RAVINNON KASVINSUOJELUAINEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAVINNON KASVINSUOJELUAINEET"

Transkriptio

1 RAVINNON KASVINSUOJELUAINEET kumulatiivinen riskinarviointi, FT erikoistutkija, Eurooppalainen toksikologi Evira, Riskinarvionnin tutkimusyksikkö TUKES

2 Kemiallinen puolustus: Viljelykasveilla luontainen kyky puolustautua on usein villejä kantoja heikompi. Kasveista saatavia aineita on käytetty ja käytetään lääkkeinä ja kasvinsuojeluaineina. Synteesien yhteydessä kemiallisia ominaisuuksia tavallisesti muutetaan. Ensimmäinen karbamaatti eristettiin kalabar-pavuista1862. Ensimmäiset synteettiset organofosfaatit 1930-luvulla. DDT-synteesi 1874, otettu käyttöön 1930-luvulla. Laajamittainen synteettisten aineiden käyttö ja tuotanto 50-luvulla Rikkakasvi-aineet, kasvitautien torjuntaan käytetyt aineet, hyönteismyrkyt, kasvunsääteet, TUKES

3 Riskinarvioinnin lähihistoriaa luku fraud: Industrial BioTesting, IBT, 40% USAn testeistä 80-luku Määritysmenetelmien kehittyminen 80-luku 1993 OECD GLP-ohjeet, PRAPeR-ohjelma käynnistyy Kaikki markkinoilla olevat kasvinsuojeluaineet päätetään selvittää. mikään aine ei ole sallittu elleivät riskit ole hyväksyttäviä 2002 EFSAn aloittaa toimintansa; riskinhallinnan ja -arvioinnin erottaminen EU-tasolla 2010 PRAPeR ohjelman 1993 alkanut ensimmäinen kierros päättyy

4 , TUKES Tehoaineiden EU-riskinarviointi Ensimmäinen kierros

5 Tehoaineiden EU-arvioinneissa käytetyt suomalaiset dietääriset mallit - Kulutustiedot vanhentuneita (Finravinto Herkät väestöryhmät puuttuvat - Ei välittömän altistuksen arviointiin soveltuvia aineistoja Tähän saakka tehoaineet arvioitu muilla kuin suomalaisilla dieeteillä Keväällä 2010 saatiin kolmi- ja kuusivuotiaita koskevat kasvisten kulutusta kuvaavat aineistot tutkimukselliseen käyttöön.

6 Ruoan (kasvisten ja hedelmien) kulutustiedot Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen tutkimuksista Aikuiset Lapset THL Finravinto 2007 (osa FINRISKI-tutkimusta) kulutustiedot ruokapäiväkirjojen avulla Ikäryhmät v (937 osallistujaa) THL DIPP -ravintotutkimus kevät 2010 tyypin I diabetekselle altistava geeni vanhempien täyttämä ruokapäiväkirja Kolmivuotiaat (N=655) Kuusivuotiaat (N=800) Lyhyt- ja pitkäaikainen altistus erikseen Kulutus raaka-aineiksi laskettuna Ovaskainen ym. Br J Nutr 2009 Pietinen ym. KTL:n julkaisuja

7 Lasten herkkyys Jos annos on matala, lapset eivät ole aikuisia herkempiä Toksikokinetiikka aikuisiin verrattuna Lapset 3 6 vuotta - painoon suhteutettu energian tarve 2-4 -kertainen - vierasaineaineenvaihdunta samaa tasoa tai aikuisia tehokkaampi Ainekohtaisia eroja kuitenkin esiintyy Toksikodynamiikan erot tunnetaan huonommin, TUKES

8 ADI- ja arfd -viitearvot PITKÄAIKAISALTISTUS ADI Acceptable daily intake on vierasaineen kehonpainoa kohti laskettu suurin annos, johon ei eliniän aikana liity merkittävää haittavaikutusta. Lasketaan turvakertoimia käyttäen pitkäaikaisissa eläinkokeissa havaitusta ylimmästä toistuvasti annetusta annoksesta, johon ei vielä liity haittavaikutuksia. LYHYTAIKAINEN ALTISTUS arfd Acute reference dose on vierasaineen kehonpainoa kohti laskettu suurin vuorokausiannos, johon ei liity merkittävää haittavaikutusta. Arvioinnissa käytetään ADI:n tapaan turvakertoimia. Perusteena olevat lyhytkestoisissa kokeissa havaitut haittavaikutukset

9 ENIMMÄISMÄÄRÄ (MRL) Periaatteet tehoainearviointien yhteydessä. Asetetaan kullekin tehoaineelle tuotekohtaisesti Enimmäismäärä havaittujen jäämien perusteella = keskiarvo + k * SD Ei kuvaa aineen terveysvaikutuksia, mutta yläraja yksittäiselle aineelle on 100% ADIsta (arfd:stä) KAKSI JÄÄMÄN MÄÄRITELMÄÄ: Valvonnan jäämänmääritelmä pyrkii nopeaan ja tarkkaan analytiikkaan Riskinarvioinnin jäämänmääritelmä pyrkii ottamaan kaikki terveysvaikutusten kannalta merkittävät hajoamistuotteet huomioon JOS SAMASSA TUOTTEESSA USEITA AINEITA, TUOTETTA VOIDAAN MYYDÄ, JOS MINKÄÄN AINEEN TASO EI YLITÄ ENIMMÄISMÄÄRIÄ SAMANLAINEN TILANNE VOI OLLA MYÖS LAUTASELLA => SEN VUOKSI HALUTTIIN SELVITTÄÄ MIKÄ ON TILANNE JOS SAMANKALTAISET AINEET LASKETAAN YHTEEN, TUKES

10 OMENOIDEN KARBARYYLITASO Karbaryylitasot omenoissa ,20 1,00 0,80 0,60 0,40 0,20 0, , TUKES

11 PITOISUUSAINEISTOT Tullilaboratorio MetropoliLab Evira, Kotimaiset kasvikset r.y. Akkreditoidut menetelmät 250 tehoainetta näytteestä 7 vuoden ajalta ( ) Hyväksyttyjä ja kiellettyjä aineita Osa näytteistä on otettu epäilyn perusteella Analyysivalikoima on laaja, mutta ei kattava, TUKES

12 Vaaraindeksien laskentaan valittujatorjunta-aineryhmiä MEKANISMIN PERUSTEELLA VALITUT: ORGANOFOSFAATIT JA KARBAMAATIT (dimetoaatti, klorpyrifossi, metidationi, karbaryyli, metomyyli, oksamyyli ym.) NEONIKOTINOIDIT (asetamipridi, imidaklopridi ym.) PYRETROIDIT (bifentriini, sypermetriini ym. +piperyylibutoksidi) ATSOLIT: (flusilatsoli, imatsaliili, tiabendatsoli, ym.) VÄLJEMMIN MÄÄRITELLYT RYHMÄT: MUUT (klormekvatti, fosforivety ym.) MUUT FUNGISIDIT (bromopropylaatti, tolyylifluanidi,vinklotsoliini, ym.)

13 ADI:n (arfd:n) määrittäminen IHMINEN ELÄINKOE Vaikutus Dosis facit venemon Annos mg/kg, TUKES

14 Probabilistinen laskenta vaaraindeksin avulla Aineiden (j) pitoisuustiedot tuotteissa (i) Tuote (i) kulutustiedot Aineiden (j) toks. viitetiedot

15 Organofosfaattien keskimääräinen päivittäinen annos kolmivuotiailla koko aineistossa ( )

16 ASETYYLIKOLIINIESTERAASIA ESTÄVÄT ORGANOFOSFAATIT JA KARBAMAATIT 1) Heikot estäjät (rivastigmiini, galantamiini, fysostigmiini) 2) Kohtalaisen voimakkaat estäjät (parationi, malationi, karbaryyli ym.)

17 Aikuisten akuutti altistuminen organofosfaateille ja karbamaateille

18 Kuusivuotiaiden lasten akuutti altistuminen organofosfaateille ja karbamaateille

19 Kolmivuotiaiden lasten akuutti altistuminen organofosfaateille ja karbamaateille

20

21 Aikuiset, akuutti altistus, organofosfaatit ja karbamaatit. Todennäköisyystaso 0,01%

22 Aikuiset ja kuusivuotiaat lapset, akuutti altistus organofosfaateille ja karbamaateille Todennäköisyystaso 0,01%

23 Aikuiset, kuusi- ja kolmivuotiaat lapset, akuutti altistus organofosfaateille ja karbamaateille Todennäköisyystaso 0,01%

24 Todennäköisyystaso 0,01%. Tärkeimmät organofosfaatit ja karbamaatit, aineisto vuosilta Vihreä väri osoittaa EU:n hyväksymiä aineita. Suomessa ei kuvan tehoaineita ole käytössä.

25 Aikuiset krooninen altistus

26 Kolmivuotiaiden krooninen altistus

27 Aikuisten akuutti altistuminen kasvinsuojeluaineille ( )

28 Aikuisten akuutti altistuminen kasvinsuojeluaineille

29 Kuusivuotiaiden lyhytkestoinen altistus

30 YDINASIAT Kasvinsuojeluaineiden altistukselle tyypillistä hyvin matala perustaso, jossa hetkittäisiä korkeampia altistusjaksoja Esitetty arvio on laskennallinen, mutta perustuu tavallisiin dieetteihin, joissa samaan tapaan vaikuttavat aineet on summattu vaaraindeksien avulla Todennäköisyys toksikologisten viitetasojen ylittämiseen on vähentynyt ja tulee vähentymään edelleen Organofosfaatit ja karbamaatit tärkein ryhmä Pääosin altistus tulee EU:n ulkopuolelta Monipuolinen kasvisten käyttö vähentää altistusta Kolmivuotiaiden altistustasoa tulee jatkossa seurata, TUKES

31 Kasvinsuojeluaineiden kumulatiivinen riskinarviointi Evira, vastuullinen tutkija Riskinarvioinnin Mikko Lavinto, Heidi Rasikari tutkimusyksikkö Kirsti Savela Terveyden ja Heli Tapanainen, Harri Sinkko, hyvinvoinnin laitos: Suvi Virtanen, Marja-Leena Ovaskainen Tullilaboratorio: Kalevi Siivinen, MetropoliLab: Timo Lukkarinen Kotimaiset kasvikset ry Erkki Rautio Evira/ Tuoteturvalisuus yksikkö: Ulla Karlström, Arja Kaiponen, Jatkohanke: kasvissyöjien altistuksen arviointi, TUKES

32 KIITOS!

Perustietoa kasvinsuojeluainejäämistä. Sanna Viljakainen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Kemiallinen elintarviketurvallisuus

Perustietoa kasvinsuojeluainejäämistä. Sanna Viljakainen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Kemiallinen elintarviketurvallisuus Perustietoa kasvinsuojeluainejäämistä Sanna Viljakainen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Kemiallinen elintarviketurvallisuus Kasvinsuojeluaineet ja niiden jäämät Kasvinsuojeluaineita käytetään tarkoituksella

Lisätiedot

Tiesitkö tämän kasvinsuojeluainejäämistä?

Tiesitkö tämän kasvinsuojeluainejäämistä? Tiesitkö tämän kasvinsuojeluainejäämistä? 2 Kasvinsuojeluainejäämät Mikä on kasvinsuojeluaine?...3 Mikä on kasvinsuojeluainejäämä?...4 Kasvinsuojeluaineiden turvallisuusarviointi...5 Kasvinsuojeluaineiden

Lisätiedot

Suomalaisten lasten altistuminen raskasmetalleille. Johanna Suomi

Suomalaisten lasten altistuminen raskasmetalleille. Johanna Suomi Suomalaisten lasten altistuminen raskasmetalleille Johanna Suomi Projektin tavoitteet 1-, 3- ja 6-vuotiaat suomalaislapset Neljä raskasmetallia (Cd, As, Hg, Pb) Suomalaiset elintarvikkeet ja tuontielintarvikkeet

Lisätiedot

Kasvinsuojeluainejäämät tavanomaisissa ja luomuelintarvikkeissa

Kasvinsuojeluainejäämät tavanomaisissa ja luomuelintarvikkeissa Kasvinsuojeluainejäämät tavanomaisissa ja luomuelintarvikkeissa Sanna Viljakainen Ylitarkastaja, TkT Tuoteturvallisuusyksikkö Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Kasvinsuojeluaineiden käyttö Käytetään

Lisätiedot

Suomalaisten lasten ja aikuisten altistuminen nitraatille ja nitriitille riskinarvioinnin tuloksia

Suomalaisten lasten ja aikuisten altistuminen nitraatille ja nitriitille riskinarvioinnin tuloksia Suomalaisten lasten ja aikuisten altistuminen nitraatille ja nitriitille riskinarvioinnin tuloksia 1 Riskinarviointi Epäilys ADI-arvojen ylittymisestä, tarve päivitetylle tiedolle altistustasoista Riskinarviointi:

Lisätiedot

Ravinnon kasvinsuojeluainejäämät Kumulatiivinen riskinarviointi

Ravinnon kasvinsuojeluainejäämät Kumulatiivinen riskinarviointi Eviran tutkimuksia 3/2010 Ravinnon kasvinsuojeluainejäämät Kumulatiivinen riskinarviointi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Eviran tutkimuksia 3/2010 Ravinnon kasvinsuojeluainejäämät Kumulatiivinen

Lisätiedot

Vierasainevalvontaprosessi. OSA: 1 Elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämävalvontaohjelma

Vierasainevalvontaprosessi. OSA: 1 Elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämävalvontaohjelma Vierasainevalvontaprosessi OSA: 1 Elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämävalvontaohjelma Evira/843/0411/2014 Eviran raportti Hyväksymispäivä X.X.2014 Tuoteturvallisuus Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja

Lisätiedot

Elintarvikkeiden lisäaineet. Raportin tulokset ja johtopäätökset. Johanna Suomi, Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö

Elintarvikkeiden lisäaineet. Raportin tulokset ja johtopäätökset. Johanna Suomi, Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö Elintarvikkeiden lisäaineet. Raportin tulokset ja johtopäätökset Johanna Suomi, Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö Lisäaineet: mitä ne ovat? EU-lainsäädäntö: mitkä sallittuja, mihin tuotteisiin saa käyttää,

Lisätiedot

Nitraatti ja nitriitti elintarvikkeissa: valmistusaineet ja luontaiset pitoisuudet. Johanna Suomi Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö

Nitraatti ja nitriitti elintarvikkeissa: valmistusaineet ja luontaiset pitoisuudet. Johanna Suomi Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö Nitraatti ja nitriitti elintarvikkeissa: valmistusaineet ja luontaiset pitoisuudet Johanna Suomi Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö Nitraatin ja nitriitin lähteet Pinaatti ja makkara: Pixabay, ilmainen vektorigrafiikka

Lisätiedot

Toksikologian perusteita ja toksisuuden arviointi

Toksikologian perusteita ja toksisuuden arviointi Toksikologia Toksikologian perusteita ja toksisuuden arviointi Pekka Rauhala 2012 Oppi vieraiden aineiden haitallisista vaikutuksista eläviin organismeihin Paracelsus (1493-1541): Ei ole myrkytöntä ainetta,

Lisätiedot

Neonikotinoidit ja pölyttäjät

Neonikotinoidit ja pölyttäjät Neonikotinoidit ja pölyttäjät 17.3.2016 Pölytys, pölyttäjät ja ruoan tuotanto IPBES:in ja luontopaneelin viestit päätöksentekijöille Jarmo Ketola Luke ja Lauri Ruottinen Hunajaluotsi Oy Neonikotinoidit

Lisätiedot

10 yleistä kysymystä leivästä. Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin?

10 yleistä kysymystä leivästä. Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin? 10 yleistä kysymystä leivästä Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin? Onko leipä terveellistä? Kyllä Leipä sisältää paljon hyvää kuitua, hiilihydraattia,

Lisätiedot

Kasvinsuojeluainejäämät ja nitraatti kotimaisissa kasviksissa

Kasvinsuojeluainejäämät ja nitraatti kotimaisissa kasviksissa Kasvinsuojeluainejäämät ja nitraatti kotimaisissa kasviksissa Kasvinsuojeluainejäämät: Tomi Kekki Ylitarkastaja Tuoteturvallisuusyksikkö, Evira Nitraatti: Marika Jestoi Ylitarkastaja Tuoteturvallisuusyksikkö,

Lisätiedot

KEMIALLINEN RISKINARVIOINTI. Tutkimusprofessori Anja Hallikainen 26.10.2011

KEMIALLINEN RISKINARVIOINTI. Tutkimusprofessori Anja Hallikainen 26.10.2011 KEMIALLINEN RISKINARVIOINTI Tutkimusprofessori 26.10.2011 Historian havinaa OECD:n ohjeet tarvittavista toksisuustutkimuksista ja eläinkokeista Kemiallisen yhdisteen syöpävaarallisuus tärkein tutkittava

Lisätiedot

Suomalaisten lasten raskasmetallialtistuksen. Johanna Suomi Riskinarviointi, Evira

Suomalaisten lasten raskasmetallialtistuksen. Johanna Suomi Riskinarviointi, Evira Suomalaisten lasten raskasmetallialtistuksen lähteet Johanna Suomi Riskinarviointi, Evira Raskasmetallit Tässä tutkimuksessa: Kadmium (Cd) Lyijy (Pb) Arseeni (ias, epäorgaaninen arseeni) Elohopea (ihg,

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pauliina Laitinen Kasvinsuojeluaineiden aiheuttamat riskit ympäristöön sekä niiden hallinta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pauliina Laitinen Kasvinsuojeluaineiden aiheuttamat riskit ympäristöön sekä niiden hallinta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pauliina Laitinen Kasvinsuojeluaineiden aiheuttamat riskit ympäristöön sekä niiden hallinta Valmistelussa mukana Tukesin ylitarkastajat Sari Autio, Venla Kontiokari,

Lisätiedot

Plant food supplements: Levels of Intake, Benefit and Risk Assessment. Kasviperäisten ravintolisien käyttö, hyöty ja riskinarviointi

Plant food supplements: Levels of Intake, Benefit and Risk Assessment. Kasviperäisten ravintolisien käyttö, hyöty ja riskinarviointi Plant food supplements: Levels of Intake, Benefit and Risk Assessment Kasviperäisten ravintolisien käyttö, hyöty ja riskinarviointi PlantLIBRA konsortio 14 maata, 25 partneria Eurooppa (21) Aasia, Afrikka,

Lisätiedot

Lastenruokien kasvinsuojeluainejäämät

Lastenruokien kasvinsuojeluainejäämät Lastenruokien kasvinsuojeluainejäämät Tomi Kekki Ylitarkastaja Tuoteturvallisuusyksikkö,Evira tomi.kekki@evira.fi p. 040 7270504 1 Lastenruokakoulutus 30.10.2012 Kasvinsuojeluainejäämien lainsäädäntö 1/6

Lisätiedot

Tuhoeläimet viljalla torjunnan nykytilanne ja tulevaisuuden haasteet

Tuhoeläimet viljalla torjunnan nykytilanne ja tulevaisuuden haasteet Tuhoeläimet viljalla torjunnan nykytilanne ja tulevaisuuden haasteet Jarmo Ketola, MTT PesticideLife-hankkeen aloitusseminaari 19.2.2010 LIFE08 ENV/FIN/000604 PesticideLife-hanke on saanut Euroopan Yhteisön

Lisätiedot

Kemikaalilain 38 :ssä tarkoitettu tuholaistorjujan tutkinnon sisältö

Kemikaalilain 38 :ssä tarkoitettu tuholaistorjujan tutkinnon sisältö 418/2014 3 Liite 1 Kemikaalilain 38 :ssä tarkoitettu tuholaistorjujan tutkinnon sisältö Osa A. Tutkinnon kirjallisessa kokeessa osoitettavat tiedot 1. Lainsäädännön tuntemus Torjuntatyötä säätelevät säädökset

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sari Autio 1.11.2011 Kasvinsuojeluaineet ja ympäristö mitä uutta lainsäädännössä?

