PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA"

Transkriptio

1 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA TOIMINTASUUNNITELMA

2 2 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNGISSA SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet Toiminnan järjestämisen periaatteet henkilöstön pätevyys ja ohjaajan rooli rahoitus, maksut ja tapaturmavakuutus Toimintaan hakeminen ja valintaperusteet Kasvatuskumppanuus Sisällölliset painotukset 9 6. Tietojen luovuttaminen ja tiedonkeruu Arviointi 9 8. Toimipaikat Lait ja säädökset 10

3 3 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA JA TAVOITTEET Aamu ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain 8a luvun mukaista lapsille ja nuorille suunnattua vapaa-ajan toimintaa, jota kunta voi järjestää omana toimintana tai ostopalveluna. Opetushallitus on päättänyt Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteista perusopetuslain 8 a luvun mukaisessa aamu- ja iltapäivätoiminnassa alkaen toistaiseksi. Perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta tulee järjestää näiden perusteiden mukaisesti. Määräys edellyttää aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjiltä paikallisen toimintasuunnitelman muuttamista. Aamu- ja iltapäivätoiminnan yleinen tavoite on lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden tukeminen sekä pohjan luominen hyvälle kasvulle. Tämän yhtenä onnistumisen edellytyksenä on yhteistyö koulun, kodin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan välillä. Kodin ja koulun kasvatustyötä tuetaan tarjoamalla lapsille turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä ja edeltävää yksinäistä aikaa ammattitaitoisen aikuisen ohjauksessa. Yksilöllisyys, yhteisöllisyys sekä sosiaalinen kasvu ovat toiminnan sisällössä keskeisiä asioita. Toiminnassa tarjotaan monipuolista ja virkistävää toimintaa, kuitenkin niin, että lapsilla on niin halutessaan mahdollisuus myös lepoon ja rauhoittumiseen vilkkaan koulupäivän jälkeen. Ohjattu harrastuksenomainen toiminta painottuu iltapäiviin, aamutoiminta sisältää rauhallista tekemistä, mahdollisesti lepoa ja aikuisen kanssa keskustelua. Toiminta on erilaista kuin koulun toiminta, se ei saa olla koulun jatke. Ulkoilu, liikunta, ohjattu sekä omaehtoinen leikki, luova toiminta ja lepo ovat toiminnan peruspilareita. Lapsella ja hänen huoltajillaan ei ole subjektiivista oikeutta saada perusopetuslain mukaisia aamu- ja iltapäivätoiminnan palveluja. Oppilaat, joille on tehty erityistä tukea koskeva päätös, ovat kuitenkin lain mukaan oikeutettuja hakemaan aamu- ja iltapäivätoimintaan koko perusopetuksen ajan. Kaupunki päättää vuosittain, kuinka monelle lapselle ja missä määrin toimintaa järjestetään kullekin toiminnan piiriin kuuluvalle oppilasryhmälle: Lukuvuonna toimintaa järjestetään Naantalissa 1. ja 2.luokkien oppilaille sekä erityisopetuksessa oleville luokkalaisille. Toimintaa järjestetään sekä aamu- että iltapäivisin; klo ja klo Kaupunki vastaa siitä, että aamu- ja iltapäivätoiminnalle tarkoitetut tilat ja välineet ovat turvallisia. Toimipaikoissa tulee olla myös turvallisuus- ja pelastussuunnitelma. Opetushallituksen määräyksessä todetaan, että Tehostettua tai erityistä tukea saavilla oppilailla voi kunnan päätösten mukaisesti olla oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen. Sekä näiden että muiden kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden osalta tulisi myös aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestettäessä pyrkiä siihen, että ko. oppilailla on mahdollisuus käyttää koulukuljetusetuutta (Perusopetuslaki 48 b 3 mom. 1136/2003). Silloin kun kuljetukset järjestetään, tulee huolehtia turvallisuudesta, vastuunjaosta ja kaikkien toimijoiden riittävästä ohjauksesta : - Naantalin kaupunki ei järjestä erillisiä kuljetuksia aamu- ja iltapäivätoimintaan. Lapsille aamu- ja iltapäivätoiminnassa sattuneiden tapaturmien hoito on lapsille maksutonta.

4 4 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki: Perusopetuslain mukaan Opetukseen osallistuvalla on oikeus saada riittävä kasvun ja oppimisen tukea heti tuen tarpeen ilmetessä. Oppilaan saama tuki voidaan jakaa yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Aamu- ja iltapäivätoiminta voi tarvittaessa olla osa perusopetuksessa oppilaalle annettavaa oppimisen ja koulunkäynnin tukea. Oppilaat, joille on tehty erityistä tukea koskeva päätös, ovat oikeutettuja hakemaan aamu- ja iltapäivätoimintaan koko perusopetuksen ajan. - Lähtökohtana ovat toiminnan yleiset tavoitteet ja sisällöt. Lapsen yksilölliset tarpeet ja erityispiirteet otetaan huomioon toiminnassa ja vanhempien/huoltajien kanssa sovitaan lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvistä tarpeista ja käytännöistä. 2. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Naantalissa toiminnan hallinnosta ja organisaatiosta vastaa koulutuslautakunta, vastuuhenkilönä on vapaa-aikatoimen päällikkö. Kunta voi järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelun tuottajalta. Palveluja hankittaessa kunta noudattaa julkisista hankinnoista annettua lakia. Naantalin kaupungilla on yhteispalvelusopimus Naantalin seurakunnan kanssa, jonka mukaan seurakunta vastaa Nuhjalan iltapäiväryhmän toiminnasta. Nuhjalan iltapäivätoiminnan ryhmässä on Lietsalan koulun oppilaita sekä Taimon koulun 2.luokan oppilaita. Perusopetuslain mukaan iltapäivätoimintaan osallistuvilla lapsilla on oikeus välipalaan. Välipalat suunnitellaan monipuolisiksi ja vaihteleviksi siten, että ne noudattavat kansallisia ravitsemissuosituksia ja ottavat huomioon ruokailuun liittyvät erityistarpeet. Päivittäin tarjottava välipala on vaihteleva ja terveellinen ja se nautitaan kiireettömästi ja hyviä tapoja noudattaen. Välipala sisältyy asiakasmaksuun. Toiminta-aika on oltava vähintään 570 tuntia lukuvuodessa (3 tuntia/päivä). Naantalissa toimintaa järjestetään klo ja eli 7,5 tuntia/päivä. Toimintaa järjestetään koulujen työpäivinä. Henkilöstön pätevyys ja ohjaajan rooli Valtioneuvoston asetuksella (115/2004) säädetään perusopetuslain 8a luvussa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan kelpoisuusvaatimuksista. Ohjaajana on kelpoinen henkilö, joka on suorittanut tehtävään soveltuvan korkeakoulututkinnon, opistotasoisen tutkinnon, ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon ja jolla on koulutuksen yhteydessä hankittu tai kokemuksella osoitettu taito toimia lapsiryhmän ohjaajana. Ohjaajana voi toimia myös henkilö, jolla on kelpoisuus antaa luokanopetusta, esiopetusta, erityisopetusta tai aineenopetusta tai jolla on kelpoisuus toimia oppilaanohjaajana. Ohjaajilta vaaditaan lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä säädetyn lain (504/2002) mukaisen todistuksen esittäminen.

5 5 Henkilöstöltä edellytetään sitoutuneisuutta ja kykyä reagoida lapsen tunteisiin ja tarpeisiin. Ryhmän ohjaaminen edellyttää suunnitelmallista työotetta sekä kykyä toimia itsenäisesti ryhmän vastuullisena ohjaajana. Ohjaajien työvahvuus: työvuorossa toimii vain yksi ohjaaja, mikäli ryhmän koko on alle 12 kokoaikaista lasta. Jos alle 12 lapsen ryhmässä on erityistä tukea tarvitsevia lapsia, päätetään työvahvuuden lisäämisestä tapauskohtaisesti. Työaikaan sisältyy suunnittelun lisäksi vanhempien tapaamiset, vanhempainillat yms. Ohjaajat: - ovat vastuussa lapsista - tukevat lapsen itsenäistymistä ja kannustavat omatoimisuuteen - huolehtivat turvallisuudesta ja viihtyvyydestä - vastaavat toiminnan ohjaamisesta ja organisoinnista - ovat oikeudenmukaisia aikuisia, jotka ylläpitävät yhteishenkeä ja positiivista ajattelua ryhmässä - ovat auttamassa ja neuvomassa askartelussa, pelien säännöissä yms. - ohjaavat leikki- ja pelihetkissä sekä opastavat urheilulajeissa Ohjaajat vastaavat myös oman yksikkönsä toimintasuunnitelmasta, suunnittelevat ja toteuttavat materiaalihankinnat, huolehtivat ja organisoivat välipalan ja huolehtivat kuukausimaksujen ja osallistumispäivien vastaavuudesta. Lisäksi he huolehtivat yhteydenpidosta vanhempien, opettajien sekä rehtorin kanssa ja ovat tarvittaessa valmiita osallistumaan koulun palavereihin. Rahoitus, maksut ja tapaturmavakuutus Perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa rahoitetaan valtionosuudella ja toiminnasta perittävillä maksuilla. Opetusministeriö vahvistaa valtionosuuden perusteena olevan ohjaustunnin hinnan ja laskennalliset tuntimäärät kunnille. Kunta saa toimintaan valtionosuutta opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisesti. Naantalissa aamu- ja iltapäivätoiminnasta peritään seuraavat maksut: * aamutoiminta klo euroa / kk * aamu- ja iltapäivätoiminta enintään klo 15:een asti 60 euroa / kk * aamu- ja iltapäivätoiminta klo 17:ään asti 80 euroa / kk * elokuusta peritään puolikas maksu Maksusta peritään puolet, jos - lapsi ei sairautensa vuoksi voi kalenterikuukauden aikana osallistua toimintaan yli 10 päivänä - lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena. Maksua EI peritä, jos: - lapsen sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden Laskutus tapahtuu kuukausittain. Koulun alkaessa huoltajan on ilmoitettava aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajille oppilasta koskevat työjärjestykselliset ja toimintaan liittyvät tiedot. Irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti vähintään yhtä kalenterikuukautta ennen muutoksen alkua.

6 6 3. TOIMINTAAN HAKEMINEN JA VALINTAPERUSTEET Aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat osallistua naantalilaiset perusopetuksessa olevat lapset. Sivistystoimi ilmoittaa aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämispaikasta, toiminnan alkamis- ja päättämisajankohdasta sekä hakumenettelystä. Toimintaan haetaan lukuvuodeksi kerrallaan yhteisellä sähköisellä ilmoittautumisohjelmalla (tarvittaessa paperilomakkeella). Hakuajoista ja hakuohjeista tiedotetaan koulutulokkaiden vanhemmille järjestettävissä informaatiotilaisuuksissa, esikoululaisten reppupostina, toimipisteiden välityksellä ja kaupungin omilla nettisivuilla. Hakemukset käsitellään toukokesäkuun aikana. Hakulomakkeessa pyydetään vanhempia ilmoittamaan aikataulut, milloin lapsi osallistuu toimintaan (kuukaudet ja viikonpäivät ja viikonpäivien kellonajat). Vapaa-aikatoimen päällikkö tekee päätöksen lapsen ottamisesta aamu- ja iltapäivätoimintaan. Päätös ilmoitetaan huoltajalle kesäkuun loppuun mennessä. Toimintaan otetaan 1.-2.luokan oppilaat ja erityisopetuksessa olevat 3.-9.luokan oppilaat. 4. KASVATUSKUMPPANUUS Kodit: Aamu- ja iltapäivätoiminnan tärkeimmät kasvatuskumppanit ovat lasten vanhemmat ja koulut. Kotien työtä tuettaessa lähtökohtana on, että lapsen huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta. Ohjaajilla on aamu- ja iltapäivätoiminnassa ammatillinen vastuu lapsen kasvatuksesta. Kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan ammattikasvattajien sitoutumista toimimaan yhdessä huoltajien kanssa lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukena. Perheille järjestetään toimikauden alussa tilaisuus käydä tutustumassa kerhopaikkaan ja ohjaajiin. Samalla on mahdollisuus keskustella toiminnan sisältöön ja toimintaperiaatteisiin liittyvistä kysymyksistä. Alkusyksystä perheille varataan mahdollisuus myös vanhempainvartteihin. Kotien kanssa pidetään yhteyttä koko toimintavuoden ajan tapaamisin, puhelinyhteyksin ja tiedottein. Lukuvuoden alussa vanhemmille tehdään asiakaskysely, jonka tarkoituksena on kartoittaa toimintaan osallistuvien lasten vanhempien mielipiteitä ja toiveita kunnan järjestämään toimintaan. Lasten mielipiteet kartoitetaan toimipaikoittain ohjaajien toimesta. Kevätkaudella tehdään myös palautekysely, jossa kartoitetaan vanhempien ja lasten tyytyväisyys toteutettuun toimintaan. Koulut: Aamu- ja iltapäivätoiminnan ja perusopetuksen tulee toimia yhteistyössä ja kehittää paikalliseen yhteistyöhön sopivia rakenteita ja toimintatapoja. Aamu- ja iltapäivätoiminta tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja koulunkäyntiä. Ohjaajat toimittavat kouluille kuukausitiedotteet, osallistuvat tarvittaessa oppilashuollon palavereihin (huoltajien luvalla) ja ovat mukana vanhempainilloissa jne. Aamu- ja iltapäivätoiminnassa lapsella on mahdollisuus myös läksyjen tekoon.

7 7 Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ehkäisevät kiusaamista ja syrjäytymistä. Tavoitteena on, että syrjäytymistä aiheuttavat tekijät havaitaan mahdollisimman varhain ja järjestetään tarvittavaa tukea. Tämä edellyttää monialaista yhteistyötä aamu- ja iltapäivätoiminnan, sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen ja kodin kesken. Aamu- ja iltapäivätoiminta huomioidaan myös Naantalin lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa. 5. SISÄLLÖLLISET PAINOTUKSET Aamu- ja iltapäivätoiminnalla on sisällöllisesti oma erityisluonteensa, jolle on ominaista monipuolisuus, tarvelähtöisyys ja vapaaehtoisuus. Sisällöt tukevat toiminnalle asetettuja tavoitteita. Toiminta tarjoaa sosiaalista vuorovaikusta, esteettisiä kokemuksia, vireyttä edistävää liikkumista sekä ulkoilua. Myös omaan toimintaan tarjotaan mahdollisuus, samoin rentoutumiseen ja lepoon. Ohjaajien kanssa on yhdessä laadittu työsuunnitelma kuluvalle lukuvuodelle. Suunnitelmassa on määritelty toiminnan sisällön teemat kuukausittain. Lisäksi toimipisteissä laaditaan viikkosuunnitelmat, joissa tarkennetaan ja konkretisoidaan kuukausiteeman toteuttamista. Ohjaajien ammattitaitoa on hyödynnetty muodostamalla työtiimejä, joiden vastuulla on ollut jonkin toiminnan osa-alueiden suunnittelua. Työtiimejä ovat liikuntaryhmä, käsityöryhmä ja musiikkiryhmä ja mediaseikkailuryhmä. Koulujen kasvatustyötä tuetaan ottamalla toiminnassa huomioon KiVa Koulun keskeiset teemat. KiVa Koulun teemat vaihtelevat kouluittain, joten kuukausittaisia teemoja ei ole kirjattu alla olevaan kuukausilistaan. Liikuntatuokioissa noudatetaan Liikkuva iltapäivä- periaatteita. Päivittäinen liikunta-annos iltapäivätoiminnassa voi koostua pihaleikeistä kavereiden kanssa, ohjatuista liikuntahetkistä tai omaehtoisesta liikkumisesta. Tämän lisäksi vuosisuunnitelmaan on määritelty toiminnan kuukausittaiset yläteemat. Toimintayksiköissä kierrätetään eri teemoja. Ohjaajat ovat keränneet teemapaketteja, joista löytyvät ohjeet teeman mukaisiin leikkeihin, lauluihin, askarteluun, leipomiseen ym. Syyskauden kiertävät teemat ovat: pyöräilyteema ja kuukausittaiset liikuntaleikit. Kuukausiteemat: Elokuu - Aloitetaan kodin kanssa tehtävä yhteistyö - Muut yhteistyökumppanit (mm. koulun henkilökunta mukaan lukien keittiö- ja siivous-, ja kiinteistöpuolen henkilökunta) - Kädentaidot: tullaan tutuiksi - oma kuva, naulakkomerkki, kirjanmerkki, kuva reissuvihkoon - Musiikki: tutustutaan erilaisiin soittimiin (marakassi, triangeli, bongorummut, tamburiini, kapulat) ja musiikkimaalaus: 2 maalausta, 2 erityylistä musiikkia - Liikkuva iltapäivä: perinneleikit kirkkis, purkkis, eri hipat, polttopallo jne.

8 8 Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu - Tutustuminen, säännöt ja rutiinit, ryhmäytyminen jatkuu - Kädentaidot: avaruus avaruusolo, raketteja, aluksia, tähtiä - Musiikki: musiikkikartta musiikkireitti aarteelle - Liikkuva iltapäivä: yhteishenki - Olympialaiset - Mediaseikkailu: johdanto mitä media tarkoittaa? Haastattelu: henkilöhaastattelu ja dokumentointi - Kädentaidot: avaruus oma avaruustyyny - Musiikki: avaruushattuleikki (tuolileikki) ja Walking in the air - Liikkuva iltapäivä: silmä-käsi-koordinaatio: pallo liikuntavälineenä - Mediaseikkailu : aikakausilehtiviikko tarina kuvista, taidenäyttely - Kädentaidot: perhe ja koti yhteinen askartelutuokio lasten ja vanhempien kesken, Isänpäivälahjana kynäpurkki - musiikki: lasten karaoke ja talvilauluja - Liikkuva iltapäivä: motoriikan kehittäminen: temppuilu -kuperkeikat, hypyt, juoksu, esteiden ylitys, alitus, kiipeäminen, keskittyminen: leikkivarjo - Mediaseikkailu: mainokset erilaiset mainokset, mainosten tekeminen. - Kädentaidot: joulun salaisuudet kuusenkoristeita - Musiikki: joululauluja, -soittoa ja -esityksiä - Liikkuva iltapäivä: sisäliikunta pelit: salibandy, koripallo, tossufutis, käsipallo jne. - Mediaseikkailu: valokuvat ja kuvaaminen yksilö- ja ryhmäkuva valokuvanäyttely Tammikuu: - Kädentaidot: talven taikaa akvarellityö, revontulet - Musiikki: tutustuminen eri maiden musiikkiin; Kreikka, Afrikka - Liikkuva iltapäivä: luistelu; teränkäyttöä yksin, pareittain ja ryhmissä, hiihto perinteet kunniaan - Mediaseikkailu: uutiset uutisten tuottaminen Helmikuu: Maaliskuu: Huhtikuu: Toukokuu: - Kädentaidot: Ystävyyden aikaa rannekoru, kortit, pehmosydämet - Musiikki: Ystävänpäivän lauluja ja leikkejä, Bumtsibum - Liikkuva iltapäivä: hauskaa yhdessäoloa: lukileikit - Mediaseikkailu: sanomalehtiviikko kerhon oma sanomalehti - Kädentaidot: perinteet kunniaan tuohitöitä ja paperihelmet - Musiikki: satujumppaa ja yhteinen musiikkisatu - Liikkuva iltapäivä: rytmitaju kehittyy musiikkiliikunta - Mediaseikkailu: kirjeet kirjeenvaihto, kirjeen kirjoittaminen ja lähettäminen - Kädentaidot: juhlaa ja kevään helinää kukkaruukun koristelu, kasvatetaan siemenistä kukka äidille - Musiikki: Meidän oma orkesteri - Liikkuva iltapäivä: opitaan ottamaan toiset huomioon: joukkuepelit: jalkapallo ja pesäpallo - Mediaseikkailu: lehden toimitus jokainen toimipaikka tekee oman kerholehden - Kaikkien toimipaikkojen yhteinen kevätretki - Kädentaidot: Äitienpäivälahja neulakirja, rintakoriste, kaulakoru - Vanhemmille kauden päättäjäiskahvitus; laulut, runot ym. - Musiikki: Talent lasten laulu- ja tanssiesityksiä - Liikkuva iltapäivä: kisailut, leikit liikuntaleikkejä sekä leikkimielisiä kisailuja - Mediaseikkailu: lehden julkaisu lehteä esitellään muille toimipaikoille kevätretken yhteydessä

9 9 6. TIETOJEN LUOVUTTAMINEN JA TIEDONKERUU Tietojen luovuttaminen: Aamu- ja iltapäivätoiminnan henkilöstö ei saa ilmaista sivullisille lasta tai lapsen huoltajaa koskevia salassa pidettäviä asiakirjoja. Tietojen ilmaiseminen ja asiakirjan luovuttaminen on mahdollista vain huoltajan yksilöidyn suostumuksen perusteella. Perusopetuksesta ja siihen liittyvästä oppilashuollosta vastaavat henkilöt voivat luovuttaa aamu- ja iltapäivätoiminnasta vastaaville henkilöille toiminnan asianmukaisen järjestämisen edellyttämät välttämättömät tiedot. Jos lapsi siirtyy toisen opetuksen järjestämään aamu- ja iltapäivätoimintaan, aikaisemman järjestäjän on salassapitosäännösten estämättä viipymättä toimitettava opetuksen tai toiminnan järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot. Vastaavat tiedot voidaan antaa myös uuden opetuksen järjestäjän pyynnöstä. Tiedonkeruu: Aamu- ja iltapäivätoiminnan rahoituksen ja seurannan tietoina kerätään: - Tilastokeskuksen kuntalomakkeella tilastoinnin yhteydessä oppilasmäärät (1.-2.luokan ja 3.9.lk:n erityisoppilaat) ja ohjaustunnit lukuvuosittain - Tilastokeskuksen toiminta- ja taloustilaston yhteydessä palkkausmenot, muut menot ja arvonlisävero - Toiminnan ohjaajat tilastoivat päivittäin osallistujat ja toiminnassa oloajat (lapset aamussa, klo 15 asti ja klo 17 asti) 7. ARVIOINTI Vuosittain Opetushallitukselle välitetään tilastotiedot oppilas- ja ohjaajamääristä. Myös läsnäolopäiväkirjaa pidetään. Lisäksi vanhempien/huoltajien ja lasten tyytyväisyyttä toimintaan kartoitetaan vuosittaisella kyselyllä. Toimintaa arvioidaan lukuvuoden loppupuolella. Arviointi käsitellään koulutuslautakunnassa. Henkilöstölle tehdään palautekysely lukuvuoden lopussa. Opetusministeriö seuraa ja arvioi aamu- ja iltapäivätoiminnan laatua, monipuolisuutta, kustannuksia sekä vaikutuksia lasten tasa-arvoon. 8. TOIMIPAIKAT Toimipaikat ovat: 1) Karvetin aamu- ja iltapäivätoiminta Karvetin monitoimitalo Ripikatu 6, Naantali puh: , ) Nuhjalan iltapäivätoiminta Nuhjalan seurakuntakoti Nuhjalantie 6, Naantali puh:

10 10 3) Lietsalan aamu- ja iltapäivätoiminta Lietsalan koulu Tiilenkantajantie 4, Naantali puh: ) Merimaskun aamu- ja iltapäivätoiminta Merimaskun koulu Iskolantie 11, Merimasku puh: ) Velkuan aamu- ja iltapäivätoiminta Velkuan koulu Palvan koulutie 9, Velkua puh: ja ) Kultarannan aamu- ja iltapäivätoiminta Kultarannan koulu Luonnonmaantie 138, Naantali puh: ) Taimon aamu- ja iltapäivätoiminta ja Taimon pienryhmä Taimon koulu Soinistentie 2, Naantali puh: ) Kuparivuoren aamupäivätoiminta & pienryhmän ap-ip-toiminta Kuparivuoren koulu/ luokkaparakki Kuparivuorentie 2, Naantali puh: puh: / Pienryhmä 9) Kuparivuoren koulun iltapäivätoiminta Vapaa-aikatullissa Henrikinkatu 7, Naantali puh: ) Rymättylän aamu- ja iltapäivätoiminta Rymättylän koulu Piimätie 1, Rymättylä puh: LAIT JA SÄÄDÖKSET Toiminnan järjestämisessä sovelletaan mm. seuraavia lakeja ja säädöksiä: Perusopetuslaki (628/1998) Perusopetuslaki (628/1998) 48 a, b, c, d, e ja f (1136/2003) Perusopetuslaki 40 2 mom. (642/2009) Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/ mom. (1138/2003) Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkinto Lastensuojelulaki (417/2007) 12 ja 25 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muuttaminen ja täydentäminen, määräys 50/01/2010 Kuntalaki (365/1995) 16 1 mom. ja 50 mom. (1068/2008) ja 2 mom. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 8621/1999) Laki julkisista hankinnoista (348/2007)

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 2 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNGISSA SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 2 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNGISSA SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet..

Lisätiedot

Hattulan kunta PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA 2015-2016 TOIMINTASUUNNITELMA

Hattulan kunta PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA 2015-2016 TOIMINTASUUNNITELMA Hattulan kunta PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA 2015-2016 TOIMINTASUUNNITELMA Päivitetty / Hyväksytty 22.5.2015 Sisällys 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA, TAVOITTEET JA SISÄLLÖLLISET PAINOTUKSET... 2

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Salon kaupunki

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Salon kaupunki 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Salon kaupunki TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2014 alkaen 2 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SALON KAUPUNGISSA SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet..

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA

PERUSOPETUKSEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA PERUSOPETUKSEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA HATTULAN KUNNASSA SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet.. 3 2.

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA

PERUSOPETUKSEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA PERUSOPETUKSEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA HATTULAN KUNNASSA SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet.. 3 2.

Lisätiedot

Hattulan kunta. Hattulan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Hattulan kunta. Hattulan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Hattulan kunta Hattulan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Päivitetty 5.1.2017 Sisällys 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA, TAVOITTEET JA SISÄLLÖLLISET PAINOTUKSET... 2 2. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET...

Lisätiedot

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Kangasniemen kunta

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Kangasniemen kunta Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Kangasniemen kunta SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet 2. Toiminnan järjestämisen yleiset periaatteet 3. Henkilöstö 4. Toimintaan hakeminen ja maksut 5.

Lisätiedot

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan järjestämisen periaatteet 3 Hakeminen 4 Maksut 5 Tilat 6 Henkilöstö 7 Sisältö 8 Yhteistyö ö 8.1. Yhteistyö kotien kanssa 8.2. Yhteistyö koulun kanssa

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2017 2 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNGISSA SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 2019 2 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNGISSA SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA 1 Liite 1 Koulutusltk. 31.10.2017 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 2 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNGISSA SISÄLLYS 1.

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja

Lisätiedot

TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Hyväksytty: Koulutuslautakunta 16.3.2005 22 Muutettu: Koulutuslautakunta 18.2.2009 20 Muutettu: Koulutuslautakunta 16.6.2011 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala KAARINAN KAUPUNKI 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015 1. Soveltamisala Lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa säätelee Perusopetuslaki (628/1998). Mikäli kunta

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Lumijoen kunta päivitetty 4/11 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan laki astui voimaan 1.8.2004. Kunta vastaa järjestetystä iltapäivätoiminnan lainmukaisuudesta.

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan

Aamu- ja iltapäivätoiminnan 1 Sivistyslautakunta 73/2011 Yli-Iin kunnan koululaisten Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjaa Opetushallituksen julkaisema Perusopetuksen

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto 22.10.2008 20 1. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT.. 2 1. Lainsäädäntö.. 2 2. Toiminta

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

Karstulan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi

Karstulan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi Karstulan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi 2011 2012 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1. Lainsäädäntö Perusopetuslaki (628/1998) Laki perusopetuslain

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo 1 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen tukeminen... 2 1.3 Eettisen kasvun tukeminen...

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2014 29.5.2015 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 2 (5) 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003).

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). 1 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lainsäädäntö Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa säädetyn

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2019 ALKAEN SISÄLTÖ 1. TOIMINNAN TAVOITTEET 2. TOIMINNAN KOORDINOINTI JA SUUNNITTELU 3. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 27.1.2016 3 ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1 JOHDANTO 2 2 TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 2 3 SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET JA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo

Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo 1 Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2 ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin,

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. Suonenjoen kaupunki

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. Suonenjoen kaupunki PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Suonenjoen kaupunki 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1. Lainsäädäntö Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait

Lisätiedot

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Kangasniemen kunta Koittilan koulun iltapäivätoiminnan toimipaikkakohtainen suunnitelma lv.2017-2018 SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet 2. Toiminnan järjestämisen

Lisätiedot

Yhdistymishallitus 2.11.2015?

Yhdistymishallitus 2.11.2015? KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Nastolan palvelualueella Nastolan kunnan ja Lahden kaupungin yhdistymisen siirtymäkaudella 1.1. 31.7.2016 Yhdistymishallitus 2.11.2015? Järjestäessään

Lisätiedot

Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU

Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU Ko u l u l a i s t e n AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU Monet lapset viettävät pitkiä aikoja ilman aikuisen läsnäoloa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä

Lisätiedot

2016-17 ASKOLAN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. Siv.ltk. 7.6.2016 45 VAKKOLAN KOSKI

2016-17 ASKOLAN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. Siv.ltk. 7.6.2016 45 VAKKOLAN KOSKI 2016-17 ASKOLAN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA VAKKOLAN KOSKI Siv.ltk. 7.6.2016 45 SISÄLTÖ: Johdanto 2 Toiminnan tavoitteet 2 Toiminta-aika ja lukuvuoden työajat 3 Hakumenettely ja haku

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2015 -

TURUN KAUPUNKI. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2015 - TURUN KAUPUNKI Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2015 - SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 3. SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET JA TOIMINNAN TOTEUTUS 3.1. Toiminnan

Lisätiedot

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta toimintasuunnitelma 1.1.2014 - Sivistyslautakunta 20.1.2014 4 Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

Lisätiedot

Hyväksytty Sivistyslautakunnassa Päivitetty Päivitetty Päivitetty Päivitetty 21.6.

Hyväksytty Sivistyslautakunnassa Päivitetty Päivitetty Päivitetty Päivitetty 21.6. Tyrnävän kunta Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011- Hyväksytty Sivistyslautakunnassa 9.6.2011 86 Päivitetty 19.1.2012 4 Päivitetty 4.4.2013 51 Päivitetty 24.9.2015 104

Lisätiedot

LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti.

LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti. LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti.) 1.TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Iltapäivätoiminnan tarkoituksena

Lisätiedot

Iltapäivätoiminta Hattulassa

Iltapäivätoiminta Hattulassa 2019-2020 Iltapäivätoiminta Hattulassa Sisällys Iltapäivätoiminta eli IP... 3 Lapsen päivä ip:ssä koostuu monista eri osa-alueista... 3 Läksyt ja hiljainen hetki... 3 Ulkoilu ja liikunta... 4 Välipala...

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA Liite nro 4, sivltk. 1/2014, 10 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1. Toiminnan yleiset periaatteet 2. Toiminnan laajuus 3. Valintaperusteet 4. Toiminnan sisältö

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017 ALKAEN SISÄLTÖ 1. JOHDANTO. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTIA JA ARVOPOHJA 2. TOIMINNAN

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Uudenkaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Uudenkaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Uudenkaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1 Sisällysluettelo 1. Toiminnan tavoitteet ja tehtävät 3 2. Toiminnan laajuus 3 3. Toiminnan järjestämisen periaatteet

Lisätiedot

TEUVAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

TEUVAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA TEUVAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2010 2011 2 SISÄLTÖ 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1. Lainsäädäntö 3 1.2. Yleistä 3 1.3. Toimintaan

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2019-2020 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tarjota lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

Iin kunta. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015

Iin kunta. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015 Iin kunta Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPAIVATOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan

Lisätiedot

Ranuan kunta Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011

Ranuan kunta Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011 Ranuan kunta Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011 Ranuan kunnan sivistyslautakunta 30.6.2011 53 Sisältö 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat 3 2 Toiminnan

Lisätiedot

Iltapäivätoiminta Hattulassa

Iltapäivätoiminta Hattulassa 2018-2019 Iltapäivätoiminta Hattulassa Hanhivaara Noora Hattulan kunta 2018-2019 Sisällys Iltapäivätoiminta eli IP... 3 Lapsen päivä ip:ssä koostuu monista eri osa-alueista... 3 Läksyt ja hiljainen hetki...

Lisätiedot

Lestijärven kunta. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Lestijärven kunta. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Lestijärven kunta Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Hyväksytty sivistyslautakunnassa 6.9.2011 1 Sisällysluettelo 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteet... 3 1.2 Lapsen tunne-elämän ja sosiaalisen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.

KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8. KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2011 ALKAEN SISÄLTÖ 1. JOHDANTO. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTIA JA ARVOPOHJA 2. TOIMINNAN

Lisätiedot

SivLtk 7.10.2015 46. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo

SivLtk 7.10.2015 46. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo 1 SivLtk 7.10.2015 46 ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän

Lisätiedot

KH 29.1.2013 LIITE. Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012

KH 29.1.2013 LIITE. Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012 KH 29.1.2013 LIITE Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet Koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon toiminta-ajatuksena on tarjota lapselle turvallinen

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA. Sivistyslautakunta (Päivitetty )

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA. Sivistyslautakunta (Päivitetty ) ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 27.1.2016 (Päivitetty 16.1.2017) Sisällys 1 JOHDANTO 2 2 TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 2 3 SISÄLLÖLLISET

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

LAITILAN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Päivitetty 1.9.2015 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 3 2. Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet... 3 3. Toiminnan

Lisätiedot

LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV

LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta 13.12.2016 ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV 2016-2017 2 1. JOHDANTO Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on taata lapselle

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen. (luonnos)

NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen. (luonnos) NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen (luonnos) Käsittely: Sivistyslautakunta 9.12.2014 2 Nousiaisten kunta Sivistysosasto Perusopetuksen aamu-

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA

VIHDIN KUNTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA VIHDIN KUNTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Vihdin kunta Kasvatus- ja koulutuslautakunta 24.2.2009 12 SISÄLLYS 1 Johdanto...3 2 Perusopetuslain mukainen

Lisätiedot

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta toimintasuunnitelma 1.8.2012 - Sivistyslautakunta 12.3.2012 29 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet 4 2. Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN. Toimintasuunnitelma

SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN. Toimintasuunnitelma SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN Toimintasuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011 1 2. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 1 3. SISÄLLÖLLISET

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Huittisten kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 TOIMINTASUUNNITELMA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

Lisätiedot

Orimattilan kaupunki. Koululaisten iltapäivätoiminnan. Toimintasuunnitelma

Orimattilan kaupunki. Koululaisten iltapäivätoiminnan. Toimintasuunnitelma Orimattilan kaupunki Koululaisten iltapäivätoiminnan Toimintasuunnitelma (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 28.4.2015 Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN TOIMINTASUUNNITELMA

UUDENKAUPUNGIN TOIMINTASUUNNITELMA UUDENKAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1. TOIMINNAN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄT Aamu-iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain 8 a luvun mukaista lapsille ja nuorille suunnattua

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINTAA VARTEN

ILTAPÄIVÄTOIMINTAA VARTEN TERVOLAN KUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA ILTAPÄIVÄTOIMINTAA VARTEN Koulutuslautakunta hyväksynyt 15.6.2011 56 JOHDANTO Lasten aamu- ja iltapäivätoiminta määritellään perusopetuslaissa (628/1998) :ssä 48. Muutos

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ

ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ 1 (7) Liite 4 Sivistyslautakunta 26.8.2015 52 ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ Toimintasuunnitelma 1.9.2015 lähtien HÄMEENKYRÖN KUNTA SIVISTYSPALVELUT 2 Iltapäivätoiminta Hämeenkyrössä Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KANKAANPÄÄN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 JOHDANTO Toimintasuunnitelma on tehty tukemaan

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Nastolan kunta KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SIVLA 19.5.2015 33 Nastolan kunnassa järjestetään koululaisten iltapäivätoimintaa kunnanvaltuuston päätöksellä 21.6.2004 29 sekä

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen

NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen Käsittely: Sivistyslautakunta 9.12.2014 Sivistyslautakunta 3.3.2015 Kunnanhallitus 30.3.2015 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013-2014

Toimintasuunnitelma 2013-2014 VISIO Nuoret Kotkat on hyvän, lapsilähtöisen iltapäivätoiminnan tuottaja, edistäjä ja kehittäjä. TUOTTAJA tuottaa palveluja kaupungin kanssa tehtävän sopimuksen mukaisesti EDISTÄJÄ edistää lasten osallistumista

Lisätiedot

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 0 Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Wiitaunioni Sivistystoimi 2011 1 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Ai- toiminta tarjoaa lapselle tutun ja turvallisen aikuisen

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1. Johdanto Liperin kunnan iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on laadittu tukemaan kunnan perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan toteuttamista.

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 31.7.2016. Kakola 12.3.

LOPEN KUNNAN PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 31.7.2016. Kakola 12.3. LOPEN KUNNAN PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 31.7.2016 Kakola 12.3.2015 28, OHEINEN E 2 SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. LAKISÄÄTEINEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA...

Lisätiedot

LUKUVUONNA 2014 2015

LUKUVUONNA 2014 2015 1 TEUVAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2014 2015 2 SISÄLTÖ 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1. Yleistä 3 1.2. Toimintaan hakeminen ja valintaperusteet

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Pori (N = 202) Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Pori (N = 202) Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 202) Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn huoltajille 22.1. 28.2.2013.

Lisätiedot

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,

Lisätiedot

Riitta Rajala

Riitta Rajala Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Huoltajat - (N = 11) Riitta Rajala 29.4.2011 Hyvä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä! Opetushallitus toteutti valtakunnallisen koululaisten aamu-

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

SAVITAIPALEEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SAVITAIPALEEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksytty sivistyslautakunnassa 13.3.2018 6 2 Sisällys JOHDANTO 3 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET...3

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Kouvola (N = 231) Riitta Rajala

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Kouvola (N = 231) Riitta Rajala Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 231) Riitta Rajala 30.4.2013 Hyvä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä! Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu-

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 IVALON ALA-ASTEEN KOULU

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 IVALON ALA-ASTEEN KOULU ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 IVALON ALA-ASTEEN KOULU 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Perusopetuslain (48 a ) mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA Liite nro 12, sivistyslautakunta 4/2016 38 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1. Toiminnan yleiset periaatteet 2. Toiminnan laajuus 3. Valintaperusteet 4. Toiminnasta

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun KOULULAISTEN AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun KOULULAISTEN AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun KOULULAISTEN AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2007 31.7.2008 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Perusopetuslain mukainen koululaisten aamu

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

TURUN KAUPUNKI Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma TURUN KAUPUNKI Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2018 - Turun kaupunki 1.8.2018 Sisällys 1. JOHDANTO... 1 2. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET... 1 3. SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET

Lisätiedot

1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT

1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT 1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT Aamu- ja iltapäivätoiminta PerusopetusL: 8 a luku (19.12.2003/1136) Aamu- ja iltapäivätoiminta 48 b (19.12.2003/1136) Järjestäminen ja

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 18.12.2014 109 1 Sisällysluettelo PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA...

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Ekaluokkalaisen päivä SEIJA NIEMELÄ JA MINNA KESTI 1AB OPPIMISKULTTUURIN MUUTOS opettajan ja lapsen rooli koulussa lapsen henkilökohtainen oppimispolku yhdessä tekeminen lapsen

Lisätiedot

Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten

Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten TOIMINTA-AJATUS... 3 1.Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 3 2. Tunne-elämän kehityksen tukeminen...

Lisätiedot

LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1.

LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1. LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1. UUDISTUKSEN TAVOITTEET Työn- ja vastuunjaon

Lisätiedot

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Toimintasuunnitelma

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Toimintasuunnitelma LOHJAN KAUPUNKI LOJO STAD Sivistystoimi Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Toimintasuunnitelma Lohjan kaupunki 1.8.2013 alkaen Sisältö 1. Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat 3 2.

Lisätiedot

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho Lukuvuosi 2017-2018 Siuntion kunta Iltapäivätoiminta (ilttis) on monipuolista ohjattua toimintaa 1. ja 2-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen. Iltapäiväkerhossa lapset voivat

Lisätiedot

SULKAVAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-

SULKAVAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014- SULKAVAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-1 SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1. Arvopohja

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

RAISION KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA RAISION KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Sisällys: 1. Toiminnan lähtökohta ja toimintaan hakeminen 2. Toiminnan järjestäminen ja tavoitteet 3. Toiminnan

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

RAISION KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA RAISION KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 Sisällys: 1. Toiminnan lähtökohta 2. Toiminnan järjestäminen ja tavoitteet 3. Toiminnan sisällölliset painoalueet ja suunnittelun

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Sivistystoimi. Heinolan kaupungin perusopetuslain mukainen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta

Heinolan kaupunki Sivistystoimi. Heinolan kaupungin perusopetuslain mukainen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Heinolan kaupunki Sivistystoimi Heinolan kaupungin perusopetuslain mukainen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Toimintasuunnitelma 2015 2016 1. Johdanto... 3 2. Toiminta-ajatus... 3 3. Tavoitteet...

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2008-2009

VIHDIN KUNTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2008-2009 nuorisopalvelut VIHDIN KUNTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2008-2009 Vihdin kunta Nuorisolautakunta 12.12.2007 31 SISÄLLYS 1 Johdanto...3 2 Perusopetuslain

Lisätiedot

Säkylän iltapäivätoiminnan yleinen toimintasuunnitelma

Säkylän iltapäivätoiminnan yleinen toimintasuunnitelma 2014 Säkylän iltapäivätoiminnan yleinen toimintasuunnitelma Sivistyslautakunta 7.5.2014 18 1 Sisällys 1. Tavoitteet... 2 2. Järjestämisen yleiset periaatteet... 2 3. Toimintaympäristö ja tilat... 3 4.

Lisätiedot