OPINTO-OPAS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPINTO-OPAS 2010-2011"

Transkriptio

1 VAASAN YLIOPISTO AVOIN YLIOPISTO OPINTO-OPAS Nam et ipsa scientia potestas est (Tieto itsessään on myös valtaa) 1

2 Julkaisija: Vaasan yliopisto Avoin yliopisto. Toimittaja: Outi Järvi. Kannet: Maria Heikkola. Taitto: Mikael Mäenpää, Merja Kokko. Painopaikka: Waasa Graphics Painos: kpl. ISSN:

3 AINA OPPII JOTAIN UUTTA Uusi lukuvuosi alkaa uudenlaisessa yliopistossa. Moni asia on yliopiston sisällä muuttunut, mutta opiskelijan kannalta muutokset eivät ole suuria. Vaasan yliopistossa avoimen yliopiston opinnot jatkuvat entiseen tapaan ja opintotarjonta on suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Tarjolla on monia kandidaatin tutkintoon tähtääviä opintopolkuja sekä mahdollisuuksia suorittaa avoimen yliopiston väyläopinnot. Opiskelijamme voivat myös osallistua yliopiston päiväopintoihin filosofisen tiedekunnan PÄIVI-opinnoissa. Avoin yliopisto on mahdollisuus, joka on avoin jokaiselle kiinnostuneelle. Opiskelijaksi voi tulla kuka tahansa iästä ja koulutustaustasta riippumatta. Enemmistö opiskelijoistamme on työikäistä väestöä, mutta kursseille voivat osallistua yhtä hyvin lukioikäiset kuin eläkkeellä olevatkin. Pohjakoulutusvaatimuksia ei ole. Pelkkä kiinnostus opiskeluun tai opiskeltavaan aiheeseen riittää. Yliopistollinen aikuisopiskelu on hyödyllistä monissa elämäntilanteissa. Opiskelija voi esimerkiksi täydentää omaa ammattitaitoaan, vaihtaa kokonaan alaa, käyttää sapattivapaan tai välivuoden hyödykseen tai kohentaa yleissivistystään. Avoimessa yliopistossa voi aloittaa opiskelun kokeilumielessä, jos ei ole varma siitä, onko ala oikea tai miten yliopisto-opiskelu itselle sopisi. Avoimen yliopiston opinnot sopivat erinomaisesti myös yritysten ja muiden organisaatioiden henkilöstökoulutukseksi. Viime aikoina avoimen yliopiston opiskelusta on tullut monelle määrätietoista ja tavoitteellista, sillä kandidaatin tutkintoon tähtääviä opintopolkuja on tullut tarjolle useita. Niitä on tarjolla Vaasassa, Ilmajoella, Kauhajoella, Kokkolassa, Seinäjoella, Tampereella ja Ylivieskassa. Opintoihin liittyy kiinteästi henkilökohtainen opinto-ohjaus, jonka tuomme myös edellä mainituille paikkakunnille Opinto-oppaamme on muuttunut aikaisemmasta. Sen sisältö on keventynyt, sillä kurssikuvaukset on jätetty pois. Tiedot kurssien sisällöistä ja kirjallisuudesta löytyvät verkkosivuiltamme linkin Opintotarjonta alta. Samasta paikasta löytyvät myös aikataulut ja kurssien hinnat. Verkkosivuilla on viimeisintä päivitettyä tietoa, joten niitä kannattaa seurata. Jos jokin asia jää askarruttamaan, niin älä epäröi ottaa yhteyttä meihin! Avoin yliopisto on paikka, jossa voi oppia jotain uutta. Sitä todistaa opiskelijoilta tuleva palaute, jossa usein kerrotaan, kuinka opinnot heijastuvat myönteisesti myös omaan työhön. Esimerkkinä tästä Myynnin johtaminen kurssin opiskelijan palaute: Kurssilta löytyi työkaluja ja ideoita oman työn kehittämiseen. Lisäksi uskon tämän kurssin auttavan jatkoopinnoissa ja antavan potkua myös mahdolliselle kandityön aiheelle. Anna sinäkin itsellesi mahdollisuus oppia jotain uutta. Tervetuloa opiskelemaan Vaasan yliopiston avoimeen yliopistoon! Outi Järvi Koulutuspäällikkö Vaasan yliopiston avoin yliopisto 3

4 Sisällys AINA OPPII JOTAIN UUTTA... 3 AVOIN YLIOPISTO ESITTÄYTYY... 7 Opiskelijapalvelut... 7 Henkilökunta... 8 Mikä on avoin yliopisto...10 KÄYTÄNNÖN OHJEITA OPISKELIJALLE...11 Ilmoittautuminen...11 Peruuttaminen...12 Maksaminen...12 Opiskelu...12 Tenttiminen...14 OPISKELUN TUEKSI...16 Opintojen ohjaus...16 Informaatiotilaisuudet avoimen yliopiston opiskelijoille...16 Opintojen rahoitusmuodot - informaatiotilaisuus...16 Opiskelijapalvelut...16 Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS)...17 Opinto-oppaat ja verkkosivut...17 Kirjasto- ja muut oheispalvelut opiskelijoille...18 Vaasan tiedekirjasto Tritonian kirjastopalvelut...18 Vaasan yliopiston Tietohallinnon palvelut (atk-keskus)...18 Oppimiskeskuksen (EduTech) palvelut...19 Kirjakauppa Pro Gradu Oy...19 Vaasan yliopistopaino...19 Tervahovin infopiste...19 Ravintolat ja kahvilat...19 Tenttiarkistot...19 Ylimääräisenä opiskelijana opiskelu sekä PÄIVI-opinnot...20 Opintojen korvaavuudet ja aikaisempien opintojen sisällyttäminen tutkintoon...20 VAASAN YLIOPISTON TUTKINNOT JA NIIHIN LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ...21 TUTKINTOON TÄHTÄÄVÄ OPISKELU AVOIMESSA YLIOPISTOSSA - AVOIMEN YLIOPISTON VÄYLÄ JA OPINTOPOLUT...23 Avoimen yliopiston väylä...24 Hallintotieteiden opintopolku...26 Kauppatieteiden opintopolku...28 OPISKELIJANA AVOIMESSA YLIOPISTOSSA...30 LUKUVUODEN OPINTOTARJONTA...32 OPINNOT VAASAN YLIOPISTOSSA OPINTOJAKSOITTAIN...33 Vaasan yliopisto avoin yliopisto...33 Filosofinen tiedekunta...33 Kauppatieteellinen tiedekunta...36 Teknillinen tiedekunta...39 PÄIVI-opinnot...40 PÄIVI-opinnot Vaasan yliopiston avoimessa yliopistossa

5 SANOMALEHTIYLIOPISTO...45 Sanomalehti kansan sivistäjänä...45 Sanomalehtiyliopisto syksyllä OPINNOT YHTEISTYÖOPPILAITOKSISSA VAASASSA...46 Vaasan ammattikorkeakoulu...46 Vaasan kesäyliopisto...47 Vaasan lyseon lukio...50 OPINNOT YHTEISTYÖOPPILAITOKSISSA ERI PAIKKAKUNNILLA...51 Ilmajoki, Etelä-Pohjanmaan opisto...51 Kauhajoki, Kauhajoen evankelinen opisto...53 Kauhava ja Järviseutu, JÄRKI-hanke...54 Kauhava, TEKO-hanke, Suomen Yrittäjäopisto...55 Kaustinen, Kaustisen evankelinen kansanopisto...56 Kokkola, Keski-Pohjanmaan kesäyliopisto...57 Pori, Länsi-Suomen kesäyliopisto...60 Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto...61 Tampere, Tampereen kesäyliopisto...65 Ylivieska, Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto...67 IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO...68 OPETUSTILAT VAASAN YLIOPISTOSSA...69 VAASAN YLIOPISTON KAMPUSALUEEN KARTTA...70 Kurssihakemisto

6 Tunnelmakuvia venäjän alkeiskurssilta keväällä 2010, kuvannut Maarja Kiisler. Kun on hyvä opettaja, tarkkaan suunnitellut monipuoliset oppitunnit ja innostunut ryhmä, niin oppiminen on hauskaa. Sijoitetulle ajalle ja rahalle saa vastinetta. 6

7 AVOIN YLIOPISTO ESITTÄYTYY Opiskelijapalvelut neuvoo ja palvelee Sinua kaikissa opiskeluusi liittyvissä asioissa. Ilmoittautumiset, peruutukset ja maksut Opiskelijanumerot Tenttitulokset, arvosanatiedustelut ja muut tenttimiseen liittyvät tiedustelut Opintosuoritusotteet Opetus- ja tenttiaikataulut Opinto-opastilaukset Verkko-opintojen käyttäjätunnukset OPISKELIJAPALVELUIDEN YHTEYSTIEDOT Postiosoite: PL 700, Vaasa Käyntiosoite: Luotsi-rakennus (2. krs), Wolffintie 34, Vaasa. Käynti Marmoriportin puoleisesta päädystä. Puhelin: (06) , Sähköposti: Internet: fi/avoin Toimistosihteeri: Helena Kuivalainen (06) , sähköposti: fi OPISKELIJAPALVELUT AVOINNA ma-to pe suljettu, puhelinpäivystys klo Opiskelijapalautetta: Opin todella paljon!! Voin hyödyntää heti työssäni... 7

8 Henkilökunta OPISKELIJAPALVELUT Toimistosihteeri Helena Kuivalainen (06) , OPETUSJÄRJESTELYT Koulutussihteeri Marita Katajamäki (06) , gsm , Opetusjärjestelyt, opetusaikataulujen laatiminen, tenttijärjestelyt, opettajayhteistyö,avoinyliopisto.fi-oppiaineistosivujen päivittäminen. OPINTOJEN OHJAUS JA OPETUKSEN SUUNNITTELU Opintopäällikkö Sonja Hakala (06) , gsm , Opinto-ohjaus Vaasan ja Kyrönmaan alueella, tutkintoon tähtäävän opiskelun ohjaus, erilliset todistukset suoritetuista opinnoista, oppilaitosyhteistyö, yleisöluennot, Sanomalehtiyliopisto, Ikääntyvien yliopisto, opetuksen suunnittelu ja kehittäminen, yhteistyö oppiaineiden ja tiedekuntien kanssa. Projektipäällikkö Reetta Kungsbacka (06) , gsm , Opinto-ohjaus Seinäjoen ja Kokkolan yliopistokeskusten vaikutusalueella ja yhteistyöoppilaitoksissa, alueellisen opetuksen suunnittelu ja kehittäminen, tutkintoon tähtäävän opiskelun ohjaus, TEKO-hankkeen opinto-ohjaus, Ikääntyvien yliopisto. Projektipäällikkö, JÄRKI-hanke Terttu Harakka (06) , gsm , Alueellinen yliopisto-opetus sekä yritysyhteistyö Järviseudun ja uuden Kauhavan alueella. 8

9 SÄHKÖISTEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Projektipäällikkö Kaisa Toivonen (06) , gsm , ATIK/FinO-projekti, avoimen yliopiston sähköisten järjestelmien kehitys, tilastointi, verkkokurssien tunnukset. Projektityöntekijä Mikael Mäenpää gsm , ICT-alan projektit, SYLVIA-hanke Suunnittelija Heli Rintamäki gsm , ICT-alan projektit, Osaajaverkosto-hanke, SYLVIA-hanke. HALLINTO JA KEHITTÄMINEN Koulutuspäällikkö Outi Järvi (06) , gsm , Yksikön esimies, toiminta- ja taloussuunnittelu, koulutuksen suunnittelu ja kehittäminen. Yliopistoharjoittelija Maria Heikkola Avoimen yliopiston viestintään liittyvät tehtävät. OPETTAJAT Sovi vastaanottoaika sähköpostitse. Sirpa Kotamäki, Laskentatoimi ja rahoitus gsm , Vastaanotto: Tervahovi D 225. Mika Kärkkäinen, Talousoikeus (06) , gsm , mika.karkkainen@uwasa.fi Vastaanotto: Tervahovi A323. Hellevi Lampimäki, Johtaminen (06) , gsm , hellevi.lampimaki@uwasa.fi Vastaanotto: Tervahovi C

10 Mikä on avoin yliopisto Avoin yliopisto yliopisto kaikille Avoimella yliopistolla on suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä oma, selkeä, aikuisopiskelijalle suunnattu tehtäväalueensa. Avoimen yliopiston tehtävänä on tarjota yliopiston ulkopuolella oleville opiskelijoille akateemista sivistystä ja tuoda tarjolle tutkimukseen perustuvaa yliopistollista opetusta. Avoimessa yliopistossa ei voi suorittaa yliopistotutkintoa, mutta avoimen yliopiston väylän tai kandidaatin tutkintoon johtavan opintopolun kautta voi päästä erillisvalinnassa yliopiston varsinaiseksi opiskelijaksi. Avoin yliopisto on kaikkien yliopisto iästä ja koulutustaustasta riippumatta. Se tarjoaa mahdollisuuksia erilaisissa elämäntilanteissa oleville, opiskelusta kiinnostuneille. Vaasan yliopistossa avoimen yliopiston toimintaan liittyy kiinteästi opinto-ohjaus, johon kaikki opiskelijamme voivat osallistua. Opinto-ohjaajiltamme voi varata ajan henkilökohtaiseen keskusteluun ja opintosuunnitelman laatimiseen. He auttavat opiskelun alkuun ja tukevat opiskelijoitamme heidän tavoitteissaan. Niille, jotka eivät ole kiinnostuneet opintosuorituksiin tähtäävästä opiskelusta, avoin yliopisto tarjoaa yleisöluentosarjoja ja seminaareja. Esimerkiksi varttuneemmalle väelle on suunnattu Ikääntyvien yliopisto, jonka luentotilaisuuksiin ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita. Vaasan yliopiston avoimella yliopistolla on myös oma, ainutlaatuinen toimintamuotonsa, Sanomalehtiyliopisto. Sanomalehti Pohjalaisen kanssa yhteistyönä toteutettava Sanomalehtiyliopisto vie yliopiston luennot sananmukaisesti postiluukusta kotiin. Sanomalehtiyliopiston opintojaksoja voi suorittaa avoimessa yliopistossa ja niitä voi sisällyttää myös tutkintoon tähtääviin opintoihin. Opetus järjestetään iltaisin ja viikonloppuisin, jotta mahdollisimman moni voisi osallistua siihen. Verkkoopiskelu lisää joustavuutta ja joissakin oppiaineissa on mahdollista suorittaa kaikki tai lähes kaikki opinnot verkon välityksellä. Opetusta on tarjolla myös päiväaikaan PÄIVI-opinnoissa. Tätä yliopiston päiväopetukseen integroitua avointa yliopisto-opetusta tarjotaan filosofisen tiedekunnan opinnoissa (hallintotieteet ja kielet). PÄIVI-opinnoissa avoimen yliopiston opiskelijat opiskelevat samoissa ryhmissä yliopiston varsinaisten opiskelijoiden kanssa. Opiskelu avoimessa yliopistossa on opiskelijalle maksullista. Avoimen yliopiston omassa opetuksessa maksut perustuvat valtioneuvoston asetukseen yliopistojen toiminnassa perittävistä maksuista (1982/2009). Yhteistyöoppilaitokset hinnoittelevat avoimen yliopiston opintomaksut muilla perusteilla. Koska avoin yliopisto-opiskelu katsotaan sivutoimiseksi ja yleissivistäväksi, ei opintoihin yleensä voi saada opintotukea tai muita opintososiaalisia etuja. Opiskelu ei myöskään oikeuta opiskelija-alennuksiin. Työttömille on kuitenkin auennut opiskelumahdollisuuksia avoimessa yliopistossa. Tietoa opintoihin liittyvistä tukimuodoista saa mm. TE-toimistoista ( Kelasta ( ja Koulutusrahastosta (www. koulutusrahasto.fi). ROHKEASTI AVOIMEEN YLIOPISTOON! 10

11 KÄYTÄNNÖN OHJEITA OPISKELIJALLE Ohjeet koskevat Vaasan yliopiston avoimen yliopiston omaa opetusta Vaasassa. Yhteistyöoppilaitoksissa, esim. kesäyliopistoissa, noudatetaan oppilaitosten omia ohjeita. Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen opintoihin tapahtuu osoitteessa Opintoihin voi pääsääntöisesti ilmoittautua milloin vain ennen opetuksen alkamista. Poikkeuksena ovat opiskelijamäärältään rajatut kurssit (R) ja PÄIVI-opinnot, joihin ilmoittautuminen tapahtuu tiettynä aikana. Opiskelija voi ilmoittautua kokonaisuuteen tai yksittäiselle opintojaksolle. Kokonaisuuteen ilmoittautuja saa opinto-oikeuden kaikkiin kokonaisuuteen kuuluviin opintojaksoihin ja rajatuissa (R) kokonaisuuksissa ilmoittautujalla on etusija opiskelupaikkaan yksittäiselle opintojaksolle ilmoittautuvaan nähden. Vapaita opiskelupaikkoja voi tiedustella Opiskelijapalvelusta ilmoittautumisajan jälkeen. Ilmoittaudu avoimen yliopiston opintoihin hyvissä ajoin ja mielellään viimeistään 1 viikko ennen opintojen alkamista. Ilmoittautuminen opiskelijamäärältään rajoitettuihin opintoihin (R) alkaa: Syyslukukaudella ma klo 9.00 alkaen Kevätlukukaudella ma klo 9.00 alkaen PÄIVI-opinnot ma klo 9.00 alkaen Ilmoittautumisaika PÄIVI-opintoihin päättyy , hallintotieteissä kaksi viikkoa ennen opintojen alkua Ilmoitathan ystävällisesti uudet, muuttuneet yhteystietosi ja sähköpostiosoitteesi avoimen yliopiston Opiskelijapalveluun puh. (06) tai avoinyo@uwasa. fi. Käytämme ensisijaisena yhteydenpitokanavana sähköpostia. Kiitos! 11

12 Peruuttaminen Peruutusilmoitus tulee tehdä kirjallisesti viimeistään viikkoa (7 pv) ennen opintojen alkamista sähköpostitse saamasi peruutuslinkin kautta tai Opiskelijapalveluun. Sanomalehtiyliopiston kursseissa ja kirjatentteinä suoritettavissa kursseissa peruutusaika päättyy neljä viikkoa ennen ensimmäistä tenttiä tai palautuspäivää. Muussa tapauksessa kurssimaksu peritään täysimääräisenä. Osallistumismaksun maksamatta jättäminen ei tarkoita opintojen peruuttamista. Myöhästyneitä peruutuksia ei oteta vastaan eikä laskutettuja/maksettuja osallistumismaksuja palauteta. Peruutuksia ei oteta vastaan puhelimitse. Mikäli myöhästyneen peruutuksen syynä on todistettava sairaus, osallistumismaksua ei peritä. Peruutusaika PÄIVI-opintoihin päättyy ilmoittautumisajan päättyessä. Maksaminen Osallistumismaksut laskutetaan ilmoittautumisten perusteella, ellei osallistumista ole kirjallisesti peruutettu viikkoa ennen opintojen alkamista. Maksumuistutusmaksu on 5 euroa. Mahdolliset maksukäytännön muutokset verkkosivuillamme. Myös pelkästä tenttiin osallistumisesta peritään opintojakson mukainen osallistumismaksu. Avoimet yliopisto-opinnot ovat opiskelijalle maksullisia. Maksut perustuvat valtion maksuperustelakiin (150/1992), yliopistolakiin (558/2009) ja valtioneuvoston asetukseen (1082/2009). Asetuksen 2 :n mukaan yliopiston myöntäessä opiskelijalle rajatun oikeuden suorittaa tutkintoihinsa kuuluvia opintoja avoimina yliopisto-opintoina ilman tutkinnonsuorittamisoikeutta, se voi periä opiskelijalta näistä opinnoista enintään kymmenen euroa opinto-oikeuteen kuuluvaa opintopistettä kohden. Yhteistyöoppilaitokset hinnoittelevat avoimen yliopiston opinnot muilla perusteilla. Opiskelu Aikataulut Opetus pidetään pääsääntöisesti iltaisin klo jälkeen tai viikonloppuisin. Aikataulut löytyvät verkkosivuilta sekä yliopiston päärakennuksessa, Tervahovissa, sijaitsevalta ilmoitustaululta. Ilmoitustaulun löydät Infopisteen läheisyydestä. Aikataulumuutoksista ei ilmoiteta erikseen, seuraa mahdollisia muutoksia verkkosivuilla PÄIVI-opintojen aikataulut noudattavat yliopiston päiväopetuksen aikoja. Huom! Opetustuntien äkillisestä peruuntumisesta johtuvia opiskelijalle aiheutuneita matka- tai muita mahdollisia kuluja ei korvata. Opetustilat Vaasassa Luentosalit ovat pääsääntöisesti Vaasan yliopistossa Tervahovissa, Fabriikissa, Technobothniassa ja Tritoniassa. Kampusalueen kartta osoitteessa ja rakennusten pohjapiirrokset luentosaleineen osoitteessa Kampusalueen kartta myös tämän oppaan sivulla

13 Opintomateriaalit Opintomateriaali jaetaan yleensä luennoilla tai se on saatavilla sähköisessä muodossa. Joissakin tapauksissa opintomateriaali on saatavilla kirjakauppa Pro Gradusta (esim. luentokalvot tai artikkelit). Pro Gradu sijaitsee tiedekirjasto Tritoniassa Vaasan yliopistokampuksella. Sanomalehtiyliopiston julkaisut ovat myynnissä Opiskelijapalvelussa. Opinto-oikeus Avoimen yliopiston opinto-oikeus on määräaikainen. Opiskelijan oikeus suorittaa opintokokonaisuus tai erillinen opintojakso alkaa opintoihin ilmoittautumisesta. Opinto-oikeus päättyy kun opintokokonaisuuteen sisältyvästä viimeisestä opintojaksosta tai erillisestä opintojaksosta on ollut 3. tentti tai kun jonkin muun suoritustavan (esim. essee) määräaika menee umpeen. Opintokokonaisuus pyritään järjestämään siten, että se on mahdollista suorittaa 1-1½ lukuvuoden aikana. Mikäli opiskelijalta jää opintokokonaisuudesta jokin jakso suorittamatta, voi puuttuvan opintojakson suorittaa myöhemmin, mikäli opintokokonaisuus järjestetään samansisältöisenä uudelleen. Opintojakson suorittamisesta peritään erillisjakson osallistumismaksu. Opintotarjonta Vaasan yliopiston avoimen yliopiston verkkosivuilla ja avoimen yliopiston opinto-oppaassa. Rajoitetut kurssit R-kirjaimella merkityt opinnot tarkoittavat opiskelijamäärältään rajoitettuja kursseja, joita ovat mm. kielten kurssit ja verkko-opinnot. Etusija on opintokokonaisuuteen ilmoittautuneilla. Mahdollisista peruutuspaikoista ilmoitetaan varasijoilla oleville erikseen. Vahvistus Opintoihin ilmoittautumisesta lähetetään saapumisvahvistus ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen. Mikäli kurssi perutaan tai mikäli opiskelija ei mahdu rajoitetulle kurssille, ilmoitetaan siitä erikseen. Opiskelijanumero Opiskelijanumero on henkilökohtainen ja pysyy aina samana Vaasan yliopiston opintoja suoritettaessa. Opiskelijanumeroa tarvitset mm. verkko-opinnoissa, tentti-ilmoittautumisessa, tenttivastauspaperissa ja muussa opiskeluusi liittyvässä asioinnissa. Opiskelijanumeron saa Opiskelijapalvelusta. Muista kurssi-ilmoittautuminen! Kurssin suorittaminen tenttimällä, esseellä tms. tavalla edellyttää myös kurssi-ilmoittautumista ennen tenttiä/esseetä. Muutokset ovat mahdollisia opintotarjonnassa ja aikatauluissa. Seuraa verkkosivujamme opintotarjonta. 13

14 Tenttiminen Tenttimällä suoritettavien opintojaksojen päätteeksi järjestetään kolme keskenään samanarvoista tenttiä, jotka sisältyvät osallistumismaksuun. Opintojaksokohtaiset tenttipäivät löytyvät kurssi-kuvauksesta verkkosivuilta. Tenttiin ilmoittautuminen Ilmoittaudu tenttiin verkkosivuillamme (pikalinkit) viimeistään 7 päivää ennen tenttiä. Saat sähköpostiisi vahvistuksen tentti-ilmoittautumisesta, joka sisältää tentti-ilmoittautumisen peruutuslinkin. Peruutus on tehtävä viimeistään kaksi päivää ennen tenttiä. Verkkosivuiltamme löydät tarkemmat ohjeet. Vaasan yliopiston tutkinto-opiskelijat ilmoittautuvat avoimen yliopiston tentteihin Oodissa, jossa ne ovat erotettu päiväpuolen tenteistä tekstillä AVOIN YO. Mikäli ilmoittaudut kahteen samanaikaiseen tenttiin, tee siitä lisäilmoitus Opiskelijapalveluun, puh. (06) tai avoinyo@uwasa.fi. Tentti-ilmoittautumisessa ja tenttipaperissa tarvittavan opiskelijanumeron saat Opiskelijapalvelusta. HUOM! Mikäli opiskelijan tarkoituksena on suorittaa opintojakso pelkästään tenttimällä, on tenttiilmoittautumisen lisäksi silti tehtävä kurssi-ilmoittautuminen. Kurssi-ilmoittautuminen vaaditaan myös Vaasan yliopiston tutkinto-opiskelijoilta. PÄIVI-opiskelijat ilmoittautuvat kyseisen tiedekunnan järjestämiin tentteihin Oodissa. Jokaiseen tenttiin ilmoittaudutaan erikseen. Tenttiaika ja -paikka Lauantaisin klo Tervahovi rakennus, Levón-sali A202. Mahdolliset salimuutokset ilmoitetaan Tervahovin aulassa sijaitsevalla infopisteellä. Tenttipäivät löytyvät verkkosivuiltamme. Yhteistyöoppilaitosten järjestämissä tenteissä noudatetaan kyseisten oppilaitosten ohjeita. Tenttiminen toisella paikkakunnalla Tenttejä voidaan joissakin tapauksissa järjestää muillakin paikkakunnilla erillistä maksua vastaan. Lisätietoja Marita Katajamäki, puh. (06) tai marita.katajamaki@uwasa.fi. Tenttitilaisuus Tenttitilaisuuteen tulee saapua ajoissa. Istumaan käydään tentinvalvojan osoittamassa istumajärjestyksessä. Mukaan saa ottaa kirjoitusvälineet ja muut erikseen mainitut apuvälineet. Puhelimet, laukut yms. jätetään salin eteen tai sivustoille. Keskustelu on kielletty sen jälkeen kun kysymyksiä on alettu jakaa. Tentistä saa poistua aikaisintaan 45 minuutin kuluttua tentin alkamisesta. Poistuttaessa on aina palautettava ainakin yksi nimellä varustettu vastauspaperi. Yrityksestä luopuneet kirjoittavat paperiin sanan luovun. Vastauspaperia palautettaessa on esitettävä henkilöllisyystodistus. Huom! Kirjallisten tenttien sijasta voidaan tentti järjestää myös muulla tavoin, esimerkiksi ryhmätentteinä, tehtävinä tai muilla tavoin. Tällöin noudatetaan opettajan antamia ohjeita. 14

15 Tenttitulokset Tarkistusaika 30 päivää. Tenttitulokset päivittyvät tarkistusajan päätyttyä kahden viikon kuluessa opintosuoritusrekisteriin. Arvosanatiedustelut Opiskelijapalvelusta puh. (06) Osasuorituksien tuloksia voi tiedustella suoraan opettajalta (sähköpostitse). Opintosuoritusten arvostelu Arvostelussa käytetään viisiportaista asteikkoa 1 5, jossa 5 = erinomainen, 4 = erittäin hyvä, 3 = hyvä, 2 = tyydyttävä, 1 = välttävä. Opintosuoritukset voidaan myös arvostella hyväksytyiksi tai hylätyiksi. Opintosuoritusten arviointiperusteet löytyvät Vaasan yliopiston tutkintosäännön pykälistä ( Arvosteluunsa tyytymätön opiskelija voi pyytää oikaisua arvostelun suorittaneelta opettajalta. Suoritettua arvosanaa voi korottaa, jolloin parempi jää voimaan. Opintorekisteriote Opiskelijalle toimitetaan pyydettäessä opintorekisteriote, joka on virallinen todistus suorituksista. Erillisiä todistuksia ei kirjoiteta. Opintorekisteriotteessa näkyvät vain opintojakson lopulliset kokonaisarvosanat. Opintorekisteriotteen voit tilata verkkosivuiltamme tai Opiskelijapalvelustamme. Opiskelijapalautetta: Opin näin uutena yliopisto-opiskelijana, että tenttikirjat voisi aukaista hieman aikaisemmin, joten tästä lähtien luen aikaisemmin tentteihin, ehkäpä samaa aikaa opetuksen kanssa. Kuva: Maarja Kiisler. ONNEA TENTTIIN! 15

16 OPISKELUN TUEKSI Opintojen ohjaus Informaatiotilaisuudet avoimen yliopiston opiskelijoille Opiskelunsa aloittavien on hyvä ensin tutustua Vaasan yliopistoon, yliopisto-opiskeluun ja opiskeluympäristöön. Avoin yliopisto järjestää opiskelijoilleen syksyisin opintoneuvontatilaisuuksia, joiden tarkoituksena on vauhdittaa opintojen alkua. Tutustumme avoimen yliopiston käytäntöihin, käymme läpi opintojen rakennetta, kerromme avoimen väylästä. Lisäksi esittelemme yliopiston tiloja ja kampusaluetta. Informaatiotilaisuuksia järjestetään myös yhteistyöoppilaitoksissa. Informaatiotilaisuudet Vaasassa keskiviikkona klo tiistaina klo Paikkana on Vaasan yliopiston Luotsi-rakennuksen iso neuvotteluhuone. Seuraa tarkempia tietoja osoitteesta: Tilaisuudet ovat samansisältöisiä ja maksuttomia. Kahvitarjoilun vuoksi pyydämme ilmoittautumista opiskelijapalveluun, puh. (06) tai sähköpostilla HUOM! Infotilaisuus on pakollinen niille opiskelijoille, jotka suorittavat opintojakson Johdatus yliopistoopiskeluun, 2 op. Tilaisuudessa ohjeistetaan, kuinka jakso suoritetaan. Opintojen rahoitusmuodot - informaatiotilaisuus torstaina klo Paikkana on Vaasan yliopiston Tervahovi-rakennuksen Palomäki-sali (A201) Mitä tukea voi saada jos lähtee opiskelemaan? Työssä olevien sekä työnhakijoiden mahdollisuudet rahoittaa opintojaan. Koulutusneuvoja/Projektipäällikkö Ann-Maj Törnroos Lähde/Källan projektista ja koulutusneuvoja Sari Niemi Vaasan TE-toimistosta. Tilaisuus on maksuton. Pyydämme ilmoittautumista opiskelijapalveluun, puh. (06) tai sähköpostilla avoinyo@uwasa.fi. Tervetuloa! Aikuisopiskelijan päivä Vaasan torilla Tule kysymään avoimen yliopiston opinnoista. Tarkempia tietoja verkkosivuillamme Opiskelijapalvelut Opiskeluun liittyvissä käytännön asioissa (ilmoittautuminen, maksut, aikataulut, tenttitulokset) voit ensisijaisesti ottaa yhteyttä Opiskelijapalveluun, puh. (06) tai sähköpostitse avoinyo@uwasa.fi. Yhteistyöoppilaitosten ilmoittautuminen, maksut, aikataulut ja tenttitulokset hoidetaan kyseisissä oppilaitoksissa. 16

17 Informaatiotilaisuudet yhteistyöoppilaitoksissa Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto maanantai klo (info & aloitus kurssille Johdatus yliopisto-opiskeluun) keskiviikko klo (info & aloitus kurssille Johdatus yliopisto-opiskeluun) Kokkola, Keski-Pohjanmaan kesäyliopisto torstai klo (info yhteistyössä Chydenius-instituutin kanssa) keskiviikko klo (info & aloitus kurssille Johdatus yliopisto-opiskeluun) Tampere, Tampereen kesäyliopisto keskiviikko klo (info Johtamisen opiskelijoille ja opinnoista kiinnostuneille) Ilmajoki, Etelä-Pohjanmaan opisto keskiviikko klo (info & aloitus kurssille Johdatus yliopisto-opiskeluun) Ilmoittautumiset kyseisiin oppilaitoksiin, katso yhteystiedot oppaasta oppilaitosten sivuilta. Tervetuloa informaatiotilaisuuksiimme! Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Avoimessa yliopistossa on mahdollista opiskella tavoitteellisesti avoimen yliopiston väylään tai kandidaatin tutkintoon tähdäten. Avoin yliopisto tarjoaa mahdollisuuden henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) laatimiseen. Suunnitelma kannattaa tehdä ainakin vuositasolla, mutta yliopistotutkintoon tähtäävien opiskelijoiden olisi hyvä tehdä HOPS kattamaan useamman lukuvuoden opinnot. Opintosuunnitelman on hyvä olla ennemmin väljä kuin liian tiukka, sillä opintojen vaativuus ja ajantarve saattavat yllättää. Opinto-ohjausta antava henkilökuntamme on apunasi kaikissa opintojen vaiheissa, ja auttaa yksilöllisen opintosuunnitelman laatimisessa. Ota yhteyttä ja sovi tapaamisesta. Vaasan seudulla Sonja Hakalan kanssa puh. (06) tai , Yliopistokeskusalueiden (Seinäjoki, Kokkola) sekä yhteistyöoppilaitosten ja TEKO-hankkeen opintoneuvonnasta vastaa Reetta Kungsbacka, puh. (06) tai , uwasa.fi. Kauhavalla ja Järviseudulla toimivan JÄRKI-hankkeen opintoneuvonnasta vastaa Terttu Harakka, puh. (06) tai , Opinto-oppaat ja verkkosivut Avoimen yliopiston opinto-opas rakentuu eri paikkakuntien ja yhteistyöoppilaitosten opetustarjonnan mukaan. Vaasan yliopiston tiedekuntien opinto-oppaita voit ostaa ylioppilaskunnan kirjakauppa Pro Gradusta, Yliopistonranta 7 (Tritonia). Opinto-oppaisiin voit tutustua myös yliopiston verkkosivuilla osoitteessa Avoimen yliopiston verkkosivuilta löydät käytännön ohjeita ja vastauksia opiskeluun liittyviin kysymyksiin. Sivuilta on myös linkki opetustarjontaan, josta löytyvät opintojaksojen sisältökuvaukset ja opetusaikataulut. Lisäksi sivuilla ilmoitetaan ajankohtaisista asioista, kuten ilmoittautumisajankohdista, aikataulumuutoksista ja tietysti myös erilaisista tapahtumista, kuten yleisöluentosarjoista ja sanomalehtiyliopiston käynnistymisestä. Käy sivuillamme: 17

18 Kirjasto- ja muut oheispalvelut opiskelijoille Vaasan tiedekirjasto Tritonian kirjastopalvelut Tritonia on Vaasan yliopiston, Vaasan ammattikorkeakoulun, Åbo Akademin Vaasan yksikön, Hankenin ja Novian yhteinen kirjasto ja oppimiskeskus. Kirjaston kokoelmat ja palvelut ovat kaikkien käytettävissä. Kirjastosta voit lainata kurssikirjoja ja opintoja tukevaa tieteellistä kirjallisuutta. Kokoelmiin sisältyy erityisesti kolmen yliopiston eri koulutusalojen kirjoja ja lehtiä sekä hakuteoksia, virallisjulkaisuja, opinnäytteitä, sanakirjoja ja muita tiedonhaun apuneuvoja, jotka ovat saatavissa joko painettuina tai Tritonian verkkosivujen kautta. Tritoniassa on yli 400 työskentelypaikkaa ja yli 100 tietokonetta asiakkaille. Kirjaston toimipisteiden yhteystiedot: Tritonia Yliopistonranta Yliopistonranta 7, Vaasa Lainaus puh. (06) Kaukopalvelu puh. (06) Tritonia Raastuvankatu Raastuvankatu 29-33, Vaasa Lainaus puh Tritonia Sarjakatu Sarjakatu 2, Vaasa Lainaus puh. (06) Vaasan yliopiston Tietohallinnon palvelut (atk-keskus) Tietohallinnon tehtävänä on kehittää ja tarjota yliopiston opetuksen, opiskelun, tutkimuksen ja hallinnon käyttöön tietojenkäsittelypalveluja, kehittää ja ylläpitää yliopiston tietoliikenneverkkoa ja valvoa laitteistojen sekä ohjelmistojen käyttöä. Tietohallinto hankkii yliopiston käyttöön laitteita, ohjelmia, neuvontaa sekä koulutusta. Lisäksi julkaistaan käyttöoppaita, käsikirjoja ja tiedotteita. Tietohallinto sijaitsee Palosaarella Tervahovin merenpuoleisessa päädyssä 0- ja 1-kerroksissa, lisäksi toimitiloja on myös Technobothniassa. Atk-palveluiden käyttäjiä ovat yliopiston opettajat, opiskelijat, tutkijat ja muu henkilökunta. Lisäksi on mahdollista myös myydä maksullisia palveluja ulkopuolisille toimeksiantajille. Avoimen yliopiston opiskelijana voit saada opintojen edellyttämän rajoitetun käyttöoikeuden yliopiston atk-järjestelmiin opintojakson suorittamiseksi. Kun sinulle syntyy tarve käyttää yliopiston atk-järjestelmiä, ilmoita siitä avoimen yliopiston opiskelijapalveluun. Atk-keskukseen välittyvän tiedon perusteella sinulle luodaan tunnus siihen liittyvin käyttöoikeuksin seuraavaan työpäivään mennessä. Tämän jälkeen voit käydä noutamassa tunnuksesi ja salasanasi atk-keskuksen HelpDeskistä (Tervahovin huone D118). Tunnus on voimassa opinto-oikeuden voimassaolon ajan. Ennen tunnuksen luovuttamista henkilöllisyytesi tarkistetaan, joten ota mukaan henkilöllisyystodistuksesi. Käyttöoikeuden saanti edellyttää sitoutumista noudattamaan yliopiston atk-järjestelmiä koskevia sääntöjä ja ohjeita. WWW-sivuilta ( fi/atkk/tuki) pääset lukemaan voimassa olevia ohjeita ja oppaita kuten esim. käyttösääntöjä. Näiltä sivuilta saat hyödyllistä tietoa myös oman mikrotietokoneen ylläpitoon. Atk-keskuksesta ja sen toiminnasta saat lisätietoja verkkosivuilta Katso myös lisätietoja osoitteesta (linkit Opiskelijan palvelut ja Atk-palvelut). 18

19 Oppimiskeskuksen (EduTech) palvelut Tritonian EduTech-oppimiskeskus on Vaasan yliopiston, Vaasan ammattikorkeakoulun, Åbo Akademin, Hankenin ja Novian yhteinen kaksikielinen opetuksen kehittämiskeskus, joka tarjoaa opetuksen verkkopedagogisia ja tieto- ja viestintäteknisiä kehittämispalveluita. Se tarjoaa myös tukea ja neuvontaa verkko-opiskelussa ja tiedonhaussa yhdessä tiedekirjaston kanssa. Oppimiskeskuksen kotisivuilta, joille pääsee osoitteen kautta, löytyy verkko-opiskelua tukevaa aineistoa ja linkkejä opiskelijoiden verkkotyökaluihin. Sivujen kautta pääsee myös kirjautumaan Avoimen yliopiston käytössä olevaan verkkooppimisympäristöön Moodleen. Hyödyllisiä linkkejä ja lisätietoja Oppimiskeskuksesta, verkko-opiskelusta ja oppimisympäristöstä löydät osoitteesta Kirjakauppa Pro Gradu Oy Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan omistama opiskelijoiden oma kirjakauppa Pro Gradu Oy sijaitsee aivan keskellä kampusta tiedekirjasto Tritonian tiloissa. Kirjakaupasta voit ostaa mm. kurssikirjoja, Vaasan yliopiston julkaisuja sekä muuta materiaalia ja toimistotarvikkeita. Pro Gradulla on kopiokoneita eri puolilla kampusta. Koneilla voit kopioida edullisesti kirjakaupasta ostetulla kopiokortilla. Yhteystiedot: puh. (06) , Kauppa on avoinna ma-to 9-17, pe Vaasan yliopistopaino Vaasan yliopistopaino sijaitsee Luotsi-rakennuksen kaupungin puoleisessa päädyssä. Yliopistopainossa voit teettää opiskeluusi liittyviä päättötöitä kuten esim. graduja. Toimitusaika päättötöille on 5-7 työpäivää työn jättämisestä. Painatus- ja monistusasioissa sinua neuvoo Eija Kuosmanen puh. (06) ma-pe klo Lisätietoja verkosta Tervahovin infopiste Pääsisäänkäynnin läheisyydessä sijaitsevasta Infopisteestä saat mm. pysäköintiluvan tilapäiseen pysäköintiin virka-aikana yliopiston alueella. Iltaisin pysäköintilupaa ei tarvita. Yhteystiedot: puh. (06) , sähköposti Ravintolat ja kahvilat Iltaisin opiskelijoita palvelee Tritoniassa sijaitseva Cafe Oscar, joka on avoinna lukukausien aikana seuraavasti: ma to klo 8 19, pe klo 8 17 ja la klo Puh. (06) Tervahovissa sijaitseva Mathilda-ravintola on auki ma to klo , pe suljetaan klo Fabriikissa ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva Buffetti palvelee ma-to ja pe Kampusalueella sijaitsee myös Cotton Club (Yliopistonranta 10), joka on auki ma-pe Kesäaikana aukioloajat saattavat poiketa ilmoitetuista. Kampusalueella on myös muita ravintoloita ja kahviloita. Katso tarkemmat tiedot osoitteesta Tenttiarkistot Voit tutustua vanhoihin tenttikysymyksiin Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan ainejärjestöjen ylläpitämissä tenttiarkistoissa. Kauppatieteiden opiskelijoiden tenttiarkisto: Hallintotieteiden opiskelijoiden tenttiarkisto: Tekniikan opiskelijoiden tenttiarkisto: 19

20 Ylimääräisenä opiskelijana opiskelu sekä PÄIVI-opinnot Vaasan yliopiston kauppatieteelliseen ja teknilliseen tiedekuntaan on mahdollista anoa ylimääräiseksi opiskelijaksi opintoihin, joita ei ole tarjolla avoimessa yliopistossa. Ylimääräisen opiskelijan opinto-oikeus voidaan myöntää sellaiselle avoimen yliopiston perusopintoja suorittaneelle, joka tarvitsee aineopintotasoista täydennystä voidakseen pyrkiä avoimen yliopiston väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi. Ylimääräisenä opiskelijana voivat opiskella myös tutkinnon suorittaneet, jotka tarvitsevat pätevöitymistä työtehtäviinsä. Hakuaika on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä, ja tiedekunnat vastaavat ylimääräisten opiskelijoiden valinnasta. Humanistisen ja hallintotieteellisen alan opintoja on avoimen yliopiston opiskelijoille tarjolla PÄIVI-opintoina. Haku PÄIVI-opintoihin alkaa Ilmoittautuminen humanistisen alan opintoihin päättyy klo ja hallintotieteellisen alan opintoihin kaksi viikkoa ennen kunkin opintojakson alkua. Opiskelijat otetaan pääsääntöisesti ilmoittautumisjärjestyksessä. Opintoihin osallistumisen edellytyksenä voi kuitenkin olla edeltäviä opintoja ja/tai sivuainekokeen suorittaminen hyväksytysti. Ylimääräiset opiskelijat ja PÄIVI-opintojen opiskelijat osallistuvat yliopiston normaaliin päiväopetukseen. Opiskelu on maksullista. Lisätietoja ylimääräiseksi opiskelijaksi hakemisesta saat yliopiston verkkosivuilta osoitteesta PÄIVI-opinnoista on lisätietoja osoitteessa Kyselyihin vastaavat myös tiedekuntien opintopäälliköt, puh. (06) (keskus) ja avoimen yliopiston opintopäällikkö Sonja Hakala, puh , s-posti Opintojen korvaavuudet ja aikaisempien opintojen sisällyttäminen tutkintoon Muissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa suoritettuja opintoja voidaan hyväksyä osaksi Vaasan yliopiston tutkintoja joko korvaavina opintoina tai opintoihin sisältyvinä. Korvaavilta opinnoilta edellytetään, että ne vastaavat sisällöltään, laajuudeltaan ja vaatimustasoltaan niitä tiedekuntien opintosuunnitelman mukaisia opintoja, joiden korvaavuutta haetaan. Opintojen sisällyttämistä tutkintoon tai korvaamista aiemmilla opintosuorituksilla voi pääsääntöisesti hakea vasta sitten, kun on Vaasan yliopiston varsinainen tutkinto-opiskelija. Mahdollisista korvaavuuksista on hyvä olla selvillä jo opintojen alkuvaiheessa, kun opintoja suunnitellaan. Opiskelijapalautetta: Parasta kurssilla oli positiivinen ja rento meininki ja uuden asian oppiminen. 20

OPINTO-OPAS 2011-2012

OPINTO-OPAS 2011-2012 VAASAN YLIOPISTO AVOIN YLIOPISTO OPINTO-OPAS 2011-2012 Nemo nascitur artifex (Kukaan ei ole seppä syntyessään) 1 Vaasan yliopiston avoimen yliopiston väki haluaa tarjota Sinulle hyviä opiskelumahdollisuuksia

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

V A A S A G A T E W A Y

V A A S A G A T E W A Y V A A S A G A T E W A Y 12.6.2019 Vaasa Gateway 60 op AVOIMEN VÄYLÄ TUTKINTO -OPISKELIJAKSI KAUPPATIETEISSÄ Uusi väylä tutkinto-opintoihin, pilotoidaan lukuvuonna 2019-2020 Väylän kautta avoimen yliopiston

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2012 2013

OPINTO-OPAS 2012 2013 AVOIN YLIOPISTO OPINTO-OPAS 2012 2013 www.uwasa.fi /avoin Julkaisija: Vaasan yliopiston avoin yliopisto Toimittaja: Mikael Mäenpää Kannet: Merja Kokko Taitto: Mikael Mäenpää, Merja Kokko Painopaikka: Oy

Lisätiedot

Sinulle avoin yliopisto!

Sinulle avoin yliopisto! Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 keskiviikkona 14.8.2013 Joensuu torstaina 15.8. Kuopio torstaina 22.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET OPISKELIJAKSI HAKEMINEN Kuinka pitkään saan opiskella? Opinto-oikeusaika on perusopintokokonaisuudessa kolme lukukautta, aineopintokokonaisuudessa neljä lukukautta

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 1. Maisteriohjelman nimi Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 Kauppatieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 2. Maisteriohjelman yleiskuvaus Maisteritason erillisessä

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti 10.2.2015 klo 17.00-18 Tervetuloa! Kaikille avoin yliopisto Avoin yliopisto opetus vastaa yliopiston perusopetusta eli avoimessa yliopistossa tehdyt opintosuoritukset

Lisätiedot

Opinto-opas. 2013 2014 verkkojulkaisu AVOIN YLIOPISTO

Opinto-opas. 2013 2014 verkkojulkaisu AVOIN YLIOPISTO Opinto-opas 2013 2014 verkkojulkaisu AVOIN YLIOPISTO AVOIN YLIOPISTO OPINTO-OPAS 2013 2014 verkkojulkaisu Julkaisija: Vaasan yliopiston avoin yliopisto Toimittaja: Mikael Mäenpää Taitto: Mikael Mäenpää

Lisätiedot

Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin

Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan maantiedettä Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! Syytä valmistautua ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti opinto-ohjelmaan.

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014 Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen opintoihin 9.9.2014 Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Perustietoa avoimesta yliopistosta Opetus on Helsingin

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Kauppatieteellinen ala Väylä - Erillisvalinta Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan - Hakijoille, joilla ei

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET 1.10.2010 Sivu 1 / 7 Kauppatieteellisessä ja teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista kauppatieteellisen alan tutkinnoista ja opinnoista sekä opetuksesta ja

Lisätiedot

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset 109 Hallintotieteiden tiedekunta Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2007. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa noudatetaan

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS OPINTOKOKONAISUUKSIEN JA OPINTOJAKSOJEN JÄRJESTÄ- MISESTÄ AVOIMENA YLIOPISTO-OPETUKSENA

YHTEISTYÖSOPIMUS OPINTOKOKONAISUUKSIEN JA OPINTOJAKSOJEN JÄRJESTÄ- MISESTÄ AVOIMENA YLIOPISTO-OPETUKSENA 1 YHTEISTYÖSOPIMUS OPINTOKOKONAISUUKSIEN JA OPINTOJAKSOJEN JÄRJESTÄ- MISESTÄ AVOIMENA YLIOPISTO-OPETUKSENA 1. Yhteistyösopimus Vaasan yliopiston (seuraavassa ) ja yhteistyöoppilaitos sopivat tällä sopimuksella

Lisätiedot

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat 14 Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat Opiskelijat, joiden tutkinnonsuoritusoikeus on myönnetty 1.8.2005 jälkeen sekä ne aiemmin aloittaneet opiskelijat,

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN VAASAN YLIOPISTOON!

TERVETULOA OPISKELEMAAN VAASAN YLIOPISTOON! TERVETULOA OPISKELEMAAN VAASAN YLIOPISTOON! TUUTORIT Henna Hämäläinen Outi Ekebom henna-leena.hamalainen@student.uwasa.fi Sairaanhoitaja AMK Sosiaali- ja terveyshallintotieteen aineopinnot Itä-Suomen yliopistossa

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Tavoitteena tutkinto

Tavoitteena tutkinto Tavoitteena tutkinto Helsingin yliopiston Opintojen suunnittelu Opintoja suunnitellessa on hyvä pohtia mitä ja miksi haluat opiskella millaisia tavoitteita sinulla on millainen olet opiskelijana miten

Lisätiedot

Lukijalle. Lukuvuosi 2012 13 on jaettu viiteen periodiin: Syyslukukausi: I periodi viikot 36 43 II periodi viikot 44 50

Lukijalle. Lukuvuosi 2012 13 on jaettu viiteen periodiin: Syyslukukausi: I periodi viikot 36 43 II periodi viikot 44 50 Lukijalle Tämä opinto-opas sisältää hallintotieteiden kandidaattiohjelman sekä maisteriopintojen rakenteet, oppiaineiden esittelyt sekä keskeiset tiedot opintojen suorittamisesta lukuvuonna 2012 13. Opetussuunnitelmissa

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen 1.8.2005 aloittaneille opiskelijoille Kaikki ennen 1.8.2005 aloittaneet opiskelijat on siirretty uuden tutkintosäännön piiriin. Uuteen tutkintosääntöön siirtyvien opiskelijoiden

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Pääaineinfo 17.4.2018 Tervetuloa! Omaohjaaja Ulla Laakkonen

Lisätiedot

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET Johtokunta 7/2013, Asia4 Korjattu liite 1 LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Tutkintojen yleisrakenne, vaadittavat opintosuoritukset ja mitoitus

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin hyväksytty

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 31.8.2017 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

YK 61Orientoivan vaiheen HOPS, 1 op hyl/hyv YK 10 Filosofia ja etiikka, 7 op

YK 61Orientoivan vaiheen HOPS, 1 op hyl/hyv YK 10 Filosofia ja etiikka, 7 op OPINTOSUORITUSTEN REKISTERÖINTI Systemaattinen teologia 1(5) 2.11.2010 OPINTOSUORITUSTEN REKISTERÖINTI SYSTEMAATTISEN TEOLOGIAN OSASTOLLA Opintojaksot on suoritettava opinto-oppaassa ilmoitettujen opintopisteiden

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Oman opiskelualan etsiminen: Mahdollisuus tutustua yliopistoopiskeluun sekä eri koulutusaloihin ja oppiaineisiin Valmistautuminen

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Johdanto kasvatusalan opintoihin Itä- Suomen avoimessa yliopistossa

Johdanto kasvatusalan opintoihin Itä- Suomen avoimessa yliopistossa Johdanto kasvatusalan opintoihin Itä- Suomen avoimessa yliopistossa Sari Hakkarainen, Avoin yliopisto / Aducate Itä-Suomen yliopisto Neljä tiedekuntaa: filosofinen tiedekunta luonnon- ja metsätieteiden

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina 25.8.2011 klo 17.30 alkaen Kuopio: L 22, Snellmania Joensuu: AU100, Aurora ACP-videoneuvottelu: http://connect.joensuu.fi/avoin/ Sisältö: Yleistä

Lisätiedot

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet 1(7) 2016 Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen Mikäli sinut on hyväksytty suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja sinulla on aikaisempia korkeakouluopintoja,

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta 7 Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta Yliopisto julkaisee yleisoppaan, jokaista tiedekuntaa varten oman opinto-oppaan sekä kieliopintoja varten on erillisen

Lisätiedot

Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen!

Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen! Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen! 12.4.2012 12.4.2012 1 Miksi opiskella avoimessa yliopistossa? Mahdollisuus Tutustua yliopistotasoiseen opiskeluun Perehtyä tiettyyn oppiaineeseen

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Terveystieteiden tutkinto-ohjelman yleisrakenne ja vaadittavat opintosuoritukset Terveystieteiden tutkinto-ohjelmassa kandidaatin tutkinto

Lisätiedot

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kauppatieteellisen alan kieliopinnot 1.9.2017 Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Harjoitustentti

Harjoitustentti Harjoitustentti 13.9.2016 Tenttiin ilmoittautuminen - Tenttipäivät löytyvät verkkosivuilta yliopistoportaalista https://port.uwasa.fi/ - Ilmoittautuminen tapahtuu WebOodissa - Tenttiin voi ilmoittautua

Lisätiedot

Täydennyskoulutusohjelman esittely

Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma 70 op Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 ohjelman Lahdessa klo 15.45 alkaen Koulutuspäällikkö Tuuli Ikäheimonen Ohjelman sisältö KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma

Lisätiedot

Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä

Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä Luennon sisältö Kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkinto tutkinnon rakenne Tutkinto-ohjelman osaamistavoitteet Täydentävät

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin

Lisätiedot

OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT

OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT 1 Opiskelijapalvelut Opintojen ohjaus -tiimimme ja opiskelijoiden asiakaspalvelutiimimme auttavat ja tukevat sinua kaikissa mahdollisissa opiskeluun liittyvissä asioissa.

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun Kauppatieteiden opinnoista Suurin osa opinnoista mahdollista suorittaa joustavina verkkoopintoina, opintoihin jatkuva ilmoittautuminen Suoritustapoina esim. oppimispäiväkirja,

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT

INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT 8.6.2015 Avoin yliopisto 1 INFON SISÄLTÖ Tutustut oikeustieteen opintoihin ja opiskeluun Avoimessa yliopistossa Mahdollisuus kysyä: paikalla myös tiedekunnan

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot 26.8.2014 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä Luennon sisältö Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) tutkinnot,

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi Aineenopettajainfo 15.9.2017 - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta

Lisätiedot

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat 30.08.2018 Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö Amanuenssi Elina Alho Opiskelun suunnittelu käytännössä

Lisätiedot

Kaisu Säilä. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015. Teknillinen tiedekunta

Kaisu Säilä. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015. Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015 Teknillinen tiedekunta Ohjelmat ja pääaineet Kauppatieteiden kandidaatti Tietotekniikan ja tuotantotalouden ohjelma Pääaine tietotekniikka

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Ilman opiskelupaikkaa? vietä välivuosi avoimen yliopiston opintojen parissa!

Lisätiedot

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY)

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi TTY:n opintotarjonta 24.9.2014 Kaisa Niskanen TTY Opiskelijapalvelut Perustettu vuonna 1965 Toiminut säätiömuotoisena vuoden

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellinen koulutusala

Yhteiskuntatieteellinen koulutusala Yhteiskuntatieteellinen koulutusala Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoja koskevat määräykset pääainepohjaisen tutkintorakenteen mukaan opiskeleville (voimassa siirtymäkauden eli 1.8.2012

Lisätiedot

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Filosofian maisterin tutkinto ja opinnot

Filosofian maisterin tutkinto ja opinnot Filosofian maisterin tutkinto ja opinnot Eija Heinonen-Özdemir opintopäällikkö 31.8.2015 Vaasan yliopisto Yliopistokollegio Yliopistonhallitus Rehtori ja vararehtori Tiedekunnat ja tiedekuntaneuvosto Yliopistopalvelut

Lisätiedot

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 26 oppiainetta Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset elämässä

Lisätiedot

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika

Lisätiedot

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET BioMediTech Johtokunta hyväksynyt 25.8.2015 LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 2015-2018 1. Tutkintojen yleisrakenne, vaadittavat opintosuoritukset

Lisätiedot

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius kaikille avointa opetusta iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta opetus vastaa yliopiston opetussuunnitelmia opiskelu on sivutoimista opiskelu on maksullista opiskelutavoissa

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin 8.1.2014

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin 8.1.2014 Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin 8.1.2014 Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Perustietoa avoimesta yliopistosta Opetus on Helsingin yliopiston hyväksymää

Lisätiedot

Kaikille avoimia yliopisto-opintoja

Kaikille avoimia yliopisto-opintoja Kaikille avoimia yliopisto-opintoja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto 23.2.2016 opintoneuvoja Riina Kärkkäinen AVOIN YLIOPISTO Yliopiston opetussuunnitelmien mukaisia opintoja eli yliopistotutkintojen

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset

Lisätiedot

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Satu Helin, TtT Avoimen yliopiston johtaja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Perustelut ja tausta tutkintotavoitteisten opiskelupolkujen

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN SEKÄ FILOSOFIAN MAISTERIN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 2012-2015

YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN SEKÄ FILOSOFIAN MAISTERIN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 2012-2015 1 YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN SEKÄ FILOSOFIAN MAISTERIN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 2012-2015 Hyväksytty Viestinnän, median ja teatterin yksikön johtokunnassa

Lisätiedot

tekniset johtosäännön, tutkintosäännön ja arviointisäännön edellyttämät muutokset

tekniset johtosäännön, tutkintosäännön ja arviointisäännön edellyttämät muutokset 1 29.12.2010 tekniset johtosäännön, tutkintosäännön ja arviointisäännön edellyttämät muutokset PSYKOLOGIAN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTOJA SEKÄ FILOSOFIAN MAISTERIN (pääaine

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

Lukijalle. Lukuvuosi Lukuvuosi on jaksotettu viiteen periodiin:

Lukijalle. Lukuvuosi Lukuvuosi on jaksotettu viiteen periodiin: Lukijalle Tämä opinto-opas sisältää hallintotieteiden kandidaatin ja hallintotieteiden maisterin tutkintojen rakenteet, oppiaine-esittelyt sekä keskeiset tiedot opintojen suorittamisesta lukuvuonna 2010

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus 25 op Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus koostuu oppiaineen perusopinnoista (12 op), oppiaineen

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin

Lisätiedot

Akateeminen tiedonhankinta - yliopisto-opiskelun perustaito

Akateeminen tiedonhankinta - yliopisto-opiskelun perustaito Lappeenrannan Akateeminen tiedonhankinta - yliopisto-opiskelun perustaito Marja Talikka informaatikko 31.8.2017 1 Akateeminen tiedonhankinta tiedonhankinta on olennainen osa akateemista opiskelua ja tutkimusta

Lisätiedot

Opinnot ja opiskelu hallintotieteiden tiedekunnassa

Opinnot ja opiskelu hallintotieteiden tiedekunnassa Opinnot ja opiskelu hallintotieteiden tiedekunnassa Hallintotieteiden tiedekunta vastaa yhteiskuntatieteellisen alan opetuksesta ja tutkimuksesta Vaasan yliopistossa. Tutkintokoulutusta on annettu vuodesta

Lisätiedot

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op)

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Alkuinfo 8.9.2015 1 OPINNOISTA Luokanopettaja perusopinnot (25 op) sisältää 6 opintojaksoa. Varhaiskasvatus perusopinnot (25 op): sisältää

Lisätiedot