TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005"

Transkriptio

1 ARKISTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 KANSALLISARKISTO

2 KANSALLISARKISTO Sisällysluettelo 1 JOHDON KATSAUS TOIMINTAAN TULOKSELLISUUDEN KUVAUS TILINPÄÄTÖSLASKELMIEN ANALYYSI SISÄISEN VALVONNAN ARVIOINTI JA VAHVISTUSLAUSUMA MÄÄRÄAJOIN TEHTÄVIEN KOKONAISARVIOINTIEN TULOKSET YHTEENVEDOT VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ ALLEKIRJOITUKSET...18 LIITTEET Tiliviraston tuotto ja kululaskelma vuodelta 2005 Tiliviraston tase Tiliviraston talousarvion toteutumalaskelma vuodelta 2005 Tilinpäätöslaskelmien liitetiedot: Liitteet 117 2

3 1 JOHDON KATSAUS TOIMINTAAN Arkistolaitoksen johtamiseen ja käytännön toimintaan pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia toimenpiteitä kertomusvuonna olivat arkistolaitoksen strategian käyttöön otto ja kansainvälisen arvioinnin toteuttaminen. Arviointiraportti valmistui kuitenkin vasta kuluvan vuoden helmikuussa. Arkistolaitoksen toimintaa tukeva neuvottelukunta kokoontui kertomusvuonna kaksi kertaa. Arkistolaitos saavutti kertomusvuonna pääosin keskeiset tulostavoitteensa. Yksityiskohtaiset tiedot tulostavoitteiden toteutumisesta esitetään luvussa 2. Arkistolaitoksen taloudellinen tilanne huononi edelleen. Lähinnä palkkamenojen ja kulutusmenojen nousun johdosta kertomusvuodelta seuraavalle vuodelle siirtynyt siirtomääräraha jäi kriittisen vähäiseksi. Maksullisen toiminnan tulot lisääntyivät edellisestä vuodesta. Muita tuloja oli mm. yhteisrahoitteisesta toiminnasta, jonka puitteissa aloitettiin Suomen Asutuksen Yleisluettelon digitointi projekti. Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuus parantui hiukan edellisestä vuodesta, mutta liiketaloudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus ei silti saavuttanut kannattavuustavoitetta. 2 TULOKSELLISUUDEN KUVAUS Tässä yhteydessä raportoidaan opetusministeriön ja arkistolaitoksen välisessä tulossopimuksessa asetettujen tavoitteiden toteutumisesta tulosalueittain sekä muista kertomusvuonna toteutettujen tai edelleen jatkuvien, pitempiaikaisten hankkeiden tilanteesta. Yksityiskohtainen vertailu tulostavoitteiden toteutumisesta esitetään tulostaulukossa sivuilla 811. Arkistotoimen yleinen kehittäminen ja ohjaus Kehittämishankkeista keskeisin oli edelleen sähköisten tietoaineistojen pitkäaikaissäilytyksen kehittämishanke SÄHKE, joka saatiin päätökseen. Projektin tuloksena valmistui arkistolaitoksen määräys viranomaisten asiankäsittelyjärjestelmiin sisältyvien pysyvästi säilytettävien tietojen säilyttämisestä yksinomaan sähköisessä muodossa. Hanke on jatkunut ns. VAPAprojektina, jonka tuloksena otetaan käyttöön sähköisten asiakirjojen vastaanotto, säilytys ja palvelujärjestelmä. Asiakirjojen seulontaasioihin liittyen kertomusvuonna valmistui määräajan säilytettävien asiakirjallisten tietojen säilytysaikojen määrittelyssä käytettäviä kriteereitä kuvaava opas. Säilytysaikapäätösten (seulontapäätökset) määrä, 26 päätöstä, oli edellisen vuoden tasolla ja ylitti tulossopimuksen tavoitteen. Päätöksissä on kiinnitetty huomiota sähköisten tietoaineistojen arvonmääritykseen ja niiden lopullisten säilytysmuotojen määrittelyyn. Kunnallisten asiakirjojen säilytystä koskevien päätösten ja suositusten valmistelua jatkettiin Kuntaliiton ja kunnallisen arkistotyöryhmän kanssa. Myös muita kehittämishankkeita on ollut vireillä (mm. VAHTI) eri yhteistyötahojen kanssa. Arkistolaitos antoi myös uudet määräykset pysyvästi säilytettävien asiakirjojen valmistuksessa käytettävistä materiaaleista ja menetelmistä sekä pysyvästi säilytettävien paperiasiakirjojen ja sähköisten tietoaineistojen korvaamisesta mikrofilmillä. 3

4 Arkistolaitoksen järjestämä arkistokoulutus väheni hieman edellisestä vuodesta, mutta ylitti huomattavasti asetetun tavoitteen. Myös kurssien osanottajamäärä laski edellisestä vuodesta. Arkistoimen peruskurssin opetussisältöä uudistettiin. Arkistontarkastustoimintaa tehostettiin edelleen edellisestä vuodesta. Ohjeelliseksi tavoitteeksi on otettu tarkastaa vuosittain 10 prosenttia arkistopiirien viranomaisista pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta. Tarkastustoiminnan kehittämiseksi valmisteltiin tarkastusohjelma vuosille Tulostavoite ylitettiin tältä osin huomattavasti. Arkistoaineksen säilyttäminen ja käytettävyyden kehittäminen Järjestettyjen arkistojen lukumäärä oli hiukan edellistä vuotta suurempi, mutta hyllymetreinä laskettu järjestettyjen aineistojen määrä oli edellistä vuotta vähäisempi ylittäen silti tavoitteen. Vastaanotettujen arkistojen määrä oli huomattavasti edellistä vuotta suurempi ja ylitti tavoitteena olleen hm. Järjestämättömien arkistojen määrä oli vuoden lopussa hm, edellisenä vuonna 918 hm. Arkistolaitoksen kärkihankkeisiin kuuluva VAKKAarkistotietokanta sisälsi kertomusvuoden lopussa tiedot noin arkistosta ja noin arkistoyksiköstä. Tietokantaa täydennettiin vuoden aikana manuaalisen arkistoluettelon tiedoilla. Vuoden loppuun mennessä VAKKAan on syötetty vuodesta 1998 lähtien noin manuaalisen arkistoluettelon tiedot. VAKAn osalta tulossopimuksessa on asetettu tavoitteeksi, että vuoden 2007 loppuun mennessä tietokantaan on syötetty pääosin tiedot kaikista arkistolaitoksessa säilytettävistä, järjestetyistä aineistoista lukuun ottamatta karttaaineistoja. Vuoden 2005 lopussa VAKKAan oli syötetty 82 % kaikista virka ja yksityisarkistoista hyllymetreinä laskettuna. Kertomusvuodelle tulossopimuksessa asetettua säilytysyksikköjä koskevaa määrällistä tavoitetta ei saavutettu. Arkistoyksikköinä laskettu syöttötyö oli määrällisesti edellisen vuoden tasolla. VAKKAan käytetty kokonaistyöaika väheni jonkin verran, mutta oli edelleen noin 10 henkilötyövuotta. Maksullinen järjestäminen oli kertomusvuonna vähäistä. Marraskuussa toteutettiin benchmarking tyyppinen pohjoismaisten arkistotietokantojen internethakuominaisuuksien, niihin liittyvän ohjeistuksen ja teknisten ominaisuuksien evaluointi. VAKKA on ominaisuuksiltaan vertailukelpoinen muiden pohjoismaisten arkistotietokantojen kanssa. Tietokantaevaluoinnin raportti annettiin arkistolaitoksen evaluointipaneelille loppuvuodesta. Mikrokuvauksen alueella jäätiin asetetusta tavoitteesta, koska avoimeksi tullutta mikrokuvaajan virkaa ei täytetty säästösyistä kertomusvuonna. Vuoden aikana kuvattiin päättyneen 5vuotisohjelman puitteissa pääosin Valtiorikosylioikeuden akteja. Mikrokuvausta varten valmisteltiin uusi mikrokuvausohjelma vuosille Digitoinnissa asetetut tavoitteet ylitettiin merkittävästi, koska kertomusvuonna jatkettiin mikrofilmien digitointia, joka on asiakirjojen digitointia huomattavasti nopeampaa. Lisäksi aloitettiin yhteisrahoitteisen toiminnan puitteissa pääasiassa ulkopuolisen rahoituksen turvin Kansallisarkistossa Suomen Asutuksen Yleisluettelon digitointi. Konservoinnissa ei saavutettu asetettuja tulostavoitteita johtuen 1,3 henkilötyövuoden vähennyksestä edelliseen vuoteen verrattuna. 4

5 Kansallisarkisto asetti jo vuonna 2004 selvitysmiehen selvittämään Venäjän arkistoissa olevia Suomea koskevia aineistoja. Projektin määräaika päättyi Tietopalvelu Tutkijakäyntien määrä väheni 6 % edellisestä vuodesta, mutta pitemmän aikavälin vertailussa tutkijakäyntien määrä on pysynyt vakaana. Vähennys kohdistui pääasiassa Kansallisarkiston tutkijakäynteihin, jotka vähenivät 10,4 %. Tutkijasaliin toimitettujen asiakirjojen määrä laski vähemmän, kuin tutkijakäyntien määrä vähennyksen ollessa 1,4 %. Kansallisarkiston asiakirjatilausten määrä laski 4,8 %. Tulostavoitetta ei saavutettu tutkijakäyntien osalta, mutta toimitettujen asiakirjatilausten määrä ylitti tulostavoitteen huomattavasti. Digitoitujen aineistojen verkkokäytön lisääntymisellä voidaan olettaa olevan vaikutusta tutkijakäyntien vähentymiseen. Arkistotietokanta VAKAn käyttö lisääntyi huomattavasti kuluneena vuonna. Myös käyttöön otettujen Suomen Asutuksen Yleisluettelon verkkosivuilla käytiin vilkkaasti ( käyntiä). Tilattujen selvitysten kysynnässä oli yksi prosentti laskua edellisestä vuodesta. Virallista tarkoitusta varten tilattujen selvitysten määrä on laskenut hitaasti jo pitempään. Suurin osa virallisista selvityksistä koskee Mikkelin maakuntaarkistossa säilytettävien lakkautettujen seurakuntien arkistoista annettavia sukuselvityksiä, joiden tarve vähenee näiden seurakuntien väestörekistereissä olevan väestön vähentyessä. Selvitysten määrällinen tulostavoite kuitenkin ylitettiin. Virallisten selvitysten tavoitteena ollut kahden viikon toimitusaika ylitettiin 326 kerta, mikä on sama määrä kuin edellisenä vuonna. Selvityksiä koskevat reklamaatiot olivat vähäisiä. Kaukolainojen määrä väheni merkittävästi, 16,5 %, edellisestä vuodesta. Vähennys kohdistui yksinomaan mikrofilmilainoihin. Asiakirjalainatilaukset sen sijaan lisääntyivät. Kaukolainojen tulostavoitetta ei saavutettu. Toimitettujen jäljenteiden kokonaismäärä laski noin 18,9 edellisestä vuodesta. Jo edellisenä vuonna lasku oli 20 %:n luokkaa. Laskua oli lähes kaikilla jäljennepalvelun alueilla. Ainoastaan digitoitujen kuvatiedostojen määrä lisääntyi. Tietopalvelun tulosalueelle luettavien ryhmille annettujen esittelyjen määrä väheni, mutta asiakirjanäyttelyiden määrä lisääntyi edellisestä vuodesta. Muut tehtävät Muita tehtäviä ovat mm. tiedotus ja julkaisutoimina, yksityisluontoisten arkistojen valtionapujen käsittely, heraldiset tehtävät sekä kansainvälinen arkistoalan yhteistoiminta. Edellisten vuosien tapaan arkistolaitos julkaisi arkistoalan ammattiväelle ja tutkijayhteisölle suunnattua Arkistoviestiä, jota ilmestyi neljä numeroa. Arkistolaitoksen edustaja toimi myös pohjoismaisen arkistoalan aikakausilehden Nordisk Arkivnytin päätoimittajana vuoden 2005 alkupuolelle saakka. Arkistolaitos oli mukana pääjohtajamatrikkelin kirjoittamisessa. Teos julkaistiin SKS:n kustantamana. Arkistolaitoksen edustajien osallistuminen arkistoalan kansainväliseen toimintaan jatkui aikaisempaan tapaan. Arkistolaitos oli mukana perinteisessä pohjoismaisessa arkistolaitosten välisessä yhteistyössä, Euroopan alueella sähköisen asiakirjahallinnon parissa toimivan DLMverkoston, Kansainvälisen arkistoneuvoston ICA:n komiteoiden ja UNESCON toiminnassa. Arkistolaitoksella on ollut hoidettavanaan myös 5

6 ICA:n Euroopan osaston EURBICAN sihteeriys. Venäjän arkistopäähallinnon johtaja vieraili Suomessa kertomusvuoden keväällä. Opetusministeriö on tiedepolitiikan tulosohjauksen kehittämishankkeen yhteydessä katsonut, että arkistolaitoksen tulee raportoida valtionapua saavien yksityisarkistojen toiminnasta, vaikka se ei voikaan käydä tulosneuvotteluja niiden kanssa, koska osa rahoituksesta tulee niitä ylläpitäviltä yhteisöiltä (OpM työryhmämuistio 46:2002). Yksityisluontoisten arkistojen valtionavusta annetun lain (1974/998) nojalla Kansallisarkisto myönsi vuodelle 2005 lakisääteistä valtionapua 80 % valtionapuun oikeuttavista arkistotoimen menoista seuraaville arkistoille: Ammattiyhdistysarkisto, Kansanarkisto, Keskustan ja Maaseudun arkisto, Porvarillisen työn arkisto, Suomen Elinkeinoelämän keskusarkisto, Suomen Urheiluarkisto, Svenska centralarkivet, Toimihenkilöarkisto, Työväenarkisto ja Urho Kekkosen arkisto sekä 100 % valtionapuun oikeuttavista menoista Suomalaisen Kirjallisuuden seuran arkistoille ja Svenska litteratursällskapet i Finlandin arkistoille. Valtionapuarkistoille myönnettiin talousarviossa euroa, josta käytettiin euroa. Henkilötyövuosimäärissä ja toimitiloissa ei tapahtunut oleellisia muutoksia. Valtioneuvoston kanslian asettama Jatkosodan ihmisluovutuksia koskeva, nelivuotinen tutkimushanke jatkoi toimintaansa Kansallisarkiston yhteydessä. Tutkimushankkeen tehtävänä on selvittää poliisilinjan ja sotilaslinjan luovutuksia Saksaan ja myöhemmin Neuvostoliittoon ja sotavankien kuolintapauksia sekä vangeiksi joutuneiden suomalaisten ja suomensukuisten sotavankien myöhempiä vaiheita. Hankkeessa on työskennellyt seitsemän päätoimista tutkijaa sekä avustavaa henkilökuntaa. Hanke tulee saada päätökseen mennessä. Sen kokonaiskustannus on 1,9 miljoonaa euroa. Kertomusvuoden aikana selvitettiin edelleen edellytyksiä Sotaarkiston liittämiseksi arkistolaitokseen. Puolustusministeriö pyysi opetusministeriön ja arkistolaitoksen kannanottoa liitoshankkeesta. Kannanotot toimitettiin puolustusministeriölle syksyllä. Tärkeimpinä liittämisen edellytyksinä todettiin, että arkistolaitoksen tulee saada liitoksesta aiheutuvat menot täysimääräisenä budjettiinsa, ja että sotaarkiston järjestämättömän aineiston järjestämiseen tarvitaan 150 henkilötyövuotta. Myös Valtioneuvoston kanslian väliarkiston arkistolaitokseen liittämistä suunniteltiin. Asiaa valmistelemaan perustettiin työryhmä, jossa oli arkistolaitoksen edustus. Kansallisarkiston yhteydessä toimiva heraldinen lautakunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa ja valmisteli 16 lausuntoa. Lautakunnan puheenjohtajana toimii arkistolaitoksen pääjohtaja. Hallinto ja tukitoiminnot sekä ohjausjärjestelmät Tulosohjausta toteutettiin tulossopimusjärjestelmän puitteissa siten, että Kansallisarkisto teki tulossopimukset maakuntaarkistojen kanssa, Kansallisarkiston johto yksikköjen kanssa ja arkistolaitos opetusministeriön kanssa. Vuosia koskevan tulossopimuksen tarkistusneuvottelut opetusministeriön ja arkistolaitoksen välillä käytiin huhtikuussa ja arkistolaitoksen sisäiset tulosneuvottelut loppuvuodesta. Arkistolaitoksen tulosohjausta kehitettiin opetusministeriön johdolla toimineen tulosohjaustyöryhmän laatimien suuntaviivojen mukaisesti. Arkistolaitoksessa vuonna 2004 käyttöön otettujen tuloksellisuusindikaattoreiden toimivuutta testattiin. Arkistolaitoksessa on 6

7 ollut käytössä kattava työajanseuranta. Sisäisen kirjanpidon avulla seurattiin kustannusten kohdistumista tehtäville. Maksullisen palvelun hinnoittelussa noudatettiin opetusministeriön asetusta arkistolaitoksen suoritteista perittävistä maksuista (1089/2004), joka uusittiin vuodenvaihteessa. Arkistolaitos uusi hinnastonsa vuoden alusta. Keskimääräinen hintojen korotus oli 10 %. Uuteen palkkausjärjestelmään liittyvät tulos ja kehityskeskustelut käytiin alkuvuodesta ja syksyllä. Palkkausjärjestelmällä on neljän vuoden siirtymäaika. Vuoden 2004 joulukuussa vahvistetun arkistolaitoksen strategian mukaisista osastrategioista saatiin valmiiksi henkilöstöstrategia ja muita osastrategioita valmisteltiin. 7

8 Tulostaulukko Tulosindikaattorit Yhteiskunnallinen vaikuttavuus: Yhteiskunnan ja yksilön kannalta merkittävä arkistoaines säilyy suppeassa ja käyttökelpoisessa muodossa ja on tehokkaasti käytettävissä. Tavoitteena on viranomaisten asiakirjojen osalta 15 %:n säilytysosuus. Toteutuma 2003 Toteutuma 2004 Toteutuma 2005/ muutos% Tulossopimuksen tavoite PAVtavoite Toiminnalliset tulokset: Tulosalue 1: Arkistotoimen yleinen kehittäminen ja ohjaus Tuotokset: asiakirjojen seulonta (päätösten lkm) annettu koulutus (luentotuntien lkm) asiantuntijatehtävien (neuvonta, työryhmät) lkm tarkastukset lkm Tuottavuus (kpl/htv): seulonta koulutus asiantuntijatehtävät tarkastukset 16,87 430,74 745,78 61,54 20,44/ +21,1 430,53/ 0 831,17/ +1,4 98,54/ +60,1 Taloudellisuus (kust./suor.) seulonta koulutus asiantuntijatehtävät tarkastukset /21,2 162,92/6,9 89,76/15, ,81/15,7 Laatu ja palvelukyky: kurssipalautteet 4,17 3,5 HTV:t (em. tehtävä/koko tulosalue) 11,8/16,1 11/16,6 11,5 8

9 Tulosalue 2: Arkistoaineksen säilyttäminen ja käytettävyyden kehittäminen Tuotokset: järjestetyt arkistot (hm) virkaarkistot yksityisarkistot luetteloidut arkistoyksiköt (kpl) arkistojen hankinta ja siirrot (hm) virkaarkistot yksityisarkistot mikrokuvaus (otokset/kpl) digitointi (kuvatiedostot/kpl) konservointi (arkit/kpl) Tuottavuus: järjestetyt virkaarkistot järjestetyt yksityisarkistot luetteloidut arkistoyksiköt virkaarkistojen hankinta yksityisarkistojen hankinta mikrokuvaus digitointi konservointi 118,90 35, ,13 775,47 607, , ,22 107,43/9,6 34,22/4, ,80/+2, ,54/+60,4 624,44/+3, ,93/+32, ,4/+256, ,30/22 Taloudellisuus: järjestetyt virkaarkistot järjestetyt yksityisarkistot luetteloidut arkistoyksiköt virkaarkistojen hankinta yksityisarkistojen hankinta mikrokuvaus digitointi konservointi ,13 1,03 11,43 530,41/+0, ,76/+4,16 4,02 53,34/42 114,05/27,78 0,82/27,8 0,69/33,4 13,90/+21,6 Laatu ja palvelukyky: järjestämättömien arkistojen määrä (hm) mikrokuvaus, digitointi, ja konservointiohjelmien toteutuminen (%osuus 5 vuotisohjelmasta) VAKAN: kattavuus käyttökerrat asiakastyytyväisyys ,9 HTV:t (em. tehtävät/koko tulosalue) 55/63,5 54,2/59,6 63 Tulosalue 3: Tietopalvelu Tuotokset: tutkijakäynnit (kpl) tutkijasaliin toimitetut arkistoyksiköt (kpl)

10 selvitykset (kpl) kaukolainat (kpl) jäljenteet Tuottavuus: tutkijapalvelu (käynnit ja toimitetut arkistoyksiköt) selvitykset kaukolainat Taloudellisuus: tutkijapalvelu (käynnit ja toimitetut arkistoyksiköt) selvitykset kaukolainat Laatu ja palvelukyky toimitusaikojen ylitykset selvitykset (321) (322) (324) asiakastyytyväisyys(tutkijapalv.) selvitysten reklamaatiot (kpl) HTV:t (em. tehtävät/koko tulosalue) , , ,98 11,43 50,4 1, /8, ,20/+5, ,90/+0,4 9,86/13,7 42,32/16 1,19/8, , ,2/62,4 53/63 52 Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen: henkilöstön lkm henkilötyövuodet määräaikaisten % osuus keskiikä senioriikäiset %osuus tehty työaika % työtyytyväisyysindeksi sairauspoissaolot % sairauspoissaolot tp/htv korkeakoulu tai yliopistotut. % naisten %osuus henkilöstöstä koulutustasoindeksi tutkijakoulutus % koulutuksen työaikaosuus % kokonaispoistuma %osuus ,4 13,4 45, ,6 4,6 12,7 40,2 65,1 4,5 5,0 0,8 10, ,3 11,9 46,7 62,3 79,9 3, ,2 41,2 57,8 6,6 1,2 12, ,5 14,5 45,9 63,2 77,65 4,6 15,1 39,3 65,3 5,2 6,2 1,43 12,30 222(vak.) Toiminnan yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ei ole kertomusvuodelta erillistä, tunnuslukuihin perustuvaa tietoa. Toiminnallisen tuloksellisuuden viitekehykseen kuuluvat tuottavuuden, taloudellisuuden, maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuden seuranta, tiedot tuotoksista, palvelukyvystä ja laadunhallinnasta sekä tiedot henkisten voimavarojen hallinnasta ja kehittämisestä. Yllä oleva taulukko sisältää kaikkien näiden tuloksellisuuden osaalueiden tunnusluvut tulosalueittain, valittujen keskeisten suoriteryhmien osalta. Taulukossa on esitetty suoritteiden tuotosluvut ja vertailu tulossopimuksen tulostavoitteisiin. Osaalue tuottavuus on laskettu kaavalla suoritteet/htv:t. Taloudellisuus on laskettu kaavalla kustannukset/suoritteet (yksikkökustannukset). Asiakastyytyväisyysmittauksia toteutettiin tutkijasalipalvelun osalta maaliskuussa runsaan kahden viikon aikana. Koko laitoksen keskiarvo asteikolla 1 5 oli 4,21, mitä on pidettävä varsin hyvänä. Parhaimmat pisteet 10

11 tulivat henkilökunnan palveluhalukkuudesta ja ammattitaidosta ( 4,7 ja 4,6). Myös tilausten toimitusajat ja jäljennepalvelun laatu saivat yli 4:n pisteet. Alin pisteluku oli mikrofilmien lukulaitteiden kuntoon liittyvä (3,64). Henkilöstön työtyytyväisyysmittausta ei toteutettu kertomusvuonna. 11

12 Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmat vuodelta 2005 (1000 euroa) JULKISOIKEUDELLISET SUORITTEET Tuotot selvitykset viralliseen tarkoitukseen kaukolainat Tuotot yhteensä Kustannukset Erilliskustannukset henkilöstökustannukset aineet,tarvikkeet,tavarat ja ostetut palvelut vuokrat Erilliskustannukset yhteensä Käyttöjäämä Osuus yhteiskustannuksista tukitoimintojen kustannukset poistot ja korot muut yhteiskustannukset Yhteiskustannukset yhteensä Kokonaiskustannukset yhteensä Yli/alijäämä Kustannusvastaavuus % 42, ,5 Maksullisten julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus parani edellisestä vuodesta 1,5 prosenttiyksikköä. Syynä oli lähinnä näille suoritteille kohdistuneen työaikaosuuden väheneminen. Työaikaosuus oli 4,39 % kokonaistyöajasta (läsnäoloajasta), edellisenä vuonna 4,71 %. Suhteellista työaikaosuutta on käytetty laskelmissa myös tilavuokrien ja yhteiskustannusten laskuperusteena, joten kustannusten muutos suuntaan tai toiseen näkyy myös näissä luvuissa. Virallisten selvitysten kustannusvastaavuus oli 35,87 % (edellisenä vuonna 28,7) tavoitteen ollessa 50 %. 1 Laskelmassa on mukana kaikista toimitiloista 11,8 %. Arkistotiloja ei ole otettu mukaan laskelmiin. 12

13 LIIKETALOUDELLISET SUORITTEET (1000 euroa) Tuotot jäljennepalvelu koulutus selvitykset maksullinen järjestäminen konsultointi konservointi muut suoritteet ja palvelut Tuotot yhteensä Kustannukset Erilliskustannukset henkilöstökustannukset aineet,tarvikkeet,tavarat ja ostetut palvelut vuokrat Erilliskustannukset yhteensä Käyttöjäämä Osuus yhteiskustannuksista tukitoimintojen kustannukset poistot ja korot muut yhteiskustannukset _90 Yhteiskustannukset yhteensä Kokonaiskustannukset yhteensä Yli/alijäämä Kustannusvastaavuus % ,6 91 Liiketaloudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus parani 1,4 prosenttiyksikköä kertomusvuonna. Työaikaosuus kokonaistyöajasta (läsnäoloaika) oli kertomusvuonna 5,67 %, edellisenä vuonna 5,74 %. Tulossopimuksessa ja talousarviossa oleva kannattavuustavoite euroa ei siten toteutunut. 1 Laskelmassa on mukana kaikista toimitiloista 11,8 %. Arkistotiloja ei ole otettu mukaan laskelmiin. 13

14 Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmat 2005 SUOMEN ASUTUKSEN YLEISLUETTELO BALTIC CONNECTIONS HANKE 1 HANKE 2 Tuotot Jalmari Finne säätiön rahoitusosuus , ,84 Kustannukset (ei sisällä alv:oa) Erilliskustannukset aineet, tarvikkeet ja tavarat ,32 henkilökustannukset , ,70 vuokrat 2 226,56 614, 88 palvelujen ostot 0,00 907,91 muut erilliskustannukset (siviilipalvelusmiehet) 2 366,00 Erilliskustannukset yhteensä , ,49 Osuus yhteiskustannuksista tukitoimintojen kustannukset 6 865, ,75 poistot 1 034,05 272,12 muu yhteiskustannukset 6 867, ,11 Yhteiskustannukset yhteensä , ,98 Kokonaiskustannukset yhteensä , ,47 Kustannusvastaavuus 4 146, ,63 Kustannusvastaavuus % 104,3 33,57 1 Sopimuksen mukainen JFsäätiön rahoitusosuus on euroa ja arkistolaitoksen euroa vuonna Sopimuksen mukainen Netherlands Culture Fundin rahoitusosuus on euroa ja arkistolaitoksen euroa vuonna

15 3 TILINPÄÄTÖSLASKELMIEN ANALYYSI Rahoituksen rakenneanalyysi Talousarviorahoituksen lisäksi Arkistolaitos sai Jalmari Finne säätiöltä ,00 euroa yhteisrahoitteisena hankkeena toteutettavan Suomen Asutuksen yleisluettelon digitointia varten Kansallisarkiston toteutunut rahoitusosuus oli vuonna euroa. Jalmari Finne säätiöltä saadusta rahasta siirtyi vuodelle euroa. Itämeren maiden arkistoaineistojen kartoitusta varten perustettuun The Baltic Connections projektin toteutusta varten saatiin Hollannista 4 697,00 euroa. Kansallisarkiston rahoitusosuus oli vuonna 2005 kyseisessä projektissa 4 792,00 euroa. Talousarvion toteutumisen analyysi Arkistolaitokselle myönnettiin vuoden 2005 talousarviossa määrärahaa toimintamenoihin euroa. Vuoden 2005 lisätalousarviossa myönnettiin euron lisämääräraha virkaehtosopimuksista johtuviin palkankorotuksiin. Talousarvion toteutumalaskelmalla esitetään sekä varainhoitovuonna myönnetyt että edellistä vuosilta siirtyneet määrärahat ja niiden käyttö. Opetusministeriön tietohuollon kehittämistä varten myöntämä määräraha euroa siirrettiin kokonaisuudessaan vuodelle Arkistolaitoksen toimintamenomomentilta siirtyi seuraavalle vuodelle euroa, mikä on noin euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Jatkosodan Ihmisluovutukset hankkeeseen myönnettiin vuoden 2005 talousarviossa määrärahaa euroa. Vuodelle 2006 siirtyi euroa, mikä on noin euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Työministeriön hallinnonalan momentilta käytettiin euroa työvoimatoimistojen työhön osoituspäätösten mukaisesti määräaikaisten henkilöiden palkkaamiseen. Taseen analyysi Taseerissä ei ole suuria muutoksia edellisvuoteen verrattuna. Taseessa aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden taseerät ovat laskeneet viime vuodesta. Myyntisaamisia on euroa enemmän kuin vuoden 2005 tilinpäätöksessä. Siirtosaamiset ovat sen sijaan vähentyneet edellisvuodesta eurolla. Tiliviraston oma pääoma on ymmärrettävästi taseessa negatiivinen, kertomusvuonna vajaus kasvoi edelleen. Saadut ennakot erän kasvu johtuu Jalmari Finne säätiöltä saadun yhteisrahoitteisen hakkeen ennakkomaksun vuodelle 2006 siirtyneestä eurosta. 15

16 4 SISÄISEN VALVONNAN ARVIOINTI JA VAHVISTUSLAUSUMA Sisäinen valvonta Johdon toteuttama sisäinen valvonta käsittää taloussäännön, sisäisen valvonnan ohjesäännön, työjärjestyksen sekä muiden erillismääräysten edellyttämät menettelyt laillisen, taloudellisen ja tehokkaan toiminnan toteuttamiseksi. Sisäinen valvonta on arkistolaitoksessa delegoitu linjaorganisaatioon ja sitä pyritään edistämään valta ja vastuusuhteiden määrittelyllä sekä toimintaprosesseja dokumentoimalla ja yhdenmukaistamalla. Toimintayksiköiden toimintaa ja tuloksellisuutta arvioidaan vuosittaisissa tulosneuvotteluissa. Laadittavissa tulossopimuksissa sovitaan tulostavoitteet ja niitä vastaavat resurssit. Kukin yksikön johtaja vastaa tulossopimuksessa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamisesta ja siitä, että toiminta on ollut tulossopimuksen mukaista. Taloussäännöissä on mainittu sisäiselle valvonnalle asetetut velvoitteet. Valtiontalouden tarkastusviraston vuotta 2004 koskevaan vuositilintarkastuskertomukseen liittyen todetaan, että palkkahallinnon menetelmäkuvauksen laatimista on jatkettu yhteistyössä valtiokonttorin kanssa. Työhyvinvoinnin osalta yhtenäinen ohjeistus on valmistunut. Tuottavuus, taloudellisuus ja kustannuskehityksen tietojen tarkempaa raportointia varten arkistolaitos on ottanut käyttöön kattavan, tehtäväkohtaisen työajanseurannan vuonna Työajan kirjauskäytäntöjä on täsmennetty ja ohjeistettu. Tulossopimukseen on lisätty tuloksellisuutta kuvaavat indikaattorit. Indikaattoreiden kehittämistä on jatkettu edelleen. Indikaattoreiden kehittämisessä painopisteenä tulee olemaan niiden vertailtavuus ja tilastollinen kuvaavuus. Sisäinen tarkastus Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on selvittää pääjohtajalle ja muulle johdolle sisäisen valvonnan asianmukaisuus ja riittävyys sekä suorittaa pääjohtajan määräämät tarkastustehtävät. Toiminnan tarkastuksessa kertomusvuonna oli kohteena arkistolaitoksen valmius ja turvallisuussuunnitelmien tarkastus. Erityisesti sisäinen tarkastaja kiinnitti huomiota vielä keskeneräisten tietoturvallisuuden suojelusuunnitelmien ja tiedotussuunnitelmien valmiiksi saattamiseen. Sisäinen tarkastaja suositteli myös valmius ja turvallisuusasioiden koulutuksen ja tiedotuksen lisäämistä. Vuotta 2006 koskeva tarkastussuunnitelma on laadittu toukokuussa Sisäinen tarkastaja on sen jälkeen nimitetty määräajaksi johtajan tehtäviin ja tästä syystä on aloitettu uuden tarkastajan koulutus. Sisäistä tarkastusta vahvistetaan siten, että ainakin kahdella virkamiehellä on tarvittava osaaminen ja koulutus ko. tehtäviin. Maksuliikkeen ja kirjanpidon tarkastus aloitettiin, mutta tarkastuskertomus on vielä kesken. Tämä johtuu maksuliikkeen tarkastajan pakollisesta virkavapaasta. Tarkastuskertomus saataneen valmiiksi toukokuun loppuun 2006 mennessä. Sisäisessä valvonnassa ja riskienhallinnassa ovat seuraavat pääasialliset kehittämistarpeet, joiden vuoksi on ryhdytty/ryhdytään toimenpiteisiin: 16

17 1. Strategisesti tärkeimmät toimintaprosessit kuvataan ja tallennetaan sisäiseen verkkoon. 2. Sisäisen valvonnan ja tarkastuksen ohjesääntö uusitaan 3. Palkkahallinnon menetelmäkuvaus saatetaan kaikilta osin valmiiksi 4. Sisäisen laskennan viitekehikosta laaditaan yhtenäinen kirjallinen menetelmäkuvaus, joka käsittää yksityiskohtaiset menettelyt työajan seurannan ja suoritteiden rekisteröinnissä, kuvaukset tuloksellisuusindikaattoreista sekä niiden käytöstä ja hyödyntämisestä tulosraportoinnissa, kuvaukset järjestelmän avulla la tuotettavista raporteista ja raportoinnin aikataulusta. Kuvaus talletetaan viraston sisäiseen verkkoon. 5. Kaluston inventointi suoritetaan vuosittain ja muuttuneet tiedot päivitetään käyttöomaisuusjärjestelmään. 5 MÄÄRÄAJOIN TEHTÄVIEN KOKONAISARVIOINTIEN TULOKSET Opetusministeriö käynnisti vuoden 2004 syksyllä tulossopimuksessa vuodelle 2006 sovitun arkistolaitoksen ulkoisen arvioinnin. Nelihenkisen arviointipaneelin puheenjohtajaksi kutsuttiin IsoBritannian kansallisarkiston pääjohtaja Sarah Tyacke. Arvioitsijoille toimitettiin taustamateriaalia pitkin vuotta ja syksyllä arviointipaneeli oli Suomessa kahdessa vaiheessa tutustumassa arkistolaitoksen toimintaan ja sen yhteyksiin eri sidosryhmien kanssa. Ulkoiseen arviointiin liittyen suoritettiin kertomusvuonna arkistolaitoksen sisäinen arviointi, jossa menetelmänä käytettiin kansainvälistä CAFmallia. Arvioinnin tuloksena ilmeni, että kehittämistä kaipaavat arviointimalliin sisältyneistä osaalueista johtajuus, henkilöstöjohtaminen, prosessit sekä muutosjohtaminen. Kehittämiskohteiksi valittiin ensi vaiheessa prosessit. Arvioinnin jälkeen laadittiin prosessikuvauksia avaintehtävistä. Työtä tullaan jatkamaan kaikilta tehtäväalueilta. 6 YHTEENVEDOT VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ Arkistolaitoksessa ei tilikaudella ole havaittu väärinkäytöksiä. 17

18

19 TILIVIRASTON TUOTTO JA KULULASKELMA TOIMINNAN TUOTOT Maksullisen toiminnan tuotot Vuokrat ja käyttökorvaukset Muut toiminnan tuotot , , , , , , , ,86 TOIMINNAN KULUT Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana Henkilöstökulut Vuokrat Palvelujen ostot Muut kulut Valmistus omaan käyttöön () Poistot , , , , , , , , , , , , , , , ,56 JÄÄMÄ I , ,70 RAHOITUSTUOTOT JA KULUT Rahoitustuotot 408,32 369,70 Rahoituskulut 146,60 261,72 2,27 367,43 SATUNNAISET TUOTOT JA KULUT Satunnaiset tuotot JÄÄMÄ II , ,27 SIIRTOTALOUDEN TUOTOT JA KULUT Tuotot Muut käyttötalouden tuotot Kulut Käyttötalouden kulut voittoa tavoittelemattomille yhteisöille Muut käyttötal.kulut ulkomaille , , , , , ,00 0, ,00 Käyttötal. kulujen palautukset ,50 0, ,00 JÄÄMÄ III , ,27 TUOTOT VEROISTA JA PAKOLLISISTA MAKSUISTA Perityt arvonlisäverot Suoritetut arvonlisäverot , , , , , ,06 TILIKAUDEN KULUJÄÄMÄ , ,33

20 TILIVIRASTON TASE VASTAAVAA KANSALLISOMAISUUS Muu kansallisomaisuus 8 195, ,00 KÄYTTÖOMAISUUS JA MUUT PITKÄAIKAISET SIJOITUKSET AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot AINEELLISET HYÖDYKKEET Koneet ja laitteet Kalusteet Muut aineelliset hyödykkeet , , , , , , , , , , , , , ,76 KÄYTTÖOMAISUUSARVOPAPERIT JA MUUT PITKÄAIKAISSIJOITUKSET Käyttöomaisuusarvopaperit KÄYTTÖOMAISUUS JA MUUT PITKÄ AIKAISET SIJOITUKSET YHTEENSÄ 4 137, , , ,77 VAIHTO JA RAHOITUSOMAISUUS LYHYTAIKAISET SAAMISET Myyntisaamiset Siirtosaamiset Muut lyhytaikaiset saamiset , , , , ,57 431,79 Ennakkomaksut 0, ,16 500, ,19 RAHAT, PANKKISAAMISET JA MUUT RAHOITUSVARAT Kassatili VAIHTO JA RAHOITUSOMAISUUS YHTEENSÄ 3 054, , , ,09 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,86

21 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA VALTION PÄÄOMA Valtion pääoma Edellisten tilikausien pääoman muutos Pääoman siirrot Tilikauden kulujäämä , , , , , , , , , ,20 VIERAS PÄÄOMA LYHYTAIKAINEN Saadut ennakot Ostovelat Tilivirastojen väliset tilitykset Edelleen tilitettävät erät Siirtovelat , , , , , , , , , , , ,06 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,86

22 Kansallisarkiston talousarvion toteumalaskelma vuodelta 2005 Osaston, momentin ja ja tilijaottelun Tilinpäätös Talousarvio Tilinpäätös Vertailu Toteuma numero ja nimi Tilinpäätös % TA+LTA Talousarvio 11. Verot ja veroluontoiset tulot , , ,00 0, Arvonlisävero , , ,00 0, Sekalaiset tulot , , ,57 0, Siirtomäärärahojen peruutukset 2 903,28 500,00 500,00 0, Valtionapulaitosten omavastuu , , ,00 0,00 0 osuudet eläkkeistä Muut sekalaiset tulot 0, , ,57 0, Korkotulot ja voiton tuloutukset 180, , Osinkotuotot 180, ,00 0 Tuloarviotilit yhteensä , , ,57 0,00 0 Osaston, momentin ja ja tilijaottelun Tilinpäätös Talousarvio Talousarvion 2005 määrärahojen Tilinpäätös Vertailu Siirtomäärärahoja koskevat täydentävät tiedot numero ja nimi Talousarvio (TA+LTA) käyttö siirto Tilinpäätös Edellisiltä Käytettävissä Käyttö Siirretty vuonna seuraavalle vuosilta vuonna 2005 vuonna 2005 seuraavalle 2005 vuodelle siirtyneet (pl.peruutukset) vuodelle 23. Valtioneuvosto , , , , ,39 0, , , , , Valtioneuvoston kanslian arvonlisäveromenot (arviomääräraha) , , , ,39 0, Jatkosodan ihmisluovutukset tutkimushanke (siirtomääräraha 2 v) , , , , , , , , , Opetusministeriön hallinnonala , , , , , , , , , , Opetusministeriön hallinnonalan , , ,44 0, ,44 0,00 arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Kehittämistoiminta (siirtomääräraha 3 v) , , , , , , , , Kehittämistoiminta , , ,48 0, Tietohuollon kehittäminen , , , , , , , , Yliopistolaitoksen yhteiset menot Tutkimus, kehittämis ja julkaisutoiminta (siirtomääräraha 3 v) , , Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) , , , , , , , , , Veikkauksen ja rahaarpajaisten voittovarat tieteen , , ,81 0, , ,19 0,00 0,00 0,00 0,00 tukemiseen (arviomääräraha) Yksityisluontoisten arkistojen valtionavut , , ,50 0, , ,50 0,00 0,00 0,00 0, Muihin tieteen tukemisesta aih. menoihin , , ,31 368,69 0,00 0,00 0,00 0, Maa ja metsätalousministeriön hallinnonala , ,92 0, ,92 403,08 0,00 0,00 0,00 0, Maanmittauslaitoksen toimintamenot (siiromääräraha 2 v) , ,92 0, ,92 403,08 0,00 0,00 0,00 0, Työministeriön hallinnonala , ,36 0,00 0, ,36 0,00 0,00 0,00 0,00 0, Työllistämis, koulutus ja erityistoimet (arviomääräraha) ,06 0,00 0,00 0,00 0, Työllistämis, koulutus ja erityismenot (kiinteä määräaha) , ,36 0, ,36 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Menoarviotilit yhteensä , , , , , , , , , ,99

23 Kansallisarkiston talousarvion toteumalaskelman tiedot valtuuksista niiden käytöstä momenttien tarkkuudella Valtuudet ja niiden käyttö Valtuuksien käytöstä aiheutuneet talousarviomenot ja määrärahatarve (10000 ) Aikaisempien Vuoden 2005 valtuudet Talousarvio Määräraha Määräraha Määräraha Määräraha Momentti (numero ja nimi, johon valtuus liittyy vuosien menot tarve 2006 tarve 2007 tarve 2008 tarve valtuuksien Uudet Uusitut KäyettyKäyttämättä Uusittavissa myöhemmin käyttö valltuudet valtuudet 2006 TA:ssa Kansallisarkistollla ei ole valtuuksia

24 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 1: Selvitys tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja vertailtavuudesta Tiliviraston nimi ja kolminumeroinen tunnus: Kansallisarkisto 603 Budjetoinnissa ei ole tapahtunut muutoksia. Ulkomaan rahan määräisiä saamisia tai velkoja ei ollut vuoden vaihteessa. Arvostus ja jaksotusperiaatteissa ei ole tapahtunut muutoksia. Valtiokonttori vahvisti arkistolaitoksen vuotta 2004 koskevan lopullisen työnantajan VELmaksun 20,23 prosentiksi. VK:n laskelma osoitti ,00 euron lisämaksua. Tämä vuodelle 2004 kuuluva meno maksettiin vuoden 2005 toimintamenomäärärahasta. Edellistä vuotta koskevat tiedot ovat vertailukelpoisia tilinpäätösvuoden kanssa.

25 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 2: Nettoutetut tulot ja menot Osaston, momentin ja ja tilijaottelun Tilinpäätös TalousarvioTilinpäätös Vertailu Toteuma numero ja nimi Tilinpäätös % TA+LTA Talousarvio Tilivirastolla ei ole nettobudjetoituja tulomomentteja. Osaston, momentin ja ja tilijaottelun Tilinpäätös TalousarvioTalousarvion 2005 määrärahojen Tilinpäätös Vertailu Siirtomäärärahoja koskevat täydentävät tiedot numero ja nimi Talousarvio (TA+LTA) käyttö siirto Tilinpäätös Edellisiltä Käytettävissä Käyttö Siirretty vuonna seuraavalle vuosilta vuonna 2005 vuonna 2005seuraavalle 2005 vuodelle siirtyneet (pl.peruutukset) vuodelle Bruttomenot , , ,54 Arkistolaitoksen Bruttotulot , , ,80 Toimintamenot Nettomenot , , , , , , , , ,26

26 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 3: Arviomäärärahojen ylitykset Pääluokan ja momentin numero ja nimi Talousarvio Ylitys Ylitys % Tilivirastolla ei ole arviomäärärahojen ylityksiä.

27 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 4: Peruutetut siirretyt määräahat Pääluokan ja tilijaottelun numero ja nimi. Tilijaottelut eritellään myöntämisvuosittain Peruutettu Yhteensä Tilijaottelu 23.Valtioneuvosto 500,00 Vuosi , Jatkosodan ihmisluovutukset 500,00 Pääluokka yhteensä 500,00 Vuosi ,00

28 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 5: Henkilöstökulujen erittely Henkilöstökulut , ,83 Palkat ja palkkiot , ,83 Tulosperusteiset erät 0,00 0,00 Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut , , , , , , , ,36 Johdon palkat ja palkkiot, joista ,98 0,00 tulosperusteiset erät 0,00 0,00 Luontoisedut ja muut taloudelliset etuudet 0,00 0,00 Johto 0,00 0,00 Muu henkilöstö 0,00 0,00 Lomapalkkavelka , ,14

29 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 6: Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet ja niiden muutokset Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu tilivirastossa yhdenmukaisin periaattein käyttöomaisuusyödykkeiden taloudellisen pitoajan mukaisina tasapoistoina alkuperäisestä hankintamenosta. Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet eivät ole muuttuneet varainhoitovuoden aikana. Poistolaskenta aloitetaan hyödykkeen käyttöönottokuukaudesta. Poistoajat ovat: Omaisuusryhmä Poisto Poistoaika Vuotuinen Jäännösmenetelmä vuotta poisto% arvo% 108 Muu kansallisomaisuus 1083 Kansallisesti merkittävät arkistot ei poisteta 112 Aineettomat oikeudet 1120 Ostetut atkohjelmat tasapoisto Itsevalmistetut ja teetetyt atkohjelmat tasapoisto Koneet ja laitteet 1255 Atklaitteet ja niiden oheislaitteet tasapoisto Toimistokoneet ja laittet tasapoisto Puhelinkeskukset ja muut viestintälaitteet tasapoisto 6 16, Audiovisuaaliset koneet ja laitteet tasapoisto Laboratoriolaitteet ja kalusteet tasapoisto Muut koneet ja laitteet tasapoisto Kalusteet 1270 Asuinhuoneisto ja toimistokalusteet tasapoisto Muut kalusteet tasapoisto Muut aineelliset hyödykkeet 1280 Taideesineet ei poisteta 130 Käyttöomaisuusarvopaperit 1303 Muut osuudet ei poisteta Vähäiset omaisuushankinnat (arvo alle 1000,00 euroa) on kirjattu vuosikuluiksi.

30 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 7: Kansallis ja käyttöomaisuuden sekä muiden pikävaikutteisten menojen poistot Hankintameno Lisäykset Vähennykset Hankintameno Kertyneet poistot Vähennysten ketyneet poistot Tilikauden suunnitelman mukaiset poistot Tilikauden suunnitelmasta poikkeavat poistot Tilikauden arvonalennukset Kansallisomaisuus Kansallisesti Yhteensä merkittävät arkistot , , , ,00 Kertynet poistot ,00 0,00 Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo , ,00

31 Aineettomat hyödykket Aineettomat Muut pikävaikut Yhteensä oikeudet teiset menot Hankintameno Lisäykset Vähennykset Hankintameno Kertyneet poistot Vähennysten kertyneet poistot Tilikauden suunnitelman mukaiset poistot Tilikauden suunnitelmasta poikkeavat poistot Tilikauden arvonalennukset Kertyneet poistot Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,61

32 Aineelliset hyödykket Atklaitteet Toimistoko Puhelinkeskuk Audiovisuaaliset Laboratoriolait Muut koneet Asuinhuoneisto Muut kalusteet Taide Yhteensä ja niiden neet ja laitteet set ja muut koneet ja laittet teet ja kalusteet ja laitteet toimistokalusteet esineet oheislaitteet viestintälaitteet Hankintameno Lisäykset , , ,89 0, , , , , ,74 0, , , ,76 0, , , , , ,05 Vähennykset Hankintameno Kertyneet poistot Vähennysten kertyneet poistot Tilikauden suunnitelman mukaiset poistot Tilikauden suunnitelmasta poikkeavat poistot Tilikauden arvonalennukset Kertyneet poistot Arvonkorotukset , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,22 Kirjanpitoarvo , , , , , , , , , ,45

33 Hankintameno Lisäykset Vähennykset Hankintameno Kertyneet poistot Vähennysten kertyneet poistot Tilikauden suunnitelman mukaiset poistot Tilikauden suunnitelmasta poikkeavat poistot Tilikauden arvonalennukset Käyttöomaisuusarvopaperit ja muut pikäaikaiset sijoitukset Muut Yhteensä osuudet , , , ,42 Kertyneet poistot ,00 0,00 Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo , ,42

34 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 8: Rahoitustuotot ja kulut Rahoitustuotot Muutos Korot euromääräisistä saamisista 108,32 189,70 81,38 Korot valuuttamääräisistä saamisista 0,00 0,00 0,00 Emissio, pääoma ja kurssierot saamisista 0,00 0,00 0,00 Osingot 300,00 180,00 120,00 Liikelaitosten voiton tuloutukset 0,00 0,00 0,00 Muut rahoitustuotot 0,00 0,00 0,00 Rahoitustuotot yhteensä 408,32 369,70 38,62 Rahoituskulut Muutos Korot euromääräisistä veloista 26,60 2,27 24,33 Korot valuuttamääräisistä veloista 0,00 0,00 0,00 Emissio, pääoma ja kurssierot veloista 0,00 0,00 0,00 SWAPmaksut veloista 0,00 0,00 0,00 Sjoitusten ja lainasaamisten tileistäpoistot 0,00 0,00 0,00 Muut rahoituskulut 120,00 0,00 120,00 Rahoituskulut yhteensä 146,60 2,27 144,33 Netto 261,72 367,43 105,71

35 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 9: Talousarviotaloudesta annetut lainat Tilivirastolla ei ole talousarviotaloudesta annettuja lainoja.

36 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 10: Arvopapeit ja oman pääoman ehtoiset sijoitukset Julkisesti noteeratut osakkeet ja osuudet Tilivirastolle ei ole julkisesti noteerattuja osakkeita ja osuuksia. Julkisesti noteeraamattomat osakkeet ja osuudet Kappale MarkkinaarvoKirjanpitoarvoOmistusosuus% MyyntioikeuksienSaadut osingot MarkkinaarvoKirjanpitoarvo määrä alaraja Puhelinosake/ Mikkelin Puhelin Oy , ,00 Puhelinosake/ Vaasan Läänin Puhelin Oy , , , ,44 Huoneisto ja kiinteistöosakkeet Tilivirastolla ei ole huoneistoja kinteistöosakkeita. Osakkeet ja osuudet yhteensä ,42 300, ,42 Muut oman pääoman ehtoiset sijoitukset Tilivirastolla ei ole muita oman pääoman ehtoisia sijoituksia.

37 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 11: Taseen rahoituserät ja velat Vaihtuvakorkoiset Kiinteäkorkoiset Yhteensä Alle 15 Yli Alle 15 Yli 1 vuosi vuotta 5 vuotta 1 vuosi vuotta 5 vuotta Vastaavien rahoituserät Annetut euromääräiset velkakirjalainat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Euromääräisten joukkovelkakirjalainojen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut pitkäaikaiset euromääräiset sijoitukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Euromääräiset lainasaamiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut euromääräiset sijoitukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut valuuttamääräiset sijoitukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut lyhytaikaiset euromääräiset sijoitukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rahat, pankkisaamiset ja muut rahoitusvarat 0,00 0,00 0, ,40 0,00 0, ,40 Yhteensä 0,00 0,00 0, ,40 0,00 0, , Vaihtuvakorkoiset Kiinteäkorkoiset Yhteensä Alle 15 Yli Alle 15 Yli 1 vuosi vuotta 5 vuotta 1 vuosi vuotta 5 vuotta Vastattavien rahoituserät Otetut euromääräiset lainat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Otetut valuuttamääräiset lainat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Lainat talousarvion ulkopuolella olevilta valtion rahastoilta 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut pitkäaikaiset velat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Seuraavana tilikautena maksettavat lyhennykset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Lyhytaikaiset euromääräiset lainat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Lyhytaikaiset valuuttamääräiset lainat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Valtion hoitoon jätetyt varat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Yhteensä 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00

38 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 12: Valtiontakaukset ja takuut sekä muut vastuut Myönnetyt takaukset ja takuut Tilivirastolla ei ole myönnettyjä takauksia ja takuita. Myönnetyt takaukset ja takuut valuutoittain Tilivirastolla ei ole valuuttamääräisiä takauksia ja takuita. Vastuusitoumukset Tilivirastolla ei ole vastuusitoumuksia. Merkittävät monivuotiset sopimusvastuut Tilivirastolla ei ole merkittäviä monivuotisia sopimisvastuita.

39 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 13: Taseeseen sisältyvät rahastoidut varat Tilivirastolla ei ole taseseen sisältyviä rahastoituja varoja.

40 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 14: Taseeseen sisältymättömät rahastoidut varat Tilivirastolla ei ole taseseen sisältymättömiä rahastoituja varoja.

41 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 15: Velan muutokset Tilivirastolla ei ole velkoja ja velan muutoksia.

42 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 16: Velan maturiteettijakautuma ja duraatio Tilivirastolla ei ole ilmoitettavaa liitteeseen 16.

43 Kansallisarkiston tilinpäätöksen liite 17: Oikeiden ja riittävien tietojen antamiseksi tarvittavat muut tarvittavat tiedot Tilivirastolla ei ole ilmoitettavaa.

Oikeuskanslerinviraston tilinpäätös 2013 Oikeuskanslerinviraston talousarvion toteutumalaskelma Osaston, momentin ja tilijaottelun numero ja nimi Tilinpäätös 2012 Talousarvio 2013 (TA + LTA:t) Tilinpäätös

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSLASKELMAT JA NIIDEN LIITTEENÄ ANNETTAVAT TIEDOT

TILINPÄÄTÖSLASKELMAT JA NIIDEN LIITTEENÄ ANNETTAVAT TIEDOT 60 LIITE 4. TILINPÄÄTÖSLASKELMAT JA NIIDEN LIITTEENÄ ANNETTAVAT TIEDOT SISÄLLYS 1. Tilinpäätöslaskelmat Talousarvion toteumalaskelma 61 Tuotto- ja kululaskelma 01.01.-31.12.2005 63 Tase 31.12.2005 64 2.

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

Opetusministeriö /210/2007 OPETUSMINISTERIÖN JA ARKISTOLAITOKSEN TULOSSOPIMUSTA TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009

Opetusministeriö /210/2007 OPETUSMINISTERIÖN JA ARKISTOLAITOKSEN TULOSSOPIMUSTA TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 Opetusministeriö 7.1.2009 50/210/2007 OPETUSMINISTERIÖN JA ARKISTOLAITOKSEN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 ARKISTOLAITOKSEN TOIMINTAAJATUS Arkistolaitos on asiantuntija ja palveluorganisaatio,

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1603 VM/23/00.00.00/2016 Valtiovarainministeriön määräys kirjanpitoyksikön tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 7.4.2004 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2003 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 11.4.2005 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2004 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 17.7.2009 Valtiontalouden kuukausitiedote 30.6.2009 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 3.4.2006 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2005 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1601 VM/2931/00.00.00/2015 Valtiovarainministeriön määräys valtion tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö on

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 02.04.2007 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2006 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS

18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS 18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS Helsinki 2004 29.88 Arkistolaitos 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2006

TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2006 ARKISTOLAITOS TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2006 KANSALLISARKISTO Sisällysluettelo 1. TOIMINTAKERTOMUS sivu 1.1 JOHDON KATSAUS... 3 1.2 VAIKUTTAVUUS... 4 1.3 TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS 1.3.1 Toiminnan taloudellisuus...

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 31.03.2008 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2007 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 26.3.2009 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2008 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS

TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.60.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 557 000 euroa. tiot 1A-C

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2007 ARKISTOLAITOS TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2007 KANSALLISARKISTO Sisällysluettelo 1. TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1.1 JOHDON KATSAUS...3 1.2 VAIKUTTAVUUS...4 1.3 TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS 1.3.1 Toiminnan taloudellisuus...

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

31.12.2012 26.3.2013. Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. 12 kuukauden liukuva summa. Mrd 12 kuukauden liukuva summa

31.12.2012 26.3.2013. Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. 12 kuukauden liukuva summa. Mrd 12 kuukauden liukuva summa 31.12.2012 Talousarviotalouden tulot ja menot Talousarviotalouden yli-/alijäämä 55 50 Mrd 12 kuukauden liukuva summa Tulot Menot Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi 5 0 45-5 40-10 35-15

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Toteutuneet bruttomenot (432,7 milj. euroa) olivat kertomusvuonna 15 miljoonaa euroa pienemmät kuin edellisenä vuonna (muutos 3 %).

Toteutuneet bruttomenot (432,7 milj. euroa) olivat kertomusvuonna 15 miljoonaa euroa pienemmät kuin edellisenä vuonna (muutos 3 %). TALOUSKATSAUS 2007 Tilinpäätösanalyysi Rahoitus ja varojen käyttö Talousarvion nettovaroja oli vuonna 2007 käytettävissä 422,4 miljoonaa euroa, josta varsinainen budjetti oli 339,8 miljoonaa euroa (80

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖSERITTELYT

TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖSERITTELYT TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖSERITTELYT 31.12.2001 Tilinpäätöserittelyt -malli SISÄLLYSLUETTELO sivu Tase-erittelyt 1 Poistosuunnitelmat ja niiden muutokset Erittely talousarviotilille tai siirretyn määrärahan

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2008

TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2008 ARKISTOLAITOS 13.3.2009 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2008 KANSALLISARKISTO Sisällysluettelo 1. TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1.1 JOHDON KATSAUS... 3 1.2 VAIKUTTAVUUS... 4 1.3 TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS 1.3.1 Toiminnan tuottavuus...

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94 RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) LIITE I TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT Vakuusrahaston tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaisesti: TULOSLASKELMA 1.1.19xx - 31.12.19xx Varsinainen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab Y-tunnus 1993664-2 Kotipaikka Vaasa Oy RAVERA Ab TILINPÄÄTÖS 2018 2/14 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 186/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 14.5.2007 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta

Lisätiedot

29.40.02 ARKISTOLAITOS

29.40.02 ARKISTOLAITOS 8.2.2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2014 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 20 997 000 euroa.

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Kuvasto ry:n avoimuusraportti

Kuvasto ry:n avoimuusraportti :n avoimuusraportti 2017 Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki p. 09 272 4022 kuvasto@kuvasto.fi www.kuvasto.fi y-tunnus: 06909952 2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0 1. Liikevaihto M 2015 % 2014 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 226,8 42,1 220,6 42,2 Teollisuuspalvelut 73,6 13,6 72,8 13,9 Kiinteistöpalvelut 238,9 44,4 229,1 43,9 Yhteensä 539,3 100,0 522,5

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 139/53/06 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 16.5.2007 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 11/1997 VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNNAN LAUSUNTO TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖSLASKELMIEN KAA- VOISTA

VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 11/1997 VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNNAN LAUSUNTO TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖSLASKELMIEN KAA- VOISTA VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 11/1997 2.6.1997 Valtiovarainministeriö Viite: Lausuntopyyntö 15.5.1997 VM 24/00/97 VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNNAN LAUSUNTO TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖSLASKELMIEN KAA-

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2011 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab Oy Höntsy Ab Tilinpäätös ajalta 1.7.2016-30.6.2017 1 OY HÖNTSY AB Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2352244-2 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Mikroyrityksen liitetiedot 6

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2015 31.12.2014 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 205 474,19 8 661 352,05 Kiinteät rakenteet ja laitteet 103 247 712,04 99 123 603,03 Koneet

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätös,

Emoyhtiön tilinpäätös, 106 FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Emoyhtiön tilinpäätös, FAS Tuloslaskelma Liite 2011 2010 Liikevaihto 2 77 67 Muut tuotot 3 36 12 Henkilöstökulut 4 36 35 Poistot ja arvonalentumiset 7 8 9 Muut kulut 67 55 Liikevoitto/-tappio

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot