Hattulan kunta. Hattulan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hattulan kunta. Hattulan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma"

Transkriptio

1 Hattulan kunta Hattulan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Päivitetty

2 Sisällys 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA, TAVOITTEET JA SISÄLLÖLLISET PAINOTUKSET TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET TOIMINTAAN HAKEMINEN JA VALINTAPERUSTEET KASVATUSKUMPPANUUS ARVIOINTI TOIMIPAIKAT

3 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA, TAVOITTEET JA SISÄLLÖLLISET PAINOTUKSET Iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain mukaista lapsille ja nuorille suunnattua vapaa-ajan toimintaa, jota kunta voi järjestää omana toimintana tai ostopalveluna. Perusopetuslain mukainen iltapäivätoiminta tulee järjestää opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukaisesti. Iltapäivätoimintapaikan myöntää koordinaattori. Määräys edellyttää iltapäivätoiminnan järjestäjiltä paikallisen toimintasuunnitelman hyväksymistä. Koululaisten iltapäivätoiminnan keskeisenä tavoitteena on lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden tukeminen sekä pohjan luominen hyvälle kasvulle. Toiminnassa korostetaan kodin ja koulun kasvatustyön tukemista sekä sellaisen kasvuympäristön luomista, mikä tukee lapsen suotuisaa kehitystä. Toiminnan sisällöt kootaan seuraavista sisällöistä: - eettinen kasvu ja yhdenvertaisuus - leikki ja vuorovaikutus - liikunta ja ulkoilu - ruokailu ja lepo - kädentaidot ja askartelu - kuvallinen, musiikillinen ja kielellinen ilmaisu - arkiaskareet - erilaiset tiedolliset ja taidolliset aihepiirit Toiminta tarjoaa sosiaalista vuorovaikutusta, esteettisiä kokemuksia, vireyttä edistävää liikkumista sekä ulkoilua. Iltapäiväkerhossa tarjotaan mahdollisuus myös lepoon ja rentoutumiseen Ohjaajien kanssa on yhdessä laadittu toimintasuunnitelma kuluvalle lukuvuodelle. Suunnitelmassa on määritelty toiminnan sisällön teemat. Toimipisteissä laaditaan toimintakaudelle kiinteät lukujärjestykset. Liikuntatuokioissa noudatetaan Liikkuva iltapäivä- periaatteita. Päivittäinen liikuntaannos iltapäivätoiminnassa voi koostua pihaleikeistä kavereiden kanssa, ohjatuista liikuntahetkistä tai omaehtoisesta liikkumisesta. Hattulan kunta on ollut mukana liikkuva koulu-hankkeessa vuodesta Liikkuva koulu-hankkeen kautta kouluille on saatu hankittua esimerkiksi uusia välineitä ja lapset ovat saaneet keksiä erilaisia aktiviteetteja. Hankkeen kautta näkyvimmät onnistumiset liittyvät innostamiseen, piristämiseen ja oppilaiden kuuntelemiseen. Kodin ja koulun kasvatustyötä tuetaan tarjoamalla lapsille turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä yksinäistä aikaa ammattitaitoisen aikuisen ohjauksessa. Yksilöllisyys, yhteisöllisyys sekä sosiaalinen kasvu ovat toiminnan sisällössä keskeisiä asioita. Toiminnassa tarjotaan monipuolista ja virkistävää toimintaa, kuitenkin niin, että lapsilla on halutessaan mahdollisuus myös lepoon ja rauhoittumiseen vilkkaan koulupäivän jälkeen. 2

4 Ulkoilu, liikunta, ohjattu sekä omaehtoinen leikki, luova toiminta ja lepo ovat toiminnan peruspilareita. Lasta autetaan tarvittaessa läksyjenteossa, mutta lopullinen vastuu lapsen läksyjenteosta on lapsella ja huoltajalla. Hattulan kunnan järjestämä iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä erityisopetuksen piirissä oleville oppilaille. Lapsella ja hänen huoltajillaan ei ole subjektiivista oikeutta saada perusopetuslain mukaisia iltapäivätoiminnan palveluja. Oppilaat, joille on tehty erityistä tukea koskeva päätös, ovat kuitenkin lain mukaan oikeutettuja hakemaan iltapäivätoimintaan koko perusopetuksen ajan. Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden iltapäivätoiminnan lähtökohtana ovat toiminnan yleiset tavoitteet ja sisällöt. Lisäksi on otettava huomioon oppilaan yksilölliset tarpeet. Toiminta voidaan toteuttaa normaaleissa iltapäivätoiminnan ryhmissä tai tarpeen mukaan myös omissa ryhmissä. Opetushallituksen määräyksessä todetaan, että Tehostettua tai erityistä tukea saavilla oppilailla voi kunnan päätösten mukaisesti olla oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen. Sekä näiden että muiden kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden osalta tulisi myös iltapäivätoimintaa järjestettäessä pyrkiä siihen, että ko. oppilailla on mahdollisuus käyttää koulukuljetusetuutta (Perusopetuslaki 48 b 3 mom. 1136/2003). Silloin kun kuljetukset järjestetään, tulee huolehtia turvallisuudesta, vastuunjaosta ja kaikkien toimijoiden riittävästä ohjauksesta. - Hattulan kunta ei järjestä erillisiä kuljetuksia iltapäivätoimintaan. Tietojen luovuttaminen Aamu- ja iltapäivätoiminnan henkilöstö ei saa ilmaista sivullisille lasta tai lapsen huoltajaa koskevia salassa pidettäviä asiakirjoja. Tietojen ilmaiseminen ja asiakirjan luovuttaminen on mahdollista vain huoltajan yksilöidyn suostumuksen perusteella. Perusopetuksesta ja siihen liittyvästä oppilashuollosta vastaavat henkilöt voivat luovuttaa iltapäivätoiminnasta vastaaville henkilöille toiminnan asianmukaisen järjestämisen edellyttämät välttämättömät tiedot. Jos lapsi siirtyy toisen opetuksen järjestämään aamu- ja iltapäivätoimintaan, aikaisemman järjestäjän on salassapitosäännösten estämättä viipymättä toimitettava opetuksen tai toiminnan järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot. Vastaavat tiedot voidaan antaa myös uuden opetuksen järjestäjän pyynnöstä. 2. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Kunta vastaa toiminnan kokonaisuudesta. Toiminnan toteutuksen tulee tapahtua ammattitaitoisen ja tehtävään soveltuvan henkilöstön valvonnassa. Toiminnan tarkoituksena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä, luoda perustaa hyville vapaa-ajan viettotavoille ja auttaa perheitä kasvatustehtävän toteutuksessa. Lisäksi toiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä riskitekijöitä, jotka liittyvät lapsen valvomattomaan ajankäyttöön ja yksinoloon. 3

5 Iltapäivätoiminnan järjestämisen yhteiskunnallisena lähtökohtana on turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen koulupäivän jälkeen. Kunta järjestää omana toimintana koululaisten iltapäivätoimintaa perusopetuksen ja erityisen tuen oppilaille Parolan, Juteinin, Pekolan, Nihattulan ja Lepaan ryhmissä. Kehitysvammaisten iltapäivätoiminta järjestetään Juteinilla. Opetuksen järjestäjä huolehtii, että toimitilat ovat asianmukaiset, turvalliset ja toimintaan riittävän tilavat. Kunta/iltapäivätoiminnan koordinaattori valvoo toimitilojen soveltuvuutta iltapäivätoimintaan. Toiminta aika on oltava vähintään 570 tuntia lukuvuodessa (3 tuntia/päivä). Hattulassa toimintaa järjestetään klo Toimintaa järjestetään koulujen työpäivinä. Aamupäivätoimintaa järjestetään vain erityistä tukea tarvitseville lapsille. Ohjaajilta vaaditaan lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä säädetyn lain (504/2002) mukaisen todistuksen esittäminen. Ohjaajana toimivalta henkilöltä vaaditaan tehtävään soveltuva tutkinto ja taito toimia lapsiryhmän ohjaajana. Tutkinto voi olla korkeakoulututkinto, ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto. Myös aikaisemmat opistoasteen tutkinnot ja ammatillista perustutkintoa vastaavat aikaisemmat opinnot tuottavat tutkinnon osalta ohjaajan kelpoisuuden. Taito toimia lapsiryhmän ohjaajana voi olla hankittu tutkintoon kuuluvissa opinnoissa tai muualla koulutuksella tai osoitettu työkokemuksella tai muulla toiminnalla. Ohjaajan kelpoisuus on myös henkilöllä, joka on kelpoinen antamaan esiopetusta, luokanopetusta tai aineen opetusta tai toimimaan oppilaanohjaajana. Työaikaan sisältyy suunnittelun lisäksi vanhempien tapaamiset, vanhempainillat yms. Ohjaajat: - ovat vastuussa lapsista - tukevat lapsen itsenäistymistä ja kannustavat omatoimisuuteen - huolehtivat turvallisuudesta ja viihtyvyydestä - vastaavat toiminnan ohjaamisesta ja organisoinnista - ovat oikeudenmukaisia aikuisia, jotka ylläpitävät yhteishenkeä ja positiivista ajattelua ryhmässä - ovat auttamassa ja neuvomassa askartelussa, pelien säännöissä yms. - ohjaavat leikki- ja pelihetkissä sekä opastavat urheilulajeissa Ohjaajat vastaavat myös oman yksikkönsä toimintasuunnitelmasta, suunnittelevat ja toteuttavat materiaalihankinnat, huolehtivat ja organisoivat välipalan ja huolehtivat kuukausimaksujen ja osallistumispäivien vastaavuudesta. Lisäksi he huolehtivat yhteydenpidosta vanhempien, opettajien sekä rehtorin kanssa ja ovat tarvittaessa valmiita osallistumaan koulun palavereihin. 4

6 Ohjaajille järjestetään yhteistä koulutusta eri aiheista vähintään kaksi tilaisuutta lukuvuoden aikana. Koordinaattori nimeää vastuuohjaajat ryhmiin. Koulun siistijät vastaavat iltapäivätoiminnan tilojen siistimisestä. Maittava ja monipuolinen välipala tuotetaan kunnan keskuskeittiöltä. Iltapäivätoiminnan työajat ovat samat kuin koulujen työajat. Ainoastaan lauantaityöpäivinä ei järjestetä iltapäivätoimintaa. Loma-aikoina ei siis järjestetä iltapäivätoimintaa. Kunta perii toiminnan järjestäjänä toimintamaksuina 60/80/100 euroa kuussa. Iltapäivätoimintamaksu pitää sisällään välipalat ja materiaalimaksut. Hinnat: 3 h / 90,00 4 h / 110,00 5 h / 130,00 Asiakasmaksut ovat perintäkelpoisia. Maksusta peritään puolet, jos - lapsi ei sairautensa vuoksi voi kalenterikuukauden aikana osallistua toimintaan yli 10 päivänä - lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena. Maksua EI peritä, jos: - lapsen sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden Laskutus tapahtuu kuukausittain. Koulun alkaessa huoltajan on ilmoitettava iltapäivätoiminnan ohjaajille oppilasta koskevat työjärjestykselliset ja toimintaan liittyvät tiedot. Irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti vähintään yhtä kalenterikuukautta ennen muutoksen alkua. Iltapäivätoiminnan ryhmä voi olla suljettu ohjaajien koulutuksen tai vastaavan syyn vuoksi yhden päivän lukukauden aikana ilman asiakkaalle annettavaa maksuhyvitystä. Koulun loma-aikoja ei hyvitetä maksussa. Huoltaja voi hakea iltapäivätoiminnan maksun alentamista tai poistamista. Maksu voidaan alentaa tai poistaa, jos huoltaja esittää siihen perustellun syyn, toimittaa tulotietonsa ja käy keskustelun koulukuraattorin kanssa. Lopullisen päätöksen maksun alentamisesta tai poistamisesta tekee sivistystoimen johtaja. 5

7 3. TOIMINTAAN HAKEMINEN JA VALINTAPERUSTEET Iltapäivätoimintaan voivat osallistua hattulalaiset perusopetuksessa olevat lapset. Sivistystoimi ilmoittaa iltapäivätoiminnan järjestämispaikasta, toiminnan alkamis- ja päättämisajankohdasta sekä hakumenettelystä. Toimintaan haetaan lukuvuodeksi kerrallaan yhteisellä hakulomakkeella. Hakuajoista ja hakuohjeista tiedotetaan koulutulokkaiden vanhemmille järjestettävissä informaatiotilaisuuksissa ja Wilma viestillä, toimipisteiden välityksellä ja kunnan omilla nettisivuilla. Hakemukset käsitellään huhti-toukokuun aikana. IP-koordinaattori tekee päätöksen lapsen ottamisesta aamu- ja iltapäivätoimintaan. Päätös ilmoitetaan huoltajalle kesäkuun alkuun mennessä. 4. PERHEIDEN KANSSA TEHTÄVÄ YHTEISTYÖ Aamu- ja iltapäivätoiminnan tärkeimmät kasvatuskumppanit ovat lasten vanhemmat ja koulut. Kotien työtä tuettaessa lähtökohtana on, että lapsen huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsenkasvatuksesta. Ohjaajilla on aamu- ja iltapäivätoiminnassa ammatillinen vastuu lapsen kasvatuksesta. Kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan ammattikasvattajien sitoutumista toimimaan yhdessä huoltajien kanssa lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukena. Perheille järjestetään toimikauden alussa tilaisuus käydä tutustumassa kerhopaikkaan ja ohjaajiin. Samalla on mahdollisuus keskustella toiminnan sisältöön ja toimintaperiaatteisiin liittyvistä kysymyksistä. Alkusyksystä perheille varataan mahdollisuus myös tarvittaessa tapaamiseen ohjaajien kanssa. Kotien kanssa pidetään yhteyttä koko toimintavuoden ajan tapaamisin, puhelinyhteyksin ja wilma tiedottein. Erityisen tuen päätöksen saaneille lapsille ja perheille tarjotaan mahdollisuutta osallistua ennen iltapäivätoiminnan aloittamista aloituskeskusteluun. Lasten ja vanhempien mielipiteet ja tyytyväisyys toteutettuun toimintaan kartoitetaan asiakastyytyväisyyskyselyn avulla toimipaikoittain syyslukukaudella. Iltapäivätoiminnan ja perusopetuksen tulee toimia yhteistyössä ja kehittää paikalliseen yhteistyöhön sopivia rakenteita ja toimintatapoja. Iltapäivätoiminta tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja koulunkäyntiä, osallistuvat tarvittaessa oppilashuollon palavereihin (huoltajien luvalla) ja ovat mukana vanhempainilloissa. Iltapäivätoiminnassa lapsella on mahdollisuus myös läksyjen tekoon. Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ehkäisevät kiusaamista ja syrjäytymistä. Tavoitteena on, että syrjäytymistä aiheuttavat tekijät havaitaan mahdollisimman varhain ja järjestetään tarvittavaa tukea. Tämä edellyttää monialaista yhteistyötä aamu- ja iltapäivätoiminnan, sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen ja kodin kesken. 6

8 5. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAADUN ARVIOINTI Vuosittain Opetushallitukselle välitetään tilastotiedot oppilas- ja ohjaajamääristä. Myös läsnäolopäiväkirjaa pidetään. Lisäksi vanhempien/huoltajien ja lasten tyytyväisyyttä toimintaan kartoitetaan vuosittaisella kyselyllä. Toimintaa arvioidaan lukuvuoden loppupuolella. Henkilöstölle tehdään palautekysely lukuvuoden lopussa. Opetusministeriö seuraa ja arvioi aamu- ja iltapäivätoiminnan laatua, monipuolisuutta, kustannuksia sekä vaikutuksia lasten tasa-arvoon. 6. TOIMIPAIKAT Juteini: Opinkuja 2, Parola Lepaa: Tyrvännöntie 625, Lepaa Nihattula: Mäntymäentie 55, Parolannummi Parola: Merventie 14, Parola Pekola: Aulangontie 629, Parola 7

Hattulan kunta PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA 2015-2016 TOIMINTASUUNNITELMA

Hattulan kunta PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA 2015-2016 TOIMINTASUUNNITELMA Hattulan kunta PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA 2015-2016 TOIMINTASUUNNITELMA Päivitetty / Hyväksytty 22.5.2015 Sisällys 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA, TAVOITTEET JA SISÄLLÖLLISET PAINOTUKSET... 2

Lisätiedot

Iltapäivätoiminta Hattulassa

Iltapäivätoiminta Hattulassa 2018-2019 Iltapäivätoiminta Hattulassa Hanhivaara Noora Hattulan kunta 2018-2019 Sisällys Iltapäivätoiminta eli IP... 3 Lapsen päivä ip:ssä koostuu monista eri osa-alueista... 3 Läksyt ja hiljainen hetki...

Lisätiedot

Iltapäivätoiminta Hattulassa

Iltapäivätoiminta Hattulassa 2019-2020 Iltapäivätoiminta Hattulassa Sisällys Iltapäivätoiminta eli IP... 3 Lapsen päivä ip:ssä koostuu monista eri osa-alueista... 3 Läksyt ja hiljainen hetki... 3 Ulkoilu ja liikunta... 4 Välipala...

Lisätiedot

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 2 (5) 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA

PERUSOPETUKSEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA PERUSOPETUKSEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA HATTULAN KUNNASSA SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet.. 3 2.

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan järjestämisen periaatteet 3 Hakeminen 4 Maksut 5 Tilat 6 Henkilöstö 7 Sisältö 8 Yhteistyö ö 8.1. Yhteistyö kotien kanssa 8.2. Yhteistyö koulun kanssa

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan

Aamu- ja iltapäivätoiminnan 1 Sivistyslautakunta 73/2011 Yli-Iin kunnan koululaisten Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjaa Opetushallituksen julkaisema Perusopetuksen

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Kangasniemen kunta

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Kangasniemen kunta Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Kangasniemen kunta SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet 2. Toiminnan järjestämisen yleiset periaatteet 3. Henkilöstö 4. Toimintaan hakeminen ja maksut 5.

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Salon kaupunki

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Salon kaupunki 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Salon kaupunki TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2014 alkaen 2 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SALON KAUPUNGISSA SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet..

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 27.1.2016 3 ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1 JOHDANTO 2 2 TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 2 3 SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET JA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Lumijoen kunta päivitetty 4/11 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan laki astui voimaan 1.8.2004. Kunta vastaa järjestetystä iltapäivätoiminnan lainmukaisuudesta.

Lisätiedot

Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU

Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU Ko u l u l a i s t e n AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU Monet lapset viettävät pitkiä aikoja ilman aikuisen läsnäoloa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo 1 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen tukeminen... 2 1.3 Eettisen kasvun tukeminen...

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA

PERUSOPETUKSEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA PERUSOPETUKSEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA HATTULAN KUNNASSA SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet.. 3 2.

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. Suonenjoen kaupunki

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. Suonenjoen kaupunki PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Suonenjoen kaupunki 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1. Lainsäädäntö Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA. Sivistyslautakunta (Päivitetty )

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA. Sivistyslautakunta (Päivitetty ) ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 27.1.2016 (Päivitetty 16.1.2017) Sisällys 1 JOHDANTO 2 2 TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 2 3 SISÄLLÖLLISET

Lisätiedot

TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Hyväksytty: Koulutuslautakunta 16.3.2005 22 Muutettu: Koulutuslautakunta 18.2.2009 20 Muutettu: Koulutuslautakunta 16.6.2011 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN TOIMINTASUUNNITELMA

UUDENKAUPUNGIN TOIMINTASUUNNITELMA UUDENKAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1. TOIMINNAN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄT Aamu-iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain 8 a luvun mukaista lapsille ja nuorille suunnattua

Lisätiedot

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta toimintasuunnitelma 1.1.2014 - Sivistyslautakunta 20.1.2014 4 Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KANKAANPÄÄN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 JOHDANTO Toimintasuunnitelma on tehty tukemaan

Lisätiedot

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta toimintasuunnitelma 1.8.2012 - Sivistyslautakunta 12.3.2012 29 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet 4 2. Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala KAARINAN KAUPUNKI 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015 1. Soveltamisala Lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa säätelee Perusopetuslaki (628/1998). Mikäli kunta

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Uudenkaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Uudenkaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Uudenkaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1 Sisällysluettelo 1. Toiminnan tavoitteet ja tehtävät 3 2. Toiminnan laajuus 3 3. Toiminnan järjestämisen periaatteet

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ

ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ 1 (7) Liite 4 Sivistyslautakunta 26.8.2015 52 ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ Toimintasuunnitelma 1.9.2015 lähtien HÄMEENKYRÖN KUNTA SIVISTYSPALVELUT 2 Iltapäivätoiminta Hämeenkyrössä Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

SAVITAIPALEEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SAVITAIPALEEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksytty sivistyslautakunnassa 13.3.2018 6 2 Sisällys JOHDANTO 3 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET...3

Lisätiedot

SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN. Toimintasuunnitelma

SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN. Toimintasuunnitelma SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN Toimintasuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011 1 2. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 1 3. SISÄLLÖLLISET

Lisätiedot

2016-17 ASKOLAN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. Siv.ltk. 7.6.2016 45 VAKKOLAN KOSKI

2016-17 ASKOLAN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. Siv.ltk. 7.6.2016 45 VAKKOLAN KOSKI 2016-17 ASKOLAN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA VAKKOLAN KOSKI Siv.ltk. 7.6.2016 45 SISÄLTÖ: Johdanto 2 Toiminnan tavoitteet 2 Toiminta-aika ja lukuvuoden työajat 3 Hakumenettely ja haku

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto 22.10.2008 20 1. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT.. 2 1. Lainsäädäntö.. 2 2. Toiminta

Lisätiedot

Hyväksytty Sivistyslautakunnassa Päivitetty Päivitetty Päivitetty Päivitetty 21.6.

Hyväksytty Sivistyslautakunnassa Päivitetty Päivitetty Päivitetty Päivitetty 21.6. Tyrnävän kunta Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011- Hyväksytty Sivistyslautakunnassa 9.6.2011 86 Päivitetty 19.1.2012 4 Päivitetty 4.4.2013 51 Päivitetty 24.9.2015 104

Lisätiedot

Karstulan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi

Karstulan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi Karstulan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi 2011 2012 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1. Lainsäädäntö Perusopetuslaki (628/1998) Laki perusopetuslain

Lisätiedot

TEUVAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

TEUVAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA TEUVAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2010 2011 2 SISÄLTÖ 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1. Lainsäädäntö 3 1.2. Yleistä 3 1.3. Toimintaan

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003).

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). 1 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lainsäädäntö Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa säädetyn

Lisätiedot

Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo

Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo 1 Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2 ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin,

Lisätiedot

Orimattilan kaupunki. Koululaisten iltapäivätoiminnan. Toimintasuunnitelma

Orimattilan kaupunki. Koululaisten iltapäivätoiminnan. Toimintasuunnitelma Orimattilan kaupunki Koululaisten iltapäivätoiminnan Toimintasuunnitelma (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 28.4.2015 Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Iin kunta. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015

Iin kunta. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015 Iin kunta Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPAIVATOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA Liite nro 4, sivltk. 1/2014, 10 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1. Toiminnan yleiset periaatteet 2. Toiminnan laajuus 3. Valintaperusteet 4. Toiminnan sisältö

Lisätiedot

Yhdistymishallitus 2.11.2015?

Yhdistymishallitus 2.11.2015? KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Nastolan palvelualueella Nastolan kunnan ja Lahden kaupungin yhdistymisen siirtymäkaudella 1.1. 31.7.2016 Yhdistymishallitus 2.11.2015? Järjestäessään

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2014 29.5.2015 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Huittisten kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 TOIMINTASUUNNITELMA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2015 -

TURUN KAUPUNKI. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2015 - TURUN KAUPUNKI Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2015 - SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 3. SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET JA TOIMINNAN TOTEUTUS 3.1. Toiminnan

Lisätiedot

Ranuan kunta Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011

Ranuan kunta Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011 Ranuan kunta Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011 Ranuan kunnan sivistyslautakunta 30.6.2011 53 Sisältö 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat 3 2 Toiminnan

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 18.12.2014 109 1 Sisällysluettelo PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA...

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA Liite nro 12, sivistyslautakunta 4/2016 38 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1. Toiminnan yleiset periaatteet 2. Toiminnan laajuus 3. Valintaperusteet 4. Toiminnasta

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

LAITILAN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Päivitetty 1.9.2015 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 3 2. Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet... 3 3. Toiminnan

Lisätiedot

LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV

LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta 13.12.2016 ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV 2016-2017 2 1. JOHDANTO Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on taata lapselle

Lisätiedot

Lestijärven kunta. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Lestijärven kunta. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Lestijärven kunta Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Hyväksytty sivistyslautakunnassa 6.9.2011 1 Sisällysluettelo 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteet... 3 1.2 Lapsen tunne-elämän ja sosiaalisen

Lisätiedot

SivLtk 7.10.2015 46. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo

SivLtk 7.10.2015 46. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo 1 SivLtk 7.10.2015 46 ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNTA. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

KEMIÖNSAAREN KUNTA. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KEMIÖNSAAREN KUNTA Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2013 2 Sisällysluettelo 1 Perusteet... 3 2 Tavoitteet... 4 3 Toimintaympäristö... 5 4 Yhteistyö... 5 5 Henkilöstö... 6 6 Toimintaan hakeminen

Lisätiedot

LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti.

LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti. LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti.) 1.TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Iltapäivätoiminnan tarkoituksena

Lisätiedot

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Voimassa 1.8.2016- Siviltk 17.5.2016 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN... 2 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2.1 KODIN

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 29.3.2016 26 1 Sisällysluettelo PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA... 3

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

IITIN KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018

IITIN KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018 IITIN KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Koulutuslautakunta 3.4.2018 Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain mukaista lapsille ja nuorille suunnattua

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2019-2020 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tarjota lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA PARAISTEN SUOMENKIELISESSÄ OPETUKSESSA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA PARAISTEN SUOMENKIELISESSÄ OPETUKSESSA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA PARAISTEN SUOMENKIELISESSÄ OPETUKSESSA Hyväksytty 25.4.2018, sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.

KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8. KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2011 ALKAEN SISÄLTÖ 1. JOHDANTO. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTIA JA ARVOPOHJA 2. TOIMINNAN

Lisätiedot

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 0 Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Wiitaunioni Sivistystoimi 2011 1 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Ai- toiminta tarjoaa lapselle tutun ja turvallisen aikuisen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA NAANTALISSA TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 2 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNGISSA SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Koululaisten iltapäivätoiminta

Toimintasuunnitelma. Koululaisten iltapäivätoiminta Toimintasuunnitelma Koululaisten iltapäivätoiminta Hollolan kunta Sivistyslautakunta 14.12.2016 Tämä toimintasuunnitelma on tehty tukemaan Hollolan kunnan perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan toteuttamista.

Lisätiedot

Kauhavan kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Kauhavan kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Kauhavan kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Käsitelty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 28.1.2016 3 Sisällysluettelo 2 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 27.2.2004 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET OPETUSHALLITUS 1 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 1. LUKU AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT...3 2. LUKU

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1. Johdanto Liperin kunnan iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on laadittu tukemaan kunnan perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan toteuttamista.

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017 ALKAEN SISÄLTÖ 1. JOHDANTO. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTIA JA ARVOPOHJA 2. TOIMINNAN

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Nastolan kunta KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SIVLA 19.5.2015 33 Nastolan kunnassa järjestetään koululaisten iltapäivätoimintaa kunnanvaltuuston päätöksellä 21.6.2004 29 sekä

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/

Lisätiedot

2015-16 ASKOLAN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

2015-16 ASKOLAN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015-16 ASKOLAN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA VAKKOLAN KOSKI SISÄLTÖ: Johdanto 2 Toiminnan tavoitteet 3 Toiminta-aika ja lukuvuoden työajat 4 Haku iltapäivätoimintaan 4 Maksun määrittäminen

Lisätiedot

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Kangasniemen kunta Koittilan koulun iltapäivätoiminnan toimipaikkakohtainen suunnitelma lv.2017-2018 SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet 2. Toiminnan järjestämisen

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

ORIVEDEN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN ORIVEDEN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017 ALKAEN Toiminta- ajatus; Aamu- ja iltapäivätoiminta on turvallista yhdessäoloa aikuisen kanssa ennen ja jälkeen lapsen koulupäivän.

Lisätiedot

Askolan kunnan iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma. Vakkolan koski

Askolan kunnan iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma. Vakkolan koski 2017-18 Askolan kunnan iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Vakkolan koski SIV.LTK. 25.4.2017 SISÄLTÖ: Johdanto 2 Toiminnan tavoitteet 2 Toiminta-aika ja lukuvuoden työajat 3 Hakumenettely ja haku iltapäivätoimintaan

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämistä varten

Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämistä varten Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämistä varten Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma 1. Toiminnan tavoitteet ja laajuus... 3 1.1. Toiminnan tavoitteet...

Lisätiedot

LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1.

LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1. LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1. UUDISTUKSEN TAVOITTEET Työn- ja vastuunjaon

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Juuan kunta. Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Liite

Juuan kunta. Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Liite Juuan kunta Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2016 Liite Sivistyslautakunta 26.4.2016 1. Johdanto Juuan kunnan iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on laadittu tukemaan kunnan perusopetuslain

Lisätiedot

Kuusamon kaupungin koululaisten 1(6) aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma alk.

Kuusamon kaupungin koululaisten 1(6) aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma alk. Kuusamon kaupungin koululaisten 1(6) 1. Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteet 2.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen 2.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

RAISION KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA RAISION KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 Sisällys: 1. Toiminnan lähtökohta 2. Toiminnan järjestäminen ja tavoitteet 3. Toiminnan sisällölliset painoalueet ja suunnittelun

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma. Siuntion kunta

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma. Siuntion kunta Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Siuntion kunta 1 Sisällys Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma... 1 Siuntion kunta... 1 1. Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

VESILAHDEN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1 VESILAHDEN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2019 ALKAEN 1.Toiminnan tavoitteet ja laajuus Toiminnan tavoitteena on turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen lapselle koulupäivän jälkeen.

Lisätiedot

LUKUVUONNA 2014 2015

LUKUVUONNA 2014 2015 1 TEUVAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2014 2015 2 SISÄLTÖ 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1. Yleistä 3 1.2. Toimintaan hakeminen ja valintaperusteet

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ASIKKALAN KUNNASSA. Kasvatus- ja opetuslautakunta

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ASIKKALAN KUNNASSA. Kasvatus- ja opetuslautakunta KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ASIKKALAN KUNNASSA Kasvatus- ja opetuslautakunta 16.10.2018 Asikkalan kunnan iltapäivätoiminta kuuluu kasvatus -ja opetuspalvelujen alaiseen toimintaan

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

RAISION KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA RAISION KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Sisällys: 1. Toiminnan lähtökohta ja toimintaan hakeminen 2. Toiminnan järjestäminen ja tavoitteet 3. Toiminnan

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2019 ALKAEN SISÄLTÖ 1. TOIMINNAN TAVOITTEET 2. TOIMINNAN KOORDINOINTI JA SUUNNITTELU 3. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA RAAHESSA LV

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA RAAHESSA LV Opetustoimi Toimintatiedote 25.4.2019 KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA RAAHESSA LV. 2019 2020 Perusopetuslain mukainen koululaisten iltapäivätoiminta on tarkoitettu Raahen kaupungissa toimivien koulujen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Kasvun ja oppimisen ltk 19.4.2018 liite nro 2 (1/8) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Kasvun ja oppimisen ltk 19.4.2018 liite nro 2 (2/8) SISÄLLYS TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

KH 29.1.2013 LIITE. Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012

KH 29.1.2013 LIITE. Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012 KH 29.1.2013 LIITE Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet Koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon toiminta-ajatuksena on tarjota lapselle turvallinen

Lisätiedot

SULKAVAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-

SULKAVAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014- SULKAVAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-1 SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1. Arvopohja

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen. (luonnos)

NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen. (luonnos) NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen (luonnos) Käsittely: Sivistyslautakunta 9.12.2014 2 Nousiaisten kunta Sivistysosasto Perusopetuksen aamu-

Lisätiedot

Koululaisten. Kangasalla

Koululaisten. Kangasalla 1 Koululaisten iltapäivätoiminta Kangasalla Toimintasuunnitelma lukuvuodelle 2015 2016 2 SISÄLLYS: Toiminta-ajatus ja tavoitteet 3 Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet 4 Toiminnan järjestämiseen

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen

NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen Käsittely: Sivistyslautakunta 9.12.2014 Sivistyslautakunta 3.3.2015 Kunnanhallitus 30.3.2015 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

TURUN KAUPUNKI Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma TURUN KAUPUNKI Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2018 - Turun kaupunki 1.8.2018 Sisällys 1. JOHDANTO... 1 2. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET... 1 3. SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013-2014

Toimintasuunnitelma 2013-2014 VISIO Nuoret Kotkat on hyvän, lapsilähtöisen iltapäivätoiminnan tuottaja, edistäjä ja kehittäjä. TUOTTAJA tuottaa palveluja kaupungin kanssa tehtävän sopimuksen mukaisesti EDISTÄJÄ edistää lasten osallistumista

Lisätiedot