E-lomake - KYSELY kirjastoille toimintaympäristön muutoksista

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "E-lomake - KYSELY kirjastoille toimintaympäristön muutoksista"

Transkriptio

1 1 of :04 KYSELY kirjastoille toimintaympäristön muutoksista FinELib järjestää jäsenorganisaatioilleen toimintaympäristön muutoksia koskevan kyselyn. Kyselyllä on tarkoitus selvittää, mitä toimintaympäristön muutoksia kirjastot pitävät e-ainstohankinnan kannalta tärkmpinä. Kyselyn tavoitteena on myös selvittää kirjastojen näkemyksiä e-ainstohankinnan valtakunnallisesta työnjaosta. Tavoitteena on saada selville, miten lisensiointia tulisi muuttaa, jotta se paremmin palvelisi kirjastojen kehysorganisaatioiden käyttäjiä. Kyselyn vastauksia tullaan käyttämään arvioitaessa ja kehitettäessä FinELibin keskitettyjä palveluja. Ainstohankinnan mahdollinen laajentaminen kattamaan uusia käyttötapoja tai uusia käyttäjäryhmiä edellyttää lisäresursointia. Lisäresurssin tarve kohdentuu sekä Kansalliskirjaston FinELib-toiminnalle että FinELibissä mukana oleville organisaatioille. Alla on lueteltu esimerkkitapauksia, joita on tullut palveluyksikön tietoon. Valtaosa tapauksista on sellaisia, että FinELib-konsortion nykyiset toimintaperiaatteet tai kustantajien kanssa solmitut ainstosopimukset vät kata näitä. Toivomme, että otatte vastauksissanne huomioon myös valtiovallan ja organisaatioiden suunnitelmat rakenteellisesta kehittämisestä. Toivomme myös, että keskustelette vastauksista oman kehysorganisaationne johdon kanssa. Kysely on avoinna Taustatiedot Mitä kirjastosektoria edustat? Alla on lueteltu neljään eri ryhmään (2-5) ryhmiteltyjä esimerkkitapauksia toimintaympäristön muutoksista. Voit valita tärknä pitämiäsi esimerkkejä kaikista ryhmistä tai vain osasta ryhmiä. 2. Asiakaskunnan laajennus

2 2 of :04 Mitä uusia käyttäjäryhmiä tulisi ottaa FinELibin ainstohankinnan piiriin? 2.1. Toinen aste kokonaisuudessaan (ml. lukiot, ammattiopistot) 2.2. Aikuiskoulutus (muut kuin avoin yo ja avoin amk) / Täydennyskoulutus 2.3. Alumnit 2.4. Peruskoulut 2.5. Keskussairaalat (muut kuin yliopistolliset sairaalat) 2.6. Muut sairaalat 2.7.Hallintokuntien henkilökunta 2.8. Ulkomainen tilauskoulutus 2.9. Koko Suomi (kansalliset lisenssit) Muu, mikä? Jos valitsit kohdan 2.10, kerro tässä mikä uusi käyttäjäryhmä tulisi ottaa mukaan ainstohankinnan piiriin? 3. Lisensiointi osaorganisaatioille Mille osaorganisaatioille FinELibin pitäisi neuvotella ainstolisenssejä? 3.1. Yliopisto: schoolit 3.2. Yliopisto: kampukset 3.3. Yliopisto: tiedekunnat 3.4. Ammattikorkeakoulu: koulutusala 3.5. Tutkimuslaitos: tutkimusryhmät 3.6. Muu, mikä? Jos valitsit kohdan 3.6, kerro tässä mitä muuta osaorganisaatiota tarkoitat Onko organisaatiossasi valmiudet rajata käyttö yllä mainitsemillesi osaorganisaatioille? Miten käyttö voidaan organisaatiossasi rajata (käyttäjien tunnistusmenetelmä)? Mistä virallisesta lähteestä osaorganisaation käyttäjäluvut ovat saatavissa? Tarvitseeko organisaatiosi lisenssejä sekä koko organisaatiolle että osaorganisaatiolle? 4. Lisääntyvä yhtstyö Onko organisaatiossasi käynnissä tai sunnittlla yhtstyömuotoja, joissa toivotte, että e-ainstoja voisivat käyttää myös yhtstyökumppanit? Valitse yhtstyömuoto/-muodot allaolevista vaihtoehdoista.

3 3 of :04 Rastita vaihtoehto/-ehdot 4.1. Yli organisaatiorajojen toimivat tutkimusryhmät 4.2. Yli organisaatiorajojen tapahtuva opetus 4.3. Kansainväliset tutkimusryhmät 4.4. Yhtset kirjastot / kirjastolaitokset 4.5. Kirjastokimpat, jotka ulottuvat usean maakuntakirjastoalueen alueelle 4.6. Muu, mikä? Jos valitsit kohdan 4.6, kerro tässä mitä muuta yhtstyömuotoa tarkoitat Onko organisaatiosi valmis maksamaan mahdolliset lisäkustannukset yhtstyökumppanden käyttämistä ainstoista? Lisäkustannusten kattaminen Onko tarpeen saada yhtstyöryhmien käyttöön kaikki organisaatiosi lisensioimat ainstot vai vain osa ainstoista? Kaikki ainstot / osa ainstoista? kaikki ainstot osa ainstoista 5. Kaupallinen käyttö Mitä kaupallista käyttöä toivoisit organisaatiosi lisenssisopimusten sallivan? 5.1. Kaukopalvelu yrityksille 5.2. Tietopalvelu yrityksille 5.3. Ainstojen käyttö muissa yrityksille suunnatuissa palveluissa 5.4. Lisensiointi ns. spin-off -yrityksille (korkeakouluista tai tutkimuslaitoksista alkunsa saanut yritys) 5.5 Maksullinen koulutus 5.6 Tilaustutkimus 5.7. Muu, mikä? Jos valitsit kohdan 5.7, kerro tässä mitä muuta kaupallista käyttöä tarkoitat 6. Oman organisaatiosi tärkmmät e-ainstohankintatarpeet Valitse alla näkyvistä esimerkstä oman organisaatiosi lähitulevaisuuden (1-5 vuotta) toimintaympäristön kannalta tärkmmät e-ainstohankinnan kehittämisalueet ja aseta ne tärkeysjärjestykseen. (1= tärkn, 2= toiseksi tärkn jne.) HUOM! MIETI JA ARVIOI TÄRKEYSJÄRJESTYS ENNEN KLIKKAUSTA - VAIHTOEHTOJA EI VOI MUUTTAA VALINNAN JÄLKEEN.

4 4 of :04 Valitse viisi tärkntä 2.1. Toinen aste kokonaisuudessan (ml lukiot, ammattiopistot) 2.2. Aikuiskoulutus (muut kuin avoin yo ja avoin amk)/täydennyskoulutus 2.3. Alumnit 2.4. Peruskoulut 2.5. Keskussairaalat (muut kuin yliopistolliset sairaalat) 2.6. Muut sairaalat 2.7. Hallintokuntien henkilökunta 2.8. Ulkomainen tilauskoulutus 2.9. Koko Suomi (kansalliset lisenssit) 3.1. Yliopisto: schoolit 3.2. Yiopisto: kampukset 3.3. Yliopisto: tiedekunnat 3.4. Ammattikorkeakoulu: koulutusala 3.5. Tutkimuslaitos: tutkimusryhmät 4.1. Yli organisaatiorajojen toimivat tutkimusryhmät 4.2. Yli organisaatiorajojen tapahtuva opetus 4.3. Kansainväliset tutkimusryhmät 4.4. Yhtset kirjastot / kirjastolaitokset 4.5. Kirjastokimpat, jotka ulottuvat usean maakuntakirjastoalueen alueelle 5.1. Kaukopalvelu yrityksille 5.2. Tietopalvelu yrityksille 5.3. Ainstojen käyttö muissa yrityksille suunnatuissa palveluissa 5.4. Spin-off-yritykset 5.5. Maksullinen koulutus 5.6. Tilaustutkimus 5.7. Muu, mikä? Jos valinnoissasi oli kohta 5.7. "Muu", pyydämme sinua kuvaamaan alla näkyvään kenttään minkälaisesta tilanteesta voisi olla kysymys. 7. Rahoitus, työnjako

5 5 of :04 Kenen tulisi mielestäsi rahoittaa ainstohankinta uusille ryhmille tai uusiin käyttötarkoituksiin (kohdat 2, 4 ja 5)? Miten työnjakoa FinELibin ja kirjastojen välillä tulisi mielestäsi kehittää? Mitä kyselyssä mainituista mahdollisista uusista palveluista ( ) tulisi lisensioida keskitetysti mitkä paikallisesti kirjastojen toimesta? Onko organisaatiosi valmis maksamaan FinELibin keskitetystä palvelusta? Muu palaute Kirjoita tähän, mikäli haluat selventää jotain edellistä vastaustasi tai haluat tuoda esiin jotain muuta toimintaympäristön muutoksiin ja e-ainstohankintaan liittyvää. Esim. kohta 2.7. Hallintokuntien henkilökunta) Yhteystiedot Nimi Organisaatio Sähköpostiosoite Tietojen lähetys Kiitos kommentstanne! Eduix Oy

Verkkoaineistojen lisensioinnin

Verkkoaineistojen lisensioinnin Verkkoaineistojen lisensioinnin rakenteellinen kehittäminen 7.5.2009 FinELib-päivä Paula Mikkonen Suunnittelija, FinELib Mitä kirjastot/organisaatiot odottavat e-aineistohankinnalta? Palveluyksikkö selvitti

Lisätiedot

Kansalliskirjaston keskitetyt kirjastoverkkopalvelut nykytila ja tulevaisuudennäkymiä

Kansalliskirjaston keskitetyt kirjastoverkkopalvelut nykytila ja tulevaisuudennäkymiä Kansalliskirjaston keskitetyt kirjastoverkkopalvelut nykytila ja tulevaisuudennäkymiä Korkeakoulukirjastojen johtajien neuvottelupäivät 10.2.2009 Kristiina Hormia-Poutanen Korkeakouluverkon muutokset -

Lisätiedot

Korkeakoulukirjastojen RAKE-hanke

Korkeakoulukirjastojen RAKE-hanke Korkeakoulukirjastojen RAKE-hanke 2008 Korkeakoulukirjastojen rakenteellisen kehittämisen hanke Hankkeen tehtävänä on 1. hahmotella korkeakoulukirjastojen organisoituminen uudistuvassa korkeakoululaitoksessa

Lisätiedot

FinELibin verkkoaineistojen lisensioinnin rakenteellinen kehittäminen. STKS:n Tietoaineistoseminaari 15.10.2010 Arja Tuuliniemi, FinELib

