PIHA-ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON TYÖALUEKARTAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIHA-ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON TYÖALUEKARTAT"

Transkriptio

1 Tekninen toimi Sivu 1 / 20 LIITE 3. PIHA-ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON TYÖALUEKARTAT Liitteessä olevissa kartoissa on talvikunnossapidetävät piha-alueet. Keltaiseksi värjätyt alueet kuvaavat rakennuksia. Siniseksi värjätyt alueet kuvaavat talvikunnossapitoaluetta. Kartat on otettu satelliittikuvista, joten ne ovat valitettavasti epäselviä ja osa alueista on jonkin verran muuttuneet (kuvat otettu vuonna 2008). Talvikunnossapitoalueet ovat suunta antavia, mutta yleisenä perussääntönä voidaan pitää, että kaikki piha-alueet aurataan sieltä mistä normaalilla traktorilla on mahdollista. Talvikunnossapitoalueeseen kuuluu jos toisin ei mainita: Koko piha-alue (hiekka- tai päällystepinta) Piha-alueen kulkuväylät Piha-alueelle johtavat kulkuväylät Talvikunnossapitoalueeseen ei kuulu jos toisin ei mainita: Katoksien alustat alle 1,5m kapeat kulkuväylät.

2 Tekninen toimi Sivu 2 / 20 SARVELAN ALAKOULU (alue 1) Jääkiekkokaukalo ei kuulu talvikunnossapitoalueeseen. Ei suoriteta talvikunnossapitoa viikonloppuisin, paitsi jos on jokin järjestetty tilaisuus.

3 Tekninen toimi Sivu 3 / 20 PIENTEOLLISUUSHALLI (UUNIMÄKI) (alue 1) Talvikunnossapitoalueella on kiinteitä esteitä mm. lautanippuja. Ei suoriteta talvikunnossapitoa viikonloppuisin, paitsi jos on jokin järjestetty tilaisuus.

4 Tekninen toimi Sivu 4 / 20 VERÄJÄTORPAN ASUINRIVITALOT (alue 1) Asuntojen sisäänkäyntiväylät eivät kuulu talvikunnossapitoalueeseen

5 Tekninen toimi Sivu 5 / 20 VESIPUMPAAMO (alue 1) Ei suoriteta talvikunnossapitoa viikonloppuisin,

6 Tekninen toimi Sivu 6 / 20 VANHAINKOTI, ANNAKOTI (alue 2) Vanhainkodin kellariin johtava ramppi kuuluu talvikunnossapito alueeseen

7 Tekninen toimi Sivu 7 / 20 SYREENI (alue 2)

8 Tekninen toimi Sivu 8 / 20 VETERAANIEN RIVITALO (alue 3) Asuntojen sisäänkäyntiväylät eivät kuulu talvikunnossapitoalueeseen

9 Tekninen toimi Sivu 9 / 20 TERVEYSKESKUS JA VANHA TERVEYSTALO (alue 3) Piha-alue on muuttunut satelliittikuvan ottohetkestä Terveyskeskuksen piha-alueella ei suoriteta talvikunnossapitoa viikonloppuisin, paitsi jos on jokin järjestetty tilaisuus.

10 Tekninen toimi Sivu 10 / 20 YLÄKOULU, YLÄKOULUN RIVITALOT JA URHEILUKENTÄN HUOLTO- RAKENNUS (alue 4) Urheilukentän huoltorakennuksen takapiha kuuluu talvikunnossapito alueeseen Jääkiekkokaukalo ja muut urheilualueet eivät kuulu talvikunnossapito alueeseen

11 Tekninen toimi Sivu 11 / 20 URHEILUTALO, KARVIATALO, PALOASEMA JA KIRJASTO (alue 4) Piha-alue on muuttunut satelliittikuvan ottohetkestä Kirjaston piha-alueella ei suoriteta talvikunnossapitoa viikonloppuisin, paitsi jos on jokin järjestetty tilaisuus.

12 Tekninen toimi Sivu 12 / 20 SAMPOLAN KENTTÄ Talvikunnossapito suoritetaan merkatulla alueella eli koko piha-alue ei kuulu talvikunnossapitoalueeseen Piha-alueella ei suoriteta talvikunnossapitoa viikonloppuisin, paitsi jos on jokin järjestetty tilaisuus.

13 Tekninen toimi Sivu 13 / 20 KUNNNANTALO, VANHA KUNNANTALO, KIRKONKYLÄN ALAKOULU (alue 5) Piha-alue on muuttunut satelliittikuvan ottohetkestä Uuden kunnantalon piha-alueella ei suoriteta talvikunnossapitoa viikonloppuisin, paitsi jos on jokin järjestetty tilaisuus.

14 Tekninen toimi Sivu 14 / 20 As Oy KARVIAN HAAPA (alue 6) Asuntojen sisäänkäyntiväylät eivät kuulu talvikunnossapitoalueeseen

15 Tekninen toimi Sivu 15 / 20 HAUTAMÄEN ASUINRIVITALO ALUE ( As Oy Talvitie, As Oy Kirkkomukka, As oy Yläsatakunnantie 1, As Oy Yläsatakunnantie 2) (alue 7) Asuntojen sisäänkäyntiväylät eivät kuulu talvikunnossapitoalueeseen Teknisten tilojen ovien edustat kuuluvat talvikunnossapito alueeseen

16 Tekninen toimi Sivu 16 / 20 HAUTAMÄEN ASUINRIVITALO ALUE ( As Oy Karvian Kaari) (alue 7) Asuntojen sisäänkäyntiväylät eivät kuulu talvikunnossapitoalueeseen

17 Tekninen toimi Sivu 17 / 20 TVH:n ENTINEN VARASTO (alue 8) Konto Oy:n piha-alue ei kuulu tavikunnossapito alueeseen Merkityllä talvikunnossapito alueella saattaa olla kiinteitä esteitä mm. rakennustarvikkeita Piha-alueella ei suoriteta talvikunnossapitoa viikonloppuisin, paitsi jos on jokin järjestetty tilaisuus.

18 Tekninen toimi Sivu 18 / 20 KIERRÄTYSKESKUS (alue 8) Merkityllä talvikunnossapito alueella saattaa olla kiinteitä esteitä mm. rakennustarvikkeita ja roskalavoja Piha-alueella ei suoriteta talvikunnossapitoa viikonloppuisin, paitsi jos on jokin järjestetty tilaisuus.

19 Tekninen toimi Sivu 19 / 20 JÄTEVEDENPUHDISTAMO JA TEKNISEN TOIMEN VARASTO (alue 8) Merkityllä talvikunnossapito alueella on kiinteitä esteitä mm. rakennustarvikkeita, roskalavoja, työkoneita jne. Talvikunnossapito suoritetaan merkatulla alueella eli koko piha-alue ei kuulu talvikunnossapito alueeseen Piha-alueella ei suoriteta talvikunnossapitoa viikonloppuisin, paitsi jos on jokin järjestetty tilaisuus.

20 Tekninen toimi Sivu 20 / 20 MEIJERI-VILLELÄ (alue 8) Talvikunnossapito suoritetaan merkatulla alueella eli koko piha-alue ei kuulu talvikunnossapito alueeseen Piha-alueella ei suoriteta talvikunnossapitoa viikonloppuisin, paitsi jos on jokin järjestetty tilaisuus.

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 2005/2007 inventoinnit Kangaslammin kirkonkylä Inventointinumero: Manttu 261 Kohteen nimi: Maatila Lumpeela 262 Maatila Kivenlahti 263 Pappila 264 pajaharju, museo

Lisätiedot

Tuotot-Kulut 30.10.2013 08:03 TA 2014 / Lautakunta vaihe /LTK 2014 Kustannuspaikka 40-4 Tekniikka ja ympäristöpalvelut TA 2013 LTK 2014 Tot%

Tuotot-Kulut 30.10.2013 08:03 TA 2014 / Lautakunta vaihe /LTK 2014 Kustannuspaikka 40-4 Tekniikka ja ympäristöpalvelut TA 2013 LTK 2014 Tot% Tuotot-Kulut 30.10.2013 08:03 TA 2014 / Lautakunta vaihe /LTK 2014 Kustannuspaikka 40-4 Tekniikka ja ympäristöpalvelut TA 2013 LTK 2014 Tot% 4000 (Tekninen lautakunta) Kulut -663 680-8 790 1 4001 Luott.henkilöiden

Lisätiedot

TALVIKUNNOSSAPITO TARJOUSPYYNTÖ 28.11.2012. Lapinjärven kunnan hallinnoimat asemakaavatiet ja piha-alueet sekä KOy Labyrintin hallinnoimat piha-alueet

TALVIKUNNOSSAPITO TARJOUSPYYNTÖ 28.11.2012. Lapinjärven kunnan hallinnoimat asemakaavatiet ja piha-alueet sekä KOy Labyrintin hallinnoimat piha-alueet TARJOUSPYYNTÖ 28.11.2012 TALVIKUNNOSSAPITO Kohdetiedot Lapinjärven kunnan hallinnoimat asemakaavatiet ja piha-alueet sekä KOy Labyrintin hallinnoimat piha-alueet Tilaaja Lapinjärven kunta Sisältö Tarjouspyyntö

Lisätiedot

TEKNINEN TOIMI, MAKSUT JA TAKSAT V TAKSOJA JA MAKSUJA NOUDATETAAN ULKOISESSA JA SISÄISESSÄ LASKUTUKSESSA

TEKNINEN TOIMI, MAKSUT JA TAKSAT V TAKSOJA JA MAKSUJA NOUDATETAAN ULKOISESSA JA SISÄISESSÄ LASKUTUKSESSA TEKNINEN TOIMI, MAKSUT JA TAKSAT V. 2019 TAKSOJA JA MAKSUJA NOUDATETAAN ULKOISESSA JA SISÄISESSÄ LASKUTUKSESSA TYÖLASKUTUKSISSA YLEISKUSTANNUSLISÄ TODELLISTEN KUSTANNUSTEN MUKAAN Venepaikkojen vuokrat

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 TP TA TA TS TS 2014 2_2015 2016 2017 2018 1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -1 876 780,01-500 000-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Päivi Ihamäki rakennusarkkitehti Puh. (03) 475 2825 paivi.ihamaki@suunnittelutalo.com Toimiston palveluksessa vuodesta 1987 Vastuualueet: Toimii vastaavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme

Lisätiedot

Toimitilainvestoinnit TS 2016-2019

Toimitilainvestoinnit TS 2016-2019 Toimitilainvestoinnit TS 2016-2019 Valtuustoinfo 17.9.2015 Hannu Penttilä Toimitilarakentamisen 10-vuoden rahoitustarve hankeryhmittäin 2016- ts -16 ts -17 ts -18 ts -19 ts-20 ts -21 ts-22 ts-23 ts-24

Lisätiedot

Kokouskutsu Tekninen lautakunta 4/2019

Kokouskutsu Tekninen lautakunta 4/2019 Kokouskutsu Tekninen lautakunta 4/2019 Kokousaika ja paikka: Torstai 13.6.2019 klo 18.00 Kunnantalo, kunnanhallituksen huone ------------------------------------------------------------- LIITTEET: Jyrki

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2014 2014 muutos 2014 01-09 % 2013

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2014 2014 muutos 2014 01-09 % 2013 Kyyjärven kunta Sivu 1 Toteutumavertailu 15:24:02 090000 Maa-ja vesialueet OMA RAKENTAMINEN -3.500,00 3.500,00-100,0 MUUT -1.642,80-3.500,00 3.500,00-100,0-1.642,80 KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNTI 374,00-374,00-100,0

Lisätiedot

SAATTOLIIKENNE. pikku taksit 107.02 AITA. taksin odotus 107.18. Koulu. Alaluokkien piha-alue. Lappset 142019M. urakka-alue / työmaa.

SAATTOLIIKENNE. pikku taksit 107.02 AITA. taksin odotus 107.18. Koulu. Alaluokkien piha-alue. Lappset 142019M. urakka-alue / työmaa. 106.53 12444 alolaitos 106.11 SAATTOLIIKENNE Hiekkatekonurmi AITA pikku taksit 107.02 taksin odotus 106.90 107.30 107.18 urakka-alue Koulu 12 000 106.22 1819 106.586 Nykyinen virastotalo Lappset 020414M

Lisätiedot

Joroisten kunta kiinteistöstrategia. Vuosille

Joroisten kunta kiinteistöstrategia. Vuosille Joroisten kunta kiinteistöstrategia Vuosille 2019-25 Visio ja strategia Joroisten kunnalla on v. 2025 käytössään palvelutuotannossaan tarvitsevansa määrä tilatehokkaita, tarkoituksenmukaisia sekä turvallisia

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Tekninen lautakunta 22.9.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAAVATEIDEN TALVIKUNNOSSAPITO 2016 2017

TARJOUSPYYNTÖ Tekninen lautakunta 22.9.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAAVATEIDEN TALVIKUNNOSSAPITO 2016 2017 TARJOUSPYYNTÖ Tekninen lautakunta 22.9.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAAVATEIDEN TALVIKUNNOSSAPITO 2016 2017 Kärkölän kunta pyytää tarjouksia kaavateiden aurauksesta ja hiekoituksesta. Sopimuskausi on kaksi (2) talvikautta.

Lisätiedot

63203 Paloasema * Kulut , ,3 Netto , ,3

63203 Paloasema * Kulut , ,3 Netto , ,3 SIILINJÄRVEN KUNTA W_invhanke_tuotot-kulut Sivu 1 61 TEKNINEN LAUTAKUNTA 630 Rakennukset 630 Rakennukset 6320 Toimitilainvestoinnit 63202 Kunnantalo * Kulut 0-35.000-3.305-31.695 9,4-215 0,0 Netto 0-35.000-3.305-31.695

Lisätiedot

opk; tarkist. KIINTEISTÖT kiint. hallinto talon- lämm. sähkö vesi om. hoito miehet jätevesi vak. Yhteensä

opk; tarkist. KIINTEISTÖT kiint. hallinto talon- lämm. sähkö vesi om. hoito miehet jätevesi vak. Yhteensä KÄYTTÖTALOUS mr:n käyttösuunnitelma 2.2.2017 opk; tarkist. KIINTEISTÖT kiint. hallinto talon- lämm. sähkö vesi om. hoito miehet jätevesi vak. Yhteensä Hallinto 127 148 127 148 8301 Ulvilan kaupungintalo

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto ,

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto , TP TA TA TS TS 2015 2_2016 2017 2018 2019 1000 Arvopaperit Menot -23 211,44-890 000 0 0 0 Netto -23 211,44-890 000 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -77 000,00 0-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

Tekninen ltk käyttötalousarvioesitys 2017

Tekninen ltk käyttötalousarvioesitys 2017 Tekninen ltk käyttötalousarvioesitys 2017 ULKOISET TUOTOT JA KULUT (Kh:n raami) raami 2017 TA esitys 2017 ltk Yli / alle Toimintatuotot 1 182 846 1 132 694 50 152 Toimintakulut -3 315 936-2 981 480 334

Lisätiedot

Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä kunnantalolla

Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä kunnantalolla 1 RAKENNUSLAUTAKUNTA 2/2012 Aika: Torstai 15.3.2012 klo. 19.00-20.00 Paikka: Karvian kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Pekka Niskala puheenjohtaja Sirkka Mäkinen varapuheenjohtaja Kari Aalto jäsen Jani

Lisätiedot

Palaute hallintokunnittain

Palaute hallintokunnittain Palaute hallintokunnittain Tekninen toimi: Hyvää, toimivaa: Kirkonkylän yleisilme (istutukset), ympäristön viihtyvyys Röytyn rakennuksen maalaaminen Linnavuorentien asfaltointi + valaistus Taipalsaarentien

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA

TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA 26.08.2005 TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA Ristijärven kunnan Tie- ja kiinteistönhoitotoimi pyytää tarjousta teiden ja alueiden talvikunnossapidosta talvikaudelle 2005 2006. Talvikunnossapito

Lisätiedot

KIINTEISTÖT 2018 KIINTEISTÖNHOITO Määrärahojen käyttösuunnitelma Laadittu opk Kiinteistöjen kunnossapito tarkist. 1.2.

KIINTEISTÖT 2018 KIINTEISTÖNHOITO Määrärahojen käyttösuunnitelma Laadittu opk Kiinteistöjen kunnossapito tarkist. 1.2. KIINTEISTÖT 2018 KIINTEISTÖNHOITO Määrärahojen käyttösuunnitelma Laadittu 1.2.2018 opk Kiinteistöjen kunnossapito tarkist. 1.2.2018 opk Kaupunginvirastot 16383001 Ulvilan Kaupungintalo ( rakennuksia 2

Lisätiedot

Kaupankäynti ja ruokailu

Kaupankäynti ja ruokailu Kaupankäynti ja ruokailu K-Market Tasala, Varppeenaukio 7 Suosittu lähialueen asukkaiden käyttämä ruokakauppa. Ajetaan oven eteen joka kuvassa etualalla olevan tolpan kohdalla. Ajo kuvan oikeasta reunasta,

Lisätiedot

Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8 / 2012 KOKOUSAIKA Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Krannilan liikuntapuiston huoltorakennus

Krannilan liikuntapuiston huoltorakennus 7..203 3:07:0 --- - 6.4 6.4 HUOLTORAKENNUS 6. 6. 6.5 6.4 HUOLTOPIHA 6.0 KALUSTOHALLI 60.7 --- - 60.2 62.0 6.0 60. 6.0 60.4 60.0 N 6706300000 E 2548890000 2548890 6706300 /500 Asemapiirros : 500 P L I 0

Lisätiedot

Ehnroosin koulukeskuksen purkaminen

Ehnroosin koulukeskuksen purkaminen Ehnroosin koulukeskuksen purkaminen Nordenskiöldintie 2, 04600 Mäntsälä ja rakennuttamispalvelut vakuutusyhtiö Pohjola sekä mahdollinen purku-urakoitsija Budjetti: tuotto (vakuutuskorvaus) 500 000, meno

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA 8.9.2015 Tekninen lautakunta Ounastie 165 99400 ENONTEKIÖ TARJOUSPYYNTÖ

ENONTEKIÖN KUNTA 8.9.2015 Tekninen lautakunta Ounastie 165 99400 ENONTEKIÖ TARJOUSPYYNTÖ ENONTEKIÖN KUNTA 8.9.2015 Tekninen lautakunta Ounastie 165 99400 ENONTEKIÖ Lumityötarjous asiakirja 2015-2017 TARJOUSPYYNTÖ Enontekiön kunta pyytää tarjoustanne oheisissa liitteissä lueteltujen Enontekiön

Lisätiedot

Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun peruskorjaus/rakennusurakka

Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun peruskorjaus/rakennusurakka KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 29.12.2011 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla

Lisätiedot

js; tarkist js KIINTEISTÖT hallinto kiint. talon- lämm. sähkö vesi om. hoito miehet jätevesi vak. Yhteensä

js; tarkist js KIINTEISTÖT hallinto kiint. talon- lämm. sähkö vesi om. hoito miehet jätevesi vak. Yhteensä TALOUSARVIOVUOSI 2016 KÄYTTÖTALOUS mr:n käyttösuunnitelma 12.8.2015 js; tarkist. 21.1.2016 js KIINTEISTÖT hallinto kiint. talon- lämm. sähkö vesi om. hoito miehet jätevesi vak. Yhteensä Hallinto 141 035

Lisätiedot

Kiinteistöjen toimenpide esitys kiinteistöpoliittista ohjelmaa varten 2014.

Kiinteistöjen toimenpide esitys kiinteistöpoliittista ohjelmaa varten 2014. Kiinteistöjen toimenpide esitys kiinteistöpoliittista ohjelmaa varten 2014. Esityksessä on tiivistelmä kohteista jaoteltuna kunnon ja kiinteistötyyppien mukaisesti. 1) Purettavaksi esitettävät kohteet

Lisätiedot

Kohde: Murskaustyön aiheuttama melu

Kohde: Murskaustyön aiheuttama melu 11.5.2016 Työ 6696 MELUMITTAUSRAPORTTI Työmaa: Kalasataman keskus Tilaaja: Destia Oy Kohde: Murskaustyön aiheuttama melu 11.5.2016 MELUMITTAUSRAPORTTI 1. Yleistä Kalliotekniikka Consulting Engineers Oy

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 10 / Aika: Torstaina klo 18:00-21:30. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

TEKNINEN LAUTAKUNTA 10 / Aika: Torstaina klo 18:00-21:30. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone TEKNINEN LAUTAKUNTA 10 / 2017 Aika: Torstaina 28.9.2017 klo 18:00-21:30 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Jyrki Koivumäki puheenjohtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Varsinais-Suomen keskusverkko. Antti Vasanen

Varsinais-Suomen keskusverkko. Antti Vasanen Varsinais-Suomen keskusverkko Antti Vasanen Nykyisen maakuntakaavan keskusverkko Lähtökohdat keskusverkkoanalyysille Perinteinen hallinnollis-hierarkkinen keskusten luokittelu tarjoaa melko yksipuolisen

Lisätiedot

Siilinjärven kunta INVESTOINTIOSAN HANKELUETTELO

Siilinjärven kunta INVESTOINTIOSAN HANKELUETTELO Siilinjärven kunta INVESTOINTIOSAN HANKELUETTELO Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018 2019 YHTEENVETO NETTOINVESTOINNEISTA TA 2017 TS 2018 TS 2019 Kunnanhallituksen alaiset Tietokoneohjelmistot 23

Lisätiedot

Miten ehkäistään alueellista eriytymistä. Erja Ylitalo

Miten ehkäistään alueellista eriytymistä. Erja Ylitalo Miten ehkäistään alueellista eriytymistä Erja Ylitalo TVT Asunnot lyhyesti Turun kaupungin omistama kiinteistöyhtiö Liikevaihto vuonna 2015 76 M ja tase noin 440 M Omistaa ja hallinnoi Turussa noin 11.000

Lisätiedot

Varsinais-Suomen palveluverkkotyöryhmä. Aloituskokous 12.6.2013 Varsinais-Suomen liitto

Varsinais-Suomen palveluverkkotyöryhmä. Aloituskokous 12.6.2013 Varsinais-Suomen liitto Varsinais-Suomen palveluverkkotyöryhmä Aloituskokous 12.6.2013 Varsinais-Suomen liitto 1. Työn taustan esittely 2. Tähän mennessä tehty työ Työryhmän asialista 3. Ajantasaiset palvelupistetiedot kaikille

Lisätiedot

TILAHALLINTO Liite Patu 7 / 26.02.2015 KORJAUSOHJELMA 2015

TILAHALLINTO Liite Patu 7 / 26.02.2015 KORJAUSOHJELMA 2015 TILAHALLINTO Liite Patu 7 / 26.02.2015 KORJAUSOHJELMA 2015 Kustannukset ylläpitoluokittain Uusi korjausohjelma Vanha korjausohjelma A1 1 606 500 1 475 000 A2 338 500 429 000 B 175 000 233 000 C 23 000

Lisätiedot

HIRSITALOTEOLLISUUS Ähtäri/Mesikämmen. Rakennustutkimus RTS Oy Aarne Jussila

HIRSITALOTEOLLISUUS Ähtäri/Mesikämmen. Rakennustutkimus RTS Oy Aarne Jussila HIRSITALOTEOLLISUUS 6.4.2018 - Ähtäri/Mesikämmen Rakennustutkimus RTS Oy Aarne Jussila YHTIÖMUOTOINEN PIENTALORAKENTAMINEN ALOITUKSET 2015 2018, 1000 AS. 2015 2016 2017 2018E A. OMAKOTITALOT 1,1 1,4 1,9

Lisätiedot

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT HUHKOLINNASSA

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT HUHKOLINNASSA URHEILUTALO HUHKOLINNA 26..205 Su 5.2.205 klo 0.00 20.00 La 2.2.205 klo 9.30 20.00 La 28.2.205 klo.00 6.00 URHEILUTALO HUHKOLINNA 26..205 Su 5.2.205 klo 0.00 20.00 La 2.2.205 klo 9.30 20.00 La 28.2.205

Lisätiedot

Vastaanottaja / Tarkastaja Hyväksyjä Kustannuspaikan vastuuhenkilö. Toimistosihteeri Asuntosihteeri Hallintopäällikkö.

Vastaanottaja / Tarkastaja Hyväksyjä Kustannuspaikan vastuuhenkilö. Toimistosihteeri Asuntosihteeri Hallintopäällikkö. LASKUJEN VASTAANOTTOON JA HYVÄKSYMISEEN OIKEUTETUISTA SEKÄ KUSTANNUSPAIKKOJEN VASTUUHENKILÖT 2015: Kh 23.1.2015/29 Vastuualue Oikeellisuuden tarkastaja Vastaanottaja / Tarkastaja Hyväksyjä Kustannuspaikan

Lisätiedot

MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ

MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ Catella Property Oy Aleksanterinkatu 15 B 00100 Helsinki Puh. 010 5220 100 Fax 010 5220 217 www.catella.fi Helsinki. Y-tunnus 1048559-0

Lisätiedot

6125 Muut pitkävaikutteiset menot * Kulut , ,0 Netto , ,0

6125 Muut pitkävaikutteiset menot * Kulut , ,0 Netto , ,0 SIILINJÄRVEN KUNTA W_invhanke_tuotot-kulut Sivu 1 61 TEKNINEN LAUTAKUNTA 610 Aineettomat hyödykkeet 610 Aineettomat hyödykkeet 6125 Muut pitkävaikutteiset menot 61251 Kunnonpaikka * Kulut -490.779 0 270-270

Lisätiedot

Ranuan monitoimitalo. Sijaintivaihtoehtoselvitys

Ranuan monitoimitalo. Sijaintivaihtoehtoselvitys Ranuan monitoimitalo Sijaintivaihtoehtoselvitys 1.11.2018 Monitoimitalokonsepti Sivitys- ja kulttuuritoimen tilat keskitetään monitoimitalo kokonaisuuteen, joka toimii avoimena ja puoliavoimena keskuksena

Lisätiedot

Maunulan keskusta K01. Ostari. Itäpuoli. Länsipuoli. Valintatalo. Metsäpurontie. Suunnittelualue

Maunulan keskusta K01. Ostari. Itäpuoli. Länsipuoli. Valintatalo. Metsäpurontie. Suunnittelualue K01 P P a a k k i i l l a a n n t t i i e e Ostari Länsipuoli Itäpuoli Valintatalo Metsäpurontie Suunnittelualue K02 Asukassuunnitelmia 2002 Paavo Kaipainen Matti Pöyry Aija Staffans Klaus Luohio Maunulan

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Päivi Ihamäki rakennusarkkitehti Puh. (03) 475 2825 paivi.ihamaki@suunnittelutalo.com Toimiston palveluksessa vuodesta 1987 Vastuualueet: Toimii vastaavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme

Lisätiedot

117 d xx Sisäportaiden mitoitus (julkaistava)

117 d xx Sisäportaiden mitoitus (julkaistava) 117 d xx Sisäportaiden mitoitus (julkaistava) Portaan leveys Sisäportaan nousu ja etenemä Parvi Pientalon kulkuluukku Portaan käsijohteet 117 d xx Katokset ja ajoväylät (luonnos) Sisäänkäyntien katokset

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Rakennustark. Rauno Kuokkanen Henkilöstömäärä 2.75 2.75 2.75 0.0 0.0 * vakituiset 2.75 2.75 2.75 Rakennusluvat 165 165 165 0 0.0 Toimenpideluvat 71 80 80 0 0.0 Ilmoitusluvat

Lisätiedot

MYYDÄÄN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMITILOJA KANNUKSESTA

MYYDÄÄN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMITILOJA KANNUKSESTA MYYDÄÄN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMITILOJA KANNUKSESTA MYYTÄVÄ KOHDE Myynnin kohteena on Kannuksessa sijaitseva määräala noin 3,4 ha kiinteistöstä 217-404-7-29 rakennuksineen. Kohteen osoite on Silmäjärventie

Lisätiedot

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2 Viher-Nikkilä 00 A-36.115 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa SELOSTUS Suunnittelemamme alueen valintaan vaikuttivat monet tekijät. Päädyimme alueeseen, joka sijaitsee lähellä Nikkilän keskustaa ja

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA TALOUSARVIO TEKN.LTK LIITE

KINNULAN KUNTA TALOUSARVIO TEKN.LTK LIITE KINNULAN KUNTA TALOUSARVIO TEKN.LTK 26.11.2015 61 LIITE 2. 1.1.2016-31.12.2016 Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II 2015 2016 2017 2018 040000 Hallintopalvelut (tekninenltk) Muut toimintatuotot 7 800,00

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA 1 (14) Kaupunkirakenneyksikkö RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Yleissuunnitelma 2 (14) Sisällysluettelo 1. Suunnittelualue 1.1 Yleistä 1.2 Kadut, LP-alue, Rantakyläntori

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet

Muut saapuvilla olleet Elinkeinolautakunta 2/2016 Kokousaika Torstai 31.3.2016 klo 18.30 19.35 Kokouspaikka Karvian kunta, lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Ruokola Jori Louhisuo Sari Vaholuoto Mari Ervelä

Lisätiedot

Meluselvityksen täydennys Lepolan alue, Järvenpää

Meluselvityksen täydennys Lepolan alue, Järvenpää Lausunto 3809-5 1(2) 28.7.2008 Tilaaja: Järvenpään kaupunki Tekninen toimi Kaavoitus ja mittaus Yhteyshenkilö: Ilkka Holmila kaupunginarkkitehti PL 41 04401 Järvenpää 040-315 2455 ilkka.holmila@jarvenpaa.fi

Lisätiedot

LSK Business Park Oy. Opportunities for new business

LSK Business Park Oy. Opportunities for new business LSK Business Park Oy Opportunities for new business LSK Business Park Oy Lyhyesti yhtiöstä Perustettu 2014, perustajana Kasvuyrittäjät Oy Osti 30.4.2014 Kauhavan Lentosotakoulun ja Kokkolan asevarikon

Lisätiedot

Valmistelija: tekninen johtaja Ulf Blomberg ja tilapäällikkö Antti Kinnunen

Valmistelija: tekninen johtaja Ulf Blomberg ja tilapäällikkö Antti Kinnunen Kaupunginhallitus 95 30.03.2015 Kaupunginvaltuusto 52 15.04.2015 Kaupunginhallitus 151 01.06.2015 Kaupunginhallitus 163 15.06.2015 Talokiinteistöjen ja huoneistojen myyminen 188/02.07/2015 KH 95 Valmistelija:

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti

Lisätiedot

EUR Kustannus- Ed. vuosien Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Alitus-/ Käyttö Tot. yhteensä

EUR Kustannus- Ed. vuosien Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Alitus-/ Käyttö Tot. yhteensä INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 31.12.2013 008110 Inv/Kiinteä omaisuus 7010 INVESTOINTIMENOT -550.000-550.000-539 258,53-10 741,47 98,0 7020 INVESTOINTITULOT 490.000 490.000 181 292,87 308 707,13 37,0 7030

Lisätiedot

Kanta-Kokkolan kyläasutuksen. rakentamispaineselvitys. Öja ja Knivsund. Vitsari. Kvikant Sokoja Rödsö Lahnakoski

Kanta-Kokkolan kyläasutuksen. rakentamispaineselvitys. Öja ja Knivsund. Vitsari. Kvikant Sokoja Rödsö Lahnakoski Kanta-Kokkolan kyläasutuksen rakentamispaineselvitys Öja ja Knivsund Vitsari Kvikant Sokoja Rödsö Lahnakoski Kokkolan kaupunki Kaavoituspalvelut Syksy 2017 Sisältö 1. JOHDANTO... 2 2. ÖJAN JA KNIVSUNDIN

Lisätiedot

TEKN.LTK LIITE

TEKN.LTK LIITE Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II 2013 2014 2015 2016 040000 Hallintopalvelut (tekninenltk) Henkilöstökulut -81 710,00-78 940,00-78 940,00-78 940,00 Palvelujen ostot -11 400,00-10 400,00-10 400,00-10

Lisätiedot

2.4 Investointien toteutuminen

2.4 Investointien toteutuminen 2.4 Investointien toteutuminen 110 TEKNINEN LAUTAKUNTA TALONRAKENNUS 3010 Terveyskeskus Investointimenot -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Netto -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Toteuma: peruskorjauksen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA TALOUSARVIO TEKN.LTK LIITE

KINNULAN KUNTA TALOUSARVIO TEKN.LTK LIITE KINNULAN KUNTA TALOUSARVIO TEKN.LTK 20.11.2014 89 LIITE 2. 1.1.2015-31.12.2015 Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II 2014 2015 2016 2017 040000 Hallintopalvelut (tekninenltk) Henkilöstökulut -78 940,00-79

Lisätiedot

Sopimusaika on talvikaudet 2014 2015, 2015 2016ja 2016 2017

Sopimusaika on talvikaudet 2014 2015, 2015 2016ja 2016 2017 Vaalan kunta Tekniset palvelut Vaalantie 14 91700 VAALA Tarjouspyyntö Kaavateiden, yksityisteiden ja kunnan omistamien kiinteistöjen piha-alueiden talvikunnossapito sekä sivukylien latujen ja luistelualueiden

Lisätiedot

Referenssikohteitamme

Referenssikohteitamme Referenssikohteitamme Tomi Luomaluhta Nuohous- ja Ilmastointi Tohtorit Oy 1 Sisällys... 5 Lemminkäinen Oy:n kohteita alihankintana olemme puhdistaneet mm.... 5 Abc liikennemyymälä, Seinäjoki (Eepee kiinteistöt

Lisätiedot

Kuvat 125-126. Helsinki/Käpylä/Pohjolankatu (Lahti 2001). Alue on pääosin 1920-luvulla rakennettu. Kyseessä ovat ehkä nykymääritelmien mukaan

Kuvat 125-126. Helsinki/Käpylä/Pohjolankatu (Lahti 2001). Alue on pääosin 1920-luvulla rakennettu. Kyseessä ovat ehkä nykymääritelmien mukaan Kuvat 125-126. Helsinki/Käpylä/Pohjolankatu (Lahti 2001). Alue on pääosin 1920-luvulla rakennettu. Kyseessä ovat ehkä nykymääritelmien mukaan pienkerrostalot, koska rakennuksissa on porrashuoneet, joista

Lisätiedot

Teollisuustilat. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille.

Teollisuustilat. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille. Päivitetty 6/015 Teollisuustilat Toimitilan kuvaus Sijainti Myynti/ vuokraus Yhteystiedot

Lisätiedot

LUONNOS Liite 2 (2018)

LUONNOS Liite 2 (2018) 1 LUONNOS 3.10.2017 Liite 2 (2018) RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDEN LUOKITTELUASTEIKOT Energiatodistuksessa rakennuksen tai rakennuksen osan energiatehokkuuden luokitteluasteikkona käytetään tässä liitteessä

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 3/2010. Aika: Torstaina 06.05.2010 klo 19.00-19.55. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

TEKNINEN LAUTAKUNTA 3/2010. Aika: Torstaina 06.05.2010 klo 19.00-19.55. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone I TEKNINEN LAUTAKUNTA 3/2010 Aika: Torstaina 06.05.2010 klo 19.00-19.55 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Eija

Lisätiedot

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 60 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 72 29.09.2014 Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt 354/10.01.02/2013 KSJ 60 Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

Kälviän kirkonkylän lievealueen kyläasutuksen rakennuspaineselvitys

Kälviän kirkonkylän lievealueen kyläasutuksen rakennuspaineselvitys Kälviän kirkonkylän lievealueen kyläasutuksen rakennuspaineselvitys Kokkolan kaupunki Kaavoituspalvelut Kevät 2016 SISÄLTÖ JOHDANTO... 1 SELVITYSALUEEN INDEKSIKARTTA... 2 KYLÄALUEET... 3 1. ASUJAMAA...

Lisätiedot

NAKKILAN KUNTA. Kustannuspaikka INVESTOINTIOHJELMA VUOSILLE Kohde

NAKKILAN KUNTA. Kustannuspaikka INVESTOINTIOHJELMA VUOSILLE Kohde 1 NAKKILAN KUNTA INVESTOINTIOHJELMA VUOSILLE 2019-2022 Maa-alueiden ostot 921001 8220 100 100 100 100 Merkitty vihreällä: Kuntayhtymäosuudet 925002 8210 100 100 100 100 MÄÄRÄRAHA MUUTTUNUT Osakkeet 925001

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA ORIMATTILAN TÄHTIKISAT 2015. Veini Holopainen, Kilpailun johtaja Jarkko Kumpulainen, Tekninen johtaja

TURVALLISUUSSUUNNITELMA ORIMATTILAN TÄHTIKISAT 2015. Veini Holopainen, Kilpailun johtaja Jarkko Kumpulainen, Tekninen johtaja TURVALLISUUSSUUNNITELMA ORIMATTILAN TÄHTIKISAT 2015 Veini Holopainen, Kilpailun johtaja Jarkko Kumpulainen, Tekninen johtaja 1. Tapahtuman kuvaus Orimattilan JYmy järjestää yleisurheilun tähtikisat Orimattilan

Lisätiedot

KOULUJEN KORJAUSVELKA ja kunto TULOSSA OLEVIA KORJAUSTOIMIA. Peruskorjauksen kustannusarvio,

KOULUJEN KORJAUSVELKA ja kunto TULOSSA OLEVIA KORJAUSTOIMIA. Peruskorjauksen kustannusarvio, KOULUJEN KORJAUSVELKA ja kunto Kohde Rakennus Sijainti Hum2 Hum2 JHA /m2 JHA Kulum. TeknA TA /m2 Kla Kvelka Pktarve Pptarve 6140 Hajalan koulu ja pv-koti, koulurakennus Halikko 734 380 2 180 828 400 14

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 5/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnantalo, neuvotteluhuone. Rummukainen Kari.

LEMIN KUNTA 5/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnantalo, neuvotteluhuone. Rummukainen Kari. 5/2011 54 Tekninen lautakunta Torstai 14.7.2011 klo 18.00-18.50 Kunnantalo, neuvotteluhuone Punkka Olavi Lohtander Mika Laitinen Sonja Rummukainen Kari Rämä Maija Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Buuri

Lisätiedot

QOSIØQISOÕÑØAISNØ OARØAØ

QOSIØQISOÕÑØAISNØ OARØAØ N 17 78 16 20 1 275 18 1 5 2 10 0 122 0 1 6 51 18 25 7 120 12 200 121 867 15 0 S /sora 12 8 127 5 10 6 125 PELI 21 12 560 11 KATOS 8 Pensaat ja perenat 1 176 126 58 POLKUPYÖRÄT 28 10 128 126 12 116 55

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA ORIMATTILAN TÄHTIKISAT Veini Holopainen, Kilpailun johtaja Jarkko Kumpulainen, Tekninen johtaja

TURVALLISUUSSUUNNITELMA ORIMATTILAN TÄHTIKISAT Veini Holopainen, Kilpailun johtaja Jarkko Kumpulainen, Tekninen johtaja TURVALLISUUSSUUNNITELMA ORIMATTILAN TÄHTIKISAT 2018 Veini Holopainen, Kilpailun johtaja Jarkko Kumpulainen, Tekninen johtaja 1. Tapahtuman kuvaus Orimattilan JYmy järjestää yleisurheilun tähtikisat Orimattilan

Lisätiedot

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY 2/31 HELSINKI-PIENTALO Pientalorakentaminen Helsingissä tapahtuu entistä pienemmille tonteille. Kaupungin tietoisena politiikkana on tiivistää kaupunkirakennetta,

Lisätiedot

TALOYHTIÖKORTIT Raportin liite 3 03/2016. Korttelisuunnitelma Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 "PINNIN PIHAT"

TALOYHTIÖKORTIT Raportin liite 3 03/2016. Korttelisuunnitelma Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 PINNIN PIHAT TALOYHTIÖKORTIT Raportin liite 3 03/2016 Korttelisuunnitelma Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 "PINNIN PIHAT" As.oy 273-6 Rakennusoikeus: 3024 m2 Toteutunut kerrosala: 2524 m2 Jäljellä:500m2 Kerrosluku:

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78

KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78 Tekninen lautakunta 78 27.11.2013 Kunnanhallitus 5 10.01.2014 Tekninen lautakunta 10 15.01.2014 Kunnanhallitus 27 27.01.2014 Tekninen lautakunta 46 21.05.2014 KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS

Lisätiedot

TILAHALLINTO Liite 2 Päivitetty 16.1.2013 KORJAUSOHJELMA 2013

TILAHALLINTO Liite 2 Päivitetty 16.1.2013 KORJAUSOHJELMA 2013 TILAHALLINTO Liite 2 Päivitetty 16.1.2013 KORJAUSOHJELMA 2013 Projektin t Kustannukset ylläpitoluokittain RU = Risto Utriainen A1 1 572 500 GL = Georg Lindström A2 532 000 KK = Kai Kinnunen B 65 000 RL

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen

Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Tekninen ja ympäristötoimi, Kaupunkisuunnittelukeskus ja Asuntoyksikkö Lähde: Trimble

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2008 2 Suunnittelualue:

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

Poliittisten ryhmien ehdotukset vaalilautakuntien jäseniksi ja varajäseniksi, sekä puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Poliittisten ryhmien ehdotukset vaalilautakuntien jäseniksi ja varajäseniksi, sekä puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat Liite Presidentinvaalit 0 () Poliittisten ryhmien ehdotukset vaalilautakuntien jäseniksi ja varajäseniksi, sekä puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat Vaalipäivien..0 ja..0 tehtävät äänestyspaikoilla Vaalilaki

Lisätiedot

Jori Louhisuo jäsen Veijo Kaskimäki kunnanhallituksen edustaja

Jori Louhisuo jäsen Veijo Kaskimäki kunnanhallituksen edustaja TEKNINEN LAUTAKUNTA 8 / 2018 Aika: Torstai 9.8.2018 klo 19:27-20:56 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen huone Läsnä: Jyrki Koivumäki puheenjohtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Soile Ala-Kantti

Lisätiedot

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT HUHKOLINNASSA

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT HUHKOLINNASSA URHEILUTALO HUHKOLINNA 7.4.205 Su 9.4.205 klo 9.00 6.00 La 25.4.205 klo 5.00 - Su 26.4.205 klo 0.00 3.00 Ke 27.5.205 klo.00 5.30 La.8.205 URHEILUTALO HUHKOLINNA 7.4.205 Su 9.4.205 klo 9.00 6.00 La 25.4.205

Lisätiedot

KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT

KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT Keskustakirjaston arkkitehtuuri perustuu rakennuspaikan ja tulevaisuuden kirjastototoimintojen kohtaamiseen

Lisätiedot

Avustukset. Avustukset

Avustukset. Avustukset Muonion kunta Talousarvio investointiosa SIVU 1 113 Asuntoyhtiöiden rivitalot Investoinnit netto 0,00 0,00 0,00 0,0 113 Asuntoyhtiöiden rivitalot * yht. 25.000,00 0,00 25.000,00 100,0 Investoinnit netto

Lisätiedot

TA-Muutos Muut osakkeet ja osuudet (tili 1210) Investointimenot , ,94 Investoinnit netto 0 0 0, , ,94

TA-Muutos Muut osakkeet ja osuudet (tili 1210) Investointimenot , ,94 Investoinnit netto 0 0 0, , ,94 TP Poikkeama 009050 Kiint.Oy Honkauran pääomitus (tili 1010) Investointimenot -100 000-100 000,00 100 000,00 Investoinnit netto -100 000 0-100 000,00 0,00 100 000,00 00091100 Aineettomat hyödykkeet Investointimenot

Lisätiedot

RAKENTAMIS- JA KORJAAMISTAPAOHJEET SATAMAN I VAIHE Vesilaitos

RAKENTAMIS- JA KORJAAMISTAPAOHJEET SATAMAN I VAIHE Vesilaitos Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö Johanna Fingerroos kaavasuunnittelija 5.2.2014 RAKENTAMIS- JA KORJAAMISTAPAOHJEET SATAMAN I VAIHE Vesilaitos Akaan kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Tunnus Rakennuksen nimi Snellmanin päiväkoti, rak Karhuvuoren palv.kesk., päiväkoti Hovinpellon päiväkoti Leirin

Tunnus Rakennuksen nimi Snellmanin päiväkoti, rak Karhuvuoren palv.kesk., päiväkoti Hovinpellon päiväkoti Leirin Tunnus Rakennuksen nimi 823106 Snellmanin päiväkoti, rak. 1 823123 Karhuvuoren palv.kesk., päiväkoti 823121 Hovinpellon päiväkoti 823111 Leirin päiväkoti 823105 Snellmanin päiväkoti, rak. 3 823141 Repokiven

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/2010 Aika: Paikka: Läsnä: Muut läsnä olleet: Pöytäkirjan tarkastus: Nähtävänä olo:

TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/2010 Aika: Paikka: Läsnä: Muut läsnä olleet: Pöytäkirjan tarkastus: Nähtävänä olo: I TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/2010 Aika: Torstaina 28.01.2010 klo 19.00-19.45 Paikka: Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Tarja Haapaniemi

Lisätiedot

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 Alustava aikataulu ( 9.1.2014 ) lähes kaikissa siirtokelpoisissa kouluissa ja parakeissa sama: 1) Lupakuvat jätetään rakennusvalvontaan n. 31.01.2014

Lisätiedot

2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 TA

2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 TA TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 16.11. 071010 Teknisen toimen hallinto 3285 Rakennusvalvonta- ja -tarkast 894 4001 Kokouspalkkiot -3 600-2 800,00 4002 Viranhaltijoiden palkat -57 311-27 220,00-25 685,00 4060 Jaksotetut

Lisätiedot

Yhteensä Asuinrakennukset *Opintie 7, keittiön uusiminen Tuotannon tehostaminen Korvausinvestointi Oma arvio

Yhteensä Asuinrakennukset *Opintie 7, keittiön uusiminen Tuotannon tehostaminen Korvausinvestointi Oma arvio Joroisten kunta INVESTOINTIESITYKSET TA 2017, TS 2018-2019 Kunnan johto Joonas Hänninen Aineettomat oikeudet Muut aineettomat oikeudet Tytäryhteisöjen lainaösuudet As Oy Pikalle ja Tuomaalanhovi 30 000

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2012. Aika: Torstai 7.6.2012 klo. 19.00-20.25. Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä: Markku Koskela puh.

TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2012. Aika: Torstai 7.6.2012 klo. 19.00-20.25. Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Läsnä: Markku Koskela puh. 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2012 Aika: Torstai 7.6.2012 klo. 19.00-20.25 Paikka: Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Marita Hietakoivisto

Lisätiedot

KORPILAHDEN PÄIVÄKOTIKORTTELI

KORPILAHDEN PÄIVÄKOTIKORTTELI KORPILAHDEN PÄIVÄKOTIKORTTELI Kaupunginvaltuusto 16.2.2015 LEILA STRÖMBERG Kaupunginarkkitehti KAAVAN TAUSTASELVITYKSET Kaupungin strategiassa on esitetty tavoitteena mm. aluekeskusten kehittäminen, julkisten

Lisätiedot

Sijainti ja alue. saakka.

Sijainti ja alue. saakka. Sijainti ja alue Sijainti Kemi on noin 22.400 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee Perämeren rannalla noin 110 km Oulusta pohjoiseen ja noin 120 km Rovaniemeltä lounaaseen. Kemin naapurikuntia ovat mm. Keminmaa,

Lisätiedot