Ympäristöterveys Kuopion yliopisto www oppimateriaali tulostettava versio. Sisällysluettelo ALKU

Transkriptio

1 Ympäristöterveys Kuopion yliopisto www oppimateriaali tulostettava versio Sisällysluettelo ALKU A. YMPÄRISTÖ JA TERVEYS 1. Ympäristöterveys 2. Määritelmä 3. Ympäristöterveystiede B. TERVEYSVAIKUTUKSET Luokittelu 1. Ympäristötekijät Fysikaaliset Kemialliset Biologiset 2. Altistumisreitit Ilma Vesi Ravinto 3. Ympäristömuutokset Energiantuotanto Liikenne Globaalit muutokset Ympäristöonnettomuudet Jätehuolto Maaperän saastuminen 4. Sairaudet ja ympäristö 5. Tärkeysjärjestys C. TUTKIMUSMENETELMÄT 1. Mitä, miksi, miten? 2. Vaikutusten tutkiminen 3. Epidemiologia 4. Kokeellinen tutkimus 5. Tulosten tulkinta 6. Altistuminen arviointi D. RISKIANALYYSI 1. Riski 2. Riskin hahmottaminen 3. Riskianalyysi 4. Riskinarviointi 5. Riskinhallinta 6. Riskikommunikaatio SANASTO LÄHTEET JA LINKIT TEKIJÄT LOPPU

2 ALKU Vaikuttaako ympäristö todella terveyteen, vai pelotellaanko sillä vain? Tätä voisi kysyä dinosauruksilta, jotka Meksikon lahteen pudonnut meteoriitti pyyhkäisi esihistoriaan 65 miljoonaa vuotta sitten. Olennaisilta osiltaan ympäristöterveys ei kuitenkaan ole katastrofeihin varautumista. Ympäristöterveyden tutkimuksen tärkein tehtävä yhteiskunnassa on analysoida vähittäisiä muutoksia ja vaikutuksia, jotka johtavat terveydelle epäedullisiin ilmiöihin. Intian vapaus ja oikeustaistelija Mahatma Gandhi sanoi aikoinaan, että ainoa asia, mikä länsimailta kannattaa oppia, on yksilöllinen ja kunnallinen hygienia. John Snow osoitti vuonna 1848 Lontoon koleran leviävän juomaveden kautta, ja puhtaan veden ja ravinnon merkityksen ymmärtäminen on ollut tärkeämpi mikrobiologian anti kansanterveydelle kuin tartuntatautien hoito. Erot hygieniassa ovat edelleen merkittävin syy siihen, että kehitysmaiden elinajan odote on alhainen. Eniten se vaikuttaa lapsikuolleisuuteen. Myös teollisuusmaissa veden ja ravinnon mikrobit aiheuttavat yhä suuren määrän ruokamyrkytyksiä joka vuosi. Suurin haaste ympäristöterveyden tutkimukselle on kuitenkin pystyä ennustamaan sellaisia vähittäisiä epäedullisia muutoksia ympäristössä, jotka eivät ole helposti jokaisen kunnanvaltuutetun ja kansanedustajan nähtävissä. Esimerkkejä näistä ovat vesistöjen vähittäinen saastuminen ja ilmastonmuutos. Tällaisten vähittäisten muutosten torjumiseen ja hoitamiseen on vaikea ylläpitää motivaatiota. Siksi voi syntyä kiusaus myös käyttää erilaisia katastrofiskenaarioita parannusten aikaansaamiseksi. Tarkoitus on hyvä, mutta sekä eettisistä syistä että pitkän tähtäimen uskottavan strategian ylläpitämisen kannalta tämä on ongelmallista. Terveysargumenttien käyttö ympäristönsuojelun edistämiseen on erityisen ongelmallista, ja vaatii varovaisuutta ja hyvää ammattitaitoa terveysasioissa. Parhaiten tulokseen päästään pitkäjänteisellä tutkimukseen perustuvalla tiedolla. Siksi järkevimpänä tavoitteena voidaan pitää tieteen avulla tehtävää ja parhaaseen tämän hetkiseen tietoon perustuvaa arviointia ympäristön tilasta ja sen vaikutuksista terveyteen. Tätä tietoa tulee sitten välittää tehokkaasti päättäjille kuin märssykorissa oleva tähystäjä laivan perämiehelle havaintoja edessä olevista karikoista. Suomalaiset ovat tunnettuja siitä, että he arvostavat asiallista ja vankkaa tietoa ja siksi yhteiskunnalla on hyvät edellytykset päästä vähittäisen kehityksen myötä yhä parempaan tulevaisuuteen myös ympäristön terveellisyydessä. Professori Jouko Tuomisto, Kansanterveyslaitos A. YMPÄRISTÖ JA TERVEYS A1. Ympäristöterveys? Jos voisit elää elämäsi syömättä, juomatta ja hengittämättä olisit lähes turvassa ympäristön terveydellesi aiheuttamilta uhkilta. Ihmisen terveyttä määrää yleisesti ottaen kaksi tekijää: perimä ja ympäristö. Puhtaasti perinnöllisiä sairauksia on loppujen lopuksi hyvin vähän. Suurin osa terveysongelmista on perimän ja ympäristön yhdessä aiheuttamia. Yksilön perintötekijät vaikuttavat suuresti siihen miten ympäristön aiheuttama altistus vaikuttaa yksilöön. Riittävän suuri altistuminen aiheuttaa ongelmia kaikille ihmisille, uutta herkempiin yksilöihin voi vaikuttaa jo huomattavasti vähempi altistus. Kuva. Altistumisreitit A2. Ympäristöterveyden määritelmä Ympäristöterveys on hyvin laaja käsite ihmisen ja ympäristön vuorovaikutuksesta. Maailman terveysjärjestön WHO:n (1948) määritelmän mukaan terveydellä tarkoitetaan täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaa, ei ainoastaan sairauden puuttumista. Terveydestä puhuttaessa ympäristö määritellään kaikeksi mikä on yksilön ulkopuolella. Ympäristöllä voidaan tarkoittaa luontoa, rakennettua ympäristöä, työympäristöä, asuinympäristöä ja vapaa ajan ympäristöä. Terveellisen ympäristön

3 edellytyksinä ovat turvallinen ruoka ja juoma, turvallinen asuin ja työympäristö, puhdas ilma, hyvät liikennepalvelut sekä mahdollisuus henkiseen ja fyysiseen virkistäytymiseen. WHO määrittelee ympäristöterveyden seuraavasti: Ympäristöterveyteen sisältyvät ne ihmisen terveyden ja sairauden näkökulmat, joihin ympäristötekijät vaikuttavat. Sillä tarkoitetaan myös sitä teoriaa ja käytännön toimenpiteitä, joilla arvioidaan ja hallitaan ympäristössä olevia terveyteen vaikuttavia tekijöitä (Environment and health, The European Charter and Commentary, WHO 1990) WHO:n määritelmän mukaan terveyteen vaikuttavia ympäristötekijöitä ovat fysikaalisten, biologisten ja kemiallisten tekijöiden lisäksi myös fyysinen ympäristö sekä ympäristön psykologiset, sosiaaliset ja esteettiset tekijät. Suomen ympäristöterveysohjelmassa ( on omaksuttu edellä oleva WHO:n ympäristöterveyden määritelmä laajasti ymmärrettynä. Kansallisessa ympäristöterveysohjelmassa on kiinnitetty huomiota niihin tekijöihin, jotka voivat vaikuttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien terveyteen ja terveyden kannalta keskeisiin elämisen ehtoihin ja hyvään ympäristöön. Ihmisen toiminnasta johtuva luontoon kohdistuva merkittävä haitta merkitsee usein haittaa myös ihmisen terveydelle. Terveysvaikutukset osiossa tarkastellaan lähemmin ympäristöterveysriskien monitahoisuutta ja luokittelua. Tässä verkko oppimateriaalissa ja Pro Healthy Life CD rom:issa ympäristöterveyteen ei lueta elintapoja tai ravintotottumuksiin kuuluvia asioita, kuten tupakointia, alkoholin tai lääkkeiden käyttöä, ruokavaliota tai hygieniaa, vaikka niillä on usein paljon merkittävämpi vaikutus hyvinvointiin. On hyvä muistaa, että myös sosiaalinen ja psyykkinen ympäristö vaikuttavat suuresti ihmisen terveyteen Mieti, onko sinun ympäristösi terveellinen? Mitä terveysriskejä ympäristöstäsi löytyy? A.3. Ympäristöterveystiede? Ympäristö, terveys, tiede Ympäristöterveystiede tutkii monitieteellisesti ympäristön ja ihmisen terveyden välistä suhdetta. Tieteen tehtävä on antaa tietoa päätösten tueksi. Ympäristöterveystiede antaa tietoa esimerkiksi siitä, mitkä ympäristöterveysriskit ovat suuria ja mitkä pieniä. Tutkittu tieto vaikuttaa valintoihin, sitä tarvitaan riskinhallinnassa ja tietoa hyödynnetään päätöksenteossa niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Ympäristöterveystiede ei ole puhdas perustiede, kuten esim. kemia ja fysiikka, vaan poikkitieteellinen tutkimusalue, kuten lääketiede. Ympäristöterveyden ongelmien ratkomiseen tarvitaankin usean eri alan ammattilaisia, kuten kemistejä, fyysikkoja, toksikologeja, lääkäreitä, sosiologeja, epidemiologeja, insinöörejä, psykologeja, lakimiehiä ja ekonomeja. Toisaalta tarvitaan monitieteisen koulutuksen saaneita ympäristötieteilijöitä, joilla on kyky hahmottaa ongelma kokonaisuutena. Ympäristöterveyden tutkimusalaan eivät kuulu esimerkiksi kasvien saastevauriot tai lajien säilyminen. Niihin paneutuvat muut ympäristötieteen alat. Vertaile seuraavia käsitteitä ympäristöterveystieteeseen Ympäristöterveydenhuolto Ympäristölääketiede Ympäristöhygienia Työterveyshuolto Ympäristötiede Ympäristönsuojelu Ympäristötekniikka, ympäristöteknologia

4 Ympäristöterveydenhuolto on järjestelmä, jonka tehtävänä on ehkäistä ja hoitaa ympäristön terveydellisiä haittoja ja ylläpitää terveydelle edullista ympäristöä. Ympäristölääketiede voidaan määritellä ympäristön ja terveyden välisiä suhteita tutkivaksi lääketieteen osaalueeksi. Ympäristölääketiede voi sisältää ehkäisevän toimen ohella myös hoitavan lääketieteen ja diagnostiikan elementtejä, jolloin tutkitaan ympäristön vaikutuksia ihmiseen ts. oireiden suhdetta ympäristöön (hometalon asukkaiden terveydentilan arviointi, kemikaalionnettomuuden uhrien ensihoito). Ympäristölääketiede on eriytynyt terveydenhuolto opista eli hygieniasta. Hygienian opetus muuttui Suomessa 1970 luvulla kansanterveystieteeksi. Samoihin aikoihin käynnistyi myös ympäristöhygienian oppiala, joka arvioi ihmisen aiheuttamia ympäristömuutoksia ja niiden terveysvaikutuksia. Työympäristön yhteydessä puhutaan työterveyshuollosta. Esimerkiksi koulun homevaurion aiheuttamat ongelmat kuuluvat ympäristöterveydenhuoltoon, mutta opettajan osalta se onkin työterveyshuoltoa. Työympäristöä voidaan arvioida myös työlääketieteen tai työhygienian näkökulmasta. Ympäristönsuojelu on yhtäältä luonnon suojelemista luonnon omien arvojen vuoksi ja toisaalta ihmisen elinympäristön ja luonnon suojelua, hoitamista ja uudistamista. Ympäristötekniikka ja ympäristöteknologia pyrkii estämään ympäristön pilaantumista ja toisaalta puhdistamaan ja korjaamaan jo syntyneitä vaurioita. Ympäristötiede on yleiskäsite kaikille ihmisen ja ympäristön vuorovaikutusta tutkiville tieteenaloille. Tavoitteena on arvioida ympäristön tilaa, ympäristön terveysvaikutuksia ja etsiä tieteellisiä keinoja ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. Mitä eroa on ympäristöterveyden ja ympäristönsuojelun välillä? B. YMPÄRISTÖN TERVEYSVAIKUTUKSET Luokittelu Ympäristön ja ihmisen terveyden välinen vuorovaikutussuhde on monitahoinen asia, jonka parissa työskentelee koulutukseltaan ja taustaltaan erilaisia ihmisiä. Sitä voidaan hahmottaa monenlaisista näkökulmista ja eri tieteenalojen lähestymistavoilla. Eri ympäristötekijöiden terveysvaikutuksien systemaattiseen luokitteluun on siksi monta eri tapaa, eikä mikään niistä ole ainoa oikea. Tässä oppimateriaalissa ympäristön ja terveysvaikutusten systemaattiseen esittämiseen käytetään viittä vaihtoehtoista luokittelua. Mikään luokittelu ei ole vapaa rajanveto ongelmista, mutta kaikki ovat omalla tavallaan käyttökelpoisia, ja valottavat elinympäristömme eri puolia ja sen monimuotoisuutta. Ympäristötekijöiden mukaisen luokittelun avulla voit hahmottaa tietyn ympäristön fysikaalisen tekijän (kuten melun) tai kemiallisen tekijän (vaikkapa dioksiinien) tai biologisen tekijän (kuten homeitiöiden) terveysvaikutuksista. Jos olet kiinnostunut suuremmasta ihmiseen vaikuttavasta kokonaisuudesta, kuten ilman saasteiden terveysvaikutuksista, voit lähteä etsimään tietoa altistumisreitin mukaisesta luokittelusta. Ihmisen toimintaan liittyvien ympäristön muutosten, kuten jätehuollon, terveysvaikutuksia on mielekästä lähestyä ympäristökuormitusta aiheuttavina kokonaisuuksina, kuten ympäristömuutoksiin perustuvassa luokittelussa tehdään. Ympäristön terveysvaikutuksia voit tarkastella myös tiettyjen sairauksien näkökulmasta. Ympäristöterveysriskejä voidaan luokitella myös riskien tärkeysjärjestyksen mukaan.

5 B1. YMPÄRISTÖTEKIJÄT eli ympäristötekijöiden mukainen luokittelu Kaikkein perustavanlaatuisimpana luokitteluna voidaan pitää ympäristötekijöiden jakamista fysikaalisiin, kemiallisiin, biologisiin, sosiaalisiin, psykologisiin ja esteettisiin tekijöihin. Tämä luokitus sisältyy myös WHO:n ympäristöterveyden määritelmään. Fysikaalisia tekijöitä ovat mm. melu, tärinä, säteily, kuumuus ja kylmyys. Kemiallisia tekijöitä ovat mm. työpaikalla käytetyt kemikaalit, kaupunki ilman epäpuhtaudet sekä ravinnon ja juomaveden vierasaineet. Biologisiin tekijöihin kuuluvat mm. tartuntatauteja aiheuttavat bakteerit ja virukset, ilmassa leijuvat siitepölyhiukkaset tai sisäilman homeitiöt. Rakennetun ympäristön, luonnonympäristön tai toisista ihmisistä muodostuvan sosiaalisen ympäristön psykologiset, esteettiset ja ekonomiset tekijät vaikuttavat hyvin paljon ihmisten elämään ja terveyteen, mutta niiden tarkastelu kuuluu yleensä muiden tieteenalojen kuin ympäristöterveyden piiriin. Niitä ei siksi myöskään käsitellä näillä www sivuilla B1.1. Fysikaaliset tekijät Ihminen joutuu sekä työssä, kotona että vapaa aikana alttiiksi erilaisille säteilyille (esim. röntgensäteet, ultraviolettisäteily, radioaallot), melulle, ultra ja infraäänille ja tärinälle. Myös lämpötila ja ilman liike (veto) ovat fysikaalisia ympäristötekijöitä. Fysikaalisista ympäristötekijöistä käsittelemme säteilyä ja melua. Fysikaaliset tekijät Ihminen joutuu sekä työssä, kotona että vapaa aikana alttiiksi erilaisille säteilyille (esim. röntgensäteet, ultraviolettisäteily, radioaallot), melulle, ultra ja infraäänille ja tärinälle. Myös lämpötila ja ilman liike (veto) ovat fysikaalisia ympäristötekijöitä. Fysikaalisista ympäristötekijöistä käsittelemme tässä materiaalissa säteilyä ja melua. Säteily Säteilyä on olemassa monta eri lajia, joilla kaikilla on hyvin erilaiset vaikutukset. Terveysvaikutusten kannalta tärkein luokittelu on säteilyn jako ionisoivaan ja ionisoimattomaan säteilyyn. Ionisoivan ja ionisoimattoman säteilyn raja kulkee röntgensäteilyn ja ultraviolettisäteilyn (UV säteily) välissä. Kuva: spektri STUK Ionisoiva säteily Ionisoivan säteilyn energia riittää ionisoimaan atomeja elävissä soluissa ja siten mm. vaurioittamaan DNA:ta. Ionisoiva säteily on joko lyhytaaltoista sähkömagneettista säteilyä (gamma ja röntgensäteily) tai radioaktiivista hiukkassäteilyä (alfa, beeta ja neutronisäteily). Varauksiset hiukkaset (alfa ja beetasäteily) ovat välittömästi ionisoivaa säteilyä. Välillisesti ionisoiva säteily (gamma ja röntgensäteily) tuottaa vuorovaikutuksessa aineen kanssa sekundaarisäteilyä, ionisoivia hiukkasia, jotka aiheuttavat varsinaisen säteilyvaurion. Ionisoivan säteilyn lajeja: Alfasäteily: voimakkaasti ionisoivaa, mutta hyvin heikosti läpäisevää radioaktiivista hiukkassäteilyä. Ulkoinen altistuminen käytännössä terveydelle vaaratonta, mutta hengityksen tai ruoan mukana elimistöön saatuna voi

6 olla terveydelle hyvin haitallista. Alfasäteilyä käytetään mm. palovaroittimissa, joiden toiminta perustuu ilman ionisointiin alfasäteilyn avulla ja sähkönjohtavuuden mittaukseen. Beetasäteily: voimakkaasti ionisoivaa radioaktiivista hiukkassäteilyä, joka sijoittuu läpäisevyydeltään alfa ja gamma säteilyn välille. Gammasäteily: sähkömagneettista säteilyä, joka on heikommin ionisoivaa kuin alfa ja beetasäteilyt, mutta on aaltoliikkeenä hyvin tunkeutuvaa. Gammasäteilyä käytetään syöpäsolujen tuhoamiseen ja gammakuvauksessa. Röntgensäteily: lyhytaaltoista sähkömagneettista säteilyä, jota käytetään mm. lääketieteessä, turvatarkastuksissa ja rakennetutkimuksissa Neutronisäteily: vapaista neutroneista koostuvaa hiukkassäteilyä, joka ei ole suoraan ionisoivaa, mutta on erittäin läpitunkevaa ja suurienergistä. Neutronisäteilyä voidaan tuottaa ydinreaktoreissa ja hiukkaskiihdyttimissä. Sitä syntyy myös maan ilmakehässä kosmisen säteilyn molekyylien vuorovaikuttaessa ilmakehän molekyylien kanssa. Altistuminen ionisoivalle säteilylle Ihminen altistuu jatkuvasti ympäristössään olevien radioaktiivisten aineiden lähettämälle ionisoivalle säteilylle. Suomalaisen keskimääräinen ionisoivan säteilyn annos on noin 3,7 millisievertiä (msv) vuodessa (kts. kuva). Tästä noin puolet (2 msv) johtuu sisäilman radonista, kolmasosa luonnon taustasäteilystä ja loput altistumisesta keinotekoisesti tuotetuille radioaktiivisille aineille tai lääketieteellisistä tutkimuksista. Röntgentutkimuksista aiheutuu keskimäärin noin 0,5 msv annos vuodessa. Maapallon ulkopuolinen säteily on auringosta ja ulkoavaruudesta tulevista hiukkasista muodostuvaa kosmista säteilyä. Hiukkasten ja ilmakehän vuorovaikutuksista syntyy sekundaarisia hiukkasia, joille ihmiset altistuvat. Kosmisen säteilyn vaikutuksesta ilmakehän yläkerroksissa syntyy jatkuvasti ns. kosmogeenisiä radionuklideja, jotka voivat siirtyä ilmakehän alaosiin ja sitä kautta ravintoketjuihin. Tunnetuin näistä on 14 C, jota käytetään hyväksi radiohiiliajoituksessa. Maaperässä on erittäin pitkäikäisiä radionuklideja, jotka ovat olleet olemassa jo maapallon syntyessä. Luonnon hajoamissarjojen lähtönuklideista ( 238 U, 235 U ja 232 Th) syntyy mm. radonkaasu, jonka tytärnuklidit ovat säteilyaltistuksen kannalta tärkeimpiä. Myös luonnon hajoamissarjoihin kuulumaton 40 K on pitkäikäisenä nuklidina huomattava sisäisen ja ulkoisen säteilyn lähde. Ihminen vaikuttaa toiminnallaan luonnon radioaktiivisista aineista saamaansa säteilyaltistukseen. Esimerkiksi fossiilisen polttoaineen, lannoitteiden tai rakennusmateriaalien tuotanto sekä kaivostoiminta voi altistaa työntekijöitä ja ympäristön asukkaita säteilylle. Röntgensäteiden ja radioaktiivisuuden keksiminen 1800 luvun lopulla synnytti monenlaisia ionisoivan säteilyn sovelluksia, jotka altistavat ihmisiä. Näistä tärkeimpiä ovat lääketieteellinen tutkimus ja hoito, ydinaseiden valmistus sekä ydinsähkön tuotanto. Säteilyaltistuksen kannalta ratkaisevaa on se, minkälaisia säteilylähteiden tai radioaktiivisten aineiden säteilyominaisuudet ovat, missä radioaktiiviset aineet altistuksen kohteeksi joutuneen henkilön kannalta ovat ja miten aineet kulkevat ja käyttäytyvät ihmisessä ja ympäristössä. Ulkoisen altistumisen lisäksi ionisoivalle säteilylle voi altistua myös sisäisesti, mikäli radionuklideja joutuu elimistöön suun tai hengityksen kautta. Säteilylajista riippuen säteilyn energiasta osa tai kaikki absorboituu elimistöön. Säteilyn terveysvaikutukset Normaalisti toimivista ydinvoimaloista tai muista lähteistä peräisin olevien radioaktiivisten aineiden määrä on pieni. Vakavissa onnettomuuksissa (reaktoreissa, radioaktiivisten aineiden kuljetuksessa, ydinsukellusveneissä sattuneet onnettomuudet yms.) keinotekoisten radioaktiivisten aineiden määrä voi kuitenkin olla niin suuri, että säteilystä aiheutuu suoria eli deterministisiä vaikutuksia, jolloin suuri määrä soluja tuhoutuu. Esimerkkejä deterministisistä vaikutuksista ovat akuutit säteilysairaudet, vaikea kudosvamma, väliaikainen ja pysyvä hedelmättömyys ja silmän kaihi.

7 Determinististen vaikutusten vakavuus lisääntyy säteilyannoksen suurentuessa. Annos vaste suhteet ovat yleensä s kirjaimen muotoisia ja niillä on kynnys. Pienet säteilyannokset joille kaikki altistuvat, voivat aiheuttaa ns. stokastisia, eli satunnaisia vaikutuksia ilman turvallista kynnystasoa. Stokastiset vaikutukset perustuvat säteilyn aiheuttamiin satunnaisiin vaurioihin DNA:ssa, jotka voivat korjaamattomina johtaa geneettisiin vaikutuksiin (sukusolujen mutaatiot) ja mahdollisesti syöpään (somaattisten solujen mutaatiot). Stokastisen terveysvaikutuksen todennäköisyys on suhteessa annokseen mutta vaikutuksen vakavuus ei. On huomattava, että yksilöllä säteilyn aiheuttaman stokastisen terveysvaikutuksen todennäköisyys on aina pieni, jopa suuren annoksen jälkeen. Stokastiset vaikutukset ovatkin säteilysuojelun suurin huolenaihe, koska niillä ei ole kynnysarvoa ja koska kaikki altistuvat säteilylle. Suuret säteilyannokset aiheuttavat sekä deterministisiä että stokastisia vaikutuksia. Lisätietoja: Mussalo Rauhamaa H, Paile W, Tuomisto J, Vuorinen HS (toim.),ympäristöterveys. Duodecim, Paile W (toim.), Ydinturvallisuus kirjasarjan 4. osa: Säteilyn terveysvaikutukset. Säteilyturvakeskus, Radon Radon on maaperän ja kallion radiumin hajoamistuote, väritön, hajuton ja mauton jalokaasu. Radium puolestaan on maaperän erityyppisissä kiviaineksissa esiintyvä uraanin luonnollinen hajoamistuote. Suomen maa ja kallioperä sisältää runsaasti uraania, varsinkin Etelä Suomen alueella. Etenkin rapakivi ja graniittialueilla uraani ja radiumpitoisuudet ovat korkeita. Noin puolet suomalaisen saamasta säteilyannoksesta on peräisin sisäilman radonista. Kaasumaisena aineena radon pääsee helposti liikkumaan maaperässä ja siirtymään sieltä ilmakehään. Ulkoilmassa radon ei ole ongelma, koska sen pitoisuus laimenee nopeasti. Sen sijaan huonosti ilmastoituun asuntoon rakennuksen alla ja ympärillä olevasta maa aineksesta perustusten kautta kulkeutunut radon voi olla haitallista. Kiviperäiset rakennusmateriaalitkin saattavat sisältää radonia. Radon hajoaa alfasäteilyä lähettäviksi lyhytikäisiksi hajoamistuotteiksi, jotka kiinnittyvät ilmassa esiintyviin pienhiukkasiin. Nämä hiukkaset voivat kulkeutua hengitysilman mukana keuhkoihin ja tarttuvat helposti keuhkoputkiston seinämään. Suuria radonpitoisuuksia voi esiintyä myös erityisesti porakaivosta peräisin olevassa talousvedessä. Juomaveden mukana elimistöön kulkeutunut radon aiheuttaa säteilyaltistuksen erityisesti mahalaukussa, mutta radonia voi päästä myös hengitysilmaan esim. suihkussa käynnin yhteydessä. Hengityselimiin joutuneen radonin on todettu lisäävän riskiä sairastua keuhkosyöpään. Syöpävaara johtuu radonin lyhytikäisten hajoamistuotteiden aiheuttamasta alfasäteilystä. Tälle säteilytyypille on ominaista vähäinen kudoksiin tunkeutuminen. Näin ollen hengitysilman mukana keuhkoihin joutuvien radioaktiivisten aineiden vaikutus ei ulotu syvälle, vaan nimenomaan keuhkoputkiston epiteelikerrokseen. Radon on tupakoinnin jälkeen tärkein keuhkosyövän aiheuttaja. Sen yhteisvaikutus tupakan kanssa on erityisen suuri. Selvitä onko kotisi radonin esiintymisen kannalta riskialttiilla alueella ja onko asiaa alueella tutkittu. Lisätietoa:

8 Mussalo Rauhamaa H, Paile W, Tuomisto J, Vuorinen HS (toim.),ympäristöterveys. Duodecim, Ionisoimaton säteily Ionisoimattoman säteilyn spektri on laaja ja erilaisten säteilylähteiden määrä suuri. Tästä syystä myös niiden terveysvaikutukset poikkeavat suuresti toisistaan. Ionisoimatonta säteilyä ovat mm. UV säteily, näkyvä valo, infrapunasäteily, radiotaajuinen säteily sekä pientaajuiset sähkö ja magneettikentät. Yhteistä niille on niin alhainen fotonin energia (alle 12 ev), että ionisaatiota ei enää esiinny merkittävästi. UV säteilylle altistuminen Merkittävin UV säteilyn lähde on aurinko. Suuri osa auringon UV säteilystä absorboituu maan ilmakehään ja vain UVB sekä UVA pääsevät maanpinnalle. Biologisesti efektiivisestä, eryteemaa aiheuttavasta säteilystä noin 80 prosenttia on suhteellisen lyhytaaltoista UVB säteilyä ( nm) ja alle 20 prosenttia pitkäaaltoista UVA säteilyä ( nm). Ilmakehän otsonikerroksen oheneminen lisää ihmisen altistumista UV säteilylle. Samalla myös säteilyn spektrinen jakauma muuttuu siten, että biologisesti tehokkaan UVB säteilyn suhteellinen osuus lisääntyy. Runsas solariumin käyttö voi lisätä merkittävästi UV säteilylle altistumista. Henkilökohtaiseen UValtistumiseensa voikin vaikuttaa tehokkaimmin omalla käyttäytymisellään ja asianmukaisella suojautumisella tarvittaessa. UV säteily on ionisoimattoman säteilyn lajeista ainoa, jolla on kiistatta osoitettu olevan haitallisia terveysvaikutuksia sellaisilla altistustasoilla, joille ihminen normaalitilanteissa voi joutua alttiiksi. UV säteilyn vaikutukset ihmiseen UV säteily vaurioittaa eläviä soluja aiheuttamalla DNA mutaatioita. Seurauksena voi olla solukuolema ja akuutti kudosvaurio ja toisaalta perimämuutosten kautta hitaammin kehittyvä syöpä. UV säteily ei tunkeudu syvälle, vaan sen suorat vaikutukset rajoittuvat iholle ja silmiin. Tunnetuin UV säteilyn vaikutus on ihon lievä palaminen eli eryyteema. Se ilmenee ihon punoituksena muutaman tunnin kuluttua altistumisesta. Palaminen tapahtuu usein epähuomiossa, koska ihminen ei pysty aistimaan UV säteilyä. Liiallinen krooninen altistuminen voi johtaa ihon ennenaikaiseen vanhenemiseen ja syövän esiasteisiin. Osa näistä vaurioista voi myöhemmin kehittyä okasolusyöväksi. Kaksi muuta yleistä ihosyöpätyyppiä ovat tyvisolusyöpä ja melanooma. IARC onkin luokitellut auringonsäteilyn syöpävaaraluokkaan 1, eli luokkaan, jossa todisteet syöpävaarallisuudesta ovat riittäviä. Ihosyövistä vaarallisin on herkästi etäpesäkkeitä lähettävä melanooma. Tärkein melanooman riskitekijä näyttäisi olevan normaalin vaalean ihon toistuva palaminen auringossa. Melanooma on tällä hetkellä harvinaisin ihosyöpätyyppi, mutta sen yleisyys on kasvanut nopeasti 1950 luvun alusta lähtien. Yhtenä syynä tähän saattaa olla ruskettumista suosivat elintavat ja kauneuskäsitykset. Ihmiset alkoivat yleisesti tiedostaa auringonottoon liittyvät vaarat vasta 1980 luvulla. Voimakas auringon UVB säteily voi aiheuttaa silmän sarveiskalvon tulehdusta eli niin sanottua lumisokeutta. Se vahingoittaa silmän sarveis ja sidekalvon epiteelisoluja. Oireet (mm. sidekalvon punoitus, valonarkuus, lisääntynyt kyyneleritys ja kipu) ilmenevät 3 12 tunnin kuluttua UValtistuksesta. Silmän epiteelikerroksen solujen nopean uudistumisen ansioista oireet häviävät parissa päivässä. Runsas ja pitkäaikainen oleskelu auringonpaisteessa voi aiheuttaa myös silmän mykiössä hitaasti kehittyviä samentumia. Vaurio johtaa lopulta harmaakaihiin. Systeemisiä vaikutuksia ovat immuunivasteen tilapäinen heikentyminen ja D vitamiinin muodostuminen.

9 Tunnetko ihotyyppisi ja ihosyövän riskitekijät? Mieti keinoja, joilla voit vähentää UV säteilystä aiheutuvia haittavaikutuksia. Sähkömagneettiset kentät Ihminen on alttiina elinympäristössään sekä keinotekoisille että luonnon synnyttämille sähkömagneettisille kentille. Sähkömagneettiset kentät voivat olla tarkoituksellisia kuten radio ja tutkalaitteiden synnyttämät kentät, tai esimerkiksi sähköenergiaa hyödyntävissä teollisissa prosesseissa syntyvää hajasäteilyä. Luonnon lähteitä ovat mm. maan staattinen magneettikenttä, salamointi sekä aurinko. Voimakkaimmat staattiset magneettikentät, joille ihminen voi altistua, ovat magneettikuvauslaitteissa. Kuvauksen aikana potilaaseen kohdistuu myös hyvin voimakkaita pulssimaisia magneettikenttiä. Staattiset ja muuttuvat magneettikentät ovat niin voimakkaita, että kudosten lämpeneminen, hermojen sähköärsytys ja kehonsisäisten metalli istutteiden (implanttien) liikkuminen on mahdollista. Lyhytaikainen altistuminen magneettikuvauslaitteen kentille ei ole osoittautunut haitalliseksi muutamia onnettomuustapauksia lukuun ottamatta. Rutiinikäytössä olevien laitteiden kenttä on useimmiten 0,6 1,5 T; joskin yli 3 T laitteita on tutkimuskäytössä. Pientaajuisia 50 Hz sähkö ja magneettikenttiä syntyy sähköenergian tuotannon, jakelun ja käytön yhteydessä. Suurjännitteisten voimajohtojen alla magneettikentät ovat yleensä 3 10 µt ja sähkökentät 1 10 kv/m. Kentät vaimenevat voimakkaasti etäisyyden kasvaessa siten, että 60 metrin etäisyydellä voimajohdoista magneettikenttä on vaimentunut jo alle 1 µt ja sähkökenttä alle 0,1 kv/m. Voimajohdoista aiheutuvat magneettikentät jäävät reilusti nykyisen raja arvon (100 µt) alle, mutta sähkökentän voimakkuuden enimmäisarvo voi ylittyä 400 kv johdon alla. Kotitalouksissa esiintyvien 50 Hz magneettikenttien vuontiheydet ovat normaalisti alle 0,1 T. Lattian alla sijaitseva kiinteistömuuntamo voi kuitenkin aiheuttaa huomattavan magneettikentän lattian tasalla. Muutamissa asunnoissa on mitattu suositusarvon 100 T ylittäviä lukemia. Kodinkoneiden aiheuttamat, yleensä hetkelliset magneettikentät ovat T, mutta ne esiintyvät vain muutaman senttimetrin etäisyydellä laitteista, eivätkä ole vaikutuksiltaan verrattavissa tilanteeseen, jossa koko keho altistuu. Pientaajuisten magneettikenttien ei ole varmuudella voitu osoittaa aiheuttavan suoraa terveyshaittaa. Ainut todennettu biologinen vaikutus on hyvin voimakkaassa magneettikentässä esiintyvät verkkokalvon toiminnan häiriöt, jotka aistitaan epämääräisinä valonvälähdyksinä. Magneettikenttäaltistuksen suositusarvot on säädetty näihin varmistettuihin vaikutuksiin perustuen. Epidemiologisissa tutkimuksissa on kuitenkin saatu viitteitä kohonneesta leukemiariskistä lapsilla jotka asuvat voimajohtojen lähellä yli 0,4 µt magneettikentässä. Näille vaikutuksille ei ole löydetty biologista selitystä, eikä ilmiötä ole nähty kokeellisissa tutkimuksissa. Joitakin havaintoja syövän kehityksen nopeutumisesta on eläinkokeissa saatu, mutta tällöin on käytetty voimakkaampia kenttiä. Väestötutkimusten yhteenvetojen pohjalta IARC on luokitellut pientaajuiset magneettikentät mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi tekijäksi, eli luokkaan 2B. Matkapuhelinten ja muiden langattomien viestinten voimakas yleistyminen on aiheuttanut huolta niiden lähettämään radiotaajuiseen säteilyyn liittyvistä mahdollisista terveysriskeistä. Toistaiseksi ainoa varmasti tiedetty biologinen vaikutus on kudoksen lämpeneminen radiotaajuisesta kentästä absorboituvan energian vaikutuksesta. Voimakkaasta altistuksesta voi seurata vakavia kudosvaurioita ja alemmat tehotasot voivat aiheuttaa lämpöstressiä. Matkapuhelinten ja tukiasemien lähettämien kenttien voimakkuudet jäävät moninkertaisesti nimenomaan tunnettuihin

10 lämpövaikutuksiin perustuvien altistusrajojen alapuolelle. Monet kokeelliset tutkimukset ovat kuitenkin antaneet viitteitä myös muiden kuin lämpövaikutusten olemassaolosta. Varsinkin syöpään liittyviä kokeellisia ja epidemiologisia tutkimuksia on tehty jo runsaasti, mutta vakuuttavaa tieteellistä näyttöä syöpävaikutuksista ei ole saatu. Viime aikoina keskustelua on herättänyt lasten matkapuhelimen käyttö. Erityisesti on huolta herättänyt matkapuhelinsäteilyn mahdollinen haitallinen vaikutus lasten kehittyvään hermostoon, jonka tiedetään olevan herkkä monille tunnetuille ympäristötekijöille. Mieti miten voit halutessasi vähentää altistumista matkapuhelinsäteilylle. Epäsuora terveyshaitta saattaa syntyä tilanteessa, jossa sähkömagneettiset kentät häiritsevät turvallisuuden kannalta tärkeiden laitteiden kuten kehonsisäisen sydämentahdistimen, lääkeannostelijan, potilaaseen ulkoisesti kytkettyjen valvontalaitteen tai kuulokojeen toimintaa. Häiriöitä voi aiheutua erityisesti matkapuhelimista, mutta myös kauppojen tuotesuojaportit, metallinpaljastimet ja radiotaajuiset tunnistuslaitteet ovat esimerkkejä uuden teknologian mukanaan tuomista häiriöongelmista. Joidenkin suhteellisen voimakkaasti säteilevien laitteiden käyttöä on varmuuden vuoksi rajoitettu tietyissä tilanteissa kuten lentokoneissa ja sairaaloissa. Lisätietoa: Mussalo Rauhamaa H, Paile W, Tuomisto J, Vuorinen HS (toim.),ympäristöterveys. Duodecim, Nyberg H, Jokela K (toim.): Säteily ja ydinturvallisuus kirjasarjan 6. osa: Ionisoimaton säteily Sähkömagneettiset kentät. Säteilyturvakeskus, 2006 ( Melu Mitä on melu? Melu on ääntä, jonka ihminen kokee epämiellyttävänä ja häiritsevänä tai joka on muulla tavoin ihmisen terveydelle tai muulle hyvinvoinnille haitallista. Melu on siis ei toivottua ääntä. Ääni ja äänenpainetaso Ääni on väliaineessa etenevää aaltoliikettä, paineen vaihtelua, joka koetaan kuuloaistimuksena. Äänenpaineen voimakkuus ilmaistaan logaritmisen suureen, äänenpainetason (Lp) avulla, jonka mittayksikkönä on desibeli (db). Äänen taajuus on äänivärähdysten lukumäärä sekunnissa ja sen yksikkö on hertsi (Hz). Ihmisen korva pystyy aistimaan voimakkuudeltaan db:n ääniä ja taajuudeltaan Hz:n ääniä. Kuulo on herkin alueella Hz. Ihminen ei aisti suuri ja pienitaajuisia ääniä niin voimakkaina kuin äänenpainetasoltaan yhtä suuria keskitaajuisia ääniä. Tästä syystä äänenpainetasoa mitattaessa äänen eri taajuuksia painotetaan käyttäen painotussuodattimia, joista tavallisin on A suodatin. Näin äänenpainetasomittauksissa saatavat tulokset vastaavat paremmin kuulohavainnon mukaisia tuloksia. A suodattimella mitattua äänenpainetasoa kutsutaan A äänitasoksi (LA) ja sen mittayksikkö on db(a). Äänitasosta käytetään myös nimitystä melutaso, sillä äänitasoa käytetään usein äänen haitallisuuden mittana. Äänen meluisuutta ei voida suoraan mitata, koska melu on subjektiivinen käsite.

11 Taulukko : Esimerkkejä erilaisista äänenpainetasoista (Kuulonhuoltoliitto ry: Tulppa melulle muunneltu) Äänitaso (db) Lähde Lehtien havina Tietokone Keskustelu Liikenne Moottoripyöräkilpailu Disko Rock konsertti Suihkukone 120 Kipukynnys Mieti, miten voimakkaille äänille sinä altistut päivittäin? Melun vaikutukset ihmiseen Melulla on monia kielteisiä vaikutuksia ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Se voi aiheuttaa elimistössä sekä psyykkisiä että fyysisiä häiriöitä. Melu voi häiritä tai vaikeuttaa työskentelyä, lepoa, nukkumista ja keskustelua. Melu saattaa myös vaurioittaa pysyvästi kuuloelimiä ja aiheuttaa siten kuulon eriasteista heikkenemistä ja korvien soimista. Ääni tuntuu epämiellyttävältä noin desibelin tasolta alkaen ja 120 desibelissä se rikkoo kipurajan. Korvaa vaurioittavan äänen raja arvona (8 tuntia päivässä) pidetään 75 desibeliä. Äänen voimakkuuden lisäksi melun kokemiseen vaikuttaa melun toistuvuus, ajoitus ja kesto. Häiritseväksi ja haitalliseksi kokeminen on yksilöllistä ja riippuu huomattavasti melun lähteestä. Joku voi nauttia siitä, mitä toinen pitää jo meluna. Melu voi aiheuttaa kuulovaurion äkillisen, voimakkaan äänen seurauksena (ns. akustinen trauma) tai vähitellen pitkäaikaisessa altistumisessa, jolloin vaurion syntymiseen riittää vähäisempi melutaso. Melun aiheuttama kuulovaurio johtuu sisäkorvan aistinkarvasolujen tuhoutumisesta. Pitkäaikainen altistus yli desibelin melutasolle johtaa pysyvään kuulovaurioon. Lievää tilapäistä kuulokyvyn alentumista voi esiintyä jo db melutasolla. Yli 130 db:n melu aiheuttaa jo lyhytaikaisenakin kuulovaurion, joka voi olla tilapäinen. Kuulovaurion syntymiseen vaikuttaa äänen voimakkuuden, korkeuden ja keston ohella yksilöllinen herkkyys. Alla olevassa taulukossa on suurimmat sallitut oleskeluajat eri melutasoissa päivässä eli melutasojen turvallisuusaikarajat. Jos aika ylittyy, kuulovaurion riski on toistuvassa melualtistuksessa todennäköinen. Koska desibeli on logaritminen yksikkö, 3 db:n lisäys melutasoon kaksinkertaistaa melurasituksen ja sallittu melussaoloaika puoliintuu.

12 Taulukko : Turvallisuusaikarajat eri melutasoille. Melutaso db(a) Aika 75 8 h 78 4 h 81 2h 84 1 h min min 93 7 min 96 3 min 99 1,5 min Yleinen melun aiheuttamaan kuulovaurioon liittyvä oire on korvien soiminen eli tinnitus. Tällöin melu on tuhonnut kuulosimpukan aistinkarvasoluja ja aiheuttanut tilapäisen tai pysyvän ääniaistimuksen. Tinnituksesta kärsivä kokee äänen yksilöllisesti. Ääni voi olla esim. soiva, suriseva, viheltävä tai sykkivä. Korvissa soiva jatkuva melu häiritsee päivittäistä elämää ja tekee nukkumisesta vaikeaa Melu aiheuttaa haittoja jo matalissakin äänitasoissa: heikentynyttä keskittymiskykyä ja puheviestintää, alentunutta työkykyä, psyykkisiä ja fysiologisia oireita. Melu voi vähentää unen syvyyttä, herättää unesta tai vaikeuttaa nukkumista. Jos melu on jatkuvaa, db(a) ylittävä taso vaikuttaa kielteisesti uneen. Mikäli melu ei ole jatkuvaa, yksittäiset db(a) äänet voivat häiritä unta etenkin jos taustamelu on alhainen. Jos uni häiriintyy, siitä seuraa usein väsymystä ja suorituskyvyn heikkenemistä. Lisäksi melu voi aiheuttaa masennusta ja aggressiota. Melu aktivoi ihmisen fysiologisia mekanismeja ja aiheuttaa siten verisuonten supistumista, sydämen syketaajuuden lisääntymistä ja verenpaineen kohoamista. Kyseessä on yleinen stressireaktio. Taulukko. Meluhaitan keskimääräinen riippuvuus melutasosta (Pönkä A: Terveydensuojelu, 1998.) Haitta Äänitaso (dba), alkaen Yleinen häiriövaikutus, vaikutukset suorituskykyyn, muut psyykkiset vaikutukset Vaikutus uneen Muutokset verenkierrossa ja muissa elintoiminnoissa Keskustelun häiriintyminen Keskustelun estyminen Kuuloaistin vioittuminen pitkäaikaisen altistumisen seurauksena Kipukynnys Mieti, millä tavalla melu on sinua häirinnyt? Onko melu aiheuttanut sinulle kuulo oireita tai terveyshaittoja? Melulähteet Me altistumme päivittäin monista eri lähteistä tulevalle melulle. Melu voidaan sen lähteen perusteella jaotella ympäristömeluksi, vapaa ajan meluksi, asumismeluksi tai työpaikkameluksi.

13 Ympäristömelu Liikenne ja erityisesti autoliikenne on yleisin ympäristömelulähde. Sen lisäksi ympäristömelua aiheuttavat mm. teollisuus ja rakentaminen. Tieliikennemelu syntyy pääasiassa ajoneuvon moottorin melusta, rengasmelusta ja ilmavirtauksista. Kaupunkiympäristössä liikennemelun määräävät liikenteen nopeus, määrä ja jakautuma, raskaiden ja epäkuntoisten ajoneuvojen määrä, kiihdytykset ja tien mäkisyys. Tieliikenne aiheuttaa taajamien kokonaismelusta ylivoimaisesti suurimman osan. Lentoliikenne on ajallisesti ja paikallisesti rajoittuneempaa kuin tieliikenne. Helikopteri ja vesitasoliikenne ovat kuitenkin poikkeuksia. Tyypillistä lentomelulle on laaja taajuusalue. Oma lukunsa lentoliikenteen melussa ovat ns. yliäänipamaukset, joita syntyy lennettäessä ääntä nopeammin. Lentokenttien meluvyöhykkeet sijoittuvat kiitoratojen ja lentoreittien suuntaisesti useiden kilometrien päähän. Erityisongelman aiheuttavat sotilaskoneet ja erityisesti niiden matala ja yölentoharjoitukset. Suomessa raideliikenteen ja laivojen aiheuttama melu on suhteellisen pieni ympäristöhaitta. Moottoriveneiden ja vesiskoottereiden ympäristömeluhaitat kohdistuvat pahimmin loma asunto ja virkistysalueisiin, joilta odotetaan erityistä hiljaisuutta. Meluhaittoja aiheuttavat myös maastoajoneuvot, työkoneet ja moottorikelkat, jotka käyttävät yleensä pieniä vaihteita ja suuria kierrosnopeuksia, ja joiden äänenvaimentimien tehokkuudesta on usein tingitty. Suurin osa rakentamismelusta on peräisin erilaisista koneista. Myös työmaalle suuntautuva liikenne on tavallinen melun lähde. Teollisuuden aiheuttama melu on alan monimuotoisuuden vuoksi hyvin vaihtelevaa. Monet melua synnyttävät laitteet ovat samoja kuin rakentamisessakin. Teollisuuden aiheuttama melu on usein matalataajuista ja liikennemelua häiritsevämpää. Vapaa ajan melu KUVA vapaa ajan melu Vapaa ajan harrastuksissa voidaan altistua melulle vaarallisessa määrin ja harrastukset aiheuttavat usein myös ympäristömelua. Vaarallisimpia harrastuksia kuulon kannalta ovat liian voimakkaan musiikin kuuntelu, moottoriurheilu ja ammunta. Muita merkittäviä vapaa ajan melunlähteitä ovat työkoneet ja lelut. Sekä moottoriurheilun harrastajat että kilpailujen katsojat voivat altistua kuulolle vaaralliselle melulle. Moottoriradat aiheuttavat lähes poikkeuksetta meluhaittaa myös ympäristölleen, koska ajoneuvot ovat vakiomalleihin verrattuna meluisampia ja niitä käytetään suuremmilla kierrosnopeuksilla. Useimmissa ampumalajeissa harrastajat altistuvat suurille melutasoille. Lähes kaikki suomalaiset miehet altistuvat ampumamelulle varusmiespalveluksensa aikana. Vuosittain varusmiestä saa palveluksensa aikana laukaisumelun aiheuttaman meluvamman. Ampumaurheilun harrastajat ja armeijassa olevat käyttävät yleensä kuulosuojaimia, mutta metsästäjien suojautuminen melulta on vähäistä. Myös ammuntaa sivusta seuraavien tulisi huolehtia kuulonsa suojelusta. Musiikki koetaan lähes aina miellyttävänä, eikä sitä siksi pidetä vaarallisena. Viihdyttävä musiikkikin muuttuu meluksi, kun se on liian voimakasta. Äänenvahvistimien käyttö on lisännyt melun määrää. Musiikkimelulle altistutaan erityisesti diskoissa ja rock konserteissa. Myös korvalappustereot voivat aiheuttaa kuulovammoja, jos niillä kuunnellaan liian kovaäänistä musiikkia jatkuvasti. Suurimmassa vaarassa ovat muusikot ja esim. ravintolatyöntekijät, jotka altistuvat musiikkimelulle työssään. Asumismelu Melulla on suuri vaikutus asumisviihtyvyyteen. Asuntojen melulähteitä ovat asukkaat itse, asukkaiden käyttämät koneet ja laitteet sekä talon yhteiset laitteet. Suurimman osan häiritsevästä melusta aiheuttavat

14 ihmiset. Eniten häiriötä aiheutuu porraskäytävämelusta, askeläänistä ja musiikista. Rakennusten tekniset laitteet aiheuttavat melua etupäässä silloin, kun niissä on jokin vika tai niitä käytetään väärin. Työpaikkamelu Koneellistumisen myötä työpaikkojen melutaso näyttää kasvavan. Toisaalta samalla automaatioasteen nousu vähentää melulle altistuvien määrää. Meluisimmat teollisuudenalat ovat kaivosteollisuus, puu ja paperiteollisuus, lasitavarateollisuus sekä metalli ja konepajateollisuus. Mieti, millaiselle melulle altistut ympäristön kautta, vapaa ajalla, asunnossasi ja työpaikallasi? B 1.2. Kemialliset ympäristötekijät Ympäristössämme on runsaasti sekä luontaisia että ihmisen tuottamia myrkyllisiä aineita. Kemikaalien aiheuttamia riskejä arvioidaan yleensä vertaamalla kunkin aineen haitalliseksi tiedettyjä pitoisuuksia ja annoksia niille tapahtuvaan altistumiseen. Terveyden kannalta olennaista ei kuitenkaan ole aineiden myrkyllisyys, vaan niiden joutuminen ihmiselimistöön. Ympäristön myrkyllisten aineiden tärkeimmät altistumistiet ovat ruuansulatuskanava ja hengitystiet, ja tietyissä työympäristöissä myös iho. Katso lisää altistumisen arvioinnista Riskianalyysi osiosta. Työympäristön kemikaalitasot ovat useimmiten huomattavasti suurempia kuin muun elinympäristön. Kemikaalien asiaton jätehuolto on aiheuttanut Suomessakin satoja maaperän ja pohjaveden saastumistapauksia. Kemikaalien käytön lisääntymisen arvellaan olevan yhteydessä allergiatapausten määrän kasvuun, myrkytyksiin ja kohonneeseen syöpätapausriskiin. Ihmisen altistumista eräille kemiallisille ympäristötekijöille ja niiden terveysvaikutuksia käsitellään tässä verkkomateriaalissa altistumisreittien mukaisesti jaoteltuina: Ilma: hiukkaset, sisäilman tupakansavu, formaldehydi, bentseeni, ulkoilman hiilivedyt, häkä, typenoksidit, otsoni, rikkidioksidi, raskasmetallit, haisevat rikkiyhdisteet, hiilidioksidi, sisäilman haihtuvat orgaaniset yhdisteet. Vesi: arseeni, fluoridi, nitraatti ja nitriitti, uraani, desinfioinnin sivutuotteet Ravinto: PCB ja dioksiiniyhdisteet, kadmium, metyylielohopea, torjunta aineet, ravinnon lisäaineet B 1.3. Biologiset tekijät Voimme saada tauteja aiheuttavia bakteereja ja viruksia ilman, juomaveden ja ravinnon välityksellä tai suorassa kontaktissa toiseen ihmiseen. Tartuntatauteja aiheuttavien mikrobien lisäksi ympäristössämme on monenlaisia muita biologisia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa haitallisesti terveyteen. Keväisin ja kesäisin ilmassa on siitepölyä, joka aiheuttaa allergikoille oireita. Rehevöityneissä vesissä voi kasvaa myrkyllisiä sinileviä. Biologisten tekijöiden terveysvaikutuksia ja niille altistumista käsitellään tässä verkkomateriaalissa eri altistumisreittien mukaisesti jaoteltuina: Ilma: sisäilman mikrobit (homesienet ja bakteerit), kasveista ja eläimistä peräisin olevat allergeenit Vesi: vesivälitteiset mikrobit, sinilevät

15 Ravinto: ruokamyrkytyksiä aiheuttavat mikrobit B2. ALTISTUMISREITIT eli altistumisreitin mukainen luokittelu Ihminen on yhteydessä ympäristöönsä erilaisten rajapintojen kautta. Tärkeimpiä rajapintoja ovat keuhkot, iho ja ruoansulatuskanava. Ne suojaavat ihmistä ulkoisilta epäpuhtauksilta, mutta ovat myös altistusreittejä. Aikuinen syö päivittäin noin 1,5 kg ruokaa, juo n. 2 kg vettä, mutta hengittää yli 24 kg ilmaa. Yleensä hengitettävää ilmaa "ei voi valita", minkä vuoksi hengitystiet ovat merkittävin altistumisreitti ympäristön epäpuhtauksille. Keuhkot ovat myös herkin rajapinta. Iho on altistusreittinä tärkeä lähinnä työympäristöissä, joissa se joutuu suoraan kontaktiin erilaisten kemikaalien kanssa. Kuva. Altistumisreitit. Luokittelu altistusreitin mukaan johtaa paljon käytettyyn jaotteluun, jossa terveyteen vaikuttava ympäristö ajatellaan koostuvaksi ilmasta, vedestä ja ravinnosta. Tätä luokittelua vastaa käytännön ympäristövalvonnan ja ympäristönsuojelun jakautuminen eri osa alueisiin (esim. ilmansuojelu, vesiensuojelu) ja tätä lähestymistapaa on käytetty mm. Ympäristöterveys kirjassa. Ilma Vesi Ravinto Altistumisreitin mukaiseen luokitteluun on vaikea sijoittaa fysikaalisia tekijöitä (mm. melu, tärinä, säteily, lämpötila). Esimerkiksi säteily sinänsä ei ole "ilmassa", vaan etenee väliaineesta riippumatta. Fysikaalisten tekijöiden, kuten säteily ja melu, ei tarvitse tulla syödyiksi, juoduiksi tai hengitetyiksi, vaan niiden sisältämä energia voi siirtyä suoraan ympäristöstä ihmiseen. Toisaalta ihminen voi altistua säteilylle myös siten, että radioaktiivisia aineita siirtyy häneen hengitetyn ilman mukana (esimerkiksi huoneilman radon ja sen hajoamistuotteet), vedessä (juomaveden uraani) tai ravinnossa (Tsernobylin ja ydinkokeiden cesium laskeuman kertyminen elintarvikkeisiin). Melun ja säteilyn terveysvaikutuksia käsitellään tässä oppimateriaalissa omissa kappaleissaan osiossa Fysikaaliset tekijät. B 2.1. Ilma Ulkoilma Ihminen hengittää ilmaa kuutiota vuorokaudessa. Erityisesti kaupunkien ulkoilmassa on useita terveydelle haitallisia epäpuhtauksia. Ilman epäpuhtaudet ovat kaasumaisia ja hiukkasmaisia yhdisteitä, jotka esiintyvät ilmakehässä normaalia suurempina pitoisuuksina (kts. taulukko). Ilman saastumista aiheuttavat ensi sijassa energiantuotannon, teollisuuden ja liikenteen päästöt. Koska energiantuotannon ja teollisuuden suurten pistelähteiden päästöjä on ollut teknisesti helpompi vähentää kuin liikenteen hajapäästöjä, on tieliikenne tällä hetkellä terveyden kannalta merkittävin ilmansaasteiden lähde. Ilmansaasteiden terveyshaitat ovat seurausta altistumisesta ilmassa oleville haitallisille aineille. Altistuminen on sitä suurempaa mitä korkeampia hengitysilman pitoisuudet ovat ja mitä kauemmin ihminen hengittää saastunutta ilmaa. Erityisesti kaupunkien keskustoissa ja muilla vilkkaasti

16 liikennöidyillä alueilla liikkuvat ja asuvat ihmiset altistuvat ilmansaasteille muita enemmän. Pientaloalueilla puunpoltto voi lisätä huomattavasti altistumista ilmansaasteille. Merkittävä osa ulkoilman saasteista (mm. pienhiukkaset ja otsoni) kulkeutuu Suomeen maan rajojen ulkopuolelta. Taulukko: Ilman epäpuhtaudet. (Mussalo Rauhamaa & Jaakkola (toim.) 1993, Ympäristöterveyden käsikirja) Kaasut NIMI JA KEMIALLINEN KAAVA Rikkidioksidi (SO2 ) Typenoksidit (NOx) Typpidioksidi (NO2) Typpimonoksidi (NO) Typpioksiduuli (N2O) Hiilidioksidi (CO2) Hiilimonoksidi (CO) Hiilivedyt (CHx), esim. Polyaromaattiset hiilivedyt (PAH) Kloorifluoriyhdisteet (CFCs) Bentseeni (C6H6) Otsoni (O3) Muut fotokemialliset oksidantit: PAN eli peroksiasetyylinitraatti Vetyperoksidi (H2O2) Hajuyhdisteet Rikkivety (HS) Ulkoilman epäpuhtaudet aiheuttavat kiistatta vakavia terveysvaikutuksia. Viime aikojen tutkimukset ovat varsin yksiselitteisesti osoittaneet tärkeimmiksi terveyttä uhkaaviksi saasteiksi pienet hiukkaset, otsonin ja typen oksidit. Käsitykset ilmansaasteiden terveysvaikutuksista ovat muuttuneet oleellisesti vuosituhannen vaihteessa. Laajat tutkimukset ovat paljastaneet polttoperäisten pienhiukkasten dramaattiset vaikutukset niin hengityselinten oireiluun kuin kuolleisuuteenkin. Suomessa ilmansaasteiden pitoisuudet eivät useimmille ihmisille aiheuta merkittäviä terveyshaittoja. Ihmisten herkkyys ilmansaasteille kuitenkin vaihtelee. Herkät väestöryhmät (hengitys ja sydänsairaat sekä vanhukset ja lapset) voivat saada muita helpommin oireita ja terveyshaittoja kun ilmansaasteiden pitoisuudet kohoavat. Sisäilma Ihminen viettävät keskimäärin yli 90 % ajastaan sisätiloissa. Sisäilman kaasumaisista ja hiukkasmaisista epäpuhtauksista osa on peräisin ulkoilmasta ja niiden määrät saattavat joskus olla moninkertaisia verrattuna ulkoilmaan. Rakennus ja pintamateriaalit, huonekalut, maaperä, ihmiset, kotieläimet ja kasvit voivat toimia epäpuhtauslähteinä rakennuksen sisällä. Myös monet ihmisen toiminnot, kuten tupakointi, ruoanlaitto ja puun poltto toimivat sisäilman epäpuhtauksien lähteinä. Altistuminen sisäilman epäpuhtauksille on lisääntynyt mm. liian tiiviin tai virheellisen rakentamisen, puutteellisen ilmanvaihdon, korkeiden lämpö ja kosteustasojen, synteettisten rakennusmateriaalien ja kotitalouksissa käytettävien kemikaalien myötä. Altistuminen asbestille ja radonille lisäävät riskiä sairastua syöpään. Rakennusten kosteusvauriot ovat yleisiä ja saavat aikaan mikrobikasvua sekä rakennusmateriaalien kemiallista hajoamista. Tyypillisiä kosteusvaurioihin liittyviä oireita lapsilla ovat nuha ja yskä. Hengityselin ja sydänsairaat voivat saada hengenahdistusta tai yskää tai heidän toimintakykynsä voi heikentyä.

17 Talvisin pakkanen voi pahentaa erityisesti astmaatikkojen oireita. Tärkeää hyvän sisäilman kannalta on riittävän tehokas poistoilmanvaihto sekä puhtaan korvausilman saanti. Tärkeimpiä ilmansaasteita Hiukkaset Ulkoilmassa on aina hiukkasia. Hiukkaspitoisuuksia nostavat mm. energiantuotannon, teollisuuden, liikenteen ja puun pienpolton päästöt. Hiukkasten lähteet, koko ja kemiallinen koostumus kuitenkin vaihtelee suuresti. Pienet hiukkaset ovat terveydelle haitallisempia kuin suuret, koska ne pääsevät kulkeutumaan syvälle hengitysteihin. Halkaisijaltaan alle 10 mikrometrin (µm) kokoisia hiukkasia kutsutaan hengitettäviksi hiukkasiksi (PM 10 ), sillä ne pystyvät kulkeutumaan alempiin hengitysteihin eli henkitorveen ja keuhkoputkiin. Alle 2,5 µm:n kokoiset pienhiukkaset tunkeutuvat keuhkorakkuloihin asti. Alle 0,1 µm:n hiukkaset määritellään ultrapieniksi. Ne saattavat päästä keuhkorakkuloista verenkiertoon. Suomessa suuri osa kaupunki ilman hengitettävistä hiukkasista on peräisin liikenteen nostattamasta katupölystä eli epäsuorista päästöistä. Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet kohoavat etenkin maalis huhtikuussa, kun jauhautunut hiekoitushiekka ja asfalttipöly nousevat liikenteen vaikutuksesta ilmaan. Kevätpöly koostuu merkittävältä osalta hiekoitushiekasta peräisin olevista mineraalihiukkasista, mutta siinä on myös mukana talven aikana katujen pintaan laskeutuneita pakokaasuhiukkasia sekä asvaltista ja autonrenkaista irronnutta materiaalia. Merkittävä osa mineraalihiukkasista on niin suuria, että ne jäävät pääosin nenänieluun ja henkitorveen, josta ne värekarvaliikkeen kuljettamana nousevat ylös nieluun. Kaupunki ilman pienhiukkasten on todettu olevan selkeästi tärkein ulkoilman saaste. Ne ovat pääosin kaukokulkeumaa ja osin peräisin liikenteen pakokaasuista, tulisijojen tai energiantuotannon päästöistä. Dieselpakokaasussa on runsaasti nokihiukkasia, joiden ytimessä on hiiltä ja metallioksideja, ja hiileen on usein adsorboituneena runsaasti orgaanisia aineita kuten polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä. Liikenteestä ja muista polttolähteistä peräisin olevia pienhiukkasia pidetään haitallisimpina terveydelle. Primaariset nokihiukkaset ovat hyvin pieniä, jopa vain kymmeniä nanometrejä. Ne aggregoituvat suuremmiksi hiukkasiksi, jotka nekin kykenevät edelleen etenemään keuhkoihin saakka. Siksi polttoperäisiä hiukkasia pidetään terveydelle haitallisempina kuin kevätpölyn mineraalihiukkasia. Ultrapieniä hiukkasia syntyy kaiken palamisen seurauksena, kaupungeissa erityisesti liikenteestä. Hiukkasten pitoisuudet ovat korkeimmillaan polttolähteiden, esim. liikenneväylien, välittömässä läheisyydessä. Erityisen herkkiä hiukkasten aiheuttamille terveyshaitoille ovat lapset, vanhukset, kaikenikäiset astmaatikot ja pitkittynyttä keuhkoputkentulehdusta sairastavat sekä yleensä vanhemmalla iällä sepelvaltimotautia ja keuhkoahtautumatautia sairastavat henkilöt. Hiukkaspitoisuuksien kohoaminen lisää hengitystietulehduksia, astmakohtauksia, ja heikentää keuhkojen toimintakykyä. Hiukkaspitoisuuksien päivittäinen vaihtelu lisää sairastuvuutta ja kuolleisuutta hengityselinten sairauksiin sekä sydän ja verisuonitauteihin. Pitkäaikaisen pienhiukkasaltistuksen on todettu lyhentävän keskimääräistä elinikää, lisäävän astmariskiä ja hidastavan keuhkojen kasvua lapsilla. Sisäilman tupakansavu Tupakointi on terveyden kannalta haitallisin sisäilman epäpuhtaus. Passiivisessa tupakoinnissa ihminen altistuu tahtomattaan ympäristön tupakansavulle, joka koostuu tuhansista terveydelle haitalliseksi tiedetyistä kemikaaleista. Passiiviselle tupakoinnille altistuminen julkisissa paikoissa ja

18 monilla työpaikoilla on viime aikoina huomattavasti vähentynyt lainsäädännön ja yleisen asennemuutoksen johdosta. Myönteisestä kehityksestä huolimatta ympäristön tupakansavulle altistuu tahtomattaan suuri määrä ihmisiä, erityisesti kodeissa ja autoissa. Suomalaisista aikuisista tupakoi edelleen noin neljännes. Passiivinen tupakointi aiheuttaa samoja terveyshaittoja kuin aktiivinenkin, eli mm. keuhkosyöpää, sydän ja verisuonitauteja, hengitystieinfektioita ja syntymäpainon laskua. Formaldehydi Formaldehydille (HCHO) altistuminen tapahtuu pääasiassa sisälähteistä johtuen. Pahimpia sisälähteitä ovat kosteuden ja lämmön vaikutuksesta hajoavat rakennusmateriaalien liimat. Formaldehydin lähteitä voivat olla myös mm. maalit, tekstiilit, puhdistus ja desinfiointiaineet, tupakointi, tuore puu ja huopakynät. Formaldehydi aiheuttaa silmien ja ylempien hengitysteiden limakalvojen ärsytystä sekä nuha ja muuta hengitysteiden oireita. Se voi aiheuttaa ärsytysoireita jo hajukynnystä alemmilla pitoisuuksilla. Sisäilman formaldehydin päästöjä alettiin rajoittaa 1980 luvulla ja vuonna 2004 formaldehydi luokiteltiin ihmiselle syöpävaaralliseksi kemikaaliksi. Bentseeni Bentseeni (C 6 H 6 ) on orgaaninen hiilivety, jonka tärkein ulkolähde on liikenne. Bentseeniä vapautuu bensiinin haihtuessa sekä palaessa epätäydellisesti. Sisälähteistä merkittävin on tupakansavu. Bentseeni on yleisesti esiintyvä syöpää (leukemia) aiheuttava kemikaali, jonka pitoisuudet ulkoilmassa ovat kuitenkin yleensä pieniä. Ulkoilman hiilivedyt Ulkoilmassa esiintyy bentseenin lisäksi monia muitakin hiilivetyjä, jotka usein haisevat ja ärsyttävät hengitysteitä. Palamisessa syntyy esim. puolihaihtuvia polyaromaattisia hiiliyhdisteitä eli PAHyhdisteitä, mm. syöpävaarallista bentso(a)pyreeniä, jolle on asetettu tavoitearvo. PAH yhdisteiden pitoisuudet ovat yleensä pieniä, mutta suurentuneita ainakin ajoväylien läheisyydessä. Hiilivedyt ja typen oksidit muodostavat alailmakehässä otsonia, joka on terveydelle haitallista ja vaurioittaa kasveja. Häkä Häkää eli hiilimonoksidia (CO) syntyy epätäydellisen palamisen tuloksena. Ulkoilman häkä on peräisin pääosin henkilöautojen pakokaasuista ja pienimittakaavaisesta lämmittämisestä kiinteillä polttoaineilla. Häkäpitoisuudet ovat nykyisin kuitenkin pienenemässä polttoaineiden ja moottoritekniikan parantumisen sekä pakokaasujen katalyyttisen puhdistuksen ansiosta. Ruuhkassa moottoriajoneuvon sisäilman häkäpitoisuus voi olla paljon korkeampi kuin ajoneuvon ulkopuolella. Asuntojen sisäilmaan häkää joutuu esim. silloin jos savupellit suljetaan liian aikaisin puunpolton jälkeen. Häkä aiheuttaa hapenpuutetta, koska se vähentää veren punasolujen hapenkuljetuskykyä sitoutumalla hemoglobiiniin. Häkä on alkoholin ohella merkittävin akuutteja myrkytyskuolemia aiheuttava kemikaali. Typenoksidit Typenoksideilla tarkoitetaan typpimonoksidia (NO) ja typpidioksidia (NO 2 ). Ulkoilman typpidioksidista valtaosa muodostuu typpimonoksidin reagoidessa otsonin kanssa. Suurin osa ulkoilman typenoksidien pitoisuuksista aiheutuu liikenteen päästöistä, joista raskaan liikenteen osuus on merkittävä. Typenoksidien pitoisuudet ovat suurimmillaan ruuhka aikoina, erityisesti

19 talvisin ja keväisin tyynillä pakkassäillä. Sisäilman merkittäviä typpioksidien lähteitä ovat kaasuliedet. Eniten terveyshaittoja aiheuttava typen oksidi on syvälle hengitysteihin tunkeutuva ja niiden ärsytystä aiheuttava typpidioksidi. Se lisää hengityselinoireita ja infektioita erityisesti lapsilla ja astmaatikoilla sekä korkeina pitoisuuksina supistaa keuhkoputkia. Typpidioksidi voi lisätä hengitysteiden herkkyyttä muille ärsykkeille, kuten allergeeneille, kylmälle ilmalle ja siitepölyille. Otsoni Otsoni (O 3 ) suojelee tai vahingoittaa maan eliöitä riippuen siitä, millä korkeudella sitä ilmakehässä on. Korkealla stratosfäärissä otsoni toimii suojakilpenä auringon vaarallisia UV säteitä vastaan. Sen sijaan lähellä maanpintaa olevassa alailmakehässä (troposfäärissä) ja hengitysilmassa otsoni on ihmisille, eläimille ja kasveille haitallinen ilmansaaste. On siis olemassa kaksi erillistä otsoniongelmaa: elämää suojaava otsoni on viime vuosikymmeninä vähentynyt yläilmakehässä (otsonikato) mutta haitallisen otsonin määrä sen sijaan lisääntyy alailmakehässä. Ulkoilmassa otsonia muodostuu auringon UV säteilyn vaikutuksesta hapen, typpidioksidin ja hiilivetyjen välisissä kemiallisissa reaktioissa. Otsonia ei vapaudu välittöminä päästöinä, mutta liikenteen typpidioksidipäästöillä on merkittävä osuus otsonin muodostumisessa. Kaupunkien keskustoissa otsonia on kuitenkin vähemmän kuin esikaupunkialueilla ja maaseudulla, koska sitä myös kuluu pakokaasuissa olevan typpimonoksidin hapettuessa typpidioksidiksi. Suomessa otsonipitoisuudet ovat suurimmillaan aurinkoisella säällä keväällä ja kesällä taajamien ulkopuolella. Kaukokulkeutuminen muualta Euroopasta kohottaa Suomen otsonipitoisuuksia selvästi. Otsonin sisälähteitä olivat aiemmin mm. kopiokoneet ja laserkirjoittimet, mutta teknisen kehityksen johdosta näitä lähteitä ei enää pidetä sisäilmassa ongelmana. Otsonin aiheuttamia tyypillisiä oireita ovat silmien, nenän ja kurkun limakalvojen ärsytys. Hengityssairailla voivat myös yskä ja hengenahdistus lisääntyä ja toimintakyky heikentyä. Kohonneisiin otsonipitoisuuksiin voi myös liittyä lisääntynyttä kuolleisuutta ja sairaalahoitoja. Rikkidioksidi Ulkoilmassa hiukkasina tai kaasumaisena aerosolina esiintyvä rikkidioksidi on pääosin peräisin fossiilisten polttoaineiden poltosta energiantuotannossa. Rikkidioksidipäästöt kehittyneissä maissa ovat laskeneet huomattavasti viime vuosikymmenten aikana, joten myös pitoisuudet ulkoilmassa ovat nykyisin alhaisia. Joillakin teollisuuspaikkakunnilla ongelmia saattaa edelleen esiintyä etenkin teollisuusprosessien häiriötilanteissa. Rikkidioksidi ärsyttää suurina pitoisuuksina ylähengitysteitä ja suuria keuhkoputkia. Rikkidioksidin aiheuttamia tyypillisiä äkillisiä oireita ovat yskä, hengenahdistus ja keuhkoputkien supistuminen. Astmaatikot ovat selvästi muita herkempiä rikkidioksidin vaikutuksille ja erityisesti pakkanen voi pahentaa rikkidioksidin aiheuttamia oireita. Nykypitoisuudet Suomessa tuskin kuitenkaan aiheuttavat terveyshaittoja. Raskasmetallit Raskasmetalleja on luonnostaan kallioperässä ja maaperässä. Niitä pääsee ilmakehään ja vesistöihin sekä luonnossa tapahtuvista prosesseista (mm. tulivuoren purkaukset, kivien rapautuminen) että ihmisen toiminnan seurauksena (mm. metalliteollisuudesta ja energiantuotannosta, elohopeaa pääasiassa energiantuotannosta). Maailmanlaajuisesti merkittävä lyijyn lähde on ollut liikenne, koska bensiinissä käytettiin nakutuksenestoaineena tetraetyylilyijyä. Suomessa lyijyn käyttö bensiinissä lopetettiin 1980 luvulla, joten terveyden kannalta olennaisin leviämistapa ilmasta

20 syötävien vihannesten, marjojen ja hedelmien pintaan on loppunut. Ulkoilman hiukkasten raskasmetalleista raja tai tavoitearvoja on määritetty lyijylle, arseenille, kadmiumille ja nikkelille. Arseenin, kadmiumin ja nikkelin pitoisuudet jäävät normaalisti Suomessa tavoitearvojen alapuolelle. Raskasmetallipäästöt ovat vähentyneet Suomessa merkittävästi. Vuodesta 1990 vuoteen 2000 lyijyn, kadmiumin, kuparin ja sinkin kokonaispäästöt vähenivät 75 90%. Vähenemisen mahdollistivat tehokkaampien erotinlaitteiden ja polttotekniikoiden käyttöönotto sekä parantunut prosessien hallinta. Myös kaukokulkeutumana Suomeen tulevien raskasmetallien määrä on vähentynyt. Raskasmetalleista ympäristön ja terveyden kannalta ongelmallisimpia ovat lyijy, kadmium ja elohopea. Lyijy imeytyy lasten elimistöön helposti ja heidän kehittyvä hermostonsa ja immuunijärjestelmänsä ovat erityisen herkkiä lyijyn vaikutuksille. Suomessa esiintyvät lyijypitoisuudet ovat nykyään matalia, eikä lyijyn katsota enää aiheuttavan merkittävää haittaa lasten kehittyvälle keskushermostolle. Metyylielohopea rikastuu ravintoketjussa ja sitä saadaan erityisesti ravinnon mukana. Arseeni, kadmium ja nikkeli ovat syöpävaarallisia aineita ja kadmium on myös munuaistoksinen. Haisevat rikkiyhdisteet Pelkistyneet, haisevat rikkiyhdisteet ovat pääosin peräisin teollisuudesta, erityisesti selluteollisuudesta ja öljynjalostuksesta, mutta myös jätteenkäsittelystä. Pelkistyneet rikkiyhdisteet saastuttavat ilmaa paikallisesti päästölähteiden läheisyydessä. Tavallisesti korkeita pitoisuuksia esiintyy ilmassa lyhytaikaisesti. Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden päästöt ovat vähentyneet viime vuosina. Useat pelkistyneet rikkiyhdisteet haisevat erittäin pahalle jo hyvin pieninä pitoisuuksina ja alentavat siten viihtyisyyttä. Ne aiheuttavat myös silmien, nenän ja kurkun ärsytysoireita, hengenahdistusta sekä päänsärkyä ja pahoinvointia. Hiilidioksidi Hiilidioksidipäästöjä (CO 2 ) syntyy kaikessa palamisessa. Fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyvä hiilidioksidi edistää kasvihuoneilmiötä, mutta se ei aiheuta paikallisia ilmanlaatuhaittoja. Sisäilman haihtuvat orgaaniset yhdisteet Sisäilmassa esiintyy kymmeniä haihtuvia (VOC, volatile organic compounds) tai puolihaihtuvia orgaanisia yhdisteitä (SVOC, semivolatile organic compounds) mutta yksittäisten yhdisteiden määrät ovat yleensä pieniä. Yhdisteitä haihtuu lähes kaikista materiaaleista ja kulutustuotteista. Osa sisäilmassa havaittavista yhdisteistä on peräisin ulkoilmasta. VOC yhdisteiden pienetkin pitoisuudet sisäilmassa aiheuttavat usein hajua, mutta niiden terveysvaikutuksia tunnetaan heikosti. Kemikaaliemissiot lisääntyvät kosteusvaurioiden yhteydessä, kun mikrobikasvusto tuottaa sisäilmaan kemiallisia yhdisteitä. Puolihaihtuvia sisäilmassa esiintyviä yhdisteryhmiä ovat esim. PAH yhdisteet, torjunta aineet, palonestoaineet ja muovien pehmittimet. PAH yhdisteiden lähteitä ovat kaikki palamisprosessit, sekä bitumi ja tervapohjaiset maalit. PCB yhdisteitä on loisteputkissa, maaleissa ja elementtien tiivistemassoissa. Ftalaatit ovat muovien pehmittimiä ja niitä on myös tekstiileissä, tapeteissa, liimoissa ja maaleissa. Orgaanisia palonestoaineita ovat organofosforiyhdisteet ja bromatut yhdisteet. SVOC yhdisteiden emissioita ja terveysvaikutuksia on tutkittu vasta vähän aikaa, eikä niistä ole vielä paljon tietoa. Sisäilman mikrobit: Rakennusten sisäilmassa esiintyvät mikrobit ovat peräisin ulkoilmasta, maaperästä, kasveista, ihmisistä, elintarvikkeista ja eläimistä. Normaalisti sisätilojen kuivuus estää sienten lisääntymisen terveissä rakennuksissa. Useimmat homesienet tarvitsevat kasvaakseen vähintään 80 % suhteellisen kosteuden, kun normaalisti sisätiloihin yhteydessä olevien rakenteiden kosteus on enintään 50 60