2/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011"

Transkriptio

1 Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI Eemeli isä-pertun kanssa osaston pilkkimestaruuskisoissa. Eemeli voitti miesten sarjan!

2 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Kevät näyttää jo vahvasti merkkejään, päivät lämpenevät, kevään aikaisimmat linnut ovat aloittaneet kosiomenot ja osa jo pesäpuuhissakin! Liikenteen osalta olemme jälleen herkässä vaiheessa tiet sulavat, yöllä vielä jäätyvät vaarallisen liukkaiksi! Samalla, kun lumi sulaa alkaa vesi virrata ja ihmismielikin käy valoisammaksi ja samalla varsinkin miehillä alkaa tulla varsamaisen varmamieli omista kyvyistä ja taidoista moottoriajoneuvon ohjaimissa. Liikenneturvallisuuden kannalta varsinkin vakavien onnettomuuksien osalta ei talvi olekkaan vaarallisinta aikaa vaan kevät ja kesä - varsinkin viikonloput! Kesäkelin tultua tahtovat vauhdit nousta ja tätä myöten vakavat kuolemaan ja vakaviin loukkaantumisiin johtavat liikenneonnettomuudet lisääntyvät ja pääosanesittäjinä useimmiten - mies! Toivon jokaisen meistä pyrkivän parhaalla mahdollisella kyvyllään noudattamaan yhteisesti sovittuja sääntöjä ja antamaan toisten tekemät virheet anteeksi - aina ne eivät ole tahallisia, vaikka niin meistä varmaan usein tuntuu. Meilläkin on parhaimmillaan vain kaksi silmää, -korvaa ja -kättä! Hyvää ja turvallista kevättä ja kesää teillä ja toreilla! Osaston vuosittainen tärkein tapahtuma vuosikokous pidettiin mukavan kokoisen kokousväen kanssa! Vuosikokouksiin missä suoritetaan henkilövalintoja osallistutaan varovasti, ettei vaan joutuisi ottamaan yhteisistä asioista vastuuta. Vuosikokous sai hoidettua hyvin sääntöjen määräämät asiat ja kokouksesta erillinen juttu. Lupasin edellisessä Altikassa hieman valaista Jyväskylän Mopomestarikisaa. Kisahan on jatkoa viimme kevään Tikkakosken kisalle. Jyväskylän nuorisovaltuusto kysyi meiltä voisimmekko ajaa kisaa laajempana ja mikä ettei. Kisan formaatti on sama kuin FIA-Fillarikisa, teoria- ja ajotaitotehtävät ja yhteistulos ratkaisee. Sarjat niin tytöille kuin pojille. Kisaan voi osallistua vuotiaat eli mopo- ja enintään A1 ajo-oikeuden omaavat nuoret. Finaali ajetaan Palokan ABC:llä ja toivomme saavamme mukaan mahdollisimman monta nuorta Haluamme tuoda mopoilusta myhönteisiä uutisia - mopo uutisethan ovat usein päinvastaisia. Kisan tavoitteena on luoda liikenneturvallista ajattelutapaa. Kanssamme kisaa järjestää Keski-Suomen poliisilaitos, Liikenneturva Jyväskylä, Jyväskylän nuorisovaltuusto sekä tukijoina ABC-Palokka ja Jyväs-Marine. HYVÄÄ KEVÄTTÄ! pj. Erkki Savolainen

3 OSASTOTOIMINNAN HISTORIAA Sääntömääräinen vuosikokous Osaston sääntömääräinen vuosikokous pidettiin perinteisesti Tikkakosken Pitopalvelun tiloissa. Kokouksessa oli paikalla 17 yhdistyksemme jäsentä päättämässä kauden 2010 asioiden paketoinnista ja tekemässä suunnitelmia alkaneelle vuodelle Kokouksen aluksi ja kokouksen aikana saimme nauttia hyvästä iltakahvista ja -teestä pienin höystein - Kiitos Reetta ja Margit! Kokouksessa palkittiin kauden 2011 ahertajia ja kilpailijoita. Osaston Naisten lautanen Kaija Lehmusjoelle, Miesten tuoppi Kai Saleniukselle, osaston mestarikuljettjat naiset: 1. Kirsi Lehmusjoki, 2. Helena Ranta ja 3. Kaija Lehmusjoki, miehet: 1. Pekko Nurminen, 2. Perttu Kemiläinen ja 3. Juha Lehmusjoki (Altikka 1 oli virhe pisteiden yhteenlaskussa Perttu ja Juha vaihtoi sijoituksia), osaston 2011 pilkkikisa Kintaudella kolme parasta naiset: 1. Johanna, 2. Kirsi ja 3. Kaija kaikki Lehmusjokia eli sukuun kolmoisvoitto, miehet 1. Eemeli Kemiläinen (kisan nuorin osanottaja), 2. Kaino Hämäläinen ja' 3. Jyri Korhonen. Kilpailia tuet Ari Saxberg ja Mikko Jokinen. Varsinainen vuosikokous sujui Kaino Hämäläisen toimiessa kokouksen puheenjohtajana, sihteerinä osaston sihteeri Kaija Lehmusjoki. Kokous sujui sutjakkaasti ja asiat saatiin sujuvasti päätökseen. Yksi keskeinen henkilövaltinta oli puheenjohtajan valitseminen seuraavaksi kolmeksi vuodeksi, ilman äänestystä osaston puheenjohtajaksi valikoitui "entinen" pj. Erkki Savolainen. Erovuoroisista hallituksen jäsenistä jatkavat Sirkka Mäenpää ja Keijo Salenius, uutena hallitukseen saatiin nuorennusta Jonna Lehmusjoen tultua valituksi. Pitkään osaston hallituksessa aina Tikkakosken Autokerhon ajoilta ja pitkää osaston taloutta hoitanut Jouko Havu vetäytyi eläkkeelle aktiivitoiminnasta OSASTON PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Osastomme ensimmäiset pilkkimestaruuskilpailut pidettiin Jyri Korhosen johdolla Kintaudella yhdellä pikkulammella. Sääs suosi kilpailijoita auringon porottaessa kirkkaalta kevät taivaalta. Reikiä kairattiin ahkerasti jonkun kairatessa ranna tuntumassa pohjaankin. Kiivaasta toukkien syöttämisestä ja pilkkienvaihtamisesta huolimatta kukaan 11 kilpailijasta ei saanut aikaan todistettavaa nykäisyä puhumattakaan kaloista! Voittajat kuitenkin löytyivät ja niistä oli jo edellä. Kaija ja Sirkka olivat varustasutuneet kaikenvaralta muutamalla grillimakkara paketilla ja niitä sitten Jyrin väsäämällä nuotiolla paisteltiin ja tuumailtiin mitä kalat oikeine ajattelivat, kun toukat ei maistuneet. Kisahan oli osaston kuljettajamestaruuskilpailun ensimmäinen osakilpailu, pisteet menevät ehkä niin, että Kaija ja Jyri saavat 10 pistettä ja muut osallistujat 8.

4 AL-SPORT PÄIVÄT Autoliiton järjestöpalvelujen jä'rjestämät AL-Sport päivät vietettiin Helsingin sydämessä aivan eduskuntatalon kulmalla. Takavuosien puheenjohtajamme, pitkäaikainen jäsenemme ja juuri eläkkeelle jäänyt Matti Sinervä nykyinen AL- Sport toimikunnan puheenjohtaja veti ensimmäiset uudessa roolissa ollet päivät läpi upealla ohjelmalla. Mattia avusti tehtävässä toimikunnan lisäksi Taina Kytäjä- Roimu, Anna Vollner ja Helsingin osaston väkeä. Tikkakoski voitti ensimmäisen kerran AL-Sport päivillä järjestetyn "Tasanopeus kävelyn", joka kisattiin sunnuntai aamusta Eduskuntalon ympäristössä kiertäen mm. viisi menneitten vuosien presidenttiemme patsaat sekä muutama teoriakysymys oli matkalla. Voittajaparimme oli Kari Kauppinen - Erkki Savolainen, molemmat epäilivät tuloslaskentaa, mutta kiitollisuudella pytyt ja kunniakirjat otettiin vastaan. OSASTON TULEVAA HISTORIAA IKÄKUSKI MIKÄ KUSKI-kurssi Tikkakoskenn Pitopalvelun tiloissa lyhyt aamupäivän tilaisuus ikääntyville autoilijoille. Tärkeää tietoa mitä ikä tuo vääjämättä tullessaan meille kaikille. Luennoitsijana Tomi Rossi Liikenneturvan Jyväskylän toimistolta. Mukaan mahtuu 17 ensin ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen Savolaisen Ekille puh viimeistään mennessä. Osasto tarjoaa aamukahvin ja lounaan osallistujille. Terveluloa! SM FIA-FILLARIKISA TURKU SM kilpailu ajetaan Turussa ja meiltä Keski-Suomesta lähtee kisaan joukkue Saarijärveltä Herajärven koulusta ja Muuramen Mäkelänmäen koulusta. Osastomme on mukana joukkuiden valmenneuksessa ennen kisaa ja tukee kisapäivänä osallistujia. Kilpailijat ovat alakoulun 5-luokkalaisia, joukkue kaksi tyttöä ja -poikaa. Turuin voittaja lähtee syyskuussa edustamaan Suomea Pariisissa pidettävään EM-kisaan. Lajihan kuuluu FIAn alaisuuteen niinkuin rallin MM- ja F1-sarjat, saapi nähdä onko FIAn johtaja Jean Todt paikalla! CLASSIC MOTORSHOW LAHTI Lähde matkaan Uuraisten Liikenteen järjestämälle matkalla ihailemaan kauniita menneiden vuosien moottoriajoneuvoja Lahden messukeskukseen. Jo pelkkä P-alue messujen pääoven edustalla on näkemisen arvoista. Ilmoittautumiset osaston kautta niin matkan hinta on kovastikkin kohtuullinen JYVÄSKYLÄN MOPOMESTARI Viime vuonna järjestimme Tikkakosen Mopomestari-kisan. Jyväskylän nuoret kysyivät voisiko kisaa laajentaa ja näin ollaan päädytty järjestämään Jyväskylän Mopomestari-kisa klo Palokan ABC-asemalla. Ennen finaalikisaa järjestämme kuudella yläkoululla pienet harjoituskisat.

5 Järjestelyissä kanssamme ovat Keski-Suomen Poliislaitos, Liikenneturva Jyväskylä ja Jyväskylän Nuorisovaltuusto sekä ÿhteistyökumppaneina ABC-Palokka ja Jyväs-Marine. Tule järjestämään tärkeää kisaa, joka on hyvää nuorisotyötä Savolaisen Eki odottaa ilmoittautumisia toimitsija tehtäviin puh TOUKO-FEST Peruskoululaisille suunnattu tapahtuma Jyväskylän Hipposhallissa. Täällä olemme markkinoimassa alakoululaisten päivänä FIA-Fillarikisaa. Järjestämme syyskuulla Tikkakoskella Keski-Suomen karsinnan vuoden 2012 SM-kisaan. TAVOITTEENA KESÄKUULLA ILMESTYVÄ ALTIKKA 3/2011 Muistakaa seurata osaston www-sivuja: sekä Moottorilehden osastojen palstaa ja hallituksen jäsenille voi soittaa ja kirjoitella. ALTIn TOIMINTASUUNNITELMA Osaston Pilkkimestari 2011 Kintaus AL-Sport Päivät 2011 Helsinki Osaston vuosikokous Tikkakoski Autoliiton Liittopäivät Hämeenlinna Ikäkuski ;ikä Kuski-kurssi Tikkakoski FIA-Fillarikisa Turku 7.5. Classic-Motorshow Lahti Jyväskylän Mopomestari Palokka/ABC ToukoFest Jyväskylä/Hippos 7.7. Häyrylänranta Blues Konnevesi xx.xx. Ketäteattereita Ränssi/Eurooppa Neljä Litra Päivässä Taloudellisuusajo Jyväskylä Auton Päivä Tikkakoski FIA-Fillarikisa Keski-Suomen karsinta Tikkakoski xx.11. ALTI Indoor-Karting Jyväskylä Kinkkuajo Tikkakoski Syys- tai lokakuu kerhoilta Tikkakoski Autourheilumatka kotimaan SM-ratakiulpailuun "Naisten- ja Miesten-jutut" Talkoita mm. liikenteenohjausta, lämmityspuita, autokilpailuja ym. Pietarin risteily Altikkaa 4 numeroa Jäsenkirje jokaissessa Moottori-lehdessä

6 IKÄKUSKI MIKÄ KUSKI *kurssi ikääntyville autoilijoille ke klo Tikkakosken Pitopalvelu, Kirkkokatu 11 Tikkakoski Luennoitsija: Tomi Rossi (Liikenneturva) Aiheina mm: -Mitä ikä tuo tullessaan -Ennakoi muiden aikeet -Ota riittävästi aikaa -Riittääkö näkökyky ym. osallistujia kiinnostavia aiheita Mukaan mahtuu 17 osallistujaa (tila rajaa määrää) Osallistuminen maksuton kurssiin sisältyy lounas Pitopalvelussa ILMOITTAUTUMINEN SAVOLAISEN EKILLE VIIMEISTÄÄN puh Ikäkuski

7 ALTI:n MATKA Klassikkoajoneuvonäyttelyyn la Lähtö: Uurainen Shell 6.45 Tikkakoski 7.05 Jyväskylä 7.30 (Tilausajol) Keljonk ABC 7.40 Hinta osaston jäsenille ja perheenjäsenille 20e sis. matkan ja näyttelylipun Ilmoittautumiset Sirkalle viimeistään 2.5 mennessä puh ! Yhteistyössä: Bussimatkailua vuodesta Autoliiton Tikkakosken osasto ry:n Hallitus

8 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Erkki Savolainen Perttu Kemiläinen Hankainkuja 2 B 8, Jyväskylä Tapiontie 1, Tikkakoski p p erkki.savolainen@mobiili.net perttu.kemilainen@pp.inet.fi Sihteeri Matkailu Kaija Lehmusjoki Jukka Rautiainen Liinkatu 13, Tikkakoski Hukkaperä 10 A 1, Jyväskylä p p kaija_lehmujoki@hotmail.com jukka.rautiainen@elektroskandia.fi Naistoiminta Nuorisotoiminta Sirkka Mäenpää Kari Kauppinen Lennostontie 8 as 18, Tikkakoski Nelostie 997, Tikkakoski p p ktk.997@pp.inet.fi Internet-sivut Jäsenet: Arja Kivi Jonna Lehmusjoki Liinkatu 15, Tikkkoski Tikkakoski p p arja.kivi@pp.inet.fi jlehmusjoki@hotmail.com Pirkko Estola Keijo Salenius Valimonkatu 3 B 8, Tikkakoski Karpalokuja 2 A 12, estolpi@suomi24.fi keijo59@gmail.com AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry, PL 2, TIKKAKOSKI puh

4/2013. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013

4/2013. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 Tikkakosken osasto ALTIKKA 4/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 ALTI-Kartingin mestarit 2013 Vasemmalta; Säde Pirttimäki, Karoliina Nurminen, Pekko Nurminen, Juha Lehmusjoki ja

Lisätiedot

Tikkakosken osasto ALTIKKA. 3/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011

Tikkakosken osasto ALTIKKA. 3/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011 Tikkakosken osasto ALTIKKA 3/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA TAPIOLA MALJA Kuvassa oleva Tapiola-malaja kiertää vuosittain Autoliiton osastojen kesken

Lisätiedot

2/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v.

2/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v. Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v. AL FIA-FILLARIKISAN VOITTOISA JOUKKUE 2015 HERAJÄRVEN KOULU SAARIJÄRVELTÄ MATKA ITÄVALTAAN VOI ALKAA! PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 2/2009 1965-2009

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 2/2009 1965-2009 ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 2/2009 1965-2009 Lahden Classic Motorshow osaston matkalaisia Uuraisten Liikenteen kuljettamina. Ensi vuonna uudestaan ja suuremmalla joukolla! PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

ALTIKKA. 4/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008

ALTIKKA. 4/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008 ALTIKKA 4/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008 No, ei tämä taida niin helppoa ollakkaan!! HYVÄÄ JOULUA JA TURVALLISTA UUTTA 2010 VUOTTA 22.11.2009 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Vuoski

Lisätiedot

1/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v.

1/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v. Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v. Aurinkoa 50 vuotta! Kansikuva: Kari Alosen taideteos PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Uusi 2015 vuosi on jo päässyt

Lisätiedot

2/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013

2/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 "Tikkakosken Mannekiinit" Tikkakosken Tohinoissa 2012 osastomme markkinateltta Estolan Pike Ja pirttimäen Tomi 2

Lisätiedot

Tikkakosken osasto ALTIKKA. 1/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012

Tikkakosken osasto ALTIKKA. 1/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Uusi Vuosi 2012 ja uudet kujeet! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Voi veikkoset, kun keksisikin noita uusia kujeita! Uusien

Lisätiedot

4/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010

4/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 Tikkakosken osasto ALTIKKA 4/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 Monessa on osasto ollut vuoden aikana tällä kertaa veneilemässä! "laivamme " 8.-9.1.2011 tallinnan risteilylle! PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

1/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013

1/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 Se on sitten talvi niin täällä etelämmässäkin! Tässä kuitenkin Pallaksen tuntureita! Ja auto parkkiin ja hiihtämään!

Lisätiedot

2/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010

2/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 Ensimmäiset Tikkakosken Mopomestarit Paula Pietiläinen, Pietari Anttila Henri Hokka, Markus Djerf PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2008 2/2008

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2008 2/2008 ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2008 2/2008 Vuosikokouksessa osaston standaarilla muistettiin veteraani jäseniä. Vasemmalta Martti Mäkinen, Jouko Havu, Aarre Rantanen, osaston

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ

PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Altikka 5/2006 PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ 18.11.2006 Toiminnallinen vuosi 2006 alkaa olla historiaa, mutta jotain pientä vielä on jäljellä osaston omassa toiminnassa ja Autoliiton keskusjärjestö elämässä!

Lisätiedot

3/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010

3/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 Tikkakosken osasto ALTIKKA 3/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 0 ON AIKA VAIHTAA NUOREMPAAN! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA cfvbc va bvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvg

Lisätiedot

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2007 3/2007

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2007 3/2007 ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2007 3/2007 Mäkelänmäen koulun joukkue mitali jätskeillä opettajansa Harri Neijosen johdolla 12.8.2007 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 3/2007 Olisipa

Lisätiedot

2/2014. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014

2/2014. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014 Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2014 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014 Se on sitten talvi takana ja pitkä kuuma kesä edessä vedetkin jo aamu-uinti kelpoisia! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA

Lisätiedot

ALTIKKA. 1/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010. tikkakosken TYTÖT AUTOKAUPOILLA MOOTTORIURHEILUNÄYTTELYSSÄ!

ALTIKKA. 1/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010. tikkakosken TYTÖT AUTOKAUPOILLA MOOTTORIURHEILUNÄYTTELYSSÄ! ALTIKKA 1/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 tikkakosken TYTÖT AUTOKAUPOILLA MOOTTORIURHEILUNÄYTTELYSSÄ! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Jälleen on päästy uuden vuoden ja vuosikymmenen

Lisätiedot

4/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011

4/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011 Tikkakosken osasto ALTIKKA 4/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011 AHVENISTOLLA HISTORIC RACINGISSA NÄHTYÄ, HENRI TOIVOSEN KÄYTTÄMÄ PORSCHE PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Jälleen alkaa

Lisätiedot

2/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012

2/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Saxbergin Arskan menoa Pieksänmäen sprintissä Cooperilla ja enteilevällä numerolla uuno 1 ja luokkavoittohan sieltä

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 s.1/5 YLEISTÄ: Vuosi 2016 oli Autoliiton Mikkelin osasto r.y:n 51. toimintavuosi. Osaston perustava kokous on pidetty 16.1.1966 ja yhdistysrekisteriin osasto on merkitty 17.10.1966. Suurin tapahtuma oli

Lisätiedot

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 4/2008 1965 2008

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 4/2008 1965 2008 ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 4/2008 1965 2008 Tässä osa ALTIlaisista menossa Nyrölän Kallioplanetarioon, kaikkiaan meitä oli 50 kiinnostunutta. PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 5.11.2008

Lisätiedot

Meidän yhteinen Aikuinen Nainen Sirkka Mäenpää niin monessa aherruksessa mukana.

Meidän yhteinen Aikuinen Nainen Sirkka Mäenpää niin monessa aherruksessa mukana. Altikka 2/2007 Meidän yhteinen Aikuinen Nainen Sirkka Mäenpää niin monessa aherruksessa mukana. Sirkka KIITTÄÄ LÄMPIMÄSTI AL Tikkakoskelaisia merkkipäivänsä muistamisesta ja saamistaan lahjoista! ---------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 SGR Senioritoimikunta / Jami Ihalainen 14.4.2012 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 Toimikunta Puheenjohtaja o Jami Ihalainen Yhteyshenkilö hallitus / piiri / UAS-seniorit Jäsenet o Eki Stenberg Ystävyysottelut

Lisätiedot

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1/2009 1965-2009. Kesäinen hattutyttö Uuraisilta osastomme pikkujouluissa

ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1/2009 1965-2009. Kesäinen hattutyttö Uuraisilta osastomme pikkujouluissa ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1/2009 1965-2009 Kesäinen hattutyttö Uuraisilta osastomme pikkujouluissa 20.2.2009 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Uusi vuosi on jo pitkällä ja niin myös osastomme

Lisätiedot

Ilkka Horelli Turun VPK, kilpailun puuhamies

Ilkka Horelli Turun VPK, kilpailun puuhamies 10.3.2012 Naantali Hyvät kilpailijat, Turun VPK:lla on mieluisa tehtävä järjestää palokuntien SM- Pilkki -kilpailut. Kilpailu järjestetään Naantalin merialueella aivan Naantalin vanhan kaupungin tuntumassa.

Lisätiedot

JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä

JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä Aika: Tiistaina 17.5.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,

Lisätiedot

FAM 20 vuotta - kauden avaus

FAM 20 vuotta - kauden avaus FAM 20 vuotta - kauden avaus FinnishAlpine MastersCup 2014 o Kalpalinna 18.-19.1.2014 P (FIS) + P (FIS) o Påminne 25.1.2014 P + P o Himos 1.-2.2.2014 SP + SP (SM) o Riihivuori 8.-9.2.2014 SP + SP o Tahko

Lisätiedot

AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 13.03.2006 klo 18.30.

AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 13.03.2006 klo 18.30. Altikka 2/2006 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 13.03.2006 klo 18.30. Osoite: TIKKAKOSKEN PITOPALVELU, Kirkkokatu 11, 41160 TIKKAKOSKI Sääntöjen vuosikokoukselle määrätyt

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015 Sarjasäännöt Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015 1. Yleistä Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (myöhemmin Sarja), kaikki oikeudet ovat AKK- Motorsport ry:n (myöhemmin Liitto) omaisuutta. Sarjassa

Lisätiedot

1/2014. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014

1/2014. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014 Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2014 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014 Mistähän Sirkka on löytänyt moisen kiipeilijän? PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Vuosi 2014 on lähtenyt jo hyvään vauhtiin!

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 SGR Senioritoimikunta / Elias Huotari 15.02.2016 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 Toimikunta Puheenjohtaja Elias Huotari Yhteyshenkilö hallitus / tiedottaminen Jäsenet Eki Stenberg Seuraottelut Tuula Merentie

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden JuhlaSuurkilpailut

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011 SEA GOLF RÖNNÄS Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN Toimintakausi 2011 Senioritoimikunta v 2011 Vastuualueet Puheenjohtaja: Jami Ihalainen - Yhteyshenkilö hallitus / piiri ja UAS-seniorit Jäsenet: Eki Stenberg

Lisätiedot

---------------------------------------------------------------------- PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 1/2007

---------------------------------------------------------------------- PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 1/2007 Altikka 1/2007 Valokuva; pj. pikkutonttu sylissä Ps. kuva puuttuu, kun pj. ei osaa riittävästi näitä atk taitoja, Ennättää osaston puheenjohtaja joskus tehdä muutakin, kuin juosta osaston asioilla. Mistä

Lisätiedot

Kansallisten arvokilpailujen tulosrajat ja ilmoittautumismenettely 2018

Kansallisten arvokilpailujen tulosrajat ja ilmoittautumismenettely 2018 Kansallisten arvokilpailujen tulosrajat ja ilmoittautumismenettely 2018 Yleisen sarjan SM-kilpailut 2018, Tampere Yleisen sarjan SM-kilpailuihin on osanotto-oikeus urheilijoilla, jotka ovat saavuttaneet

Lisätiedot

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.

Lisätiedot

JULKAISTU: Maaliskuu 2013

JULKAISTU: Maaliskuu 2013 JULKAISTU: Maaliskuu 2013 Kuvassa AL Härmän Ekolat Eikan Polku 2012 kisassa, niin iso auto, ettei koko AL Sport merkki mahtunut kuvaan, pienempi kyllä ikkunassa. Tästä tämä alkaa, kisalehden teko, täydennämme

Lisätiedot

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M SM-turnaus I 27.-29.11.1998 palattiin Vierumäellä ensimmäinen SM-sarjan osaturnaus. Alla on sarjataulukot turnauksen peleistä, sekä pistetilanne ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Miehet saavat pisteitä

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4. 61. TS-KORTTELIAJO 61. TS-kortteliajo 61. TS-KORTTELIAJOT Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

KALEVAN KIERROS ry:n SÄÄNNÖT

KALEVAN KIERROS ry:n SÄÄNNÖT KALEVAN KIERROS ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty Kalevan Kierros ry:n ylimääräisessä vuosikokouksessa 24.05.2014. 1 Yhdistyksen nimi on Kalevan Kierros ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Freestyle SM Ski Sport Finland ry kutsuu kaikki Suomen freestyletaitajat Rukalle kauden huipennukseen

Freestyle SM Ski Sport Finland ry kutsuu kaikki Suomen freestyletaitajat Rukalle kauden huipennukseen Freestyle SM- 2014 Ski Sport Finland ry kutsuu kaikki Suomen freestyletaitajat Rukalle 8. - 13.4.2014- kauden huipennukseen Freestylen FIS kilpailuihin SM- kilpailuihin ja Audi Freestyle Ski Tour 2014

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

Historic Tekniikkapäivä Mobilia, Kangasala

Historic Tekniikkapäivä Mobilia, Kangasala Historic Tekniikkapäivä 13.4.2019 Mobilia, Kangasala Mikä on AKK?» 300 jäsenseuraa, n. 27 000 henkilöjäsentä» Autourheilua harrastavien ja edistävien yhdistysten liitto» Suomalaisen autourheilun edunvalvoja»

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää.

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää. JÄSENKIRJE 1/2017 Sisällys 1. Kevättä ja kesää kohti... 2 2. lta... 2 3. Jäsenmaksu, jäsenlajit ja jäsenedut... 3 4. Sääntömääräinen kevätkokous... 4 5. Tulevia tapahtumia... 5 JÄSENKIRJE 1/2017 2 1. Kevättä

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

4/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012

4/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Tikkakosken osasto ALTIKKA 4/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Leppoisa tunnelma saxbergin arskan varikkopilttuussa 17.8.2012 ahvenistolla PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Vuosi 2012

Lisätiedot

Kansallisten arvokilpailujen tulosrajat ja ilmoittautumismenettely 2019

Kansallisten arvokilpailujen tulosrajat ja ilmoittautumismenettely 2019 Kansallisten arvokilpailujen tulosrajat ja ilmoittautumismenettely 2019 Yleisen sarjan SM-kilpailut 15.-17.2.2019, Helsinki Yleisen sarjan SM-kilpailuihin on osanotto-oikeus urheilijoilla, jotka ovat saavuttaneet

Lisätiedot

3.3.2014 Vaihdetaanko virallinen lisäpainovyö toiseen saantiongelmien vuoksi? Uuden vyön hinta n. 150e. 1. Kyllä (7) 2. Ei

3.3.2014 Vaihdetaanko virallinen lisäpainovyö toiseen saantiongelmien vuoksi? Uuden vyön hinta n. 150e. 1. Kyllä (7) 2. Ei Suomen Leuanveto ry Hallituksen sähköpostiäänestykset kaudella 2013 2014 Hallituksen jäsenet: Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Sihteeri: Rahastonhoitaja: Tuomas Rytkönen Konsta Koivuranta Aku Lindgrén

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON KANOOTTIPOOLON LAJIKOHTAISET YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY : 12.6.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5 Taitaja9 säännöt SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus, eettiset säännöt ja arvot... 3 3. Käsitteitä... 3 4. Kilpailutehtävät... 4 5. Osanottajat... 4 6. Arviointi... 4 7.

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

ALTIKKA. 3/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI Luonetjärven EM FIA-Fillarikisa joukkue vahvistettuna joulupukilla.

ALTIKKA. 3/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI Luonetjärven EM FIA-Fillarikisa joukkue vahvistettuna joulupukilla. ALTIKKA 3/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008 Luonetjärven EM FIA-Fillarikisa joukkue vahvistettuna joulupukilla. PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 5.10.2009 Jo siitä on aikaa, kun edellinen

Lisätiedot

Altikka 1/2005. Puheenjohtajan kynästä

Altikka 1/2005. Puheenjohtajan kynästä Altikka 1/2005 Puheenjohtajan kynästä Olemme jälleen päässeet hyvään vuoden alkuun. Liikenteellisesti vuosi ei tosin ole alkanut hyvissä merkeissä. Ajokelit eivät ole olleet kunnon talviset liukkautta

Lisätiedot

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa WANHAT HIIHTOVEIKOT JA HIIHTOSISKOT 1.6.2017 Matti Harju Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa 31.5.- 1.6.2017 Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot ry:n kesätapaaminen ja vuosikokous pidettiin

Lisätiedot

SM-kilpailut ja SuomiCUP

SM-kilpailut ja SuomiCUP SM-kilpailut ja SuomiCUP SISÄLTÖ 1. Kilpailut 1.1 SM-kilpailut 1.2 SuomiCup 1.3 Kilpailumuodot 2. Tulokset 2.1 Pistelasku SuomiCupissa 2.2 Kilpailukohtaiset pisteet 3. Vakuutus 4. Kilpailukausi 5. Anti-doping

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Altikka 4/2005. Puheenjohtajan kynästä

Altikka 4/2005. Puheenjohtajan kynästä Altikka 4/2005 Puheenjohtajan kynästä Saatoit jo kannesta havaita miten aika kuluu kuin lentäen! Edellisestä Altikasta on jo vierähtänyt tovi aikaa, se oli juuri silloin, kun kesä alkoi. Kesä oli osastomme

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn, BMW Original & F-Seniorit 4. osakilpailu KILPAILIJAINFO.

Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn, BMW Original & F-Seniorit 4. osakilpailu KILPAILIJAINFO. Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn, BMW Original & F-Seniorit 4. osakilpailu KILAILIJAINFO www.salonua.fi -Ralli 22.5.2010 erniö KILAILIJAINFO Tervetuloa järjestämäämme Teijo-Talo ralliin. Kilpailuun

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) Metsätaitokilpailujen tulokset

Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) Metsätaitokilpailujen tulokset Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) LOPPUTULOKSET MIEHET 2017 Sijoitus nimi Yhdistys Pisteet 1Lithovius Jukka Oulun seudun metsätilanomistajat 141 2 Airola Tapio Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry 140 3

Lisätiedot

Taitaja9-kilpailun säännöt

Taitaja9-kilpailun säännöt Taitaja9-kilpailun säännöt 1 Taitaja9-kilpailun säännöt, hyväksytty 24.3.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus, eettiset säännöt ja arvot... 3 3. Käsitteitä... 3 4.

Lisätiedot

SARJATOIMINTA 2 300,00 3 600,00 SM-miehet. Tuotot 2 400,00 2 100,00 Kulut 800,00 400,00 Tulos 1 600,00 1 700,00

SARJATOIMINTA 2 300,00 3 600,00 SM-miehet. Tuotot 2 400,00 2 100,00 Kulut 800,00 400,00 Tulos 1 600,00 1 700,00 UPPOPALLOVALIOKUNTA 2007 2008 SARJATOIMINTA 2 300,00 3 600,00 SM-miehet I-Divisioona II-Divisioona SM-naiset SM A-nuoret SM B-nuoret SM Seniorit Tuomaritoiminta Tuotot 2 000,00 1 750,00 Kulut 1 300,00

Lisätiedot

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 SISÄLLYSLUETTELO 1. KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 2. KILPAILUN TARKOITUS, EETTISET SÄÄNNÖT JA ARVOT... 3 3. KÄSITTEITÄ... 3 4. KILPAILUTEHTÄVÄT... 4 5. OSANOTTAJAT... 4 6. ARVIOINTI...

Lisätiedot

ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN..

ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN.. ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN.. KOULUTUSTA Katsastuksesta, tekniikasta kiinnostuneille järjestämme seuran oman koulutuksen tässä ennen joukkuekisaa. Jos olet kiinnostunut kilpailun katsastustoiminnasta ja

Lisätiedot

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012 Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012 MAALISKUU 2012 25.3.2012 PM-PILKKI, 3. MAAJOUKKUEKARSINTA (HUOM. TUPLAPISTEET) Kilpailun järjestäjä: Tikkakosken Kalamiehet ry Kilpailupaikka:

Lisätiedot

3/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012

3/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Tikkakosken osasto ALTIKKA 3/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Se on sitten kesää! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Se on sitten kesä! Kesä antoi odottaa tuloaan varsin pitkälle, mutta

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019 KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019 JOULUKUU 15.12.2018 Yleiset pilkkikilpailut Ahvenpojat Puttolanlampi, Savio Kilpailuaika: Klo 10.00-14.00 Miehet, Miesveteraanit 60 v., Naiset, Nuoret 19 v. Opastus Puttolan

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 1961 Seuran toiminta on ollut vireää alusta alkaen. Vuonna 1961 seura järjesti ensimmäiset jäärata-ajot Keskuskentällä aivan Kuopion keskustan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot