Kouvolan kaupunki. Haja-asutusalueiden vesihuollon rahoitusohjelma vahv. kh

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kouvolan kaupunki. Haja-asutusalueiden vesihuollon rahoitusohjelma vahv. kh 2.1.2012 18"

Transkriptio

1 Kouvolan kaupunki Haja-asutusalueiden vesihuollon rahoitusohjelma vahv. kh

2 Sisällysluettelo 1 Johdanto Vesihuollon tukeminen Kouvolan kaupungissa v Tuen perusteet Avustusperusteet Lainojen vakuudet Neuvonta ja muut tukipalvelut Suunnitelma avustusten jakamiseksi vuosina Liitetaulukko: Avustusohjelma ja kartta kohteista (vuotuinen rahoitus )... 7 kannen valokuvat Seppo Purontakanen

3 Kouvolan kaupunki 3 (8) 1 Johdanto 1.1. Rahoituksen toteutuminen uuden Kouvolan aikana Vuoden 2009 alusta lukien Kouvolan kaupunki jatkoi maaseudun vesiverkostojen rakentamisen tukemista pääosin liittyneiden kuntien periaatteilla. Kaupunginhallitus hyväksyi rahoitusohjelman Ohjelmassa jatkettiin jo aloitettujen tai vanhoissa kunnissa vireillä olleiden hankkeiden rahoittamista. Mukaan on otettu lisäksi neljä täysin uutta kohdetta. Ensisijaisesti rahoitus suunnattiin niille osuuskunnille, jotka ovat saaneet ELY-keskuksen avustusta ja maksatuksen ehtona on ollut kuntarahoituksen toteutuminen. Kaupungin avustus on ollut pääsääntöisesti 25 % hyväksyttävistä kustannuksista. Vuotuinen avustusmääräraha on ollut Määrä on perustunut kuntaliitossopimukseen ja lakkautettujen kuntien toteutuneeseen avustustasoon. Vuotuiset avustukset on jakanut maaseutulautakunta. Kaikki osuuskunnat ovat saaneet kaupungin takauksen rakentamislainalle. Vesihuoltorakentamisen ja rahoituksen tarve on perustunut haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen täytäntöönpanoon ja sen alkuperäiseen aikatauluun. Tavoitteeksi esitettiin myös muut vesiensuojelunäkökohdat, puhtaan veden tarve sekä maaseudun kehittäminen. Taulukko 1. Avustukset MAASEUDUN VESIHUOLTO HANKKEIDEN RAKENNUS- JA AVUSTUSTILANNE / H.Pellinen KOH- KOHDE RAK. HANKK. LIITT KOK.AV. AVUS- AVUSTA- AVUSTUS AVUSTA- HANKK. TEEN osuuskunta KUST. RAKENT. KIINT. TARVE TETTU MATTA, -09 V MATTA TILANNE NRO rakennusalue VUOSI KPL 1. Etelä-Elimäen vesiosk. 1. vaihe, lisäbudj valmis 2. Marinkylän vok valmis 3. Anjalan vh.osuuskunta, 1. ja 2. rak.vaihe valmis 4. Väliväylän vh.osk, 2. rak.vaihe valmis 5. Okankylän vh.osk, 4. rak.vaihe, Pokink valmis 6. Jyräänkoski-Hyppälä vh.osk, Mieho valmis 7. Myllykosken itäpuolen vok, 1. rak.vaihe valmis 8. Hirvelän vok, jatkohanke valmis 9. Myllykosken Yläpään vok, Perätalonkuja valmis 10. Anjalan vhosk, 4. rak.vaihe, Uotilanmäki valmis 11. Pohjois-Sippolan vok, Enäjärvi valmis 12. Kustaa III vesi- ja viem.osk, runkoverkko valmis 13. Kustaa III vesi- ja viem.osk, ELY-kesk. rah valmis 8/ Väliväylän vh.osk, 3. rak.vaihe valmis 6/ Etelä-Elimäen vesiosk. 2. rak.vaihe valmis 6/ Pohjois-Sippolan VOK, Savero-Utti valmis 6/ Lintukymin vesihuolto-osuuskunta rak. 4 /11=> 18. Muhjärven vesihuolto-osuuskunta rak Veskansan vok, laajennusosa rak Keltin vesihuolto-osuuskunta rak Takamaan vesiosuuskunta, viemäröinti toimiva osk 22. Liikkalan vesihuolto osk. per Pohjois-Valkealan vh.osk, 1. rak.vaihe osk. per Pohjois-Valkealan vh.osk, 2. rak.vaihe osk. per YHTEENSÄ SELITYKSET: KOHTEET RAKENNETTU, RAKENTAMINEN MENEILLÄN TAI RAKENTAMISEN VALMISTELU MENEILLÄÄN KOHTEET VALMISTELUSSA

4 Kouvolan kaupunki 4 (8) Taulukko 2 Kouvolan kaupunginvaltuuston myöntämät lainatakaukset vesiosuuskunnille Vesihuolto-osuuskunta Lainamäärä Lainan myöntäjä Laina-aika v Kv päätös Etelä-Elimäki Länsi-Kymen OP Hirvelä Kymijoen OP Keski-Jaala Kouvolan seudun OP Keltti Tapiola Pankki Oy Kustaa III Länsi-Kymen OP Lintukymi Nordea Pankki Suomi Oyj Marinkylä Kymijoen OP Muhjärvi Kymijoen OP Pohjois-Sippola 1. vaihe Kymijoen OP , tark. Pohjois-Sippola 1. vaihe, muutos Kymijoen OP Väliväylä, 3. vaihe Kuntien Eläkevakuutus Väliväylä, 3. vaihe lisärahoitus Nordea Pankki Suomi Oyj YHTEENSÄ MENNESSÄ Taulukko 3 Kouvolan kaupungin vastuulla olevat vesiosuuskuntien lainat vuosittain , , ,09 Taulukko 4 Hankkeiden avustukset vuosina 2009 ja 2010 KOHDE AVUSTETTU AVUSTETTU osuuskunta V V rakennusalue 1 Anjalan vh.osuuskunta, 3. rak.vaihe Etelä-Elimäen vesiosk 1. vaihe Keski-Valkealan vh.osk, 2. rak.vaihe Myllykosken itäp. vok, 2. rak.vaihe Marinkylän vok Anjalan vh.souuskunta, 1. ja 2. rak.vaihe Väliväylän vh.osk, 2. rak.vaihe Okankylän vh.osk, 4. rak.vaihe, Pokink Jyräänkoski-Hyppälä vh.osk, Mieho Myllykosken itäpuolen vok, 1. rak.vaihe Rahikkalan Vok 12 Lakeatien vesihuoltohanke, 4 kiinteistöä YHTEENSÄ

5 Kouvolan kaupunki 5 (8) 2 Vesihuollon tukeminen Kouvolan kaupungissa v Tuen perusteet Tässä kappaleessa on esitetty avustamisen ja muun tukemisen perusteet. Vesiosuuskuntien koko tuki muodostuu seuraavista osista: avustus verkoston rakentamiseen lainojen vakuudet neuvonta ja muut tukipalvelut 2.2 Avustusperusteet 1. Avustus voidaan myöntää kaupunkien vesihuoltolaitosten (Kouvolan vesi, Kymen Vesi Oy) toimintaalueen ulkopuolella sijaitsevalle vesihuoltohankkeelle 2. Hakijana voi olla yksityinen, yleishyödyllinen, järjestäytynyt yhteisö (pääsääntöisesti osuuskunta), jonka osakkaina ja liittyjinä ovat toiminta-alueen kiinteistönomistajat. Liittyjät voivat olla vakituisen tai vapaa-ajan asunnon omistajia. 3. Avustuksen kohteena voi olla aloittavan yhteisön/osuuskunnan hanke tai jo toimivan vesihuoltoosuuskunnan toiminta-alueen laajennushanke. 4. Avustettavan kohteen uusia liittyjiä tulee olla vähintään viisi. 5. Avustus haetaan kirjallisesti vuosittain ilmoitettavana aikana. Hakemukseen tulee liittää hankkeen yleissuunnitelma ja kustannusarvio sekä muut vaadittavat asiakirjat, mm. selvitys liittyjien määrästä. 6. Avustushakemus on jätettävä ennen hankkeen aloittamista. 7. Avustusta myönnetään 25 % hyväksyttävistä kustannuksista. Osuudesta voidaan poiketa, mikäli hankkeeseen saatavan muun julkisen (tai muun) rahoituksen ehdot niin edellyttävät. Julkisen rahoituksen avustusosuus voi olla hankkeessa yhteensä enintään 50 %. 8. Avustus myönnetään vakinaisesti asuttujen talouksien osalta. Vapaa-ajan asukkaiden laskennallisesta kustannusosuudesta hyväksytään avustettaviksi kustannuksiksi 30 %. Tämä edellyttää, että vapaa-ajan asukkaat eivät muodosta liittyjien enemmistöä. Ohjelmaan sisältyviä uusia avustusperusteita sovelletaan alkaen (kohta 8). Ohjelman kohtaa 8 ei kuitenkaan sovelleta liitteenä 2 olevassa luettelossa mainittuihin hankkeisiin eli näissä hankkeissa vapaa-ajan asuntojen avustettavat kustannukset määritellään samalla tavoin kuin vakinaisilla asunnoilla. 9. Kohteen tulee olla taloudellisesti ja toiminnallisesti perusteltu. Taloudellisen ehdon katsotaan täyttyvän siten, että 9.1. avustusta myönnetään/maksetaan hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista riippumatta enintään 3500 euroa/liittyjä, mikäli kohdasta 7 ei muuta johdu, ja 9.2. hakijan toimittamien laskelmien tulee osoittaa toiminnan taloudellinen kannattavuus sekä uudessa hankkeessa että mahdollisessa aikaisemmassa toiminnassa. Tuloslaskelman tulee osoittaa, että myyntilaskutuksella voidaan hoitaa kaikki toimintakulut ja mahdolliset rahoituskulut sekä näyttää riittävä varautuminen uusintainvestointeihin ja yllättäviin kuluihin. Laskelmat voidaan esittää yritystutkimusneuvottelukunnan lomakkeilla T1 T5, tai vastaavat tiedot muutoin. 10. Avustuspäätökset tehdään vuosittain talousarvioon merkityn määrärahan rajoissa. 11. Avustus maksetaan toteutuneiden kustannusten mukaan. 12. Avustuksen/takauksen myöntäminen velvoittaa tuensaajaa antamaan veden myyjälle seuraavat selvitykset: kartoitukset vesihuoltolinjoista ja -laitteista riittävän valvonnan järjestäminen rakentamisen aikana yhteystietorekisterin toimittaminen ja ajan tasalla pitäminen ajantasaisen asiakasrekisterin ylläpitäminen selvitys veden laadun säilymisen tarkkailusta suunnitelma erityistilanteiden varalle

6 Kouvolan kaupunki 6 (8) esitys yhteistyöstä paikallisen vesilaitoksen kanssa kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteiden kunnon valvonnasta vastuuhenkilön pätevyys (mm. hygieniapassi) 13. Avustuksen ja/tai takauksen myöntäminen velvoittaa tuensaajaa esittämään Kouvolan kaupungille hyväksyttäväksi oman toiminta-alueensa. Kirjanpidossaan tuensaajan tulee noudattaa KILA:n (Kirjanpitolautakunta) suosituksia. 14. Avustuksen ja/tai takauksen myöntäminen velvoittaa tuensaajaa esittämään Kouvolan kaupungille pyydettäessä tiedot toiminnastaan ja taloudestaan. Vuosittain tulee toimittaa tilinpäätöstiedot (tuloslaskelma, tase, toimintakertomus ja tilintarkastajan lausunto). 2.3 Lainojen vakuudet Kaupunki antaa omavelkaisen takauksen ilman vastavakuutta hankkeille, jotka täyttävät edellä avustusperusteissa mainitut ehdot. Takauksen enimmäismäärä on avustusperusteeksi hyväksyttävien kustannusten määrä ottaen huomioon kohdan 8 kustannusrajan lisättynä voimassaolevan arvonlisäveron määrällä. Takausta haetaan erikseen kohdan 5 mukaisesti avustushakemuksen yhteydessä. Takaus myönnetään lainalle, jolla on maksuohjelma ja jonka laina-aika on enintään 10 vuotta. Takaushakemusta koskevat avustusperusteet lukuun ottamatta kohtia 7, 10 ja Neuvonta ja muut tukipalvelut Kaupunki antaa asiantuntija-apua vesihuoltohankkeiden valmisteluun käytettävissä olevien voimavarojen rajoissa. Neuvontaa pyritään järjestämään myös vesihuoltolaitoksena toimimiseen. 3 Suunnitelma avustusten jakamiseksi vuosina Liitteenä on taulukko, jossa on esitetty ohjeellinen suunnitelma Kouvolan kaupungin hajaasutusalueiden vesihuoltoavustusten jakamiseksi. Maaseutulautakunta jakaa avustukset vuosittain kaupunginvaltuuston hyväksymän talousarvion mukaisesti..

7 Kouvolan kaupunki 7 (8) Liitetaulukko: Avustusohjelma ja kartta kohteista (vuotuinen rahoitus ) MAASEUDUN VESIHUOLTO AVUSTUSOHJELMA VV , LUONNOS AVUSTUS /VUOSI / H.Pellinen KOHDE RAK. HANKK. LIITT KOK.AV. AVUSTA- HANKK. AVUSTUS AVUSTUS AVUSTUS AVUSTUS AVUSTUS AVUSTUS AVUSTAosuuskunta KUST. RAKENT. KIINT. TARVE MATTA TILANNE V V V V V V MATTA rakennusalue VUOSI KPL 1. Etelä-Elimäen vesiosk. 1. vaihe, 'lisäbudj.' valmis Marinkylän vok valmis Kustaa III vesi- ja viemäriosuuskunta rakenteilla Anjalan vh.osuuskunta, 1. ja 2. rak.vaihe valmis Väliväylän vh.osk, 2. rak.vaihe valmis Okankylän vh.osk, 4. rak.vaihe, Pokink valmis Jyräänkoski-Hyppälä vh.osk, Mieho valmis Myllykosken itäpuolen vok, 1. rak.vaihe valmis Hirvelän vok, jatkohanke valmis Myllykosken Yläpään vok, Perätalonkuja valmis Anjalan vhosk, 4. rak.vaihe, Uotilanmäki valmis Pohjois-Sippolan VOK, Enäjärvi valmis Väliväylän vh.osk, 3. rak.vaihe rakenteilla Kustaa III vesi- ja viem.osk, runkoverkko valmis Etelä-Elimäen vesiosk. 2. rak.vaihe rakenteilla Pohjois-Sippolan VOK, Savero-Utti rakenteilla Lintukymin vesihuolto-osuuskunta rak. 4/11=> Muhjärven vesihuolto-osuuskunta rak Veskansan vok, laajennusosa rak Keltin vesihuolto-osuuskunta valmistelu Takamaan vesiosuuskunta, viemäröinti valmistelu Liikkalan vesihuolto valmistelu Pohjois-Valkealan vh.osk, 1. rak.vaihe valmistelu 24. Pohjois-Valkealan vh.osk, 2. rak.vaihe valmistelu YHTEENSÄ SELITYKSET: KOHTEET RAKENNETTU, RAKENTAMINEN MENEILLÄN TAI RAKENTAMISEN VALMISTELU MENEILLÄÄN KOHTEET VALMISTELUSSA

8 Kouvolan kaupunki 8 (8)

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Tekninen lautakunta 93 14.12.2016 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013

Lisätiedot

Haja-asutusalueiden vesihuollon rahoitusohjelma

Haja-asutusalueiden vesihuollon rahoitusohjelma Haja-asutusalueiden vesihuollon rahoitusohjelma Mala 41 Kouvolan kaupunginhallitus hyväksyi haja-asutusalueiden vesihuollon toimintaohjelman 1.6. 2009. Ohjelman mukaan maaseutulautakunta on jakanut vesiosuuskunnille

Lisätiedot

LOHJA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 HAJA-ASUTUSALUEIDEN VESIHUOLLON AVUSTUSPERIAATTEIDEN TARKISTAMINEN. Nykyiset avustusperiaatteet ovat seuraavat:

LOHJA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 HAJA-ASUTUSALUEIDEN VESIHUOLLON AVUSTUSPERIAATTEIDEN TARKISTAMINEN. Nykyiset avustusperiaatteet ovat seuraavat: LOHJA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 HAJA-ASUTUSALUEIDEN VESIHUOLLON AVUSTUSPERIAATTEIDEN TARKISTAMINEN 147/74/2011 TEKLA 30 Kaupunginvaltuusto hyväksyi 12.1.2005 21 vesihuoltolaitoksen toimintaalueen ulkopuolisten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 18.05.2016. 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 18.05.2016. 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016 Vesiosuuskuntien avustaminen vuonna 2016 Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti Asemakaavoitus Tiivistelmä Kuopion kaupunki on varannut

Lisätiedot

Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen

Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 118 05.11.2014 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 126 03.12.2014 Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen 365/14.05.00/2012 Kate 05.11.2014

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014:

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014: Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus 372/02.03.06/2014 Kunnanhallitus 03.03.2014 57

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Lisätiedot

Saastamoinen Liisa. ystävällisin terveisin, Susanna Kaitanen, pj. Myllylammen vesiosuuskunta. 3L elokuuta 2015 13:21. Saastamoinen. =!

Saastamoinen Liisa. ystävällisin terveisin, Susanna Kaitanen, pj. Myllylammen vesiosuuskunta. 3L elokuuta 2015 13:21. Saastamoinen. =! Saastamoinen Liisa Lähettäjä: Lähetetty: Vastaanottaja: Kopio: Aihe: Liitteet: Setälä Kari 3L elokuuta 2015 13:21 Saastamoinen Liisa Luukkanen Antti; Nummela Hannu ; Lankinen Tapio; Napari Salme VL: Myllylammen

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki. Maaseutulautakunta 4 04.02.2014. Yksityistieavustusten jakoperusteet 2014 2746/02.04.02/2013

Kouvolan kaupunki. Maaseutulautakunta 4 04.02.2014. Yksityistieavustusten jakoperusteet 2014 2746/02.04.02/2013 4 04.02.2014 Yksityistieavustusten jakoperusteet 2014 2746/02.04.02/2013 Mala 4 Kouvolan kaupungin talousarviossa vuodelle 2014 on varattu yksityisten teiden avustamiseen yhteensä 850.000 euron määräraha.

Lisätiedot

JÄNHIÄLÄN VESIOSUUSKUNNAN TAKAUSHAKEMUS VESIHUOLTOHANKKEEN RAHOITTAMISEKSI. Jänhiälän vesihuolto-osuuskunnan hakemus 29.10.2012:

JÄNHIÄLÄN VESIOSUUSKUNNAN TAKAUSHAKEMUS VESIHUOLTOHANKKEEN RAHOITTAMISEKSI. Jänhiälän vesihuolto-osuuskunnan hakemus 29.10.2012: Kaupunginhallitus 522 19.11.2012 JÄNHIÄLÄN VESIOSUUSKUNNAN TAKAUSHAKEMUS VESIHUOLTOHANKKEEN RAHOITTAMISEKSI 672/10/2012 KH 522 Jänhiälän vesihuolto-osuuskunnan hakemus 29.10.2012: Valtioneuvoston hyväksymä

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston päätöksen 10.4.2014 toimeenpano

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston päätöksen 10.4.2014 toimeenpano Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Kunnanhallitus 179 30.06.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o. Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto

Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto Vesihuoltoavustukset Vesiosuuskuntaseminaari, Vihti 27.9.2008 Ilkka Juva 1 Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto Tehtäviä mm. Vesihuollon yleinen kehittäminen toimialueella Vesihuoltolain valvontaviranomainen

Lisätiedot

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE Tekninen lautakunta 19 02.02.2012 Kunnanhallitus 52 27.02.2012 Valtuusto 27 04.04.2012 Tekninen lautakunta 17 27.02.2014 OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE 379/02.05.01/2012

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Sisältö Lainsäädäntöä ja taustaa Tukimuodot Investointituet Lainatakaukset Neuvonta ja asiantuntija-apu

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2012 Kunnanhallitus Äkäsjoen vesiosuuskunnan hakemus korkotukilainan takaamisesta

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2012 Kunnanhallitus Äkäsjoen vesiosuuskunnan hakemus korkotukilainan takaamisesta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2012 Kunnanhallitus 15.6.2012 Aika Tiistai 19.6.2012 klo 16.00 Paikka Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat nro Liite nro Asia 219 150 Äkäsjoen vesiosuuskunnan hakemus

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Omavelkaisen

Lisätiedot

KYLÄKOKOUS 10.06.2007 VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTO KUMIANTIEN ALUEELLE

KYLÄKOKOUS 10.06.2007 VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTO KUMIANTIEN ALUEELLE KYLÄKOKOUS 10.06.2007 VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTO KUMIANTIEN ALUEELLE OHJELMA Vesiosuuskuntaa valmistelevan työryhmän työn tulokset (Pekka Huomo) Osuuskunnan perustaminen Yhteydet kuntaan, etpähään ja Hämeen

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Sisältö Lainsäädäntöä ja taustaa Tukimuodot Investointituet Lainatakaukset Neuvonta ja asiantuntija-apu

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen Esityksen sisältö Hankkeen taustaa Vastamäen tilanne vesihuollon näkökulmasta Alkuperäinen tavoite Tilanne

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 1 KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2017 1.2.2017 2 1 YLEISTÄ ------------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON

Lisätiedot

Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013

Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013 1(12) RAUTJÄRVEN KUNTA Tekninen keskus 26.1.2009 Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013 ja Vesihuoltohankkeiden avustamisperiaatteet 2(12) SISÄLLYSLUETTELO 1. Vesihuollon nykytila

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

POHJOIS-KUOREVEDEN VESIOSUUSKUNTA 8.3.2006 TOIMINTAKERTOMUS 2005. 1. Yleistä

POHJOIS-KUOREVEDEN VESIOSUUSKUNTA 8.3.2006 TOIMINTAKERTOMUS 2005. 1. Yleistä POHJOIS-KUOREVEDEN VESIOSUUSKUNTA 8.3.2006 TOIMINTAKERTOMUS 2005 1. Yleistä Pohjois-Kuoreveden vesiosuuskunnalle vuosi 2005 oli vilkkaan rakentamisen aikaa. Toisaaalta osuuskunnan jo valmistuneilla alueilla

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 5.2.2015 14

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI. Tekninen lautakunta 5.2.2015 14 1 KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2015 5.2.2015 14 2 1 YLEISTÄ ------------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON

Lisätiedot

JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset

JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset periaatteet Hanke-esittely Keskustelua Tilaisuuden päättäminen

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus. Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN Minttu Peuraniemi, 19.9.2012 YHTEINEN JÄTEVESIRATKAISU KANNATTAA Hoidon/huollon helppouden takia Vesiensuojelullisesti Taloudellisesti, kun 5 liittyjää 1

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

torstaina 17.4.2014 klo 9-15, Maaseutupalvelut, Vartiotie 4, 45100 Kouvola

torstaina 17.4.2014 klo 9-15, Maaseutupalvelut, Vartiotie 4, 45100 Kouvola Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 3/2014 55 Maaseutulautakunta 09.04.2014 Aika 09.04.2014 klo 16:30-18:50 Paikka Läsnä Maaseutupalvelujen kokoushuone, Vartiotie 4, 45100 Kouvola Luettelon mukaan Pykälät 25-34

