Pääkirjoitus. Scouting Volunteering is mandatory. Thanks for your cooperation. Partiovasemmalla Joona Halinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääkirjoitus. Scouting Volunteering is mandatory. Thanks for your cooperation. Partiovasemmalla Joona Halinen"

Transkriptio

1 Numero 1 / 2014

2 Pääkirjoitus Säännöllisen epäsäännöllisesti. Noilla sanoilla kuvailtiin edellisen Hirvikärpäsen aikaan lehtemme ilmestymistä. Vuosi oli tuolloin Todella paljon on tapahtunut kolmen vuoden aikana eivätkä toimituksen resurssit riitä siihen että karhuamme kaiken mahdollisen materiaalin tuolta ajalta (kovasta yrityksestä huolimatta). Hirvikärpänen on aiemmin ilmestynyt paperisena ja se on sen jälkeen jaettu lippukuntalaisille, mutta koska ekologisuus on kova sana nyky-yhteiskunnassa olemme päättäneet siirtyä Hirvarin kanssa sähköiseen julkaisuun (ei vähiten sen takia että se nopeuttaa julkaisua). Viittasin aiemmin siihen että paljon on tapahtunut edellisen Hirvikärpäsen julkaisun jälkeen. Mitä itse tein kolme vuotta sitten? Olin vielä yläasteella ja saanut syksyllä ensimmäisen oman ryhmän vedettäväkseni. Mitä olen tehnyt sen jälkeen? Vetänyt ryhmää, ryhtynyt nettivastaavaksi, järjestänyt lippukuntaretken ja monta omaa retkeä ja tapahtumaa sekä kuvannut Ilveksellä videotiimissä. Nuo tulivat ensimmäisen viiden sekunnin aikana mieleen ja ovat vasta jäävuorenhuppu, sillä asioita joita olen partiossa tehnyt on niin valtava määrä. Joskus olen ikäisteni kanssa miettinyt mitä partio ei voisi oikeasti tarjota. Koettakaapa keksiä jokin asia! Entä mitä teen nyt? Olen totaalisen koukussa partioon (en väitä etten aiemmin ollut) ja juuri saamassa päätökseen tarpojaryhmäni ja heistä tulee ensimmäiset "valmistuneet" omalta osaltani. Samalla loppuu myös viikkotoiminta ainakin toistaiseksi omalta osaltani, 11 vuotta sitä kestikin. Ensi syksystä alkaen siis uutta matoa koukkuun pestien osalta. Hallituksen nakkikoneet hereillä siis! En käytä kulunutta "partio on elämäntapa" ilmaisua vaan lopetan turinani globaalin maailman tyyliin Lontoon murteella: Scouting Volunteering is mandatory. Thanks for your cooperation Partiovasemmalla Joona Halinen

3 Tulevia tapahtumia: Lapin leiri Samoajaleiri Kohu Alkupamaus Toimintakausi Vuoden 2014 hallituksen kokoonpano Lippukunnanjohtaja Janne Jantunen Ristolainen Sudenpentujen ikäkausivastaava Sanna Santsi Kejonen Seikkailijoiden ikäkausivastaava Lasse Salminen Tarpojien ikäkausivastaava Veikko Veka Heiskanen Jokapaikanhöylä Ari Arska Siitonen Hallinto olemme me; me olemme hallitus, sinä ja minä -Theodore Roosevelt- Muut vastuuhenkilöt vuonna 2014: Taloudenhoitaja Katri Kengu Hietanen Kämppäisäntä Jarmo Uppis Mäkinen Nettivastaava Joona Halinen Merkkisihteeri Essi Lappalainen

4 Lippukuntamme järjesti Hämeen partiopiirin sudenpentukisat vuonna 2012: ARJEN SANKARIT 2012 Ryhmäämme Hirveät1 kuuluivat Lasse, Joonas, Onni ja Otto. Ensimmäisellä rastilla teimme koiran puusta. Se sujui aika hyvin. Sitten kun olimme saaneet koiran valmiiksi lähdimme suunnistamaan kohti seuraavaa rastia. Suunnistaminen oli ensin aika hankalaa, mutta sitten meille kerrottiin miten se tehtiin. Lajittelurastilla piti lajitella roskat oikeisiin astioihin mahdollisimman nopeasti, se meni aivan nappiin. Eläintentunnistus rastilla meidän tuli tunnistaa kiikareilla eläimiä kuvista jotka oli piilotettu metsään. Se oli vähän haastavaa. Ruoka maistui hyvältä kun olimme saaneet kilpailun kaikki rastit suoritettua. Tulosten laskentaa seuratessamme huomasimme nousevamme yhä ylemmäs tulostaululla. Lopullisia tuloksia odotellessa kävimme tekemässä pinssit. Suureksi riemuksemme huomasimme voittaneemme koko kilpailun!!! Jes, hyvä metsäsudet!!! Kirjoittanut : Joonas Hynynen

5 Vaeltajat Linnassa eli Hämeen Partiopiirin vaeltajatapahtuma Tajusin pian aikuistuvani partion mittapuulla, joten lähdin Jennin kanssa Hämeenlinnaan ottamaan ilon irti vaeltajatapahtumasta, kun se vielä oli mahdollista. Tapasimme neljä järjestäjää sekä muut 18 vaeltajaa Hämeen linnan edustalla, ja aloitimme viikonlopun tutustumalla vankilamuseoon. Samalla valkeni myös viikonlopun teema eli vankilaelämä. Illalla majoituimme Syöksynsuun vankilaan (=leirikeskukseen), tutustuimme toisiimme ja jakauduimme eri vankilajengeihin. Vankilavaatteiksemme saimme valkoiset haalarit, jotka koristeltiin jengitunnuksin. Mietimme myös taustojamme ja erikoisominaisuuksiamme seuraavan päivän roolipeliä varten. Lauantaiaamu alkoi kello seitsemän herätyksellä ja aamulenkillä, asuina tietysti vankilahaalarit. Päivän ohjelmana oli tarjolla neljä erilaista vaeltaja-aktiviteettia, joista jokainen sai valita kaksi eniten kiinnostavaa. Itse valitsin leijanennätyksen (leijan koko n. 7m²) ja leivonnan, käymättä jäivät auton perushuolto ja rentoutus. Vankila-aiheinen roolipeli lähti käyntiin vasta iltapäivällä, mutta kunnon jengitaistot saatiin silti aikaiseksi. Oman ryhmäni olisi pitänyt päästä eroon arvokkaasta lastista sekä maksaa euron velat, mutta kummassakaan emme lopulta onnistuneet. Iltapäivään kuului myös tietoisku ensi kesän Roverway-tapahtumasta, ja kunnon liikuntahetki ulkona hangessa leikkien. Lumella ja jumppapallolla höystetyssä jalkapallopelissä oli todella haastetta ja hiki nousi kaikille pintaan. Kivan ohjelman lisäksi viikonloppu sisälsi paljon rentoa oleskelua pelien, syömisen ja saunomisen muodossa. Tällaisessa vankilassa voisin kyllä oleskella toistekin, seura oli erinomaista ja sai kerrankin olla vain ihan retkeläinen, ei tarvinnut tietää mistään mitään, kunhan vain ilmestyi paikalle. Kirjoittanut tuntematon vaeltaja, joka ilmeisesti tuntee Jennin

6 Laulu menneisyydestä Hirvenhiihtäjissä samoajatoiminta on ollut hiljaista viimeisinä vuosina, mutta arkistojen kätköistä löytyy heidän mitä ihmeellisimpiä tuotoksiaan. Mörri-Möykyn sävelmällä: Korpikuusen kannon alla on partiolaisen kolo, siellä rinkka ja siellä supe ja supen pikkuinen kolo, siellä rinkka ja siellä supe ja supen pikkuinen kolo, Piu pau piu pau pilipali plim plam partio huuto kajahtaa, rinkka ei selässä paljon paina kun sudenpentu juoksee korvessa, Alkuperäinen kappale: Sanoittaja ja säveltäjä, Marjatta Pokela Syksyn tullen samoaja alkaa pikkuhiljaa väsyä, samoaja rukka se sateessa istuu kostean pressun alla, samoaja rukka se sateessa istuu kostean pressun alla, Piu pau piu pau pilipali plim plam partio huuto kajahtaa, rinkka ei selässä paljon paina kun samoaja juoksee korvessa, Ottaisin minä seikkailijan jos vain kiinni saisin, pieneen häkkiin laittaisin ja tavoille opettaisin, pieneen häkkiin laittaisin ja tavoille opettaisin, Piu pau piu pau pilipali plim plam partio huuto kajahtaa, rinkka ei selässä paljon paina seikkailija kun juoksee korvessa, Eipä taida meidän teini tarpoja johtajaansa uskoo, eihän ne johtajat edes usko että tarpoja voi kiltti olla, eihän ne johtajat edes usko että tarpoja voi kiltti olla, Piu pau piu pau pilipali plim plam partio huuto kajahtaa, rinkka ei selässä paljon paina kun tarpoja juoksee korvessa. ScoutMeIn Meemi on sosiaalisen median ilmiö, jossa julkaistaan kuvia, joiden on tarkoitus olla hauskoja. Partiolaisetkin ovat kunnostuneet tässä toiminnassa ja ScoutMeIn Facebooksivusta on tullut suosituin epävirallinen partiosivu Suomessa. Kuvat pureutuvat usein partion polttaviin kysymyksiin ja ennen kaikkea sisältävät sellaista sisäpiirin vitsejä, että EVP:lle (=ei vielä partiolainen) ei välttämättä jokainen niistä avaudu.

7 Sivun kuvat ScoutMeIn

8 Niksinurkka Lappiin lähdettäessä on hyvä osata tehdä kompassi pelkästä rojusta, jos oma kompassi jää jostain syystä johonkin. Tarvikkeet: Vesiastia Jokin kelluke (esim. puinen pullonkorkki) Metallinen lanka, neula tms. Magneetti (retki- tai vaellusolosuhteissa sähkömagneetin teko voi olla helpointa*) 1. Magnetisoi rautalanka vetämällä sitä kertaa se magneetin ohi 2. Kiinnitä kelluke ja aseta se vesiastiaan, joka on tukevasti paikallaan, jolloin magnetisoitunut neula hakeutuu osoittamaan pohjoisen ja etelän. Mallikappaleen tekemiseen on käytetty suoraksi taivutettua klemmaria ja magneettina tavallista jääkaappimagneettia. Kellukkeena toimi pullonkorkki, mutta stryrox-pala toimii ihan yhtä hyvin. En suosittele käytettäväksi kilpasuunnistuksesta, koska neulan hakeutuminen on hidasta, mutta hätäkeinona verraton. *Sähkömagneetin tekoon pyytäkää apua vanhemmilta

9

10 Suurjuhla järjestettiin viimeksi vuonna 2007 Tampereella, joten monelle lippukunnan jäsenelle tämä oli ensimmäinen Suurjuhla koskaan. Tänä vuonna järjestetty Suurjuhla keräsi yli 8000 partiolaista Kouvolaan. Perjantai 6.6 Lippukunnan vahvuus Kouvolassa 1+2 eli lähinnä jossain pestissä olevat Hirvenhiihtäjät. Matkustustavat Kouvolaan vaihtelivat perjantaina aina polkupyörästä junaan. Perjantaina ei paljoakaan Suurjuhlassa tapahtunut, koska suurin osa osallistujista saapui lauantaiaamuna, jolloin myös varsinainen ohjelma alkoi. Lauantai 7.6 Hirvenhiihtäjien pääjoukko saapuu aamusta Kouvolaan junalla ja jakautuu ikäkausien mukaisesti eri ohjelmiin aamupäivän ja iltapäivän ajaksi. Ohjelmaan kuului mm. Arman Alizadin, joka toimi Suurjuhlan suojelijana, luento tarpojille, samoajille ja vaeltajille. Tarpojat pääsivät myös vierailemaan Yrityskylässä sekä kokeilemaan erilaisia sirkustemppuja. Sudenpentujen ja seikkailijoiden ohjelmaan kuului mm. suunnistusta, a- pukin kokeilua sekä temppurataa. Illemmalla oli vuorossa ensimmäinen yhteinen ohjelma koko osallistujajoukolle eli iltajuhla. Pieni vesisadekkaan ei meininkiä haitannut, kun ohjelma lähti pyörimään. Iltajuhlan jälkeen alkoivat K-samoaja bileet jäähallissa, jonne muutama Hirvenhiihtäjä osallistui, mutta suurin osa suuntasi jo unten maille.

11 Kuva: Mika Ramu Sunnuntai 8.6 Aamu valkeni melko koleana ja ohjelmassa oli tavaroiden pakkailua ja siirtymistä jäähallin suuntaan, jossa oli alkamassa partiojumalanpalvelus, aatteellinen ohjelma sekä pääjuhla. Siirtyminen majoituskoululta jäähallille toteutettiin Hirvenhiihtäjissä pienimuotoisena paraatiharjoituksena. Ennen jumalanpalveluksen alkua kahdella Hirvenhiihtäjällä oli kunnia olla mukana Hämeen partiopiirin ansiomerkkien jaossa, jossa Essille ja Joonalle annettiin IIluokan Mannerheim-soljet. Pääjuhlassa vallitsi melkoinen meno varsinkin Suurjuhlan oman biisin aikana. Kuva: Tuomas Puurtinen

12 Pääjuhlan jälkeen alkoi paraatiin järjestäytyminen, joka kesti jonkin aikaan, joten luvassa oli yhteiskuva. Kuva: Joona Halinen Paraati kulki koko Kouvolan läpi pysäyttäen käytännössä koko liikenteen keskustan alueella. Paraatin jälkeen oli vuorossa lounas ja siirtyminen jäähallille, josta haettiin omat tavarat. Seuraavaksi suuntana olikin rautatieasema ja sitä kautta Hollola. PS. Jos joku otti Suurjuhlassa kuvia, joissa Hirvenhiihtäjiä esillä Suurjuhlasta tuotettiin paljon materiaali nettiin ja niitä voi tarkastella seuraavien linkkien takaa: Pääjuhla ja iltajuhla Kaikki some-kanavat Kaikki Suurjuhlan kuvat

13 Etsitään: Lapin leirille nimi ja huuto Myydään: Kolon siivousvuoroja sekä Loisto kokemuksia Otetaan vastaan: Uusia johtajia Ostetaan: Lisää kuvia hallituksesta Tämän Hirvikärpäsen tekoon on osallistunut: Toimittajat: Antti "Pipari" Lappalainen Veikko "Veka" Heiskanen Tuntematon vaeltaja Joonas Hynynen Kannen kuva: Jesse Heiskanen Päätoimittaja+taitto: Joona Halinen

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

Tervetuloa Suurjuhlaan! Kouvolaan 6.-8.6.2014

Tervetuloa Suurjuhlaan! Kouvolaan 6.-8.6.2014 Tervetuloa Suurjuhlaan! Kouvolaan 6.-8.6.2014 Suurjuhla 2014 kokoaa Kouvolaan jopa 10 000 partiolaista juhlimaan yhdessä. Suomen Partiolaisten Suurjuhla järjestetään ensimmäistä kertaa kauniissa Kymenlaaksossa.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Toimintakertomuksessa käytetään lippukunnan tavan mukaisesti lippukunnan yhteisistä viikonloppuretkistä nimitystä leiri, vaikka ne Suomen Partiolaisten

Lisätiedot

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja Ikäkaudet Perhepartio -Uusin lisäys partiotoimintaan -Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja -Perhepartio ei käytä vielä partio-ohjelmaa

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT MIKAELIN SINIKELLOT 2015 SUDENPENNUN PARTIOASU Asuun kuuluu: Partiopaita = tummansininen college-paita o Paitoja myydään mm. partiokaupassa Partiohuivi = kirkkaan

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajaluotsin infowebinar Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajan Ilves19 Samoaja saa vaikuttaa jo aika paljon oman leirinsä sisältöön Leiri koostuu pestistä ja ohjelmasta Pestiä on kolmena

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

Miten meillä menee? Tehnyt: miggis

Miten meillä menee? Tehnyt: miggis Miten meillä menee? Tehnyt: miggis Susiveikkojen jäsenmäärä 31.7.2001 2 Susiveikkojen jäsenmäärä 2001-2002 3 Susiveikkojen jäsenmäärä 2001-2003 4 Susiveikkojen jäsenmäärä 2001-2004 5 Susiveikkojen jäsenmäärä

Lisätiedot

Hallituksen tiedote 3/16

Hallituksen tiedote 3/16 Kirkkonummen Metsänkävijät ry Hallituksen tiedote 3/16 16.10.2016 SISÄLLYS: 1 Ajankohtaisia asioita 1.1 Turvallisesti Yhdessä - koulutus 1.2 Kämpän vuokrausohjeet 1.3 Kaluston lainaus 1.4 Adventtikalenterimyynti

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013. Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan!

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013. Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan! Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013 Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan! TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 43. vuosikerta JULKAISIJA Partiolippukunta Kalevan Karhut http://www.kalevankarhut.net

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa 3 4.2.2018 Inarissa valmistaudutaan kovalla tohinalla Lapin partiopiirin 2018 partiotahtiin, joka kantaa nimeä ČUOVÂ VALO. Inarin tunturisudet järjestävät partiotahdin johtajinaan

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Sudenpennun puvut ja merkit Sudenpentu kantaa lippukuntahuivia ja on pukeutunut sudenpentupaitaan, jossa on sudenpää-

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2014 oli Töölön Sinisten 82. toimintavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen:

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 33730 TMPERE Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Meripartiolippukunta ry on partiolippukunta itätampereella, joka tarjoaa kaiken ikäisille pojille partiotoimintaa. Toiminnan kehittäminen

Lisätiedot

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 FRAMIL =Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämä suurtapahtuma Porissa 8.-10.6. Tapahtumaan voi osallistua myös ei-partiolainen kaveri ja aikuinen Huom! Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua!

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua! Elokuussa aloitimme 24 lapsen ollessa listoilla, yksi aloittaisi sitten tammikuussa 2017. Ensimmäinen kuukausi meni todella nopeasti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin syksyä. Tutustuimme erilaisten leikkien

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. PARTION IKÄKAUDET ESITYKSEN KULKU Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. Esityksen päättäminen. YLEISTÄ IKÄKAUSISTA, PARTIOPOLUSTA

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA KAIKKI IRTI KESÄLEIRISTÄ! Tulevana kesänä on suunta lippukunnan omalle kesäleirille. Nappaa tästä vinkit käyttöösi: Kesäleiri on monelle matalan

Lisätiedot

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Kuva: Antti Kurkinen Ei-Vielä-Partiolaiset mukaan Roihuamaan! Lippukunnat saavat Sp:n lippukuntapostin mukana materiaalia Roihun ja partion markkinointitapahtuman

Lisätiedot

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa. VUOSISELOSTE 2015 TÄYTTÖOHJE Tässä täyttöohjeessa käydään läpi jokainen vuosiselosteen kysymys, ja annetaan ohjeita eri kohtien täyttämiseen. Ohjeet on kirjoitettu harmaalle pohjalle sisennettynä, kysymykset

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

VVP-SANOMAT. Vuosaaren Vesipääskyt ry. partiotoimintaa 2/2014 Vuosaaressa jo vuodesta 1961 SISÄLLYS

VVP-SANOMAT. Vuosaaren Vesipääskyt ry. partiotoimintaa 2/2014 Vuosaaressa jo vuodesta 1961 SISÄLLYS VVP-SANOMAT Vuosaaren Vesipääskyt ry. partiotoimintaa 2/2014 Vuosaaressa jo vuodesta 1961 SISÄLLYS SISÄLLYS Sisällysluettelo......2 Pääkirjoitus.......3 Ajankohtaista...4 Juorupalsta...5 Suurjuhla 2014...6

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Lippukuntien jäsenmäärä Länsi-Helsingissä. Mikko Mulari, Pohja ja numerot: Tapani Tulkki

Lippukuntien jäsenmäärä Länsi-Helsingissä. Mikko Mulari, Pohja ja numerot: Tapani Tulkki Lippukuntien jäsenmäärä Länsi-Helsingissä Mikko Mulari, 6.9.2011 Pohja ja numerot: Tapani Tulkki Pääkaupunkiseudun partiolaiset / Dokumentin otsikko / Etunimi Sukunimi / 10.10.2010 Jäsenmäärän kehitys

Lisätiedot

sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen: Ralf Baumann, lippukunnanjohtaja Juho Häme, sihteeri

sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen: Ralf Baumann, lippukunnanjohtaja Juho Häme, sihteeri Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2013 oli Töölön Sinisten 80-vuotisjuhlavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1 / 2010-2011

Hallituksen kokous 1 / 2010-2011 Hallituksen kokous 1 / 2010-2011 Aika: 22.8.2010 klo 16:37 17:52 Paikka: Paikalla: Vartiokolo, Vetelintie 5 kerhohuoneisto, Helsinki Mika Kontiainen (puheenjohtaja), Mikko Mulari (sihteeri), Hannes Hämäläinen

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Leirilippukunnat,ja, niiden,muodostaminen. Webinaari

Leirilippukunnat,ja, niiden,muodostaminen. Webinaari Leirilippukunnat,ja, niiden,muodostaminen Webinaari 10.10.2018 Webinaarin aiheet Ilves19)yleistä Leirilippukuntien)muodostaminen Leirilippukuntien)mahdollisia)kokoonpanoja Leirilippukunnan)pestit UKK)

Lisätiedot

SUDENPENTUOSASTO. Syksy 2014. 2.10. Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa. 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

SUDENPENTUOSASTO. Syksy 2014. 2.10. Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa. 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä SUDENPENTUOSASTO Vko 36 Laumojen ensimmäiset kokoukset 20.9. Syysexcu, sudenpentuosaston syysretki 4. 5.10. Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä Vko 48 Kynttiläkokoukset (laumankokouksessa

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana? LIITE 1 1(8) FIRST WEEK FESTIVAL PALAUTEKYSELY VAMOK järjesti lukuvuoden alussa First Week Festivalin, joka piti sisällään 5 erilaista tapahtumaa. Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa opiskelijoiden

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry LPKJ-BAROMETRI 213 21.1.213 Jarno Hakulinen SISÄLLYSLUE TTE LO 1. Yleistä... 3 2. Taustaa... 3 2.1. Vastanneet piireittäin... 3 2.2. Lippukunnanjohtajan ikä... 4 2.3. Lippukunnanjohtajan toimikaudet lippukunnassa...

Lisätiedot

Moi! 8.7.2011 Perjantai

Moi! 8.7.2011 Perjantai 8.7.2011 Perjantai Moi! Se on kuulkaa viimeinen leiripäivä nyt! Tänään kurssit kokoontuvat viimeistä kertaa ja tavarat laitetaan kasaan. Muistakaa kiittää kouluttajia ja etenkin keittäjiä muita toimihenkilöitä

Lisätiedot

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko Tervetuloa Akela- ja Sampokurssille! Tietojemme mukaan olet ilmoittautunut partiopiirimme Akela- tai sampokurssille. Loistava juttu! Seuraavana on lisätietoa kurssista, varusteluettelo, ajo-ohje Partiomajalle,

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi toimintakauden 1.1.-14.8.2010 Suomen

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 LEIRI-INFO LEIRIELÄMÄÄ Ilves 2013 on Hämeen Partiopiirin telttaleiri Evolla Hämeenlinnassa. Leirin teema on elokuvamaailma. Leirille odotetaan noin 4000 hämäläistä partiolaista. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa

Lisätiedot

Myötäpäivien matkanjohtajaohje

Myötäpäivien matkanjohtajaohje Myötäpäivien matkanjohtajaohje Lippukuntien tulee saapua Vaasaan lauantaina 8.6.2013 klo 9.45 10.30 välisenä aikana. Ilmoittautumispiste on pääkoulurakennuksen aulassa ja avoinna klo 9.45-10.30 (Ruutikellarintie

Lisätiedot

KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017

KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017 KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017 HAP=Hämeenlinnan alueen partiolaiset =Hämeen partiopiiri SP=Suomen partiolaiset TAMMIKUU 6.1. Tilastojen DL Malla 14.1 Kolotalkoot Syke 15.1. Ansiomerkkien hakudeadline

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Partiolippukunta Nummen Samoojat ry:ssä vuoden 2013 toiminnan painopisteinä ovat seuraavat asiat: 1. 40 v juhlavuosi 2. Tarpojaikäkausi 3. omatoiminen varainhankinta 4. Retkitoiminta

Lisätiedot

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Roolisi leirilippukunnanjohtajana (LLPKJ) tai leiriluotsina on äärimmäisen tärkeä Roihun onnistumisen kannalta. Näihin tärkeisiin rooleihin kohdistuu

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014 Hiljaiset Päivät AALLOI LLA pe 21. - su 23.3.2014 Lahdessa Hiljaisten Päivien maastokisan eri sarjojen kiertopalkinnot: kolme monoa! Ilmoittautumiset toivotaan lippukunnittain ja maaliskuun alussa lähetetään

Lisätiedot

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA

AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 5.11.2013 8.11.2013 2 SISÄLLYS JÄSENISTÖ... 5! TOIMINTA... 6! SUDENPENTUTOIMINTA... 7! SEIKKAILIJATOIMINTA... 7! TARPOJATOIMINTA... 8! SAMOAJATOIMINTA... 9!

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2008

Toimintakertomus vuodelta 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2008 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Syksyllä siirryttiin useimpien ryhmien kohdalla partion

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

PÄÄTOIMITTAJAN TERVEISET

PÄÄTOIMITTAJAN TERVEISET NUMERO 59 8.4.2009 PÄÄTOIMITTAJAN TERVEISET Kevät keikkuen tulevi. Olemme siirtyneet jo kesäaikaan ja hanget sulavat kohisten. Talvi oli, ainakin minun mielestäni, kunnon vanhanajan talvi. Toivotaan että

Lisätiedot

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos TILASTOT 2015 4 Yhteenveto 7 Jäsenistö Suomen Partiolaisten jäsenet Jäsenmäärän muutos edellisvuoteen verrattuna: Jäsenmaksun maksaneet jäsenet Rekisteriin kirjatut jäsenet Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 Par6o on oheiskasva?aja Kaikilla eri kasva?ajilla on samantyyppinen haaste Lapset ja nuoret ovat laajassa mi?akaavassa samanlaisia ja kehitys

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

Mönkijä. Mänkijöille ja heidän vanhemmilleen 1/2012. Viialan Metsänkävijät ry

Mönkijä. Mänkijöille ja heidän vanhemmilleen 1/2012. Viialan Metsänkävijät ry Mönkijä Mänkijöille ja heidän vanhemmilleen 1/2012 Viialan Metsänkävijät ry Pirtsakat terkut mönkiville mänkijöille! Tässä raapustaa Kuikka (salanimeltään Salmiovirran Kukka). Kuikka on täpäkkä lintu joka

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013 Partiotoimikunta 2014 ja kummilippukunnat Versokäräjät valitsi 13.10.2013 partiotoimikuntaan (PTK) uusiksi jäseniksi Kati Larkkosen (kausi 2014) ja Olli Puurin (kausi 2014-2015). Vuonna 2014 partiotoimikunnassa

Lisätiedot

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun

Lisätiedot