Kustaa Eemilistä. Rinne

Transkriptio

1 Kustaa Eemilistä Rinne 1906

2

3 Nykyään jokaisella on ja kuuluu olla sukunimi. Tämä käytäntö on kuitenkin ollut käytössä vasta vuodesta Sitä ennen tavallinen suomalainen tunnettiin ja tunnistettiin kulloisenkin asuinpaikkasa mukaan. Kun Antti syntyi Jaakkolan talossa, ja isännöi sitä, oli hän Jaakkolan Antti, mutta kun hän vanhuudenpäivinään muutti Ruskin sukulaistalon Hirvelän torppaan oli hän Hirvelän Antti. Pappien oli helpointa pitää kirjaa alati muuttuvasta seurakunnasta, sen jäsenistä, jotka lapsuuden jälkeen siirtyivät rengeiksi sinne ja piioiksi tänne, vaihtoivat paikkaa tarpeen tullen, avioituivat ja ryhtyivät torppareiksi tai talon pitäjiksi, jne. Ihmisten tilane eli ja muuttui koko ajan, mutta talot ja torpat pysyivät sijoillaan pitkään. Tässä lehtisessä olen tuonut sukunimenmuutosasiaa esille Sirkka Paikkalan julkaisujen pohjalta. Salpietarista kertovan osuuden on julkaissut Oulun yliopistolla henkilö, joka on puumerkikseen kirjannut nimen Koivu. Auli Rinne,

4 Kustaa Eemil oli mukana rakentamassa tätä serkkunsa Fiinun torppaa. Torppa on Vermuntilassa Kustaan ja Fiinun eli Josefiinan isoisän, seppä Samuelin pihapiirissä. Sepän susiovinen talo oli Fiinun aikaan jo asuinkelvoton, siksi hänelle rakennettin tämä. Fiinu oli Samuelin pojan, Josefin, tytär. Josef oli myös seppä. 4

5 YLEISTÄ SUKUNIMESTÄ Suomen lain mukaan meillä jokaisella kuuluu olla sukunimi, se on itsestäänselvyys. Niin ei ole kuitenkaan aina ollut. Mm. keskiaikaisessa Länsi-Suomessa ei käytetty sukunimiä, vaikka alue oli muuta Suomea enemmän Ruotsin ja Keski-Euroopan vaikutuspiirissä. Alueella asutus oli myös kesiajalla paikalleen vakiintunutta ja oli siirrytty peltoviljelyyn, mikä olisi antanut aihetta sukunimen käyttöön. Pakolliseksi sukunimi tuli kaikille vasta ensimmäisessä sukunimilaissa v Sukunimen pääkriteeri on sen periytyvyys. 5

6 LISÄNIMI * TALONNIMI * LIIKANIMI Sukunimen todisteena ei ole se, että kirkonkirjassa etunimen jälkeen merkitty talonnimi. Jos etunimen jälkeen oleva nimi vaihtuu talosta muuton myötä, kyseessä ei ole vielä sukunimi vaan lisänimi. Talonnimen tunnistaa tavallisimmin la-loppuisuudesta. Talonpojilla ja kaupunkilaisilla saattoi olla erilaisia periytymättömiä liikanimiä. 6

7 SUKUNIMI KANSALLISENA SYMBOLINA Kun Suomi sai autonomisen aseman kuuluessaan Venäjään, tapahtui paljon maata mullistavia asioita. Kansallismielilisyys alkoi herätä. Suomen kieli tunnustettiin viralliseksi ruotsin kielen rinnalle. Tuli suuret taloudelliset uudistukset. Kansan yhteiskunnallinen ajattelu uudistui. Kansansivistystyö laajeni. Armeija organisoitiin uudelleen, jne. Suomi alkoi itsenäistyä kansalliseksi valtioksi, ja tähän haettiin aktiivisesti rakennustarpeita Euroopasta. Uudistuminen heijastui myös nimistöön. Yhtenä kansallisena symbolina nähtiin suomalainen sukunimi. Julkinen keskustelun innoittamana myös sivistyneistö alkoi tehdä julkisia tekoja nimien suomalaistamiseksi 1870-luvulla. Hupaisa perustelu sukunimen käytölle oli esimerkiksi se, että kantakirjalehmilläkin on sukutaustan ilmaiseva nimi, niinpä sellainen pitäisi olla myös jokaisella kansalaisella. 7

8 NIMEN SUOMALAISTAMINEN OTETTU NIMI 1800-luvun lopulla, ja varsinkin 1900 alussa ei-suomalaisia nimiä suomalaistettiin. Myös vanhat sivistyneistö-, virkamies- ja porvarissuvut vaihtoivat nimensä suomalaisiksi. Ne olivat myös aikoinaan omaksuneet ruotsin kielen, mutta vaihtoivat sitten kotikielekseen suomen. Tämän he halusivat tehdä mahdollisimman näyttävästi. Tällätavoin kapinoitiin sekä vanhaa ruotsalaista yläluokkaa ja sen juurruttamaa kulttuuria vastaan että venäläistä pakkovaltaa vastaan, ja puolustettiin suomalaisten valtiollisia, kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia. Syntyneitä nimiä Paikkala kutsuu ns. otetuiksi nimiksi. Ne syntyivät 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkupuolella vierasnimien tai patronyymien (isännimien) sijaan. Näistä nimenvaihdoksista julkaistiin yleensä ilmoitus Suomalaisessa Virallisessa Lehdessä tai jossakin muussa sanomalehdessä. Uusia nimiä otettiin eniten vuonna 1906 Snellmanin 100-vuotispäivien yhteydessä järjestetyssä nimien suomalaistamiskampanjassa.. 8

9 SNELLMANIN 100-VUOTISPÄIVÄ JA SUKUNIMIEN SUOMALAISTAMINEN Sukunimien suomalaistamiskampanja oli maaliskuussa Tavoitteena oli, että nimenmuutokset julkaistaisiin kahdestoista toukokuuta, Snellmanin satavuotispäivänä. Tämä kampanja oli jatkoa aiemmille sukunimenmuutoille. Vuosisadan alusta suomenmieliset ylioppilaat olivat kehottaneet tekemään nimenmuutoksia aina Vapuksi. Vuosien 1905 ja 1908 välinen murroskausi oli voimakkaan kansallisuuspolitiikan jakso. Monet olivat sitä mieltä, että suomalaisuuspolitiikka oli siihen mennessä jo saavuttanut tavoitteensa, kun suomenkieliset koulut olivat yleistyneet, sivistyneistö ja virkamiehet suomenkielistyneet, suomenkielisiä sanomalehtiä oli runsaasti, ja myös talouden alueella suomalaiset yritykset olivat menestyneet. Jotain oli silti jäänyt tekemättä. Suomen säätyläistöllä oli vielä askel ottamatta, ja nyt siihen tuli tilaisuus. 9

10 SNELLMANIN PÄIVÄN SUURNIMENMUUTTO Aika oli yhteiskunnallisesti hyvin aktiivista. Syksyllä 1905 oli suurlakko. Sitä seurasivat suurmielenosoitukset yleisen äänioikeuden ja yksikamarisen eduskunnan puolesta. Snellmanin päivän suurnimenmuutto oli osa tätä poliittista kuohuntaa. Sen kuluessa Suomen yhteiskunnallinen elämä mullistui. Eri kansanluokat hakivat voimaa demokratian toteuttamiseksi, sääty-yhteiskunnan murtamiseksi ja tsaarin Venäjän sortoa vastaan. Samalla protesti kohdistui myös ruotsalaisuuden vanhaa historiallista painolastia vastaan. 10

11 JOUKOSSA EI ARINKAAN LIIKAA EROTTUISI Suomenmielistä, ruotsinkielisyydestä irtautumaan tahtovaa sivistyneistöä oli 1840-luvulta alkaen tukenut kansallismielisyyden vahvistuminen. Sivistyneistö ei ollut kuitenkaan rohjennut laajemmin suomalaistaa omia nimiään. Muutoksentekoon tarvittiin suurta yhteistä mielenilmausta, joukkovoimaa. Siitä oli saatu kokemusta niin suuren adressin keruussa, kuin kutsunnoista kieltäytymisissä sekä suurlakossa. Joukossa ei arinkaan liikaa erottunut. Suurnimenmuutto oli myös säätyläisten kädenojennus tavallisen kansalle. Olemme omaksuneet kansan kielen, olemme mieleltämme ja nyt myös nimiltämme suomalaisia. Tällä tavoin sivistyneistö halusi osoittaa olevansa valmis ehyen, ei-säätyläisen ja suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen. Snellmanin 100-vuotispäivän kunniaksi vuosina 1906 ja 1907 suomalaistui kaikkiaan noin henkilön nimi luvun alussa Suomalaisia oli yli 2,5 miljoonaa. 11

12 Rinne Kustaa Eemil Panelius (s Vermuntilassa) vaihtoi sukunimekseen nimen Rinne vuonna Tästä oli ilmoitus Suomen virallisessa lehdessä Nimeä vaihtaessaan perheensä kuopus, Kustaa Eemil, oli näin vasta kuusitoistavuotias.. 12

13 Panelius Kustaa Eemelin isä Juho Juhonpoika (Johan Johansson s Panelia) muutti Paneliasta Vermuntilaan Pappi antoi hänelle tuliaislahjaksi liikanimen Panelius. 13

14 Hirvelä Juhon isä oli samoin nimeltään Juho Juhonpoika (Johannes Johansson s ). Hän syntyi Paneliassa sukulaisten isännöimän Ruskin talon Hirvelän torpassa. Tämä torpan nimi oli hänen lisänimenään hänen koko pitkän elämänsä aikana, sillä hän sekä syntyi, eli aikuiselämänsä, ja myös kuoli tässä torpassa kahdeksankymmentä vuotta elettyään. 14

15 Lund Juho Hirvelän isä oli Juho Jaakonpoika (Johan Jacobsson s Panelia). Hän syntyi ja eli Ruskin talon Hirvelän torpassa Paneliassa. Tämä Juho oli ammattimiehiä, hän oli salpietarinkeittäjä, ja vieläpä paikallisten salpietarinkeittäjien käskynajaja. Tästä syystä hän sai lisänimekseen nimen Lund. 15

16 Jaakkola Juho Lundin isä oli Jaakko Antinpoika (Jacob Andersson s ) Hän muutti myöhemmin vanhempiensa ja vaimonsa kanssa sukulaisten isännöimään Ruskin talon Hirvelän torppaan (katso: Lund). Jaakon isä Antti Tuomaksenpoika (Anders Thomasson s Paneliassa) oli Jaakkolan talon isäntänä. Häntä ennen taloa isännöi hänen isänsä Tuomas Knuutinpoika (Thomas Knutson k ). 16

17 Liukko (Liukkoj) Tuomaksen isä oli Knuutti Pietarinpoika (k Paneliassa) Knuutin isä oli talollinen Pietari Klemetinpoika Paneliasta. Pietarin isä oli talollinen Klemetti Mikonpoika Liukko (Clement Liukoj) Paneliasta. Klemetin isä Mikko syntyi Paneliassa 1400-luvulla. 17

18 NIMI KÄYTÖSSÄ Liukko 1500-luvulta Jaakkola luvulla Lund luvulla Hirvelä 1800-luvulla Panelius l. Rinne

19 SALPIETARISTA Salpietari oli ruudin raakaaine (ruudissa on 10% rikkiä, 15% hiiltä ja 75% salpietaria). Salpietarin valmistaminen vaati paljon tarkkuutta ja polttoainetta. Valmistusmenetelmä oli vaativa. Tavallisesti käytettiin navetoista ja talleilta peräisin olevaa, eläinten virtsan ja ulosteiden kyllästämää maata. Tämä oli typpipitoista ja emäksistä maa-ainesta. Siinä tapahtui mikrobien aiheuttamaa käymistä, ja sen tuloksena syntyi salpietaria, jonka talteensaamiseksi oli maasta uutettua nestettä keitettävä niin kauan, että salpietari saostui. 19

20 Keittäminen kesti viikkoja. Se tehtiin avotulella, ja keittämisessä käytettiin suuria avonaisia kuparikattiloita. Työhön kului valtavia määriä puuta. Ruudilla oli sotilaallista merkitystä. Sen vuoksi useimmat maat halusivat olla omavaraisuia salpietarin suhteen. Valmistusta säätelivät tiukat määräykset. Navettojen salpietaripitoinen maa kuului pitkään periaatteessa kruunulle Ruotsissa luvulla salpietarin valmistus kuului sotakollegiolle. Valtion salpietarinkeittäjät matkustivat ympäri maata, ja kaivoivat tallien ja navettojen lattiasta salpietaripitoisen maan. Se kerättiin talteen, uutettiin ja saatettiin jopa asettaa takaisin paikalleen. Tämä tehtiin 4-6 vuoden välein, kun maa oli jälleen salpietaripitoista. 20

21 Lähteet: Sirkka Paikkala, Sukunimet sukututkimuksessa; Sirkka Paikkala; Koivu; 21

22 Vermuntilan Rinnen sukuseuran julkaisu no 1