Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1 1/6 TAPAHTUMAT 2014 KOKOUKSET + MUUT Ti klo 18:00 19:00 SAUNAMAFIAN VUODEN ENSIMMÄINEN JOHTORYHMÄN KOKOUS pidettiin Skomarsin Torpalla. Hyväksyttiin uudet jäsenet ja käytiin läpi kevään jäsenretkiä sekä muita kevään tapahtumia. Ti SAUNAMAFIA ry TÄYTTI VIISI VUOTTA. PALJON ONNEA KAIKILLE JÄSENILLEMME MERKKIPÄIVÄN JOHDOSTA! Pe HUOMIONOSOITUS Saunaseura SaunaMafia ry:n johtoryhmä on päättänyt myöntää Kuusijärven savusaunojen lämmittäjä Mirella Vehmakselle Saunamajurin tittelin Nro 2 h.c. hänen erinomaisesta suhtautumisestaan suomalaiseen savusaunakulttuuriin. Kunniakirjan luovuttivat puheenjohtaja Ari Tahvanainen ja saunalähettiläs Antti Kossila. To 8.5. klo 18:00 SM KEVÄT- eli VUOSIKOKOUS SKOMARSIN TORPALLA HAKUNILASSA Kokous meni mukavasti ja asiat saatiin päätettyä. Kirjanpitäjämme ja toiminnantarkastajamme hoitivat asiat jälleen niin hyvin, ettei niihin jäänyt mitään huomauttamista. La SAUNARAUHAN JULISTUS Kansainvälinen Savusaunaklubi ry:n toimesta. SaunaMafia ry:n edustajat eivät päässeet osallistumaan tapahtumaan. Su SAUNAMESTARIN ARVONIMI Puheenjohtajallemme Ari Tahvanaiselle on myönnetty Ikaalisten Saunafestivaaleilla Saunamestarin arvonimi hänen ansiokkaasta toiminnastaan suomalaisen saunakulttuurin vaalimisesta ja edistämisestä.

2 2/6 Ti klo 18:00-19:10 SAUNAMAFIAN JOHTORYHMÄN II KOKOUS Valmisteltiin vuosikokous-asioita ja joulujuhlia sekä hyväksyttiin uudet jäsenet. To klo 18:00-18:30 SM VUOSIKOKOUS Sääntömääräinen syyskokous pidettiin to Skomarsin torpalla Hakunilassa. Vuoden 2015 toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin hallituksen esityksen mukaisesti. Liittymis- ja jäsenmaksut pidetään ennallaan. Hallituksessa jatkavat vuoden puheenjohtajana Ari Tahvanainen, varapuheenjohtajana Aija-Riitta Qvintus ja sihteerinä Maria Kangasluoma. Toiminnanjohtajina hallituksen ulkopuolisina jäseninä jatkavat Antti Kossila ja Philip Saxberg. Toiminnantarkastajana jatkaa Kjell Skogberg ja hänen varahenkilönä on Jari Nurmi. Tervetuloa SaunaMafian joulujuhliin la klo La klo 13:00-19:00 SAUNAMAFIAN JOULUJUHLAT Kokoonnuimme kauden päätteeksi iloiseen illanviettoon ensin savusaunoen ja sen jälkeen jouluisen herkkupöydän ääreen. ARVONIMI JA HUOMIONOSOITUS JOULUJUHLISSA Vuoden 2014 SaunaMafialaiseksi julkistettiin Lars Svartström. Seuramme johtoryhmä oli tehnyt valinnan yksimielisesti aikaisemmassa kokouksessaan ti Onnittelut Larsille hienosta tittelistä! Ma klo 15:00-17:30 SAUNAMAFIAN PERINTEINEN GLÖGI- JA PIPARKAKKUTARJOILU Kuusijärven isolla savusaunalla. Joulusaunojia oli saunomassa enemmän kuin koskaan ja kaikki olivat tyytyväisiä, niin savusaunaan, kuin tarjoiluunkin ja mukavaa oli.

3 3/6 ULKOILURETKET - Tänä vuonna ei järjestetty ulkoiluretkiä. LADIES TEAM RETKET Ti 4.3. klo 8:00-21:15 SM LADIES TEAMIN 10. JÄSENRETKI SUUNTAUTUI TALLINNAAN Miehet Kalman saunaan ja naiset ostoksille oli päivän teema. Saunan ja ostosten jälkeen tavattiin Kalle Kustaa -ravintolassa. Retki oli todella mukava ja näinhän se aina on, että retkeläiset sen retken tekevät onnistuneeksi. Kuuma kiitos kaikille osallistujille ja erityisesti Iitalle retken järjestelyistä. JÄSENRETKET La klo 11:30-16: JÄSENRETKI LEIMOPOKAHVILA N'AVETTAAN ja sen SAVUSAUNAAN Retki onnistui loistavasti, ainakin kaikkien 19 osallistujan mielestä. Savusauna oli hyvä ja riittävän kuuma. Kiitos kuuma isännillemme ja kaikille osallistujille. La klo 11:00-19: JÄSENRETKI KIPAKKA, KOTKA Kipakka ei petä koskaan, ei siis nytkään. Sauna, seura ja tarjoilut olivat aivan viimeisen päälle. Retken kruunasi päivällinen saunan jälkeen ravintola Canttiinissa, sekään ei petä koskaan. Kuuma kiitos isännillemme ja kaikille osallistujille. Su klo (12:00-) 14:00-20: JÄSENRETKI ja SUOMALAISTEN SAUNASEUROJEN (SSS) YHTEISRETKI Suomen Saunaseura ry:n saunoihin Lauttasaaren Vaskiniemeen. Retki onnistui täydellisesti ja kaikki saunojat olivat todella tyytyväisiä. Kaiken kaikkiaan meitä osallistujia oli n. 120 useasta eri saunaseurasta ympäri Suomen niemen. Kuumat kiitoksemme vt. toiminnanjohtaja Jarmo Lehtolalle ja koko Suomen Saunaseura ry:n henkilökunnalla.

4 4/6 Pe su SUOMALAISTEN SAUNASEUROJEN (SSS) YHTEISRETKI PIETARIIN Järjestäjä: Kotiharjun Saunayhdistys ry / Lars Svartström Klo 24:00 Kiasman edestä lähdimme bussilla kohti Pietaria ja kyllä oli mukava saunaretki. Saunat = Banyat olivat hyviä, kuten Venäjällä on tapana. Porukka aivan viimeisenpäälle mukavaa ja olipa yk s kiva jätkäkin (lady) uskaltanut tulla mukaamme. Kuuma kiitos kaikille osallistujille ja erityisesti Lars Svartströmille retken järjestämisestä. Pe klo 17:00-20:00 STORFINNHOVA GÅRD Osallistuimme 9 jäsenemme voimin vuoden 2014 II yleiselle savusaunavuorolle. Kaikki oli jälleen täydellistä, savusauna oli kuumana ja vesi purossa oli kylmää. Kiitokset kuumana osallistujille, järjestäjille ja Paimion Saunakerhon ystäville. Katso lisää: To su JÄSENRETKI BERLIINIIN Nautittiin, saunottiin, syötiin hienoissa ravintoloissa (esim. se Schnitzelkönig) hyvin ja käveltiin jopa aika monta kilometriä näiden muutamien päivien aikana :) Ainakin minulla ovat jalat todella kipeät nyt retkemme jälkeen. Lisäksi näimme todella paljon ns. turistirysiä (kauppoja), saunoja ja museoita. Esim. DDR-museo ja Hohenschönhausenin vankila-museo olivat hienoja kohteita, museosaaresta puhumattakaan. Vielä kerran SUURKIITOS todella hyvästä ja mukavasta matkaseurasta, harvemmin on ollut näin hauskaa :) La klo 11:00 - Su klo 16: JÄSENRETKI RISTIINAAN Retki jouduttiin peruuttamaan liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi La klo 11:00 - Su klo 15:00 YKSITYINEN VIERAILU KORPILAHDELLE erään jäsenemme savusaunalle. Saunottiin alkuun telttasaunassa ja sitten koko loppuilta savusaunassa. Ruuat valmistuivat savusaunassa ja kyllä ne maistuivat. Kiitos kuuma Ari Rusaselle ja kaikille osallistujille.

5 5/6 To Su JÄSENRETKI ja SAUNASEUROJEN YHTEISRETKI ETELÄ-VIROON Järjestäjä: Kotiharjun Saunayhdistys ry / Lars Svartström Kaksi eri savusaunaa ja mukava porukka. Ei sitä muuta tarvitse loistavaan saunaretkeen. Kiitos kuuma jälleen osallistujille ja tietenkin järjestäjille, olipahan hauskaa. La 7.6. klo 9:30-18:30 VIERAILU SUOMENNIEMELLE jäsenemme Antti Kossilan kesämökille. SaunaMafia ry:n iskuryhmä osallistui tapahtumaan. Tutustuimme HOLVI-saunaan, saunoimme, uimme ja lounastimme Annelin ja Antin hyvässä hoidossa. Pe Su 20.7 XIX K A N S A I N V Ä L I S E T S A U N A F E S T I V A A L I T ja 57. JÄSENRETKI sekä SAUNASEUROJEN YHTEISRETKI Ikaalisten Kylpylään. Jälleen kerran saunafestivaalit eivät pettäneet. Katsottiin järjestäjien ohjelma, saunottiin ja osa jopa osallistui iltatansseihinkin. Hauskaa oli ja mahtavaa taas tavata lukematon määrä tuttuja ja uusiinkin tutustuttiin. Kuuma kiitos järjestäjille ja osallistujille. La klo 14:00-18:00 SM 58. JÄSENRETKI LEIPOMOKAHVILA N AVETTAAN Retki onnistui loistavasti ja sääkin suosi. Savusauna maistui kaikille osallistujille, kuten lounaskeittokin. Kuuma kiitos isännillemme ja kaikille osallistujille. La klo 14:00-18:00 SM 59. JÄSENRETKI NYKULLAN TILALLE Savusaunaretki peruutettiin liian vähäisen osallistumisen vuoksi Ainoastaan seitsemän jäsentä ilmoittautui retkelle.

6 6/6 La klo 19:30-22:30 SM 60. JÄSENRETKI ja SAUNASEUROJEN YHTEISRETKI SUOMEN N SAVUSAUNOIHIN Kiintiömme 40 osallistujaa tuli viikossa täyteen. Eli saunaretkille kannattaa aina ilmoittautua ja maksaa ne nopeasti. Tosin peruutukset vähensivät porukkaa, mutta kaikki 36 iloista saunojaa olivat todella tyytyväisiä. Kuumat kiitokset järjestäjille ja kaikille osallistujille. La klo 13:00-19:00 SM JOULUJUHLA LEIPOMOKAHVILA N AVETASSA 23 iloista juhlijaa osallistui meidän yhteiseen ja perinteiseen joulujuhlaamme. Oli savusaunaa, jouluinen noutopöytä, osallistujien esittelyt ja vuoden SaunaMafialaisen julkistaminen sekä tietenkin ne todella hauskat arpajaiset. Kuuma kiitos kaikille osallistujille ja järjestäjille sekä monille avustajille. Ma klo 15:00-17:30 SAUNAMAFIA ry:n PERINTEINEN GLÖGI- JA PIPARKAKKUTARJOILU Kuusijärven isolla savusaunalla. Varaa aika heti kalenteristasi. TERVETULOA MUKAAN SAVUSAUNOMAAN JA PITÄMÄÄN HAUSKAA! La klo 12:00-17:00 SAUNASEUROJEN YHTEISRETKI RYMÄTTYLÄN HERRANKUKKAROON 79 savusaunan ystävää osallistui Herrankukkaron joulusauna-tapahtumaan. Hauskaa oli ja uusia ystäviä saatiin. Kuuma kiitos järjestäjille ja osallistujille.

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

SAUNASEURA 5.1.2014 1/7 TAPAHTUMAT 2013 KOKOUKSET + MUUTA Pe 11.1. klo 18:00 HALLITUKSEN I KOKOUS Hallitus piti vuoden ensimmäisen kokouksensa Kuusijärven kokoustila Konkelossa. Asiat tulivat päätettyä

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2015 1/5 KOKOUKSET + MUUT TAPAHTUMAT 2015 - Ke 18.2. SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI KUUSI (6) VUOTTA Kuumat onnittelut jäsenistöllemme. - Ke 20.5. klo 18:00 alkaen SM KEVÄTKOKOUS Kokous

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012. www.saunamafia.fi Perustettu 18.2.2009 TAPAHTUMAT 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012. www.saunamafia.fi Perustettu 18.2.2009 TAPAHTUMAT 2012 SAUNASEURA 21.12.2012 1/5 KOKOUKSET TAPAHTUMAT 2012 Ti 29.5. klo 17:00 HALLITUKSEN I KOKOUS Kuusijärven kokoustalo Konkelossa. Kokous sujui aivan mukavissa merkeissä ja asiat sekä suunnitelmat tulivat

Lisätiedot

SAUNASEURA 1.1.2015 1/10 Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset: Ke 24.12. Näin Rajaportin saunalla. YLE La 20.12. Saunakulttuuri aiheena MTV3:n Studio55-ohjelmassa. MTV:n Studio55-ohjelmassa oli torstaina

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia Team ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia Team ry:n iloisiin tapahtumiin! 24.1.2011 1/7 TAPAHTUMAT - Hallitus kokoontui kaksi kertaa vuoden aikana. - Jäsenretkiä järjestimme kaikkiaan 15 kappaletta. - SM Lady s Team järjesti lisäksi 3 kpl ulkoiluretkeä sekä yhden ns. tutustumisretken

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo 1/7 Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Su 31.12. Internet-sivuihimme tutustui joulukuussa 347 yksittäistä vierailijaa (eli ja sivuja katsottiin 1215 kertaa 10 eri maasta! Ma 18.12. Suru-uutinen Ma

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia Team ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia Team ry:n iloisiin tapahtumiin! 2.2.2012 1/10 Vantaan Ulkoilukeskus Kuusijärven savusauna paloi la 8.1.2011 aamuyöstä. Me kaikki jäsenet ja savusaunan ystävät olimme asiasta hyvin järkyttyneitä ja lähes sanattomia. 2002-2011 R.I.P. Ti

Lisätiedot

Vuoden 2015 Uutiset. Vuonna 2015 perustettiin Saunamestari Kilta ry edistämään ja ylläpitämään suomalaista saunakulttuuria. www.saunaseurat.

Vuoden 2015 Uutiset. Vuonna 2015 perustettiin Saunamestari Kilta ry edistämään ja ylläpitämään suomalaista saunakulttuuria. www.saunaseurat. Vuoden 2015 Uutiset Ke 30.12. Tervehdys ja hyvää loppuvuotta! Ohessa tiedoksi Vantaan Kuusijärven pienen savusaunan (n. 600 kg) huoltoasiaa. Kiukaaseen on ladottu 2014 joulukuussa n. 300 kg Kerkesiä, huhtikuussa

Lisätiedot

SAUNASEUROJEN JA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN UUTISIA 2016

SAUNASEUROJEN JA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN UUTISIA 2016 www.saunaseurat.fi 1.1.2017 Sivu 1/7 SAUNASEUROJEN JA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN UUTISIA 2016 Su 1.1. Internet-sivuihimme tutustui joulukuussa 227 yksittäistä vierailijaa (eli tietokonetta) ja sivuja katsottiin

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU SAUNASEURA 1.10.2014 1/11 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Ti 9.9. - Su 14.9. 2014 PAIKKA: Pulmankijärvi, Nuorgam ja Pykeijä, Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Sivu 1/7 VUONNA 2016 TOTEUTUNEET YHTEISET SAUNARETKET

Sivu 1/7 VUONNA 2016 TOTEUTUNEET YHTEISET SAUNARETKET www.saunaseurat.fi 22.12.2016 Sivu 1/7 VUONNA 2016 TOTEUTUNEET YHTEISET SAUNARETKET 2016 175. - Ti 20.12.2016 HAIKUSAUNAN YLEISÖVUORO (JOULUSAUNA) 174. - La 17.12.2016 TOISENLAINEN JOULUSAVUSAUNA II ILTA

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu. Saarenmaa Savusaunarally II

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu. Saarenmaa Savusaunarally II SAUNASEURA 16. 20.5.2013 1/38 Saarenmaa Savusaunarally II KANSAINVÄLINEN SAVUSAUNAKLUBI ry JÄRJESTI SUOMALAISTEN SAUNASEUROJEN YHTEISRETKEN SAARENMAALLE. AIKA: To 16. - ma 20.5.2013 PAIKKA: Saarenmaa,

Lisätiedot

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 24.4.2014 1/13 SM 54. JÄSENRETKI Saunaseura SaunaMafia ry:n saunaretki keväiseen Berliiniin. AIKA: To 10. - Su 13.4.2014 PAIKKA: Berliini, BRD Meidän jäsenet, maalla, merellä ja ilmassa eli

Lisätiedot

2/9 Ti Internet-sivuihimme tutustui lokakuussa 610 yksittäistä vierailijaa (eli tietokonetta) ja sivuja katsottiin 1484 kertaa 10 eri maasta! 18

2/9 Ti Internet-sivuihimme tutustui lokakuussa 610 yksittäistä vierailijaa (eli tietokonetta) ja sivuja katsottiin 1484 kertaa 10 eri maasta! 18 1/9 Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Su 1.1. Internet-sivuihimme tutustui joulukuussa 544 yksittäistä vierailijaa (eli tietokonetta) ja sivuja katsottiin 1398 kertaa 10 eri maasta! To 22.12. Sporttikortin

Lisätiedot

SAUNASEURA /7 SM TIEDOTTEET ja UUTISET Perustettu Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Ma Internet

SAUNASEURA /7 SM TIEDOTTEET ja UUTISET Perustettu Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Ma Internet 1/7 Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Ma 31.12. Internet-sivuihimme tutustui joulukuussa 335 yksittäistä vierailijaa (eli tietokonetta) ja sivuja katsottiin 1145 kertaa 10 eri maasta! Ke 19.12. Tervehdys,

Lisätiedot

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 Lähtötunnelmissa Heikki, Ari, Jani ja Erkki. Jäsenemme Larissakin tavattiin kentällä. Elvikin pääsi kuvaan. Tällä koneella lennettiin. Philip ja Aija-Riitta. Tästä se sitten

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 12.7.2016 1/20 SM KEVÄTRETKI VLAD TEPESIN ELI KREIVI DRACULAN MAISEMIIN Saunaseura SaunaMafia ry:n ja Pykeijän Ystävät - Bugøynes Venner ry:n sekä usean muun yhdistyksen edustajat yhteisellä

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 13.8.2012 1/27 SUOMALAISTEN SAUNAYHDISTYSTEN YHTEISRETKI EESTIIN Mukavia saunojia (21) ainakin kuudesta eri saunayhdistyksestä tutustumassa Eestiläisiin savu- ja muihinkin saunoihin. AIKA: ke

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu KALASTUSRETKELLÄ JÄÄMERELLÄ

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu KALASTUSRETKELLÄ JÄÄMERELLÄ SAUNASEURA 17.9.2012 1/17 KALASTUSRETKELLÄ JÄÄMERELLÄ SaunaMafia ry:n hallituksen yksityinen perinneretki Lappiin ja Norjaan. AIKA: Su 9. - La 15.9.2012 PAIKKA: NUORGAM SaunaMafia ry:n hallitus Nuorgamin

Lisätiedot

SM TIEDOTTEET ja UUTISET 2012. www.saunamafia.fi Perustettu 18.2.2009

SM TIEDOTTEET ja UUTISET 2012. www.saunamafia.fi Perustettu 18.2.2009 SAUNASEURA 28.12.2012 1/14 Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset: Ke 19.12. Otteita Tilakeskuksen lautakunnan kokouksen 11.12. pöytäkirjoista. Vuonna 2013 aloitettavia merkittävimpiä peruskorjaus- / korjaushankkeita

Lisätiedot

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 13.5.2013 1/24

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 13.5.2013 1/24 www.saunamafia.fi 13.5.2013 1/24 SUOMALAISTEN SAUNASEUROJEN YHTEINEN JA OIVALLINEN SAVUSAUNARETKI ETELÄ - EESTIIN TO 9. - SU 12.5.2013 1. Päivä torstai. Retkihän alkoi jo keskiviikkona, mutta bussiin pääsimme

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry:n iloisiin tapahtumiin! 1.9.2012 1/8 RANNIKONPUOLUSTAJIEN SUURI JUHLA Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry juhli 50-vuotistaivaltaan Helsingin edustan linnakesaari Kuivasaaressa. AIKA: La 1.9.2012 PAIKKA: Kuivasaari Kuivasaaren

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

SaunaMafia News 20 www.saunamafia.fi 18.9.2011 1/15

SaunaMafia News 20 www.saunamafia.fi 18.9.2011 1/15 www.saunamafia.fi 18.9.2011 1/15 Uskomattomalla Tjätjätjäreborgin matkalla pohjoisessa 2011 AIKA: Su 11.9. la 17.9.2011 PAIKKA: Köyhäntie Nuorgam, Lappi Tjätjätjäreborgista muodostui iskulauseemme Nuorgamissa.

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

SaunaMafia News 18 www.saunamafia.fi 18.9.2010 1/13

SaunaMafia News 18 www.saunamafia.fi 18.9.2010 1/13 www.saunamafia.fi 18.9.2010 1/13 PULMANKIJÄRVEN RIPPIKOULULEIRI 2010 1. Päivä (lento Ivalo ajo Pulmankijärvi) AIKA: Ma 13.9. - Pe 17.9.2010 PAIKKA: Perä-Lappi (middle of no where) Epämääräinen joukko SaunaMafian

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

SaunaMafia News 17 www.saunamafia.fi 20.7.2010 1/5

SaunaMafia News 17 www.saunamafia.fi 20.7.2010 1/5 www.saunamafia.fi 20.7.2010 1/5 TAITEILIJAELÄMÄÄ Ikaalisten XV Saunafestivaalit AIKA: Pe 16. su 18.7.2010 PAIKKA: Ikaalisten kylpylän ympäristö SaunaMafia ry:n näytelmäkerho esiintyi Ikaalisissa. Uskomattomia

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

AUTOJOUKKOJEN OULUN KILTA RY

AUTOJOUKKOJEN OULUN KILTA RY 1 AUTOJOUKKOJEN OULUN KILTA RY 22.2.2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. JOHDANTO Vuosi 2011 oli Killan 46. toimintavuosi. Killan toiminta on tapahtunut vahvistettujen sääntöjen puitteissa, joista tärkeimpänä

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY SYYSKOKOUS AIKA Maanantai 24.10.2011 klo 18:30 PAIKKA Skomarsin torppa, Hakunila LÄSNÄ (pj) Eila Varis Veikko Saukkonen (siht) Sirkka Luukkanen Reino Raijos Taimi Saloheimo

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

SAUNASEURA 3.1.2014 1/18 Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset: Ma 30.12. Toiminnanjohtajamme Jarmo Lehtola on siirtynyt Suomen Saunaseura ry:n toimitusjohtajaksi ja hän joutuu ymmärrettävästi lopettamaan

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

SaunaMafia News 05 www.saunamafia.fi 21.7.2009 1/5

SaunaMafia News 05 www.saunamafia.fi 21.7.2009 1/5 www.saunamafia.fi 21.7.2009 1/5 XIV SAUNAFESTIVAALIT AIKA: Pe 17. Su 19.7.2009 PAIKKA: Ikaalisten kylpylä Matkakertomus SaunaMafia Team ry:n kymmenhenkisen joukkueen vierailusta Ikaalisiin. Veimme isännille

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku

Lisätiedot

Kiltauutiset 3/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 3/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 3/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo, Santahamina Aika: 25.10.2014 klo 12:00 Esityslista Kaartin Jääkärirykmentin killan syyskokoukseen

Lisätiedot

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille.

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille. Toimintavuosi 2015 Alkon Eläkkeensaajien yhdistys ry perustettiin 27.5.1960. Nykyisen nimensä Alko-Altian Seniorit ry se sai vuonna 2007. Kertomusvuosi oli siis 55. toimintavuotemme. Yhdistyksen useat

Lisätiedot

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa.

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa. PJ:n palsta Tervehdys UA:n väki. Tämäkin taantuma vuosi alkaa vedellä viimeisiään. Autourheilurintamallakin on pidellyt kohtuullisen rauhallista, mutta tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat kuitenkin saavat

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Myllykosken Naisvoimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kouvolan Myllykoski 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistyksen

Lisätiedot

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Healthy European Youth Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Tervetuloa Info-iltaan! Illan kulku: - Kahvitarjoilu - rehtorin puheenvuoro Eija Paukkuri - Erasmus-tiimi esittäytyy - viikon ohjelma

Lisätiedot

SaunaMafia News /5

SaunaMafia News /5 www.saunamafia.fi 22.9.2009 1/5 AIRISTON SYLEILYSSÄ SaunaMafia ry ja Fiskarsin Kyläseura ry / Saunatoimikunnan yhteisretki. AIKA: Su 20.9.2009 klo 13:00 18:00 PAIKKA: Pomppen Saunarantti, Airisto www.saunarantti.fi

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019 Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!!

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!! TORNIO KÄRPÄT - JOKERIT 2.10.2012 RAKSILA HANNU 60 vuotta Yllätys onnistui Lätkäbussilaisten järjestämä yllätys Hannun merkkipäivän kunniaksi onnistui, vaikka aluksi tuntui mutkia tulevan matkaan, kun

Lisätiedot

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

hjyhdyh kaloja suolaa reissu toimi jdy testi ruokasaalis ilma hieno kooo vio onneksi

hjyhdyh kaloja suolaa reissu toimi jdy testi ruokasaalis ilma hieno kooo vio onneksi Tekstikysymysraportti Perusraportti Aikajakso: 01.01.2002-31.08.2012 saalispaikat varmistaa hienoa retken ruokia varmemmat kalastuksen hauska saanti annokset reissu plats ateravaihtoehto oppaalle tasoa

Lisätiedot

PSK tiedote 2/2010 14. kesäkuuta 2010 1 (6)

PSK tiedote 2/2010 14. kesäkuuta 2010 1 (6) PSK tiedote 2/2010 1 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen kevätkokous 2010 2 Palaute PSK:n kevätseminaarista 3 PSK:n syyskokous 18.11.2010 4 Standardisointi 4.1 Vahvistetut standardit 4.2 Lausunnolla olevat

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

Kuusijärven savusaunassa saunottuja.

Kuusijärven savusaunassa saunottuja. Ari Tahvanainen 01.09.2002-1/6 Alkusanat Aina nimittäin ihmetellään ja varsinkin ulkomaalaiset ystävämme usein kysyvät, että miksi me suomalaiset yleensäkin saunomme niin usein ja vieläpä niin kauan? Olen

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA sivu 1 PÖYTÄKIRJA ver 1.1 16.12.2018 PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 21.11.2018 klo 19:23-20:21 Paikka: Porvoon Veden toimitilat, Mestarintie 2, Porvoo Osallistujat : 16 henkilöä,

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

Piirinjohtajan esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Marva ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila.

Piirinjohtajan esityksestä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Marva ja sihteeriksi Kalle-Pekka Mannila. SYYSKOKOUS 2018 Aika 4.11.2018 klo 12.00 Paikka Kokous- ja juhlatalo Etappi *22*, Satamakatu 22, Rauma 1. KOKOUKSEN AVAUS Kokouksen aluksi pidettiin lippumenot, jonka jälkeen kuultiin ajankohtaisista asioista.

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot