Visioita ja näkemyksiä puistometsien virkistyskäytöstä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Visioita ja näkemyksiä puistometsien virkistyskäytöstä"

Transkriptio

1 Visioita ja näkemyksiä puistometsien virkistyskäytöstä Metsä- ja viherpäivät 2014 Kuopio Ilmo Kolehmainen

2 Metsähallitus on ainutlaatuinen toimija Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle yksittäisistä ihmisistä suuryrityksiin. Toimintamme perustuu valtion maa- ja vesialueiden asiantuntevaan ja yhteistyöhakuiseen käyttöön. Metsähallitus on valtion liikelaitos, jolla on sekä liiketoimintaa että julkisia hallintotehtäviä. 2

3 Metsähallituksen hallinnoimat maa- ja vesialueet 2013 Talousmetsien metsämaata 3,5 milj. ha Kitu- ja joutomaata 1,4 milj. ha (ei metsätalouskäytössä) Suojelualueita, erämaita ja muita alueita 4,2milj. ha Yleiset vesialueet 3,4 milj. ha Yhteensä 12,5 milj. ha Metsämaan omistus Suomessa Valtio (Metsähallitus) Yhtiöt Muut Yksityiset metsänomistajat 3

4 Henkilöstö ympäri Suomea Yhteensä noin 1 670htv metsureita 584htv naisia 21 % henkilöstöstä määräaikaisia 15 % henkilöstöstä. Lisäksi tarjoamme työtä n htv:n edestä metsäkoneurakoitsijoille ja muille yrittäjille. Maksetut palkat

5 Liiketoiminnan tunnuslukuja 2013 Liikevaihto 370,0 milj. Tulos 118,4 milj. Tuloutus valtiolle 130,0 milj. Muut hyödyt (YYV panostukset) 54,6 milj. Henkilötyövuosia htv Liikevaihdon jakautuminen toiminnoittain Metsätalous Siemen- ja taimituotanto Maa- ja tonttikauppa Maa-ainesliiketoiminta 5

6 Metsätalous pääliiketoimintana Puuntuotanto sekä puun toimitukset teollisuudelle kokonaispalveluna. Asiakkaina noin sata sahaa ja sellu- tai paperitehdasta. Liikevaihto n. 333 milj., 88 % konsernin kokonaisliikevaihdosta. Metsätalouden käytössä 39 % valtion maa- ja vesialueista. hakkuumäärä n. 6,1 milj. m 3 /v. Erityisvahvuuksiamme: modernit tietojärjestelmät joustavat toimitukset ympäristöosaaminen. 6

7 Metsätalous numeroina Metsätalouden liikevaihto vuonna 2013 oli 336 milj. euroa. Tulot teollisuudelle toimitetusta puusta, asiakkaina noin sata sahaa ja sellu- tai paperitehdasta. Menoista valtaosa korjuu- ja kuljetuspalvelujen ostokuluja, metsänhoitotöiden urakointeja sekä palkkoja. Liikevoitto vuonna 2013 oli 116,3 milj. euroa. Vuosittainen kasvu on noin 11 milj. m 3 ja hakkuut noin 6 milj. m 3 Metsätalouden käytössä 39 % valtion maaja vesialueista. 7

8 Luonnonvarasuunnittelu Luonnonvarasuunnitelmat laaditaan metsätalouden alueille ( milj. ha.) ja ne pohjautuvat tarkkaan tietoon alueen luonnonvaroista Laaditaan yhdessä alueen sidosryhmien kanssa Tuloksena Metsähallituksen toiminnan linjaukset ja keskeiset maankäyttöpäätökset pitkällä (10-40 v.) tähtäyksellä Linjauksia valittaessa otetaan huomioon sosiaalinen, taloudellinen, ekologinen ja kulttuurinen kestävyys Määritetään toimintaa ohjaavia rajoitteita, joilla varmistetaan sekä metsätalouden kestävyys että luontoarvojen säilyminen Metsien puumäärän on oltava nouseva, tukin saannon oltava hyvä ja vanhojen metsien määrän pysyttävä hyvällä tasolla 8 Paluu

9

10 Tuulivoima ja Metsähallitus Metsähallituksen rooli tuulivoimatoiminnassa on alueiden varaaminen ja jalostaminen tuulivoimatoimintaan soveltuviksi, aktiivinen hankekehitys ja alueiden vuokraus kilpailutukseen perustuen. Metsähallitus ei hanki osakkuuksia tuulivoimatuotantoa harjoittavista yhtiöistä. Talousmetsien metsämaata 3,5 milj. ha Kitu- ja joutomaata 1,5 milj. ha (ei metsätalouskäytössä) Suojelualueita, erämaita ja muita alueita 4,0 milj. ha Vesialueita 3,4 milj. ha Yleiset vesialueet Yhteensä 12,4 milj. ha 10

11 Luontopalvelujen tunnuslukuja 2013 Luontopalvelujen rahoitus 61,8 milj. pääosin valtion budjetista Henkilötyövuosia 578 htv sisältää myös nuorisotyöllistetyt 2,3 milj. käyntiä kansallispuistoissa ( joita 37) ja retkeilyalueilla (7) 1, 01 milj. käyntiä luontokeskuksissa ja palvelupisteissä lähes km ylläpidettyjä retkeilyreittejä n ylläpidettyä taukopaikkaa retkeilijöiden asiakastyytyväisyys 4,3 (asteikko 1 5) hehtaaria ennallistettuja metsä- ja suokohteita vedenalaisen luonnon inventointia yli videokuvauspisteessä yli myytyä kalastus- ja metsästyslupaa 11

12 12

13 Näkökulmia ja visioita puistometsien virkistyskäytöstä Mihin maailma on menossa Mitä siitä seuraa luonnolle Suomessa ja luontoon liittyville arvoille ja ihmisille Johtopäätöksiä 13

14 Mihin maailma on menossa? Väestönkasvu, 2050 jo 9 mrd Kaupungistuminen, 2050 n 70 % Koulutustaso ja elintaso nousevat Energian tarve lähes tuplaantuu 2050 mennessä Luonnonvarojen käyttö kasvaa Raaka-aineet, ruoka ja vesi Lihantuotannon kasvu ja ilmastomuutos luovat sosiaalisia paineita Biotalous korvaa mineraalitaloutta, keskitetyn tilalle hajautettua ja paikallista tuotantoa, Suomessakin Arvomuutokset: sosiaalinen kestävyys, konfliktien torjunta, biologinen monimuotoisuus, koskematon luonto, rauha Maksukykyisiä oman onnen tavoittelijoita (=kuluttajia) lisää, hiilipäästöt kasvavat, meret ja pellot täyskäytössä, metsissä potentiaalia 14

15 ja mitä siitä seuraa luonnon käytölle Suomessa Puun ja muiden uusiutuvien luonnonvarojen kysyntä kasvaa Paperit, kartongit, kotitalous-, hygienia- ja pehmopaperit Kuidut, korvaa puuvillaa Asuntorakentaminen ja asuntojen korjaus Bioenergia Vihreä kemia samoin luonnonympäristöjen Hyvinvointipalvelut Terveydenhoito Virkistyskäyttö Luontomatkailu Resurssitehokkuus Metsästä ja puusta, lankkua, kuitua ja monenmoista muuta 15

16 ja luontoon liittyville arvoille Ilmastonmuutos ja lämpötilan nousu muuttavat arvoja ja toimintatapoja: Biotalous ja biotuotteet - Paperituotteiden vienti tn joka päivä - Uudet tuotteet korvaavat öljypohjaisia tuotteita ja vapauttavat peltoja ruuantuotantoon Virkistys ja matkailukäyttö - Pääoman tuotto vrs. oman pään tuotto - Kuntien virkistysalueet ja kansallispuistot, kulttuuri ja luonto, slow tourism - Yksilön vastuu omasta terveydestä ja hyvinvoinnista Tarpeiden yhteensovittaminen - Konfliktien ennaltaehkäisy edellyttää parempaa tulonjakoa ja palvelujen hinnoittelua Resurssitehokkuus 16

17 Perusarvoja ovat terveys ja turvallisuus Stressi on vakavin terveysuhka % sairauksista ja taudeista johtuu stressistä Taistele tai pakene vaikuttaa verenkiertoon ja immuunijärjestelmään Ei-stressaantuneeksi itsensä luokittavista 90 %:lla on stressi mitattavissa Elpyminen Stressihormonien eritys laskee Lihasjännitys laskee Verenpaine laskee Mieliala rauhoittuu, ajatukset selkiävät ja huolet unohtuvat Missä Kaupunkilaisille arkisia mielipaikkoja ovat metsät, rannat ja virkistysalueet Miksi Evoluutio on geeneissä, nopea positiivinen ensireaktio 17

18 Johtopäätöksiä Puun ja metsien ekosysteemipalveluilla on monta ottajaa ja vetooikeuden haltijaksi ilmoittautuvaa tahoa Metsäteollisuuden tuotteet muodostavat perustan muiden biotuotteiden kehittymiselle Virkistys-, maisemat ja terveydenhoito ovat luonnonkin palveluja, edellyttää verkostoitumista ja tuotekehitystä Asutuksen liepeillä ja väleissä olevien metsillä on tuottoarvoa stressin liennyttämisessä ja siten terveydenhoidossa 18

19 Visio on tahtotila, joka on tehtävissä todeksi Luonnon kantokyvyn huomioonottaminen ja sen mukaan eläminen muuttuvat todeksi. Järkeilyn vai katastrofien avulla? Kokonaishyöty kasvaa, mutta edellyttää luonnon käyttöä eri tarkoituksiin eri alueilla: Mitä enemmän virkistysmetsiä sitä vähemmän konflikteja. Mitä tehokkaampaa luonnonkäyttö on, sitä enemmän luontoa jää suojeluun ja virkistytykseen Yli kaiken varjele sydäntäsi, sillä sieltä kaikki elämä lähtee (Ps. 4:23) 19

Metsähallitus Ainutlaatuinen toimija

Metsähallitus Ainutlaatuinen toimija Suuren puuntoimittajan tietojärjestelmätarpeet Metsätieteen päivä 12.11.2014 Risto Laamanen Metsähallitus Ainutlaatuinen toimija Metsähallitus tuottaa luonnonvara alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle

Lisätiedot

Valtion maat ja vedet suomalaisten elämässä. Yhteiskuntavastuu Metsähallituksessa

Valtion maat ja vedet suomalaisten elämässä. Yhteiskuntavastuu Metsähallituksessa Valtion maat ja vedet suomalaisten elämässä Yhteiskuntavastuu Metsähallituksessa 1 Anju Asunta, Ainutlaatuinen toimija Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle yksittäisistä

Lisätiedot

Metsähallituksen rooli virkistystoiminnoissa Keski-Suomessa. Raimo Itkonen 13.6.2011

Metsähallituksen rooli virkistystoiminnoissa Keski-Suomessa. Raimo Itkonen 13.6.2011 Metsähallituksen rooli virkistystoiminnoissa Keski-Suomessa Raimo Itkonen 13.6.2011 Mikä on Metsähallitus? Luonnonvara-alan palveluja tuottava valtion liikelaitos, jolla on liiketoimintaa ja julkisia palveluja

Lisätiedot

Pohjavesiasioiden huomioonottaminen Metsähallituksen toiminnassa.

