoasioiden sekä tietoturva- ja tietosuojaasioiden asianmukaisesta hoidosta

3 3 Asiakkuusjohtajan tehtävänä on lisäksi 11. vahvistaa käyttösuunnitelman määrärahajako Asiakkuusjohtajia ovat kaupunkiympäristön suunnittelujohtaja, kaupungininsinööri, kiinteistöjohtaja ja ympäristöjohtaja. Palvelupäälliköitä ovat henkilöstö- ja hallintopäällikkö, talouspäällikkö, hankepäällikkö, asiakaspalvelupäällikkö, asemakaavapäällikkö, suunnittelupäällikkö, kaupunginpuutarhuri, rakennuttajapäällikkö, kunnossapitopäällikkö, tonttipäällikkö, asuntotoimenpäällikkö, kaupunginmetsänhoitaja, kiinteistöinsinööri, paikkatietoinsinööri, ympäristöterveyspäällikkö, palvelupäällikkö, rakennustarkastaja. Ympäristöjohtaja hoitaa myös alueellisten ympäristönsuojelupalvelujen palvelupäällikön tehtävää. 4 Ratkaisuvalta henkilöstöasioissa Vakinaisen henkilöstön ottaminen: Kaupunginvaltuusto valitsee palvelualuejohtajan. Kaupunginhallitus valitsee ympäristöjohtajan ja rakennustarkastajan. Kaupunkirakennelautakunta valitsee muut asiakkuusjohtajat. Palvelualuejohtaja valitsee palvelupäälliköt. Asiakkuusjohtaja valitsee työnjohtajat ja välittömät alaisensa. Palvelupäällikkö valitsee alaisensa henkilöstön lukuun ottamatta työnjohtajia. Määräaikaisen henkilöstön ottaminen: Palvelualuejohtaja valitsee määräaikaiset asiakkuusjohtajat enintään vuodeksi. Asiakkuusjohtaja valitsee määräaikaiset palvelupäälliköt enintään vuodeksi. Palvelupäällikkö valitsee määräaikaiset työnjohtajat enintään vuodeksi, sekä muun määräaikaisen henkilöstön. Siirrot: Palvelualuejohtaja päättää henkilöstön siirroista vastuualueiden välillä. Asiakkuusjohtaja päättää henkilöstön siirroista vastuualueellaan. Palvelupäällikkö päättää henkilöstön siirroista tehtäväalueellaan. Muut: Palvelualuejohtaja päättää määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan viranhaltijan erityisistä kelpoisuusvaatimuksista poikkeamisesta yksittäistapauksessa (laki Kunnallisesta viranhaltijasta 2 luku, 6 :n 2 momentti)

4 4 Asiakkuusjohtajien sijaisista päättää palvelualuejohtaja. Muista sijaisista päättää asiakkuusjohtaja. 5 Hankintavaltuudet Suunnittelusopimusten osalta valtuudet ovat seuraavat (alv 0%): lautakunta yli euroa palvelualuejohtaja enintään euroa asiakkuusjohtajat enintään euroa palvelupäälliköt enintään euroa Tavara- ja palveluhankinnoissa valtuudet ovat seuraavat (alv 0%): lautakunta yli euroa palvelualuejohtaja enintään euroa asiakkuusjohtajat enintään euroa palvelupäälliköt enintään euroa työnjohtajat enintään euroa Yli euron (ALV 0%) hankinnoista on pidettävä päätöspöytäkirjaa. 6 Tositteiden hyväksyminen Tositteet ja muut maksuasiakirjat hyväksyy: palvelualuejohtaja, talouspäällikkö tai henkilöstö- ja hallintopäällikkö koko palvelualueen osalta asiakkuusjohtaja vastuualueensa osalta palvelupäällikkö oman tehtäväalueensa osalta työnjohtaja oman toimintayksikkönsä tai kustannuspaikkansa osalta. Määräaikaiset tositteiden hyväksyjät päättää talouspäällikkö. 7 Vahingonkorvausten ratkaisuvalta Kaupunginlakimies tai lakimiehen viran haltija päättää vahingonkorvauksesta kaupunkiympäristön palvelualueen tehtäväalueeseen kuuluvissa asioissa, kun maksettava korvaus ei ylitä euroa. Muutoin vahingonkorvauksista päättää se lautakunta, jonka tehtäväaluetta korvausvaade koskee.

5 5 III JOHTAMINEN, ORGANISAATIO JA RATKAISUVALTA 8 Palvelualueen johtaminen Palvelualuejohtaja Palvelualuejohtajan yleisistä tehtävistä on määrätty palvelualueiden johtosäännössä. Palvelualuejohtaja toimii asiakkuusjohtajien esimiehenä. Johtoryhmä Palvelualuejohtajan johtamistoiminnan tukena toimii johtoryhmä, jonka kokoonpano on seuraava: palvelualueen asiakkuusjohtajat henkilöstö- ja hallintopäällikkö talouspäällikkö henkilöstön edustaja Palvelualuejohtaja voi kutsua johtoryhmään myös muita henkilöitä. 9 Johdon tukipalvelut Johdon tukipalvelut huolehtii toimielinten ja johtoryhmän työskentelyedellytyksistä, toimielinten asioiden valmistelun koordinoinnista ja päätösten toimeenpanosta sekä keskitetyistä yleishallinnon, taloushallinnon, henkilöstöhallinnon, tilahallinnon ja hankintapalvelujen tehtävistä, hankehallinnasta, muista sille annetuista palvelutoimintaa tukevista tehtävistä sekä valmiussuunnittelusta. Tukipalveluissa on 1. Henkilöstö- ja hallintopäällikkö jonka tehtävänä on toimia palvelualueen henkilöstöasioista vastaavana huolehtia henkilöstö-, hallinto-, tila- ja hankintapalveluista ja valmiussuunnittelusta huolehtia toimielinten päätöksenteon valmistelun koordinoinnista ja päätösten toimeenpanosta Henkilöstö- ja hallintopäällikön sijaisena toimii talouspäällikkö ja toisena sijaisena asiakaspalvelupäällikkö.

6 6 2. Talouspäällikkö jonka tehtävänä on vastata kaupunkiympäristön palvelualueen talouden ja toiminnan suunnittelun koordinoinnista käyttösuunnitelman valmistelusta ja taloushallinnon palveluista Talouspäällikön sijaisena toimii henkilöstö- ja hallintopäällikkö ja toisena sijaisena laskentasihteeri. 3. Hankepäällikkö jonka tehtävänä on turvata suurten maankäyttö- ja rakennushankkeiden liikkeelle panossa, suunnittelussa ja toteutuksessa tarvittava koordinaatio kaupungin eri toimijoiden sekä hankkeissa mukana olevien sidosryhmien ja asiakkaiden välillä. 4. Asiakaspalvelupäällikkö jonka tehtävänä on johtaa kaupunkiympäristön palvelualueen keskitettyä asiakaspalvelua. Tukipalveluhenkilöstön sijoittamisesta palvelupäälliköiden alaisiksi päättää palvelualuejohtaja. Palvelualuejohtaja päättää tukipalvelujen palvelupäälliköiden hallinnollisesta esimiehestä. 10 Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Suunnittelujohtaja johtaa kaupunkiympäristön suunnittelupalvelujen vastuualuetta, ja toimii vastuualueen palvelupäälliköiden esimiehenä: Suunnittelujohtaja 1. päättää tuotteista ja palveluista perittävien maksujen tarkistamisesta lautakunnan vahvistamien perusteiden mukaisesti, ellei niitä ole päätetty muulla säädöksellä tai määräyksellä 2. hyväksyy kunnallistekniikan yleisten alueiden suunnitelmat, yleis- ja yksityiskohtaiset suunnitelmat liikenteen yleissuunnitelmia lukuun ottamatta sekä vesihuollon yleissuunnitelmat, mikäli hankkeen kustannusarvio on enintään euroa. 3. hyväksyy katusuunnitelmat, jos niistä ei ole nähtävillä oloaikana tehty muistutuksia. Katusuunnitelmat tuodaan lautakunnan käsittelyyn ennen nähtävillä oloa 4. päättää joukkoliikenteen pienistä muutoksista, vuorojen korvaamisesta toisilla vuoroilla, kaukoliikenteen lausunnoista, reittimuutoksista kun uuden reitin kävelymatkat jäävät palvelutasotavoitteiden sisäpuolella, reittiliikenneluvan ja kutsujoukkoliikenneluvan maksuunpanosta vahvistetun taksan mukaisesti 5. palvelupäälliköiden, joille on delegoitu päätösvaltaa, poissa tai estyneenä ollessa suunnittelujohtaja voi muiden sijaistamispäätösten estämättä päättää asemakaavapäällikölle, suunnittelupäällikölle ja kaupunginpuutarhurille delegoiduista asioista.

7 7 1. Asemakaavapäällikkö Asemakaavoitusta johtaa asemakaavapäällikkö, jonka tehtävänä on huolehtia asemakaavoituksesta ja muusta detaljikaavoituksesta ja niihin liittyvistä viranomaispäätöksistä sekä kaupunkikuvan kehittämisestä. Asemakaavapäällikkö 6. hyväksyy asemakaavoihin liittyvät rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmat, ellei niitä ole hyväksytty asemakaavan yhteydessä. 2. Suunnittelupäällikkö Kunnallisteknistä suunnittelua johtaa suunnittelupäällikkö, jonka tehtävänä on huolehtia liikennejärjestelmän suunnittelusta, yhdyskuntateknisten investointien suunnittelusta, joukkoliikenteen järjestämisen tehtävistä sekä vesihuollon järjestämistehtävistä. Suunnittelupäällikkö 7. tai hänen määräämänsä hyväksyy suunnitelmien muutokset, jotka ovat vähäisiä tai ovat hyväksyttyjen yleisperiaatteiden mukaisia eivätkä sisällä tarvetta katusuunnitelman uudelleen hyväksymiseen 8. päättää tieliikennelain mukaan tienpitäjälle kuuluvista liikenteenohjauslaitteiden asettamisesta lukuun ottamatta laajempaa alueellista merkitystä omaavia kielto- ja rajoitusmerkkejä, ellei niiden käytöstä ole tehty periaatepäätöstä. 3. Kaupunginpuutarhuri Viher- ja virkistysaluesuunnittelua johtaa kaupunginpuutarhuri, jonka tehtävänä on huolehtia kaupungin viheralueverkoston suunnittelusta, kaupunkiviheralueiden ja yleisten alueiden suunnittelusta mukaan lukien maisemasuunnittelu, niihin liittyvien investointien suunnittelusta sekä ulkoliikuntapaikkojen, ulkoilu- ja virkistyspalveluiden ja pienvenepaikkojen toteutussuunnittelusta yhteistoiminnassa Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen kanssa.

8 8 11 Rakentamisen ja kunnossapidon palvelut Kaupungininsinööri johtaa rakentamisen ja kunnossapidon palvelujen vastuualuetta, ja toimii vastuualueen palvelupäälliköiden esimiehenä. Kaupungininsinööri 1. vastaa rakentamisen ja kunnossapidon vastuualueella tuotteista ja palveluista perittävien maksujen tarkistamisesta lautakunnan vahvistamien periaatteiden mukaisesti, ellei niitä ole päätetty muulla säädöksellä tai määräyksellä 2. tekee MRL:n mukaiset kadunpitopäätökset 3. päättää rakentamiseen tarvittavien lupien hakemisesta 4. palvelupäälliköiden, joille on delegoitu päätösvaltaa, poissa tai estyneenä ollessa kaupungininsinööri voi muiden sijaistamispäätösten estämättä päättää rakennuttajapäällikölle ja kunnossapitopäällikölle delegoiduista asioista 5. huolehtii osaltaan kunnalle kuuluvista jätehuollon järjestämistehtävistä 1. Rakennuttajapäällikkö Rakennuttajapäällikkö johtaa kaupunki- ja liikenneympäristön, kuntateknisten verkostojen ja kaupunkiviheralueiden sekä ulkoliikuntapaikkojen, ulkoilu- ja virkistyspalveluiden ja niihin liittyvän rakentamisen tilaajatoimintaa, viimeksi mainittujen osalta yhteistoiminnassa Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen kanssa. Rakennuttajapäällikkö päättää 6. kaupungin rakentamishankkeiden yhteydessä tulevien maamassojen hyödyntämisestä 7. kaupungin vuokratonteilta tulevien maamassojen hyödyntämisestä ellei niitä käytetä kyseisellä tontilla tai ellei niistä ole sovittu erikseen vuokrasopimuksessa 8. talkoorahan käytöstä yksittäisessä kohteessa euroon saakka. 2. Kunnossapitopäällikkö Kunnossapitopäällikkö johtaa - kaupungin maa-, vesi-, liikenne- ja yleisten alueiden käytön mahdollistavan hoidon ja kunnossapidon tilaajatoimintaa - kuntateknisten verkostojen ja kaupunkiviheralueiden kunnossapidon tilaajatoimintaa - yleisten pysäköintipaikkojen tarjonnan ja pysäköinninvalvonnan järjestämistä - ammattimaisen vesiliikenteen satamatoiminnan ja aluspalvelujen järjestämistä - yksityisteiden käytön tukemisen, neuvonnan ja avustamisen palveluja - tielautakunnan tehtävien hoidon järjestämistä (=kaupunkirakennelautakunnan tiejaoston asioiden valmistelu ja täytäntöönpano).

9 9 sekä osallistuu ulkoliikuntapaikkojen ja luontoympäristön kunnossapitotyön tilaajatoimintaan yhteistyössä Hyvinvoinnin palvelualueen kanssa. Kunnossapitopäällikkö päättää 9. katu- ja yleisten alueiden ja niiden yläpuolisten alueiden vuokraamisesta tilapäisesti mainosten, opasteiden tai julisteiden sijoittamiseksi lautakunnan vahvistamien yleisten perusteiden mukaisesti 10. lyhytaikaisista enintään vuoden mittaisista maanomistajan luvista katualueilla ja yleisillä pysäköintialueilla sekä muilla yleisillä alueilla 11. maanomistajan luvista puiden poistamiseen asemakaavan mukaisilla yleisillä alueilla 12. määräaikaisista katuvaltauksista rakentamista ym. varten 13. yksityisteiden kunnossapito- ja perusparannusavustusten jakamisesta lautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti 14. sataman hallinnassa olevien maa- ja vesialueiden vuokraamisesta lautakunnan vahvistamien perusteiden mukaisesti enintään vuodeksi 15. torien myyntipaikkojen luovuttamisesta tilapäiseen käyttöön tai toistaiseksi voimassa olevin vuokrasopimuksin, sekä sopimusten irtisanomisesta lautakunnan vahvistamien perusteiden mukaisesti 16. pysäköintilaitosten poikkeavista aukioloajoista sekä myöntää tapahtumaluvat pysäköintilaitoksiin 17. huolehtii öljyvahinkojen torjuntalain 9 ja 10 :n mukaisista kunnalle säädetyistä tehtävistä Liikuntapaikkojen luovuttamisesta tilapäisesti tapahtumia varten on sovittava hyvinvoinnin palvelualueen kanssa. Satamapäällikkö päättää 18. satamapaikkojen, laituripaikkojen ja pienvenepaikkojen luovuttamisesta sekä niiden maksuista, maksujen alennuksista ja poistoista hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan hyväksymien perusteiden mukaisesti 19. edellä mainittuihin ja väylänpitoon liittyvistä hankinnoista enintään euroon saakka. Toimistosihteeri, joka vastaa yksityistieasioista 20. päättää yksityisteiden kunnossapito- ja perusparannusavustusten jakamisesta lautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. 12 Maaomaisuuden hallintapalvelut Kiinteistöjohtaja johtaa maaomaisuuden hallintapalvelujen vastuualuetta, ja toimii vastuualueen palvelupäälliköiden esimiehenä:

10 10 Kiinteistöjohtaja päättää 1. tuotteista ja palveluista perittävien maksujen tarkistamisesta lautakunnan vahvistamien perusteiden mukaisesti, ellei niitä ole päätetty muulla säädöksellä tai määräyksellä 2. raiteiden, johtojen sekä muiden laitteiden sijoittamisesta kaupungin omistamille alueille 3. maa- ja vesialueiden, rakennusten ja laitteiden ostamisesta, mikäli hinta, vaihtoarvo tai korvaus ei ylitä euroa 4. maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta katualuekorvauksesta, mikäli hinta, vaihtoarvo tai korvaus ei ylitä euroa 5. maa- ja vesialueiden, rakentamattomien kiinteistöjen ja kiinteiden laitteiden myymisestä ja vaihtamisesta, mikäli hinta, vaihtoarvo tai korvaus ei ylitä euroa 6. tonttien varaamisesta ja niiden luovuttamisesta lautakunnan vahvistamien perusteiden mukaisesti 7. ryhmäpuutarha-alueiden, huvilatonttien ja -palstojen luovuttamisesta erikseen vahvistettujen perusteiden mukaisesti 8. maa- ja vesialueiden tilapäisestä vuokraamisesta enintään kymmeneksi vuodeksi 9. poikkeuksen myöntämisestä tonttien ja muiden alueiden luovutussopimuksen mukaiseen rakentamisvelvoitteeseen ja sen täyttämisaikaan 10. luvan myöntämisestä vuokrasopimuksen siirtoon 11. oikeuden antamisesta rakennuksen osan tai rakennelman ulottamiseen kaupungin omistamalle alueelle 12. maanomistajan luvista niiltä osin kuin luvan antaminen ei kuulu muulle viranomaiselle 13. kiinteistötoimitusten ja asemakaavan toteuttamista edistävän lunastustoimituksen hakemisesta 14. palvelupäälliköiden, joille on delegoitu päätösvaltaa, poissa tai estyneenä ollessa kiinteistöjohtaja voi muiden sijaistamispäätösten estämättä päättää tonttipäällikölle, asuntotoimenpäällikölle, kaupunginmetsänhoitajalle, kiinteistöinsinöörille ja paikkatietoinsinöörille delegoiduista asioista. Kiinteistöjohtajalla on oikeus hyväksyä rasitesopimukset, milloin rasitteen perustamisesta, muuttamisesta tai poistamisesta aiheutuva korvaus tai vaihtoarvo on enintään euroa. Kiinteistöjohtaja päättää, että kaupunki ei käytä Etuostolain /608 mukaista etuosto-oikeuttaan (kh ). 1. Tonttipäällikkö Tonttipäällikkö johtaa maa-alueiden hankintaa, maa-alueiden isännöintiä ja omistajan edunvalvontaa, tonttien luovuttamista, maankäyttösopimusten laatimista, geoteknistä suunnittelua ja maaperätutkimusten tilaajatoimintaa.

11 11 Tonttipäällikkö päättää: 15. raiteiden, johtojen sekä muiden laitteiden sijoittamisesta kaupungin omistamille alueille 16. tonttien varaamisesta ja niiden luovuttamisesta lautakunnan vahvistamien perusteiden mukaisesti 17. ryhmäpuutarha-alueiden, huvilatonttien ja -palstojen luovuttamisesta erikseen vahvistettujen perusteiden mukaisesti 18. maa- ja vesialueiden tilapäisestä vuokraamisesta enintään kymmeneksi vuodeksi 19. poikkeuksen myöntämisestä tonttien ja muiden alueiden luovutussopimuksen mukaiseen rakentamisvelvoitteeseen ja sen täyttämisaikaan 20. luvan myöntämisestä vuokrasopimuksen siirtoon 21. oikeuden antamisesta rakennuksen osan tai rakennelman ulottamiseen kaupungin omistamalle alueelle 22. maanomistajan luvista niiltä osin kuin luvan antaminen ei kuulu muulle viranomaiselle Kiinteistöasiamies päättää 23. raiteiden, johtojen sekä muiden laitteiden sijoittamisesta kaupungin omistamille alueille 24. tonttien varaamisesta ja niiden luovuttamisesta lautakunnan vahvistamien perusteiden mukaisesti 25. ryhmäpuutarha-alueiden, huvilatonttien ja -palstojen luovuttamisesta erikseen vahvistettujen perusteiden mukaisesti 26. maa- ja vesialueiden tilapäisestä vuokraamisesta enintään kymmeneksi vuodeksi 27. poikkeuksen myöntämisestä tonttien ja muiden alueiden luovutussopimuksen mukaiseen rakentamisvelvoitteeseen ja sen täyttämisaikaan 28. luvan myöntämisestä vuokrasopimuksen siirtoon 29. oikeuden antamisesta rakennuksen osan tai rakennelman ulottamiseen kaupungin omistamalle alueelle 30. maanomistajan luvista niiltä osin kuin luvan antaminen ei kuulu muulle viranomaiselle 2. Asuntotoimenpäällikkö Asuntotoimenpäällikkö johtaa asuntomarkkinoiden seurantaa, asuntotuotannon ja korjaustoiminnan edistämistä sekä arava- ja korkotukilainoitetun asuntokannan valvontaa. Asuntotoimenpäällikön sijaisena toimii rakennusmestari. Asuntotoimenpäällikkö päättää / hyväksyy 31. henkilökohtaisten asuntohankkeiden suunnitelmat ja kustannukset 32. henkilökohtaisen asuntolainan korkotukilainaksi

12 enintään 2-asuntoisten aravalainahankkeiden suunnitelmat, kustannukset ja aravalainan myönnön 34. hissiavustukset 35. lausunnot talokohtaisista asuntolainahankkeista Valtion asuntorahastolle 36. korjaus- ja energia-avustukset 37. asumisoikeuden saajan ja asumisoikeusasunnon hinnan 38. valvoo vuokratalojen asukasvalintoja, vuokria, vuokratalojen käyttöä ja luovutusta 39. myöntää omaksi lunastamislainan Rakennusmestari asuntotoimen yksikössä päättää / hyväksyy 40. henkilökohtaisten asuntohankkeiden suunnitelmat ja kustannukset 41. korjaus- ja energia-avustukset yksittäisiin asuntoihin 3. Kaupunginmetsänhoitaja Kaupunginmetsänhoitaja vastaa kaupungin metsien ja vesialueiden hoitamisesta ja näillä alueilla ulkoilu- ja virkistyspalvelujen edellytysten järjestämisestä yhteistoiminnassa Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen kanssa. Kaupunginmetsänhoitaja päättää 42. maanomistajan luvista kaupungin maa- ja vesialueilla tulentekoon, maastoliikennelupiin yms. liittyvissä asioissa 43. metsästykseen ja riistanhoitoon liittyvistä asioista kaupungin omistamilla maa- ja vesialueilla lautakunnan vahvistamien perusteiden mukaisesti 44. puuston ja puutavaran myynnistä yksityisille enintään 500 m 3 :n puumäärään asti 45. muiden metsäntuotteiden kuten halkojen, havujen, joulukuusten, koristeoksien ja -puiden yms. myynnistä sekä hakkuujätteiden/energiapuun luovuttamisesta 46. maanomistajan luvista puiden poistamiseen kaupungin omistamalta maalta lukuun ottamatta asemakaavan mukaisia yleisiä alueita, joille luvan myöntää kunnossapitopäällikkö 47. laidun- ja viljelyalueiden vuokrauksesta enintään kymmeneksi vuodeksi Kalastusmestari 48. päättää kalastusoikeuksien myöntämisestä lautakunnan vahvistamien perusteiden mukaan 49. päättää kaupungin omistamien vesialueiden kalataloudellisista ja ympäristönhoidollisista hoitotoimenpiteistä 50. päättää kaupungin vesialueiden kalastuksen valvonnasta, kalastusluvan peruuttamisesta ja kalastuskiellon antamisesta enintään kahden vuoden ajaksi 51. voi vaatia rangaistusta kaupungin vesialueilla tapahtuneesta luvattomasta tai kalastusmääräysten vastaisesta kalastuksesta, kalastusrikkomuksesta ja kalastusrikoksesta

13 toimii kaupungin edustajana ja käyttää kaupungin puhevaltaa osakaskunnissa, kalastusalueella ja kalastalousalan järjestöissä 4. Kiinteistöinsinööri Kiinteistöinsinööri johtaa toimitustuotantoa, rekisteritietojen ylläpitoa, tonttijakojen laatimista ja rakennusvalvontamittausten suorittamista. Kiinteistöinsinööri päättää 53. kaavan pohjakartan hyväksymisestä 54. kiinteistöjen osoitteista 55. tonttijaosta, ellei sitä ole hyväksytty asemakaavan yhteydessä 5. Paikkatietoinsinööri Paikkatietoinsinööri johtaa maastotietokannan ylläpitoa ja kartta- ja aineistopalvelujen tuottamista. Paikkatietoinsinööri toimii myös palvelualueen tietohallintopäällikkönä. Paikkatietoinsinööri päättää 56. käyttöoikeuksista kaupungin kartta- ja paikkatietoaineistoihin Muut maaomaisuuden hallintapalvelujen vastuualueen asiat: 57. Kiinteistöjen kauppakirjat ja vaihtokirjat allekirjoittaa lakimies, kiinteistöjohtaja, tonttipäällikkö tai kiinteistöasiamies 58. Maanvuokrasopimukset allekirjoittaa kiinteistöjohtaja, kiinteistöasiamies, tonttipäällikkö tai kaupunginmetsänhoitaja. 59. Asiakkaiden rakennuslupahakemuksiin tarvittavat naapurien kuulemisen lausunnot silloin kun kaupunki rakentamattoman kiinteistön omistajana on naapurin asemassa, allekirjoittaa kiinteistöjohtaja, kiinteistöasiamies, tonttipäällikkö, tonttiasiamies tai asiakaspalvelupäällikkö. 60. Maastomittauksesta vastaava mittausteknikko vastaa rakennuksen paikan ja korkeusaseman merkintä- ja sijaintikatselmustehtävistä ja hyväksyy siihen liittyvät asiakirjat. 13 Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut Ympäristöjohtaja johtaa ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen vastuualuetta, ja toimii vastuualueen palvelupäälliköiden esimiehenä. Ympäristöjohtaja toimii myös alueellisten ympäristönsuojelupalvelujen palvelupäällikkönä. Ympäristöjohtajan sijaisesta päättää palvelualuejohtaja ympäristöjohtajan esityksestä.

14 14 Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen tehtävänä on vastata kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, rakennusvalvontaviranomaisen sekä ympäristöterveydenhuollon, eläinlääkintähuollon ja eläinsuojelun tehtävistä. 13a Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut Ympäristöjohtaja Ympäristöjohtaja johtaa alueellisia ympäristönsuojelupalveluja, joihin kuuluvat ympäristönsuojelun lupa-, ilmoitus- ja valvonta-asiat, ympäristön tilan seuranta, ympäristötiedon tuottaminen ja ympäristövastuun lisääminen sekä luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Ympäristöjohtaja 1. päättää tuotteista ja palveluista perittävien maksujen ja taksojen tarkistamisesta lautakunnan vahvistamien perusteiden mukaisesti ellei niistä ole päätetty muulla säädöksellä tai määräyksellä 2. antaa lausunnot Kuopion ja Suonenjoen kaupunginhallituksille ympäristön kannalta merkitykseltään vähäisistä asemakaavaehdotuksista ratkaisee asiat, jotka koskevat: 3. Kuopion ja Suonenjoen kaupunkien omistamien luonnonsuojelualueiden hoitotoimenpiteiden edellyttämien lupien hakemista 4. maa-aineslain mukaisia lupia silloin, kun kyseistä hanketta varten ei tarvitse esittää maa-aineslain 5 :n tarkoittamaa ottamissuunnitelmaa 5. maankäyttö- ja rakennuslain 128 :n mukaisia maisematyölupia lukuun ottamatta toimintasäännön 13c :n 2. kohdan mukaisia maisematyölupia vahvistetun yleiskaavan mukaisia maa-ainesten läjitys- ja käsittelyalueita ja suojelualuevarauksia, joilla on toimenpiderajoitus 6. vähäisiä muutoksia ympäristö- ja rakennuslautakunnan myöntämiin maaaineslain mukaisiin lupiin ja maankäyttö- ja rakennuslain 128 :n mukaisiin maisematyölupiin 7. maastoliikennelain 30 :n mukaisia lupia kilpailuihin, harjoituksiin ja tapahtumiin 8. vesiliikennelain 21 :n mukaisia lupia kilpailuihin, harjoituksiin ja tapahtumiin 9. ympäristönsuojelulain 28 :n 2 momentin 2 kohdan mukaisia lupia jäteveden johtamiseen muiden kuin teollisuuslaitosten prosessivesien ja yli 50 asukkaan viemärivesien osalta 10. ympäristönsuojelulain 64 :n tarkoittamia päätöksiä kyseisen lain 60 :n mukaisista ilmoituksista, jotka koskevat melua ja tärinää aiheuttavaa tilapäistä toimintaa 11. ympäristönsuojelulain 64 :n tarkoittamia päätöksiä kyseisen lain 61 :n mukaisista ilmoituksista, jotka koskevat koeluontoista toimintaa 12. ympäristönsuojelulain 64 :n tarkoittamia päätöksiä kyseisen lain 62 :n mukaisista ilmoituksista, jotka koskevat poikkeuksellisia tilanteita

15 ympäristönsuojelulain 84 :n mukaisten kieltojen ja määräysten antamista sen mukaisesti kuin kyseisen lain 89 :ssä on säädetty 14. ympäristönsuojelulain 86 :n mukaista toiminnan keskeyttämistä sen mukaisesti kuin kyseisen lain 89 :ssä on säädetty 15. ympäristönsuojelulain 105 :n mukaisen käsittelymaksun määräämistä niissä tapauksissa, joissa päätöksen, jota maksu koskee, tekee ympäristöjohtaja 16. poikkeamisluvan myöntämistä ympäristönsuojelulain 19 :n nojalla annetuista kaupungin ympäristönsuojelumääräyksistä ympäristönsuojelulain 18 :n mukaisten kiinteistökohtaisten poikkeusten myöntämistä velvoitteista, jotka sisältyvät valtioneuvoston antamaan talousjätevesiasetukseen 17. ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisiin ympäristölupiin liittyvien selvitysten ja suunnitelmien hyväksymistä 18. ympäristönsuojelulain 46 :n mukaisten tarkkailusuunnitelmien hyväksymistä 19. ympäristönsuojelulain 90 :n 3 momentin mukaisten määräysten antamista, jotka koskevat ympäristöluvanvaraisen toiminnan lopettamisen jälkeisiä velvoitteita 20. ympäristönsuojelulain 115 :n mukaisia päätöksiä, jotka koskevat ympäristölupaan sisältyvien määräaikojen pidentämistä 21. ympäristönsuojelulain 57 :n mukaista ympäristöluvan rauettamista 22. merenkulun ympäristönsuojelulain 9 luvun 4 :n mukaisten huvivenesatamien jätehuoltosuunnitelmien hyväksymistä 23. vesihuoltolain 11 :n tarkoittamia liittymisvelvollisuudesta vapautuksia 24. tutkintapyyntöjen tekemistä poliisille kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvissa asioissa Ympäristönsuojelun ja ympäristöterveydenhuollon ja rakennusvalvonnan viranhaltijoilla on 26. ympäristönsuojelulain 83 :n mukaiset tiedonsaanti- ja tarkastusoikeudet 27. jätelain 122 ja 123 :ien mukaiset tiedonsaanti- ja tarkastusoikeudet 28. jätelain 125 :n mukainen oikeus antaa muuta kuin ympäristöluvanvaraista toimintaa koskevia yksittäisiä määräyksiä. Ympäristönsuojelun viranhaltijoilla on 29. maa-aineslain 15 :n sekä maankäyttö- ja rakennuslain 180 :n mukainen töiden keskeyttämisoikeus. 30. vesilain 14 luvun 3 :n mukaiset tiedonsaanti- ja tarkastusoikeudet 31. vesilain 14 luvun 11 :n mukainen toiminnan keskeyttämisoikeus

16 16 13b Ymp.ltk , ja Ympäristöterveydenhuolto Ympäristöterveyspäällikkö Ympäristöterveyspäällikkö johtaa ympäristöterveydenhuoltoa, jonka tehtäviin kuuluvat elintarvike- ja kuluttajaturvallisuusvalvonta, terveydensuojelun ja tupakkalain valvonta, kunnan kemikaalivalvontaviranomaisen tehtävät sekä eläinlääkintähuollon ja eläinsuojelun tehtävät. Ympäristöterveyspäällikön sijaisesta päättää ympäristöjohtaja ympäristöterveyspäällikön esityksestä. Ympäristöterveyspäällikkö ratkaisee asiat, jotka koskevat seuraavia asioita ja hänellä on oikeus: 1. myöntää terveydensuojelulain 6 :ssä tarkoitettuja todistuksia 2. velvoittaa terveydensuojelulain 13 nojalla terveydensuojelulain 13 :n 1 momentin 4 kohdassa mainitun ilmoituksen tehtäväksi myös alueella, missä se jo olevan asutuksen takia katsotaan tarpeelliseksi 3. terveydensuojelulain 15 :ssä mainitun ilmoituksen käsittelyä ja ilmoituksen johdosta annettavia määräyksiä 4. terveydensuojelulain 18 :ssä mainitun talousvettä toimittavan vesilaitoksen hyväksymiskäsittelyä ja sen johdosta annettavia määräyksiä 5. toiminnanharjoittajalle terveydensuojelulain 20 :ssä mainittuja veden laatua koskevien tarkkailuvelvoitteiden asettamista, tai talousveden desinfioinnin tai muun käsittelyn määräämistä 6. talousveden aiheuttamien epidemioiden selvittämistä ja terveydensuojelulain 20 a :n mukaisia toimenpiteitä 7. velvoittaa terveydensuojelulain 27 :ssä mainittujen syiden takia ryhtymään toimenpiteisiin asunnossa tai muussa oleskelutilassa esiintyvän terveyshaitan poistamiseksi tai rajoittamiseksi 8. kieltää terveydensuojelulain 29 :n mukaisesti käyttämästä yleistä allasta tai uimarantaa tarkoitukseensa 9. määrätä terveydensuojelulain 30 :n mukaisesti käymälän rakennettavaksi yleiselle alueelle 10. velvoittaa terveydensuojelulain 31 :n 1 mom. mukaisesti kiinteistön tai yleisen alueen omistajaa tai haltijaa hävittämään terveyshaittaa aiheuttavia mikrobeja tai vahinkoeläimiä kiinteistöltä tai yleiseltä alueelta 11. velvoittaa terveydensuojelulain 42 :n mukaisesti alueen omistajan tai haltijan poistamaan epäkohdan tai, jollei se ole mahdollista, kieltää alueen käytön hautaamiseen 12. terveydensuojelulain 44 :n mukaisesti saada terveydensuojelulain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvontaa varten tarpeelliset tiedot 13. terveydensuojelulain 45 :n mukaisesti terveydensuojelulain mukaisten tehtävien suorittamiseksi tehdä tai teettää tarkastuksia ja niihin liittyviä tutkimuksia 14. tarvittaessa terveydensuojelulain 46 :n mukaisesti määrätä suorittamaan asunnontarkastus asukkaan tahdon vastaisesti

17 terveydensuojelulain 47 :n mukaisesti saada kunnan, valtion ja kirkon viranomaisilta kunnan terveydensuojelun kehittämisen ja valvonnan kannalta tarpeellisia tietoja 16. terveydensuojelulain 48 :n mukaisesti saada poliisilta tai aluehallintoviranomaiselta virka-apua 17. terveydensuojelulain 49 :n mukaisesti arvioida viranomaisvalvontaa varten tutkimuksia, mittauksia ja selvityksiä tekevän ulkopuolisen asiantuntijan asiantuntemus ja pätevyys sekä ulkopuolisen asiantuntijan käyttämien tutkimusmenetelmien luotettavuus 18. päättää terveydensuojelulain 50 :n mukaisesti kunnan hyväksymän ympäristöterveydenhuollon maksutaksan mukaisista maksuista 19. terveydensuojelulain 51 :n mukaisesti antaa yksittäisiä kieltoja ja määräyksiä, jotka ovat välttämättömiä terveyshaitan poistamiseksi tai sen syntymisen ehkäisemiseksi 20. määrätä terveydensuojeluasetuksen 9 :n mukaisesti muita tutkimuksia, jotka ovat perustellusta syystä välttämättömiä talousveden terveydellisen laadun turvaamiseksi 21. tilapäisesti terveydensuojeluasetuksen 16 mukaisesti rajoittaa asukkaiden määrää asunnossa taikka muussa oleskelutilassa olevien henkilöiden määrää 22. terveydensuojeluasetuksen 42 :n nojalla kieltää haudatun ruumiin siirtämisen tai määrätä ruumista siirrettäessä noudatettavista muista toimenpiteistä terveyshaitan ehkäisemiseksi 22a. säteilylain 44 a :n mukaan on oikeus saada solariumvalvontaan liittyviä toiminnanharjoittajia koskevia tietoja valvontaa ja sen ohjausta varten sekä tarkastaa säteilylain 44 a :ssä mainitut asiat sekä toimittaa tarkastuspöytäkirjan jäljennöksen tai vastaavat tiedot Säteilyturvakeskukselle säteilylain 44 b :n mukaisesti. 23. elintarvikelain 14 :n mukaan käsitellä elintarvikehuoneistoa koskevat ilmoitukset ja antaa elintarvikealan toimijalle todistuksen ilmoituksen käsittelystä 24. elintarvikelain 22 :n mukaan ilmoittaa toimijalle saaneensa ilmoituksen alkutuotantopaikasta toimijalta tai toiselta viranomaiselta 25. elintarvikelain 49 :n nojalla tehdä valvonnan edellyttämiä tarkastuksia, tutustua asiakirjoihin sekä päästä paikkoihin ja tarkastaa toiminnassa käytetyt laitteet, välineet ja tilat 26. elintarvikelain 50 :n nojalla ottaa korvauksetta valvontaa varten tarvittava määrä näytteitä 27. elintarvikelain 51 :n nojalla saada valvonnan suorittamiseksi välttämättömät tiedot 28. elintarvikelain 53 :n nojalla antaa elintarvikealan toimijalle tarpeellisia ohjeita ja kehotuksia elintarvikemääräysten noudattamiseksi ja omavalvonnan toimivuuden varmistamiseksi 29. elintarvikelain 55 :n nojalla määrätä epäkohdan poistettavaksi 30. elintarvikelain 56 :n nojalla kieltää elintarvikkeen alkutuotannon, valmistuksen, maahantuonnin, maastaviennin, kaupanpidon, tarjoilun tai muun luovutuksen taikka käytön elintarvikkeiden valmistuksessa 31. päättää elintarvikelain 71 :n mukaisista viranomaisten suoritteista perittävistä maksuista ympäristöterveydenhuollon maksutaksan mukaisesti 32. elintarvikelain 82 :n mukaisesti saada poliisilta tai tullilaitokselta virkaapua

18 kuluttajaturvallisuuslain 6 :n mukaisesti toimittaa ilmoituksen vastaanotettuaan palvelun tarjoajalle vastaanottoilmoituksen 33a kuluttajaturvallisuuslain 7 :n nojalla pyytää turvallisuusasiakirja nähtäväksi ja toimitettavaksi 34. kuluttajaturvallisuuslain 9 :n nojalla vaatia, että toiminnanharjoittaja antaa kuluttajille sopivalla tavalla tavaraan tai palveluun liittyvän vaaran torjumisen tai ehkäisemisen kannalta tarpeellisia käyttö- tai toimintaohjeita, varoituksia tai muuta tietoa 35. kuluttajaturvallisuuslain 11 mukaan, vaikka kulutustavara tai kuluttajapalvelu on kuluttajaturvallisuuslain 11 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen vaatimustenmukaisuuden arvioinnissa käytettävien perusteiden mukainen, antaa kuluttajaturvallisuuslain :ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen, jos osoittautuu, että tavara tai palvelu on tästä huolimatta terveydelle tai omaisuudelle vaarallinen 36. kuluttajaturvallisuuslain 25 :n mukaan tiedottaa kuluttajien ja kuluttajaan rinnastettavien henkilöiden turvallisuuden kannalta tarpeellisista asioista 37. kuluttajaturvallisuuslain 26 :n mukaan ilmoittaa Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle todetuista kuluttajaturvallisuuslain 24 :ssä tarkoitetuista erityistilanteista sekä tarvittaessa sellaisista valvonnassa tulleista muista seikoista, joilla voi olla merkittävää vaikutusta kuluttajien turvallisuuteen 38. kuluttajaturvallisuuslain 27 :n mukaan saada valvonnan suorittamiseksi välttämättömät tiedot valtion ja kunnan viranomaisilta sekä toiminnanharjoittajilta ja muilta, joita tämän lain velvoitteet koskevat 39. kuluttajaturvallisuuslain 28 :n nojalla oikeus päästä alueelle, huoneistoon ja muuhun sellaiseen tilaan, jonne pääsy kuluttajaturvallisuuslaissa tarkoitetun valvonnan kannalta tarpeen, tehdä siellä tarkastuksia ja ryhtyä muihin valvonnan kannalta edellyttämiin toimenpiteisiin 40. kuluttajaturvallisuuslain 29 :n nojalla ottaa kulutustavarasta tai kuluttajapalvelun yhteydessä käytetystä tavarasta näytteitä sekä käyttää kuluttajapalvelua; velvoittaa toiminnanharjoittajan korvaamaan kulutustavaran tai kuluttajapalvelun hankinnasta, testauksesta ja tutkimisesta aiheutuneet kustannukset 41. kuluttajaturvallisuuslain 30 :n nojalla käyttää valvonnassa apunaan ulkopuolisia asiantuntijoita. Ulkopuoliset asiantuntijat voivat tehdä pyynnöstä viranomaisvalvontaa varten tarvittavia tarkastuksia, tutkimuksia ja selvityksiä 42. kuluttajaturvallisuuslain 32 :n nojalla päättää toiminnanharjoittajalta valvontasuunnitelman mukaisista tarkastuksista, annetun päätöksen noudattamista koskevasta tarkastuksesta sekä lain 6 :ssä tarkoitetun palvelun tarjoamisen aloittamista, toiminnan olennaista muuttamista ja palvelun tarjoajan vaihtumista koskevan ilmoituksen vastaanottamisesta ja siitä ilmoittamisesta perittävistä maksuista kunnan hyväksymän maksutaksan mukaisesti 43. kuluttajaturvallisuuslain 34 :n nojalla määrätä, että toiminnanharjoittajan on toteutettava korjaus- tai oikaisutoimenpiteet asetetussa määräajassa ja määräämällä tavalla; määrätä palvelun tarjoajan täyttämään ilmoituksen tekemistä tai turvallisuusasiakirjan laatimista koskevan velvollisuuden määräajassa 44. kuluttajaturvallisuuslain 35 :n nojalla määrätä kuluttajaturvallisuuslain 36 :ssä tarkoitetun kiellon väliaikaisena asian selvittämisen ajaksi.

19 19 saattaa asia Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ratkaistavaksi 45. kuluttajaturvallisuuslain 36 :n nojalla kieltää toiminnanharjoittajaa valmistamasta, suorittamasta tai tarjoamasta kulutustavaraa tai kuluttajapalvelua, tuomasta sitä maahan, pitämästä sitä kaupan tai luovuttamasta sitä; määrätä, että toiminnanharjoittajan on tehokkaasti ja välittömästi poistettava vaaralliset kulutustavarat markkinoilta, sekä määrätä palvelun tarjoajan huolehtimaan siitä, että vaarallisia kuluttajapalveluita ei enää tarjota kuluttajille; määrätä toiminnanharjoittajan poistamaan kulutustavara markkinoilta, jos kulutustavarassa, joka Euroopan Unionin lainsäädännön perusteella on varustettava CE-merkinnällä, ei ole merkintää tai merkintä ei ole sitä koskevien vaatimusten mukainen 46. kuluttajaturvallisuuslain 37 :n nojalla heti keskeyttää toiminta siltä osin kuin se on välttämätöntä varan torjumiseksi. saattaa asia Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ratkaistavaksi 47. kuluttajaturvallisuuslain 38 :n nojalla teettää vaaran poistamiseksi välttämättömät toimenpiteet toiminnanharjoittajan kustannuksella. saattaa asia Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ratkaistavaksi 48. kuluttajaturvallisuuslain 45 :n nojalla tehostaa kuluttajaturvallisuuslain 34 :n 1 momentin, :n nojalla annettua määräystä tai kieltoa teettämistai keskeyttämisuhalla 49. tupakkalain 10 b :n mukaisesti päättää myyntipaikkakohtaisten tupakkatuotteiden vähittäismyyntiluvista 50. tupakkalain 13 e :n mukaisesti ilmoittaa alkoholilain 41 ja 42 :ssä tarkoitetulle lupaviranomaiselle tupakointitilaa koskevien säännösten rikkomisesta ja rakennusvalvontaviranomaiselle tupakointitilan rakentamista, kunnossapitoa tai korjaus- ja muutostyötä koskevien säännösten ja määräysten rikkomisesta 51. tupakkalain 17 :n mukaisesti kieltää säännösten vastainen toiminta ja lain niin edellyttäessä ilmoittaa asiasta syyttäjälle tai sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle 52. tupakkalain 25 a :n nojalla päättää kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvistä tarkastuksista ja näytteenotosta sekä tupakkatuotteiden myyntiluvista perittävistä maksuista ja myynnin valvonnasta ja valvontaan liittyvistä toimenpiteistä perittävistä vuosittaisesta myyntipistekohtaisesta valvontamaksusta kunnan hyväksymän maksutaksan mukaisesti 53. tupakkalain 28 :n mukaisesti päästä tarkastamaan tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden valmistus-, pakkaus-, varastointi- ja myyntipaikan sekä testauslaboratorioiden tiloja ja toimintaa sekä valvonnassa tarvittavia asiakirjoja, ottaa ja saada asianomaisen tuotteen valmistajalta, maahantuojalta ja myyjältä tutkimuksia varten tupakasta, tupakan vastikkeista, tupakkatuotteista ja tupakointivälineistä korvauksetta näytteitä sekä saada korvauksetta käyttöönsä tarvittavat tiedot, selvitykset, asiakirjat ja muu aineisto 54. tupakkalain 30 a :n mukaisesti saada muilta viranomaisilta virka-apua tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvomiseksi ja päätösten toimeenpanemiseksi 55. lääkelain 54 a :n mukaan myöntää nikotiinivalmisteiden myyntiluvat sekä antaa luvassa myyntiä koskevia määräyksiä

20 lääkelain 54 c :n mukaan tarkastaa nikotiinivalmisteiden varasto- ja myyntipaikkoja sekä valvoa nikotiinivalmisteiden myyntiä 57. lääkelain 54 c :n mukaan kieltää toiminta sekä asettaa määräaika, jonka kuluessa toiminta on lopetettava 58. lääkelain 54 c :n mukaan peruttaa nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiluvan määräajaksi tai kokonaan 59. lääkelain 54 d :n mukaan periä nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiluvan hakijalta vähittäismyyntiluvasta maksun sekä valvontaan liittyvistä toimenpiteistä vuosittaista valvontamaksua ympäristöterveydenhuollon taksan mukaisesti 60. kemikaalilain 47 :n mukaisesti saada tietoja sekä tehdä tarkastuksia 61. kemikaalilain 48 :n mukaisesti ottaa näytteitä 62. kemikaalilain 49 :n mukaisesti saada valvontaa varten tarpeellisia tietoja toisilta kemikaalien valvontaa suorittavilta viranomaisilta 63. kemikaalilain 50 :n mukaisesti saada poliisilta ja kemikaalien maahantuonnin ja maastaviennin osalta tullilaitokselta virka-apua tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvomiseksi ja täytäntöön panemiseksi 64. kemikaalilain 60 :n nojalla päättää kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvistä tarkastuksista perittävistä maksuista kunnan hyväksymän maksutaksan mukaisesti 65. antaa lausuntoja yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun sosiaalija terveysministeriön asetuksen 1 :n mukaisesta lupahakemuksesta 66. ulkoilulain 21 :n mukaisesti antaa ulkoilulain 20 :n mukaisen ilmoituksen johdosta määräyksiä tai kieltää aiotun toiminnan kyseisessä paikassa 67. ulkoilulain 24 :n mukaisesti antaa leirintäalueen pitäjälle huomautuksia tai päättää leirintäalueen sulkemisesta määräajaksi. 68. ulkoilulain 25 :n mukaisesti kieltää tilapäisen leirintäalueen pitämisen ja antaa muita määräyksiä. Ympäristöterveystarkastajalla, ympäristöterveyssuunnittelijalla, elintarviketarkastajalla ja tarkastaja-näytteenottajalla on toimivaltaa seuraavissa tapauksissa ja heillä on oikeus: 69. terveydensuojelulain 44 :n mukaisesti saada terveydensuojelulain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvontaa varten tarpeelliset tiedot 70. terveydensuojelulain 45 :n mukaisesti terveydensuojelulain mukaisten tehtävien suorittamiseksi tehdä tai teettää tarkastuksia ja niihin liittyviä tutkimuksia 71. terveydensuojelulain 48 :n mukaisesti saada poliisilta tai aluehallintoviranomaiselta virka-apua 72. päättää terveydensuojelulain 50 :n mukaisesti kunnan hyväksymän ympäristöterveydenhuollon maksutaksan mukaisista maksuista 72a. säteilylain 44 a :n mukaan on oikeus saada solariumvalvontaan liittyviä toiminnanharjoittajia koskevia tietoja valvontaa ja sen ohjausta varten sekä tarkastaa säteilylain 44 a :ssä mainitut asiat sekä toimittaa tarkastuspöytäkirjan jäljennöksen tai vastaavat tiedot Säteilyturvakeskukselle säteilylain 44 b :n mukaisesti.

21 elintarvikelain 14 :n mukaan käsitellä elintarvikehuoneistoa koskevat ilmoitukset ja antaa elintarvikealan toimijalle todistuksen ilmoituksen käsittelystä 74. elintarvikelain 22 :n mukaan ilmoittaa toimijalle saaneensa ilmoituksen alkutuotantopaikasta toimijalta tai toiselta viranomaiselta 75. elintarvikelain 49 :n nojalla tehdä valvonnan edellyttämiä tarkastuksia, tutustua asiakirjoihin sekä päästä paikkoihin, ja tarkastaa toiminnassa käytetyt laitteet, välineet ja tilat 76. elintarvikelain 50 :n nojalla ottaa korvauksetta valvontaa varten tarvittava määrä näytteitä 77. elintarvikelain 51 :n nojalla saada valvonnan suorittamiseksi välttämättömät tiedot 78. elintarvikelain 53 :n nojalla antaa elintarvikealan toimijalle tarpeellisia ohjeita ja kehotuksia elintarvikemääräysten noudattamiseksi ja omavalvonnan toimivuuden varmistamiseksi 79. elintarvikelain 55 :n nojalla määrätä epäkohdan poistettavaksi 80. elintarvikelain 56 :n nojalla kieltää elintarvikkeen alkutuotannon, valmistuksen, maahantuonnin, maastaviennin, kaupanpidon, tarjoilun tai muun luovutuksen taikka käytön elintarvikkeiden valmistuksessa 81. päättää elintarvikelain 71 :n mukaisista viranomaisen suoritteista perittävistä maksuista ympäristöterveydenhuollon maksutaksan mukaisesti 82. elintarvikelain 82 :n mukaisesti saada poliisilta tai tullilaitokselta virkaapua 83. kuluttajaturvallisuuslain 6 :n mukaisesti toimittaa ilmoituksen vastaanotettuaan palvelun tarjoajalle vastaanottoilmoituksen 83a. kuluttajaturvallisuuslain 7 :n nojalla pyytää turvallisuusasiakirja nähtäväksi ja toimitettavaksi 84. kuluttajaturvallisuuslain 9 :n nojalla vaatia, että toiminnanharjoittaja antaa kuluttajille sopivalla tavalla tavaraan tai palveluun liittyvän vaaran torjumisen tai ehkäisemisen kannalta tarpeellisia käyttö- tai toimintaohjeita, varoituksia tai muuta tietoa 85. kuluttajaturvallisuuslain 11 mukaan, vaikka kulutustavara tai kuluttajapalvelu on kuluttajaturvallisuuslain 11 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen vaatimustenmukaisuuden arvioinnissa käytettävien perusteiden mukainen, antaa kuluttajaturvallisuuslain :ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen, jos osoittautuu, että tavara tai palvelu on tästä huolimatta terveydelle tai omaisuudelle vaarallinen 86. kuluttajaturvallisuuslain 25 :n mukaan tiedottaa kuluttajien ja kuluttajaan rinnastettavien henkilöiden turvallisuuden kannalta tarpeellisista asioista 87. kuluttajaturvallisuuslain 26 :n mukaan ilmoittaa Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle todetuista kuluttajaturvallisuuslain 24 :ssä tarkoitetuista erityistilanteista sekä tarvittaessa sellaisista valvonnassa tulleista muista seikoista, joilla voi olla merkittävää vaikutusta kuluttajien turvallisuuteen 88. kuluttajaturvallisuuslain 27 :n mukaan saada valvonnan suorittamiseksi välttämättömät tiedot valtion ja kunnan viranomaisilta sekä toiminnanharjoittajilta ja muilta, joita tämän lain velvoitteet koskevat 89. kuluttajaturvallisuuslain 28 :n nojalla oikeus päästä alueelle, huoneistoon ja muuhun sellaiseen tilaan, jonne pääsy kuluttajaturvallisuuslaissa tarkoitetun valvonnan kannalta tarpeen, tehdä siellä tarkastuksia ja ryhtyä muihin valvonnan kannalta edellyttämiin toimenpiteisiin

22 kuluttajaturvallisuuslain 29 :n nojalla ottaa kulutustavarasta tai kuluttajapalvelun yhteydessä käytetystä tavarasta näytteitä sekä käyttää kuluttajapalvelua; velvoittaa toiminnanharjoittajan korvaamaan kulutustavaran tai kuluttajapalvelun hankinnasta, testauksesta ja tutkimisesta aiheutuneet kustannukset 91. kuluttajaturvallisuuslain 30 :n nojalla käyttää apunaan ulkopuolisia asiantuntijoita. Ulkopuoliset asiantuntijat voivat tehdä pyynnöstä viranomaisvalvontaa varten tarvittavia tarkastuksia, tutkimuksia ja selvityksiä 92. kuluttajaturvallisuuslain 32 :n nojalla päättää toiminnanharjoittajalta valvontasuunnitelman mukaisista tarkastuksista, annetun päätöksen noudattamista koskevasta tarkastuksesta sekä lain 6 :ssä tarkoitetun palvelun tarjoamisen aloittamista, toiminnan olennaista muuttamista ja palvelun tarjoajan vaihtumista koskevan ilmoituksen vastaanottamisesta ja siitä ilmoittamisesta perittävistä maksuista kunnan hyväksymän maksutaksan mukaisesti 93. kuluttajaturvallisuuslain 34 :n nojalla määrätä, että toiminnanharjoittajan on toteutettava korjaus- tai oikaisutoimenpiteet asetetussa määräajassa ja määräämällä tavalla; määrätä palvelun tarjoajan täyttämään ilmoituksen tekemistä tai turvallisuusasiakirjan laatimista koskevan velvollisuuden määräajassa 94. kuluttajaturvallisuuslain 35 :n nojalla määrätä kuluttajaturvallisuuslain 36 :ssä tarkoitetun kiellon väliaikaisena asian selvittämisen ajaksi. saattaa asia Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ratkaistavaksi 95. kuluttajaturvallisuuslain 36 :n nojalla kieltää toiminnanharjoittajaa valmistamasta, suorittamasta tai tarjoamasta kulutustavaraa tai kuluttajapalvelua, tuomasta sitä maahan, pitämästä sitä kaupan tai luovuttamasta sitä; määrätä, että toiminnanharjoittajan on tehokkaasti ja välittömästi poistettava vaaralliset kulutustavarat markkinoilta, sekä määrätä palvelun tarjoajan huolehtimaan siitä, että vaarallisia kuluttajapalveluita ei enää tarjota kuluttajille; määrätä toiminnanharjoittajan poistamaan kulutustavara markkinoilta, jos kulutustavarassa, joka Euroopan Unionin lainsäädännön perusteella on varustettava CE-merkinnällä, ei ole merkintää tai merkintä ei ole sitä koskevien vaatimusten mukainen 96. kuluttajaturvallisuuslain 37 :n nojalla heti keskeyttää toiminta siltä osin kuin se on välttämätöntä varan torjumiseksi. saattaa asia Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ratkaistavaksi 97. tupakkalain 13 e :n mukaisesti ilmoittaa alkoholilain 41 ja 42 :ssä tarkoitetulle lupaviranomaiselle tupakointitilaa koskevien säännösten rikkomisesta ja rakennusvalvontaviranomaiselle tupakointitilan rakentamista, kunnossapitoa tai korjaus- ja muutostyötä koskevien säännösten ja määräysten rikkomisesta 98. tupakkalain 17 :n mukaisesti kieltää säännösten vastainen toiminta ja lain niin edellyttäessä ilmoittaa asiasta syyttäjälle tai sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle. 99. tupakkalain 25 a :n nojalla päättää kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvistä tarkastuksista ja näytteenotosta perittävistä maksuista kunnan hyväksymän maksutaksan mukaisesti.

KUNTATEKNIIKKALIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ. 1 Toimintasäännön tehtävä. 2 Toiminnan tarkoitus ja yleiset määräykset. 3 Esimiehen yleiset tehtävät

KUNTATEKNIIKKALIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ. 1 Toimintasäännön tehtävä. 2 Toiminnan tarkoitus ja yleiset määräykset. 3 Esimiehen yleiset tehtävät KUNTATEKNIIKKALIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Toimintasäännön tehtävä Tässä toimisäännössä määrätään johtosääntöjä täydentävästi Kuntatekniikkaliikelaitoksen organisaatiosta, tehtävistä, esimiesasemassa

Lisätiedot

13b Ympäristöterveydenhuolto

13b Ympäristöterveydenhuolto 13b Ympäristöterveydenhuolto Ympäristöterveyspäällikkö Ympäristöterveyspäällikkö johtaa ympäristöterveydenhuoltoa, jonka tehtäviin kuuluvat elintarvikevalvonta, terveydensuojelun ja tupakkalain valvonta

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ Kuopion kaupunki Toimintasääntö 1 (38) KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ I YLEINEN OSA 1 Toimintasäännön tehtävä Tässä toimintasäännössä määrätään johtosääntöjä täydentävästi kaupunkiympäristön

Lisätiedot

1(6) Versio 12 IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI ERITYISLAKIEN TOIMIVALLAN SIIRTO VIRANHALTIJOILLE

1(6) Versio 12 IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI ERITYISLAKIEN TOIMIVALLAN SIIRTO VIRANHALTIJOILLE 1(6) IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI ERITYISLAKIEN TOIMIVALLAN SIIRTO VIRANHALTIJOILLE Imatran seudun ympäristölautakunta 10.2.2009 9, voimaantulo 5.3.2009 Imatran seudun ympäristölautakunta 11.8.2009 108,

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ Kuopion kaupunki Toimintasääntö 1 (39) KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ I YLEINEN OSA 1 Toimintasäännön tehtävä Tässä toimintasäännössä määrätään johtosääntöjä täydentävästi kaupunkiympäristön

Lisätiedot

28.01.2014 9 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN TERVEYSTARKASTAJILLE YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONTAAN KUULUVISSA ASIOISSA

28.01.2014 9 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN TERVEYSTARKASTAJILLE YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONTAAN KUULUVISSA ASIOISSA Meri-Lapin ympäristöterveysjaosto Jatkodelegointi 28.01.2014 9 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN TERVEYSTARKASTAJILLE YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONTAAN KUULUVISSA ASIOISSA Terveydensuojelulaki 763/1994 6 5 mom. Laivatarkastukset

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON DELEGOINNIT

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON DELEGOINNIT YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON DELEGOINNIT Kouvolan kaupunki Rakennus- ja ympäristölautakunta 4.5.2016 1 (3) Viranomaistoimet Oikeus suorittaa seuraavia viranomaistoimia: Ympäristöterveyspäällikkö, valvontainsinööri,

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ Kuopion kaupunki Toimintasääntö 1 (42) KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ I YLEINEN OSA 1 Toimintasäännön tehtävä Tässä toimintasäännössä määrätään Kuopion kaupungin hallintosääntöjä täydentävästi

Lisätiedot

Ympäristötoimialalla toimii neljä lautakuntaa

Ympäristötoimialalla toimii neljä lautakuntaa Ympäristötoimialan johtosääntö 1 Toimiala Ympäristötoimialalla toimii neljä lautakuntaa Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta Rakennuslautakunta Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Turun

Lisätiedot

Lupavaliokunta

Lupavaliokunta 1 Lupavaliokunta 29.6.2017 Sisällysluettelo 1 Lupavaliokunnan toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Ympäristön ja rakentamisen valvonnan tehtävät... 3 3 Ympäristön ja rakentamisen valvonnan tulosalueen esimiesten

Lisätiedot

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta KRISTIINANKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto / 2009 1 Sisältö Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu.

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014)

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2014 Nro 9 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan yleinen tehtävä

Lisätiedot

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT Hyväksytty: Kv 5.9.2012 30 Voimaantulo: 1.1.2013 1 LUKU HALLINTO-ORGANISAATIO 1 Luottamushenkilöorganisaatio Teknisen palvelualueen luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1. Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 6 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, voimaan 1.1.2012) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Hallintosääntö Esitys Nykyinen 6 3 mom Kaupunginhallitus kohta 22: päättää maankäyttö- ja rakennuslain 91b :n tarkoittamista maankäyttösopimuksista,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja. 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Tekninen lautakunta vastaa kaupungin rakennusomaisuuden suunnittelusta, rakentamisesta, kunnossapidosta ja kehittämisestä; kaavoituksesta;

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö Oulun kaupunki Rakennusvalvontatoimen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 115 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 12 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

säännellään tekee päätöksen 13.1 :n mukaisista ilmoituksista 13.1, 15 ympäristöterveyspäällikkö velvoittaa 13.1 :n 4 kohdan mukaisen

säännellään tekee päätöksen 13.1 :n mukaisista ilmoituksista 13.1, 15 ympäristöterveyspäällikkö velvoittaa 13.1 :n 4 kohdan mukaisen Asia TERVEYDENSUOJELU toimii terveydensuojelulain 763/1994 mukaisena kunnan terveydensuojeluviranomaisena hyväksyy terveydensuojelun kunnallisen valvontasuunnitelman varautuu ennakolta erityistilanteiden

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. 1 ULVILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 31.01.2011 Valt. 7 Voimaantulo: 01.02.2011 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. Ympäristölautakunta

Lisätiedot

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖHALLINNON J O H T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 22.11.2010 tulevaksi voimaan 1.1.2011, jolloin ympäristöhallinnon 27.10.2008 hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. Myöhemmin

Lisätiedot

Keurusselän ympäristölautakunnan päätösvallan ja tehtävien delegointi viranhaltijoille, Keurusselän ympäristölautakunta 29.9.

Keurusselän ympäristölautakunnan päätösvallan ja tehtävien delegointi viranhaltijoille, Keurusselän ympäristölautakunta 29.9. Keurusselän ympäristölautakunnan päätösvallan ja tehtävien delegointi viranhaltijoille, Keurusselän ympäristölautakunta 29.9.2016, 14 Ympäristöterveyspäällikölle ja ympäristöterveystarkastajalle delegoitavat

Lisätiedot

PÄÄTÖSVALLAN SIIRTÄMINEN TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISELLE HENKILÖSTÖLLE. Ympthjaosto 9 /

PÄÄTÖSVALLAN SIIRTÄMINEN TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISELLE HENKILÖSTÖLLE. Ympthjaosto 9 / PÄÄTÖSVALLAN SIIRTÄMINEN TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISELLE HENKILÖSTÖLLE Ympthjaosto 9 / 7.6.2016 Kunnan ympäristöterveydenhuoltoon kuuluvista tehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä

päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä Ympäristölautakunnan määräys ratkaisuvallan siirtämisestä Ympäristölautakunta siirtää ratkaisuvaltaansa 1.1.2015 alkaen seuraavasti: Muutettu ympäristölautakunnan kokouksessa 3.11.2016 77, tulee voimaan

Lisätiedot

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1043/00.01.01/12 Kaupunginvaltuusto 13.12.2012 38 Voimassa 1.1.2013 alkaen Kaupunginvaltuusto 12.6.2013 102, muutoksia :iin 5 ja 8 Voimassa 13.6.2013 alkaen TOIMIALA

Lisätiedot

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT Hyväksytty Kv 10.12.2008 80 Voimaantulo 1.1.2009 1 LUKU HALLINTO-ORGANISAATIO 1 Luottamushenkilöorganisaatio Teknisen palvelualueen luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen

Ympäristölautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen Kalajoen kaupunki Ympäristölautakunta Ymp.ltk 18.10.2018 30 Ympäristölautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen Kalajoen kaupunki Ympäristölautakunta Ymp-ltk 18.10.2018 30 Sisällysluettelo Ympäristölautakunnan

Lisätiedot

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö Kuopion alueellinen rakennuslautakunta Johtosääntö Kuopion kaupunginvaltuusto 25.10.2010 112 Suonenjoen kaupunginvaltuusto 25.10.2010 59 Voimaantulo 1.1.2011 Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT 1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta 13.12.2016 128 2 Viranomaistoimiin määrääminen Rakennus- ja ympäristölautakunta määrää

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 26 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN VASTUUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 13.12.2011) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Teknisen lautakunnan alaisten

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 8 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 29.2.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan ja jaoston kokoonpano Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISILLE VIRANHALTIJOILLE LAKISÄÄTEISISSÄ ASIOISSA

TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISILLE VIRANHALTIJOILLE LAKISÄÄTEISISSÄ ASIOISSA Ympäristöterveydenhuollon toimivallan siirtäminen 2.1.2017 alkaen. 1 / 8 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISILLE VIRANHALTIJOILLE LAKISÄÄTEISISSÄ ASIOISSA Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaoston delegointisääntö

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaoston delegointisääntö SASTAMALAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaoston delegointisääntö I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Sastamalan kaupungin hallintosäännön 11

Lisätiedot

TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISILLE VIRANHALTIJOILLE LAKISÄÄTEISISSÄ ASIOISSA

TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISILLE VIRANHALTIJOILLE LAKISÄÄTEISISSÄ ASIOISSA Toimivallan siirtäminen 1.10.2016 alkaen. 1 / 7 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JAOSTON ALAISILLE VIRANHALTIJOILLE LAKISÄÄTEISISSÄ ASIOISSA Ympäristöterveydenhuollon jaosto päättää siirtää

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Ympäristölautakunta hyväksynyt 7.10.2014 Voimaantulopäivä 6.11.2014 1 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta Ympäristötoimen johtosääntöön sidottujen erityistehtävien

Lisätiedot

Ymp.ltk 27.1.2010 5 liite 3. Ympäristölautakunnan siirtämä toimivalta alaisilleen viranhaltijoille. Muutosehdotus

Ymp.ltk 27.1.2010 5 liite 3. Ympäristölautakunnan siirtämä toimivalta alaisilleen viranhaltijoille. Muutosehdotus Ymp.ltk 27.1.2010 5 liite 3 Ympäristölautakunnan siirtämä toimivalta alaisilleen viranhaltijoille Pykälä Voimassa oleva lautakunnan toimivaltaa siirtoa viranhaltijoille koskeva päätös (ympäristölautakunta

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. 1 KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: 1.1.2007 Muutos: 8.12.2008 Voimaantulo: 1.1.2009 Muutos: 15.11.2010 Voimaantulo: 1.1.2011

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki. Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Kaupunginhallitus 4.12.2012 47 Kaupunginvaltuusto 17.12.2012 30 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto 7.9.2015 72 7.9.2015

Lisätiedot

Keurusselän ympäristölautakunnan päätösvallan ja tehtävien delegointi viranhaltijoille, Keurusselän ympäristölautakunta 18.3.

Keurusselän ympäristölautakunnan päätösvallan ja tehtävien delegointi viranhaltijoille, Keurusselän ympäristölautakunta 18.3. Keurusselän ympäristölautakunnan päätösvallan ja tehtävien delegointi viranhaltijoille, Keurusselän ympäristölautakunta 18.3.2015, 6 Ympäristöterveyspäällikölle ja ympäristöterveystarkastajalle delegoitavat

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 2 05 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2008 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunta ja sen alainen

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 10. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN ALAISTEN PALVELUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Ympäristölautakunta 13.6.

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 10. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN ALAISTEN PALVELUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Ympäristölautakunta 13.6. Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 10 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN ALAISTEN PALVELUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Ympäristölautakunta 13.6.2013) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus 3 Toimintatapa Ympäristölautakunnan

Lisätiedot

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta 1.2.2012 TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Lieksan ja Nurmeksen teknisen viraston tehtävät ja organisaatio 2 Tekninen johtaja

Lisätiedot

Ympäristönsuojeluviranomaisen delegoinnit Kittilän kunta. RakYmp ltk

Ympäristönsuojeluviranomaisen delegoinnit Kittilän kunta. RakYmp ltk Ympäristönsuojeluviranomaisen delegoinnit Kittilän kunta RakYmp ltk 17.12.2018 172 Viranomaistoimiin määrääminen Rakennus- ja ympäristölautakunta määrää ympäristösihteerin ja ympäristötarkastajan suorittamaan

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Johtokunta 29.5.2009 91 Yhtymäkokous 24.6.2009 91 Johtokunta 18.2.2011 23 Sisältö 1 Tavoitteet 2 2 Monijäseninen toimielin 2 3 Toimielimen tehtävät 2 4 Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 2 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä syyskuun 25 p:nä 2013 1 Toimiala Helsingin kaupungin ympäristölautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin ympäristökeskus

Lisätiedot

Hallintosäännön 41 :ssä on määrätty, että toimialue ylläpitää delegointisääntöä, johon kootaan yhteen kaupungininsinöörin ratkaisuvallan siirrot.

Hallintosäännön 41 :ssä on määrätty, että toimialue ylläpitää delegointisääntöä, johon kootaan yhteen kaupungininsinöörin ratkaisuvallan siirrot. 1 Teknisen palvelukeskuksen delegointisääntö 1.8.2019 1 Tausta ja tarkoitus Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen kaupungin hallintosäännön 3.6.2019 54. Hallintosäännössä kaupunginhallituksen toimiala

Lisätiedot

2 Päätösvallan käyttäminen Viranhaltijat käyttävät päätösvaltaa heidän ratkaistavakseen määrätyissä asioissa asianomaiseen virkaan tultuaan.

2 Päätösvallan käyttäminen Viranhaltijat käyttävät päätösvaltaa heidän ratkaistavakseen määrätyissä asioissa asianomaiseen virkaan tultuaan. SASTAMALAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaoston delegointisääntö 1 Soveltamisala Sastamalan kaupungin hallintosäännön 28 :n mukaan

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1(5) Sastamalan kaupunki Ympäristöterveydenhuolto Sastamalan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen yleisen terveysvalvonnan maksutaksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A)

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Päävastuualueen toimielimet, tulosalueet ja jäsenmäärä... 3 3 ' Toimielimen ratkaisuvalta...

Lisätiedot

5 Kokoukset Lautakunnan kokouksista, pöytäkirjoista ja muista asiakirjoista määrätään kunnan hallintosäännössä.

5 Kokoukset Lautakunnan kokouksista, pöytäkirjoista ja muista asiakirjoista määrätään kunnan hallintosäännössä. PUUMALAN KUNNAN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1/5 Kunnanvaltuusto hyväksynyt 5.11.2007 Voimaantulo 1.1.2008 1 Toiminta-ajatus Teknisen lautakunnan tarkoituksena on luoda fyysiset edellytykset asumiselle,

Lisätiedot

Yhdyskuntalautakunnan alueellisen ympäristöterveydenhuollon jaoston toimivallan siirtäminen ympäristöterveyden viranhaltijoille

Yhdyskuntalautakunnan alueellisen ympäristöterveydenhuollon jaoston toimivallan siirtäminen ympäristöterveyden viranhaltijoille Yhdyskuntalautakunnan alueellisen ympäristöterveydenhuollon jaoston toimivallan siirtäminen ympäristöterveyden viranhaltijoille Tampereen kaupungin hallintosäännön 18 2 kohdan nojalla jaosto voi päättää

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2015 Nro 1

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2015 Nro 1 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014, tulee voimaan 1.1.2015) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN LAUTAKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN LAUTAKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Teknisen ja ympäristötoimen 4.1 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN LAUTAKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 12.12.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 Viimeksi muutettu

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN DELEGOINTI

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN DELEGOINTI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN DELEGOINTI Peruspalvelukuntayhtymä Kallion yhtymähallitus päättää siirtää toimivaltaansa ympäristöterveydenhuollon lakisääteisissä tehtävissä alaisilleen viranhaltijoille

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 6.3.2002 6) (muutos KV 26.1.2005 6) Voimaantulopäivä 01.01.2002 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan toiminta-ajatuksena on osaltaan

Lisätiedot

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N VALTIMON KUNNAN T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N J O H T O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty 6.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 2 TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus 2 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. HELSINGIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä.kuun x p:nä 2013 1 Toimiala Helsingin kaupungin ympäristölautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin ympäristökeskus huolehtivat

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointi ky. 1 (1) Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

Forssan seudun hyvinvointi ky. 1 (1) Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA n seudun hyvinvointi ky. 1 (1) n seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan seuraavien lakien ja asetusten nojalla

Lisätiedot

Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö

Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö 1.1.2013 IMATRAN KAUPUNKI IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRANOMAISEN JOHTOSÄÄNTÖ Toimielin: Imatran kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantulo: 1.1.2013

Lisätiedot

Oheismateriaali: Ympäristölautakunta 28.12.2011 118 KUNTAPARI: PIHTIPUTAAN KUNTA, VIITASAAREN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

Oheismateriaali: Ympäristölautakunta 28.12.2011 118 KUNTAPARI: PIHTIPUTAAN KUNTA, VIITASAAREN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Oheismateriaali: Ympäristölautakunta 28.12.2011 118 KUNTAPARI: PIHTIPUTAAN KUNTA, VIITASAAREN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: Ympäristölautakunta 28.12.2011 118 Voimaan: 1.1.2012

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 8.11.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTA-AJATUS... 2 2 TEKNINEN LAUTAKUNTA, SEN TEHTÄVÄALUE SEKÄ JÄSENMÄÄRÄ JA ESITTELY...

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Ympäristölautakunta hyväksynyt 23.5.2017 Voimaantulopäivä 1.6.2017 1 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta Hallintosäännön 36 :ssä ympäristö- ja lupalautakunnan

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1 1 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1 Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 MERI-LAPIN YMPÄRISTÖPALVELUJEN

Lisätiedot

Eteläkärjen ympäristöterveys Maksutaksa 2015

Eteläkärjen ympäristöterveys Maksutaksa 2015 Eteläkärjen ympäristöterveys Maksutaksa 2015 1 2 Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat;

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat; Hyväksytty johtokunta 19.01.2015 9 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osakaskuntien,

Lisätiedot

Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta

Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta KERAVAN KAUPUNKI Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: 19.1.2010 Voimaantulo: 1.1.2010 Muutettu: 21.12.2010 Voimaantulo: 1.1.2011 Muutettu:

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 2 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 9 p:nä 2001 1 Toimiala Helsingin kaupungin ympäristölautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin ympäristökeskus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaoston ja sen alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta lakisääteisissä asioissa 1.1.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaoston ja sen alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta lakisääteisissä asioissa 1.1. Inarin kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Ympäristöjaosto Sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaoston ja sen alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta lakisääteisissä asioissa 1.1.2016 lukien 1. YMPÄRISTÖNSUOJELULAKI

Lisätiedot

Terveydensuojeluviranomaisen maksutaksa

Terveydensuojeluviranomaisen maksutaksa Ympäristöterveydenhuolto 1 (6) Terveydensuojeluviranomaisen maksutaksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi

Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi 1 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TEHTÄVÄT... 2 2 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN ORGANISOINTI... 2 3 JOHTAMINEN... 4 4 VASTUUHENKILÖIDEN TEHTÄVÄT...

Lisätiedot

RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 26.1.2005 5) Voimaatulo 01.01.2002 1 Toimiala, kokoonpano ja vastuualue Rakennuslautakunnan yleisenä tehtävänä on rakennustoiminnan ja

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen toimintaohje

Kaupunginhallituksen toimintaohje Kaupunginhallitus 12.6.2017 Kohta 1 51 Talousarvion käyttösuunnitelma Kaupunginhallituksen talousarvion käyttösuunnitelman toimintayksikkökohtaista osatehtävää tarkemmalla tasolla hyväksyy toimintayksikön

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Valtuusto hyväksynyt 18.2.2013 22, muutokset 26.10.2015 107 Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö I LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN

Lisätiedot

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunnan toimivallan siirtäminen ympäristöterveyden viranhaltijoille

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunnan toimivallan siirtäminen ympäristöterveyden viranhaltijoille Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunnan toimivallan siirtäminen ympäristöterveyden viranhaltijoille Tampereen kaupungin lautakuntien johtosäännön 4 :n 26 kohdan nojalla viranhaltijat,

Lisätiedot

Teknisen toimialan viranhaltijoiden ratkaisuvalta

Teknisen toimialan viranhaltijoiden ratkaisuvalta Teknisen toimialan viranhaltijoiden ratkaisuvalta Ympäristö- ja tekninen lautakunta 31.5.2017 71 Voimaan 1.6.2017 alkaen Päivitetty 30.1.2019 11 1 Sisällysluettelo TEKNINEN JOHTAJA... 2 YMPÄRISTÖTARKASTAJA...

Lisätiedot

S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A Kotkan kaupungin S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2015 Nro 16 VANHUSTENHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 16.12.2015, voimaan 1.1.2016) YLEISTÄ 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston toimivallan siirtäminen, hallintosääntö 16 luku 2 2 mom. 2 kohta

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston toimivallan siirtäminen, hallintosääntö 16 luku 2 2 mom. 2 kohta LIITE Kaupunkiympäristölautakunnan n toimivallan siirtäminen, hallintosääntö 16 luku 2 2 mom. 2 kohta Oikeanpuoleisella sarakkeella on esitys siitä, kenelle toimivalta esitetään 1.6.2017 alkaen siirrettäväksi

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

Jämsän ympäristölautakunnan johtosääntö

Jämsän ympäristölautakunnan johtosääntö 1 (8) Jämsän ympäristölautakunnan johtosääntö Hyväksytty: Voimaantulo: 2 (8) Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 JÄMSÄN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 3 Yleistä 3 1 Säännön soveltamisala 3 Valvontatoimen

Lisätiedot

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely (Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Hyväksytty: 10.1.2005 Muutettu: 11.9.2006, 29.10.2007, 14.4.2008, 26.10.2009, 22.11.2010, 6.2.2012

Hyväksytty: 10.1.2005 Muutettu: 11.9.2006, 29.10.2007, 14.4.2008, 26.10.2009, 22.11.2010, 6.2.2012 KERAVAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUS KESKUSHALLINNON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: 10.1.2005 Muutettu: 11.9.2006, 29.10.2007, 14.4.2008, 26.10.2009, 22.11.2010, 6.2.2012 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Toimintasäännön

Lisätiedot

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston toimivallan siirtäminen, hallintosääntö 16 luku 2 2 mom. 2 kohta

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston toimivallan siirtäminen, hallintosääntö 16 luku 2 2 mom. 2 kohta LIITE Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston toimivallan siirtäminen, hallintosääntö 16 luku 2 2 mom. 2 kohta Oikeanpuoleisella sarakkeella on esitys siitä, kenelle toimivalta esitetään

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Ympäristö- ja lupalautakunta hyväksynyt 20 6.2017 Voimaantulopäivä 26.7.2017 1 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta Hallintosäännön 36 :ssä ympäristö- ja lupalautakunnan

Lisätiedot

3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,

3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty, HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta

Lisätiedot

1. PALVELUALUEEN TEHTÄVÄT, ORGANISAATIO JA JOHTAMINEN 2

1. PALVELUALUEEN TEHTÄVÄT, ORGANISAATIO JA JOHTAMINEN 2 1 (6) Voimaantulo 1.11.2018 (kumoaa edellisen päätöksen 21.5.2018 57) Ed. voimaantulo 1.5.2018 (kumoaa edellisen päätöksen: 6.2.2018, 16 ) KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ Sisällysluet t

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 11. 1.1 Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 11. 1.1 Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 11 KOTKAN JA PYHTÄÄN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA (Hyväksytty ympäristölautakunnassa 27.3.2013) 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan 1.1 Elintarvikelaissa

Lisätiedot

Sivu 1/6. Elintarvikelain (23/2006) 32 :n perusteella X X X X X X X. Ymptltk

Sivu 1/6. Elintarvikelain (23/2006) 32 :n perusteella X X X X X X X. Ymptltk Ymptltk 16.12.2016 23 Elintarvikelain (23/2006) 32 :n perusteella Ympäristö terveysjohtaja 14 Elintarvikehuoneistoa koskevan ilmoituksen käsittely ja todistuksen antaminen ilmoituksen käsittelystä 15 Elintarvikehuoneiston

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä

Lisätiedot

Delegoitu erityispäätäntävalta

Delegoitu erityispäätäntävalta SOTKAMON KUNTA Delegoitu erityispäätäntävalta VIRANHALTIJAT Ympäristö- ja tekninen lautakunta 31.5.2017 71 Voimaan 1.6.2017 alkaen 1 Sisällysluettelo TEKNINEN JOHTAJA... 2 YMPÄRISTÖTARKASTAJA... 2 Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 1 Toiminta- ajatus 2 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen vastuualueen toiminta- ajatuksena on järjestää kunnan asukkaille palveluja tarpeen mukaan sekä ylläpitää

Lisätiedot

Perusturvalautakunta esityslistan liite

Perusturvalautakunta esityslistan liite Perusturvalautakunta 10.12.2008 esityslistan liite Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot