Esteettömyysopas Keskuskirkko

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esteettömyysopas Keskuskirkko"

Transkriptio

1 Kesäkuu 2017 Esteettömyysopas Keskuskirkko Keskuskirkon katuosoite on Hämeenkatu 5, Riihimäki Kirkko on valmistunut vuonna Kirkkoa laajennettiin vuonna 1927, jolloin rakennettiin kirkon pohjoissivu ja pohjoinen parveke. Sodan vaurioita korjattiin vuonna Seuraava suuri korjaus oli vuosina Viimeisin korjaus oli vuonna Arkkitehti Hanna Lyytinen suunnitteli kirkon nykyisen värityksen, valaisimet ja yleisilmeen. Kirkossa on istumapaikkoja 630, joista osa sijaitsee parvella. esteetön sisäänpääsy invapysäköinti automaattiovi inva-wc induktiosilmukka

2 1. Saavutettavuus julkisilla liikennevälineillä Julkiset kulkuyhteydet kirkolle ovat melko huonot. - Junat ja kaukoliikenteen linja-autot tulevat rautatieasemalle, josta on noin 500 metrin kävelymatka kirkolle - Paikallisliikenne ei käytännössä palvele kirkolla kävijöitä 2. Saavutettavuus henkilöautolla - Henkilöautolla pääsee aivan kirkon eteen, jossa on parkkialue - Parkkialueella on kaksi invapaikka - Varsinaiselta katutasolta on viisi eri reittiä kirkolle, mutta kirkko on mäellä, joten joka suunnasta on joko raput tai jyrkkä nousu kirkon eteen. Huonosti liikkuvan kannattaa tulla autolla kirkonmäelle. - Saattoliikenne taksilla tapahtuu aivan kirkon rappujen eteen. Tilausbussit eivät mahdu kirkon edessä olevalle parkkialueelle, jos normaalit parkkiruudut ovat käytössä.

3 - Kulkuväylät: (1) Hämeenkadulta on pitkät ja jyrkät raput. Rapuissa on käsijohde kummallakin puolella. (2) Hämeenkadulta puiston läpi seurakuntasalin vierestä on loivasti nouseva puistokäytävä ja seurakuntasalin vieressä raput, joissa käsijohde kummallakin puolella. (3) Kirkkopolulta seurakuntasalin vieressä on raput, joissa aluksi käsijohde vasemmalla puolella ja tasanteen jälkeen oikealla puolella. (4) Kirkkopolun parkkipaikalta on jyrkkä asfaltoitu tie, jossa käsijohde oikealla puolella. (5) Kirkkomäen puolelta on jyrkkä asfaltoitu ajoväylä, jossa ei käsijohdetta. 3. Sisäänpääsy - Kirkon edustalta on raput pääovelle. Rapuissa on toispuoleinen käsijohde oikealle kädelle - Kirkon pääovi on melko raskas aukaista. Ovi aukeaa ulospäin, mutta tasanteella on tilaa - Kiertotie liikkumisesteisille: Invapaikalta on kestopäällysteinen polku kirkon oikealle sivustalle, jossa on luiska sisälle. Luiskan päässä on automaattisesti aukeava ovi. Ovi on toiminnassa aina kun pääovikin on auki. - Parkkialueelta luiskalle johtava polku on lievästi nouseva, käsijohde on toisella puolella.

4 4. Kirkon eteistilat ja WC:t - Kirkon eteistila on pieni eikä siellä ole naulakoita - Eteisestä sisään tulessa oikealla puolella on tilava WC, jossa mahtuu asioimaan myös pyörätuolilla. WC-istuin on varustettu molemminpuolisilla nostettavilla käsituilla. Avustaja ei pääse WC-istuimen taakse, mutta muuten tila riittää. - WC:ssä on erillinen WC-istumen koroke, jonka voi tarvittaessa asettaa WC-istuimen päälle - Kirkkosaliin tultaessa vasemmalla on ovi, jonka takaa löytyy toinen pieni WC. Se ei sovellu apuvälinekäyttöön. Tässä WC:ssä on myös potta lapsia varten. - Myös sakastin ja toimituskappelin yhteydessä on normaalikokoiset WC:t - Toimituskappelissa on lasten hoitotaso, jossa on kaksi hoitoalustaa. Myös lasten potta löytyy kappelin WC-tiloista. Toimituskappeliin ei ole esteetöntä kulkua.

5 5. Kirkkosali - Kirkkosali on yhdessä tasossa - Parvelle ei ole esteetöntä pääsyä - Sisääntuloluiskan automaattiovesta sisään tullessa on kirkon keskiosan istuinrivien päähän varattu tila pyörätuolille. Tähän tilaan sopii kaksikin tuolia ja tarvittaessa lisätilaa on helppo saada - Tällä samalla puolella on alttaritasolle vievä luiska - Salissa pääovelta katsottuna oikealla on käsinojallisia istuimia rivien päissä, invapaikan läheisyydessä. - Irrallinen siirrettävä istuimen koroketyyny löytyy sakastiin mennessä vasemmalta.

6 6. Näkövammaiset - Mitään erityisopastusta pistekirjoituksella tai kohokirjaimilla näkövammaisille ei ole - Parkkialueelta sisäänkäynti on kuitenkin helposti hahmotettavissa - Valaistuksen yleistaso on varsin hyvä - Kirkon valaistus on säädettävissä eri tarkoituksiin. Parvien alle on tarvittaessa saatavissa lisävalaistusta. Katkaisija löytyy alttarin vasemmalta puolelta, sakastiin menevän oven oikella puolella - Pääovelta sisään tullessa vasemmalla on isotekstisiä virsikirjoja - Pysäköintialueen ulkovalaistus on hyvä Erinomainen kuuluvuus Hyvä kuuluvuus Heikko kuuluvuus Häiriö 7. Kuulovammaiset - Kirkkosalin keskiosassa on induktiosilmukka. Silmukka toimii kirkon keskiosassa. - Kirkkosalin korkean osan sivustoilla parven kannatuspylväissä on kovaääniset, joten huonokuuloisten, jotka eivät käytä induktiosilmukkaa kannattaa hakeutua niiden läheisyyteen - Taustamelua kirkossa ei ole, akustiikka on varsin hyvä ja puurakenteista johtuen jälkikaikuisuus ei ole häiritsevän pitkä - Viittomakielistä palvelua ei normaalioloissa ole

7 8. Erityispalvelut - Aina kun kirkossa on jokin tilaisuus, niin vahtimestari on paikalla. Tarvittaessa vahtimestari toimii myös avustajana esim. pyörätuolin työntämisessä yms. asioissa. Vahtimestariin saa etukäteen yhteyden puhelimella Ehtoollisella on aina mahdollisuus saada alkoholitonta viiniä ja gluteenitonta ehtoollisleipää. - Ehtoollinen on mahdollista saada myös penkkiin kirkkosalin puolella. Tästä on hyvä mainita henkilökunnalle etukäteen. - Kirkkosalin vasemmalla puolella (pääovelta katsottuna) parven alla on erityinen lasten tila, jossa on leikkivälineitä ja matalat pöydät ja tuolit - Toimituskappelissa on kirkkotekstiililaatikostoon sijoitettu hoitotaso, jossa on 2 hoitoalustaa. Kappelin WC:stä löytyy myös lasten potta. Toimituskappeliin ei ole esteetöntä kulkua.

8 9. Muut tilat - sakastiin ja toimituskappeliin ei ole esteetöntä kulkutietä, vaan niihin on varsin hankalat kulkureitit Riihimäen Keskuskirkko sijaitsee mäellä.

Esteettömyysopas. Keskuskirkko. Keskuskirkon katuosoite on Hämeenkatu 5, 11100 Riihimäki

Esteettömyysopas. Keskuskirkko. Keskuskirkon katuosoite on Hämeenkatu 5, 11100 Riihimäki Kesäkuu 2013 Esteettömyysopas Keskuskirkko Keskuskirkon katuosoite on Hämeenkatu 5, 11100 Riihimäki Kirkko on valmistunut vuonna 1905. Kirkkoa laajennettiin vuonna 1927, jolloin rakennettiin kirkon pohjoissivu

Lisätiedot

Esteettömyysopas. Kappelikirkko ja hautausmaa. Käyntiosoite Kappelikirkolle Kolehmaisenkatu 26

Esteettömyysopas. Kappelikirkko ja hautausmaa. Käyntiosoite Kappelikirkolle Kolehmaisenkatu 26 Kesäkuu 2013 Esteettömyysopas Kappelikirkko ja hautausmaa Käyntiosoite Kappelikirkolle Kolehmaisenkatu 26 Hautausmaan yhteydessä sijaitseva Kappelikirkko valmistui vuonna 1956. Kirkon suunnitteli arkkitehti

Lisätiedot

Kirkkopuiston seurakuntakoti

Kirkkopuiston seurakuntakoti Kirkkopuiston seurakuntakoti 10.6.2015 Kirkkopuiston seurakuntakoti sijaitsee Keskuskirkon läheisyydessä kaupungin keskustassa, katuosoite: Hämeenkatu 5, postiosoite: Kirkkopolku 2 a. Rakennus valmistui

Lisätiedot

Sipusaaren seurakuntakoti

Sipusaaren seurakuntakoti Kesäkuu 2017 Sipusaaren seurakuntakoti Käyntiosoite: Sipusaarentie 31, 11120 Riihimäki Seurakuntakoti valmistui vuonna 1970. Rakennuksen suunnittelijana oli rakennusmestari Urho Lehtonen. Seurakuntakoti

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSSELVITYS

ESTEETTÖMYYSSELVITYS esteettömyysselvitys s. 1 / 7 (Mahdollinen kuva kohteesta) ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: _ Kunta: Päivämäärä: esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen nimi: Postinro ja

Lisätiedot

Järvenpää-talo. Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen. www.laurea.fi

Järvenpää-talo. Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen. www.laurea.fi Järvenpää-talo Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen www.laurea.fi Opasteet ja Ulkotilat Ulkotilat Esteetön sisäänkäynti Pysäköinti sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä 2 LI-paikkaa

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C Kunta: Kuopio Päivämäärä: 4.1.2017 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj Kunta: Kuopio Päivämäärä: 2.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 Kunta: Kuopio Päivämäärä: 24.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 Kunta: Varkaus Päivämäärä: 13.12.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

alueellaan, liikkumis ja Kohde: Päivänmäärä: 8.12.2010 S= vaativia toimenpiteitä

alueellaan, liikkumis ja Kohde: Päivänmäärä: 8.12.2010 S= vaativia toimenpiteitä Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta

Lisätiedot

Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013 klo 9.30 Osallistujat: Pirkko Ihanamäki, vanhusneuvosto Eeva-Liisa Luukkonen,

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2 Kunta: Iisalmi Päivämäärä: 9.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Esteettömyysopas Hirvijärven leirikeskus osoite: Hirvijärventie 760.

Esteettömyysopas Hirvijärven leirikeskus osoite: Hirvijärventie 760. Elokuu 2013 Esteettömyysopas Hirvijärven leirikeskus Hirvijärven leirikeskus sijaitsee 13 kilometriä Riihimäen keskustasta lounaaseen, osoite: Hirvijärventie 760. Leirikeskuksessa on kolme rakennusta:

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS 21.1.2010

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS 21.1.2010 Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS 31.1.2012

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS 31.1.2012 Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS 12.8.2010

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS 12.8.2010 Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta

Lisätiedot

Tourism Service Development Luotsi Projekti

Tourism Service Development Luotsi Projekti Tourism Service Development Luotsi Projekti Järvenpää-talon teatteri Julia Lindholm, Tina Tran, Elisa Vanajas, Tu Linh Do www.laurea.fi Sisältö Projektin esittely ja tavoitteet Tutkimustulokset 1. Markkinointi

Lisätiedot

Pituuskaftevuus - 12 o/o

Pituuskaftevuus - 12 o/o 69 1O ORIVEDEN RYHMAKOTI 10.1 Piha-alueet 1a sisaankayn nit Rakennusten sisddnkaynnille johtavan tren kaltevuus on noin 12 % (kuva 1). Sisddnkdynnin edessa olevan pihan sivukaltevuus on noin 10-11 % (kuva

Lisätiedot

8.9.2011. Nastolan kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto suoritti esteettömyyskartoituksen Rakokiven liikekeskuksessa 8.9.2011 klo 9.00 11.

8.9.2011. Nastolan kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto suoritti esteettömyyskartoituksen Rakokiven liikekeskuksessa 8.9.2011 klo 9.00 11. 1 (7) Esteettömyyskartoitus, Rakokiven liikekeskus n kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto suoritti esteettömyyskartoituksen Rakokiven liikekeskuksessa klo 9.00 11.00 Kartoituksessa läsnä: Keijo Myllykangas

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS 28.10.2009

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS 28.10.2009 Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS-RAPORTTI 2010 HAUKIPUTAAN KUNNAN KIINTEISTÖISTÄ

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS-RAPORTTI 2010 HAUKIPUTAAN KUNNAN KIINTEISTÖISTÄ ESTEETTÖMYYSKARTOITUS-RAPORTTI 2010 HAUKIPUTAAN KUNNAN KIINTEISTÖISTÄ TYÖRYHMÄ: Haukiputaan vammaisneuvosto Anne Rekilä Marjatta Kamula Pirkko Kauppi Pirkko Tähtelä Terttu Tammia Seija Halonen Haukiputaan

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE

ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE 2 ESTEETTÖMYYS MIKKELIN ASUNTOMESSUILLA Tämä esteettömyysopas on toteutettu Mikkelin Asuntomessujen tilauksesta. Esteettömyyskartoitus, kriteeristön kehitys ja raportin

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE. Osuuskunta Suomen Asuntomessut Kynnys ry 10.7.2013

ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE. Osuuskunta Suomen Asuntomessut Kynnys ry 10.7.2013 5 ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE Osuuskunta Suomen Asuntomessut Kynnys ry 10.7.2013 ESTEETTÖMYYS HYVINKÄÄN ASUNTOMESSUILLA Kartoituskohde: Kartoittajat: Asuntomessualue Hyvinkäällä Niina Kilpelä, Kynnys

Lisätiedot

Iitin kunnan ikäihmisten ja vammaisten neuvottelukunta suoritti esteettömyyskartoituksen Kausalan torialueella 23.9.2013 klo 14.00 15.30.

Iitin kunnan ikäihmisten ja vammaisten neuvottelukunta suoritti esteettömyyskartoituksen Kausalan torialueella 23.9.2013 klo 14.00 15.30. Esteettömyyskartoitus, Kausalan torialue Iitin kunnan ikäihmisten ja vammaisten neuvottelukunta suoritti esteettömyyskartoituksen Kausalan torialueella 23.9.2013 klo 14.00 15.30. Kartoitustyö tehtiin käyttäjäarviona,

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Rakennetun ympäristön esteettömyys Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Fyysinen esteettömyys Jne. Tiedonsaannin esteettömyys Saavutettavuus

Lisätiedot

Esteettömyyskartoituksia Järvenpään Kulttuuriluotsikohteissa maaliskuussa 2015

Esteettömyyskartoituksia Järvenpään Kulttuuriluotsikohteissa maaliskuussa 2015 Esteettömyyskartoituksia Järvenpään Kulttuuriluotsikohteissa maaliskuussa 2015 Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto r.y. Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea University of Applied Sciences 1 Sisältö Esteettömyyden

Lisätiedot

Esteettömyys uimahalleissa opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle

Esteettömyys uimahalleissa opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle Esteettömyys uimahalleissa opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle Hallintokunnat ja esteettömyyden tarve hanke 25.11.2008 Niina Kilpelä, Kynnys ry Oppaan lähtökohtia Hallintokunnat ja esteettömyyden

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN VANHANKIRKON

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN VANHANKIRKON 1 JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN VANHANKIRKON = Tuusulan seurakunnan Järvenpään kylän seurakuntatalon historiaa koonnut Jaakko Harjuvaara Järvenpään Seurakunta, Synty ja 25-vuotisvaiheet 1952-1976 Veijo Kokkonen:

Lisätiedot

Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013 klo 13.00 Osallistujat: Hannu Lakka, Mäntyharjun kunta Kyllikki Komulainen,

Lisätiedot

Vammaisneuvosto esittää, että sille annettaisiin mahdollisuus tehdä lausunnot kaikkiin suunniteltaviin rakennuksiin ja rakenteisiin.

Vammaisneuvosto esittää, että sille annettaisiin mahdollisuus tehdä lausunnot kaikkiin suunniteltaviin rakennuksiin ja rakenteisiin. KIRKKONUMMEN VAMMAISNEUVOSTO 14.5.2008 1(5) YHTEENVETO ESTEETTÖMYYSKIERROKSISTA Vammaisneuvosto kävi tutustumassa Kirkkonummen keskusta-alueen (23.5.2007), Masalan (13.9.2007) ja Veikkolan (29.5.2007)

Lisätiedot

Esteettömyys terveysasemilla

Esteettömyys terveysasemilla Esteettömyys terveysasemilla opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle Hallintokunnat ja esteettömyyden tarve hanke 14.11.2007 Niina Kilpelä, Kynnys ry Oppaan lähtökohtia Hallintokunnat ja esteettömyyden

Lisätiedot

Kangasniemen esteettömyyskierros 9.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Kangasniemen esteettömyyskierros 9.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Kangasniemen esteettömyyskierros 9.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Kangasniemen esteettömyyskierros 9.10.2013 klo 9.00 Osallistujat: Lea Kömi, avustaja/omaishoitaja Pentti Laitinen,

Lisätiedot

Helsingin / TOP TEN alustavat esteettömyysohjeet

Helsingin / TOP TEN alustavat esteettömyysohjeet Helsingin / TOP TEN alustavat esteettömyysohjeet Hanna-Leena Rissanen Rakennusvalvonta PIENTALOT 2 Rakennukseen johtava kulkuväylä Ei koske omakotitaloa, paritaloa eikä kaupunkipientaloa, jos esteettömän

Lisätiedot

Esteettömyys vanhusten palvelukeskuksissa opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle

Esteettömyys vanhusten palvelukeskuksissa opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle Esteettömyys vanhusten palvelukeskuksissa opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle Hallintokunnat ja esteettömyyden tarve hanke 27.11.2007 Niina Kilpelä, Kynnys ry Oppaan lähtökohtia Hallintokunnat ja

Lisätiedot

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille 1 (5) VASTAUSOHJE Täytetty lomake pyydetään palauttamaan sähköpostin liitteenä osoitteeseen: esteeton.espoo@espoo.fi Tämän lomakkeen tarkoituksena

Lisätiedot

Linna kiinteistön esteettömyyden kartoitus. Havainnoista muutoksiin esteettömyyden edistäminen Linnassa

Linna kiinteistön esteettömyyden kartoitus. Havainnoista muutoksiin esteettömyyden edistäminen Linnassa Linna kiinteistön esteettömyyden kartoitus Havainnoista muutoksiin esteettömyyden edistäminen Linnassa Ulkotilat Opasteet sisäänkäynneille u Sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä puuttuivat opasteet

Lisätiedot

Museoviraston saavutettavuussuunnitelman liite 2: asiakaspalvelun saavutettavuuskysely 2006

Museoviraston saavutettavuussuunnitelman liite 2: asiakaspalvelun saavutettavuuskysely 2006 Museoviraston saavutettavuussuunnitelman liite 2: asiakaspalvelun saavutettavuuskysely 2006 Kysely tehtiin 37 Museoviraston toimipisteelle ja kohteelle. Kaikki vastasivat kyselyyn, mutta vain niihin kysymyksiin

Lisätiedot

Esteetön ympäristö kaikkien etu!

Esteetön ympäristö kaikkien etu! Esteetön ympäristö kaikkien etu! Kajaani 3.12.2012 Harri Leivo, ry www.esteetön.fi 1 Esteettömyys koskee koko yhteiskuntaa Kaikille soveltuva, esteetön yhteiskunta työ, harrastukset, kulttuuri, opiskelu,

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE

ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE 8.7.015 3 4 ESTEETTÖMYYS VANTAAN ASUNTOMESSUILLA Tämä esteettömyysopas on toteutettu Suomen Asuntomessujen tilauksesta. Esteettömyyskartoituksen on toteuttanut Kynnys ry

Lisätiedot

Esteettömyys peruskouluissa opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle

Esteettömyys peruskouluissa opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle Esteettömyys peruskouluissa opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle Hallintokunnat ja esteettömyyden tarve hanke 13.12.2007 Niina Kilpelä, Kynnys ry Oppaan lähtökohtia Hallintokunnat ja esteettömyyden

Lisätiedot

Kokoustilat. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Kokoustilat. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Kokoustilat Suomen rakentamismääräyskokoelman osa F1 Kokoontumistiloista määrätään F1:ssä seuraavaa: Katsomoiden, auditorioiden, juhla-, kokous- ja ravintolasalien, opetussalien ja -luokkien ja vastaavien

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSSELVITYS Panelian koulu 05.05.2014

ESTEETTÖMYYSSELVITYS Panelian koulu 05.05.2014 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Panelian koulu 05.05.2014 Kartoittaja(t) Anni Ruohomaa 2 SISÄLLYSLUETTELO Kohteen tiedot... 3 Johdanto... 4 Kartoitustulokset... 5 Piha-alue... 5 Saapuminen kohteeseen... 5 Pysäköinti...

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSSELVITYS Kirkonkylän koulu 16.04.2014

ESTEETTÖMYYSSELVITYS Kirkonkylän koulu 16.04.2014 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Kirkonkylän koulu 16.04.2014 Kartoittaja(t) Anni Ruohomaa 2 SISÄLLYSLUETTELO Kohteen tiedot... 3 Johdanto... 4 Kartoitustulokset... 5 Piha-alue... 5 Saapuminen kohteeseen... 5 Pysäköinti...

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSSELVITYS Honkilahden koulu 25.04.2014

ESTEETTÖMYYSSELVITYS Honkilahden koulu 25.04.2014 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Honkilahden koulu 25.04.2014 Kartoittaja(t) Anni Ruohomaa 2 SISÄLLYSLUETTELO Kohteen tiedot... 3 Johdanto... 4 Kartoitustulokset... 5 Piha-alue... 5 Saapuminen kohteeseen... 5 Pysäköinti...

Lisätiedot

Esteettömyysselvitys Jyväskylän asuntomessut 2014 Esteettömyyden toteutuminen messualueen pientaloissa

Esteettömyysselvitys Jyväskylän asuntomessut 2014 Esteettömyyden toteutuminen messualueen pientaloissa Esteettömyysselvitys Jyväskylän asuntomessut 2014 Esteettömyyden toteutuminen messualueen pientaloissa Niina Kilpelä, arkkitehti SAFA Kynnys ry Kynnys ry / Siltasaarenkatu 4 00530 HELSINKI puh. (09) 6850

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE

ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE 9.7.2014 2 3 4 ESTEETTÖMYYS JYVÄSKYLÄN ASUNTOMESSUILLA Tämä esteettömyysopas on toteutettu Jyväskylän kaupungin ja Suomen Asuntomessujen tilauksesta. Esteettömyyskartoituksen

Lisätiedot

pieni kerhotila iso kerhotila liinat jos vuokraaja haluaa liinat käyttöön, ilmoita siitä vahtimestareille sillä tilassa ei ole liinoja

pieni kerhotila iso kerhotila liinat jos vuokraaja haluaa liinat käyttöön, ilmoita siitä vahtimestareille sillä tilassa ei ole liinoja Seurakuntakeskus Kirkkotanhuantie 1, 33470 Ylöjärvi 044 7868 124/kirkkoherranvirasto Sali 60 hengelle (kalustettuna) 155 82 liinat Sali 80 hengelle (kalustettuna) 205 102 liinat Koko sali, 150 hlöä (kalustettuna)

Lisätiedot

Sibelius-Akatemia E S T E E T T Ö M Y Y S K A R T O I T U S. R-talo / Pohjoinen Rautatiekatu 9 ja T-talo Töölönkatu 28

Sibelius-Akatemia E S T E E T T Ö M Y Y S K A R T O I T U S. R-talo / Pohjoinen Rautatiekatu 9 ja T-talo Töölönkatu 28 Sibelius-Akatemia E S T E E T T Ö M Y Y S K A R T O I T U S R-talo / Pohjoinen Rautatiekatu 9 ja T-talo Töölönkatu 28 SISÄLLYSLUETTELO s. R-TALO / Pohjoinen Rautatiekatu 9 3 1 Sisäänkäynti 3 2 Konserttisali

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE. Osuuskunta Suomen Asuntomessut Kynnys ry 12.7.2012

ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE. Osuuskunta Suomen Asuntomessut Kynnys ry 12.7.2012 5 ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE Osuuskunta Suomen Asuntomessut Kynnys ry 1.7.01 ESTEETTÖMYYS ASUNTOMESSUILLA TAMPEREELLA Kartoituskohde: Kartoittajat: Asuntomessualue Tampereella Pasi Holmström, Kynnys

Lisätiedot

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013 Esteettömyys korjausrakentamisessa TURVALLINEN KOTI AnuMontin 28.9.2013 Rakennusvalvonta Valtakunnalliset tavoitteet YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille 2013 2017 v. 2011 yli 75v 89,6%

Lisätiedot

Puh. 040 569 3617 (Kokousemäntä) Puh. 020 729 6712 (Info, avoinna klo 8-16)

Puh. 040 569 3617 (Kokousemäntä) Puh. 020 729 6712 (Info, avoinna klo 8-16) Tervetuloa Ravintola Pääpostiin! Osoite: Mannerheiminaukio 1 B 00100 Helsinki Puh. 040 569 3617 (Kokousemäntä) Puh. 020 729 6712 (Info, avoinna klo 8-16) Sijainti Ravintola Pääposti sijaitsee Helsingin

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus LUONNOS 8.6.2016 Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 117 e :n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se

Lisätiedot

Teattereiden saavutettavuuden tarkistuslista

Teattereiden saavutettavuuden tarkistuslista Teatterden saavutettavuuden tarkistuslista Tämä tarkistuslista on tarkoitettu avuksi teatterin ja sen palveluiden saavutettavuuden omatoimiseen kartoittamiseen. Sitä voi käyttää itsenäisenä työkaluna,

Lisätiedot

Kaupankäynti ja ruokailu

Kaupankäynti ja ruokailu Kaupankäynti ja ruokailu K-Market Tasala, Varppeenaukio 7 Suosittu lähialueen asukkaiden käyttämä ruokakauppa. Ajetaan oven eteen joka kuvassa etualalla olevan tolpan kohdalla. Ajo kuvan oikeasta reunasta,

Lisätiedot

Luokkakisat

Luokkakisat Palkinnot Palkinnot Kuuluttajat, Kuuluttajat, Musiikki Musiikki Luokkakisat 8.-9.4.2017 Kahvituspiste talkooväelle Tuomaripalaverit keittiö Roll-up Roll-up portiksi portiksi Takakatsomot Esitysalue uusin

Lisätiedot

Opasteet. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Opasteet. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Opasteet Opasteiden on sovelluttava kaikille Pelkästään näköön tai kuuloon perustuvat opasteet ja informaatio tulee aina täydentää siten että aistin puuttuminen ei estä opasteen tai informaation käyttämistä.

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta

Lisätiedot

MAUNULAN TERVEYSASEMAN ESTEETTÖMYYSKARTOITUS. niina kilpelä, arkkitehti / kynnys ry

MAUNULAN TERVEYSASEMAN ESTEETTÖMYYSKARTOITUS. niina kilpelä, arkkitehti / kynnys ry MAUNULAN TERVEYSASEMAN ESTEETTÖMYYSKARTOITUS niina kilpelä, arkkitehti 22.3.2007 / kynnys ry Siltasaarenkatu 4 00530 Helsinki puh. (09) 6850 110 fax. (09) 6850 1199 www.kynnys.fi 2 MAUNULAN TERVEYSASEMAN

Lisätiedot

Esteettömyys sisäliikuntatiloissa. Niina Kilpelä arkkitehti SAFA Kynnys ry

Esteettömyys sisäliikuntatiloissa. Niina Kilpelä arkkitehti SAFA Kynnys ry Esteettömyys sisäliikuntatiloissa Niina Kilpelä arkkitehti SAFA Kynnys ry Kynnys ry Kynnys ry on vammaisten ihmisoikeusjärjestö. Toimii asiantuntijan vammaisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Rakennetun

Lisätiedot

Vierailulla Vellamossa

Vierailulla Vellamossa Merikeskus Vellamo panostaa hyvään saavutettavuuteen ja viihtyisään ympäristöön 2009 sivu 2 / 13 Sisällys Johdanto...3 Viestintä ja saapuminen...3 Opasteet ja seinätekstit...5 Lainattavia apuvälineitä...7

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta

Lisätiedot

27.1.2015 KUMMELIN KUNNOSTUSHANKE, ESTEETTÖMYYDEN HUOMIOIMINEN SUUNNITTELUSSA JA RAKENTAMISESSA

27.1.2015 KUMMELIN KUNNOSTUSHANKE, ESTEETTÖMYYDEN HUOMIOIMINEN SUUNNITTELUSSA JA RAKENTAMISESSA 1 KUMMELIN KUNNOSTUSHANKE, ESTEETTÖMYYDEN HUOMIOIMINEN SUUNNITTELUSSA JA RAKENTAMISESSA Palvelukeskus Kummelin toiminnalliseen ja rakenteelliseen peruskorjaukseen on vv. 2014-2015 budjetoitu 330.000 euroa

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 117 e :n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 958/2012:

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSSELVITYS Kaariranta 19.05.2014

ESTEETTÖMYYSSELVITYS Kaariranta 19.05.2014 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Kaariranta 19.05.2014 Kartoittaja(t) Anni Ruohomaa 2 SISÄLLYSLUETTELO Kohteen tiedot... 3 Johdanto... 4 Kartoitustulokset... 5 Piha-alue... 5 Saapuminen kohteeseen... 5 Pysäköinti...

Lisätiedot

Esteetön työssäoppimisympäristö

Esteetön työssäoppimisympäristö Esteetön työssäoppimisympäristö Esteettömyys työssäoppimisessa ja työllistymisessä verkostoseminaari 4.11.2013 1 Esteettömyys: Rakennettu ympäristö, palvelut, viestintä ja liikenne ovat kaikkien saavutettavissa.

Lisätiedot

Museoiden esteettömyyden tarkistuslista

Museoiden esteettömyyden tarkistuslista Museoiden esteettömyyden tarkistuslista Tarkistuslista on tehty vuonna 2004. Se pohjautuu norjalaisen DELTA-senteretin Museot kaikille pohjoismaissa -projektin puitteissa kehittämään kartoituskaavakkeeseen.

Lisätiedot

OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE

OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE 1 OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE Tämä Ohje koskee vain niitä tamperelaisia esiintyjäryhmiä, jotka esiintyvät osana Puistokonserttisarjaa. Muille Laikunlavan käyttöönsä vuokranneille esiintyjille

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Esteettömyydestä Aija Saari aija.saari@vammaisurheilu.fi. Esityksen pohjana ovat Niina Kilpelän (Kynnys ry) ja Jukka Parviaisen (VAU) diat

Esteettömyydestä Aija Saari aija.saari@vammaisurheilu.fi. Esityksen pohjana ovat Niina Kilpelän (Kynnys ry) ja Jukka Parviaisen (VAU) diat Esteettömyydestä Aija Saari aija.saari@vammaisurheilu.fi Esityksen pohjana ovat Niina Kilpelän (Kynnys ry) ja Jukka Parviaisen (VAU) diat ESTEETTÖMYYS LIIKUNTATILOISSA Mitä esteettömyys on? - Esteettömässä

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

ESTEETÖN YMPÄRISTÖ KAIKILLE PORISSA

ESTEETÖN YMPÄRISTÖ KAIKILLE PORISSA ESTEETÖN YMPÄRISTÖ KAIKILLE PORISSA ESTEETTÖMYYS: Perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin ja - asetukseen Omatoiminen asiointi, liikkuminen, harrastaminen ja osallistuminen on jokaisen oikeus Toimiva ja

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSSELVITYS Huhkolinna 08.05.2014

ESTEETTÖMYYSSELVITYS Huhkolinna 08.05.2014 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Huhkolinna 08.05.2014 Kartoittaja(t) Anni Ruohomaa 2 SISÄLLYSLUETTELO Kohteen tiedot... 3 Johdanto... 4 Kartoitustulokset... 5 Piha-alue... 5 Saapuminen kohteeseen... 5 Pysäköinti...

Lisätiedot

Vieraiden tarpeet/odotukset. Lisäkyltti parkkipaikkojen yhteydessä: Jos tarvitset apua, soita vastaanottoon numeroon *****.

Vieraiden tarpeet/odotukset. Lisäkyltti parkkipaikkojen yhteydessä: Jos tarvitset apua, soita vastaanottoon numeroon *****. Scandicin esteettömyysstandardi Tervetuloa tutustumaan Scandicin 110 kohdan esteettömyysstandardiin! Standardia varten olemme käyneet läpi asiakkaidemme reitin pysäköintialueelta läpi koko hotellin. Olemme

Lisätiedot

Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama

Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama 23.2.2003 Ramboll / Erkki Sarjanoja Esteettömyyden mahdollisuudet Missä ja milloin fyysisen ympäristön esteettömyys

Lisätiedot

KANSALLINEN LIIKUNTAFOORUMI , Lahti

KANSALLINEN LIIKUNTAFOORUMI , Lahti KANSALLINEN LIIKUNTAFOORUMI 30. 31.10.2017, Lahti Käytännön ohjeet Kansallinen liikuntafoorumi on liikuntakulttuuria laaja-alaisesti käsittelevä ja eri toimijatahot yhteen kokoava keskustelu- ja vuorovaikutusareena.

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Tulevaisuuden esteetön raideliikenne Käytettävyys ja saavutettavuus terminaalialueella 2009-2010

Tulevaisuuden esteetön raideliikenne Käytettävyys ja saavutettavuus terminaalialueella 2009-2010 Tulevaisuuden esteetön raideliikenne Käytettävyys ja saavutettavuus terminaalialueella 2009-2010 Ira Verma Projektipäällikkö Sotera Arkkitehtuurin laitos www.sotera.fi Yhteistyötahot SOTERA Sosiaali- ja

Lisätiedot

Toimivat esteettömät työtilat: case THL

Toimivat esteettömät työtilat: case THL Toimivat esteettömät työtilat: case THL ESKEN verkostoseminaari 18.3.2015 Mikko Nissinen, THL Kai Rajakaltio, Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy 19.3.2015 THL 1 THL:n tehtävänä on tutkia, seurata ja

Lisätiedot

Esteetön asuminen ja eläminen

Esteetön asuminen ja eläminen Esteetön asuminen ja eläminen HEA loppuseminaari 19.11.2013 Tuula Hämäläinen, lehtori Sanna Spets, lehtori Saimaan AMK Mitä on hyvä vanheneminen? Hyvä vanheneminen on kohtuullinen määrä sapuskaa, lämmintä

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS PORVOOSTA TULOKSET

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS PORVOOSTA TULOKSET ESTEETTÖMYYSKARTOITUS PORVOOSTA TULOKSET Anja Ahlgren Anne Lassila Maire-Liisa Rautakoski Sisällys Lukijalle...4 1 Julkiset palvelut...5 1.1 Porvoon virastot...5 1.1.1 Itä-Uudenmaan Käräjäoikeus...5 1.1.2

Lisätiedot

Entä saavutettavuus?

Entä saavutettavuus? Entä saavutettavuus? Ohje kulttuurikohteen saavutettavuudesta viestimiseen Aura Linnapuomi ja Outi Salonlahti Kulttuuria kaikille -palvelu Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry Kaapelitehdas, Tallberginkatu

Lisätiedot

Esteetöntä festivaalielämää

Esteetöntä festivaalielämää Teksti ja kuvat: Outi Salonlahti 8.10.2013 sivu 2 / 5 Useat rock-festivaalit ovat pyrkineet toiminnassaan siihen, että mahdollisimman monet voisivat nauttia tapahtuman tarjonnasta. Esimerkkejä alkaa ilahduttavasti

Lisätiedot

Luiskat. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Luiskat. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Luiskat Suomen rakentamismääräyskokoelman osa F1 Luiskista määrätään F1:ssä seuraavaa: Luiska saa olla kaltevuudeltaan enintään 8 % (1:12,5) ja pituudeltaan yhtäjaksoisena enintään 6 m, jonka jälkeen kulkuväylällä

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

TUISKULAN SEURATALON VUOKRAAJAN KÄSIKIRJA 22.3.2010

TUISKULAN SEURATALON VUOKRAAJAN KÄSIKIRJA 22.3.2010 TUISKULAN SEURATALON VUOKRAAJAN KÄSIKIRJA 22.3.2010 Seuratalon osoite: Ilmiintie 34, 27730 Tuiskula Taloesittelyt ja vuokrasopimusten teko: Henna Ryömä puh. 050-324 5492, sähköposti: seuratalo@tuiskula.info

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE. Osuuskunta Suomen Asuntomessut Kynnys ry

ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE. Osuuskunta Suomen Asuntomessut Kynnys ry 5 ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE Osuuskunta Suomen Asuntomessut Kynnys ry 14.7.2011! ESTEETTÖMYYS ASUNTOMESSUILLA KOKKOLASSA Kartoituskohde: Kartoittajat: Asuntomessualue Kokkolassa Lauri Louhivirta,

Lisätiedot

KULTTUURIKOHTEIDEN ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA

KULTTUURIKOHTEIDEN ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA KULTTUURIKOHTEIDEN ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA Tarkistuslista on tehty vuonna 2004. Se on tarkoitettu avuksi kulttuurikohteen saavutettavuuden arvioimiseen etenkin liikkumis- tai toimimisesteisten ihmisten

Lisätiedot

Oikeudet muutoksiin pidetään.

Oikeudet muutoksiin pidetään. Oikeudet muutoksiin pidetään. LIPUNMYYNTI Kilpailuihin myydään pääsylippuja, joiden hinnat ovat aikuisilta 20 /päivä ja lapsilta 7-15 v. 5 /päivä. Kahden päivän pääsylippu maksaa aikuisilta 30 ja lapsilta

Lisätiedot

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 144 Kaksikerroksinen puutalo on perinyt ulkomuotonsa perinteiseltä rintamamiestalolta. Lopputulos on silti moderni ja suunniteltu vastaamaan

Lisätiedot

Siltasaarenkatu Helsinki. puh. (09) fax. (09)

Siltasaarenkatu Helsinki. puh. (09) fax. (09) ~. Siltasaarenkatu 4 00530 Helsinki puh. (09) 6850 110 fax. (09) 6850 1199 www.kynnys.fi 2 KUUSISTON LINNA JA KARTANO Katselmuksessa 31.5.2007 tarkastelimme Kuusiston linnan ja kartanon saavutettavuutta.

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin. Ohjeet on tehty viimeisten tietojen mukaan,

Lisätiedot

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11. Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.2013 Sisältö 1. Mitä on esteettömyys ja turvallisuus rakennetussa ympäristössä?

Lisätiedot

Tehokas ja kestävä esteetön asuntorakentaminen. Niina Kilpelä arkkitehti SAFA Kynnys ry

Tehokas ja kestävä esteetön asuntorakentaminen. Niina Kilpelä arkkitehti SAFA Kynnys ry Tehokas ja kestävä esteetön asuntorakentaminen Niina Kilpelä arkkitehti SAFA Kynnys ry Hankkeen tausta ja tavoitteet Kestävä asuntorakentaminen. VAMPO 2010-2015: yhteiskunnan esteettömyyden laaja-alainen

Lisätiedot

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Valaistus Valaistuksen merkitys näkö- ja kuulovammaisille henkilöille Hyvä valaistus on erityisen tärkeä heikkonäköisille henkilöille. Ympäristön hahmottaminen heikon näön avulla riippuu valaistuksen voimakkuudesta

Lisätiedot

PERHEPALVELUJEN ALUEEN KIINTEISTÖT

PERHEPALVELUJEN ALUEEN KIINTEISTÖT Sotkamon kunta / sivistyspalvelut LIITE 2 PL 42 88601 SOTKAMO Palvelun sisältö ja taajuus1.1.2013 PERHEPALVELUJEN ALUEEN KIINTEISTÖT PÄIVÄTOIMINTA LEIVOLA (382,9m²) Käytävä (102, 104, 109) 5 x viikko Likaantuneet

Lisätiedot