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sari Autio 1.11.2011 Kasvinsuojeluaineet ja ympäristö mitä uutta lainsäädännössä? Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sari Autio 1.11.2011 Kasvinsuojeluaineet ja ympäristö mitä uutta lainsäädännössä? ESITYKSEN SISÄLTÖ EU:n kasvinsuojeluaineasetus voimaan Kestävän käytön puitedirektiivi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2014. 418/2014 Valtioneuvoston asetus. biosidivalmisteista

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2014. 418/2014 Valtioneuvoston asetus. biosidivalmisteista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2014 418/2014 Valtioneuvoston asetus biosidivalmisteista Annettu Helsingissä 5 päivänä kesäkuuta 2014 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Vierasainevalvonta Raportointi vuodelta 2009. Evira/7307/0411/2010

Vierasainevalvonta Raportointi vuodelta 2009. Evira/7307/0411/2010 Vierasainevalvonta Raportointi vuodelta 2009 Evira/7307/0411/2010 Eviran raportti Hyväksymispäivä 10.6.2010 Valvontaosasto Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Maria Teirikko Kaija-Leena Saraste Eviran vierasainevalvonnan

Lisätiedot

Täydentävät ehdot kasvinsuojeluaineet. Katja Korkalainen Rehujaosto Katja Korkalainen

Täydentävät ehdot kasvinsuojeluaineet. Katja Korkalainen Rehujaosto Katja Korkalainen Täydentävät ehdot kasvinsuojeluaineet Katja Korkalainen Rehujaosto Katja Korkalainen Neuvo 2020 koulutus Joulukuu 2014 Yleistä täydentävien ehtojen kasvinsuojeluainevalvonnoista Perusta Osa kansanterveys,

Lisätiedot

Ruokajärjestelmän kansanterveydellisten vaikutusten kustannukset ja riskinarviointi - hankkeen tavoitteet ja toteutus

Ruokajärjestelmän kansanterveydellisten vaikutusten kustannukset ja riskinarviointi - hankkeen tavoitteet ja toteutus Ruokajärjestelmän kansanterveydellisten vaikutusten kustannukset ja riskinarviointi - hankkeen tavoitteet ja toteutus 25.4.2019 I Pirkko Tuominen Riskinarvioinnin yksikkö, Ruokavirasto 1. Tavoitteet Mitkä

Lisätiedot

Valkuaiskasvien kasvinsuojeluhaasteet

Valkuaiskasvien kasvinsuojeluhaasteet Valkuaiskasvien kasvinsuojeluhaasteet Erja Huusela-Veistola & Asko Hannukkala MTT Kasvintuotannon tutkimus etunimi.sukunimi@mtt.fi OMAVARA-hankkeen loppuseminaari 19.3.2013 Kasvintuhoojariskit valkuaiskasveilla

Lisätiedot

Hormonihäiriköiden yhteisvaikutusten tutkimus ja hormonihäiriköiden määrittelyn vaikeus sääntelyssä

Hormonihäiriköiden yhteisvaikutusten tutkimus ja hormonihäiriköiden määrittelyn vaikeus sääntelyssä Hormonihäiriköiden yhteisvaikutusten tutkimus ja hormonihäiriköiden määrittelyn vaikeus sääntelyssä MITEN HORMONIHÄIRIKÖT KURIIN? Eduskunnan ympäristövaliokunnan avoin kokous 15.3.2017 Hannu Kiviranta

Lisätiedot

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto Suomalaislasten ravitsemus tänään Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto DIPP-ravintotutkimus Imetettyjen lasten osuus (% osallistuneista, n=3565) Erkkola ym. Suom

Lisätiedot

EU-lainsäädäntö elintarvikeparanteista

EU-lainsäädäntö elintarvikeparanteista EU-lainsäädäntö elintarvikeparanteista lisäaineiden ja aromien monitorointiin liittyvät vaatimukset 25.1.2018 Anna Lemström Elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM 1 Sisältö Lainsäädäntö elintarvikeparanteista:

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO 1638/210/2007 17.4.2007. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

ASIANTUNTIJALAUSUNTO 1638/210/2007 17.4.2007. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Elintarvikkeiden ja eläinlääkinnän valvontaosasto Tuoteturvallisuuden ja tuotemarkkinoinnin yksikkö ALTISTUMINEN KUMARIINILLE Kysely elintarviketeollisuudelle Kartottaakseen

Lisätiedot

MAAPERÄSSÄ ESIINTYVIEN HAITTA-AINEIDEN

MAAPERÄSSÄ ESIINTYVIEN HAITTA-AINEIDEN MAAPERÄSSÄ ESIINTYVIEN HAITTA-AINEIDEN TERVEYSVAIKUTUKSET Ihminen ja ympäristö maaperä 2/3 Kuntatalo, 21.11.2016 Helsinki Jussi Reinikainen, SYKE ESITYKSEN SISÄLTÖ Käsitteitä ja muita lähtökohtia Terveysriskit

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Mittausepävarmuuden huomioiminen erityyppisten tutkimustulosten tulkinnassa

AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Mittausepävarmuuden huomioiminen erityyppisten tutkimustulosten tulkinnassa AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA 4.-5.10.2016 Mittausepävarmuuden huomioiminen erityyppisten tutkimustulosten tulkinnassa Timo Lukkarinen, MetropoliLab Oy timo.lukkarinen@metropolilab.fi 010 3913 431

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2017 C(2017) 279 final KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu 23.5.2017, säännöistä farmakologisesti vaikuttavalle aineelle tietyn elintarvikkeen osalta vahvistetun jäämän enimmäismäärän

Lisätiedot

TALOUSVEDEN LAATUVAATIMUKSET JA LAATUSUOSITUKSET

TALOUSVEDEN LAATUVAATIMUKSET JA LAATUSUOSITUKSET TALOUSVEDEN LAATUVAATIMUKSET JA LAATUSUOSITUKSET ERKKI VUORI PROFESSORI, EMERITUS 27.11.2012 HJELT INSTITUUTTI OIKEUSLÄÄKETIETEEN OSASTO MEISSÄ ON PALJON VETTÄ! Ihmisen vesipitoisuus on keskimäärin yli

Lisätiedot

VIERASAINEVALVONTA. OSA 1 Kasvinsuojeluainejäämien valvonta

VIERASAINEVALVONTA. OSA 1 Kasvinsuojeluainejäämien valvonta VIERASAINEVALVONTA OSA 1 Kasvinsuojeluainejäämien valvonta Evira 1570/0411/2015 Eviran raportti Hyväksymispäivä 18.5.2015 Tuoteturvallisuus Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Annika Nurttila Sanna Viljakainen

Lisätiedot

Kontaminantit kondikseen omavalvonnassa. Marika Jestoi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Tuoteturvallisuusyksikkö

Kontaminantit kondikseen omavalvonnassa. Marika Jestoi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Tuoteturvallisuusyksikkö Kontaminantit kondikseen omavalvonnassa Marika Jestoi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Tuoteturvallisuusyksikkö Evira riisikakkujen arseenista: ei todellakaan ole aihetta paniikkiin (yle.fi 29.9.2015)

Lisätiedot

Listeria monocytogenes -bakteerin riskitekijöiden kartoitus ja torjunta kalateollisuudessa

Listeria monocytogenes -bakteerin riskitekijöiden kartoitus ja torjunta kalateollisuudessa Listeria monocytogenes -bakteerin riskitekijöiden kartoitus ja torjunta kalateollisuudessa Mariella Aalto-Araneda, Anna Pöntinen, Janne Lundén, Annukka Markkula & Hannu Korkeala Eläinlääketieteellinen

Lisätiedot

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Espoon Technopolis Business Breakfast 13.2.2014 ETM, Laillistettu ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersson Päivi Manni-Pettersson 11.2.2014 1 TÄMÄN AAMUN

Lisätiedot

Riskinarviointi. Evirassa. 10v. Kirsti Savela Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Tutkimus- ja laboratorio osasto Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö

Riskinarviointi. Evirassa. 10v. Kirsti Savela Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Tutkimus- ja laboratorio osasto Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö Riskinarviointi 2011 2005 2001 10v Evirassa Kirsti Savela Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Tutkimus- ja laboratorio osasto Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö Riskinarvioinnin historiaa MMM teki v. 2000

Lisätiedot

Ravitsemussuositukset erityisesti senioreiden näkökulmasta

Ravitsemussuositukset erityisesti senioreiden näkökulmasta Ravitsemussuositukset erityisesti senioreiden näkökulmasta Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Elintarvike- ja

Lisätiedot

Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys

Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys Päivitetty: 9.7.2007 3,4-Dikloorianiliini CAS nro 95-76-1 Synonyymejä 3,4-Dichlorophenylaniline 3,4-dichlorophenylamine 3,4-dichlorobenzeneamine 3,4-DCA Tuoterekisteritiedot

Lisätiedot

VIHERALAN KASVINSUOJELU V I H E R V A L V O N N A N N Ä K Ö K U L M A S T A KASVINSUOJELUSEURA RY / PERTTI RAJALA

VIHERALAN KASVINSUOJELU V I H E R V A L V O N N A N N Ä K Ö K U L M A S T A KASVINSUOJELUSEURA RY / PERTTI RAJALA VIHERALAN KASVINSUOJELU V I H E R V A L V O N N A N N Ä K Ö K U L M A S T A KASVINSUOJELUSEURA RY / PERTTI RAJALA 24.11.2015 LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET EU Kasvinsuojeluaineiden kestävän käytön strategia 2006

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Leona Mattsoff 5.2.2013 VESISTÖSUOJAKAISTOJEN MUUTTAMINEN RISKIPERUSTEISIKSI

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Leona Mattsoff 5.2.2013 VESISTÖSUOJAKAISTOJEN MUUTTAMINEN RISKIPERUSTEISIKSI Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Leona Mattsoff 5.2.2013 VESISTÖSUOJAKAISTOJEN MUUTTAMINEN RISKIPERUSTEISIKSI Vesistösuojakaistat riskiperusteisiksi LAINSÄÄDÄNTÖ TAUSTAA: VAARA- VS. RISKIPERUSTEISUUS

Lisätiedot

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Erkki Vartiainen, LKT, professori, ylijohtaja 7.10.2013 1 Jyrkkä lasku sepelvaltimotautikuolleisuudessa Pohjois-Karjala ja koko Suomi 35 64-vuotiaat

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0045/6. Tarkistus. Karl-Heinz Florenz PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0045/6. Tarkistus. Karl-Heinz Florenz PPE-ryhmän puolesta 6.2.2019 A8-0045/6 6 10 kohta 10. toteaa, että integroidun torjunnan työkalupakissa biologiseen torjuntaan kuuluu sellaisten hyödyllisten lajien menestymisen edistäminen tai käyttäminen, jotka ovat tuholaisten

Lisätiedot

Finnish Safety and Chemicals Agency (Tukes) Sanna Koivisto 3.11.2014. Biosidit tuholaistorjunnassa

Finnish Safety and Chemicals Agency (Tukes) Sanna Koivisto 3.11.2014. Biosidit tuholaistorjunnassa Finnish Safety and Chemicals Agency (Tukes) Sanna Koivisto 3.11.2014 Biosidit tuholaistorjunnassa Sisältö Tukes ja biosidiryhmän esittely Biosidiasetus Tukesin rekisterit Hyönteismyrkyt Jyrsijämyrkyt Jyrsijämyrkkyjen

Lisätiedot

Täydentämiseen liittyvä lainsäädäntö

Täydentämiseen liittyvä lainsäädäntö Täydentämiseen liittyvä lainsäädäntö Seminaari väitteistä ja täydentämisestä 27.11.2013 Elintarvikeylitarkastaja Anna Lemström Maa- ja metsätalousministeriö Keskeinen lainsäädäntö 1. Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Optimointi muutokset vaatimuksissa

Optimointi muutokset vaatimuksissa Optimointi muutokset vaatimuksissa STUKin Säteilyturvallisuuspäivät Jyväskylä 24.-25.5.2018 Ylitarkastaja Petra Tenkanen-Rautakoski Optimoinnista säädetään jatkossa SätL 2 luku, 6 Optimointiperiaate Tarkemmat

Lisätiedot

Kaivosvesien riskinarviointimalli KAVERI työkalu kaivosvesien riskien arviointiin ja hallintaan

Kaivosvesien riskinarviointimalli KAVERI työkalu kaivosvesien riskien arviointiin ja hallintaan Kaivosvesien riskinarviointimalli KAVERI työkalu kaivosvesien riskien arviointiin ja hallintaan Marjo Niittynen 1, Päivi Meriläinen 2 ja Ilkka Miettinen 1 1 Asiantuntijamikrobiologiayksikkö; 2 Vaikutusarviointiyksikkö

Lisätiedot

Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys

Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys Akryylinitriili CAS Nro 107-13-1 Synonyymejä 2-Propenenitrile Vinyl cyanide cyanoethylene H 2 C Päivitetty 15.11.2005 C N Tuoterekisteritiedot Suomessa (2004)

Lisätiedot

Biosidisen torjunta-ainevalmisteen ja sen sisältämien tehoaineiden tutkimusvaatimukset

Biosidisen torjunta-ainevalmisteen ja sen sisältämien tehoaineiden tutkimusvaatimukset Liite 1 1 (10) Biosidisen torjunta-ainevalmisteen ja sen sisältämien tehoaineiden tutkimusvaatimukset Biosidisesta torjunta-aineesta on toimitettava tässä liitteessä mainittujen tutkimusten lisäksi hakemuslomakkeessa

Lisätiedot

PesticideLIFE Kasvinsuojeluaineiden ympäristöriskien vähentäminen pohjoisissa oloissa

PesticideLIFE Kasvinsuojeluaineiden ympäristöriskien vähentäminen pohjoisissa oloissa PesticideLIFE Kasvinsuojeluaineiden ympäristöriskien vähentäminen pohjoisissa oloissa Sanni Junnila MTT/kasvintuotannon tutkimus Aloitusseminaari 18.-19.2.2010 PesticideLife-hanke on saanut Euroopan Yhteisön

Lisätiedot

Kasvinsuojeluaineiden kestävän käytön kansallinen toimintaohjelma

Kasvinsuojeluaineiden kestävän käytön kansallinen toimintaohjelma Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 05.02.2013 Kasvinsuojeluaineiden kestävän käytön kansallinen toimintaohjelma Pauliina Laitinen Ylitarkastaja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Sisältö 1. Lainsäädännön

Lisätiedot

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö 1 7.4.2011 Ravintoaineiden saantisuositukset Ruoankäyttösuositukset

Lisätiedot

STM ja nanoturvallisuus - päätöksenteon haasteet

STM ja nanoturvallisuus - päätöksenteon haasteet STM ja nanoturvallisuus - päätöksenteon haasteet 4.11.2015 Nanomateriaalien määritelmän päivitys Nykyinen määritelmä (v. 2011): Nanomateriaali tarkoittaa luonnollista,materiaalia, sivutuotemateriaalia

Lisätiedot

FIILIS-HANKE LAPSIPERHEIDEN TERVEYDEN EDISTÄMISTÄ PERHEIDEN, KOULUJEN JA YHTEISÖJEN YHTEISTYÖNÄ

FIILIS-HANKE LAPSIPERHEIDEN TERVEYDEN EDISTÄMISTÄ PERHEIDEN, KOULUJEN JA YHTEISÖJEN YHTEISTYÖNÄ FIILIS-HANKE LAPSIPERHEIDEN TERVEYDEN EDISTÄMISTÄ PERHEIDEN, KOULUJEN JA YHTEISÖJEN YHTEISTYÖNÄ 10.5.2019 Erikoistutkija Katja Wikström, Kansanterveyden edistäminen yksikkö, THL 1 FEEL4DIABETES eli FIILIS

Lisätiedot

osa jokaisen kuluttajan arkipäivää

osa jokaisen kuluttajan arkipäivää Evira lyhyesti Elintarviketurvallisuusvirasto Evira osa jokaisen kuluttajan arkipäivää Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tehtävänä on varmistaa tutkimuksella ja valvonnalla elintarvikkeiden turvallisuutta

Lisätiedot

Kasvintuotannon elintarvikehygienia

Kasvintuotannon elintarvikehygienia Kasvintuotannon elintarvikehygienia Neuvo 2020 Seinäjoki 3.12 / Vaasa (sv) 5.12 / Järvenpää 10.12 Evira / Elintarvikehygieniayksikkö 1 Ylitarkastaja Noora Tolin Esityksen sisältö Kaikelle elintarvikkeiden

Lisätiedot

Verkkosääntöfoorumi 24/5/2018 Eveliina Seppälä. Taseselvityksen eurooppalainen harmonisointi

Verkkosääntöfoorumi 24/5/2018 Eveliina Seppälä. Taseselvityksen eurooppalainen harmonisointi Verkkosääntöfoorumi 24/5/2018 Taseselvityksen eurooppalainen harmonisointi Esityksen sisältö Harmonisoinnin prosessi ja aikataulu Harmonisoinnin rakenne ja odotettavissa olevat keskeiset muutokset Julkinen

Lisätiedot

Tullilaboratorion rooli - kolmasmaatuonti, sisämarkkinat ja analyysimenetelmiä Riskinarviointiseminaari

Tullilaboratorion rooli - kolmasmaatuonti, sisämarkkinat ja analyysimenetelmiä Riskinarviointiseminaari Tullilaboratorion rooli - kolmasmaatuonti, sisämarkkinat ja analyysimenetelmiä Riskinarviointiseminaari 6.11.2015 Terhi Andersson Tullilaboratorio Historia Perustettu 1907 Nykyinen rakennus 1979, n. 4200

Lisätiedot

Päiväys 15.11.2005 14429,27 (12023)

Päiväys 15.11.2005 14429,27 (12023) Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys Metyylimetakrylaatti CAS nro 80-62-6 Synonyymejä Metyyli-2-metyyliprop-2-enoaatti 2-Propenoic acid, 2-methyl-, methyl ester O O C H 3 C H 2 H 3 C Päiväys 15.11.2005

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kasvinsuojeluaineet ja työturvallisuus Marjaosaamiskeskuksen Helmiseminaari 13.2.2012

Hyvinvointia työstä. Kasvinsuojeluaineet ja työturvallisuus Marjaosaamiskeskuksen Helmiseminaari 13.2.2012 Hyvinvointia työstä 1 Kasvinsuojeluaineet ja työturvallisuus Marjaosaamiskeskuksen Helmiseminaari 13.2.2012 Milja Koponen erikoistutkija, marjayrittäjäkurssilainen milja.koponen@ttl.fi 044 720 1771 Työterveyslaitos

Lisätiedot

Kemikaaliriskien hallinta ympäristöterveyden kannalta. Hannu Komulainen Ympäristöterveyden osasto Kuopio

Kemikaaliriskien hallinta ympäristöterveyden kannalta. Hannu Komulainen Ympäristöterveyden osasto Kuopio Kemikaaliriskien hallinta ympäristöterveyden kannalta Hannu Komulainen Ympäristöterveyden osasto Kuopio 1 Riskien hallinta riskinarvioijan näkökulmasta! Sisältö: REACH-kemikaalit/muut kemialliset aineet

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) 6925/15 AGRILEG 46 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 5. maaliskuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D036754/02 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10. Mikko Syvänne Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.2010 1 Klassiset valtimotaudin riskitekijät Kohonnut veren kolesteroli Kohonnut

Lisätiedot

Sairauksien ehkäisyn strategiat

Sairauksien ehkäisyn strategiat VALTIMOTERVEYDEKSI! Miten arvioidaan diabeteksen ja valtimotautien riski ja tunnistetaan oikeat henkilöt riskinhallinnan piiriin? Mikko Syvänne, dosentti, ylilääkäri, Suomen Sydänliitto ry Sairauksien

Lisätiedot

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Eläkeläiset ry:n seminaari, Kuntoranta 27.4.2017 Esityksen sisältö 1) Taustaa. -

Lisätiedot

1/5. KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Päiväys: 20.11.2007

1/5. KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Päiväys: 20.11.2007 1/5 KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Päiväys: 20.11.2007 1. KEMIKAALIN JA SEN VALMISTAJAN, MAAHANTUOJAN TAI MUUN TOIMINNANHARJOITTAJAN TUNNISTUSTIEDOT 1.1 Kemikaalin tunnistustiedot Kauppanimi Tropic Body Lotion

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu T. Mattila Biosidit maatilalla

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu T. Mattila Biosidit maatilalla Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 18.4.2018 Hannu T. Mattila Biosidit maatilalla 1 Mitä biosidivalmisteet ovat? Biosidivalmisteet on tarkoitettu torjumaan haitallisia eliöitä Haitallinen eliö on

Lisätiedot

WSP-työkalu talousveden riskien arviointiin ja hallintaan Yleisesittely SuoVe II -hanke 2018

WSP-työkalu talousveden riskien arviointiin ja hallintaan Yleisesittely SuoVe II -hanke 2018 WSP-työkalu talousveden riskien arviointiin ja hallintaan Yleisesittely SuoVe II -hanke 2018 WaterSafetyPlan WSP 24.10.2018 Suomen ympäristöopisto SYKLI Kuva STM/J Rapala Vedentuotantoketju 24.10.2018

Lisätiedot

Tiedonsiirron pilottihanke: Electronic transmission of chemical occurence data

Tiedonsiirron pilottihanke: Electronic transmission of chemical occurence data Tiedonsiirron pilottihanke: Electronic transmission of chemical occurence data Tutkimusprofessori Anja Hallikainen Evira/Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö EFSAn ja Suomen välinen tieteellinen yhteistyöseminaari,

Lisätiedot

Seuranta- ja loppukysely

Seuranta- ja loppukysely Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen ja preventio, 20170604 Seuranta- ja loppukysely NIMI Ikä Pvm 1. Paino 2. Pituus 3. Verenpaine 1. / 2. / http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnut/hoi04010#t3

Lisätiedot

Kasvinsuojeluaineiden käyttö rikkakasvien ja hyönteisten torjunnassa; kasvinsuojelukuulumiset. Marja Poteri Metsäntutkimuslaitos Suonenjoki

Kasvinsuojeluaineiden käyttö rikkakasvien ja hyönteisten torjunnassa; kasvinsuojelukuulumiset. Marja Poteri Metsäntutkimuslaitos Suonenjoki Kasvinsuojeluaineiden käyttö rikkakasvien ja hyönteisten torjunnassa; kasvinsuojelukuulumiset Marja Poteri Metsäntutkimuslaitos Suonenjoki Herbisidikokeet kuusen paakkutaimilla 9 valmistetta testattu kevät-

Lisätiedot

(EY) N:o 1907/2006- ISO 11014-1 mukainen käyttöturvallisuustiedote

(EY) N:o 1907/2006- ISO 11014-1 mukainen käyttöturvallisuustiedote (EY) N:o 1907/2006- ISO 11014-1 mukainen käyttöturvallisuustiedote Sivu 1 / 5 omnifit FD1042 SDB-nro : 172974 V002.0 Viimeistelty, pvm.: 30.05.2008 Painatuspäivä: 03.06.2009 1. AINEEN TAI VALMISTEEN JA

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 06.03.2013 Kasvinsuojeluaineiden kestävä käyttö ja IPM

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 06.03.2013 Kasvinsuojeluaineiden kestävä käyttö ja IPM Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 06.03.2013 Kasvinsuojeluaineiden kestävä käyttö ja IPM Pauliina Laitinen, Leona Mattsoff ja Venla Kontiokari Turvallisuus-ja kemikaalivirasto Sisältö 1. Lainsäädännön

Lisätiedot

Epävarmuudet pienhiukkasten terveysvaikutusten arvioinnissa

Epävarmuudet pienhiukkasten terveysvaikutusten arvioinnissa ISY ilmansuojelupäivät 22.-23.8.2017 Epävarmuudet pienhiukkasten terveysvaikutusten arvioinnissa Heli Lehtomäki Vaikutusarviointiyksikkö, Kuopio Pienhiukkasten (PM 2.5 ) terveysvaikutukset Pienhiukkaset

Lisätiedot

Säteilytoiminnan turvallisuusarvio Johtamisjärjestelmä

Säteilytoiminnan turvallisuusarvio Johtamisjärjestelmä Säteilytoiminnan turvallisuusarvio Johtamisjärjestelmä Mika Markkanen Säteilytoiminnan turvallisuusarvio (26 ) Tehtävä turvallisuuslupaa edellyttävästä toiminnasta Laadittava kirjallisesti Pidettävä ajan

Lisätiedot

Tukesin tilannekatsaus kasvinsuojeluun

Tukesin tilannekatsaus kasvinsuojeluun Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) 3.12.2014 Tukesin tilannekatsaus kasvinsuojeluun Ylitarkastaja Pauliina Laitinen Sisältö Kasvinsuojeluneuvojan tärkein tehtävä Integroidun kasvinsuojelun yleiset

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa FINRISKI-terveystutkimuksen tuloksia Pekka Jousilahti Tutkimusprofessori, THL 25.10.2014 Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus - Viisi aluetta Suomessa

Lisätiedot

IPM-kokemuksia kesältä 2010

IPM-kokemuksia kesältä 2010 IPM-kokemuksia kesältä 2010 Pauliina Laitinen, Sanni Junnila, Marja Jalli ja Heikki Jalli PesticideLife-hanke Kasvinsuojelun syyspuinti 1.11.2010 HAMK Mustiala LIFE08 ENV/FIN/000604 PesticideLife-hanke

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DIREKTIIVI (EU).../...

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DIREKTIIVI (EU).../... EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION DIREKTIIVI (EU).../... Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Sari Autio, Glyfosaatin ympäristöriskit -seminaari, Ruissalo. Tietopaketti glyfosaatista ja sen myyntilupa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Sari Autio, Glyfosaatin ympäristöriskit -seminaari, Ruissalo. Tietopaketti glyfosaatista ja sen myyntilupa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto 1.9.2016 Sari Autio, Glyfosaatin ympäristöriskit -seminaari, Ruissalo Tietopaketti glyfosaatista ja sen myyntilupa Esityksen sisältö 1. 2. 3. UUDELLEENHYVÄKSYMISESTÄ 4.

Lisätiedot

Arseeniriskin hallinta kiviainesliiketoiminnassa. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet

Arseeniriskin hallinta kiviainesliiketoiminnassa. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Arseeniriskin hallinta kiviainesliiketoiminnassa Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Sisältö Faktat Arseenin esiintyminen kallioperässä ja pohjavedessä Mitä pitää mitata ja milloin? Arseenipitoisuuden

Lisätiedot

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Tutkija, Oulun yliopisto, PPSHP Psykoterapiakouluttaja,

Lisätiedot

Pölyttäjät, pölytys ja ruoantuotanto IPBES-raportin esittely. Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Luontopaneelin seminaari

Pölyttäjät, pölytys ja ruoantuotanto IPBES-raportin esittely. Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Luontopaneelin seminaari Pölyttäjät, pölytys ja ruoantuotanto IPBES-raportin esittely Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Luontopaneelin seminaari 17.3.2016 Arviointiraportin laatimisen vaiheet IPBES-2 päätti arvioinnin käynnistämisestä

Lisätiedot

Omenan lisäversoisuustauti ja kemppien torjunta

Omenan lisäversoisuustauti ja kemppien torjunta Omenan lisäversoisuustauti ja kemppien torjunta Tuomo Tuovinen 34. Hedelmän- ja marjanviljelyn talviluentopäivät Omenan lisäversoisuustauti Apple Proliferation AP o Isäntäkasvi: Omenapuut Malus spp. o

Lisätiedot

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen

Lisätiedot

Kasvinsuojeluaineiden ympäristöriskit sekä niiden hallinta

Kasvinsuojeluaineiden ympäristöriskit sekä niiden hallinta Leona Mattsoff 13.2.2017 Kasvinsuojeluaineiden ympäristöriskit sekä niiden hallinta Kasvinsuojeluainekouluttajien ja tutkinnon järjestäjien koulutus 2017 Sisältö - Riskit hallintaan Yleistä Kasvinsuojeluaineisiin

Lisätiedot

Kalan syöntisuositusten uudistamistarve

Kalan syöntisuositusten uudistamistarve EU-kalat II EU kalat II Kalan syöntisuositusten uudistamistarve Kuva: ScandinavianStockPhoto/Max Buzun Itämeri seminaari 27.5.2011 Tutkimusprofessori Anja Hallikainen, Evira Evira 2004 ja 2009: Poikkeukset

Lisätiedot

Mitä on vaarallinen jäte?

Mitä on vaarallinen jäte? Mitä on vaarallinen jäte? Mitä on vaarallinen jäte? Monet kotona käytettävät tuotteet, kuten puhdistusaineet ovat vaarallisia ja myrkyllisiä. Vaaralliset jätteet ovat vaarallisia ihmisten terveydelle tai

Lisätiedot

Mikrobilääkeresistenssin seuranta Suomessa ja tilanne muuhun Eurooppaan nähden

Mikrobilääkeresistenssin seuranta Suomessa ja tilanne muuhun Eurooppaan nähden Mikrobilääkeresistenssin seuranta Suomessa ja tilanne muuhun Eurooppaan nähden Suvi Nykäsenoja Erikoistutkija Antibioottijaosto, Mikrobiologian tutkimusyksikkö, Laboratoriopalveluiden tutkimusosasto Ajankohtaista

Lisätiedot

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS Nämä muutokset valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen ovat voimassa Komission päätöksestä. Jäsenvaltioiden viranomaiset päivittävät valmistetiedot

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYS, SOSIAALINEN

KESTÄVÄ KEHITYS, SOSIAALINEN KESTÄVÄ KEHITYS, SOSIAALINEN Anne Lounamaa, FT, Johtava asiantuntija, Yksikön päällikkö Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö THL 8.5.2019 Anne Lounamaa 1 SOSIAALISESTI KESTÄVÄ Ihmisarvon kunnioitus

Lisätiedot

Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus

Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus Dieetit ja painonhallinta Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus Pohdittavaa Parantavatko ne elintapoja ja auttavat pysyvään laihtumiseen assosioituvia elintapoja? Pysyvää painonhallintaa

Lisätiedot

Synteettinen biologia Suomessa: Virukset synteettisen biologian työkaluina

Synteettinen biologia Suomessa: Virukset synteettisen biologian työkaluina Synteettinen biologia Suomessa: Virukset synteettisen biologian työkaluina Minna Poranen Akatemiatutkija Helsingin yliopisto FinSynBio-ohjelma Suomen Akatemia Virukset synteettisen biologian työkaluina

Lisätiedot

Terveellinen kaura. Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013. Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry

Terveellinen kaura. Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013. Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry Terveellinen kaura Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013 Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry Mikä on Leipätiedotus? Leipomoalan yhteinen tiedotusyksikkö Perustettu 1961 Rahoitus Perusbudjetti jäsenmaksuista

Lisätiedot

Erityisnäytteenotto, esimerkkinä Fineli

Erityisnäytteenotto, esimerkkinä Fineli Erityisnäytteenotto, esimerkkinä Fineli Näytteenottokoulutus 19. 20.11.2016 Mikä on Fineli? Elintarvikkeiden koostumustietokanta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ylläpitää perustettu vuonna 1984

Lisätiedot

Harjoitus 6: Ympäristötekniikka

Harjoitus 6: Ympäristötekniikka Harjoitus 6: Ympäristötekniikka 25.11.2015 Harjoitusten aikataulu Aika Paikka Teema Ke 16.9. klo 12-14 R002/R1 1) Globaalit vesikysymykset Ke 23.9 klo 12-14 R002/R1 1. harjoitus: laskutupa Ke 30.9 klo

Lisätiedot

Laajakirjoisia beetalaktamaaseja tuottavat bakteerit ja MRSA - Uudet ilmoitettavat eläintaudit

Laajakirjoisia beetalaktamaaseja tuottavat bakteerit ja MRSA - Uudet ilmoitettavat eläintaudit Laajakirjoisia beetalaktamaaseja tuottavat bakteerit ja MRSA - Uudet ilmoitettavat eläintaudit Erikoistutkija Suvi Nykäsenoja Jaostopäällikkö Antibioottijaosto Elintarvike- ja rehumikrobiologian tutkimusyksikkö

Lisätiedot

VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016?

VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016? VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016? Viljelyn suunnitteluilta Henri Honkala Palvelupäällikkö 25.1.2016 Esityksen sisältö Viljan tuotanto ja kulutus Maailmalla Euroopassa Suomessa Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot