E kurssikirjojen osuuden seuranta yliopistokirjastoissa
|
|
- Teija Kokkonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 E kurssikirjojen osuuden seuranta yliopistokirjastoissa Suomen yliopistokirjastojen neuvosto (SYN) seuraa e kurssikirjojen osuutta kurssikirjanimekkeistä yliopistokirjastoissa. Tähän liittyen on tehty kyselyt vuoden 212 ja 213 kurssikirjatilanteista. Kyselyt on toteutettu huhtikuussa 213 ja maaliskuussa 214. Vastaajina ovat olleet kaikkien Suomen yliopistojen kirjastot, yhteensä 15 kirjastoa. Tässä raportissa on esitelty SYN:n e kurssikirjakyselyn vastauksia. 1. E kurssikirjojen määrät yliopistokirjastoissa Kurssikirjojen nimekemäärät ovat hiukan vähentyneet edellisestä vuodesta (kuvio 1), mutta e kurssikirjojen nimekemäärät ovat lisääntyneet vuodessa noin 1 nimekkeellä, 4362:sta 5368:aan (kuvio 2). Kuvio 1. Kurssikirjanimekkeiden määrät yhteensä Kuvio 2. E kurssikirjanimekkeiden määrät yhteensä Kotimaisia Ulkomaisia Kotimaisia e Ulkomaisia e Kurssikirjojen lukumäärät ovat kyseisenä vuonna voimassa olevien kurssikirjojen nimekemääriä. Joitakin huomioita kurssikirjojen määriin liittyen: Taideyliopistossa varsinaisia kurssikirjoja käytetään vähän. Kirjallisuus on enemmän metodi ja oheiskirjallisuutta. HY: Kurssikirjojen laskentatapa v. 213 osin poikkeaa vuoteen 212 verrattuna, josta syystä kirjaston vuosien 212 ja 213 luvut eivät ole vertailukelpoiset. : Obs, i förra årets enkät ingick ej magasinerade tryckta böcker, vilka tas med nu, därför är antalet titlar högre. : E kirjapakettien kirjoja käytetään laitoksilla enemmänkin kurssiaineistoina, mutta siitä ei tule tietoa kirjastoon. : Opinto oppaissa ei mainita kaikkea kursseihin liittyvää aineistoa, joten on mahdotonta tietää kurssikirjojen tarkkaa määrää ja käytetäänkö jotakin olemassa olevaa e kirjaa kurssikirjana. Lappeenrannan tiedekirjaston vastaukseen sisältyy sekä :n että Saimaan ammattikorkeakoulun kurssikirjamäärät. : Kurssikirjojen nimekemäärään on laskettu kaikki KU kokoelmassa olevat nimekkeet (bibtietueet). Määrä on suurempi, kuin varsinaisesti kurssivaatimuksissa oleva nimekemäärä, koska
2 kokoelmassa on muutakin. Jos kirjalla on käyttöä, sitä ei automaattisesti poisteta kokoelmasta, vaikka se ei enää kurssivaatimuksiin kuuluisikaan. Tämä vaikuttaa jonkin verran e kirjojen suhteelliseen osuuteen nimekemäärästä. Vastaavasti vain elektronisena hankittu nimekemäärä vaikuttaa isolta. Vertailukohtana on kuitenkin ollut vain KU kokoelma, kirja saattaa olla painettuna jossakin muussa kokoelmassa. Kyseessä on lähinnä vaihtoehtoiset kirjat, joita ei ole katsottu tarpeelliseksi hankkia KU kokoelmaan erikseen, jos ne on saatavilla muutenkin. Taulukko 1. Kurssikirjojen ja e kurssikirjojen nimekemäärät yliopistoittain 213, kpl. Aalto Hanken HY JY LaY Kotimaisia kurssikirjanimekkeitä Kotimaisia e kurssikirjanimekkeitä Ulkomaisia kurssikirjanimekkeitä Ulkomaisia e kurssikirjanimekkeitä TaideY TaY UEF Yht. Kotimaisia kurssikirjanimekkeitä Kotimaisia e kurssikirjanimekkeitä Ulkomaisia kurssikirjanimekkeitä Ulkomaisia e kurssikirjanimekkeitä E kurssikirjojen osuus kurssikirjanimekkeistä E kurssikirjojen osuus kurssikirjanimekkeistä on lisääntynyt edellisestä vuodesta osuuden ollessa vuonna 212 5,43 % ja vuonna 213 7,26 %. Yliopistoittain e kurssikirjojen osuus vaihtelee 28 %:sta nollaan (kuvio 3). Kuvio 3. E kurssikirjojen osuus (%) kurssikirjanimekkeistä yliopistoittain Ulkom. kurssikirjat Kotim. kurssikirjat TaY Aalto Hanken JY HY UEF LaY TaideY
3 3. Vain e kirjoina hankittuja kurssikirjanimekkeitä Vuonna 212 oli vain e kirjoina hankittuja kurssikirjoja 122 kpl ja vuonna 213 niiden määrä oli jo yhteensä 363 kpl. Kuvio 4. Kurssikirjanimekkeitä, jotka on hankittu vain e kirjoina, kpl/kirjasto JY HY TaY Hanken Aalto LaY TaideY UEF 4. E kurssikirjojen hankinnoissa käytetyt toimittajat Vuonna 212 yliopistokirjastoissa oli hankittu e kirjoja 19 eri toimittajalta. Vuonna 213 toimittajia oli mainittu 32 (kuvio 5). Kuvio 5. Toimittajat, joita on käytetty e kurssikirjojen hankinnoissa 213. Kuvion lukumäärät kertovat, kuinka moni kirjasto käyttää kyseistä toimittajaa Ebrary Ebsco Ellibs Talentum SanomaPro Dawsonera Elsevier MyiLibrary Springer Ebook Library Booky Sage Thieme Duodecim Taylor&Francis Knovel Wiley Elib TaUP Palgrave CRC Books24X7 OxfordScholars LMinfo Vastapaino Edutukku CambridgeUP Knovel Ovid ACLS Inkling Coutts
4 5. Asiakastoiminen e kirjojen hankinta Asiakastoiminen e kirjojen hankinta on nyt käytössä jo 11 yliopistokirjastossa ja suunnitteilla kahdessa, kun vuonna 212 se oli käytössä vain kolmessa kirjastossa (taulukko 2). Taulukko 2. Asiakastoiminen e kirjojen hankinta eri yliopistokirjastoissa Kysely 213 huhtikuu Kysely 214 maaliskuu Käytössä 212 Käytössä 213 Suunnitteilla EI HY: Elsevierin aineistot EBS, Aalto: 213 alkaen LaY tutkijaryhmälle Elsevierin Hanken: 213 alkaen PDA projekti : Pilotoinnissa Taide JY: PDA 213 Ebscon PDA TaY UEF: Ebraryn PDA, Elsevierin EBS Käytössä 213 Käytössä 214 Suunnitteilla Ei Aalto: kevät EbscoPDA, syksy DawsoneraPDA Hanken: EbraryPDA HY: Käytössä JY: Ebrary, Ebsco : Käytössä TaY: EbscoPDA : Käytössä UEF: Käytössä B: Ebrary LY: kokeillaan 214 : tulossa 214 HY: pilotoidaan muutamien tutkimusryhmien ja laitosten kanssa Taide 6. Lainattavat e kirjojen lukulaitteet Lainattavia e kirjojen lukulaitteita oli käytössä vuonna 212 kahdessa kirjastossa ja vuonna 213 niitä oli käytössä kuudessa kirjastossa: HY, JY,, TaY, ja. 7. Ongelmia e kurssikirjojen hankintaan liittyen Saatavuuteen liittyvät ongelmat ovat edelleen ajankohtaisia ja ne nousivatkin esille yhdeksän kirjaston vastauksissa. Opinto oppaissa mainituista teoksista ei useinkaan ole saatavilla e versiota. Erityisesti kotimaista kirjallisuutta ei ole riittävästi saatavilla e kirjoina, mutta FinELibiltä toivottiin enemmän myös ulkomaista e kurssikirjatarjontaa. Ongelmana on lisäksi useiden saatavilla olevien e kirjojen kohdalla se, ettei niitä saa järkevään hintaan, esimerkiksi on ostettava jokin paketti tai "kertakäyttöinen" e kirja jokaista kurssilaista kohden. Itä Suomen yliopistossa on kokeiltu vuonna 213 yhden tiedekunnan kanssa kaikkien uusien kurssikirjanimekkeiden hankkimista e versioina (painetun version lisäksi), mikäli tämä oli mahdollista. Osoittautui, että hieman vajaat puolet nimekkeistä oli hankittavissa e kirjana. E kirjojen hankinta vie enemmän aikaa kuin painettujen kirjojen hankinta. Kyselyn vastauksissa tämä mainittiin erikseen kolmen kirjaston kohdalla. Työmäärää lisäsivät mm. hankintakanavien,
5 hinnoittelumallien ja käyttöehtojen moninaisuus. Esille tuli myös luettelointiin liittyviä ongelmia, mm. ongelmia MARC tietueissa. Ebrary kokoelmapaketin vaihtuvat nimekkeet aiheuttavat edelleen ongelmia. E kirjojen hankintaa hankaloittaa myös e kirjojen vaihtelevat käyttörajoitukset. Tämä näkyi kahdeksan kirjaston vastauksissa. Mm. yhden käyttäjän lisenssit ovat ongelmallisia. Samalla välittäjällä voi olla erilaisia lisenssejä/hankintamalleja kokoelmassaan. Esim. Dawsoneralla creditit ja MUA (Managed User Access) Ebook Librarylla lainapäivät, rajaton käyttö ja Textbook nimekkeet, joissa kolme yhtäaikaista käyttäjää. Erilaiset rajoitukset koskevat nimenomaan kysytyimpiä kurssikirjoja (textbooks). Useista kysytyistä kurssivaatimuksissa olevista e kirjoista joudutaan tilamaan lisäkappaleita, koska creditit/lainapäivät loppuvat. Sillä välin ko. kirjan lisenssi on saattanut muuttua yhden käyttäjän lisenssiksi, vaikka aikaisemmin on ollut saatavana lainapäivä lisenssillä tai useamman käyttäjän lisenssillä. Ongelma on selvittää mitä creditit käytännössä missäkin palvelussa tarkoittavat. Lisäksi vastauksissa tuli esiin proxy ongelmat välittäjän uudistaessa käyttöliittymäänsä sekä luokittelun vaikeus tilastoinnissa. 8. Ongelmia e kurssikirjojen käyttöön liittyen Kurssikirjojen käyttöön liittyvät ongelmat ovat edelleen ajankohtaisia. Lukualustojen erilaisuus nousi kyselyssä esiin suurimpana ongelmana käytettävyyteen liittyen. Aikaisemmin kyselyssä tuli jo esiin, että e kirjoja hankitaan 32 eri toimittajalta, lukualustat ovat siis kovin moninaiset ja tämä tuo haastetta e kirjojen lukijoille. Eri palveluissa on erilaiset vaadittavat lukuohjelmat ja mm. Ellibsin vaatima Adobe Digital Editionsohjelma ei ole Linux yhteensopiva. E kirjojen käyttötavat vaihtelevat siis palveluittain, mm. tallennus, tulostus ja lataaminen. Jokaisen käytössä on omat ongelmansa. Asiakkailla saattaa olla laitekohtaisia tai selainversioihin liittyviä ongelmia, joita on hankala selvittää. Kirjojen lataaminen erilaisille laitteille (mobiililaitteet) aiheuttaa hankaluuksia asiakkaille. Yksinkertaisia ohjeita e kirjojen lataamiseen ei voi tehdä, vaan jokaisesta kirjakokoelmasta täytyy tehdä omat ohjeensa, joita täytyy jatkuvasti päivittää. Yksittäisinä ongelmina mainittiin epätietoisuus tulostusoikeuksista ja DRM suojattujen e kurssikirjojen offline käytön hankaluus. Käyttöliittymiä yleensäkin pidetään kömpelöinä, mutta eri toimittajien väliset saatavuuserot ovat kuitenkin jonkin verran vähentyneet, joten keskittyminen vain muutamaan alustaan voisi jossain vaiheessa olla mahdollista. Lisenssirajoitukset aiheuttavat ongelmia asiakkaille. Osassa kirjoista yhtäaikaisten käyttäjien määrä on rajattu, osassa ei. Osaan kirjoista on vain yhden käyttäjän lisenssi. Tästä aiheutuu joskus epätietoisuutta ja asiakkaiden on vaikea ymmärtää, mistä johtuu, ettei e kirjaan pääse. Myös Nelli mainittiin ongelmana e kirjojen käyttöön liittyen, Nelli ei mm. hae kaikkia e kirjoja ja epätietoisuutta on ollut satunnaisesti myös Nellin kautta kirjautumisessa. Joskus esiintyy myös etäkäyttöön ja verkkoyhteyksiin liittyviä teknisiä ongelmia. Asiakkaiden lukutottumukset muuttuvat hitaasti. Vielä on paljon asiakkaita, jotka eivät lue e kirjoja. Useat asiakkaat käyttävät edelleen mieluummin painettua kirjaa ja e kirja on vain hätävara. Mutta esille tuli myös, että e kirjat ovat yleisesti ottaen lisänneet asiakkaiden aktiivisuutta kirjaston suuntaan. Esimerkiksi hankintaehdotukset ovat lisääntyneet ja asiakkaat kommentoivat kirjojen asiasanoitusta ja luokitusta. E kirjojen käyttö siis yleistyy väistämättä ja toivottavasti Finnan laajempi käyttöönotto helpottaa jatkossa e kurssikirjojen löytyvyyttä.
E-kirjat Helsingin yliopiston kirjastossa
E-kirjat Helsingin yliopiston kirjastossa FinELibin aineistopäivä 9.3.2011 Marja Hirn ja Seija Karvanen www.helsinki.fi/yliopisto 1 Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmapolittiisen ohjelman linjauksia
E-KIRJAT case Tampere
E-KIRJAT case Tampere Elektroniset kirjat Tampereen yliopiston kirjastossa Kahdeksan vuotta e-kirjoja V. 2000 hankittiin ensimmäiset MOT-sanakirjan verkkoversiot, Oxford English Dictionary, Ulrich s, yms.
E-kirjat paketteina Hyödyt, haitat, neuvotteluongelmat
E-kirjat paketteina Hyödyt, haitat, neuvotteluongelmat Tampereen yliopisto, 18.4.2008 Paula Mikkonen Suunnittelija Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut, FinELib Sisältö Mikä on FinELib? Mitä aineistoja
Kurssikirjahankinta ja e-kirjat JYK:ssä a Jyväskylän yliopiston kirjasto Talvi 2015
Kurssikirjahankinta ja e-kirjat JYK:ssä a Jyväskylän yliopiston kirjasto Talvi 2015 Esittely 1. Kurssikirjahankinnan periaatteita 2. E-kirjat JYK:ssa 3. Kysymyksiä, keskustelua Mitä hankitaan? Vahvistetussa
Seija Kivelä ja Sinikka Ahonen / Tampereen ammattikorkeakoulu
Kurssikirjat verkkoon: oppia e- muodossa Seija Kivelä ja Sinikka Ahonen / Tampereen ammattikorkeakoulu E-kirjaprojekti 2008 kokoelmapolitiikan peruslinjaus: kaikessa aineistohankinnassa suositaan e-aineistoja,
Lisensoidun aineiston käytettävyys e-lukulaitteissa
Lisensoidun aineiston käytettävyys e-lukulaitteissa Mari Aaltonen Aalto-yliopiston kirjasto Tietoaineistoseminaari 2011: Tavoitteena hyvä käytettävyys! 8.3.2011 Esityksen sisältö E-kirjat Aalto-yliopiston
Saako olla e-kirja? sähköiset kirjat ja niiden käytön edistäminen Itä-Suomen yliopiston kirjastossa
E-kirjat - uusi luku e-kirjaseminaari 25.10.2013 Kaarina Meriläinen Saako olla e-kirja? sähköiset kirjat ja niiden käytön edistäminen Itä-Suomen yliopiston kirjastossa Taustaa Itä-Suomen yliopistosta yksi
Palaute FinELibin e- kirjakilpailutuksesta
Palaute FinELibin e- kirjakilpailutuksesta Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopalvelut/FinELib Hankkeen tausta FinELib käytti vuoden 2010 ylijäämästä varoja kotimaisten e-kirjojen hankintaan Hankinnan tavoitteena
E-aineistot opetuksessa Päivi Helminen Helsingin yliopiston kirjasto
E-aineistot opetuksessa 7.11.2013 Päivi Helminen Helsingin yliopiston kirjasto Helsinign yliopiston kirjasto / Päivi Helminen 25.11.2013 1 Päivän aiheita - e-tenttikirjojen saatavuus ja määrä (mitä jos
E-kirjat kirjastojen kokoelmissa
E-kirjat kirjastojen kokoelmissa Sirkka-Liisa Korkeila Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjasto Helsingin yliopisto 18.4.2008 TAYK E-kirja -kysely kesäkuu 2007 514 suomalaiselle kirjastolle Kysymykset
SÄHKÖKIRJA HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTOSSA. Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt
SÄHKÖKIRJA HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTOSSA Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt 23.10.2012 Yhteistyössä HelMet kirjastot yhdessä ja erikseen kaupungeilla omat budjetit sisällöt jaetaan hankinta keskitetysti
Kirjastojen esimerkkejä kokoelmapolitiikan laadinnasta ja muuttumisesta. Turun yliopiston kirjasto
Kirjastojen esimerkkejä kokoelmapolitiikan laadinnasta ja muuttumisesta Turun yliopiston kirjasto Alku Ei ollut mitään aiempaa kirjattua kokoelmapolitiikkaa Kirjavat käytännöt eri tieteenalojen yksiköissä
Uude(llee)n ajattelua
Uude(llee)n ajattelua Kirjaston hankintatyö murroksessa STKS:n tietoaineistoseminaari 11.3.2013 Ulla Pesola, Jyväskylän yliopiston kirjasto Uuden opettelua E-aineistojen murros Hankintamallit Uudet työkalut
Kurssikirja sähköistyy Kotimaisten e-kurssikirjojen pilotointia korkeakouluissa
Kurssikirja sähköistyy Kotimaisten e-kurssikirjojen pilotointia korkeakouluissa Sähköisen julkaisemisen päivä 28.9.2015 Kansalliskirjasto, tietoasiantuntija Paula Mikkonen Sisällys FinELibin e-kurssikirjahankkeen
27.10.2011 Ellibs e-kirjojen hankintamallit ja lisensiointiehdot. Juha Tarvainen. Lingsoft Oy
27.10.2011 Ellibs e-kirjojen hankintamallit ja lisensiointiehdot Juha Tarvainen Lingsoft Over 25 Years of Leading Language Technology Lingsoft 1986 - Ellibs Oy Perustettu 2002 Lingsoftin omistukseen 2006
FinElibin e-kirjojen käyttöä selvittävä kysely: Case Oulu Kari Tossavainen
FinElibin e-kirjojen käyttöä selvittävä kysely: Case Oulu 5.10.2016 Kari Tossavainen Opiskelijoita 14 221 (kyselyyn vastasi 90 opiskelijaa) = 0,6 % Vastanneiden tiedekunta: humanistinen 43,2%, kasvatustieteellinen
Patron Driven Acquisition (PDA) e-kirjojen hankintamenetelmänä: Case Ebrary Itä-Suomen yliopiston kirjastossa
Kirjastoverkkopäivät 23.-25.10.2012 Patron Driven Acquisition (PDA) e-kirjojen hankintamenetelmänä: Case Ebrary Itä-Suomen yliopiston kirjastossa Ebrary (ProQuest): PDA ja STL PDA Ebraryssa (ProQuest)
E-kirjojen hinnoittelumalleja
E-kirjojen hinnoittelumalleja Arja Tuuliniemi, Paula Mikkonen, Katri Koivunen 15.5.2014 http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/finelib Elib-malli Kiinteä hinta/laina > mitä enemmän lainoja, sitä enemmän
Kotimaiset e-kirjat kirjastoihin konsortion ja kustantajien yhteistyöllä
Kotimaiset e-kirjat kirjastoihin konsortion ja kustantajien yhteistyöllä Arja Tuuliniemi, Kansalliskirjasto, FinELib FinELibin aineistopäivä 22.4.2013 Lähtötilanne vuonna 2011 Ulkomaisia, engl.kiel. e-kirjoja
Terveystieteiden. kokoelmat ja palvelut
Terveystieteiden osastokirjasto Tertion tilat, kokoelmat ja palvelut 18.8.20118 Terveystieteiden osastokirjasto Tertio Lääkärinkatu 1 Arvo-rakennusrakennus Avoinna: ma-to 9-17 pe 9-16 Oppimiskeskus: 24/7
KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA
KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA 1. KOKOELMAPOLITIIKAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Kokoelmapolitiikan tarkoituksena on olla tukena Kuvataideakatemian kirjaston kokoelmien kehittämisessä ja laadun
E-kirjat ja e-lehdet lääketieteen, terveystieteiden ja biolääketieteellisen teknologian yksiköille
E-kirjat ja e-lehdet lääketieteen, terveystieteiden ja biolääketieteellisen teknologian yksiköille sivu 2 Johdanto 2 E-kirjat yleistä 3 Terveystieteiden e-kirjakokoelmat 3 Oppiportti 4 Books@Ovid 4 Thieme
Sähköiset kurssikirjat korkeakouluihin FinELibin pilottihankkeen tulokset
Sähköiset kurssikirjat korkeakouluihin FinELibin pilottihankkeen tulokset 8.11.2016 Paula Mikkonen, tietoasiatuntija, Kansalliskirjasto Iina Peltonen, tietoasiatuntija, Kansalliskirjasto FinELib-konsortio
FSD3120. E-kirjojen käyttö opinnoissa: korkeakouluopiskelijat Koodikirja
FSD3120 E-kirjojen käyttö opinnoissa: korkeakouluopiskelijat 2016 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: E-kirjojen käyttö opinnoissa: korkeakouluopiskelijat 2016 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen
KUINKA HOIDAN KIRJASTONI E- AINEISTOJA? Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt
KUINKA HOIDAN KIRJASTONI E- AINEISTOJA? Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt 19.-21.5.2015 Lisenssien kotimainen historia Sähkökirja yleisiin kirjastoihin hanke (ereading) Pilotti kirjastoympäristössä
Kotimaiset kurssikirjat e-kirjoina kirjastoon
FinELib aineistopäivä Kotimaiset kurssikirjat e-kirjoina kirjastoon Workshop Paula Mikkonen 15.5.2014 http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/finelib Kurssikirjat-workshop Jokiranta, Hannu / Laurea-amk
Tietue 2 / 2016 Tietue on Jyväskylän yliopiston kirjaston lehti, joka ilmestyy verkossa neljä kertaa vuodessa. ISSN-L ISSN
Tietue 2 / 2016 Tietue on Jyväskylän yliopiston kirjaston lehti, joka ilmestyy verkossa neljä kertaa vuodessa. ISSN-L 1798-4890 ISSN 1798-4890 Luottoa löytyy, krediittejä aina ei 27.5.2016 Tekijä Jyväskylän
Helsingin yliopiston kirjaston. PDA-pilotteja ja kokeiluja
Helsingin yliopiston kirjaston PDA-pilotteja ja kokeiluja Marjo Kuusela 22.4.2013 24.4.2013 1 Elsevier Evidence Based Selection Käyttöön perustuva hankinta Vuoden 2012 EBS-tilastoa Koekäytössä olleiden
ARTIKKELITIETOKANNAT JA OMANELLI PIRJO POHJOLAINEN
ARTIKKELITIETOKANNAT JA OMANELLI PIRJO POHJOLAINEN 1 Etäkäyttö Käyttöoikeudet ja -rajoitukset PSK ITU-T IEEE Tali Helsingin Sanomien tekstiarkisto TALENTUM Suomen laki INTERNET hakukoneet aihehakemistot
Ulkomaisten julkaisu- ja viittaustietokantojen hankinta
JURE-rekisteri Ulkomaisten julkaisu- ja viittaustietokantojen hankinta Tutkimuksen tietohallinto tutkijan tukena seminaari 16.3.2010 Paula Mikkonen, suunnittelija FinELib JURE-sitaatioindeksiryhmän toimieksianto
KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA
KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kokoelmapolitiikka on voimassa 29.8.2011 alkaen. 1. KOKOELMAPOLITIIKAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Kokoelmapolitiikan yhtenä tarkoituksena on olla apuna kirjaston
Hankinta- ja kokoelmayhteistyö Lapin korkeakoulukirjastossa
Hankinta- ja kokoelmayhteistyö Lapin korkeakoulukirjastossa Esitys Kaukopalvelupäivillä Oulussa 16.5.2013 Outi Vaattovaara Lapin korkeakoulukirjasto Taustaa Perustettu 2010, yksi Lapin korkeakoulukonsernin
Museoviraston kirjaston. lainattavat e-kirjat
Museoviraston kirjaston lainattavat e-kirjat Tuija Siimes 10.10.2013 MUSEOVIRASTO E-kirjojen etuja Laajempi valikoima uusia kirjoja tarjolla Maksetaan siitä, mitä käytetään Uusi tapa lukea ja lainata kirjoja
FinELibin verkkoaineistojen lisensioinnin rakenteellinen kehittäminen. STKS:n Tietoaineistoseminaari 15.10.2010 Arja Tuuliniemi, FinELib
FinELibin verkkoaineistojen lisensioinnin rakenteellinen kehittäminen STKS:n Tietoaineistoseminaari 15.10.2010 Arja Tuuliniemi, FinELib FinELib-konsortio ja Kansallinen konsortio palveluyksikkö jäseninä
E-kirjojen käyttö vaatii kokeilunhalua ja uskallusta - ammattikorkeakoulujen e-kirjapalvelut tarkastelun kohteena
Marita Ahola & Kaisa Rissanen 12/2013 E-kirjojen käyttö vaatii kokeilunhalua ja uskallusta - ammattikorkeakoulujen e-kirjapalvelut tarkastelun kohteena 1. Toiveena kotimaisia e-kirjoja asiakkaiden tarpeisiin
FinELibin e-kirjahankinta 2012-13. Arja Tuuliniemi Verkkoseminaari yleisille kirjastoille 12.3.2013
FinELibin e-kirjahankinta 2012-13 Arja Tuuliniemi Verkkoseminaari yleisille kirjastoille 12.3.2013 Tausta ja tavoitteet FinELib-konsortio on käyttänyt 2010 määrärahoista jääneet 52 000 euroa kotimaisten
Elena Svahn 09.09.2014
Elena Svahn 09.09.2014 Yksinkertaisia ratkaisuja vaativiin tarpeisiin EBSCOn e- kirjat, käyttöympäristö ja hankinta Hankintapäivät 2014 30,000 kirjastossa maailmanlaajuisesti luetaan EBSCOn E-kirjoja 1.
Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin
Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Aija Laine Suunnittelija Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto / Helsingin kaupunginkirjasto 040 168 2636 aija.laine@turku.fi Taustaa
Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön
1 Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön Sisällys: Kuvio 1a: Tikauden tuloksen osuus kokonaistuotoista Kuvio 1b: Tilikauden tuloksen osuus
Itä-Suomen yliopiston kirjaston kokoelmaohjelma. Hyväksytty kirjaston johtoryhmässä Päivitetty
Itä-Suomen yliopiston kirjaston kokoelmaohjelma Hyväksytty kirjaston johtoryhmässä 10.4.2013 Päivitetty 5.11.2014 Sisältö Kirjaston tehtävä... 1 Kokoelmatyön periaatteet... 1 Aineiston valinta ja hankinta...
E-kirjan lainaaminen ja lukeminen
E-kirjan lainaaminen ja lukeminen Missä ne ovat LAKIA-KIRJASTOJEN E-KIRJAT OVAT ELLIBS-KIRJAKAUPAN SIVULLA. VOIT HAKEA NIITÄ KAHDELLA TAVALLA: 1. LAKIA-TIETOKANNASTA ETSIMÄLLÄ TIETTYÄ KIRJAA TAI KAIKKIA
Aineistojen hyöty-kustannus-suhde : Kokoelmapolitiikan priorisoinnit
Aineistojen hyöty-kustannus-suhde : Kokoelmapolitiikan priorisoinnit Tietoaineistoseminaari 15.10.2010 Hannele Nurminen 10/18/2010 Kirjastosta on hyötyä Ilman kirjastoa ei ole yliopistoa Kirjasto on yliopiston
TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 1 (TaY Pori syksy 2014)
TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 1 (TaY Pori syksy 2014) Tärkeimmät kotimaiset hakupalvelut Porin tiedekirjaston kotisivut (kerrataan pikaisesti) Porin tiedekirjaston painettu aineisto Tutcatista:
Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön
Asemointitilastot 2016; Yhteinen osio katsaus talouteen ja henkilöstöön 1 Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön Sisällys: Kuvio 1a: Tilikauden
TIETEELLISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTILASTOSSA LASKETTAVAT TUNNUSLUVUT
TIETEELLISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTILASTOSSA LASKETTAVAT TUNNUSLUVUT Laskentakaavat 21. TAMMIKUUTA 2019 MARKKU LAITINEN Kansalliskirjasto, Viestintä ja kulttuuripalvelut Sisällysluettelo Tieteellisten kirjastojen
Kun rahat ei riitä, mitä otetaan ja mitä jätetään. Hanna- Riina Aho, Centria- amma3korkeakoulu
Kun rahat ei riitä, mitä otetaan ja mitä jätetään Hanna- Riina Aho, Centria- amma3korkeakoulu Centria- kirjasto, pienen kirjaston arki 6 henkilöä kirjastossa töissä: 2 informaa=kkoa 2 =etopalvelusihteeriä
TRITONIA 2012 KALVOT VUOKKO PALONEN & MARITA AHOLA
TRITONIA 2012 KALVOT VUOKKO PALONEN & MARITA AHOLA TRITONIA 2010- Vaasan yliopisto Vaasan ammattikorkeakoulu ÅA i Vasa Åbo Akademi Tritonia, Vaasan tiedekirjasto 2001- ja oppimiskeskus 2004-2010- 3 yliopistoa
Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa
Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa 1.7.2011 Suomen yliopistokirjastojen neuvosto lähetti huhti-toukokuussa 2011 yliopistokirjastoille kyselyn Sosiaalisen median
Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs, Huone C222
Kansallinen elektroninen kirjasto ESITYSLISTA 3/2008 1 (5) OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 3/2008 Aika 15.9.2008 klo 12.00 15.00 Paikka Läsnä Esittelijä Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs,
FinELib-konsortion tuoreimmat kuulumiset
FinELib-konsortion tuoreimmat kuulumiset Iina Peltonen, Arja Tuuliniemi 15.5.2014 FinELib-konsortion tuoreimmat kuulumiset Viestintä - mistä tuoreimmat kuulumiset löytyvät nyt ja jatkossa? E-kurssikirjaprojekti
Sähkökirja luettavaksi! Inkeri Näätsaari Sähkökirja luettavaksi
Sähkökirja luettavaksi! Näkökulmia Lukemisen ja viestinnän muutoksia Sähkökirjan sisältöjä, lukulaitteita, formaatteja Plussia ja miinuksia Välittäjiä ja hankintatapoja Sähkökirjamarkkinoista ja kirjaston
E-KIRJAT PIRJO POHJOLAINEN. Pirjo Pohjolainen 1
E-KIRJAT PIRJO POHJOLAINEN Pirjo Pohjolainen 1 E-KIRJA -KÄSITTEEN TAUSTAA e-kirja, ekirja, sähkökirja, sähköinen kirja, verkkokirja, elektroninen kirja, e- kirjan lukulaite DRM-suojattu (Digital Rights
Tiedelehtien avoimuus osana kustantajaneuvotteluja
Tiedelehtien avoimuus osana kustantajaneuvotteluja E-aineistojen muuttuva käyttö seminaari 5.10.2016 Arja Tuuliniemi, Kansalliskirjasto/FinELib Mistä aion puhua tänään Lehtitilaukset ennen ja nyt Kohti
Sähköisten materiaalien käyttö tableteilla
Sähköisten materiaalien käyttö tableteilla Oili Valtonen, informaatikko KyAMK / kirjasto- ja tietopalvelut / Kasarminmäki Esityksen sisältö Mitä sähköisiä materiaaleja on tarjolla Mitä mahdollisuuksia
Oikeuskirjallisuus Eduskunnan kirjastossa
Oikeuskirjallisuus Eduskunnan kirjastossa Mirja Pakarinen 28.11.2017 Koulutuksen sisältö Millaista oikeuskirjallisuutta Miten löydän tarvitsemani aineiston kun Selma-kokoelmatietokanta on osana Finna -
Nautitaan e-aineistoista
Nautitaan e-aineistoista - Millaisia kirjoja, lehtiä ja äänilevyjä voit käyttää tietokoneella tai tabletilla? http://kirjasto.mikkeli.fi Mikkelin seutukirjasto 7.12.2018 Tervetuloa tietotunnille! Tunnin
Hankintaesityksen tekeminen EBSCOhost Collection Managerissa
Hankintaesityksen tekeminen EBSCOhost Collection Managerissa Päivitetty 7.4.2016 Kaarina Meriläinen EBSCOn e-kirjanhankintaohjelmassa (ECM) on yliopiston henkilökunnan jäsenten mahdollista tehdä hankintaesityksiä,
Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto. STKS:n seminaari 20.1.2011
Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto STKS:n seminaari 20.1.2011 Taustaa Varastokirjasto perustettiin Kuopioon 1989 helpottamaan yliopistokirjastojen tilaongelmia (-> useita komiteanmietintöjä tilaongelmista
Itä-Suomen yliopiston kirjaston kokoelmaohjelma. Hyväksytty kirjaston johtoryhmässä Päivitetty
Itä-Suomen yliopiston kirjaston kokoelmaohjelma Hyväksytty kirjaston johtoryhmässä 10.4.2013 Päivitetty 21.11.2018 Sisältö Kirjaston tehtävä... 1 Kokoelmatyön periaatteet... 1 Aineiston valinta ja hankinta...
Kysely kirjastoille kirjastojärjestelmähankinnasta
Kysely kirjastoille kirjastojärjestelmähankinnasta Pyydämme vastaamaan kysymyksiin mahdollisimman avoimesti ja tarkasti. Vastaukset eivät sido kirjastoanne mihinkään vaihtoehtoon vaan niitä käytetään tilanteen
Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi
Kirjastostartti 4.9.2012, Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta tietoasiantuntija Heikki Laitinen heikki.laitinen@uef.fi Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi Kirjasto osana yliopistoyhteisöä
Pimeä Theseus & PAS kyselyn tuloksia
26. huhtikuuta 2016 Pimeä Theseus & PAS kyselyn tuloksia Minna Marjamaa, Tiina Tolonen Kuva: Holley and Chris Melton, CC BY 2.0 Pimeä Theseus & PAS-kysely Maaliskuussa 2016 tehtiin e-lomakekysely, jossa
Sähkökirjat Ellibs Library -palvelussa
8.11.2016 Sähkökirjat Ellibs Library -palvelussa Juha Tarvainen CTO Esityksen sisältö E-kurssikirjapilotin taustaa Lyhyt yhteenveto toteutuksesta, tekniikasta ja lisensseistä Pilotin kulku Kokemuksia ja
FinELibin lisensiointiperiaatteet
FinELibin lisensiointiperiaatteet Sisältö 1. Mitä lisensiointiperiaate tarkoittaa 2. Lisensiointiperiaatteiden ongelmia 3. Päivitystarve 4. Lisensiointiperiaatteet tänään 5. Muutokset/selvennykset (ehdotukset)
Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä. Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto
Uutta oppimassa Suomessa ja Unkarissa - Jyväskylässä ja Budapestissä Marjaana Salminen Jyväskylän yliopiston kirjasto Henkilöstövaihtoa kolmen kirjaston välillä Marja Sarvilinnan alustuksessa on tietoa
Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet
Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Rehtori Keijo Hämäläinen (JY) Julkaisufoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 TAUSTA Tieteelliset julkaisut yliopistojen
Tiedonhaku opiskelun osana CHEM Virpi Palmgren Tietoasiantuntija DI Oppimiskeskus beta
Tiedonhaku opiskelun osana CHEM 15.9.2016 Virpi Palmgren Tietoasiantuntija DI Oppimiskeskus beta virpi.palmgren@aalto.fi Tietoaineistot opiskeluun Elektroniset tiedelehdet 66 000 Painetut tiedelehdet 800
Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015
Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisten julkaisupalvelujen historiaa TSV:llä Elektra-yhteistyö 1997 alkaen 2014: 32 lehteä OJS-julkaisualustan
Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2010-luvun alussa
LIITE 4 Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2-luvun alussa Johdanto Tähän liitteeseen on koottu tiedot tutkimuksen vaikuttavuudesta ja tuottavuudesta 2- luvun
Sähkökirjat Suomessa käyttökokemuksia ja lukutottumuksia
20 Sähkökirjat Suomessa käyttökokemuksia ja lukutottumuksia Kirjastoväen koulutuspäivä 19.5.2015 Lahti Peter Bagge Otava Esityksen sisältö 1. Taustoja sähkökirjoista ja markkinatilanteesta 2. Sähkökirjan
Ebrary-palvelun e-kirjojen lukeminen selaimessa
Ebrary-palvelun e-kirjojen lukeminen selaimessa Palaute: nelli @uef.fi Ohje päivitetty: 1.9.2016 / KM Lukuohjeita myös Ebraryn sivuilla: New Online Reader Yliopiston käyttöön hankitussa Ebrary-palvelussa
Pikaperehdytys Nelli-palveluihin
Pikaperehdytys Nelli-palveluihin Jussi Brunberg ad alumni Helsinki FI 1. huhtikuuta 2015 Mitä ovat Nelli-palvelut? Mitä ovat Nelli-palvelut? National Electronic Library Interface -portaalin palvelut NELLI
E-aineisto Melindassa
E-aineisto Melindassa Minttu Hurme, tietojärjestelmäasiantuntija Kuvailupäivät 26.3.2014 E-aineisto Melindassa Yleisesti e-aineistosta Melindassa ja sen lukumääriä Nykyisiä e-aineistoprosesseja Avoimia
LehtiMarketin e-kirjapalvelut. Anneli Hämäläinen e-tiedon Valtatie 2009
LehtiMarketin e-kirjapalvelut Anneli Hämäläinen e-tiedon Valtatie 2009 e-kirjapalvelu LehtiMarketin e-kirjapalvelu sisältää laajan valikoiman eri tieteenalojen ja eri kustantajien e-kirjapaketteja ympäri
Kirjastoinfo TaY Pori Porin tiedekirjasto
Kirjastoinfo TaY Pori Porin tiedekirjasto www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780 Kalvot www-sivuilla: Porin tiedekirjasto > Koulutus Sisältö: Porin tiedekirjaston kotisivu www.tut.fi/kirjasto/pori
Kokemuksia PDA-hankintamallista - Laurea-kirjaston ensimmäinen vuosi EBL:n kanssa
Kokemuksia PDA-hankintamallista - Laurea-kirjaston ensimmäinen vuosi EBL:n kanssa Hannu Jokiranta Tieteellisille kirjastoille tarjolla olevien kansainvälisten e-kirjojen hankintamallit ovat monipuolistuneet
Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi
Kirjastostartti 6.9.2012, farmasia, hoitotiede, terveyden biotieteet tietoasiantuntija Heikki Laitinen heikki.laitinen@uef.fi Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi Kirjasto osana yliopistoyhteisöä
Julkaisujen, aktiviteettien ja uutisten tietojen tallennus LaCRISjärjestelmään
Julkaisujen, aktiviteettien ja uutisten tietojen tallennus LaCRISjärjestelmään Liisa Hallikainen 15.12.2015 Tallennus aloitetaan oikealla ylhäällä olevalla Lisää uusi nappulalla Julkaisut tuodaan muista
FINELIB - KÄYTTÄJÄKYSELYN VASTAUKSET 2005 - ammattikorkeakoulut. Vastauksia ammattikorkeakouluille suunnattuun käyttäjäkyselyyn saatiin 616.
FINELIB - KÄYTTÄJÄKYSELYN VASTAUKSET 2005 - ammattikorkeakoulut Vastauksia ammattikorkeakouluille suunnattuun käyttäjäkyselyyn saatiin 616. TAUSTATIETOJA 1. Sukupuoli 2. Ikä 3. Mitä ammattikorkeakoulua
Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet
Suomen Akatemia 24.1.14 : Humanistiset tieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä sekä rahoituksesta www.aka.fi/tieteentila Suomen Akatemia 24.1.14 Sisällysluettelo -hanke...
E-kirjat - sähköiset kirjat
Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum E-kirjat - sähköiset kirjat Sähköiset eli e-kirjat ovat vielä kehityksensä alkuvaiheessa ja muistuttavat toistaiseksi
Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston
Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston kauppakorkeakoulussa Taloustieteellisten aineistojen sisällönkuvailupäivä Toukokuu 2012 Juha Holopainen email: juha.holopainen@aalto.fi FinELib toteutti syys-lokakuussa
AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2013 yhteenveto KTAMKn tuloksista
AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2013 yhteenveto KTAMKn tuloksista Viides valtakunnallinen amk-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely järjestettiin keväällä 2013. KTAMKn vastauksia kertyi 282 kappaletta.
Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin - hanke Turku 10.9.2013 Aija Laine aija.laine@turku.fi
Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin - hanke Turku 10.9.2013 Aija Laine aija.laine@turku.fi E-kirjalla on monia määritelmiä ja monta nimeä Tiedosto, joka käsittää kirjan lukijalle välittyvän sisällön
E-kirjat tulee - oletko valmis? Pohdintaa e-kirjojen käytöstä sekä niihin liittyvistä odotuksista
E-kirjat tulee - oletko valmis? Pohdintaa e-kirjojen käytöstä sekä niihin liittyvistä odotuksista 25.10.2013 Tieteiden talo E-kirjat uusi luku / STKS e-kirjaseminaari Aleksi Tykkä LM Tietopalvelut Oy Taustaa
TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty 4.6.2012. Kirjaston käyttö
TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty 4.6.2012 Kirjaston käyttö Kirjastokäynnit kohdeväestö Kirjaston käyttö ja käyttäjät 2.10 Kirjastokäynnit a) Käyntien määrä vuodessa (Kirjastot 0.1 Kirjastotyypit
CC0-lisenssi: case Finna
CC0-lisenssi: case Finna Avoin data levällään? STKS:n seminaari 22.1.2014 Tapani Sainio, Kansalliskirjasto Missä ollaan nyt? Finnan lähtökohtana on ollut metatiedon avoimuus ja yhteiskäyttöisyys. Nykyisen
Näkymätön kokoelma. Ari Muhonen STKS seminaari 17.3.2015
Näkymätön kokoelma Ari Muhonen STKS seminaari 17.3.2015 Asiani tänään Näkymätön kokoelma Kirjaston uusi paradigma Tarjooma Kirjaston omat kokoelmat Aineistojen yhteiskäyttö Avoimesti saatavilla olevat
Kotimaista uutuuskirjallisuutta sähkökirjoina ebib-palvelun käyttäjät ja käyttö
Kotimaista uutuuskirjallisuutta sähkökirjoina ebib-palvelun käyttäjät ja käyttö Arja Tuuliniemi, Kansalliskirjasto / FinELib 25.10.2013 E-kirjat - uusi luku STKS:n e- kirjaseminaari Sisällys Sähkökirjat
Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi
Kirjastostartti, hammaslääketiede, lääketiede, ravitsemustiede, ergonomia, kansanterveystiede, liikuntalääketiede 6.9.2012, palvelupäällikkö Tuulevi Ovaska Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi
AMKIT-konsortion asiakastyytyväisyyskyselyn 13.3.-13.4.2006 keskeisiä tuloksia
AMKIT-konsortion asiakastyytyväisyyskyselyn 13.3.-13.4.2006 keskeisiä tuloksia Jari Tyrväinen, tietopalvelupäällikkö, AMKIT-konsortion laaturyhmä puheenjohtaja Ammattikorkeakoulujen kirjastopäivät 16.-17.8.2006
Suomalaiset ja kirjastojen e- palvelut
Suomalaiset ja kirjastojen e- palvelut.0.05 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN JA SISÄLTÖ Tutkimus sisälsi seuraavat aihekokonaisuudet: suomalaisten lukemiseen, musiikin kuunteluun ja lehtien lukemiseen käyttämä
E-kirjojen lukulaitteet ja sähkökirjat Suomessa
E-kirjojen lukulaitteet ja sähkökirjat Suomessa Aija Laine Kirjastonhoitaja Turun kaupunginkirjasto Aikuisten palvelut/tietotiimi aija.laine@turku.fi 040-1682636 Turun kaupunginkirjaston lainattavat lukulaitteet
Kirjastoinfo TuKKK Pori Porin tiedekirjasto
www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi facebook.com/porintiedekirjasto 040 826 2780 Kirjastoinfo TuKKK Pori Porin tiedekirjasto Kalvot myös netissä: Porin tiedekirjasto > Koulutus Porin tiedekirjaston
Nelli Tiedonhakuportaali Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun elektronisiin aineistoihin. Onnistuneita hetkiä Nellin parissa!
Nelli Tiedonhakuportaali Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun elektronisiin aineistoihin. Onnistuneita hetkiä Nellin parissa! Nelli elektroniset aineistot yhdessä paikassa Nellissä voit silmäillä mitä elektronisia
Opas e- aineistojen lainaamiseen
Opas e- aineistojen lainaamiseen Vanamo-kirjastot Mitä tarvitset? Vanamo-kirjastojen kirjastokortti ja tunnusluku Tietokone, tabletti, lukulaite tai älypuhelin Verkkoyhteys lainojen lataamista varten vanamokirjastot.fi
ASIAKASKYSELY TERKON VERKKOPALVELUISTA 2006
Terveystieteiden keskuskirjasto Terkko YHTEENVETO ASIAKASKYSELY TERKON VERKKOPALVELUISTA 2006 Kysely oli verkossa yhden vuorokauden ajan 28. 29.11.2006 Kyselyyn vastasi 332 käyttäjää (vuonna 2004 vastasi