KOULUPUDOKKUUDEN VÄHENTÄMISTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOULUPUDOKKUUDEN VÄHENTÄMISTÄ"

Transkriptio

1

2 KOULUPUDOKKUUDEN VÄHENTÄMISTÄ 0 JOPO on OPH:n v käynnistämä kehittämishanke 0 Vuonna 2009 mukana oli nin 100 koulua ja tuhat oppilasta oppilaita yhteensä 1750 Tavoitteet (oppilaan kannalta) mm: 0 Ehkäistä peruskoulun keskeyttämistä 0 Tukea nuorta hänen yksilöllisistä lähtökohdistaan 0 Varmistaa jatko-opintopaikan saaminen 0 Perehdyttää työelämään 0 Kehittää elämänhallintataitoja

3 Tavoitteita 0 Toiminnallisten, yksilöllisten, työpainotteisten työmuotojen löytäminen ja siirtäminen koko perusopetuksen käyttöön 0 Työelämän ja koulun yhteistyön kehittäminen 0 Moniammatillisen osaamisen tuominen luokkaan 0 Koulun ulkopuolisten oppimisympäristöjen tehokkaampi käyttäminen

4 Kenelle JOPO on tarkoitettu? 0 harmaa alue erityisopetuksen ja yleisopetuksen välissä, 0 Turun normaalikoulussa luokan oppilaita 0 ryhmän koko enintään 10 oppilasta 0 yleisopetuksen opetussuunnitelma, tehostettu tuki 0 oppilaalla voi olla erityinen tuki jossain oppiaineessa 0 oppilailla yleensä runsaasti poissaoloja, mahdollisesti lisäksi motivoitumattomia, häiritseviä 0 sosiaalisten taitojen ongelmia 0 tulevaisuusorientaatio heikko tai olematon 0 Norssissa pääsee ryhmään oppilaan ja vanhemman tekemällä hakemuksella rehtorin hallintopäätöksellä

5 YKSILÖLLISTÄ OPPIMISTA 0 Jokaiselle oma oppimissuunnitelma yhteistyössä kotien ja nuoren kanssa 0 Useita kehityskeskusteluja vuoden aikana 0 Yksilöllisesti räätälöidyt tavoitteet, yleisopetuksen oppimäärän mukaan 0 Opiskeluaika joustaa - oppilas 9. luokan oppilas, kunnes saa päättötodistuksen 0 Tällä hetkellä luokalla kaksi 8-luokkalaista ja kahdeksan 9- luokkalaista 0 Viisi poikaa ja viisi tyttöä 0 Maahanmuuttajataustaisia oppilaita kolme syrjäytymisvaara heikon kielitaidon takia

6 TYÖMUODOT 0 Pienryhmäopiskelu ryhmän koko vaihtelee 0 Integroiduissa ryhmissä opiskelu oppilaan vahvoilla alueilla ja yleensä taitoaineissa 0 Työpaikkaopiskelu 3-4 viikkoa vuodessa 0 Yhteiset projektityöt, esim. valokuvausprojektit 0 Yrittäjyyskasvatuksen ideoiden soveltaminen 0 Opintokäynnit 0 Leirikoulu 1-2 kertaa vuodessa 0 käytössä henkilökohtaiset tietokoneet 0 Opiskelu etäkoulussa 0 Tekemällä oppiminen

7 JOPO-opiskelu Etäkoulu Kulkurissa 0 Hanke aloitettu syksyllä Kokeilussa kuluneena vuonna historia ja ruotsi 0 Oppilailla henkilökohtaiset tunnukset verkkokursseille 0 Jokaisella oppilaalla verkkokoulussa oma sivu, jolla voi esitellä itsensä 0 Opiskelussa hyödynnetään oppikirjoja, videota ja audiota 0 Opettajalla mahdollisuus kommentoida verkkosivulla oppilaan suorituksia