Lisätiedot

Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012

Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 6.2.2012 Sisällys 1 UUDEN HISSIN RAKENTAMINEN 3 1.1 Avustuksen kohde,

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Uudistuneet EU:n julkista tukea koskevat säännöt - keskeiset muutokset kuntien näkökulmasta Kuopio 27.8.2015 Hallitussihteeri Ville Koponen Sisältö Mitä

Lisätiedot

Osuustoiminnan perusarvoja:

Osuustoiminnan perusarvoja: Osuustoiminnan perusarvoja: omatoimisuus, omavastuisuus, demokratia, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus sekä eettiset arvot, kuten rehellisyys, avoimuus, yhteiskunnallinen vastuu ja muista ihmisistä

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle?

Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle? Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle? Kuntamarkkinat, 12.9.2013, Helsinki Henna Luukkonen, projekti-insinööri Kuntien tehtävät vesihuollon järjestämisessä Vesihuollon yleinen kehittäminen» Vesihuollon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 96 20.05.2015. 96 Asianro 1207/02.05.01.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 96 20.05.2015. 96 Asianro 1207/02.05.01.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (1) 96 Asianro 1207/02.05.01.00/2015 Vesiosuuskuntien avustaminen vuonna 2015 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut Tiivistelmä

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Ajankohtaista vesihuoltoavustuksista

Ajankohtaista vesihuoltoavustuksista Ajankohtaista vesihuoltoavustuksista Osuuskuntailta 11.11.2009 / 19.11.2009 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Vesiosuuskuntien määrä kunnittain Satakunta Eura Eurajoki Harjavalta Honkajoki Huittinen Jämijärvi

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018 Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018 Hakuaika: 29.9.2017-2.11.2017 klo 16:15 http://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/valtakunnallisten-taide-ja-kulttuurifestivaalientoiminta

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

Toimenpidepyynnön kohteet: Kouvolan Vesi Oy, Kouvola Kymen Vesi Oy, Kotka. Toimenpidepyynnön tekijät:

Toimenpidepyynnön kohteet: Kouvolan Vesi Oy, Kouvola Kymen Vesi Oy, Kotka. Toimenpidepyynnön tekijät: Päätös 1 (6) 1 Asia Kouvolan Vesi Oy:n ja Kymen Vesi Oy:n väitetty määräävän markkinaaseman väärinkäyttö talousveden hinnoittelussa 2 Osapuolet Toimenpidepyynnön kohteet: Kouvolan Vesi Oy, Kouvola Kymen

Lisätiedot

Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan tilannekatsaus ja toimenpiteet

Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan tilannekatsaus ja toimenpiteet Kaupunginhallitus 428 17.11.2014 Kaupunginhallitus 32 26.01.2015 Kaupunginhallitus 126 30.03.2015 Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan tilannekatsaus ja toimenpiteet 849/72.722/2012 KAUPHALL 17.11.2014 428

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.

Lisätiedot

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET Avustustoiminta RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET tarkentavia ohjeita hakijoille 1 2 Taitto: Grafiksi/Pauliina Sjöholm Julkaisija: RAY RAY:N INVESTOINTI AVUSTUSTEN PERIAATTEET - tarkentavia ohjeita

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuoltolaitoksen toimintaalue Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Toiminta-alueen vahvistaminen Toiminta-alueen aiheuttamat velvoitteet Toiminta-alueen rajaamisen

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

Pudasjärven kaupungin maaseutuelinkeinojen kehittämistuen myöntämisperusteet

Pudasjärven kaupungin maaseutuelinkeinojen kehittämistuen myöntämisperusteet Kaupunginhallitus 110 18.03.2014 Kaupunginhallitus 271 17.06.2014 Pudasjärven kaupungin maaseutuelinkeinojen kehittämistuen myöntämisperusteet KH 18.03.2014 110 Alueyhteystyön ja elinvoimavaliokunta on

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8

Lisätiedot

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti 2(5) 1. LÄHTÖKOHDAT Hirvihaaran kylässä todettiin kiinteistökohtaiset vedenhankintaratkaisut ongelmaisiksi huonojen pohjavesivarojen johdosta.

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) 349 V Lainan ja takauksen myöntäminen Urheiluhallit Oy:lle päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunta 22.8.2017 41 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 24.8.2017 11 Kaupunginhallitus 4.9.2017 280 avustussääntö 2 (6) Sisällys 1. Avustuksen saajat...

Lisätiedot

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7 0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.

Lisätiedot

Nurmin Vesihuolto-osuuskunta 2013

Nurmin Vesihuolto-osuuskunta 2013 Nurmin Vesihuolto-osuuskunta 2013 PERUSTETTU 1999 JÄSENIÄ 1.12.2012 191 KPL LIITTYMIÄ 104 KPL TOIMINTA VAPAAEHTOISPOHJAISTA OSK OSUUSMAKSU 84,09 VEDEN MYYNTI 2011 18 000 M 3 LIIKEVAIHTO 2011 63 000 LAINAT

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA HAJA-ASUTUSALUEIDEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISEN YLEISPERIAATTEET

KIRKKONUMMEN KUNTA HAJA-ASUTUSALUEIDEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISEN YLEISPERIAATTEET Haja-asutusalueiden vesihuollon kehittämisen yleisperiaatteet 1 (6) KIRKKONUMMEN KUNTA HAJA-ASUTUSALUEIDEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISEN YLEISPERIAATTEET Hyväksytty kunnanvaltuuston päätöksellä 19.12.2013 157

Lisätiedot

Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009

Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009 Sivu 1/5 Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009 Liitteet Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Tapiolan Honka ry:n omistamalle Kiinteistö Oy Honkahallille Valmistelija

Lisätiedot

Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla oli omat kaivot ja jätevesijärjestelmät. Pitkäaikainen kuivuus tyhjensi noin 50 talouden kaivot.

Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla oli omat kaivot ja jätevesijärjestelmät. Pitkäaikainen kuivuus tyhjensi noin 50 talouden kaivot. PUNKAN NUMMENPÄÄN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVERKOSTON RAKENTAMINEN 2005 PUNKAN NUMMENPÄÄN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVERKOSTON RAKENTAMINEN Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi Kunnanhallitus 184 01.07.2013 Kunnanvaltuusto 80 01.07.2013 Kunnanhallitus 192 08.08.2013 Kunnanvaltuusto 86 15.08.2013 Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen

Lisätiedot

Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen?

Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen? Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen? Riitta Kimari Ympäristöministeriö Ammattilaisseminaari 24.11.2009 Suhdanneluonteiset avustukset (ns. 10 %:n avustus) Suhdanneluonteiset energiapainotteiset

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille 10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016

Lisätiedot

SAMMATIN KUNTA ASIALISTA 12/ LEIKKILÄNTIEN VESIOSUUSKUNNAN ANOMUS/VESIHUOLTOAVUSTUS

SAMMATIN KUNTA ASIALISTA 12/ LEIKKILÄNTIEN VESIOSUUSKUNNAN ANOMUS/VESIHUOLTOAVUSTUS ASIALISTA 12/2008 KUNNANHALLITUS **************************************************************************************************************** Kokousaika ja paikka 10.11.2008 KLO 17:00 JOHTOKESKUS Kokouksen

Lisätiedot

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE Tekninen lautakunta 90 21.08.2014 Kunnanhallitus 245 15.09.2014 Valtuusto 84 08.10.2014 OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE 1177/02.05.01/2012 TEKLA 90 Valtuuston hyväksymä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Liikuntalautakunnan myöntämät tilankäyttöavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003004 T 02 05 01 00 Päätösehdotus Lautakunta päättää myöntää tilankäyttöavustusta

Lisätiedot

PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE. TEKNLTK 10 Osuuskunta Lanne-Vesi on jättänyt kaupungille seuraavan anomuk

PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE. TEKNLTK 10 Osuuskunta Lanne-Vesi on jättänyt kaupungille seuraavan anomuk Tekninen lautakunta 10 27.01.2016 Tekninen lautakunta 27 27.04.2016 PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE TEKNLTK 10 Osuuskunta Lanne-Vesi on jättänyt kaupungille 23.11.2015 seuraavan anomuk

Lisätiedot

YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS

YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS Vastaanottomerkinnät Hakemus saapunut Vastaanottaja YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS VUODELLE Tien osoitejärjestelmä nimi Tien pituus (m) Tien asuttupituus(m) Tietä koskevat tiedot Tien liikenne ja niiden osuudet

Lisätiedot

PORVOON SAARISTON VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN LIIKETOIMINNAN OSTAMINEN LIIKETOIMINTAKAUPALLA

PORVOON SAARISTON VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN LIIKETOIMINNAN OSTAMINEN LIIKETOIMINTAKAUPALLA Kaupunginhallitus 351 30.11.2015 PORVOON SAARISTON VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN LIIKETOIMINNAN OSTAMINEN LIIKETOIMINTAKAUPALLA 1043/13.138/2015 KH 30.11.2015 351 Valmistelija ja lisätietoja: kaupunginlakimies

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallitus 255 24.8.2015 121 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE. TEKNLTK 10 Osuuskunta Lanne-Vesi on jättänyt kaupungille seuraavan anomuk

PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE. TEKNLTK 10 Osuuskunta Lanne-Vesi on jättänyt kaupungille seuraavan anomuk Tekninen lautakunta 10 27.01.2016 Tekninen lautakunta 27 27.04.2016 Kaupunginhallitus 87 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 21 06.06.2016 PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE TEKNLTK 10 Osuuskunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

Kautialan vesiosuuskunta. Infotilaisuus 25.1.2009

Kautialan vesiosuuskunta. Infotilaisuus 25.1.2009 Ohjelma Infotilaisuus 25.1.2009 Yleistilannekatsaus Harri Prusi Vesihuoltolaki Anna-Maija Hallikas Kevynliikenteen väylä Anita Santapukki Yleissuunnitelma Matti Salminen Taloussuunnitelma Ilkka Ojala Loppukeskustelu

Lisätiedot

16.4.2015. Jyväskylän kaupunki. hakemuksessa mainitut. Maksetaan pankkitilille FI6252900220009516 OKOYFIHH. kaksi kertaa vuodessa

16.4.2015. Jyväskylän kaupunki. hakemuksessa mainitut. Maksetaan pankkitilille FI6252900220009516 OKOYFIHH. kaksi kertaa vuodessa Sivu 1 / 6 Päätös OKM/104/620/2015 16.4.2015 Jyväskylän kaupunki PL 193 40101 Jyväskylä Viite Hakemuksenne 15.1.2015 Asia Erityisavustuksen myöntäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt seuraavan

Lisätiedot

1 Sopijapuolet. Juuan rengasvesiosuuskunta. 2 Kaupan kohde

1 Sopijapuolet. Juuan rengasvesiosuuskunta. 2 Kaupan kohde KAUPPAKIRJA LUONNOS 1 Sopijapuolet Myyjä: Ostaja: Juuan kunta Juuan rengasvesiosuuskunta 2 Kaupan kohde Kaupan kohteena on liiketoiminta (vesihuoltotoiminnan liikearvo) ja siihen liittyvä liitteen 1 kartassa

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 110 10.03.2014 Kaupunginhallitus 116 25.03.2014 Kaupunginvaltuusto 39 17.06.2014

Kaupunginhallitus 110 10.03.2014 Kaupunginhallitus 116 25.03.2014 Kaupunginvaltuusto 39 17.06.2014 Kaupunginhallitus 110 10.03.2014 Kaupunginhallitus 116 25.03.2014 Kaupunginvaltuusto 39 17.06.2014 LUOTEIS-KUHMON KYLÄVERKKO-OSUUSKUNNAN LAINAHAKEMUS 33/2.216/2014 KHALL 110 Talousjohtaja 5.3.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Taloudelliset laskelmat

Taloudelliset laskelmat Taloudelliset laskelmat Pielisen Tietoverkko Juuka 31.3.214 LUONNOS LASKENTAOLETUKSET 31.3.214 2 Laskentaoletukset Investoinnit Ominaisuus Kuvaus Rakentamisaikataulu Runkoverkon rakentaminen tapahtuu vuonna

Lisätiedot

TEYMPVLK 46 Tekniikka- ja ympäristövaliokunta 14.5.2012 Valmistelija: kuntatekniikan päällikkö Matti Stolp, matti.stolp(at)sipoo.

TEYMPVLK 46 Tekniikka- ja ympäristövaliokunta 14.5.2012 Valmistelija: kuntatekniikan päällikkö Matti Stolp, matti.stolp(at)sipoo. Valtuusto 6 15.04.2013 6 Toiminnan tuki- ja avustushakemus/kitön Vesiosuuskunta 262//2012 TEYMPVLK 46 Tekniikka- ja ympäristövaliokunta 14.5.2012 Valmistelija: kuntatekniikan päällikkö Matti Stolp, matti.stolp(at)sipoo.fi

Lisätiedot

NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNTA

NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNTA NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNTA ESITYSLISTA 15.1.2015 Nummimäen vesiosuuskunnan ylimääräinen osuuskuntakokous 26.1.2015 klo 18.00 Metsäkylän koulu Osuuskuntakokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1) Avataan

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

Vatulan alueen jätevesiosuuskunta

Vatulan alueen jätevesiosuuskunta Vatulan alueen jätevesiosuuskunta Projektin päättäjäiset 25.9.2010 Vatulan Nykäyksellä Hankkeen käynnistäminen 24.5.2005 pidettiin ensimmäinen yleinen viemäröintihankkeen keskustelutilaisuus Vatulan Nykäyksellä.

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN Hanna Yli-Tolppa Mäntsälän Vesi VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN: - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden laajentaminen haja-asutusalueille

Lisätiedot

Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset

Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset Vesihuoltolakiopas 2015 Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset Lain säätelyä riskien hallinnasta on tarkennettu Vesihuoltolaitoksen taloushallinto tulee jatkossa eriyttää muista toiminnoista riippumatta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 74 Liikuntalautakunnan myöntämät toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003001 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toiminta-avustusta

Lisätiedot

Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen. Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015

Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen. Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015 Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015 Taustaa ja tavoitteita Suomessa halutaan asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään Vuoteen 2030 mennessä tarvitaan miljoona

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 255 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot