Torppari Matti Erikinpoika Peltoniemen perukirja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Torppari Matti Erikinpoika Peltoniemen perukirja"

Transkriptio

1 Torppari Matti Erikinpoika Peltoniemen perukirja Matti Erikinpoika Peltoniemi syntyi Hämeenkyrössä. Häntä ei löydy Hämeenkyrön kastetuista ja ensimmäisessä rippikirjassa syntymäaika on muodossa Syntymäpäivästä ei siis ole varmuutta. Peltoniemen torppaa olivat asuneet hänen isänsä Erik Gabrielinpoika ja isoisänsä jahtivouti Gabriel Martinpoika Hastig. Matin äiti oli Anna Juhontytär Salo. Matti Erikinpoika kuoli leskenä vanhuuteen Hämeenkyrössä. Matti Erikinpoika avioitui viimeistään vuonna 1806 Maria Matintytär Ronkan kanssa. Perheeseen syntyi viisi lasta, joista esikoinen kuoli alle 5-vuotiaana. Perillisiksi jäivät lapset Maria Loviisa (s. 1810), Taavetti (s. 1813), Anna Stina (s. 1815) ja Matti (s. 1819). Perukirjan mukaan Matin omaisuus oli vähäinen. Uudeksi torppariksi oli jo ryhtynyt poika Taavetti. Jaettavaksi jäi 3 työkirvestä, 2 petkelettä, sirppi, talikko, matkavakka, kistu ja sänky sekä vaatteita. Viime mainittuja olivat verkakapotti, verkasortuuti, kaksi röijyä, liivi ja kaulaliina. Omaisuuden kokonaisarvo oli 1 rupla 7 kopeekkaa, mikä ei ihan riittänyt velan, toimitusmiesten palkan ja vaivaisten prosentin maksamiseen puhumattakaan 5 ruplan maahanpanijaiskuluista, jotka perukirjan mukaan hoiti poika Taavetti Peltoniemi Marja-Leena Viilo 1/9

2 Perukirja on kuvattu niteestä: HMA Ylä-Satakunnan ylinen tuomiokunta II, Hämeenkyrön käräjäkunta, Ec:8 Perukirjat Marja-Leena Viilo 2/9

3 Perukirjan 1. sivu 2011 Marja-Leena Viilo 3/9

4 No Wuonna, se, 7 Päivä Tammi Kuusa pidettin alakirjoitetuilta Lautamieheltä David Saarenlundilta ja Talon jsänniltä, Henrik Yrjön poialta Mattilalta Myllymäjen Kyläsä ja Karl Johan Poialta Lamme= lalta Tuokkolan Kyläsä Talon jsännän David Ma= tin Poian Peltoniemen Kuotilan Kyläsä pyynnön päälle Kalunkirjoitus Peltoniemen Talosa Kuotilan Kyläsä Edesmenneen Entisen Torparin Matts Erkin poian Peltoniemen Kuotilan Kyläsä jälkeen jää= neen omaisuden Ylitse joka on Edesmennyt se Wi= deskolmatta päivä Wjmmes joulu Kuusa ja jälkeen[=] sä jätti seuravaiset perilliset, Ynnä hänen Ennem= min Edesmenneen Waimmonsa Marja Matin Tyt= tären Kansa sjtettynä neljä Lasta Täysi ikäiset Wanhin Poika Talon jsäntä, David Matin poika Peltoniemi Kuotilan Kyläsä Toinen poika Trengi Matts Matin Poika Saarelunti Tuokkolan Kyläsä Flikka Lovjsa Matin Tytär joka on naitu Torparil= ta Duomas Johan Pojalta Kuoretoialta Mierolan Kyläsä ja Mouhiiärven pitäjäsä Toinen Flikka Anna Matin Tytär joka on naitu Pitäjäs Sepältä Gustaf Johan Poialta Wileniukselta Hjroisten Kyläsä ja David Matin Poika Peltoniemi Ylösantoi omaisuden seuravaisesa järjestyksesä Hopeesa Waltointa omaisutta Rup Kop 3. Työkirvestä 5. Kop. Kap Petkeltä 5. Kop. Kap. 10. Transport Marja-Leena Viilo 4/9

5 Perukirjan 2. sivu 2011 Marja-Leena Viilo 5/9

6 Transport Sirpi Talikko matka Wakka Werga Kapotti Werga Sortuti Tröijyt Toinen Ljvjt Kaula Ljna Kistu Sängy 3. Summa Ulosmaksot Torparin Tyttärelle Garolina Aprahamin Tyttärelle Lähteenmäjelle Tuokkolan Kyläsä 50. Maahanpaniais Kustannus David Matin Poialle Peltoniemelle Kuotilan Kyläsä 5. Toimitus miesten palga Waivaisten Prosänti 10. Summa Että minä oikein olen Kaiken omaisuden Ylösanta= nut sen Laisna Kuin se Kuoleman hetkellä ollut on taidan minä Josnjn Waaditaan Walalla Wahvistaa aika ja paikka Kuin Edellä mainittu Toimituksesa saapuvilla oli David Matin Poika Peltoniemi (puumerkki) Matts Matin Poika Sarenlund 2011 Marja-Leena Viilo 6/9

7 Perukirjan 3. sivu 2011 Marja-Leena Viilo 7/9

8 Torpari Duomas Johan Poika Wuoretoia Tällä tavalla Ylös Kirjoitetuksi ja arvatuksi Todistaa Karl Johan Poika Lammela (Puumerkki) Seppä Gustaf Wilenius (Puumerkki) Henrik Yrjön Poika Mattila (Puumerkki) 886. David Sarenlund Fattig prosenten quitterades G. M. W. Braxeen 2011 Marja-Leena Viilo 8/9

9 Lähteet HMA Ylä-Satakunnan ylinen tuomiokunta II, Hämeenkyrön käräjäkunta, Ec:8 Perukirjat HMA Hämeenkyrön seurakunnan arkisto, Rippikirjat, syntyneiden ja kastettujen luettelot, vihittyjen ja kuulutettujen luettelot sekä kuolleiden ja haudattujen luettelot Nallinmaa-Luoto, Terhi: Hämeenkyrön historia II vuodesta 1722 vuoteen Vammala Marja-Leena Viilo 9/9

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

leski Juho Taavinpoika ilmoittaa talon omaisuuden seuraavasti.

leski Juho Taavinpoika ilmoittaa talon omaisuuden seuraavasti. Perunkirja Kestikievarin emäntä Maria Laurintytär Ollila os. Lassila s. 24.09.1793 k. 24.09.1857 Marraskuussa 1857 tehty pelkkä omaisuusluettelo, perunkirjoitus on täydennetty vuotta myöhemmin 29 lokakuuta

Lisätiedot

Perunkirja talokas Matti Matinpoika s. 07.09.1741. k. 08.06.1808

Perunkirja talokas Matti Matinpoika s. 07.09.1741. k. 08.06.1808 Perunkirja talokas Matti Matinpoika s. 07.09.1741. k. 08.06.1808 Vuonna 1809 10 päivänä allekirjoittanut toimitti perunkirjoitukseen kuuluvat omaisuuden ylöslirjauksen ja jaon, 8 päivänä kesäkuuta vuonna

Lisätiedot

Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862

Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862 Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862 Vuonna 1862 7 maaliskuuta minä allekirjoittanut, pitäjän nimismies, toimitin kirkon seksmannin Jaakko Heikinpoika Lammin

Lisätiedot

Perunkirja Taavi Juhonpoika Åby/Timonen s , k ,

Perunkirja Taavi Juhonpoika Åby/Timonen s , k , Perunkirja Taavi Juhonpoika Åby/Timonen s.23.06.1793, k.29.09.1858, Vuonna 1687 27 päivä Marraskuuta toimitti allekirjoittanut mukana tuomarin valtuuttamat uskotutmiehet lautamies Taavi Söyring ja torppari

Lisätiedot

23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998)

23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 92 23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 93 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALONIEMEN TA- LOT (1998) Taulu 1. I. Heikki Eerikinpoika Kautto. Syntynyt 20.4.1771 Laukaassa.

Lisätiedot

Lauri Juhonpoika Nykänen s.02.08.1745 k.10.10.1796 Perunkirja

Lauri Juhonpoika Nykänen s.02.08.1745 k.10.10.1796 Perunkirja Lauri Juhonpoika Nykänen s.02.08.1745 k.10.10.1796 Perunkirja Vuonna 1796 11.päivänä toukokuuta allekirjoittanut toimitti perunkirjoituksen ja jaon, arviomiehinä toimineiden lautamiehien Matti Lilltarvosen

Lisätiedot

SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1

SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1 SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900 Taulu 1 Matti Kosunen, sotamies, sittemmin torppari Polvijärven kylässä. * 1696 (rippikirjan mukaan) 1767 1777 Leppävirta, Polvijärvi (1) n. 1715 Leppävirta

Lisätiedot

Arviomies Juho Hyytinen 16 Maksettavaa yhteensä 90 taa 4 kill Summasta inventaario vähennetään maksettavat 569 taal 22 kill 90 taal 4 kill

Arviomies Juho Hyytinen 16 Maksettavaa yhteensä 90 taa 4 kill Summasta inventaario vähennetään maksettavat 569 taal 22 kill 90 taal 4 kill Perunkirja Margaretta Erkintytär Ollila (Västerspangar) s.08.06.1752 k.25.04.1807 Vuonna 1807 12 päivä lokakuuta allekirjoittanutta pyydettiin laatimaan perunkirjoitus ja jako, emäntä Reeta Erkintytär

Lisätiedot

3 sirppiä a) 8 runst 2 2 lapioa a) 10 kill 20 1 lapio 6 2 peltokuokkaa 12 1 peltokuokka 6 1 kytökuokka 8 1 saha 12 1 rautakanki 32 2 auran

3 sirppiä a) 8 runst 2 2 lapioa a) 10 kill 20 1 lapio 6 2 peltokuokkaa 12 1 peltokuokka 6 1 kytökuokka 8 1 saha 12 1 rautakanki 32 2 auran Perunkirja Matti Esanpoika Luomala (Orava) s. 17.02.1754. k. 11.07.1806 Vuonna 1806 14 päivälokakuuta toimitti pyynnöstä allekirjoittanut uudistilallisen Matti Esanpoika Luomalan kuoleman jälkeen hänen

Lisätiedot

1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella

1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella Hakemisto 1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella 21.07.1720 - kuoli 28.02.1750, haudattu Ilmajoella 11.03.1750. 2. Johan Rein, Knuuttilan vanhaisäntä Kauhajoelta, nimismies.

Lisätiedot

Perunkirja Liisa Juhontytär Nykänen (os.söderkärnä) s k

Perunkirja Liisa Juhontytär Nykänen (os.söderkärnä) s k Perunkirja Liisa Juhontytär Nykänen (os.söderkärnä) s.01.02.1742 k 16.05.1807 Vuonna 1807 30 päivänä Joulukuuta toimitti allekirjoittanut pyynnöstä Lappajärven Kirkonkylässä Nykälän talossa perunkirjoituksen

Lisätiedot

21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998)

21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 49 21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 50 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) Taulu 1. I. Juho Juhonpoika Kautto. Syntynyt 1717 Laukaassa. Kuollut 20.2.1792 Laukaassa. Mämmenniemen

Lisätiedot

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1 Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.

Lisätiedot

Tuomas Mikonpojan perhe Sivu 1 Mies Thomas Michelsson Kyyhkylä ent. Hanjärvi

Tuomas Mikonpojan perhe Sivu 1 Mies Thomas Michelsson Kyyhkylä ent. Hanjärvi Tuomas Mikonpojan perhe Sivu 1 Mies Thomas Michelsson Kyyhkylä ent. Hanjärvi Syntynyt 1770 Asikkala? Kastettu Kuollut 25.3.1842 Sysmä, Storby, Kyyhkylä Haudattu 3.4.1842 Sysmä, Storby Isä Michel Ericsson

Lisätiedot

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri

Lisätiedot

Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena.

Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena. Taulu 31 Pekka Niilonpoika Käyhkö (taulusta 12), synt. 7.8.1762 Alakuonassa, kuoli 27.1.1828 Sairalanmäellä Kuokkalassa 66-vuotiaana tilan isäntänä ja leskenä kuumeeseen. Vihittiin 29.5.1793, puoliso Kuokkalasta

Lisätiedot

Saunavaaran Halosia 1 (6)

Saunavaaran Halosia 1 (6) Saunavaaran Halosia 1 (6) 1. Entbacka, Anna Magdalena, * Esse 5.2.1805 oo Petter Skutnabba 1 child of No. 1 Entbacka, Anna 2. Skutnabb, Maria Lovisa, * Juva (Kangais 4) 19.10.1832, + Kontiolahti 1.9.1882

Lisätiedot

TAULU 1 I Påhl Olofsson Laakko (Laacko) Malin Magdalena Erichsdotter Niiranen (Njrain) Eric Laakko (Laacko) Elin Laakko Paulus

TAULU 1 I Påhl Olofsson Laakko (Laacko) Malin Magdalena Erichsdotter Niiranen (Njrain) Eric Laakko (Laacko) Elin Laakko Paulus TAULU 1 8.12.2009 I Påhl Olofsson Laakko (Laacko), Talollinen, s. 1719, k. 12.12.1759 Pulkkila Tavastkenkä Laakko. Kuoli matkalla Veneheitossa, asuessaan Tavastkengällä Puoliso: Malin Magdalena Erichsdotter

Lisätiedot

Kalle Kallenpoika Sorri

Kalle Kallenpoika Sorri 1 Perhe 1 I Hanna Kustaantytär Rekola Kansakoululla keittäjänä sodan aikana ja jälkeen, s. 13.2.1872 Kulkkila, Teisko, k. 4.8.1960. Ollut Wärmälän kylän, Iso-kartanon palkollisten kirjoilla. 2.6.1891 Muutti

Lisätiedot

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542)

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542) TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554), s. 12.3.1882 Parikkala 1, konfirmoitu 1898 Parikkala. Vanhemmat taulusta 2 Matti Matinpoika Sinkkonen ja Leena Mikontytär Poutanen TAULU 2 (taulusta 3)

Lisätiedot

Rantasalmi_

Rantasalmi_ Rantasalmi_0 13.10.2014 Rantasalmella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Lauri (Lars) Laakkonen (Lakoin). Tauluun 2. Paavo (Påhl) Laakkonen (Lakoin). Tauluun 3. Petter (Pehr,

Lisätiedot

11.8.14. Lena Mickelsdotter Riikilä, s. 27.5.1790 Lappi. Tauluun 7. Caisa Lovisa Michelsdotter Riikilä, s. 30.3.1796, k. 3.3.1820 Lappi.

11.8.14. Lena Mickelsdotter Riikilä, s. 27.5.1790 Lappi. Tauluun 7. Caisa Lovisa Michelsdotter Riikilä, s. 30.3.1796, k. 3.3.1820 Lappi. 11.8.14 Taulu 1 I Erich Erichsson Krappe, Vävy, talollinen Kaukolassa, k. 1791. Käräjämaininta 1753 Isäntä 1753-1782. 1. puoliso: noin 1750 Maria Johansdotter Krappe, s. noin 1723. Vanhemmat: Johan Michelsson

Lisätiedot

Taulu Sigrid Leiviskä, s. noin 1610 (Seppo Karranto). Lapset: Henrik Leiviskä. Tauluun 2. Sigrid Leiviskä, s Tauluun 12.

Taulu Sigrid Leiviskä, s. noin 1610 (Seppo Karranto). Lapset: Henrik Leiviskä. Tauluun 2. Sigrid Leiviskä, s Tauluun 12. 1. Sigrid Leiviskä, s. noin 1610 Henrik Leiviskä. Tauluun 2. Sigrid Leiviskä, s. 1640. Tauluun 12. Taulu 1 2. Henrik Leiviskä, Taulusta 1. 1712 Tavastkengä Saloinen Taulu 2 Pekka Leiviskä, Matti (Matts)

Lisätiedot

Taulu 1 1. Risto (Christer) Lakon. RPKS.? v.1748-55 Lappeen Wilkjärvi, Laakko (digiarkiston kuva 87) sanotaan Sigfredin veljeksi Bror Christer. / AR. Sigfred Laako, s. 1682. Tauluun 2. Risto (Christer)

Lisätiedot

1. Sisar syytinkitalollisen leski Reetta Matintytär, Lillsöyring elää

1. Sisar syytinkitalollisen leski Reetta Matintytär, Lillsöyring elää Perunkirja räätälin leski Eeva Matintytär Ålander (Ollila) s. 04.11 1747 k.04.11. 1823 Ollilassa ( Erkun talossa) Vuonna 1823 21 päivä huhtikuuta allekirjoittanut laati pyynnöstä perunkirjan edesmenneestä

Lisätiedot

Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla

Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla 29.7.2011 HEINOLAN IMJÄRVEN RIEVELINMUTKASSA Niemiset Niemiskylässä ERIKA JA AATAMI NIEMISEN LAPSET Väinö Robert Pentti Olavi Nieminen s. 5.2.1899 Heinolan

Lisätiedot

25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998)

25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 111 25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 112 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) Taulu 1. I. Eerik Eerikinpoika Kautto. Harjulan isäntä. Syntynyt 8.9.1773 Laukaassa. Kuollut

Lisätiedot

Juho Yrjönpoika Kuollut

Juho Yrjönpoika Kuollut Jaakko Sip Syntymä: 6 K Kuolema: 1 K Juho Yrjönpoika Beata Yrjöntytär Kuolema: 21 Huhtikuuta 1758, Kantola Mattila Sipi Juhonpoika Syntymä: 1716 Kuolema: 23 Maaliskuuta 1782, Kantola Kuokkanen 58, Simo

Lisätiedot

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA Taulu 1 I. Simo Paakkinen. Syntynyt 26.10.1785 Raudussa (Porkku). Talollinen. Kuollut 01.04.1824 Raudussa (Porkku). Puoliso Maria Miina. Syntynyt 31.01.1783 Raudussa.

Lisätiedot

Pekka Käyhkö asui Säämingin seurakunnan vuosien rippikirjan mukaan perheineen tilallisena Kaartilassa tilalla nro 5.

Pekka Käyhkö asui Säämingin seurakunnan vuosien rippikirjan mukaan perheineen tilallisena Kaartilassa tilalla nro 5. Taulu 54 Pekka (Peter) Käyhkö, synt. noin 1695, kuoli 25.5.1768 Kaartilassa 73-vuotiaana tilallisena. Puoliso Malin (Magdalena) Purhonen, synt. n. 1698, kuoli 29.3.1760 Kaartilassa 62-vuotiaana tilallisen

Lisätiedot

Suomennos Kajaanin kansalaisopisto Sukututkimus/Aktiiviryhmä. 48 No 24

Suomennos Kajaanin kansalaisopisto Sukututkimus/Aktiiviryhmä. 48 No 24 Suomennos Kajaanin kansalaisopisto Sukututkimus/Aktiiviryhmä Jäljennös Perukirja 48 No 24 Vuonna 1790 16. joulukuuta toimitettiin kirjaanpano irtaimesta omaisuudesta talollinen Pauli Määtän jälkeen, Kettulan

Lisätiedot

Esipolvet henkilölle Ida Tamminen os. Partanen

Esipolvet henkilölle Ida Tamminen os. Partanen Esipolvet henkilölle Ida Tamminen os. Partanen Seppo Tamminen Hämeenlinna Sisällysluettelo. Ida... Tammisen......... os.... Partanen......... esipolvet..........................................................................

Lisätiedot

Janakkala, Sauvala, RATALAHTI

Janakkala, Sauvala, RATALAHTI !jo / '1/2. 20/2.. Janakkala, Sauvala, RATALAHTI 26.9.2007, Kaija Kiiveri-Hakkarainen, Anu Laurila Yleiskuva Ratalahden torpasta 26.9.2007. Ratalahden sijainti Renko ja Janakkalan rajan tuntumassa. Kohde:

Lisätiedot

Sukuselvityksen kohde. Hanna Kustaantytär Rekola. s Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu:

Sukuselvityksen kohde. Hanna Kustaantytär Rekola. s Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: Sukuselvityksen kohde Hanna Kustaantytär Rekola s. 13.2.1872 Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko ja hänen esivanhempansa Tulostettu: 23.03.2018 Tekijä: Jukka Lamminmäki jukkalamminmaki.suntuubi.com SUKUJUTUT

Lisätiedot

Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1.

Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1. Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1.1891 Leppävirta, Kotalahti 14. rippikirjassa ja lastenkirjassa

Lisätiedot

5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria ylo.ik isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Jaakko 5 1

5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria ylo.ik isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Jaakko 5 1 1772 Henkikirjat filmi Lt 1728 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - emäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna renki Matti ja piika Eeva

Lisätiedot

Anders Axel Forssin esipolvet. Taulu 3

Anders Axel Forssin esipolvet. Taulu 3 Anders Axel Forssin esipolvet Taulu 1. Anders Axel Forss. Syntynyt 20.03.1834 Karkussa. Kuollut 23.10.1921. Luotsivanhin. Mitali luotsityöstä. Äiti Taulu 3. Puoliso Maria Kristina Sandberg. Syntynyt 20.04.1841.

Lisätiedot

Mika Vaihekoski. Esipolvitaulut. Taustaksi. Viimeksi päivitetty 10.10.2009. mika.vaihekoski(at)tse.fi

Mika Vaihekoski. Esipolvitaulut. Taustaksi. Viimeksi päivitetty 10.10.2009. mika.vaihekoski(at)tse.fi Mika Vaihekoski Esipolvitaulut Taustaksi Viimeksi päivitetty 10.10.2009 Mika Vaihekoski mika.vaihekoski(at)tse.fi Johdanto Nimistä ja paikkakunnista Nykyihmisille itsestään selvä käytäntö omata sukunimi

Lisätiedot

20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998)

20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) 38 20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) 39 LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) Taulu 1. I. Juho Matinpoika Kautto. Kuollut 1731 Laukaassa. Hautakivi lunastettu

Lisätiedot

Anna Vilhelmiina Oskarintytär Lamminmäki o.s.ahlfors

Anna Vilhelmiina Oskarintytär Lamminmäki o.s.ahlfors 1 Perhe 1 I Taavetti Nikolai Lamminmäki s. 4.6.1901 Ikaalinen, Iso-Röyhiö, Juurijärven torppa, k. 14.1.1979. Tiettävästi IKL:n jäsen. Taavetti kiersi oppipoikana taloissa harjoittelemassa suutarin oppia.

Lisätiedot

SUOMEN KIRKONARKISTOJEN MIKROFILMIT

SUOMEN KIRKONARKISTOJEN MIKROFILMIT SUOMEN KIRKONARKISTOJEN MIKROFILMIT ALATORNIO Rippikirjat 1750-1799 IK 203 " 1780-1828 IK 204 " 1819-183 IK 205 " 1826-1851 IK 206 " 1845-1868 IK 207 " 1859-1868 IK 208 Lastenkirjat 1860-1880 Syntyneet

Lisätiedot

Lapset: Anna Antintytär Huttunen, s. 14.7.1778 Sääminki

Lapset: Anna Antintytär Huttunen, s. 14.7.1778 Sääminki TAULU 1 I Anna Erikintytär Hannikainen, Talollisen vaimo, s. 26.7.1730 Sääminki Kiilanmäki 1 Hannikkala, k. 17.1.1790 Sääminki Inkilä. Puoliso: 27.5.1751 Sääminki Johan Antinpoika Huttunen, Talollinen,

Lisätiedot

Johan ja Alexiina Kuvan lähde?

Johan ja Alexiina Kuvan lähde? Johan 1852 1908 ja Alexiina 1851-1943 Kuvan lähde? Aleksiina evakossa Kannuksessa 1941 Olisiko takana Matti Kajander?? Renki Johan ja piika Alexina muuttivat Pyhäjärvelle lokakuussa 1872; Olivat nimismies

Lisätiedot

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa 6 1

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa 6 1 1774 Henkikirjat filmi Es 2503 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa

Lisätiedot

1773 Henkikirjat filmi Lt 1729

1773 Henkikirjat filmi Lt 1729 1773 Henkikirjat filmi Lt 1729 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa

Lisätiedot

1 Sukutaulut. 1.1 Sukupolvet 1-3. Mikko Lobro. Kalevi Hyytiä. Hanna * Sakkola Saaroinen

1 Sukutaulut. 1.1 Sukupolvet 1-3. Mikko Lobro. Kalevi Hyytiä. Hanna * Sakkola Saaroinen Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Mikko Lobro Mikko 1600 Antti 1716 Taulu 1 Taavi 1765 Maria 1767 Anna 1770 Mikko Lobro * 1600 21.4.1756 Sakkola Jaama. Inhusing. 1 Antti * 1716 29.10.1796 Sakkola

Lisätiedot

SUOMEN KIRKONARKISTOJEN MIKROFILMIT

SUOMEN KIRKONARKISTOJEN MIKROFILMIT SUOMEN KIRKONARKISTOJEN MIKROFILMIT ALATORNIO Rippikirjat 1750-1799 IK 203 " 1780-1828 IK 204 " 1819-183 IK 205 " 1826-1851 IK 206 " 1845-1868 IK 207 " 1859-1868 IK 208 Lastenkirjat 1860-1880 Syntyneet

Lisätiedot

Esipolvet henkilölle Erik Johan Tuomaanpoika

Esipolvet henkilölle Erik Johan Tuomaanpoika Esipolvet henkilölle Erik Johan Tuomaanpoika Seppo Tamminen Hämeenlinna Sisällysluettelo. Erik.... Johan...... Tuomaanpojan............. esipolvet...........................................................................

Lisätiedot

5. 1/8 Kirkonkylä n:5 Kyrönniemi, sisältyy Kappalasen maihin.

5. 1/8 Kirkonkylä n:5 Kyrönniemi, sisältyy Kappalasen maihin. 1850 Henkikirjat Savonkylä (kuvat 4906-4952 kuvattu 2006.17.10. klo 16,37-16.57) (Kansallisarkiston digitaaliarkisto Lappajärvi henkikirjat 1850) (Mantals Längd äfer Lappajärvi Socken uti Kuortane Härad

Lisätiedot

Greta Liisa (Margaretha Elisabeth) Juusentytär s Hietanen, Ahoi, Teisko k Hietanen, Saarlahti, Teisko

Greta Liisa (Margaretha Elisabeth) Juusentytär s Hietanen, Ahoi, Teisko k Hietanen, Saarlahti, Teisko Helmi Matilda Rekola o.s.myllylä, s. 1.8.1904 Järvenpään torppa, Sorri, Kiimajoki,, k. 18.12.1997 Esipolvikaavio: 1 / 12 I II III IV V Simon Lundgren, räätäli s. 15.8.1778 Lempäälä, Lumiala > 2 k. 23.10.1855

Lisätiedot

ESIMERKKI Perukirja Päivämäärä

ESIMERKKI Perukirja Päivämäärä Perukirja Paikka Kiteellä Päivämäärä 25.2.2015 ESIMERKKI Sisällysluettelo Johdanto-osa 1. Perinnön jättäjä 3 2. Pesän osakkaat 3 3. Uskotut miehet 3 4. Perunkirjoituksesta ilmoitettu 3 5. Pesän ilmoittaja

Lisätiedot

1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA. Matti Niemi 4.7.2015

1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA. Matti Niemi 4.7.2015 1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA Matti Niemi 4.7.2015 Suvun juuret Eliaksen vanhemmat isä Niilo Niilonpoika oli Sammallahden vävy ja DNA-testin perusteella kotoisin Virolaisen talosta äiti Reetta

Lisätiedot

lunastettu perintökirja yht. 5/6 vero

lunastettu perintökirja yht. 5/6 vero 1860 Henkikirjat Savonkylä (kuvat 4980-5000 kuvattu 2006.17.10. klo 17.14-16.25) (Kansallisarkiston digitaaliarkisto Lappajärvi henkikirjat 1860) (Mantals Längd äfer Lappajärvi Socken uti Kuortane Härad

Lisätiedot

KIRKONKIRJOJEN RULLAFILMIT

KIRKONKIRJOJEN RULLAFILMIT KIRKONKIRJOJEN RULLAFILMIT Luettelo sisältää Mikkelin maakunta-arkistossa käytettävissä olevat evankelisluterilaisten seurakuntien kirkonkirjojen rullafilmit. Kirkonkirja-aineistoa on käytettävissä myös

Lisätiedot

5. 1/ Kyrönniemi omistaa Kappalainen J Ahlholm, viinap v, 3 kap.

5. 1/ Kyrönniemi omistaa Kappalainen J Ahlholm, viinap v, 3 kap. 1865 Henkikirjat Savonkylä kuvat 5002-5026 kuvattu 2006.17.10. klo18.50. - klo 19.06 (Kansallisarkiston digitaaliarkisto Lappajärvi henkikirjat 1865) (Mantals Längd äfer Lappajärvi Socken uti Kuortane

Lisätiedot

Sukuselvityksen kohde. Anders "Antti" Bro. s. 1748. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 25 taulua. Tulostettu: 20.04.2015

Sukuselvityksen kohde. Anders Antti Bro. s. 1748. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 25 taulua. Tulostettu: 20.04.2015 Sukuselvityksen kohde Anders "Antti" Bro s. 1748 ja hänen jälkeläisiään yhteensä 25 taulua Tulostettu: 20.04.2015 Tekijä: Asko Vuorinen Lokirinne 8 A 25 02320 Espoo Puhelin 0440-451022 askovuorinen@gmail.com

Lisätiedot

5/16 - Juho Söderkärnä. emäntä Maria, Laurint.tytär Saara 3 1

5/16 - Juho Söderkärnä. emäntä Maria, Laurint.tytär Saara 3 1 1767 Henkikirjat filmi Lt 1123-1124 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär.poika Taavi ja vaimo Susanna, poika Herman (Antinpojat)

Lisätiedot

Perunkirja Juho Juhonpoika Söderkärnä s. 09.03.1691. k 19.02.1757,

Perunkirja Juho Juhonpoika Söderkärnä s. 09.03.1691. k 19.02.1757, Perunkirja Juho Juhonpoika Söderkärnä s. 09.03.1691. k 19.02.1757, Vuonna 1758 tammikuun 28 päivä toimitti perunkirjoituksen oikeudenkirjuri Juho Ignatius avustajinaan lautamiehet Matti Girs ja Simo Pynttär.

Lisätiedot

Ote Karjalan tietokantasäätiön tiedoista

Ote Karjalan tietokantasäätiön tiedoista Tulos Seurakunta Kylä/talo Ammatti Etunimi Patronyymi Sukunimi Synt. Pvm. Kirkonkirja 1 Annantehdas (ort.) Kaipaa Työm. leski Aleksandra Dimitrin tr. Isrikki 17.1.1946 KuHa 1946 2 Impilahti Salmin kreikkal.

Lisätiedot

Hannu Numminen 2017 Sivu 1 / 22

Hannu Numminen 2017 Sivu 1 / 22 Hannu Numminen 2017 Sivu 1 / 22 TAULU 1 I Paavali Yrjänänpoika, talollinen (Huru), k. 1703 Huittinen, Sampu, Huru, haudattu 15.11. 1703 Huittinen. Puoliso: 9.6. 1679 Huittinen Maisa (Margareta) Simontytär,

Lisätiedot

Pohjois-Savo. Jälkeläistaulut. Tulostettu

Pohjois-Savo. Jälkeläistaulut. Tulostettu Pohjois-Savo Jälkeläistaulut. Tulostettu 31.5.2011. Laatijan tiedot: Tapio Pylkkänen Verämäenkatu 23 15830 Lahti puh. 044-5662009 1. sukupolvi - Taulu 1 - #SAVO (FI), P-Savo (1500-2010) 1) Maaninka (1500-2010)

Lisätiedot

1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218

1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218 1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.

Lisätiedot

2a Mathias Vänälä b Inga Vänälä. 2c Wendelia Tuovilanlahti. 2d Petrus Tuovilanlahti 10.9.

2a Mathias Vänälä b Inga Vänälä. 2c Wendelia Tuovilanlahti. 2d Petrus Tuovilanlahti 10.9. 2a Mathias 15.2.1739 Vänälä 1739 2b Inga 9.6.1740 Vänälä 2c Wendelia 31.12.1747 Tuovilanlahti 2d Petrus 10.1.1750 Tuovilanlahti 10.9.1794 + Elin Hillutar 18.4.1749 3a Samuel 11.7.1771 Tuovilanlahti4 +

Lisätiedot

savonjuuria Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi

savonjuuria Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 savonjuuria Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi Heiskanen Heiskanen Juho, s. 1669, k. 1734 Rantasalmi, Harjuranta

Lisätiedot

Henkivakuutus osana perintösuunnittelua Mihin henkivakuutusta tarvitaan? VERO 2016. Paula Salonen toimitusjohtaja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva

Henkivakuutus osana perintösuunnittelua Mihin henkivakuutusta tarvitaan? VERO 2016. Paula Salonen toimitusjohtaja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva Henkivakuutus osana perintösuunnittelua Mihin henkivakuutusta tarvitaan? VERO 2016 Paula Salonen toimitusjohtaja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva Henkivakuutus pahan päivän varalle kattamaan äkillisen

Lisätiedot

Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29

Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29 Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29 Rautajärvi Pietilä Esko Pekanpoika 1695 Sipi Sipinpoika 1695 Kollanen Yrjö Paavonpoika 1695 Niilo Pertinpoika 1695 Erkki Juhonpoika 1701 Erkki

Lisätiedot

Adolf Erik Nordenskiöld

Adolf Erik Nordenskiöld P u n a i n e n r a s t i Adolf Erik Nordenskiöld Adolf Erik Nordenskiöld (1832 1901) vietti lapsuutensa Alikartanossa. Hänen isänsä Nils Gustaf Nordenskiöld oli mineralogi, kivennäistutkija. Adolf Erik

Lisätiedot

Perunkirja Antti Juhonpoika Norrkärnä Mustikkamaa s k

Perunkirja Antti Juhonpoika Norrkärnä Mustikkamaa s k Perunkirja Antti Juhonpoika Norrkärnä Mustikkamaa s.28.10.1769 k.28.11.1816 Talollisen Antti Juhonpoika Norkärnän kuollut 28.11.1816 pidettiin lainmukainen perunkirjoitus 27.12.1816, jälkeenjääneet omaiset:

Lisätiedot

Esipolvet henkilölle Malakias Järvenpää

Esipolvet henkilölle Malakias Järvenpää Esipolvet henkilölle Malakias Järvenpää Seppo Tamminen Hämeenlinna Sisällysluettelo. Malakias........ Järvenpään........... esipolvet...............................................................................

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Hannu Numminen 2016 Sivu 1 / 6

Hannu Numminen 2016 Sivu 1 / 6 Hannu Numminen 2016 Sivu 1 / 6 TAULU 1 I Carl Henrikinpoika Backman, rakuuna, s. 1.1720 Tammela, k. 22.8. 1762 Mynämäki, Lepistö, Isotalon mailla, haudattu Mynämäki, kuolinsyy polttotauti, korkea kuume.

Lisätiedot

kaukainen sukulainen (esim. serkku)

kaukainen sukulainen (esim. serkku) Valtiokonttori Perintöasiat Läheisen henkilön hakemus valtion perintönä saaman omaisuuden luovuttamiseksi Perinnönjättäjä Nimi Kuolinpäivä Kotikunta Hakija Koko nimi Syntymävuosi Osoite Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Esipolvet henkilölle Kalle Salmi

Esipolvet henkilölle Kalle Salmi Esipolvet henkilölle Kalle Salmi Seppo Tamminen Hämeenlinna Sisällysluettelo. Kalle..... Salmen...... esipolvet....................................................................................... 1....

Lisätiedot

2 5/8 - Norrkärnä ( jako maaoikeus 1752) 1/4 - isäntä Taavi emäntä Saara, poika Matti ja vaimo Liisa, poika Kustaa ja tytär Riitta piika Kirsti 6 1

2 5/8 - Norrkärnä ( jako maaoikeus 1752) 1/4 - isäntä Taavi emäntä Saara, poika Matti ja vaimo Liisa, poika Kustaa ja tytär Riitta piika Kirsti 6 1 1768 Henkikirjat filmi Lt 1124-1125 talon n: ja mant. Henkiveroa maksavat yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär.poika Taavi ja vaimo Susanna, poika

Lisätiedot

Perunkirja emäntä Maria Antintytär Orava os. Söderkärnä, s 28.09.1744 k. 05.05.1808,

Perunkirja emäntä Maria Antintytär Orava os. Söderkärnä, s 28.09.1744 k. 05.05.1808, Perunkirja emäntä Maria Antintytär Orava os. Söderkärnä, s 28.09.1744 k. 05.05.1808, Vuonna 1808, 15 päivä joulukuuta, toimitti allekirjoittanut omaisuuden ylöskirjauksen ja jaon Oravan verotalossa Savonkylässä

Lisätiedot

Siilinjärvi_2 TAULU 1. I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778.

Siilinjärvi_2 TAULU 1. I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778. Siilinjärvi_2 I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778. TAULU 1 1. Lapsen äiti: Susanna Laakkonen, s. 1793 Kuopion msrk Rönä. (i) Lars P. Laakkonen, Tps.U.Torppari Rönä 3., s. 1761. (ä) Christina G. Hätinen,

Lisätiedot

KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1

KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1 KAAVIN RETUSEN KOSUSET Taulu 1 Paavo Kosunen, talollinen Kaavin Retusessa, * 1666/1669 (1673 Kuopio, Tuusniemi?) 9.6.1751 Kaavi, Retunen Kaisa Voutilainen, * 1678 22.5.1759 Kaavi, Retunen 1. Heikki, *

Lisätiedot

Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689.

Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Sivu 1/11 Paluu 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Perhe 1 Hemming s. 1689. Perhe 2 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Perhe 2 Puoliso: Anna Jugoin s. 1690. Paavo s. 1722. Perhe 3

Lisätiedot

Happosia Liperissä, Kiteellä ja Polvijärvellä

Happosia Liperissä, Kiteellä ja Polvijärvellä 1 Happosia Liperissä, Kiteellä ja Polvijärvellä Ruotsin ja Venäjän raja kulki vuoden 1595 rauhan jälkeen Ohtaansalmelta Pisalle Savon tienoilla. Rajamerkki sijaitsee Ohtaansalmen sillan kohdalla noin 12

Lisätiedot

Esipolvet henkilölle Juho Kustaa Nurminen

Esipolvet henkilölle Juho Kustaa Nurminen Esipolvet henkilölle Juho Kustaa Nurminen Seppo Tamminen Hämeenlinna Sisällysluettelo. Juho.... Kustaa....... Nurmisen......... esipolvet..............................................................................

Lisätiedot

Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen Anna Holopainen Martti (Mårten) Laakkonen

Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen Anna Holopainen Martti (Mårten) Laakkonen Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen, s. 1707, k. 4.6.1788 Tuusjärvi. Puoliso: Vihitty 31.7.1737 Anna Holopainen, s. n.1713, k. 7.2.1766

Lisätiedot

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia t.1 s.63 Omaisuuden osalta: avioliitossa omaisuuden ja velkojen erillisyys, mutta avioliitossa

Lisätiedot

Paikkalista Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, Teisko

Paikkalista Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, Teisko 19.2.2013 Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, 19.8.1838 Teisko, Maria Joonaksentytär Asuntila 30.9.1770 Avioliitto, Jussi Bertilinpoika JB/, Margetta Jaakontytär Harju 14.4.1816 Syntymä, Rebecka

Lisätiedot

Perunkirja, Timosen emännästä Anna Tuomaantyttärestä (Lassila) 23 päivä maaliskuuta 1767. s. 13.10.1713 Haapajärvi k.17.12.

Perunkirja, Timosen emännästä Anna Tuomaantyttärestä (Lassila) 23 päivä maaliskuuta 1767. s. 13.10.1713 Haapajärvi k.17.12. Perunkirja, Timosen emännästä Anna Tuomaantyttärestä (Lassila) 23 päivä maaliskuuta 1767. s. 13.10.1713 Haapajärvi k.17.12.1766 Lappajärvi Vuonna 1763, 23 päivä maaliskuuta, toimitti allekirjoittanut kihlakunnanoikeuden

Lisätiedot

MIKROKORTIT. HANKASALMI (351) kortin n:o vuodet huom. Kastetut Kastetut Kastetut Kastetut

MIKROKORTIT. HANKASALMI (351) kortin n:o vuodet huom. Kastetut Kastetut Kastetut Kastetut MIKROKORTIT HANKASALMI (351) 68 1846-1853 69 1853-1857 70 1857-1862 71 1862-1865 72 puuttuu 73 puuttuu vierassrk 74 1864-1874 vierassrk 75 1883-1889 76 1866-1874 77 1875-1879 78 1879-1880 79 puuttuu 80

Lisätiedot

Kaavin sukuhaara 2. Ivari Laakkosen ja Anna Kettusen jälkeläisiä kotisivuversio 26.2.2006 TAULU 1 I Iivari Laakkonen Anna Kettunen

Kaavin sukuhaara 2.  Ivari Laakkosen ja Anna Kettusen jälkeläisiä kotisivuversio 26.2.2006 TAULU 1 I Iivari Laakkonen Anna Kettunen Kaavin sukuhaara 2. Ivari Laakkosen ja Anna Kettusen jälkeläisiä kotisivuversio 26.2.2006 TAULU 1 I Iivari Laakkonen, renki, torppari, s. n.1779, k. 16.11.1843 Renki, torppari. Syntynyt noin (12.2.1779

Lisätiedot

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 vero isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi, tytär Maria, piika Maria 5 1

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 vero isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi, tytär Maria, piika Maria 5 1 1764 Henkikirjat filmi Lt 1120-1121 Lt 151-154 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 vero isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi, tytär Maria, piika

Lisätiedot

Kirkonkirjojen mikrofilmit ja kortit, Suomen Sukututkimusseuran 29.10.2009 historiakirjojen jäljennösten mikrofilmit sekä voudintilien mikrofilmit

Kirkonkirjojen mikrofilmit ja kortit, Suomen Sukututkimusseuran 29.10.2009 historiakirjojen jäljennösten mikrofilmit sekä voudintilien mikrofilmit Kirkonkirjojen mikrofilmit ja kortit, Suomen Sukututkimusseuran 29.10.2009 historiakirjojen jäljennösten mikrofilmit sekä voudintilien mikrofilmit Kirjastoon on hankittu mahdollisimman täydellisinä Pirkanmaan

Lisätiedot

Esipolvet henkilölle Johannes Kuusisto

Esipolvet henkilölle Johannes Kuusisto Esipolvet henkilölle Johannes Kuusisto Seppo Tamminen Hämeenlinna Sisällysluettelo. Johannes........ Kuusiston......... esipolvet.................................................................................

Lisätiedot

1762 Henkikirjat filmi Lt talon n: ja mant.

1762 Henkikirjat filmi Lt talon n: ja mant. 1762 Henkikirjat filmi Lt 1119-1120 talon n: ja mant. vero kr henk yht + savut 1. 5/8 - Söderkärnä isäntä Antti Juhonp:n lesken Reetan, uusi mies Matti Tuomaanp. Lund emäntä Reetta Matintytär. emäntä Reetan

Lisätiedot

Kuopion kaupunginkirjaston sukututkimuksen mikrotallenneluettelo

Kuopion kaupunginkirjaston sukututkimuksen mikrotallenneluettelo Kuopion kaupunginkirjaston sukututkimuksen mikrotallenneluettelo KIRKONARKISTOT ENO Rippikirjat 1780 1843 TK 1304 Rippikirjat 1844 1900 28-159 Lastenkirjat 1808 1900 1-98 Syntyneet 1797 1906 1-30 Vihityt

Lisätiedot

Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Yrjö on itse kuollut. Lapset elävät kerjuulla. Ei pysty maksamaan käräjäkappoja.

Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Yrjö on itse kuollut. Lapset elävät kerjuulla. Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Kalevi Hyytiä Koukunniemen väestö 1700-luvulla 1 (5) Koukunniemen väestö 1700 -luvulla 1. Tilanne 1700 (Henkikirja 1696) Johan Sitonen Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Jören Sitonen Yrjö on itse kuollut.

Lisätiedot

TAULU 1 I Anders Erikinpoika Hannikainen, Talollinen, lautamies, s. 31.7.1797 Sääminki Kiilanmäki 1 Hannikkala,

TAULU 1 I Anders Erikinpoika Hannikainen, Talollinen, lautamies, s. 31.7.1797 Sääminki Kiilanmäki 1 Hannikkala, TAULU 1 I Anders Erikinpoika Hannikainen, Talollinen, lautamies, s. 3.7.1737 Sääminki Kiilanmäki 1 Hannikkala, k. 26.7.1780 Sääminki Kiilanmäki 1 Hannikkala. Kiilanmäen Hannikkalan tilan isäntä,lautamies.

Lisätiedot

Esilletuotu irtain omaisuus. kpl esineen nimi taalaria äyriä pen 1 pieni pikari 8 3/4 luotia, hopearaha a) 5 taal 16 äyr kuparia ja malmia

Esilletuotu irtain omaisuus. kpl esineen nimi taalaria äyriä pen 1 pieni pikari 8 3/4 luotia, hopearaha a) 5 taal 16 äyr kuparia ja malmia Perunkirja Edesmenneiden Hermanni Taavinpoika Kärnän s. 07.05.1698 ja hänen vaimonsa Valpurin s.08.05.1694 kuoleman jälkeen. R. O Tämä perunkirja on Lappajärven ensimmäisiä ja siinä on todella laajat kaluluettelot

Lisätiedot

Patalan koski torpan suku 1,0 - sivu 1 (5) Ruotsulasta pitkin Jämsän pitäjää. Grönvall suku

Patalan koski torpan suku 1,0 - sivu 1 (5) Ruotsulasta pitkin Jämsän pitäjää. Grönvall suku Patalan koski torpan suku 1,0 - sivu 1 (5) Grönvall suku (V) Patalan Susanna Aatamintytär Susanna Aatamintytär s.17.7.1776 Auvilassa k.13.7.1825 Kauppilassa leskenä, pso 19.4.1801 räätälioppilas Fredrik

Lisätiedot

Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara. Taulu 853

Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara. Taulu 853 Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara Taulu 853 V. Heikki Ruuskanen (isä Matti Ruuskanen, taulu 852). Syntynyt noin 1682. (yhteys isään oletettu). (RK s. 91) itsellinen 1740 Kuopio, Kaaraslahti.

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

PUUTIKKALAN KAUPPIAITA JA KAUPPOJA

PUUTIKKALAN KAUPPIAITA JA KAUPPOJA PUUTIKKALAN KAUPPIAITA JA KAUPPOJA Karvialan Koivistossa pidetyn kotiseutuyhdistys Kukkia-Seura ry:n vuosikokouksessa 20.3.2016 koottuja tietoja Puutikkalan kauppiaista ja kaupoista. Ole hyvä ja ilmoita

Lisätiedot