6. Järjestelytoimisto
|
|
- Otto Kaarlo Jurkka
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 6. Järjestelytoimisto Henkilökunta. Järjestelytoimiston henkilökuntaan kuuluivat v. 1955: toimistopäällikkö, 2 työntutkimusinsinööriä, 2 toimistotyöntutkijaa, 3 työntutkijaa ja toimistoapulainen. Lisääntyneiden tehtävien takia perustettiin toimistoon toimistotyöntutkijan tilapäinen virka. Samoin päätettiin perustaa v:n 1956 alusta uusi toimistotyöntutkijan virka. Jonkin aikaa vireillä ollut kysymys kaupungin lomakerationalisoinnin järjestämisestä johti esitykseen lomakesuunnittelijan viran perustamisesta järjestelytoimistoon. V:n 1956 alusta perustettuun työturvallisuustarkastajan tilapäiseen virkaan valittiin teknikko L. Tarkiainen. Työtehoneuvottelukunta. Työtehoneuvottelukuntaan kuuluivat kaupunginjohtaja Rydman, apulaiskaupunginjohtajat Granqvist, Kivistö, Waronen ja Uski, kaupunginsihteeri Johanson ja kaupunginreviisori Törnqvist virkamiesjäseninä sekä toimitusjohtaja J. Hakulinen, huoltopäällikkö K. L. Kulo, diplomi-insinööri C.-G. Londen, professori E. M. Niini ja opetusneuvos A. Rautavaara muina jäseninä. Neuvottelukunta kokoontui kaksi kertaa ja käsitteli seuraavat asiat: järjestelytoimiston v:n 1954 toimintakertomus; esitykset viranhaltijoille järjestettävästä rationalisointija johtamistaidollisesta koulutuksesta, toimiston johtosäännön muuttamisesta, työntutkijain palkkojen korottamisesta ja toimistotyöntutkijan palkkaamisesta; suunnitelma Pohjoismaiden pääkaupunkien rationalisoimiskonferenssin ohjelmaksi ja selostus ko. konferenssista; järjestelytoimiston esitykset kaupungin tiedotustoiminnan järjestämisestä, lomakerationalisoinnin järjestämisestä sekä neuvottelukunnan jäsenen Hakulisen esitys suurten laitosten rationalisoimistoiminnan kehittämisestä. Ennen v aloitettujen tutkimusten jatkaminen ja toteuttaminen Terveydenhoitoviraston sekä sen alaisten laitosten ja toiminnanhaarojen rationalisoimista samoinkuin koko terveydenhoitohallinnon organisaatiota koskeva, v aloitettu tutkimus valmistui Terveydenhoitolautakunta ja komitea, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus mm. terveydenhoitolautakunnan ohjesäännöksi, sisällyttivät ehdotuksiinsa osan rationalisoimistutkimuksen tuloksena tehdyistä ehdotuksista. Elintarvikekeskuksen rationalisoimistutkimusta koskeva selostus oli kertomusvuonna lautakuntakäsittelyssä. Siinä esitetyt toimenpiteet toteutettiin suurimmaksi osaksi. Eräät järjestelyt ja teknilliset parannukset päätettiin toteuttaa vasta uutta ruokatehdasta rakennettaessa. Työturvallisuustoiminnan kehittämistä koskeva esitys saatiin kertomusvuonna ratkaisuun. Kaupunginhallitus hyväksyi työturvallisuustoiminnan kehittämistä koskevan esityksen toimintaohjeineen. Yleisön vastaanotto aikojen yhdenmukaistamista kaupungin virastoissa koskevan, edellisenä vuonna valmistuneen selvityksensä perusteella järjestelytoimisto esitti, että vastaanottoaikojen tulisi yleensä olla klo 9. o o 15.30, paitsi eräissä virastoissa, joissa avoinna oloajan tulisi olla lyhyempi viraston häiriintymättömän toiminnan turvaamiseksi.
2 86 6. Järjestely toimisto 86 Kaupungin omistamien autojen käyttöä koksevan v aloitetun yleistutkimuksen lopullinen valmistuminen siirtyi seuraavan vuoden puolelle. Sofianlehdon vastaanottokodin pesulassa syksyllä 1954 aloitettua tutkimusta täydennettiin kertomusvuoden aikana, mutta sen valmistuminen siirtyi seuraavan vuoden puolelle. Uudet tutkimukset Kansakoulujen henkilökunnan kesäajan töitä koskeva tutkimus valmistui Suoritettujen selvitysten perusteella todettiin, että ainakin kansakoulunopettajilla ym. henkilökuntaan kuuluvilla vuosiloma on pitempi kuin mitä virkasääntö edellyttää. Tämän vuoksi ehdotettiin, että palkkalautakunta selvittäisi kysymyksen siitä, onko ja millä kansakoulujen johtokuntien alaisilla viranhaltijaryhmillä tämä pitempi vuosiloma otettu huomioon jo palkkauksessa, sekä että muiden osalta ryhdyttäisiin järjestelytoimiston ehdottamiin toimenpiteisiin asianomaisten sijoittamiseksi kesäaikana heille soveltuviin tehtäviin. Oppivelvollisten lasten luettelon työntutkimus saatiin valmiiksi Tutkimusselostuksessa ehdotettiin tarpeettomien töiden vähentämistä ja jäljelle jäävien tehtävien yksinkertaistamista. Näiden toimenpiteiden jälkeen voitaisiin luettelon hoidossa tarvittavaa työvoimaa vähentää arvion mukaan kahdella kokopäivätyössä ja yhdellä puolipäivätyössä olevalla henkilöllä ja saada lisäksi aikaan säästöä huonetiloissa ja painatuskuluissa. Lastentarhojen rationalisoimistutkimus valmistui Toimistotöiden kehittämistä tarkoittavat ehdotukset koskivat tilitys- ja kirjanpitojärjestelmien uudistamista sekä mm. kaikkien vakinaisten viranhaltijain palkkojen maksamista pankkien välityksellä. Osa ehdotuksia toteutettiin välittömästi. Edelleen ehdotettiin lastentarhanopettajien samoin kuin puistoleikkitoiminnassa leikinohjaajien työvuorojen täsmällistyttämistä, lastenseimien ja lastentarhojen kokopäiväosastojen avoinna pitämistä myös joulun ja uudenvuodenpäivän välisenä aikana, lastentarhojen puolipäiväosastojen toiminta-ajan lyhentämistä päivittäin yhdellä tunnilla, jolloin entisen yhden 4 tunnin ryhmän tilalle saataisiin kaksi perättäistä 3 tunnin ryhmää ja siten voitaisiin lisätä lastentarhoihin pääsevien lasten lukumäärää jopa lapsella henkilökunnan lisätarpeen jäädessä suhteellisen pieneksi. Kesäleikkikenttätoiminnan tarkempi tutkiminen jätettiin suoritettavaksi kesäaikana. Satamalaitoksen satamarakennusosaston organisaatiotutkimus suoritettiin pääasiassa kertomusvuoden aikana. Tutkimus kohdistui mm. toiminnan kehittämismahdollisuuksiin organisatooristen muutosten avulla. Tässä tarkoituksessa tutkittiin erikseen eri toiminnanhaaroja, suunnittelua ym. Tutkimusselostuksen lopullinen valmistuminen siirtyi seuraavan vuoden puolelle. Rakennusviraston aloitetut laskentatoimen tutkimukset jouduttiin muiden tutkimusten takia keskeyttämään. Kertomusvuoden aikana saatiin kaikilla osastoilla selvitetyksi laskentatoimen siihenastinen järjestely palkka-, varasto- ym. kirjanpitoineen samoin kuin sairausloma-, tapaturma- ja eläkeasiain käsittely. Laskentatoimen koneellistamismahdollisuuksia silmälläpitäen tutkittiin mm. reikäkorttikonejärjestelmän mahdollisuuksia ja kustannuksia. Huoltokassan töiden järjestelyä koskeva tutkimus valmistui Tutkimuksessa selvitettiin käytännössä olevat työmenetelmät ja työnjako samoinkuin syyt kirjanpidon huomattavaan jäljessä oloon sekä esitettiin keinot, joiden avulla v:n 1955 kirjanpito voitaisiin saada valmiiksi kaupungin yleiseen tilinpäätökseen mennessä. Samalla tehtiin myös yksityiskohtainen ehdotus huoltokassan kirjanpidon koneellistamisesta v:n 1956 aikana. Teurastamon laskentatoimen tutkimus aloitettiin lokakuussa. Tutkimus kohdistui laskutuksen, kirjanpidon ja kassatoiminnan sekä niihin liittyvien toimistotöiden uudistamiseen. Laskentatoimen koneellistamista silmällä pitäen tutkittiin eri kirjanpito- ja kassakuittauskonemallien mahdollisuuksia ja kustannuksia. Tutkimus jatkui kertomusvuoden päättyessä. Sikateurastamossa tapahtuneen teurastusmenetelmän osittaisen koneellistamisen johdosta suoritettu aikatutkimus valmistui 1.7. Sikateurastusta koskevat työnarvot muutettiin ao. työmenetelmää vastaaviksi ja ehdotettiin eräitä parannuksia menetelmään. Teurastamon ja maidontarkastamon laboratorioiden yhdistämismahdollisuuksista suo-
3 6. ' J ävjestely toimisto 87 ritettu tutkimus valmistui Siinä selvitettiin laboratorioiden toimintaa sekä verrattiin niiden yhdistämisestä koituvia etuja ja haittoja keskenään. Tutkimuksen perusteella ehdotettiin, että teurastamo suorituttaisi tarvitsemansa laboratoriotutkimukset maidontarkastamon laboratoriossa ja luovuttaisi maidontarkastamon käyttöön laboratoriostaan huonetilaa. Eläinlääkäri- ja laboratoriotyö voimaa esitettiin supistettavaksi ja vapautuvaa laboratoriotilaa käytettäväksi muihin tarkoituksiin. Työtupien ompelimon eräiden tuotteiden valmistuksesta suoritettu aikatutkimus valmistui Sen avulla selvitettiin ompelimon tyypillisimpien tuotteiden työnerien perusajat ja lopulliset työnarvot. Tutkimustuloksia käytettiin sitten työtuvilla hyväksi tuotteiden hinnoittelussa ja urakoinnissa joko sellaisinaan tai soveltamalla niitä muihin samankaltaisiin tuotteisiin. Kaupungin lomakkeiden suunnittelua ja lomakehuollon kehittämistä koskeva tutkimus valmistui Järjestelytoimisto esitti, että kaupungille olisi edullista palkata lomakerationalisointia keskitetysti johtamaan ja hoitamaan alan erikoiskoulutuksen saanut henkilö. Kaupunginhallitus ei ehtinyt kertomusvuoden aikana käsitellä asiaa. Kaupunginkanslian kirjaamossa suoritetun ajankäyttötutkimuksen perusteella esitettiin valmistuneessa selostuksessa, että kirjaamon päivittäinen työmäärä pitäisi käytännössä olevin menetelmin voida hoitaa kolmella henkilöllä neljän asemesta. Suhteettoman paljon työtä vaativan kirjaamisjärjestelmän tilalle esitettiin uutta läpikirjoitukseen perustuvaa järjestelmää. Eräiden viranhaltijain työaikaa koskeva tutkimus saatiin osittain selvitetyksi , jolloin tehtiin esitys kaupungin kaikissa laitoksissa toimivien liinavaatevarastonhoitajien, käsityönohjaajien ym. työajan yhdenmukaistamisesta. Tutkimus jäi puhelinvälittäjien osalta vielä avoimeksi työmäärän tutkimista varten teknillisin laskentamenetelmin. Tiedotus- ja suhdetoiminnan kehittämistä koskeva esitys valmistui Sitä varten selvitettiin tiedotus- ja suhdetoiminnan nykyaikaista järjestelyä sekä talouselämässä että muualla. Sen perusteella ehdotettiin myös Helsingin kaupungin tiedotus- ja suhdetoiminnan kehittämistä ja aluksi kokeiluluontoisesti tiedotussihteerin viran perustamista kaupunginkansliaan. Työtehoneuvottelukunta käsitteli asiaa Huoneistotiloja koskevat tutkimukset. Kertomusvuonna suoritettiin mm.: selvitys kaupungin virastojen ja laitosten huonetiloista sekä tilojen vapautumisesta kaupungin omistamissa ja vuokrahuoneistoissa sen jälkeen, kun suunnitteilla olevat sosiaalivirastotalo sekä oikeus- ja poliisitalo olisivat valmistuneet ja niihin tarkoitetut virastot muuttaneet niihin. Selvitys valmistui ; selvitys eräiden keskushallinnon ja muiden keskustan virastotalokortteleihin sijoitettaviksi suunniteltujen virastojen huonetilan tarpeesta, joka valmistui ; selvitys teollisuuslaitosten toimistohuonetiloista P. Roobertinkadulla, Malminrinne 6:ssa ja kaasutehtaan alueella Suvilahdessa. Lausunnossa todettiin, että Malminrinne 6:ssa voitaisiin vesi- ja kaasulaitosten suunnitelmia supistamalla saada riittävästi tilaa vielä jollekin muulle virastolle sekä esitettiin kaasulaitoksen osalta tutkittavaksi mahdollisuutta sen pääkonttorin sijoittamisesta toiminnallisten osastojen yhteyteen Suvilahteen; selvitys kaupunginhallituksen ja sen osastojen, revisio-, järjestely-, hankinta- ja rahatoimiston sekä palkkalautakunnan toimiston ja kiinteistöviraston todennäköisestä huonetilojen tarpeesta n. kymmenen vuoden kuluttua. Selvitys käsitti henkilökunnan määrän, arvioidun kasvun ym. sekä pinta-alan tarpeen yhteensä ottaen huomioon myös kokoiisyms. tilat; tutkimus suunnitteilla olevaan sosiaalivirastotaloon tulevien virastojen huonetilan tarpeesta ja sijoittamisesta. Tutkimuksessa, joka valmistui , selvitettiin samoin kuin edellä viranhaltijain määrä ja arvioitiin sen kasvun mahdollisuudet lähitulevaisuudessa, valittiin vertailtavaksi kolme eri rakennustyyppiä sijoittaen virastot niihin huoneen ja henkilön tarkkuudella ja pitkän tähtäimen ohjelmaa noudattaen päädyttiin sosiaalivirastotalokomitean ehdotusta n. 6 % pienempään ratkaisuun; selvitys Erottajankatu 19:ssä tilastotoimistolta vapautuvan huonetilan käytöstä asuntotuotantokomitean tarpeisiin ; selvitys hankintatoimiston ja järjestelytoimiston lisätilan tarpeesta sekä Mariankatu 5:ssä sairaalavirastolta vapautuvan huoneiston hyväksikäytöstä Siivoustöitä koskevia selvityksiä: veroviraston, vesilaitoksen toimiston sekä Pakilan
4 88 6. Järjestely toimisto 88 ja Taivallahden suomenkielisten kansakoulujen siivousta koskevat työmäärät ja vastaava siivoustyö voiman tarve selvitettiin aikaisempiin tutkimuksiin nojautuen ja tulokset toimitettiin ao. virastoille ja laitoksille. Lausunnot Kertomusvuonna annettiin edellä jo käsiteltyjen eräiden lausuntoasia in lisäksi 172 muuta lausuntoa, jotka jakaantuivat asiasisällön puolesta seuraavasti: työvoiman tarpeellisuutta koskevia 109 eli 63 %, työnluokitus- ja virkanimikkeiden muuttamiskysymyksiä 20 eli 12 %, organisaatio-, työmenetelmä- ja työntutkimuskysymyksiä 23 eli 13 %, ylityön tarpeellisuutta koskevia 8 eli 5 % ja muita 12 eli 7 %. Työvoiman tarpeellisuutta koskevissa lausunnoissa jätettiin puoltamatta kaikkiaan 227:n esitetyn uuden viran perustamista, joiden palkkamenot peruspalkkoina tekisivät n. 90 milj. mk vuodessa. Suuritöisimpiä näistä lausuntoasioista olivat sairaalain ja liikennelaitoksen virkojen lisäämisesityksistä annetut lausunnot. Aloitetoiminta Aloitteita jätettiin järjestelytoimistoon yhteensä 150 (v ). Aloitetoimikunnissa käsiteltiin loppuun 171 (185) aloitetta. Käsitellyistä aloitteista palkittiin 56 (52) eli n. 33 % (28). Palkkioiden yhteismäärä oli ( ) mk ja niiden suuruus vaihteli (20 000) mk:sta (1 000) mk:aan. Palkkioiden keskimääräinen suuruus oli n (4 450) mk ja aloitteiden keskimääräinen käsittelyaika 84 (66) päivää. Loppuun asti käsitellyt aloitteet jakautuivat aiheittain: teknillisiä 128 eli 75 %; niistä palkittu 49 eli 38 % konttoriteknillisiä 21» 12%;»» 6» 29% hallinnollisia 13» 8 %;»» 1» 8 % sosiaalisia 9» 5 %;»»» Yhteensä 171 eli 100 %; niistä palkittu 56 eli 33 % Aloit et oimikunnittain: I 36 eli 21 %; niistä palkittu 20 eli 55 % II 34» 20 %;»» 13» 38 % III 60» 35%;»» 12» 20% IV 41» 24%;»» 11» 27% Yhteensä 171 eli 100 %; niistä palkittu 56 eli 33 % I ja IV aloitetoimikunta kokoontuivat 5 kertaa, II 4 ja III 7 kertaa eli toimikunnat yhteensä 21 kertaa välisenä aikana käsiteltyjen ja palkituiksi tulleiden aloitteiden tekijäin kesken arvottiin kolme ylimääräistä palkintoa. I palkinto oli viikon kestävä virkistysmatka Lappiin sekä II ja III palkinto mk ja mk tavaratalon lahjakortteina. Uusi kilpailu alkoi ja päättyi Syys lokakuun aikana suoritettiin kyselylomakkeilla aloitetoimintaa koskeva mielipidetiedustelu. Koulutustoiminta Tutkimustoiminnan lisääntymisestä ja lausuntojen määrästä johtuen ei viranhaltijain koulutusohjelmaa voitu toteuttaa suunnitellussa laajuudessa. Toimistoesimiesten peruskurssi n:o 2 järjestettiin Koulutusta oli 30 tuntia ja aiheet käsittivät mm. lomaketekniikkaa, rekisteröintiä, läpikirjoitusmenetelmiä sekä henkilökunnan valintaa, työpaikan henkilösuhteita, yleisönpalvelun perusongelmia, työntutkimusmenetelmiä ja työn yksinkertaistamista (TY). Osanottajia oli 17:stä eri virastosta ja laitoksesta yhteensä 28 henkilöä. Virastojen ja laitosten johtaville virkamiehille (n. 70 henkeä) järjestettiin kaksi johtamistaidollista neuvottelutilaisuutta. Aiheena oli professori H. Wariksen alustus johta-
5 6. Järjestely toimisto 89 jiston ja työntekijäkunnan suhteista nykyaikaisen sosiaalipolitiikan probleemina sekä filosofian maisteri O. Laineen alustus nykyaikaisesta kunnallisesta suhde- ja tiedotustoiminnasta. TWI-koulutukseen kuuluva TY-ohjelma kuului toimistoesimiesten peruskurssin ohjelmaan. TS-ohjelmasta pidettiin kaksi kurssia, toinen palolaitoksessa kuudelle osanottajalle palolaitoksen oman TS-ohjaajan johdolla ja toinen 11 :lle lastensuojelulaitoksen johtajalle. Toimiston oman henkilökunnan koulutuksesta mainittakoon, että työntutkimusinsinööri Lehto osallistui viikon kestäneelle Oy. Rastorin järjestämälle tehdasj ärj estely kurssille ja tp. työntutkija Latola Oy. Rastorin järjestämälle työntutkimuskurssille. Työntutkija Vuoristo ja työntutkija Nordman tekivät neljä päivää kestäneen opintomatkan Tukholmaan ja Osloon tehtävänään tutustua uusimpien kirjanpitokonemallien sovellutuksiin käytännössä. Muu toiminta Pohjoismaiden pääkaupunkien kolmas rationalisoimiskonferenssi pidettiin Helsingissä Konferenssissa kuultiin kunkin kaupungin selostus rationalisoimistoiminnan kehityksestä viime kokousten jälkeen. Sen lisäksi käsiteltiin seuraavat kysymykset: Tuottavuuden mittaamisen probleemi kunnallisissa laitoksissa, Ulkopuolisten konsulenttien käyttö rationalisointityössä, Rationalisoimistoiminnan sentralisointi tai desentralisointi, Rationalisoimisehdotusten toteuttaminen sekä Pääkaupunkien rationalisoimiselimien yhteistoiminnan kehittäminen. Lomakerationalisointi jatkui sekä työntutkimusten yhteydessä että erillisinä tehtävinä. Erillisistä lomakesuunnitteluista mainittakoon kaupungin yleiset ylityölomakkeet, yleinen vuosiloman valvontaan käytettävä vuosilomakortti, sairaala viraston uusi läpikirjoitukseen perustuva kirjediaari, huoltolautakunnan huollettavien lääkärinlausuntolomake jne. Tiedotuslehti ilmestyi neljänä numerona ja jaettiin 850 kappaleena kaikille esimiesasemassa oleville. Kirjoitusten aiheina oli mm. kaupungin viranhaltijain ja elimien yhteistoiminta, johtajiston ja työntekijäin suhteet, nykyaikainen suhde- ja tiedotustoiminta ym. Komiteain avustaminen erilaisilla selvityksillä lisääntyi toimistossa entisestään. Eräät toimiston henkilökuntaan kuuluvat osallistuivat lisäksi eri komiteain työhön jäseninä tai sihteerinä. Kaupungin muiden rationalisoimiselimien toiminta. Sähkölaitoksen järjestelyelin sai organisaatiomuutoksen yhteydessä nimen järjestelytoimisto. Sen henkilökuntaan kuului järjestely insinööri, kaksi työntutkijaa sekä toimistoapulainen. Vielä päätettiin v:n 1956 puolella perustaa uusi insinöörin virka. Sähkölaitoksen yleisorganisaation tutkimus valmistui kertomusvuonna. Edelleen suoritettiin tilankäyttötutkimus organisaatiouudistuksesta aiheutuvan lisähenkilökunnan sijoittamiseksi sekä Malminrinne 6:ssa vapautuneen tilan käyttämiseksi. Kaasulaitoksen työntutkimusinsinöörin virka täytettiin Työntutkijan virka lakkautettiin Kertomusvuoden tutkimustoiminta kohdistui lähinnä koksin kuormauksen helpottamiseen ja rationalisoimiseen. Rakennusviraston täyttämättä ollut järjestelyinsinöörin virka lakkautettiin kertomusvuonna ja samanaikaisesti perustettiin uusi apulaiskaupungininsinöörin tilapäinen virka, jolle kuului myös rationalisoimistoiminnan johtaminen ja kehittäminen. Henkilökuntaan kuului yksi työntutkija. Tutkimusten kohteena oli mm. jälkikustannuslaskenta tuotteiden hintojen määrittelemiseksi katurakennusosaston putkivalimolla, viraston konekanta sekä viranhaltijain yksityisautojen käyttö virka-ajoihin. Sairaala viraston työntutkija oli kertomusvuoden ajan sijoitettuna kaupunginhallituksen järjestelytoimistoon, jonka tehtäviin hän myös osallistui. Sairaaloiden kohdalla suoritetut tärkeimmät tutkimukset olivat Marian sairaalan sisätautipoliklinikan toimintaan sekä Auroran sairaalan laboratorioon kohdistuneet tutkimukset.
6. Järjestelytoimisto
6. Järjestelytoimisto V:n 1958 aikana suoritettiin eräitä laajoja organisaatio- ja yleistutkimuksia, joita on selostettu tarkemmin jäljempänä. Useimmat näistä tutkimuksista olivat vuoden vaihtuessa vielä
8. Järjestelytoimisto
8. Järjestelytoimisto erityisesti henkilöstöasiain orgajosta valmistui ylityön pohjalla laadittu luonnos. Toinen merkittävä tehtävä oli tietojentoj enkäsittelyorganisaation josta valmistui selostus. Työ-
6. Järjestelytoimisto
6. Järjestelytoimisto Toiminnan pääpaino v. 1956 oli erilaisissa rationalisoimistutkimuksissa, jotka kohdistuivat organisaatio-, työmenetelmä- ja järjestelykysymyksiin. Huomattava osa toimistotutkimuksista
6. Järjestelytoimisto
6. Järjestelytoimisto -Z. Yleistä Järjestelytoimiston henkilökunnan muodostivat vuoden aikana: toimistopäällikkö R. Oksanen, työntutkimusinsinööri' A. Salo, toimistotyöntutkijat F. Kaltamo ja A. Vuoristo,
6. Työtehotoimisto. Helsingin kaupungin työtehotoimiston toiminnastaan v. 1948 antama kertomus sisälsi seuraavaa:
6. Työtehotoimisto Helsingin kaupungin työtehotoimiston toiminnastaan v. 1948 antama kertomus sisälsi seuraavaa: Yleistä. Helsingin kaupungin palvelukseen otettiin v:n 1948 alusta kaupungin virastojen
6. Järjestelytoimisto
6. Järjestelytoimisto Tutkimustoiminta v. 1959 keskittyi pääasiassa eräiden edellisenä vuonna aloitettujen laajojen tutkimusten jatkamiseen, joten uusia tutkimustehtäviä ehdittiin aloittaa suhteellisen
6. Järjestelytoimisto
6. Järjestelytoimisto Henkilökunta. Järjestelytoimiston henkilökunnan muodostivat kertomusvuonna toimistopäällikkö R. I. Oksanen, työntutkimusinsinööri A. T. Salo, tilapäinen työntutkimusinsinööri T. J.
6. Järjestelytoimisto
Yleistä. Laajimmista tutkimuksista v. 1963 mainittakoon sairaansijatarpeen tutkimus, suurten kunnallisten rakennuskohteiden ennakkosuunnittelua koskeva selvitys, laitossuunnittelu sairaala- ja sosiaalihallinnon
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 1 (7) Kaupunginhallitus Stj/1 18.05.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 1 (7) 545 Sosiaali- ja terveysviraston uudet virat ja virkanimikemuutokset 1.6.2015 lukien HEL 2015-005328 T 01 01 00 Päätös päätti sosiaali- ja terveysviraston perustettavista
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (8) 135 Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa kulttuuri-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (7) 387 V 23.4.2014, Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto
N:o 78 ESPOON KAUPUNGIN LAUTA- JA JOHTOKUNTIEN TIEDOTUSTOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET
ESPOCNJ,,NVIKMT SE0.2x,v ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 78 ESPOON KAUPUNGIN LAUTA- JA JOHTOKUNTIEN TIEDOTUSTOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET Kaupunginhallituksen 21.6.1983
KUNTALAISTEN JA VALTUUTETTUJEN TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY
TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY KERAVAN KAUPUNKI Keskushallinto 7.12.2010 2 Sisällys 1. ALOITE JA ALOITEOIKEUS... 3 1.1. Aloite... 3 1.2. Kunnan asukkaan aloiteoikeus... 3 1.3. Valtuustoryhmän ja valtuutetun
17. Ulosottovirasto. Martti Mutanen 1.3.
kaan valittiin ts. toimistoapul. Aila nen 1.1.1970 lukien ja 10. pl:n ulosotto-. hoiti opisk. Kari Björklund Häärättiin hoitamaan vir- 1.1.-31.12.1970. Osaston Hugo Lindfors siirtyi 1.9. 10. pl:n Björklund
KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.
KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.2009 Toiminta-ajatus 1 Keskusvirasto huolehtii kaupunginvaltuuston,
6. Järjestelytoimisto
6. Järjestelytoimisto Henkilökunta. Järjestelytoimiston henkilökunnan muodostivat v. 1954: toimistopäälx likkö R. I. Oksanen, työntutkimusinsinööri A. T. Salo, tilapäinen työntutkimusinsinöör- T. J. Lehto,
Helsingin kaupunki 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 21.11.2013
Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunginhallitus PL 1 00099 HELSINGIN KAUPUNKI n esitys kaupunginhallitukselle uusista viroista ja virkanimikkeistä 1.1.2014 lukien HEL 2013-013716 T 01 01 00 esittää, että kaupunginhallitus
16. Ulosottovirasto. Henkilökunta. Viraston henkilökunnan kokoonpanossa. Verosaatavain osaston avustavalle kaupunginvoudille,
Henkilökunta. Viraston henkilökunnan kokoonpanossa tapahtuivat v. 1965 mm. seuraavat muutokset: Verosaatavain osaston avustavalle kaupunginvoudille, varat. Gunnar Hertzille myönnettiin ero 31.12.1964 lukien,
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin
KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 08.02.2016 6 I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena
3. Palkkalautakunta. Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Vuonna 1972 toimi palkkalautakunnan puh. johtajana edelleen varat. Rolf Widen ja jäseninä
Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Vuonna 1972 toimi palkkalautakunnan puh. johtajana edelleen varat. Rolf Widen ja jäseninä edelleen dipl.ins. Juhani Junnila, yhteiskuntatiet.maist. Seppo Perttula,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (6) 209 Peruskoulun luokanopettajien, erityisopettajien ja apulaisrehtorien virkojen perustaminen ja peruskoulun rehtorien virkojen lakkauttaminen HEL 2017-000245
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakennusvalvontavirasto 3/2015 25.03.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 8 Rakennusvalvontaviraston kaupunkikuvaosaston vakanssin 017608 pätevyysvaatimusten, tehtäväkohtaisen palkan ja hinnoitteluryhmän vahvistaminen 1.4.2015 lukien HEL 2015-003131
Asuntotuotantotoimikuntaan ja
Toimikunnan ja sen teknillisen jaoston kokoonpano. Asuntotuotantotoimikuntaan ja sen teknilliseen jaostoon kuuluivat v. 1973 samat jäsenet kuin edellisenä vuonna, paitsi että sihteerinä toimi Lauri Rautiainen
Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos
Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna 2004 Kunnallinen työmarkkinalaitos Anne Hotti 14.4.2005 Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna 2004 Yleistä: Kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (13) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (13) 222 Tietokeskuksen johtosäännön ajantasaistaminen HEL 2011-004373 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä tietokeskuksen
KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ
r.cpqqn luulo IITADSiZMM ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 80 ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 16.12.1981 hyväksymä sekä 13.5.1987
ESPOON KAUPUNGIN KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ
Fr ESPOON KAUPUNGIN KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 24.10.1990 Viimeksi muutettu 14.12.1994 1 Toiminta-ajatus Keskusvirasto luo edellytyksiä kaupungin itsehallinnon toteutumiselle valmistelemalla
SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251
SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 Voimaantulo 1.1.2014 1 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan
ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus
ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 2 Perustaminen, muuttaminen ja lakkauttaminen
6. Työtehotoimisto. Työtehotoimiston antama kertomus toiminnastaan v oli seuraavan sisältöinen
6. Työtehotoimisto Työtehotoimiston antama kertomus toiminnastaan v. 1949 oli seuraavan sisältöinen Yleistä. Toimisto oli vuoden alusta lähtien sijoitettuna kaupungintalon pihasiipirakennukseen, entiseen
Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunginhallitus Stj/
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) 2 Sosiaali- ja terveysviraston uudet virat ja virkanimikemuutokset 1.4.2014 lukien HEL 2014-000765 T 01 01 00 Päätösehdotus päättänee seuraavista sosiaali- ja
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/ TEKNISEN PALVELUN LAUTAKUNTA Lisälista 1 Sisältö
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2010 1 Sisältö Asia Sivu PUHEENJOHTAJA 7 Korvaus ansionmenetyksestä sekä lastenhoidon järjestämisestä aiheutuneista kustannuksista 1 STARA 10 Esitys kaupunginhallitukselle
KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kiinteistölautakunta Vp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (5) 405 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistöviraston eräiden virkojen muuttamiseksi HEL 2014-009519 T 01 01 00 Esitys esitti - kaupunginhallitukselle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon
1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely
(Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen
118 13. Ulosottolaitos
13. Ulosottolaitos Kertomusvuoden alusta lähtien toteutetun ulosottotoimen uudelleenjärjestelyn ja siitä voimassa olevien määräysten mukaan täytäntöönpanotoimi kaupungin koko alueella keskitettiin johtavan
No 85 ESPOON KAUPUNGIN. KOULUVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia No 85 ESPOON KAUPUNGIN. ESPOON KAUPUNGIN ARKISTO FRRO STADS ARK1V KOULUVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Espoon kaupunginvaltuuston 8.5.1974 hyväksymä.
Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014
Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto 7.5.2014 HEL 2014-005402 T 01 01 00 Sosiaali- ja terveysvirasto esittää, että kaupunginhallitus päättäisi seuraavista
KIERTOKIRJE KOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1960 N:o 74 N:o 74. Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja tointen sekä ylimääräisten tointen perustamisesta, muuttamisesta
8. Järjestelytoimisto
8. Järjestelytoimisto Yleiskatsaus. Keskushallinnon organisaation kehittämiskomitean työstä alkuvuodesta saadut ennakkotiedot, joiden mukaan mm. kaupungin rationalisointitoiminta tultaisiin järjestämään
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin
6. Työtehotoimisto. Kaupunginhallituksen työtehotoimiston kertomus toiminnastaan v oli seuraavan sisältöinen:
6. Työtehotoimisto Kaupunginhallituksen työtehotoimiston kertomus toiminnastaan v. 1950 oli seuraavan sisältöinen: Yleistä. Työtehotoimiston toiminnalle oli kertomusvuoden aikana leimaa antavana käytettyjen
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon
Kustannusvertailu uuden suunnitellun ja nykyisen apulaisrehtorijärjestelmän välillä
SELVITYS VIRKA-APULAISREHTOREIDEN VIRKOJEN PERUSTAMISTA VARTEN Perusopetuksen hallinnon nykytila ja tulevaisuuden suunnitelmia Tällä hetkellä Kuhmon perusopetuksessa hallinnollisista asioista vastaavat
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012
Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt
Kaupunginhallitus 382 28.11.2016 Kaupunginhallitus 404 05.12.2016 Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt KH 28.11.2016 382 Valtuusto päätti 20.1.2016 Lohjan kaupungin virkaorganisaation uudesta
HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009
3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen
(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)
PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja
Helsingin kaupunki 1 (6) Sosiaalivirasto
Helsingin kaupunki 1 (6) Kaupunginhallitus PL 1 00099 HELSINGIN KAUPUNKI n ja terveyskeskuksen esitys uusista viroista ja virkanimikemuutoksista sosiaali- ja terveysvirastoon HEL 2012-013596 T 01 01 00
Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.
Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,
Helsingin kaupunki 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 12.2.2013
Helsingin kaupunki 1 (8) Kaupunginhallitus PL 1 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Esitys kaupunginhallitukselle uusista viroista ja virkanimikemuutoksista sosiaali- ja terveysvirastoon HEL 2013-000126 T 01 00 02
Paikallisten järjestelyerien käyttö kunta-alalla vuonna 2008. Kunnallinen työmarkkinalaitos
Paikallisten järjestelyerien käyttö kunta-alalla vuonna 2008 Kunnallinen työmarkkinalaitos Anne Hotti 4.2.2009 Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna 2008 Yleistä: Kunnallinen työmarkkinalaitos teki
3. Oikeus- ja järjestelytointa koskevat asiat
3. Oikeus- ja järjestelytointa koskevat asiat 2. Kaupunginhallitus- Maistraatti. Kaupunginhallituksen yleisistä käyttövaroista myönnettiin 47 955 mk hautausavun ja 7 668 mk vuosilomakorvauksen suorittamista
KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ
KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 8/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 51/2008 29.8.2008 Asia Palkkaa vastaavaa korvausta koskeva vaatimus ym. Virasto yliopisto Vaatimukset Yliopisto on määrättävä maksamaan
7. Koulutustoimikunta
Yleistä. V. 1970 koulutustoimikunnan vakiintuneet toimintamuodot (kunnallishallinnollinen, johtamistaidollinen, toimistoteknillinen, laskentatehtäviin liittyvä koulutus ja johdon valmennus sekä toimistokoulu)
Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet
Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen
YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36
YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen
Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös:
Kaupunginhallitus 75 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto 26 21.08.2017 Hallintosäännön täydentäminen ja korjaaminen 621/00.01.01.00/2016 Kaupunginhallitus 14.08.2017 75 Valmistelija: hallintojohtaja Irma Nieminen,
3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,
HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta
SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2017. Yhteistyötoimikunta Läsnä Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry, vpj. sihteeri
Yhteistyötoimikunta 13.10.2017 1 Aika 13.10.2017 kello 12:00-13:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, III krs. Läsnä Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry, vpj. Pulkkinen Paula jäsen, plm JYTY Puputti
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen
Asuntotuotantotoimikuntaan ja
2. Asuntotuotantotoimikunta Toimikunnan ja sen teknillisen jaoston kokoonpano. Asuntotuotantotoimikuntaan ja sen teknilliseen jaostoon kuuluivat v. 1972 samat jäsenet kuin edellisenäkin vuonna. Toimikunnan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014
Helsingfors stad Föredragningslista 7/ (5) Stadsfullmäktige Sj/
Helsingfors stad Föredragningslista 7/2014 1 (5) Beslutshistoria Kaupunginhallitus 07.04.2014 387 HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä
SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015
Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015 Jakelu:
KIERTO KIRJE KOKO E LM A
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKO E LM A 1953 N:o 42-43 N:o 42. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto 4/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Rakennusvalvontaviraston työhyvinvoinnin toimintasuunnitelman hyväksyminen vuodeksi 2015 HEL 2015-005265 T 01 04 05 Päätös Päätöksen perustelut hyväksyi rakennusvalvontaviraston
KIERTOKIRJE KOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1959 N:o 81 N :o 81. Kiertokirje eräiden posti- ja lennätinlaitoksen vakinaisten virkojen ja tointen sekä ylimääräisten tointen perustamisesta, muuttamisesta,
IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI
IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakennusvalvontavirasto 08.03.2016
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 2 n eräiden henkilöstö- ja talousasioiden delegointi osastopäälliköille ja yksikön päälliköille HEL 2016-002300 T 00 01 00 Päätös OSASTOPÄÄLLIKÖIDEN TOIMIVALTA päätti,
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KOTISEUTULAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN ARKISTO ESBO STADS ARKIV No 70 ESPOON KAUPUNGIN KOTISEUTULAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 15.6.1977 hyväksymä
6. Järj estely toimisto
6. Järj estely toimisto Laajimmista v. 1961 suoritetuista tutkimuksista mainittakoon laskentatehtävien koneellistamiseen rakennusvirastossa, liikennelaitoksessa ja satamalaitoksessa liittyneet tutkimukset,
VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen.
1 VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Luottamushenkilöille suoritetaan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 69/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi huoltovarmuuden turvaamisesta
SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016
Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Jakelu:
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
2 05 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2008 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunta ja sen alainen
VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNNAN KILPAILUSÄÄNNÖT
4.11.2014 VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNNAN KILPAILUSÄÄNNÖT 1 Kilpailun tarkoituksena on kullekin kilpailulle laaditun ohjelman mukaan aikaansaada luonnoksia, joiden pohjalta kilpailun päämääränä oleva teos
KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen
KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon eläkerahaston talouden hoidosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä,
2. Kaupunginhallitus
2. Kaupunginhallitus Kaupunginhallituksen kokoonpano. Kaupunginhallitukseen kuuluivat v. 1954 kaupunginjohtajana ylipormestari E. H. Rydman sekä apulaiskaupunginjohtajina rahatoimenjohtaja, diplomi-insinööri
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä
Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015
Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Nimi ja tehtävät Vakka-Suomen Vesi LIIKELAITOS on KUNTALAIN MUKAINEN Uudenkaupungin
Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä?
Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry Lausunto 23.08.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä?
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 1 LUKU TUKIPALVELUIDEN TOIMINTA-AJATUS, RAKENNE JA TEHTÄVÄT 1 Toiminta-ajatus Jyväskylän seurakunnan tukipalveluiden
39. Ulosottovirasto. kokonaan ulosottoviraston käyttöön ei tässä vaiheessa johtanut toimenpiteisiin.
Henkilökunta Ulosottoviraston päällikkönä toimi v. 1973 johtava kaupunginvouti Erkki Hara ja virastossa oli edelleen 14 vakinaista ulosottomiehen virkaa. Henkilökunnan kokonaismäärä oli vuoden päättyessä
Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö
Hallintosääntö Kokous- ja palkkiosääntö 1 KOKOUS- JA PALKKIOSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 5.6.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta
Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus
Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Nykyinen johtosääntö Ehdotus Perustelut 1 Toimiala 1 Toimiala 1 Toimiala Helsingin kaupungin eläintarhan johtokunta ja sen alainen Korkeasaaren eläintarha
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Taloushallintopalvelu-liikelaitos 18.06.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) 15 Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen toimintasääntöjen muuttaminen 1.6.2015 alkaen HEL 2015-001191 T 00 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Taloushallintopalvelu
1 Määräysten soveltaminen
Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa
Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto
KIRKKONEUVOSTO 16.4.2014 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2014 Sivu 2 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
'ESPOON'KAU ES30 STO ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 11.1.1989 hyväksymä ja 19.4.1989 muuttama
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 26.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...3