Sukuselvityksen kohde. Hanna Kustaantytär Rekola. s Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sukuselvityksen kohde. Hanna Kustaantytär Rekola. s Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu:"

Transkriptio

1 Sukuselvityksen kohde Hanna Kustaantytär Rekola s Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko ja hänen esivanhempansa Tulostettu: Tekijä: Jukka Lamminmäki jukkalamminmaki.suntuubi.com SUKUJUTUT -ohjelma ATK-palvelu Luhtasaari Oy Seinäjoki

2 PERHE 1 I Hanna Kustaantytär Rekola, Kansakoululla keittäjänä sodan aikana ja jälkeen, s Rekola tölli, Iso- Kulkkila, Teisko, k Teisko. Vanhemmat perheestä 2 Kustaa Vilhelminpoika Rekola ja Anna Kaisa Heikintytär Rekola. Ollut piikana vuonna 1889 Kämmenniemen, Perttulan talon Kuivaniemen töllissä, josta 1890 Wärmälän isokartanoon muutti Teiskon Kivirannasta Messukylän seurakunnan kirjoille paikkaan Aitoniemen kylän, Pietilä palkolliset, jossa toiminut piikana ja siellä on myös Paavo syntynyt. Ollut myös vuonna 1998 lyhyen aikaa Hirviniemen kylän, Keson talossa piikana. Vuoden 1900 joulukuussa muuttanut takaisin Teiskon kirjoihin Rekolan torppaan, jossa veljensä Kalle toimii torpparina. Vuonna 1907 muuttanut Iso-Kulkkilaan piiaksi ja edelleen 1910 vähä-kulkkilaan, edelleen piikana. Vuonna 1911 takaisin Rekolan torppaan, ilmeisesti koska odotti toista aviotonta poikaansa Erkkiä. Toimi Asuntilan koulun keittäjänä 1940-luvulla. Asui vanhempana Kulkkilassa Rekolan torpassa poikansa Erkki Rekolan ja Irjan luona. Viimeiset vuotensa asui Polson vanhainkodissa Lapsen isä: Kalle Kallenpoika Sorri, s Sorri, Kiimajoki, Teisko, k Kummit: Kanttori Paul Hammar, Miina Lindqvist. Vanhemmat Kalle Aatu Matinpoika Sorri e. Kuoranta ja Emma Pauliina Kustaantytär Sorri. Kallen sukulaisuussuhde ei ole varmaa, siitä ei löydy todisteita ja tieto on perimätietoa. Vuoden 1905 henkikirjoissa Kalle näkyy entisenä tilallisena Paavo Kleopas Rekola, s Pietilä, Aitoniemen kylä, Messukylä, k Kirvu, kuolinsyy Kranaatinsirpaleen tunkeutuminen keuhkoon 2. Erkki Rekola, s Iso-Kulkkila, Rekola, k

3 PERHE 2 (perheestä 3) II Kustaa Vilhelminpoika Rekola, torppari, s Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko, k Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko. Kummit: Torppari Johannes Johanneksenpoika Mäkipää ja vaimonsa Maria Johanneksentytär. Torppari Juuso Matinpoika Rekola ja vaimonsa Johanna Matitytär. Tilallisen poika Matti Johanneksenpoika Vähä-Kulkkila sekä Rekolan piika Anna Matintytär. Vanhemmat perheestä 3 Johannes Vilhelmi Johanneksenpoika Wall ja Ulrika Markuntytär Wall o.s. Pöllölä Iso-Kulkkilaan rengiksi renkinä Vähässä-Kulkkilassa, jossa avioituu talon piian Anna Kaisan kanssa renkinä pappilassa. Muuttanut 1864 Kulkkila Korkeemaan torppaan vanhempiensa luo Muuttanut 1865 Myllymäen torppariksi edellisen torpparin kuoltua edelleen Iso-Kulkkilan Rekolan torppariksi edellisen torpparin kuoltua pari vuotta aiemmin. 5 Puoliso: Vihitty Vähä-Kulkkila, Teisko Anna Kaisa Heikintytär Rekola, perheestä 1, s Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko, k Mäenpää torppa (Rekola), Iso-Kulkkila, Teisko. Vanhemmat perheestä 10 Heikki Erkinpoika Kylmäniemi ja Anna Yrjöntytär. n.1852 Vähä-Kulkkilaan piiaksi, sieltä 1855 Vastamäkeen piiaksi Vähä-Kulkkilassa piikana Kämmenniemen Iso-Kahnan taloon piiaksi. Sieltä 1861 takaisin Vähä-Kulkkilaan jossa avioitui Kustaan kanssa. Vuoden 1915 henkikirjojen mukaan Anna Kaisa asui poikansa Kallen isännöimässä Rekolan torpassa Vilhelmiina Karoliina Koskenniemi, s Korkeemaa torppa, Vähä-Kulkkila, Teisko 2. Kalle Kustaa Rekola, Mäenpään tilan isäntä, s Pappila, Teisko, k Teisko 3. Hermanni Fredrik, s Myllymäki torppa, Vehoniemi, Kiimajoki, Teisko, k Myllymäki torppa, Vehoniemi, Kiimajoki, Teisko 4. Mariana, s Kulkkila, Rekola 5. Hanna Rekola, s Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko. Perhe Maria, s Rekolan tölli, Iso-Kulkkila, Teisko, k Elina, s Kulkkila, Teisko 8. Anton Rekola, s Rekola torppa, Iso-Kulkkila, Teisko, k Rekola torppa, Iso-Kulkkila, Teisko 9. Emilia 'Emmi' Rekola, s Rekola torppa, Kulkkila, Teisko

4 PERHE 3 (perheestä 4) III Johannes Vilhelmi Johanneksenpoika Wall, torppari, s Wall sotilaan torppa, Teisko, k Rekola, Iso-Kulkkila, Teisko. Kummit: Kulkkilan tilallinen Matti Mikonpoika ja vaimonsa Vappu Matintytär. Vähä-Kulkkilan tilallinen Mikko Antinpoika ja vaimonsa Maria Antintytär. Rekolan torppari Matti Yrjönpoika. Vanhemmat perheestä 4 Johannes Wall e. Stick ja Saara Helena Jaakontytär. Vilhelmi on syntyneiden kirjoissa Turun läänin puolella. Jatkaa isänsä jälkeen 1830-luvun lopulta Korkeemaan torpparina. Saanut 1867 sakkoja viinanpolttamisesta. Muuttaa vaimonsa kuoleman jälkeen 1880-luvun alkupuolella poikansa Kustaan isännöimään Rekolan torppaan, jossa kuolee Puoliso: Vihitty Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko 10 Ulrika Markuntytär Wall o.s. Pöllölä, perheestä 2, s Kahola torppa, Pöllölä, Teisko, k Vanhemmat perheestä 6 Markku Johanneksenpoika Pöllölä ja Maria Jaakontytär. Ulrika nai Kulkkilan Korkeemaan torpparin pojan Johanneksen Kalle, s Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko, k Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko 2. Kustaa Rekola, s Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko. Perhe Karoliina, s Korkeemaa torppa, Kulkkila, teisko, k Korkeemaa torppa, Kulkkila, teisko, kuolinsyy tuntematon sairaus 4. Henrika, s Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko, k Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko, kuolinsyy näivetystauti (tvinsot), todennäköisesti keuhkotauti 5. Anton Vilhelmi Sandell, s Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko 6. Matti Fabian, s Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko, k Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko, kuolinsyy hinkuyskä 7. Johannes Hermanni, s Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko 8. Euphrosyne, s Korkeemaa torppa, Kulkkila, teisko, k Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko, kuolinsyy hinkuyskä

5 PERHE 4 IV Johannes Wall e. Stick, sotilas, torppari, s , k Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko. Avioiduttuaan Jussi on asunut ensimmäiset vuodet Kuivaniemen talon reserviläisen torpassa nimeltään Keronen. Hänen sukunimekseen on tällöin merkitty Stick. Vuoden vaiheilla hän on muuttanut perheineen Kulkkilan sotilaan torppaan, sukunimenään Wall. Vuoden 1813 rippikirjoissa torpan nimenä on Korkeemaa ja Jussi on merkitty torppariksi. Syntyneiden kirjoissa esiintyy 1810-luvulla myös nimenä Wallin torppa. 12 Puoliso: Vihitty Siltanen torppa, Viitaniemi, Teisko 13 Saara Helena Jaakontytär, perheestä 3, s Siltanen torppa, Viitaniemi, Teisko, k Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko. Vanhemmat perheestä 5 Jaakko Simonpoika ja Vappu Antintytär. Saara avioituu Jussin kanssa kotoaan Siltasen torpasta Anna Kaisa, s Keronen, Kuivaniemi, Teisko 2. Maria Elisabeth, s Keronen, Kuivaniemi, Teisko 3. Johannes, s Sotilaan torppa, Kulkkila, Teisko, k Sotilaan torppa, Kulkkila, Teisko, kuolinsyy palovammat 4. Johannes Vilhelmi Wall, s Wall sotilaan torppa, Teisko. Perhe Saara Helena, s Sotilaan torppa, Kulkkila, Teisko, k Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko, kuolinsyy hinkuyskä 6. Matti Wall, s Wallin torppa, Kulkkila, Teisko, k Korkeemaa torppa, Kulkkila, Teisko

6 PERHE 5 V Jaakko Simonpoika, s. 1721, k Siltanen torppa, Viitaniemi, Teisko. 14 Puoliso: Vappu Antintytär, perheestä 4, s. 1740, k Siltanen torppa, Viitaniemi, Teisko Maria, s Johannes, s Saara Helena, s Siltanen torppa, Viitaniemi, Teisko. Perhe Jaakko, s Siltanen torppa, Viitaniemi, Teisko

7 PERHE 6 (perheestä 7) IV Markku Johanneksenpoika Pöllölä, torppari, s Pöllölä, Teisko, k Yrjölä Ylinen perintötalo, Jutila, Teisko, kuolinsyy halvaus. Vanhemmat perheestä 7 Johannes Matinpoika Pöllölä ja Vappu Antintytär Pöllölä. Markku on Pöllölän talon poika ja siirtynyt avioitumisen jälkeen 1804 Kahalan torppariksi. Vuonna 1840 Markku on perheineen siirtynyt Jutilan Yrjölän Ylisen perintötalon vanhemmaksi torppariksi. 15 Puoliso: Vihitty Pöllölä 10 Maria Jaakontytär, perheestä 3, s Ylöjärvi, k Yrjölä Ylinen, Jutila, Teisko Hedvig, s Kahola torppa, Pöllölä, Teisko 2. Maria, s Kahola torppa, Pöllölä, Teisko 3. Ulrika Wall o.s. Pöllölä, s Kahola torppa, Pöllölä, Teisko. Perhe Matti, s Kahola torppa, Pöllölä, Teisko 5. Joosua, s Kahola torppa, Pöllölä, Teisko, k Kahola torppa, Pöllölä, Teisko, kuolinsyy punatauti 6. Karoliina, s Kahola torppa, Pöllölä, Teisko, k Sorola torppa, Savo, Teisko 7. Kalle Kustaa, s Kahola torppa, Pöllölä, Teisko

8 PERHE 7 (perheestä 8) V Johannes Matinpoika Pöllölä, tilallinen, s , k Pöllölä, Terälahti, Teisko. Vanhemmat perheestä 8 Matti Martinpoika Pöllölä ja Marketta Matintytär Pöllölä. Toimi Pöllölän tilallisena Puoliso: Vappu Antintytär Pöllölä, perheestä 6, s. 1746, k Pöllölä, Terälahti, Teisko. 18 Vappua ei löydy syntyneiden kirjasta 1. Maria, s Pöllölä, Terälahti, Teisko, k Pöllölä, Terälahti, Teisko 2. Matti, s Pöllölä, Terälahti, Teisko, k Pöllölä, Terälahti, Teisko, kuolinsyy isorokko 3. Erkki Pöllölä, tilallinen, s Pöllölä, Terälahti, Teisko, k Pöllölä, Terälahti, Teisko 4. Saara, s Pöllölä, Terälahti, Teisko 5. Heikki, s Pöllölä, Terälahti, Teisko 6. Markku Pöllölä, s Pöllölä, Teisko. Perhe Anna, s Pöllölä, Teisko 8. Maria, s Pöllölä, Teisko

9 PERHE 8 (perheestä 9) VI Matti Martinpoika Pöllölä, tilallinen, s. 1721, k Pöllölä, Terälahti, Teisko. Vanhemmat perheestä 9 Martti Matinpoika Pöllölä ja Riitta Pöllölä. Toimi Pöllölän tilallisena puoliso: Vihitty Pöllölä, Terälahti, Teisko Marketta Matintytär Pöllölä, perheestä 7, s. 1720, k Pöllölä, Terälahti, Teisko. 1. Johannes Pöllölä, s Perhe Erkki, s Pöllölä, Terälahti, Teisko 3. Maria, s Pöllölä, Terälahti, Teisko 4. Matti, s Pöllölä, Terälahti, Teisko 2. puoliso: Vihitty Pöllölä, Terälahti, Teisko Marketta Juhontytär Pöllölä, s

10 PERHE 9 VII Martti Matinpoika Pöllölä, s. 1693, k Pöllölä, Terälahti, Teisko. Toimi Pöllölän tilallisena Puoliso: Riitta Pöllölä, perheestä 8, s. 1693, k Pöllölä, Terälahti, Teisko. 1. Matti Pöllölä, s Perhe Paavo, s Pöllölä, Terälahti, Teisko 3. Vappu, s Pöllölä, Terälahti, Teisko 4. Tommi, s Pöllölä, Terälahti, Teisko, k Pöllölä, Terälahti, Teisko 5. Anna, s Pöllölä, Terälahti, Teisko 6. Heikki, s Pöllölä, Terälahti, Teisko 7. Brita, s Pöllölä, Terälahti, Teisko

11 PERHE 10 (perheestä 11) III Heikki Erkinpoika Kylmäniemi, s Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko, k Pappila, Asuntila, Teisko, kuolinsyy keuhkotauti. Kummit: Herra luutnantti Johannes Tammelander ja vaimonsa Margaretha Christina Swinhufvud. Mustaniemen vuokraviljelijä Juuse Erkinpoika ja vaimonsa Leena Erkintytär. Kylmäniemen poika Esa Erkinpoika ja piika Hedvig Erkintytär. Vanhemmat perheestä 11 Erkki Erkinpoika Kylmäniemi ja Liisa Johanneksentytär Kylmäniemi. Heikki jatkoi Kylmäniemen torpparina isänsä kuoleman jälkeen. Perhe muutti 1844 Asuntilan pappilan kappalaisen taloon, jossa Heikki toimii lampuotina ja kuolee 1849 keuhkotautiin puoliso: Vihitty Kylmäniemi torppa, Teiskola Justiina Kallentytär, s , k Kylmäniemi torppa, Teiskola. Justiina oli Kylmäniemen torpassa piikana. 1. Liisa Karoliina, s Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko 2. Maria Tiina, s Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko 3. Joosua, s Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko, k Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko 2. puoliso: Vihitty Kylmäniemi, Teiskola Anna Yrjöntytär, perheestä 2, s Helmioja, Löytänä. Teisko. Vanhemmat perheestä 16 Yrjö Antinpoika Helmioja ja Maria Matintytär. Anna oli Vähä-Kulkkilassa piikana. Asuu miehensä kuoltua pappilan itsellisenä, kunnes 1850 muuttaa lapsineen Asuntilan Ylisen perintötaloon ja sieltä edelleen parin vuoden kuluttua Anna-Kaisan kanssa Vähä- Kulkkilaan Heikki Kustaa, s Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko, k Kalliomäki Torppa, Kovero, Teisko 5. Anna Kaisa Rekola, s Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko. Perhe 2.

12 PERHE 11 (perheestä 12) IV Erkki Erkinpoika Kylmäniemi, s Mäenpää torppa, Kovero, Teisko, k Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko. Kummit: Herra luutnantti Johan Tammelander ja vaimonsa Margaretha Svinhufvud. Mustaniemen vuokralainen Juuse Erkinpoika ja vaimonsa Leena Erkintytär. Kylmäniemen poika Esa Erkinpoika ja piika Hedvig Erkintytär. Vanhemmat perheestä 12, 13 Erkki Jaakonpoika ja Anna Mikontytär. Muutti 1784 isänsä kuoltua Kylmäniemen torppariksi. Hänen kumminsa on Teiskolan isäntä Johan Fredriksson Tammelander vaimoineen. 25 Puoliso: Vihitty Liisa Johanneksentytär Kylmäniemi, perheestä 10, s , k Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko, kuolinsyy kuumetauti. Vanhemmat perheestä 15 Johannes Antinpoika ja Maria Petterintytär Hedvic Sofia, s Kylmäniemi, Teiskola, Teisko 2. Heikki Kylmäniemi, s Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko. Perhe Helena, s Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko, k Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko, kuolinsyy hinkuyskä 4. Erkki, s Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko, k Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko, kuolinsyy punatauti 5. Johannes, s Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko 6. Maija Tiina, s Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko

13 PERHE 12 V Erkki Jaakonpoika, torppari, s , k Kylmäniemi torppa, Teiskola. Erkki on todennäköisesti Koveron Nikkilän poika. Annan vihittyään Erkki muutti Koveron Mäenpään torppariksi. 30 Puoliso: Vihitty Nikkilä 10 Anna Mikontytär, perheestä 11, 13, s Ylöjoki, Kovero, k Kylmäniemi torppa, Teiskola. Vanhemmat perheestä 14 Mikko Siprinpoika ja Vappu Erkintytär. Miehensä kuoleman jälkeen muutti lapsineen Teiskolan Kylmäniemen torppaan Anna, s Mäenpää torppa, Kovero, Teisko, k Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko 2. Erkki Kylmäniemi, s Mäenpää torppa, Kovero, Teisko. Perhe Helena, s Mäenpää torppa, Kovero 4. Simo, s Mäenpää torppa, Kovero, Teisko 5. Matti, s Mäenpää torppa, Kovero, Teisko, k Kylmäniemi, Teiskola 6. Hedvic, s Mäenpää torppa, Kovero

14 PERHE 13 (perheestä 14) V Anna Mikontytär, s Ylöjoki, Kovero, k Kylmäniemi torppa, Teiskola. Vanhemmat perheestä 14 Mikko Siprinpoika ja Vappu Erkintytär. Miehensä kuoleman jälkeen muutti lapsineen Teiskolan Kylmäniemen torppaan puoliso: Vihitty Kovero, Teisko 10 Johannes Feverhak, rakuuna, k. noin Sofia, s Ylöjoki, Kovero, Teisko 2. puoliso: Vihitty Nikkilä 10 Erkki Jaakonpoika, perheestä 12, 11, torppari, s , k Kylmäniemi torppa, Teiskola. Erkki on todennäköisesti Koveron Nikkilän poika. Annan vihittyään Erkki muutti Koveron Mäenpään torppariksi Anna, s Mäenpää torppa, Kovero, Teisko, k Kylmäniemi torppa, Teiskola, Teisko 3. Erkki Kylmäniemi, s Mäenpää torppa, Kovero, Teisko. Perhe Helena, s Mäenpää torppa, Kovero 5. Simo, s Mäenpää torppa, Kovero, Teisko 6. Matti, s Mäenpää torppa, Kovero, Teisko, k Kylmäniemi, Teiskola 7. Hedvic, s Mäenpää torppa, Kovero

15 VI Mikko Siprinpoika, tilallinen, s , k PERHE 14 Puoliso: Vihitty Vappu Erkintytär, perheestä 13, 12, s Maria, s Ylöjoki, Kovero, Teisko 2. Hebla, s Ylöjoki, Kovero 3. Anna, s Ylöjoki, Kovero. Perhe Heikki, s Ylöjoki, Kovero 5. Vappu, s Ylöjoki, Kovero, Teisko, k Ylöjoki, Kovero, Teisko 6. Sofia, s Ylöjoki, Kovero, Teisko, k Vappu, s Ylöjoki, Kovero, Teisko

16 PERHE 15 V Johannes Antinpoika, s Johannes on ehkä Teiskolan tilan isännän Tommin (Thomas Johansson s.1761) isä. Syntyneiden luettelosta kuitenkaan Johanneksen ja Marian lapsia ei löydy. 42 Puoliso: Maria Petterintytär, perheestä 11, s Liisa Kylmäniemi, s Perhe Matti, s

17 PERHE 16 (perheestä 17) IV Yrjö Antinpoika Helmioja, torppari, s , k Helmioja torppa, Löytänä, Teisko, kuolinsyy todennäköisesti jokin onnettomuus. Vanhemmat perheestä 17 Antti Matinpoika ja Vappu Pertintytär. Toimi Helmiojan torpparina puoliso: Vihitty Helmioja torppa, Löytänä, Teisko Maria Matintytär, perheestä 10, s , k Helmioja torppa, Löytänä, Teisko, kuolinsyy palovammat Anna, s Helmioja, Löytänä. Teisko. Perhe Elisabeth, s Helmioja torppa, Löytänä, Teisko 3. Martti, s Helmioja torppa, Löytänä, Teisko, k Helmioja torppa, Löytänä, Teisko 4. Jaakko, s Helmioja torppa, Löytänä, Teisko 5. Maria, s Helmioja torppa, Löytänä, Teisko 2. puoliso: Vihitty Helmioja torppa, Löytänä, Teisko Hedvic Juhanintytär, s Johannes, s Helmioja torppa, Löytänä, Teisko

18 PERHE 17 V Antti Matinpoika, s , k Helmioja torppa, Löytänä, Teisko. 43 Puoliso: Vappu Pertintytär, perheestä 16, s , k Helmioja torppa, Löytänä, Teisko Yrjö Helmioja, s Perhe Hedvig, s Helmioja torppa, Löytänä, Teisko 3. Anna, s Helmioja torppa, Löytänä, Teisko 4. Johannes, s Helmioja torppa, Löytänä, Teisko, k Helmioja torppa, Löytänä, Teisko 5. Tapani, s Helmioja torppa, Löytänä, Teisko 6. Maria, s Helmioja torppa, Löytänä, Teisko 7. Vappu, s Helmioja torppa, Löytänä, Teisko, k Ylinen (Erkkilä), Asuntila, Teisko

19 LÄHDELUETTELO 1. Teisko syntyneet/kastetut I/C 3 2. Teisko rippikirja MKO75-98 s.226, 289, 660 Messukylä muuttaneet MKO10-13, s.67, indeksi 60 Messukylä rippikirjat MKO75-88, s.11 Messukylä rippikirjat MKO89-105, s.11 Messukylä rippikirjat MKO89-105, s.55 Messukylä muuttaneet MKO10-13, s.182, indeksi 143 Hämeen läänin henkikirjat (H:101), s IC/3 Teisko syntyneet/kastetut 4. Teisko rippikirja , s.179 Hämeen läänin henkikirjat s s s.205 Teisko rippikirja , s Teisko syntyneet/kastetut I/C 7. Teisko rippikirja , MKO1-12, s Syntyneet/kastetut I/C/ s.89 s s s HISKI s.86 s s s s s HISKI, Teisko rippikirja , s s s.18 s s s s.27 s.35 Arajärvi Kirsti: Messukylän, Teiskon, Aitolahden historia s Arajärvi Kirsti: Messukylän, Teiskon, Aitolahden historia s.27 s s.24 Arajärvi Kirsti: Messukylän, Teiskon, Aitolahden historia 21. Teisko rippikirjat (TK 189) Mustat kirjat s s.7 s s.27 s s s Mustat kirjat 55697

20 25. s.70 Teisko rippikirja , s.86 s s Teisko rippikirja , s Teisko rippikirjat s Teisko rippikirjat (TK 189) 29. Teisko rippikirjat Teisko rippikirja , s.44 Teisko rippikirja , s.35 s Mustat kirjat 55697, Hiski s.43 s.70 Teisko rippikirja , s Teisko rippikirjat, Hiski 34. Teisko rippikirjat, Hiski 35. Teisko rippikijat (TK 188), Hiski 36. Teisko rippikirjat, Hiski, Mustat kirjat Teisko rippikirjat (RK 59) 38. Teisko rippikirjat (TK 187) 39. Teisko rippikirja s Teisko rippikirjat (RK-59) 41. Teisko rippikirjat -59, Hiski 42. Teisko rippikirja , s.87 Teisko rippikirja , s s Teisko rippikirja , TK , s.3

21 HENKILÖLUETTELO SUKU- JA MYÖHEMMÄN SUKUNIMEN MUKAAN AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ Anna, s ,... 9 Anna Antintytär, s , Anna Erkintytär, s ,... 12, 13 Anna Johanneksentytär, s ,... 7 Anna Kaisa Heikintytär, s ,... 2, 1, 10 Anna Kaisa Johanneksentytär, s ,... 4 Anna Mikontytär, s ,... 12, 11, 13, 14 Anna Yrjöntytär, s ,... 10, 2, 16 Anton Vilhelmi Vilhelminpoika, s ,... 3 Antti Matinpoika, s ,... 17, 16 Brita, s ,... 9 Elina Kustaantytär, s ,... 2 Elisabeth Yrjöntytär, s , Emma Pauliina Kustaantytär, s ,... 1 Erkki Erkinpoika, s ,... 11, 10, 12, 13 Erkki Erkinpoika, s , Erkki Jaakonpoika, s. 1719,... 12, 11, 13 Erkki Matinpoika, s ,... 8 Euphrosyne Vilhelmintytär, s ,... 3 Hebla Mikontytär, s , Hedvic Erkintytär, s ,... 12, 13 Hedvic Juhanintytär, s. 1775, Hedvic Sofia, s , Hedvig Antintytär, s , Hedvig Markuntytär, s ,... 6 Heikki, s ,... 9 Heikki Johanneksenpoika, s ,... 7 Heikki Kustaa Heikinpoika, s , Heikki Mikonpoika, s , Helena Erkintytär, s , Helena Erkintytär, s ,... 12, 13 Henrika Vilhelmintytär, s ,... 3 Hermanni Fredrik Kustaanpoika, s ,... 2 Jaakko Jaakonpoika, s ,... 5 Jaakko Simonpoika, s. 1721,... 5, 4 Jaakko Yrjönpoika, s , Johannes Antinpoika, s , Johannes Antinpoika, s. 1733,... 15, 11 Johannes Erkinpoika, s , Johannes Hermanni Vilhelminpoika, s ,... 3 Johannes Jaakonpoika, s. 1767,... 5 Johannes Johanneksenpoika, s ,... 4 Johannes Yrjönpoika, s , Joosua, s , Joosua Markunpoika, s ,... 6 Justiina Kallentytär, s , Kalle Kustaa Markunpoika, s ,... 6 Kalle Vilhelminpoika, s ,... 3 Karoliina Markuntytär, s ,... 6 Karoliina Vilhelmintytär, s ,... 3 Kustaa Vilhelminpoika, s ,... 2, 1, 3 Liisa Johanneksentytär, s ,... 11, 10, 15 Liisa Karoliina, s , Maija Tiina Erkintytär, s , Maria, s ,... 8 Maria, s ,... 7 Maria Antintytär, s , Maria Elisabeth Johanneksentytär, s ,... 4 Maria Jaakontytär, s ,... 6, 3