FinELibin verkkoaineistojen lisensioinnin rakenteellinen kehittäminen. STKS:n Tietoaineistoseminaari 15.10.2010 Arja Tuuliniemi, FinELib FinELibin verkkoaineistojen lisensioinnin rakenteellinen kehittäminen STKS:n Tietoaineistoseminaari 15.10.2010 Arja Tuuliniemi, FinELib FinELib-konsortio ja Kansallinen konsortio palveluyksikkö jäseninä

Lisätiedot

Asiakaskysely FinELib-konsortion jäsenille 2005

Asiakaskysely FinELib-konsortion jäsenille 2005 Asiakaskysely FinELib-konsortion jäsenille 2005 Taustatiedot Vastaamalla tähän kyselyyn kirjastot voivat arvioida FinELibin tarjoamia elektronisen aineiston hankintaan ja kansalliseen Nelli-portaaliin

Lisätiedot

Ulkomaisten julkaisu- ja viittaustietokantojen hankinta

Ulkomaisten julkaisu- ja viittaustietokantojen hankinta JURE-rekisteri Ulkomaisten julkaisu- ja viittaustietokantojen hankinta Tutkimuksen tietohallinto tutkijan tukena seminaari 16.3.2010 Paula Mikkonen, suunnittelija FinELib JURE-sitaatioindeksiryhmän toimieksianto

Lisätiedot

Pienenevät budjetit - ratkaisuja etsimässä

Pienenevät budjetit - ratkaisuja etsimässä Pienenevät budjetit - ratkaisuja etsimässä FinELibin aineistopäivä 29.9.2010 Arja Tuuliniemi http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/finelib/ FinELib-aineistojen määrä FinELibin kautta lisensioitujen

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Kurssikirja sähköistyy Kotimaisten e-kurssikirjojen pilotointia korkeakouluissa

Kurssikirja sähköistyy Kotimaisten e-kurssikirjojen pilotointia korkeakouluissa Kurssikirja sähköistyy Kotimaisten e-kurssikirjojen pilotointia korkeakouluissa Sähköisen julkaisemisen päivä 28.9.2015 Kansalliskirjasto, tietoasiantuntija Paula Mikkonen Sisällys FinELibin e-kurssikirjahankkeen

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Vastausten määrä: 597 Tulostettu 16.4.2010 12:11:33

Vastausten määrä: 597 Tulostettu 16.4.2010 12:11:33 Vastausten määrä: 597 Tulostettu 16.4.2010 12:11:33 Poiminta kaikki vastaukset ovat mukana Taustasi Mitä kirjastosektoria edustat? yliopistokirjasto (ml. Kansalliskirjasto) 160 27% ammattikorkeakoulukirjasto

Lisätiedot

Kommentteja FinELibin strategiaan

Kommentteja FinELibin strategiaan 24.11.2011 Kommentteja FinELibin strategiaan 2012 2015 http://www.kansalliskirjasto.fi/attachments/5l4xoyz0b/62qj3tbul/files/currentfile/finelib_strategia_2012 2015.pdf Yleistä strategiasta Tiivis esitysmuoto

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

FinELib-konsortio Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopäivät Helsinki

FinELib-konsortio Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopäivät Helsinki FinELib-konsortio 2012-2015 Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopäivät 27.10.2011 Helsinki FinELib-konsortio FinELib on suomalaisten yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yleisten kirjastojen

Lisätiedot

Kotimaiset kurssikirjat e-kirjoina kirjastoon

Kotimaiset kurssikirjat e-kirjoina kirjastoon FinELib aineistopäivä Kotimaiset kurssikirjat e-kirjoina kirjastoon Workshop Paula Mikkonen 15.5.2014 http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/finelib Kurssikirjat-workshop Jokiranta, Hannu / Laurea-amk

Lisätiedot

Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs, Huone C222

Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs, Huone C222 Kansallinen elektroninen kirjasto ESITYSLISTA 3/2008 1 (5) OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 3/2008 Aika 15.9.2008 klo 12.00 15.00 Paikka Läsnä Esittelijä Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs,

Lisätiedot

Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2. krs, Huone C222

Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2. krs, Huone C222 Kansallinen elektroninen kirjasto ESITYSLISTA 1/2008 1 (5) KONSORTIORYHMÄN KOKOUSKUTSU / ESITYSLISTA Aika 5.2.2008 klo 12.00 16.00 Paikka Läsnä Asiantuntijat Poissa Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu

Lisätiedot

Kyselyt 2010. Käyttäjäkysely 2010. Keskustelu- ja tiedotustilaisuus 17.6.2010

Kyselyt 2010. Käyttäjäkysely 2010. Keskustelu- ja tiedotustilaisuus 17.6.2010 Kyselyt 2010 Käyttäjäkysely 2010 Keskustelu- ja tiedotustilaisuus 17.6.2010 Mitä luvassa tänään? Tavoite: saada kirjastojen näkemys kyselyn hyödyistä ja ongelmista jatkoa varten Lyhyt katsaus käyttäjäkyselyn

Lisätiedot

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus Tutkimuksen toteuttaminen Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta. Malmin lentokenttää koskevat kysymykset esitettiin Uudellamaalla asuville. Yhteensä tehtiin 1.023 haastattelua.

Lisätiedot

Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistokatu 1, 2. krs, Huone C221

Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistokatu 1, 2. krs, Huone C221 Kansallinen elektroninen kirjasto ESITYSLISTA 1/2008 1 (5) OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2008 Aika 14.2.2008 klo 14.00 16.00 Paikka Läsnä Esittelijä Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistokatu 1, 2.

Lisätiedot

Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs, Huone C222

Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs, Huone C222 Kansallinen elektroninen kirjasto ESITYSLISTA 2/2009 1 (5) OHJAUSRYHMÄN KOKOUSKUTSU / ESITYSLISTA 2/2009 Aika 26.5.2009 klo 13.00 16.00 Paikka Läsnä Esittelijä Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone,

Lisätiedot

Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston

Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston kauppakorkeakoulussa Taloustieteellisten aineistojen sisällönkuvailupäivä Toukokuu 2012 Juha Holopainen email: juha.holopainen@aalto.fi FinELib toteutti syys-lokakuussa

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti jäsenet ja kokouksen asiantuntijat tervetulleiksi.

Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti jäsenet ja kokouksen asiantuntijat tervetulleiksi. PÖYTÄKIRJA 2/2004 Kansallinen elektroninen kirjasto Ohjausryhmän kokous 2/ 2004 Aika: 4.6.2004 klo 9-11.30 Paikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Auditorio. Yliopistonkatu 1, 2 krs. Läsnä Rehtori Matti

Lisätiedot

Professorikunnan uudistuminen ja rekrytointi

Professorikunnan uudistuminen ja rekrytointi 1 Tiedonkeruulomakkeiden kysymykset Tieteen tila 2014, Suomen Akatemia Professorikunnan uudistuminen ja rekrytointi Lomakkeet A1 ja A2. Professorikunnan tiedot Lomakkeet A1 ja A2 koskevat ainoastaan tutkimuslaitoksia.

Lisätiedot

Hankinta- ja kokoelmayhteistyö Lapin korkeakoulukirjastossa

Hankinta- ja kokoelmayhteistyö Lapin korkeakoulukirjastossa Hankinta- ja kokoelmayhteistyö Lapin korkeakoulukirjastossa Esitys Kaukopalvelupäivillä Oulussa 16.5.2013 Outi Vaattovaara Lapin korkeakoulukirjasto Taustaa Perustettu 2010, yksi Lapin korkeakoulukonsernin

Lisätiedot

Taloustilastoinnin perusteista

Taloustilastoinnin perusteista Taloustilastoinnin perusteista Markku Laitinen Korkeakoulukirjastojen talousseminaari 28.11.2012 Taloustilastot päätöksenteon tukena Kirjaston osakkaat johtajat, päättäjät, rahoittajat tarvitsevat tietoa

Lisätiedot

FinELib-konsortio uudistuu. Arja Tuuliniemi STKS / Tietoaineistoseminaari: RETHINKING

FinELib-konsortio uudistuu. Arja Tuuliniemi STKS / Tietoaineistoseminaari: RETHINKING FinELib-konsortio uudistuu Arja Tuuliniemi STKS / Tietoaineistoseminaari: RETHINKING 11.3.2013 Konsortion toiminnan perusteet Yhteiset toimintaperiaatteet, palvelusopimukset, lisensiointiperiaatteet Strategia

Lisätiedot

Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2. krs, Huone C222

Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2. krs, Huone C222 Kansallinen elektroninen kirjasto PÖYTÄKIRJA 3/2008 1 (9) OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 3/2008 Aika 15.9.2008 klo 12.00 15.00 Paikka Läsnä Esittelijä Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2.

Lisätiedot

MAAKUNTAKIRJASTO- TOIMINTA 2007-2012 PORIN KAUPUNGINKIRJASTO- SATAKUNNAN MAAKUNTAKIRJASTO

MAAKUNTAKIRJASTO- TOIMINTA 2007-2012 PORIN KAUPUNGINKIRJASTO- SATAKUNNAN MAAKUNTAKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO- TOIMINTA 2007-2012 PORIN KAUPUNGINKIRJASTO- SATAKUNNAN MAAKUNTAKIRJASTO 24.1.2007 MAAKUNTAKIRJASTOTOIMINTA KIRJASTOSTRATEGIASSA 2006-2012 Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjaston

Lisätiedot

FinELib-konsortio kumppanina - tiede, tutkimus, opetus ja oppiminen huipulle

FinELib-konsortio kumppanina - tiede, tutkimus, opetus ja oppiminen huipulle Kansallinen elektroninen kirjasto, FinELib TOIMINTASUUNNITELMA 2007 FinELib-konsortio kumppanina - tiede, tutkimus, opetus ja oppiminen huipulle Toimintaympäristön rakenteelliset muutokset vaikuttavat

Lisätiedot

Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto. STKS:n seminaari 20.1.2011

Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto. STKS:n seminaari 20.1.2011 Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto STKS:n seminaari 20.1.2011 Taustaa Varastokirjasto perustettiin Kuopioon 1989 helpottamaan yliopistokirjastojen tilaongelmia (-> useita komiteanmietintöjä tilaongelmista

Lisätiedot

E-kirjat paketteina Hyödyt, haitat, neuvotteluongelmat

E-kirjat paketteina Hyödyt, haitat, neuvotteluongelmat E-kirjat paketteina Hyödyt, haitat, neuvotteluongelmat Tampereen yliopisto, 18.4.2008 Paula Mikkonen Suunnittelija Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut, FinELib Sisältö Mikä on FinELib? Mitä aineistoja

Lisätiedot

Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu

Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu Sisältää: - Arviointisuunnitelman valmistelun taustaa - Koulutuksen arviointisuunnitelma 2016 2019 - Arviointisuunnitelman valmistelu - Karvin määrittämät arviointitoiminnan

Lisätiedot

Kansallinen elektroninen kirjasto ESITYSLISTA 2/2007 1 (5) FinELib 16.9.2007

Kansallinen elektroninen kirjasto ESITYSLISTA 2/2007 1 (5) FinELib 16.9.2007 Kansallinen elektroninen kirjasto ESITYSLISTA 2/2007 1 (5) OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 3/2007 Aika 26.9.2007 klo 13.00 16.00 Paikka Läsnä Esittelijä Kansalliskirjasto, Vallilan kiinteistö, Teollisuuskatu 23 A,

Lisätiedot

Kysely yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoille

Kysely yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoille Kysely yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoille Korkeakoulukirjastojen määrä, rakenne, rahoitus ja hallinto Korkeakoulukirjastojen rakenteellisen kehittämisen hankkeen työryhmä 7.10.2008 Vastausten

Lisätiedot

3.9.2010 Kansalliskirjasto KIRJASTOJEN YHTEISET PALVELUT JA TALOUDEN SEURANTA. Kirjastojen yhteiset palvelut on kuvattu liitteessä 1.

3.9.2010 Kansalliskirjasto KIRJASTOJEN YHTEISET PALVELUT JA TALOUDEN SEURANTA. Kirjastojen yhteiset palvelut on kuvattu liitteessä 1. 3.9.2010 Kansalliskirjasto KIRJASTOJEN YHTEISET PALVELUT JA TALOUDEN SEURANTA Kirjastojen yhteiset palvelut on kuvattu liitteessä 1. 1. Tausta YLIOPISTOUUDISTUS Uusi yliopistolaki astui voimaan 1. tammikuuta

Lisätiedot

Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta

Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta AMK-kirjastopäivät 10.6.2010 Maija Koponen ja Marjatta Puustinen Lapin korkeakoulukirjasto Lapin korkeakoulukonserni Korkeakouluyhteisö, jossa mukana

Lisätiedot

FinELib-konsortion tuoreimmat kuulumiset

FinELib-konsortion tuoreimmat kuulumiset FinELib-konsortion tuoreimmat kuulumiset Iina Peltonen, Arja Tuuliniemi 15.5.2014 FinELib-konsortion tuoreimmat kuulumiset Viestintä - mistä tuoreimmat kuulumiset löytyvät nyt ja jatkossa? E-kurssikirjaprojekti

Lisätiedot

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50 Vastausten määrä: 68 Tulostettu 7.5.2010 14:23:50 Poiminta 1.1 Minkä erikoiskirjaston / tutkimuslaitoksen palveluja arvioit (valitse yksi vaihtoehto) = 12 (Museoviraston kirjasto) 1.1 Minkä erikoiskirjaston

Lisätiedot

Pääotsikko tähän. Alaotsikko. Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX

Pääotsikko tähän. Alaotsikko. Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX Pääotsikko tähän Alaotsikko Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX Tietopalvelualan trendit mihin ala on menossa? Janne Järvinen Toimitusjohtaja LM Tietopalvelut LM toimipisteet 2011: Helsinki, Suomi Tukholma, Ruotsi

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen. Annu Jauhiainen

Yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen. Annu Jauhiainen Yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen Annu Jauhiainen Kirjastojen yhteiset palvelut Kansalliskirjasto Kirjastoverkkopalvelut Johtaminen Talous Viestintä Koulutus Tieteellisten kirjastojen yhteistilasto

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Palaute FinELibin e- kirjakilpailutuksesta

Palaute FinELibin e- kirjakilpailutuksesta Palaute FinELibin e- kirjakilpailutuksesta Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopalvelut/FinELib Hankkeen tausta FinELib käytti vuoden 2010 ylijäämästä varoja kotimaisten e-kirjojen hankintaan Hankinnan tavoitteena

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kirjasto

Jyväskylän yliopiston kirjasto Page 1 of 23 Kysely tiedonhankinnan opetuksesta, marraskuu 2005 Vastaa seuraaviin kysymyksiin tiedonhankinnan opetuksen tilanteen kartoittamiseksi maamme yliopistoissa syksyllä 2005, kun Suomen yliopistoissa

Lisätiedot

Kansallinen elektroninen kirjasto PÖYTÄKIRJA 1/ (6) FinELib

Kansallinen elektroninen kirjasto PÖYTÄKIRJA 1/ (6) FinELib Kansallinen elektroninen kirjasto PÖYTÄKIRJA 1/2009 1 (6) KONSORTIORYHMÄN PÖYTÄKIRJA Aika 12.2.2009 klo 10.20 13.30 Paikka Läsnä Asiantuntijat Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2. krs Mirja Iivonen,

Lisätiedot

Avoimen lisenssin valinta julkiselle kehitykselle ja hallinnalle

Avoimen lisenssin valinta julkiselle kehitykselle ja hallinnalle Avoimen lisenssin valinta julkiselle kehitykselle ja hallinnalle 20.11.2015 Martin von Willebrand Twitter: @mvonwi 20.11.2015 www.hhpartners.fi Esittäytyminen / Martin von Willebrand Teknologiaryhmästä

Lisätiedot

Yritysten ja oppilaitosten välinen yhteistyö -kysely

Yritysten ja oppilaitosten välinen yhteistyö -kysely Yritysten ja oppilaitosten välinen yhteistyö -kysely 1. Toimiala 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muu toimialat 2. Henkilöstömäärä 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% alle

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Kirjasto ja informaatiopalvelujen yhteistyöselvitys

Kirjasto ja informaatiopalvelujen yhteistyöselvitys Kirjasto ja informaatiopalvelujen yhteistyöselvitys Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjasto ja Oulun yliopiston kirjasto/kajaanin yliopistokeskuksen kirjasto Riitta Liisa Karjalainen, Irene Salomäki ja Outi

Lisätiedot

Maailma muuttuu - pysyykö kirjastolaitos mukana?

Maailma muuttuu - pysyykö kirjastolaitos mukana? Maailma muuttuu - pysyykö kirjastolaitos mukana? Suomen tieteellisen kirjastoseuran Kirjastosihteerien työryhmän Asiakaspalvelupäivä - teemana muutos - seminaari 23.10.2008 Jarmo Saarti Mitä tapahtuu?

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Korkeakoulukirjastojen keskitetyt kirjastoverkkopalvelut. 2008 Kristiina Hormia-Poutanen

Korkeakoulukirjastojen keskitetyt kirjastoverkkopalvelut. 2008 Kristiina Hormia-Poutanen Korkeakoulukirjastojen keskitetyt kirjastoverkkopalvelut 2008 Kristiina Hormia-Poutanen Tausta Kansalliskirjasto 2002 seurantaryhmän muistio (2006) Kansalliskirjastosta kirjastoverkon palvelukeskus 1.8.2006

Lisätiedot

Kansallinen elektroninen kirjasto PÖYTÄKIRJA 1/2007 1 (5) FinELib 27.2.2007. Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistonkatu 1, 2.

Kansallinen elektroninen kirjasto PÖYTÄKIRJA 1/2007 1 (5) FinELib 27.2.2007. Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistonkatu 1, 2. Kansallinen elektroninen kirjasto PÖYTÄKIRJA 1/2007 1 (5) KONSORTIORYHMÄN KOKOUS 1/2007 Aika 27.2.2007 klo 9.00-12.35 Paikka Läsnä Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistonkatu 1, 2. krs Mirja

Lisätiedot

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista Kirjastoverkkopalvelut Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista 2008 ASIAKASKYSELY KANSALLISISTA KIRJASTOVERKKOPALVELUISTA 1. Kirjastosektori ( Mitä kirjastosektoria edustat ) 2. Työtehtävä

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Kysely kirjastoille kirjastojärjestelmähankinnasta

Kysely kirjastoille kirjastojärjestelmähankinnasta Kysely kirjastoille kirjastojärjestelmähankinnasta Pyydämme vastaamaan kysymyksiin mahdollisimman avoimesti ja tarkasti. Vastaukset eivät sido kirjastoanne mihinkään vaihtoehtoon vaan niitä käytetään tilanteen

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Vastauksia kielen mukaan Svar enligt språk Kieli - Språk swe fin 0 50 100 150 Vastaustapa - Svarsmetod Paperivastaus - papperssvar Sähköinen vastaus - elektroniskt

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen vastaajat palvelukyselyssä 2010. Päivi Jokitalo Kansalliskirjasto. Kirjastoverkkopalvelut paivi.jokitalo@helsinki.

Erikoiskirjastojen vastaajat palvelukyselyssä 2010. Päivi Jokitalo Kansalliskirjasto. Kirjastoverkkopalvelut paivi.jokitalo@helsinki. Erikoiskirjastojen vastaajat palvelukyselyssä 2010 Päivi Jokitalo Kansalliskirjasto. Kirjastoverkkopalvelut paivi.jokitalo@helsinki.fi Tammikuu 2011 Palvelukyselyn vastaajat sektoreittain yleinen kirjasto

Lisätiedot

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen Selvitys järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyöstä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson

Lisätiedot

Tuloksista toimenpiteisiin Kirjastojen käyttäjäkysely 2013 arvioinnin työvälineenä

Tuloksista toimenpiteisiin Kirjastojen käyttäjäkysely 2013 arvioinnin työvälineenä Tuloksista toimenpiteisiin Kirjastojen käyttäjäkysely 2013 arvioinnin työvälineenä OKM:n kirjastopäivät 28.11.2013 Anna Niemelä Kansalliskirjasto Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely Toteutettu vuosina

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Asia: Lausunto raporttiin Opetuksen ja tutkimuksen toimintaympäristö 2020 korkeakoulukirjastojen kehittäminen digitaaliseksi palveluverkoksi.

Asia: Lausunto raporttiin Opetuksen ja tutkimuksen toimintaympäristö 2020 korkeakoulukirjastojen kehittäminen digitaaliseksi palveluverkoksi. 5.2.2010 Opetusministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO anne.luoto-halvari@minedu.fi Asia: Lausunto raporttiin Opetuksen ja tutkimuksen toimintaympäristö 2020 korkeakoulukirjastojen kehittäminen digitaaliseksi

Lisätiedot

Strategiatyö: Finnan strategia 2016-2020

Strategiatyö: Finnan strategia 2016-2020 Strategiatyö: Finnan strategia 2016-2020 Konsortioryhmän kokous 11.11.2014 Markku einäsenaho KANSALLISKIRJASTO - Kirjastoverkkopalvelut Asetetut tavoitteet ja strategiatyön hyödyntäminen Tavoitteet Yhteinen

Lisätiedot

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tieteellisen kirjallisuuden tekijänoikeuspäivä Tieteiden talo 26.1.2016 Jukka-Pekka Timonen Harkitsetteko julkaisunne digiointia ja avaamista yleisön käyttöön verkossa

Lisätiedot

Tulevaisuuden osaamistarpeita

Tulevaisuuden osaamistarpeita Tulevaisuuden osaamistarpeita yleisessä kirjastossa Mikko Vainio Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut Olosuhteet Oikea koulutus Osaamistarpeet Vantaan kaupunki, Mikko Vainiio 2 Olosuhteet Oikea

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Metsäalan korkea-asteen opetushenkilöstön näkökulma koulutuksen kehittämiseen. Tutkija Riitta Kilpeläinen TTS Ihminen ja metsä seminaari 7.12.

Metsäalan korkea-asteen opetushenkilöstön näkökulma koulutuksen kehittämiseen. Tutkija Riitta Kilpeläinen TTS Ihminen ja metsä seminaari 7.12. Metsäalan korkea-asteen opetushenkilöstön näkökulma koulutuksen kehittämiseen Tutkija Riitta Kilpeläinen TTS Ihminen ja metsä seminaari 7.12.2016 Tausta Kansallinen metsästrategia 2025: uudet koulutuksen

Lisätiedot

Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä. Asiantuntijakokous, Jyrki Ilva

Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä. Asiantuntijakokous, Jyrki Ilva Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä Asiantuntijakokous, 19.4.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Jure-projekti ja kansallinen julkaisurekisteri OKM:n rahoittama

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivalta. Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014

Lähisuhdeväkivalta. Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014 Lähisuhdeväkivalta Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014 Tietoja paperilomakkeen täyttämisestä Kysymyksen jälkeen on merkitty tähti *, jos kyseessä on pakollinen kysymys, johon kaikkien

Lisätiedot

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake Liitteet Liite I. Kyselylomake Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli 1. Onko yritys määritellyt kohderyhmän iän mallistolle, jota olet viimeksi suunnitellut tai jota suunnittelet parhaillaan? a. on, kohderyhmän

Lisätiedot

Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen välineenä ammattikorkeakouluissa

Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen välineenä ammattikorkeakouluissa Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla. Tarkastele käyttölupaa osoitteessa http://creativecommons.org/licenses/by/4.0/ Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen

Lisätiedot

Tilaston sovellukset ja sudenkuopat

Tilaston sovellukset ja sudenkuopat Tilaston sovellukset ja sudenkuopat 24.1.-13.3.2012 Tilastoista tietoa - tilastovalmennusta yleisille kirjastoille Markku Laitinen, Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut markku.laitinen@helsinki.fi

Lisätiedot

Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi

Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi Luotettavuus Tietoa on arvioitava kriittisesti, jotta voi varmistua,

Lisätiedot

Luettelointi tilastoina

Luettelointi tilastoina Luettelointi tilastoina AMK metatietoryhmä, kehittämispäivä Diakonia-ammattikorkeakoulu 10.12.2014 Markku Laitinen, Kansalliskirjasto markku.laitinen@helsinki.fi http://www.helsinki.fi/~malaitin/ Tietoisku

Lisätiedot

Yrittäjien ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus Yrittäjien näkemyksiä

Yrittäjien ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus Yrittäjien näkemyksiä Yrittäjien ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus Yrittäjien näkemyksiä http://www.yrittajat.fi/fi-fi/suomenyrittajat/tutkimustoiminta/ Koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu

Lisätiedot

Höyläystä vai rakenteellisia muutoksia amk-kirjastoissa, entä Lahdessa? Korkeakoulukirjastojen talousseminaari 28.11.2012 Sirkku Blinnikka

Höyläystä vai rakenteellisia muutoksia amk-kirjastoissa, entä Lahdessa? Korkeakoulukirjastojen talousseminaari 28.11.2012 Sirkku Blinnikka Höyläystä vai rakenteellisia muutoksia amk-kirjastoissa, entä Lahdessa? Korkeakoulukirjastojen talousseminaari 28.11.2012 Sirkku Blinnikka AMKIT-konsortion jäsenet rakenteellisessa muutoksessa OKM:n koulutuslinjaukset

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Verkkopalveluryhmän kokous 7.11.2007 Liite 1: Järjestelmäarkkitehtuuri. Järjestelmäarkkitehtuuri

Verkkopalveluryhmän kokous 7.11.2007 Liite 1: Järjestelmäarkkitehtuuri. Järjestelmäarkkitehtuuri Verkkopalveluryhmän kokous 7.11.2007 Liite 1: Järjestelmäarkkitehtuuri Järjestelmäarkkitehtuuri Muistiorganisaatioiden järjestelmäarkkitehtuuriluonnos Yhteinen hakupalvelu (viitetietoa ja/tai kokoteksti)

Lisätiedot

Opintopolku avoin korkeakoulutus

Opintopolku avoin korkeakoulutus Opintopolku avoin korkeakoulutus Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH Ensimmäinen versio kehittyy 2.9. julkaistu versio on niukin mahdollinen Sisältää ammatillisen koulutuksen yhteishaun kannalta välttämättömän

Lisätiedot

Kansallinen elektroninen kirjasto PÖYTÄKIRJA 2/2009 1 (6) FinELib 3.4.2009

Kansallinen elektroninen kirjasto PÖYTÄKIRJA 2/2009 1 (6) FinELib 3.4.2009 Kansallinen elektroninen kirjasto PÖYTÄKIRJA 2/2009 1 (6) KONSORTIORYHMÄN PÖYTÄKIRJA Aika 3.4.2009 klo 13.00 15.00 Paikka Läsnä Fabianian auditorio, Yliopistokatu 1, 2. krs Mirja Iivonen, ylikirjastonhoitaja,

Lisätiedot

Kansallisen elektronisen kirjaston käyttäjäkysely yleisten kirjastojen asiakkaille 2007

Kansallisen elektronisen kirjaston käyttäjäkysely yleisten kirjastojen asiakkaille 2007 Kansallisen elektronisen kirjaston käyttäjäkysely yleisten kirjastojen asiakkaille 2007 Tutkimuksen tarkoitus Tällä kyselyllä kartoitetaan elektronisten aineistojen käyttöä yleisissä kirjastoissa. Kyselyn

Lisätiedot

Tule tule hyvä tieto!

Tule tule hyvä tieto! Tule tule hyvä tieto! Jyväskylän kirjastojen ja kaupungin opetuspalvelujen suunnitelma informaatiolukutaidon edistämisestä IV Valtakunnalliset koulukirjastopäivät Kuopiossa 25.-26.4.2012 - Koulukirjastot

Lisätiedot

COUNTER-tilastosuositukset - Code of Practice for Journals and Databases, Release 3 - Code of Practice for Books and Reference Works, Release 1

COUNTER-tilastosuositukset - Code of Practice for Journals and Databases, Release 3 - Code of Practice for Books and Reference Works, Release 1 COUNTER-tilastosuositukset - Code of Practice for Journals and Databases, Release 3 - Code of Practice for Books and Reference Works, Release 1 Dspace-käyttäjäryhmän tapaaminen, koulutustilaisuus julkaisuarkistojen

Lisätiedot

27.10.2011 Ellibs e-kirjojen hankintamallit ja lisensiointiehdot. Juha Tarvainen. Lingsoft Oy

27.10.2011 Ellibs e-kirjojen hankintamallit ja lisensiointiehdot. Juha Tarvainen. Lingsoft Oy 27.10.2011 Ellibs e-kirjojen hankintamallit ja lisensiointiehdot Juha Tarvainen Lingsoft Over 25 Years of Leading Language Technology Lingsoft 1986 - Ellibs Oy Perustettu 2002 Lingsoftin omistukseen 2006

Lisätiedot

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas 12.2.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

Korkeakoulujen kirjastojärjestelmien uusiminen - tilannekatsaus

Korkeakoulujen kirjastojärjestelmien uusiminen - tilannekatsaus Korkeakoulujen kirjastojärjestelmien uusiminen - tilannekatsaus Minna-Liisa Kivinen Kirjastojärjestelmän uusiminen Korkeakoulukirjastot ja erikoiskirjastot, joilla on tällä hetkellä käytössään Voyager-järjestelmä

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Ammattikorkeakoulukirjastot I TAUSTATIEDOT 1.3 Asema kpl % Osuus % 1 amk-opiskelija 8965 77.2 2 amk-opettaja 1312 11.3 3 muu henkilökunn.

Lisätiedot

Täydennyskoulutus muutoksessa. Päivi Haapasalmi

Täydennyskoulutus muutoksessa. Päivi Haapasalmi Täydennyskoulutus muutoksessa Päivi Haapasalmi Täydennyskoulutustarjonta ammattikorkeakouluissa Täydennyskoulutustarjonta Ammattikorkeakoulujen bioanalyytikoille suunnattu täydennyskoulutustarjonta vähäistä

Lisätiedot

Finnan metatiedon avaaminen CC0-lisenssillä

Finnan metatiedon avaaminen CC0-lisenssillä Finnan metatiedon avaaminen CC0-lisenssillä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 9.11.2013 Tapani Sainio, Kansalliskirjasto Finnan metatieto On tekstimuotoista kuvailutietoa arkistojen, kirjastojen ja

Lisätiedot

Luottamusverkosto. Shibboleth-asennuskoulutus 16-17.3.2010. CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd.

Luottamusverkosto. Shibboleth-asennuskoulutus 16-17.3.2010. CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Luottamusverkosto Shibboleth-asennuskoulutus 16-17.3.2010 CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Valtion omistama osakeyhtiö Non-profit

Lisätiedot

Kansalliskirjaston palvelupaletti erikoiskirjastoille

Kansalliskirjaston palvelupaletti erikoiskirjastoille Kansalliskirjaston palvelupaletti erikoiskirjastoille Heli Kautonen Palvelupäällikkö, Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut 25.11.2013 Erikoiskirjastojen ja tietopalvelujen verkoston syyskokous Kansalliskirjaston

Lisätiedot

Kansalliskirjasto ja painetun aineiston saatavuus: uudet yhteistyökuviot?

Kansalliskirjasto ja painetun aineiston saatavuus: uudet yhteistyökuviot? KANSALLISKIRJASTO Kansalliskirjasto ja painetun aineiston saatavuus: uudet yhteistyökuviot? Kai Ekholm 2.11.2011 Kansalliskirjaston tulevaisuus Muutostekijät ja niiden vaikutukset Merkittävät muutokset

Lisätiedot