ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 57"

Transkriptio

1 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus AIKA 17:00-20:44 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 35 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN VAHIJÄRVEN KOULU TULEVAISUUDEN KOULU -STRATEGIA KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA 39 VALTIONOSUUSPÄÄTÖKSET JA KOTIKUNTAKORVAUKSET VUONNA KUNTARAKENNESELVITYS LAUSUNTO ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN PALVELUTASOPÄÄTÖS LAUSUNTO SUUNNITTELUTARVERATKAISUSTA / HAKALA KEIJO ASKOLAN KUNTA SAVUTTOMAKSI TYÖPAIKAKSI VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN 45 VALTUUSTON TOIMINTATAPOJA KOSKEVA VALTUUSTOALOITE 46 VALTUUSTOALOITE KOSKIEN VUODEN 2015 TALOUSARVION INVESTOINTIOSAN UUDELLEENVALMISTELUA KUNNAN ERI VIRANOMAISTEN ASIAKIRJOJA KUNTAYHTYMIEN ASIAKIRJOJA SAAPUNEET KIRJELMÄT, ILMOITUKSET JA PÄÄTÖKSET PÄÄTÖS ETUOSTO-OIKEUDEN KÄYTTÄMISESTÄ AJANKOHTAISIA ASIOITA TIEDOKSI 96

2 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Merihaara Olavi 17:00-20:44 puheenjohtaja Vettenranta Jari 17:00-20:44 I-varapj Hämäläinen Seija 17:00-20:44 II-varapj Hämäläinen Heli 17:00-20:44 jäsen Kurki Sanna 17:00-20:44 jäsen Stenbäck Reija-Riikka 17:00-20:44 jäsen Honkasalo Riku 17:09-20:12 Kvalt pj Vihreäluoto Hannu 17:00-20:44 Kvalt II-varapj Pusula Erkki 17:00-20:44 varajäsen (Erik Franzen) Eloranta Ari-Pekka 17:06-17:24 varajäsen 36 (Seija Hämäläinen) POISSA Franzen Erik jäsen Ollila Antti Kvalt I-varapj MUU Rautiainen Esko 17:00-20:44 kunnanjohtaja Saloranta Tuija 17:00-20:44 pöytäkirjanpitäjä Perjopuro Anne 17:25-18:33 vt.sivistystoimenjoht aja Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Heli Hämäläinen ja Sanna Kurki. tarkastustapa Pöytäkirja tarkastetaan Pöytäkirjan allekirjoitus Olavi Merihaara Jari Vettenranta Tuija Saloranta ja varmennus puheenjohtaja puheenjohtaja 38 pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen mukaiseksi. tarkastus Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme Askolassa 9. päivänä helmikuuta 2015 Pöytäkirjan tarkastajien allekirjoitukset Heli Hämäläinen Sanna Kurki Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä Askolan kunnanvirastolla 10. päivänä helmikuuta 2015 pöytäkirjanpitäjä

3 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN KHALL 35 Hallintojohtaja: Lisäesityslistalla ja sen oheismateriaalina seuraavat lisäselvi tykset: ASIA 6 KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA * päivitetty päätösehdotus ASIA 8 KUNTARAKENNESELVITYS * päivitetty päätösehdotus ASIA 9 LAUSUNTO ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN PALVELUTASOPÄÄTÖS * päivitetty päätösehdotus ASIA 14 VALTUUSTOALOITE KOSKIEN VUODEN 2015 TALOUSARVION INVESTOINTIOSAN UUDELLEENVALMISTELUA * päivitetty esittelyteksti ASIA 5 VAHIJÄRVEN KOULU * käsitellään asiakohtana 4 Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus hyväksyy esityslistan ja lisäesityslistalla olevat tarkennuk set kunnanhallituksen kokouksen työjärjestykseksi Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

4 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tekninen lautakunta Kunnanhallitus VAHIJÄRVEN KOULU TEKLTK 3 Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio Askolan kunnan talouden tervehdyttämisohjelma on hyväksytty kunnanvaltuustossa Päätökseen sisältyi kouluverkkorakenteen tarkastelu, jossa oli mukana myös Vahijärven koulun sulkeminen alkaen. Vahijärven koululla ei ole nykyisin käyttöä kunnan palvelutuotannossa. Kiinteistön pinta-ala on 6238 m² ja se sijaitsee haja-asutusalueella. Osoite on Hänninmäentie 103, Vakkola. Kiinteistöllä sijaitsee vanha koulurakennus, joka on rakennettu 1933 ja vuonna 1990 rakennettu päiväkotina toiminut rakennus sekä autokatos-varastorakennus. Koulurakennus on kivitalo, jossa on peltinen harjakatto. Se on osittain kolmikerroksinen, pinta-alaltaan 562 m² ja siinä on öljylämmitys, jonka kattila on vuodelta Entinen päiväkoti on puurakenteinen, pinta-alaltaan 168 m². Autokatos on puurakenteinen ja siinä on 2 autopaikkaa ja varastotilaa. Koulurakennuksen 1. kerroksessa on 2 luokkahuonetta, eteinen ja keittiötilat. Toisessa kerroksessa on 2 asuinhuoneistoa, 2 h+k+pesuhuone 79 m² ja toinen 45 m²:n asunto ja ne on molemmat vuokrattu. Kellarikerroksessa on saunatilat, pannuhuone ja varastotilaa. Pihalla on lähiliikuntapaikka, mihin kuuluu pallokenttä, koripallokorit, palloseinä ja leikkivälineitä. Koulun luokkatilassa on 8 kpl kangaspuita ja siinä toimii Kansalaisopiston kudontapiiri ja lisäksi koululla harjoittelee laulukuoro. Vahijärven koulun kiinteistömenot ovat vuosina 2012 ja 2014 seuraavat: 2012, euroa 2014, euroa Toimintatuotot Toimintakulut Vuosikate Poistot Tilikauden tulos Edellisestä ovat lämmityksen ja rakennusten kunnossapidon osuudet: Lämmitys Rakennusten k-pito Vuonna 2012 koulu toimi kiinteistöllä koko vuoden ja 2014 koulun käyttöä ei ollut. Vuonna 2013 oli kiinteistö puoli vuotta koulukäytössä, joten sitä ei ole otettu vertailuun. Talvi 2014 oli leuto ja lämmityskulut riippuvat

5 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tekninen lautakunta Kunnanhallitus vuosittain myös siitä, miten öljysäiliön täyttöaika kohdentuu. Vahijärven koulu ei ole tarpeellinen kunnan palvelutuotannolle ja koska vuosikustannukset ovat lähes euroa, niin koulun myyntiä on syytä harkita. Kiinteistömenojen lisäksi rakennuksille tulee koko ajan korjausvelkaa, minkä suuruutta on vaikea arvioida, mutta jossain vaiheessa pitää tehdä kalliita korjauksia. Kiinteistövälittäjä on tehnyt koulusta arvion, mikä esitellään lautakunnalle kokouksessa. Ennen kunnanhallituksen tai kunnanvaltuuston käsittelyä on koululla syytä järjestetään tiedotustilaisuus kyläläisille. Päätösehdotus (vs. tekninen johtaja): Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Vahijärven koulu asetetaan myyntiin. Edelleen lautakunta esittää, että ennen myyntiin asettamista koululla järjestetään tiedotustilaisuus kyläläisille. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin välittömästi kokouksessa. Täytäntöönpano: kunnanhallitus Lisätietoja: vs. tekninen johtaja Antti Kailio, puh tai etunimi.sukunimi@askola.fi KHALL 36 Valmistelija: kunnanjohtaja Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Vahijärven koulu asetetaan myyntiin. Kunnanhallitus päättää, että kyläläisille järjestetään tiedotustilaisuus Vahijärven koululla ennen valtuuston käsittelyä. Reija-Riikka Stenbäck esitti, että asia lähetetään uudelleen valmisteluun. Esitystä ei kannatettu. Reija-Riikka Stenbäck esitti, että koulua ei aseteta myyntiin. Esitystä ei

6 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tekninen lautakunta Kunnanhallitus kannatettu. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Merkitään pöytäkirjaan, että Seija Hämäläinen poistui esteellisenä kokouksesta klo väliseksi ajaksi. Kokouksessa oli tämän pykälän ajan varajäsen Ari-Pekka Eloranta. Riku Honkasalo saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo Täytäntöönpano: tiedotustilaisuuden järjestäminen Lisätietoja: vs. tekninen johtaja Antti Kailio, puh tai etunimi.sukunimi@askola.fi

7 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kunnanhallitus TULEVAISUUDEN KOULU -STRATEGIA SIVLTK Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro "Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita uudistetaan parhaillaan, ja uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön viimeistään Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan aloittaa kunnan opetussuunnitelman uudistustyön rehtoreitten ja lautakunnan yhteisellä työseminaarilla Työseminaarissa asetettiin työryhmät jatkotyöskentelyä varten. Opetushallitus järjestää uudistustyölle tukikoulutusta. Koulutukseen ovat osallistuneet pj. Jouni Vilkki, siv.j. Anne Perjopuro ja varareht. Juha Koskenniemi. Tämä ryhmä toimii uudistustyön johtoryhmänä, ja lisäksi johtoryhmään tulee rehtori Eeva Hanhivaara. Alatyöryhmät perustetaan seuraavasti: 1. Yläkoulu-lukio -työryhmä: (Kaija Impola-Peltomaa pj, Esa Honkaniemi, opinto-ohjaaja, yläkoulun opettaja X, lautakunnan edustaja) -yhteyshenkilö johtoryhmään Juha Koskenniemi 2. Alakoulutyöryhmä: ( Anu Hovilehto pj, opettaja Arja Salminen, erit.op. Hanna Piiroinen, kuraattori Hanna-Riikka Yrjäs, lautakunnan jäsen) -yhteyshenkilö johtoryhmään Eeva Hanhivaara 3. Varhaiskasvatus-esiopetus-alkuopetus työryhmä: (Jonna Soininen pj, Hanna Linna, esiopetuksen opettaja Aija Rannikko, kelto Kirsti Taskinen,lautakunnan jäsen) -yhteyshenkilö johtoryhmään Anne Perjopuro Uudistustyö jatkuu Askolan sivistystoimen strategian päivittämisellä, joka tehdään työryhmissä tämän syyslukukauden aikana. Johtoryhmä ohjeistaa ja aikatauluttaa työryhmätyöskentelyn. Työryhmien kulut korvataan laatuhankkeen rahoituksesta. Johtoryhmä informoi lautakuntaa työn edistymisestä. Sivistyslautakunnan ja rehtoreitten yhteinen arviointiseminaari pidetään kesäkuun alussa. Päätösehdotus (sivistystoimenjohtaja): Sivistyslautakunta päättää asettaa opetussuunnitelman uudistustyöhön em. johtoryhmän ja alatyöryhmät, sekä nimeää edustajansa alatyöryhmiin. Johtoryhmä ohjeistaa ja aikatauluttaa alatyöryhmät sekä informoi lautakuntaa työn edistymisestä. Arviointiseminaari pidetään kesäkuun

8 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kunnanhallitus alussa. Lautakunta asetti Hanna Falckin yläkoulu-lukio -työryhmään, Tommi Kärkkäisen alakoulutyöryhmään ja Juho Nirvin varhaiskasvatus-esiopetus -alkuopetus -työryhmään. Muutoin hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti." KHALL Kunnanhallitus on päätöksenään hyväksynyt Saga Simelius-Niemisen ehdotuksen: "Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan mukaisen päätöksen (TEKNLTK 42, ), sillä muutoksella, että Monninkylän Sateenkaaren laajentamissuunnitelmassa ja -rakentamisessa huomioidaan varhaiskasvatuksen lisätilojen lisäksi yhden täysimittaisen luokkatilan varaus tuleviin tarpeisiin. Tämän päätöksen toimeenpano aloitetaan kiireellisesti valtuuston hyväksymän kuluvan vuoden talousarviossa sekä vuoden 2015 investointisuunnitelmassa alustavasti hyväksytyllä tavalla, jotta varhaiskasvatuksen lisätilat voidaan ottaa käyttöön viimeistään Kunnanvaltuusto ottaa kunnanhallituksen tulevan esityksen pohjalta kantaa kunnan alakouluverkkoon "Tulevaisuuden oppimisympäristö" -nimisen strategian hyväksymisen yhteydessä lukuvuoden aikana. Kyseisessä strategiassa suunnitellaan ja aikataulutetaan Askolan kunnan alakouluverkkoon vuosina tehtävät investoinnit, ja samassa yhteydessä päätetään myös edellä mainitun Monninkylän alkuopetustilan mahdollisesta rakentamisesta." Reija-Riikka Stenbäck kannatti Saga Simelius-Niemisen tekemää muutosehdotusta. Koska oli tehty kunnanjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, suoritettiin äänestys. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan päätösehdotusta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Saga Simelius-Niemisen ehdotusta äänestävät "EI". Kunnanjohtajan esitystä kannatti 3 (Olavi Merihaara, Erik Franzen ja Sanna Kurki) ja Saga Simelius-Niemisen esitystä kannatti 4 (Jari Vettenranta, Seija Hämäläinen, Saga Simelius-Nieminen ja Reija-Riikka Stenbäck).

9 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Näin ollen puheenjohtaja totesi, että Saga Simelius-Niemisen muutosehdotus tuli kunnanhallituksen päätökseksi. Merkitään pöytäkirjaan, että Olavi Merihaara, Erik Franzen ja Sanna Kurki jättivät eriävät mielipiteet." SIVLTK Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro Sivistyslautakunta valmistelee tulevaisuuden koulu - strategian tämän lukuvuoden aikana. Strategiatyö on jo aloitettu OPS-uudistustyön osana elokuussa Tulevaisuuden koulu on koko sivistyksen toimialan yhteinen strategia, joka koostuu varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen, lukion ja kirjaston strategioista. Mikäli nuoriso-, liikunta- ja vapaa-aikatoimi siirretään sivistyksen toimialaan, myös näiden toimialojen strategiat siirretään sivistyksen strategian osiksi. Strategia noudattaa kuntastrategian linjauksia. Tämän strategian liitteenä tehdään suunnitelma ja aikataulutus alakouluverkon vuosien investoinneista. Sivistystoimen yksiköt tekevät strategian osien valmistelutyön ja sivistystoimen johtoryhmä kokoaa osat lautakunnan päätettäväksi. Opetussuunnitelman uudistustyö jatkuu tulevana lukuvuonna ja strategiatyö liitetään siihen niin, että OPS-työhön asetetut työryhmät työstävät myös strategiaa. Sivistyslautakunnan ja rehtoreiden yhteinen OPS-seminaari pidetään torstaina klo Se aloitetaan tutustumalla Pornaisten Yhtenäiskouluun. Sivistyslautakunnan OPS-työlle asettama johtorymä (pj. J. Vilkki, jäsenet Perjopuro, Hanhivaara, Koskenniemi) suunnittelee ja aikatauluttaa yksiköitten ja työryhmien työskentelyn, sekä sidosryhmien osallistamisen. Johtoryhmään ja alatyöryhmiin pyydetään mukaan Pukkilan edustaja. Sivistyslautakunnan, työryhmien ja sivistyksen johtoryhmän yhteinen työja arviointiseminaari pidetään klo Strategia- ja OPS-työn edistymistä raportoidaan säännöllisesti sivistyslautakunnan kokouksissa. Sivistyslautakunta tarkentaa strategia- ja OPS-työn aikataulun tammikuussa OPS-työn materiaali löytyy osoitteesta: Päätösehdotus (vt. sivistystoimenjohtaja): Opetusuunnitelman uudistustyötä jatketaan ja Tulevaisuuden koulu -strategiaa (= kh:n nimeämä "Tulevaisuuden oppimisympäristö") valmistellaan nimetyissä työryhmissä ja rehtoreiden ja sivistyslautakunnan OPS-seminaareissa.

10 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Työn edistymistä raportoidaan sivistyslautakunnalle säännöllisesti joka kokouksessa. Sivistyslautakunta tarkentaa aikataulun tammikuussa Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan. SIVLTK 80 Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro Sivistystoimen johtoryhmä on valmistellut strategialuonnoksen koko sivistystoimen yhteiseksi strategiaksi. Sivistystoimen strategialuonnos on esityslistan oheismateriaalina. Päätösehdostus (vt. sivistystoimenjohtaja): Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi tämän hetken valmistelutilanteen ja nimeää jatkotyöskentelyyn työryhmän, johon kuuluvat: Anne Perjopuro, Jouni Vilkki, Anne Berg, Kaija Impola-Peltomaa, Anu Hovilehto ja Eeva Hanhivaara. Lisäksi sivistyslautakunta pitää tammi-helmikuussa 2015 iltakoulun asiasta saatujen tietojen perusteella jatkotyöskentelyn ohjeistamiseksi. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan. SIVLTK 3 Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro Alakoulutyöryhmä on aloittanut työnsä Työryhmä tutkii kolmea vaihtoehtoista alakoulumallia tehdyn palveluverkkoselvytyksen perusteella. Sivistyslautakunta pitää iltakoulun alakouluvaihtoehdoista maanantaina Työryhmä työskentelee tiiviissä yhteistyössä teknisen toimen kanssa. Sivistystoimenjohtaja pyytää teknisen lautakunnan jäsenet mukaan iltakouluun. Sivistystoimenjohtaja esittelee alakoulutyöryhmän työtä kunnanhallitukselle Tulevaisuuden koulu info- ja keskusteluilta koulun opetuksen ja oppimisen muuttumisesta sekä alakoulun vaihtoehtoisista malleista pidetään Askolan koululla tiistaina klo Tilaisuus on avoin kaikille kuntalaisille sekä asiasta kiinnostuneille. Valtuustolle pidetään iltakoulu asiasta huhtikuussa. Sivistyslautakunta päättää kunnanhallitukselle esiteltävästä alakouluverkosta toukokuun

11 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kunnanhallitus kokouksessa Valtuusto päättää asiasta Päätösehdotus: (vt. sivistystoimenjohtaja): Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi tämän hetken valmistelutilanteen ja hyväksyy lautakunnan iltakoulun , sekä esittää kunnanhallitukselle, että tekniseltä lautakunnalta pyydetään lausuntoa alakouluvaihtoehdoista maaliskuun loppuun mennessä. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan. Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Lisätietoja: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro, puh tai etunimi.sukunimi@askola.fi KHALL 37 Valmistelija: kunnanjohtaja Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saaneeksi valmistelutilanteen, hyväksyy laaditun aikataulun ja päättää pyytää tekniseltä lautakunnalta lausunnon annettujen alakouluvaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuudesta ja investointien suuruusluokasta maaliskuun loppuun mennessä. Samoin kunnanhallitus pyytää kunnan perusturvalautakuntaa ja nuorisoneuvostoa antamaan lausuntonsa asiassa maaliskuun loppuun mennessä. Kunnanhallitus myös pyytää sivistyslautakuntaa ottamaan huomioon koulujen vanhempainyhdistysten ja muiden mahdollisten tahojen kannanotot lautakunnan itsensä päättämällä tavalla. Jari Vettenranta esitti, että selvitykseen sisällytetään mahdollinen 5- ja / tai 6- luokkalaisten siirto Askolan koululle. Erkki Pusula kannatti Jari Vettenrannan tekemää muutosesitystä. Koska oli tehty kunnanjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, suoritettiin äänestys. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan päätösehdotusta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Jari Vettenrannan ehdotusta äänestävät "EI".

12 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanjohtajan esitystä kannatti 2 (Seija Hämäläinen ja Reija-Riikka Stenbäck) ja Jari Vettenrannan esitystä kannatti 5 (Jari Vettenranta, Erkki Pusula, Sanna Kurki, Heli Hämäläinen ja Olavi Merihaara). Näin ollen puheenjohtaja totesi, että Jari Vettenrannan muutosehdotus tuli kunnanhallituksen päätökseksi. Merkitään pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa oli vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro klo Kokouksessa pidettiin tauko klo Täytäntöönpano: tekninen lautakunta, perusturvalautakunta, sivistyslautakunta, nuorisoneuvosto Lisätietoja: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro, puh tai etunimi.sukunimi@askola.fi

13 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA KHALL 38 Valmistelija: kunnanjohtaja Esko Rautiainen Valtuusto hyväksyi Askolan kunnan vuoden 2015 talousarvion ja vuosien (investointien osalta vuoteen 2018) ulottuvan ta lous suun ni telman kokouksessaan Valtuusto kutsuttiin koolle uudelleen kä sit te le mään talousarvion investointiosaa kahdeksan valtuutetun tekemällä aloit teel la ja valtuusto muutti päätöksellään aiemmin hyväk sy män sä talousarvion ja taloussuunnitelman investointiosaa. Valtuuston pöytäkirja oli yleisesti nähtävänä Olavi Merihaara on tehnyt asiasta kunnallisvalituksen Helsingin hal lin to-oikeu del le. Merihaaran valitus on kirjattu saapuneeksi Kunnan hallintosäännön 6. luvun momentin 8.6. kohdan mukaan kun nan hal li tus päättää selityksen antamisesta valtuuston päätöksestä tehtyyn valitukseen, mikäli kunnanhallitus katsoo, ettei päätöstä ole syytä kumo ta. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus antaa Askolan kunnan puolesta seuraavan selityksen Olavi Me ri haa ran tekemästä kunnallisvalituksesta: Hallintolain 5 1. momentin mukaan jos muussa laissa on tästä laista [hallintolaista] poikkeavia säännöksiä, niitä sovelletaan tämän lain asemesta. Kun ta lain 98 puolestaan säätää päätöksen täytäntöönpanokelpoisuudesta seu raa vaa: Päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lain voi man. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oi kai su vaa ti muk sen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täy tän töön pa non. Näin ollen asiassa sovelletaan ensisijaisesti kuntalakia. Käytännössä säännös tä on tulkittu niin, että täytäntöönpanoon voidaan ryhtyä, jos täy tän töönpa non peruuttamisesta ei valituksen menestyessä aiheudu kovin suurta vahin koa. Asia on pitkälti kunnan harkinnassa ja täytäntöönpanoon on kat sottu voitavan ryhtyä, jos erittäin painavat syyt ovat tätä vaatineet. Täytäntöönpanoon ryhtyminen on usein etujen ja haittojen vertailua. Jos täy tän töön pa non edut katsotaan selvästi haittoja suuremmiksi, täy tän töönpa noon voidaan ryhtyä. Valtuuston muuttamassa ta lous arvion investointiosassa uutta verrattuna vanhaan ovat oheismateriaalin taulukossa. Talousarvion investointiosan muuttaminen oli myös perusteltua siitä syystä, et tä hyväksytystä talousarvioninvestointiosasta puuttui

14 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Itä-Uu den maan koulutuskuntayhtymän investointiosan euron mää rära ha, joka on koulutuskuntayhtymän perussopimuksen perusteella Askolan kun nal le pakollinen menoerä vuonna Kuntalain edellä 98 :n perusteella Askolan kunnanvaltuuston päätös on täy tän töön pa no kel poi nen, koska valitus ei käy täytäntöönpanon johdosta hyö dyt tö mäk si, eikä muitakaan perusteita täytäntöönpanon kieltämiselle ole ole mas sa. Keskeistä on myös huomata, että valtuuston päätös päiväkoti Sa teen kaa ren yhteyteen rakennettavista alkuopetustiloista on ehdollinen, kos ka sen toteutus edellyttää valtuustolta myönteistä päätöstä kesäkuussa 2015 Tu le vai suu den oppimisympäristö -strategian mukaisesti. Kunnanhallitus katsoo, ettei valittajan vaade Seija Hämäläisen, Saga Si meli us-nie mi sen eikä Reija-Riikka Stenbäckin jääväämisestä tätä lausuntoa an net taes sa ole lakiin perustuva, koska kukaan heistä ei ole esteellinen hallin to lain 28 :n tarkoittamalla tavalla. Aloitteen tekeminen valtuuston koolle kut su mi sek si ei tee heitä esteellisiksi käsittelemään valtuuston pää tök ses tä annettavaa kunnanhallituksen selitystä. Kuten valittajakin toteaa, kunnanhallituksen on kuntalain 53 :n mukaan val mis tel ta va valtuustossa käsiteltävät asiat. Sen sijaan laissa ei ole säännöksiä siitä, että mitä val tuus to asioi den valmisteluun kuuluu. Näin ollen valtuuston on itsensä arvioitava, et tä onko valmistelu ollut riittävää, eli että onko valtuustolla ollut käy tet tä vis sään asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot. Koska valtuusto käsitteli ta lous ar vion investointiesitystä kokouksessaan , ja koska va li tuk sen alai ses sa päätöksessä mikään ei muuttunut olennaisesti, niin kun nan hal li tus katsoo asian valmistelun olleen riittävää. Kunnanhallitus kä sit te li aloitteen valtuuston koollekutsumisesta kokouksessaan Asian käsittelyn edellytykset valmistelun näkökulmasta ovat olleet ole massa, kun kaikki talousarviovalmistelu, joka oli tehty valtuuston pi det tyyn kokoukseen, on ollut käytettävissä tässäkin asiassa. Valtuusto käsitteli kokouksessaan valituksenalaisen päätöksen aikana eh dotuk sen asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi ja se päätti ää nestyk sen jälkeen, ettei asiassa tarvita enempää uutta valmistelua. Kokouksen ai ka na kukaan ei esittänyt puheenjohtajan toimista moitittavaa. Askolan kunnanvaltuuston hyväksyi vuoden 2015 talousarvion ja ta loussuun ni tel man vuosille (investointien osalta ) kokouk ses saan kuntalain momentin mukaan. Val tuustol la on oikeus muuttaa hyväksymäänsä talousarviota ja suunnitelmaa kun ta lain 65 5 momentin mukaan, kuten se teki kokouksessaan Askolan kunnanvaltuuston päätös ei ole syntynyt vir heel lises sä järjestyksessä, valtuusto ei päätöstä tehdessään ole ylittänyt toi mi valtaan sa eikä päätös muutoinkaan ole lainvastainen, joten kunnanhallitus esit-

15 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus tää Helsingin hallinto-oikeudelle Olavi Merihaaran tekemän kun nal lis va lituk sen, valitukseen liittyvän täytäntöönpanokieltoa koskevan vaateen sekä asi aan liittyvien muiden vaateiden hylkäämistä ja valtuuston päätöksen pitämistä voimassa. Mikäli valittajalle annetaan oikeus vastaselitykseen, niin kunnanhallitus pyytää oikeutta lisäselitykseen annetun vastaselityksen johdosta. Sanna Kurki esitti, että lausuntoa ei anneta vaan että valitus on aiheellinen. Perustelut: 8 valtuutetun tekemää kuntalain 54 mukaista aloitetta valtuuston koollekutsumiseksi uuden ja kiireellisen asian käsittelyä varten on käytetty aikaisemman valtuuston päättämän päätöksen muuttamiseksi. Kyseistä pykälää on käytetty "ylimääräisenä muutoksenhakukeinona", vaikka lain tarkoitus on antaa toimivaltaa valtuutetuille vain uuden kiireellisen asian vireille panemiseksi. Kunnanhallituksella on ollut täytäntöön pantavana Askolan kunnanvaltuuston päättämä päätös Kunnanvaltuusto ei ole toimeksi antanut kunnanhallitukselle kyseisen päätöksen muuttamisen valmistelua, vaan aloite on tullut 8 valtuutetulta. Tässä tilanteessa kunnanhallituksen on tullut kunnioittaa kunnanvaltuuston tekemää päätöstä. Kyseinen vireille laittotapa on aiheuttanut ristiriitatilanteen kunnanhallitukselle asian valmistelun suhteen. Kuntalaissa tai hallintolaissa ei ole säädetty asian valmistelusta ja sen laajuudesta ja sisällöstä, mutta lain esitöissä on mainittu seuraavaa: Valmisteluun kuuluisi asian selvittäminen ja päätösehdotuksen tekeminen. Tässä kohdin kyseenalaistamme asian valmistelun, koska talousarvion 2015, taloussuunnitelman ja investointiosan (vuoteen 2018 saakka) muutoksista ei kunnanhallituksella ole ollut kokouksissaan käytettävissään tietoa siitä, miltä osin ja kuinka paljon ollaan muuttamassa talousarviota ja millä perusteilla. Kunnanhallituksen on ollut mahdotonta selvittää tai valmistella asiaa, saati antaa päätösehdotusta aloitteen mukaisesta asiasta. Kunnanvaltuuston kokouksessa kävi useammasta puheenvuorosta julkisesti selvästi ilmi, ettei tätä asiaa tarvitse valmistella miltään osin kunnanhallituksella, lautakunnilla tai virkamiehillä. Valtuuston kokouksessa kerrottujen seikkojen, kunnanhallituksen pöytäkirjojen ja asiaa koskevien käsittelyjen perusteella kyseistä valtuustossa päätettyä asiakohtaa 57 ei ole valmisteltu ollenkaan muutoksien osalta, jotka olivat perusteena uudelle päätökselle ja tuotu julki vasta valtuuston kokouksen aikana muutosesityksenä. Askolan kunnanvaltuusto päätti muuttaa päättämäänsä päätöstä

16 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus valmistelemattomalla muutosesityksellä Askolan kunnanvaltuuston päätöksen mukaan Hallintolain mukaan virheellinen päätös olisi tullut korvata asianosaisen toimielimen toimesta uudella päätöksellä ratkaistaessa asia uudelleen. Tällöinkin asia tulee laittaa lainmukaisesti vireille, valmistella ja käsitellä. Valmistelemattoman asian käsittelyä ei Askolan kunnanvaltuusto päättänyt yksimielisesti. Kuntalain 55 2 momentin mukaan asian käsittely olisi tullut keskeyttää heti, kun käsittelyn yksimielisyyttä vastaan ilmoitettu mielipide on esitetty valtuustossa asian käsittelyn yhteydessä. Tästä asiasta on äänestetty kokouksessa, ilmoitettu eriävät mielipiteet asiakohdan käsittelyn aikana ja liitetty kirjallinen perustelu Lisäksi kaikilla valtuutetuilla ei ollut saatavilla kyseisen muutosesityksen osalta tietoa, mitä muutosesityksellä muutetaan talousarviossa ja miten paljon. Mielestämme kunnanvaltuustolla ei ole kuntalain 55 2 momentin mukaan oikeutta harkita valmistelemattoman asian käsittelyä enemmistöpäätöksellä, koska kuntalaki edellyttää kyseisessä lainkohdassa yksimielisyyttä koko valtuustolta. Samaten, jos asiaa ei ole valmisteltu kunnanhallituksessa kuntalain 53 mukaisesti, ei valtuusto voi enemmistöpäätöksellä päättää asiaa riittävästi valmistelluksi asiaksi. Mielestämme Askolan kunnan talousarvion 2015, taloussuunnitelman ja investointiosan (vuoteen 2018 saakka) käsitteleminen vaatii aina huolellisen asian valmistelun ja selvittämisen. Myös siinä tapauksessa, että jälkikäteen ilmenisi virhe, jonka valtuusto haluaisi korjata uudella korvaavalla päätöksellä. Asioiden valmistelun on tapahduttava kuntalain hengen mukaisesti ja tarkoittamalla tavalla, jotta demokraattinen päätöksentekotapa voisi toteutua kaikkien päättäjien osalta tasa-arvoisesti. Mielestämme Askolan kunnanvaltuustossa päätetty 57 olisi tullut laittaa vireille valtuuston toimesta, jos tarkoituksena oli muuttaa valtuuston aikaisemmin tekemää päätöstä. Asia olisi tullut valmistella kunnanhallituksen toimesta muutoksien osalta, jotta muutokset ja niiden vaikutukset olisi voitu selvittää ja tehdä kunnanhallituksen toimesta asiassa päätösehdotus. Kun edellä olevia seikkoja ei ollut tapahtunut ja osa valtuutetuista halusi asian tuoda käsittelyyn Askolan kunnanvaltuustoon valmistelemattomana asiana, on kuntalain 55 2 momentin mukaan käsittelyn edellytys se, että valtuusto päättää yksimielisesti asian käsittelystä. Valtuusto käsitteli asian, vaikka käsittelystä ei oltu yksimielisiä, asiasta äänestettiin ja ilmoitettiin päätöstä vastaan eriävä mielipide. Mielestämme Askolan kunnanvaltuuston tekemä päätös 57 on kumottava lainvastaisella tavalla tehtynä päätöksenä. Kyseinen valtuuston päätös ei ole lainvoimainen ja siitä on valitettu hallinto-oikeuteen kunnallisvalituksena. Kuntalain 98 mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus

17 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon. Askolan kunnanvaltuuston päätös on lainvoimainen ja kunnanhallitus on käsitellyt sen täytäntöönpanon yksimielisesti , joten on olemassa lainvoimainen ja täytäntöönpanokelpoinen päätös. Mielestämme Olavi Merihaaran tekemä kunnallisvalitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi. Vastustamme Askolan kunnanvaltuuston mukaisen päätöksen täytäntöön panemista hallinto-oikeuden tekemään lainvoimaiseen päätökseen saakka. Erkki Pusula kannatti Sanna Kurjen tekemään muutosehdotusta. Koska oli tehty kunnanjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, suoritettiin äänestys. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan päätösehdotusta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Sanna Kurjen ehdotusta äänestävät "EI". Kunnanjohtajan esitystä kannatti 4 (Seija Hämäläinen, Heli Hämäläinen, Reija-Riikka Stenbäck ja Jari Vettenranta) ja Sanna Kurjen esitystä kannatti 2 (Erkki Pusula ja Sanna Kurki). Näin ollen puheenjohtaja totesi, että kunnanjohtajan päätösehdotus tuli kunnanhallituksen päätökseksi. Sanna Kurki ja Erkki Pusula jättivät eriävän mielipiteen. LIITE 2 Eriävä mielipide/ Sanna Kurki ja Erkki Pusula Merkitään pöytäkirjaan, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Olavi Merihaara poistui esteellisenä kokouksesta klo väliseksi ajaksi. Kokouksen puheenjohtajana toimi tämän ajan Jari Vettenranta. Täytäntöönpano: Helsingin hallinto-oikeus mennessä Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh tai etu nimi.sukunimi@askola.fi

18 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus VALTIONOSUUSPÄÄTÖKSET JA KOTIKUNTAKORVAUKSET VUONNA 2015 KHALL 39 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Askolan kunnalle ovat saapuneet seuraavat valtionosuuspäätökset, joiden perusteella kunnalle maksetaan valtionosuuksia tilikaudella valtiovarainministeriön päätös: VM /2633/ /2014 ( ) Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja päätös kunnan verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen vahvistamisesta kunnille vuonna valtiovarainministeriön päätös: VM/2632/ /2014 ( ) Päätös kuntien kotikorvausten perusosasta vuodelle opetus- ja kulttuuriministeriön päätös: 56/221/2014 ( ) Päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta Edellä mainittujen päätösten mukaiset erät ovat seuraavat: Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (sis. verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen): Päätös 2015 TA Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus: Päätös 2015 TA Kotikuntakorvaustulot: Päätös 2015 TA Kotikuntakorvausmenot: Päätös 2015 TA Oheismateriaalina on tarkempi laskelma em. eristä. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus merkitsee edellä mainitut päätökset tiedoksi ja toteaa, ettei oikaisuvaatimustarvetta ole. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

19 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Täytäntöönpano: kirjanpito Lisätietoja: controller Kari Jahnsson, puh tai

20 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus KUNTARAKENNESELVITYS KHALL 40 Valmistelija: kunnanjohtaja Valtuusto päätti tekemällään päätöksellä osallistua kuntarakennelain 4b :n mukaiseen kuntarakenneselvitykseen yhdessä Lapinjärven, Pornaisten, Sipoon ja Myrskylän kuntien sekä Loviisan ja Porvoon kaupunkien kanssa. Pornaisten kunta jäi sittemmin selvityksestä pois, joten muut kunnat ovat saattaneet sen loppuun. Laki edellyttää nimenomaan vain kuntarakenneselvityksen tekemistä. Velvoite ei koske mahdollista yhdistymisneuvotteluja eikä sopimusluonnoksen valmistelua. Toisaalta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista koskeva lainsäädäntö ei ole vielä valmis ja on epävarmaa, että ehditäänkö kyseistä lakia saadakaan valmiiksi nykyisen eduskunnan toimesta. Niin ikään metropolihallintoa koskeva lainsäädäntö on edelleen avoin. Laadittu kuntarakenneselvitys ja yhdistymissopimusluonnos ovat nähtävissä kunnan internet-sivuilla ja saatavissa luettavaksi kunnantalolta sekä kirjastoista. Rakenneselvitykseen liittyen on laadittu myös webrobol-kysely kuntalaisten neuvoa-antavan mielipiteen selville saamiseksi. Kyselyyn voi vastata paitsi webropol-kyselynä internetissä, niin myös paperiseen versioon kirjastoissa ja kunnantalolla. Näissä tapauksissa kunnan henkilökunta yhdistää saadut vastaukset webrobol-kyselyn muihin vastauksiin. Selvityksessä mukana olevien muiden kuntien kanssa on sovittu, että kunnat päättävät kuntarakenneselvityksestä ja mahdollisista yhdistymisneuvotteluista samanaikaisesti pidettävissä valtuustojen kokouksissa klo 18:00. Tämänhetkisen tiedon mukaan vain Myrskylä ja Sipoo järjestävät yleisötilaisuuden laaditusta kuntarakenneselvityksestä. Sipoon kohdalla yleisötilaisuuden järjestäminen on pakollista, koska pääkaupunkiseutua koskeva kuntarakenneselvitys oli valtiovallan määräämä. Lapinjärvi ja Porvoo puolestaan ottavat vastaan kirjallisia kommentteja asiassa. Esityslistan oheismateriaalina ovat kuntarakenneselvitys, yhdistymissopimusluonnos sekä luonnos webropol-kyselyksi. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus päättää kuuluttaa kuntarakenneselvityksen ja yhdistymissopimusluonnoksen nähtävillä olosta sekä webropol-kyselyn järjestämisestä välisenä aikana. Kyselyyn voi vastata webropol-kyselynä tai paperiversiona kunnantalolla ja kirjastoissa. Kunnanhallitus päättää tehdä asiasta lopullisen päätösehdotuksen

21 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus valtuustolle seuraavassa kunnanhallituksen kokouksessa. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kuulutus, kysely Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh tai

22 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus LAUSUNTO ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN PALVELUTASOPÄÄTÖS KHALL 41 Valmistelija: kunnanjohtaja Vuoden 2011 alussa voimaan tulleen pelastuslain (379/2011) mukaan alueen pelastustoimi laatii palvelutasopäätöksen. Nykyisen palvelutasopäätöksen uusimiseksi pelastuslaitoksen toimesta on aloitettu palvelutasopäätöksen laadinta, jonka tavoitteena on uusia palvelutasopäätös sisäministeriön uutta (SM018:00/2012) ohjeistoa vastaavaksi ja päivittää alueen pelastustoimen palvelutuotantoa koskevat kehittämistavoitteet. Pelastustoimen palvelutasopäätöksen tulee kattaa pelastuslain 27 :ssä määritetyt alueen pelastustoimen järjestämiseen kuuluvat tehtävät. Lisäksi palvelutasopäätöksessä on huomioitava muu pelastustointa koskeva lainsäädäntö ja niiden perusteella annetut ohjeet, pelastustoimen valtakunnallinen strategia ja tulostavoitteet. Pelastuslain 28 :n mukaan alueen pelastustoimen palvelutason tulee vastata paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia. Pelastustoimi on suunniteltava ja toteutettava siten, että onnettomuuksien ehkäisy on järjestetty ja että onnettomuus- ja vaaratilanteissa tarvittavat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä ja tehokkaasti. Palvelutasopäätöksen laadinnassa on noudatettu sisäministeriön ohjetta alueen pelastustoimen palvelutasopäätöksen sisällöstä ja rakenteesta (SM018:00/2012). Pelastusalueen riskialueiden määrittelyssä on käytetty sisäministeriön pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjetta (21/2012). Pelastustoiminnan toimintavalmiuden määrittämiseksi pelastustoimen alue on jaettu riskiluokkiin käyttäen regressiomallia. Ko. mallissa alue on jaettu 1 km x 1 km ruutuihin, joiden avulla arvioidaan riskitasoa alueen eri osissa. Lisäksi arviointia on tarkennettu alueella tapahtuneiden pelastustoimien tehtävien määrä-, laatu- ja paikkatiedoilla. Palvelutasopäätösesityksen sisällössä on pyritty noudattamaan ohjeiston mukaisia asiakohtia ja kussakin asiakohdassa on lyhyillä lausekkeilla esitetty arvio ko. kohdan nykytilasta, palvelutasopäätöskaudelle asetettu tavoite sekä toteuttamissuunnitelma asetetun tavoitteen saavuttamiseksi. Pelastustoimen palvelutasosta päättää alueen pelastustoimi kuntia kuultuaan. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa pelastuslaitoksen palvelutasoesityksestä vuosille eikä sen valmistelusta. Kunnanhallitus kuitenkin toteaa, että mahdollisten uusien toimintojen käynnistämiseen tarvittavien taloudellisten resurssien on sisällyttävä

23 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus nykyiseen pelastuslaitoksen rahoituskehykseen. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: aluepelastuslautakunta Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh tai

24 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus LAUSUNTO SUUNNITTELUTARVERATKAISUSTA / HAKALA KEIJO KHALL 42 HAKIJA: Keijo Hakala, Mäkitie 79, Monninkylä RAKENNUSPAIKKA: Askolan kunnan Monninkylän kylässä määräala kiinteistöstä Kaarla RN:o 2:8. Määräala on kooltaan 0,5440 ha, koko kiinteistön pinta-ala on 72,58 ha ja se koostuu viidestä palstasta. Kiinteistö on rekisteröity vuonna Kiinteistötunnus on Rakennuspaikka sijaitsee Monninkylän taajaman länsireunassa Luhdintien varrella. Määräala on tiehen rajoittuva metsäinen rinne. Lähellä sijaitsevilla kiinteistöillä on omakotitaloja. HAETAAN: Suunnittelutarveratkaisua. Tarkoituksena on rakentaa I -kerroksinen yksiasuntoinen asuinrakennus kooltaan 150 k-m2 ja talousrakennus 100 k-m2. KAAVOITUSTILANNE Alueella on voimassa Keskustaajamien osayleiskaava, jossa ko. alue on ositettu Pientalovaltaisena asuntoalueena (AP). Alue on maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n mukaista suunnittelutarvealuetta. NAAPUREIDEN KUULEMINEN: Naapurit on kuultu hakijan toimesta, ei huomautettavaa hankkeen johdosta. ARKKITEHDIN LAUSUNTO ( ): Rakennuspaikka sijaitsee voimassa oleva osayleiskaavan mukaisella Pientalovaltaisella asuntoalueella. Aluetta ei ole tarkoitus kaavoittaa yksityiskohtaisemmin. Rakennuspaikka on kunnan rakennusjärjestyksen mukainen sekä sijainniltaan, muodoltaan ja mittasuhteiltaan rakentamiseen sovelias. Rakentaminen täydentää sopivalla tavalla olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta. Rakennukset ja piha-alueet tulee rakentamistavaltaan ja järjestelyiltään sovittaa olemassa olevaan ympäristöön ja lähimaisemaan. Hakemuksen mukainen rakentaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; ei aiheuta haitallista yhdyskuntakehitystä; ja on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. Hakemuksen mukainen rakentaminen ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Arkkitehti puoltaa suunnittelutarveratkaisua. Esityslistan oheismateriaalina on rakennuspaikan sijaintia osoittava kartta. Muu asiaan liittyvä materiaali on nähtävissä kunnanhallituksen

25 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus kokousasiakirjoissa. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus ilmoittaa lausuntonaan, että se puoltaa suunnittelutarveratkaisua Askolan kunnan Monninkylän kylässä määräalalle kiinteistöstä Kaarla RN:o 2:8; kiinteistötunnus ; päivätyn hakemuksen mukaisesti. Rakennukset ja piha-alueet tulee rakentamistavaltaan ja järjestelyiltään sovittaa olemassa olevaan ympäristöön ja lähimaisemaan. Kulkuyhteys rakennuspaikalle tulee selvittää ja asia ratkaista ennen rakennusluvan myöntämistä. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: rakennus- ja ympäristöyksikkö Lisätietoja: Vt. toimialajohtaja Antti Ikonen, puh

26 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Yhteistyötoimikunta Yhteistyötoimikunta Kunnanhallitus ASKOLAN KUNTA SAVUTTOMAKSI TYÖPAIKAKSI YTTMK 17 Valmistelija: vt. hallintojohtaja Terveyden, jaksamisen ja työhyvinvoinnin vuoksi on tärkeää, että työpaikoilla pyritään edistämään tupakoimattomuutta ja tukemaan tupakoinnin lopettamista haluavia. Jo kaksikolmasosaa (213) Suomen kunnista on tehnyt päätöksen savuttoman toiminnan kehittämisestä. Savuton Kunta-, Savuton Työpaikka- ja Savuton Oppilaitos -toimenpideohjelmat ohjaavat käytännön toimenpiteiden toteutuksessa. Tutkimusten mukaan n. 70% tupakoivista haluaa lopettaa tupakoinnin. Tuen avulla pystyy jopa 30% lopettamaan tupakointinsa. Omin avuin tupakoinnistaan irti yrittävistä noin 5 % on vuoden kuluttua yhä tupakoimattomia. Savuttomuus tähtää tupakoinnin vähenemiseen sekä tupakkatuotteiden käytön loppumiseen tupakkalain 1 :n mukaisesti. Tavoitteeseen päästään, kun yhä harvempi aloittaa tupakoinnin ja yhä useampi onnistuu tupakoinnin lopettamisessa. Savuton työpaikka tarkoittaa, että tupakkalain määräämissä sisä- ja ulkotiloissa ei tupakoida ja tupakointi on kielletty työaikana lukuun ottamatta lakisääteisiä ja työehtosopimuksiin kirjattuja taukoja. Lähtökohtana savuttomassa työpaikassa on, että henkilökuntaa kannustetaan ja motivoidaan oivaltamaan itse tupakoimattomuuden ja tupakattoman elämän hyödyt. Erityisen valvontajärjestelmän rakentamiseen ei ole tarvetta, vaan tupakoimattomuuskiellon rikkomista käsitellään kuten mitä tahansa työnantajan ohjeistusten ja sääntöjen noudattamatta jättämistä. Päätös savuttomasta työpaikasta on yksi henkilöstöön vaikuttava päätös muiden joukossa ja sen noudattamista seurataan esimiesten toimesta samoin kuin muidenkin ohjeiden noudattamista. Tupakoinnin lopettaminen on henkilökohtainen päätös, johon Askolan kunta kannustaa savuttomaksi työpaikaksi siirtymävaiheessa. Työterveyshuolto tulee järjestämään tupakasta vieroituskursseja sekä tarvittaessa yksilöohjausta ja kunta kannustaa tupakoinnin lopettamiseen tukemalla vieroitustuotteiden ostamista erikseen sovittavalla tavalla. Päätösehdotus (vt. hallintojohtaja): Yhteistyötoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että Askolan kunta on savuton työpaikka alkaen. Keskustelun jälkeen asia päätettiin palauttaa valmisteluun.

27 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Yhteistyötoimikunta Yhteistyötoimikunta Kunnanhallitus Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh tai Täytäntöönpano: kunnanhallitus YTTMK 22 Valmistelija: vt.hallintojohtaja Päätösehdotus (vt. hallintojohtaja): Yhteistyötoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että Askolan kunta on savuton työpaikka alkaen. Eila Huurinainen esitti, että tekstiin lisättäisiin: "lakisääteisillä ja työehtosopimuksiin kirjatuilla tauoilla tarkoitetaan työaikaan kuulumattomia taukoja". Huurinaisen tekemää ehdotusta ei kannatettu. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. KHALL 43 Valmistelija: vt. hallintojohtaja Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus päättää, että Askolan kunta on savuton työpaikka alkaen. Lisäksi kunnanhallitus päättää, että henkilöstöjaosto vastaa asian täytäntöönpanosta yksityiskohtaisine ohjeineen. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: henkilöstöjaosto, henkilöstö Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh tai

28 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 44 Valmistelija: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta Eduskuntavaalit toimitetaan vuoden 2015 huhtikuussa. Varsinainen vaa lipäi vä on sunnuntaina ja ennakkoäänestys kotimaassa ja ul ko mail la Vaaleissa sovelletaan vaalilakia (714/1998). Vaalilain 8 :n mukaan ää nestys alu ee na on kunta, jollei valtuusto ole jakanut kuntaa useampaan ää nestys alu ee seen. Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja ase tet ta va: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu pu heen johta ja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä vara jä se niä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaali toi mi kun ta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yk si muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin ol tava vähintään kolme. Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tu lee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edel lisis sä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puo luei ta. Kunnallisvaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin vastaa vas ti edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita aset tanei ta äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan va ra jä se net laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava sii hen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaaleissa ehdokkaana ole va henkilö ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja va ra pu heen joh tajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle. Valinnassa tulee ottaa huomioon tasa-arvolain 4 :n 2 momentin vaatimus, jon ka mukaan lautakunnassa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vä hin tään 40 prosenttia. Vaatimuksen tulee toteutua erikseen jäsenten ja vara jä sen ten kohdalla. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä. Vaa li lau ta kun tien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja va ra pu heen joh tajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle. Päätösehdotus (kunnanjohtaja):

29 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus asettaa itäisen, keskisen ja läntisen äänestysalueen vaa li lauta kun nat ja laitos- ja kotiäänestyksessä toimivan vaalitoimikunnan huh tikuus sa 2015 toimitettavia Eduskuntavaaleja varten. Kuhunkin vaalilautakuntaan asetetaan viisi jäsentä ja tarpeellinen määrä vara jä se niä, kuitenkin vähintään kolme. Varajäsenet asetetaan siihen jär jes tykseen, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan. Vaalitoimikuntaan asetetaan kolme jäsentä ja tarpeellinen määrä va ra jä seniä, kuitenkin vähintään kolme. Kuhunkin vaalilautakuntaan ja vaa li toi mikun taan valitaan yksi jäsenistä puheenjohtajaksi ja yksi va ra pu heen joh ta jaksi. Kunnanhallitus asetti vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan seuraavasti: Läntinen vaalilautakunta: Sanna Kurki, pj Ari Forsberg, vpj Kati Keskisarja Anja Kähönen Antti Korpela varajäsenet: Jarno Lundberg Riku Honkasalo Roosa Kurki Heidi Hovisilta Keskinen vaalilautakunta: Jouni Vilkki, pj Mika Ollila, vpj Juho Nirvi Marjukka Kalilainen Maaret Räsänen varajäsenet: Taru Ridell Raili Salo Saga Simelius-Nieminen Hannu Vihreäluoto Itäinen vaalilautakunta: Reija-Riikka Stenbäck, pj Tuula Leivo, vpj Aune Eskolainen Matti Berg Martti Sääski

30 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus varajäsenet: Tiina Inkilä Raimo Sikkara Tero Aaltonen Päivi Falin Seija Öhman Vaalitoimikunta: Pertti Halijoki, pj Helena Holm Jouni Vilkki varajäsenet: Jukka Ahlgren Armi Penttilä Raili Salo Täytäntöönpano: valitut, keskusvaalilautakunta Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh tai etu

KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA. Päätösehdotus (kunnanjohtaja):

KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus 38 04.02.2015 KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA KHALL 38 Valmistelija: kunnanjohtaja Esko Rautiainen Valtuusto hyväksyi

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU

Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU TEKLTK 3 Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio Askolan

Lisätiedot

Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro

Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro Sivistyslautakunta 61 02.09.2014 Sivistyslautakunta 80 25.11.2014 Sivistyslautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 37 04.02.2015 Sivistyslautakunta 13 10.03.2015 Kunnanhallitus 68 18.03.2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro

Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro Sivistyslautakunta 61 02.09.2014 Sivistyslautakunta 80 25.11.2014 Sivistyslautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 37 04.02.2015 Sivistyslautakunta 13 10.03.2015 Kunnanhallitus 68 18.03.2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

VAHIJÄRVEN KOULU. Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio

VAHIJÄRVEN KOULU. Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 20 17.06.2015 Kunnanhallitus 181 30.09.2015 VAHIJÄRVEN KOULU TEKLTK

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1. Otsikko Sivu 1 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 3 2 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.2014-31.12.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1. Otsikko Sivu 1 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 3 2 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.2014-31.12. ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Sivistyslautakunta 27.01.2015 AIKA 17:35-18:58 PAIKKA Askolan kunnantalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 3 2 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA

Lisätiedot

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN Kunnanhallitus 146 30.06.2015 Kunnanvaltuusto 31 20.08.2015 KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN KHALL 146 Valmistelija: kunnanhallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Täytäntöönpano: työryhmä

Täytäntöönpano: työryhmä Kunnanhallitus 21 01.02.2017 Kunnanhallitus 68 15.03.2017 Kunnanhallitus 115 10.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 22.05.2017 HALLINTOSÄÄNTÖ 1.6.2017 ALKAEN KHALL 21 Valmistelija: kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 114 Kunnanhallitus 04.03.2015 AIKA 17:45-17:49 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 62 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 116 63 ERON MYÖNTÄMINEN MIRA YLETYISELLE

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 19

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 19 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 19 Sivistyslautakunta 10.03.2015 AIKA 17:30-21:12 PAIKKA ASKOLAN KUNNANTALO KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 10 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 21 11 TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Tekninen lautakunta 27.01.2015 AIKA 17:00-18:23 PAIKKA Askolan pelastusasema, Hiidenkirnujentie, Askola KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 3

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA Kunnanhallitus 169 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 43 14.06.2017 KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA KHALL 169 Valmistelija: : hallintojohtaja Esityslistan

Lisätiedot

Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro

Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Anne Perjopuro Sivistyslautakunta 61 02.09.2014 Sivistyslautakunta 80 25.11.2014 Sivistyslautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 37 04.02.2015 Sivistyslautakunta 13 10.03.2015 Kunnanhallitus 68 18.03.2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kunnanvaltuusto 04.03.2015 AIKA 18:00-19:39 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 4 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 TYÖJÄRJESTYKSEN

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 365

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 365 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 365 Kunnanhallitus 30.09.2015 AIKA 17:00-21:12 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 178 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 367 179 TALOUDEN RAPORTOINTI

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19 28.01.2019 Kaupunginhallitus 28 11.02.2019 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen 14.4.2019 toimitettavia eduskuntavaaleja varten KH 28.01.2019 19 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 35

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 35 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 35 Perusturvalautakunta 10.03.2015 AIKA 18:00-20:00 PAIKKA Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 37 23 PERUSTURVALAUTAKUNNAN TALOUDEN

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 116

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 116 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 116 Sivistyslautakunta 25.08.2015 AIKA 18:00-22:53 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 51 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 118 52 VALTUUTETTUJEN ALOITTEET

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 84. Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 84. Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 84 Kunnanvaltuusto 13.11.2015 AIKA 18:05-20:27 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 87 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 35

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 19.02.2016 AIKA 19.02.2016 klo 09:00-12:00 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus

Lisätiedot

7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS LUKIEN

7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS LUKIEN Kunnanhallitus 113 10.05.2017 Kunnanhallitus 135 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 42 14.06.2017 Kunnanhallitus 7 30.08.2017 7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS 1.6.2017 LUKIEN KHALL 113

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 Kunnanvaltuusto 61 16.11.2016 Kunnanhallitus 259 21.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 8

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 8 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 8 Vanhusneuvosto 01.06.2017 AIKA 14:00-15:00 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 7 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 Tarkastuslautakunta Aika 12.02.2019 klo 15:00-17:05 Paikka Tekninen toimi, kokoushuone, Asikkalantie 21 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KATSAUS NEUVOSTON KULUNEESEEN

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KATSAUS NEUVOSTON KULUNEESEEN ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vanhusneuvosto 01.02.2017 AIKA 14:00-15:10 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KATSAUS NEUVOSTON KULUNEESEEN 3 TOIMINTAKAUTEEN 2 KATSAUS KUNNAN

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 2 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 2 / 2014 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 2 / 2014 21 Kokousaika Keskiviikko 5.3.2014 klo 18-19.40 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj.

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Kunnanhallitus 113 22.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 05.06.2017 Kunnanhallitus 214 09.10.2017 Keskusvaalilautakunnan vaali 96/00.00.01/2017 Kh 22.05.2017 113 Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p. 0400

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015 KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10 Aika 24.10.2017 klo 16:30 Paikka Toivakan kirjasto Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 29 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 30 Esityslistan hyväksyminen 4 31 Pöytäkirjan

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2017 KOKOUSAIKA 1.3.2017 kello 19.00-20.20 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 6/2009 90 Sivistyslautakunta 15.09.2009 Aika 15.09.2009 klo 18:00-20:22 Paikka Haukkamäen koulu Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 92

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 12.09.2017 16:30-16:37 Paikka Ruoveden kunnantalon kahvihuone Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 42 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 Elinkeinotoimikunta AIKA 18.01.2017 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 22.05.2017 klo 18:00 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 31 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen Kunnanhallitus 4 09.01.2017 Kunnanhallitus 17 30.01.2017 Kunnanhallitus 35 20.02.2017 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 18.6.2018 78 Aika 18.6.2018 klo 16.30 16.50 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 85 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 86 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 87 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen 4

2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen 4 1 Tarkastuslautakunta AIKA 10.03.2015 klo 14:00 16:10 PAIKKA Kunnantalo, kokoushuone Pyhä ASIAT Sivu Otsikko 1 Tarkastuslautakunnan esittelijä vuonna 2015 3 2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.01.2019 klo 07:30-10:45 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, Parikkala Käsitellyt asiat

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.10.2013 63

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.10.2013 63 KOKOUSKUTSU ASIALISTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.10.2013 63 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 30.10.2013 klo 18.00-19.15 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koulu KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 46 65 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 3/2018 1 (13) Aika 19.04.2018, klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen 17 Pöytäkirjan

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 11 Elinkeinotoimikunta 06.09.2017 AIKA 17:10-19:50 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 5 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 13 6 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 21 Elinkeinotoimikunta 27.11.2017 AIKA 17:00-19:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 23 12 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE

LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE Kunnanhallitus 172 20.08.2013 Kunnanhallitus 37 05.03.2014 LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE KHALL 20.08.2013 172 Kunnanhallitus teki päätöksensä kokouksessaan

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 Perusturvalautakunta AIKA 12.03.2019 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 2 TOTEAMINEN

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20 Pöytäkirja 1/2017 1 (5) Nuorisolautakunta Aika 31.01.2017 klo 17:00-18:26 Paikka Kunnanvirasto, tukirakennus, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 427 23.10.2017 Kunnanhallitus 36 22.01.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen tasavallan presidentin vaalia 28.1.2018 (tarvittaessa 11.2.2018) varten / Kahden uuden varajäsenen

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/2019 1 Tarkastuslautakunta 14.08.2019 Aika 14.08.2019 klo 08:00-10.30 Paikka Tönölä Osallistujat Läsnä olleet Varsinainen jäsen läsnä poissa Varajäsen

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 13 Tekninen lautakunta 19.02.2019 AIKA 19.02.2019 klo 10:30-12:51 PAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 15 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 23.04.2014 LASTEN KOTIHOIDON

Lisätiedot

Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden määrääminen

Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden määrääminen Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 8/2017 51 Keskusvaalilautakunta Aika 29.12.2017 klo 14:00-14:20 Paikka Kunnantalo, kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 22 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 06.09.2016 klo 17:15-17:30 Paikka Kaupungintalo Imatrankoski (h.308) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 19.09.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 38 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kunnanhallitus 36 24.02.2015 Kunnanhallitus 50 10.03.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen KH 36 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. En nak

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 26.03.2013 12 ASIALISTA KOKOUSAIKA Tiistaina 26.03.2013 klo 18.00 19.13 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 10 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 Tekninen lautakunta AIKA 24.10.2017 klo 17:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Sivistyslautakunta 04.02.2014 AIKA 18:08-19:32 PAIKKA Monninkylän koulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 3 2 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.9.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 07.05.2019 kello 13:00-14:58 PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 1/2019 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 04.03.2019 15:00-15:55 Paikka Ruoveden kunnantalon valtuustosali Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 06.04.2018 klo 08:30-12:00 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10. Kunnanhallitus 11.06.2015. Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05. Kirjasto, kirjaston sali.

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10. Kunnanhallitus 11.06.2015. Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05. Kirjasto, kirjaston sali. Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10 Kunnanhallitus 11.06.2015 Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05 Paikka Kirjasto, kirjaston sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 166 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 167

Lisätiedot