8 Esimerkki ruotsin kurssisivusta

9 Esimerkki ruotsin tehtävistä

10 7. Lk istorian opiskelua

11 Tehtäväblogi

12 Tyttö 8. lk 0 Erittäin paljon poissaoloja koulunkäynti keskeytynyt välillä kuukausiksi kokonaan 0 Runsaasti lastensuojeluilmoituksia ja perhetukea eri muodoissa 0 Säännöllisesti verkostopalavereja ja kehityskeskusteluja 0 Koulun antama tehostettu tuki joustavassa perusopetuksessa ei yksin riittävää 0 Sijoitus lastenkotiin täydellinen muutos koulunkäynnissä 0 Koulun antamat laitteet opiskelua varten 0 Ruotsin kielen opiskelua verkkokoulussa 0 Kykenee itsenäiseen työhön vaikeuksia isossa ryhmässä 0 Usko omiin mahdollisuuksiin kasvanut 0 Haaveilee lukio-opinnoista kaksoistutkinto tavoitteena

13 8. lk tytön huoltajan kommentit - On paljolti tehnyt itsenäisesti, ohjaaja ollut näkemässä mitä hän on tehnyt ja käynyt läpi. - Hoitanut työn lähetyksen yms. - On pärjännyt näppärästi ja ehkä jopa mieluummin ottanut koneen ja tehnyt tehtäviä, kuin ottanut kirjat ja opiskellut perinteisesti kirjan ja vihkojen kanssa. - Nykypäivänä mieluisin tapa opiskella.

14 8. lk tyttö opettajan ajatuksia 0 Selkeä hyöty verkko-opiskelusta 0 Positiivinen suhtautuminen verkossa tapahtuvaan opiskeluun 0 Suhtautuminen kouluun ja opettajiin muuttunut myönteiseksi 0 Kesäksi oma opintosuunnitelma verkkokoulun hyödyntäminen 0 Tavoitteena valmistuminen peruskoulusta vain yhden vuoden viivästyksellä

15 Oppilas 1, 9. lk 0 Koulunkäynnin ongelmat alkaneet 7. luokalla 0 Laskeva trendi arvosanoilla 7-8 luokilla 0 Runsaasti poissaoloja 0 Uniongelmia väsymyksen aiheuttamia keskittymisvaikeuksia 0 Koulun antama tehostettu tuki opiskelulle 9. luokan alusta joustavassa perusopetuksessa 0 Kehityskeskusteluja vanhemman kanssa 0 Historian opiskelua verkkokoulussa historian kursseista heikot arvosanat 0 Verkko-opiskelua koulussa ja kotona 0 Koulun järjestämä tietokone käytössä kotona 0 Työssäkäyntiä opiskelun ohessa - väsymystä 0 Itsenäinen työskentely kotona ei onnistu työ sujuu opettajan tukemana 0 Keskiarvo parantunut runsaasti 9. luokan aikana 0 Hakemassa sosiaali- ja terveysalalle

16 Oppilas 2, 9. lk 0 Joustavaan perusopetukseen 9. luokan alusta 0 Voimattomuus jaksamattomuus - uniongelmat 0 Päihdeongelmia päihdeklinikan tuki 0 Verkko-opiskelu onnistuu vain aikuisen tuella koulun tiloissa 0 Tuotokset verkko-opiskelussa erinomaisia 0 Kodin osallistuminen vaatimatonta 0 Ajelehtimista - oman elämän hallinta ja tulevaisuuden suunnittelu heikkoa 0 Vaikeuksia myös työpaikkaopiskelussa poissaoloja eri syistä 0 Koulumenestys parantunut vain vähän poissaolot vähentyneet selkeästi päättötodistus ei enää vaarassa 0 Hakeutuminen sosiaali- ja terveysalan opintoihin kouluvuoden jälkeen. 0 Tulevaisuuden haaveet ristiriidassa koulusaavutusten kanssa.

17 Oppilas 3 9. lk 0 Joustavaan perusopetukseen 8. luokalle, nyt 9. luokalla 0 Koulunkäynti sujunut vaihtelevasti välillä runsaasti työntekoa ja välillä pitkiä aikoja hautautuneena kotiin 0 Huoltaja väsynyt tilanteeseen 0 Taipumusta masennukseen 0 Lastensuojelun tuki erimittaisia sijoituksia 1 kk 5 kk 0 Tällä hetkellä vapaaehtoisesti sijoitettuna lastenkotiin koulunkäynnin ongelmat jatkuneet 0 Lahjakkuutta kuitenkin halu päästä koulusta pian pois minimitavoittein 0 Aloitettiin verkko-opiskelu laitteena henkilökohtainen tablettitietokone kotikäyttöön 0 Verkko-opiskelu ei onnistunut, vaikka äitikin yritti kotona huolehtia asiasta 0 Opiskelu mahdollinen jatko syksyllä niin kauan, että kurssit on suoritettu

18 Sopiiko verkko-opiskelu JOPOon? 0 JOPO-opiskelijat erilaisia ennakko-odotukset voivat pettää 0 Monelle oppilaalle vaativaa selvitä yksin 0 Oppilaiden peruslähtökohdat heikommat kuin niillä, jotka ovat saaneet enemmän tukea elämän aikana oppilaat enemmän itsensä varassa 0 Yhteistyötaitoja ja avun pyytämistä harjoitellaan 0 Itsenäinen työ vaatii itsekuria, runsas tuen tarve 0 Positiivinen palaute kannustaa ja auttaa selviämään 0 Verkkokoulu hyvä työväline harjoiteltaessa itsenäistä selviämistä

19 Ajatuksia verkko-opiskelusta joustavassa perusopetuksessa 0 Kokeilemalla selviää, sopiiko verkko-opiskelu 0 Onnistumisen kokemus, jos onnistuu kurssin suorittamisessa 0 Oppilaiden elämässä hyviä ja heikompia vaiheita 0 Verkkokoulun kokeileminen kannattaa epäonnistuminen ei haittaa 0 Tuen määrä ja laatu vaikuttavat onnistumiseen

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämishanke 2013-2014 Etäkoulu Kulkuri, Turun normaalikoulu ja Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Lisätiedot

JOPO eli joustava perusopetus Liperissä

JOPO eli joustava perusopetus Liperissä JOPO eli joustava perusopetus Liperissä JOPO-opetuksen järjestäminen ja keskeiset toimintatavat JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun kahdeksas

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

KULKURI. Ulkomailla asuvan oppilaan verkkokoulu. Tuija Tammelander ja Anni Autere-Kesti EKO 19.1.2012

KULKURI. Ulkomailla asuvan oppilaan verkkokoulu. Tuija Tammelander ja Anni Autere-Kesti EKO 19.1.2012 KULKURI Ulkomailla asuvan oppilaan verkkokoulu EKO 19.1.2012 Tuija Tammelander ja Anni Autere-Kesti Etäkoulu Kulkuri Perustettu 1975 (2011 toukokuuhun asti Ulkosuomalaisten lasten kotiperuskoulu) Ylläpitäjä

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Muilta osin joustavassa perusopetuksessa noudatetaan Naantalin kaupungin opetussuunnitelmaa.

Muilta osin joustavassa perusopetuksessa noudatetaan Naantalin kaupungin opetussuunnitelmaa. 203 LIITTEET LIITE 1 Joustava perusopetus yläkoulussa - JOPO JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN (JOPO) OPETUSSUUNNITELMA Muilta osin joustavassa perusopetuksessa noudatetaan Naantalin kaupungin opetussuunnitelmaa.

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA

KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA KEHAS OHJELMA KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA 18.3.2015 STM 1 2 Kehitysvammaisia on massamme opetettu yli 100 vuotta Vaikeimmin kehitysvammaiset on vapautettu

Lisätiedot

JOPO VUOSIKELLO

JOPO VUOSIKELLO Marraskuu -Suunnitelmat jatkoopiskelupaikoista -Opintovierailut/tutustumiset - 2.leirikoulu Lokakuu -1.työpaikkaopiskelu -syysloma Oppimissuunnitelman laadinta (huoltaja mukana), -TAVOITTEET! Syyskuu -Ensimmäisten

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti

Lisätiedot

JOUSTAVA PERUSOPETUS

JOUSTAVA PERUSOPETUS JOUSTAVA PERUSOPETUS Sisältö 1 JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN TOTEUTTAMINEN... 2 1.1 Muu opetus ja toiminta... 2 1.2 Joustavan perusopetuksen toiminnan tavoitteet ja sisältö... 2 1.3 Oppilaan ottaminen joustavan

Lisätiedot

MATKUSTAJASTA. Katja Luukaslammi Nuoriso-ohjaaja/ JOPO KULJETTAJAKSI

MATKUSTAJASTA. Katja Luukaslammi Nuoriso-ohjaaja/ JOPO KULJETTAJAKSI MATKUSTAJASTA Katja Luukaslammi Nuoriso-ohjaaja/ JOPO KULJETTAJAKSI JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN ALKU KAUHAJOELLA Joustava perusopetus JOPO -hanke käynnistyi tammikuussa 2006, kun opetusministeriö myönsi määrärahaa

Lisätiedot

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö. Taina Torniainen

Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö. Taina Torniainen Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö Taina Torniainen 22.11.2018 Ote-opetuksen ja -perhetyön lähtökohdat Ote-opetus ja -perhetyö on Helsingin perusopetuspalveluiden sekä lastensuojelupalveluiden yhteistyötä

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma 10.6.2013 Koonnut Virpi Soini 2. luokan tavoitteet tutustuu verkko-opiskeluun ja harjoittelee käytännön työtaitoja, kuten tekstintuottamista

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

JOUSTAVA PERUSOPETUS

JOUSTAVA PERUSOPETUS JOUSTAVA PERUSOPETUS Sisältö 1 JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN TOTEUTTAMINEN... 2 1.1 Muu opetus ja toiminta... 2 1.2 Joustavan perusopetuksen toiminnan tavoitteet ja sisältö... 2 1.3 Oppilaan ottaminen joustavan

Lisätiedot

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Koulun nimi: Tiirismaan koulu Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä

Lisätiedot

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Kuntamarkkinat 10.9.2009 Teija Toppila Rehtori / aluerehtori Esiintyjä 1 Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Esimerkkejä Vaasa: Nivelluokat Jyväskylä: JOPO mmt oppilaille Kontiolahti: Jatkoluokat MOKU 18.9.2009 Vaasan nivelluokat 1 Nivelluokat

Lisätiedot

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA Yhteisiä nostoja opetussuunnitelman 2014 perusteista, opetussuunnitelmasta 2016 sekä Opetushallituksen laatimista arvioinnin linjauksista opetussuunnitelmaan 2004.

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke

Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke Apop Aikuisten perusopinnot Kohderyhmä Ne syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja aikuiset, joilta puuttuu peruskoulun päättötodistus tai joiden jatko-opintoihin

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

2. Oppimissuunnitelma ohje

2. Oppimissuunnitelma ohje 2. Oppimissuunnitelma ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: TEHOSTETTUUN TUKEEN SIIRTÄMINEN KÄSITELTY MONIALAISESTI Käsittelypäivä, kommentit:

Lisätiedot

Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin.

Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin. 1 1. - 2. LUOKKIEN OPPILAAN ARVIOINNIN PERUSTEET 1. Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin. Oppilaan

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt I. Työryhmän yhteenveto MOKU hanke

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt I. Työryhmän yhteenveto MOKU hanke Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt I Työryhmän yhteenveto 18.9.2009 MOKU hanke Toimintamalleja 1 Oppilaan aiempi koulutausta otetaan huomioon. Esimerkiksi jos oppilas on

Lisätiedot

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 5.11.2010 Opetusneuvos Kristiina Ikonen Oppilaan arvioinnin merkitys ja tehtävä opetussuunnitelman perusteissa

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA 1 POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA OPISKELUPAIKKATIEDOT Pohjankartanon koulu Suvantokatu 1 90140 OULU Puhelinnumerot Opettajainhuone 08 5571476 Kanslia 08

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014 LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014 Marko Paju Kuntaliiton Lukioforum 19.6.2013 Marko Paju OPH:n luvaperusteiden toimeenpanokoulutus 4.3.2014 Helsingin

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan

Lisätiedot

Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014

Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Oppilaille 269 viestiä vastasi 85, 32% Huoltajille 768 viestiä 97 ei lukenut viestiä Vastauksia 220, 27%

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen

Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen Tiina Pilbacka-Rönkä Valteri, Mikael 2.5.2017 Tiina Pilbacka-Rönkä PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVA OPETUS Valmistavan opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Joustava perusopetus Turun normaalikoulussa

Joustava perusopetus Turun normaalikoulussa Joustava perusopetus Turun normaalikoulussa Koonnut: Alina Inkinen Huhtikuu 2010 Sisällysluettelo: 1. Joustava perusopetus... 1 1.1 Mikä JOPO?... 1 1.2 Yleiset tavoitteet... 2 1.3 Oppilasvalinta joustavaan

Lisätiedot

Tiedote yläkoulujen opinto-ohjaajille

Tiedote yläkoulujen opinto-ohjaajille VUOSAAREN LUKIO_MAAHANMUUTTAJIEN VALMISTAVA KOULUTUS Lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille alkamassa Vuosaaren lukion yhteydessä on syksyllä 2011 alkamassa lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille.

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö,

Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö, Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö, 6.10.2016 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Mitä hyötyä? Vahvistetaan jatko-opintovalmiuksia - pääsykokeissa menestyminen - jatko-opinnoissa

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki

Lisätiedot

OPO-INFO Alatunniste

OPO-INFO Alatunniste 2 OPO-INFO 20.4.2018 3 ESPOON AIKUISLUKIO Infon sisällöt Ammattilukio Urheilijan kaksoisura Tarjonta peruskoululaisille ja lukiolaisille LUVA-koulutus 4 AMMATTILUKIO 5 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Tiedotusmateriaalia kokeilusta koulujen käyttöön Opetushallitus 2018 1. Mistä huoltajan on hyvä olla tietoinen ennen

Lisätiedot

Arviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen

Arviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen Arviointi/AVI/JNS 11022019 Jaakko Väisänen Kriteeripohjainen arviointi Jaakko Väisänen Oppilaaseen ei enää kaadeta muistitietoa, vuosilukuja tai virrenvärssyjä... Peruskoulussa opiskellaan tietojen etsimistä,

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Koulun ja lastensuojelun yhteiset lapset

Koulun ja lastensuojelun yhteiset lapset Koulun ja lastensuojelun yhteiset lapset LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA 2009-2012 VAKAVA-HANKE 1 Työnteon eetos TAUSTALLA mm.: Kehittymätön moraali Pettymys myös omaan itseensä Omanarvon tunteen

Lisätiedot

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014). - 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH LUKIN VALMISTAVA KULUTUS Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 PH Tavoitteet Parantaa opetuskielen taitoja ja opiskelutaitoja. Antaa valmiuksia toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien

Lisätiedot

JOPO - Työssäoppimisjakso

JOPO - Työssäoppimisjakso 2010 JOPO - Työssäoppimisjakso Oulunsalon yläaste 12.1.2010 Yhteystiedot Oulunsalon yläaste Opintie 6 90460 Oulunsalo Seppo Pasanen 050 388 6990 rehtori seppo.pasanen@oulunsalo.fi Maria Kauppinen 050 388

Lisätiedot

B3. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi vastauksia osallistujien kysymyksiin tietoisku opiskelun erityisistä painoalueista eriyttämisen menetelmänä

B3. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi vastauksia osallistujien kysymyksiin tietoisku opiskelun erityisistä painoalueista eriyttämisen menetelmänä B3. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi vastauksia osallistujien kysymyksiin tietoisku opiskelun erityisistä painoalueista eriyttämisen menetelmänä Perusopetusasetus 1998/852 10 Arviointi opintojen aikana

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan

Lisätiedot

Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa

Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa Maahanmuuttajataustaisen oppilaan koulupolku Haasteita ja hyviä käytänteitä Kajaani 27.3.2017 Raimo Salo, KT Finland School of Education raimo.salo@fsoe.fi 044 375

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS). 8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet

Lisätiedot

Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen yhteistyö Tampereella. mikko.siippainen@tampere.fi

Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen yhteistyö Tampereella. mikko.siippainen@tampere.fi Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen yhteistyö Tampereella mikko.siippainen@tampere.fi Tasan 100% Tampereen kaupungin strategialinjaus: Kaikille peruskoulun päättäneille tarjotaan jatkoopintopaikka

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa info-tilaisuus TI 14.8.2018 Tervetuloa! Ammatillinen tutkinto + yo-tutkinto > Ammatillista perustutkintoa opiskeleva voi suorittaa osan perustutkintoon kuuluvista

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Emmi Klink Mainingin koulu

Emmi Klink Mainingin koulu Oppilaanohjaajana peruskoulussa ja monikulttuuristen nuorten ohjaus Emmi Klink Mainingin koulu 22.11.2018 OPPILAANOHJAUS PERUSKOULUSSA Oppilaanohjaaja työskentelee peruskoulussa vuosityöajassa n. 32 tuntia

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

VIERASKIELISYYDEN HUOMIOON OTTAMINEN YLIOPPILASTUTKINNOSSA

VIERASKIELISYYDEN HUOMIOON OTTAMINEN YLIOPPILASTUTKINNOSSA YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN 16.5.2019 VIERASKIELISYYDEN HUOMIOON OTTAMINEN YLIOPPILASTUTKINNOSSA Toimitetaan Ylioppilastutkintolautakuntaan postitse tai tietoturvallisella tavalla:

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista

Lisätiedot

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun kehitysvammaisten nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk) nuoren ja

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

A2-kieli. Puolalan koulussa

A2-kieli. Puolalan koulussa A2-kieli Puolalan koulussa Mikä on A1-kieli? A1-kieli on ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 1. luokalta, ns. varhennettu kielenopetus. A1-kieli on kaikille oppilaille yhteinen aine. A1-kieli on Puolalan

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille Valinnais Järvenperän koulussa Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille 16.1.2019 Tervetuloa Klo 17.30- Klo 18-18.10 Klo 18.10-18.40 Mahdollisuus kahvitteluun Rehtorin aloitussanat Info valintojen tekemisestä

Lisätiedot

2015-16. Opinto-opas. Kerimäen lukio

2015-16. Opinto-opas. Kerimäen lukio 2015-16 Opinto-opas Kerimäen lukio Opinto-opas Näin opiskellaan Kerimäen lukiossa Tervetuloa opiskelemaan Kerimäen lukioon! Opintoihin liittyvissä kysymyksissä sinua neuvovat rehtori, opinto-ohjaaja ja

Lisätiedot

Näin oppiminen muuttuu Helsingissä

Näin oppiminen muuttuu Helsingissä Näin oppiminen muuttuu Helsingissä 1. Koulu opettaa tulevaisuuden taitoja ja laaja-alaista osaamista 1. Koulu opettaa tulevaisuuden taitoja Uusi koulu rohkaisee kokeilemaan uutta ja iloitsemaan oppimisesta.

Lisätiedot

Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen.

Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen. 3.- 4. LUOKKIEN OPPILAAN ARVIOINNIN PERUSTEET (säilytä) 1 1. Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin.

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot