Eläkeajan hyvinvointi on meidän jokaisen käsissä. Palveleva Helsinki Huippuseminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eläkeajan hyvinvointi on meidän jokaisen käsissä. Palveleva Helsinki Huippuseminaari 1.3.2011"

Transkriptio

1 Eläkeajan hyvinvointi on meidän jokaisen käsissä Palveleva Helsinki Huippuseminaari

2 EU15-maiden yli 65-vuotiaiden määrän muutos (%) (lähde: Eurostatin väestöskenaario 1999) Irlanti Alankomaat Suomi Luxemburg Tanska Ranska Itävalta Ruotsi Saksa Britannia Belgia Italia Portugali Kreikka Espanja %

3 Väestön kasvukeskukset Jos maan sisäinen muuttoliike jatkuu samanlaisena kuin viimeisenä viitenä vuotena, Etelä-Savon väkiluku pienenee vuoteen 2030 mennessä 8 prosenttia nykyisestä. Seuraavaksi eniten eli kuudella prosentilla väestö vähenee ennusteen mukaan Kainuun maakunnassa. Suhteellisesti eniten väkiluvun ennustetaan kasvavan Ahvenanmaan, Itä-Uudenmaan ja Uudenmaan maakunnissa. Niiden väkiluku olisi vuonna 2030 noin 20 prosenttia nykyistä suurempi. (lähde tilastokeskus)

4 Väestöennusteen mukaan väkilukuaan kasvattavat ja menettävät Väestöennusteen kunnat mukaan vuoteen väkilukuaan 2020 kasvattavat (TK:n kunnittainen ja menettävät kunnat vuoteen 2020 mennessä väestöennuste 2007) Väkiluvun muutos Väkiluku kasvaa (207) Väkiluku pienenee (208) Lähde: Tilastokeskus - Väestöennuste kunnittain

5 Ikääntyvien yli 65-vuotiaiden osuus Yli 65-vuotiaiden osuuden väestöstä arvioidaan nousevan nykyisestä 17 prosentista 27 prosenttiin vuoteen 2040 ja 29 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä. Työikäisten (15-64-vuotiaiden) osuus väestöstä pienenee nykyisestä 66 prosentista 58 prosenttiin vuoteen 2040 ja 56 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä. Vuonna 2010 työikäisten määrä alkoi vähentyä, jolloin sotien jälkeiset suuret ikäluokat siirtyivät eläkeikään.

6 Mitä ikääntyminen meille jokaiselle merkitsee? Omat vanhempamme ovat nyt tämän asian edessä Miten tilanne muuttuu meidän omalla kohdallamme, kun olemme itse hoivan tarpeessa? Samanaikainen työikäisen väestön väheneminen ja ikääntyneiden määrän kasvu ja lisääntyvä hoivan tarve, huoltosuhde Kuntien työntekijöiden eläköityminen Julkisten palvelujen vaihtoehtoisten rahoitusmallien, palvelujen toteuttamisen sekä innovatiivisten, jopa luovien toimintamallien etsiminen Erilaisia yhteistyön malleja (public private partnership) on jo kokeiltu

7 Faktaa Väestöllinen huoltosuhde eli lasten ja eläkeikäisten määrä sataa työikäistä kohden nousee nopeasti lähitulevaisuudessa Väestöllinen huoltosuhde oli vuoden 2008 lopussa 50,3. Ennusteen mukaan vuonna 2016 huoltosuhde olisi 60,4 ja nousisi 70,5:een vuoteen 2026 mennessä. Vuonna 2060 väestöllinen huoltosuhde olisi 79,1.

8 Ikääntyvän oikeudet Perustuslain 19 mukaan Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan mm. vanhuuden aikana. Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä

9 Yhteistyössäkö Helsingin kaupungin kanssa? Trendi vai realismia? Ovatko uudet innovatiiviset toimintamallit haluttuja vai riesa? Miten valmiiksi pureskeltuja asiat jo ovat?

10 Miten? Kaupungin tahtotila Poliittinen päätöksenteko? Yrittäjän tahtotila

11 Kuka vastaa, kuka maksaa? Kunta, sosiaalivirasto, Kela, palvelusetelikö. mikä seteli? Yksilö Oma budjetti, mistä rahat Oma vai lasten kukkaro, perintörahat Yhteisö, naapurit vai kirkko? Yhteiskunta vai vakuutusyhtiö Omatunto, eettisyys vai eriarvoisuuden korostuminen

12 Mitkä ovat suurimmat kompastuskivet? Pelko, mitä muutos tuo tullessaan Palvelut ja palvelujen tarvitsijat eivät kohtaa Näppärät järjestelmät puhuvat itseään vastaan Tahtotilan määrittely Kunta Yrittäjä Asiakas (ikääntyvä) ja hänen omainen

13 Oikeudet ja velvollisuudet Kysymys on etiikasta, moraalista ja ihmisoikeuksista Mutta lakeja sovelletaan, kuka tietää mikä sopii mihinkin tapaukseen Sosiaalihuoltolaki Mielenterveyslaki Terveydensuojelulaki Hallinnonkäyttölaki Laki holhoustoimesta Henkilötietolaki Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta ) Perustuslaki Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista Hallintolaki Selonteko Suomen ihmisoikeuspolitiikasta

14 Mitkä oikeudet? Mikä on ikääntyneen asiakkaan oikeus päättää tarjotusta sosiaalipalvelusta? Mikä on kunnan vastuu asiakkaan kieltäytyessä palvelusta? Milloin edunvalvoja tulee määrätä? Mikä on edunvalvojan oikeus päättää ikääntyneen asioista? Vai onko minulla oikeus vaikuttaa etukäteen asioihin?

15 Puuttuva lenkki? Tai täydentävä osa Lähtökohtana valinnanvapauden toteutuminen Lakiin kirjattuna? Yhteinen tahtotila, maalaisjärki Ihmiset tekevät aidosti yhteistyötä Hyvä sisäinen olo Ei turhautumista työyhteisössä Ikääntymiseen emme voi vaikuttaa (paitsi mainosten kauneudenhoitotuotteet)

16 Yhteistyöstä voimaa Sosiaali- ja terveyssektori tarvitsee uutta verta Eduskuntavaalit, kuntavaalit Virkakoneistoko uusiksi? Koulutus? VASTAUS Kumppanuudesta, jossa olemme tasaveroisina tekemässä sitä, mitä jo meidän lainsäädäntömme turvaa yksilölle; perusoikeuksien turvaaminen Aito kumppanuus, hulluuttako?

17 Lauttasaari-hanke Mitä odotetaan yhteistyöltä? Uudenlaista ajattelua, asennetta ja ennakkoluulottomuutta, ei virkamiesasennetta, ei byrokratiaa, asiakaslähtöistä toimintaa joka tasolla Mikä on tavoite? Yrittäjänä tavoitteena löytää uusi yhteistyömalli, suhde kuntaan avoimeksi Mikä on uutta ja mikä voi mennä pieleen? Hanke on uusi, Tekesin rahoittama Voi mennä juuri siitä syystä pieleen, ei löydy innovatiivista asenneta kaupungin puolelta ja innovatiiviset yrittäjät eivät viitsi vaivautua, liian raskas malli

18 Lauttasaari hankkeen valinnanvapaus Mitä hoivatili antaa mahdollisuuksia? Eräät vammaisryhmät ja omaishoitajat Dementoituvat ja kehitysvammaiset, jäävätkö he avun ulkopuolelle? Miten tilin hoito tulisi järjestää? Onko tilillä vain kaupungin palvelujen ostamiseen määrätyt varat? Täsmäostot? Miten sitä voi kartuttaa yksityisiltä ostettaviin palveluihin? Valvonta, holhoavaako? Hoivan tarpeen kasvun rahoitus? Miten valinnanvapaus toteutuu?

19 Varautuminen ei tarkoita kierrosten laskemista Hyvä vointi on ihmisen elämän pituisen oppimisen myötä syntyvä terveyden, turvallisuuden ja mielenrauhan tasapaino. Henkisyys Tunne jonka kohtaamme pieninä ihmisen kokoisina paloina päivä kerrallaan. Hyvä olon tunteen ehjä tila syntyy elämän kokemusten pohjalta tehtyjen ratkaisujen ja huolella suunnitellun tulevaisuuden pohjalta. Turvallisuus Talous Hyvin voivan ihmisen tunnistaa kyvystä kohdata arjen haasteet sellaisina kun ne tulevat, huolettomasti ja jalat maassa jos siksi tulee. Terveys

20 Aarian lähtökohta Asiakkaan ihmisarvon ja yksilöllisyyden ehdoton kunnioittaminen on ainoa mahdollinen perusta eettisesti ja moraalisesti kestävälle toiminnalle Asiakkaalle on annettava mahdollisuus tehdä omat valintansa ja jos hän ei siihen kykene, on hänelle annettava siihen kaikki mahdollinen apu Nämä arvot mainitaan jo alan koulutuksen perusarvoissa

21 Eläkeajan hyvinvointi ihmisen kokoisina paloina Henkisyys Henkinen hyvinvointi Vuorovaikutuksessa läheisten ja ympäristön kanssa Mukana päätöksenteossa Turvallisuus Terveys Talous Terveydellinen hyvinvointi Suunnitelmallinen hyvinvointiohjelma Taloudellinen hyvinvointi Oman talouden suunnittelun ja budjetti Perintö- ja lakiasiat Turvallisuuden hyvinvointi Oman tahdon kirjaaminen

22

Kiireellinen sosiaalipalvelu - sosiaalipäivystys Lapissa

Kiireellinen sosiaalipalvelu - sosiaalipäivystys Lapissa Kiireellinen sosiaalipalvelu - sosiaalipäivystys Lapissa Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien ja kuntien sosiaali- ja terveysjohdon seminaari, Pohtimolampi 7.11.2013 Lapin aluehallintovirasto, sosiaalihuollon

Lisätiedot

Miten perusoikeudet toteutuvat. Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013

Miten perusoikeudet toteutuvat. Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013 Miten perusoikeudet toteutuvat hankinnoissa Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013 Perusoikeuksien ja sisämarkkinavapauksien jännite Jännitteinen lähtökohta

Lisätiedot

Torjutaanko sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella syrjäytymistä

Torjutaanko sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella syrjäytymistä Torjutaanko sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella syrjäytymistä Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 6.5.2010 Reijo Väärälä 6.5.2010 Kokemukset muualta Britannia, Saksa, Hollanti, Ruotsi Kilpailu

Lisätiedot

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon Subjektiivinen oikeus päivähoitoon Näkökulmia yksilön ja julkisen vallan suhteeseen. Mervi Eskelinen mervi.eskelinen@uta.fi Sisältö Päivähoito Suomessa Tutkimustehtävä Sosiaaliset perusoikeudet Osana perusoikeuksia

Lisätiedot

Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta. Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen

Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta. Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen Viimeaikaiset työuria pidentävät ratkaisut 1. Vuoden 2005 työeläkeuudistus Eläkeansainnan

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA

TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA Lasse Lehtonen, LT, OTT Terveysoikeuden professori (Hy), hallintoylilääkäri (HUS) Ihmisoikeus sopimukset Oikeusvaltioperiaate Perustuslaki Perusoikeudet PeL 106 : perustuslain

Lisätiedot

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden näkymät Eläketurva Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden tasapaino pitkällä aikavälillä Julkinen talous ei saa pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ Eero Lahelma, professori Helsingin yliopisto Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto eero.lahelma@helsinki.fi Kohti parempaa vanhuutta, Konsensuskokous Hanasaari

Lisätiedot

Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita. Tilastokeskus-päivä 4.11.2008

Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita. Tilastokeskus-päivä 4.11.2008 Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita Tilastokeskus-päivä 4.11.28 Kaksi näkökulmaa suomalaisen hyvinvoinnin haasteista 1) Väestön ikääntymisen seuraukset :! Talouskasvun hidastuminen, kun työikäinen väestö

Lisätiedot

Terveyttä tilastoissa Stakesin tapaan. Kehittämispäällikkö, dosentti Mika Gissler STAKES Sosiaali- ja terveystilastot

Terveyttä tilastoissa Stakesin tapaan. Kehittämispäällikkö, dosentti Mika Gissler STAKES Sosiaali- ja terveystilastot Terveyttä tilastoissa Stakesin tapaan Kehittämispäällikkö, dosentti Mika Gissler STAKES Sosiaali- ja terveystilastot Organisaatiokaavio Stakes on myös tilastoviranomainen StakesTiedon tehtävänä on tuottaa

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari

Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari Tieteiden talo, Helsinki 8.11.2014 Potilaan omavastuu KTM Vesa Ekroos VE 1 Esityksen sisältöä Järjestämisestä, tuotannosta ja rahoituksesta

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Siikajoki 15.8.2014 Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Siikajoki 15.8.2014 Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi 15.8.2014 Tuomas Jalava Raahe Pyhäjoki Raahen seudun selvitysalue Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset

Lisätiedot

Turvallisuus meillä ja muualla

Turvallisuus meillä ja muualla Hyvää matkaa ehjänä kotiin! Matkustamisen turvallisuusseminaari 13.11.2009 Rovaniemi, Hotel Santa Claus Turvallisuus meillä ja muualla Johtaja Erkki Yrjänheikki Sosiaali- ja terveysministeriö 1 13.11.2009

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013 henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 4.6.2014 Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013 on Suomen yhdeksänneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2013 lopussa 103 364. Vuodessa väestömäärä

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön mittarit EU:ssa ja Suomessa

Vapaaehtoistyön mittarit EU:ssa ja Suomessa Vapaaehtoistyön mittarit EU:ssa ja Suomessa Miksi vapaaehtoistyötä edistetään ja mitataan EU:ssa? EU:n politiikassa vapaaehtoistyö on nähty muutosvoimana, joka osaltaan edistää Eurooppa 2020 kasvustrategian

Lisätiedot

Tiedolla tulevaisuuteen Tilastoja Suomesta

Tiedolla tulevaisuuteen Tilastoja Suomesta Tiedolla tulevaisuuteen Tilastoja Suomesta Kuviot ja taulukot Suomiforum Lahti 9.11.25 Suomalaiset Kuvio 1. Väkiluku 175 25 Väkiluku 175 25 ennuste 6 Miljoonaa 5 4 3 2 1 Suomen sota 175 177 179 181 183

Lisätiedot

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita Antti Ruhanen Puheenjohtaja Autotuojat ry 25.6.2015 1 Autotuojat ry Perustettu 1925, nykyinen nimi vuodesta 1955 Edustaa käytännössä 100 % Suomen

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko väestökehityksestä, väestöpolitiikasta ja ikääntymiseen varautumisesta. Vesa Vihriälä 15.12.

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko väestökehityksestä, väestöpolitiikasta ja ikääntymiseen varautumisesta. Vesa Vihriälä 15.12. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko väestökehityksestä, väestöpolitiikasta ja ikääntymiseen varautumisesta Vesa Vihriälä 15.12.2004 Tavoitteet esittää valtioneuvoston yhteinen näkemys väestökehityksestä

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Pyhäjoki 15.8.2014 Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Pyhäjoki 15.8.2014 Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi 15.8.2014 Tuomas Jalava Raahe Siikajoki Raahen seudun selvitysalue Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kehitysvammaliiton opintopäivät 4.11.2015 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Itsemääräämisoikeus Kehitysvammalain

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 26.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotuksista 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Laskeva öljyn hinta

Lisätiedot

Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki

Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki 1 Toimeentulotuki turvaa välttämättömän toimeentulon Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Jokaisella Suomen

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

ryhmät Suomessa Jarmo Partanen

ryhmät Suomessa Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttaja- ryhmät Suomessa Jarmo Partanen 2010 Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 06052015 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Kustannuskilpailukyvyn tasosta

Kustannuskilpailukyvyn tasosta Suomen Pankki Kustannuskilpailukyvyn tasosta Kommenttipuheenvuoro Pekka Sauramon esitykseen Tulkitsen samoin kuin Pekka Kustannuskilpailukyky on heikentynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen Kustannuskilpailukyvyn

Lisätiedot

Työurien pidentäminen

Työurien pidentäminen Lisää tähän otsikko Työurien pidentäminen EK päivä 24. 3. 2010 Oulun Yliopisto Kari Kaukinen Ylilääkäri 2 Ikääntyneiden huoltosuhde vuosina 2010, 2025 ja 2050 nykyisissä EU-maissa 65 vuotta täyttäneiden

Lisätiedot

EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005

EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005 EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005 Eläkejärjestelmä uudistuu -haaste työyhteisön johtamiselle Kari Puro Eläkeuudistuksen päätavoitteet työeläkejärjestelmän taloudellisen kantokyvyn varmistaminen eliniän pidetessä

Lisätiedot

ETENEN eettiset suositukset sosiaali- ja terveysalalle Eettinen toimikunta Kristiina Alppivuori

ETENEN eettiset suositukset sosiaali- ja terveysalalle Eettinen toimikunta Kristiina Alppivuori ETENEN eettiset suositukset sosiaali- ja terveysalalle Eettinen toimikunta 15.11.2013 Kristiina Alppivuori Johdanto Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE on julkaisussaan

Lisätiedot

Yrittäjyys. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Yrittäjyys. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Yrittäjyys Konsultit 2HPO 1 Jos saisi valita yrittäjä- ja palkansaajauran välillä Liettua Kiina USA Kreikka Latvia Bulgaria Italia Ranska Irlanti EU-27 Viro Espanja Iso-Britannia Alankomaat Belgia Saksa

Lisätiedot

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista kutsutaan lyhyesti asiakaslaiksi.

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 Pentti Arajärvi Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 1 SUOMEN PERUSTUSLAKI 18 Oikeus työhön ja elinkeinovapaus Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa

Lisätiedot

PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA. Erkki Pekkarinen

PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA. Erkki Pekkarinen PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA Erkki Pekkarinen Varma on keskinäinen ja itsenäinen Varma on keskinäinen eli asiakkaidensa omistama yhtiö Päätösvaltaa Varmassa käyttävät kaikki, jotka maksavat

Lisätiedot

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA Sosiaaliturvauudistus Hallitus on ryhtynyt suomalaisen sosiaaliturvan uudistamiseen. Sosiaaliturvauudistuksen (SATA) tavoitteena

Lisätiedot

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset Metsähallitus Laatumaa 1 FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Metsähallitus Laatumaa Metsähallitus Laatumaa 3 FCG Finnish Consulting Group Oy Kuvasta FCG Finnish Consulting

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien toteutuminen

Sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien toteutuminen Sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien toteutuminen Lohjan kaupunginkirjaston Järnefeltinsali 5.5.2011 klo 12.00 16.00 Sosiaaliasiamies Hilkka Kärkkäinen Sosiaalihuollon palvelujen asiakkaalla on: Oikeus

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11

Sisällysluettelo. 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11 2 KÄSITEMÄÄRITTELYT JA LÄHTEET Irma Pahlman... 13 2.1 Käsitemäärittelyt... 13 2.2 Oikeuslähteet... 16 2.2.1 Henkilötietodirektiivi (Euroopan parlamentin ja.

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen 12.11.2008

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen 12.11.2008 ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Perustoimeentulotuen Kela-siirron kick off tilaisuus Kuntatalolla 20.5.2015 2 21.5.2015 Sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

DEMOGRAFINEN ELI VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE

DEMOGRAFINEN ELI VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE /Jaana Halonen 29.8.2012 DEMOGRAFINEN ELI VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE Demografinen huoltosuhde on suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. Vuoden 2011

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015. Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9.

HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015. Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9. HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015 Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9.2012 Missä ollaan? 65 vuotta täyttäneiden henkilöiden määrä ylitti

Lisätiedot

Arvoista: tahdommeko säilyä kansana. ja kulttuurina?

Arvoista: tahdommeko säilyä kansana. ja kulttuurina? Arvoista: tahdommeko säilyä kansana 1 Syntyvyys on uusiutumistasolla eli naista kohti on 2,1 lasta: > kansa ja kulttuuri säilyy ja kulttuurina? väestö 2 Syntyvyys on alle uusiutumistason, mutta maahanmuutto

Lisätiedot

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä 1.1.2014 Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki Väestö 34.570 Henkilöstö

Lisätiedot

@Jari_Parkkonen #PHliitto. Päijät-Hämeen liitto

@Jari_Parkkonen #PHliitto. Päijät-Hämeen liitto @Jari_Parkkonen #PHliitto MAAKUNNAT ITSEHALLINTOALUEIDEN PURISTUKSESSA VAI TOISINPÄIN? Päijät-Häme osana suurmetropolia, sen rajalla vai ulkopuolella? Jari Parkkonen, maakuntajohtaja, Ossi Savolainen,

Lisätiedot

Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö

Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö Työeläkepäivä 15.11.2011 Tulevaisuudessa... väestöllinen kehitys on epäsuotuisampi ja o huoltosuhde

Lisätiedot

YHDISTYMISSELVITYS TUUSNIEMI KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ

YHDISTYMISSELVITYS TUUSNIEMI KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ YHDISTYMISSELVITYS TUUSNIEMI KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ 1 Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin toimintaympäristökuvaus Toimintaympäristön muutoshaasteet Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin toimintaympäristön

Lisätiedot

Askeleita kohti sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapautta

Askeleita kohti sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapautta Askeleita kohti sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapautta Maijaliisa Junnila, johtava asiantuntija Mitä valinnanvapaus tuo tullessaan näkökulmia sote-uudistukseen -seminaari 15.3.2016 Itsemääräämisoikeus

Lisätiedot

Eurokriisi ja Suomen talous. Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012

Eurokriisi ja Suomen talous. Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012 Eurokriisi ja Suomen talous Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012 Sisällys EMU- hankkeen tausta ja haasteet Valuuttaunioni ja yksityinen talous Valuuttaunioni ja julkinen talous Valuuttaunioni ja Suomi Valuuttaunionin

Lisätiedot

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003 TIEDOTE 27.5.24 ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.23 Suomen Pankki kerää tietoa suomalaisten arvopaperisijoituksista 1 ulkomaille maksutasetilastointia varten. Suomalaisten sijoitukset ulkomaisiin

Lisätiedot

Terveydenhuollon rahoitusmuodot ja rahoittajaosapuolet

Terveydenhuollon rahoitusmuodot ja rahoittajaosapuolet Terveydenhuollon rahoitusjärjestelmät - meillä ja muualla Markku Pekurinen Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Terveydenhuollon rahoitusmuodot ja rahoittajaosapuolet Varsinainen rahoittaja Rahoitustapa

Lisätiedot

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden

Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden valossa Euroopan talouskriisi ja elinolot Tilastokeskus, 11.3.2012 Hannele Sauli Kaisa-Mari Okkonen Kotitalouksien reaalitulokehitys kriisimaissa ja Itä- Euroopassa

Lisätiedot

Hyvä omaishoitosopimus - hoidettavan, hoitajan ja kunnan hyvä

Hyvä omaishoitosopimus - hoidettavan, hoitajan ja kunnan hyvä Hyvä omaishoitosopimus - hoidettavan, hoitajan ja kunnan hyvä 14.4.2011 OTT Laura Kalliomaa-Puha Pieniä hyviä kertomuksia, kun sitä suurta kertomusta ei enää ole 2000 Thomas Wilhelmsson Oikeus apuun? Perustuslaki

Lisätiedot

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä. VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavat sekä julkiset että yksityiset palveluntuottajat Kunta voi järjestää palvelut tuottamalla ne itse

Lisätiedot

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta. 1 Ikääntymisen ennakointi Vanhuuteen varautumisen keinot: Jos sairastun vakavasti enkä

Lisätiedot

koulutuksesta kuvaajia

koulutuksesta kuvaajia 3 25 2 15 1 5 22. Teknillisten korkeakoulujen ja tiedekuntien opiskelijamäärät opettajaa kohti (1981, 199 ja 2) Lähde: Opetusministeriön KOTA-tietokanta. TKK TTKK LTKK OY ÅA Perus- ja jatko-opiskelija/opetuksen

Lisätiedot

JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA

JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA Verot, menot ja velka JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA - VALTION MENOT 2012-2015 - VEROTUKSEN TASO 1 Ruotsi Bulgaria Suomi Viro Malta Luxemburg Unkari Itävalta Saksa Tanska Italia Belgia Alankomaat Slovenia

Lisätiedot

Ensimmäisen lapsen hankinta - Vertaileva tutkimus vanhemmuuteen siirtymisen muodosista

Ensimmäisen lapsen hankinta - Vertaileva tutkimus vanhemmuuteen siirtymisen muodosista Ensimmäisen lapsen hankinta - Vertaileva tutkimus vanhemmuuteen siirtymisen muodosista Katja Forssén & Veli-Matti Ritakallio Sosiaalipolitiikan laitos Perheiden muuttuvat elinolot kirjan julkaisuseminaari

Lisätiedot

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014

Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014 Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014 Alkusanat Mika Saarinen Yksikön päällikkö Erasmus+, ammatillinen Ensimmäinen hakukierros 2014 Ensimmäinen hakukierros Erasmus+, ammatillinen 63 liikkuvuushakemusta, n.

Lisätiedot

Mitä työkyvytön aika maksaa case Kuopion kaupunki

Mitä työkyvytön aika maksaa case Kuopion kaupunki Mitä työkyvytön aika maksaa case Kuopion kaupunki Hannu Alanko 7.2.2013 Hoffmanco International 1 Hoffmanco International Oy Health Due Diligence nykytila-analyysi Sirius ohjausjärjestelmä Sirius sairauskassa

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011

Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011 Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011 Esityksen sisältö Palvelujen kehityskuva Tarpeet kasvavat Mistä tekijät Toimialan

Lisätiedot

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen Turpeen energiakäytön näkymiä Jyväskylä 14.11.27 Satu Helynen Sisältö Turpeen kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä Turveteollisuusliitolle Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 22 mennessä

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Palvelujen suunnittelun olemassa oleva säädöspohja Perustuslaki yhdenvertaisuus, sosiaaliturva, oikeusturva

Lisätiedot

Väestörakenne muutoksessa, Vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen

Väestörakenne muutoksessa, Vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen Kauppatieteellisen yhdistyksen Visiopäivä 9..1: Väestörakenne muutoksessa, vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen Kauppatieteen yhdistyksen visiopäivä Toimitusjohtaja Matti Vuoria 9..1 Sisältö Suomen väestörakenteen

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Työaika Suomessa ja muissa maissa Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Suomessa työaika on lyhyt työtunteja tarvitaan lisää Lain ja sopimusten mukainen vuosityöaika on Suomessa maailman lyhimpiä

Lisätiedot

Esityksessäni 10/26/2015. Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus. -Vanhus / ikääntynyt määritelmä?

Esityksessäni 10/26/2015. Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus. -Vanhus / ikääntynyt määritelmä? Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus VANHUUS JA SUKUPUOLI Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry:n, Ikäinstituutin ja Gerontologian tutkimuskeskuksen yhteisseminaari 2.1.215, Tieteiden

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

Vahvat peruskunnat -hanke

Vahvat peruskunnat -hanke Vahvat peruskunnat -hanke Signe Jauhiainen 22.5.2012 Tutkimuskysymykset Syntyykö kuntaliitoksissa elinvoimaisia peruskuntia? Ovatko kunnat elinvoimaisia myös tulevaisuudessa? Millaisia vaikutuksia liitoksilla

Lisätiedot

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012 Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan Infotilaisuus 23.2.2012 Maritta Koskinen 1 Taustaa palvelusetelille Aiemmat säädökset palvelusetelistä vuonna 2004 Laajentui vuonna 2008 Palvelusetelilaki (569/2009)

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Sosiaali- ja terveysturvan päivät, Seinäjoki 14.- 15.8.2013 / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Tiedän mitä tahdon! projekti

Lisätiedot

Julkiset hyvinvointimenot

Julkiset hyvinvointimenot Julkiset hyvinvointimenot Talouden Rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kotitalouksien tulonsiirrot ja hyvinvointipalvelut 199 9, miljardia euroa vuoden 9 hinnoin Mrd. euroa 7 Tulonsiirrot

Lisätiedot

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut Fiksulla kunnalla on Oikeat kumppanit & parhaat palvelut Fiksusti toimiva pärjää aina. Myös tiukkoina aikoina. Fiksu katsoo eteenpäin Kuntien on tuotettava enemmän ja laadukkaampia palveluita entistä vähemmällä

Lisätiedot

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan:

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan: 3.3.1 Miten eri maissa lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävät palvelut tuotetaan eri hallintokuntien kuten sosiaali-, terveys- ja koulutoimen yhteistyöllä? Koko: 100 000 Aikajänne: 3/2016

Lisätiedot

Työeläkepäivät. Markku Lehto 17.11.09

Työeläkepäivät. Markku Lehto 17.11.09 Työeläkepäivät Markku Lehto 17.11.09 Mitä on perustoimeentulo Perustuslaki 19 Oikeus sosiaaliturvaan. Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään

Lisätiedot

EU:n liikenneturvallisuusohjelma tuottaa hyviä tuloksia tavoite 25 000 ihmishengen säästämisestä Euroopan teillä voidaan saavuttaa vuonna 2010

EU:n liikenneturvallisuusohjelma tuottaa hyviä tuloksia tavoite 25 000 ihmishengen säästämisestä Euroopan teillä voidaan saavuttaa vuonna 2010 IP/07/584 Bryssel, 27 april 2007 EU:n liikenneturvallisuusohjelma tuottaa hyviä tuloksia tavoite 25 000 ihmishengen säästämisestä Euroopan teillä voidaan saavuttaa vuonna 2010 Euroopan komissio käynnisti

Lisätiedot

SOTE-alan toimintaympäristö, yritysten tilanne ja tulevaisuuden haasteet

SOTE-alan toimintaympäristö, yritysten tilanne ja tulevaisuuden haasteet SOTE-alan toimintaympäristö, yritysten tilanne ja tulevaisuuden haasteet Salmia, Jyväskylä 1.10.2012 Sanna Hartman Toimialapäällikkö, terveys- ja sosiaalipalvelut, TEM HYVÄ Toimintaympäristö - Entistä

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on?

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Vammaispalvelujen asiakasraati 18.9.2014 Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI OMA

Lisätiedot

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Tiedosta hyvinvointia 1 ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Salme Ahlström Tutkimusprofessori Alkoholi- ja huumetutkimus STAKES Päihdetiedotusseminaari "Päihteet ja väkivalta" Finnish-German Media

Lisätiedot

Valinnan vapaus ja rahoituksen uudistaminen. 23.1.2016 Helsinki Olli Savela, yliaktuaari ja kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää

Valinnan vapaus ja rahoituksen uudistaminen. 23.1.2016 Helsinki Olli Savela, yliaktuaari ja kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää Valinnan vapaus ja rahoituksen uudistaminen 23.1.2016 Helsinki Olli Savela, yliaktuaari ja kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää Sote-rahoituksen vaihtoehtoja Sosiaali- ja terveystoimi on puolet kuntien menoista

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Valinnanvapaus Ruotsissa ja Tanskassa. Johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamari

Valinnanvapaus Ruotsissa ja Tanskassa. Johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamari Valinnanvapaus Ruotsissa ja Tanskassa Johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamari Ruotsi Ruotsissa alkoi 1980-luvulla keskustelu julkisen sektorin tuottavuudesta ja kansalaisten osallisuudesta sekä

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008 Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas Vaihtotase Yhdysvalloissa % bkt:sta 1 0-1 -2-3 -4-5 -6-7 85 90 95 00 05

Lisätiedot

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen

Lisätiedot

Sosiaali- terveyspalvelujen turvaaminen uudistuvassa Suomessa

Sosiaali- terveyspalvelujen turvaaminen uudistuvassa Suomessa Sosiaali- terveyspalvelujen turvaaminen uudistuvassa Suomessa Lähihoitajakoulutuksen 20-vuotisjuhlaseminaari Kuopio, 9.10.2013 sosiaali- ja terveysministeri 2010-luvun toimintaympäristö Globalisaatio Teknologian

Lisätiedot

KORJAUSRAKENTAMISEMME TILA KANSAINVÄLISESSÄ VERTAILUSSA

KORJAUSRAKENTAMISEMME TILA KANSAINVÄLISESSÄ VERTAILUSSA KORJAUSRAKENTAMISEMME TILA KANSAINVÄLISESSÄ VERTAILUSSA Pekka Pajakkala Asiakasjohtaja Kiinteistöt ja rakentaminen AsuntoForum, 23.3.2009 280 260 240 220 200 Suomi Asuntojen korjausrakentaminen volyymi-indeksi

Lisätiedot

Mistä asunnot maahanmuuttajille?

Mistä asunnot maahanmuuttajille? Mistä asunnot maahanmuuttajille? 19.11.2015 HELENA SÄTERI Ylijohtaja Ympäristöministeriö Turvapaikanhakijat Euroopan maissa 2003 2014 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Itävalta

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Lakimies Mika Välimaa 13.5.2014, Turku Kynnys ry Säädökset Vammaispalvelulaki (8-8 d, 3 a ) subjektiivinen oikeus palvelusuunnitelma Laki sosiaalihuollon

Lisätiedot