Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintasuunnitelma vuodelle 2018"

Transkriptio

1 Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma sisältää liiton sääntöjen ja vuosikokouksen hyväksymät pitkän aikavälin perusteet liiton toiminnalle sekä toimet vuoden 2018 aikana. Suunnitelma sisältää sitovat suuntaviivat hallituksen ja toimitusjohtajan työlle vuoden aikana. 1. Liiton toiminnan yleinen tarkoitus Sääntöjen määrittelemä liiton tarkoitus Suomen Ammattikalastajaliitto on puoluepoliittisesti sitoutumaton aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä taloudellisesti kannattavaa ja kestävää kalastustoimintaa. Liitolla on myös elinkeinoon liittyvä luonto-, ympäristö- ja kulttuuriperintötehtävä. Perusperiaatteet liiton toiminnassa Liiton jäsenet toimivat avomerellä, rannikkoalueella, saaristossa ja sisävesialueella. Liitto ottaa huomioon ja edustaa tasapuolisesti kaikkia ammattikalastajaryhmiä ja kalastusmuotoja. Liiton päätehtävänä on elinkeinolle hyväksytyn strategian toteuttaminen. Liiton tehtävänä on myös elinkeinon kehittäminen sekä sisäisen tiedotus ja ulkoinen viestintä, yhteistyö sidosryhmien kanssa ja tarvittavan rahoituksen järjestäminen liiton toiminnalle. Liiton toiminnan arvot ovat asiallisuus, rehellisyys, avoimuus ja luottamuksellisuus. 2. Liiton strategiat ja suunnitelmat Liiton säännöt muutettu 2017 ja liitossa on siirretty suoraan jäsenyyteen. Liiton strategia vuosille muodostaa perustan liiton edunvalvontatyölle (hyväksytty maaliskuu 2013). Strategian linjaukset ja tavoitteet ohjaavat edunvalvontatyötä. Strategiaan liittyy myös vastuullisen toiminnan periaatteet sekä rannikko- ja sisävesikalastuksen hyvän käytännön ohjeet, jotka päivitetään vuoden aikana. Liiton strategiat tarkistetaan vuoden aikana MSC-arvioinnin yhteydessä. Liiton viestintäsuunnitelma on hyväksytty elokuussa 2013 (tarkistus 2015). 3. Työohjelma vuodelle 2018 Toimintavuodelle suunnitellut toimet ilmenevät seuraavien osa-alueiden alla:

2 1. JÄRJESTÖTYÖ HALLITUS VUOSIKOKOUS HALLINTO 3 kokousta, josta yksi kesäkokous elokuussa vuosikokous 22.3 Helsingissä Kalaviikon yhteydessä johtajasopimuksen laadinta alkaen, vuoden suunniteltu työpanos 100 prosenttia Tiliaktiiva Oy, kirjanpito jatkuu Peter Palmu, tilintarkastus jatkuu jäsenrekisterin ylläpito, tietotoimisto.fi rekisterinä toimintatuki aluejärjestöille, ennakkohaku helmikuussa, lopullinen tuki jälkikäteen jäsenmaksulaskutus, perusjäsenmaksu helmikuu ja liikevaihtoperusteinen heinäkuu tietoturva-asetuksen huomioiminen liiton ja elinkeinon strategian päivittäminen kesäkokouksessa hallituksen osallistuminen Kalaviikko 2018 tapahtumaan vuoden 2019 toimintatuen varmistaminen 2. EDUNVALVONTA KIINTIÖT VALVONTALAIN MUUTOS RANNIKKOKALASTUKSEN KRIISI HYLJE MERIMETSO KALASTUKSEN KEHITTÄMISRYHMÄ toimijakohtaisten kiintiöjärjestelmän seuranta Pohjanlahden silakan kiintiömuutos ICES neuvonanto vuodelle 2019 kiintiöprosessiin liittyvä edunvalvonta, MMM, eduskunta ja BSAC kiintiövaihtojen edistäminen hallituksen esitys ja lain käsittely eduskunnassa vuoden toimintateemana, tiedotuksellinen elementti vuoden aikana rannikkokalastuksen tilanne ja tarvittavat toimet hyljekantojen hallintosuunnitelman päivitys hylkeiden vaikutukset kalakantoihin metsästys alueelliset toimintasuunnitelmat merimetsokannan vaikutukset kalakantoihin osallistuminen työskentelyyn

3 SUOMEN EMKR SEURANTAKOMITEA JA TOIMINTAOHJELMAN MUUTOS KALASTUSLAKI osallistuminen seurantaryhmän työhön vaikuttaminen muutostekstiin vaikuttaminen seuraavan rakennekauden sisältöön ja tukiehtoihin, tulee olla mahdollistava mahdolliset muutokset kalastuslakiin, vaikuttaminen kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmat, ammattikalastukseen soveltuvat alueet MAAKUNTAUUDISTUS KALASATAMARYHMÄ uudistuksen seuranta ja vaikutukset kalataloushallintoon työn loppuun saattaminen KARPOLAR-HANKE EDUSKUNTAVAALIT 2019 MERIALUESUUNNITTELU SUOMENLAHDEN SUOJELUALUEET NORD STREAM 2 BALTIC CONNECTOR DIMECC työhön osallistuminen vaikuttaminen seuraavan hallitusohjelman sisältöön, kalastuselinkeinon huomioiminen prosessin seuranta ja vaikuttaminen prosessin seuranta ja vaikuttaminen lupavaiheen seuranta ja korvausten mahdollinen maksatus valitus ja korvausneuvottelut valitus ja mahdollinen sopimus pilottihanke, rysän suojaaminen kiellolla EU-ASIAT turskan, silakan ja kilohailin hoitosuunnitelman muutos monivuotinen lohikantojen hoitosuunnitelma Itämeren tekniset säädökset PAH-poikkeus 3. KEHITTÄMINEN TYÖTEHOSEURA TTS palveluiden myynti kalastusyrityksen työkalupakki ja loppuseminaari syksy 2018

4 MSC oma EMKR-hanke suunnitelman mukaan KALAVIIKKO 2018 TUKALA KAPYYSI oma EMKR-hanke suunnitelman mukaan kumppanuussopimus Luken kanssa, työohjelman mukaan omien verkkosivujen ylläpito jätteiden kerääminen merestä, mahdollinen EMKRhanke (SYKE), osallistuminen (haamuverkot ym.) 4. TIEDOTUS KALATALOUDEN EDISTÄMINEN TIEDOTUSPALVELUIDEN MYYNTI MMM:n myöntämä rahoitus, erillisen hankesuunnitelman mukaisesti kalastajayrityksille suunnattu tiedotus ( ja kehittämistoimet, muun muassa hyvän käytännön ohjeiden päivitys noin 25 % kokonaistyöpanoksesta palveluiden myynti omakustannushintaan 5. YHTEISTOIMINTA PRO KALA ELKA BSAC jäsenyys hallitustyöskentely markkinoinnin innovaatio-ohjelma osallistuminen työskentelyyn, asialistojen valmistelu jäsenyys, edustajana Sami Veneranta

5

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Toimintasuunnitelma sisältää liiton sääntöjen ja vuosikokouksen hyväksymät pitkän aikavälin perusteet liiton toiminnalle sekä toimet vuoden 2019 aikana. Suunnitelma sisältää

Lisätiedot

UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN

UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN tilannekatsaus TOIMEENPANO Yhteistyö Mukana kalastusjärjestöt, tutkimus, yhteistyöryhmät ja hallinto Oppiminen Uusi säädöksiä ja toimintatapoja Tieto ja tiedotus Seurantaa,

Lisätiedot

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto turvaa kalakantojen elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Ylijohtaja Juha S. Niemelä Luonnonvaraosasto Maa- ja metsätalousministeriö 7.1.2016 1 KÄRKIHANKKET

Lisätiedot

Ohjelma Torstai Euroopan meri- ja kalatalousrahaston toimintaohjelma ja kalatalouden innovaatio-ohjelmat

Ohjelma Torstai Euroopan meri- ja kalatalousrahaston toimintaohjelma ja kalatalouden innovaatio-ohjelmat KALATALOUDEN INNOVAATIOPÄIVÄT 2017 Tampere 9.-10.11.2017 Paikka Hotelli Scandic City Tampere Hämeenkatu 1, 33100 Tampere Ohjelma Torstai 9.11. Euroopan meri- ja kalatalousrahaston toimintaohjelma 2014-2020

Lisätiedot

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019 Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien

Lisätiedot

välinen kumppanuusohjelma

välinen kumppanuusohjelma ohjelma Kalatalouden innovaatiopäivät 2017 Tampere Ari Leskelä, Luke Tausta EU:n yhteinen kalastuspolitiikka (CFP regulation 1380/2013) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta

Lisätiedot

Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä

Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä Tapio Hakaste, mmm 3.11.2015 6.11.2015 1 Sisältö Muutama sana toiselta rajajoelta Lohi- ja meritaimenstrategian toteutus Kalastuslain toimeenpano 6.11.2015

Lisätiedot

EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet

EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet Viking Amorella: tiedostus- ja koulutusristeily 3.2. 2016 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho VARELY/ Kalatalouspalvelut

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Maakuntien ja MMM:n toimialan vuorovaikutuksen simulointi luonnonvaratehtävissä Tampere 26.1.2018 Osastopäällikkö

Lisätiedot

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Jari Setälä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily Viking Grace 6.2.2013 Esityksen rakenne Mitä kestävyydellä tarkoitetaan?

Lisätiedot

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Kalatalouden ympäristöohjelma Hanke on osittain Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoittama YMPÄRISTÖOHJELMAN TAUSTALLA OLEVAT EU:N LINJAUKSET JA EMKR -TOIMINTAOHJELMA

Lisätiedot

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy

Lisätiedot

LIITON SÄÄNNÖT

LIITON SÄÄNNÖT LIITON SÄÄNNÖT 7.4.2017 (VOIMASSA OLEVAT SÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY VUOSIKOKOUKSESSA 14.3.2002 JA YLIMÄÄRÄISESSÄ KOKOUKSESSA 26.4.2002, MUUTETTU 16.1.2009/13.3.2009, MUUTETTU 19.3.2010/18.3.2011, MUUTETTU 3.3.2017/7.4.2017)

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere 26.1.2018 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho 26.1.2018 5.2.2018 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 1 Nykytila:

Lisätiedot

Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia?

Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia? Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto ry Teemu Tast Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia? Ammattikalastuksen merkitys Troolikalastus Rysäkalastus Verkkokalastus Sisävesikalastus Hylkeet ja merimetsot

Lisätiedot

valtioneuvoston asetuksen 6 ia 13 :ien muuttamisesta

valtioneuvoston asetuksen 6 ia 13 :ien muuttamisesta Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ K2) 20.3.2017 MMM018:00/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KAUPALLISEN KALASTUKSEN KIINTIÖJÄRJESTELMÄSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Ajankohtaista kalataloudesta Etelä-Karjalan kalatalouskeskus 24.4.2018 Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Esityksen sisältö Kalatalouden yleistilanne Kalatalousalueet ja osakaskunnat Käyttö-

Lisätiedot

Lohen elämänkierto. Kutu yleensä kerran elämässä: Useita kertoja kutemaan selviytyy vähäisenkin kalastuksen tilanteessa vain 5-20% lohista

Lohen elämänkierto. Kutu yleensä kerran elämässä: Useita kertoja kutemaan selviytyy vähäisenkin kalastuksen tilanteessa vain 5-20% lohista Lohen elämänkierto Syönnösvaellus merellä 1-4 vuotta Kutuvaellus rannikolla touko-elokuu Lohen viljely ja istutukset: Kudun sijaan mädin lypsy, hedelmöitys ja hautominen sekä poikaskasvatus viljelylaitoksissa

Lisätiedot

Kalataloushallinto toimialansa edistäjänä ja kalavarojen hoitajana

Kalataloushallinto toimialansa edistäjänä ja kalavarojen hoitajana Kalataloushallinto toimialansa edistäjänä ja kalavarojen hoitajana Arviointikyselyn tulokset vuodelta 2018 Kaija Saarni, Jari Setälä, Pekka Salmi, Juhani Mellanoura ja Karipekka Byman Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014

Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014 Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 5.2.2014 1 Toimialan ja sen hallinnon tulevaisuus?

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho V-S ELY-keskus/Kalatalouspalvelut Pohjanlahden kalastusaluepäivät, Seinäjoki 19.-20.10. 2017 1 Kestävyys Tarve

Lisätiedot

TUTKIJOIDEN JA KALASTAJIEN VÄLINEN KUMPPANUUS. Kalojen vierasaineiden ja ympäristön tilan seurantojen kehittäminen.

TUTKIJOIDEN JA KALASTAJIEN VÄLINEN KUMPPANUUS. Kalojen vierasaineiden ja ympäristön tilan seurantojen kehittäminen. TUTKIJOIDEN JA KALASTAJIEN VÄLINEN KUMPPANUUS Kalojen vierasaineiden ja ympäristön tilan seurantojen kehittäminen Panu Rantakokko 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ YMPÄRISTÖSEURANNOISTA Kansallinen vaarallisia kemikaaleja

Lisätiedot

Kalatalousalueiden 1. kokous

Kalatalousalueiden 1. kokous Kalatalousalueiden 1. kokous Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut Rannikon kalatalousaluepäivät 31.10.2018 Turku Kalastuslain toimeenpanon aikataulu 2018-2020 2018 ELY-keskus

Lisätiedot

Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen

Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Kalafoorumi 11.9.2014 Kalatalousneuvos Risto Lampinen Maa- ja metsätalousministeriö Venäjän pakotteiden vaikutukset kalatalouteen Suorat vaikutukset Kalan vientikiellolla

Lisätiedot

Kalatalouden Markkinointiohjelma. Kalatalouden Innovaatiopäivät Tampere

Kalatalouden Markkinointiohjelma. Kalatalouden Innovaatiopäivät Tampere Kalatalouden Markkinointiohjelma Kalatalouden Innovaatiopäivät Tampere 9.-10.11.2017 Kalatalouden markkinointiohjelman tavoite Tavoite Kalatalouden markkinointiohjelma edistää EMKR toimintaohjelman 2014-2020

Lisätiedot

Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä

Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä 18.9.2014 Kuntoutuksen toimialayhdistys Mika Pekkonen Hallituksen puheenjohtaja 1 Kuntoutuksen toimialayhdistys o Perustettu maaliskuussa 2011 o o o

Lisätiedot

Kalastuslain kokonaisuudistus

Kalastuslain kokonaisuudistus Kalastuslain kokonaisuudistus Kalastusneuvos Eija Kirjavainen MMM, kala- ja riistaosasto HANKKEEN TAUSTA Kalastuslain kokonaisuudistus on Matti Vanhasen IIhallituksen ohjelmassa Hallitusohjelma: Käynnistetään

Lisätiedot

Kalataloushallinnon ajankohtaisia asioita

Kalataloushallinnon ajankohtaisia asioita Kalataloushallinnon ajankohtaisia asioita Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily 2015 - Muutosten vuosi - 5.2.2015 Kalatalousneuvos Risto Lampinen Maa- ja metsätalousministeriö, Luonnonvaraosasto 10.2.2015

Lisätiedot

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 - Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily 5.2.2014, Turku Risto Lampinen maa- ja metsätalousministeriö 1 Keskeisiä tulevia muutoksia Hallinnon strategiat

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Meripolitiikan kehittäminen

Meripolitiikan kehittäminen Meripolitiikan kehittäminen Turun ja Varsinais-Suomen meripäivä 1.2.2017 Jussi Soramäki EU-erityisasiantuntija Valtioneuvoston kanslia Meripolitiikan keskeisiä toimijoita Keskeiset ministeriöt VNK, LVM,

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2019

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2019 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2019 14.6.2018 MmV, Eduskunta Tapani Pakarinen Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Suomen kalatalous. EU Kalat III Seminaari. Erikoistutkija Jari Setälä Helsinki Säätytalo. Luonnonvarakeskus.

Suomen kalatalous. EU Kalat III Seminaari. Erikoistutkija Jari Setälä Helsinki Säätytalo. Luonnonvarakeskus. Suomen kalatalous EU Kalat III Seminaari Luonnonvarakeskus Erikoistutkija Jari Setälä 25.10.2018 Helsinki Säätytalo Elintarvikekalan kotimarkkinoiden kehitys 1981-2017 fileepaino Kalan kaupallinen kysyntä

Lisätiedot

MMM:n ajankohtaiskatsaus

MMM:n ajankohtaiskatsaus MMM:n ajankohtaiskatsaus MMM/LVO Risto Lampinen Tiedotus- ja koulutusristeily ammattikalastajille 2016 3.-4.2.2016, Turku 15.3.2016 1 Esityksen sisältö Uusi kalastuslaki ja asetus ammattikalastuksen näkökulmasta

Lisätiedot

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelman hankkeiden valintaperusteet

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelman hankkeiden valintaperusteet Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelman 14 hankkeiden valintaperusteet Hyväksytty seurantakomitean kokouksessa 21.9.15 1 Sisällys Johdanto... 4 1 Yleiset tukiedellytykset... 5 2. Toimenpidekohtaiset

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM Hankkeen tausta Voimassa oleva kalastuslaki on pääosin valmisteltu1970-luvulla

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 12.6.2015 YmV, Eduskunta Jari Raitaniemi Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus Käyttö- ja hoitosuunnitelmat Kaupallinen kalastus Malin Lönnroth KKL Turku 31.10.2018 Sisältö Kaupallinen kalastus käyttö- ja hoitosuunnitelmissa Lain asettamat vaatimukset Sijainninohjaus Soveltuvat pyydykset

Lisätiedot

SILAKALLE MSC-MERKKI?

SILAKALLE MSC-MERKKI? SILAKALLE MSC-MERKKI? KIM JORDAS, SUOMEN AMMATTIKALASTAJALIITTO SAKL RY KALAFOORUMI 13.5.2016 HELSINKI ESITYS Mikä on MSC? Miksi SAKL lähti selvittämään? Miten prosessi edennyt? DNV esiarviointi: Silakan

Lisätiedot

Kiehtovat kalavedet. Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategia

Kiehtovat kalavedet. Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategia Kiehtovat kalavedet Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategia 2014 2020 SISÄLTÖ KALATALOUDEN KEHITTÄMISTYÖKALUT ALUEEN ESITTELY KAUSI 2009 2014 KEHITTÄMISSTRATEGIA 2014-2020 RAHOITUSKEHYS PÄÄTÖKSENTEKO

Lisätiedot

KALATALOUDEN PAIKALLISLÄHTÖISTÄ KEHITTÄMISTÄ

KALATALOUDEN PAIKALLISLÄHTÖISTÄ KEHITTÄMISTÄ KALATALOUDEN PAIKALLISLÄHTÖISTÄ KEHITTÄMISTÄ 27.2.2013 Petri Rannikko WWW.KALASTUSPUISTO.FI Kalatalousryhmät ovat yksi Euroopan kalatalousrahaston (EKTR) toimintalinjoista Tavoitteena tukea kalatalouden

Lisätiedot

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2). 1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,

Lisätiedot

Ehdotus Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi näkökohtia

Ehdotus Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi näkökohtia Ehdotus Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2017 - näkökohtia 27.9.2016 MmV, Eduskunta Tapani Pakarinen Kilohailikannan saalis, vuosiluokkien runsaus, kalastuskuolevuus

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalatiestrategian taustaa ( Vanhasen II) hallitusohjelmaan sisältynyt asia Hanketta valmisteli

Lisätiedot

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020 Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR 2009-2014 Hankkeiden lukumäärä hylätty 22 keskeytetty 6 kesken 36 hyljesietopalkkiot

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö KIRKAS SUUNTA JA IHMISTEN VOIMA PÄIVIEN TEEMA: LAIN TAVOITTEET YHTEISTYÖSSÄ KUMPPAANUUDEN

Lisätiedot

Aluehallintouudistus vaikutukset kalataloushallintoon

Aluehallintouudistus vaikutukset kalataloushallintoon Aluehallintouudistus vaikutukset kalataloushallintoon ELY-keskus kaupallisen kalastuksen palvelijana Tiedotus- ja koulutusristeily ammattikalastajille Viking Line 8.2.2017 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta.-aho

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi?

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistyksen toiminta-ajatus Onko meillä yhteinen näkemys siitä, miksi yhdistys on olemassa?

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 27.1.2016 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät

Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät 1.12.2016 Juha S. Niemelä Maa- ja metsätalousministeriö 1 Maakuntien luonnonvaratehtävät Maakuntalakiluonnos: 6. Maakunnan tehtäväalat Maakunta hoitaa

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018 7.6.2017 MmV, Eduskunta Jari Raitaniemi Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Paljonko silakkaa kalastetaan, mikä on sen arvo ja mihin se menee?

Paljonko silakkaa kalastetaan, mikä on sen arvo ja mihin se menee? Paljonko silakkaa kalastetaan, mikä on sen arvo ja mihin se menee? Rannikkokalastuksen kannattavuuslaskentaohjelman esittely Jari Setälä Jari Setälä Riista- ja kalatalouden ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

Luonnonvarataloustieteen näkökulmiakansallisen lohistrategiansuunnitteluun

Luonnonvarataloustieteen näkökulmiakansallisen lohistrategiansuunnitteluun Luonnonvarataloustieteen näkökulmiakansallisen lohistrategiansuunnitteluun Erikoistutkija Soile Kulmala SYKE/LYNET Esitetyt tutkimustulokset on tuotettu yhteistyössä: Maija Holma, Katja Parkkila, Emmi

Lisätiedot

Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu. Jari Leskinen Lapin ELY -keskus

Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu. Jari Leskinen Lapin ELY -keskus Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu Jari Leskinen Lapin ELY -keskus Kalastuslaki Tämän lain tarkoituksena on parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon perustuen järjestää kalavarojen Kalatalousalueen

Lisätiedot

Kalatalouden innovaatiopäivät , Vantaa

Kalatalouden innovaatiopäivät , Vantaa Kalatalouden innovaatiopäivät 8.11.2018, Vantaa Innovaatio-ohjelmien tavoitteet ja jatko Risto Lampinen, MMM/LVO 1 Perusidea: Innovaatio-ohjelma kasvun edistäjänä Tavoitteena päämäärätietoinen, verkostomainen,

Lisätiedot

JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue.

JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterin ennakkotarkastus suoritettu 16.4.2007 hyväksyntä 5.6.2009 Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa tehdyt 2 pientä muutosta on lihavoitu. JÄSENYHDISTYSTEN

Lisätiedot

Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja

Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja Suomalainen ammattimainen lohenkalastus on romahtanut koko Pohjanlahdella ja loppunut Itämerellä käytännössä

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 13.12.2018 1 Valtakunnallinen tilanne Hallitus on sitoutunut viemään uudistuksen maaliin suunnitellusti kohti monialaisia maakuntia Perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

Tuottajaorganisaatiot

Tuottajaorganisaatiot Juhani Heikkilä, Maaseutuvirasto Puh. 0295 31 2352 juhani.heikkila@mavi.fi Mikä on tuottajaorganisaatio? Jonkin maataloustuotteen tai -tuotealan tuottajien yhteenliittymä, joka on hakenut ja saanut tuottajaorganisaatiostatuksen

Lisätiedot

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Omaishoito Saamelaisalueella Toiminnanjohtaja 5.4.2019 SámiSoster ry Tarkoituksena on valvoa, ylläpitää ja edistää saamelaisten asemaa, oikeuksia ja hyvinvointia alkuperäiskansana sosiaali- ja terveysalalla

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Jäsenyys ja jäsenhankinta

Jäsenyys ja jäsenhankinta Jäsenyys ja jäsenhankinta Suomen Vanhempainliitto 8.11 Helsinki 24.11.2015 8.11.2017 Vanhempainyhdistys toiminta lähtee paikallista tarpeista perustuu vapaaehtoisuuteen toimii kaikkien lasten ja nuorten

Lisätiedot

Vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategia

Vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategia Vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategia 2 / VAPAA-AJAN KALATALOUDEN KEHITTÄMISSTRATEGIA TAHTOTILA JA TAVOITTEET Lähivuosina vapaa-ajankalastus on suosittu ja yhteiskunnallisesti arvostettu luontoharrastus,

Lisätiedot

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö: Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään

Lisätiedot

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 16.3.2018 Polvijärvi Kalatalousaluejakopäätökset julki joulukuussa 2017, valitusaika päättyi 19.1.2018. Päätöksiin

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelman hyväksymismenettely ELYkeskuksessa. Hannu Salo Pohjois-Savon ELY-keskus, Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Käyttö- ja hoitosuunnitelman hyväksymismenettely ELYkeskuksessa. Hannu Salo Pohjois-Savon ELY-keskus, Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Käyttö- ja hoitosuunnitelman hyväksymismenettely ELYkeskuksessa 1 Käyttö- ja hoitosuunnitelman käsittely 1) Kalatalousalue laatii ehdotuksen alueensa kalavarojen käyttö- ja hoitosuunnitelmaksi (36 ) 2)

Lisätiedot

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen 17.9.2015

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen 17.9.2015 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen 17.9.2015 Ehdotus neuvoston asetukseksi eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Lohi (Salmo salar), Unionin vedet osa-alueilla (Pääallas ja Pohjanlahti)

Lohi (Salmo salar), Unionin vedet osa-alueilla (Pääallas ja Pohjanlahti) WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Maa- ja metsätalousministeriö 5.9.2016 VIITE: ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ KOMISSION EHDOTUKSESTA ERÄIDEN

Lisätiedot

Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohen TAC

Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohen TAC Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2017-00371 LVO Bondestam Orian 01.06.2017 Asia Kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICES:in suositukset vuoden 2018 TAC:sta Itämeren kalakannoille Kokous

Lisätiedot

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020 1 Seinäjoen Yrittäjät ry Strategiset linjaukset 2015 2020 2 Strategia 2015-2020 MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Jäsenyritysten suunnitelmallinen ja johdonmukainen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Sinisen biotalouden näkymät. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015

Sinisen biotalouden näkymät. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015 Sinisen biotalouden näkymät Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015 Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa talouden uutta aaltoa, jossa resurssiviisaus ja luonnonvarojen

Lisätiedot

HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki)

HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki) HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki) Eduskuntakäsittely Maa- ja metsätalousvaliokunta Risto Lampinen Maa- ja metsätalousministeriö/ Luonnonvaraosasto

Lisätiedot

Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Ajankohtaiset kuulumiset

Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Ajankohtaiset kuulumiset Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Ajankohtaiset kuulumiset kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Varsinais-Suomen ELY-keskus Kari Ranta-aho 4.12.2017 1 EMKR rahoituksen rakenne Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa?

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Päivi Eskelinen ja Matti Salminen Luonnonvarakeskus Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Helsinki 1 Miksi tieto on tärkeää?

Lisätiedot

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja Kokouskutsu Tehyn Vapaat Vaikuttajat ry 1/2014 Elin: Hallitus Aika: 3.2.2014 klo 17.30 Paikka: Messukeskus, Helsinki Asialuettelo Pykälä Käsiteltävä asia 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 10.6.2015 MmV, Eduskunta Tapani Pakarinen Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari 25.1.2018 Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus / kalatalouspalvelut-yksikkö Helsingin aluetoimisto 1 Sisältö 1. Kalakannat

Lisätiedot

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelman hankkeiden valintaperusteet

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelman hankkeiden valintaperusteet Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelman 2014 2020 hankkeiden valintaperusteet Hyväksytty seurantakomitean kokouksessa 14.11.2017 1 Sisällys Johdanto... 4 1 Yleiset tukiedellytykset...

Lisätiedot

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Veli-Matti Kaijomaa Kalatalouspäällikkö Pohjois-Karjalan TE-keskus Suomen nykyinen kalastuslaki astui voimaan vuoden 1983 alusta. Tuolloin uudistuksen tavoitteena

Lisätiedot

EMKR Uuden ohjelmakauden valmistelu. Lakimies Okku Kalliokoski

EMKR Uuden ohjelmakauden valmistelu. Lakimies Okku Kalliokoski EMKR 2021-2027 Uuden ohjelmakauden valmistelu Lakimies Okku Kalliokoski 23.5.2019 Tulevan ohjelmakauden rahoituskehys 2 Neljä painopistettä 1. Kestävän kalastuksen edistäminen ja meren elollisten luonnonvarojen

Lisätiedot

Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Suomen toimintaohjelman strategia ja saavutukset. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö

Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Suomen toimintaohjelman strategia ja saavutukset. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Suomen toimintaohjelman strategia ja saavutukset Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Suomen toimintaohjelman rahoitus Ohjelma sisältää yhteensä 35 toimenpidekokonaisuutta

Lisätiedot

Kalatalouden Markkinointiohjelma

Kalatalouden Markkinointiohjelma Kalatalouden Markkinointiohjelma Kalatalouden markkinointiohjelma Esityksen sisältö Tavoite Toteuttajat ja toimintatavat Toimenpiteiden periaatteet Keskeiset teemat Kestävästi tuotettujen kalatuotteiden

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

Hyvä hallitustyöskentely toimiva hallitus ja päätöksenteko

Hyvä hallitustyöskentely toimiva hallitus ja päätöksenteko Hyvä hallitustyöskentely toimiva hallitus ja päätöksenteko Järjestökoulutus, Joensuu 6.2.2018 Anna-Kristiina Mikkonen, pääsihteeri Muokannut Sara Salonen Sisällys 1) Hallitus on tiimi 2) Onnistunut ja

Lisätiedot

Luonnonvarakeskuksen asiantuntijana erikoistutkija Atso Romakkaniemi

Luonnonvarakeskuksen asiantuntijana erikoistutkija Atso Romakkaniemi 22.9.2016 Luke 1956/00 00 02 00/2016 Eduskunta Ympäristövaliokunta ymv@eduskunta.fi Viite: Ympäristövaliokunnan kutsu 9.9.2016 Asia: E 82 /2016 vp Valtioneuvoston selvitys: Ehdotus neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille 2016-2022 Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus 2.3.2015 Merenhoidon suunnittelu Meristrategiadirektiivi 2008 Laki vesien- ja merenhoidosta (muutos) 2011 Suomen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys Johdanto 1 Hallinto 1 Talous 2 Vuoden 2019 toiminta 2 Kumppaniyhteistyö 3 Stipendit 3 Viestintä

Lisätiedot

Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous

Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous 23.9.2016 VIITE: ASIA: Asiantuntijapyyntö / E 82/2016 vp

Lisätiedot