Kaupankäynti ja ruokailu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupankäynti ja ruokailu"

Transkriptio

1 Kaupankäynti ja ruokailu

2 K-Market Tasala, Varppeenaukio 7 Suosittu lähialueen asukkaiden käyttämä ruokakauppa. Ajetaan oven eteen joka kuvassa etualalla olevan tolpan kohdalla. Ajo kuvan oikeasta reunasta, Liedon Säästöpankin kohdalta. Rakennuksessa myös posti ja apteekki.

3 K-Market Raisio Center, Voudinkatu 5 Alueen yksi suosituimmista ruokakaupoista. Oven edessä tilaa asiakkaan poisjättämiseen ja noutamiseen. Kaupan yhteydessä Alko, joka kuvassa rakennuksen takaosassa. Sisäänkäynti myös rakennuksen siellä puolen.

4 S-Market Raisio, Kauppakuja 2 Rakennuksessa nykyisin ainoastaan S-Market. Rosso ja Alko muuttaneet

5 Raisiontori Näkymä Raisiontorille. Matalammassa rakennuksessa mm. R-Kioski, Kotipizza, Kivelän grilli ja Instrumentarium Ajetaan Raisiontieltä, mutta läpikulku mahdollista toiselle puolelle Tasalanaukiolle rakennuksen vasemman päädyn puolelta

6 Lidl Raisio, Kyläpajankatu 2 Nesteentien varrella, ajo tapahtuu Alhaistentien kautta. Asiakas haetaan oven edestä, jossa myös voidaan odottaa mikäli asiakas haluaa.

7 Ihalan kioski, Pernontie 27 Moni alueen asukas tilaa taksin kioskille. Sijaitsee Hakakadun ja Pernontien risteyksessä Metsäarossa.

8 Hesburger, Hulvelankatu 1 Lumparlankadun ja Hulvelankadun risteyksessä pitkään toiminut hampurilaisravintola. Autokaista ja sisämyynti avoinna viikonloppuisin pitkään yöhön.

9 Veho Raisio, Vesilaitoksentie 1 Pääovi, josta asiakkaat yleisimmin haetaan ja johon viedään, sijaitsee kuvassa vaalean Veho-kyltin alapuolella. Pikahuolto rakennuksen oikeassa reunassa. Peltikorjaamo rakennuksen takaosassa, johon ajo talon molempien päätyjen kautta.

10 IKEA, Itäniityntie 15 Hakuosoitteena uloskäynnin ovi, mutta alueelle ajettaessa kannattaa valmistautua myös siihen että asiakas muussa kohtaa. Uloskäynnin ovi kuvassa rakennuksen keskivaiheella. Sisäänkäynti rakennuksen keltaisen seinänosan kohdalla.

11 Bauhaus Raisio, Kuloistentie 1 Bauhaus sijaitsee Myllyn alueella. Asiakkaat odottavat normaalisti pääoven edessä, johon ajo suoraan tultaessa piha-alueelle.

12 ST1-huoltoasema, Kirkkoväärtinkuja 2 Entinen Esso, nykyinen ST1. Avoinna tällä hetkellä 24/7

13 Pirilän Kukkatalo ( Kukkatalo ), Piriläntie 2 Yleisin paikka jättää ja noutaa asiakas on lasisen päärakennuksen ovi.

14 Muut paikat

15 Keskustan taksiasema ( 330 ), Kerttulantie 4 Keskustan taksiasema kaupungin keskustassa. Ajo piha-alueelle Kerttulantien puolelta. Samassa kiinteistössä apteekki

16 Vaisaaren taksitolppa ( 339 ), Leijunkatu Vaisaaren taksitolppa sijaitsee vastapäätä Pub Kolmosta. Kuvassa paikka Leijunkadun oikeassa reunassa pysäköintikielto merkin jälkeen. Reunaan raivattu pieni kaistale jossa taksit odottavat.

17 Myllyn taksitolppa ( 346 ), Myllynkatu Myllyn taksitolppa sijaitsee kauppakeskuksen päädyssä, Prisman oven läheisyydessä. Kuvassa paikka asuntovaunun pysäköimällä alueella. Taksitolppa merkitty erikseen. Kauppakeskuksen ovien edustoilla olevat taksiruudut tarkoitettu asiakkaan jättö ja noutopaikoiksi.

18 Tikanmaan tolppa ( 347 ), Kaanaan ja Raisiontien risteys Tikanmaan tolppaa ei ole merkitty liikennemerkein. Alue kuvassa jossa valkoinen auto.

19 Raision kaupungintalo, Nallinkatu 2 Pääovi kuvassa Raision vaakunan alapuolella. Asiakkaat kävelevät normaalisti etualalla näkyvälle parkkipaikalle.

20 Virastotalo, Nallinkatu 8 Ajo kaupungintalon risteyksestä, vastapäätä ST-1 huoltoasemaa. Vaikka rakennuksen seinässä poliisin logo, ei talossa enää toiminnassa olevaa poliisiasemaa.

21 Kela Raisio, Varppeenaukio 11 Helpoin tapa ajaa oven eteen on käyttää Soliuksenkujaa.

22 Osuuspankki Raisio, Torikuja 1 Raisiontien varrella kaupungin keskustassa. Oven edessä muutama parkkipaikka, mutta etenkin esteettömille kuljetuksille hankala paikka. Vaikka liikennemerkki ei siihen oikeuta, kuvassa näkyvien talojen välissä paikka johon asiakas voidaan jättää huomattavasti paremmin.

23 Auraviihteen pysäkki, Raisiontien ja Kirkkoväärtinkujan risteys Monien tilausajojen lähtö-ja päätepysäkki. Nimitys vanha, mutta aikoinaan talossa toimi Auraviihteen toimisto josta nimitys. Myös DNA-kaupan pysäkki yleinen nimitys pysäkille. Sijaitsee Raisiontien ja Kirkkoväärtinkujan risteyksessä, vastapäätä kaupungintaloa.

24 Raisio Yhtymän pääportti, Raisionkaari 55 Portilla vahtimestari joka opastaa alueen sisällä oleviin paikkoihin. Portilla pitää ilmoittautua aina mennessä sisään.

25 Raision kirjasto, Juhaninkujan puoleinen ovi Hankala paikka kun sisäänkäyntejä rakennuksen molemmin puolin. Juhaninkujan puoli on välittömästi käännyttäessä Nesteentieltä Juhaninkujalle.

26 Raision kirjasto, Eeronkujan puoli ( paloaseman puoli ) Raision kirjaston Eeronkujan puoleinen ovi sijaitsee käännyttäessä parkkialueelle korokkeen kohdalla.

27 Tornila, Tornikatu 9 takapiha Erilaisten yhdistysten kokouspaikka tornitalon takapihalla.

2014 Sivistyslautakunta sisäiset vuokrat

2014 Sivistyslautakunta sisäiset vuokrat 2014 Sivistyslautakunta sisäiset vuokrat kino asiakas vuokra/v hoito/v pääomakustannus 101 Kaupungintalo Nallinkatu 2 311 010 Koulutoimi 7 967 5 365 2 602 250 2 971 1 385 760 86 86 K-talo kiinteistö yhteensä

Lisätiedot

2014 Tekninen lautakunta sisäiset vuokrat

2014 Tekninen lautakunta sisäiset vuokrat 2014 Tekninen lautakunta sisäiset vuokrat kino asiakas vuokra/v hoito/v pääomakustannus 101 Kaupungintalo Nallinkatu 2 611 020 Tekninen keskus, hallinto 3 613 2 433 1 180 113 1 347 628 344 39 39 K-talo

Lisätiedot

Luostarinkatu NAANTALI (linja-autoasema)

Luostarinkatu NAANTALI (linja-autoasema) Liite 2 1 (7) Linjanumerot ja -reitit seudullisessa liikenteessä 6 NAANTALI RAISIO TURKU, KAUPPATORI LIETO NAANTALI (linja-autoasema) Tuulensuunkatu Aurinkotie Raisiontie Satakunnantie Aninkaistensilta

Lisätiedot

2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta sisäiset vuokrat

2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta sisäiset vuokrat 2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta sisäiset vuokrat 101 Kaupungintalo Nallinkatu 2 242 010 Sosiaalityö 40 299 27 139 13 160 1 263 15 029 7 004 3 842 435 435 K-talo yläk. 245 110 Sosiaalityö 30 387 20

Lisätiedot

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola Kunta: Rauma Kylä/kosa: (Tarvonsaari) Sijainti: Nortamonkatu 3, Tallikedonkatu 1, 26100 RAUMA Kohdetyyppi: liike-elämä

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Sivu Konsernipalvelut Teknisten palveluiden vastuualue. Tekninen johtaja 09.06.2015 116 1 SULJETTAVAT KATUALUEET

KOTKAN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Sivu Konsernipalvelut Teknisten palveluiden vastuualue. Tekninen johtaja 09.06.2015 116 1 SULJETTAVAT KATUALUEET Tekninen johtaja 09.06.2015 116 1 Dnro D/128/08.00.00.06/2015 Meripäivien liikennejärjestelyt vuonna 2015 Valmistelija: Suunnittelija Heli Hietsalo, puh. 234 4382 Liite: Kartta SULJETTAVAT KATUALUEET Ajoneuvolla

Lisätiedot

Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013 klo 13.00 Osallistujat: Hannu Lakka, Mäntyharjun kunta Kyllikki Komulainen,

Lisätiedot

Ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

Ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 160/00.00.00.01/2015 20 Ennakkoäänestyspaikkojen ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Kaupunginsihteeri Petra

Lisätiedot

PARTIONIEMI VUOKRAAJAN OPAS

PARTIONIEMI VUOKRAAJAN OPAS PARTIONIEMI VUOKRAAJAN OPAS Sisältö 1. Tervetuloa 2. Turvallisuus 2.1. Päärakennus 2.2. Keittiörakennus 2.3. Sauna 2.4. Muut rakennukset/alueet 3. Alueen kartta 4. Järjestyssäännöt 5. Siivous ja roskat

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote 27.6.2018 Linnanmäki Taksi Helsinki kuljettaa Linnanmäen asiakkaita ma 25.6. su 12.8. välisenä aikana Messukeskuksen

Lisätiedot

Kauppa ja kaupunkisuunnittelu

Kauppa ja kaupunkisuunnittelu Kauppa ja kaupunkisuunnittelu Seminaari Turun kaupunkiseudun kehitysnäkymistä: osio Business ja toiminta Kommenttipuheenvuoro: Heli Marjanen, kaupan professori Läänin virastotalo 30.10.2007 Kauppa synnyttää

Lisätiedot

8.9.2011. Nastolan kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto suoritti esteettömyyskartoituksen Rakokiven liikekeskuksessa 8.9.2011 klo 9.00 11.

8.9.2011. Nastolan kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto suoritti esteettömyyskartoituksen Rakokiven liikekeskuksessa 8.9.2011 klo 9.00 11. 1 (7) Esteettömyyskartoitus, Rakokiven liikekeskus n kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto suoritti esteettömyyskartoituksen Rakokiven liikekeskuksessa klo 9.00 11.00 Kartoituksessa läsnä: Keijo Myllykangas

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Autoilija- ja kuljettajatiedote $times tamp-j.n.y$ Kesäkuun markkinointi Markkinoimme kesällä tehostetusti pari viikkoa radiossa 12.6. eteenpäin hienoilla

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN LIIKUNTA 2011-2012 LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT Raision kaupungin liikuntapalveluiden syyskausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

2014 Ulkoa vuokratut toimitilat

2014 Ulkoa vuokratut toimitilat 2014 Ulkoa vuokratut toimitilat kino menokohta asiakas m² vuokra ulos/v huom 112 Konekeskus Karhutie Karhutie 21200 RAISIO 654010 Konekeskus, Tielaitoksen varikko 679 70 000 Vuokratila 679 70 000 114 Dna-Sos.toimisto

Lisätiedot

Esteettömyysopas Keskuskirkko

Esteettömyysopas Keskuskirkko Kesäkuu 2017 Esteettömyysopas Keskuskirkko Keskuskirkon katuosoite on Hämeenkatu 5, 11100 Riihimäki Kirkko on valmistunut vuonna 1905. Kirkkoa laajennettiin vuonna 1927, jolloin rakennettiin kirkon pohjoissivu

Lisätiedot

Kauppakeskuksen turvallisuus. Eeva Kareinen YIT Kiinteistötekniikka Oy 25.1.2013

Kauppakeskuksen turvallisuus. Eeva Kareinen YIT Kiinteistötekniikka Oy 25.1.2013 Kauppakeskuksen turvallisuus YIT Kiinteistötekniikka Oy 25.1.2013 Kauppakeskus Willa Vaikutusalue ja ostovoima Kauppakeskus Willa Sijaitsee Hyvinkään ydinkeskustassa Kauppakeskus sijoittuu kiinteästi aiemmin

Lisätiedot

Asuntoasiat Edunvalvoja Friisilän verstaat Hammashuolto

Asuntoasiat Edunvalvoja Friisilän verstaat Hammashuolto Raision kaupunki Nallinkatu 2 21200 Raisio PL 100 21201 Raisio www.raisio.fi keskus 02 434 3111 Ohivalinta 434... Virka-aika ma-pe 8.15-16.00 Vaihde kesäseisokin aikana ma-pe 8-15 Apuvälinelainaamo Terveysristeys

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT 2016 RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT 2016 Raision kaupungin liikuntapalveluiden kevätkausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

Juuret syvällä Pirkanmaassa jo vuodesta 1901. Pira-päivät 2012 Tommi Terho

Juuret syvällä Pirkanmaassa jo vuodesta 1901. Pira-päivät 2012 Tommi Terho Juuret syvällä Pirkanmaassa jo vuodesta 1901 Pira-päivät 2012 Tommi Terho Pirkanmaan Osuuskaupan toiminta-ajatus Palvelujen ja etujen tuottaminen sitoutuneille asiakasomistajille Arvot olemme asiakasta

Lisätiedot

PIHA-ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON TYÖALUEKARTAT

PIHA-ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON TYÖALUEKARTAT Tekninen toimi 11.9.2013 Sivu 1 / 20 LIITE 3. PIHA-ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON TYÖALUEKARTAT Liitteessä olevissa kartoissa on talvikunnossapidetävät piha-alueet. Keltaiseksi värjätyt alueet kuvaavat rakennuksia.

Lisätiedot

Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013 klo 9.30 Osallistujat: Pirkko Ihanamäki, vanhusneuvosto Eeva-Liisa Luukkonen,

Lisätiedot

300, 301, 302, R 20SX 50R 50R 20R 50R

300, 301, 302, R 20SX 50R 50R 20R 50R PUUTORI PT2/PT4 - Sibeliuksenkatu - Brahenkatu - Läntinen Pitkäkatu - Kuljettajankatu - Ratapihankatu - Verkatehtaankatu - Aninkaistensilta - Satakunnantie - Varkkavuorenkatu - Niitunniskantie - Vanha

Lisätiedot

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta GRANKULLA GRANKULLA KAUNIAINEN 1900-1910 (KAUNIAINEN) 1900-luvun alku - noin 1920-luvulle Thurmanin puistotie

Lisätiedot

Auto 1 Espoon asema/ menot Auto 1/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:30 1/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:45 1/3 klo 8:30 ja toinen kierros n.

Auto 1 Espoon asema/ menot Auto 1/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:30 1/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:45 1/3 klo 8:30 ja toinen kierros n. Auto 1 Espoon asema/ menot Auto 1/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:30 1/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:45 1/3 klo 8:30 ja toinen kierros n. 10:00 Espoon asema/ 46 päätepysäkki, virastotalojen puoli

Lisätiedot

Liikennemerkkipiirustukset

Liikennemerkkipiirustukset Liikennemerkkipiirustukset 1 LIIKENTEEN OHJAUS Liikennemerkkien mitoitus 2010 2 VAROITUSMERKIT 1/3 PIIRUSTUS NRO Mutka oikealle 8A-111-1 03.02.1995 Mutka vasemmalle 8A-112-1 " Mutkia, joista

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Vammaisneuvosto esittää, että sille annettaisiin mahdollisuus tehdä lausunnot kaikkiin suunniteltaviin rakennuksiin ja rakenteisiin.

Vammaisneuvosto esittää, että sille annettaisiin mahdollisuus tehdä lausunnot kaikkiin suunniteltaviin rakennuksiin ja rakenteisiin. KIRKKONUMMEN VAMMAISNEUVOSTO 14.5.2008 1(5) YHTEENVETO ESTEETTÖMYYSKIERROKSISTA Vammaisneuvosto kävi tutustumassa Kirkkonummen keskusta-alueen (23.5.2007), Masalan (13.9.2007) ja Veikkolan (29.5.2007)

Lisätiedot

OHJEISTUSTA KONFERENSSIIN OSALLISTUVILLE

OHJEISTUSTA KONFERENSSIIN OSALLISTUVILLE VAIKUTTAVAT OPPIMISYMPÄRISTÖT TERVEYSALALLA Ensimmäinen terveysalan koulutuksen kansallinen konferenssi 30. 31.5.2011 Tukholmankatu 10, Helsinki OHJEISTUSTA KONFERENSSIIN OSALLISTUVILLE KULKUYHTEYDET JA

Lisätiedot

Oulunsalon Aeroportti

Oulunsalon Aeroportti Oulunsalon Aeroportti Kansainvälisen tason käyntikortti Pääkonttoritasoinen toimistotila osoitteessa Tietotie 2, Oulu. OULUN KESKUSTA 14 KM LENTOKENTTÄ 400 M SATAMA 11,5 KM TAKSIASEMA 400 M Osaksi monipuolisen

Lisätiedot

Tapahtumia / Events. Lisää tapahtumia / More events: www.pudasjarvi.fi. Pudasjärvi

Tapahtumia / Events. Lisää tapahtumia / More events: www.pudasjarvi.fi. Pudasjärvi Umpihankihiihdon MM-kisat Off-track skiing world championships Syöte - helmikuu/february Syötehiihto - Syötehiihto skiing competition Syöte - huhtikuu/april Hyvän Olon Messut - Good Feeling Expo Tuomas

Lisätiedot

TILAA HENGITTÄÄ. Tietokuja

TILAA HENGITTÄÄ. Tietokuja 4Tietokuja 4 4 Tietokuja Tietokuja 4 on laadukas, 6-kerroksinen toimistotalo Munkkiniemessä, Helsingissä. Toimistot sijoittuvat kahteen erilliseen siipeen, joiden välissä on upea lasinen atriumpiha. Pihalle

Lisätiedot

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2 TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU 543,5 m2 610,5 m2 RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen ja kotimaisen

Lisätiedot

kiinteistöt vuokrattavat

kiinteistöt vuokrattavat kiinteistöt vuokrattavat kiinteistöt vuokrattavat hakemisto Alavus 4 Huittinen Kouvola Raisio 6 8 10 Rauma 12 Savonlinna Turku Vaasa 14 16 18 Haaparanta Norrköping 20 22 alavus upea Liikekiinteistö alavuden

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN LIIKUNTA 2011-2012 LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT Raision kaupungin liikuntapalveluiden syyskausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

Pertunmaan esteettömyyskierros Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Pertunmaan esteettömyyskierros Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Pertunmaan esteettömyyskierros 21.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Pertunmaan esteettömyyskierros 21.10.2013 klo 9.00 Osallistujat: Kyllikki Komulainen, Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

MERKITTÄVIMPIÄ BITUMIKATTOKOHTEITA

MERKITTÄVIMPIÄ BITUMIKATTOKOHTEITA REFERENSSILUETTELO 15.8.2013 1(5) SANEERAUSKOHTEET Vaahteramäen päiväkoti Turku 2004 Konevarikko Rieskalähteentie Turku 2004 Sisätautisairaala Rakennus 1 Turku 2006 Stålarminkatu 33 Turku 2007 Heinikonkadun

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY

ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY Kentän nimi: Selvityksen tekijät ja pvm: Tämän tarkistuslistan tavoitteena on helpottaa golfkenttien kenttätoimikuntien ja vastaavien työtä,

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin. Ohjeet on tehty viimeisten tietojen mukaan,

Lisätiedot

IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010

IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010 IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010 TIETOA KÄYTÄNNÖN JÄRJESTELYISTÄ Järjestäjä Korkeakoulujen vuoden 2010 valtakunnalliset IT-päivät toteutetaan Itä-Suomen yliopiston, Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Kangasniemen esteettömyyskierros 9.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Kangasniemen esteettömyyskierros 9.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Kangasniemen esteettömyyskierros 9.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Kangasniemen esteettömyyskierros 9.10.2013 klo 9.00 Osallistujat: Lea Kömi, avustaja/omaishoitaja Pentti Laitinen,

Lisätiedot

Puh. 040 569 3617 (Kokousemäntä) Puh. 020 729 6712 (Info, avoinna klo 8-16)

Puh. 040 569 3617 (Kokousemäntä) Puh. 020 729 6712 (Info, avoinna klo 8-16) Tervetuloa Ravintola Pääpostiin! Osoite: Mannerheiminaukio 1 B 00100 Helsinki Puh. 040 569 3617 (Kokousemäntä) Puh. 020 729 6712 (Info, avoinna klo 8-16) Sijainti Ravintola Pääposti sijaitsee Helsingin

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO EGENTLIGA FINLANDS FÖRBUND REGIONAL COUNCIL OF SOUTHWEST FINLAND

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO EGENTLIGA FINLANDS FÖRBUND REGIONAL COUNCIL OF SOUTHWEST FINLAND VARSINAIS-SUOMEN LIITTO EGENTLIGA FINLANDS FÖRBUND REGIONAL COUNCIL OF SOUTHWEST FINLAND VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA LIITE 9 / LUETTELO VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 Kunta: Varkaus Päivämäärä: 13.12.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

IISALMEN EKOPISTEMUUTOKSET 2016 p= paperi, l= lasi, m= metalli, k= kartonki, v= vaatteet

IISALMEN EKOPISTEMUUTOKSET 2016 p= paperi, l= lasi, m= metalli, k= kartonki, v= vaatteet IISALMEN EKOPISTEMUUTOKSET 2016 KAJAANIIN Runnin Talouskauppa Tarmon piha Runnintie 379 OULUUN/ VIEREMÄLLE Soinlahden koulun Joutsenjoen entisen Lehtomäentie 100 kaupan Kurenpolventie 560 KIURUVEDELLE

Lisätiedot

TRIUVARE AJO-OHJEET JA PYSÄKÖINTI

TRIUVARE AJO-OHJEET JA PYSÄKÖINTI 12.9.2014 1(7) TRIUVARE AJO-OHJEET JA PYSÄKÖINTI Käyntisoite Takojankatu 1c B 13 33540 Tampere Sisäänkäynti Tursonkadun puolelta sisäpihan kautta Pysäköinti - Punaisella merkityillä kaduilla maksuton pysäköinti

Lisätiedot

Kirkkopuiston seurakuntakoti

Kirkkopuiston seurakuntakoti Kirkkopuiston seurakuntakoti 10.6.2015 Kirkkopuiston seurakuntakoti sijaitsee Keskuskirkon läheisyydessä kaupungin keskustassa, katuosoite: Hämeenkatu 5, postiosoite: Kirkkopolku 2 a. Rakennus valmistui

Lisätiedot

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori 1 KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori Kunta: Rauma Kylä/kosa: (Tarvonsaari) Sijainti: Valtakatu 1 Kohdetyyppi: liike-elämä ja kaupankäynti Kohdeluokka: ei määritelty Ajoitus: 1972, muutoksia

Lisätiedot

Raision kaupunki Liikuntapalvelut. Klo Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Klo 8.00 8.00 9.00 9.00

Raision kaupunki Liikuntapalvelut. Klo Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Klo 8.00 8.00 9.00 9.00 Kerttulan jalkapallonurmi 10.00 10.00 11.00 11.00 12.00 12.00 13.00 RaiFu RaiFu RAJ RAJ 13.00 RaiFu RaiFu RAJ RAJ 14.00 RaiFu RaiFu RAJ RAJ 14.00 15.00 15.00 16.00 16.00 RaiFu 17.00 RaiFu RaiFu RaiFu Maaliv.

Lisätiedot

Klo Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Klo 8.00 8.00 9.00 9.00

Klo Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Klo 8.00 8.00 9.00 9.00 Kerttulan jalkapallonurmi 10.00 10.00 11.00 11.00 12.00 12.00 13.00 13.00 14.00 14.00 15.00 15.00 16.00 16.00 RaiFu RaiFu 17.00 RaiFu RaiFu 17.00 RaiFu RaiFu 18.00 18.00 19.00 19.00 20.00 20.00 RaiFu RaiFu

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C Kunta: Kuopio Päivämäärä: 4.1.2017 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

Iitin kunnan ikäihmisten ja vammaisten neuvottelukunta suoritti esteettömyyskartoituksen Kausalan torialueella 23.9.2013 klo 14.00 15.30.

Iitin kunnan ikäihmisten ja vammaisten neuvottelukunta suoritti esteettömyyskartoituksen Kausalan torialueella 23.9.2013 klo 14.00 15.30. Esteettömyyskartoitus, Kausalan torialue Iitin kunnan ikäihmisten ja vammaisten neuvottelukunta suoritti esteettömyyskartoituksen Kausalan torialueella 23.9.2013 klo 14.00 15.30. Kartoitustyö tehtiin käyttäjäarviona,

Lisätiedot

Esteettömyysopas. Kappelikirkko ja hautausmaa. Käyntiosoite Kappelikirkolle Kolehmaisenkatu 26

Esteettömyysopas. Kappelikirkko ja hautausmaa. Käyntiosoite Kappelikirkolle Kolehmaisenkatu 26 Kesäkuu 2013 Esteettömyysopas Kappelikirkko ja hautausmaa Käyntiosoite Kappelikirkolle Kolehmaisenkatu 26 Hautausmaan yhteydessä sijaitseva Kappelikirkko valmistui vuonna 1956. Kirkon suunnitteli arkkitehti

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Edvin Laineen koulun liikenneopas

Edvin Laineen koulun liikenneopas Edvin Laineen koulun liikenneopas Sisällysluettelo 1 Jalankulkija liikenteessä 2 Polkupyöräilijä liikenteessä 3 Koulukuljetukset 4 Saattoliikenne 5 Pihaliikenteen vaarat 6 Koulumatkan vaaranpaikkoja 7

Lisätiedot

AJOLUPAHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE

AJOLUPAHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE AJOLUPAHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE AJOLUPAPROSESSI Ajolupaprosessi on päivitetty 16.12.2014 alkaen. Ajolupaprosessi muuttuu nelivaiheiseksi. Hakemukset lähetetään sähköpostilla seuraavalle käsittelijälle. Hakemukset

Lisätiedot

X = Ajetaan paikan kautta

X = Ajetaan paikan kautta Linja L8 Saukonojantie (Tamm.k.rist.) 7:30 Saukonojan koulu 7:35 Pyhältö/Rahkasuontien risteys 7:45 Yliskulman koulu 7:50 Lehtimäentie 8:00 Kilpijoentie/Taipaleentien risteys 8:10 Vastamäentie 8:15 Yliskulman

Lisätiedot

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2 Viher-Nikkilä 00 A-36.115 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa SELOSTUS Suunnittelemamme alueen valintaan vaikuttivat monet tekijät. Päädyimme alueeseen, joka sijaitsee lähellä Nikkilän keskustaa ja

Lisätiedot

Auto 1 Espoon asema/ menot Auto 1/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:15 1/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:30 1/3 klo 8:30 ja toinen kierros n.

Auto 1 Espoon asema/ menot Auto 1/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:15 1/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:30 1/3 klo 8:30 ja toinen kierros n. Auto 1 Espoon asema/ menot Auto 1/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:15 1/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:30 1/3 klo 8:30 ja toinen kierros n. 9:45 Espoon asema/ 46 päätepysäkki, virastotalojen puoli (Kirkkojärventien

Lisätiedot

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Taustaksi Esteettömyyskartoituskysely toteutettiin 2.5.- 31.5.2018 välisenä aikana Kyselyn tavoitteena on osaltaan

Lisätiedot

Kauppakeskus Zeppelin Liikelistaus 2017

Kauppakeskus Zeppelin Liikelistaus 2017 Kauppakeskus Zeppelin Liikelistaus 2017 Liike Apteekki (pohjoispääty) Arnolds Donuts (Keskustori) Asupiste (2.krs, Poutapilven käytävä) Bik Bok (Z tori) Liikkeen puhelinnro 08 520 4025 08 520 4174 044

Lisätiedot

Esteettömyysopas. Keskuskirkko. Keskuskirkon katuosoite on Hämeenkatu 5, 11100 Riihimäki

Esteettömyysopas. Keskuskirkko. Keskuskirkon katuosoite on Hämeenkatu 5, 11100 Riihimäki Kesäkuu 2013 Esteettömyysopas Keskuskirkko Keskuskirkon katuosoite on Hämeenkatu 5, 11100 Riihimäki Kirkko on valmistunut vuonna 1905. Kirkkoa laajennettiin vuonna 1927, jolloin rakennettiin kirkon pohjoissivu

Lisätiedot

Sipusaaren seurakuntakoti

Sipusaaren seurakuntakoti Kesäkuu 2017 Sipusaaren seurakuntakoti Käyntiosoite: Sipusaarentie 31, 11120 Riihimäki Seurakuntakoti valmistui vuonna 1970. Rakennuksen suunnittelijana oli rakennusmestari Urho Lehtonen. Seurakuntakoti

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSSELVITYS

ESTEETTÖMYYSSELVITYS esteettömyysselvitys s. 1 / 7 (Mahdollinen kuva kohteesta) ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: _ Kunta: Päivämäärä: esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen nimi: Postinro ja

Lisätiedot

Järvenpää-talo. Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen. www.laurea.fi

Järvenpää-talo. Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen. www.laurea.fi Järvenpää-talo Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen www.laurea.fi Opasteet ja Ulkotilat Ulkotilat Esteetön sisäänkäynti Pysäköinti sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä 2 LI-paikkaa

Lisätiedot

Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto.

Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto. Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto. Koulumiljööstä vanha rehtorin talo yli 2000 neliön pihapiirineen sai uudet omistajat vuonna 2010. Siitä

Lisätiedot

Kiinteistöön liittyvissä hätätapauksissa Palmian päivystys palvelee teitä 24h, puh

Kiinteistöön liittyvissä hätätapauksissa Palmian päivystys palvelee teitä 24h, puh TALOON PEREHDYTYS Osoite: Knutersintie 915 00890 Helsinki Puhelinnumero: 09 310 79784 Sähköposti: ostersundom.leirikeskus@hel.fi Kotisivut: ostersundom.munstadi.fi Facebook: ostersundominleirikeskus KOORDINAATIT:

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Auto 6 Tapulikaupunki/ menot Auto 6/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:30 6/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:45 6/3 klo 8:30 ja toinen kierros n.

Auto 6 Tapulikaupunki/ menot Auto 6/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:30 6/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:45 6/3 klo 8:30 ja toinen kierros n. Auto 6 Tapulikaupunki/ menot Auto 6/1 klo 8:00 ja toinen kierros n.9:30 6/2 klo 8:15 ja toinen kierros n. 9:45 6/3 klo 8:30 ja toinen kierros n. 10:00 Tapulikaupunki/ Puistolan asema Malmi/ Malmin asema,

Lisätiedot

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,

Lisätiedot

Kemssan tyhjennyspaikat

Kemssan tyhjennyspaikat Kemssan tyhjennyspaikat Matkailuajoneuvojen kemiallisen wc:n (kemssan) tyhjennyspaikan löydät hyvin varustellulta leirintäalueelta. Oheiseen listaan on koottu muualta Suomesta löytyvät muut kemssan tyhjennyspaikat.

Lisätiedot

Seuraava tarkastus. Tark.käyt. aika (h)

Seuraava tarkastus. Tark.käyt. aika (h) LIITE 1. Kemikaalivalvontakohteet VäMy 1: PÄIVITTÄISTAVARAKAUPPA K-Market Pirkka Lidl Suomi Ky Sale Kangaslampi Siwa Siwa Siwa Siwa Siwa Savontie 42, 78300 5552989 joka 5. vuosi Kauppakatu 74, 080005435

Lisätiedot

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO KIRKKOKATU 14 NURMES MYYNTIKOHDE Kiinteistö 541-111-142-2 sekä sillä sijaitsevat kolme virastotalorakennusta osoitteessa Kirkkokatu 14, 75500 Nurmes. SIJAINTI Kiinteistö sijaitsee

Lisätiedot

Raision kaupunki Liikuntapalvelut. Klo Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Klo

Raision kaupunki Liikuntapalvelut. Klo Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Klo Kerttulan jalkapallonurmi 10.00 RaiFu RaiFu RaiFu RaiFu 10.00 RaiFu RaiFu RaiFu RaiFu 11.00 RaiFu RaiFu RaiFu RaiFu 11.00 RaiFu RaiFu RaiFu RaiFu 12.00 RaiFu RaiFu RaiFu RaiFu 12.00 RaiFu RaiFu RaiFu RaiFu

Lisätiedot

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut A-insinöörit Oy 3.4.2009 Tesoman kauppakeskus, pysäköinti Kauppakeskus n. 20 000 krs-m2, josta hypermarket 6 500 krsm2 Toiseen kerrokseen mahdollisesti kirjasto,

Lisätiedot

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA VUOKATTI DANCE FESTIVALIIN!

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA VUOKATTI DANCE FESTIVALIIN! LÄMPIMÄSTI TERVETULOA VUOKATTI DANCE FESTIVALIIN! Mukavaa, että osallistut tähän aikuisten 25+ tanssifestivaaliin Vuokatissa. Tämän tietopaketin avulla löydät oikeat workshopit, kilpailut ja tapahtumapaikat.

Lisätiedot

SANAKARTTA. Päivitetty 30.5.2012 Äänitetty 31.5.2012 MAJATALO ONNELA KARTTA 1. Toukola, Majatalo Onnelan päärakennus

SANAKARTTA. Päivitetty 30.5.2012 Äänitetty 31.5.2012 MAJATALO ONNELA KARTTA 1. Toukola, Majatalo Onnelan päärakennus SANAKARTTA Päivitetty 30.5.2012 Äänitetty 31.5.2012 MAJATALO ONNELA KARTTA 1 Toukola, Majatalo Onnelan päärakennus Sisääntulo taloon ja vastaanottoon: Toukolassa sijaitsevat Majatalo Onnelan vastaanotto,

Lisätiedot

Opettaja: Luokka: pvm: VAARA

Opettaja: Luokka: pvm: VAARA Opettaja: Luokka: pvm: VAARA kuka / ketkä Riskin suuruus Mitä pitäisi tehdä riskin Keskuskeittiön parkkipaikka 3 2 6 Parkki /pysäkki 006 lapsia autojen seassa kouluun oppilasjättöjä varten tullessa koululaisten

Lisätiedot

YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA

YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA Liite 8 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä poistumissuunnitelmasta... 3 2. Toiminta onnettomuus- ja uhkatilanteissa...

Lisätiedot

ARVIO VÄHITTÄISKAUPAN TASOSTA NURMEKSESSA. Kauppa ja palvelut Nurmes 2010

ARVIO VÄHITTÄISKAUPAN TASOSTA NURMEKSESSA. Kauppa ja palvelut Nurmes 2010 ARVIO VÄHITTÄISKAUPAN TASOSTA NURMEKSESSA Apteekit Ruokakaupat Optikkoliikkeet Huoltoasemat Kello- / kulta Kodinkoneliikkeet Rauta / maatalous Kukkakaupat Urheilu / vapaa-aika Lahjatavara Kiitettävä Hyvä

Lisätiedot

KUOPIO VUORELA. M P M P M P M P Kuopio Tori (Torikulma) Kuopio l.as (Puijonkatu)

KUOPIO VUORELA. M P M P M P M P Kuopio Tori (Torikulma) Kuopio l.as (Puijonkatu) 30 KUOPIO VUOREA Reitti: Tulliportinkatu (Torikulma) Puijonkatu Kellolahdentie Kallantie Vt5 Vuorelantie Kylpylähotelli Kunnonpaikan piha Rissalantie ammakkoniementie (Nuottapolun risteys) impantie. Y1

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 kuva SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 3. PYÖRÄILIJÄNÄ LIIKENTEESSÄ... 5 3.1 PYÖRÄN VARUSTEET... 5 3.2. OHJEITA PYÖRÄIJÄLLE... 6 4.

Lisätiedot

CCC CO-CREATION CENTER LINNANMAAN KAMPUS, OULU

CCC CO-CREATION CENTER LINNANMAAN KAMPUS, OULU CO-CREATION CENTER LINNANMAAN KAMPUS, OULU 8.8.2014 Toimistoalueen käytävä (arkkitehdin näkemys) CO-CREATION CENTER Co-Creation Center sijaitsee noin viisi kilometriä Oulun keskustan pohjoispuolella Linnanmaalla,

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Hallstahammarin keskustan suunnitelmasta. Framtidens. centrum Dnr: 241/15

TIIVISTELMÄ. Hallstahammarin keskustan suunnitelmasta. Framtidens. centrum Dnr: 241/15 TIIVISTELMÄ Hallstahammarin keskustan suunnitelmasta Framtidens centrum 07-0- Dnr: / Tausta Hallstahammar on viehättävä asuinpaikkakunta jossa asuntopula on yhä selvempi ja jossa vaatimukset kehittää yleisiä

Lisätiedot

Citycon Media b ook. Erityistehokkaita mainosratkaisuja siellä, missä ihmiset shoppaavat!

Citycon Media b ook. Erityistehokkaita mainosratkaisuja siellä, missä ihmiset shoppaavat! Citycon Media b ook Erityistehokkaita mainosratkaisuja siellä, missä ihmiset shoppaavat! 1 Mainonnalta vaaditaan nykyisin aivan erityistä tehokkuutta. Ratkaisuja, jotka yllättävät, osuvat ja tavoittavat

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 Kunta: Kuopio Päivämäärä: 24.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

ja ma 4.9. ls 3, sisäänkäynti B2)

ja ma 4.9. ls 3, sisäänkäynti B2) Avohoitotalon röntgen Sairaanhoidolliset palvelut / diagnostiikka Keskusröntgen N4 127B (ulko-ovi A3:1) Leila Ukkola puh. 08 3155612 Avohoitoyksikkö 74 Psykiatrian tulosalue Tulosalueperehdytykset; 28.8.17,

Lisätiedot

RAISION KESKUSTAN OSAYLEISKAAVATYÖ OSIO 1:N OSA-ALUEIDEN TARKASTELUA RAISIO JATKOSUUNNITTELU KIRSTI SIVÉN & ASKO TAKALA ARKKITEHDIT OY

RAISION KESKUSTAN OSAYLEISKAAVATYÖ OSIO 1:N OSA-ALUEIDEN TARKASTELUA RAISIO JATKOSUUNNITTELU KIRSTI SIVÉN & ASKO TAKALA ARKKITEHDIT OY RAISION KESKUSTAN OSAYLEISKAAVATYÖ OSIO 1:N OSA-ALUEIDEN TARKASTELUA RAISIO JATKOSUUNNITTELU 23.3.2011 14 KIRSTI SIVÉN & ASKO TAKALA ARKKITEHDIT OY KISAKYLÄ 1 KISAKYLÄ 2 (SUUNNITELMA A) Pientalomainen

Lisätiedot

TSTO 21.5 m 2 PRH C. 306 TSTO 15m 2 VARASTO NEUVOTTELU- HUONE NEUVOTTELU- HUONE WC KK TSTO AULA TSTO TSTO TS TSTO TSTO TSTO TSTO TSTO 14.

TSTO 21.5 m 2 PRH C. 306 TSTO 15m 2 VARASTO NEUVOTTELU- HUONE NEUVOTTELU- HUONE WC KK TSTO AULA TSTO TSTO TS TSTO TSTO TSTO TSTO TSTO 14. 308 21 m 2 PRH C 306 15m 2 VARASTO KK AULA 312 21.5 m 2 313 14.5 m2 TS O12 Vuokrattavat tilat 3. krs PRH F PRH E 2. PRH D 621,5 m 2 1. 4. 1 021,5 m 2 231,0 m 2 KONE 3. 308 21 m 2 PRH C PRH B PRH A 306

Lisätiedot

436,0 m ,5 m2. 220,0 m2. 602,5 m2. 53 m2 PRH E PRH D PRH F WC WC WC WC TAUKOTILA TUOTANTOTILA TYÖNJOHTO TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA

436,0 m ,5 m2. 220,0 m2. 602,5 m2. 53 m2 PRH E PRH D PRH F WC WC WC WC TAUKOTILA TUOTANTOTILA TYÖNJOHTO TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA Vuokrattavat tilat 3. krs O12 PRH F PRH E PRH D 436,0 m2 1. 3. 1 021,5 m2 4. KONE 2. 308 2 21 m PRH C PRH B PRH A 306 15m 2 KK AULA 20,0 m2 VARASTO MAISEMATOIMISTO 53 m2 NEUVOTTELU- NEUVOTTELU- NEUVOTTELU-

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Kokoushuone 201, Virastotalo Harjukatu 21, Nokia

Aika: Keskiviikko klo Kokoushuone 201, Virastotalo Harjukatu 21, Nokia VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 1.11.2017 klo 16.45 18.40 Paikka: Kokoushuone 201, Virastotalo Harjukatu 21, 37100 Nokia Läsnä: Vilho Siltanen jäsen Heidi Rekola jäsen Anttiolavi Salonen jäsen

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Virastotalo Temppelikatu 9 A, Riihimäki

Virastotalo Temppelikatu 9 A, Riihimäki Virastotalo Temppelikatu 9 A, 11100 Riihimäki Virastotalo, Temppelikatu 9, valmistui vuonna 1964. Rakennuksen on suunnitellut Erkko Virkkunen. Virastotalon laajennusosa valmistui 1988 ja sen suunnitteli

Lisätiedot