artikkelit Kuva 1. Isona minusta tulee palomies eli kuinka lapsuutta heteroseksualisoidaan muotikuvissa. Vogue Bambini nro. 171/2002.

Transkriptio

1 Kuva 1. Isona minusta tulee palomies eli kuinka lapsuutta heteroseksualisoidaan muotikuvissa. Vogue Bambini nro. 171/2002.

2 Isona minusta tulee palomies! 1 Kuinka lapsia heteroseksualisoidaan Vogue Bambinin muotikuvissa Annamari Vänskä Muotitutkijat ovat esittäneet, että naisille suunnatuissa kaupallisissa muotilehdissä artikkelit ja mainokset muodostavat jatkumon. Mainostetut tuotteet esiintyvät artikkeleissa ja raja mainostetun tuotteen ja idealisoidun feminiinisyyden välillä hämärtyy. Vastaavan jatkumon voi löytää myös lasten muotiin erikoistuneesta muotilehti Vogue Bambinista, joka tuottaa käsitystä idealisoidusta ja heteroseksualisoidusta tyttöydestä ja poikuudesta. Vaikka lehden päätarkoituksena onkin opastaa varakkaita aikuisia haute couture -muotiin liittyvissä ostopäätöksissä, lehti on myös toisenlainen opas: Se neuvoo, miten lapsista tuotetaan sukupuolitettuja ja heteroseksualisoituja pikkuaikuisia. Analysoin artikkelissani Vogue Bambinin kuvien äärellä, miten lehden kuvat tuottavat heteroseksuaalisen lapsuuden oletusarvoa. Pohdin myös, onko lehdestä mahdollista löytää aineksia kyseisen oletusarvon purkamiseen. Muotilehtien aateliin kuuluvan Voguen 2 tuoteperheeseen kuuluu myös lasten muotiin erikoistunut, vuodesta 1974 ilmestynyt lehti, Vogue Bambini. Internetsivuillaan lehti mainostaa itseään: Vogue Bambini, kansainvälinen lastenmuotilehti. Kokonaan kaksikielinen (italia ja englanti) lehti ilmestyy joka toinen kuukausi, se on välttämätön työkalu muotisektorilla toimiville ja ihastuttava opas äideille. Muodin, elokuvan, kirjallisuuden ja teatterin lisäksi lehti sisältää kaikkea lapsiin liittyvää. 3 Vogue Bambinin sivuilla esiintyvien lapsimallien kuvissa lapsuus ja kulutuskulttuuri erityisesti vaatteet kietoutuvat tiukasti yhteen. Lehti esittelee lasten muodin viimeisimmät tuulet, mutta kuten lehti itsekin mainostaa, sitä ei ole suunnattu lapsille vaan muotialan toimijoille ja äideille. Glamour-henkinen julkaisu nimittää itseään opaskirjaksi. Se neuvoo aikuisia, erityisesti äitejä, miten lapsesta tehdään tyyliguru. Selkeästi ylemmälle keskiluokalle suunnattu italialaisen muotiteollisuuden tuottama Vogue Bambini sisältää pääasiassa kuvia aktiivisista pojista ja passiivisista tytöistä. Tyttöyden ja poikuuden 4 esittämisen keskeisimpiä visuaalisen retoriikan osatekijöitä ovat lasten vaatteet, hiustyylit, asusteet, poseeraukset ja katseiden suunnat. Tytöt on useimmiten puettu mekkoihin, hameisiin ja siroihin nahkakenkiin, pojat puolestaan kau- Nuorisotutkimus 3/2007

3 luspaitoihin, pitkiin housuihin, tennareihin ja pikkutakkeihin. Tyttöjen vaatteiden värit ovat huomattavan usein vaaleita ja pastellisia, kun taas poikien vaatteiden värimaailmassa toistuvat kirkkaat ja voimakkaat värit. Myös sillä on merkitystä, mitä lapsi tekee kuvassa. Usein tytöt vain poseeraavat kameralle, kun taas pojat ovat useimmiten aktiivisia: he ajavat polkupyörillä, hyppivät tai maalaavat. Ellen McCracken (1993) on todennut, että naisille suunnatuissa muotilehdissä artikkelit ja mainokset muodostavat jatkumon: mainostetut tuotteet esiintyvät artikkeleissa, ja raja mainostetun tuotteen ja idealisoidun feminiinisyyden välillä hämärtyy. McCrackenin hahmotteleman jatkumon voi löytää myös Vogue Bambinista. Sen sivuilla lasten vaatteiden, erilaisten tuotteiden ja ideaalisen lapsuuden välille ei ole helppoa vetää selkeää rajaa. Vogue Bambini muodostaakin kokonaiskäsitystä ideaalisen lapsuuden maisemasta. Muiden diskursiivisten järjestelmien rinnalla se tuottaa uskomus- ja arvojärjestelmää haluttavasta ja tavoiteltavasta lapsuudesta. Vaikka Vogue Bambini on erikoislehti ja esittää lasten korkeamuotia, se tavoittelee myös laajempaa yleisöä. Toisin sanoen kaikki ne, joilla on lapsia tai jotka ovat lasten kanssa tekemisissä, ovat lehden palveluiden potentiaalista kohdeyleisöä. Vaikka lukijalla ei olisikaan varaa ostaa lehden sisältämiä vaatteita, voi lehteä selata kaupassa, tai sen voi ostaa muutamalla eurolla kotiin. Lehdessä ei juurikaan ole kirjoituksia, vaan se koostuu pääasiassa lasten muotia esittelevistä kuvista, jotka limittävät lapsuuden ja kaupallisuuden toisiinsa. Lehden avaama ikkuna lapsuuteen on muotilehden ja muotiteollisuuden rakentamaa, ja se myydään lukijoille tuotteena, jonka käärepaperin muodostavat suloiset, söpöt ja kauniit lapset lukijaa vietellään heittäytymään lapsuuden fantasiaan kauniiden lasten esitysten kautta. Vogue Bambinin päätarkoituksena on opastaa varakkaita aikuisia haute couture muotiin liittyvissä ostopäätöksissä. Mutta kuten edellä olevastakin voi jo päätellä, lehti on myös toisenlainen opas: se neuvoo, miten lapsista tuotetaan sukupuolitettuja ja heteroseksualisoituja pikkuaikuisia. Länsimaisen kulutuskeskeisen kulttuurin tuotteena lapsia esittävä Vogue Bambini tekee tuotemainonnan lisäksi myös sukupuolimainontaa. Lehti tuottaa sukupuolitettuja, selkeästi joko tytöiksi tai pojiksi tunnistettavia lapsia. Televisiomainontaa tutkinut Leena-Maija Rossi onkin painottanut, että ihmisiä esittävä mainonta on lähes aina myös heteroseksuaalisuuden mainontaa. Tällä Rossi (2003, 11) tarkoittaa sitä, että mainonta paitsi vahvistaa ja uusintaa käsitystä stereotyyppisistä sukupuolirooleista, se myös esittää heteroseksuaalisuuden luonnollisena ja kyseenalaistamattomana normina, johon myös mainonnan katsojan oletetaan itsestään selvästi samastuvan. Artikkelissani analysoin joidenkin Vogue Bambinin kuvien äärellä, miten lehden kuvat tuottavat heteroseksuaalisen lapsuuden oletusarvoa samalla kun pohdin, onko lehdestä mahdollista löytää aineksia kyseisen oletusarvon purkamiseen. Aineistoni koostuu luvun ja 2000-luvun alun Vogue Bambineista, joiden kuviin laajemmat päätelmäni lasten heteroseksualisoimisesta pohjaavat. Tähän artikkeliin olen kuitenkin ottanut esimerkkejä maalis huhtikuun numerosta 2007, sillä jo yhdestä lehdestä on mahdollista löytää aineksia normatiivisten sukupuoliasetelmien rakentamiseen ja purkamiseen. Esimerkkieni kautta perkaan heteroseksuaalisuuteen liittyvää hiljaista itsestäänselvyyttä ja analysoin, kuinka kovaäänisesti ja näkyvästi sitä rakennetaan Vogue Bambinissa. Kuvien luentani paikantuu visuaalisen kulttuurin tutkimuksen ja queer-teorian risteyskohtaan. Yhtäältä ankkuroin Vogue Bambinin ja sen sisältämät lapsuuden kuvat niihin laajempiin filosofis-teoreettisiin näkemyksiin,

4 joiden mukaan aikaamme luonnehtii todellisuuden ja siten myös lapsuuden kuvallistuminen. Yhdysvaltalainen kirjallisuudentutkija W. J. T. Mitchell (1994) esimerkiksi on esittänyt, että kulttuurissamme on tapahtunut niin sanottu kuvallinen käänne (pictorial turn). Mitchellin mukaan kuvat ovat saaneet kulttuurissamme niin hallitsevan aseman, että raja reaalitodellisuuden ja kuvien välillä on hämärtynyt ja todellisuus on muuntunut todellisuuden esitykseksi. Toisaalta tarkastelen Vogue Bambinin kuvia sukupuolijärjestelmän kannalta. Analysoin, kuinka kuvallisuus muovaa käsityksiämme sukupuolista ja seksuaalisuuksista. Tässä mukaan astuu queer-teoria, jonka avulla tarkastelen Vogue Bambinia visuaalis-tekstuaalisena järjestyksenä, joka tuottaa, vahvistaa, uusintaa ja luonnollistaa oletusta lasten heteroseksuaalisuudesta. Tässä keskeisinä teoreettisina keskustelukumppaneinani ovat italialainen elokuvatutkija ja semiootikko Teresa de Lauretis ja yhdysvaltalainen filosofi Judith Butler. De Lauretisin teoria elokuvasta sukupuolia tuottavana sosiaalisena teknologiana on hyödyllinen ajateltaessa sitä, kuinka kuvalliset esitykset sekä tuottavat todellisuuskäsitystä (1984; 1987/2004, 35 76) että tavallistavat sukupuoliasemia (1994, ). Butlerin teoria sukupuolen performatiivisuudesta (gender performativity) puolestaan on tarpeellinen analysoitaessa sukupuolen muotoutumista toisteisissa teoissa (Butler 1993; 2006). 5 Kytken Butlerin ja de Lauretisin sukupuoliteoreettiset käsitteet Daniel Cookin (2004) ideaan kaupallisesta persoonasta (commercial person). Se on teollisuuden tuottama fiktiivinen tai symbolinen henkilö, jonka tarkoituksena on kulutushyödykkeiden inhimillistäminen ja yksilöllistäminen. Vaikka kaupallinen persoona onkin teollisuuden tuote ja hyödyllinen käsite analysoitaessa tuotteiden ja henkilöiden sulautumista yhteen, se ei ole ymmärrettävissä, jollei käsitettä sijoiteta sukupuoliteoreettiseen viitekehykseen. Sukupuoliteoria auttaa näkemään, että nykyisen kulutuskulttuurin tuottamat kaupalliset persoonat ovat vallitsevan heteronormatiivisen sukupuolijärjestyksen efektejä. Kuvin rakennetut kaupalliset persoonat Feministisen ja queer-tutkimuksen kentällä heteroseksuaalisuuden oletusarvoa ja erityisesti sen julkilausumatonta itsestäänselvyyttä on tutkittu 1990-luvulta alusta saakka. Nykytutkimuksessa ideaa heteroseksuaalisuuden luonnollisuudesta kutsutaan nimellä heteronormatiivisuus (heteronormativity). Käsitteen historiaa perkaavassa artikkelissaan Leena-Maija Rossi (2006, 19) kirjoittaa, että termiin liittyvät keskeisesti tiedostamattomasti omaksutut käsitykset oikeanlaisesta seksuaalisuudesta. Vaikka heteronormatiivisuus eli oletus heteroseksuaalisuuden luonnollisuudesta on pääasiassa tiedostamaton prosessi, on Paula Kuosmanen (2000, 63, viite 31) kuitenkin korostanut, että heteroseksuaalisuuden normaaliutta myös ylläpidetään erilaisilla säännöillä ja institutionaalisilla käytännöillä. Perheeseen, avioliittoon tai vaikkapa vanhemmuuteen liittyvien normien ja institutionaalisten käytäntöjen lisäksi Kuosmasen esittämä ajatus pätee myös muotilehtien instituutiossa. Kulutushyödykkeet ovat diskursiivisia rakennelmia, jotka rakentuvat tuottajien, myyjien, median ja aikakauden risteyskohdassa. Hyödykkeet eivät koskaan ole vain hyödykkeitä, eivätkä ne ole vain jotakin, jota valmistetaan ja myydään. Yhdysvaltalainen mainonnantutkija Daniel Cook on esittänyt, että hyödykkeet edellyttävät sosiaalisen statuksen, identiteettien ja kuvien tuottamista. Tätä prosessia hän nimittää symbolisen eli kaupallisen persoonan tuottamiseksi (Cook Nuorisotutkimus 3/2007

5 2004, 19). Se koostuu erilaisista ominaisuuksista tiedetyistä tai otaksutuista, todellisista tai kuvitelluista. Kaupallinen persoona on hahmo, jossa vaikkapa muotiteollisuus tarjoaa kuluttajille samastumisen mallia. Kuluttaja määrittyy tässä skenaariossa risteymäksi, jossa kohtaavat erilaiset kiinnostukset, kyvyt, halut, tarpeet ja motivaatiot. Näiden yhdistelmät puolestaan tuottavat tavoitellun persoonan visuaalis-tekstuaalisen muodon. Kaupalliset persoonat eivät kansoita ainoastaan ammattilehtien sivuja vaan populaaria mediaa ylipäänsä: mainoksia, musiikkivideoita, televisiosarjoja, elokuvia ja muotikuvia. Lähestulkoon kaikki naisia, miehiä ja lapsia esittävät mediakuvat onkin mahdollista nähdä erilaisista ominaisuuksista koottuina kaupallisten persoonien yhdistelminä. Näiden fiktiivisten hahmojen rakennusaineina toimivat muun muassa tyyli, ikä, etnisyys, sukupuoli ja seksuaalisuus. Lasten tuotteilla ja niitä täydentävillä kuvilla tuotetaan lapsuuden kaupallista persoonaa. Koska Vogue Bambini on näennäisesti italialaisen kulttuurin tuote, sen esittämät konservatiiviset sukupuoliasetelmat olisi helppo sivuuttaa italialaisen machokulttuurin tuotteena. 6 Italialaisuudestaan huolimatta lehti elää kuitenkin myös kulttuurisesta kontekstista irrallaan. Lehteä on mahdollista ostaa ja lukea lähes kaikissa länsimaissa, 7 ja niinpä lehden konteksti ei määrity ainoastaan paikallisuuden kautta. 8 Sen sijaan lehti on osa globaalia merkitysten tuottamisen koneistoa ja osallistuu siten lapsuuden ja sukupuolikäsitysten muokkaamiseen myös esimerkiksi suomalaisessa kulttuurissa. Suomalaisesta tai pohjoismaisesta näkökulmasta katsottuna lehden sukupuolijärjestys näyttäytyykin konservatiivisuuden linnakkeena eikä vähiten siksi, että lehden oletettu lukijakunta eivät ole lapset vaan pääasiassa lasten äidit. 9 Lapsetkaan eivät näyttäydy lehden sivuilla itsenäisinä toimijoina vaan pikemminkin kohteina, jotka elävät ja pukeutuvat aikuisten halujen mukaan. 10 Kaupallinen persoona tulee ymmärrettäväksi suhteessa vallitsevaan sukupuolijärjestelmään. Se ei siis muodostu tyhjiössä, vaan teollisuus ammentaa persooniinsa tietoisesti ja tiedostamattomasti niistä malleista ja ideaaleista, jotka heteronormatiivinen sukupuolijärjestelmä on tuottanut. Vaikka persoonat ovatkin fiktiivisiä, eivät ne tässä mielessä kuitenkaan ole täysin irrallaan eletystä todellisuudesta. Judith Butlerin ajatus sukupuolen diskursiivisuudesta ja performatiivisuudesta auttaakin näkemään, että kaupallinen persoona on juuri sitä rakennusainesta, jolla tuotetaan illuusiota omasta ja aidosta identiteetistä. Jos heteronormatiivisuus käsitetään siksi kulttuurisen käsitettävyyden kentäksi, jolla ruumiit, sukupuolet ja halut normalisoidaan eli tehdään luonnollisiksi, voi kaupallisen persoonan sanoa ammentavan juuri siitä toisteisten tekojen repertoaarista, joka ylipäätään tekee tyttöydestä ja poikuudesta ymmärrettävää. Kaupallinen persoona nojaa vahvasti niihin kulttuurisesti vakiintuneisiin eleisiin, joilla tyttö ja poika on matkittavissa ja toistettavissa. Butlerlaisittain ajateltuna Vogue Bambini on yksi sosiaalinen instituutio, joka on osa laajempaa heteronormatiivista sukupuolijärjestelmää. Lehden sivuilla järjestelmää kuvallistetaan lapsia esittävien muotikuvien kautta, mikä puolestaan vaikuttaa tyttöjen ja poikien sukupuolitettuun elettyyn todellisuuteen. Vogue Bambinissa totuus tytöistä, pojista ja näiden välisestä seksuaalisesta halusta tuotetaan kierrättämällä kuvia, joissa feminiinisistä tytöistä ja maskuliinisista pojista kasvaa tai jotka ovat jo heteroseksuaalisia subjekteja, toistensa halun kohteita. Ei siis ole mikään ihme, että Vogue Bambinin kuvat nojaavat juuri heteronormatiiviseen kuvastoon. Kuvallistuneessa kulttuurissamme muun muassa mainosmaailma uskoo kuvien voimaan ja kykyyn vaikuttaa, minkä vuoksi stereotyyppisten sukupuoliasetelmien kierrätys tulee 7

6 ymmärrettäväksi. Jotkut tutkijat ovat jopa arvioineet, että mainonnan vaikutusvalta liittyy nimenomaan nopeaan tunnistettavuuteen ja siihen, että mainoksesta on helppo nähdä konventioiksi muodostuneita sukupuolia (Rossi 2003, 11; Jhally 1990, ). Ei kuitenkaan pidä luulla, että kuvat ainoastaan heijastelisivat vallitsevan sukupuolijärjestelmän arvoja ja asenteita. Kuten Teresa de Lauretis (1984, 37 38) on selittänyt, kuvat tuottavat aktiivisesti todellisuuskäsityksiä. Tässä mielessä kaupalliset persoonat eivät vain oireile sukupuolijärjestyksen tilaa vaan myös uusintavat ja muokkaavat sitä. Vogue Bambinia voikin tarkastella de Lauretisin (1987/2004, 35 76) tapaan sukupuolia tuottavana teknologiana (technology of gender). Lehti tuottaa popularisoitua tietoa sukupuolista eli siitä, millaista tyttöyttä ja poikuutta, tulevaa naiseutta ja mieheyttä, pidämme tavoittelemisen arvoisena. Omassa tuotannossaan de Lauretis (1984, 84) puhuu pääasiassa elokuvasta ja määrittelee sen kuvattelun koneeksi (imagining machine). Se saa katsojat muodostamaan voimakkaita mielikuvia siitä, millaisia naiset ja miehet ovat ja millaisia heidän pitäisi olla. Vaikka Vogue Bambini koostuukin pysäytetyistä valokuvista, on lehti ja sen sisältämä kuva- ja tekstimateriaali mahdollista nähdä myös liikkuvampana ja elokuvallisempana kuvattelun koneena. Useinhan lehtiä luetaan selaillen ja silmäillen, mikä muodostaa lehdestäkin narratiivisen ja elokuvallisen kuvien virran. Lisäksi lehti on osa laajempaa muodin koneistoa, johon kuuluvat muotinäytökset ja -ohjelmat sekä televisiosarjat ja elokuvat. Yksittäiset osat vaikuttavat myös lehdessä, joka yhtenä muotiteollisuuden osa-alueena kuvallistaa sukupuolitetun ja seksualisoidun tyttöyden ja poikuuden visuaalis-tekstuaalista narratiivia. Vogue Bambinin kuvien visuaalisessa retoriikassa sukupuolittuneita ja seksualisoituja merkityksiä tuotetaan lapsimallien ylle puetuilla vaatteilla, poseerauksilla ja ilmeillä, jotka lukijat liittävät tyttöihin ja poikiin. Toisin kuin lasten lelut, joita voi pitää jossakin määrin lapsista erillisinä ja itsenäisinä tavaroina, 11 vaatteet ovat olennainen osa lasta: niillä lapsen ruumis tulee osaksi vaatteen elämää ja päinvastoin. Vaatteet koristavat ruumiin, ja ruumis asuu puvun osia vaikeuttaen eron tekemistä käytetyn vaatteen ja vaatteen käyttäjän ruumiin ja identiteetin välillä. Muotitukija Elisabeth Wilson (1985) onkin todennut, että vaatetuksen suhde identiteettiin on hyvin monitulkintainen. Hänen mukaansa vaatetus on ruumiin jatke vaikka vaatetus ei ole osa ruumista, se ei ole ruumiista erotettavissakaan. Vaikka vaatteet liittävät kantajansa ruumiin osaksi sosiaalista ympäristöä, vaatetus myös erottaa ruumiin siitä. Wilsonin (1985, 2 3) mukaan vaatetus on minän ja ei-minän välinen rajaseutu. Vaatetuksella esitämme muille, keitä olemme. Kun vaatteita esitellään henkilön yllä, vaatetus tarjoaa viestiä, joka ylittää pelkän vaatteen merkityksen ja pelkän ruumiillisuuden tuottaman merkityksen. Koska vaate liittyy suoraan ruumiiseen ja sosiaaliseen minuuteen, se myös herättää eri tavalla moraalista huolta kuin esimerkiksi lelut ja pelit. Usein saa kuulla keskusteltavan vaikkapa siitä, onko pikkutytön soveliasta käyttää napapaitaa tai aikuisten naisten rintojen täyteyttä imitoivia topattuja liivejä, kun taas lelujen ja pelien kohdalla pohditaan, aiheuttavatko vaikkapa sotalelut väkivaltaista käyttäytymistä. 12 Vaikuttaa siltä, että ruumista peittävät vaatteet liitetään leluja suoremmin lapsen sukupuoliseen ja seksuaaliseen kehitykseen. Nuorisotutkimus 3/2007

7 Viattomaksi kuvateltu lapsuus Ei ole itsestään selvää, mitä lapsi merkitsee. Minimissään lapsen määritelmä kattanee tietyn ikähaitarin, joka alkaa lapsen syntymästä ja päättyy murrosikään. Se, mikä erottaa lapsuuden murrosiästä ja aikuisuudesta, liittyy lapsen seksuaalisuuteen: arkiajattelulle on tunnusomaista esittää lapsuus aikana, jota ei vielä leimaa seksuaalisuus, kun taas murrosikä on ajanjakso, jolloin lapsuus jää taakse seksuaalisuuden astuessa mukaan kuvaan. 13 Kulutuskulttuuria käsittelevässä lapsuustutkimuksessa on pääasiassa kaksi suuntausta. Varsin yleisen käsityksen mukaan aikuisten instituutiot, kuten liike-elämä tai mainonta, käyttävät lapsuutta symbolina omien etujensa ajamisessa. Toisessa lähestymistavassa puolestaan korostetaan lasten toimijuutta ja aktiivista osallistumista kulutuskulttuurin merkitysten tuottajina. (Cook 2004, 5.) Lapsuuden käsite on hyvin kaksijakoinen. Yhtäältä pidetään kiinni siitä, että lapsi on elävä toimija. Toisaalta myönnetään, että lapsi on käsite ja että lasten riippuvuus vanhemmista tai muista hoitajista vaikuttaa siihen, etteivät lapset voi itse määritellä lapsuutta. Lapsi on kategoria, jonkinlainen työkalu, jonka avulla on mahdollista keskustella lapsuuteen liittyvistä identiteeteistä, arvoista tai historioista. Se voikin edustaa millaisia merkityksiä tahansa: poliittista kansalaisuutta, toivetta rodullisesta tai etnisestä jatkumosta jopa toivetta verohelpotuksesta (Cook 2004, 15). Lapsi on symboli eli erilaisten merkityksen kanavoinnin ja tuottamisen väline, jota nykyisin määrittää voimakkaasti käsitys lapsen viattomuudesta ja sitä myöten potentiaalinen joutuminen hyväksikäytön uhriksi. Tämä taas johtaa argumenttiin, jonka mukaan lasta on suojeltava. Ajatuksen lapsuuden historiallisuudesta on tehnyt tunnetuksi ranskalainen historioitsija Philippe Ariès teoksessaan Centuries of Childhood (1962). Ariès havaitsi, että lapsuuden käsitteellistämisessä oli tapahtunut ajattelutavan muutos hänen mukaansa lapsuutta ei ollut vielä keskiajalla olemassa. Ariès perustaa tulkintansa pitkälti maalaustaiteen tutkimukseen ja esittää, että maalauksissa ei kuvattu lapsia vaan pienikokoisia aikuisia (miniature adults) (mt ). 14 Näiden minimiesten ja pikkunaisten ruumiin muoto ja asennot vastasivat tapaa, joilla aikuisten ruumiiden muotoa ja piirteitä kuvattiin maalauksissa (mt ). 15 Ariès n mukaan eurooppalaisessa tavassa kuvata lapsia tapahtui kuitenkin muutos 1600-luvun alussa: lapset saivat oman muoto-oppinsa. Heidän kasvonsa, ruumiin muotonsa ja asentonsa kuvattiin lapsenomaisesti ja vaatteensa erotettiin aikuisten vaatteista (mt ). Lopullisesti lapsuus ja aikuisuus erosivat omiksi erikoisalueikseen prosessissa, jossa esimerkiksi kirjat ja pelit erotettiin kahteen kategoriaan: lasten kirjoihin ja peleihin sekä aikuisten kirjoihin ja peleihin (Ariès 1962, 62 99; ). Lapsuudesta tuli tämän muutoksen kautta sosiaalisesti näkyvää. 16 Ariès n tutkimuksen merkittävimpänä antina omalle argumentilleni pidän sitä, että se hahmottelee historiaa, jossa lapsesta tulee tutkivien katseiden, tulkintojen ja erilaisten eettisten ja moraalisten kamppailujen kenttä. Ariès (1962, 33 49) kirjoittaa, että lukulaisen näkemyksen mukaan lapsella oli aikuisten tavoin kuolematon sielu. Samaan aikaan lapsi kuitenkin nähtiin haavoittuvaisena ja suojeltavana olentona. Se, että lapsella oli sielu, merkitsi siis myös sitä, että lapsi oli altis vaikutteille. Lapsi saattoi toisin sanoen saada joko hyviä tai huonoja vaikutteita ja taipui siten joko hyvään tai pahaan. Lapsista teki erityisiä heidän viattomuutensa, heidän herkkyyteensä joutua saastuttavien ajatusten ja tekojen uhreiksi. Ajatus lapsen viattomuudesta ja haavoittuvuudesta merkitsi, että lasta

8 oli suojeltava huonoilta vaikutteilta ja ohjattava hyvään (mt ). Taidehistorioitsija Anne Higonnet n (1998) mukaan olennaista Ariès n tutkimuksessa on, että se maalaa kuvaa juuri lapsuuden viattomuudesta. Totta onkin, että kirjallisten representaatioiden rinnalla juuri visuaaliset fiktiot myötävaikuttavat siihen, millaisena lapsuus kulloinkin ymmärretään. Ajatusta lasten viattomuudesta on tuettu ja tuetaan visuaalisilla esityksillä, koska kuvilla on kyky muokata näkemyksiämme ruumiistamme ja identiteetistämme (mt. 8). Samalla kuvat myös vaikuttavat siihen, nähdäänkö lapsi viattomana vai turmeltuneena. Ariès n tavoin myös Higonnet väittää, että kuvallisesti ajatusta lapsuuden viattomuudesta on tuotettu luvuilta lähtien. Ennen 1700-lukua lapsia ei kuvattu seksuaalisesti tai sosiaalisesti viattomina: esimerkiksi kuninkaalliset lapset kuvattiin miniaikuisina, joiden ruumiissa korostui heidän tuleva sosiaalinen statuksensa (mt. 17). Moderni aika ja erityisesti Jean-Jacques Rousseau kuitenkin tuottivat lapsen viattomuuden idean, samalla kun moderni aika tuotti uskon kuvien todistusvoimaan lapsuuden ja viattomuuden käsitteiden muovaamisessa. 17 Keskeisimmäksi hahmoksi lapsen viattomuuden tuotantolinjalla Higonnet nostaa Jean-Jacques Rousseun ja tämän teoksen Emile (1762). Siinä Rousseau neuvoo, kuinka lapsia on kasvatettava hellästi, kuinka heitä on opastettava leikkimään leluilla ja puettava yksinkertaisiin, kevyisiin vaatteisiin. Filosofi kertoo myös, että lapsi on vietävä ulos leikkimään niin usein kuin vain mahdollista. Higonnet (1998, 27) esittääkin vertauksen, jonka mukaan samaan tapaan kuin Jeesuslasta esittävät keskiaikaiset maalaukset manifestoivat teologian oppeja jumalallisesta inkarnaatiosta, lukujen lapsia esittävät maalaukset tekivät näkyväksi modernin käsityksen lapsuuden viattomuudesta ja sitä kautta myös ruumiittomuudesta. Viattomuuden idea liittyy siis ennen kaikkea lapsen ruumiilliseen kokemattomuuteen ja koskemattomuuteen. Tästä syystä lapsia esittävät kuvat herättävät edelleen voimakkaita reaktioita. Esimerkiksi lapsen esittäminen seksuaalisena olentona merkitsee moraalisesti latautuneiden rajojen koettelua. Väitteet moraalisten rajojen ylittämisestä ja kuvien leimaamisen esimerkiksi lapsipornografiaksi siksi, että kuvat tuntuvat ylittävän jonkin soveliaisuuden rajan, voi nähdä keinoksi tuottaa käsitystä kunnollisesta, sopivasta ja säädyllisestä lapsuudesta. Tällaisen käsityksen vastakohta puolestaan on käsitys turmeltuneesta tai sopimattomasta lapsuudesta. Higonnet (1998, 28) onkin todennut pisteliäästi, että samalla kun lasten ja seksuaalisuuden rinnastaminen häiritsee useita, ei lapsuuden ja viattomuuden rinnastaminen näytä häiritsevän ketään. Viviana Zelizer (1985, 11) on hahmotellut lapsuuden käsityksessä tapahtunutta muutosta viattomuuden sijaan toisesta suunnasta. Hän kuvaa, kuinka pohjoisamerikkalaisessa yhteiskunnassa luovuttiin vähitellen lapsityövoiman käytöstä vuosien välisenä aikana. Kun lapsen arvoa aiemmin mitattiin pelkästään talouden ja rahan näkökulmasta, ryhdyttiin lapsuutta vuosisadan vaihteessa tarkastelemaan yhä useammin sentimentaalisesti ja emotionaalisesti. 18 Lapsuuden ja talouden välinen suhde onkin aina ollut jännitteinen. Samalla kun lasten kulutuskulttuuri viittaa historiallisesti paikantuneeseen ja sosiaalisesti määrittyvään merkityskudelmaan, joka muovaa sekä lapsen että lapsuuden käsitteitä ja liittää ne talouden ja kuluttamisen käsitteisiin, emotionaalinen näkemys pyrkii tekemään lapsuudesta yksikkömuotoista ja perustaltaan ei-kulutushyödykkeistä. Sentimentaalisen käsityksen mukaan lapsia on arvostettava heidän itsensä vuoksi eikä ainoastaan rahallisen hyödyn kautta. 19 Kun lapsuus erotettiin työvoimasta, tuotettiin samalla kuluttavan lapsen 10 Nuorisotutkimus 3/2007

9 käsite. Lapsi alkoi määrittyä subjektina, jolla on oikeus myös haluta. Pyrkimys määritellä lapsia viattomiksi nousee samasta valtadynamiikasta, joka symbolisoi lapsuuden. Lapset halutaan pitää puhtaina ja pyhinä olentoina. Pyhyyden parametrina toimii lasten riippuvuus toisista ihmisistä ja siten myös lasten vallattomuus. Lapset sijoittuvat sosiaalisten ristiriitojen ja moraalisten paniikkien sydämeen, koska heidän sosiaalinen identiteettinsä on voimakkaasti muovattavissa ja neuvoteltavissa se ei toisin sanoen ole lasten omissa käsissä (Cook 2004, 16). Niin sanottu lapsen ääni ei olekaan lapsen oma, vaan aikuisten ja instituutioiden välittämä ääni. Vogue Bambinikaan ei ole lasten muotilehti, koska tietyssä mielessä lapsi näyttäytyy lehdessä ainoastaan fiktiivisenä kaupallisena hahmona. Lasten vallattomuus mahdollistaa erilaiset kuvaukset lasten identiteetistä harvemmin pienet lapset valitsevat omat vaatteensa tai hoitavat ulkonäköään, tämä tehtävä lankeaa useimmiten vanhemmille ja muille aikuisille. Lapset eivät voi itse vastustaa heistä tuotettuja stereotypioita eivätkä puolustaa omia oikeuksiaan, sillä tämänkaltainen toiminta edellyttää aktiivista toimijuutta tai aikuisten väliintuloa ja apua. Ei olekaan ihme, että lapsuus väistämättä herättää kysymyksiä identiteettipolitiikasta ja moraalista. 20 Kysymys kuuluukin, kenellä on valta määritellä lapsuutta ja lapsia koskevia päätöksiä. 21 Haluttavat lapset muotikuvissa Jos lapsi on metafora tai fiktio ja lapsuus mielletään viattomuuden ajaksi, sopii kysyä, miksi lapsia sekä sukupuolitetaan että seksualisoidaan niin tarmokkaasti Vogue Bambinissa. Miksi pojista tehdään maskuliinisia ja tytöistä feminiinisiä, ja miksi heidän esitetään automaattisesti haluavan toisiaan? Esimerkiksi Diorin mainoksessa nuori tyttö istuu valkoisiin vaatteisiin ja kenkiin puettuna valkoisella tuolilla valkoisessa huoneessa ja roikottaa karvaista valkoista nallea raukean näköisenä jalkojensa välissä (kuva 2). Nykyisen vallitsevan kauneusihanteen Kuva 2. Viaton pikkutyttö vai viattomuudella leikkivä tuleva viettelijätär? Diorin lastenvaatemainontaa. Vogue Bambini nro. 197/

10 mukaisesti tyttö on selkeäpiirteinen, hoikka ja hänellä on pitkät hiukset. Lapsimalli on puettu kevyeen, tyttömäiseen hameeseen, olemattomia rintoja korostavaan hihattomaan puseroon ja siroihin ballerinakenkiin. Näillä kuvallisilla keinoilla tyttö sekä sukupuolitetaan selkeästi feminiiniseksi että seksualisoidaan haluttavaksi pikkunaiseksi. Huoneen, tytön vaatteiden ja karvaisen nallen valkoisuus rakentaa käsitystä tytön viattomuudesta myös se, etteivät tytön jalat ulotu tuolilta maahan, korostaa tytön avuttomuutta ja turvattomuutta. Tyttö seksualisoidaan hiusten punaisella värillä, lähes huomaamattomalla nude-meikillä 22 ja raukealla katseella, jonka tyttö kohdistaa suoraan katsojaan. Viattomuuden rikkoutuminen tuottaa tulkintaa tytöstä nabukkomaisena Lolitana tai femme fatalena. Kuvaa on mahdollista lukea esityksenä, jossa ei poseeraa nalleleikistä väsynyt viaton lapsi vaan viattomuudella leikkivä tuleva viettelijätär. Seksualisoivilla yksityiskohdillaan kuva rikkoo perinteistä käsitystä tyttöydestä, jonka mukaan tytön on oltava kunnollinen, 23 kaunis, siististi puettu, huolitellusti meikattu ja osattava poseerata ei kuitenkaan seksikkäästi. 24 Lähestulkoon täydellisen vastakohdan tytön viettelevälle, katseen kohteeksi asetetulle feminiinisyydelle tuottaa samaisesta lehdestä löytyvän Ferré-vaatemerkin mainos, jossa kolme poikaa leikkii skoottereilla (kuva 3). Lyhythiuksiset pojat on puettu rentoihin ja värikkäisiin vaatteisiin: yhdellä on t-paita, toisella hihaton paita ja kolmannella lyhythihainen kauluspaita. Jalassaan pojilla on farkut, shortsit ja reisitaskuhousut sekä lenkkitossut. Yhdellä pojalla on päässään lippalakki. Pojat eivät näytä olevan tietoisia valokuvaajasta kameralle poseeraamisen sijaan he ovat keskittyneet skoottereihin, joiden selässä he istuvat. Toisin kuin Diorin mainoskuvassa, Kuva 3. Pikkupojat esitetään muotikuvissa useimmiten aktiivisina toimijoina, kuten tässä leikkimässä aikuisten skoottereilla. Ferrén mainontaa. Vogue Bambini nro. 197/ Nuorisotutkimus 3/2007

11 Ferrén mainoksessa painottuu poikien aktiivinen toimijuus. Esimerkkipari saattaa tuntua triviaalilta tai tarkoitushakuiselta, mutta jo Vogue Bambinien pintapuolinenkin analysointi osoittaa, että vastaavanlainen asetelma toistuu lehdessä säännönmukaisesti vuodesta toiseen. Lapsia esittävien mainoskuvien pääasiaksi ei nouse ainoastaan lapsuuden kulutushyödykkeistäminen, kuten Cook (2004) ja Holland (2004) ovat väittäneet, vaan se, kuinka voimakkaan stereotyyppisesti lehti sukupuolittaa lapsia. Voisi jopa väittää, että Vogue Bambinin sivuilla esiintyvät tytöt asettuvat kiltisti objektivoivan katseen kohteeksi, kun taas pojat näyttävät asettuvan aktiivisen toimijan rooliin kuten Laura Mulvey esittää klassisessa artikkelissaan Visual Pleasure and Narrative Cinema (1975/1989, 14 26). 25 Artikkelin alkukuva tiivistää terävästi, kuinka tyttöyteen ja poikuuteen liittyviä stereotyyppisiä merkityksiä tuotetaan samalla kun siitä on mahdollista nähdä, kuinka merkityksiä luonnollistetaan (kuva 1). Kyseisessä Brums-mainoksessa pikkupojan maskuliinisuutta rakennetaan liittämällä tulevaisuuden haaveammatti, palomies, pippeliin. 26 Pissaavan pojan kuva ja teksti Isona minusta tulee palomies eivät ainoastaan viittaa palon sammuttamiseen palomiehenä, vaan yleisemminkin pippeliin välineenä, jolla toimitaan. Tästä toiminnasta Brums-mainos tekee luonnollista sijoittamalla pojan keskelle syksyistä metsää sekä asettamalla kuvan alalaitaan luonnollisuutta ja loogisuutta alleviivaavan iskulauseen Brums. Luonnollisesti lapsia. Samalla kun muotikuvat kuvattelevat lapsuutta, ne opastavat aikuisia siinä, kuinka lapset sovitetaan hyväksyttävän sukupuolen merkkeihin. Artikkelissaan Habit changes Teresa de Lauretis (1994, ) kuvaa, kuinka subjektit tuottavat ja tulkitsevat merkityksiä ja kuinka visuaalisuus liittyy tähän prosessiin. Sukupuolten ja seksuaalisuuksien Kuva 4. Tyttö ja poika vai pikku-butch ja pikku-femme? Gasin mainontaa. Vogue Bambini nro. 197/2007. olemisen tavat (habit) ovat sidoksissa siihen, millaisia visuaalisia esityksiä ihmiset ympärillään näkevät. Mikäli de Lauretisin ajattelua sovelletaan muotikuvien esittämään lapsuuteen, Vogue Bambinin muotikuvat eivät ainoastaan tunnu tuottavan käsitystä tietynlaisesta tyttöyden ja poikuuden luonnollisuudesta vaan myös tavanomaistavat näiden välistä seksuaalista halua. Esimerkkinä tästä toimii vaatemerkki Gasin mainoskuva, jossa poseeraa kaksi lasta: konventionaalisen maskuliiniseksi tyylitelty poika ja feminiinisemmäksi, joskin hieman Diorin tyttöä poikatyttömäisemmäksi, rakennettu tyttö (kuva 4). Lyhyttukkaisella pojalla on yllään nahkatakki, t-paita, farkut ja tennarit. Poika pitää käsiään taskussa ja katsoo vakavana suoraan kameraan. Pojan vieressä on pitkähiuksinen tyttö, jolla on yllään verryttelytakki, minihame, tennarit ja lippalakki. Tyttö seisoo rennosti kontra posto asennossa 13

12 paino toisella jalalla ja nojaa päätään pojan olkapäähän. Intiimiyttä kuvaan rakentaa tytön ele: hän on kietonut toisen kätensä pojan hartioiden ympärille. Tapahtumapaikaksi on valittu tyhjä teollisuus- tai parkkihalli mikä sopiikin asetelmaan, onhan vaatemerkin nimi suomeksi kaasu tai polttoaine. Ilmeisten merkitysten lisäksi sanaa käytetään myös verbinä, jolloin sana viittaa kaasuttamiseen ja kiihdyttämiseen (step on the gas) mutta myös puhdin loppumiseen (run out of gas). Arkisessa puhekielessä sanaa käytetään viitattaessa johonkin, jota pidetään hienona juttuna (it s a gas). Kuva vihjaa, että toisiinsa ihastuneet lapset ovat saaneet ihastumisesta polttoainetta, karanneet teollisuus- tai parkkihalliin painamaan kaasua eli vaihtamaan salaa ensisuudelmia ja nojailevat nyt toisiinsa itsevarmasti puhdin loputtua. Tulkintaa tukee tytön huolimattomasti päässä keikkuva poikamainen lippalakki. Ehkäpä lakki on pojan oma, jonka poika on kaasuttelun jälkeen luovuttanut tytölle jonkinlaisena huomenlahjana ja omistussuhteen merkkinä. 27 Vogue Bambinin maailmassa Gasin mainoksen kaltaiset kuvat ovat tyypillisiä. Toistuessaan ne tuntuvat olevan esimerkkejä siitä, kuinka heteroseksuaalista lapsuutta ja miniaikuisuutta kuvallisesti tuotetaan ja tavallistetaan. On hätkähdyttävää, kuinka lähelle myös Gasin mainoskuvassa poseeraavien lapsimallien tyylit ja poseeraukset tulevat aikuisten naisja miesmallien vastaavia tyylejä ja poseerauksia. Oikeastaan ainoa visuaalinen tekijä, joka erottaa kuvassa esiintyvät lapset teineistä tai aikuisista, on mainoksessa esiintyvien lapsimallien ikä ja esipuberteettisuus: poikalapsilla ei ole karvoitusta eikä tytöillä rintoja aikuisuuden merkkeinä. Kuvissa toistuvat aikuisten kuvamaailmasta tutut eroottiset poseeraukset olkoonkin, että mainoskuvien eroottisuus on vihjailevampaa kuin vastaavissa aikuisten mainoskuvissa ja eleet yhdistyvät kehittymättömään ruumiiseen, mikä on omiaan tuottamaan tulkintaa kuvissa poseeraavista tulevista heteroseksuaalisista aikuisista. Yllättäen vaikuttaakin siltä, että Vogue Bambinissa lapsuuden viattomuuden ideaa rakennetaan lasten heteroseksualisoinnilla. Entä tarjoaako lehti mahdollisuuksia viattomuuden illuusion purkamiseen? Queer-lapsen 28 mahdollisuus? Sanotaan, että lapset voivat pukea ylleen miltei mitä tahansa, esittää miltei ketä tahansa ja leikkiä miltei millä tahansa identiteetillä (Cook 2004, 16). Tätä mainonta hyödyntää tehokkaasti: lapsen hahmoa käytetään usein personifioimaan kulutushyödykkeitä. On kuitenkin alueita, joiden yhteydessä kuvatun kaltainen kokeilevuus ei näytä toteutuvan. Yksi tällainen alue on seksuaalisuus. Siihen liittyvää kokeilevuutta Vogue Bambinista saa turhaan hakea. Vaikka aineistonani oli lehtiä aina 1990-luvun alusta saakka, en löytänyt mistään numerosta kuvia, joissa lapset olisivat esimerkiksi leikkineet ristiinpukeutumisella. Lieneekö syynä se, että kyseisen kaltaiset sukupuolinormien ylitykset liittävät kuvattuun hahmoon myös seksuaalisuuteen liittyvien normien ylityksiä? 29 Useimmiten keskustelut, joissa esille nostetaan lasten seksualisoinnin ja muotikuvan välinen kytkös, lähtevät liikkeelle moraalisesta huolesta. 30 Saatetaan olla huolissaan esimerkiksi siitä, että nuoria tyttöjä esittävät seksikkäät kuvat on tarkoitettu mieskatsojan nautinnon stimuloijiksi ja että liian seksikkäät pornahtavat kuvat vetoavat erityisesti miesten haluun nähdä jotakin kiellettyä (ks. esim. Merskin 2004, ; Kincaid 1998). 31 Viattomuuden toisena puolena onkin viattomuuden vahingoittaminen: se asettaa kaikki lapset seksuaalisen hyväksikäytön mahdollisiksi kohteiksi. Käsitys lasten viattomuudesta itse asiassa edesauttaa erilaisten fantasioiden 14 Nuorisotutkimus 3/2007

13 Kuva 5. Queer-lapsuuden mahdollisuus? Dieselin mainontaa. Vogue Bambini nro. 197/2007. projisoimista lapsia esittäviin kuviin. Tämä saattaakin olla yksi keskeisistä kulttuurisista fantasioistamme. Vogue Bambinin sivuilta löytyvässä Dieselin mainoskuvassa neljä lasta on kuvattu lintuperspektiivistä kesäisenä päivänä purjelaivan kannella (kuva 5). Lapset on kuvattu korttia pelamassa. Yksi lapsista tyttö nukkuu, toinen lapsi poika puolestaan tiirailee ylöspäin kohti kameraa. Kolmas poika makaa kädet rennosti pään takana ja katselee tyttöä, joka ainoana joukosta hypistelee korttejaan. Sukupuolisymmetriallaan kuva tuntuisi ensisilmäyksellä viittaavan heteroseksuaalisuuteen: tulevat parit harjoittelevat pariskunnille tyypillistä yhdessäoloa ja sosiaalista kanssakäymistä aurinkoisella merellä. Symmetriasta huolimatta asetelmaa rikotaan useilla tavoilla. Ensinnäkin lapset on puettu unisex-tyyliin vaaleisiin merimieshenkisiin asuihin. Normin vastaisesti lapsia ei sukupuolitetakaan selkeästi kumpaankaan sukupuoleen. Jotakin silotellun queeriä on erityisesti kuvan pojassa, joka makaa kädet rennosti niskan takana kuvan oikeassa laidassa. Poika asemoidaan reiluksi meripojaksi, joka on tuttu klassisen homofantasian kohde. 32 Poika tuntuu viittaavan muun muassa sellaiseen poikuuteen, jota Jean Genet (1947) on kuvannut romaanissaan ja Rainer Werner Fassbinder (1982) elokuvassa Querelle. Poika viittaa myös Jean-Paul Gaultierin mainoskuvista tuttuun merimiesestetiikkaan sekä ranskalaisen taiteilijapariskunnan Pierre & Gillesin visuaaliseen tyyliin tosin Dieselin mainoksesta puuttuu heidän taiteelleen tyypillinen ylenpalttinen kimallus. Yhtä aikaa kuvassa on jotakin hyvin viatonta valkoisiin puetut lapset leikkimässä vanhan purjelaivan kannella ja jotakin, joka avaa kuvaan mahdollisuuksia nähdä kuvan lapset heteronormia queerittävänä esityksenä. Erityisesti mainoksen kuvaaman pojan esitys kuvittaa jokseenkin täydellisesti ideaa queer- 15

14 lapsesta, jota Lasse Kekki (2006b, 127) on luonnehtinut homoseksuaaliseksi mielletyksi mutta ei sellaiseksi nimetyksi lapseksi. Mainoskuvaan rakennettujen viitteiden kautta pojasta on mahdollista rakentaa luenta, jossa lapsi määrittyy ei-heteroseksuaalisuuden kautta, vaikkei mainos tätä aspektia suoraan nimeäkään. Kuvan oikeassa laidassa makaava poika on lapsista kaikkein selkeimmin erotisoitu ja objektivoitu: hän makaa kameran läsnäolosta tietämättömänä, katsojan katseelle alttiina ja antautuvana objektina. Pikkupojan hahmossa on jotakin samaa kuin miesten ruumiiseen liittyvissä androgynian esityksissä (ks. esim. Vänskä 2006, ; Mort 1998, ). Muotikuvissa androgynia on väylä purkaa maskuliinisuuden kategorisia rajoja ja tehdä tilaa heteronormia rikkoville katseille. 33 Fisichinon uimapukukuvassa (kuva 6) puolestaan nähdään kaksi tyttöä. Tytöt ovat kuin toistensa peilikuvat, he ovat pukeutuneet samanlaisiin uima-asuihin, molemmilla on vaaleat, pitkät hiukset, he katsovat toisiaan hymyillen suoraan silmiin ja pitävät toisiaan hartioista kiinni. Ovatko kuvan tytöt toistensa ystäviä, sisaruksia, vai kenties toistensa tyttöystäviä, minirakastajattaria? Kuva pelaa kahdella oletuksella: ensinnäkin sillä, etteivät esipuberteettiset lapset vielä ole astuneet seksuaalisen halun maailmaan ja toiseksi sillä, että sisarellisen intiimiyden esityksiin ei koskaan liity seksuaalista viritystä. Tästä huolimatta on kuvasta kuitenkin mahdotonta olla huomaamatta sitä, kuinka katse pyritään sijoittamaan nuorten tyttöjen haaroihin: tätä korostetaan molempien tyttöjen lannevöillä, jotka rajaavat molemman tytön sukuelimet ja nostavat ne katseen keskiöön. Vyön rajaamalla kolmion muotoisella alueella tuskin viitataan pikkunaisten seksuaaliseen kypsyyteen vaan pikemminkin sillä korostetaan tyttöjen kokemattomuutta: vyön voi nähdä suojaavan tyttöä, kun se rajaa sukuelimet, mutta myös vetävän katsetta puoleensa. Kuvaa on mahdollista lukea myös toisenlaisen sisarellisen intiimiyden esityksenä. Muotilehtien lesborepresentaatioita tutkineet Reina Lewis ja Katrina Rolley (1996, ) ovat löytäneet ilmiölle nimen: kaksostaminen (twinning). Brittitutkija Danae Clark (1993, 189) on puolestaan esittänyt, että mainoksissa käytetään usein kaksoismarkkinoinnin strategiaa (double marketing strategy). Mainoksiin ujutetaan aina useita erilaisia koodeja. Osa koodeista puhuttelee esimerkiksi heterokuluttajaa, kun taas jotkut merkit puhuttelevat ei-heteroseksuaalista yleisöä. Näin toimii kaksostamisen strategia, joka lesbohistoriassa liittyy erityisesti romanttisen ystävyyden traditioon (ks. esim. Faderman 1981/2001, ). Kaksostaminen on Kuva 6. Kaksostamisella tyttöjen välisestä intiimiydestä tehdään vaaratonta. Fisichinon mainontaa. Vogue Bambini nro. 197/ Nuorisotutkimus 3/2007

15 siis mahdollista nähdä samanaikaisesti sekä queerinä että turvallisena seksuaalisuuden esittämisen keinona. 34 Kuvan representoima tyttöys ei siten lukitse kuvan luentaa ainoastaan sisarellisuuteen tai lesbosteluun 35 (Kalha 2005b, 49) vaan jättää kuvan avoimeksi myös tulkinnalle, joka näkee nuoret toistensa tyttöystävinä. Huoli heteroseksuaalisuudesta Halu säilyttää ja vaalia lasten viattomuutta on muodostunut muutaman vuosisadan kuluessa. Siten myös joidenkin tutkijoiden moraalinen närkästys lasten seksualisoinnista nykyisissä muotikuvissa liittyy niihin historiallisiin diskursseihin, joissa lasten viattomuutta on tuotettu. Vaikuttaakin siltä, että käsitys lapsuuden viattomuudesta liitetään ajatuksiin kuvien voimasta haavoittaa lasta. Sen sijaan, että lapsia esittäviä kuvia sensuroidaan pornografisina, olisikin pohdittava, millaiseen lapsuuden käsitteeseen kyseinen pornografiasoletus pohjaa. Kuten Anne Higonnet kin (1998, 14) toteaa, kuvat visualisoivat ideoita ja käsitteitä. Kuvat kertovat arvoista ja asenteistamme laajemmin maailmankuvastamme. Siten kuvat, joissa lapsi esitetään seksualisoituna olentona, on myös mahdollista nähdä kuvina, jossa lasta ei nähdä sukupuolettomana ja passiivisena objektina vaan seksuaalisesti aktiivisena toimijana. On kyseenalaista väittää, että kuvat tuottavat suoraan lapsia vahingoittavaa toimintaa. 36 Paradoksaalista kyllä, suuri osa Vogue Bambinin sisältämistä muotikuvista rakentaa käsitystä lasten seksuaalisesta viattomuudesta lasten heteroseksualisoinnilla. Steven Bruhm ja Natasha Hurley (2004, ix) ovatkin kirjoittaneet, että länsimaissa aseksuaalinen ja viaton lapsuus on yllättäen heteroseksuaalisen lapsuuden kuvausta. Lasten representaatiot ovat siis monella tapaa pulmallisia. Eve Kosofsky Sedgwick esittää teoksessaan Epistemology of the Closet (1990), että länsimaista tietoteoriaa luonnehtii kaapin (closet) metafora. Kaappi on diskursiivinen tila, jota luonnehtivat julkinen salaisuus, vaikeneminen, hiljaisuus ja erilaiset kiertoilmaukset. Se tuottaa kulttuurista rajapintaa, jossa yksityinen ja julkinen sekä havaittava ja näkymätön erotetaan toisistaan (Hekanaho 2006, 14 15). Vogue Bambini on tässä suhteessa kiinnostava kulttuurinen tuote: samalla kun lehti tuottaa käsitystä viattomasta lapsuudesta, tuottaa se myös Bruhmin ja Hurleyn kuvamaa heteroseksuaalisen lapsuuden paradoksia. Vogue Bambinissa kaappi tuotetaan konventionaalisten sukupuoliasetelmien kautta. Vogue Bambinin sukupuoliasetelmien konservatiivisuudessa välittyy moraalinen paniikki. Sen parametreina eivät toimi yksinomaan lasten mahdollinen hyväksikäyttö tai kiellettyjen halujen provosointi vaan myös ei-heteroseksuaalisuuden mahdollisuus. Lasten muotia esittävien muotilehtien maailmaan tekemäni pienen ekskursion perusteella voi mielestäni esittää, että Vogue Bambini edustaa maailmaa, jossa lapsista kyllä rakennetaan seksualisoituja hahmoja, mutta koska kyseessä on heteroseksualisointi, on ajatus seksualisoinnista mahdollista sivuuttaa. Yhdyn yhdysvaltalaisen kirjallisuudentutkija Lee Edelmanin (2004, erit. 1 31) väitteeseen, jonka mukaan heteronormatiivista sukupuolijärjestelmää varjellaan nimenomaan peräänkuuluttamalla lasten viattomuutta. Laajemmin kyse on Edelmanin mukaan tulevaisuuden mahdollisuuden tuottamisesta, jota lapsen hahmo materialisoi. Kuvallisesti tuotettu heteroseksuaalinen lapsuus tuottaa näin ollen illuusiota ihmiskunnan jatkuvuudesta. Siten voidaan ajatella, että Vogue Bambinin esittämät pikkuaikuiset palvelevat aivan tiettyä poliittista diskurssia. Siinä muun muassa uimapukukuvan esittämien tyttöjen seksuaalinen subjektius kesytetään tekemällä 17

16 asetelma kaksostamisen ja lesbostelun kautta tutuksi ja turvalliseksi ja tytöt, tulevat naiset, oletetun heteromieskatsojan kohteiksi. Aikuiseen queer-subjektiuteen vihjaavat tyttöjen esitykset korostavatkin yllättäen, kuinka hetero-objektiksi tullaan. Vogue Bambini on lehti, joka pitää tiukasti kiinni lapsen viattomuuteen liittyvästä eetoksesta. 37 Ehkäpä juuri tästä syystä lehti tarjoaa mahdollisuuksia tarkastella lasten muotikuvia ristiriitojen täyttämänä kenttänä, jossa normatiivisten asetelmien rikkominen on erityisen hankalaa. Mikäli Vogue Bambinia on uskominen, ei lasten muoti ole kovin kumouksellinen sukupuolien esittämisen ja tutkimisen alue. Sen sijaan lehti tuottaa sosiaalisesti varsin yhdenmukaiseksi määrittyvää tyttöyttä ja poikuutta. Kiinnostavaa tämä on sitä kautta, että erilaisten roolileikkien oletetaan kuitenkin kuuluvan keskeisesti juuri lapsena olemiseen. Lehdessä toistuva heteroseksuaalisen pikkuaikuisuuden roolileikki tekee Vogue Bambinista yksitoikkoista luettavaa: lehden sivuilta huokuu ajatus erilaisuuden pelosta. Jatkossa olisi kiinnostavaa pohtia, mitä queer-lapsuus merkitsee lasten muotikuvien kontekstissa. Tarjoaako se mahdollisuuden nähdä ja lukea kuviin erilaisia sukupuolija seksuaalisuuspositioita vai merkitsisikö se koko lapsuuden käsitteen uudelleen ajattelemista? Nyt lapsia esittävien muotikuvien kohdalla tulee hyvin ilmi, kuinka puhetta viattomuudesta ja sen kautta myös seksuaalisesta normaaliudesta tuotetaan muotikuvin. Jos viattoman eli heteroseksuaalisen lapsuuden rakentumista ajatellaan ei-heteroseksuaalisuutta tuottavan lapsuuden rajapintana, piirtyy normia rikkovasta lapsuuden käsitteestä kulttuurisesti keskeinen kuva. Yllättäen merkityksellisen aseman saakin viattomuuden sijaan rajankäynti heteroseksuaalisen ja eiheteroseksuaalisen lapsuuden välillä. Kiitokset Haluan kiittää kahta anonyymiä refereetä, lehden vastaavia toimittajia ja kollegoitani FT, dosentti Harri Kalhaa, FT Livia Hekanahoa ja FT, dosentti Leena-Maija Rossia arvokkaista kommenteista ja keskusteluista lasten seksualisoimiseen liittyen. Kielen hiomisesta puolestani kiitän Jenni Viinikkaa. Viitteet 1 Vogue Bambinin vuoden 2002 marras-joulukuun numerossa ilmestyneen mainoksen kuvateksti. 2 Alkujaan seurapiirilehdeksi Yhdysvalloissa vuonna 1892 perustetun Voguen kantavana ideologiana on ollut luoda kuvin ulkonäkönormeja naisille (Jobling 1999, 19). 3 Linkki tarkistettu Käännöksen tarkistamisesta kiitos FT Johanna Vakkarille. 4 Poikuus on kiinnostava käsite. NetMOT-sanakirjan mukaan sana viittaa poikaiän lisäksi miehen sukupuoliseen kokemattomuuteen eli neitsyyteen. Tyttöyteen ei sen sijaan tällaista kaksoismerkitystä liity. 5 Butlerin ajatus sukupuolen performatiivisuudesta kytkeytyy kritiikkiin, joka kohdistuu käsitykseen yhtenäisestä ja universaalista naiseudesta ja mieheydestä ja tyttöydestä ja poikuudesta. Vaikka Butler kirjoittaakin sukupuolen toisteisesta tekemisestä, hän ei tarkoita, että sukupuoli olisi vain esitys, jota voisi helposti muuttaa esittämällä sukupuoli toisin. Kuten Tuija Pulkkinen (1998, 214) huomauttaa, kaikkien sukupuolten ja seksuaalisuuksien ehtona on sukupuolittava valta, mikä tekee mahdottomaksi sen, että yksittäinen ihminen voisi vikuroida sitä vastaan mielensä mukaan. 6 Italialaisuudesta ja italialaisesta sukupuolijärjestyksestä, ks. esim. Tapaninen Isubscribe-internetsivuston mukaan lehteä on mahdollista tilata Euroopan lisäksi ainakin Yhdysvaltoihin, Australiaan ja Uuteen Seelantiin. Linkki tarkistettu Esimerkiksi Helsingin Akateemisessa Kirjakaupassa lehti on sijoitettu muiden vastaavien muotilehtien sekaan. Tässä mielessä lehden lukijakunta ei koostu ainoastaan vaatteisiin investoivista varakkaista ja ostokykyisistä aikuisista. Lehdestä ja sen provosoimasta lapsuuden käsitteestä pääsevät myös osallisiksi ne aikuiset, joilla ei välttämättä ole varaa hankkia kaikkein kalleimpia merkkituotteita. 18 Nuorisotutkimus 3/2007

17 9 Tosin suurta osaa vaatteista, joita lehti myy, ei myöskään ole saatavissa Suomesta. Suomesta myös puuttuvat kuuluisien aikuisten muotimerkkien, kuten Diorin, Versacen tai Ralph Laurenin kaltaisten suunnittelijoiden lapsille suunnatut merkkikaupat. 10 Tässä mielessä Vogue Bambini muodostaa vastakohdan esimerkiksi ilmiölle, josta muun muassa Ikean katalogeja tutkinut Hanna Lindberg (2006, ) kirjoittaa. Lindberg kuvaa Ikean katalogeja paikaksi, jossa lapset saavat aktiivisen toimijan roolin ja heidät nostetaan sivuroolista aktiiviseen pääosaan. Katalogissa tämä tehdään Lindbergin mukaan esimerkiksi niin, että aktiivisena toimijana on vaikkapa poika, joka on laitettu neuvomaan, ikään kuin ikätovereilleen, kuinka Ikea-käynnistä tehdään aikuisille mahdollisimman miellyttävä. Lindberg analysoi, että aikuisten ja lasten roolien kääntäminen ylösalaisin on keino tehdä aikuisista lapsia pyytämällä heitä samastumaan lapsiin. Lindberg (mt., ) liittää kyseisen ilmiön niin sanottuun kidult-ihmisen (kid & adult) syntyyn. Käsite kuvaa muutoksia, joita on tapahtunut eri ikävaiheiden kategoristen rajojen hämärtymisen seurauksena. 11 En väitä, etteivätkö lasten lelut olisi tästä huolimatta sukupuolittuneita. Lasten lelujen sukupuolittuneisuudesta, ks. esim. Rossi 2007, Tosin viime vuosina on keskusteltu myös siitä, millä tavoin tytöille suunnatut Bratz-nuket vaikuttavat tyttöjen seksuaaliseen kehitykseen. Bratzeistä ja tyttöydestä, ks. Vänskä 2005, Tavallisestihan lapsuuteen ei liitetä samalla tavalla ajatusta lasten aktiivisesta seksuaalisuudesta kuin nuoruuteen ja murrosikään liitetään. Tosin Sigmund Freudin lapsen seksuaalisuutta koskevien kirjoitusten jälkeen lapsuuttakaan ei voi pitää epäseksuaalisena ajanjaksona. Freud kumoaa väitteen lapsen aseksuaalisuudesta Kolmessa seksuaaliteoreettisessa tutkielmassaan esittämällä, että jo aivan pieni lapsi kokee seksuaalisia tuntemuksia (Freud /1971, ). Freud määrittelee lapsen seksuaalisuuden epämääräiseksi ja polymorfisesti perverssiksi ja tarkoittaa tällä, ettei lapsen seksuaalisuus kohdistu kehenkään tiettyyn henkilöön eikä edes tiettyyn ruumiinosaan. Lapsen seksuaalisuus on vielä autoeroottista samoin kuin erogeenisenä alueena toimii koko lapsen ruumis (mt. passim.). Vasta erilaiset kehitysvaiheet sekä kulttuurisesti opitut häpeän, inhon ja moraalin tunteet kasvattavat lapsesta tyypillisesti heteroseksuaalisen aikuisen. Freud (mt ) kirjoittaa: lapsella on luontaisesti taipumuksia perversioiden jokaiseen suuntaan; suhteellisen vähäinenkin ulkopuolinen yllyke riittää niitä toteuttamaan, koska sukupuolisia vapauksia estävät sielulliset tekijät häpeä, inho, moraali lapsen iän mukaan joko ovat vasta idullaan tai vielä kehittymässä. 14 Ariès n lapsuuden historiassa kiinnostavaa on ajatus lapsuuden visuaalisessa esittämisessä tapahtuneista muutoksista 1300-luvulta 1900-luvulle. Hän esimerkiksi kirjoittaa, että renessanssiajan italialaisessa maalaustaiteessa lapsia kuvattiin murrosikäisinä enkeleinä, joilla oli pyöreät kasvot ja feminiininen olemus. 15 Toisena tyyppinä Ariès pitää Jeesus-lasta ja väittää, että tyyppi on kaikkien taidehistoriasta löytyvien pikkulapsen mallien esi-isä (mt ). 16 Ariès n lapsuuden historiaa on myös kritisoitu. Häntä on syytetty nykyaikaisten käsitteiden siirtämisestä historialliseen materiaaliin. Ks. esim. Vann 1982; Wilson 1980; Pollock Ariès ei myöskään huomioi nuoruuden kategoriaa. 17 Lapsuuden ja maalaustaiteen yhteyksistä, ks. myös Pointon 1993, Ajanjaksoa kuvaavat Zelizerin (1985, 73 96) näkemyksessä kiivaat keskustelut lapsityövoimasta, muun muassa väittely siitä, mitä hyötyä lapsista on, jollei heitä käytetä työvoimana. 19 Daniel Cookin (2004, 9) mukaan keskiluokkaisista lapsista tuli moraalisesti värittyneen kuluttamisen paikka, kun työväenluokkaiset lapset vapautettiin lapsityöstä 1900-luvun ensimmäisten 30 vuoden aikana luvun alkupuolella muodostuikin useita lapsille suunnattuja teollisuuden haaroja: vaatetus, lelut, huonekalut, lastenhuonetarvikkeet, kirjat. Myös tavarataloissa lapset saivat omat osastonsa luvulle tultaessa ne kuuluivat jo tavaratalojen standardiin. 20 Ari Sutinen (2006, 25 34) kirjoittaa lasten kasvatuksesta John Deweyn moraalifilosofiassa. Sutinen (ma., 32) huomauttaa, että kasvattaja tulkitsee kasvavan kokemuksia ja pyrkii vaikuttamaan sekä toimintaympäristöön niin, että lapsen moraalinen kasvu on mahdollista. Sutinen huomauttaakin, että tämä olettaa kasvattajalla olevan oikeaa tietoa moraalisista säännöistä, joiden perusteella lapsen toimintaa tulkitaan ja muutetaan. 21 Aikuisten määräysvalta kertoo paljon siitä, millaisena persoonana ja toimijana lapsi nähdään. Jokainen lapsen nimissä tehty päätös onkin poliittinen teko, joka sitoo lapseen tietyn identiteetin ja vaikuttaa siihen, millaisena lapsi määrittyy ja kuinka tähän suhtaudutaan (Cook 2004, 14). Jos vanhempi vaikkapa kieltää lasta katsomasta tietynlaisia televisio-ohjelmia, joita itse pitää haitallisina, tuottaa vanhempi lapsen, johon kyseinen ohjelma vaikuttaa, mutta joka ei ole voinut tehdä päätöstä ohjelman katsomisesta itsenäisesti. Jos vanhempi taas antaa lapsen kuluttaa oman tahtonsa mukaan, tuottaa vanhempi lapsen, jolta odotetaan päätöstä arvioida omaa kulutuskäyttäytymistään itsenäisesti. 22 Nude-meikki eli niin sanottu meikitön meikki tarkoittaa, että kasvot ehostetaan, mutta niin, että samalla 19

18 kun kasvot tehdään ehostamattoman näköisiksi siis luonnollisiksi eli meikittömiksi korostetaan meikillä kasvojen parhaina pidettyjä piirteitä. 23 Saara Tuomaala (2004) kirjoittaa kiinnostavasti siitä, kuinka esimerkiksi koululaitos on tuottanut käsitystä kunnollisesta tyttöydestä. Samaa kunnollisuuden ideaa on myös tuottanut ja uusintanut tytöille suunnattu tyttökirjallisuus. 24 Helsingin Sanomien viikkoliite NYT julkaisi jutun suomalaisista 10-vuotiaista lapsimalleista. Joidenkin artikkelissa haastateltujen lasten malliura on alkanut jo 3-vuotiaana. Jutussa lapsia käsitellään puetaan, meikataan ja kuvataan kuten aikuisiakin. Jutussa korostetaan kuitenkin sitä, että lasten ei käsketä poseerata seksikkäästi. Sen sijaan kuvaaja esimerkiksi käskee lasten huutaa meitsi, jotta kuvasta tulisi reipas ja iloinen. Ks. Palaste 2007, Tämä siitäkin huolimatta, että nykyisin myös miehet ovat kiinnostuneita omasta ulkonäöstään. Esimerkiksi Sarpila, Erola ja Wilska (2006, 64) kirjoittavat, että miehillä on kasvava kiinnostus omaa ulkonäköään kohtaan: Heteromies on saanut luvan viettää aikaa peilin ääressä ilman, että sitä pidetään epämiehekkäänä. Jako homo- ja heteroseksuaalisten miesten välillä on kirjoittajien mukaan hälvennyt samoin kuin roolijako, jossa nainen kuluttaa ja mies tuottaa. 26 Palomiehen ammattiväline paloletku rinnastuu miehen penikseen. Jussila ja Länsimäki (1994, 280) valaisevat asiaa Suomen kielen seksisanakirjassa: Letku = siitin, penis. Yhdyssanana: hetku-, lemmen-, siitinletku. Miksi paloauto on punainen? Olisit itsekin, jos vedettäis letkusta. Kilon poliisi Tämän kuvan luennassa oma katsomisen tapani tuli esille, kun keskustelin kuvasta kollegoideni FT Harri Kalhan ja FT Leena-Maija Rossin kanssa. He molemmat kysyivät, miksei kuvassa yhtä hyvin voisi poseerata butch femme-pari. Kysymys toi esille kiinnostavalla tavalla, miten de Lauretisin kuvaama tavanomaistaminen toimii niin, että oletamme toisen lapsen automaattisesti pojaksi. Vaikuttaa siltä, että tavanomainen normaali, oikea tulkinta tuottaa parin tytöksi ja pojaksi, ja vasta vastakarvainen luenta mahdollistaa kuvan lukemisen myös pariksi, jossa toinen lapsista koodautuu maskuliiniseksi poikatytöksi, toinen feminiiniseksi femmeksi. 28 Sana queer käännetään oudoksi, kummaksi, kummasteluksi tai vikuroinniksi. Sanalla on myös vakiintunut käännös pervo. Pervo-käännöksestä ja queerin käsitehistoriasta ks. Kekki 2006a, Queer on strategia, jonka kautta sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä vallitsevia merkityksiä kummastellaan, outoutetaan tai niitä vastaan vikuroidaan. Visuaalisen kulttuurin tutkimuksessa queer-teoria tekee tilaa nähdä visuaalisissa esityksistä halkeamia, josta avautuu näköaloja ei-normatiivisiin seksuaalisuuksien ja sukupuolien esityksiin. Ks. Rossi 2003; Vänskä Queer-lapsuutta on avannut pervolapsen käsitteen avulla Kekki 2006b, Esimerkiksi naisille suunnatussa muotimainonnassa erilaiset sukupuolisten rajojen ylitykset, muun muassa ristiinpukeutuminen, ovat varsin tyypillisiä. Aiheesta ks. esim. Vänskä 2006, Muun muassa Marja-Leena Böök ja Satu Perälä- Littunen (2006, 5) ovat huomanneet, että nykyvanhemmuutta leimaa eniten vahva ihanteellisuus. Vastuu liitetään moraalissävyiseen kasvattaja-kasvatti -suhteeseen, jossa lähtökohtana on lapsen paras. Lapsi on yhä enemmän erilaisten ponnisteluiden kohteena. 31 Tätä vastoin Marcia Pointon (1993, ) on esittänyt 1700-luvun lapsia esittäviin muotokuviin viitaten, että erityisesti tyttöjen esittäminen viattomina pienoisaikuisina itse asiassa infantilisoi aikuisten naisten seksuaalisuuden. Pointonin kiinnostava teesi onkin, että lasten seksualisoitu esittäminen on vallankäyttöä itse asiassa naisia kohtaan. Pointonista ei ole mikään ihme, että maalaustaiteen piirissä lapsuuden kuvaaminen on katsottu naisille sopivaksi kuvallisen esittämisen alueeksi. Tämä on ollut omiaan polarisoimaan sukupuolirooleja. 32 Samankaltainen asetelma toistuu Thomas Mannin pienoisromaanissa Kuolema Venetsiassa (1912). Siinä päähenkilön, Gustav von Aschenbachin, kiihkeän rakastumisen kohde on 14-vuotias Tadzio, kuvankaunis varhaiskypsä poika lapsellisessa merimiespuvussa. Sama estetiikka toistuu myös Luchino Viscontin samannimisessä filmatisoinnissa vuodelta Huomiosta kiitän FT Livia Hekanahoa. 33 Harri Kalha perkaa kiinnostavalla tavalla objektivoidun, alastoman miesruumiin herättämiä torjuntareaktioita Magnus Enckellin taiteeseen liittyen. Ks. Kalha 2005a. 34 Ks. esim. Vänskä 2006, ; Rossi Harri Kalha (2005b, 49) kuvaa lesbouden representaatioita heteropornossa juuri lesbostelun käsitteellä. Hänen mukaansa kahden naisen välinen seksi toimii heteropornossa kiihottavana lisämausteena ennen varsinaista eli oikeaa aktia, siis heteroseksiä. Lesbokohtaus on sopivan transgressiivinen ja kiihottava fantasia, joka kuitenkin lopulta palautetaan normaaliuden piiriin miehen väliintulolla. 36 Pornografiasta naisia haavoittavana visuaalisen esittämisen alueena, ks. esim. Dworkin 2000, 19 38; Russell 2000, 48 93; MacKinnon 2000, Esimerkiksi englantilainen The Teenage Magazine Arbitration Panel (TMAP) valvoo teineille suunnattujen lehtien sisältöä. TMAP on itsevalvontaan perustuva elin, jolla lehtiteollisuus valvoo erityisesti sitä, että kaikki seksuaalisuuteen viittaava sisältö esitetään vas- 20 Nuorisotutkimus 3/2007

19 tuullisesti ja kunniallisesti. Ks. org.uk/. TMAP:n edustaja Kerry Neilson kuitenkin tähdentää, että TMAP valvoo ainoastaan alle 16- vuotialle suunnattuja lehtiä, koska yli 16-vuotiailla on laillinen oikeus harrastaa seksiä. Koodit eivät siis koske niitä lehtiä, joiden kohderyhmä sijoittuu tämän ikärajan ulkopuolelle. Sähköpostikeskustelu Lehdet Vogue Bambinin vuosikerrat Vogue Bambini nro 171/2002 Vogue Bambini nro 197/2007 Lähteet Ariès, Philippe (1962): Centuries of Childhood: a Social History of Family Life. Kääntänyt Robert Baldick. Lontoo: Jonathan Cape. Bruhm, Steven & Hurley, Natasha (toim.) (2004): Curiouser. On the Queerness of Children. Minneapolis & Lontoo: University of Minnesota Press. Butler, Judith (2006): Hankala sukupuoli. Feminismi ja identiteetin kumous. Ilmestynyt alun perin nimellä Gender Trouble: Feminism and the Subversion of Identity. Suomentaneet Tuija Pulkkinen ja Leena- Maija Rossi. Helsinki: Gaudeamus. Butler, Judith (1993): Bodies that Matter: On the Discursive Limits of Sex. New York & Lontoo: Routledge. Böök, Marja-Leena & Perälä-Littunen Satu (2006): Luottamusta rajojen kera mielipidekirjoitusten vanhemmuuden vastuu. Nuorisotutkimus 2/2006, Clark, Danae (1993): Commodity Lesbianism. Teoksessa Henry Abelove & Michèle Aina Barale & David M. Halperin (toim.): The Lesbian and Gay Studies Reader. New York & Lontoo: Routledge, Cook, Daniel Thomas (2004): The Commodification of Childhood. The Children s Clothing Industry and the Rise of the Child Consumer. Durham & Lontoo: Duke University Press. de Lauretis, Teresa (1987/2004): Sukupuolen teknologia. Teoksessa Teresa de Lauretis: Itsepäinen vietti. Kirjoituksia sukupuolesta, elokuvasta ja seksuaalisuudesta. Suomentaneet Tutta Palin & Kaisa Sivenius (luku 1). Tampere: Vastapaino, de Lauretis, Teresa (1994): Habit Changes. Differences: A Journal of feminist Cultural Studies, 6.2+3/1994, de Lauretis, Teresa (1984): Alice doesn t: Feminism, Semiotics, Cinema. Bloomington: Indiana University Press. Dworkin, Andrea (2000): Against Male Flood: Censorship, Pornography, and Equality. Teoksessa Drucilla Cornell (toim.): Feminism and Pornography (Feminist Readings in Pornography). Oxford: Oxford University Press, Edelman, Lee (2004): No Future. Queer Theory and the Death Drive. Durham & Lontoo: Duke University Press. Faderman, Lillian (1981/2001): Surpassing the Love of Men. Romantic Friendship & Love Between Women from the Renaissance to the Present. New York: Perennial. An Imprint of HarperCollins Publishers. Freud, Sigmund ( /1971): Kolme seksuaaliteoreettista tutkielmaa. Teoksessa Seksuaaliteoria. Suomentanut Erkki Puranen. Jyväskylä: K. J. Gummerus Osakeyhtiö Jyväskylä, Hekanaho, Pia Livia (2006): Yhden äänen muotokuvia: queer-luentoja Marguerite Yourcenarin teoksista. Helsinki: Yliopistopaino. Higonnet, Anne (1998): Pictures of Innocence. The History and Crisis of Ideal Childhood. New York: Thames and Hudson. Holland, Patricia (2004): Picturing childhood: the myth of the child in popular imagery. Lontoo: Tauris. =586&catID=15 Jhally, Sut (1990): The Codes of Advertising: Fetishism and the Political Economy of Meaning in the Consumer Society. New York (N.Y.) Lontoo: Routledge. Jobling, Paul (1999): Fashion Spreads: World and Image in Fashion Photography since Oxford: Berg. Jussila, Raimo & Länsimäki, Maija (toim.) (1994): Se siitä. Suomalainen seksisanakirja. Helsinki: WSOY. Kalha, Harri (2005a): Tapaus Magnus Enckell. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kalha, Harri (2005b): Pehmeä lasku kovaan pornoon. Teoksessa Kaarina Nikunen, Susanna Paasonen & Laura Saarenmaa (toim.): Jokapäiväinen pornomme. Media, seksuaalisuus ja populaarikulttuuri. Tampere: Vastapaino, Kekki, Lasse (2006a): Pervon puolustus. Kulttuurintutkimus 3:23, Kekki, Lasse (2006b): Pervolapsen häpeä ja toivo. Teoksessa Taina Kinnunen & Anne Puuronen (toim.): Seksuaalinen ruumis. Helsinki: Gaudeamus, Kincaid, James R. (1998): Erotic Innocence: The Culture of Child Molesting. Durham: Duke University Press. Kuosmanen, Paula (2000): Äitien ja lesbojen arkipäivän tilanteita. Performatiivis-diskursiivinen tarkastelu. Helsinki: Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, Sosiaalija terveysministeriö. Naistutkimusraporteja 2000:1. Lewis, Reina & Katrina Rolley (1996): (Ad)dressing the Dyke: Lesbian Looks and Lesbians Looking. Teok- 21

20 sessa Peter Horne & Reina Lewis (toim.): Outlooks: Lesbian and Gay Sexualities and Visual Cultures. New York & Lontoo: Routledge, Lindberg, Hanna (2006): Vastakohtien Ikea. Ikean arvot ja mentaliteetti muuttuvassa ajassa ja ympäristössä. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 89. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Mann, Thomas (1912/1985): Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia. Suomentanut Oili Suominen. Helsinki: Tammi. McCracken, Ellen (1993): Decoding Women s Magazines: From Mademoiselle to Ms. Basingstoke: Macmillan. MacKinnon, Catharine A. (2000): Only Words. Teoksessa Drucilla Cornell (toim.): Feminism and Pornography (Feminist Readings in Pornography). Oxford: Oxford University Press, Merskin, Debra (2004): Reviving Lolita? A Media Literacy Examination of Sexual Portrayals of Girls in Fashion Advertising. American Behavioral Scientist, vol. 48, no.1, September 2004, Mitchell, W. J. T. (1994): Picture Theory: Essays on Verbal and Visual Representation. Chicago: University of Chicago Press. Mort, Frank 1988: Boy s Own? Masculinity, Style and Popular Culture. Teoksessa Rowena Chapman and Jonathan Rutherford (toim.): Male Order. Unwrapping Masculinity. Lontoo: Lawrence & Wishart, Mulvey, Laura (1975/1989): Visual Pleasure and Narrative Cinema. Teoksessa Laura Mulvey: Visual and Other Pleasures. Hampshire and New York: Palgrave, Pointon, Marcia (1993): The State of the Child. Teoksessa Marcia Pointon: Hanging the Head. Portraiture and Social Formation in Eighteenth-Century England. New Haven and Lontoo: Yale University Press, Pollock, Linda 1983: Forgotten Children: Parent-Child Relations from New York: Cambridge University Press. Pulkkinen, Tuija (1998): Postmoderni politiikan filosofia. Helsinki: Gaudeamus. Rossi, Leena-Maija (2007): Lasten leikkiä vai kovaa työtä? Sukupuoli tutkimuksen näkökumana. Teoksessa Pia Olsson & Terhi Willman (toim.): Sukupuolen kohtaaminen etnologiassa. Helsinki: Ethnos ry, Rossi, Leena-Maija (2006): Heteronormatiivisuus. Käsitteen elämää ja kummastelua. Kulttuurintutkimus 23 (2006): 3, Rossi, Leena-Maija (2003): Heterotehdas. Televisiomainonta sukupuolituotantona. Helsinki: Gaudeamus. Rousseau, Jean-Jacques (1762/1989): Émile. Translated by Barbara Foxley. Lontoo: Dent. Russell, Diane E. H. (2000): Pornography and Rape: A Causal Model. Teoksessa Drucilla Cornell (toim.): Feminism and Pornography (Feminist Readings in Pornography). Oxford: Oxford University Press, Sarpila, Outi & Erola, Jani & Wilska, Terhi-Anna (2006): Mitä miehen tulee olla? Nuoret miehet ja ulkonäön kuluttaminen 2000-luvun Suomessa. Nuorisotutkimus 2/2006, Sedgwick, Eve Kosofsky (1990): Epistemology of the Closet. New York: Harvester Wheatsheaf. Sutinen, Ari (2006): Moraali ja kasvatus huomioita moraalin ja kasvatuksen välisestä suhteesta John Deweyn filosofiassa. Nuorisotutkimus 1/2006, Tapaninen, Anna-Maria (1996): Kansan kodit ja kaupungin kadut: etnografinen tutkimus eteläitalialaisesta kaupungista. Helsinki: Suomen antropologinen seura. Tuomaala, Saara (2004): Työtätekevistä käsistä puhtaiksi ja kirjoittaviksi: suomalaisen oppivelvollisuuskoulun ja maalaislasten kohtaaminen Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Vann, Richard (1982): The Youth of Centuries Childhood. History and Theory 21, no. 2, Vänskä, Annamari (2006): Vikuroivia vilkaisuja. Ruumis, sukupuoli, seksuaalisuus ja visuaalisen kulttuurin tutkimus. Taidehistorian seuran julkaisuja 35. Helsinki: Taidehistorian seura. Vänskä, Annamari (2005): We are the only girls with passion for fashion! Bratzit ja tyttöyden kuluttaminen. Teoksessa Marianne Aav & Jukka Savolainen & Leena Svinhufvud & Eeva Viljanen (toim.): Naisen muoto. Helsinki: Designmuseo, Wilson, Adrian (1980): The Infancy of Childhood: An Appraisal of Philippe Ariès. History and Theory 19, no. 2, Wilson, Elisabeth (1985): Adorned in Dreams: Fashion and Modernity. Lontoo: Virago. Zelizer, Viviana H. 1985: Pricing the Priceless Child: The Changing Social Value of Children. New York: Basic Books. 22 Nuorisotutkimus 3/2007