Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille."

Transkriptio

1 Toimintavuosi 2015 Alkon Eläkkeensaajien yhdistys ry perustettiin Nykyisen nimensä Alko-Altian Seniorit ry se sai vuonna Kertomusvuosi oli siis 55. toimintavuotemme. Yhdistyksen useat nimenmuutokset kuvastavat Alkon ja Altian organisaatioissa tapahtuneita muutoksia. Alko-Altian Seniorit ry:n vuosikokous pidettiin Porissa Sokos Hotelli Vaakunassa Porin teatterissa järjestettyyn kokoukseen osallistui 135 jäsentä eri puolilta Suomea. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Simo Mannervesi Turun alaosastosta ja sihteeriksi Heljä Näränen Helsingin alaosastosta. Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille. Kokouksen alussa kuultiin Porin kaupunginjohtajan tervehdys. Vuosikokouksessa valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi edelleen Kyösti Leikas Itä-Suomen alaosastosta. Erovuorossa olevat hallituksen jäsenet Riitta Kuisma ja Leena Raunio Helsingin alaosastosta, Pentti Kulla Tampereen alaosastosta sekä Tauno Miettinen Etelä-Karjalan alaosastosta ehdotettiin ja hyväksyttiin valittaviksi jatkoon. Toiminnantarkastajina ovat toimineet Sirpa Lehtinen ja Mikko Päivärinta, ja heidät valittiin uudelleen. Varatoiminnantarkastajiksi valittiin Leena Rantasuo ja Maija Lipponen.

2 Hallitus 2015: Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Kyösti Leikas Pentti Lehtovaara Heljä Näränen Riitta Kuisma Leena Raunio Liisa Sivén Kari Heininen Pentti Kulla Kai Olenius Pentti Hautala Tauno Miettinen Oili Peevo Eeva Poutanen Itä-Suomi Tampere Turku Vaasa Etelä-Karjala Satakunta Kouvola Vuosikokouksessa myönnettiin kaksi Alko-Altian Seniorit ry:n ansiomerkkiä aktiivisesta toiminnasta yhdistyksen hyväksi. Ansiomerkin saivat Matti Laitinen Itä-Suomen alaosastosta ja Seppo Hellsten Etelä-Karjalan alaosastosta. Yhdistyksen kotisivuilta voi lukea palkittujen ansiot. Seppo Hellsten ja Matti Laitinen Porin teatterissa pidetyn kokouksen lisäksi ohjelmaan sisältyi opastettu vierailu Porin kaupungintaloon, missä virallisen oppaan tietoja täydensi ansiokkaasti jäsenemme, Porin exkaupunginjohtaja Heikki Koski. Päivän ohjelman päätti herkullinen päivällinen, Heikki Kosken muistelmat Porin vuosistaan sekä sen jälkeen hauska näyte Porin murteesta, vapaamuotoinen yhdessäolo loistavan tanssiorkesterin tahdittamana ravintola Satakunnan tiloissa. Erinomaisista järjestelyistä Porissa vastasi Satakunnan alaosasto Vuokko Koiviston ja Oili Peevon johdolla. Seuraava vuosikokous pidetään Kouvolassa

3 Satakuntalaisilta kouvolalaisille, Oili Peevo, Vuokko Koivisto, Eeva Poutanen ja Sirpa Kokko Vuodesta 2012 alkaen yhdistys on järjestänyt vuosittain jäsenilleen ulkomaanmatkan. Vuonna 2012 käytiin Viipurissa, 2013 Pietarissa ja 2014 Itä-Virumaalla Narvassa. Kertomusvuonna 2015 tehtiin matka Berliiniin ja siihen osallistui 50 jäsentä Helsingin, Rajamäen, Tampereen, Turun, Etelä-Karjalan, Itä-Suomen ja Kouvolan alaosastoista. Matkalaiset perinteisellä kuvauspaikalla Brandenburger Torilla

4 Ohjelmaan sisältyi kattava kaupunkikierros, Spree-joen risteily hyvän sään vallitessa ja läksiäisillallinen ravintola Dresslerissä. Illallisen yhteydessä kunniapuheenjohtaja Leo Mäkiselle luovutettin yhdistyksen pöytästandaari. Tauno Miettisen aloittamaan Finlandiaan yhtyivät kaikki alko-altialaiset illallisvieraat. Meillä oli myös tilaisuus tutustua Suomen Berliinin suurlähetystöön. Lähetystöneuvos Marko Laine esitteli Pohjoismaiden suurlähetystöjen yhteisessä auditoriossa lähetystön toimintaa ja nykyongelmia Seuraava ulkomaanmatka, joka on 5-vuotisjuhlamatka, järjestetään Tallinnaan Toimintavuonna 2015 hyödynnettiin ja edelleen kehitettiin yhdistyksen omia kotisivuja. Kotisivujen osoite on alkoaltianseniorit.yhdistysavain.fi. Nykyistä aktiivisempi sivujen käyttö olisi toivottavaa. Eläkeläisillä on edelleen mahdollisuus käyttää Luoston majan tiloja erikseen sovittuina ajankohtina. Alkon eläkeläiset voivat myös aikaisempien vuosien tapaan tilata maksutta henkilöstölehti Korkin. Alko-Altian Seniorit ry allekirjoitti taas Alko Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen, joka mm. määrittelee Alko Oy:n myöntämän tuen vuodelle Kertomusvuonna hallitus asetti työryhmän tutkimaan sääntöuudistuksen tarvetta. Työryhmän loppuraportti käytiin läpi hallituksessa ja hallituksen esitys tulee seuraavan vuosikokouksen käsittelyyn. Vuonna 2014 päätetyn yhdistyksen historiikin julkaisemisesta. Kertomusvuonna hanketta vietiin eteenpäin mm. nimeämällä alaosastojen yhdyshenkilöt kokoamaan tarvittavaa aineistoa ja varaamalla budjetissa 1000 e painatuskuluihin. Historiikin pitää olla painatuskunnossa vuonna Alko-Altian Seniorit ry jakaantuu yhdeksään itsenäisesti toimivaan alaosastoon, Helsingin, Etelä-Karjalan, Rajamäen, Tampereen, Turun, Vaasan, Itä-Suomen, Satakunnan ja Kouvolan. Varsinainen toiminta, joka on erittäin aktiivista ja monipuolista, tapahtuu näissä alaosastoissa. Toimintamme taloudellisena takeena on ollut jäsenmaksumme, 15 /jäsen. Sen lisäksi tuki taustayhtiöiltämme Alko Oy:ltä ja Altia Oyj:ltä, yhteensä 14000, on ollut merkittävä. Arvostamme suuresti tätä panostusta ja esitämme lämpimät kiitokset siitä. Kaikkien alaosastojen toimintakertomukset ovat osa tätä pääyhdistyksen toimintakertomusta ja ovat sen liitteinä. istö ikääntyy ja siksi olisikin kovin toivottavaa, että mahdollisimman moni eläköityvä alkolainen ja altialainen liittyisi yhdistykseemme.

5 et Yhdistyksen jäsenmäärä vuonna 2015 et alaosastoittain Helsingin alue Etelä-Karjala Tampere Turku Vaasa Itä-Suomi Satakunta Kouvolan seutu Yhteensä Alko-Altian Seniorit ry:n puolesta Hallitus

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997)

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) 1988 Puheenjohtaja Aune Nurhonen Varapuheenjohtaja Hugo Jäppinen Rahastonhoitaja Karin Korvenranta Eila Pöri Toivo Sivunen Onni Koivu Espoo Mikko Vako Aulikki

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 ALAOSASTON VUOSIKOKOUS JOENSUUSSA Vuosikokouksen osanottajia Alaosaston vuosikokous pidettiin toimintasuunnitelman mukaisesti 31.3.2015 Joensuun Käpykankaan

Lisätiedot

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry ( ) Alkuaika

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry ( ) Alkuaika Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry (27.5.1960 1963) 1960 Alkuaika 1960 1971 Toukokuun 27 p:nä valittiin perustavassa kokouksessa Helsingissä ravintola Sillankorvassa toimikunta, jonka tehtävänä oli yhdistyksen

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,

Lisätiedot

VUOSI Kokouksen osanottajia ajokuntoisen panimoauton äärellä Panimomuseossa

VUOSI Kokouksen osanottajia ajokuntoisen panimoauton äärellä Panimomuseossa VUOSI 2012 Vuosikokouksellahan se alkoi 7.3.2012 tämäkin vuosi. Iisalmelainen hallituksen jäsen Martti Granqvist oli järjestänyt hulppeat kokouspuitteet Olvin tiloihin. Entinen hallitus valittiin taas

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala. PÖYTÄKIRJA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 28.8.2015, klo 16.00 Paikka: Tampere-talo, Tampere 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon ! Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon 12. 13.2.2019! Hyvää huomenta hyvät kollegat! Eija Lönnroos Suomen Geriatrit ry:n puheenjohtaja Geriatrian professori Itä-Suomen yliopisto MUUTAMA KYSYMYS Oletko Suomen

Lisätiedot

Lignell & Piispasen vieraina

Lignell & Piispasen vieraina 2014 Itäsuomalaisten vuosi aloitettiin vuosikokouksella n alkolaisille tutussa lounasravintola Kallaveessä 3.3.2014. Entinen hallitus valittiin uudelleen. Ravintola Kallavesj laisten ylpeys 1852 perustettu

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus vuodelta 2011 Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa.

Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa. 1/5 Liite 2 17.2.2016 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. Yleistä Vuosi 2015 oli Cotes ry:n 62. toimintavuosi. Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa. 2. Hallinto 2.1. Luottamus- ja toimihenkilöt

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen

Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen Slalom-Seura r.y. Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen 17.8.2016 Aihe: Slalom-Seuran ja Espoo Slalomin yhdistyminen; seuran uusi nimi ja säännöt; uusi puheenjohtaja ja hallitus Aika: Keskiviikkona 17.8.2016,

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Vuosikokouksen asialista

Vuosikokouksen asialista Vuosikokouksen asialista 26.2.2018 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Alko-Altian Seniorit ry:n Tampereen alaosaston hallitukset Alaosasto perustettu , jolloin paikalla 17 eläkeläistä

Alko-Altian Seniorit ry:n Tampereen alaosaston hallitukset Alaosasto perustettu , jolloin paikalla 17 eläkeläistä Alko-Altian Seniorit ry:n Tampereen alaosaston hallitukset 1976 2016 Alaosasto perustettu 23.2.1976, jolloin paikalla 17 eläkeläistä Hallitukset Jäsenmäärä 1976? Eino Mäkinen Aino Antila Erik Pauli Liisa

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta.

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta. EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 30.3.2019 klo 10-12.15 Paikka: Seinäjoki, seurakuntakeskuksen sali Läsnä: 57 henkeä, nimilista liite 1 1 Kokouksen avaus Päätösesitys:

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä 27.5.1960 Yhdistyksen ensimmäisessä toimikunnassa vuonna 1960 olivat Rajamäeltä jäseninä: Vilho Meriluoto ja Arvo Soini sekä varalla: Einar

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖN PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖN PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 29.3.2011 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Tilausravintola Piha, Tampere OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Kiimingin jäälihalli Jäälintie 6 90900 Kiiminki 1.3.2016 klo 18.00 Kokouspöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja Harri Sanaksenaho avasi

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika Yhdistyksen nimi on Suomen Ringettevalmentajat SRiV ry, sen kotipaikka on Helsinki ja toimialue on koko Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA

40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA HNY UUTISET 1/2011 28. VUOSIKERTA 40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA 55 559 HUUTOKAUPPA 16.03.2011 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.30 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Myllykosken Naisvoimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kouvolan Myllykoski 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Teuvo Majamäki toivotti läsnäolijat tervetulleiksi VR Rakennusmestarit ry:n varsinaiseen vuosikokoukseen.

Yhdistyksen puheenjohtaja Teuvo Majamäki toivotti läsnäolijat tervetulleiksi VR Rakennusmestarit ry:n varsinaiseen vuosikokoukseen. 1 26.04.2003 VR RAKENNUSMESTARIT RY:n VARSINAISEN VUOSIKOKOUKSEN 26.04.2003 PÖYTÄKIRJA, SOKOS HOTEL LAKEUS, TORIKATU 2, 60100 SEINÄJOKI 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Teuvo Majamäki toivotti

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous Aika lauantaina 24.02.2018 klo 15.00 Paikka Läsnä Matkailutila Surkeenjärvi, Korpilahti 16 jäsentä (luettelo liitteenä) Suomen Eurasier Kerho ry:n sääntöjen 15 :ssä mukaan mainitut asiat: 1. KOKOUSEDUSTAJIEN

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Joensuu ja sihteeriksi Kaija Vasala.

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Joensuu ja sihteeriksi Kaija Vasala. ESITYSLISTA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 29.8.2014, klo 15.30 Paikka: Madetojan Sali, Oulu 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 15. 30 2. Kokouksen

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Vuosikokouksen asialista

Vuosikokouksen asialista Vuosikokouksen asialista 7.2.2019 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY Pihlavan VPK Ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pihlavan VPK ry. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä palokunnaksi. Palokunnan toiminta-alueena

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS

TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA 25.03.2014 TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika 23.03.2014 klo 15:00 15:44 Paikka Kunnantalo, Keulasali Läsnä Kts. Liite 1 1 Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 10.3.2015 klo 18:00 1/6 Paikka Wanha WPK, Koskitie 1, Huittinen LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg

Lisätiedot

Oikaristen sukuseura ry:n

Oikaristen sukuseura ry:n Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on

Lisätiedot