Maija Karma VATTUMATO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maija Karma VATTUMATO"

Transkriptio

1 Maija Karma VATTUMATO

2 Maija Karma Maija Karma syntyi ja vietti lapsuutensa Mikkelissä. Hänen isänsä työskenteli lennätinteknikkona, ja äiti oli työskennellyt rautateillä ennen kuin jäi kotiäidiksi. Yhdessä siskonsa ja veljensä kanssa Maija leikki kotipihassa ja kävi läheisessä uimalassa. Perheen sukunimi oli Gustafson. Vuonna 1931 Maija muutti yhdessä sisarustensa kanssa sukunimensä Karmaksi. Maija Karma oli jo lapsena taitava piirtäjä. Häntä kannustettiin piirtämiseen myös kotona. Maija lähti Helsinkiin ja opiskeli yliopistossa ensin kasvatusalaa, mutta päätyi pian yliopiston piirustuslaitokselle. Opinnot jatkuivat Ateneumin piirustuksenopettajalinjalla ja Turun piirustuskoulussa. Sota teki Maija Karmasta kuvittajan. Turussa hän työskenteli lottajärjestössä, teki tilapäistöitä Kupittaan keramiikkatehtaassa ja piirsi lottakurssilla muotokuvia kurssilaisista. Näiden kuvitusten myötä Maija pestattiin lottalehteen kuvittajaksi. Hän sai pian lisää kuvitustöitä Suomen Kirjalta ja Valitukselta. Karman ensimmäisiä lastenkirjan kuvituksia oli Aili Somersalon Tonttujen joulunäyttely vuodelta Maija Karma muutti Helsinkiin vanhempiensa kotiin Uudenmaankadulle. Siellä hän asui suurimman osan elämästään, lähellä työnantajiaan Otavaa ja WSOYtä.

3 Maija Karma teki kuvitustöitä sota-ajasta luvulle asti, läpi koko kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden. Hän kuvitti Raul Roineen satuja, Aili Konttisen, Aili Somersalon ja Kaija Pakkasen tekstejä. Maija Karman kuvittamista Aapelin Vinskikirjoista, Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuusta ja Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjoista on tullut klassikoita. Suurista ikäluokista alkaen lapset ovat saaneet kouluissa lukea Maija Karman kuvittamia oppikirjoja. Mustavalkokuvituksissa Karman työvälineinä oli lyijykynä ja hiili. Värikuvissa Maija Karma käytti peitevärejä tai vesivärejä. Maija Karman kuvituksissa on varma ja samaan aikaan rento ote, huumoria ja ilmavuutta. Kuvista voi tunnistaa eri vuosikymmenien suomalaisen lapsen ja lapsuuden.

4 Topelius: Vattumato Vattumato on yksi Zacharias Topeliuksen rakastetuimmista saduista. Se kertoo kahdesta siskosta, Ainasta ja Tessasta, jotka lähtevät metsään poimimaan vadelmia. Tytöt eksyvät metsään ja päätyvät vattukuninkaan valtakuntaan. Kuningas palkitsee tytöt, koska he ovat pelastaneet hänet, kun hän on vattumadon muodossa joutunut poimituksi marjan mukana. Topeliuksen satu ilmestyi jo 1900-luvun alussa Lukemisia lapsille -kokoelmassa. Maija Karma kuvitti sadun Otavan vuonna 1984 julkaisemaan kuvakirjaan.

5 Teokset 1. Aina ja Tessa Vattumato-kirjan kannen originaalikuvitus. 2. Tytöt perkaavat vattuja terassilla - Hui! huusi Tessa - Hyi! huusi Aina. - Mitä nyt? huusi isosisko. - Mato! huusi Tessa. - Vatussa! huusi Aina. 3. Metsään! Akvarelli ja guassi paperille. Aina ja Tessa lähtivät metsään. Kyllä siellä oli kaunista, aivan ihanaa!

6 4. Vattupensaiden keskellä Tessa poimi, Aina poimi, Tessa söi, Aina söi. 5. Eksyneet tytöt istahtivat kivelle itkemään, mutta mitäs kummaa Yö metsässä Eikä kestänyt kauan ennen kuin molemmat olivat unen helmoissa. 7. Aamukahvit He eivät olleet ikinä juoneet niin hyvää kahvia. 8. Tytöt tapaavat Vattumadon Tytöt antoivat ukolle kättä ja kiittivät häntä lämpimästi.

7 9. Marjojen hilloaminen Akvarellia ja guassi paperille. Ja siitäkös alkoi hilloaminen ja marjankeitto, niin ettei moista ole ennen nähty Vattumato ratsastaa jäniksellä Akvarelli ja guassi paperille. Lainaukset Topeliuksen kirjasta Vattumato (Otava 1984)

8 Tehtäviä 1. Montako eri vihreän sävyä löydät kuvista? Keksi eri sävyille omat nimet (esim. sammaleenvihreä, sammakonvihreä jne.) 2. Katso kuvaa kaksi. Millaisessa paikassa lapset viettävät kesäpäivää? Kerro ja kuvaile. 3. Kuinka kuvista voi päätellä, onko niissä päivä vai yö tai ilta? Mikä muuttuu eri vuorokaudenaikoina? 4. Mitä eri eläimiä löydät näyttelyn kuvista? 5. Kuvittele, millaista unta tytöt näkevät nukkuessaan sängyssä metsän keskellä. 6. Katso Ainaa ja Tessaa eri kuvissa. Miltä tytöistä tuntuu seikkailun eri vaiheissa? Milloin he ovat iloisia, milloin surullisia tai hämmästyneitä? 7. Kuvaile vattukuningasta ja hänen valtakuntaansa. Mitä vattukuninkaalla on päällään? Kuinka hän liikkuu? Keksi, millaisia tehtäviä vattukuninkaalla on valtakunnassaan. 8. Mitä muita metsän tai puutarhan haltijoita voisi vattukuninkaan lisäksi olla? Keksi ja piirrä ainakin kaksi. Lastenkirjainstituutti p

MAIJA KARMA. graafikko, piirtäjä ja satujen kuvittaja

MAIJA KARMA. graafikko, piirtäjä ja satujen kuvittaja MAIJA KARMA graafikko, piirtäjä ja satujen kuvittaja Kirsi Ahola VART002 Kuvataide II Taiteilijaesittely Kevät 2008 Maija Karman matka kuvittajaksi Maija Karma kuuluu suomalaisten kuvittajien ehdottomaan

Lisätiedot

Camilla Mickwitz MIMOSA

Camilla Mickwitz MIMOSA Camilla Mickwitz MIMOSA Kuvittaja Camilla Mickwitz (1937 1989) Camilla Mickwitz oli 1970- ja 1980-luvulla tärkeä vaikuttajahahmo suomalaisen lastenkulttuurin tekijöiden joukossa niin kuvataiteen, kirjallisuuden

Lisätiedot

MARKUS MAJALUOMAN JA HANNU TAINAN KUVITUKSIA

MARKUS MAJALUOMAN JA HANNU TAINAN KUVITUKSIA MARKUS MAJALUOMAN JA HANNU TAINAN KUVITUKSIA Markus Majaluoma Markus Majaluoma syntyi Porissa vuonna 1961. Majaluoma menetti viisivuotiaana molemmat vanhempansa auto-onnettomuudessa. Hän kasvoi vanhempien

Lisätiedot

Camilla Mickwitz EMILIA

Camilla Mickwitz EMILIA Camilla Mickwitz EMILIA Kuvittaja Camilla Mickwitz (1937 1989) Camilla Mickwitz oli 1970- ja 1980-luvulla tärkeä vaikuttajahahmo suomalaisen lastenkulttuurin tekijöiden joukossa niin kuvataiteen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Sari Airola PÖÖKÖ JA MYSTEERIN KESÄVIERAAT

Sari Airola PÖÖKÖ JA MYSTEERIN KESÄVIERAAT Sari Airola PÖÖKÖ JA MYSTEERIN KESÄVIERAAT Kuvittaja Sari Airola Sari Airola (s. 1967) valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun Taidekasvatuksen osastolta 1997. Hän aloitti kuvitustöiden

Lisätiedot

Kristiina Louhi TYTTÖ JA NAAKKAPUU

Kristiina Louhi TYTTÖ JA NAAKKAPUU Kristiina Louhi TYTTÖ JA NAAKKAPUU Kuvittaja Kristiina Louhi Kristiina Louhen (s. 1950) lastenkirjakuvitukset lienevät jokaiselle suomalaislapselle ja -vanhemmalle tuttuja. Omien Aino- ja Tomppa -kirjasarjojensa

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Miten tarina päättyy? (4-6)

Miten tarina päättyy? (4-6) 330203 Miten tarina päättyy? (4-6) Tavoitteet Asettaa kuvat oikeaan järjestykseen ja kertoa tarina omin sanoin. Miettiä, miten tarina mahdollisesti jatkuu. Sisältö 14 tarinaa, jokaisessa 4-6 korttia. Yhteensä

Lisätiedot

Camilla Mickwitz PIENI ENKELI

Camilla Mickwitz PIENI ENKELI Camilla Mickwitz PIENI ENKELI Kuvittaja Camilla Mickwitz (1937 1989) Camilla Mickwitz oli 1970- ja 1980-luvulla tärkeä vaikuttajahahmo suomalaisen lastenkulttuurin tekijöiden joukossa niin kuvataiteen,

Lisätiedot

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia.

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. ALAKOULUT 1 2lk Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. 1A) Pohtikaa, miksi Molli asuu linnassa, jonka piha on täynnä kieltokylttejä? IB) Kirjoittakaa

Lisätiedot

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.

Lisätiedot

PIENI SUURI MAAILMA. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia TOIMITTANEET. Liisi Huhtala Karl Griinri Ismo Loivamaa Maria Laukka

PIENI SUURI MAAILMA. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia TOIMITTANEET. Liisi Huhtala Karl Griinri Ismo Loivamaa Maria Laukka PIENI SUURI MAAILMA Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia TOIMITTANEET Liisi Huhtala Karl Griinri Ismo Loivamaa Maria Laukka Kuva: Rudolf Ki KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI HELSINKI Sisällys

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä TULOHAASTATTELU Nimi Nuoren nro Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä Tulohaastattelun tarkoituksena on nuoren mielipiteiden kuuleminen ja nuoren tilanteen laajempi

Lisätiedot

KUVITUSPALVELU. Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi. www.bod.

KUVITUSPALVELU. Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi. www.bod. KUVITUSPALVELU Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi www.bod.fi Hyvä kirjailija, mukavaa, että olet päättänyt julkaista

Lisätiedot

Kirjakori Vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjoja esittelevään näyttelyyn liittyvä tilastokatsaus.

Kirjakori Vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjoja esittelevään näyttelyyn liittyvä tilastokatsaus. Kirjakori 2017 Vuoden 2017 lasten- ja nuortenkirjoja esittelevään näyttelyyn liittyvä tilastokatsaus. Kirjakori 2017 -näyttely Lastenkirjainstituutissa Tampereella 5.4.-18.5.2018 Lastenkirjainstituutti

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Satuja. Melina Salmi 6c

Satuja. Melina Salmi 6c Satuja Melina Salmi 6c Peukaloliisan ja Viisaan keskustelu -Anteeksi! Kasvaako täällä lähellä ruusupensaita? -Oletpa sinä pieni, vielä lyhyempi kuin minä! No, kyllä täällä tietääkseni kasvaa ruusupensas

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita

Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita Kahdentoista1800- ja 1900-luvun taitteessa eläneen ja vaikuttaneen suomalaisen naistaiteilijan ja heidän tuotantonsa esittelyä Helmi Biese 9.8.1867 18.10.1933

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Kirjailija Zacharias Topeliuksen syntymästä on kulunut 200 vuotta ja kuolemasta 120 vuotta. Tunnethan Topeliuksen?

Kirjailija Zacharias Topeliuksen syntymästä on kulunut 200 vuotta ja kuolemasta 120 vuotta. Tunnethan Topeliuksen? Kirjailija Zacharias Topeliuksen syntymästä on kulunut 200 vuotta ja kuolemasta 120 vuotta Tunnethan Topeliuksen? Kirjanäyttely Lastenkirjainstituutissa helmikuussa 2018 Zacharias Topelius Zacharias Topelius

Lisätiedot

LUKUVIIKKO OPPITUNTIVINKIT 2013 SIRI KOLU

LUKUVIIKKO OPPITUNTIVINKIT 2013 SIRI KOLU 2 lk 1) Lukekaa Astrid Lindgrenin kirja Pikkuveli ja Katto-Kassinen luvut 1-2 luku kerrallaan. Piirtäkää Katto-Kassisen kuva ja kerätkää piirrokseen sanoja kuvaamaan sitä, millainen Katto-Kassinen on.

Lisätiedot

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo HANNALEENA HEISKA Turun taidemuseo 8.2. 19.5.2019 Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu yläkoulujen ja 2. asteen oppilaitosten käyttöön. Materiaalissa tutustutaan Hannaleena Heiskan näyttelyyn ja syvennytään

Lisätiedot

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille TEHTÄVÄEHDOTUKSIA Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. 2. Kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle. 3. Tee kartta kirjan tapahtumapaikoista. 4. Piirrä

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet 1 / 2 Uutuuksia: 23 nimekettä Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE 65.42 Bull, Jane, 69.63 Myllyneva, Mika, kirjoittaja,

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

Camilla Mickwitz JASON

Camilla Mickwitz JASON Camilla Mickwitz JASON Kuvittaja Camilla Mickwitz (1937 1989) Camilla Mickwitz oli 1970- ja 1980-luvulla tärkeä vaikuttajahahmo suomalaisen lastenkulttuurin tekijöiden joukossa niin kuvataiteen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Lastenkirjainstituutti vuotta sitten

Lastenkirjainstituutti vuotta sitten 100 vuotta sitten Valikoima Suomen itsenäistymisen vuonna 1917 julkaistuja lastenkirjoja Lastenkirjainstituutin kokoelmista Näyttely on esillä Lastenkirjainstituutissa 21.8. 8.12.2017 100 vuotta sitten

Lisätiedot

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus:

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus: 1. Valitse lukemastasi kuvakirjasta/kirjasta yksi kuva. Näytä kuva luokkatovereillesi esim. dokumenttikameran avulla. Kerro kuka/keitä kuvassa on ja mitä siinä tapahtuu. Kerro myös miksi valitsit juuri

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani KIRJASTOSSA Keskiviikkona Maija lähtee poikansa Villen kanssa pääkirjastoon. Maijan täytyy palauttaa vanhat lainakirjat ja lainata uusia kirjoja. Ville menee satutunnille. Satutunnilla kirjastonhoitaja

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Sanastoa. Novelli Talven lapset: oppikirjan s. 114 tehtävä 4 MONISTEPOHJA

Sanastoa. Novelli Talven lapset: oppikirjan s. 114 tehtävä 4 MONISTEPOHJA Novelli Talven lapset: oppikirjan s. 114 tehtävä 4 1 a. Lue sanasto Magdalena Hain novelli Talven lapset, oppikirjan s. 115 117. Merkitse sanojen viereen rasti, jos sana on uusi. Jos et saa sanan merkitystä

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Lue lapselle runo päivässä

Lue lapselle runo päivässä Lue lapselle runo päivässä Runot kirjoitti: Kaarina Helakisa Vihkosen kuvitti: Minna-Maria Virtanen Viikon runot valitsi: Kaija Haapalinna-Lintinen Runovihkon taittoi: Riikka Käkelä-Rantalainen Olipa kerttunen

Lisätiedot

Bertta Aspfors. Kerro äiti SATUJA ja TARINOITA

Bertta Aspfors. Kerro äiti SATUJA ja TARINOITA Bertta Aspfors Kerro äiti SATUJA ja TARINOITA Kerro äiti satuja ja tarinoita Bertta Aspfors Kuvitus: Orvokki. Syrjänen Ulkoasu: R. Penttinen Mediapinta 2009 ISBN 978-952-235-145-6 SISÄLLYS LUKIJALLE...

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT. Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa 20.10. -24.11.2015

KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT. Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa 20.10. -24.11.2015 KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa 20.10. -24.11.2015 Mariankodissa toteutettiin taideterapeuttinen ryhmä, jossa oli mukana kuusi asukas/omainenparia. Ryhmä kokoontui

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua 1 a. Etsi sellainen kivi, josta pidät. - Mistä löysit kivet? - Milloin löysit kiven? - Miksi valitsit juuri tämän kiven? 1 b. Esittele Esittele kivesi. Käyttäkää luovuutta

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Lataa Luonnonkirja - Zacharias Topelius. Lataa

Lataa Luonnonkirja - Zacharias Topelius. Lataa Lataa Luonnonkirja - Zacharias Topelius Lataa Kirjailija: Zacharias Topelius ISBN: 9789522220561 Sivumäärä: 223 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.44 Mb Zacharias Topelius kirjoitti rakastetun lukukirjansa

Lisätiedot

Lyhyt katsaus Kennel Kairojen alkutaipaleeseen

Lyhyt katsaus Kennel Kairojen alkutaipaleeseen Lyhyt katsaus Kennel Kairojen alkutaipaleeseen Kirjoittanut Jouni Partanen Kaikki alkoi siitä, kun Rovaniemellä osoitteeseen Juurakkotie 28 tuli sedälleni, Sarin isälle, Maurille pieni ja pippurinen pikinokka

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Katja-Maaria Vilén ART

Katja-Maaria Vilén ART Katja-Maaria Vilén ART Katja-Maaria Vilén Art Taide on ikkuna asioille jotka muuten eivät näkyisi. 2 3 Taiteilija Katja-Maaria Vilén Syntynyt Helsingissä 1984, asuu Vantaalla. Tervetuloa taidematkalle!

Lisätiedot

Myrskylän Eka- ja tokaluokkalaisten LUKUKUNNARI

Myrskylän Eka- ja tokaluokkalaisten LUKUKUNNARI Myrskylän Eka- ja tokaluokkalaisten LUKUKUNNARI Tutki eka- ja tokaluokkalaisten kirjalistaa. Hae kirjastosta listan kirjoja itsellesi. Hae korkeintaan kaksi kirjaa kerrallaan. Lue kirjat ja tee molemmista

Lisätiedot

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat

Lisätiedot

Olipa kerran satu. tarina: Sisko Salo-Chydenius kuvitus: Veera Tommila

Olipa kerran satu. tarina: Sisko Salo-Chydenius kuvitus: Veera Tommila Olipa kerran satu tarina: Sisko Salo-Chydenius kuvitus: Veera Tommila Olipa kerran Satu, joka oli ollut aikojen alusta asti ja aina vaan jatkoi kulkuaan. Mikä Satu sitten on? Sadut ovat tuhat kertaa tuhat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Harjoitus 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua Oppilaat saavat etsiä mieleisensä kiven. Tehtävä voidaan myös toteuttaa kotinä, jolloin oppilaat ottavat mukaan kiven kotoaan. - Mistä löysit

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Vuosikirjat. Lastenkirjainstituutin vuosikirjakartoitusta teki Terhi Lehti keväällä Työn mahdollisti Suomen kirjastosäätiön tuki.

Vuosikirjat. Lastenkirjainstituutin vuosikirjakartoitusta teki Terhi Lehti keväällä Työn mahdollisti Suomen kirjastosäätiön tuki. Vuosikirjat Lastenkirjainstituutin vuosikirjakokoelmassa on 45 nimekettä. Vuosikirjoilla on yhteensä 394 osaa ja niteitä on noin 570. Eri vuosikirjoilla osien määrä vaihtelee suuresti. Osalla vuosikirjoista

Lisätiedot

LUKUDIPLOMI 1.lk NIMI

LUKUDIPLOMI 1.lk NIMI LUKUDIPLOMI 1.lk NIMI Hyvä huoltaja! Kädessäsi olevan Lukudiplomin tavoitteena on tukea lasten lukuharrastusta ja lisätä kirjallisuuden tuntemusta. Lukudiplomien suorittaminen aloitettiin Mikkelissä jo

Lisätiedot

Jouluiset terveiset Katariinan koulusta

Jouluiset terveiset Katariinan koulusta Jouluiset terveiset Katariinan koulusta Katariinan koulu, Pyhän Katariinan kirkon vieressä, on erilainen, tavallinen, utelias, hauska, taitava ja ahkera koulu. Katariinan koulun lapset haluavat toivottaa

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Lapsille ja lapsen kanssa luettavaksi:

Lapsille ja lapsen kanssa luettavaksi: Lapsille ja lapsen kanssa luettavaksi: Alborough, Jezz: Miro ja uusi veli Miro on jo aika iso. Hänestä on mukavaa kertoa itse keksimiään tarinoita. Kun pikkuveli Roni syntyy, Miro alkaa tuntea itsensä

Lisätiedot

Pöllönkankaan verkkokohina

Pöllönkankaan verkkokohina Pöllönkankaan verkkokohina 2011-2012 Ensimmäinen luokka Pöllöjä liikkeellä Pöllönkankaalla ... ihan joka puolella! Talvikaupunkeja Talvella Pipo päässä... lapaset kädessä! Lentävää grafiikkaa Kevättä

Lisätiedot

Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi

Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi ulpu mustonen, lastentarhanopettaja Lapsen minuus kasvaa ja kehittyy sidoksissa kulttuuriin. Kulttuuriperintöön tutustumalla lapsen kulttuuri-identiteetti ja

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään.

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. ISOISÄ ISOISÄ KERRO MINULLE KERRO MINULLE Anna kirja isoisällesi täytettäväksi ja saa se takaisin täynnä muistoja. Tarinasi on erityinen Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. Antaja Saaja

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Ideoita Satupäivän viettoon

Ideoita Satupäivän viettoon Ideoita Satupäivän viettoon Satupäivän toimikunta on kerännyt yhteen työpaja- ja leikki-ideoita Satupäivän viettoon kaikkien iloksi ja inspiraatioksi. TYÖPAJA- JA LEIKKI-IDEOITA Ryhmässä syntyy satu...

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Pirkanmaan lukudiplomi

Pirkanmaan lukudiplomi Pirkanmaan lukudiplomi 2. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät 2019 Kuva: Jani Ikonen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tampereen kaupunki Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen

Lisätiedot

Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään

Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään Näyttely Helsingin Kirjamessuilla 27. 30.10.2011 Ryytimaasta ruusutarhaan poimintoja viherpeukalon kirjahyllystä Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään Marcus Tullius Cicero (106 eaa.-

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN SAAPASJALKAKISSA

TEHTÄVIÄ SATUUN SAAPASJALKAKISSA 1 TEHTÄVIÄ SATUUN SAAPASJALKAKISSA A) Sisältökysymykset: OSA1: OSA2: 1. Miksi myllärin nuorin poika oli surullinen perinnöstä? 2. Mitä kissa ehdotti nuorimmalle veljelle? 3. Miten saapasjalkakissa pyydysti

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

PUNOTTUJA EKOTEKOJA. Tarja Kröger 4/2012, päivitetty 7/2016.

PUNOTTUJA EKOTEKOJA. Tarja Kröger 4/2012, päivitetty 7/2016. PUNOTTUJA EKOTEKOJA Punontatyöt on suunniteltu ja valmistettu kierrätysmateriaaleja hyödyntäen Kudonta-kurssilla Savonlinnan kampuksella Itä-Suomen yliopistossa. Tarja Kröger 4/2012, päivitetty 7/2016.

Lisätiedot

karuselli pyörii, lapset siinä hyörii.

karuselli pyörii, lapset siinä hyörii. Helpompi lastenlauluvisa Lastenlauluvisassa on vanhojen kehtoja lastenlaulujen 1. säkeistön alkuja. Tulosta sopiva määrä ja leikkaa suikaleiksi. Viimeisenä on vastaussivu, josta voi tarkastaa laulun nimen

Lisätiedot

Lapsen vahvuudet 4-vuotiaana

Lapsen vahvuudet 4-vuotiaana Lapsen vahvuudet 4-vuotiaana 1 Huoltajat Lapsi Neuvola Varhaiskasvatus Minä itse (lapsi piirtää oman kuvan) 2 HUOLTAJIEN LOMAKE 4-VUOTIAAN LAPSEN LAAJAAN NEUVOLATARKASTUKSEEN pvm / 20 Lapsen nimi Osoite

Lisätiedot

Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe.

Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe. Joosef ja veljet Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe. Hän asui Kanaanin maassa. Perheessä oli kaksitoista poikaa. Pojista toiseksi nuorin, Joosef, oli isän suosikki. Joosef näkee unia Joosef näki

Lisätiedot

Klassikkotuotekortit. Maistuva muistipeli. Muistipelistä helppo tai vaikea. Klassikkoherkkupäivä. Makumuistelua

Klassikkotuotekortit. Maistuva muistipeli. Muistipelistä helppo tai vaikea. Klassikkoherkkupäivä. Makumuistelua Klassikkotuotekortit RyhmäRenki Kirsi Alastalo 2018 Maistuva muistipeli Ryhmä jakautuu kahteen joukkueeseen. Ensimmäinen joukkue istuu pöydän toisella puolella ja toinen joukkue vastapäätä. Jaa korttiparit

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

(Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) 1. Nimesi:

(Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) 1. Nimesi: 1 (5) UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ KOULUIKÄISELLE (7-16 VUOTTA) Kysymyksiin voi vastata lapsi itse ja/tai vanhemmat (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) Lomakkeen

Lisätiedot

Tnhkapöperö. yhdessä sangen onnellisina. Heillä. päivät, tehdä kaikki raskaimmat työt, pankolle lämmittelemään ja nokeutui

Tnhkapöperö. yhdessä sangen onnellisina. Heillä. päivät, tehdä kaikki raskaimmat työt, pankolle lämmittelemään ja nokeutui Tnhkapöperö. Oli kerran mies ja vaimo. He elivät yhdessä sangen onnellisina. Heillä oli kaunis tytär. Mutta sitte vaimo sairastui ja kuoli. Jonkun ajan kuluttua mies otti toisen vaimon, jolla oli kaksi

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSEN NÄKEMYS ITSESTÄÄN Me ihmiset olemme erilaisia ja meissä on erilaisia luonteenpiirteitä. Kerro itsestäsi, miten

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli _ Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 3. luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10

Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Kerava 90 vuotta Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Mistä on kyse? Tämä vuosi on Keravan kaupungille merkittävä, sillä kaupunki viettää 90- vuotisjuhlaansa. 3.1.2014 tuli kuluneeksi tasan

Lisätiedot

LUKUDIPLOMI 2.lk NIMI

LUKUDIPLOMI 2.lk NIMI LUKUDIPLOMI 2.lk NIMI Hyvä huoltaja! Kädessäsi olevan Lukudiplomin tavoitteena on tukea lasten lukuharrastusta ja lisätä kirjallisuuden tuntemusta. Lukudiplomien suorittaminen aloitettiin Mikkelissä jo

Lisätiedot

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma Dalinda Luolamo Tunteiden sota Runokokoelma Tunteiden sota Dalinda Luolamo Ulkoasu: R. Penttinen Painettu: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-235-4 Alkusanat Arvoisat lukijat. Tahdon kertoa teille projektistani

Lisätiedot

http://www.angelniemenankkuri.com/index.php?page=ilu/nuoret/ajankohtaista&select=3&head=nuori%20...

http://www.angelniemenankkuri.com/index.php?page=ilu/nuoret/ajankohtaista&select=3&head=nuori%20... Sivu 1/28 " #%% ((%% ( * +, " -. / " - ("*0 "# % "# (( # # ( ( * # +,,-. /0,-,,2 3 #4 3 % % 5 5 * 4 % 3 6 4 4 44( ( % #"" #"#"# + 7. 4 %%2%%3 % 4 9#:200; 1 5242%% 1,1200/,/,/ (43%% 1 ("*01,01200/,202200/

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 1

Agricolan Monenlaista luettavaa 1 Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat

Lisätiedot

UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ KOULUIKÄISELLE (7-16 VUOTTA) (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!

UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ KOULUIKÄISELLE (7-16 VUOTTA) (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä! LIITE 1/1(5) UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ KOULUIKÄISELLE (7-16 VUOTTA) Kysymyksiin voi vastata lapsi itse ja/tai vanhemmat (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) I TAUSTATIETOJA

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot