Kirkas aurinko, pilvetön taivas

Transkriptio

1

2 Luonnollinen valo Aurinko on ainoa luonnonvalon lähde. Kuu ja taivas vain heijastavat auringonvaloa. Siitä huolimatta valaistustehosteiden määrä on suuri. Auringonvaloa voi muokata niin monella tavalla, että valaistusolosuhteiden määrä on rajaton. Auringonvalon suunta on ensimmäinen muuttuja. Aurinko liikkuu taivaalla ja on eri korkeuksilla kellonajan, vuodenajan ja leveyspiirin mukaan Kun tähän lisätään kameran kulma auringon suuntaan, poispäin siitä niin, että valo tulee toiselta sivulta. Tuloksena on suunnattoman paljon erilaisia auringon, kameran ja kuvauskohteen välisiä kulmia. Ennen kohteeseen osumista auringonvalo kulkee ilmakehän läpi. Matkalla se pehmenee hieman, ja vaikutus on suurempi, kun se joutuu kulkemaan pitemmän matkan ilmakehässä auringon ollessa matalalla. Lisäksi se siroaa valikoivasti siten, että taivas on sininen ja auringonvalon väri voi vaihdella valkoisen ja punaisen välillä. Kaiken tämän lisäksi sääolosuhteet suodattavat ja heijastavat valoa vielä enemmän. Pilvet ovat äärimmäisen monimuotoisia, ja utu, sumu, pöly, sade, lumi ja saasteet aiheuttavat omat luonteenomaiset suodatusvaikutuksensa. Lopuksi ympäristö itsessään vaikuttaa valaistukseen peittämällä osan valosta ja heijastamalla muita osia. Lopputuloksena valolle tapahtuu kolme asiaa: se hajaantuu, absorboituu valikoivasti (mikä muuttaa väriä) ja heijastuu erilaisista pinnoista. Luonnonvaloa voi ajatella suurena ulkoilmastudiona. Auringosta tulee yksi ainoa lamppu ja muut olosuhteet saavat vastineensa hajottavista varjostimista, suodattimista ja heijastimista. Vaikka kuvaaja ei voi juurikaan vaikuttaa näiden elementtien sijoitteluun, ainakin kameran siirtäminen on mahdollista. Ehkä kaikkein tärkeintä on ymmärtää niiden toimintamekanismit, jolloin on helpompaa ennustaa parhaat valaistusolot halutulle kuvalle. Näkökulman valinta, ajoitus ja ennen muuta ennakointi ovat perustaitoja luonnonvalon käytössä.

3 Kirkas aurinko, pilvetön taivas Perustavanlaatuisin, yksinkertaisin luonnonvalo on auringonvalo pilvettömältä taivaalta. Ilman pilviä ja muita sääilmiöitä valaistus on ennaltaarvattava suurimman osan päivää. Auringonlasku lentokentällä Ilmakehä sirottaa auringonvaloa, eniten auringon ollessa matalalla. Koska lyhyimmät, spektrin sinisessä päässä olevat aallonpituudet siroavat eniten, jäljelle jäävä auringonvalo näyttää punaiselta tai oranssilta. Sironnut sinertävä valo värittää näiden lentokenttärakennusten varjot sinisiksi. Auringon rata taivaalla vaihtelee vuodenaikojen ja leveysasteen mukaan, mutta se on aina luotettava. Auringon noustessa valon määrä lisääntyy. Se kasvaa nopeasti aamulla ja pienenee nopeasti myöhään iltapäivällä, mutta keskellä päivää muutosta tapahtuu hyvin vähän. Kun aurinko on noussut noin 40 astetta horisontin yläpuolelle se on lähes kirkkaimmillaan. Se, miten kauan aurinko on tällä korkeudella, vaihtelee vuodenajan ja leveyspiirin mukaan. Tropiikissa aika voi olla jopa seitsemän tuntia. Keskileveysasteilla aika on kesäisin kahdeksan tuntia, ja talvisin aurinko ei edes nouse niin ylös. Pohjois-Amerikassa tai -Euroopassa valon määrä muuttuu talvipäivinä tasaisesti mutta hitaasti auringonnoususta auringonlaskuun. Kesällä muutos on nopeampaa aamulla ja illalla, mutta hyvin hidasta keskipäivän tienoilla. Ilmakehän paksuus vaikuttaa valon intensiteettiin korkealla valoa on enemmän. Lisäksi ilmakehä sirottaa eri aallonpituuksia valikoivasti. Auringosta tuleva valkoinen valo siroaa, mutta vaikutus on suurin pienillä aallonpituuksilla, jotka ovat spektrin sinisessä päässä. Tämä sironta ilmenee kirkkaan taivaan sinisenä värinä. Auringon väri vaihtelee sen mukaan, miten paljon sinistä valoa on sironnut

4 pois. Kun aurinko on korkealla, hävikki Taivas studiona on pienimmillään, mutta auringonnousun ja -laskun aikoihin valon on Monessa mielessä kirkkaalta taivaalta kuljettava vinosti paljon paksumman paistava aurinko toimii ilmakerroksen läpi, ja siksi aamu- ja jättiläismäisenä valokuvausstudiona, jossa ilta-aurinko näyttää punaisemmalta. aurinko on ainoa lamppu Maan lähellä oleva ilmakehä vaikuttaa ja sininen taivas värillinen heijastin. Aurinko auringonnousuun ja auringonlaskuun valaisee kohteet, kuten kaikkein eniten, ja koska siinä voi rakennukset, henkilöt tai maisemat, suoraan, esiintyä varsin paljon paikallista vaihtelua, vaihtelevat paikasta toiseen ja taivaalta sironnutta epä- minkä lisäksi ne saavat suoraa valoa. päivästä päivään keltaisen ja punaisen välillä. Sinisen taivaan vaikutus on paljon suoraa auringonvaloa heikompi, joten se ilmenee vain varjossa. Se toimii heijastimena ja värittää varjoja. Tämän lisäksi kirkkaana päivänä erilaiset ympäristön elementit toimivat värillisinä heijastimina ja varjoina: vihreä ruoho, rakennusten seinät ja niin edelleen. San Xavier Selkeys ja terävyys sekä yksityiskohtien korostuminen valossa ja varjossa ovat tyypillisiä kirkkaan sään piirteitä, kuten tässä Arizonassa sijaitsevaa San Xavierin lähetysasemaa esittävässä kuvassa. Taivas on usein kohdetta tummempi päinvastoin kuin pilvisellä säällä. Churieto-temppeli Keskipäivällä auringon ollessa korkealla useimpia kuvia hallitsee sinisen taivaan ja kohteen välinen kontrasti, kuten tässä kuvassa, jossa auringonvalo osuu japanilaisen temppelin kattoihin ja heijastuu niistä.

5 Auringon kulma Päivän edetessä auringonvalon muuttuva suunta paljastaa erilaisia piirteitä. Jotkin näistä piirteistä ovat toisia miellyttävämpiä. Valaistuksen suunnan kaikki mahdolliset vaihtoehdot muodostavat kohteen ympärille pallon. Studiossa voi käyttää kaikkia mahdollisuuksia, mutta auringonvalo voi langeta vain puolipallon alueelta (jos epätavallisia heijastuksia ei oteta huomioon), kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Itse asiassa on otettava samanaikaisesti huomioon kaksi suuntaa: auringon kulma kameran ja kohteen suhteen. Yhdessä nämä muodostavat niin paljon vaihtoehtoja, että niitä ei voi järkevästi luokitella, joten tässä keskitytään siihen tekijään, jonka vaikutus valaistuksen laatuun on tärkeämpi: auringon kulmaan kameran suhteen. Valon laatu on pääasiallinen kuvan tunnelmaan ja yleiseen laatuun vaikuttava tekijä. Auringon kulma kohteeseen nähden on tärkeä pääasiassa kuvattaessa tietyllä tavoin suuntautuneita kohteita ja silloin, kun halutaan tuoda esiin muotoja ja pintarakenteita (näitä käsitellään jäljempänä sivuilla ). Pallokaavion tarkoituksena on tässä tilanteen vertaaminen studiovalaistukseen. Luonnollisesti tässä näkyvät suunnat ovat riippuvaisia kellonajasta ja vuoden- Valon suunnat Valon tulosuunta, joka voi ulkona olla mikä tahansa horisontin yläpuolinen suunta, voidaan jakaa vyöhykkeisiin. Tämä "valaistuspallo" on jaettu pääsuuntiin, joita käsitellään tarkemmin seuraavilla sivuilla. Trooppinen keskipäivä Lauha keskipäivä Lauha keskipäivä Takakulmavalaistus Takakulmavalaistus Vastavalo Sivu Sivu Ajoituskysymys Auringonvalon tarkka kulma tulee tärkeäksi, kun aurinko heittää varjoja tiettyyn kohteeseen vain lyhyen aikaa. Tässä tapauksessa kivisten ikkunapilarien välisistä raoista tuleva valo osuu vastapäiseen seinään Angkor Watin temppelissä Kamputseassa.

6 ajasta. Suurimmassa osassa ulkona otettavista valokuvista käytetään melko vaakasuoraa kamerakulmaa ainakin 10 tai 20 asteen tarkkuudella. Näissä tapauksissa pallokaavio on totuudenmukainen. Poikkeuksen muodostavat äärimmäisen pystysuorat suunnat joko ylös- tai alaspäin. Ylöspäin suuntautuneet kuvakulmat aiheuttavat joka tapauksessa hahmotusvaikeuksia, jotka vaikuttavat enemmän kuin valon suunta ja muut tekijät. Joka tapauksessa vastavalo on yleinen piirre tällaisissa kuvissa (tekniset suositukset on esitetty sivuilla 56 57). Alas suuntautuvat kuvakulmat liiittyvät yleensä tasaisen maaston kuvaamiseen korkeista rakennuksista tai lentokoneista. Tällaisten kuvien valaisemiseen pätevät samat säännöt kuin pintarakenteen esittämiseen (katso sivut 48 49). Auringon matka taivaan halki Yksi eristetty kohde tässä tapauksessa kaarimuodostelma Mallorcan rannikolla paljastaa erilaisia piirteitä yhden päivän aikana kirkkaassa auringonpaisteessa. Veden heijastukset lisäävät muuttuvan kuvan monimuotoisuutta. Auringonnousu Keskipäivä Myöhäinen iltapäivä Varhainen aamu Varhainen iltapäivä Auringonlasku Aamupäivä Iltapäivä Iltahämärä

7 Keskipäivän aurinko Esteettisistä seikoista huolimatta korkealla olevaa keskipäivän aurinkoa pidetään vakiopäivänvalona se on kirkas, mutta usein mitäänsanomaton. Kuten sivuilla kerrottiin, keskipäivän tunnit myöhäisestä aamusta varhaiseen iltapäivään (vuodenajan mukaan) ovat valon tason, määrän ja värin suhteen. Korkealla oleva aurinko aiheuttaa kuitenkin valokuvaukselle tiettyjä ongelmia. Yksi niistä on, että näissä olosuhteissa otetut valokuvat ovat valaistukseltaan kovin arkisia eikä niissä ole sisäistä jännitystä. Se ainakin on tyypillinen katsojan reaktio: koska valokuvauksessa keskitytään paljon uusiin ja mielenkiintoisiin asioihin, epätavallinen ja huomiota herättävä valaistus saa katsojalta lisäbonusta. Korkea keskipäivän aurinko on kaikkea muuta kuin epätavallinen. Näyttävyys näyttävyyden takia ei kuitenkaan ole aina hyvä asia. Dramaattiset valaistustehosteet ovat tehokkaita vain yhdessä muiden tekijöiden kanssa, eikä keskipäivän aurinkoa pidä väheksyä aiheettomasti. Keskipäivän valon hyviä puolia ovat kuvien terävyys ja yksityiskohtien kirkkaus ja selkeys. Jos varjoissa ei ole mitään erityisen tärkeää, tämä valaistus on hyvä mahdollisuus luoda suoraviivaisia kuvia. Yleensä kuvat kohteista, joilla on vahva sisäinen rakenne (muoto tai väri), onnistuvat hyvin tässä valossa. Jos ilma on kirkas, kuvan terävyys korostuu, kuten tämän sivun esimerkeistä näkyy. Yksi korkeaan aurinkoon liittyvistä kuvausongelmista on varjojen hallitseminen. Mitä korkeammalla aurinko on, sitä alemmas varjot lankeavat. Tämä valaistus ei sovi erityisen hyvin henkilökuvaukseen, koska varjot piilottavat kohteen silmät, jotka ovat tärkeä yksityiskohta henkilökuvauksessa. Tämä valaistus on myös melko säälimätön, mikä tulee ongelmaksi, jos tarkoituksena on saada aikaan silmää miellyttävä muotokuva raportoivan kuvaamisen sijasta. Vaaleiden sävyjen esiintuonti Tämän pataanityöläisen kuvassa kontrasti oli hyvin voimakas, noin 6 aukkoa: olkapäästä otettu lukema oli f32 ja kaulasta saatu lukema f4. Valkoiset vaatteet ovat kuitenkin niin tärkeä osa kuvaa, että ne hallitsevat valotusasetusta eikä ylivalotus kävisi laatuun. Tässä valotuksessa varjot ovat syviä, mutta kuvakulma valittiin niin, että ne jäävät pieniksi.

8 Graafinen kuvio Kirkas, selkeä sää lisää tämän Jaipurissa sijaitsevan kadunkulmanäkymän moni-ilmeisyyttä luomalla erittäin syviä varjoja. Tuloksena saatu jyrkkäilmeinen graafinen vaikutelma on itsessään visuaalisesti mielenkiintoinen. Latteista kuvista tulee latteampia Useimmissa tapauksissa korkealta tuleva auringonvalo yksinkertaisesti vähentää muotoiluvaikutusta, joka olisi tarpeellinen muodon ja massan esiintuomiseen. Kaksiulotteiset, vaakasuorat kohteet, kuten tasaiset maisemat, kärsivät tästä yhtä paljon kuin muut kohteet: varjot ovat pieniä eivätkä paljasta rakennetta. Ratkaisu on pyrkiä kuvaamaan vahvoja muotoja ja värejä, jotka eivät kaipaa tällaista muotoilua. Pystysuorat pinnat Korkealta tuleva auringonvalo pyyhkii seiniä ja muita vaakasuoria pintoja, ja jos pinnassa on mielenkiintoista rakennetta, kuten tämä basreliefi, se voi olla hyvin hyödyllistä. Vaikutelma muuttuu nopeasti, joten ajoitus on tärkeä. Auringon kulkiessa rakennuksen yli valo siirtyy vastapäiselle seinälle.

9 Taivaan valo Epäsuora valaistus taivaalta - kun aurinko on peitossa - on pehmeä ja houkutteleva vaihtoehto, mutta sen väri vaihtelee paljon. Taiteilijoiden ateljeetilat on perinteisesti varustettu suurilla pohjoiseen suuntautuvilla ikkunoilla, koska niiden tarjoama hienovarainen valaistus on tasalaatuista. Tämä pohjoisvalo tai taivaan valo näyttää tasalaatuiselta, mutta sen väriominaisuudet ovat todellisuudessa arvaamattomat. Tästä syystä sitä on yleensä vältetty filmikameroiden aikakaudella, mutta digikamerat voivat onneksi neutraloida värin helposti. Kuten sivuilla on kerrottu, taivaan valo on sinistä lyhyiden aallonpituuksien sironnan takia. Sinisyys vaihtelee sääolosuhteiden ja korkeuden mukaan (valo on sinisempää vuoriston ohuessa ilmassa). Pilvet ja auringonvaloa heijastavat kirkkaat esineet, kuten rakennukset, heikentävät sen vaikutusta. Vaikka taivaan valo on se, mitä jää aurinkoisena päivänä jäljelle, kun suora auringonvalo on estetty, se toimii kuvauksen kannalta itse valonlähteenä. Taivaan valo on tärkeintä silloin, kun kuvaus tapahtuu kokonaan varjossa. Silloin käytettävissä on vain yhdenlaista näkyvää valoa, ja koska se on tasalaatuista, silmä olettaa sen olevan väriltään neutraalia eli valkoista. Joskus se onkin, mutta useimmissa tapauksissa ei, ja tällöin digikameran valkotasapainon säätö on tarpeen. Kameran "varjoaasetus" voi vaihdella valmistajan mukaan, mutta Sinisen taivaan väriskaala Taivaan valon värilämpötila kattaa suunnilleen tässä esitetyn skaalan. Ensimmäisessä ruudussa ilma on kirkas ja kuiva. Sinisen värin intensiteetti vaihtelee korkeuden, vuodenajan, auringon paikan ja tarkasteltavan taivaan alueen mukaan tavallisesti väri on voimakkaampi korkeammalla). Seuraavassa ruudussa sinistä väriä haalistaa kasvava autereisuus. Kolmannessa ruudussa repaleinen pilvipeitto pienentää kokonaisvärilämpötilaa. Tämä vaihtelee pilvien vaaleuden ja niiden kattaman taivaan alan mukaan. Lopuksi ympäristö voi peittää taivaan valon osittain tai kokonaan, ja jos ympärillä on vaaleita, auringon valaisemia esineitä, ne voivat käytännössä toimia pääasiallisina valonlähteinä. Kirkas taivas K Utuista noin K Vaihtelevat pilvet noin K Vaalea ympäristö noin K

10 tavallisesti se on noin 8000 K. Joissakin kameroissa arvoa voi suurentaa tai pienentää. Muista, että silmä ei ole kovin hyvä työkalu värilämpötilan arvioimiseen varjossa, mutta tarkkaile, miten siniseltä taivas näyttää, sillä se muodostaa pääosan valaistuksesta paikallisten heijastavien pintojen (esimerkiksi seinien tai veden) ohella. Korkeuksien sini Vuoristossa ja selkeissä olosuhteissa ilmakehää ja utua on vähemmän ja ultraviolettivaloa enemmän. Kun aurinko on matalalla aikaisin aamulla ja myöhään iltapäivällä, varjoisat alueet hallitsevat helposti kuvaa, kuten tässä Andeilla sijaitsevassa kylässä, ja taivaan sininen valo vaikuttaa eniten. Auringossa ja varjossa Nämä kaksi kuvaa vallabista on otettu muutaman minuutin välein, ja niistä näkyy tyypillinen valomäärä- ja värilämpötilaero auringonvalon ja varjon välillä kirkkaana päivänä. Paljaalla silmällä eläimen väri varjossa näyttäisi neutraalilta, mutta kuvassa näkyy taivaan valon aiheuttama sininen väritys.

11 Aamu ja iltapäivä Matalalla oleva aurinko tekee valokuvauksesta kiinnostavampaa. Vaihtelua on enemmän kuin keskipäivällä, koska valon vuorovaikutus rakennusten ja esineiden kanssa ja eri kamerakulmat lisäävät mahdollisuuksia. Ylhäältä kuvaaminen Kameran sijoittaminen kohteen yläpuolelle voi olla hyvä ratkaisu tässä valaistuksessa. Tässä tapauksessa kontrasti on yleensä paljon pienempi, koska kohde on yleensä maan tai muun alustan päällä, mutta pintarakenne erottuu voimakkaasti. Lisäksi pitkät varjot tarjoavat mielenkiintoisia mahdollisia graafiseen suunnitteluun. Jos halutaan huomiota herättävää, välittömästi miellyttävää valaistusta, aamu ja iltapäivä ovat parhaita kuvausaikoja. Kaikenkattavan pään päältä tulevan valon sijasta valaistus tuo esiin paikallisia kiinnostavia yksityiskohtia valaisemalla kohteita sivulta ja luomalla arvaamattomampia varjoja. Alakulmasta tuleva valo on useimpien kohteiden kannalta edullisempi kuin keskipäivän ylävalo. Lisäksi selvästi horisontin yläpuolella mutta ei vielä korkealla aurinko ei ehkä valaise yhtä dramaattisesti kuin noustessaan ja laskiessaan, mutta sen tarjoama valo on silti miellyttävää ja luotettavampaa. Väri on lähempänä neutraalia valkoista, ja jos pitkä sarja oranssin ja punaisen sävyisiä kuvia vaikuttaa liioitellulta, se on myös selkeämpi. Jos värien uskollinen tallentuminen on tärkeää, kannattaa kuvata auringon ollessa vähintään tunnin tai kahden päässä horisontista.

12 Käytä auringon matala kulma täydellisesti hyväksesi valitsemalla sen kulma kameraan nähden: takana, edessä tai sivulla. Visuaalinen vaikutelma on hyvin vaihteleva, ja se korostuu lisää auringon ollessa lähellä horisonttia. Aurinkoon päin kuvaamalla luotuja siluetteja käsitellään sivuilla 58 59, mutta aamu- tai iltapäivän keskivaiheilla parhaat tulokset saadaan kuvaamalla korkeita kohteita. Luonteenomaisin valaistustehoste näissä olosuhteissa on sivuvalo, joka voi olla dramaattinen ja hyödyllinen. Sitä käsitellään tarkemmin seuraavilla sivuilla. Seinän yksityiskohdat Ristivalo korostaa pintarakenteen tehokkaimmin. Joillekin pystysuorille pinnoille se lankeaa parhaiten keskellä päivää, kun taas toiset ovat parhaimmillaan aamutai iltapäivällä, kuten tämä puuseinän pronssikoriste. Tässä tapauksessa kuvaukseen oli vain muutama minuutti aikaa, ennen kuin varjot peittivät kaiken. Vaakasuora valo ja varjo Visuaalinen leikittely valon ja varjon välillä on tähän päivänaikaan otettujen valokuvien tärkeä elementti. Vaikutelma on tehokkaimmillaan, kun kuvataan suorassa kulmassa aurinkoon nähden. Näin kuvaan tulee vaakasuora, lineaarinen komponentti. Varjojen käyttö Varjojen luomat muodot voidaan hyödyntää graafisesti. Tässä aamukuvassa vanhasta ranskalaisesta luostarista laventelipuutarhoineen etualan varjo on vahva perusta sommittelulle, keskialalla olevat puiden varjot antavat vihjeen oikealla olevasta metsästä ja kartionmuotoisen katon varjo jatkaa takana olevan kukkulan linjaa.

13 Sivuvalo Kaikista suoran auringonvalon tyypeistä sivuvalo on ehkä hyödyllisin, kun halutaan tuoda esiin kohteen muoto ja pintarakenne. Kaikki perustuu siihen, miten varjot lankeavat. Varjot ovat sivuvalon silmiinpistävin piirre, ja nämä varjot paljastavat pintojen ja kohteiden rakenteen. Kuten alla olevista kahdesta kaaviosta näkyy, sivuvalossa varjot ovat pisimpiä ja silmiinpistävimpiä. Auringonvalo on suorassa kulmassa kameran näkymään myös silloin, kun aurinko on suoraan yläpuolella, mutta tässä tapauksessa maan pinta rajoittaa varjojen pituutta sekä toimii heijastimena, joka täyttää niitä. Sivuvalon tuottamilla varjoilla on kolme vaikutusta. Ensimmäinen on se, että varjon reuna piirtää kohteen etupuolen muodon eli sillä on muotoiluvaikutus. Tämä näkyy vastapäisellä sivulla olevassa kahden naisen kuvassa. Toinen vaikutus liittyy pinnan rakenteeseen. Varjot ovat pisimmillään sivuvalossa, joten pinnan pienet uurteet, rypyt ja muut yksityiskohdat näkyvät vahvimmin korostuneina, kuten vastapäisessä paperilyhdyn kuvassa. Kolmas sivuvalon vaikutus liittyy kontrastiin. Jos taivas on kirkas eikä lähistöllä ole mitään valoa heijastavaa pintaa, kuten rakennuksia, valon ja varjon välinen Valo ja varjo Sivuvalo tuottaa selvimmin erottuvat varjot. Tässä kuvasarjassa näkyy, mitä tapahtuu, kun auringonvalon suunta siirtyy edestä taakse. Varjot ovat pienimpiä kameran näkökulmasta myötävalossa, kun taas vastavalossa varjot hallitsevat kuvaa siinä määrin, että auringon valaisemia osia ei ole tarpeeksi antamaan paikallista kontrastia. Suurin kontrasti valon ja varjon välillä on silloin, kun aurinko on suorassa kulmassa kameraan. Suuri kontrasti Suuri kontrasti on sivulta valaistujen kohteiden tyypillinen ominaisuus. Valo on suorassa kulmassa näkymään, ja niin ovat varjotkin. Kuten kaavioista näkyy, pinnan tarvitsee olla vain pienessä kulmassa poispäin auringosta tai hyvin kapean esteen varjostama, jotta valon ja varjon kontrasti olisi suuri.

14 kontrasti on voimakas. Lisäksi, kuten vastapäisistä kaavioista näkyy, valaistun taustan muuttaminen varjoisaksi on helppoa, ja tumma tausta tuo sivulta valaistun kohteen hyvin esiin. Kahden naisen valokuva on hyvä esimerkki kummastakin seikasta. Oikea valotus Valon mittaus ja valotus vaihtelevat kohteen muodon sekä tummien ja vaaleiden osien suhteen mukaan. Jos suuri osa kohteesta on auringossa, valotus määräytyy sen mukaan. Tällaisessa tilanteessa matriisimittaus on elementissään, mutta tulos on syytä tarkastaa huolellisesti nestekidenäytöstä. Vaihtoehtoisesti voit mitata vain valossa olevat alueet (pistemittausta tai keskustapainotteista mittausta käyttäen, jos kamerassa on nämä toiminnot), ja lukita valotuksen ennen kuvan rajaamista uudelleen. Jos taas kohteen näkyvä osa on melko tasainen ja suuntautunut kohti kameraa, keskiarvolukema tuottaa onnistuneen tuloksen. Valo ja pintakuvio Tämän japanilaisen lyhdyn paperipinnan kulma muuttuu hitaasti vasemmalta oikealle, mikä vaikuttaa varjojen määrään ja jakautumiseen. Vahvin vaikutelma pintarakenteen yksityiskohdista saadaan, kun valo hipaisee pintaa hyvin terävässä kulmassa. Yleisesti sanottuna lyhdyn kuvassa on kolme pintakuvioaluetta, joiden valotuslukemat ovat seuraavat: vasen = f16, keskiosa = f11 ja oikea = f4. Pintarakenteen yksityiskohdat näkyvät selvimmin keskellä. Terävä ääriviiva Yksi tehokkaimmista tavoista hahmottaa kohde sivuvalon avulla on lähes kokonaan riippuvainen kameran kulmasta. Tässä montrealilaisessa puistossa otetussa kuvassa aurinko on kohtisuorassa näkymään nähden ja tausta on varjossa. Pyyhkäisyvalo Tässä suoraan ylhäältä kuvatussa jogurttiannoksen kuvassa sivuvalo luo rakenteen olennainen osa ruuan valokuvaamista, jossa konkreettinen vaikutelma auttaa herättämään ruokahalua. Kulhon viereen iltapäivän aurinkoa vastapäätä sijoitettu valkoinen kortti avasi muuten liian voimakkaita varjoja.

15 Matala aurinko Selkeällä ilmalla ajankohdat, jolloin aurinko on horisontin lähellä, voivat valaista maisemia näyttävästi. Tämän hyödyntämiseksi on varauduttava kuvaamaan nopeasti ja siirtämään kameraa valon muuttuessa. Kaikkein intensiivisimmät jaksot auringon muuttuvan kulman käytössä ovat auringonnousu ja -lasku, tavallisesti tunnin verran kumpaankin suuntaan siitä, kun aurinko ylittää horisontin. Valon kaikki ominaisuudet muuttuvat: suunta, hajonta, väri ja voimakkuus. Tilanne on usein ennalta-arvaamaton ilmakehän ilmiöiden ja heijastuksia aiheuttavien pilvien vuoksi. Korkeilla leveysasteilla aurinko on talvella koko päivän horisontin lähellä, minkä ansiosta kylmät, selkeät päivät sopivat erinomaisesti kuvaamiseen. Kaikki jäljellä olevat auringonvalon suunnat ovat suhteellisen matalalla, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa enintään kolmeakymmentä astetta horisontin yläpuolella, ja useimmissa tämän aukeaman esimerkeissä auringon kulma ei ole enempää kuin noin 20 astetta. Keskileveysasteilla tämä tarkoittaa kesäaikaan kuvaamista ennen aamukuutta ja iltakuuden jälkeen. Matalalla olevan auringon erityinen arvo on, että käytettävissä on neljä valaisumahdollisuutta yhdellä kertaa: myötävalo, sivuvalo, vastavalo ja reunavalo. Kaikki neljä valaisutapaa ovat käytettävissä samaan aikaan auringon ollessa samassa asemassa. Laskevan ja nousevan auringon kuvaaminen on muodostunut jo kliseeksi. Horisontissa oleva aurinko vaikuttaa olevan monien mielestä vastustamaton kohde, mistä todistavat lukuisista turistikohteista löytyvät näköalapaikat auringonlaskun katseluun. Auringonlaskun katsominen on perinteinen huvi (auringonnousun todistaminen vaatii enemmän itsekuria), mutta hyvään auringonlaskuvalokuvaan tarvitaan graafisesti mielenkiintoinen paikka pelkän horisontin sijasta. Teleobjektiivilla on käyttöä näissä tilanteissa. Auringon heijastus Tämän kuvan punainen valojuova on tehokas kahdesta syystä: se sulkee sisäänsä kahlaavan pojan siluetin ja voimakas autereisuus vähentää sen kontrastia ympäröivään veteen.

16 Lämpimät sävyt Hiekkakivi, johon tämä khmer-reliefi on kaiverrettu, on tavallisesti ikävän harmaa, mutta varhaisen aamun valossa se saa kauniin kullanhohtoisen sävyn. Cholla-kaktus Nämä kolme kuvaa piikkikaktustyppäästä on kuvattu muutamien minuuttien välein auringon laskiessa Saguaron kansallispuistossa Arizonassa. Jokaisessa kuvassa on erilainen valaistusvaikutelma näkökulman mukaan: vastavalo, myötävalo ja sivuvalo. Nämä kuvat havainnollistavat yhtä matalalla olevan auringon arvokkaista ominaisuuksista se tarjoaa kameralle paljon mahdollisuuksia

17 Myötävalo Suoraan edestä kohteeseen osuva valo ei tuota ilmeisiä varjoja, mutta, tuo esiin kaikki väri- ja sävyerot vahvimmillaan sekä myös voimakkaat heijastukset. Myötävalo tarkoittaa tilannetta, jossa aurinko on suoraan kameran takana. Hyvin käytettynä se voi olla hyvin tehokas ja värikäs, mutta onnistuneen ja tylsän kuvan värinen ero on paljon hiuksenhienompi ja arvaamattomampi kuin muissa tapauksissa, joissa käytetään matalalta tulevaa auringonvaloa. Tässä kulmassa aurinko heittää varjot poispäin kamerasta, ja jos näkökulma on tarkalleen valaisuakselilla, varjot eivät ole näkyvissä kuin kameran salamalaitetta käytettäessä, mutta sillä erotuksella, että koko kuva-ala on valaistu. Koska varjot luovat muodon ja pintarakenteen ja auttavat perspektiivivaikutelmaa, myötäsuuntaisessa auringonvalossa otetut kuvat ovat usein latteita ja kaksiulotteisia. Tämä lähes takaa kuvan tylsyyden, elleivät kohteen väri- ja sävyerot sekä auringonvalon intensiteetti muuta asiaa. Kun valonlähde on voimakas ja sijaitsee kameran takana, kuvan ilmeisin piirre on värien voimakkuus. Todellisessa myötävalossa vaikutelma on vielä voimakkaampi, ja lisäksi värilämpötila on pienempi väri on keltaoranssimpaa. Tämä tarkoittaa, että väri- ja sävykontrasti ovat voimakkaita. Jos nämä piirteet ovat voimakkaita jo kohteessa, kuten tämän sivun japanilaista naista esittävässä kuvassa, yhdistelmävaikutus on hyvin voimakas. Heijastukset korostuvat tällaisissa olosuhteissa, joskus liiankin voimakkaasti, mutta tehoste on mielenkiintoinen pinnoilla, joilla on heijastavia tai hohtavia ominaisuuksia. Värin rikkaus Mustan silkin ja kultakirjailun välinen kontrasti on valmiiksi vahva. Myötävalo korostaa tätä valaisemalla kirjailua mahdollisimman voimakkaasti. Heijastuskontrasti Kuvaaminen suoraan voimakkaasti heijastavaa pintaa (kuten tätä peilimosaiikkia) kohden tuottaa hyvin voimakkaan kontrastin, jolloin mattapinnat näkyvät lähes siluetteina, kuten tässä koristeellisessa yksityiskohdassa.

18 Kuvaajan varjo Kun aurinko on melkein horisontissa ja edelleen kirkas, varjoja alkaa ilmestyä, ja pian ne peittävät kaiken. Tällöin myös kuvaajan varjo alkaa näkyä, vaikka sitä ei kaivattaisi. Yksi keino on koettaa muuttaa oman varjon muotoa niin, että se näyttää luonnolliselta (esimerkiksi painamalla käsivarret vartaloa vasten, laskemalla päätä tai peittämällä jalustan putket). Toinen keino on siirtyä niin, että valo ei tule aivan suoraan edestä. Tämän sivun hautausmaakuvassa hieman sivussa oleva valo tuottaa graafisesti voimakkaita varjoja, jotka reunustavat valaistuja muotoja ja joita voi käyttää kuvan apuna suunnittelussa. Litteä grafiikka Varjottomuus auringon ollessa suoraan kameran akselilla voi toimia hyvin kuvattaessa vahvasti väritettyjä tai suurikontrastisia kohteita, jos kuvaa ajatellaan kaksiulotteisena ja unohdetaan perspektiivi- ja syvyysvaikutukset. Kirkkaat heijastukset Kiiltävät pinnat, kuten tämän auringonnousun valossa kuvatun thaitemppelin kultaus, hyppäävät esiin kuvasta sinä lyhyenä aikana, jolloin valo osuu niihin. Varjohahmot Melkein kameran takana olevan laskevan auringon luomat kapeat, kovat varjot ovat tärkeä osa tätä kuvaa kveekarihautausmaasta lähellä Albanya New Yorkin osavaltiossa. Kameran sijoittamisessa piti olla huolellinen, jotta sen varjo ei näkyisi kuvassa.

19 Esimerkki: myötävalo Myötäinen auringonvalo on lyhytaikaista. Vaikka sopiva kohde ja kuvakulma löytyisikin, kaikki on kiinni sääoloista ja ilman selkeydestä. Tähän myötävaloprojektiin valittiin kuvakulma, jossa aurinkoa vastapäätä oleva kohde voitiin kuvata esteittä. On tärkeää, että kuvauskohteeseen osuvat varjot eivät pilaa kuvaa viime hetkellä. Suuret kohteet, esimerkiksi rakennukset tai vuoret, ovat tässä suhteessa helpompia kuvattavia. Paikka on Perthin keskusta Länsi-Australiassa 45 minuuttia ennen auringonlaskua, ja kuvauspaikka on hyvin tunnettu. Tärkein opetus on matalalta tulevan auringonvalon oikukkuus. Sitä on vaikea ennustaa. Pilvet voivat tulla auringon eteen, ja lisäksi horisontin lähellä olevan ilman selkeys voi vaihdella. Nämä seikat ovat erityisen tärkeitä myötävaloa käytettäessä. Kirkkaasti valaistun otoksen ja viimeisen pilvisen version välillä on melkoinen ero. Kaikki rikkaus ja kiinnostavuus katoaa hetkessä. Valo on edelleen myötävaloa, mutta siitä on tullut heikkoa ja hajanaista. Tätä kannattaa verrata vasta- ja sivuvaloon, jotka toimivat usein varsin hyvin pilvisyydestä huolimatta. Myötävalo sen sijaan todella vaatii suoran auringonvalon intensiteettiä ja ihannetapauksessa selkeää ilmaa. Ilman tätä kirkkautta monet myötäauringossa kuvatut otokset menettävät arvonsa.

20 Nopeita muutoksia Auringon liikkuessa sivusuunnassa sen heijastukset toimistorakennusten tasolasiikkunoista voimistuvat. Pitkäpolttovälinen (400 millimetriä vastaava) objektiivi rajaa kuvan heijastuksiin. Viime hetkellä pilvet tulivat auringon eteen ja pilasivat kuvan.

21 Kohti aurinkoa Vastavaloon kuvatut otokset ovat jo sinänsä dramaattisia ja jännittäviä, mutta kuten muitakin huomiota herättäviä tekniikoita käytettäessä kohtuus on tärkeää, jotta ne säilyttäisivät tehonsa. Aurinkoa kohti kuvaaminen tarjoaa valokuvaajalle hyviä mahdollisuuksia tunnelmallisten ja abstraktien kuvien luomiseen. Suorien vastavalokuvien klassikko on siluetti eri muodoissaan. Tämä voi olla hyvin tehokas keino, jos esitettävänä on selkeä muoto ja valotus tehdään oikein. Hieman vinot suunnat, joissa aurinko on juuri ja juuri kuvaalan ulkopuolella, tarjoavat kuvaajalle mielenkiintoisia ja epätavallisia mahdollisuuksia, joissa tehokeinona käytetään paljolti pintojen rakennetta. Vastavaloksi luokiteltavia valaisutyyppejä on neljä. Yksi niistä on kuvaaminen suoraan aurinkoa päin ja toinen kuvaaminen suoraan auringon heijastusta päin. Kaksi muuta tyyppiä ovat vinoja kuvaussuuntia. Toinen niistä on normaali tilanne, jossa horisontti on yleensä näkyvissä, ja toinen Loittonevat tasot Tässä burmalaisia pagodeja esittävässä kuvassa hienoinen aamu-usva luo yhdessä vastavalon kanssa voimakkaan perspektiivivaikutelman pehmentämällä siluetteja sitä enemmän mitä kauempana ne ovat. Vastavalon tyypit Aurinkoa päin kuvattaessa käytettävissä on neljä perustehostetyyppiä auringon korkeuden ja kameran asennon mukaan. Suoraan aurinkoon kuvaamalla saadaan terävä siluetti erittäin kirkasta taustaa vasten. Siluetti saadaan myös kuvaamalla yläkulmasta heijastavaan pintaan, kuten veteen, mutta silloin kirkas tausta on laajempi. Kun aurinko on korkeammalla ja kuvaalan ulkopuolella, kuvaan saadaan jonkin verran varjojen yksityiskohtia. Reunavalaistuksessa tausta on niin tumma, että kohteen kirkkaasti valaistu reuna tulee esiin. Suoraan aurinkoon Auringon heijastukseen Pienessä kulmassa Reunavalaistus

22 on hieman epätavallisempi: siinä käytetään tummaa taustaa, joka tuo kohteen valaistut reunat esiin muodostamalla voimakkaan kontrastin. Kun kuvataan suoraan aurinkoa päin, kontrasti on lähes varmasti hyvin voimakas. Vaikka otetaan huomioon, että etualalla ja keskietäisyyksillä olevat kohteet jäävät hyvin tummiksi, joudutaan uhraamaan tarkkuutta kummassakin valoisuusasteikon päässä. Rannalla olevan kalastusveneen kuva on tyypillinen laajakulmaotos, jossa näkyy sekä aurinko että pääkohde. Tästä käy hyvin ilmi, miten informaatiota menetetään sekä etäisissä vaaleissa sävyissä että etualan varjoissa. Auringon kirkkaus hävittää värien rikkautta, eikä veneestä nähdä kaikkia yksityiskohtia. Nämä ovat kuitenkin teknisiä seikkoja, eivätkä ne välttämättä haittaa kuvan kokonaisvaikutusta. Itse asiassa vastavalon luoma tunnelma on hyvin onnistunut tässä kuvassa. Tässä kuvassa on yksi lieventävä seikka: horisontin vaaleat pilvet auttavat heikentämällä auringon valovoimaa. Lisäksi ylä- ja alaosan kontrastia pienentämään käytettiin kahta keinoa. Ensinnäkin kuva otettiin vasta sitten, kun aurinko oli riittävän alhaalla. Toiseksi käytettiin voimakasta neutraalia puolivärisuodatinta, joka sovitettiin objektiivin eteen niin, että tumman sävyn pehmeä reuna oli horisontin tasalla (katso sivut 76 77). Voimakkaat värit Vastavaloon kuvaaminen läpikuultavan materiaalin läpi tuo esiin värin rikkauden kuten tässä sahraminkeltaisessa munkin kaavussa kunhan vältetään ylivalotusta. Taivaan suodatus Tämän laskevan auringon valossa kuvatun veneen kontrasti oli niin suuri, että taivasta tummennettiin neutraalilla puolivärisuodattimella.

23 Siluetti Siluetit ovat erikoistapaus aurinkoon päin kuvaamisesta, ja jos kohteella on helposti erottuva profiili ja se peittää auringon, tällä menetelmällä syntyy kiehtova kuva. Aurinko taustana Alla olevassa pääkuvassa näkyvä vesiperhosen siluetti on kuvattu makrolla 1/2-kertaisella suurennuksella ja täydellä aukolla f2.8. Pienemmällä aukolla (f16) himmentimen laipat tekevät auringosta monikulmion ja saavat sen näyttämään pienemmältä, mikä tärvelee siluetin. Vastavalon suuri kontrasti on juuri se, mitä siluettikuvassa halutaan. Tällaisen valokuvan toimivuus perustuu kohteen muotoon ja kahden perussävyn (kohteen mustuuden ja vaalean taustan) koordinointiin. Yksi tärkeimmistä vaatimuksista on, että kohteen ääriviivan on oltava vahva, selkeä ja helposti tunnistettava, mikä ei aina ole helppoa toteuttaa, koska kohde on myös sijoitettava auringon eteen. Valotus voi olla hankalaa näissä olosuhteissa eri syistä. Suoraan aurinkoon kuvatut siluettikuvat peittävät tavallisesti itse auringon, kuten viereisen sivun satamanosturia esittävässä kuvassa. Selkeällä taivaalla kirkkaus auringon ympäristössä keskittyy hyvin pienelle alueelle, joten voimakas alivalotus erityisesti laajakulmaobjektiivia käytettäessä tummentaa taivasta voimakkaasti kuvan reunoilla. Tällöin siluetin ääriviivat eivät erotu kauempana keskustasta. Jos siluetti täyttää vain pienen osan kuva-alasta ja käytetään tele- tai makro-objektiivia, kohteen ääriviivat voi kuvata auringon kiekkoa vasten, kuten tämän sivun vesiperhoskuvassa. Kummassakin tapauksessa on käytettävissä tietty väli toimivia valotusarvoja, ja valotusta kannattaa kokeilla haarukoinnilla. Toisessa siluettityypissä kuva otetaan auringon heijastusta vasten, tavallisesti vettä taustana käyttäen. Tämän menetelmän etuna on, että jos vesi ei ole peilityyni, se hajottaa auringonvaloa jonkin verran. Yhden kirkkaan keskuksen sijasta tausta on laajempi ja tasaisempi. Teleobjektiivia käytettäessä (kuten viereisen sivun hirvikuvassa) tausta voi täyttää kuva-alan, jolloin siluetin ääriviivasta tulee selkeä, terävä ja helposti tunnistettava. Toinen tämän tilanteen etu on, että koska kohde on pakostakin kuvattava ylhäältä päin, kameran suuntaaminen hieman alaspäin auttaa useissa tapauksissa, kuten tässäkin esimerkissä, eristämään siluettikuvan kokonaan. Tällainen kuva on tavallisesti helpommin tajuttava kuin yhtä lailla tummaan maanpintaan sulautuva siluetti.

24 Siluetin valottaminen Tee kaikki mahdolliset käytännölliset valomittaukset siluettikuvaa varten ja haarukoi sitten laajalla alueella kuvaamalla useita otoksia. Normaalit valotuskriteerit eivät päde tässä tilanteessa. Suurikontrastisessa siluettikuvassa ei tarvitse ottaa huomioon keskisävyjen valottumista. Kohteena on siluetti, joten mittapuuna on ääriviivan terävyys. Keskisävyjen puuttuminen antaa kuvaajalle huomattavasti vapautta valotuksen valinnassa, ja siksi kannattaa haarukoida useiden f-lukujen alueella. Luultavasti käyttökelpoisia valotusvaihtoehtoja löytyy useita. Ylärajana on tilanne, jossa siluetin mustuus heikkenee selvästi harmaseen päin ja hajavalo alkaa haitata ääriviivan erottumista. Alarajalla taustasta tulee himmeä ja ääriviiva alkaa kadota näkyvistä. Joissakin tilanteissa ylivalotus kuitenkin tuottaa jännittävän, eteerisen vaikutelman. Erilaisia valotuksia Silueteissa on vähän yksityiskohtia, jos lainkaan. Siksi valotusta voi muunnella ja silti saada kelvollisia tuloksia. Ylivalotus aiheuttaa kuitenkin hajavaloa, kuten alemmassa kuvassa. Puhdas siluetti Yksinkertainen kaksisävyinen (tummaa vaalealla) siluettikuva haukasta kouluttajansa kädellä. Tässä on käytetty keskipituista teleä ja kuvakulmaa, joka piilottaa auringon haukan taakse. Laajakulmasiluetti Tässä satama-alueella kuvatussa siluettikuvassa aihetta on käsitelty periaatteessa samoin kuin haukkakuvassa, mutta se on kuvattu laajakulmaobjektiivilla. Kuvaan tulee enemmän ympäröivää tummaa taivasta. Auringon heijastus Mikä tahansa pintarakenne hajottaa heijastusta ja levittää kirkasta aluetta, kuten yllä olevassa hirven kuvassa. Heijastuksen kulma on tärkeä. Kamera Kuvattaessa on siirryttävä ylemmäs tai alemmas tai odotettava auringon aseman muuttumista.

25 Reunavalaistus Kun valo osuu kohteeseen takaa, mutta hieman sivulta, tuloksena on hyvin tunnelmallinen ja vaikuttava tehoste. Yleinen hajavalo Linssiheijastukset luovat lämpimän hohteen, joka ympäröi tätä teleotosta (kuvattu 400 mm:n objektiivilla) aalloista, jotka murtuvat Point Lobosissa lähellä Carmelia Kaliforniassa. On makuasia, pitääkö tätä kontrastia heikentävää vaikutusta virheenä vai tehokeinona. Vihje Jos kuvaat vastavalossa ja aurinko on hieman kuva-alan ulkopuolella, varjosta aurinkoa kädelläsi tai pahvinpalalla niin, että se on juuri ja juuri kuva-alan ulkopuolella. Vielä parempi on käyttää jalustaa ja seisoa kameran etupuolella niin, että oma varjosi juuri ja juuri peittää linssin. Hieman sivusta tuleva vastavalo voi luoda valokuvaan tunnelmaa hehkulla, joka pehmentää voimakasta kontrastia. Tässä on itse asiassa kysymys lievästä hajavalosta tai linssiheijastuksesta, joko on pidettävä kurissa. Hajavaloa ei tarvitse välttää kaikissa tilanteissa, mutta sitä käytettäessä on aina varmistettava, että tuloksena on juuri halutunlainen tehoste eikä kuvan laadun heikkeneminen. Hajavalon tunnusmerkkejä ovat kuvassa näkyvät kirkkaat monikulmiot ja yleinen utuisuus, joka heikentää kontrastia ja värikylläisyyttä. Ensimmäinen ilmiö johtuu himmenninrenkaaseen objektiivin sisällä osuvasta valosta. Hajavaloa esiintyy myös silloin, kun kohteen ympäristö on valkoinen. Tyypillisiä esimerkkejä tästä tilanteesta ovat lumista taustaa vasten otettu lähikuva tai valkoisella taustalla kuvattu tuotekuva (tätä käsitellään enemmän sivuilla ). Hajavalon esiintymisen voi tarkistaa nopeasti ennen kuvan ottamista laskemalla toisen käden objektiivin eteen. Katso, muuttuuko kuva terävämmäksi ja hieman tummemmaksi juuri ennen kuin kätesi tulee näkyviin. Kättä tai pahvinpalaa voi itse asiassa käyttää varsin tehokkaasti hajavalon peittämiseen, mutta joka tapauksessa kannattaa käyttää vastavalosuojaa. Useimmissa tapauksissa vastavalosuoja parantaa kuvien laatua, mutta hajavaloa voi myös hyödyntää. Telellä kuvattaessa yleinen hajavalo levittää valoa ja joskus värejä koko kuvan alueelle. Oranssin auringonlaskun tuottama hajavalo voi näyttää hyvin miellyttävältä. Jos näkymässä on pistemäisiä valonlähteitä tai heijastuksia, hajavalo voi toisinaan luoda niille sädekehän. Tätä vaikutusta voi jopa korostaa levittämällä objektiiviin rasvaa (käytännössä rasva tietenkin levitetään objektiivin edessä olevalle suodattimelle). Toisinaan kirkkaiden monikulmioiden nauha ja muut valojuovatehosteet voivat korostaa auringon kirkkausvaikutelmaa. Kaikkea kannattaa kokeilla. Reunavalo on vastavalon käytön erikoistapaus, jossa valo heijastuu kohteen reunoista. Tuloksena on kirkas reunus, kuten tämän aukeaman kuvassa univormupukuisista miehistä. Jotta tämä tehoste toimisi visuaalisesti, tarvitaan melkoisen tumma tausta, joka korostaa kohteen valoisia reunoja.

26 Kuultavat kalat Aurinko valaisee nämä kuivatut kalat reunoilta. Valo kuultaa myös niiden läpi niin, että ruodot erottuvat varjokuvana. Kamera sijoitettiin niin, että tausta jäi varjoon. Reunavalo Hyvin matalalla, aivan kuva-alan reunan ulkopuolella oleva aurinko luo reunavalotehosteen. Reunojen kirkkauteen vaikuttaa paljon kohteen (tässä univormujen) pintarakenne. Hajavalon vähentäminen c Käytä objektiivissa vastavalosuojaa. Näitä tekevät kameran valmistajan lisäksi myös itsenäiset valmistajat. Tehokkaimmat vastavalosuojat ulottavat peittovaikutuksensa aivan kuva-alan reunaan, joten ne ovat suorakulmaisia ja säädettäviä paljemalleja. Monissa teleobjektiiveissa on kiinteä, eteenpäin liukuva vastavalosuoja. c Pidä linssi puhtaana. Rasva tai pöly korostavat heijastusvaikutuksia. Tarkasta linssin pinta ja pyyhi se puhtaaksi. c Poista kaikki suodattimet. Vaikka suodatin olisi miten hyvä, se on silti yksi heijastuksia aiheuttava lasikerros lisää. Jos objektiivissa on valmiina suodatin, koeta poistaa se. c Käytä asianmukaisesti päällystettyä objektiivia. Korkealaatuiset monikerrospäällysteet tuottavat vähemmän heijastuksia kuin halvemmat versiot. Käytä mahdollisimman laadukasta optiikkaa.

27 Auringonnousu ja auringonlasku Auringon noustessa ja laskiessa tämä ei yleensä kestä tuntia enempää valo voi muuttua dramaattisesti. Tämä tarjoaa erilaisia kuvausmahdollisuuksia eripituisille objektiiveille. Siluetit Nousevan auringon suuntaan kuvaaminen tarjoaa ilmeisiä mahdollisuuksia siluettikuviin. Niiden kuvaaminen onnistuu helpoimmin laajakulmaobjektiivilla, jolloin auringon kuva on pieni ja sen voi piilottaa helposti kohteiden, kuten tämän shanghailaisen tornin, taakse. Vaihtelu ja yllättävät tehosteet ovat keskeisessä asemassa näissä olosuhteissa. Paikka luultavasti sanelee, kuvataanko auringon noustessa vai laskiessa. Auringon suuntaan kuvattaessa vaihtelu on suurimmillaan, ja sellaiset maisemakohteet, joissa suunnan voi valita koko 180 asteen ympyrältä, ovat todella harvassa. Kuvaussuunta on tietenkin äärimmäisen tärkeä seikka, eikä kuvan katsoja luultavasti pysty erottamaan auringonnousun ja auringonlaskun välisiä valaistuseroja. Kuvausaikana nämä ajankohdat tuntuvat kuitenkin hyvin erilaisilta. Useimmissa paikoissa auringonnousun aikaan on liikkeellä vain vähän ihmisiä, eikä tämä ajankohta ole yhtä tuttu kuin auringonlasku. Nämä ovat hyviä syitä kuvata auringon noustessa.

28 Auringonnousukuvia varten on oltava paikalla ensimmäisten valonsäteiden ilmestyessä. Siksi on hyvä tutustua paikkaan edellisenä päivänä, koska sinne on mentävä hämärissä. Kuvaaminen on kokemuksena hyvin erilaista kuin auringon laskiessa valon lisääntyessä näkymän tarjoamat mahdollisuudet paljastuvat hitaasti. Koska silmä on mukautunut pimeyteen, valon määrä näyttää paljon todellista suuremmalta. Jos kuvassa on liikettä, joka vaatii kohtalaisen suurta suljinnopeutta, oikeaa kuvaushetkeä voi joutua odottamaan kauemmin kuin luulisi. Valkotasapainovaroitus Jos kuvaat käyttäen automaattista valkotasapainon säätöä, se kompensoi liikaa matalalla olevan auringon lämpimämpiä värejä, ja kuvista voi tulla väriköyhiä. Parempi värien toisto saadaan käyttämällä auringonvaloasetusta ( K). Lämpimiä, rikkaita värejä Erityisen selkeällä ilmalla aurinko on kirkas, vaikka se on punaisena horisontissa, kuten tässä Monument Valleyssa kuvatussa otoksessa. Voimakkaimmat värit tulevat esiin auringon ollessa kuvaajan ja kameran takana. Oman varjon näkymisen voi välttää asettumalla niin, että varjo lankeaa etäisyyteen eikä lähellä oleviin kohteisiin. Tarkkaile valkotasapainoa Varmista, että kameran valkotasapainosäätö on asetettu niin, että se ei kompensoi matalalla olevan auringon lämpimiä värisävyjä, tai muuten kuvasta tulee omituisen epäauringonlaskumainen. Yllä on käytetty automaattiasetusta, oikealla suora aurinko -asetusta.

29 Esimerkki: tropiikin auringonnousu Kalastusveneet, palmut ja aamuinen joki olivat ainekset ikimuistoiseen trooppiseen maisemakuvaan ja ehkä muuhunkin. Tässä Malaijin niemimaalla kuvatussa kuvasarjassa oli tarjolla kätevä sijoituspaikka kameralle: joen takana oleva silta. Tutustuin näkymään edellisenä iltapäivänä ja olin valmiina kuvauspaikalla viideltä seuraavana aamuna kamera jalustaan kiinnitettynä. Aurinko nousee tropiikissa noin kuudelta aamulla ja liikkuu taivaalla nopeasti, joten kuvaamiseen ei ollut paljoa aikaa: yhteensä noin tunti, 45 minuuttia ennen päivänkoittoa ja noin 20 minuuttia auringonnousun jälkeen. Minun täytyi reagoida valon muuttumiseen muuttamalla rajausta, polttoväliä, muotoa ja jonkin verran asemapaikkaakin. Ensimmäinen perusasia oli löytää kameralle hyvä asemapaikka, josta tämä periaatteessa viehättävä maisema näkyisi kattavasti. Ainoa keino tähän oli tutustuminen paikkaan päiväsaikaan. Sanon näkymää periaatteessa viehättäväksi, koska sain huomata, kuinka erilaiselta sama maisema voi näyttää keskellä päivää tehdyn vierailun aikana ja varsinaisella kuvaushetkellä. Koskaan ei voi ennustaa tarkalleen, miltä maisema näyttää, joten mukana on pieni epävarmuustekijä. Tällä kerralla onni sattui olemaan myötä. 5:30 45 minuuttia ennen auringonnousua valoa oli niin vähän, että täydellä aukolla piti valottaa puoli sekuntia. Pitkä valotusaika näkyy vedenväreiden epäselvyydessä. 5:35 Taivaalla näkyvien värien skaala syvänsinisestä oranssiin tuli parhaiten esiin laajakulmaotoksessa, koska siinä taivasta näkyy leveälti. Skaala ulottuu horisontin oranssista keskitaivaan syvänsiniseen.

30 5:40 Telekuvauksessa ongelmaksi muodostui kalastajien ja veneiden liike: vasta nyt, noin 20 minuuttia ennen auringonnousua valo riitti liikkeen edes suurimmalta osin pysäyttävän suljinnopeuden (1/15 sekuntia) käyttöön. 6:05 25 minuuttia edellisen kuvan jälkeen valoa oli riittävästi 1/60 sekunnin suljinnopeuden käyttöön. Tämä riitti pysäyttämään kalastajien normaalit liikkeet. 6:15 Noin 15 minuuttia auringonnousun jälkeen aurinko tuli esiin matalan pilvirintaman takaa. Kontrasti kasvoi välittömästi, eikä kuvattavaa enää ollut tämän otoksen jälkeen. Jo tässä kuvassa aurinko ja sen heijastukset alkavat aiheuttaa ylivalottumista. Vaikka koko kuvausoperaatio kesti vain tunnin, se ehti kattaa suuren joukon valaistustehosteita.

31 Esimerkki: kriittinen ajoitus Erityisesti maisemakuvauksessa tilanne voidaan usein valmistella ennakolta ja kamera asettaa valmiiksi paikalleen. Jäljelle jää vain parhaan kuvaushetken päättäminen mutta kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan. Joidenkin kohteiden kuvauksessa kannattaa nähdä vaivaa valaistuksen suunnittelussa. Oikea valaistus on usein kiinni tarkasta ajoituksesta. Jos projekti rajataan selkeällä säällä tehtävään kuvaukseen, ajoituksesta tulee yksinkertaisempi kysymys vaikka se ei olekaan täysin ennustettavissa. Ensimmäiseksi tarvitaan maisema, jossa on riittävän selvärajainen kohde. Sitten valitaan näkökulma ja haluttu auringon suunta. Tässä esimerkissä kohteena on Utahin Delicate Arch, ja näkökulma on valittu siten, että kivikaari tulee selvästi esiin valaistuksessa, joka muuttuu iltapäivän mittaan sivuvalosta lähes myötävaloksi. Mahdollisuus löytää kalliopinnoista rikkaita värejä ja kiinnostavia varjoja oli tärkeä tekijä päätöksessäni kuvata iltapäivällä juuri ennen auringonlaskua. 1Tämä on ensimmäinen näkymä dramaattisesta kivikaaresta ja sen ympäristöstä. Käytin laajakulmaobjektiivia (vastaavuus 20 mm) ja otin valokuvan kaksi tuntia ennen auringonlaskua. Päätin muuttaa kameran paikkaa valmistautuessani väririkkaaksi toivomaani auringonlaskuun. Syy tähän oli se, että kaari on kallion syvennyksen reunalla, ja auringon laskiessa oikean olkapääni yli tässä kuvassa etualalla näkyvä varjo hiipisi eteenpäin. Näin ollen juuri ennen auringonlaskua, kun värit olisivat parhaimmillaan, syvennys olisi kokonaan varjossa ja toisi kuvan sommittelua häiritsevän tekijän. Tästä syystä siirsin kameran lähemmäksi kaarta, lähelle tämän kuvan vasemmassa yläreunassa näkyvää paikkaa. 2Uudessa paikassa kuvasin samalla laajakulmaobjektiivilla tuntia ennen auringonlaskua. Kamera oli pienen matkan päässä syvennyksen reunasta, ja etualalla oli hieman varjoa tuomassa painokkuutta kuvan alaosaan. Kun aurinko oli alempana taivaalla, kallion pintarakenne muuttui mielenkiintoisemmaksi. Tämä kuva oli ajoitettu niin, että pienen pyöreä syvennyksen pystyi juuri ja juuri erottamaan päävarjon reunalla. Vähänkin myöhemmin tiheästä varjosta olisi tullut liian hallitseva. 3 Halusin yhä kuvata lähempänä auringonlaskua esiin tulevia rikkaampia värejä, joten siirryin taas eteenpäin. Keskialue ja kaukaisemmat kohteet olivat hallinnassa, ja etualan varjo oli yhä muuttuva tekijä. Koska takana olevat kalliot olisivat voineet rikkoa varjon rakenteen auringon laskiessa, asetin kameran tässä paikassa ylös. Varjo oli saavuttanut aivan kameran edessä olevan ulkoneman, ja hetken aikaa varjolinjoja oli kaksi, kuten olin toivonutkin.

32 Odotin, että värit muuttuisivat koko ajan intensiivisemmiksi, kunnes aurinko olisi horisontissa; siinä vaiheessa ilmakehän ilmiöt himmentäisivät valoa. En tiennyt tarkasti, miten varjot laskeutuisivat maisemaan. Periaatteessa ne hiipisivät eteenpäin, mutta saatoin vain arvata niiden paikat ja muodot. Tässä tilanteessa on kuvattava säännöllisin välein odotusaikana, ettei paras hetki pääsisi livahtamaan ohi huomaamatta. Kuten kävi ilmi, parhaita kuvaushetkiä oli kaksi. Ensimmäinen oli silloin, kun varjojen linjat toivat parhaiten esiin kaaren alla kaartuvan kalliomuodostelman. Toinen oli kaikkein punaisimman valon hetkellä juuri ennen kuin auringonvalo alkoi heikentyä. Hyvin alhaalla oleva aurinko ja hiekkakiven lämmin puna loihtivat yhdessä esiin poikkeuksellisen intensiivisen värin. Varjon reitti Iltapäivän viimeisen tunnin aikana kuva-alan varjot siirtyivät kaavion mukaisesti auringon sivu- ja pystysuuntaisen liikkeen vaikutuksesta. Nämä varjot tulivat kameran takana ja oikealla puolella olevista kallioista, ja valokuvien ajoituksen kannalta varjojen liikesuunnassa oli kaksi tärkeää murroskohtaa. Ensimmäinen johtui siitä, että kameran etupuolella oleva ulkonema aiheutti varjoihin epäjatkuvuuskohdan. Toinen oli kohta, jossa ne alkoivat nousta kaaren pinnalle. Kaari Auringon liike 4Syvennys oli nopeasti täyttymässä tummilla varjoilla, joten vaihdoin normaaliin (50 millimetriä vastaavaan) polttoväliin ja keskityin pelkästään kaareen. Tarkoitukseni oli, että voimistuvat värit toimisivat kuvan kantavana voimana, mutta näin rajattuna näkymä ei tarjonnut kovin kiinnostavaa kuvasommitelmaa. 5Siirsin kameraa hieman taaksepäin, jotta mukaan tulisi hieman syvennyksen linjaa. Tästä tuli toinen pääotokseni, ja sen ajoituksen määräsi jälleen varjon linjan tarkka sijainti. Koska alempi varjo tasapainotti takana näkyviä tummia kukkuloita, pystyin sijoittamaan kaaren sivuun kuvan keskustasta. 6Muutamissa sekunneissa suoran auringonvalon puute alkoi näkyä kaaren alapuolella. Oikea kuvaushetki oli mennyt.