Pohjavesiasioiden huomioonottaminen Metsähallituksen toiminnassa. Pohjavesiasioiden huomioonottaminen Metsähallituksen toiminnassa. Maailman vesipäivän seminaari 24.3.2009 Säätytalo Esko Maukonen Ainutlaatuinen toimija Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja

Lisätiedot

Metsähallituksen esteettömät palvelut

Metsähallituksen esteettömät palvelut Metsähallituksen esteettömät palvelut Mutkaton matka- Kansainvälinen esteettömän matkailun seminaari 15.-16.9.2010 Hyvärilä, Nurmes Erkki Tuovinen erikoissuunnittelija Lapin luontopalvelut Metsähallituksen

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia erityishakkuista Vaihtoehtoiset metsänkäsittelymenetelmät virkistysmetsissä

Käytännön kokemuksia erityishakkuista Vaihtoehtoiset metsänkäsittelymenetelmät virkistysmetsissä Käytännön kokemuksia erityishakkuista Vaihtoehtoiset metsänkäsittelymenetelmät virkistysmetsissä Sisältö Metsähallitus ja metsätalous Suunnittelujärjestelmät Metsänkäsittelyn ohjeet ja käytännön toiminnan

Lisätiedot

Monikäyttömetsätalous valtion mailla. PMA 28.9.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen

Monikäyttömetsätalous valtion mailla. PMA 28.9.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen Monikäyttömetsätalous valtion mailla PMA 28.9.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen 1 Metsähallituksen maat ja vedet Monikäyttömetsätaloutta 3,5 milj. ha (Lappi 1,9 ) Soita, lakimetsiä yms metsätalouden

Lisätiedot

Metsähallituksen uusi toimintamalli

Metsähallituksen uusi toimintamalli Metsähallituksen uusi toimintamalli 17.2.2011 Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Liikelaitos METSÄHALLITUS -KONSERNI nykyisellään PÄÄJOHTAJA Metsähallituksen yhteiset konserniyksiköt

Lisätiedot

Monikäyttömetsätalous valtion mailla. PMA 24.5.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen

Monikäyttömetsätalous valtion mailla. PMA 24.5.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen Monikäyttömetsätalous valtion mailla PMA 24.5.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen 1 Metsähallituksen maat ja vedet Monikäyttömetsätaloutta 3,5 milj. ha (Lappi 1,9 ) Soita, lakimetsiä yms metsätalouden

Lisätiedot

Asiakkaan näkökulma julkisesta puurakentamisesta

Asiakkaan näkökulma julkisesta puurakentamisesta 4.11.2014 Metla-talo 10 vuotta Nouseeko puurakentaminen siivilleen? Edelläkävijä vihreillä markkinoilla Asiakkaan näkökulma julkisesta puurakentamisesta Yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala Mikä Metsähallitus?

Lisätiedot

Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa. MMT Kii Korhonen

Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa. MMT Kii Korhonen Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa MMT Kii Korhonen Kokonaishyötyä valtion mailta monikäyttömetsätaloudella Metsähallituksen metsätalous hoitaa valtion monikäyttömetsiä

Lisätiedot

Kansallispuistot ja kestävä luontomatkailu

Kansallispuistot ja kestävä luontomatkailu Kansallispuistot ja kestävä luontomatkailu Kestävä luontomatkailu Metsähallituksessa Metsähallitus edistää Kestävän luontomatkailun periaatteita kaikessa omassa toiminnassa sekä yhteistoiminnassa matkailuyrittäjien

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Metsähallituksen luontopalveluiden strategioissa

Vapaaehtoistoiminta Metsähallituksen luontopalveluiden strategioissa Vapaaehtoistoiminta Metsähallituksen luontopalveluiden strategioissa Kehitysjohtaja Arto Ahokumpu Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus seminaari Vanha ylioppilastalo 28.11.2012 1 Esityksen sisältö Mikä on

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta 06.02.2013 Mikael Nordström Metsähallitus Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Valtion metsien kulttuuriperintöinventointi toteutus ja tuloksia. Metsän siimeksessä 30.1.2013 Jouni Taivainen

Valtion metsien kulttuuriperintöinventointi toteutus ja tuloksia. Metsän siimeksessä 30.1.2013 Jouni Taivainen Valtion metsien kulttuuriperintöinventointi toteutus ja tuloksia Metsän siimeksessä 30.1.2013 Jouni Taivainen Metsähallituksen maat ja vedet 2011 Talousmetsien metsämaata 3,5 milj. ha Kitu- ja joutomaata

Lisätiedot

Yli. miljoonaa. vuodessa suomalaisille

Yli. miljoonaa. vuodessa suomalaisille Yli 100 miljoonaa vuodessa suomalaisille Monikäyttö hyvinvointia 55 milj. 55 miljoonaa euroa metsien monimuotoisuuden, virkistyskäytön, porotalouden, saamelaiskulttuurin sekä työllisyyden edistämiseen

Lisätiedot

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 13.10.2014 Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 Heli Viiri aluejohtaja Suomen metsäkeskus, Lappi Puun käyttö Suomessa 2013 Raakapuun kokonaiskäyttö oli viime vuonna 74 milj. m3,

Lisätiedot

Metsätalous ja ekosysteemipalvelut - käytännön esimerkkejä

Metsätalous ja ekosysteemipalvelut - käytännön esimerkkejä Metsätalous ja ekosysteemipalvelut - käytännön esimerkkejä Ekosysteemipalvelut seminaari Metsäteollisuus ry 10.5.2011 Erkki Hallman ESITYKSEN JÄSENTELY 1. Taustaa ekosysteemipalveluista 2. Ekosysteemipalvelut

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008

Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008 Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus Ritva Toivonen Tapio 11/2008 1 Metsäala murroksessa (2005)08 Massa- ja paperiteollisuus: Vuosikymmenien kasvu taittuu laskuun: pysyvämpi

Lisätiedot

Metsähallituksen uudelleenorganisointi

Metsähallituksen uudelleenorganisointi Metsähallituksen uudelleenorganisointi Keskustelutilaisuus Metsähallitusta koskevasta lainsäädäntöuudistuksesta. Eduskunnan kansalaisinfo 8.10.2015 Vilppu Talvitie, MMM Metsähallitus Metsähallitus hallinnoi

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia

Lisätiedot

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari 30.10.2013, Oulu Esityksen sisältö Yleistä tuulivoimasta ja tuulivoimarakentamisesta Maakunnalliset selvitykset Tuulivoiman hankekehitys Metsähallituksen rooli

Lisätiedot

Linjaukset käytännössä

Linjaukset käytännössä Linjaukset käytännössä Metsähallituksen esä se näkökulma Metsähallituksesta erityisliikelaitos -seminaari 30.10.2013 Oulunsalo Pääjohtaja Jyrki Kangas Valtion liikelaitos Metsähallitus 1/3 Suomea (12,6

Lisätiedot

Johtavatko megatrendit biotalouteen?

Johtavatko megatrendit biotalouteen? Johtavatko megatrendit biotalouteen? Riitta Hänninen Metsäntutkimuslaitos Vantaa riitta.hanninen@metla.fi 37. Päättäjien metsäakatemia. Seminaari 10.9.2014, TEEMA 1. Globaali todellisuus. Majvik, Kirkkonummi.

Lisätiedot

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma Robinwood Plus Workshop, Metsäteollisuus ry 2 EU:n metsät osana globaalia metsätaloutta Metsien peittävyys n. 4 miljardia ha = 30 % maapallon maapinta-alasta

Lisätiedot

Metsän sertifiointi kestävyyden todentajana

Metsän sertifiointi kestävyyden todentajana Metsän sertifiointi kestävyyden todentajana 17.11.2015 Metsätieteen päivä Maarit Sallinen Metsänhoito- ja ympäristöpäällikkö Tornator Oyj Metsien sertifiointi Tornator Oyj:ssä Missio: Luomme kestävää hyvinvointia

Lisätiedot

Teema 3: Ajankohtaista akateemikoille

Teema 3: Ajankohtaista akateemikoille Teema 3: Ajankohtaista akateemikoille 1. Suomen metsät ja niiden omistus 2. Metsät muutakin kuin puuta Tavoite: Antaa kuva Suomen metsien omistuksesta ja metsien muusta kuin puuntuotannollisesta merkityksestä

Lisätiedot

Kansallispuistoissa on vetovoimaa!

Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistot - Alkuperäisen luonnon suojelua ja virkistyskäyttöä - Säilyttävät kulttuuriarvoja - Ovat tärkein työkalu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Suomessa

Lisätiedot

UPM Metsäpalvelut yhteisöille UPM METSÄ

UPM Metsäpalvelut yhteisöille UPM METSÄ UPM Metsäpalvelut yhteisöille UPM METSÄ UPM ja Biofore UPM on vastuullinen metsäalan edelläkävijä, joka yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa Suomeen uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta.

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio NAPAPIIRIN LUONTOKANSIO

Napapiirin luontokansio NAPAPIIRIN LUONTOKANSIO NAPAPIIRIN LUONTOKANSIO ROVANIEMEN ALUEEN LUONTOKOHTEITA Erämaan rauhaa suon tuoksua kurjen huutoa maiseman lumoa nokipannun makuisia kahveja... I LUONTOKANSION JOHDANTO LUONTOKANSIO KOULUILLE, YRITTÄJILLE

Lisätiedot

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallituslain valmistelun taustaa: Maa- ja metsätalousministeriö on toteuttamassa Metsähallitusta

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Sisältö 1. Biotalous on talouden seuraava aalto 2. Biotalouden

Lisätiedot

Monta tapaa tuotteistaa luontoliikunta

Monta tapaa tuotteistaa luontoliikunta Monta tapaa tuotteistaa luontoliikunta Luontoliikunnasta terveys- ja hyvinvointipalveluja, osa II Palveluiden hinnoittelu ja kannattavuus Kati Vähäsarja, projektipäällikkö, Metsähallitus 28.3.2014 Terveyttä

Lisätiedot

Puhtaan veden merkitys elämän eri osa-alueille. Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio Maa- ja metsätalousministeriö Puula-forum 16.7.

Puhtaan veden merkitys elämän eri osa-alueille. Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio Maa- ja metsätalousministeriö Puula-forum 16.7. Puhtaan veden merkitys elämän eri osa-alueille Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio Maa- ja metsätalousministeriö Puula-forum 16.7.2014 1 Veden käyttö globaalisti lisääntyy Väestönkasvu Eliniän kasvu Kulutustottumusten

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010)

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Tutkimusohjelman esittely Ohjelmajohtaja: MMT Riitta Hänninen riitta.hanninen@metla.fi Metsien monimuotoisuuden

Lisätiedot

Metsähallituksen metsätalous Lapissa

Metsähallituksen metsätalous Lapissa Bioenergian tuotanto valtion metsistä 9.10.2014 Samuli Myllymäki Metsähallituksen metsätalous Lapissa Metsähallituksen hallinnoimia maita 6,2 milj.ha Talousmetsiä 1,7 milj. ha, taloustoiminnan piirissä

Lisätiedot

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy 1. Metsäteollisuuden maailmankuva on helppo ymmärtää Kilpailevat tuotteet Kasvu

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy 1 Johtava toimija valituissa liiketoiminnoissa Keskitymme tuotteisiin ja palveluihin, joissa meillä on vahvaa osaamista ja kilpailuetua ja joiden

Lisätiedot

Metsähallitusta koskeva lainsäädäntöuudistus Maaseutuoikeuden seuran kevätseminaari 27.4.2016 hallitusneuvos Vilppu Talvitie, MMM

Metsähallitusta koskeva lainsäädäntöuudistus Maaseutuoikeuden seuran kevätseminaari 27.4.2016 hallitusneuvos Vilppu Talvitie, MMM Metsähallitusta koskeva lainsäädäntöuudistus Maaseutuoikeuden seuran kevätseminaari 27.4.2016 hallitusneuvos Vilppu Talvitie, MMM Metsähallitus Metsähallitus hallinnoi ja hoitaa valtion omistamaa maa-

Lisätiedot

Metsähallitus toimeksiantajana bioenergiatoimituksissa. Kemi. 27.10.2010 Jussi Kumpula

Metsähallitus toimeksiantajana bioenergiatoimituksissa. Kemi. 27.10.2010 Jussi Kumpula Metsähallitus toimeksiantajana bioenergiatoimituksissa Kemi 27.10.2010 Jussi Kumpula Metsähallitus - metsätalous Talousmetsien metsämaata 3,6 milj. ha ei rajoituksia 2,9 milj. ha! Talousmetsien puustopääoma

Lisätiedot

16.4.2015. Metsät ja puu biotalouden raaka-aineeksi. Agenda. 1. Biotalous, metsä ja puu 2. Puukuitu 3. Bioenergia 4.

16.4.2015. Metsät ja puu biotalouden raaka-aineeksi. Agenda. 1. Biotalous, metsä ja puu 2. Puukuitu 3. Bioenergia 4. Agenda 1. Biotalous, metsä ja puu 2. Puukuitu 3. Bioenergia 4. Puurakentaminen Metsät ja puu biotalouden raaka-aineeksi Kari Miettunen, CFO 16.4.2015 Lähde: Suomen biotalousstrategia 05/2014 Photosynthesis

Lisätiedot

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Aiheet: 1. Biotalous ja hyvinvointi 2. Biotalous ja yhteistyö

Lisätiedot

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015 Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015 Esityspohjan malli 9/15/2015 1 Suomalainen metsäala hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja 2 Maailma vuonna 2030 on taas erilainen Meillä on monia haasteita globaalisti

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen metsäohjelma 2015 Valtioneuvosto hyväksyi päivitetyn Kansallinen

Lisätiedot

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 Avainluvut 2015 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 116 000 suomalaista metsänomistajaa METSÄ FOREST Puunhankinta ja metsäpalvelut

Lisätiedot

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Yhtiöt Pölkky Oy Pölkky Metsä Oy OOO Karelia Wood Ulea Oy Kitkawood Oy Kajaaniwood Oy Taivalkosken Voima Oy Kuusamo Hirsitalot

Lisätiedot

Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 30.5.2011

Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 30.5.2011 Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena Metsäteollisuus on elintärkeä yli 50 paikkakunnalle 50 sellu- ja paperitehdasta Yli 240 teollista

Lisätiedot

Metsiin perustuvat ekosysteemipalvelut. Paula Horne

Metsiin perustuvat ekosysteemipalvelut. Paula Horne Metsiin perustuvat ekosysteemipalvelut Paula Horne Päättäjien metsäakatemia 12.9.2012 Mitä ekosysteemipalvelut ovat? Tulvasäätely Eroosion esto Ekosysteemin prosessit Hiilensidonta Virkistys Maisema Ainespuu

Lisätiedot

BIOTALOUS- TARVITAANKO MAASEUTUALUEILLA KAAVOITUSTA?

BIOTALOUS- TARVITAANKO MAASEUTUALUEILLA KAAVOITUSTA? BIOTALOUS- TARVITAANKO MAASEUTUALUEILLA KAAVOITUSTA? 3.9.2015. Iisalmi MAL verkostopäivä maaseudun suunnittelusta ja kaavoituksesta Yliarkkitehti Raija Seppänen Maa- ja metsätalousministeriö/ Maaseudun

Lisätiedot

Ajankohtaista maataloudesta. Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015

Ajankohtaista maataloudesta. Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015 Ajankohtaista maataloudesta Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015 Ajankohtaista maa- ja metsätaloudessa Biotalous ja Ruoka Markkinat - Venäjän tuontikielto - Kaikki maataloustuotteet

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUDEN UUDET TUOTTEET

METSÄTEOLLISUUDEN UUDET TUOTTEET METSÄTEOLLISUUDEN UUDET TUOTTEET Kuhmon Metsäpäivän Ideaseminaari 26.3.2014 Janne Seilo Aluejohtaja UPM Metsä Pohjanmaan integraattialue UPM tänään UPM Plywood Vaneri- ja viilutuotteet UPM Biorefining

Lisätiedot

Metsäkeskuksen näkemyksiä metsien hyödyntämisestä. Tulevaisuuden bioenergiaratkaisut seminaari Kuusamo 16.4.2015 Eeva-Liisa Repo

Metsäkeskuksen näkemyksiä metsien hyödyntämisestä. Tulevaisuuden bioenergiaratkaisut seminaari Kuusamo 16.4.2015 Eeva-Liisa Repo Metsäkeskuksen näkemyksiä metsien hyödyntämisestä Tulevaisuuden bioenergiaratkaisut seminaari Kuusamo 16.4.2015 Eeva-Liisa Repo Puheenvuoron sisältöä Suomen metsäkeskuksesta Pohjois-Suomen ja Koillismaan

Lisätiedot

Metsien kulttuuriperinnön tunnistaminen osana kansallista metsäohjelmaa. Metsän siimeksessä Mikko Härö, 30.01.2013

Metsien kulttuuriperinnön tunnistaminen osana kansallista metsäohjelmaa. Metsän siimeksessä Mikko Härö, 30.01.2013 Metsien kulttuuriperinnön tunnistaminen osana kansallista metsäohjelmaa Metsän siimeksessä Mikko Härö, 30.01.2013 Sisältö Kansalliset metsäohjelmat Mitä metsien kulttuuriperintö on? Suojelun ja inventointien

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Lehdistötilaisuus 23.4.2014 1 Sisältö Hanke lyhyesti Markkina-asema vahvistuu edelleen Taloudelliset vaikutukset Investointipäätöksen edellytykset Biotuotetehdas

Lisätiedot

Ympäristö- ja luonnonvara-ala Mitä osaamista megatrendit edellyttävät? Asiantuntija Jouni Lind

Ympäristö- ja luonnonvara-ala Mitä osaamista megatrendit edellyttävät? Asiantuntija Jouni Lind Ympäristö- ja luonnonvara-ala Mitä osaamista megatrendit edellyttävät? Asiantuntija Jouni Lind Megatrendi Niukkenevat resurssit, kasvava kulutus väestön määrä kasvaa keskiluokka kasvaa kehittyvillä markkinoilla

Lisätiedot

Pilke-talo: nopeasti ja taloudellisesti näin se tehtiin! Yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala, Metsähallitus

Pilke-talo: nopeasti ja taloudellisesti näin se tehtiin! Yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala, Metsähallitus Pilke-talo: nopeasti ja taloudellisesti näin se tehtiin! Yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala, Metsähallitus Mikä Metsähallitus? Metsähallitus on valtion liikelaitos, jolla on sekä liiketoimintaa että julkista,

Lisätiedot

Metsäammattilaisten osaamistarpeet 2020-luvulle. 1.10.2012 Jyrki Kangas

Metsäammattilaisten osaamistarpeet 2020-luvulle. 1.10.2012 Jyrki Kangas Metsäammattilaisten osaamistarpeet 2020-luvulle 1.10.2012 Jyrki Kangas Valtion liikelaitos Metsähallitus 1/3 Suomea (12,6 milj. ha) Talousmetsien metsämaata 3,6 milj. ha Kitu- ja joutomaata 1,4 milj. ha

Lisätiedot

Luontokeskukset - luontoon. maat ja vedet. Timo Kukko Nuuksiokeskus Oy / Metsähallituksen 25.3.2009

Luontokeskukset - luontoon. maat ja vedet. Timo Kukko Nuuksiokeskus Oy / Metsähallituksen 25.3.2009 Luontokeskukset - ikkuna Suomen luontoon Timo Kukko Nuuksiokeskus Oy / Metsähallitus 25.3.2009 2009 1 Metsähallituksen maat ja vedet Talousmetsien metsämaata 3,5 milj. ha Kitu- ja joutomaata 1,5 milj.

Lisätiedot

Metsäsektori Suomessa

Metsäsektori Suomessa Metsäsektori Suomessa Metsävarat ja niiden kehitys Metsien omistus ja sen kehitys Metsien käyttöä ohjaavat tekijät Metsätalous ja metsäteollisuus Metsäohjelmat Metsävarat Metsätalousmaata 26 milj. ha,

Lisätiedot

Maailman metsät kestävän kehityksen haasteita ja ratkaisuja Alustus Päättäjien Metsäakatemiassa 14.9.2011

Maailman metsät kestävän kehityksen haasteita ja ratkaisuja Alustus Päättäjien Metsäakatemiassa 14.9.2011 Maailman metsät kestävän kehityksen haasteita ja ratkaisuja Alustus Päättäjien Metsäakatemiassa 14.9.2011 Vesa Kaarakka, metsäneuvonantaja UM / kehityspoliittinen osasto toimialapolitiikan yksikkö Metsän

Lisätiedot

Keski-Suomi ja biotalous. Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous

Keski-Suomi ja biotalous. Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous Keski-Suomi ja biotalous Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous 1 http://www.keskisuomi2040.fi/ KESKI-SUOMEN VAHVIMMAT ERIKOISTUMISALAT Paperi ja sellu Puuteollisuus Metsätalous Koneet ja laitteet

Lisätiedot

Biotalouden mahdollisuudet ja vaikutukset aluetalouteen ja puunhankintaan: Case Stora Enso Varkaus

Biotalouden mahdollisuudet ja vaikutukset aluetalouteen ja puunhankintaan: Case Stora Enso Varkaus Biotalouden mahdollisuudet ja vaikutukset aluetalouteen ja puunhankintaan: Kalle Kärhä, Stora Enso Oyj Metsä Metsätieteen päivä 2015 : Metsien kestävä käyttö biotalouden aikana Biotalous ja Metsäteknologia:

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät

Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Ympäristöakatemia 4.9.2015 Mikko Rautiainen, erikoissuunnittelija Metsähallitus 1 Taustaa Yhteiskunnallisia haasteita: Liikkumattomuus

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta

Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta Ympäristöasiat Kuopiossa 10.4.2014, Valtuustotalo Kati Vähäsarja, projektipäällikkö Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut Luontopalvelut luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari. 7.9.2010 Hämeenlinna

Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari. 7.9.2010 Hämeenlinna Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari 7.9.2010 Hämeenlinna Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö 1 Metsäala muutoksen keskellä + Metsätalous ja metsä- ja puutuoteteollisuus

Lisätiedot

Siellä se metsä on: uusia näkökulmia, uusia ratkaisuja? 25.5.2011 Jakob Donner-Amnell, Metsäalan ennakointiyksikkö/isy

Siellä se metsä on: uusia näkökulmia, uusia ratkaisuja? 25.5.2011 Jakob Donner-Amnell, Metsäalan ennakointiyksikkö/isy Siellä se metsä on: uusia näkökulmia, uusia ratkaisuja? 25.5.2011 Jakob Donner-Amnell, Metsäalan ennakointiyksikkö/isy Maailman muutokset ovat jo saaneet aikaan sekä supistumista että roimaa kasvua Nykykeskustelussa

Lisätiedot

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Hankintakaupan historia Hankintahakkuiden nykypäivä Korjuumäärien

Lisätiedot

kannattava elinkeino?

kannattava elinkeino? Onko huomisen metsänomistus kannattava elinkeino? Päättäjien 28. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila, Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. Metsänomistajaryhmien

Lisätiedot

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011 Metsäalan merkitys Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry Metsäteollisuus on oleellinen osa Suomen kansantaloutta Metsäteollisuuden osuus Suomen Teollisuustuotannosta 13 % Tehdasteollisuuden

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Lehdistötilaisuus 16.10.2014 Joensuu Koneyrittäjien liitto Liittokokous 17.-18.10.2015 1 PUUNKORJUU 2 Taustaa Puunkorjuupalveluiden kysyntä

Lisätiedot

Ekosysteemipalvelut mitä ne ovat ja voiko niitä kaupallistaa? Emmi Haltia

Ekosysteemipalvelut mitä ne ovat ja voiko niitä kaupallistaa? Emmi Haltia Ekosysteemipalvelut mitä ne ovat ja voiko niitä kaupallistaa? Emmi Haltia Kokkola 15.11.2011 Mitä ekosysteemipalvelut ovat? Tulvasäätely Eroosion esto Ekosysteemin prosessit Hiilensidonta Virkistys Maisema

Lisätiedot

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v

Lisätiedot

CROSS CLUSTER 2030 Metsä- ja energiateollisuuden Skenaariot Jaakko Jokinen, Pöyry Management Consulting Oy 8.10.2014

CROSS CLUSTER 2030 Metsä- ja energiateollisuuden Skenaariot Jaakko Jokinen, Pöyry Management Consulting Oy 8.10.2014 CROSS CLUSTER 23 Metsä- ja energiateollisuuden Skenaariot Jaakko Jokinen, Pöyry Management Consulting Oy 8.1.214 MIHIN UUSIA BIOTUOTTEITA TARVITAAN? ÖLJYTUOTTEIDEN NETTOTUONTI Öljyn hinnan nopea nousu

Lisätiedot

ELINVOIMAA METSISTÄ Padasjoen tiedotustilaisuus

ELINVOIMAA METSISTÄ Padasjoen tiedotustilaisuus ELINVOIMAA METSISTÄ Padasjoen tiedotustilaisuus Padasjoen Kuntala, Kellosalmentie 20 19.3.2013 Metsäsektorin merkitys aluetaloudessa Pekka Salonen, kuntien edustaja ohjausryhmässä Metsävarat ja niiden

Lisätiedot

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS Suomen tulevaisuuden visio: Suomi 2025 yhdessä rakennettu Tilannekuva/SWOT Kestävä kasvu ja julkinen

Lisätiedot

Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle

Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle MTK:n METSÄPOLITIIKAN AMK-KONFERENSSI 25.3.2015 Kehitysjohtaja Markus Lassheikki biotalous - mitä se on - metsässä on kasvupotentiaalia - uutta

Lisätiedot

Metsäkoneyrittämisen taloustilanne

Metsäkoneyrittämisen taloustilanne Metsäkoneyrittämisen taloustilanne Arto Rummukainen Jarmo Mikkola Markku Penttinen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Koneyrittäjien Syysriihi Rovaniemi 30.10.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä

Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä Kestävän energian päivä III Hattula, Lepaa 30.10.2014 Sivu 1 30.10.2014 Häme-Uusimaa mk-alue (Päijät-Häme, Kanta-Häme, osa Uusimaata) Sivu 2 30.10.2014 Metsävarat

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien vaikutukset puunhankintaan 2

Lisätiedot

Suomen metsiin perustuva hyvinvointi 2015: Tulevaisuuskatsaus. Lauri Hetemäki

Suomen metsiin perustuva hyvinvointi 2015: Tulevaisuuskatsaus. Lauri Hetemäki Suomen metsiin perustuva hyvinvointi 2015: Tulevaisuuskatsaus Lauri Hetemäki Muuttuva yhteiskunta ja metsäsektori seminaari 2.3.2006, Tieteiden Talo, Helsinki Sisältö 1. Tausta 2. Lähestymistapa 3. Metsien

Lisätiedot

Kansallispuistojen paikallistaloudellisten vaikutusten arviointimenetelmä Paavo/Pasta

Kansallispuistojen paikallistaloudellisten vaikutusten arviointimenetelmä Paavo/Pasta Kansallispuistojen paikallistaloudellisten vaikutusten arviointimenetelmä Paavo/Pasta Martti Aarnio Metsähallitus, Luontopalvelut Suomen maailmanperintökohteiden hoitosuunnitelma/management Plan -koulu

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010)

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Tutkimusohjelman tulosten esittely Ohjelmajohtaja: MMT Riitta Hänninen riitta.hanninen@metla.fi Metsätieteen päivä

Lisätiedot

Suomen elintarviketoimiala 2014

Suomen elintarviketoimiala 2014 Suomen elintarviketoimiala 2014 Strateginen toimialakatsaus Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Tiivistelmä 8 1 Suomen talous ja elintarviketoimiala 10 1.1 Kansantalouden kehitys 10 1.2

Lisätiedot

Metsien monikäytön arvottaminen

Metsien monikäytön arvottaminen 1 Metsien monikäytön arvottaminen Päättäjien Metsäakatemia 19.5.2011 Oulu ARTTI JUUTINEN Tieteenala 2 Taloustiede: tutkii niitä syy- ja seuraussuhteita, jotka vallitsevat yhteiskunnassa tuotanto- ja kulutusyksiköiden

Lisätiedot

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013 VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11. Meri Vehkaperä, KTL, lehtori, konsultti S-posti: meri.vehkapera@haaga-helia.fi Puh. 040 514 0646 2 Tänään aiheena Vastuullisuuden käsitteitä ja tasoja

Lisätiedot

Raha puhuu, mistä saadaan arvot virkistyshyödyille?

Raha puhuu, mistä saadaan arvot virkistyshyödyille? Raha puhuu, mistä saadaan arvot virkistyshyödyille? Artti Juutinen Metsästä hyvinvointia tutkimusohjelman loppuseminaari 25.3.2014 Suomen luontokeskus Haltia Taloudelliset tarkastelut Paikallis-, alue-

Lisätiedot

Monikäyttömetsätalous valtion mailla

Monikäyttömetsätalous valtion mailla Monikäyttömetsätalous valtion mailla Kirsi-Marja Korhonen MMT, aluepäällikkö Metsähallitus Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka lailla määritelty tehtävä on hoitaa, käyttää ja suojella valtion maita

Lisätiedot

Mihin yhteiskunnalliseen tietotarpeeseen Metsästä hyvinvointia -tutkimusohjelma vastaa? Liisa Tyrväinen, ohjelmajohtaja

Mihin yhteiskunnalliseen tietotarpeeseen Metsästä hyvinvointia -tutkimusohjelma vastaa? Liisa Tyrväinen, ohjelmajohtaja Mihin yhteiskunnalliseen tietotarpeeseen Metsästä hyvinvointia -tutkimusohjelma vastaa? Liisa Tyrväinen, ohjelmajohtaja Luonnosta voimaa ja hyvinvointia -seminaari Luontokeskus Haltia, Espoo 25.3.2014

Lisätiedot

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Lapin Liikennepäivät 12.11.2015 Tehoa teollisuuden logistiikkaan Metsä Group ja logistiikka Metsä Groupissa Suomen

Lisätiedot

Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto

Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto Ympäristötiedon avautuminen palvelemaan kuntien päätöksentekoa 19.11.2013 Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto Hyöty irti

Lisätiedot

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA Suomi KOKO SUOMI ON HYVIN METSÄINEN Metsää* on maapinta-alasta 86 %. Mikäli mukaan ei lasketa joutomaata**, metsän osuus maapinta-alasta on 67 %. Metsän osuus maapinta-alasta

Lisätiedot

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS OSSI PUROMÄKI METSÄ FIBRE, 1 on kannattava ja kilpailukykyinen metsäteollisuuskonserni 2 Metsä Fibre lyhyesti METSÄ FIBRE Maailman johtavia havuselluntuottajia ja suuri

Lisätiedot