22 Maria Jaakontytär, s. 1765,... 5 Maria Johanneksentytär, s ,... 7 Maria Kustaantytär, s ,... 2 Maria Markuntytär, s ,... 6 Maria Matintytär, s ,... 16, 10 Maria Mikontytär, s , Maria Petterintytär, s. 1738,... 15, 11 Maria Tiina, s , Maria Yrjöntytär, s , Mariana Kustaantytär, s ,... 2 Marketta juhontytär, s ,... 8 Marketta Matintytär, s. 1720,... 8, 7 Martti Yrjönpoika, s , Matti, s ,... 8 Matti Erkinpoika, s ,... 12, 13 Matti Fabian Vilhelminpoika, s ,... 3 Matti Johanneksenpoika, s ,... 7 Matti Johanneksenpoika, s , Matti Markunpoika, s ,... 6 Mikko Siprinpoika, s. 1701,... 14, 13, 12 Paavo,... 9 Riitta, s. 1693,... 9, 8 Saara Helena Jaakontytär, s ,... 4, 3, 5 Saara Helena Johanneksentytär, s ,... 4 Saara Johanneksentytär, s ,... 7 Simo Erkinpoika, s ,... 12, 13 Sofia Johanneksentytär, s , Sofia Mikontytär, s , Tapani Antinpoika, s , Tommi, s ,... 9 Vappu, s ,... 9 Vappu Antintytär, s. 1740,... 5, 4 Vappu Antintytär, s. 1746,... 7, 6 Vappu Antintytär, s , Vappu Erkintytär, s. 1701,... 14, 13, 12 Vappu Mikontytär, s , Vappu Mikontytär, s , Vappu Pertintytär, s ,... 17, 16 Vilhelmiina Karoliina, s ,... 2 FEVERHAK Johannes, HELMIOJA Yrjö Antinpoika, s ,... 16, 10, 17 KOSKENNIEMI Vilhelmiina Karoliina, s ,... 2 KUORANTA Kalle Aatu Matinpoika, s ,... 1 KYLMÄNIEMI Erkki Erkinpoika, s , 11, 10, 12, 13 Heikki Erkinpoika, s ,... 10, 2, 11 Liisa Johanneksentytär, s ,... 11, 10, 15 PÖLLÖLÄ Erkki Johanneksenpoika, s ,... 7 Johannes Matinpoika, s ,... 7, 6, 8 Marketta juhontytär, s ,... 8 Marketta Matintytär, s. 1720,... 8, 7 Markku Johanneksenpoika, s ,... 6, 3, 7 Martti Matinpoika, s. 1693,... 9, 8 Matti Martinpoika, s. 1721,... 8, 7, 9 Riitta, s. 1693,... 9, 8 Ulrika Markuntytär, s ,... 3, 2, 6 Vappu Antintytär, s. 1746,... 7, 6 REKOLA Anna Kaisa Heikintytär, s ,... 2, 1, 10 Anton Kustaanpoika, s ,... 2 Emilia 'Emmi' Kustaantytär, s ,... 2 Erkki, s ,... 1 Hanna Kustaantytär, s ,... 1, 2

23 Kalle Kustaa Kustaanpoika, s ,... 2 Kustaa Vilhelminpoika, s ,... 2, 1, 3 Paavo Kleopas, s ,... 1 SANDELL Anton Vilhelmi Vilhelminpoika, s ,... 3 SORRI Emma Pauliina Kustaantytär, s ,... 1 Kalle Aatu Matinpoika, s ,... 1 Kalle Kallenpoika, s ,... 1 STICK Johannes, s ,... 4, 3 WALL Johannes, s ,... 4, 3 Johannes Vilhelmi Johanneksenpoika, s ,. 3, 2, 4 Matti Johanneksenpoika, s ,... 4 Ulrika Markuntytär, s ,... 3, 2, 6

24 PAIKKAKUNNAT Helmioja... 10, 16 Helmioja torppa... 16, 17 Iso-Kulkkila... 1 Kahola torppa... 3, 6 Kalliomäki Torppa Keronen... 4 Kirvu... 1 Korkeemaa torppa... 2, 3, 4 Kovero Kulkkila... 2 Kylmäniemi... 10, 11, 12, 13 Kylmäniemi torppa... 2, 10, 11, 12, 13 Myllymäki torppa... 2 Mäenpää torppa... 11, 12, 13 Mäenpää torppa (Rekola)... 2 Nikkilä... 12, 13 Pappila... 2, 10 Pietilä... 1 Pöllölä... 6, 7, 8, 9 Rekola... 3 Rekola torppa... 2 Rekola tölli... 1, 2 Rekolan tölli... 2 Siltanen torppa... 4, 5 Sorola torppa... 6 Sorri... 1 Sotilaan torppa... 4 Teisko... 1, 2 Vähä-Kulkkila... 2 Wall sotilaan torppa... 3, 4 Wallin torppa... 4 Ylinen (Erkkilä) Ylöjoki... 12, 13, 14 Ylöjärvi... 6 Yrjölä Ylinen... 6 Yrjölä Ylinen perintötalo... 6

Kalle Kallenpoika Sorri

Kalle Kallenpoika Sorri 1 Perhe 1 I Hanna Kustaantytär Rekola Kansakoululla keittäjänä sodan aikana ja jälkeen, s. 13.2.1872 Kulkkila, Teisko, k. 4.8.1960. Ollut Wärmälän kylän, Iso-kartanon palkollisten kirjoilla. 2.6.1891 Muutti

Lisätiedot

Paikkalista Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, Teisko

Paikkalista Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, Teisko 19.2.2013 Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, 19.8.1838 Teisko, Maria Joonaksentytär Asuntila 30.9.1770 Avioliitto, Jussi Bertilinpoika JB/, Margetta Jaakontytär Harju 14.4.1816 Syntymä, Rebecka

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

Greta Liisa (Margaretha Elisabeth) Juusentytär s Hietanen, Ahoi, Teisko k Hietanen, Saarlahti, Teisko

Greta Liisa (Margaretha Elisabeth) Juusentytär s Hietanen, Ahoi, Teisko k Hietanen, Saarlahti, Teisko Helmi Matilda Rekola o.s.myllylä, s. 1.8.1904 Järvenpään torppa, Sorri, Kiimajoki,, k. 18.12.1997 Esipolvikaavio: 1 / 12 I II III IV V Simon Lundgren, räätäli s. 15.8.1778 Lempäälä, Lumiala > 2 k. 23.10.1855

Lisätiedot

s M Helmi Matilda Rekola o.s.myllylä

s M Helmi Matilda Rekola o.s.myllylä s. 174 5 Jaakko Yrjönpoika Mari a Ju sintytär Bertil Jussinpoika Giltig s. 23.7.1715 Jussi Berti linpoika (Johan Bert il s. 9.8.17 46 k. 28.5.1786 Lahdenpohja(tai Lauttajärvi), As Margeta Heikintytär s.

Lisätiedot

Sukuselvityksen kohde. Helmi Matilda Rekola o.s. Myllylä. s Järvenpään torppa, Sorri, Kiimajoki, Teisko. ja hänen esivanhempansa

Sukuselvityksen kohde. Helmi Matilda Rekola o.s. Myllylä. s Järvenpään torppa, Sorri, Kiimajoki, Teisko. ja hänen esivanhempansa Sukuselvityksen kohde Helmi Matilda Rekola o.s. Myllylä s. 1.8.1904 Järvenpään torppa, Sorri, Kiimajoki, Teisko ja hänen esivanhempansa Tulostettu: 09.04.2018 Tekijä: Jukka Lamminmäki jukkalamminmaki.suntuubi.com

Lisätiedot

Taavetti Nikolai Lamminmäki, s Ikaalinen, Iso-Röyhiö, Juurijärven torppa, k Esipolvikaavio: 1 / 8 I II III IV V 1

Taavetti Nikolai Lamminmäki, s Ikaalinen, Iso-Röyhiö, Juurijärven torppa, k Esipolvikaavio: 1 / 8 I II III IV V 1 Taavetti Nikolai Lamminmäki, s. 4.6.1901 Ikaalinen, Iso-Röyhiö, Juurijärven torppa, k. 14.1.1979 Esipolvikaavio: 1 / 8 I II III IV V 1 2 4 8 Taavetti Arvid Sefanianpoika Lamminmäki s. 17.4.1872 Ikaalinen,

Lisätiedot

Anna Vilhelmiina Oskarintytär Lamminmäki o.s.ahlfors

Anna Vilhelmiina Oskarintytär Lamminmäki o.s.ahlfors 1 Perhe 1 I Taavetti Nikolai Lamminmäki s. 4.6.1901 Ikaalinen, Iso-Röyhiö, Juurijärven torppa, k. 14.1.1979. Tiettävästi IKL:n jäsen. Taavetti kiersi oppipoikana taloissa harjoittelemassa suutarin oppia.

Lisätiedot

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542)

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542) TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554), s. 12.3.1882 Parikkala 1, konfirmoitu 1898 Parikkala. Vanhemmat taulusta 2 Matti Matinpoika Sinkkonen ja Leena Mikontytär Poutanen TAULU 2 (taulusta 3)

Lisätiedot

25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998)

25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 111 25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 112 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) Taulu 1. I. Eerik Eerikinpoika Kautto. Harjulan isäntä. Syntynyt 8.9.1773 Laukaassa. Kuollut

Lisätiedot

23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998)

23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 92 23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 93 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALONIEMEN TA- LOT (1998) Taulu 1. I. Heikki Eerikinpoika Kautto. Syntynyt 20.4.1771 Laukaassa.

Lisätiedot

TAULU 1 I Emil Mikonpoika Hurtta, autoilija, autokorjaamoyrittäjä, s Virolahti, Rännänen, k Helsinki, ikä 76 v ja 1 kk.

TAULU 1 I Emil Mikonpoika Hurtta, autoilija, autokorjaamoyrittäjä, s Virolahti, Rännänen, k Helsinki, ikä 76 v ja 1 kk. TAULU 1 I Emil Mikonpoika Hurtta, autoilija, autokorjaamoyrittäjä, s. 17.07.1897 Virolahti, Rännänen, k. 28.08.1973 Helsinki, ikä 76 v ja 1 kk. Hurtan korjaamo vanhan ja uuden Virojoentien risteyksessä

Lisätiedot

Jälkipolviraportti: Sivu 1 / 5 Matti Matinpoika Store

Jälkipolviraportti: Sivu 1 / 5 Matti Matinpoika Store Jälkipolviraportti: Sivu 1 / 5 1. (#1) s. 1580 - k. 1663 vih.äiti Store [Riska] (#2) s. 1585 2. Margareta Matintytär Store (#444) s. 1618 - k. 22 Huhtikuuta 1695 2. Lauri Matinpoika Store (#440) s. 1621

Lisätiedot

21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998)

21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 49 21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 50 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) Taulu 1. I. Juho Juhonpoika Kautto. Syntynyt 1717 Laukaassa. Kuollut 20.2.1792 Laukaassa. Mämmenniemen

Lisätiedot

Sukuselvityksen kohde. Eva Kustaantytär -, Stenholm. s. 23.11.1834 Noormarkku. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: 21.10.2014

Sukuselvityksen kohde. Eva Kustaantytär -, Stenholm. s. 23.11.1834 Noormarkku. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: 21.10.2014 Sukuselvityksen kohde Eva Kustaantytär -, Stenholm s. 23.11.1834 Noormarkku ja hänen esivanhempansa Tulostettu: 21.10.2014 Tekijä: Risto Sajaniemi Kuutamokatu 8 A 2 02210 ESPOO Puhelin +358(0)400 448 218

Lisätiedot

1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella

1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella Hakemisto 1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella 21.07.1720 - kuoli 28.02.1750, haudattu Ilmajoella 11.03.1750. 2. Johan Rein, Knuuttilan vanhaisäntä Kauhajoelta, nimismies.

Lisätiedot

Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29

Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29 Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29 Rautajärvi Pietilä Esko Pekanpoika 1695 Sipi Sipinpoika 1695 Kollanen Yrjö Paavonpoika 1695 Niilo Pertinpoika 1695 Erkki Juhonpoika 1701 Erkki

Lisätiedot

Kuortaneen Ylinen 1600-1800 Veikko Ekola, Kuurtanes-Seuran sukututkijat

Kuortaneen Ylinen 1600-1800 Veikko Ekola, Kuurtanes-Seuran sukututkijat Kuortaneen Ylinen 1600-1800 Veikko Ekola, Kuurtanes-Seuran sukututkijat Taulu 1 I Heikki Erkinpoika Ylinen, talollinen, lautamies, s. noin 1601. Kuortaneen Ylisen 3. isäntä 1619-1677. Ennen häntä isäntinä

Lisätiedot

SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1

SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1 SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900 Taulu 1 Matti Kosunen, sotamies, sittemmin torppari Polvijärven kylässä. * 1696 (rippikirjan mukaan) 1767 1777 Leppävirta, Polvijärvi (1) n. 1715 Leppävirta

Lisätiedot

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss.

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Lakoin Kirst. Christ. Lapvetel. Räimä. Puoliso: 26.3.1733

Lisätiedot

Patalan koski torpan suku 1,0 - sivu 1 (5) Ruotsulasta pitkin Jämsän pitäjää. Grönvall suku

Patalan koski torpan suku 1,0 - sivu 1 (5) Ruotsulasta pitkin Jämsän pitäjää. Grönvall suku Patalan koski torpan suku 1,0 - sivu 1 (5) Grönvall suku (V) Patalan Susanna Aatamintytär Susanna Aatamintytär s.17.7.1776 Auvilassa k.13.7.1825 Kauppilassa leskenä, pso 19.4.1801 räätälioppilas Fredrik

Lisätiedot

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa 6 1

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa 6 1 1774 Henkikirjat filmi Es 2503 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa

Lisätiedot

5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria ylo.ik isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Jaakko 5 1

5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria ylo.ik isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Jaakko 5 1 1772 Henkikirjat filmi Lt 1728 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - emäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna renki Matti ja piika Eeva

Lisätiedot

Taulu 1 1. Risto (Christer) Lakon. RPKS.? v.1748-55 Lappeen Wilkjärvi, Laakko (digiarkiston kuva 87) sanotaan Sigfredin veljeksi Bror Christer. / AR. Sigfred Laako, s. 1682. Tauluun 2. Risto (Christer)

Lisätiedot

Taulu 1 1. Juho Matinpoika Laakkonen Liisa Erkintytär Laakkonen Erkki Laakkonen Matti Laakkonen Heikki Laakkonen Olavi Laakkonen Liisa Laakkonen

Taulu 1 1. Juho Matinpoika Laakkonen Liisa Erkintytär Laakkonen Erkki Laakkonen Matti Laakkonen Heikki Laakkonen Olavi Laakkonen Liisa Laakkonen Taulu 1 1. Juho Matinpoika Laakkonen, Talollinen Nivalan Keskitalo nro 14:sta., s. 1706, k. 31.12.1779 Nivala (Sirkka Korteniemi). Puoliso: Liisa Erkintytär Laakkonen, s. 1706, k. Nivala Erkki Laakkonen,

Lisätiedot

SUKUSELVITYKSEN KOHDE. Ulrika (Ulla*) Pietarintytär (Sahlström) Uotila s. 24.12.1822 Pälkäne

SUKUSELVITYKSEN KOHDE. Ulrika (Ulla*) Pietarintytär (Sahlström) Uotila s. 24.12.1822 Pälkäne SUKUSELVITYKSEN KOHDE Ulrika (Ulla*) Pietarintytär (Sahlström) Uotila s. 24.12.1822 Pälkäne ja hänen jälkeläisiään kolme sukupolvea yhteensä 36 taulua Tulostettu: 18.09.2011 Tekijä: Marja-Liisa Siikonen

Lisätiedot

Humppi, k. 20.6.1910 Saarijärvi Koskenkylä

Humppi, k. 20.6.1910 Saarijärvi Koskenkylä Poikosten sukuseura Juho Junno Poikosen 1788 esivanhemmat 1 (5) Taulu 1 1. Johan "Junno" Juhonpoika Poikonen (98), renki, talollinen, s. 16.8.1788 Karstula Pääjärvi Poikola, k. 6.9.1873 Karstula Humppi,

Lisätiedot

Juho Yrjönpoika Kuollut

Juho Yrjönpoika Kuollut Jaakko Sip Syntymä: 6 K Kuolema: 1 K Juho Yrjönpoika Beata Yrjöntytär Kuolema: 21 Huhtikuuta 1758, Kantola Mattila Sipi Juhonpoika Syntymä: 1716 Kuolema: 23 Maaliskuuta 1782, Kantola Kuokkanen 58, Simo

Lisätiedot

KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1

KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1 KAAVIN RETUSEN KOSUSET Taulu 1 Paavo Kosunen, talollinen Kaavin Retusessa, * 1666/1669 (1673 Kuopio, Tuusniemi?) 9.6.1751 Kaavi, Retunen Kaisa Voutilainen, * 1678 22.5.1759 Kaavi, Retunen 1. Heikki, *

Lisätiedot

1773 Henkikirjat filmi Lt 1729

1773 Henkikirjat filmi Lt 1729 1773 Henkikirjat filmi Lt 1729 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa

Lisätiedot

Sukuselvityksen kohde. Anders "Antti" Bro. s. 1748. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 25 taulua. Tulostettu: 20.04.2015

Sukuselvityksen kohde. Anders Antti Bro. s. 1748. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 25 taulua. Tulostettu: 20.04.2015 Sukuselvityksen kohde Anders "Antti" Bro s. 1748 ja hänen jälkeläisiään yhteensä 25 taulua Tulostettu: 20.04.2015 Tekijä: Asko Vuorinen Lokirinne 8 A 25 02320 Espoo Puhelin 0440-451022 askovuorinen@gmail.com

Lisätiedot

savonjuuria Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi

savonjuuria Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 savonjuuria Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi Heiskanen Heiskanen Juho, s. 1669, k. 1734 Rantasalmi, Harjuranta

Lisätiedot

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri

Lisätiedot

2 5/8 - Norrkärnä ( jako maaoikeus 1752) 1/4 - isäntä Taavi emäntä Saara, poika Matti ja vaimo Liisa, poika Kustaa ja tytär Riitta piika Kirsti 6 1

2 5/8 - Norrkärnä ( jako maaoikeus 1752) 1/4 - isäntä Taavi emäntä Saara, poika Matti ja vaimo Liisa, poika Kustaa ja tytär Riitta piika Kirsti 6 1 1768 Henkikirjat filmi Lt 1124-1125 talon n: ja mant. Henkiveroa maksavat yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär.poika Taavi ja vaimo Susanna, poika

Lisätiedot

5/16 - Juho Söderkärnä. emäntä Maria, Laurint.tytär Saara 3 1

5/16 - Juho Söderkärnä. emäntä Maria, Laurint.tytär Saara 3 1 1767 Henkikirjat filmi Lt 1123-1124 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär.poika Taavi ja vaimo Susanna, poika Herman (Antinpojat)

Lisätiedot

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 vero isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi, tytär Maria, piika Maria 5 1

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 vero isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi, tytär Maria, piika Maria 5 1 1764 Henkikirjat filmi Lt 1120-1121 Lt 151-154 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 vero isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi, tytär Maria, piika

Lisätiedot

11.8.14. Lena Mickelsdotter Riikilä, s. 27.5.1790 Lappi. Tauluun 7. Caisa Lovisa Michelsdotter Riikilä, s. 30.3.1796, k. 3.3.1820 Lappi.

11.8.14. Lena Mickelsdotter Riikilä, s. 27.5.1790 Lappi. Tauluun 7. Caisa Lovisa Michelsdotter Riikilä, s. 30.3.1796, k. 3.3.1820 Lappi. 11.8.14 Taulu 1 I Erich Erichsson Krappe, Vävy, talollinen Kaukolassa, k. 1791. Käräjämaininta 1753 Isäntä 1753-1782. 1. puoliso: noin 1750 Maria Johansdotter Krappe, s. noin 1723. Vanhemmat: Johan Michelsson

Lisätiedot

Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689.

Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Sivu 1/11 Paluu 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Perhe 1 Hemming s. 1689. Perhe 2 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Perhe 2 Puoliso: Anna Jugoin s. 1690. Paavo s. 1722. Perhe 3

Lisätiedot

Puutiojärvi 16.1.2014

Puutiojärvi 16.1.2014 Puutiojärvi 16.1.2014 TAULU 1 I Lars Laakkonen, Drg. Torp., s. 1798, k. 17.4.1838 Kuopio Ryönä. Puoliso: 29.7.1827 Riistavesi Hedvig Hämäläinen, s. 1802. Brita Caisa Laakkonen, s. 20.3.1824 Kuopio Ristavesi.

Lisätiedot

2 3/16 - isäntä Tuomas ja emäntä Kerttu. 5 1 ja piika Liisa,renki Matti,renki. 2 3/16 - isäntä Matti emäntä Anna Juhont. renki Juho ja vaimo Liisa 3 1

2 3/16 - isäntä Tuomas ja emäntä Kerttu. 5 1 ja piika Liisa,renki Matti,renki. 2 3/16 - isäntä Matti emäntä Anna Juhont. renki Juho ja vaimo Liisa 3 1 1766 Henkikirjat filmi Lt 1122-1123 talon n: ja mant. vero savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä yhteensä 1 5/16 - isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi ja vaimo Susanna, poika Herman

Lisätiedot

Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla

Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla 29.7.2011 HEINOLAN IMJÄRVEN RIEVELINMUTKASSA Niemiset Niemiskylässä ERIKA JA AATAMI NIEMISEN LAPSET Väinö Robert Pentti Olavi Nieminen s. 5.2.1899 Heinolan

Lisätiedot

Mika Vaihekoski. Esipolvitaulut. Taustaksi. Viimeksi päivitetty 10.10.2009. mika.vaihekoski(at)tse.fi

Mika Vaihekoski. Esipolvitaulut. Taustaksi. Viimeksi päivitetty 10.10.2009. mika.vaihekoski(at)tse.fi Mika Vaihekoski Esipolvitaulut Taustaksi Viimeksi päivitetty 10.10.2009 Mika Vaihekoski mika.vaihekoski(at)tse.fi Johdanto Nimistä ja paikkakunnista Nykyihmisille itsestään selvä käytäntö omata sukunimi

Lisätiedot

Ruokolahti Ruokolahden alueella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1

Ruokolahti Ruokolahden alueella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Ruokolahti 0 5.11.2014 Ruokolahden alueella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Tuomas Laakko, s. 25.08.1849 Savitaipale. Tauluun 2. Matti Laakkonen. Tauluun 3. Johannes Laakkonen.

Lisätiedot

TAULU 1 I Margareta Tuomaantytär Uskoinen Juho Markunpoika Markkula

TAULU 1 I Margareta Tuomaantytär Uskoinen Juho Markunpoika Markkula 1 TAULU 1 I Margareta Tuomaantytär Uskoinen, s. 1682 Taivassalo, kastettu 20.8. 1682 Taivassalo, k. 30.4. 1749 Taivassalo. Tilallisen tytär Uskoisista. Kotitilansa emäntä vuodesta 1713. Puoliso: 24.10.

Lisätiedot

SUKUSELVITYKSEN KOHDE. Heikki Heikinpoika West eli Wäst s. 23.10.1778 Virrat. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 31 taulua. Tulostettu: 13.06.

SUKUSELVITYKSEN KOHDE. Heikki Heikinpoika West eli Wäst s. 23.10.1778 Virrat. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 31 taulua. Tulostettu: 13.06. SUKUSELVITYKSEN KOHDE Heikki Heikinpoika West eli Wäst s. 23.10.1778 Virrat ja hänen jälkeläisiään yhteensä 31 taulua Tulostettu: 13.06.2010 Tekijä: H ja M Wästin sukuseura ry. Sammalistotie 534 42930

Lisätiedot

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1 Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.

Lisätiedot

1.1.1.1. Pekka Eerikinpoika Nakari (1732-1809) 836 h.

1.1.1.1. Pekka Eerikinpoika Nakari (1732-1809) 836 h. Matti Kiiski (1570-) Matti Matinpoika Kiiski (1600-) Yrjö Matinpoika Kiiski (1632-1673) 1. Tuomas Yrjönpoika Kiiski (1650-1721) 1.1. Marketta Tuomaantytär Kiiski, Nakari (1683-1740) 1.1.1. Eerik Martinpoika

Lisätiedot

1762 Henkikirjat filmi Lt talon n: ja mant.

1762 Henkikirjat filmi Lt talon n: ja mant. 1762 Henkikirjat filmi Lt 1119-1120 talon n: ja mant. vero kr henk yht + savut 1. 5/8 - Söderkärnä isäntä Antti Juhonp:n lesken Reetan, uusi mies Matti Tuomaanp. Lund emäntä Reetta Matintytär. emäntä Reetan

Lisätiedot

Hannu Numminen 2016 Sivu 1 / 6

Hannu Numminen 2016 Sivu 1 / 6 Hannu Numminen 2016 Sivu 1 / 6 TAULU 1 I Carl Henrikinpoika Backman, rakuuna, s. 1.1720 Tammela, k. 22.8. 1762 Mynämäki, Lepistö, Isotalon mailla, haudattu Mynämäki, kuolinsyy polttotauti, korkea kuume.

Lisätiedot

PERHE 1 I Anna Vilhelmiina Oskarintytär Ahlfors Taavetti Nikolai Lamminmäki

PERHE 1 I Anna Vilhelmiina Oskarintytär Ahlfors Taavetti Nikolai Lamminmäki PERHE 1 I Anna Vilhelmiina Oskarintytär Lamminmäki o.s. Ahlfors, s. 20.5.1904 Kela, Kittilä, Suodenniemi, k. 25.6.1975 Tampere, kuolinsyy Keuhkokuume. Kummit: Talollinen Antti Kela ja vaimonsa Eeva sekä

Lisätiedot

Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena.

Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena. Taulu 31 Pekka Niilonpoika Käyhkö (taulusta 12), synt. 7.8.1762 Alakuonassa, kuoli 27.1.1828 Sairalanmäellä Kuokkalassa 66-vuotiaana tilan isäntänä ja leskenä kuumeeseen. Vihittiin 29.5.1793, puoliso Kuokkalasta

Lisätiedot

Pyydän ilmoittamaan virheistä, niin saadaan ne korjatuksi, toki muutoinkin saa ottaa yhteyttä.

Pyydän ilmoittamaan virheistä, niin saadaan ne korjatuksi, toki muutoinkin saa ottaa yhteyttä. Sukuselvityksen kohde Iisalmen Pulkat 8 sukupolvea Tulostettu: 07.01.2014 Tekijä: Juha Rönkkö Tiedot ovat keskeneräiset ja saattavat sisältää virheitä, joten niihin tulee suhtautua epäilevästi ja varauksella.

Lisätiedot

1793 Henkikirjat Savonkylä Lt , Es , Lt

1793 Henkikirjat Savonkylä Lt , Es , Lt 1793 Henkikirjat Savonkylä Lt 167-169, Es 2505-6, Lt 1526-27 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä 3/8 vero Isäntä Herman Antinpoika, emäntä Saara, Juho ja Antti veljenpojat Kaisa ja

Lisätiedot

Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara. Taulu 853

Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara. Taulu 853 Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara Taulu 853 V. Heikki Ruuskanen (isä Matti Ruuskanen, taulu 852). Syntynyt noin 1682. (yhteys isään oletettu). (RK s. 91) itsellinen 1740 Kuopio, Kaaraslahti.

Lisätiedot

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA Taulu 1 I. Simo Paakkinen. Syntynyt 26.10.1785 Raudussa (Porkku). Talollinen. Kuollut 01.04.1824 Raudussa (Porkku). Puoliso Maria Miina. Syntynyt 31.01.1783 Raudussa.

Lisätiedot

Rantasalmi_

Rantasalmi_ Rantasalmi_0 13.10.2014 Rantasalmella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Lauri (Lars) Laakkonen (Lakoin). Tauluun 2. Paavo (Påhl) Laakkonen (Lakoin). Tauluun 3. Petter (Pehr,

Lisätiedot

Siilinjärvi_2 TAULU 1. I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778.

Siilinjärvi_2 TAULU 1. I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778. Siilinjärvi_2 I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778. TAULU 1 1. Lapsen äiti: Susanna Laakkonen, s. 1793 Kuopion msrk Rönä. (i) Lars P. Laakkonen, Tps.U.Torppari Rönä 3., s. 1761. (ä) Christina G. Hätinen,

Lisätiedot

Lapset: Anna Antintytär Huttunen, s. 14.7.1778 Sääminki

Lapset: Anna Antintytär Huttunen, s. 14.7.1778 Sääminki TAULU 1 I Anna Erikintytär Hannikainen, Talollisen vaimo, s. 26.7.1730 Sääminki Kiilanmäki 1 Hannikkala, k. 17.1.1790 Sääminki Inkilä. Puoliso: 27.5.1751 Sääminki Johan Antinpoika Huttunen, Talollinen,

Lisätiedot

Hattula Tenholan sukuhaara 2. kotisivuversio 22.04.2006 TAULU 1 I Brita Thomasdotter Lakkonen, syntynyt 1700 Hattula,Tenhola,Laakkonen, kuollut

Hattula Tenholan sukuhaara 2. kotisivuversio 22.04.2006 TAULU 1 I Brita Thomasdotter Lakkonen, syntynyt 1700 Hattula,Tenhola,Laakkonen, kuollut Hattula Tenholan sukuhaara 2. kotisivuversio 22.04.2006 TAULU 1 I Brita Thomasdotter Lakkonen, syntynyt 1700 Hattula,Tenhola,Laakkonen, kuollut 18.1.1767 Kalvola,Kankaanpää. Kalvolan historia : Maaherra

Lisätiedot

TAULU 1 I Erkki Erkinpoika Olla Maria Hannuntytär Anna Olla Antti Olla Hebla Olla Juha Taipale e. Olla Maria Olla Erkki Olla Matti Olla Mikko Olla

TAULU 1 I Erkki Erkinpoika Olla Maria Hannuntytär Anna Olla Antti Olla Hebla Olla Juha Taipale e. Olla Maria Olla Erkki Olla Matti Olla Mikko Olla 1 TAULU 1 I Erkki Erkinpoika Olla, talollinen, s. noin 1698 Taivassalo, k. 24.7. 1743 Taivassalo. Talollinen. Tuomoisten Ollan isäntä. Ollan isännäksi tuli 1697 Erkki Yrjönpoika ja hänen vaimonsa Valpuri.

Lisätiedot

Kantolan torpat ja torpparit Asutus1600-19 sivu 1/40

Kantolan torpat ja torpparit Asutus1600-19 sivu 1/40 Kantolan torpat ja torpparit Asutus1600-19 sivu 1/40 Kantola Seppälä Sipi Sipinpoika, Herr Hogensköld (Rautajärvi) Sipi Sipinpoika, Lahisten kartanon alainen Sipi Pekanpoika, Samson De la Motz 1/2 Seppälä

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) Ikola

Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) Ikola Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) IKOLAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi 1598

Lisätiedot

Pekka Käyhkö asui Säämingin seurakunnan vuosien rippikirjan mukaan perheineen tilallisena Kaartilassa tilalla nro 5.

Pekka Käyhkö asui Säämingin seurakunnan vuosien rippikirjan mukaan perheineen tilallisena Kaartilassa tilalla nro 5. Taulu 54 Pekka (Peter) Käyhkö, synt. noin 1695, kuoli 25.5.1768 Kaartilassa 73-vuotiaana tilallisena. Puoliso Malin (Magdalena) Purhonen, synt. n. 1698, kuoli 29.3.1760 Kaartilassa 62-vuotiaana tilallisen

Lisätiedot

ASUIN- SYNTYMÄ- SYNT.AIKA PITÄJÄ PAIKKA PITÄJÄ PAIKKA NIMI TAP.AIKA JULKAISU SIVU

ASUIN- SYNTYMÄ- SYNT.AIKA PITÄJÄ PAIKKA PITÄJÄ PAIKKA NIMI TAP.AIKA JULKAISU SIVU Vanhempien Juuret lehtien henkilöluettelot asuinpaikan mukainen järjestys Valitse näppäimet Ctrl+F niin saat etsintäruudun näkyviin ASUIN- SYNTYMÄ- SYNT.AIKA PITÄJÄ PAIKKA PITÄJÄ PAIKKA NIMI TAP.AIKA JULKAISU

Lisätiedot

SYNTYMÄ- ASUIN- SYNT.AIKA PITÄJÄ PAIKKA PITÄJÄ PAIKKA NIMI TAP.AIKA JULKAISU SIVU

SYNTYMÄ- ASUIN- SYNT.AIKA PITÄJÄ PAIKKA PITÄJÄ PAIKKA NIMI TAP.AIKA JULKAISU SIVU Vanhempien Juuret lehtien henkilöluettelot aakkosellinen järjestys Valitse näppäimet Ctrl+F niin saat etsintäruudun näkyviin SYNTYMÄ- ASUIN- SYNT.AIKA PITÄJÄ PAIKKA PITÄJÄ PAIKKA NIMI TAP.AIKA JULKAISU

Lisätiedot

SYNTYMÄ- ASUIN- SYNT.AIKA PITÄJÄ PAIKKA PITÄJÄ PAIKKA NIMI TAP.AIKA JULKAISU SIVU

SYNTYMÄ- ASUIN- SYNT.AIKA PITÄJÄ PAIKKA PITÄJÄ PAIKKA NIMI TAP.AIKA JULKAISU SIVU Vanhempien Juuret lehtien henkilöluettelot alkuperäinen järjestys Valitse näppäimet Ctrl+F niin saat etsintäruudun näkyviin SYNTYMÄ- ASUIN- SYNT.AIKA PITÄJÄ PAIKKA PITÄJÄ PAIKKA NIMI TAP.AIKA JULKAISU

Lisätiedot

UUDENKIRKON JA KIVENNAVAN WESTERISIÄ /JW

UUDENKIRKON JA KIVENNAVAN WESTERISIÄ /JW UUDENKIRKON JA KIVENNAVAN WESTERISIÄ 1500-1700 23.11.2013/JW Lähteinä on käytetty Kansallisarkiston Digitaaliarkiston voudintilejä ja läänintilejä sekä Ruotsin Riksarkivetin ruotuluetteloita. Alempana

Lisätiedot

Taulu Sigrid Leiviskä, s. noin 1610 (Seppo Karranto). Lapset: Henrik Leiviskä. Tauluun 2. Sigrid Leiviskä, s Tauluun 12.

Taulu Sigrid Leiviskä, s. noin 1610 (Seppo Karranto). Lapset: Henrik Leiviskä. Tauluun 2. Sigrid Leiviskä, s Tauluun 12. 1. Sigrid Leiviskä, s. noin 1610 Henrik Leiviskä. Tauluun 2. Sigrid Leiviskä, s. 1640. Tauluun 12. Taulu 1 2. Henrik Leiviskä, Taulusta 1. 1712 Tavastkengä Saloinen Taulu 2 Pekka Leiviskä, Matti (Matts)

Lisätiedot

3/8 vero Isäntä Juho Taavinp, emäntä Kaisa Antti ja Antti rengit, Liisa ja Maria piiat, 1, 1, 2, 2, yht 6 sav 1

3/8 vero Isäntä Juho Taavinp, emäntä Kaisa Antti ja Antti rengit, Liisa ja Maria piiat, 1, 1, 2, 2, yht 6 sav 1 1802 Henkikirjat Savonkylä fimit Lt 191-195 ja Lt 553-556 talo n: mant. vero kr 1. 3/4 _ Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.

Lisätiedot

Sukututkimus: Artturi Viljala 1

Sukututkimus: Artturi Viljala 1 Sukututkimus: Artturi Viljala 1 Päivitetty VI/20 (23.11.2010) V/9 (23.11.2010) IV/5 (23.11.2010) VI/17 (11.10.2008) X/298 (24.10.2008) TAULU IV/5 Vilhelm (Ville) Viljala entinen Wilander (taulusta V/9),

Lisätiedot

Torppari Pietari Juhonp. Saara vaimo 2 h, sav 1

Torppari Pietari Juhonp. Saara vaimo 2 h, sav 1 1796 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt 1532 Lt 175-178 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä 3/8 vero Isäntä Herman Antinpoika, emäntä Saara, Juho veljenpoika, Juho ja Taavi rengit, Kaisa

Lisätiedot

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla

Lisätiedot

Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k Ollikkala. 1. Puoliso:?????? Lapset: 1.

Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k Ollikkala. 1. Puoliso:?????? Lapset: 1. Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio 01.01.2006 TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k. 19.03.1842 Ollikkala. 1. Puoliso:?????? 1. Magdalena Laakko (Laako), s. 1796. Tauluun 2. 2. Fredrik Laakko

Lisätiedot

5. 1/8 Kirkonkylä n:5 Kyrönniemi, sisältyy Kappalasen maihin.

5. 1/8 Kirkonkylä n:5 Kyrönniemi, sisältyy Kappalasen maihin. 1850 Henkikirjat Savonkylä (kuvat 4906-4952 kuvattu 2006.17.10. klo 16,37-16.57) (Kansallisarkiston digitaaliarkisto Lappajärvi henkikirjat 1850) (Mantals Längd äfer Lappajärvi Socken uti Kuortane Härad

Lisätiedot

Jämsän pitäjän Ruotsulan ratsutilan lampuodin Sipi Tuomaanpojan jälkikasvu 4 polvessa

Jämsän pitäjän Ruotsulan ratsutilan lampuodin Sipi Tuomaanpojan jälkikasvu 4 polvessa Sipi Tupmaanpojasta 4 sukupolvea v.1,1 - sivu 1 (11) Jämsän pitäjän Ruotsulan ratsutilan lampuodin Sipi Tuomaanpojan jälkikasvu 4 polvessa Lamminsuon torppari Juho Juhonpoika Eeva Juhontytär Sahalassa

Lisätiedot

Kyläkeskiviikko Elsa Hietala

Kyläkeskiviikko Elsa Hietala Kyläkeskiviikko 12.3.2014 Elsa Hietala www.karttaikkuna.fi Laakso 1986: Suur-Loimaan historia I Laakso 1986: Suur-Loimaan historia I Seppä (Heikki Kipsä) Polo (Luukas Polo) Jaettiin 1562 Tuomo ja Heikki

Lisätiedot

20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998)

20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) 38 20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) 39 LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) Taulu 1. I. Juho Matinpoika Kautto. Kuollut 1731 Laukaassa. Hautakivi lunastettu

Lisätiedot

Ala-Kihniän suku 1800-luvun jälkipuoliskolla

Ala-Kihniän suku 1800-luvun jälkipuoliskolla Ala-Kihniän suku 1800-luvun jälkipuoliskolla Matti J. Kankaanpää Simo Jaakonpoika Ala-Kihniä Aikaisemmissa tutkimuksissa olen selvittänyt Ala-Kihniän talon ja suvun vaiheita noin 1800-luvun puolivälin

Lisätiedot

1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218

1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218 1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.

Lisätiedot

TAULU 1 I Anders Eerikinpoika Laakko e. Piippo Carin Hatunen Olof Laakko Lisa Laakko Anders Laakko Nurkkala Anna Kaisa Laakko TAULU 2 II Anders

TAULU 1 I Anders Eerikinpoika Laakko e. Piippo Carin Hatunen Olof Laakko Lisa Laakko Anders Laakko Nurkkala Anna Kaisa Laakko TAULU 2 II Anders Pulkkila_1 TAULU 1 I Anders Eerikinpoika Laakko e. Piippo, Launolan kylä n:o 12 Laakko/Tossavainen, s. 18.4.1788, k. 16.1.1859. Puoliso: Carin Hatunen, s. 15.1.1795 Pulkkila, k. 29.1.1861. Olof Laakko,

Lisätiedot

Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1.

Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1. Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1.1891 Leppävirta, Kotalahti 14. rippikirjassa ja lastenkirjassa

Lisätiedot

Carolina Pekantytär Hannikainen, Torpparin tytär, s. 20.7.1784 Sulkava Erikkala, k. 4.3.1809 Sulkava. Erikkala. Tauluun 6.

Carolina Pekantytär Hannikainen, Torpparin tytär, s. 20.7.1784 Sulkava Erikkala, k. 4.3.1809 Sulkava. Erikkala. Tauluun 6. TAULU 1 I Jöran Hannunpoika Kosonen, Talollinen, s. 1688 Kerimäki Haapaniemi Rantala, k. 15.9.1728 Kerimäki Lötjölä Mutajärvi. Jöran Hansinpojan pojista, Jöran ja Peter polveutuu Sulkavan Hannikaiset.

Lisätiedot

TAULU 1 I Heikki Martinpoika Maria Jaakontytär Juha Isotalo Heikki Heikki Maria Hebla Erkintytär Junnila TAULU 2 II Juha Heikinpoika Isotalo Maria

TAULU 1 I Heikki Martinpoika Maria Jaakontytär Juha Isotalo Heikki Heikki Maria Hebla Erkintytär Junnila TAULU 2 II Juha Heikinpoika Isotalo Maria TAULU 1 I Heikki Martinpoika, ruusthollari, s. 1717 Taivassalo, k. 27.6. 1778 Taivassalo. Tilallisen poika Hakkenpään Mattilasta. Heikki syntyi ison vihan aikana, joten kastetiedot puuttuvat. Hän oli renkinä

Lisätiedot

Otto ja Saima Myllymäen esivanhemmat. 13.6.2015 Reino Myllymäki

Otto ja Saima Myllymäen esivanhemmat. 13.6.2015 Reino Myllymäki Otto ja Saima Myllymäen esivanhemmat 13.6.2015 Reino Myllymäki Sukututkimuksesta Sukututkimusta on monenlaista. Voidaan selvittää jonkin henkilön esivanhempia, jolloin kysymys on lähinnä kuolleiden ihmisten

Lisätiedot

24. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU V, ALATALON JA SEPPÄ- LÄN TALOT (1998)

24. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU V, ALATALON JA SEPPÄ- LÄN TALOT (1998) 100 24. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU V, ALATALON JA SEPPÄ- LÄN TALOT (1998) 101 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU V, ALATALON JA SEPPÄLÄN TALOT (1998) Taulu 1. I. Matti Eerikinpoika Kautto. Syntynyt 29.12.1777 Laukaassa.

Lisätiedot

Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen Anna Holopainen Martti (Mårten) Laakkonen

Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen Anna Holopainen Martti (Mårten) Laakkonen Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen, s. 1707, k. 4.6.1788 Tuusjärvi. Puoliso: Vihitty 31.7.1737 Anna Holopainen, s. n.1713, k. 7.2.1766

Lisätiedot

Juva_ Juvalla asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 5

Juva_ Juvalla asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 5 Juva_0 13.10.2014 Juvalla asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Simon Laakkonen. Tauluun 2. Antti (Anders) Laakkonen (Lakoin). Tauluun 3. Kristiina (Chirsti) Laakkonen (Lakoin).

Lisätiedot

Matti Heikinpoika Kosunen, kirjattiin asuvaksi Kurolassa vielä vuoden 1711 henkikirjassa.

Matti Heikinpoika Kosunen, kirjattiin asuvaksi Kurolassa vielä vuoden 1711 henkikirjassa. LAUTAMIES OLLI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900 Taulu 1 Olli Heikinpoika Kosunen, talollinen, lautamies, isäntä Kurolassa 1644 1660. Taulu 2 (taulusta 1) 1. Heikki Ollinpoika Kosunen, syntynyt nähtävästi

Lisätiedot

Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1

Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Liperi_0 24.10.2014 Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Tiina Laakkonen. Tauluun 2. Anna Koskelo, s. 1792 Kontiolahti. Tauluun 3. Pertti Laakkonen, s. 16.5.1798.

Lisätiedot

Tarvasjoen Suurilan kylän Lehtoset. Heidän esi-isänsä ja jälkeläisensä

Tarvasjoen Suurilan kylän Lehtoset. Heidän esi-isänsä ja jälkeläisensä Sukuselvityksen koonnut Kirsti Roa os. Pyykkönen Lahja Lehtosen ja Reino Pyykkösen tytär Tarvasjoen Suurilan kylän Lehtoset. Heidän esi-isänsä ja jälkeläisensä Tähän sukukertomukseen on käytetty apuna

Lisätiedot

Saaminki_ Säämingissä asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1

Saaminki_ Säämingissä asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Saaminki_0 17.10.2014 Säämingissä asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Simon Laakkonen (Lakoin). Tauluun 2. Simon Laakkonen (Lakoin). Tauluun 3. Simon Laakkonen (Lakoin). Tauluun

Lisätiedot

Hannu Numminen 2017 Sivu 1 / 22

Hannu Numminen 2017 Sivu 1 / 22 Hannu Numminen 2017 Sivu 1 / 22 TAULU 1 I Paavali Yrjänänpoika, talollinen (Huru), k. 1703 Huittinen, Sampu, Huru, haudattu 15.11. 1703 Huittinen. Puoliso: 9.6. 1679 Huittinen Maisa (Margareta) Simontytär,

Lisätiedot

Sivu 1 / 8. Jälkipolviraportti: Juho Henrik Erkinpoika Salmela. 1. Juho Henrik Erkinpoika Salmela (#143) s. 15 Tammikuuta k.

Sivu 1 / 8. Jälkipolviraportti: Juho Henrik Erkinpoika Salmela. 1. Juho Henrik Erkinpoika Salmela (#143) s. 15 Tammikuuta k. Sivu 1 / 8 1. (#143) s. 15 Tammikuuta 1795 - k. 25 Lokakuuta 1860 vih.anna Juhontytär Salmela (#23) s. 20 Kesäkuuta 1797 - k. 1 Lokakuuta 1815 vih.priita Kaisa Juhontytär Salmela [Haapala] (#43) s. 1797

Lisätiedot

Sukututkimus: Jaakko Laakso 1

Sukututkimus: Jaakko Laakso 1 Sukututkimus: Jaakko Laakso 1 TAULU IV/3 Torppari, sitten tilallinen Matti Juhanpoika Lakso (Rajamäki) (taulusta V/5), s.2.10.1852 Lapuan Ilkan Sorvarin torpassa. Vuonna 1878-1894 merkitty olleen torppari

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Pamppala 1600-luvulla 1 (7) Pamppalä

Kalevi Hyytiä Pamppala 1600-luvulla 1 (7) Pamppalä Kalevi Hyytiä Pamppala 1600-luvulla 1 (7) PAMPPALAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Kivennapa 1600-luvulla 1 (5) Kivennapa

Kalevi Hyytiä Kivennapa 1600-luvulla 1 (5) Kivennapa Kalevi Hyytiä Kivennapa 1600-luvulla 1 (5) KIVENNAVAN (kirkonkylän) VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin,

Lisätiedot

Parikkalan sukuhaara kotisivuversio TAULU 1. I Påhl Laakkonen, s. noin 1694.

Parikkalan sukuhaara kotisivuversio TAULU 1. I Påhl Laakkonen, s. noin 1694. Parikkalan sukuhaara kotisivuversio 21.02.2006 I Påhl Laakkonen, s. noin 1694. TAULU 1 Puoliso: Ingeborg Niilontytär Siitonen, s. noin 1705 Parikkala, Melkoniemi, k. 9.2.1765 Parikkala, Melkoniemi. Vanhemmat:

Lisätiedot

Karhilan Elisabet Eliaantyttären suku

Karhilan Elisabet Eliaantyttären suku Karhilan Elisabet Eliaantyttären suku (V) Karhinojan talon emäntä Elisabet Eliaantytär Alhon torpasta Elisabet Eliaantytär 10.12.1773-16.5.1808 syntynyt Alhon Myllyveräjässä ja kuollut talon emäntänä Jämsän

Lisätiedot