ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 2/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 2/2009 1965-2009"

Transkriptio

1 ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 2/ Lahden Classic Motorshow osaston matkalaisia Uuraisten Liikenteen kuljettamina. Ensi vuonna uudestaan ja suuremmalla joukolla!

2 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Tämä tuumailu kirjoitus on pitänyt kirjoittaa jo parikuukautta sitten, mutta työ sotkee sopivasti tätä harrastustoimintaa ja enää en ole kolmekymppinen vaikka niin toivonkin. Edellisen Altikan ilmestymisen jälkeen on osastossamme tapahtunut varsin paljon. On pidetty vuosikokous, messujen liikenteenohjaus tehtäviä, matkailua ja koululaisten fillarikisa valmennuksia ym. Jos on paljon ollut hyviä ja hienoja tapahtumia niin meidän n. K60-ryhmää on verotettu jälleen kerran loukkaantumisien merkeissä. Ovatko nämä varoitukset merkkejä siitä, että nuorempia on saatava järjestämään tapahtumia ja varsinkin olemaan mukana H-hetkissä enemmän. Vuosikokouksessa Tikkakosken pitopalvelun tiloissa oli mukana varsin mukavasti jäseniä ja saimme pitää hyvän kokouksen, jonka päätöksiä nyt sitten vuoden noudatamme. Menneen vuoden toimista kaikille vastuullisille myönnettiin vapaus ja samalla saimme todeta yhdessä, että emme ole olleet laakereilla vaan ahertaneet varsin monessa tapahtumassa. Hallituksen kokoonpano säilyi erovuoroisuuksista huolimatta entisenä joten osastoamme johtaa tuttu hallitus. Ensi vuoden vuosikokouksessa on sitten jälleen aika valita hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle uudet hallituksen jäsenet ja ensi vuonna on jälleen (ja toivottavasti) mahdollisuus vaihtaa puheenjohtajaa sääntömääräisesti! Tässä vaiheessa vuotta osastomme voi olla ylpeä onnistumisestaan koululaisten FIA-Fillarikisassa sillä valmentamamme koulut Luonetjärven- ja Tikan koulun joukkueet pärjäsivät Turussa ajetussa finaalissa mainiosti. Jos joku ei vielä tiedä niin voiton korjasi Helinä Viitasaaren johtama Luonetjärven joukkue ja hyvällä kolmannella sijalla oli Petri Vienolan Tikan koulun joukkue. Luonetjärvi edustaa Suomea syyskuulla kilpailtavassa Euroopan mestaruuskilpailussa, joten peukut pystyyn. Onnittelut joukkueille upeasta menestyksestä! Autoliitto täyttää tänä vuonna eli tarkasti sanottuna pyöreät 90-vuotta. Liittomme piti tämän vuoden Liittopäivien yhteydessä Juhla Liittokokouksen jossa yhdessä Autoliiton Jyväskylän osaston kanssa kutsuimme Autoliittolaiset Jyväskylään viettämään liittomme 100 vuotis juhlia. Mikäli olemme vielä elossa niin niistä tulee kunnon juhlat niin kuin sata vuotiaalla on tapana! Kaikille Teille hyvää ja turvallista kesää meillä ei ole kiirettä mennään varmasti ja turvallisesti perille! Erkki Savolainen Puheenjohtaja

3 LÄHI HISTORIAA RAKENTAMAINEN JA TALOTEKNIIKKA MESSUT KIRJAMESSUT Edellä mainitut messut onnistuivat hyvin ja tällä vuodella tehtävät on joltain osin helpottunut edellisvuosiin verraten. Paviljongin alueella muuttuneet liikennejärjestelyt ovat helpottaneet työtämme. Jari ja Sirkka haluavat kiittää Teitä jotka olette olleet mukana, mutta uusiakin mukaan mahtuu. Sirkka erityisesti muistuttaa miten tärkeä osastomme taloudelle liikenteenohjaus on! OSASTON SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Tikkakosken Pitopalvelun tiloissa Margitin ja Reetan keitettyä kielet kirvoittaneet pullakahvit. Kokouksen pääasialliset asiat olivat sääntöjenmukaiset kauden 2008 tilien- ja toimintojen hyväksyminen sekä vastuu vapauden myöntäminen tilivelvollisille. Vapauden myöntäminen oli helppoa, koska osastoa oli johdettu hyvin ja rahankäyttökin oli ollut toimintasuunnitelman mukaista jääden hieman plussalle taloudellisesti. Tilaisuudessa palkittiin osaston lautasella, joka perinteisesti kuuluu naiselle ja tällä kertaa Kirsi Lehmusjoelle. Osaston tuoppi ojennettiin pitkäaikaiselle taloudenhoitajallemme Jouko Havulle. Lisäksi palkittiin osastomme nais- ja mies mestarikuljettajat kolme parasta sekä kilpailija tukia hakemuksensa jättäneille ja paikalla olleille osaston nimissä kilpailleille kilpailijoille AL SPORT-PÄIVÄT TAMPEREELLA Autoliiton järjestämät AL-Sport päivät vietettiin Tampereella, jossa kerrottiin AL Sportin toiminnasta, osaston tiedotuksesta lähinnä lehdistön välityksellä ja liiton kummikuljettajat kertoivat suunnitelmistaan ja tavoitteistaan. Lisäksi oli hauskaa yhdessä oloa. Mukana olleet kertoivat, että kannattaa lähteä mukaan! LIIKENTEENOHJAUSTA KOKKOLAN-HALPAHALLI SAARIJÄRVI Vuosi sitten olimme täällä ohjaamassa liikennettä liikkeen avajaisten yhteydessä ja silloin jos koska olimme todella tulisilla hiilillä ja onnistuimme KIITOS mukana olleille vielä kerran! Nyt Kokkolan-Halpahalli ketju viettää 40-vuotis taivaltaan ja nyt oli Saarijärven liikkeen vuoro juhlia. Viime vuoden onnistumisemme johdosta meitä kysyttiin uudelleen tähän Saarijärvellä olevaan hässäkkään. Ei muuta kuin Sirkka soittelemaan ja Jari organisoimaan ja porukka oli kasassa ja reissu oli jälleen sellainen, että saunailtoihin jäi tarinoita. Tarinoita kuulet, kun seuraat Moottori-lehden Muistio-palstaa, osaston www-sivuja tai hallituksen jäseniltä tiedustelet niin tiedät, milloin saunotaan!

4 CLASSIC-MOTORSHOW Toisen kerran järjestetty Classic-Motorshow aiheutti pientä kiinnostusta myös osastossamme joten matka Lahteen päätettiin järjestää. Aluksi oli tarkoitus tehdä matka vain meitä varten olevalla linja-autolla. Lähtijöitä ilmaantui kourallinen ja saatuamme kuulla, että samaan aikaan Uuraisten Liikenteen auto on lähdössä Lahteen, niin muutimme suunnitelmaamme niin, että hypätään Uuraslaisten kyytiin. Lahdessa meitä odotti todella kaunis sää ja mietittiin, että mennäänkö halliin ollenkaan, kun jo P-paikalla oli todella upeita vanhoja autoja! Päätettiin mennä sisälle ja huomaamatta emme päässeetkään. Sisällä oli juuri alkamassa messujen avaus, jonka suoritti europarlamentikko Ari Vatanen. Ari mainitsi meidät avauspuheessaan ja toivotti Tikkakoskelaiset tervetulleiksi messuille. Muita ei mainittu nimeltä. Lupasimme Arille, että kerromme eurovaalinumeron 60 olevan autoilijoille erittäin hyvä lukema. Messut olivat hyvin järjestetyt ja näyttelykalusto oli todella hyvin laitettua. Päätimme, että matkaamme messuille uudelleen ensi keväänä ja toivottavasti suuremmalla joukolla. Matkalla meitä viihdytti herra nimeltä Väinö Heikkilä ja olipa vaan kotiin päästyä poski- ja vatsalihaksen hellänä siitä sanan hallinnasta mitä Väinöllä on vähäisestä iästään huolimatta! Väinö Heikkilä valitsemassa Asko papalle uutta pirssiä Lahdessa!

5 FIA-FILLARIKISA TURUN TULOSKUVAT KESKI-SUOMEN JOUKKUEISTA Vasemmalla Tikan koulun kolmanneksi tullut joukkue palkittuna joukkueen johtajan kanssa. Takana opettaja Petri Vienola ja joukkue Aatu RajalahtiElias Antila, Karjalainen Petra ja Sonja Mutanen. Luonetjärven voittoisa joukkue, opettaja Helinä Viitasaari ja vasemmalta joukkue Konsta Kyläniemi, Janne Malkamäki, Julia Rajala. TULEVAA HISTORIAA ALTI-ALAMÄKIAJO Perinteeksi muodostunut Alti-alamäkiajo ajetaan tänäkin vuonna vaikka kisa oli jo jäänyt pois alkuperäisestä vuoden toimintasuunnitelmasta. Mukaan ilmoittaudutaan Kemiläisen Pertulle viimeistään 1.6. mennessä, omavastuu 15 euroa. Paikalle LUONTO & ERÄ-MESSUT Sirkka odottaa soittoasi ja ei kun mukaan ohjaamaan liikennettä vaikka vähäksikin aikaa! Mukan olemalla talkoissa varmistat mm. alamäki ajon jatkuvuuden! HÄYRYLÄNRANTA BLUES Ja ei kun perinteet jatkuu ja lähdemme runsain joukoin kesäiltaa viettämään Häyrylän rantaan. Riku Niemi okestra n.21-soittajaa ja Jorma Kääriäinen illan päätähdet meidän lisäksi. Lähtö JKL Harjun tilausajolaituri 17, Tikkakoski S-Market ja yöllä takaisin. Ilm. Kaijalla mennessä. Osasto kustantaa matkan ja mukaan lähtijä lipun.

6 KUUSAN KESÄTEATTERI Turvetta ja timanttia on kesäteatterin näytännön nimi ja matkaan lähdetään klo S-Marketin pihasta. Ilm. Kaijalle mennessä. Osasto kustantaa matkan ja teatteriin lähtijä oman lippunsa. Mukaan voi lähteä myös ei osaston jäsen samoilla ehdoilla KIRKKOPÄIVÄT Elokuun lopulla pientä linja-autojen liikenteenohjaus tarvetta osastomme osalla. Eki odottelee Sinun soittoa mukaan tulosta numerossa Tarkat ajat selviävät tuossa kesän aikana SKAL TALOUDELLISUUSAJO Yksi tärkeistä osastomme tuloksen muodostavista tapahtumista on SKAL Taloudellisuusajo. Saleniuksen Keke odottelee AT-asematoiminnasta kiinnostuneita, Eki tankkauksesta innostuneita ja sitten tarvitaan muutama yleistoimitsijakin mukaan. Kilpailun keskuspaikka on Laajavuori ja reitti kiertelee jossakin Jyväskylän ympäristössä. Mukana on vain hyötyajoneuvoja FIA-FILLARI KESKI-SUOMEN ALUEKILPAILU Lasten liikenneturvallisuus- kampanja Osastomme vastuulla on järjestää tämän vuoden Keski-Suomen aluemestaruuskilpailu ja alustavan suunnitelman mukaan kilpailun suorituspaikka on Saarijärvellä Herajärven koululla. Hewrajärven koulu on ollut tapahtumassa mukana kaikkina kuutena vuonna mitä kilpailu on järjestetty. Savolaisen Eki odottaa avukseen toimitsijoita niin keilan nostoon kuin tuloslaskentaankin. Varaa päivä lasten liikenneturvallisuuden eteen!

7 Osaston puheenjohtaja haaveilee uudesta työpaikastaan värivalinta hyvä! Suomen Turusta vk. Kuisma turvaa uteliailta Luonetjärven ja koko kisan parhaita yksilö kisailijoita Annikaa ja Jannea. Oikealla Motorshown nais kauneutta! AL Tikkakosken osasto ry hallitus: Pj. Sihteeri Matkailu MP Nuoriso Erkki Savolainen Kaija Lehmusjoki Jukka Rautiainen Kari Kauppinen Tomi Pirttimäki Vpj. Perttu Kemiläinen Talous Jouko Havu Tiemies Jukka Hänninen Naisasia Sirkka Mäenpää Arja Kivi

8 2 tai osastojen sivut Osaston toimintasuunnitelma Altikka 1/2007 ja osaston www-sivuilla ajantasaisena. Posti: Autoliiton Tikkakosken osasto, PL 2, TIKKAKOSKI

ALTIKKA. 4/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008

ALTIKKA. 4/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008 ALTIKKA 4/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008 No, ei tämä taida niin helppoa ollakkaan!! HYVÄÄ JOULUA JA TURVALLISTA UUTTA 2010 VUOTTA 22.11.2009 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Vuoski

Lisätiedot

2/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013

2/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 "Tikkakosken Mannekiinit" Tikkakosken Tohinoissa 2012 osastomme markkinateltta Estolan Pike Ja pirttimäen Tomi 2

Lisätiedot

4/2013. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013

4/2013. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 Tikkakosken osasto ALTIKKA 4/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 ALTI-Kartingin mestarit 2013 Vasemmalta; Säde Pirttimäki, Karoliina Nurminen, Pekko Nurminen, Juha Lehmusjoki ja

Lisätiedot

1/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v.

1/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v. Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v. Aurinkoa 50 vuotta! Kansikuva: Kari Alosen taideteos PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Uusi 2015 vuosi on jo päässyt

Lisätiedot

2/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v.

2/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v. Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v. AL FIA-FILLARIKISAN VOITTOISA JOUKKUE 2015 HERAJÄRVEN KOULU SAARIJÄRVELTÄ MATKA ITÄVALTAAN VOI ALKAA! PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

2/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011

2/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011 Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011 Eemeli isä-pertun kanssa osaston pilkkimestaruuskisoissa. Eemeli voitti miesten sarjan! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA

Lisätiedot

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2008 2/2008

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2008 2/2008 ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2008 2/2008 Vuosikokouksessa osaston standaarilla muistettiin veteraani jäseniä. Vasemmalta Martti Mäkinen, Jouko Havu, Aarre Rantanen, osaston

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ

PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Altikka 5/2006 PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ 18.11.2006 Toiminnallinen vuosi 2006 alkaa olla historiaa, mutta jotain pientä vielä on jäljellä osaston omassa toiminnassa ja Autoliiton keskusjärjestö elämässä!

Lisätiedot

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 4/2008 1965 2008

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 4/2008 1965 2008 ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 4/2008 1965 2008 Tässä osa ALTIlaisista menossa Nyrölän Kallioplanetarioon, kaikkiaan meitä oli 50 kiinnostunutta. PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 5.11.2008

Lisätiedot

1/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013

1/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 Se on sitten talvi niin täällä etelämmässäkin! Tässä kuitenkin Pallaksen tuntureita! Ja auto parkkiin ja hiihtämään!

Lisätiedot

ALTIKKA. 1/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010. tikkakosken TYTÖT AUTOKAUPOILLA MOOTTORIURHEILUNÄYTTELYSSÄ!

ALTIKKA. 1/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010. tikkakosken TYTÖT AUTOKAUPOILLA MOOTTORIURHEILUNÄYTTELYSSÄ! ALTIKKA 1/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 tikkakosken TYTÖT AUTOKAUPOILLA MOOTTORIURHEILUNÄYTTELYSSÄ! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Jälleen on päästy uuden vuoden ja vuosikymmenen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2007 3/2007

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2007 3/2007 ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2007 3/2007 Mäkelänmäen koulun joukkue mitali jätskeillä opettajansa Harri Neijosen johdolla 12.8.2007 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 3/2007 Olisipa

Lisätiedot

Tikkakosken osasto ALTIKKA. 3/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011

Tikkakosken osasto ALTIKKA. 3/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011 Tikkakosken osasto ALTIKKA 3/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA TAPIOLA MALJA Kuvassa oleva Tapiola-malaja kiertää vuosittain Autoliiton osastojen kesken

Lisätiedot

ALTIKKA. 3/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI Luonetjärven EM FIA-Fillarikisa joukkue vahvistettuna joulupukilla.

ALTIKKA. 3/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI Luonetjärven EM FIA-Fillarikisa joukkue vahvistettuna joulupukilla. ALTIKKA 3/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008 Luonetjärven EM FIA-Fillarikisa joukkue vahvistettuna joulupukilla. PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 5.10.2009 Jo siitä on aikaa, kun edellinen

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

Meidän yhteinen Aikuinen Nainen Sirkka Mäenpää niin monessa aherruksessa mukana.

Meidän yhteinen Aikuinen Nainen Sirkka Mäenpää niin monessa aherruksessa mukana. Altikka 2/2007 Meidän yhteinen Aikuinen Nainen Sirkka Mäenpää niin monessa aherruksessa mukana. Sirkka KIITTÄÄ LÄMPIMÄSTI AL Tikkakoskelaisia merkkipäivänsä muistamisesta ja saamistaan lahjoista! ---------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Tikkakosken osasto ALTIKKA. 1/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012

Tikkakosken osasto ALTIKKA. 1/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Uusi Vuosi 2012 ja uudet kujeet! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Voi veikkoset, kun keksisikin noita uusia kujeita! Uusien

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

3/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010

3/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 Tikkakosken osasto ALTIKKA 3/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 0 ON AIKA VAIHTAA NUOREMPAAN! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA cfvbc va bvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvg

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

2/2014. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014

2/2014. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014 Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2014 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014 Se on sitten talvi takana ja pitkä kuuma kesä edessä vedetkin jo aamu-uinti kelpoisia! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,

Lisätiedot

1/2014. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014

1/2014. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014 Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2014 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014 Mistähän Sirkka on löytänyt moisen kiipeilijän? PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Vuosi 2014 on lähtenyt jo hyvään vauhtiin!

Lisätiedot

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1/2009 1965-2009. Kesäinen hattutyttö Uuraisilta osastomme pikkujouluissa

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1/2009 1965-2009. Kesäinen hattutyttö Uuraisilta osastomme pikkujouluissa ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1/2009 1965-2009 Kesäinen hattutyttö Uuraisilta osastomme pikkujouluissa 20.2.2009 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Uusi vuosi on jo pitkällä ja niin myös osastomme

Lisätiedot

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta). Mäntsälän Kennel ja Metsästysseura Ry Vuosikokous 2013 25.2.2013 Paikka: Ampumarata Paviljonki Aika: 25.2.2013 klo 18.00 Läsnä: 64 henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi

Lisätiedot

2/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010

2/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 Ensimmäiset Tikkakosken Mopomestarit Paula Pietiläinen, Pietari Anttila Henri Hokka, Markus Djerf PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

---------------------------------------------------------------------- PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 1/2007

---------------------------------------------------------------------- PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 1/2007 Altikka 1/2007 Valokuva; pj. pikkutonttu sylissä Ps. kuva puuttuu, kun pj. ei osaa riittävästi näitä atk taitoja, Ennättää osaston puheenjohtaja joskus tehdä muutakin, kuin juosta osaston asioilla. Mistä

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki / Yhdistysverkosto Pj. Jonna Marttinen / Kinnarin koulun vanhempainkerho Pj. Terttu Kanninen / Luodaan Yhdessä ry OTA KORTTI

Lisätiedot

3/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012

3/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Tikkakosken osasto ALTIKKA 3/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Se on sitten kesää! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Se on sitten kesä! Kesä antoi odottaa tuloaan varsin pitkälle, mutta

Lisätiedot

4/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011

4/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011 Tikkakosken osasto ALTIKKA 4/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011 AHVENISTOLLA HISTORIC RACINGISSA NÄHTYÄ, HENRI TOIVOSEN KÄYTTÄMÄ PORSCHE PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Jälleen alkaa

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2007 4/2007 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 4/2007

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2007 4/2007 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 4/2007 ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2007 4/2007 2.11.2007 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 4/2007 Vuosi alkaa uhkaavasti lähestyä loppuaan ja toiminnallisesti vilkas vuosi alkaa olla yhteenvetoa

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Pärnuun Läsnä Läsnä 18 jäsentä (LIITE 1)

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Pärnuun Läsnä Läsnä 18 jäsentä (LIITE 1) PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Perjantai 29.9.2017 Paikka Kokous pidettiin bussissa, matkalla Pärnuun Läsnä Läsnä 18 jäsentä (LIITE 1) 1. Kokouksen avaus Piiriyhdistyksen puheenjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

2/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012

2/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Saxbergin Arskan menoa Pieksänmäen sprintissä Cooperilla ja enteilevällä numerolla uuno 1 ja luokkavoittohan sieltä

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Altikka 1/2005. Puheenjohtajan kynästä

Altikka 1/2005. Puheenjohtajan kynästä Altikka 1/2005 Puheenjohtajan kynästä Olemme jälleen päässeet hyvään vuoden alkuun. Liikenteellisesti vuosi ei tosin ole alkanut hyvissä merkeissä. Ajokelit eivät ole olleet kunnon talviset liukkautta

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo

Lisätiedot

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008 ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008 Fillarimestari 2009 uusi logo, jonka aiheen antoi Herajärven koulu Saarijärveltä ja jonka lopullisen ilmeen loihti Jari Panzar PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

XI Ruoveden Rallisprint

XI Ruoveden Rallisprint Jäsentiedote 3/15 XI Ruoveden Rallisprint Syksyinen kilpailumme onnistui erinomaisesti. Jo kisan alkutilanne oli hyvä. Saimme innokkaan päätoimitsijajoukon kasaan yllättävän helposti. Reitin ajosuunnan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

4/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010

4/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 Tikkakosken osasto ALTIKKA 4/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 Monessa on osasto ollut vuoden aikana tällä kertaa veneilemässä! "laivamme " 8.-9.1.2011 tallinnan risteilylle! PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla Rönkköjen sukuseura aloittelee 36 toimintavuottaan. Vuosittainen jäsenkirje ja sukutapaaminen ovat tavaksi muotoutuneita toimintatapoja, joita jatkamme myös tänä vuonna. Alustava ohjelmarunko Kivennapa

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Hymer Club Finland 23-25.5.2014

Hymer Club Finland 23-25.5.2014 Hymer Club Finland 23-25.5.2014 25-vuotisjuhla ja kevätkokous iloisessa Itä-Suomessa, Muuruvedellä! Loistava valinta juhlapaikaksi, Hymer Clubin perustamispaikkakunta, Muuruvesi. Aurinkoisena perjantaina

Lisätiedot

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen 7.12.2016 Käytiin Rauhalahdessa perinteeksi muodostunut seuraottelu Varkauden WBT kanssa. Tällä kertaa Veljmiehet oli tyly isäntä ja korjasi reilun n 600 pisteen voiton lukemin 9594-8914.Samalla WPT:n

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99 KATUKIIT TUKIITÄJÄ JÄT TIEDOTUSLEHTI 1/99 www.katukiitajat.fi.fi Hei taas kaikki vanhat ja uudet jäsenet! Taas on yksi luisteluvuosi takana ja pikkujoulut juhlittu. Porukkaa olikin mukavasti paikalla.

Lisätiedot

4/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012

4/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Tikkakosken osasto ALTIKKA 4/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Leppoisa tunnelma saxbergin arskan varikkopilttuussa 17.8.2012 ahvenistolla PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Vuosi 2012

Lisätiedot

Altikka 4/2005. Puheenjohtajan kynästä

Altikka 4/2005. Puheenjohtajan kynästä Altikka 4/2005 Puheenjohtajan kynästä Saatoit jo kannesta havaita miten aika kuluu kuin lentäen! Edellisestä Altikasta on jo vierähtänyt tovi aikaa, se oli juuri silloin, kun kesä alkoi. Kesä oli osastomme

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00 Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 17.10.2009 klo 15.00 Paikka: Läsnä: Kerhohuone, Toivakantie 36, Toivakka Timo Särkkä Jukka Heinonen Markku Ilomäki Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 13.03.2006 klo 18.30.

AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 13.03.2006 klo 18.30. Altikka 2/2006 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 13.03.2006 klo 18.30. Osoite: TIKKAKOSKEN PITOPALVELU, Kirkkokatu 11, 41160 TIKKAKOSKI Sääntöjen vuosikokoukselle määrätyt

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Aika: 11.9.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähallin kahvio 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.30 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika 23.9.2009 klo 16.00. Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika 23.9.2009 klo 16.00. Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10 EETANET RY. PÖYTÄKIRJA 1/2009 1(8) Pöytäkirja kertoo yhdistyksen jäsenille ja viranomaisille, mitä kokous on päättänyt ja mitä pitäisi tehdä. auttaa seuraamaan päätösten toteuttamista. antaa tietoja siitä,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari Heikkinen Teksti ja kuvat: Jari Heikkinen, jos ei muuta mainita Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!!

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!! TORNIO KÄRPÄT - JOKERIT 2.10.2012 RAKSILA HANNU 60 vuotta Yllätys onnistui Lätkäbussilaisten järjestämä yllätys Hannun merkkipäivän kunniaksi onnistui, vaikka aluksi tuntui mutkia tulevan matkaan, kun

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot